31C99902 KTK-tutkielmaseminaari Research plan Jari Sallinen
|
|
- Erkki Hämäläinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 31C99902 KTK-tutkielmaseminaari Research plan Jari Sallinen
2 Euroopan Keskuspankin ja Fedin rahapolitiikka finanssikriisin jälkeen Tutkimus kuvailee finanssikriisin aikana ja jälkeen harjoitettua rahapolitiikkaa Kysymys: Onko harjoitettu rahapolitiikka ollut linjassa vallitsevan talousteorian kanssa ja millaisena se voidaan kuvata? Miten jälkikäteen voidaan kuvata harjoitettua rahapolitiikkaa? Mitä keinoja keskuspankilla on nykyisessä taloudellisessa tilanteessa? Miten rahapolitiikan välitysmekanismit toimivat ja miksi ne toimivat eri tavoin Yhdysvalloissa ja Euroopassa Tutkimus on puhtaasti kirjallisuuskatsaus ja teoreettinen osio on tiivis, kirjallisuuskatsauksessa runsaasti tutkimustuloksia ja uusimpia näkemyksiä.
3 Aiheen rajaus Euroaluetta käsitellään yhtenä alueena eikä oteta kantaa alueellisiin eroihin talouspolitiikan, kulttuurillisten, historiallisten talouden rakenteiden tai muiden seikkojen osalta. Yhteisvaluutan syntyhistoria jätetään tutkimuksen ulkopuolelle samoin. Vaikka jäsenmaissa harjoitetaan itsenäistä finanssipolitiikkaa, on tutkimuksen perusoletus se, että koska EU:ssa on linjattu yhteiset tavoitteet mm. valtioiden velkaantumisen ja budjettikurin osalta (The Stability and Growth Pact (SGP), verrataan tätä yhteiseen finanssipolitiikkaan tässä tutkimuksessa. Tässä työssä käytetyssä lähdekirjallisuudessa on lähes aina käytetty samaa lähestymistapaa
4 Tutkimuksen teoreettinen osa Keynes: likviditeettipreferenssiteoria Transaktiomotiivi Varautumismotiivi Spekulatiivinen motiivi Friedmanin moderni kvantiteettiteoria Pysyväistulo Koron lasku ei lisää rahan kysyntää lyhyellä aikavälillä ISLM- kehikko
5 Tutkimuksen teoreettinen osa Määritellään rahapolitiikan perinteiset välineet ja toimien välitysmekanismit : korko ja rahan määrä Korko - Ohjauskorko - Vakuusvaatimukset - Määrällinen sääntely Avomarkkinaoperaatiot - Keskuspankki ostaa / myy arvopapereita (bondeja) Markkinainterventiot - Esimerkiksi valuuttakurssimarkkinoilla Vähimmäisvarantovaatimukset Vakuuslistan muutokset Epätavanomaiset rahapoliittiset toimet ( korostuneet finanssikriisin yhteydessä )
6 Tutkimuksen teoreettinen osa Euroopan keskuspankin ja Fedin tavoitteet - Hintavakaus keskeinen tavoite ( Inflation targeting) : inflaatiotavoite keskipitkällä aikavälillä hieman alle 2 % - Taylorin sääntö ( politiikkasääntö) r = +2+½( - *)+½*(Y-Y ) Missä r on politiikkakorko, on vallitseva inflaatio, * = tavoiteltu inflaatio, Y = todellinen BKT ja Y potentiaalinen BKT - Runsaasti tutkimuksia, ovatko keskuspankit noudattaneet tätä sääntöä. - Tuotantokuilun mittarina esim. poikkeama pitkän ajan trendistä
7 Keskeisiä lähteitä Arestis Philip, 2014, Current and Future ECB Monetary Policy, FESSUD Working Paper Series, No. 28 Bernanke Ben S, Gertler Mark, 1995, Inside the Black Box: The Credit Channel of Monetary Policy Transmisson, NBER Working Paper Series, No Bernanke Ben S. & Mishkin Frederic S. (1997). Inflation Targeting: A New Framework for Monetary Policy?. NBER Working Paper Series, No Blinder Alan S, Ehrmann Michael, Fratzscher Marcel, De Haan Jakob, Jansen David-Jan, 2008, Central Bank Communication and Monetary Policy: A Survey of Theory and Evidence, NBER Working Paper Series, No Boivin Jean, Kiley Michael T, Mishkin Frederic S, 2010, How Has the Monetary Transmission Mechanism Evolved Over Time?, NBER Working Paper Series, No Clarida Richard, Gali Jordi, Gertler Mark. (1997). Monetary Police Rules in Practise: Some International Evidence, NBER Working Paper Series, No Clarida Richard & Gali Jordi & Gertler Mark. (1999). The Science of Monetary Policy: A New Keynesian Perspective. Journal of Economic Literature, Vol XXXVII, Gorter Janko, Stolwijk Fauve, Jacobs Jan, De Haan Jakob, European Central Bank Policy- Making and the Financial Crisis, 2014, International Journal of Finance and Economics, Vol. 19, Gordon Robert J. (2013), The Phillips Curve is Alive and Well: Inflation and the Nairu During the Slow Recovery, NBER Working Paper Series, No Hofmann Boris, Bogdanova Bilyana, 2012, Taylor Rules and Monetary Policy: A Global Great Deviation?, BIS Quarterly Review, September Lee Jim, Crowley Patrick M., 2010, Evalutaing the Monetary Policy of the European Central Bank, Texas A&M University-Corpus, Working paper McCallum Bennett T, 2011, Should Central Banks Raise Their Inflation Targets? Some Relevant Issues, Economic Quarterly, Vol. 97, Number 2, 2011, s Mishkin Frederic S., 2000, From Monetary Targeting to Inflation Targeting. Lessons from the Industrialized Countries. A paper prepared for the Bank of Mexico conference Stabilization and Monetary Policy: The International Experience, Mexico City, November 14 15, Mishkin Frederic S., 2007, Inflation Dynamics, NBER Working Paper Series, No Mishkin Frederic S. a, 2009, Is Monetary Policy Effective During financial Crises? NBER Working Papers, No Mishkin Frederic S. b, 2009, The Economics of Money, Banking and Financial Markets, Pearson, 9 th edition Mishkin Frederic S., 2011, Monetary Policy Strategy: Lessons from the Crisis, NBER Working Papers Series, No Mishkin Frederic S., 1996, The Channels of Monetary Transmission: Lessons for Monetary Policy, NBER Working Paper Series, No Reinhart Vincent, 2009, Monetary Policy in a Low-Interest-Rate Environment, Samarina Anna, Sturm Jan-Egbert, 2014, Factors Leading to Inflation Targeting The Impact of Adoption, Applied Economic Letters, Vol. 21, No. 13 Sturm Jan- Egbert, De Haan Jakob, 2011, Does Central Bank Communication Really Lead to Better Forecasts of Policy Decisions? New Evidence Based on a Taylor rule Model for the ECB, 2011, Review of World Economics, Vol. 147, Svensson Lars E.O., 2010, Inflation Targeting, NBER Working Paper Series, No Taylor John B., 1999, a Historical analysis of Monetary Policy Rules, the National Bureau of Economic Research, Taylor John B., Williams John C., 2010, Simple and Robust Rules for Monetary Policy, NBER Working Paper Series, No Taylor John B., 1993, Discretion Versus Policy Rules in Practise, Carnegie- Rochester Conference Series on Public Policy 39, Taylor John B.,2009, The Financial Crisis and the Policy Responses: An Empirical Analysis of What Went Wrong, NBER Working Paper Series, No Taylor John B. (2012). Monetary Policy Rules Work and Discretion Doesn t: A Tale of Two Eras, The Journal of Money Credit and Banking, Vol. 44, No. 6, Woodford Michael, 2010, Optimal Monetary Stabilization Policy, NBER Working Paper Series, No Woodford, Michael, 2012, Methods of Policy Accommodation at the Interest-Rate Lower Bound, The Changing Policy Landscape: 2012 Jackson Hole Symposium Woodford Michael Inflation Targeting and Financial Stability, NBER Working Papers, No
Kasvun hidastuminen vaikuttanut rahapolitiikan ympäristöön ja korkoihin
Erkki Liikanen Suomen Pankki Kasvun hidastuminen vaikuttanut rahapolitiikan ympäristöön ja korkoihin Euro & talous 4/2016 29.9.2016 Julkinen 1 Esityksen sisällys 1. Kasvun hidastuminen vaikuttanut rahapolitiikan
LisätiedotHidas inflaatio ja alhaiset korot. keskuspankit tarkastelemaan rahapolitiikan strategiaansa.
Hidas inflaatio ja alhaiset korot haastavat keskuspankit tarkastelemaan rahapolitiikan strategioitaan 15.3.2019 11:00 EURO & TALOUS 1/2019 RAHAPOLITIIKKA Tomi Kortela Vanhempi neuvonantaja Rahapolitiikan
LisätiedotKappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala
Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I Juha Tervala Raha Raha on varallisuusesine, joka on yleisesti hyväksytty maksuväline 1. Hyödykeraha Luonnollinen arvo Esim.: kulta, oravanahkat, savukkeet
LisätiedotSUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Luonnollinen korko hyödyllinen mutta epävarma talouden kuvaaja 3 Luonnollinen korko hyödyllinen mutta epävarma talouden kuvaaja EILEN 11:00 EURO
LisätiedotRahoituskriisi avasi keskustelun rahapolitiikan tavoitteista
onen Jarmo Kontulainen Antti Suvanto Rahoituskriisi avasi keskustelun rahapolitiikan tavoitteista 5.3.2013 Rahoitusmarkkina- ja velkakriisin pitkittyminen on lisännyt tutkimusta talouspolitiikan keinoista
LisätiedotEurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase
Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Elvyttävä kansalaisosinko tilaisuus 6.2.2016 Esitetyt näkemykset ovat omiani.
Lisätiedot8 RAHAN KYSYNTÄ JA TARJONTA
8 RAHAN KYSYNTÄ JA TARJONTA RAHA JA SEN TEHTÄVÄT Rahavaranto: M 1 = suppea raha = yleisön hallussa olevat setelit ja kolikot + varat shekki-, käyttö- ja maksupalvelutileillä (demand deposits) M 2 = lavea
LisätiedotKeskuspankit finanssikriisin jälkeen
Suomen Pankki Keskuspankit finanssikriisin jälkeen Talous tutuksi 1 Kansainvälinen finanssikriisi Vuonna 2007 kansainvälisessä rahoitusjärjestelmässä merkkejä vakavista ongelmista Syksyllä 2008 kriisi:
LisätiedotMATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain 11042014 Julkaisufoorumin päivitysten vuoksi tasoluokka kannattaa aina tarkistaa julkaisufoorumin julkaisukanavan haku -sivulta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php?lang
LisätiedotKappale 9: Raha ja rahapolitiikka, osa II: Taylorin sääntö ja QE
Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka, osa II: Taylorin sääntö ja QE KT34 Makroteoria I Juha Tervala Rahapolitiikka lyhyellä ajalla Rahapolitiikka on korkojen, rahan määrän ja valuuttakurssin ohjaamista rahapolitiikan
LisätiedotKeskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen
Juha Kilponen, @juhakilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen Talous tutuksi 2018 koulutus Oulu, 30.8. 2018 30.08.2018 1 Agenda Johdanto Finanssikriisin taustatekijät
LisätiedotKokonaistarjonta kokonaiskysyntä malli (AS AD) Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2017
Kokonaistarjonta kokonaiskysyntä malli (AS AD) Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2017 1 Sisältö AS AD lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä Malli avotaloudessa kiinteillä ja kelluvilla kursseilla Tarjonta ja
LisätiedotInflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011
Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Hanna Freystätter, VTL Ekonomisti Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio
LisätiedotMatti Sarvimäki. July 2010. 10/2009 Senior Researcher Government Institute for Economic Research, Helsinki
Department of Economics Aalto University School of Economics P.O. Box 21240, 00076 Aalto Helsinki, Finland Tel: +358(0)40 304 5515 m.sarvimaki@lse.ac.uk http://hse-econ./sarvimaki/ Matti Sarvimäki July
LisätiedotRahapolitiikan tutkimus ja toimintatavat: Kuinka rahapolitiikan tutkimus vaikuttaa rahapolitiikkaan?
Rahapolitiikan tutkimus ja toimintatavat: Kuinka rahapolitiikan tutkimus vaikuttaa rahapolitiikkaan? Pankinjohtaja, professori Seppo Honkapohja Studia monetaria 29.4.28 Esityksen rakenne Inflaatio, kasvu
Lisätiedot21. Raha- ja finanssipolitiikka (Mankiw & Taylor, Ch 35)
21. Raha- ja finanssipolitiikka (Mankiw & Taylor, Ch 35) 1. Politiikan tarve 2. Rahapolitiikka 3. Finanssipolitiikka 4. Suhdannepolitiikan ongelmia ja kokemuksia 1 21.1 Politiikan tarve Suhdannevaihtelut
LisätiedotTalouskehitys ja talouspolitiikka. Kaj Paulamäki Economic Research
Talouskehitys ja talouspolitiikka Kaj Paulamäki Economic Research Luennon sisältö Talouden perusteet Käsitteitä RAPO ja FIPO Suhdanne ja trendi Rahapolitiikan hullut päivät jatkuvat Mihin keskuspankki
LisätiedotKappale 9: Raha ja rahapolitiikka, osa II: Taylorin sääntö ja QE
Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka, osa II: Taylorin sääntö ja QE KT34 Makroteoria I Juha Tervala Rahapolitiikka lyhyellä ajalla Rahapolitiikka on korkojen, rahan määrän ja/tai valuuttakurssin ohjaamista
LisätiedotTuloverotuksen vaikutus työn tarjontaan
Tuloverotuksen vaikutus työn tarjontaan Tuomas Matikka VATT Valtiovarainvaliokunta, verojaosto 19.2.2016 Tuomas Matikka (VATT) Tuloverotus ja työn tarjonta Verojaosto 1 / 11 Taustaa Esitys perustuu tammikuussa
LisätiedotMakrotaloustiede 31C00200
Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2017 Rahamarkkinat 1 Monisteen sisältö Rahan tarjonta Rahan kysyntä Rahapolitiikka käytännössä Taylor-sääntö Rahan kysynnän ja tarjonnan tasapaino 2 Rahan tarjonta Rahamäärän
LisätiedotEuroopan ja Suomen talouden näkymät. Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen?
Olli Rehn Suomen Pankki Euroopan ja Suomen talouden näkymät Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen? Arvopaperilehden Rahapäivä 2017 Helsinki, 21.9.2017 21.9.2017 1 Rahapolitiikan
LisätiedotPankkikriisit ja niiden ehkäiseminen
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Eurojärjestelmän perusteista ja euron kriisistä 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: http://www.ecb.int/home/html/index.en.html
LisätiedotTutkijapalvelut Suomen Pankissa
Tutkijapalvelut Suomen Pankissa Tutkimuskoordinaattori Minna Nyman Tutkimusyksikkö/Rahapolitiikka ja tutkimus & Johtava tietoasiantuntija Soile Hakonen Tiedonhallintatoimisto/Johdon sihteeristö Tutkijapalveluseminaari
LisätiedotPääjohtaja Erkki Liikanen
RAHAPOLITIIKAN PERUSTEET JA TOTEUTUS Talousvaliokunnan seminaari 6.9.2006 Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen Pankin neljä ydintoimintoa Rahapolitiikka Rahoitusvalvonta Pankkitoiminta Rahahuolto 2 Rahapolitiikka
LisätiedotInflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I
Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 26.10.2010 Hanna Freystätter, VTL Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio
LisätiedotInnovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä. public-procurement
Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä https://ec.europa.eu/futurium/en/ public-procurement Julkiset hankinnat liittyvät moneen Konsortio Lähtökohdat ja tavoitteet Every
LisätiedotTA3a Makrotalousteoria, kevät 2017 Harjoitus 1
TA3a Makrotalousteoria, kevät 2017 Harjoitus 1 Heikki Korpela 2. huhtikuuta 2017 Tehtävä 1. Mihin menojen kategoriaan (yksityinen kulutus, investoinnit, julkiset menot, vienti tai tuonti) seuraavat tapahtumat
LisätiedotViestintäpäällikkö Jenni Hellström 11.11.2014. Julkinen 1
Viestintäpäällikkö Jenni Hellström Julkinen 1 Esityksen rakenne Miten keskuspankkien viestintä on muuttunut? Mikä rooli viestinnällä on rahapolitiikassa? Mitä rahapolitiikan ennakoivalla viestinnällä tarkoitetaan?
LisätiedotRahapolitiikan asteittainen normalisointi epävarmuuden oloissa
Olli Rehn Pääjohtaja, Suomen Pankki Rahapolitiikan asteittainen normalisointi epävarmuuden oloissa Euro & talous 4/2018 4.10.2018 1 Euroalueen bruttokansantuote 2007-2020 Euroalueen reaalinen BKT EKP:n
LisätiedotViitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin
Tuomas Välimäki Suomen Pankki Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin ACI Forex Finlandin vuosikokous Katajanokan kasino 1 Puheen runko Viitekorot Euroalueen ja Suomen talouskehitys Rahapolitiikan strategia:
LisätiedotÖljysokit ja rahapolitiikka
BoF Online 3 2011 Öljysokit ja rahapolitiikka Marko Melolinna Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-
LisätiedotMakrotaloustiede 31C00200
Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamarkkinat 1 Monisteen sisältö Rahan tarjonta Rahan kysyntä Rahapolitiikka käytännössä Taylor-sääntö Rahan kysynnän ja tarjonnan tasapaino 2 Rahan tarjonta Rahamäärän
LisätiedotViestintä rahapolitiikan välineenä
Viestintä rahapolitiikan välineenä 12.9.2008 Toimiakseen tehokkaasti raho i - tus markkinat tarvitsevat tietoa. Tiedon puute synnyttää epävarmuutta ja lisää väärien rahoituspäätösten riskiä. Se puolestaan
LisätiedotMakrotaloustiede 31C00200
Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2017 Harjoitus 4 Arttu Kahelin arttu.kahelin@aalto.fi Tehtävä 1 a) Kokonaistarjonta esitetään AS-AD -kehikossa tuotantokuilun ja inflaation välisenä yhteytenä. Tämä saadaan
LisätiedotInflaatio ja rahapolitiikka. Taloustieteen perusteet Matti Sarvimäki
Inflaatio ja rahapolitiikka Taloustieteen perusteet Matti Sarvimäki Johdanto Talouspolitiikan keinot vaikuttaa suhdannevaihteluut finanssipolitiikka: automaattiset vakauttaja ja julkisen kulutuksen tietoinen
Lisätiedot9 RAHAN KYSYNTÄ JA TARJONTA
9 RAHAN KYSYNTÄ JA TARJONTA RAHA JA SEN TEHTÄVÄT Rahan luonne on muuttunut aikojen kuluessa. Euroalueella on käytössä sopimukseen perustuva rahajärjestelmä, jota joskus kutsutaan paperirahajärjestelmäksi.
LisätiedotEuroopan keskuspankin mandaatti ja sen muuttamisen vaikutukset*
Julkinen BoF Online 10 2014 Euroopan keskuspankin mandaatti ja sen muuttamisen vaikutukset* Maritta Nieminen Juha Tarkka * Teksti on laadittu valtioneuvoston kanslian käyttöön. Kirjoittajat vastaavat siinä
LisätiedotRahapoliittisen ajattelun kehitys Juha Tarkka 23.11.2004
Rahapoliittisen ajattelun kehitys Juha Tarkka 23.11.2004 Katsaus keskuspankin rooliin ja tehtäviin Rahataloudellisten mullistusten vuosisata Rahapolitiikka keskeinen talouspolitiikan osa Rahapolitiikka
LisätiedotVuosikokousesitelmä Kansantaloudellisessa Yhdistyksessä
Juha Tarkka 1 ONKO SUOMALAINEN MAKROTALOUSTIEDE KRIISISSÄ? Vuosikokousesitelmä Kansantaloudellisessa Yhdistyksessä 4.4.2006 Tieteelliset vallankumoukset Filosofi Thomas Kuhn 1 jakoi tieteen kehitysvaiheet
LisätiedotKeskuspankin toiminnasta globaalin rahoituskriisin aikana
Keskuspankin toiminnasta globaalin rahoituskriisin aikana Pääjohtaja Erkki Liikanen 29.1.2009 1 BKT ennusteet vuodelle 2009 3.0 Konsensus IMF Euroopan komissio OECD % Yhdysvallat 3.0 % Euroalue 2.0 2.0
LisätiedotKuinka rahapolitiikasta päätetään?
Kuinka rahapolitiikasta päätetään? EKP:n neuvoston kokous Helsingissä 5.5.2011 Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen Pankki Studia Monetaria luento Rahamuseo, Helsinki 26.4.2011 Mihin rahapolitiikalla pyritään?
LisätiedotSuhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus
LisätiedotEmpiirisiä tutkimuksia euroalueen inflaatio-odotuksista*
Kansantaloudellinen aikakauskirja 105. vsk. 2/2009 Empiirisiä tutkimuksia euroalueen inflaatio-odotuksista* Maritta Paloviita VTT, Ekono isti suomen pankki * Kirjoitus erustuu elsin in lio iston Valtiotieteellisess
LisätiedotLuoko tarjonta oman kysyntänsä? Lauri Holappa Sayn laki 210 vuotta juhlaseminaari 20.11.2013
Luoko tarjonta oman kysyntänsä? Lauri Holappa Sayn laki 210 vuotta juhlaseminaari 20.11.2013 1 Sayn laki modernissa uusklassisessa talousteoriassa Sayn laki: tarjonta luo oman kysyntänsä Moderni versio:
LisätiedotKeskuspankin itsenäisyys, rahapolitiikka ja Euroopan keskuspankki: kommentteja ja kysymyksiä*
Kansantaloudellinen aikakauskirja 95. vsk. 3/1999 Erkki Koskela ja Mikko Puhakka Keskuspankin itsenäisyys, rahapolitiikka ja Euroopan keskuspankki: kommentteja ja kysymyksiä* ERKKI KOSKELA Professori Helsingin
LisätiedotMaailman ja euroalueen taloudesta ja rahapolitiikasta. Suomen talouden näkymistä
Erkki Liikanen Suomen Pankki Maailman ja euroalueen taloudesta ja rahapolitiikasta. Suomen talouden näkymistä Helsingin yliopisto 6.2.2017 6.2.107 Julkinen 1 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen talouskehityksestä
LisätiedotYLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI
YLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI Tiia Kekäläinen Gerontologian tutkimuskeskus Terveystieteiden laitos DIGI 50+ -hankkeen tulosten julkistusseminaari 10.5.2016 Suomalaisten
LisätiedotRaha ja rahapolitiikka
Raha ja rahapolitiikka Kurssi Helsingin yliopistossa 27.10. 3.12.2015 VTT Juha Tarkka Kurssin tentit ja luentojen slidet Ensimmäinen kuulustelu tiistaina 15.12. klo 8-10 Porthania P2 Uusintakuulustelu
LisätiedotInflaatio ja rahapolitiikka Taloustieteen perusteet Matti Sarvimäki
13/1/18 Johdanto Inflaatio ja rahapolitiikka Taloustieteen perusteet Matti Sarvimäki Talouspolitiikan keinot vaikuttaa suhdannevaihteluut finanssipolitiikka: automaattiset vakauttaja ja julkisen kulutuksen
LisätiedotRahapolitiikka hyvin matalien korkojen olosuhteissa
Rahapolitiikka hyvin matalien korkojen olosuhteissa Esityksen rakenne: 1. EKP:n rahapolitiikan peruskehikko. 2. EKP:n toimet finanssikriisin eri vaiheissa. 3. Euroalueen talouden tila tällä hetkellä. 4.
LisätiedotMiten varmistaa osaaminen työelämän muutoksessa?
Arja Haapakorpi, dos., VTT, yliopistotutkija Miten varmistaa osaaminen työelämän muutoksessa? Osaaminen ja johtajuus muuttuvassa työelämässä Seminaari ILO:n 100-vuotisen taipaleen kunniaksi 9.5.2019, Tampereen
LisätiedotOsa 21 Raha- ja finanssipolitiikka
Osa 21 Raha- ja finanssipolitiikka 1. Politiikan tarve 2. Rahapolitiikka 3. Finanssipolitiikka 4. Suhdannepolitiikan ongelmia ja kokemuksia Mankiw & Taylor, Ch 35; Taloustieteen oppikirja, luku 13 1. Politiikan
LisätiedotMakrokatsaus. Kesäkuu 2017
Makrokatsaus Kesäkuu 2017 Markkinoiden kehitys vaihtelevaa kesäkuussa Globaalit osakemarkkinat kehittyivät verrattain vaisusti kesäkuussa, joskin muutamia maantieteellisiä eroavaisuuksia esiintyi. Pörsseistä
LisätiedotMihin rahapolitiikalla pyritään? Rahapolitiikan tavoitteet
Seppo Honkapohja Mihin rahapolitiikalla pyritään? Rahapolitiikan tavoitteet Studia Monetaria 2011, Suomen Pankin rahamuseo 29.03.2011 1 I. Johdanto 2 Rahapolitiikka on toinen makrotalouspolitiikan kahdesta
LisätiedotValuation of Asian Quanto- Basket Options
Valuation of Asian Quanto- Basket Options (Final Presentation) 21.11.2011 Thesis Instructor and Supervisor: Prof. Ahti Salo Työn saa tallentaa ja julkistaa Aalto-yliopiston avoimilla verkkosivuilla. Muilta
Lisätiedota) Kotimaiset yritykset päättävät samanaikaisesti uusista, suurista investoinneista.
Taloustieteen perusteet Kesä 204 Harjoitus 6: MALLIRATKAISUT Juho Nyholm (juho.nyholm@helsinki.fi) Tehtävä Tarkastellaan avointa kansantaloutta. Analysoi avotalouden makromallin avulla, miten seuraavat
LisätiedotMakrokatsaus. Joulukuu 2016
Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa
LisätiedotRahapolitiikan tutkimus ja toimintatavat: Kuinka rahapolitiikan tutkimus vaikuttaa rahapolitiikkaan?
Rahapolitiikan tutkimus ja toimintatavat: Kuinka rahapolitiikan tutkimus vaikuttaa rahapolitiikkaan? Pankinjohtaja, professori Seppo Honkapohja Esityksen rakenne Inflaatio, kasvu ja rahapolitiikka 1970-luvulta
LisätiedotInflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot
Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 25 20 15 10 5 0-5 Inflaatio Suomessa Kuluttajahintaindeksin
LisätiedotKorko ja inflaatio. Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016
Korko ja inflaatio Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Sisältö Nimellis ja reaalikorot, Fisher yhtälö Lyhyt ja pitkä korko Rahapolitiikka ja korot Korko ja inflaatio Nimellinen korko i: 1 tänä vuonna
LisätiedotSimulation model to compare opportunistic maintenance policies
Simulation model to compare opportunistic maintenance policies Noora Torpo 31.08.18 Ohjaaja/Valvoja: Antti Punkka Työn saa tallentaa ja julkistaa Aalto-yliopiston avoimilla verkkosivuilla. Muilta osin
LisätiedotSuhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa
LisätiedotFROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland
FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland Tiina Merikoski, Landscape Architect (M.Sc) Aalto University School of Science and Technology Department of Architecture
LisätiedotConstructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research
LisätiedotLuentorunko 11: Työllisyys, tuotanto ja inflaatio
Niku, Aalto-yliopisto ja Etla Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018 Johdanto Rahamarkkinat Lyhyen aikavälin tasapainosta (luentorungot 9-10) pitkän aikavälin tasapainoon. Neoklassinen synteesi. Rahamarkkinoiden
LisätiedotKuukaudet. Kuukaudet
Sivu järjestys aineittain Ajalta.. -..0 Kauppa- Ja Taloustieteellisiä Yleis- Sekä Muita Opintoja 0 0A0 0D000 0D00 0E00 Taitosalkku; Perustyövälineohjelmat Johtamistaitojen sosiaalipsykologiaa Social Psychology
LisätiedotOhjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen
Ohjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat 18.8.2016 Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen Miksi ja miten studiot? Todellinen tarve: uudet maisteriohjelmat alkamassa
LisätiedotMakrotalousteoria TA4a, kevät 2017 Harjoitus 2
Makrotalousteoria T4a, kevät 2017 Harjoitus 2 Heikki Korpela 15. helmikuuta 2017 Tehtävä 1. nalysoi eri tapahtumien vaikutuksia euroalueen talouteen -TR-mallissa. Siirtääkö muutos - vai TR-käyrää ja mihin
LisätiedotCURRICULUM VITAE. Matti Eino Ensio VIRÉN
December 12, 2007 CURRICULUM VITAE Matti Eino Ensio VIRÉN PRESENT POSITION: PERSONAL DATA: Professor of Economics and Head of Economics Department University of Turku 20014 Turku Finland E-mail: matti.viren@utu.fi
LisätiedotCURRICULUM VITAE. Matti Eino Ensio VIRÉN
October 25, 2012 CURRICULUM VITAE Matti Eino Ensio VIRÉN PRESENT POSITION: PERSONAL DATA: Professor of Economics University of Turku 20014 Turku Finland E-mail: matti.viren@utu.fi Tel. 358-2-3335397 Fax.
LisätiedotMakrokatsaus. Helmikuu 2017
Makrokatsaus Helmikuu 2017 Positiivista markkinakehitystä helmikuussa Osakkeet kehittyivät pääasiassa mukavasti helmikuussa, ja nousua tapahtui sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Poikkeuksena
Lisätiedot1) Muistio EKP:n mandaatin mahdollisen laajenemisen vaikutuksista 2) Näkemyksiä keskuspankkien mandaatista ja toimivallasta
Valtioneuvoston kanslia VNEUS Pautola-Mol Niina(VNK) 03.06.2014 VNEUS2014-00453 Viite Asia Pyyntö teettää selvitys EKP:n mandaatin mahdollisen laajenemisen vaikutuksista (Suuren valiokunnan mietintö 1/2014)
LisätiedotAlun perin helikopteriraha
artikkeli heikki taimio Erikoistutkija palkansaajien tutkimuslaitos heikki.taimio@labour.fi Kuvat maarit kytöharju Helikopteriraha vihonviimeinen elvytyskeino? Useita vuosia finanssikriisin jälkeen Suomen
LisätiedotKappale 1: Makrotaloustiede. KT34 Makroteoria I. Juha Tervala
Kappale 1: Makrotaloustiede KT34 Makroteoria I Juha Tervala Makrotaloustiede Talouden kokonaissuureiden, kuten kansantuotteen, työllisyyden, inflaation ja työttömyysasteen tutkiminen. Taloussanomien taloussanakirja
LisätiedotPitkäaikainen taantuma ja nollakorkorajoite miten nollakorkorajoite vaikuttaa pitkäaikaisessa taantumassa?
Pitkäaikainen taantuma ja nollakorkorajoite miten nollakorkorajoite vaikuttaa pitkäaikaisessa taantumassa? Taloustieteen harjoitustyö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa 25.12.2016 Harjoitustyön tekijä:
LisätiedotNetwork to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi
Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi
LisätiedotVelallinen tienaa koron? Rahapolitiikkaa negatiivisilla koroilla
Elisa Newby, markkinaoperaatioiden päällikkö elisa.newby@bof.fi Suomen Pankki Velallinen tienaa koron? Rahapolitiikkaa negatiivisilla koroilla After Work Suomen IR-yhdistys ry Suomen Sijoitusanalyytikot
LisätiedotA new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks
A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks Salla Sipari, PhD, Principal Lecturer Helena Launiainen, M.Ed, Manager Helsinki Metropolia
LisätiedotInflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot
Studia Generalia Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Ekonomisti, kansantalousosasto Suomen Pankki Rahan käsite mitä raha on? Rahan voi määritellä
LisätiedotShort run, long run and the
Short run, long run and the economic policy Director General Jukka Pekkarinen Economics Department Sustainable Business Superiority - Kestävää ylivoimaa liiketoimintaan 12 2 2009 Sustainable Business Superiority
LisätiedotKatsaus Yhdysvaltain rahapolitiikkaan
Katsaus Yhdysvaltain rahapolitiikkaan 30..006 Yhdysvaltain keskuspankki on yksi maailman vaikutusvaltai - sim mista ja seuratuimmista instituu tioista. Suurimman kansantalouden rahapolitiikan päättäjänä
LisätiedotRahoitusmarkkinoiden tilanne ja eurojärjestelmän toimet: mitä on tehty ja miksi? Studia Monetaria 8.11.2011. toimistopäällikkö Tuomas Välimäki
Rahoitusmarkkinoiden tilanne ja eurojärjestelmän toimet: mitä on tehty ja miksi? Studia Monetaria 8.11.2011 toimistopäällikkö Tuomas Välimäki 1 Esityksen rakenne: 1. Rahapolitiikan toimeenpanon pohja:
LisätiedotSuhdanne 2/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 27.09.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Ison-Britannian
LisätiedotInflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 8.11.2012
Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 8.11.2012 Lauri Vilmi, KTT Ekonomisti Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Esityksen rakenne 1. Rahajärjestelmät
LisätiedotHanna Freystätter. 2 Myös EKP on tehnyt omia arvioitaan.
Kansantaloudellinen aikakauskirja 112. vsk. 4/2016 Alustavia arvioita EKP:n määrällisen keventämisen vaikutuksista Hanna Freystätter EKP on vastannut pitkittyneeseen hitaan inflaation vaiheeseen ottamalla
LisätiedotPankkijärjestelmä nykykapitalismissa. Rahatalous haltuun -luentosarja Jussi Ahokas 4.11.2014
Pankkijärjestelmä nykykapitalismissa Rahatalous haltuun -luentosarja Jussi Ahokas 4.11.2014 Mistä raha tulee? Luennon sisältö Yksityiset pankit ja keskuspankki Keskuspankit ja rahapolitiikka Rahan endogeenisuus
LisätiedotMIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2019/0801(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2019/0801(NLE) 19.2.2019 MIETINTÖLUONNOS neuvoston suosituksesta Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenen nimittämisestä (05940/2019
LisätiedotMiten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? Tuloksia ja tulkintaa
Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? Tuloksia ja tulkintaa Tuomas Matikka VATT VATT-päivä 8.10.2014 Tuomas Matikka (VATT) Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? VATT-päivä 8.10.2014 1 / 14
LisätiedotKilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu
Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu Mika Maliranta Kenen ehdoilla markkinoiden toimivuutta edistetään? KKV-päivä 2018, 12.11.2018 Esityksen rakenne lyhyesti Talouskasvu on tärkeää Kilpailu
LisätiedotTervetuloa keskustelemaan eurosta! #kaikkieurosta. @liberafi libera.fi
Ajatuspaja Libera on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja itsenäinen ajatuspaja, joka tukee ja edistää yksilönvapautta, vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa. Tervetuloa keskustelemaan
LisätiedotKorkovähennysrajoitusten vaikutuksista yleisesti
VATT/341/07.01/2018 Korkovähennysrajoitusten vaikutuksista yleisesti Seppo Kari Olli Ropponen VATT Kuuleminen, HE 150/2018, eduskunta, verojaosto 4. 10. 2018 EU:n veronkiertodirektiivin korkovähennysrajoitus
LisätiedotTietotekniikka ei riitä palvelujen tuottavuus ratkaisee. Olli Martikainen 19.3.2013
Tietotekniikka ei riitä palvelujen tuottavuus ratkaisee Olli Martikainen 19.3.2013 Miten tuottavuus syntyy? 1. Miten tuottavuus syntyy? Tuotanto voidaan kuvata työhön vaadittavien investointien ja itse
LisätiedotSääntely, liikasääntely ja talouskasvu. Erikoistutkija Olli Kauppi KKV-päivä kkv.fi. kkv.fi
Sääntely, liikasääntely ja talouskasvu Erikoistutkija Olli Kauppi KKV-päivä 23.10.2014 Esityksen sisältö 1. Sääntelyn perusteet ja sääntelyteoria Ja muutama havainnollistava esimerkki 2. Liikasääntelyn
LisätiedotTalouspolitiikan näkökulmia asuntotuotantoon
Suomen Pankki Talouspolitiikan näkökulmia asuntotuotantoon 27.9.2016 1 Työmarkkinoiden yhteensopivuusongelma osin alueellinen Kuukauden aikana avoinna olleet työpaikat työtöntä kohti 2012 Asuntomarkkinoiden
LisätiedotAsuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus
Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus XXXIV valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Lauri Kajanoja Esityksen sisältö 1. Suomen Pankki, rahapolitiikka ja asuntomarkkinat
LisätiedotMiten saan käytännössä kaupan käyntiin halutussa. maassa? & Case Intia
Miten saan käytännössä kaupan käyntiin halutussa maassa? & Case Intia 16.4.2014 / Hannu Rossi Miksi haluat mennä uudelle markkina-alueelle? Nykyinen markkinat ovat täysin hyödynnetty/katettu? Tarvitset
LisätiedotEKP:n rahapolitiikasta, Euroopan talous- ja rahaliitosta sekä Suomen taloudesta
Erkki Liikanen Suomen Pankki EKP:n rahapolitiikasta, Euroopan talous- ja rahaliitosta sekä Suomen taloudesta Euro & talous 4/2017 Julkinen 1 Esityksen sisältö 1. Euroalueen talous- ja inflaationäkymistä
LisätiedotRAKLI KTI Barometer Survey. Autumn 2012
RAKLI KTI Barometer Survey Autumn Market rents 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 (autumn 2013) eur/sqm/ month 140 130 120 110 100 90 80 70 60 50 40 Market rents Retail in Helsinki
LisätiedotSampo Pankki Oyj. Arvopaperilehden Rahapäivä 2009
Vuosi finanssikriisin jälkeen Toimitusjohtaja Ilkka Hallavo Sampo Pankki Oyj Arvopaperilehden Rahapäivä 9 Syksyn 8 tapahtumaketju US Treasury takes over Fannie Mae and Freddie Mac September 15 September
LisätiedotVäitöskirja keskuspankkien likviditeettihuutokauppojen vaikutuksista 1
Kansantaloudellinen aikakauskirja 99. vsk. 3/2003 VÄITÖKSIÄ Väitöskirja keskuspankkien likviditeettihuutokauppojen vaikutuksista 1 Leonardo Bartolini Senior Vice President Head, International Research
Lisätiedot