SELVITYKSEN TEKEMINEN HELSINGIN JA VANTAAN YHDISTÄMISEN EDUISTA JA HAITOISTA SEKÄ HELSINGIN SEUDUN SEUTUHALLINTOMALLEISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SELVITYKSEN TEKEMINEN HELSINGIN JA VANTAAN YHDISTÄMISEN EDUISTA JA HAITOISTA SEKÄ HELSINGIN SEUDUN SEUTUHALLINTOMALLEISTA"

Transkriptio

1 Helsinki KH 7.9. SELVITYKSEN TEKEMINEN HELSINGIN JA VANTAAN YHDISTÄMISEN EDUISTA JA HAITOISTA SEKÄ HELSINGIN SEUDUN SEUTUHALLINTOMALLEISTA Kaupunginhallitus pitää hyvänä lähtökohtana Vantaan kaupunginvaltuuston hyväksymää ohjeellista toteutussuunnitelmaa Helsingin ja Vantaan yhteiselle selvitykselle kaupunkien yhdistymisen eduista ja haitoista sekä aloitetta muille Helsingin seudun kunnille seudun hallintomallia koskevan selvitystyön käynnistämisestä. Toteuttamalla molemmat rinnakkaiset selvityshankkeet samanaikaisesti saadaan seudun kuntarakenteen ja muun hallinnollisen kehittämisen kannalta kattavaa tietoa päätöksenteon pohjaksi. Kaupunginhallitus päätti, että 1 Helsingin ja Vantaan yhdistämisselvityksen toteutuksen valmistelua jatketaan liitteenä 1 olevien ohjeellisten toteuttamisperiaatteiden pohjalta 2 kaupunki osallistuu Helsingin seudun seutuhallintomalleja koskevan selvityksen toteutukseen yhdessä Vantaan ja muiden Helsingin seudun kuntien kanssa liitteenä 2 olevien jatkovalmistelussa ohjeellisesti huomioon otettavien toteuttamisperiaatteiden pohjalta 3 esittää Vantaan kaupungille kohdissa 1-2 tarkoitettujen selvitysten tekemistä edellä päätettyjen periaatteiden mukaisesti kaupunginjohtajien johdolla tapahtuvan jatkovalmistelun pohjalta 4 ilmoittaa Vantaan kaupungille, että kaupunki on valmis osallistumaan seutuhallintomalleja koskevaan selvitystyöhön sen edellyttämällä virkatyöpanoksella ja siitä aiheutuvien muiden kustannusten kattamiseen kuitenkin enintään kaupungin väestöosuuden suhteessa. 5 todeta, että edellä tarkoitetuista selvityksistä aiheutuvista kustannuksista ja kustannustenjaosta kuntien kesken päätetään erikseen kustannusarvioiden valmistuttua 6 oikeuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan edellä mainituista selvityksistä kuntien välillä solmittavat sopimukset. Lopuksi kaupunginhallitus esittää toivomuksenaan, että selvitystyö voidaan käynnistää mahdollisimman pikaisesti niin, että selvitystyön tulokset ovat käytettävissä jo syksyllä HELSINGIN SEUDUN SEUTUHALLINTOMALLEJA KOSKEVAN SELVITYKSEN TOTEUTTAMISEN PERI- Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Tuusula Kirkkonummi Vihti Hyvinkää Sipoo Uudenmaan liitto

2 2 (21) AATTEET Vantaan, Helsingin ja muiden Helsingin seudun kuntien kanssa yhteistyönä laaditaan seutuhallintomallien etuja ja haittoja koskeva selvitys (lyh. seutuhallintoselvitys) seuraavia ohjeellisia periaatteita noudattaen: Tavoite Tavoitteena on Vantaan kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti selvittää kaksiportaisen seutuhallintomallin edut ja haitat ottaen huomioon hallinnon tehostuminen, paikallisdemokratian toimivuus sekä kuntalaisten palvelujen saatavuus ja tehokkuus. Tavoitteena on laatia laaja-alainen seutuhallintomalliselvitys lisäksi niin, että se kattaa myös muut valittavat seutuhallintomallivaihtoehdot ja niiden etujen ja haittojen tarkastelun. Seutuhallintoselvitys laaditaan samanaikaisesti Helsingin ja Vantaan kaupunkien yhdistymisselvityksen kanssa. Sisältö Seudun toimintaympäristön tulevaisuuden keskeisten muutosten analysointi toteutetaan selvityksessä kehityskuva- ja kehitysindikaattoritarkasteluna. Lisäksi seurataan Espoon kaupungin käynnistämää tutkimusta metropolialueen kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämiseksi. Kaksiportaisten seutuhallintomallin ja muiden valittavien seutuhallintomallien (nykyinen vapaaehtoinen kuntien yhteistyö, kaksiportainen seutuhallintomalli, muut seutuhallintovaihtoehdot, kuntien yhdistäminen) etujen ja haittojen arviointi tehdään erityisesti kuntatalouden, demokratian ja päätöksenteon, palvelutuotannon ja - verkostojen, kilpailukyvyn, ympäristön, maankäytön, asumisen ja liikenteen ja segregaation sekä henkilöstön aseman ja muutosten kannalta. Palvelujen tarkastelussa otetaan huomioon ainakin talous, palvelutaso- ja rakenne, toiminta- ja johtamisjärjestelmä, henkilöstö, ruotsinkieliset palvelut. Palvelutarkastelun osat ovat mahdollisimman yhdenmukaisia Helsingin ja Vantaan kaupunkien yhdistymisselvityksen palvelut -osion kanssa ja kuntien mahdollinen yhdistyminen otetaan huomioon seutuhallintomallien tarkastelussa. Selvitystyössä tarkastellaan ympäristöä, maankäyttöä, asumista ja liikennettä, kilpailukykyä, sosiaalinen eheyttä ja segregaation estämistä, päätöksenteon demokraattisuutta ja osallisuuden edistämistä. Seutuhallintomalleja vertaillaan myös Euroopan metropolialueiden seutuhallintoon, erityisesti palvelujen tuotannon ja edustuksellisuuden sekä demokratian kannalta. Toteutus Selvitys toteutetaan siihen osallistuvien kuntien yhteistyönä ja tasapuolisuutta noudattaen. Selvitystyö valmistellaan siihen osallistuvien kuntien yhteisen valmistelun pohjalta kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa (määrittelyvaihe) tehdään työsuunnitelma, jossa rajataan selvitystyön sisällöllinen laajuus, määritellään valittavat seutuhallintovaihtoehdot ja niiden etujen ja haittojen arviointia varten valittavat näkökulmat. Toisessa vaiheessa (työryhmävaihe) tuotetaan seutuhallintomallien etuja ja haittoja koskeva selvitys valittujen näkökulmien pohjalta. Kaksivaiheisen valmistelun tulokset kootaan seutuhallintoselvitykseksi. Organisointi Selvitystyön organisointia ja seurantaa varten asettavien ryhmien kokoonpanossa noudetaan tasapuolisuutta.

3 Selvityksen toteutuksesta vastaa seudullinen ohjausryhmä. Seudun kuntien johtavista viranhaltijoista koostuva ohjausryhmä, joka osallistuvat kunnat tai kuntaryhmät nimeävät edustajansa Helsingin seudun yhteistyömallin mukaisesti. Valmistelu tapahtuu ohjausryhmän alaisissa työryhmissä virkatyönä ja tarvittavilta osin ulkopuolisia asiantuntijapalveluja käyttäen. Pääkaupunkiseudun henkilöstön seurantaryhmä seuraa selvityksen toteutusta ja tuloksia. Seuranta Seurantaa varten asetetaan selvitystyöhön osallistuvien kuntien luottamushenkilöistä koostuva seurantaryhmä, johon osallistuvat kunnat tai kuntaryhmät nimeävät edustajansa Helsingin seudun yhteistyömallin mukaisesti. Viestintä Toteutuksessa noudatetaan aktiivista ja suunnitelmallisesta viestintää alueen asukkaille ja sidosryhmille seutuportaalin ( kautta. Kustannukset Kustannuksista päätetään erikseen kustannusarvion valmistuttua. Kustannustenjaon periaatteista, resurssisuunnitelmasta ja muista selvityksen toteuttamisen kannalta keskeisistä asioista sovitaan selvitystyöhön osallistuvien kuntien kesken. Aikataulu Seutuhallintoselvitys valmistuu vuoden 2010 loppuun mennessä. Jatkovalmistelu Selvityksen organisointi, toteuttamissuunnitelma ja selvitystyön sisällön osa-alueet tarkentuvat kaupungin- ja kunnanjohtajien johdolla yhteistyönä tapahtuvassa työsuunnitelman ja sopimuksen valmistelussa. 3 (21) Espoo KH Ehdotus Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää lausuntonaan ilmoittaa, että Espoon kaupunki osallistuu alla olevia näkökulmia korostaen Vantaan kaupungin käynnistämään selvitykseen kaksiportaisen seutuhallinnon eduista ja haitoista. Työn laajentamista tai muuttamista koskemaan esimerkiksi kuntaliitoksia kaupunki ei pidä mahdollisena. Espoo on myös halukas osallistumaan seuranta- ja ohjausryhmän sekä työryhmien työskentelyyn erikseen sovittavalla tavalla. Espoo osallistuu selvityksen kustannuksiin luovuttamalla korvauksetta käynnistämänsä metropolialueen kansainvälistä kilpailukykyä koskevan tutkimuksen tulokset selvitystyössä käytettäväksi.

4 4 (21) Espoon kaupunki korostaa erityisesti seuraavaa: Espoo pitää kysymystä Helsingin seudun kehittymisestä ja tulevaisuuden näkymistä elintärkeänä koko Suomen menestymisen kannalta. Kaupunginhallitus on helmikuussa 2009 tehnyt päätöksen metropolialueen kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämistä koskevan yliopistotasoisen tutkimuksen tekemisestä. Samassa yhteydessä kaupunginhallitus on todennut, ettei kaupunki näe edellytyksiä pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistämiselle. Käynnissä olevassa Professori Antti Hautamäen vetämässä tutkimuksessa käsitellään tulevaisuuslähtöisesti uudistuvan kunnan haasteita, uutta palveluajattelua ja siihen liittyvää kumppanuutta, kilpailukyvyn keskeisiä teemoja kuten esimerkiksi innovaatiokeskittymien sijoittumista, kuntademokratian uusia ulottuvuuksia sekä kestävän yhdyskuntarakenteen perusteita mm. vähähiilisyyden kannalta. Tutkimuksen alustavat tulokset esitellään toukokuussa 2010 ja loppuraportti julkistetaan lokakuussa Tarkoitus on, että tutkimuksen tuloksia käsitellään Helsingin seudun yhteistyöfoorumeissa eri vaiheissa. Kaupunginhallitus katsoo, että seudun kehittämistä ja kilpailukykyä tulisi tarkastella toiminnasta käsin, ei hallinnon rakenteiden kautta. Ensin on selvitettävä minkälaisia kansallisia tai globaaleja muutosilmiöitä ja tulevaisuuden haasteita meillä on näköpiirissämme ja miten meidän tulisi niihin vastata. Tähän Espoon käynnistämä tutkimus tähtää. Tämän tiedon jälkeen on johtopäätösten vuoro, jotka saattavat olla myös rakenteisiin kantaa ottavia. Espoo on valmis saattamaan yhteiseen pöytään kaiken tutkimuksessa esille tulevan tiedon ja katsoo, että tiedon tulisi olla yhtenä pohja-aineistona eri seutuhallintomallien arvioinnissa. Seutuhallintoselvityksen aikataulu ja työsuunnitelman yksityiskohdat tuleekin suunnitella siten, että tämä on mahdollista. Päätös Kaupunginhallitus: ENNAKKOTIETO PÄÄTÖKSESTÄ: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kauniainen KH Ehdotus vastaukseksi: Kauniaisten kaupunginhallitus katsoo, että pääkaupunkiseudun ja Helsingin seudun yhteistyö on kehittynyt monessa suhteessa hyvin myönteisesti viimeisten vuosien aikana. Saavutettujen hyvien kuntien palvelutoimintaa parantavien tulosten ohella yhteistoiminta on ollut hallinnollisesti kevyt. Kuntien välistä yhteistoimintaa on kehitetty hyvin joustavien hallintorakenteitten ja kumppanuuksien varaan. Vaikka viime vuosien yhteistoimintasaavutukset seudulla ansaitsevatkin tunnustusta, seudun palvelujen, rakenteen ja kilpailukyvyn varmistaminen vaatii jatkuvia ponnisteluja hyvässä yhteistyössä kun tien kesken. Minkälaisilla rakenteilla kehitys parhaiten on turvattavissa on luonnollisesti tärkeä kysymys, ja siinä valossa seudulla virinneet eri selvitys- ja kehityshankkeet (seutuhallintoselvitys, Helsingin ja Vantaan yhdistämisselvitys, Espoon käynnistämä palvelurakenneselvitys, ALKU -hanke) ovat ymmärrettäviä. Seudullisen kehityksen hallittavuuden kannalta tilanne, jossa erilaisia selvityksiä käynnistetään eri tahoilla toisistaan erillään, aiheuttaa kuitenkin hankaluuksia. Vantaan kaupungin tekemä selvitysehdotus on auttamatta osa tätä hieman selkiintymätöntä kenttää. Onnistuneen lopputuloksen kannalta on toivottavaa, että ennen kuin vireillä olevissa selvityksissä edetään kovin pitkälle, kokonaisuutta vielä selkiinnytetään. Yksittäisen kaupungin osallistumisen kannalta on tärkeää, että tehtävien selvitysten tavoitteet (erikseen ja yhdessä) ovat riittävän selkeät. Näin tilanne ei nyt ole. Näillä varauksilla Kauniainen on valmis harkitsemaan osallisuutta seudulla mahdollisesti tulevaisuudessa tarvittavien uusien hallintorakenteitten ja toimintamallien selvittämiseen. Selvitysten rahoituksen osalta asukaslukuihin suhteutettu jako tuntuu luontevalta. Samoin on lähtökohtaisesti selvää, että selvitysten ohjaus pitää ankkuroida poliittiseen kenttään ja varsinainen selvitystyökin suorittaa kun tien johdon ohjauksessa. Tähän löytyy useita vaihtoehtoisia ratkaisuja.

5 Yhteyshenkilöinä Kauniaisissa ovat kaupunginjohtaja Torsten Widén ja kaupunginsihteeri Gun Söderlund. LIITE 1 KJ: KH päättää antaa Vantaan kaupungille yllä olevan vastauksen sen seutuhallinnon selvittämistä koskevaan kyselyyn. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. 5 (21) KUUMA -kuntien yhteinen vastaus KH OSALLISTUMINEN SELVITYKSEN TEKEMISEEN KAKSIPORTAISEN SEUTUHALLINTOMALLIN EDUISTA JA HAITOISTA 1) Onko kuntanne/kuntaryhmänne halukas osallistumaan kaksiportaisen seutuhallintomallin etuja ja haittoja koskevan selvityksen toteutukseen ja kustannuksiin? KUUMA -kunnat ovat yhdessä halukkaita osallistumaan selvitykseen. 2) Minkälaisia selvityksen käynnistämiseen, sisältöön ja ohjeelliseen toteuttamissuunnitelman sisältöön liittyviä lisäyksiä tai tarkennuksia kuntanne/kuntaryhmänne haluaa tehdä? Helsingin seudun nykyinen vapaamuotoinen yhteistyö HSYK -kokouksineen on ollut ensimmäinen askel yhteistyön kehittämisessä. On hyvä selvittää perusteluja ja mahdollisuuksia sen ennakkoluulottomaan syventämiseen ja järkeistämiseen ainakin: MAL -asioissa (tarvitaanko kaikkia nykyisiä kaava- ja suunnittelutasoja) elinkeinopolitiikassa tietopalveluissa yhteisten kuntayhtymien kuten HUS:n ja ammattikorkeakoulujen ohjauksessa edunvalvonnassa valtioon nähden. Helsingin seudun kehityspiirteet ja seudun eri osien kilpailukykytekijät on hyvä selvittää työn pohjaksi (esim. Metropolialueen kilpailukykyselvitys, Espoon kaupunki, sekä KARA - Kaupunkirakenteen kehityspiirteet selvitys, esiselvitys Helsingin seudun ja Turun työssäkäyntialueilta, Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuskatsaus 6/2009). Jotta uudistuksesta ei kuitenkaan tule kolmi-, neljä- tai jopa viisiportaista, tulee samalla arvioida myös - Uudenmaan liiton (ja Itä-Uudenmaan liiton) tehtävät ja organisaatio - pääkaupunkiseudun ml. YTV:n ja HSL:n tehtävät ja asema - KUUMA -yhteistyön ja kuntaryhmä Nelosten yhteistyön tehtävät ja asema Tavoitteena ei tule olla kaikkien alueen kuntien yhdistämiseen tähtäävän selvityksen tekeminen eikä kuntien liittäminen toisiinsa. 3) Kuinka paljon kuntanne/kuntaryhmänne on enimmillään valmis osallistumaan kustannusten kattamiseen vuonna 2010? Miten haluatte kustannusjaon toteutettavan? Valtion ja Uudenmaan liiton rahoitusmahdollisuudet on selvitettävä. Konsulttiselvitysten kustannusjaosta tulee neuvotella selvitykseen osallistuvien kuntien kesken.

6 6 (21) 4) Onko kuntanne/kuntaryhmänne halukas nimeämään edustajansa luottamushenkilöistä koostuvaan seurantaryhmään? Vaihtoehtona on, että seurantaryhmänä toimii Helsingin seudun yhteistyökokous ( 33 luottamushenkilöjäsentä), tai puolueiden seudulla viime kuntavaaleissa saamien äänimäärien perusteella muodostettava pienempi seurantaryhmä. Työssä on hyvä käyttää jo olemassa olevia Helsingin seudun yhteistyön toimielimiä lukuun ottamatta selvityksen ohjausryhmää. Näin ollen poliittisena seurantaryhmänä voi toimia Helsingin seudun yhteistyökokous. Uusien toimielimien ja työryhmien perustamista tulee välttää. 5) Onko kuntanne/kuntaryhmänne halukas nimeämään edustajansa johtavista viranhaltijoista koostuvaan seurantaryhmään? Vaihtoehtona on, että viranhaltijaseurantaryhmänä toimii Helsingin seudun kuntajohtajien valmistelukokous tai perustettava erillinen seurantaryhmä? Työssä on hyvä käyttää jo olemassa olevia Helsingin seudun yhteistyön toimielimiä lukuun ottamatta selvityksen ohjausryhmää. Näin ollen johtavista virkamiehistä koostuvana seurantaryhmänä voi toimia Helsingin seudun kuntajohtajien valmistelukunta. Uusien toimielimien ja työryhmien perustamista tulee välttää. 6) Onko kuntanne/kuntaryhmänne halukas nimeämään edustajansa viranhaltijoista koostuvaan ohjausryhmään, joka vastaa toteutuksesta ja työryhmätöistä/konsulttiselvityksistä? Työssä on hyvä käyttää jo olemassa olevia Helsingin seudun yhteistyön toimielimiä lukuun ottamatta selvityksen ohjausryhmää, joka voidaan nimetä erikseen. Olemme halukkaita nimeämään edustajia viranhaltijoista koostuvaan ohjausryhmään sekä muihin työryhmiin. Yksi työryhmä voi käsitellä useita teemoja. Erityisesti olemme kiinnostuneet kilpailukykyyn ja MAL -asioihin, ilmastostrategiaan/ympäristöön sekä omistajaohjaukseen ja edunvalvontaan liittyvistä teemoista ja työryhmistä. Järvenpäässä Kuuma-hallitus Järvenpää KH Päätös: Kaupunginhallitus päätti antaa edellä olevan KUUMA-hallituksen esityksen mukaisen lausunnon vastauksena Vantaan kaupunginhallitukselle liittyen selvityksen tekemiseen kaksiportaisen seutuhallintomallin eduista ja haitoista. Kerava KH Ehdotus: Päätös: Mäntsälä Kaupunginhallitus antaa edellä olevan KUUMA-hallituksen esityksen mukaisen lausunnon vastauksena Vantaan kaupunginhallitukselle liittyen selvityksen tekemiseen kaksiportaisen seutuhallintomallin eduista ja haitoista. Ehdotus hyväksyttiin.

7 7 (21) KH Kj:n päätösesitys: Kunnanhallitus päättää antaa edellä olevan KUUMA-hallituksen esityksen mukaisen lausunnon vastauksena Vantaan kaupunginhallitukselle liittyen selvityksen tekemiseen kaksiportaisen seutuhallintomallin eduista ja haitoista. Päätös: Kunnanhallitus päätti hyväksyä esityksen. Nurmijärvi KH Esitys: Kunnanhallitus päättää antaa edellä olevan Kuuma-hallituksen esityksen mukaisen lausunnon vastauksena Vantaan kaupunginhallitukselle liittyen selvityksen tekemiseen kaksiportaisen seutuhallintomallin eduista ja haitoista Päätös: esitys hyväksyttiin. Pornainen KH 7.9. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää antaa edellä olevan KUUMA -hallituksen esityksen mukaisen lausunnon vastauksena Vantaan kaupunginhallitukselle liittyen selvityksen tekemiseen kaksiportaisen seutuhallintomallin eduista ja haitoista. Kunnanhallituksen päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Tuusula Hyvinkää KH Esitys KJ K Kaupunginhallitus toteaa vastauksena Vantaan kaupungin esitykseen seuraavaa: Päätös Hyvinkään kaupunki on omalta osaltaan valmis osallistumaan selvitykseen. Kustannukset selvitystyöstä eivät saa Hyvinkään kaupungin osalta ylittää :a. Selvityksen seurantaryhmänä voi toimia Helsingin seudun kuntien yhteistyökokous. Selvitystä seuraavina viranhaltijoina voivat toimia seudun kunnan ja kaupunginjohtajat eli Helsingin seudun kuntajohtajien valmistelukokous. Hyvinkään kaupunki haluaa edustajansa viranhaltijoista koostuvaan, selvityksen toteutuksesta ja työryhmätöistä vastaavaan ohjausryhmään. Esitys hyväksyttiin. täytäntöönpano, ote:

8 8 (21) Vantaan kaupunki, kaupunginjohtaja Kirkkonummi KH 7.9. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus päätti 1 antaa liitteenä olevan Helsingin seudun kehyskuntien kunnanjohtajien laatiman yhteisen vastauksen Vantaan kaupungille 2 todeta, että Kirkkonummi osallistuu selvityksen tekemiseen mutta vastustaa uusien hallintoportaiden luomista. Nykyisten toimintojen selkeyttämisen ja yhteistyön kehittämisen selvittämiseen kunta suhtautuu myönteisesti. Kuntien itsemääräämisoikeutta kaavojen tekemisessä ei saa heikentää. 3 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa. Sipoo KH Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus ilmoittaa, että kunta on kiinnostunut osallistumaan kaksiportaisen seutuhallintomallin etuja ja haittoja koskevan selvityksen toteutukseen ja rahoittamiseen kohtuullisella summalla. Maksuosuuden suuruudesta on neuvoteltava myöhemmin erikseen. Kunta nimeää edustajansa seuranta- ja ohjausryhmiin, mikäli niitä perustetaan selvitystyötä varten. Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen Vihti KH Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää antaa seuraavan lausunnon vastauksena Vantaan kaupunginhallitukselle liittyen selvityksen tekemiseen kaksiportaisen seutuhallintomallin eduista ja haitoista: 1) Onko kuntanne/kuntaryhmänne halukas osallistumaan kaksiportaisen seutuhallintomallin etuja ja haittoja koskevan selvityksen toteutukseen ja kustannuksiin? Vihdin kunta on halukas osallistumaan selvitykseen. 2) Minkälaisia selvityksen käynnistämiseen, sisältöön ja ohjeelliseen toteuttamissuunnitelman sisältöön liittyviä lisäyksiä tai tarkennuksia kuntanne/kuntaryhmänne haluaa tehdä? Helsingin seudun nykyinen vapaamuotoinen yhteistyö HSYK -kokouksineen on ollut ensimmäinen askel yhteistyön kehittämisessä. Selvitys tulee rajata siten, että se on hallittavissa oleva kokonaisuus. Selvityksessä on

9 9 (21) hyvä keskittyä ainakin seuraaviin aiheisiin: MAL -asiat (tarvitaanko kaikkia nykyisiä kaava- ja suunnittelutasoja) elinkeinopolitiikka tietopalvelut yhteisten kuntayhtymien kuten HUS:n ja ammattikorkeakoulujen ohjaus edunvalvonta valtioon nähden. Helsingin seudun kehityspiirteet ja seudun eri osien kilpailukykytekijät on hyvä selvittää työn pohjaksi (esim. Metropolialueen kilpailukykyselvitys, Espoon kaupunki, sekä KARA - Kaupunkirakenteen kehityspiirteet selvitys, esiselvitys Helsingin seudun ja Turun työssäkäyntialueilta, Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuskatsaus 6/2009). Jotta uudistuksesta ei kuitenkaan tule kolmi-, neljä- tai jopa viisiportaista, tulee samalla arvioida myös - Uudenmaan liiton (ja Itä-Uudenmaan liiton) tehtävät ja organisaatio - pääkaupunkiseudun ml. YTV:n ja HSL:n tehtävät ja asema - KUUMA -yhteistyön ja kuntaryhmä Nelosten yhteistyön tehtävät ja asema. Tavoitteena ei tule olla kaikkien alueen kuntien yhdistämiseen tähtäävän selvityksen tekeminen eikä kuntien liittäminen toisiinsa. 3) Kuinka paljon kuntanne/kuntaryhmänne on enimmillään valmis osallistumaan kustannusten kattamiseen vuonna 2010? Miten haluatte kustannusjaon toteutettavan? Valtion ja Uudenmaan liiton rahoitusmahdollisuudet on selvitettävä. Konsulttiselvitysten kustannusjaosta tulee neuvotella selvitykseen osallistuvien kuntien kesken. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kustannukset tulee minimoida ja mm. käyttää perusselvityksissä jo olemassa olevaa aineistoa sekä välttää muutoinkin päällekkäistä työtä käynnissä olevien hankkeiden kanssa. 4) Onko kuntanne/kuntaryhmänne halukas nimeämään edustajansa luottamushenkilöistä koostuvaan seurantaryhmään? Vaihtoehtona on, että seurantaryhmänä toimii Helsingin seudun yhteistyökokous (33 luottamushenkilöjäsentä), tai puolueiden seudulla viime kuntavaaleissa saamien äänimäärien perusteella muodostettava pienempi seurantaryhmä. Työssä on hyvä käyttää jo olemassa olevia Helsingin seudun yhteistyön toimielimiä lukuun ottamatta selvityksen ohjausryhmää. Näin ollen poliittisena seurantaryhmänä voi toimia Helsingin seudun yhteistyökokous. Uusien toimielimien ja työryhmien perustamista tulee välttää. 5) Onko kuntanne/kuntaryhmänne halukas nimeämään edustajansa johtavista viranhaltijoista koostuvaan seurantaryhmään? Vaihtoehtona on, että viranhaltijaseurantaryhmänä toimii Helsingin seudun kuntajohtajien valmistelukokous tai perustettava erillinen seurantaryhmä? Työssä on hyvä käyttää jo olemassa olevia Helsingin seudun yhteistyön toimielimiä lukuun ottamatta selvityksen ohjausryhmää. Näin ollen johtavista virkamiehistä koostuvana seurantaryhmänä voi toimia Helsingin seudun kuntajohtajien valmistelukunta. Uusien toimielimien ja työryhmien perustamista tulee välttää. 6) Onko kuntanne/kuntaryhmänne halukas nimeämään edustajansa viranhaltijoista koostuvaan ohjausryhmään, joka vastaa toteutuksesta ja työryhmätöistä/konsulttiselvityksistä? Työssä on hyvä käyttää jo olemassa olevia Helsingin seudun yhteistyön toimielimiä lukuun ottamatta selvityksen ohjausryhmää, joka voidaan nimetä erikseen. Olemme halukkaita nimeämään edustajia viranhaltijoista koostuvaan ohjausryhmään sekä muihin työryhmiin. Yksi työryhmä voi käsitellä useita teemoja. Erityisesti olemme kiinnostuneet kilpailukykyyn ja MAL -asioihin, ilmastostrategiaan/ympäristöön sekä omistajaohjaukseen ja edunvalvontaan liittyvistä teemoista ja työryhmistä. Päätös Kunnanhallitus:

10 10 (21) Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Uudenmaan liitto MHS esityslista Mkj ehdotus: Uudenmaan liitto päättää osallistua selvitykseen. Maakuntajohtaja oikeutetaan neuvottelemaan ja hyväksymään sopimuksen ehdot myöntövaltuuksiensa puitteissa. 2. SEURANTA- JA OHJAUSRYHMÄN JÄSENTEN NIMEÄMISPÄÄTÖKSET Vantaa KH Kaupunginjohtajan esitys: Päätetään nimetä seutuhallintoselvityksen seurantaryhmään PKS-koordinaatioryhmän nykyiset Vantaan edustajat Tapani Mäkinen, Antti Lindtman ja Petteri Niskanen. Päätös: Hyväksyttiin esitys. Helsinki KH PUHEENJOHTAJAN JA JÄSENTEN NIMEÄMINEN SEUTUHALLINTOSELVITYKSEN SEURANTARYHMÄÄN Kaupunginhallitus päätti nimetä neljä jäsentä seutuhallintoselvityksen seurantaryhmään selvitystyön ajaksi seuraavasti: Risto Rautava Rakel Hiltunen Mari Puoskari Outi Ojala Samalla kaupunginhallitus päätti nimetä seurantaryhmän puheenjohtajaksi Risto Rautava. Espoo KH

11 11 (21) Ehdotus: Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus nimeää seutuhallintoselvityksen seurantaryhmään Espoon PKS-koordinaatioryhmän jäsenet kaupunginhallituksen puheenjohtajan Saija Äikäs-Idänpään-Heikkilän (Kok.), kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Sirpa Hertellin (Vihr.) ja kaupunginhallituksen II varapuheenjohtajan Markku Sistosen (SDP). Päätös: Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kauniainen KH Jäsenen nimeäminen seutuhallintoselvityksen seurantaryhmään Tämä asia käsiteltiin esittelijän suullisen esittelyn pohjalta. Päätös: KH päätti nimetä valtuuston puheenjohtaja Finn Bergin Vantaan kaupunginvaltuuston päätöksen pohjalta käynnistettävän seutuhallintoselvityksen luottamushenkilöistä koostuvaan seurantaryhmään. KUUMA -seutu Komissio , 5 Päätös: Komissio päätti esittää KUUMA -hallitukselle, että se vahvistaa poliittisten ryhmien tekemät päätökset nimetä seutuhallintoselvityksen ohjausryhmään Hannu Joensivun ja Rolf Paqvalinin sekä heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen Esko Kairesalon ja Erkki Kukkosen nimetä seutuhallintoselvityksen seuranta- ja ohjausryhmän sihteeristöön yhteistyöjohtaja Johanna Viidan pyytää Vantaan kaupungilta tarkempaa erittelyä seutuhallintoselvityksen kustannusarviosta ja edellyttää, että kustannustaso on oleellisesti alempi kuin tähän asti on ollut esillä selvittää selvityksen kustannusten sisällyttämisen KUUMAn talousarvioon 2010 KUUMA -kuntien osalta todeta, että selvityksen työryhmien jäsenet nimettäneen ensimmäisessä ohjausryhmän kokouksessa ja antaa yhteisjohtajalle toimeksiannon valmistella asia KUUMA -kuntien osalta. Kuntaryhmä Neloset Uudenmaan liitto LIITE 2

12 12 (21) SELVITYKSEN SEURANTA- & OHJAUSRYHMÄN YHTEYSTIEDOT 0 Seurantaryhmä Vantaa: Tapani Mäkinen (KOK) Antti Lindtman (SDP) Petteri Niskanen (vihr.) tapani.makinen (at) eduskunta.fi antti.lindtman.lh (at) vantaa.fi petteri.niskanen.lh (at) vantaa.fi Helsinki: Risto Rautava (KOK), puheenjohtaja Rakel Hiltunen (SDP) Mari Puoskari (vihr.) Outi Ojala (vas.) risto.rautava (at) elisanet.fi rakel.hiltunen (at) eduskunta.fi mari.puoskari (at) valtuusto.hel.fi outi.ojala (at) valtuusto.hel.fi Espoo: Saija Äikäs-Idänpään-Heikkilä (KOK) Sirpa Hertell (vihr.) Markku Sistonen (SDP) saija.aikas-idanpaan-heikkila (at) eduskunta.fi sirpa.hertell (at) vihreat.fi markku.sistonen (at) pp.inet.fi KUUMA: Outi Mäkelä (KOK) Nurmijärvi Tapio Bergholm (SDP), Järvenpää Veijo Peltola (kesk.) Mäntsälä outi.makela (at) eduskunta.fi tapio.bergholm (at) jarvenpaa.fi veijo.peltola (at) kolumbus.fi

13 13 (21) Neloset: Ari Harinen (sd) Kirkkonummi Annika Kokko (KOK) Hyvinkää ari.harinen (at) kolumbus.fi annika.kokko (at) kansio.fi Kauniainen: Finn Berg (RKP) finn.berg (at) rettig.fi Seutuohjausryhmä Juhani Paajanen, Vantaa, puheenjohtaja Jussi Pajunen, Helsinki Marketta Kokkonen, Espoo Torsten Widén, Kauniainen Rolf Paqvalin, (Kerava) KUUMA Hannu Joensivu, (Tuusula) KUUMA Kimmo Jarva, (Vihti )Neloset Markku Luoma, (Sipoo) Neloset Ossi Savolainen, Uudenmaan liitto juhani.paajanen (at) vantaa.fi jussi.pajunen (at) hel.fi marketta.kokkonen (at) espoo.fi torsten.widen (at) kauniainen.fi rolf.paqvalin (at) kerava.fi hannu.joensivu (at) tuusula.fi kimmo.jarva (at) vihti.fi markku.luoma (at) sipoo.fi ossi.savolainen (at) uudenmaanliitto.fi

14 14 (21) Sihteeristö Tarja Lumijärvi Anja Vallittu Helena Elkala Johanna Viita Tarja Jokiniemi tarja.lumijärvi (at) vantaa.fi anja.vallittu (at) hel.fi helena.elkala (at) espoo.fi johanna.viita (at) kuuma.fi tarja.jokiniemi (at) vihti.fi

15 15 (21) LIITE 3 Seurantaryhmä (tarkistettu kokouksessa) KAKSIPORTAISEN SEUTUHALLINNON SELVI- TYKSEN TYÖSUUNNITELMA

16 Tavoitteet 16 (21) Tavoitteena on selvittää yhdessä Helsingin seudun kuntien kesken kaksiportaisen seutuhallintomallin edut ja haitat ottaen huomioon hallinnon tehostuminen, paikallisdemokratian toimivuus sekä kuntalaisten palvelujen saatavuus ja tehokkuus. Nykyisten seudullisten yhteisöjen ja vaihtoehtoisten kaksiportaisten seutuhallintomallien etujen ja haittojen arviointi tehdään palvelujen näkökulmasta ottaen huomioon ainakin talous, palvelutaso- ja rakenne, toiminta- ja johtamisjärjestelmä, henkilöstö ja ruotsinkieliset palvelut. Palvelujen lisäksi tarkastellaan ympäristöä, maankäyttöä, asumista ja liikennettä, kilpailukykyä, sosiaalista eheyttä ja segregaation estämistä, päätöksenteon demokraattisuutta ja osallisuuden edistämistä. Seutuhallintomalleja vertaillaan myös Euroopan metropolialueiden seutuhallintoon, erityisesti palvelujen tuotannon ja edustuksellisuuden sekä demokratian kannalta. Lisäksi seurataan Espoon kaupungin toimeksiannosta tehtävää tutkimusta ja sen tuloksia metropolialueen kilpailukyvystä. Seurantaryhmä Selvityksen poliittisesta seurannasta seudulla vastaa seudun kuntien ja kuntaryhmien luottamushenkilöistä koostuva poliittisesti edustava seurantaryhmä. Ryhmän puheenjohtajan toimii Helsingin kaupungin nimeämä edustaja. Ryhmän jäsenet jakautuvat kuntien ja kuntaryhmien kesken seuraavasti: Helsinki (4), Espoo (3), Vantaa (3), Kauniainen (1), KUUMA - seutu (3), Kuntaryhmä Neloset (2). Seurantaryhmä seuraa ja ohjaa selvityksen laadintaa ja työn etenemistä. Se ei kuitenkaan tee suosituksia tai päätöksiä selvityksen tulosten perusteella. Helsingin seudun yhteistyökokousta informoidaan säännöllisesti selvityksen etenemisestä tilannekatsauksilla. Kukin mukana oleva kaupunki ja kunta informoi kaupungin- /kunnanvaltuustoja ja -hallituksia säännöllisesti omia käytäntöjä noudattaen. Kukin kaupunki ja kunta hoitaa omien sääntöjensä ja käytäntöjensä mukaan kokouspalkkiot. Seurantaryhmälle asiat esittelee ohjausryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja taikka ryhmän muu jäsen. Seurantaryhmän kokouksiin osallistuvat asiantuntijoina myös ohjausryhmän jäsenet. Seurantaryhmän sihteeristönä toimii ohjausryhmän sihteeristö.

17 Ohjausryhmä 17 (21) Selvityksen toteutuksesta vastaa seudullinen ohjausryhmä. Ohjausryhmän muodostaa PKS-kaupunkien kaupunginjohtajat (4), KUUMA-seudun edustajat (2) ja kuntaryhmä Nelosten edustajat (2) sekä Uudenmaan liiton edustaja (1). Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Vantaan kaupunginjohtaja Juhani Paajanen. Ohjausryhmällä on valmistelusihteeristö, jossa on edustettuna pääkaupunkiseudun kaupungit sekä KUUMA -seutu ja kuntaryhmä Neloset. Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata ja valvoa selvityksen toteutusta suhteessa tavoitteisiin ja työsuunnitelmaan. Ohjausryhmä valmistelee asiat seurantaryhmälle. Ohjausryhmä päättää työryhmien puheenjohtajista ja jäsenistä, antaa työryhmille toimeksiannot, seuraa työryhmien työtä sekä hyväksyy työryhmien työsuunnitelmat ja raportit. Ohjausryhmä hyväksyy työryhmien omien työsuunnitelmien ja esitysten pohjalta sisällön tuotantoon liittyvän ulkopuolisen asiantuntija- ja tutkimustyön tilaamisen sekä muut selvitystyöhön liittyvät työryhmäkustannukset. Helsingin seudun kuntajohtajien valmistelukuntaa informoidaan säännöllisesti työn etenemisestä. Lisäksi ohjausryhmä seuraa ympäristöministeriön, valtiovarainministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta tehtävää metropolialueiden hallintomallien kansainvälistä vertailuselvitystä sekä Espoon kaupungin toimeksiannosta tehtävää tutkimusta metropolialueen kilpailukyvystä. Seudun toimintaympäristön tarkastelu Selvityksen aluksi toteutetaan seudun toimintaympäristön tarkastelu. Seudun toimintaympäristön tulevaisuuden keskeisten muutosten analysointi toteutetaan selvityksessä kehityskuva- ja kehitysindikaattoritarkasteluna tähän nimetyssä työryhmässä. Työryhmä valitsee tarkasteluun rajatun määrän seudun kehitykseen vaikuttavia keskeisiä toimintaympäristön muutostekijöitä eli avainindikaattoreita, joita tarkastellaan lähemmin nykytilan ja oletetun kehityssuunnan osalta. Tarkastelussa hyödynnetään mahdollisimman paljon jo tehtyjä selvityksiä niitä päivittäen ja tarvittaessa seudullisesti laajentaen sekä MAL-neuvottelukunnan alaisuudessa tehtyjä maakäytön suunnitelmia ja kehityskuvatarkasteluja sekä Uudenmaan liitossa tehtyä maankäytöllistä suunnittelua. Selvityksessä tarkasteltavia seudun erityispiirteitä voivat olla esimerkiksi: -väestömuutokset, muuttoliike, maahanmuuttajat, -työllisyys, työpaikat, elinkeinorakenne, pendelöinti -kuntatalous -palvelujen peittävyys, palvelutuotanto ja sen eri muodot -kuntalaisaktiivisuus, osallisuus, demokratia

18 18 (21) -segregaatio -viheralueet ja ympäristö, ilmasto -kaupunkirakenteen muutokset -maankäytön suunnitelmat ja kehityskuvat; maankäyttö, asuminen ja liikenne Työryhmä seuraa tiiviisti Espoon kaupungin käynnistämää tutkimusta metropolialueen kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämiseksi. Espoon kaupunki antaa tutkimustulokset työryhmien käyttöön. Seudun toimintaympäristön tarkastelu valmistuu viimeistään keväällä Työryhmät Selvitystyön toteutus tapahtuu ohjausryhmän alaisissa työryhmissä pääosin virkatyönä ja tarvittavilta osin ulkopuolista tutkimus- ja asiantuntijaapua käyttäen. Työryhmät tekevät omat työsuunnitelmansa. Ohjausryhmä hyväksyy työsuunnitelmat ja sisällön tuotantoon liittyvän mahdollisen ulkopuolisen asiantuntija- ja tutkimustyön tilaamisen sekä muut selvitystyöhön liittyvät työryhmien kustannukset työryhmien työsuunnitelmien esitysten pohjalta. Selvityksen tukipalvelut taloushallinnon ja viestinnän osalta tulevat Vantaan kaupungilta. Työryhmien kokouspaikkojen valinnassa noudatetaan mahdollisuuksien mukaan alueellista tasapuolisuutta. Pääkaupunkiseudun henkilöstöseurantaryhmä ja KUUMA-seudun henkilöstöryhmä seuraa selvityksen toteutusta. Työryhmissä on enintään 14 jäsentä. Työryhmien sihteerit tulevat työryhmän puheenjohtajakunnasta. Ohjausryhmä päättää työryhmien kokoonpanosta. Työryhmät ovat seuraavia: 1. Demokratia (päätöksenteko, asukasvaikuttaminen ja organisaatiorakenne) 2. Sosiaali- ja terveyspalvelut 3. Varhaiskasvatus ja opetuspalvelut, kulttuuri-, liikunta- ja vapaa- ajanpalvelut 4. Kuntatalous ja tukipalvelut (tilahallinta, taloushallinto, tietohallinto, hankinta, energia) 5. Maankäyttö, asuminen, liikenne, ympäristö 6. Kansainvälinen kilpailukyky (ml. elinkeinopalvelut) 7. Toimintaympäristötyöryhmä (edellä mainittu työryhmä, jonka työ valmistuu ennen muita työryhmiä, toimeksianto erillinen)

19 19 (21) Työryhmät tekevät aluksi nykytila-analyysin tarkastelun kohteenaan olevan palvelun seudullisesta tuottamisesta. Myös muut kuin palvelutyöryhmät tarkastelevat nykytilaa. Selvityksessä tarkasteltavia seudullisia yhteisöjä ja toimijoita ovat: HUS, kunnalliset ammattikorkeakoulut, HSY, HSL, Uudenmaan liitto, Uudenmaan virkistysalueyhdistys, Helsingin seudun yhteistyökokous, pääkaupunkiseudun neuvottelukunta, pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä, KUUMA- seutu ja kuntaryhmä Neloset. Työryhmät arvioivat kaksiportaisten seutuhallintovaihtoehtojen seudullisen palvelutuotannon mahdollisuudet ja laajuuden sekä sen edut ja haitat hyödyntäen soveltuvin osin alla lueteltuja näkökulmia: Hallinnon tehostuminen ja paikallisdemokratian toimivuus - hallinnon tehostuminen - johtamisjärjestelmät ja -kulttuurit - päätöksenteon demokraattisuus - paikallisdemokratian toimivuus ja asukasvaikuttaminen - edunvalvonta valtioon Kuntalaisten palvelujen saatavuus ja tehokkuus - kustannustehokkuus - palvelujen saatavuus - palvelutaso- ja rakenteet - palvelujen tuotanto- ja rahoitusmalli - työvoiman saatavuus - ruotsinkieliset palvelut - suhde 3. sektorin toimijoihin Seudun kilpailukyky Ympäristövaikutukset Maahanmuuttajat, segregaatio ja sosiaalinen eheys Alueellinen kattavuus Työryhmät arvioivat palvelujen kehittämistä kaksiportaisen seutuhallinnon vaihtoehdoissa. Ohjausryhmän toimeksiannossa työryhmille täsmennetään selvityksessä tarkasteltavat kaksiportaisen seutuhallinnon vaihtoehtojen päälinjaukset. Kansainvälinen vertailu Seutuhallintomalleja vertaillaan myös Euroopan metropolialueiden seutuhallintoon, erityisesti palvelujen tuotannon ja edustuksellisuuden sekä demokratian kannalta. Seudun toimijoiden ja hallinnon kansainvälinen vertailu tehdään valittujen Euroopan metropolien osalta kirjallisuusanalyysinä ja asiantuntija-haastatteluna. Tarkastelussa voi olla mukana esimerkiksi

20 20 (21) Lontoon seutu, Kööpenhaminan seutu, Pariisin seutu, Tukholman seutu ja Euroopan ulkopuolelta Toronton seutu. Tältä osin seurataan mahdollisuuksien mukaan valtion käynnistämää selvitystä kansainvälisten metropolialueiden vertailusta, jotta ei tehdä päällekkäistä työtä. Kansainvälisen vertailun toteutuksesta ja laajuudesta päättää ohjausryhmä. Aikataulu Viestintä Työryhmien työn tuloksista valmistuu kirjallinen raportti. Työryhmät tuottavat ohjausryhmän toimeksiannon mukaisesti väliraportit keväällä Työryhmien loppuraportit valmistuvat elokuun loppuun Toimintaympäristötyöryhmän työ valmistuu jo aiemmin keväällä Työryhmien tulokset kootaan ohjausryhmän alaisuudessa selvitysraportiksi. Selvitys valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2010 loppuun mennessä. Kukin kaupunki noudattaa omia viestintäperiaatteitaan sisäisessä viestinnässä luottamushenkilöille ja henkilöstölle. Seurantaryhmän ja ohjausryhmän viestinnästä vastaavat ryhmien puheenjohtajat ja sihteerit Vantaan viestintäyksikön avustuksella. Selvityksestä tiedotettaessa tärkeimpiä kohderyhmiä ovat seudun asukkaat, muut sidosryhmät ja yhteistyökumppanit Helsingin seudulla. Seutuhallintoselvityksen etenemisestä tiedotetaan Vantaan kaupungin internetsivuilla ( >> Päätöksenteko >> PKS -selvitykset). Selvityksen etenemisestä tiedotetaan siellä avoimesti ja selkeästi kuntalaista mahdollisimman hyvin palvelevalla tavalla. Ajankohtaisia asioita nostetaan sivuille toimituksellisessa muodossa, joten viestintä ei rajoitu ainoastaan muistioista tiedottamiseen. Lisäksi seudun kuntalaisille tarjotaan mahdollisuus oma-aloitteiseen kansalaiskeskusteluun Vantaan internetsivuilla. Helsinginseutu.fi -sivuille avataan omat sivut seutuhallintoselvitykselle. Kukin mukana oleva kaupunki linkittää omat sivunsa tänne. Seutuportaaliin kootaan seurantaryhmän kokousten esityslistat ja muistiot. Helsinginseutu.fi -sivujen ylläpidosta vastaa Helsingin kaupunki. Keskeisistä ajankohtaisista asioista laaditaan tarvittaessa mukana olevien kuntien/kuntaryhmien yhteinen lehdistötiedote. Lehdistötiedotteet laaditaan Vantaan kaupungin viestintäyksikön aloitteesta. Selvitystyön loppuraportin ja sen internetversion ulkoasun suunnittelu toteutetaan ulkopuolisena työnä Vantaan viestintäyksikön toimesta.

21 Kustannukset 21 (21) Selvitystyö tullaan toteuttamaan pääosin virkatyönä. Kustannuksia voi tulla ulkopuolisista asiantuntija- ja tutkimuspalveluista sekä selvitystyön toteutuksen kannalta muista tarpeellisista kustannuksista (esim. raporttien painatus ja suunnittelu). Kustannukset selviävät työryhmien tehtyä omat työsuunnitelmaesityksensä. Ohjausryhmä hyväksyy työryhmien kustannusesitykset työryhmien työsuunnitelmien ja ehdotuksen pohjalta sekä päättää kustannusten jakamisesta.

KAKSIPORTAISEN SEUTUHALLINNON SELVITYKSEN TYÖ- SUUNNITELMA

KAKSIPORTAISEN SEUTUHALLINNON SELVITYKSEN TYÖ- SUUNNITELMA Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys SEURANTARYHMÄ 1 (7) TYÖSUUNNITELMA 11.12.2009 KAKSIPORTAISEN SEUTUHALLINNON SELVITYKSEN TYÖ- SUUNNITELMA Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen Järvenpää Kerava Mäntsälä

Lisätiedot

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys SEURANTARYHMÄ 1 (26) PÖYTÄKIRJA 11.12.2009 Aika Perjantai 11.12.2009 klo 13.00-14.10 Paikka Helsingin kaupungintalo, kaupunginhallituksen istuntosali Osallistujat

Lisätiedot

Seutuselvitykset, tilannekatsaus

Seutuselvitykset, tilannekatsaus Seutuselvitykset, tilannekatsaus PKS-neuvottelukunta 24.11.2009 Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Seutuhallintomallien etujen ja haittojen selvitys Seutuhallintoselvityksen työohjelma talvi 2009-2010 Valmistelu

Lisätiedot

Seutuselvitykset. Helsingin seudun yhteistyökokous Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen

Seutuselvitykset. Helsingin seudun yhteistyökokous Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Seutuselvitykset Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Seutuhallintoselvitys Yhdessä Helsingin seudun kuntien ja Uudenmaan liiton kanssa selvittää kaksiportaisen seutuhallintomallin

Lisätiedot

Tilannekatsaus seudullisiin selvityksiin. Helsingin seudun yhteistyökokous Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen

Tilannekatsaus seudullisiin selvityksiin. Helsingin seudun yhteistyökokous Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Tilannekatsaus seudullisiin selvityksiin Helsingin seudun yhteistyökokous 22.4.2010 Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Meneillään olevat selvitykset Seutuhallintomallien etujen ja haittojen selvitys Helsingin

Lisätiedot

Helsinki-Vantaa-selvityksen toteutus ja eteneminen

Helsinki-Vantaa-selvityksen toteutus ja eteneminen Helsinki-Vantaa-selvityksen toteutus ja eteneminen 9.11.2010 PKS-neuvottelukunta Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Vantaan kaupunginvaltuusto 6.4.2009 (25 ): Kaupunginvaltuusto päätti a) todeta, että pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Ohjausryhmän puheenjohtaja Vantaan Energia Areena 10.1.

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Ohjausryhmän puheenjohtaja Vantaan Energia Areena 10.1. Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Ohjausryhmän puheenjohtaja Vantaan Energia Areena 10.1.2011 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1 LUONNOS 6.4.2005 Asia 1 / Liite 1 HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET Sopimuskuntien yhteisenä tavoitteena on Helsingin seudun kansainvälisen kilpailukyvyn

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun yhteistyöhön liittyvät esitykset tilannekatsaus

Pääkaupunkiseudun yhteistyöhön liittyvät esitykset tilannekatsaus Pääkaupunkiseudun yhteistyöhön liittyvät esitykset tilannekatsaus Henkilöstöseurantaryhmä 23.4.2009 Kehittämisjohtaja Tarja Lumijärvi Valtuustojen hyväksymä uusi yhteistyösopimus 2009-2012 -korvaa yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 4/2011. Aika Perjantai 8.4.2011 klo 12.30-14.00

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 4/2011. Aika Perjantai 8.4.2011 klo 12.30-14.00 KUUMA-HALLITUS Esityslista 4/2011 Aika Perjantai 8.4.2011 klo 12.30-14.00 Paikka Helsingin kaupungintalo, ryhmähuone 331, Aleksanterinkatu 20, Helsinki 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 2/2011. Aika Tiistai klo Järvenpää-talo, Venny-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 2/2011. Aika Tiistai klo Järvenpää-talo, Venny-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 2/2011 Aika Tiistai 1.3.2011 klo 16.30-17.30 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 1/2010. Aika Torstai , klo

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 1/2010. Aika Torstai , klo KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 1/2010 Aika Torstai 14.1.2010, klo 18.00-19.15 Paikka Nurmijärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 2 b, Nurmijärvi 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen

Lisätiedot

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 2/2010

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 2/2010 KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 2/2010 Aika Keskiviikko 24.11.2010, klo 18.00 Paikka Hyria koulutus Oy, Auditorio Torikatu 18, Hyvinkää SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN Kokousaika 25.11.2008 kello 17.10 18.46 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Lisätiedot

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Pöytäkirja 2/2010

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Pöytäkirja 2/2010 KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Pöytäkirja 2/2010 Aika Keskiviikko 24.11.2010, klo 18.00 Paikka Hyria koulutus Oy, Auditorio Torikatu 18, Hyvinkää SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 3/2009 Aika Tiistai 10.11.2009, klo 18.00 Paikka Järvenpää-talo, Juhani Aho -sali, Hallintokatu 4, Järvenpää Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 24.3.2015. Helsinki, Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali

HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 24.3.2015. Helsinki, Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika kello 17.00 17.55 Kokouspaikka Helsinki, Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali Läsnä Helsinki Espoo Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 6/2011. Aika Tiistai klo Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 6/2011. Aika Tiistai klo Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula KUUMA-HALLITUS Esityslista 6/2011 Aika Tiistai 24.5.2011 klo 18.00 Paikka Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN MUISTIO Kokousaika 12.2.2008 kello 19.05 20.20 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1

HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika kello 17.00 18.45 Kokouspaikka Helsinki, Kaupungintalo, juhlasali Läsnä Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen Järvenpää Nurmijärvi Tuusula Kerava Mäntsälä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 231. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 231. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.08.2013 Sivu 1 / 1 3706/00.01.00/2013 231 Kuntarakennelain mukaisen yhdistymisselvityksen käynnistäminen Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. (09) 816 22252 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Esityslista 7/2013 Aika Torstai 19.12.2013 klo 13.00 Paikka Kallio-Kuninkala, kokoustila Navetta Ristinummentie 6, 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 6/2009. Aika Tiistai , klo Paikka Järvenpää-talo, Aino-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 6/2009. Aika Tiistai , klo Paikka Järvenpää-talo, Aino-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 6/2009 Aika Tiistai 8.9.2009, klo 18.00-19.10 Paikka Järvenpää-talo, Aino-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 4/2011. Aika Perjantai klo

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 4/2011. Aika Perjantai klo KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 4/2011 Aika Perjantai 8.4.2011 klo 12.30-14.00 Paikka Helsingin kaupungintalo, ryhmähuone 331, Aleksanterinkatu 20, Helsinki 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN Kokousaika Tiistai kello 19.07 20.55 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 5/2011. Aika Tiistai 19.4.2011 klo 8.00- Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 5/2011. Aika Tiistai 19.4.2011 klo 8.00- Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula KUUMA-HALLITUS Esityslista 5/2011 Aika Tiistai 19.4.2011 klo 8.00- Paikka Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

Selvitysten toteuttamissuunnitelmien tausta-aineisto

Selvitysten toteuttamissuunnitelmien tausta-aineisto Selvitysten toteuttamissuunnitelmien tausta-aineisto Juhani Paajanen KV 15.6.2009 Vantaan KV päätti 6.4.2009 a) todeta, että pääkaupunkiseudun sopimuspohjaisen yhteistyön pohjana on 15.12.2008 Vantaan

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 6/2009. Aika Tiistai 8.9.2009, klo 18.00 Paikka Järvenpää-talo, Aino-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 6/2009. Aika Tiistai 8.9.2009, klo 18.00 Paikka Järvenpää-talo, Aino-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää KUUMA-HALLITUS Esityslista 6/2009 Aika Tiistai 8.9.2009, klo 18.00 Paikka Järvenpää-talo, Aino-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys. Työryhmä 4: Kuntatalous ja tukipalvelut Loppuraportti

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys. Työryhmä 4: Kuntatalous ja tukipalvelut Loppuraportti Työryhmä 4: Kuntatalous ja tukipalvelut Loppuraportti Kuntatalous ja tukipalvelut työryhmän kokoonpano Kuntatalouden nykytilanne Vuosina 2000 2009 seudun viiden kunnan vuosikate on ollut jonain vuonna

Lisätiedot

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys. Maankäyttö, asuminen, liikenne, (ympäristö)

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys. Maankäyttö, asuminen, liikenne, (ympäristö) Työryhmä 5: Maankäyttö, asuminen, liikenne, (ympäristö) TYÖRYHMÄN KOKOONPANO pj: Kaupunginjohtaja Rolf Paqvalin (Kerava) vpj: Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä (Helsinki) muut jäsenet: Helsinki Espoo

Lisätiedot

18.9.2013. Espoo Kauniainen Kirkkonummi Vihti -selvitys SELVITYSSUUNNITELMA. Tausta ja tavoitteet

18.9.2013. Espoo Kauniainen Kirkkonummi Vihti -selvitys SELVITYSSUUNNITELMA. Tausta ja tavoitteet 18.9.2013 Espoo Kauniainen Kirkkonummi Vihti -selvitys SELVITYSSUUNNITELMA Tausta ja tavoitteet Selvityksen lähtökohtana on kuntauudistus, kuntarakennelaki ja metropolialueen esiselvitys. Kuntarakennelaki

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 9/2009. Aika Tiistai 15.12.2009, klo 17.00-18.00. YLE-keskus, Radiokatu 5, Helsinki Ison Pajan kokoussali

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 9/2009. Aika Tiistai 15.12.2009, klo 17.00-18.00. YLE-keskus, Radiokatu 5, Helsinki Ison Pajan kokoussali KUUMA-HALLITUS Esityslista 9/2009 Aika Tiistai 15.12.2009, klo 17.00-18.00 Paikka YLE-keskus, Radiokatu 5, Helsinki Ison Pajan kokoussali 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN NEUVOTTELUKUNTA MUISTIO Kokousaika klo 16.00 18.20 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki Krohn, Minerva kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS Esityslista 1/2008

KUUMA-HALLITUS Esityslista 1/2008 Esityslista 1/2008 Aika Tiistai 12.2.2008 klo 18.00 Paikka Mäntsälän kunnantalo, kokoushuone 1-2 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4

Lisätiedot

Sote-ohjausryhmä. Ote pöytäkirjasta 5/2015. Aika Tiistai klo

Sote-ohjausryhmä. Ote pöytäkirjasta 5/2015. Aika Tiistai klo Sote-ohjausryhmä Ote pöytäkirjasta 5/2015 4 Aika Tiistai 1.12.2015 klo 18.00 20.00 Paikka Helsingin kaupungintalo, Ryhmähuone 331 Aleksanterinkatu 20, 3. krs. 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys SEURANTARYHMÄ 1 (14) Liite 2 5.2.2010 KAKSIPORTAISEN SEUTUHALLINNON SELVITYKSEN TYÖRYHMIEN TOIMEKSIANTO Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen Järvenpää Kerava Mäntsälä

Lisätiedot

MAL puiteohjelma

MAL puiteohjelma KUUMA-johtokunta 7.2.2017-4 - Liite 4e MAL 2019 -puiteohjelma KUUMA-komissio 20.1.2017 MAL 2019 -puiteohjelman sisältö Puiteohjelman tarkoitus MAL 2019 -puiteohjelmassa on kuvattu Helsingin seudun maankäytön,

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 9/2009. Aika Tiistai 15.12.2009, klo 17.00-18.00. YLE-keskus, Radiokatu 5, Helsinki Ison Pajan kokoussali

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 9/2009. Aika Tiistai 15.12.2009, klo 17.00-18.00. YLE-keskus, Radiokatu 5, Helsinki Ison Pajan kokoussali KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 9/2009 Aika Tiistai 15.12.2009, klo 17.00-18.00 Paikka YLE-keskus, Radiokatu 5, Helsinki Ison Pajan kokoussali 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 3 KATSAUS LÄNSI-TURUNMAAN YHDISTYMISSELVITYKSEEN 3 4 YHDISTYMISSELVITYKSEN TYÖSUUNNITELMALUONNOS 4

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 3 KATSAUS LÄNSI-TURUNMAAN YHDISTYMISSELVITYKSEEN 3 4 YHDISTYMISSELVITYKSEN TYÖSUUNNITELMALUONNOS 4 ITÄ-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN OHJAUSRYHMÄ MUISTIO 1/2013 Aika 10.10.2013 klo 17.00-18.30 Paikka Palvelutalo Elsien kabinetti, Jussaksentie 18 K, Sipoo SISÄLLYSLUETTELO 1 KOKOUKSEN AVAUS 2

Lisätiedot

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys. Työryhmä 1: Demokratia Jukka Peltomäki työryhmän puheenjohtaja apulaiskaupunginjohtaja, Vantaa 10.1.

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys. Työryhmä 1: Demokratia Jukka Peltomäki työryhmän puheenjohtaja apulaiskaupunginjohtaja, Vantaa 10.1. Työryhmä 1: Demokratia Jukka Peltomäki työryhmän puheenjohtaja apulaiskaupunginjohtaja, Vantaa 10.1.2011 Työryhmän kokoonpano Jukka Peltomäki, apulaiskaupunginjohtaja, Vantaa, puheenjohtaja Pekka Sauri,

Lisätiedot

6 Lausunto Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen loppuraportista

6 Lausunto Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen loppuraportista Valtuusto 6 06.10.2014 6 Lausunto Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen loppuraportista 63/00.04.01/2013 KH 243 Kunnanhallitus 23.9.2014 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN MUISTIO Kokousaika klo 17.10 19.10 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 5/2010. Aika Tiistai , klo 18.00

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 5/2010. Aika Tiistai , klo 18.00 KUUMA-HALLITUS Esityslista 5/2010 Aika Tiistai 28.9.2010, klo 18.00 Paikka Nurmijärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 2 b, Nurmijärvi 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Pöytäkirja 6/2013 Aika Keskiviikko 11.12.2013 klo 15.00-17.30 Paikka Taide- ja museokeskus Sinkka Kultasepänkatu 2, Kerava 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

HELSINKI-VANTAA SELVITYKSEN TYÖRYHMIEN TOIMEKSIANTO

HELSINKI-VANTAA SELVITYKSEN TYÖRYHMIEN TOIMEKSIANTO ASIA 3 / LIITE 1 1(7) Helsinki-Vantaa selvitys Ohjausryhmä/ehdotus 4.12.2009 HELSINKI-VANTAA SELVITYKSEN TYÖRYHMIEN TOIMEKSIANTO Helsinki-Vantaa selvityksen tavoitteena on selvittää Helsingin ja Vantaan

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 10/2011. Aika Perjantai klo Paikka Gustavelund, kokoushuone 8 Kirkkotie 36, Tuusula

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 10/2011. Aika Perjantai klo Paikka Gustavelund, kokoushuone 8 Kirkkotie 36, Tuusula KUUMA-HALLITUS Esityslista 10/2011 Aika Perjantai 16.12.2011 klo 14.00-15.30 Paikka Gustavelund, kokoushuone 8 Kirkkotie 36, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN NEUVOTTELUKUNTA MUISTIO Kokousaika klo 17.00 19.35 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki Krohn, Minerva kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Pöytäkirja 7/2013 Aika Torstai 19.12.2013 klo 13.00-16.15 Paikka Kallio-Kuninkala, kokoustila Navetta Ristinummentie 6, 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia

Lisätiedot

Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu

Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu MAL-verkoston jouluseminaari, Tampere 18.12.2013 Olli Maijala Ympäristöministeriö Metropolihallinto (Vrt. rakennepoliittisen ohjelman (29.8.2013) toimenpide

Lisätiedot

Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki

Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Kunnanjohtaja Kimmo Behm Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Metropolialue Metropoli tai suurkaupunki on yleensä suuri miljoonien asukkaiden

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston istuntosali, Helsingin kaupungintalo

Kaupunginvaltuuston istuntosali, Helsingin kaupungintalo HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika 13.11.2018 kello 17.15 18.45 Kokouspaikka Kaupunginvaltuuston istuntosali, Helsingin kaupungintalo ASIAT 1 Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 28

KUUMA-johtokunta Liite 28 KUUMA-johtokunta 6.6.2018 28 Liite 28 HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika kello 17.00-17:50 Kokouspaikka Kaupunginvaltuuston istuntosali, Helsinki (käyntiosoite Aleksanterinkatu 20) ASIAT

Lisätiedot

Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014. Matti Vatilo

Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014. Matti Vatilo Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014 Matti Vatilo Selvityksen tarkoitus Tehtävänä arvioida edellytyksiä yhdistää kunnat tai osa kunnista yhdeksi tai useammaksi kunnaksi. Myös

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 9/2011. Aika Keskiviikko 23.11.2011 klo 17.30-18.00. Hyökkälän koulu Kirkkotie 7-9, Tuusula

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 9/2011. Aika Keskiviikko 23.11.2011 klo 17.30-18.00. Hyökkälän koulu Kirkkotie 7-9, Tuusula KUUMA-HALLITUS Esityslista 9/2011 Aika Keskiviikko 23.11.2011 klo 17.30-18.00 Paikka Hyökkälän koulu Kirkkotie 7-9, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 5

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 28 Kokouksen avaaminen, esityslistan hyväksyminen, nimenhuuto 4. 29 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5

Otsikko Sivu. 28 Kokouksen avaaminen, esityslistan hyväksyminen, nimenhuuto 4. 29 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 UUDENMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 Uudenmaan kuntajohtajakokous AIKA 22.11.2012 klo 08:30-10:00 PAIKKA Finlandia-talo, Elissa-Sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaaminen, esityslistan hyväksyminen,

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 5/2010. Aika Tiistai , klo

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 5/2010. Aika Tiistai , klo KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 5/2010 Aika Tiistai 28.9.2010, klo 18.00-20.10 Paikka Nurmijärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 2 b, Nurmijärvi 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 5/2011. Aika Tiistai 19.4.2011 klo 8.00-9.40. Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 5/2011. Aika Tiistai 19.4.2011 klo 8.00-9.40. Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 5/2011 Aika Tiistai 19.4.2011 klo 8.00-9.40 Paikka Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 150 22.04.2013 Kaupunginvaltuusto 61 29.04.2013 Lausunto metropoliselvityksestä 100/00.01.00/2013 KHAL 150 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja:

Lisätiedot

Asukasilta 28.9.2010. Juhani Paajanen kaupunginjohtaja

Asukasilta 28.9.2010. Juhani Paajanen kaupunginjohtaja Asukasilta Juhani Paajanen kaupunginjohtaja Vantaan aluemuutoksia Pitäjän rajat vuonna 1578 Vantaa Vantaan kaupungin rajat vuonna 2008 Helsinki Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2 Vuoden 2009 alusta Vantaan

Lisätiedot

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 1/2010 Aika Tiistai 15.6.2010, klo 17.00 Paikka Hotelli Kiljavanranta, auditoriosali Kotorannantie 49, Kiljava SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu

Lisätiedot

Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki. Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaaminen ja esityslistan hyväksyminen 4

Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki. Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaaminen ja esityslistan hyväksyminen 4 UUDENMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 Uudenmaan kuntajohtajakokous AIKA 25.09.2012 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 20 Kokouksen

Lisätiedot

Keskiviikko klo Järvenpää, Järvenpää-talo 56 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN JA LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 2

Keskiviikko klo Järvenpää, Järvenpää-talo 56 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN JA LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 2 KERAVAN KAUPUNKI KUUMA-johtokunta ESITYSLISTA N:o 8/2017 KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 29.11.2017 klo 18.00 Paikka Järvenpää, Järvenpää-talo KÄSITELTÄVÄT ASIAT ASIA NO PÖYTÄKIRJAN SIVU 56 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS Esityslista 2/2007

KUUMA-HALLITUS Esityslista 2/2007 Esityslista 2/2007 Aika Tiistai 3.4.2007 klo 18.00 Paikka Heikkilänmäen kalliosali Tapulikatu 15, Kerava 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 11 Toimintakertomus

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe 1 rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh LOVIISAN JA LAPINJÄRVEN YHDISTYMISSELVITYS jklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklö

Lisätiedot

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 2/2009 Aika Tiistai 9.6.2009, klo 18.00 Paikka Järvenpää-talo, Juhani Aho -sali, Hallintokatu 4, Järvenpää Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat

MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat HSYK 11.10.2016 Ennakkoaineisto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lähtökohdat puiteohjelman laatimiseen Edellisen MAL-suunnittelukierroksen jälkiarviointi,

Lisätiedot

KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019

KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019 KUUMA-johtokunta 28.11.2018 / 54 LIITE 54b KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019 14.11.2018 Antti Kuusela Metropolipolitiikka o Vuonna 2015 nimetyn metropolipolitiikan neuvottelukunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 79 Esitys valtioneuvostolle kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi päätti osaltaan tehdä valtioneuvostolle liitteenä

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 9/2011. Aika Keskiviikko klo Hyökkälän koulu Kirkkotie 7-9, Tuusula

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 9/2011. Aika Keskiviikko klo Hyökkälän koulu Kirkkotie 7-9, Tuusula KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 9/2011 Aika Keskiviikko 23.11.2011 klo 17.30-18.00 Paikka Hyökkälän koulu Kirkkotie 7-9, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 5 2

Lisätiedot

Yhdistymisselvityksen tavoitteet

Yhdistymisselvityksen tavoitteet Yhdistymisselvityksen tavoitteet 1. Aikaansaada esitys Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan yhdistymisestä sekä esitykseen liittyvä yhdistymissopimus.

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 125 11.09.2017 Maakuntahallitus 152 23.10.2017 Maakuntahallitus 186 11.12.2017 Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 125 Tiivistelmä

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 6/2011. Aika Tiistai klo Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 6/2011. Aika Tiistai klo Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 6/2011 Aika Tiistai 24.5.2011 klo 18.00-19.30 Paikka Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä. Kunnanhallitus

Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 367 23.11.2015 Kunnanvaltuusto 131 14.12.2015 Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä 945/00.04.01/2015 Kunnanhallitus 23.11.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.02.2014 Sivu 1 / 1 559/00.04.01/2014 25 Osallistuminen erityiseen kuntajakoselvitykseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. 050 525 2706 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 7/2010. Aika Keskiviikko klo Sanomatalo, kokoustila (7. krs) Töölönlahdenkatu 2, Helsinki

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 7/2010. Aika Keskiviikko klo Sanomatalo, kokoustila (7. krs) Töölönlahdenkatu 2, Helsinki KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 7/2010 Aika Keskiviikko 8.12.2010 klo 18.00-20.10 Paikka Sanomatalo, kokoustila (7. krs) Töölönlahdenkatu 2, Helsinki 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

KUUMA-seudun yhteistyö

KUUMA-seudun yhteistyö KUUMA-johtokunta 20.9.2017 36 Liite 36 KUUMA-seudun yhteistyö 2017 12.9.2017 Antti Kuusela Yhteistyön historia ja tavoitteet 1(2) Keski-Uudenmaan kunnat, Tuusula, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä ja Nurmijärvi

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 148 Kunnanhallitus 20.05.2013

Lisätiedot

Maankäyttölautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Maankäyttölautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Maankäyttölautakunta 143 03.12.2014 Kunnanhallitus 350 15.12.2014 Kunnanhallitus 145 25.05.2015 Ehdotus Mäntsälän kunnan lausunnoksi Helsingin seudun yhteisestä maankäyttösuunnitelma 2050 -luonnoksesta,

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Pöytäkirja 5/2013 Aika Torstai 21.11.2013 klo 8.30-10.00 Paikka Finlandia-talo kongressisiipi, kokoushuoneet 22-23 Mannerheimintie 13, Helsinki

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05. Maakuntahallitus 123 11.09.2017 Maakuntahallitus 150 23.10.2017 Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 123 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 2/2009. Aika Tiistai , klo Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Hallintokatu 4, Järvenpää

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 2/2009. Aika Tiistai , klo Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Hallintokatu 4, Järvenpää KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 2/2009 Aika Tiistai 31.03.2009, klo 17.00-17.50 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Hallintokatu 4, Järvenpää 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3 ASIALISTA 12/2017 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 25.10.2017, klo 09:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 1/2011

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 1/2011 KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 1/2011 Aika Keskiviikko 15.6.2011, klo 16.00 Paikka Kirkonkylän koulu Tuusulantie 131, Tuusula SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Mitä Keski-Uudenmaan kunnat tavoittelevat Sote selvityksellään? Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja 25.3.2015

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS Esityslista 9/2007

KUUMA-HALLITUS Esityslista 9/2007 KUUMA-HALLITUS Esityslista 9/2007 Aika Tiistai 18.12.2007 klo 18.00 Paikka Kaupungintalo, Kerava 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 55 KUUMA ympäristökeskuksen

Lisätiedot

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Pöytäkirja 2/2009 Aika Tiistai 9.6.2009, klo 18.00-20.45 Paikka Järvenpää-talo, Juhani Aho -sali, Hallintokatu 4, Järvenpää Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Keskiviikko klo PÖYTÄKIRJAN SIVU 72 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN JA LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 2 73 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 2

Keskiviikko klo PÖYTÄKIRJAN SIVU 72 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN JA LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 2 73 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 2 KERAVAN KAUPUNKI ESITYSLISTA N:o 7/2016 KUUMA-johtokunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 2.11.2016 klo 18.00 Paikka Sipoon Kuntala KÄSITELTÄVÄT ASIAT ASIA NO PÖYTÄKIRJAN SIVU 72 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN JA LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 304. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 304. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 [Ennakkotieto] 4386/00.01.00/2013 304 Lausunnon antaminen valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennetutkimus LITU 2008 Tutkimusalue ja haastattelumäärät Matkaluku asuinalueittain koko tutkimusalueella Matkaa/ hlö/ vrk 3,60 3,00 2,40 1,80 1,20 0,60

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 304. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 304. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4386/00.01.00/2013 304 Lausunnon antaminen valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen asettamisesta (Kv-asia)

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä Pöytäkirja 3/2015 Aika Keskiviikko 3.6.2015 klo 16.00-18.30 Paikka Mäntsälän kunnantalo Valtuustosali Heikinkuja 4, Mäntsälä 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KYSELY OSALLISTUMISESTA SOTE-TUOTANNON SUUNNITTELUUN JA VALMISTELUUN KESKI-UUDELLAMAALLA

KYSELY OSALLISTUMISESTA SOTE-TUOTANNON SUUNNITTELUUN JA VALMISTELUUN KESKI-UUDELLAMAALLA Kh 19.1.2015 25 KYSELY OSALLISTUMISESTA SOTE-TUOTANNON SUUNNITTELUUN JA VALMISTELUUN KESKI-UUDELLAMAALLA Joulukuussa 2014 julkistetun sote-järjestämislakiluonnoksen mukaan kuntayhtymien on ilmoitettava

Lisätiedot

Case Metropolialue MAL-verkosto 2.10.2014

Case Metropolialue MAL-verkosto 2.10.2014 Case Metropolialue MAL-verkosto 2.10.2014 Mari Randell, Helsingin kaupunki, asunto-ohjelmapäällikkö 3.10.2014 1 Helsingin seudun maankäyttösuunnitelma, MASU 2050 Helsingin seudun asuntostrategia 2025 Helsingin

Lisätiedot

24.10.2014 LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAN, ASUNTOSTRATEGIAN JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMAN (HLJ 2015) -LUONNOKSISTA

24.10.2014 LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAN, ASUNTOSTRATEGIAN JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMAN (HLJ 2015) -LUONNOKSISTA LAUSUNTOPYYNTÖ Dnro 479/07/70/700/2014 24.10.2014 LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAN, ASUNTOSTRATEGIAN JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMAN (HLJ 2015) -LUONNOKSISTA Luonnokset Helsingin

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto.05.07 Sivu / [Ennakkotieto] 56/07 00.0.00.0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 4.4.07 Kaupunginhallitus 8 8.5.07 7 Siuntion ja Tuusulan kuntien liittyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän

Lisätiedot