Kalastuslain toimeenpano Metsähallituksen tehtävissä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalastuslain toimeenpano Metsähallituksen tehtävissä"

Transkriptio

1 Kalastuslain toimeenpano Metsähallituksen tehtävissä Ylitarkastaja Mikko Malin Kalastuslakipäivät Tampere 1

2 Metsähallitukselle tulossa uusia tehtäviä Kalastonhoitomaksun kerääminen Valtion yleisten vesialueiden kalastusjärjestelyt Lohen- ja taimenen pyyntipaikkojen vuokraaminen yleisellä vesialueella meressä sekä Suomen talousvyöhykkeellä Ns. lohiregalepaikkojen vuokraaminen meressä sekä valtion muiden kalastusten hoitaminen Ylä-Lapin erityisperusteisten kalastusten yhteensovittaminen valtion vesillä sekä lohen ja taimenen nousualueiden luvitus Ylä-Lapissa 2

3 Kalastonhoitomaksun kerääminen Maksujen kerääminen on laissa vastuutettu Metsähallitukselle. Metsähallitus voi sopia maksujen keräämisestä yksityisen palveluntuottajan kanssa. Metsähallitus tilittää keräämänsä ja lukuunsa kerätyt kalastonhoitomaksuvarat maa- ja metsätalousministeriölle Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädetään maksukuitin sisällöstä sekä niistä maksupaikoista, joissa maksun voi maksaa ilman erillistä palvelumaksua. Kalastonhoitomaksun maksaneista pidetään lain edellyttämää kalastonhoitomaksurekisteriä. Vuoden 2016 kalenterivuoden kalastonhoitomaksua ja ELY:n kalastusopaslupaa on voinut maksaa alkaen. Lyhytaikaisia lupia myydään alkaen. 3

4 Yleiset vesialueet meressä sekä Suomen talousvyöhyke Kalastonhoitomaksun suorittaminen oikeuttaa vapaa-ajan kalastukseen Suomen talousvyöhykkeellä ja yleisillä vesialueilla meressä. Suomeen rekisteröidyillä kaupallisilla kalastajilla on oikeus harjoittaa kaupallista kalastusta yleisellä vesialueella ja talousvyöhykkeellä. Metsähallitus voi vuokrata kaupalliselle kalastajalle lohen ja taimenen pyyntipaikkojen yleiselle vesialueelle sekä talousvyöhykkeelle. ELY:jen myöntämät pyyntipaikkalupapäätökset ovat voimassa lupaehtoineen luvan päättymisaikaan asti. Vuokratulla lohen ja taimenen pyyntipaikalla ei ole muilla kuin pyyntipaikan vuokraajalla voimassa olevaa oikeutta vapaa-ajan tai kaupalliseen kalastukseen. Kalastuksenvalvonnan järjestäminen yhdessä muiden valvontaviranomaisten kanssa. 4

5 Lupa-alueiden perustaminen sisävesien yleisvesille Uusia pyydyslupa-alueita perustetaan sisävesien yleisille vesialueille. Osaan lupa-alueista liitetään myös valtion yksityisiä vesialueita. Lupien hinnoittelu MMM:n maksuasetuksen mukaisesti. Lupien myynti pääasiassa Erälupien palvelunumerosta. Luvanmyynti alkaa vuoden alussa palvelunumerossa. Höytiäisen ja Koitereen yleisvesialueilla jatketaan järvikohtaisen pyydyskalastuksen yhteisluvan myyntiä erillisen sopimuksen pohjalta. Kalastuksenvalvonnan järjestäminen yhdessä kalastus(kalatalous)alueiden kanssa. 5

6 Kaupallisen kalastuksen luvat sisävesien yleisvesillä Kalastusalueiden myöntämät luvat ovat voimassa lupaehtoineen luvan päättymisaikaan asti. Kuitenkin enintään 2020 loppuun asti. Näiden lupien lupamaksut maksetaan Metsähallitukselle luvassa määrätyn suuruisena. Yleisvesialueilla, joissa luvat erääntyvät vuoden 2015 lopussa, järjestetään lupahakukierros joulukuussa Uudet luvat voimaan tammi-helmikuussa Tammikuun kalastus jatkuu vanhojen lupien mukaisesti kunnes uudet luvat on myönnetty. Lupien hinnat MMM:n maksuasetuksen mukaisesti. 6

7 Viehekalastus sisävesien yleisillä vesialueilla Vieheellä kalastettaessa useammalla kuin yhdellä vavalla tulee lunastaa järvikohtainen yhteislupa kalastus(kalatalous)alueelta. Yleiset vesialueet pidetään erillisen sopimuksen mukaisesti mukana järvikohtaisissa viehekalastuksen yhteislupa-alueissa. 7

8 Kalastuksen järjestäminen valtion vesialueella (45 ) ja valtion yksityiset kalastukset (9 ) 45 : 41 : mukaisista tehtävistä valtion yksityisillä vesialueilla vastaa Metsähallitus. Järjestämisestä säädetään tarkemmin MMM:n asetuksella (valmisteilla). Aiemmin vastaavat kalastusta ohjaavat pykälät olivat itse kalastuslaissa ja etenkin kalastusasetuksessa (luku 5, Valtion kalavedet ja kalastukset). Aiemmin päätösvaltaa käytti se valtion viranomainen, jonka hallinnassa ko. alue oli. Jatkossa kala-asioita hoitaa kaikilla valtion omistamilla vesialueilla Metsähallitus. Perämerellä ns. lohiregalepaikkojen vuokraaminen siirtyy Metsähallitukselle ELYkeskukselta. 8

9 Kalatalousviranomaiset 19 : Kalatalousviranomaiset. - Ei suuria muutoksia entiseen. MMM:llä ja ELY:illä päävastuu, Metsähallituksella, luonnonvarakeskuksella ja 99 :n mukaisilla valvontaviranomaisilla ja kalastuksenvalvojilla erikseen säädettyjä viranomaistehtäviä. 9

10 Valvontaviranomaiset ja kalastuksenvalvojat 99 : Valvontaviranomaiset ja kalastuksenvalvojat. - Poliisi, rajavartiolaitos, 19 :n kalatalousviranomaiset, Metsähallituksen kalastusasioita hoitavat virkamiehet, kalastuksenvalvojat ja osin Tulli. - Valtion vesialueilla lisäksi erävalvontalain mukaisesti (erätarkastajat). - Ei koske EU-kalastuksenvalvontaa. 10

11 Yleistä Metsähallituksen roolista muualla kalastuslainsäädännössä Muussa osassa lainsäädäntöä Metsähallituksen (valtion yksityiset vesialueet) vesialueet rinnastetaan yksityisiin vesialueisiin mm. kalastuksen järjestämisessä, kalatalousaluejakoon kuulumisessa jne. kuten nykyisinkin. 11

12 Kiitos mielenkiinnosta!

Kalastuslain tuomat muutokset Metsähallituksen tehtävissä ja kaupallisten kalastajien luvitus

Kalastuslain tuomat muutokset Metsähallituksen tehtävissä ja kaupallisten kalastajien luvitus Kalastuslain tuomat muutokset Metsähallituksen tehtävissä ja kaupallisten kalastajien luvitus Ylitarkastaja Mikko Malin Kalastajaristeily 3.-4.2.2016 Gabriella, Turku 1 Metsähallitukselle tullut uusia

Lisätiedot

Kalastuslain toimeenpanon vaikutukset Metsähallituksen eräasioihin

Kalastuslain toimeenpanon vaikutukset Metsähallituksen eräasioihin Kalastuslain toimeenpanon vaikutukset Metsähallituksen eräasioihin Ylitarkastaja Mikko Malin Kalastusaluepäivä 18.11.2015 Jämsä 1 Uusia tehtäviä tulossa Kalastonhoitomaksun kerääminen Valtion yleisten

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus Metsähallituksen kalastusasioihin

Ajankohtaiskatsaus Metsähallituksen kalastusasioihin Ajankohtaiskatsaus Metsähallituksen kalastusasioihin Ylitarkastaja Mika Laakkonen Lapin Kalatalouspäivät 9-10.11.2016 Rovaniemi 1 Esitelmän sisältö Kalastuslain toimeenpanosta/ uusista tehtävistä yleisesti

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksu - kerääminen ja rekisteröinti

Kalastonhoitomaksu - kerääminen ja rekisteröinti Kalastonhoitomaksu - kerääminen ja rekisteröinti Tampere 7.12.2015 Aku Ahlholm 1 Uusi tehtävä Metsähallitukselle Aiemmin lähinnä valtion maa- ja vesialueiden hallinnointi: kalavesien hoito: Oulangantaimen.fi

Lisätiedot

KALASTUSILTA UTSJOELLA Pekka A. Keränen

KALASTUSILTA UTSJOELLA Pekka A. Keränen KALASTUSILTA UTSJOELLA 21.6.2016 Pekka A. Keränen 1. Ylä-Lapin kalastuslupa (KaL 10 1 mom) 10 Oikeus Ylä-Lapin kalastuslupaan Henkilöllä, jonka kotikuntalain (201/1994) 2 :ssä tarkoitettu kotikunta on

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016

Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Laki pähkinänkuoressa: Yhdellä maksulla kalastat lähes koko Suomessa

Lisätiedot

Kalastus Selkämeren kansallispuistossa WWW.ERÄLUVAT.FI. 2013 Eräluvat

Kalastus Selkämeren kansallispuistossa WWW.ERÄLUVAT.FI. 2013 Eräluvat Kalastus Selkämeren kansallispuistossa WWW.ERÄLUVAT.FI 1 2 Kalastuksenhoitomaksu Kalastuksenhoitomaksu on valtion veroluontoinen maksu. Se pitää suorittaa, jos on 18-64 -vuotias ja harrastaa muuta kalastusta

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin

Lisätiedot

Miksi yhteinen vesialue?

Miksi yhteinen vesialue? Miksi yhteinen vesialue? Paimelanlahden ja Vähäselän alueen keskustelutilaisuudet 25. ja 26.3.2015 Ilkka Vesikko Miksi yhteinen vesialue? Kalastuksen järjestäminen Lupien myynti ja hinnoittelu Yhteiset

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksuihin liittyvät menettelyt

Kalastonhoitomaksuihin liittyvät menettelyt Kalastonhoitomaksuihin liittyvät menettelyt Mari Nykänen, Pohjois-Savon ELY-keskus Roni Selén, Maa- ja metsätalousministeriö Koulutustilaisuus 7.12.2015, Tampere Rahoituksen käytön tavoite Maksujen jaolla

Lisätiedot

Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa

Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Mika Laakkonen, ylitarkastaja Metsähallitus, luontopalvelut Uuden kalastuslain tavoite Uuden kalastuslain 1 (lain tavoite), yksi esitetyistä luonnoksista:

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen

Lisätiedot

säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen Kalastusta koskevat säännökset muuttuvat

säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen Kalastusta koskevat säännökset muuttuvat U i kalastuslaki Uusi k l l ki Kalastuksenvalvonta 1.1.2016 voimaan tulevan lain mukaan Lyhyesti Valvontasäännökset eivät muutu 2012 säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen lakiin Vain numerot muuttuvat

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Luonnos 9.10.2017 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräiden Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien suoritteiden maksuista Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion

Lisätiedot

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastuslaki 129 : Kalastusalueet hoitavat kalatalousalueelle säädettyjä

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN KEMIJÄRVEN OSAKASKUNNAN VESILLÄ 2012

KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN KEMIJÄRVEN OSAKASKUNNAN VESILLÄ 2012 Kemijärven osakaskunta TIEDOTE Vapaudenkatu 6 98100 Kemijärvi puh.0400-39985 9.1.2012 KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN KEMIJÄRVEN OSAKASKUNNAN VESILLÄ 2012 KALASTUSLUPIEN HINNAT Maksuluokka Voimassaolo Hinta

Lisätiedot

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä?

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Ammattikalastajien koulutusristeily 5.2. 2015 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 WWF Lähtötilanne

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA)

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) Annettu Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta 2008 Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) lohenkalastuksen rajoituksista Pohjanlahdella ja Simojoessa Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa-

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräiden Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien suoritteiden maksuista Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain

Lisätiedot

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Kalastusaluepäivä Jämsä 18.11.2015 Yleiskalastusoikeudet Nykyinen kalastuksenhoitomaksu (24 ) ja läänikohtainen

Lisätiedot

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi.

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. 1 Kalastonhoitomaksu 2016 Vuoden 2016 alusta alkaen 18 64-vuotiaat kalastajat maksavat

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Kalastonhoitomaksuvarat 7.12.2015 Kalastuksenhoitomaksuvarat (1952-) Kertymä vuosittain noin 5,5 M palautus kalatalouden käyttöön kalastusalueiden

Lisätiedot

Perhekortin (turisti) hinnat ovat seuraavat: - Päiväkortti 15 Euroa - Viikkokortti 45 Euroa - Kausikortti 85 Euroa

Perhekortin (turisti) hinnat ovat seuraavat: - Päiväkortti 15 Euroa - Viikkokortti 45 Euroa - Kausikortti 85 Euroa 1 S O P I M U S Suomalais-ruotsalaisen rajajokikomission ja Tornion-Muonionjoen- Könkämäenon viehekalastuksen yteislupa-alueen sopijapuolina olevien kalastuskuntien ja vesialueiden omistajien kesken on

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 LAIN TAVOITTEET Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Lohi palaa kotiin seminaari 27.11.2014 Heikki Laitala Virkistyskalastuskohteet Lappi Yli-Kemi Metsähallituksen Lapin virkistyskalastuskohteille myydään

Lisätiedot

Kalastuslaki ja kalataloushallinto uudistuvat. Keski-Suomen kalastusaluepäivä Matti Sipponen

Kalastuslaki ja kalataloushallinto uudistuvat. Keski-Suomen kalastusaluepäivä Matti Sipponen Kalastuslaki ja kalataloushallinto uudistuvat Keski-Suomen kalastusaluepäivä 12.12.2014 Matti Sipponen 17.12.2014 Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään kalavarojen

Lisätiedot

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Rovaniemellä 20.11.2018 Kalle Torvinen Lapin ELY - keskus 24 Kalatalousalueiden tehtävät Kalatalousalueen tehtävät ovat: 1) kalavarojen kestävän käytön ja

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakipäivät

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakipäivät Kalastusalueiden toiminnan lopetus Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Esitelmän sisältö Kalastusalueet lakkautetaan, tilalle kalatalousalueet Siirtymäsäännökset

Lisätiedot

yhteistyötahot Risto Vesa

yhteistyötahot Risto Vesa Kalastuksenvalvojan yhteistyötahot y H:ki, 9.6.2015 Risto Vesa Tässä esityksessä Yhteistyötahot Viranomaiset Toimeksiantaja Asiakkaat Kollegat Neuvonta 96 Valvontaviranomaiset ja kalastuksenvalvojat Poliisi,

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Kalastusaluepäivät Mikkeli Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Kalastusaluepäivät Mikkeli Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry Kalastusalueiden toiminnan lopetus Kalastusaluepäivät Mikkeli 7.2.2018 Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry Loppuuko toiminta? Kalastuslain mukaan kalastusalueet korvataan kalatalousalueilla

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Ajankohtaista kalataloudesta Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 24.4.2018 Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Esityksen sisältö Kalatalouden yleistilanne Kalatalousalueet ja osakaskunnat Käyttö-

Lisätiedot

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu. Jari Leskinen Lapin ELY -keskus

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu. Jari Leskinen Lapin ELY -keskus Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu Jari Leskinen Lapin ELY -keskus Kalastuslaki Tämän lain tarkoituksena on parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuen järjestää kalavarojen Kalatalousalueen

Lisätiedot

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä.

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Kalastuslupa Kalastuslupa muodostuu kahdesta erikseen maksettavasta osasta: valtion kalastonhoitomaksusta

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija Sanna Koljonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija Sanna Koljonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija 17.4.2019 Sanna Koljonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS ERÄIDEN METSÄHALLITUKSEN JULKISTEN HALLINTOTEHTÄVIEN SUORITTEIDEN MAKSUISTA

Lisätiedot

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus 27.11.2013 Inari Sajos Kalatalous Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Kolttalaki 9 eräät oikeudet Koltta-alueella asuvalla koltalla on tällä alueella sijaitsevilla

Lisätiedot

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi.

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. 1 Kalastonhoitomaksu 2016 Vuoden 2016 alusta alkaen 18 64-vuotiaat kalastajat maksavat

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus Käyttö- ja hoitosuunnitelmat Kaupallinen kalastus Malin Lönnroth KKL Turku 31.10.2018 Sisältö Kaupallinen kalastus käyttö- ja hoitosuunnitelmissa Lain asettamat vaatimukset Sijainninohjaus Soveltuvat pyydykset

Lisätiedot

Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4.2012 Tuntuipa hyvältä 2012-2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten?

Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4.2012 Tuntuipa hyvältä 2012-2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten? Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4. Tuntuipa hyvältä -2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten? Toimivaltuudet mikä muuttuu? Myyjän varastoa ei saa tarkastaa Velvollisuus hävittää laittomia

Lisätiedot

Kalastus, metsästys ja jokamiehen oikeudet -LUODE- Jukka Similä

Kalastus, metsästys ja jokamiehen oikeudet -LUODE- Jukka Similä Kalastus, metsästys ja jokamiehen oikeudet -LUODE- Jukka Similä Kalastus Voimassa oleva kalastuslaki 16.4.1982/286 HE 192/2014, annettu 16.10.2014 Esitys HE:n mukaan Viranomaiset ELY keskus Kalatalousalue

Lisätiedot

- tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella

- tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella Maa- ja metsätalousministeriö 12.9.2016 Luonnonvaraosasto Luonnos lohiasetukseksi - tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella Luonnos on tehty lohi-

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNGIN VESIALUEIDEN KALASTUSSÄÄNNÖT 2019

PORVOON KAUPUNGIN VESIALUEIDEN KALASTUSSÄÄNNÖT 2019 PORVOON KAUPUNGIN VESIALUEIDEN KALASTUSSÄÄNNÖT 2019 sivu 1 / 2 1. Porvoon kaupungissa tai Askolan kunnassa asuville sekä Porvoon kaupungissa sijaitsevan vapaaajanasunnon omistajille tai vuokralaisille

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS ERÄIDEN METSÄHALLITUKSEN JUL- KISTEN HALLINTOTEHTÄVIEN SUORITTEIDEN MAKSUISTA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS ERÄIDEN METSÄHALLITUKSEN JUL- KISTEN HALLINTOTEHTÄVIEN SUORITTEIDEN MAKSUISTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Hallitusneuvos 15.12.2015 Vilppu Talvitie MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS ERÄIDEN METSÄHALLITUKSEN JUL- KISTEN HALLINTOTEHTÄVIEN SUORITTEIDEN MAKSUISTA Asetusehdotuksen

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNGIN VESIALUEIDEN KALASTUSSÄÄNNÖT 2019

PORVOON KAUPUNGIN VESIALUEIDEN KALASTUSSÄÄNNÖT 2019 PORVOON KAUPUNGIN VESIALUEIDEN KALASTUSSÄÄNNÖT 2019 sivu 1 / 2 1. Porvoon kaupungissa tai Askolan kunnassa asuville sekä Porvoon kaupungissa sijaitsevan vapaaajanasunnon omistajille tai vuokralaisille

Lisätiedot

Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017

Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017 Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017 Velimatti Leinonen Olli Sivonen Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017 20.12.2017 Laatijat: Velimatti

Lisätiedot

Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana

Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana isännöitsijä Toivo Korhonen Koitereen ja Koitajoen kalastusalueet Ilomantsi, Pohjois-Karjala gsm 0400 858 929 toivo.korhonen@vara.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset Kiuruveden kalapäivä 16.12.2015 Timo Takkunen, Pohjois-Savon ELY-keskus 21.12.2015 1 Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto

Lisätiedot

LAHTELAISEN KALASTUSOPAS

LAHTELAISEN KALASTUSOPAS LAHTELAISEN KALASTUSOPAS Lahtelaisen kalastusopas-hanke on saanut avustusta kalastonhoitomaksuvaroista Pohjois-Savon ELY-keskukselta. 1 Kalastus on monipuolinen harrastus joka tarjoaa saaliin ohella liikuntaa

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija /01.03/2019 Sanna Koljonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija /01.03/2019 Sanna Koljonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Erityisasiantuntija 15.5.2019 679/01.03/2019 Sanna Koljonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS ERÄIDEN METSÄHALLITUKSEN JULKISTEN HALLINTOTEHTÄVIEN SUORITTEIDEN

Lisätiedot

Kohti kalatalousaluetoimintaa. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kohti kalatalousaluetoimintaa. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kohti kalatalousaluetoimintaa Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalastusalueen lakisääteiset tehtävät siirtymäkaudella Kalastusalueet hoitavat 2016-2018 kalastuslain

Lisätiedot

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Veli-Matti Kaijomaa Kalatalouspäällikkö Pohjois-Karjalan TE-keskus Suomen nykyinen kalastuslaki astui voimaan vuoden 1983 alusta. Tuolloin uudistuksen tavoitteena

Lisätiedot

RUTALAHDEN OSAKASKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(2)

RUTALAHDEN OSAKASKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(2) RUTALAHDEN OSAKASKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(2) VUOSIKOKOUS Aika ti 21.4.2015. klo 18.00 19.05 Paikka Nisulan kylätalo 1 KOKOUKSEN AVAUS Osakaskunnan pj. Jouko Vanhatalo avasi kokouksen. 2 VALITAAN KOKOUKSELLE

Lisätiedot

Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa

Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa 14.12.2016 Tietoon perustuva kestävä kalavarojen käyttö Kalavarojen käytön ja hoidon suunnittelu Kalastuslain toimeenpano ja valvonta Yleisen kalatalouden

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014

Ajankohtaista kalataloudesta. Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014 Ajankohtaista kalataloudesta Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014 Esityksen otsikoita Uusi tutkimuslaitos LUKE 1.1.2015 alkaen Kolmen Kala-ELY:n malli 1.1.2015

Lisätiedot

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Lapland,

Lisätiedot

Raportti 23/2018 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2018

Raportti 23/2018 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2018 Raportti 23/2018 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2018 Oula Tolvanen Raportti 23/2018 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2018 7.11.2018 Laatijat: Oula Tolvanen Kannen valokuvat:

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 379/2015 Kalastuslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 379/2015 Kalastuslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 379/2015 Kalastuslaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

Kalastuksen valvonta muuttui

Kalastuksen valvonta muuttui Kalastuksen valvonta muuttui 1.4.2012 Pyydysten merkintä Kalastuksen valvojille tutkinto Raportointi entistä tärkeämpää Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry:n valvontatyökalu Ennen tehtiin näin: Kartta missä

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:

Lisätiedot

HE 118/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta

HE 118/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Kalenterivuotta koskevaa kalastonhoitomaksua korotettaisiin

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta 06.02.2013 Mikael Nordström Metsähallitus Luonnonvara-alan

Lisätiedot

www.kalapassi.fi 20.11.2014 Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry toiminnanjohtaja Pekka Vuorinen 13.11.2014

www.kalapassi.fi 20.11.2014 Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry toiminnanjohtaja Pekka Vuorinen 13.11.2014 KALAPASSI Ensimmäiset luvat myyntiin v 1991 Pirkanmaan kaikki keskeiset vesialueet Kalapassin verkkokauppa www.kalapassi.fi: Pirkanmaan kalastusalueiden vieheluvat; Tampereen kaupungin kalastus- ja ravustusluvat;

Lisätiedot

YL 96 2.6.2015 RAU/573/00.01.01.00/2015

YL 96 2.6.2015 RAU/573/00.01.01.00/2015 Ympäristölautakunta OTE PÖYTÄKIRJASTA Nro 6/2015 96 RAUMAN KAUPUNGIN KALASTUSMÄÄRÄYKSET YL 96 2.6.2015 RAU/573/00.01.01.00/2015 Esityslistan liitteet: 1. Rauman kaupungin kalastusmääräykset 2. ehdotus

Lisätiedot

UUDENMAAN KALATALOUSYHTEISÖJEN LIITTO ry:n LAUSUNTO KALASTUSLAIN LUONNOKSESTA

UUDENMAAN KALATALOUSYHTEISÖJEN LIITTO ry:n LAUSUNTO KALASTUSLAIN LUONNOKSESTA 1 / 5 Uudenmaan Kalatalousyhteisöjen liitto r.y. Kumitehtaankatu 5 04260 Kerava Kalatalouden Keskusliitto Malmin kauppatie 26 00700 Helsinki UUDENMAAN KALATALOUSYHTEISÖJEN LIITTO ry:n LAUSUNTO KALASTUSLAIN

Lisätiedot

Erä s VISIO, Isoja elämyksiä Pohjolan kalavesiltä -hanke. Projektipäällikkö Markku Vierelä

Erä s VISIO, Isoja elämyksiä Pohjolan kalavesiltä -hanke. Projektipäällikkö Markku Vierelä Erä s VISIO, Isoja elämyksiä Pohjolan kalavesiltä -hanke Projektipäällikkö Markku Vierelä Metsähallituksen eräpalvelut: Tehtävänä tarjota kansalaisille metsästys- ja kalastusmahdollisuuksia mahdollisimman

Lisätiedot

Miksi kalastusta valvotaan?

Miksi kalastusta valvotaan? Miksi kalastusta valvotaan? Osa kalaveden ja kalakantojen hoitoa Kalastuslain 1 : kalavarojen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä käyttö ja hoito turvataan kalavarojen kestävä ja monipuolinen

Lisätiedot

Kalastusalueen perunkirjoitus Miten toiminta ajetaan hallitusti alas? Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016

Kalastusalueen perunkirjoitus Miten toiminta ajetaan hallitusti alas? Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Kalastusalueen perunkirjoitus Miten toiminta ajetaan hallitusti alas? Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Lyhyesti Kalastusalueet korvataan kalatalousalueilla Siirtymäsäännökset

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maakuntien ja MMM:n toimialan vuorovaikutuksen simulointi luonnonvaratehtävissä Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö

Lisätiedot

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus. - pyydysten merkinnästä - kalastuksenvalvojien koulutuksesta ja kokeesta. luonnos

Valtioneuvoston asetus. - pyydysten merkinnästä - kalastuksenvalvojien koulutuksesta ja kokeesta. luonnos Valtioneuvoston asetus - pyydysten merkinnästä - kalastuksenvalvojien koulutuksesta ja kokeesta luonnos Miksi merkinnästä säädetään asetuksella? Luonnoksen perustelujen mukaan mm: Pyydysten selvästi havaittava

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TULKINTAAN LIITTYVÄ TOIMINTAOHJE

UUDEN KALASTUSLAIN TULKINTAAN LIITTYVÄ TOIMINTAOHJE Pohjois-Savon poliisilaitos OHJE 1 (5) Päivämäärä 1.1.2013 Voimassaoloaika - toistaiseksi Säädösperuste Muuttaa/Kumoaa Kohderyhmät Poliisi UUDEN KALASTUSLAIN TULKINTAAN LIITTYVÄ TOIMINTAOHJE Kalastuslakia

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö KIRKAS SUUNTA JA IHMISTEN VOIMA PÄIVIEN TEEMA: LAIN TAVOITTEET YHTEISTYÖSSÄ KUMPPAANUUDEN

Lisätiedot

Muoniossa on yli sata kirkasvetistä ja kalaisaa järveä ja jokien kruununa Väylä. Tule kokeilemaan kalaonneasi ja kalastamaan elämyksiä

Muoniossa on yli sata kirkasvetistä ja kalaisaa järveä ja jokien kruununa Väylä. Tule kokeilemaan kalaonneasi ja kalastamaan elämyksiä i s i i t a r a p n a j a t s Muonio, kala Muoniossa on yli sata kirkasvetistä ja kalaisaa järveä ja jokien kruununa Väylä. Tule kokeilemaan kalaonneasi ja kalastamaan elämyksiä KOUTA KUVA / PAULI HÄNNINEN

Lisätiedot

Kalastusalueen vedet

Kalastusalueen vedet Kalakannat, kalastus ja kalastuksen säätely Paatsjoen vesistössä 17231 Km 2, josta vettä 2148 Km 2 eli 12,5% Kalastusalueen vedet Kalastusalueen vesipinta-ala on 2148 km 2, josta valtio omistaa 92 %, vesiähallinnoi

Lisätiedot

Kalastuksenvalvonnan muutokset osana kalastuslain kokonaisuudistusta. Lakimies Riina Arffman Lappeenranta

Kalastuksenvalvonnan muutokset osana kalastuslain kokonaisuudistusta. Lakimies Riina Arffman Lappeenranta Kalastuksenvalvonnan muutokset osana kalastuslain kokonaisuudistusta Lakimies Riina Arffman Lappeenranta 10.3.2011 Uudistuksen tausta Työryhmä asetettu vuoden 2008 lopussa, toimikautta jatkettu 31.12.2011

Lisätiedot

Kalastuslain viestintä Viestintäryhmän työn esittely. Tampereen kalastuslakipäivät Hasse Härkönen / maa- ja metsätalousministeriö

Kalastuslain viestintä Viestintäryhmän työn esittely. Tampereen kalastuslakipäivät Hasse Härkönen / maa- ja metsätalousministeriö Kalastuslain viestintä Viestintäryhmän työn esittely Tampereen kalastuslakipäivät 7. 8.12. 2015 Hasse Härkönen / maa- ja metsätalousministeriö Viestintäryhmä Viestintä on keskeinen osa uuden kalastuslain

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 2.1 Solmuvälirajoitus... 4 3. LÄHTEET... 4

Lisätiedot

Kalastuslain uudistaminen Rovaniemi Ylijohtaja Pentti Lähteenoja Maa- ja metsätalousministeriö

Kalastuslain uudistaminen Rovaniemi Ylijohtaja Pentti Lähteenoja Maa- ja metsätalousministeriö Kalastuslain uudistaminen Rovaniemi 30.1.2012 Ylijohtaja Pentti Lähteenoja Maa- ja metsätalousministeriö Jäsentely Taustaa Lain tarkoitus Kalastusoikeudet Kalastuslaissa säädettävät tehtävät Kaupallisen

Lisätiedot

Kalastuslain kokonaisuudistus. Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa

Kalastuslain kokonaisuudistus. Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa Kalastuslain kokonaisuudistus Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa 24.3.2010 Saariselkä Lapin Vapaa-ajankalastajat ry Jorma Kaaretkoski Viehekalastus Uuteen

Lisätiedot

Kalatalousalue tulee, oletko valmis

Kalatalousalue tulee, oletko valmis Kalatalousalue tulee, oletko valmis Pohjanlahden kalastusaluepäivät Seinäjoki 19.10.2017 Tässä esitelmässä Kalastusalueet & niiden toiminta siirtymäkaudella (2016-2018) Kalatalousalueen toiminnan käynnistyminen

Lisätiedot

Tammukka kalastussäädöksissä

Tammukka kalastussäädöksissä Tammukka kalastussäädöksissä Lapin 14. kalatalouspäivät 16.-17.11.2017, Luosto Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto Sisältö Taimen lainsäädännössä yleisesti Peilaus aiempaan kalastuslainsäädäntöön Tammukkavesien

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko Puulavesi sijaitsee Etelä-Savossa, Hirvensalmen ja Kangasniemen kuntien ja Mikkelin kaupungin alueella. Sen pinta-ala on 330 km², ja se on Suomen 13. suurin järvi. Vesistön keskisyvyys on 9,2 metriä ja

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Etelä-Savon kalastusaluepäivä 2.2.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Sisältö Ehdotus kalatalousaluejaoksi Keskeiset muutokset

Lisätiedot

Lohiregaali. Valtion yksinomainen lohen ja meritaimenen kalastusoikeus Perämeressä ja Pohjanlahteen laskevissa suurissa virroissa.

Lohiregaali. Valtion yksinomainen lohen ja meritaimenen kalastusoikeus Perämeressä ja Pohjanlahteen laskevissa suurissa virroissa. Lohiregaali Valtion yksinomainen lohen ja meritaimenen kalastusoikeus Perämeressä ja Pohjanlahteen laskevissa suurissa virroissa. 2 Regaalioppi on alkujaan feodaalisesta Italiasta oleva oppi kruunun regaalista

Lisätiedot

RAPORTTI KALASTUKSEN VALVONTA HANKE POHJOIS-KARJALASSA 2010

RAPORTTI KALASTUKSEN VALVONTA HANKE POHJOIS-KARJALASSA 2010 RAPORTTI KALASTUKSEN VALVONTA HANKE POHJOIS-KARJALASSA 2010 SAMI KURENNIEMI POHJOIS KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY 2 1. ALUKSI Pohjois-Karjalassa aloitettiin hankemuotoinen kalastuksen valvonta vuonna 2008.

Lisätiedot

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 16.3.2018 Polvijärvi Kalatalousaluejakopäätökset julki joulukuussa 2017, valitusaika päättyi 19.1.2018. Päätöksiin

Lisätiedot

Vapaa-ajankalastajat, kommenttipuheenvuoro KL ja KA

Vapaa-ajankalastajat, kommenttipuheenvuoro KL ja KA Vapaa-ajankalastajat, kommenttipuheenvuoro KL ja KA Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntien yhteinen kalastusaluepäivä 18.11.2015 Kalastuslaki voimaan 1.1.2016 Kalastusasetusluonnoksen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Harjus...4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY RAUVANJOELLA...4 3. LÄHTEET...5 4.

Lisätiedot

Uusi kalatalousaluejako, yhteistyöryhmien esitykset

Uusi kalatalousaluejako, yhteistyöryhmien esitykset Uusi kalatalousaluejako, yhteistyöryhmien esitykset Kalastuslakipäivät 1.12-2.12.2016 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, Lapin ELY-keskus Suomessa on 10 yhteistyöryhmää Kaikki yhteistyöryhmät ovat tehneet

Lisätiedot

Keski-Suomen kalatalouskeskus ry

Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Lausunto kalastuslakiluonnoksesta Keski-Suomen kalatalouskeskus ja allekirjoittaneet osakaskunnat ja kalastusalueet

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot