Luku 1 (9). Luojan tunteminen niiden luotujen avulla, joissa ilmenee kolminaisuuden jälki
|
|
- Jussi Korhonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Petrus Lombardus, Sentenssit neljässä kirjassa, kirjan I jakso 3 1 Suomennos Toivo Holopainen Jakson 2 lopussa olevassa siirtymässä Lombardus ilmoittaa, että hän seuraavaksi pyrkii osoittamaan jaksossa 2 esitellyn käsityksen kolminaisesta Jumalasta todeksi perustelujen ja vertausten avulla: Mutta koska lähestulkoon jokainen Uuden testamentin tavu yksituumaisesti johdattaa tähän ykseyden ja kolminaisuuden lausumattomaan totuuteen, sivuutamme enempien tätä asiaa koskevien todistusten esiin tuomisen. Osoitamme seuraavaksi perustelujen ja soveltuvien vertausten avulla, että asia on sillä tavalla, sen mukaan kuin heikkoutemme siihen pystyy. (d. 2, luku 5, n. 5) Jakso 3 Luku 1 (9). Luojan tunteminen niiden luotujen avulla, joissa ilmenee kolminaisuuden jälki Luku 2 (10). Ihmissielussa oleva kolminaisuuden kuva ja kaltaisuus Luku 3 (11). Luovan ja luodun kolminaisuuden välisestä kaltaisuudesta Luku 4 (12). Kolminaisuuden ykseydestä Jakso 3 Luku 1 (9). Luojan tunteminen niiden luotujen avulla, joissa ilmenee kolminaisuuden jälki 1. {35} HÄN RUPEAA OSOITTAMAAN, MITEN LUOJA ON VOITU TUNTEA LUOTUJEN AVULLA. Apostoli näet sanoo, että Jumalan näkymättömät asiat (invisibilia Dei) ovat maailman luodusta havaittavissa tehtyjen asioiden avulla ymmärrettynä, samoin hänen iäinen voimansa ja jumaluutensa (Room. 1:20). Maailman luodulla (creatura mundi) tarkoitetaan ihmistä, joko sen erinomaisuuden takia, jolla ihminen nousee esiin muiden luotujen joukosta, tai sen 1 Suomennos perustuu vuoden 1971 editioon. Aaltosuluissa {} annettu juokseva numerointi on kuitenkin vuoden 1916 editiosta. Apuneuvona on käytetty Silanon englanninnosta (2007). Lombardus yleensä viittaa lähteisiin vain kirjan tarkkuudella ja välillä viite kokonaan puuttuu. Suluissa ja alaviitteissä olevat viittaukset perustuvat vuoden 1971 edition viitteisiin, mutta ne on mahdollisuuksien mukaan tarkistettu. Kirkkoisien teoksista otetuiksi merkityt kohdat ovat vain harvoin sanatarkkoja lainauksia; yleensä niissä on poistoja, lisäyksiä tai muita muutoksia. Raamatunkohtia suomennettaessa on tarpeen mukaan poikettu viimeaikaisten suomennosten (1933/38, 1992) sanamuodoista. Jos poikkeamisen tarve johtuu suomennosten ja latinankielisen Vulgatakäännöksen erilaisuudesta, on viitteessä maininta Vulgata. Katso myös alaviitteet 5 8 teoksen alun suomennoksessa, jossa selostetaan muun muassa lukujen otsikkoihin ja väliotsikkoihin liittyviä asioita. 1
2 yhteensopivuuden takia, joka ihmisellä on jokaisen luodun kanssa. 2 Ihminen on siis voinut mielellä ymmärtäen havaita tai on havainnutkin Jumalan näkymättömät asiat tehtyjen asioiden avulla (per ea quae facta sunt), eli näkyvien ja näkymättömien luotujen avulla. Hän on näet saanut apua kahtaalta, nimittäin rationaalisesta luonnostaan, ja töistä joita Jumala on tehnyt jotta totuus ilmenisi ihmiselle. Siksi apostoli sanoo, että Jumala on ilmoittanut heille (Room. 1:18 19), nimittäin tekemällä töitä, joissa tekijän tunnusmerkki jossain määrin kuultaa. 2. {36} ENSIMMÄINEN PERUSTE TAI TAPA, JOLLA JUMALA ON VOITU TUNTEA*. Kuten Ambrosius näet sanoo: Jotta myös näkyvät luodut voisivat tuntea Jumalan, joka on luonnoltaan näkymätön, Jumala on tehnyt töitä, jotka ovat näkyvyydessään ilmaisseet tekijänsä, niin että epävarma voitaisiin tietää varman avulla, ja sen, joka on tehnyt ihmisen tehtäväksi mahdottomia asioita, uskottaisiin olevan kaikkien Jumala. 3 Ihmiset ovat siis voineet huomata tai ovat huomanneet, että sellaisia asioita tekevä, joita mikään luoduista ei pysty tekemään tai hävittämään, on jokaisen luodun tuolla puolen. Astukoon mikä tahansa luotu esiin ja tehköön tällaisen taivaan ja tällaisen maan, ja minä sanon, että hän on Jumala. Koska mikään luotu ei kuitenkaan pysty tällaisia tekemään, on varmaa, että ne tehnyt on kaikkien luotujen yläpuolella. Tällä perusteella ihmismieli on voinut huomata, että kysymyksessä oleva tekijä on Jumala. 3. TOINEN PERUSTE, JOLLA HÄNET ON VOITU TUNTEA, TAI TAPA, JOLLA HE OVAT HÄNET TUNTENEET. Toisellakin tavalla he ovat voineet järjen johdolla oppia tuntemaan Jumalan totuuden tai ovat oppineet. Kuten Augustinus näet sanoo kirjassa Jumalan valtio (VIII, 6): Filosofeista suurimmat ovat käsittäneet, ettei mikään ruumis (corpus, ainekappale) ole Jumala, ja siksi he ovat nousseet kaikkien ruumiillisten asioiden tuolle puolen Jumalaa etsiessään. He ovat käsittäneet myös, ettei mikään muuttuvainen ole korkein Jumala ja kaikkien asioiden alkuperuste, ja siksi he ovat nousseet kaikkien sielujen ja muuttuvaisten henkien tuolle puolen. Sitten he ovat käsittäneet, ettei mikään muuttuvainen voi olla olemassa muuten kuin siitä, mikä on olemassa muuttumattomasti ja yksinkertaisesti. He ovat siten ymmärtäneet, että tämä on tehnyt nuo kaikki muut ja että mikään ei ole voinut tehdä sitä. 4. KOLMAS PERUSTE TAI TAPA. He ovat mietiskelleet myös, että mikä tahansa olemassa oleva substanssi on joko ruumis tai henki ja että on parempi olla henki kuin ruumis. Kuitenkin se, mikä on tehnyt hengen ja ruumiin, on vielä paljon parempi. 2 Glossa ordinaria -nimellä tunnetun raamatunselityksen asianomaisesta kohdasta. 3 Viittaus on Ambrosiuksen kirjoittamaksi oletettuun Roomalaiskirjeen kommentaariin, 1:19. Kirjoittajaan, jonka henkilöllisyys on epäselvä, viitataan nykyään nimellä Ambrosiaster. 2
3 5. NELJÄS TAPA TAI PERUSTE. He ovat käsittäneet myös, että ruumiin muoto (species) on aistittava ja hengen muoto ymmärrettävä, ja he ovat pitäneet ymmärrettävää muotoa aistittavaa parempana. Aistittavaksi sanomme sitä, mikä voidaan tuntea ruumiin näkö- ja tuntoaisteilla, ja ymmärrettäväksi sitä, mikä voidaan havaita mielen katseella. Heidän havaintonsa mukaan sekä ruumis että henki olivat muodoltaan enemmän tai vähemmän kauniita (speciosus), mutta jos ne voisivat olla kokonaan vailla muotoa, ne eivät ylipäätään olisi mitään. Siten he ovat oivaltaneet, että on olemassa jokin ne muodoltaan kauniiksi tehnyt, jossa on ensimmäinen ja muuttumaton muoto ja joka siksi on vertaansa vailla. He ovat mitä oikeimmin uskoneet, että se on asioiden alkuperuste (principium), jota ei ole tehty ja joka on tehnyt kaikki asiat. 6. Kas näin monella tavalla on Jumalan totuus voitu tuntea. Vaikka Jumala siis on yksi ja yksinkertainen olemus, joka ei perustu mihinkään osien tai aksidenssien erillisyyteen, apostoli kuitenkin sanoo monikossa Jumalan näkymättömät asiat, koska Jumalan totuus tunnetaan usealla tavalla tehtyjen asioiden avulla. Luotujen yhtämittaisesta jatkumisesta näet käsitetään Luoja ikuiseksi, niiden suuruudesta kaikkivaltiaaksi, säännöllisyydestä ja järjestyksestä viisaaksi, ohjautuneisuudesta hyväksi. Nämä kaikki asiat näet kuuluvat jumaluuden ykseyden osoittamisen piiriin. 7. {37} MILLÄ TAVALLA LUODUISSA ILMENEE KOLMINAISUUDEN JÄLKI. Nyt pitää vielä osoittaa, onko tehtyjen asioiden avulla ollut mahdollista saavuttaa jokin merkki tai rahtunen kolminaisuudesta. Augustinus kirjoittaa tästä Kolminaisuudesta-teoksen VI kirjassa: Koettaessamme ymmärryksellä havaita Luojan tehtyjen asioiden avulla tulee meidän huomata kolminaisuus. Luoduissa ilmenee näet jälki tästä kolminaisuudesta. (KÄSITÄ TÄMÄ SUBSTANSSEJA KOSKEVAKSI!*) Jumalan taidon tekemät asiat ilmentävät nimittäin ykseyttä, muotoa ja järjestystä (unitas, species, ordo). Jokainen luoduista näet on yksi jokin, sen mukaan kuin ruumiilla ja sieluilla on erilaisia luontoja; jokainen on jonkin muodon muovaama, jollaisia ovat ruumiissa ulkomuoto ja kvaliteetit ja sieluissa opit ja taidot; ja jokainen joko pyrkii johonkin järjestykseen tai pysyy jossain järjestyksessä, jollaisia ovat ruumiilla erilaiset painot tai sijainnit ja sieluilla eri asioiden rakastaminen tai eri asioista iloitseminen. Tällä lailla luoduissa kajastaa kolminaisuuden jälki. Tuossa kolminaisuudessa nimittäin on kaikkein asioiden perimmäinen alkuperä (summa origo) sekä täydellisin kauneus ja autuain iloitseminen. (VI, 10, 12.) 8. {38} Kuten Augustinus osoittaa kirjassa Tosi uskonnosta, perimmäiseksi alkuperäksi käsitetään Isä Jumala, josta kaikki asiat ovat ja josta Poika ja Pyhä Henki ovat. Täydellisimmäksi kauneudeksi käsitetään Poika eli Isän totuus, joka ei miltään osalta ole 3
4 erilainen Isään nähden ja jota yhdessä Isän kanssa ja Isässä palvomme. Tämä totuus on kaikkien niiden muoto (forma), mitkä yksi on tehnyt ja mitkä suuntautuvat yhteen. Niitä kaikkia ei Isä kuitenkaan olisi Pojan kautta tehnyt, eivätkä ne säilyisi omissa rajoissaan hyvällä kannalla, ellei Jumala olisi korkeimmalla tavalla hyvä. Hän ei kadehdi minkään luontoiselta asialta sitä, mikä olisi sille hyväksi, ja hän antaa sille kyvyn pysyä hyvässä, sikäli kuin se tahtoo tai sikäli kuin se pystyy. Tämä hyvyys käsitetään Pyhäksi Hengeksi, joka on Isän ja Pojan lahja (donum). Siksi meidän sopii palvoa tuota Jumalan Lahjaa, joka on Isän ja Pojan kanssa yhtä muuttumaton, ja pitää siitä kiinni. Tarkastelemalla luotuja käsitämme siis substanssiltaan yhden kolminaisuuden, nimittäin yhden Jumalan, Isän josta olemme, Pojan jonka kautta olemme ja Pyhän Hengen jossa olemme. Eli alkuperusteen johon palaamme takaisin, muodon johon mukaudumme ja armon joka sovittaa meidät. Eli yhden, jonka tekemänä meidät on luotu, ja hänen kaltaisuutensa, jonka kautta meidät muovataan ykseyteen, ja rauhan, jolla riipumme ykseydessä kiinni. Eli Jumalan, joka sanoi Tulkoon (1. Moos. 1), ja Sanan, jonka kautta tehtiin (1. Moos. 1 Vulgata, Joh. 1:3 Vulgata) kaikki millä on substanssi tai luonto, ja hänen suopeutensa Lahjan, jolla hän näki hyväksi sen, mitä hän Sanan kautta teki ja sovitti tekijänsä kanssa, jotta se ei hukkuisi. (55, 113.) 9. Kas näin on osoitettu, millä tavalla luoduissa jossain määrin ilmenee kolminaisuuden kuva. Luotuja tarkastelemalla ei kuitenkaan ole voitu eikä voida saada riittävää tietoa kolminaisuudesta, ilman opetuksen kautta tai sisäisessä inspiraatiossa saatua ilmoitusta (revelatio). Siksi nuo entisaikojen filosofit ovat nähneet totuuden ikään kuin varjokuvana ja etäältä, epäonnistuen kolminaisuuden katselemisessa, niin kuin faaraon tietäjät epäonnistuivat kolmannessa tunnusteossa (2. Moos. 8:14). Kuitenkin saamme tehtyjen asioiden avulla apua näkymättömien asioiden uskomiseen. Luku 2 (10). Ihmissielussa oleva kolminaisuuden kuva ja kaltaisuus 1. {39} MILLÄ TAVALLA SIELUSSA ON KOLMINAISUUDEN KUVA. Pääskäämme nyt siihen todisteluun, jossa löydämme kolminaisuuden kuvan ihmismielestä, joka tuntee tai voi tuntea Jumalan. Kuten Augustinus näet sanoo Kolminaisuudesta-teoksen XIV kirjassa: Vaikka ihmismieli ei ole saman luontoinen kuin Jumala, kuitenkin sen mitä parempi mikään ei ole kuvaa tulee etsiä siitä, mitä parempaa mikään meidän luonnosamme ei ole, eli mielestä, ja se tulee siitä myös löytää. Juuri mielestä näet löytyy Jumalan kuva, jo ennen kuin se on Jumalasta osallinen. Vaikka mieli näet on muotopuoli menetettyään osallisuuden Jumalaan, Jumalan kuva kuitenkin pysyy. Mieli näet on Jumalan kuva (imago Dei) juuri siinä, että se on 4
5 kykenevä (capax) Jumalaan ja voi olla tästä osallinen (particeps). (XIV, 8, 11.) Etsikäämme mielestä siis nyt sitä kolminaisuutta, joka Jumala on. 2. HÄN OSOITTAA SIELUSSA OLEVAN KOLME ASIAA, JOTKA SANOTAAN RELATIIVISESTI JA OVAT YHTÄLÄISIÄ, NIMITTÄIN MUISTI, YMMÄRRYS JA RAKKAUS*. Kas mieli siis muistaa itsensä, ymmärtää itsensä ja rakastaa itseään. Jos oivallamme tämän, oivallamme kolminaisuuden emme kylläkään vielä Jumalaa, vaan Jumalan kuvan. (XIV, 8, 11.) Tässä näet ilmenee ikään kuin muistin, ymmärryksen ja rakkauden kolminaisuus. Tarkastelkaamme siis erityisesti näitä kolmea: muistia, ymmärrystä ja tahtoa (memoria, intelligentia, voluntas) (X, 11, 17). 3. {40} MITÄ TERÄVIN TARKASTELU JA SOVELIAS VERTAUS*. Kuten Augustinus sanoo Kolminaisuudesta-teoksen X kirjassa: Nämä kolme eivät ole kolme elämää vaan yksi elämä, eivätkä kolme mieltä vaan yksi mieli, ja yksi olemus. Muistiksi kuitenkin sanotaan jonkin suhteen, ja samalla tavalla ymmärrykseksi ja tahdoksi eli rakkaudeksi sanotaan jonkin suhteen. Elämäksi taas sanotaan itsensä suhteen, ja samoin mieleksi ja olemukseksi. Nämä kolme [= muisti, ymmärrys ja tahto eli rakkaus] ovat siis yksi sillä perusteella, että ne ovat yksi elämä, yksi mieli ja yksi olemus; ja mitä muuta niistä kustakin erikseen sanotaan sen itsensä suhteen, sitä ei edes näistä kolmesta yhdessä sanota monikossa vaan vain yksikössä. Ne taas ovat kolme sillä perusteella, että ne ovat suhteessa toisiinsa. (X, 11, 18.) 4. {41} MITEN NE OVAT YHTÄLÄISIÄ SIKSI, ETTÄ KUKIN NIISTÄ TAVOITTAA NE KAIKKI JA KOKONAAN. Ne ovat myös yhtäläisiä, eivät ainoastaan kukin kuhunkin toiseen nähden, vaan myös kukin kaikkiin nähden. Muuten ne eivät näet tavoittaisi toisiaan. Ne kuitenkin tavoittavat toisensa. Ne näet tavoittavat sekä kukin kunkin että kukin kaikki. TÄSSÄ HÄN OSOITTAA, MITEN KUKIN TAVOITTAA KAIKKI*. Muistan näet, että minulla on muisti, ymmärrys ja tahto; ja ymmärrän ymmärtäväni, tahtovani ja muistavani; ja tahdon tahtovani, muistavani ja ymmärtäväni. TÄSSÄ MITEN MUISTI TAVOITTAA NÄMÄ KOLME KOKONAAN*. Muistan myös samalla kertaa koko muistini, ymmärrykseni ja tahtoni. Mitä en näet muista muistillani, se ei ole muistissani; mikään ei taas ole muistissa niin suuressa määrin kuin muisti itse; muistan sen siis kokonaan. Samoin tiedän ymmärtäväni kaiken mitä ymmärrän, ja tiedän tahtovani kaikkea mitä tahdon; mutta muistan kaiken mitä tiedän; muistan siis koko ymmärrykseni ja koko tahtoni. MITEN YMMÄRRYS TAVOITTAA NÄMÄ KOLME KOKONAAN. Samoin kun ymmärrän nämä kolme, ymmärrän ne samalla kertaa kokonaan. Ei nimittäin ole mitään ymmärrettävää, jota en ymmärtäisi, paitsi jos olen siitä tietämätön; mutta en muista enkä tahdo sitä, mistä olen tietämätön. Seuraa siis, että en myöskään muista enkä tahdo mitään ymmärrettävää, jota en ymmärrä. Mitä ymmärrettävää siis muistankaan tai 5
6 tahdonkaan, sen myös ymmärrän. MITEN TAHTO TAVOITTAA NE KOKONAAN. Myös tahtoni tavoittaa koko ymmärrykseni ja koko muistini, kun käytän (utor) kaikkea mitä ymmärrän ja muistan. Kun kukin näistä siis tavoittaa kaikki kokonaan, kukin kokonaan on yhtäläinen verrattuna kuhunkin kokonaan, ja kukin kokonaan on yhtäläinen verrattuna kaikkiin kokonaan yhdessä; ja nämä kolme ovat yksi: yksi elämä, yksi mieli, yksi olemus. (X, 11, 18.) 5. Kas tällä lailla ihmismieli on tuon korkeimman ykseyden ja kolminaisuuden kuva, jossa on yksi olemus ja kolme persoonaa, olkoon että huonompi kuva (vrt. XV, 7, 11 ja X, 12, 19). Mielellä taas tässä tarkoitetaan itse sielua, jossa tämä kolminaisuuden kuva on. Kuten Augustinus sanoo (XV, 7, 11), mieleksi ei varsinaisesti sanota sielua sinänsä vaan sen korkeampaa osaa, niin kuin tätä sanaa usein käytetään. Tulee myös tietää, että muisti ei koske vain poissaolevia ja menneitä asioita, vaan myös läsnä olevia, kuten Augustinus sanoo Kolminaisuudesta-teoksen XIV kirjassa (XIV, 11, 14). Muuten muisti ei tavoittaisi itseään. 6. {42} KYSYTÄÄN, MISSÄ MERKITYKSESSÄ NÄIDEN KOLMEN SANOTAAN OLEVAN YKSI JA YKSI OLEMUS. Tässä on kiinnitettävä tarkkaa huomiota, mistä merkityksestä lähtien oikein tulee käsittää tuo edellä esitetty Augustinuksen huomautus, että nämä kolme eli siis muisti, ymmärrys ja tahto ovat yksi, yksi mieli ja yksi olemus (vrt. n. 3 ja 4). Tämä ei kaiketi näytä olevan totta varsinaisen puhetavan mukaan. Mieli eli rationaalinen henki on näet hengellinen ja ei-ruumiillinen olemus. Mainitut kolme taas ovat tuon mielen ominaisuuksia tai kykyjä ja eroavat toisistaan, sillä muisti ei ole ymmärrys tai tahto, eikä ymmärrys ole tahto tai rakkaus. 7. NE SANOTAAN RELATIIVISESTI MYÖS TOISISTAAN. Nämä kolme ovat suhteessa myös itseensä, niin kuin Augustinus sanoo Kolminaisuudesta-teoksen IX kirjassa: Mieli ei näet voi rakastaa itseään tai muistaa itseään, ellei se myös tunne itsensä, sillä kuinka se rakastaisi sitä, mitä se ei tunne (IX, 3, 3), tai muistaisi sen? Ihmeellisellä tavalla näitä kolmea ei siis ole mahdollista erottaa toisistaan, ja kuitenkin niistä kukin erikseen ja kaikki yhdessä on yksi olemus, samalla kun ne sanotaan relatiivisesti toisistaan. (IX, 5, 8.) 8. {43} TÄSSÄ SELVITETÄÄN EDELLÄ KYSYTTY ASIA, MITEN NÄIDEN KOLMEN VOI SANOA OLEVAN YKSI. Nyt on kuitenkin katsottava, miten näiden kolmen voi sanoa olevan yksi substanssi nimittäin sillä tavalla, että ne ovat sielussa tai mielessä substantiaalisesti. Ne eivät siis ole sielussa tai mielessä niin kuin aksidenssit ovat subjektissa aksidenssit voivat olla läsnä ja poissa. Niinpä Augustinus sanoo Kolminaisuudesta-teoksen IX kirjassa: Jos jollain tavalla voimme tämän käsittää, meille tulee mieleen, että nämä ovat sielussa substantiaalisesti eivätkä niin kuin subjektissa (niin kuin väri on ruumiillisessa asiassa). Vaikka ne näet sanotaan toisistaan relatiivisesti, ne kukin kuitenkin ovat substantiaalisesti 6
7 substanssissaan. (IX, 4, 5.) Kas tässä merkitys, jossa näiden kolmen sanotaan olevan yksi tai yksi substanssi. 9. Kuten Augustinus sanoo Kolminaisuudesta-teoksen XV kirjassa: Kuka tahansa, joka antaumuksella paneutuu näihin kolmeen asiaan, jotka Jumala on asettanut mielen luontoon, ja pohtii, kuinka suurta on mielessä se, mistä lähtien voidaan palauttaa mieleen ja havaita jopa tuo iäinen ja muuttumaton luonto ja kiihkeästi himota sitä se näet palautetaan mieleen muistin avulla, sitä ajatellaan ymmärryksen avulla, siihen tartutaan rakkauden avulla hän totta tosiaan löytää tuon ylimmän kolminaisuuden kuvan (XV, 20, 39). Luku 3 (11). Luovan ja luodun kolminaisuuden välisestä kaltaisuudesta 1. {44} TÄSSÄ KALTAISUUDESSA ON ERILAISUUS. Hänen tulee kuitenkin huolehtia, että hän ei pidä tätä tuon Kolminaisuuden tekemää kuvaa sen itsensä vertaisena niin, että hän katsoisi sen olevan kaikin tavoin samanlainen. Päinvastoin hänen tulee huomata tässä jonkinlaisessa kaltaisuudessa suurikin erilaisuus. (XV, 20, 39.) ENSIMMÄINEN ERO. Tämä voidaan osoittaa lyhyesti. Näiden kolmen avulla muistaa, ymmärtää ja rakastaa yksi ihminen, joka ei ole muisti, ymmärrys ja rakkaus, vaan jolla on nämä. Siis yhdellä ihmisellä on nämä kolme, eikä hän ole nämä kolme. Tuon korkeimman luonnon eli Jumalan yksinkertaisuudessa on taas niin, että vaikka on yksi Jumala, on kuitenkin kolme persoonaa, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, ja nämä kolme ovat yksi Jumala. (XV, 22, 42.) Toisessa asiassa oleva Kolminaisuuden kuva on siis erilainen kuin se asia, joka on Kolminaisuus. Tuon kuvan vuoksi sanotaan kuvaksi myös sitä, missä nämä kolme ovat, eli siis ihmistä. Samalla lailla kuvaksi sanotaan sekä taulua että siinä olevaa maalausta, mutta taulua kutsutaan kuvaksi siinä olevan maalauksen vuoksi. (XV, 23, 43.) {45} TOINEN ERO. Toisaalta tämä kuva eli ihminen, jolla on nämä kolme, on yksi persoona. Tuo Kolminaisuus ei taas ole yksi persoona vaan kolme persoonaa: Pojan Isä, Isän Poika ja Isän ja Pojan Henki. (HUOMAA: NE EIVÄT VAIN OLE YHDEN JUMALAN VAAN MYÖS OVAT YKSI JUMALA!*) Siten tässä Kolminaisuuden kuvassa nämä kolme eivät ole yksi ihminen vaan kuuluvat yhdelle ihmiselle. Siinä ylimmässä Kolminaisuudessa taas, jonka kuva tämä on, nuo kolme eivät kuulu yhdelle Jumalalle vaan ovat yksi Jumala, eivätkä ne ole yksi persoona vaan kolme persoonaa. (XV, 23, 43.) Nämä kolme eivät näet ole ihminen, vaan kuuluvat ihmiselle tai ovat ihmisessä. Mutta voimmeko sanoa Kolminaisuuden olevan Jumalassa niin, että se on jotain Jumalalle kuuluvaa mutta ei itse ole Jumala? (XV, 7, 11.) Pois se, että uskoisimme niin! Sanokaamme siis, että meidän mielessämme on 7
8 Kolminaisuuden kuva, mutta vain heppoinen ja sellainen, että se kantaa ylimmän Kolminaisuuden kaltaisuutta vain ollen suurimmaksi osaksi erilainen. 2. Kuten Augustinus sanoo Kolminaisuudesta-teoksen XIV kirjassa, tulee tietää, että tämä mielessä olevan kolminaisuus ei ole Jumalan kuva ainoastaan siksi, että mieli muistaa ja ymmärtää itsensä ja rakastaa itseään, vaan myös siksi, että se pystyy muistamaan ja ymmärtämään sen, jonka tekemä se on, ja rakastamaan tätä (XIV, 12, 15). 3. {46} TOINEN TAPA NIMETÄ SIELUSSA OLEVA KOLMINAISUUS: MIELI, TUNTEMINEN, RAKKAUS. Sielussa voidaan myös toisella tavalla ja toisilla nimillä erottaa kolminaisuus, joka on tuon ylimmän lausumattoman Kolminaisuuden kuva. Kuten Augustinus sanoo Kolminaisuudesta-teoksen IX kirjassa: Mieli ja sillä oleva tunteminen ja rakkaus ovat kolme jotain. Mieli näet tuntee itsensä ja rakastaa itseään, eikä se voi rakastaa itseään, ellei se myös tuntisi itsensä. Mieli ja sillä oleva tunteminen ovat kaksi jotain; samoin mieli ja sillä oleva rakkaus ovat kaksi jotain. Siis kun mieli tuntee itsensä ja rakastaa itseään, pysyy kolminaisuus, nimittäin mieli, rakkaus ja tunteminen. (IX, 3 5.) Mielellä ei tässä tarkoiteta sielua vaan sen korkeampaa osaa (ks. edellä luku 2, n. 5). 4. MITEN NIIDEN SANOTAAN OLEVAN YKSI. Näiden kolmen sanotaan olevan yksi, vaikka ne ovat toisistaan erillisiä, koska ne ovat sielussa substantiaalisesti (ks. edellä luku 2, n. 8). 5. {47} MIELI KÄSITETÄÄN ISÄN ASEMAAN, TUNTEMINEN POJAN, RAKKAUS PYHÄN HENGEN ASEMAAN. Mieli itse on ikään kuin vanhempi ja sillä oleva tunteminen on ikään kuin sen jälkeläinen: Kun mieli oppii tuntemaan itsensä, se synnyttää itseään koskevan tuntemisen ja se on tuntemisensa ainoa vanhempi (IX, 12, 18). Kolmantena on rakkaus, joka lähtee mielestä ja tuntemisesta, kun mieli tullessaan tuntemaan itsensä rakastaa itseään. Se ei näet voisi rakastaa itseään, ellei se tuntisi itseään. Se rakastaa myös mieluisaa jälkeläistä eli itsellään olevaa tuntemista, ja tällä lailla rakkaus on eräänlaista vanhemman ja jälkeläisen syleilyä. 6. TUNTEMINEN EI OLE MIELTÄ VÄHÄISEMPI EIKÄ RAKKAUS NIITÄ KUMPAAKAAN VÄHÄISEMPI. Eikä jälkeläinen ole vanhempaa vähäisempi, koska mieli tuntee itsensä koko olemisensa määrän mukaan; eikä rakkaus ole vanhempaa ja jälkeläistä vähäisempi eli mieltä ja tuntemista vähäisempi, koska mieli rakastaa itseään tuntemisensa ja olemisensa määrän mukaan. (IX, 12, 18.) 7. NÄMÄ KOLME OVAT NIISSÄ ITSESSÄÄN. Jokainen näistä myös on niissä itsessään, koska rakastava mieli on rakkaudessa, rakkaus on rakastavalla olevassa tuntemisessa ja tunteminen tuntevassa mielessä (IX, 5, 8). Näissä kolmessa siis ilmenee jonkinlainen Kolminaisuuden jälki. 8
9 8. {48} MITEN MIELI NÄIDEN ASIOIDEN AVULLA ETENEE JUMALAN YMMÄRTÄMISEEN. Siten järjellinen mieli tarkastellessaan näitä kolmea sekä yhtä olemusta, jossa ne ovat, ojentautuu Luojan katselemiseen ja näkee ykseyden kolminaisuudessa ja kolminaisuuden ykseydessä. Se ymmärtää, että on yksi Jumala, yksi olemus, yksi alkuperuste. Se näet käsittää, että jos niitä olisi kaksi, joko kumpikin olisi riittämätön tai toinen olisi turha. Jos toiselta nimittäin puuttuisi jotain toisella olevaa, siinä ei olisi korkeinta täydellisyyttä. Jos toiselta taas ei puuttuisi mitään toisella olevaa, niin toinen olisi turha, kun yhdessä olisi jo kaikki. Järjellinen mieli on siis ymmärtänyt, että on yksi Jumala, yksi kaikkien tekijä. Mieli on myös nähnyt, että Jumala ei ole ilman viisautta kuin joku houkka. Siksi mieli on käsittänyt, että tällä on siitä itsestään syntynyt viisaus, ja koska se rakastaa viisauttaan, mieli on käsittänyt, että siinä on myös rakkaus. 4 Luku 4 (12). Kolminaisuuden ykseydestä 1. {49} TÄSSÄ YLIMMÄN KOLMINAISUUDEN YKSEYDESTÄ. Kuten Augustinus sanoo Kolminaisuudesta-teoksen IX kirjassa, tuon esitetyn perustelun mukaan uskokaamme Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen olevan yksi Jumala, kaiken luomakunnan luoja ja hallitsija; eikä Isä ole Poika, eikä Pyhä Henki ole Isä tai Poika, vaan on toisiinsa suhteessa olevien persoonien kolminaisuus (IX, 1, 1). Kuten hän näet sanoo kirjassa Uskosta Petrukselle, on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen luonto eli olemus yksi mutta persoona ei ole yksi: Jos Isän, Pojan ja Pyhän Hengen persoona olisi yksi niin kuin niiden substanssi on yksi, niiden sanominen kolminaisuudeksi ei olisi todenmukaista. Toisaalta kolminaisuus olisi tosi mutta tuo kolminaisuus ei olisi yksi Jumala, jos Isä, Poika ja Pyhä Henki olisivat erillisiä myös luontojensa erilaisuuden vuoksi, niin kuin ne eroavat toisistaan persoonien ominaisuuden vuoksi. Patriarkkojen, Profeettojen ja Apostolien usko saarnaa yhden Jumalan olevan Kolminaisuus. 5 Tässä pyhässä Kolminaisuudessa on siis yksi Isä Jumala, joka yksin on synnyttänyt itsestään yhden Pojan olemuksellisesti; ja yksi Poika, joka yksin on olemuksellisesti syntynyt yhdestä Isästä; ja yksi Pyhä Henki, joka yksin lähtee olemuksellisesti Isästä ja Pojasta. Yksi persoona ei voi tehdä tätä kaikkea, nimittäin synnyttää itseään, syntyä itsestään ja lähteä itsestään. 6 Kuten Augustinus näet sanoo Kolminaisuudestateoksen I kirjassa: ei ole mitään, mikä tulee olevaksi itsensä synnyttämällä (I, 1, 1). 4 Vrt. Summa Sententiarum, I, 4 ja 6 (PL 176, 47D ja 51A D). 5 Fulgentius Ruspelainen, De fide ad Petrum 1, 4. Lombarduksen aikaan teosta pidettiin Augustinuksen kirjoittamana. 6 Fulgentius Ruspelainen, De fide ad Petrum 1, 6. 9
Petrus Lombardus, Sentenssit neljässä kirjassa, esipuhe ja kirjan I luvut
Petrus Lombardus, Sentenssit neljässä kirjassa, esipuhe ja kirjan I luvut 1 10 1 Suomennos Toivo Holopainen 2016 ESIPUHE 1. Haluten yhdessä köyhän leskivaimon kanssa panna jotain vähästämme ja puutteestamme
YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta
YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot
Anselm Canterburylainen, Monologion, esipuhe, lukujen luettelo, luvut 1 4 ja 80
, esipuhe, lukujen luettelo, luvut 1 4 ja 80 Suomennos Toivo Holopainen 2016 ESIPUHE Eräät veljet ovat pyytäneet usein ja hartaasti, että kirjoittaisin heitä varten muistiin, ikään kuin mallimietiskelyksi,
Kristuksen kaksiluonto-oppi
Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut
Fransiskaanit ja teologia
Fransiskaanit ja teologia sääntökunnilla yliopistossa omat oppituolinsa opetus omassa konventissa ) omat teologiset traditiot (k. 1245) opetti Pariisissa aluksi sekulaariteologina (=ei-sääntökuntalaisena)
Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta
Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
Petrus Lombardus, Sentenssit neljässä kirjassa, esipuhe ja kirjan I jaksot 1 2 1
Petrus Lombardus, Sentenssit neljässä kirjassa, esipuhe ja kirjan I jaksot 1 2 1 Suomennos Toivo Holopainen 2016 2018 ESIPUHE 1. Haluten yhdessä köyhän leskivaimon kanssa panna jotain vähästämme ja puutteestamme
4. Ilmoitus. Room. 1:19-23
4. Persoonallinen Jumala ja kristinuskon totuusvaatimus ihminen oppii tuntemaan Jumalan vasta kun Jumala itse kertoo itsestään ihmisen osuus? ilmoituksen käsite Raamatun asema ilmoituksessa kokemus ja
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Mitä merkitsee olla Esirukoilija. Rukouskoulu jakso
Mitä merkitsee olla Esirukoilija Rukouskoulu 2014 4. jakso 1. Kertausta ja johdanto esirukoukseen A. Rukouksen yleinen, hallitseva ja kaiken läpäisevä olemus: Rukous on yhteyttä Jumalaan ja kaiken muun
Millainen on Sinun Jumalasi?
Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä
Kristillinen mystiikka
Kristillinen mystiikka mystiikkaa vaikea määritellä oma teologianhistoriallinen traditionsa lähteenä mm. Ps.-Dionysios (Mystisestä teologiasta), uusplatonismi määrätynlainen käsitteistö erityisiin hengellisiin
Tuomas Akvinolainen, Summa theologiae I, q. 14, a. 8 ja a. 13. Suomennos Toivo Holopainen 2016 KVESTIO 14 JUMALAN TIETO
, a. 8 ja a. 13 Suomennos Toivo Holopainen 2016 KVESTIO 14 JUMALAN TIETO Jumalan substanssiin liittyvien asioiden [q. 3 13] jälkeen on tarkasteltava hänen toimintaansa (operatio) liittyviä asioita. Koska
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto
Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan
4. Johannes Duns Scotus (k. 1308)
4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 57 Elämä Skotlannista fransiskaani, opiskeli Oxfordissa ja Pariisissa opetti pari vuotta Pariisissa ja vähän aikaa Kölnissä doctor subtilis (terävä/hienosyinen opettaja)
Tuomas Akvinolainen, Sentenssien selitys I, jakso 1. Suomennos Toivo Holopainen 2018 TEKSTIN JAKO 1
Tuomas Akvinolainen, Sentenssien selitys I, jakso 1 Suomennos Toivo Holopainen 2018 TEKSTIN JAKO 1 Esipuheen päätyttyä seuraa aloitus tälle teokselle, jossa Maisterin tarkoituksena on välittää meille oppi
juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan
juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan 3 Copyright 2019 Kirjoittaja & Gaudeamus Kansi: Jukka Aalto Gaudeamus Oy www.gaudeamus.fi KL 11.3 UDK 17, 11/12 ISBN 978-952-345-017-2 Painopaikka: Tallinna Raamatutrükikoja
Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )
Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
3. Dominikaaniteologia: Albert Suuri (k. 1280)
3. Dominikaaniteologia: (k. 1280) 39 Elämä syntynyt Schwabenissa, Saksassa opetti dominikaanina teologiaa Pariisissa ja Kölnissä Regensburgin piispa luennoi laajasti Aristotelesta ) kommentaarit doctor
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME
PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
luvun teologiaa
6. 1300-1400 luvun teologiaa 1500-l alussa: via antiqua / via moderna yliopistofilosofian ja -teologian keskeinen koulukuntajako eroja: auktoriteetit via antiqualla: Albert + albertistit tai Akvinolainen
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?
DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
9. Luterilainen ja reformoitu perinne
9. Luterilainen ja reformoitu perinne Lutherin näkemys koko protestanttisuuden perustana Roomalaiskirjeen luennoista alkaen, erityisesti Galatalaiskirjeen kommentaarissa (1531/35) vanhurskauttaminen syntien
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen
8. Skolastiikan kritiikki
8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui suuren osan luterilaista
Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.
Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Tule sellaisena kuin olet
Tule sellaisena kuin olet 4. Totuus? 28.9.2014 Aiemmin tässä sarjassa 7.9. Suvaitsevaisuus ja armo Jokainen tarvitsee armoa Suvaitsevaisuus on heppoinen korvike armolle Hyväksyntä tekee armosta näkyvän
tridentinum TRENTON KIRKOLLISKOKOUKSEN reformi- ja oppidekreetit sekä kaanonit Suomentanut Martti Voutilainen OP
tridentinum TRENTON KIRKOLLISKOKOUKSEN reformi- ja oppidekreetit sekä kaanonit Suomentanut Martti Voutilainen OP KATOLINEN TIEDOTUSKESKUS 2016 1 Alun perin julkaistu vuonna 1984 sarjassa Missiologian ja
JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE
JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Rakkauden Katekismus TYTÖILLE.
Rakkauden Katekismus TYTÖILLE. Hinta Smk. 1; 50. ALKULAUSE. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni käsikirja rakkauden tulkitsemisessa. Olkoon teissä monessa kätketty välinpitämättömyys sille ihmeelliselle
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto
Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa
Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää.
Tämä Jyväskylän helluntaiseurakunnan julkaisema esite on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa matkan kohti eheämpää elämää. Matkan perustana on aito ja alkuperäinen kristinusko. Kuva: futureimagebank.com
LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.
3. Jumalan läsnäolo. Isak Pensiev
1 Isak Pensiev 3. Jumalan läsnäolo Jatkamme edellistä opetustuntia ja aiheemme on Jumala ja Jumalan läsnäolo. Viime opetustunnilla käsittelimme aihetta Jumala on yksi. Teimme johtopäätöksen, että juutalainen
Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski
Wisdom of Merlin Dragon Sky Manual Merlinin Viisaus Andrea Chisara Baginski Merlinin Viisaus Alku Merlinin Viisaus-energian perusti Andrea Chisara Baginski, huhtikuun 25. Päivä, 2006. Andrea on monen eri
Pekka Ervastin esitelmä 1/
Mitä on usko? Pekka Ervastin esitelmä 1/10 1916 Te muistatte ja tiedätte kaikki, kuinka tässä protestanttisessa kirkossa pidetään uskoa ja elämää uskossa ainoana oikeana kristillisyytenä, ja kulmakivenä
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Teosofinen itsekasvatus veljeyteen ja vapauteen. Pekka Ervastin esitelmä 25/ Teosofisen Seuran vuosijuhlassa
Teosofinen itsekasvatus veljeyteen ja vapauteen Pekka Ervastin esitelmä 25/6 1916 Teosofisen Seuran vuosijuhlassa En aio ilman muuta antaa käytännöllisiä neuvoja tähän itsekasvatukseen, sillä jos meillä
Mitä ymmärrys tarkoittaa? Mitä tarkoittaa kun sanomme; hän on fiksu tyyppi, tai hän on tosi kummallinen, vähän outo.
Eläköön erilaisuus Miksi minua ei ymmärretä? Miksi hän ei voi rakastaa minua? Oletko joskus asettanut itsellesi näitä kysymyksiä? Mitä ymmärrys tarkoittaa? Mitä tarkoittaa kun sanomme; hän on fiksu tyyppi,
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
E-kirjan kirjoittaminen
1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen
PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI
PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
RAKKAUDEN KATEKISMUS
m@smssbss3m RAKKAUDEN KATEKISMUS TYTÖILLE. Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki. limileß KATEKISMUS TYTÖILLE. Kustantaja: K. Valovuon, Uusikaupunki. Alkulause. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Sisällinen ihminen. Efesolaiskirjeen selitys 10 Ef. 3:14 21
1 Efesolaiskirjeen selitys 10 Ef. 3:14 21 Sisällinen ihminen Viime kerralla käsittelimme tässä Paavalin Efesolaiskirjeen selityksessä sitä, kuinka Paavali käsitti tehtävänsä Kristuksen apostolina eli lähettiläänä.
Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi
Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi 1 2.oppituntti Isak Pensiev 14.4.2012 Ystävät, me jatkamme oppituntia, joka avaa meille juutalaisia käsitteitä ja juutalaista näkökulmaa sekä Uuteen- että Vanhaan
MK KYMMENEN KÄSKYN JOHDANTO
MK KYMMENEN KÄSKYN JOHDANTO M MUUT OPETUKSET, https://genfibeta.weebly.com/m.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin gen.fi/-osoitteeksi) MK KATEKISMUS, https://genfibeta.weebly.com/mk.html MK Kymmenen
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015
MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi
Elämä Jumalan lapsena
1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä
Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14
Global Mindedness kysely Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere 13.5. May- 14 Mistä olikaan kyse? GM mittaa, kuinka vastaajat suhtautuvat erilaisen kohtaamiseen ja muuttuuko
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
MITÄ MUUAN HENKILÖ VASTAA TÄHÄN MIELETTÖMÄN PUOLESTA
Proslogionin liitteet: Mielettömän puolesta ja Anselmin Vastaus Suomennos Toivo Holopainen 2017. MITÄ MUUAN HENKILÖ VASTAA TÄHÄN MIELETTÖMÄN PUOLESTA [1.] Jos joku epäilee, onko olemassa jokin sellainen
Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE
1 JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE 1 luku Johannes julistaa elämän Sanaa, Messiasta, että lukijoillakin olisi yhteys ISÄN ja Pojan kanssa 1 4. Ollakseen tässä yhteydessä heidän tulee vaeltaa valkeudessa ja
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
26. LIPUN SIUNAAMINEN
26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Jeesuksen jäähyväisrukous jatkuu
1 Johanneksen evankeliumin selitys 49 Joh. 17:6-26 Jeesuksen jäähyväisrukous jatkuu Edellisellä kerralla tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä pääsimme aloitimme Jeesuksen jäähyväisrukouksen selityksen.
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on?
Matt Mitchell: Kuka Pyha Henki on? Matt Mitchell: The Fellowship of the Holy Spitit: "Who is the Holy Spirit?" 3.helmikuuta 2008 Matteus 3:13-17 Tänä vuonna rukoilen, että saatte kokea pyhän Kolminaisuuden
Totuuden Henki. Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15
1 Johanneksen evankeliumin selitys 46 Joh. 16:4-15 Totuuden Henki Olemme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä käsittelemässä Jeesuksen jäähyväispuhetta, jonka hän piti opetuslapsilleen viimeisellä
KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan
KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
11.10.2007 Savonlinnan Tuomiokirkossa, kirkkoherra Sammeli Juntunen: Huomio kiintyy siihen, että erikseen mainitaan, että Jumala loi suuret meripedot.
1 Raamatunselitys 3 11.10.2007 Savonlinnan Tuomiokirkossa, kirkkoherra Sammeli Juntunen: Jumala luo vesieläimet ja linnut Jumala sanoi: Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen