Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/
|
|
- Raili Kapulainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Aika klo 10:00-12:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 199 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta Rautavaara-Savotta: Vuoden 2016 talousarvion 434 toteutumavertailu ajalta Perusturvalautakunnan vuoden 2016 talousarvion toteutuminen mennessä 203 Rautavaara-Savotta: Vuoden 2017 talousarvion ja 440 taloussuunnitelman vv laadintaohjeet 204 Rautavaara-Savotta: Uuden kunnan toimintamalli ja 443 kunnanvaltuuston koko Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta 446 vuosille Rautavaara-Savotta:Rautavaaran kunnan asukasmarkkinoinnin 451 kehittäminen Valtuutettujen aloitteet /Valtuutettu Mikko Korhosen 453 valtuustoaloite euron määräraha liukuesteiden hankintaan vanhuspalvelu- ja vammaispalvelulain piiriin kuuluville rautavaaralaisille asukkaille 208 Valtuutettujen aloitteet/keskustan valtuustoryhmän aloite /Kunnostus- ja ylläpitosuunnitelma kunnan virkistysalueille/ta-2017 ja TASU Kunnan sijoitussalkun pääoman tallentaminen/säästöpankki 459 Optia/Pääoman siirtäminen kunnan yritystilille 210 Lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset Ilmoitusasiat ja saapuneet kirjelmät Rautavaara-Savotta: Kuntayhtymä- ja konsernikatsaus sekä 462 Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta eli RTVO 213 Rautavaara-Savotta: Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus ja 463 muut esille tulevat asiat 214 Rautavaara-Savotta: Savotan keskusteluasiat 465
2 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Aika klo 10:00-12:45 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Läsnä Ahonen Matti puheenjohtaja Korhonen Mikko 1. vpj. Korhonen Jorma jäsen Mustonen Mika jäsen poistui klo käsittelyn jälk. Partanen Rauha jäsen Korhonen Lilja varajäsen Poissa Kokkonen Kirsi 2. vpj. Riekkinen Marita jäsen Muu läsnäolo Matikainen Matti Oinonen Veijo Pursiainen Rauni Murto Unto kv:n pj. kv:n 1.vpj. kv:n 2. vpj. kunnanjohtaja Käsitellyt asiat Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajat Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Rauha Partanen ja Lilja Korhonen, sekä varalle Jorma Korhonen ja Mika Mustonen. Allekirjoitukset Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä Matti Ahonen puheenjohtaja Rauha Partanen pöytäkirjantarkastaja alkaen. Ilmoitustaulunhoitaja Unto Murto pöytäkirjanpitäjä Lilja Korhonen pöytäkirjantarkastaja Kaisu Heikkinen
3 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Khall Kuntalain 58 :n mukaan kunnanhallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Kj:n ehdotus: Puheenjohtaja Matti Ahonen toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Puheenjohtaja Matti Ahonen totesi kunnanhallituksen kokouksen nro 14/2016 laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
4 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Pöytäkirjantarkastajien valinta Khall Pöytäkirjan tarkastuksen suorittavat kunnanhallituksen jäsenet aakkosjärjestyksessä, kaksi jäsentä kerrallaan. Lisäksi valitaan kaksi jäsentä varalle. Pöytäkirjantarkastajina viime kokouksessa olivat: Mikko Korhonen ja Jorma Korhonen. Varalla Rauha Partanen ja Marita Riekkinen. Pöytäkirjan tarkastuksen vuorossa ovat: Rauha Partanen ja Marita Riekkinen sekä varalle Kirsi Kokkonen ja Mika Mustonen. Kj:n ehdotus: Valitaan ko. henkilöt. Valittiin yksimielisesti tämän kokouksen nro 14/2016 pöytäkirjantarkastajiksi: - varsinaiset: Rauha Partanen ja Lilja Korhonen - varalle: Jorma Korhonen ja Mika Mustonen.
5 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Rautavaara-Savotta: Vuoden 2016 talousarvion toteutumavertailu ajalta Khall Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta seuraavan selvityksen: Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessa nro 5/ :ssä 46 Rautavaaran kunnan talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman vuosille Kuntatalous on yksi keskeisimmistä valtioneuvoston asettamista kuntarakenneuudistusta ohjaavista kriteereistä. Vuoden 2016 talousarviossa tilikauden tulosennuste: :a. Kunnan talous tulee pysyttää vakaalla pohjalla ja talouden tulee mahdollistaa kunnan palveluiden tasaisen, vakaan, häiriöttömän ja oikea-aikaisen tarjonnan sekä kehittämisen lainsäädännön ja ennalta määrättyjen periaatteiden mukaan. RAUTAVAARA-SAVOTA:ssa on keskeistä hoitaa kunnan palvelutuotanto mahdollisimman hyvin ja käyttötaloutta säästäväisesti (varovaisuuden periaate). Talousarvion toteutumavertailu ajalta käsittää: - TA-2016 toteutuminen ajalta sisältäen: * 1. Tuloslaskelma (ulkoinen) * 2: Rahoituslaskelma * 3: Investointien toteutumisvertailu + vesihuolto ja viemäröinti Tasaisella taulukolla Tuloslaskelman toteutumien tulisi olla kaikilla 50%. Toteuttamisvertailussa vuoden 2016 tilikauden tulos : Tästä suurin selittäjä on lyhytaikainen laina, joka otettiin Kuntatodistusohjelmalla. Laina tarvittiin Rautavaaran tietoverkko-osuuskunnan (RTVO) Handelsbankenin vaatimien takauslainojen maksuun yhteensä Tämä lyhytaikainen laina on maksettava pois Verrattuna valtuuston hyväksymään talousarvioon nähden toteutumat osoittavat, että: - Toimintatuotot/toteutuma 43,60%/yhteensä , tulokirjaukset saakka. - Toimintakulut/toteutuma 52,40%/yhteensä , eläkemenoperusteiset ennakkomaksut kirjattu hallintokuntien käyttötalouteen (Keva). - Toimintakate eli Käyttötalouden netto/53,90%/yht Verotulot: toteutuma 49,90%): kertymä * kunnan tuloveroprosentti alkaen 21,0% ** kunnan tulovero: /toteutuma 51,1%, hyvä
6 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ ** kiinteistövero: /toteutuma 3,0%, huono tällä hetkellä ** kunnan osuus yhteisöveron tuotosta: /toteutuma 57,3%, erittäin hyvä - Valtionosuudet (kurssi ok, toteutuma 50,30%): kertymä Investointien nettototeutuma: 4,0% (TA-2016 varaus * :a/toteutunut ,86 :a * poikkeama ,93 ). Investointien toteutus ei ole balanssissa/toteutuksessa huomioitava resurssit ja vuodenaikojen vaikutus - suurimmat poikkeamat vuoden 2016-TA:n Investointiosassa ovat: * Käyttöomaisuuden myynti (AO-tontit): ,57 * Lämpöliittymismaksut: ,00 * Dynasty-sähköinen kokous: ,33 * Kulunvalvonta: ,25 * Toimisto-ohjelmien päivitys: ,00 * ICT-teknologian hyödyntäminen: ,00 * Oppilasasuntola: ,00 * Kotitie 3 muutos asumispalvelukäyttöön: ,00 * Keskuskeittiö ja ruokasalin rakentaminen: ,05 * Karinkosken sillan kunnostus: ,00 * Katuverkko/peruskorjaus ja päällystys: ,68 * Katuverkko/valaistuksen rakentaminen: ,50 * Urheilukentän peruskorjaussuunnitelma ,04 * Harjutien valumavesien suun/viemäröinti: ,00 * Koulun hiekkakentän muutostyö ja asfaltointi: ,00 * Oppilasasuntolan piha-alue ja salaojitus: ,00 * Kaavateiden remonttien suunnittelu: ,00 * Paloasema/rakennuttaminen: ,65 * Monitoimihalli/Sadevesijärjestelmä ja elementit: ,00 * Monitoimihalli/Ilmanvaihdon kunnostaminen: ,00 * Yläasteen opettajien asuntola/salaojitus: ,00 * Kirjaston katto/uusiminen, vesivahingot: ,00 * Viemäriverkoston uusinta: ,64 * Rouskun vesihuolto/varavoimala: ,00 * Investoinnit vesihuoltoon/varattu , ,64 Talousarviolainojen määrä: / ,00 Talousarviolainojen määrä: / ,00 Talousarviolainojen määrä: / ,00 Talousarviolainojen määrä: / ,00 Talousarviolainojen määrä: / ,00 Talousarviolainojen määrä: / ,00 Maksuvalmius eli kassan riittävyys. - vuonna 2016: 45 päivää - vuonna 2015: 42 päivää - vuonna 2014: 28 päivää.
7 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Lisätietoja edellä mainituista asioista antaa kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: Esityslistan liitteet kaikki numerotta: - TA-2016 toteutuminen ajalta sisältäen: * 1. Tuloslaskelma (ulkoinen) * 2: Rahoituslaskelma * 3: Investointien toteutumisvertailu + vesihuolto ja viemäröinti Kj:n ehdotus: päättää: 1. merkitä tietoonsa saatetuksi vuoden 2016 talousarviosta annetun toteutumavertailun ajalta seurata kuukausittain Rautavaaran kunnan talouskehitystä: tarvittavat muutosanalyysit ja käyttötaloussuunnitelma. Rautavaaran kunnan vuoden 2016 talousarvion seurannassa toteutetaan Rullaavaa budjettia ja talouden vakaana pitämistä. 3. antaa vuoden 2016 talousarviosta annetun toteutumavertailun ajalta valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle tiedoksi ja toimenpiteitä varten. Tilikauden tulos : Tuloslaskelmassa näkyy Rautavaaran tietoverkko-osuuskunnan vaikutus kunnan talouteen: korkotuotot ja takausvastuut Handelsbankenille yhteensä , jotka kirjattu Satunnaiseksi kuluksi. Kunta otti lyhytaikaista lainaa Kuntatodistusohjelmalla edellä mainittuja takausmaksuja varten. Lyhytaikainen laina maksettava takaisin Toteuttamisvastuu: - kunnanjohtaja, Jory, kunnanhallitus, kaikki tulosalueet ja kaikki lautakunnat, kunnan konsernihallinto: Rautavaaran Vuokratalot Oy ja Kiinteistö Oy Rautavaaran Virastotalo Oy. Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.
8 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan vuoden 2016 talousarvion toteutuminen mennessä Petu Kunnanhallituksen / 7 antamien talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan hallintokunnat antavat omalle lautakunnalle tulosalue- ja tulosyksikkökohtaiset toteumaraportit ja tilanteen mukaisina. Määrärahat ovat sitovia bruttomääräisinä. Tasaisen jakauman mukaan 4 kk toteumaprosentti on 33, toteumaraportin mukaan perusturvalautakunnan toimintatuotot ovat toteutuneet 36 % ja toimintakulut 35,9 %. Sosiaalitoimen vastuualueella toimintuotot ovat toteutuneet 36,2 %. Toimintakulujen toteutuma on 29,5 %. Perusturvalautakunta on / 26 saattanut kunnanhallitukselle tiedoksi kunnanvaltuuston hyväksymän talousarvion jälkeen sosiaalitoimen vastuualueelle/vammaispalvelut syntyvistä kustannuksista, mitkä eivät olleet tiedossa vuoden 2016 talousarviota laadittaessa. Nämä kustannukset ovat alkaneet konkretisoitua. Perusterveydenhuollon vastuualueen toimintatuottojen toteutuma on 34,9 % ja toimintakulujen 34 %. Kysterin toimintatuottojen toteuma on 34,9 % ja toimintakulujen 34,3 %, mihin on vaikuttanut vuodeosaston arvioitua suurempi käyttö. Erikoissairaanhoidon vastuualueen toimintakulut ovat toteutuneet 48,7 %. Kuopion yliopistollisen sairaalan toimintamenot ovat toteutuneet 49,8 %, mikä merkitsee talousarvioon muutosta. Talousarviossa on varauduttu talousarviota laadittaessa keskussairaalan ilmoittamaan :n kustannukseen. Aluesairaalan toimintakulut ovat toteutuneet 31,4 %. Esityslistan liitteenä numerotta: Sosiaalitoimen, perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja perusturvalautakunnan toteumaraportit Valmistelija perusturvajohtaja Helvi Mustonen, puhelin Perusturvajohtajan päätösehdotus: Perusturvalautakunta merkitsee toteuman tiedoksi todeten mahdollisesta talousarvion muutoksesta erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon/kysterin ja vammaispalvelujen osalta syksyllä Perusturvalautakunta saattaa asian tiedoksi jo tässä vaiheessa kunnanhallitukselle.
9 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Perusturvalautakunta Päätösehdotus hyväksyttiin lautakunnan päätökseksi yksimielisesti. Khall Kunnan vuoden 2016 talousarvion toteutuminen tulosalueittain osoittaa, että erikoissairaanhoidon: - menot ovat /Toteutuma%:80,7% HUOM! Erikoissairaanhoidon tulosalueen toteutumassa mukana virheellisesti Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin heinäkuun 2016 ennakkolaskut , joka on kirjattu vahingossa kesäkuulle. Ilman virhettä erikoissairaanhoidon toteutuma on 74,5%. Vuoden 2016 talousarviossa varauduttiin KYS:n ilmoittamaan :n kustannuksiin. Erikoissairaanhoidon määräraha on ylittynyt ,00 :a. on kokouksessa nro 1/ :ssä 7 hyväksynyt yksimielisesti vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Tämän ohjeen 3. kohdan Käyttösuunnitelmat sivu 2: "Valtuuston hyväksymän talousarvion pohjalta toimielimet hyväksyvät käyttösuunnitelmansa. Niitä laadittaessa on toiminta suhteutettava annettuihin taloudellisiin resursseihin. Mikäli talousarviovuoden aikana havaitaan määrärahojen riittämättömyys, tulee toiminta sopeuttaa määrärahoihin ensisijaisesti toimintoja tehostamalla." Lisätietoja antavat: - perusturvajohtaja Helvi Mustonen, puh kunnanjohtaja Unto Murto, puh sp: etunimi.sukunimi@rautavaara.fi Kj:n ehdotus: päättää: 1. merkitä tietoonsa saatetuksi vuoden 2016 talousarvion toteutumisen Erikoissairaanhoidon määrärahan ylityksen , antaa tulosalue II/Perusturvatoimi ja perusturvalautakunta tehtäväksi seurata tilannetta erittäin tarkasti ja sopeuttaa toimintaa kunnanvaltuuston kokouksessa nro 5/ :ssä 46 hyväksymän vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosien määrärahoihin. Sopeutus: ensisijaisesti yhteistyöllä eri toimintoja tehostamalla.
10 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Perusturvalautakunta Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.
11 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Rautavaara-Savotta: Vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman vv laadintaohjeet Khall Uusi Kuntalaki VI Osa Talous 13 luku Kunnantalous 110 Talousarvio: " Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousvuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän (4) vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Edellä 3 momentissa säädettyä alijäämän kattamisvelvollisuutta sovelletaan myös kuntayhtymiin". Rautavaaran kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen mukaan kunnanhallitus antaa mm. lautakunnille käyttötalouden ulkoisten bruttomenojen raamin talousarvion laadinnan ohjeeksi. Kunnanvaltuuston hyväksyi kokouksessa nro 4/ :ssä 27 kunnalle uuden Kuntastrategia-2030-asiakirjan. Visio 2030: Eloa, Iloa ja Älyä. Hyväksytty kuntastrategia on pohjana koko valtuustokautta koskevien tavoitteiden ja vuoden 2017 talousarvioon otettavien toiminnallisia tavoitteita laadittaessa.
12 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Hallintokunnat kohdistavat tavoitteet, toimenpiteet, mittarit ja tavoitetasot sekä vastuutahon asiakokonaisuuksiin: Elinvoima, Talous ja yhteistyö, Palvelut ja kuntalaiset, Johtaminen ja henkilöstö. TA-2017 ja TASU laaditaan kunnassa ensimmäistä kertaa nettoperiaatteella. Nettoperiaatteessa on kyse siitä, että tuloista ja menoista otetaan talousarvioon vain niiden erotus. Tuloista saa vähentää menot ja talousarvioon merkitään vain niiden erotus (tuloenemmistöinen toiminta). Vastaavasti menoista saa vähentää niiden yhteydessä syntyneet tulot ja talousarvioon merkitään niiden erotus (kyseessä menoenemmistöinen toiminta). Johtoryhmä käsittelee kokouksessaan nro 5 / tulosaluekohtaiset ulkoisten nettomenojen raamit nettona vuoden 2017 talousarvion laadinnan ohjeeksi. Raami on sitova. Lautakuntien tulee talousarvioesityksissään selvittää, minkälaisilla ratkaisuilla ja edellytyksillä raamin mukainen talousarvioesitys voidaan laatia. Perusteluissa tulee selvittää ratkaisujen säästövaikutukset ja vaikutukset palvelujen järjestämiseen ja palvelutasoon. Välttämättömät ylitystarpeet on perusteltava erikseen. Ulkoisten menojen ja tulojen arvioinnissa tulee ottaa huomioon mahdolliset toiminnalliset muutokset (kuntayhteistyö, yhteistoiminta-alueet, ulkoistaminen, toiminnan uudenlainen järjestäminen: POSOTE alkaen). Kunnan talouden tasapainon säilyttäminen edellyttää menojen hallintaa kaikilla tulosalueilla I-IV. Tiukasta taloustilanteesta johtuen vuoden 2017 talousarvio laadinnan vertailupohjana käytetään Toteutumaa 06/2016 ja tilinpäätöstä Lisätietoja edellä mainituista asioista antaa kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: unto.murto@rautavaara.fi Esityslistan liite numerotta: - Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet Kj:n ehdotus: päättää: 1. hyväksyä kaikille hallintokunnille liitteen mukaiset Kuntastrategia sekä vuoden 2017 ja vuosien taloussuunnitelman laadintaohjeet. Vuoden 2017 tavoite: Vuosikate riittää lakisääteisiin
13 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ sumu-poistoihin ja järkeviin investointeihin. Vuoden 2017 tulostavoite: ylijäämäinen (kunta perustettu ). 2. kaikkien hallintokuntien tulee talousarvioesityksissään selvittää, minkälaisilla ratkaisuilla ja edellytyksillä talousarvion raamin mukainen talousarvio saavutetaan. Esityksissä tulee yksityiskohtaisesti perustella ratkaisujen säästövaikutukset ja vaikutukset palvelujen järjestämiseen ja tasoon sekä erikseen perusteet mahdollisille ylityksille. 3. Jokaisen tulosalueen tulee tarkistaa ja päivittää hankkeensa kunnan vuoden 2017 talousarvion Hankesalkkuun. Taksat ja hinnat korotus 2,5%, muut tuotot 2,5%, mikäli lainsäädäntö ei aseta esteitä. Asiantuntijapalkkioihin enintään 1% kasvu verrattuna TA kunnanviraston operatiivinen johtoryhmä (Jory) ja kunnanhallitus tarkastelevat tarvittaessa talousarvion kokonaisraamia uudelleen lokakuussa 2016, kun kunnalla on käytössä tarkemmat ennusteet valtionosuuksista ja verotuloista (ansio-, kiinteistö- ja yhteisöverotus/tilastot). 5. määrätä Valtuustoseminaarin (Strategia- ja talousseminaari) ajaksi torstai klo 9.00 ja pitopaikkana kunnantalo/valtuustosali jatkovalmistelua varten. Seminaariin kutsutaan kaikki valtuutetut, kunnanhallituksen jäsenet, lautakuntien puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä johtoryhmän jäsenet. Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.
14 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Rautavaara-Savotta: Uuden kunnan toimintamalli ja kunnanvaltuuston koko Khall Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta selvityksen kunnanhallitukselle, lautakunnille lähetekeskustelua ja toimenpiteitä varten: Uuden kunnan organisaation valmisteltua on tehty USO3-verkostohankkeessa (Uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen, Suomen Kuntaliitto ja FCG Oy) vv Verkostohankkeessa on selvitetty mm. vaihtoehtoisia tuotantotapoja, palvelujen järjestämisen eri muotoja ja kustannusten alentamista eri toimialueila. USOssa huomioidaan suomalaisen kuntakentän moninaisuus, ennakointi strategisen johtamisen moninaiset kysymykset. Tavoitteena Kuntastrategia 2030-asiakirjan keinoilla turvataan kunnan lähipalvelut pitkien etäisyyksien ja harvaan asutuksen olosuhteissa. Uusi kuntalaki, sosiaali- ja terveystoimen uudistus (SoTe) sekä maakuntaitsehallinto uudistus toisaalta pakottavat ja toisaalta tuovat kunnille mahdollisuuden uudistaa organisaatio- ja johtamisjärjestelmiään. Kuntien tulee muuttaa toimintojaan, jotta ne pystyvät tulevaisuudessakin huolehtimaan kunnan perustehtävistä ja kantamaan vastuun asukkaiden hyvinvoinnista, paikallisesta elinvoimasta sekä kestävästä kehityksestä nyt ja tulevaisuudessa. Kuntien tärkeimmät tehtävät ovat jatkossa alueen elinvoiman ja kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen. Rajapinnat SoTen kanssa tulee olla toimivia ja se onnistuu parhaiten selkeillä kokonaisuuksilla ja vastuilla. Kunnassa tulee nyt käynnistää Uuden kunnan toimintamallin rakentaminen. Erityisesti poliittisilta ryhmiltä on saatava kommentteja tähän esittämääni organisaatioluonnokseen. Valmistelun aikana on käytävä keskustelua kunnan yritysten, seurakuntien, järjestöjen ja kunnan ammattiyhdistysliikkeen pääluottamusmiesten kanssa. Kunnan hallintosääntö on uudistettava kokonaan. Valmistelun lähkohtana otettava kokonaistarkastelu. Organisaatio ja sen toimivallan määräykset on kirjoitettava yhteen asiakirjaan, hallintosääntöön. Kunnassa tuotettavien palvelukokonaisuuksien, viranhaltijaorganisaation ja johtamisjärjestelmän jatkovalmisteluun tarvitaan päätös millainen on kunnan luottamushenkilöorganisaatio Uuden Kuntalain 15 mukaan valtuuston toimikausi alkaa kesäkuun alusta. Nykyisen valtuuston toimikausi jatkuu näin ollen toukokuun 2017 loppuun. Lain mukaan kunta päättää valtuuston koosta ( 16). Valtuutettujen määrä Rautavaaralla olisi lainsäädännön mukaan tulevien kuntavaalien jälkeen vähintään 13. Valtuusto päätti
15 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ :ssä 26, että Rautavaaralla valtuuston koko säilyy entisellään 17 jäsentä. Edelleen Kuntalain 16 mukaan "Valtuuston päätös vähimmäismäärää suuremmasta lukumäärästä tai aiemman päätöksen muuttamisesta on ilmoitettava oikeusministeriölle vaalivuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä." Uusi kuntalaki tuo pakollisina eliminä Vanhusneuvoston ja Nuorisovaltuuston ja koulujen vanhempainneuvoston. Nuorisovaltuuston aseman vakiinnuttaminen lisää lasten ja nuorten asioiden huomioimista kunnan päätöksetekojärjestelmässä. Luottamushenkilöorganisaation rakenteeksi hyväksytään alkaen seuraavat toimielimet: - Kunnanvaltuusto 17 paikkaa - 7 paikkaa - Elinvoimalautakunta 7 paikkaa (elinkeino- ja tekninen ltk) - Hyvinvointilautakunta 7 paikkaa (perusturva- ja sivistysltk) - Tarkastuslautakunta 5 paikkaa - Keskusvaalilautakunta 5 paikkaa Elinkeinolautakunta (7 paikkaa) ja perusturvalautakunta (7 paikkaa) jatkavat nykyisen valtuustokauden loppuun ja käsittelevät mm. toimialansa tilinpäätöksen vuodelta Valmistelusta ja esittelystä vastaavat viranhaltijat: talousjohtaja ja perusturvajohtaja. Viranhaltijaorganisaatio ja uudet palvelukokonaisuudet tulevat voimaan jo Sivistyslautakunta ja tekninen lautakunta vastaavat siirtymäkaudella uuden organisaation mukaisista hyvinvointi- ja elinvoimapalveluista. Lisäksi kunnassa toimivat alusta seuraavat ryhmät, joiden kokoonpanosta ja toimivallasta päätetään hallintosäännön yhteydessä: - Savotta-ryhmä - Johtoryhmä - Nuorisoneuvosto (Kuntalaki 26) - Ikäihmisten neuvosto (Kuntalaki 27) - Vammaisneuvosto (Kuntalaki 28) - Hyvinvointityöryhmä Kunnan on ratkaistava minkälaisilla lautakunnilla lähdetään huhtikuussa 2017 pidettyjen kuntavaalien jälkeen Rautavaaran kuntaa johtamaan. Kysymys on siitä, miten kunnan rooli tulevaisuudessa nähdään. Mikä on se tulevaisuuden kunta meillä paikallisesti? Mitä asioita pidämme tärkeinä ja miten esimerkiksi elinvoimakysymykset
16 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyvät kysymykset näkyvät toiminnassamme? Miten kuntalaiset saadaan mukaan kunnallishallintoon? Lisätietoja edellä mainituista asioista kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: Esityslistan liitteet: - 1: Rautavaaran kunnan nykyinen organisaatiokaavio tulosalueittain I-IV - 2: Luonnos uuden kunnan toimintamalli Kj:n ehdotus: päättää: 1. hyväksyä liitteen 2 mukaiset muutokset Rautavaaran kunnan organisaatio- ja johtamisjärjestelmään alkaen. 2. organisaatiokaavion hyväksymisen jälkeen aloitetaan hallintosääntömuutosten ja talousarviokehyksen valmistelu sekä osastojen toimintoihin liittyvien muutosten valmistelu ja toteuttaminen uuden organisaatiokaavion pohjalta. Asia päätettiin jättää pöydälle lisäselvityksiä varten. Merkitään, että jäsen Mika Mustonen poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo Liitteet Liite 1 Nykyinen organisaatiokaavio Liite 2 Luonnos uuden kunnan toimintamalli
17 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Perusturvalautakunta Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille Petu Vaalijalan kuntayhtymä pyytää mennessä lausuntoa kehyssuunnitelmasta Vaalijalan avopalvelujen tavoitteet pohjautuvat sote-uudistuksen ja sen kärkihankkeiden tavoitteisiin. Avo- ja laitospalvelujen rajan häivyttäminen vaatii erityisosaamiskeskittymien ja palvelujen monipuolisuuden tietoista kehittämistä eri alueille ja kasvukeskuksiin. Vaalijala panostaa palvelurakenteiden muutokseen muun muassa LIIKE -hankkeen avulla, missä tavoitteena on liikkuvien kuntoutuspalvelujen kehittäminen ensisijaiseksi pulmatilanteiden ratkaisuissa lähipalveluissa ja perheissä. Kehyssuunnitelman mukaan Vaalijala on valmis lisäämään vammaisten lähi- ja erityispalveluja asiakkaiden ja kuntien kanssa sovittavalla tavalla, muun muassa asumisen ja tekemisen vaihtoehtojen monipuolistamisella kustannustehokkaasti. Suunnitelmassa palkkaperusteisten menojen arvioidaan nousevan 0,2 % vuonna Vuoden 2017 kuntoutuksen hintoihin ei tule korotusta. Avopalvelujen suoritehinnat ovat yksikkökohtaisia, mihin tulee toteutuneisiin kustannuksiin pohjautuvat tarkistukset.kunnat maksavat yli 80 % Vaalijalan menoista. Jäsenkunnilta ei kanneta erikseen maksuosuuksia investointeihin. Vaalijala kouluttaa perhehoidon edistämiseksi uusia perhehoitajia, perhehoito käsittää myös ammatillisen perhehoidon. Erityisesti seuraavista asioista pyydetään kannanottoa: 1. Olisiko jäsenkunnalla halukkuutta osallistua omistajana osakeyhtiöön, jolle siirrettäisiin Vaalijalan kuntayhtymän kiinteä omaisuus ja niitä vastaavat velat ennen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistuksen toimenpanoa? Yhtiö vuokraisi toimitilat Vaalijalan palvelutoiminnalle ja asunnot asukkaille jatkossa. Vaalijala tuottaa palveluja Itä-Suomen yhteistyöalueelle (Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Pohjois-Karjala) ja jonkin verran kuntoutuspalveluja muualle Suomeen. Tästä näkökulmasta Vaalijalan yhtiöittämisessä olisi perusteltua, että kaikilla Itä-Suomen maakunnilla tulisi olla mahdollisuus olla osakkaina Vaalijalassa tai muuten pysyvällä järjestelyllä vaikuttaa Vaalijalan strategisiin linjauksiin. Vaalijalan kiinteä omaisuus hajautuu Etelä- ja Pohjois-Savoon ellei muita järjestelyjä tehdä. Muu järjestely voisi olla omaisuuden
18 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Perusturvalautakunta yhtiöittäminen omaksi yhtiökseen ennen vuotta 2019, joka jäisi kuntien omistukseen. Yhtiö vuokraisi toimitilat Vaalijalan palvelutoiminnalle ja asunnot asukkaille. Vaalijala toimisi jatkossa Itä-Suomen yhteistyöalueen vaativan tason sosiaali-, terveys- ja opetusalan palvelujen tuottajana ja tarjoaisi myös valtakunnallisia palveluja. 2. Mikäli Vaalijalan toiminta yhtiöitetään, osakeyhtiön omistajana voisi olla useampia maakuntia. Vaalijalan palveluja myytiin välisellä ajalla 11 eri maakuntaan. Suurin osa Vaalijalan palveluista kohdistuu tulevalle Itä-Suomen yhteistyöalueelle. Kolme suurinta ostajamaakuntaa ovat Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Keski-Suomi. Mikä on lausunnonantajan näkemys asiasta? 3. Vaalijala on rakentanut vuodesta 2007 alkaen palvelukoteja eniten tukea tarvitseville vammaisille henkilöille. Erityisasumista voidaan järjestää myös kevyemmin palveluihin mm. hyödyntäen olemassa olevaa asuntokantaa tai rakentamalla pienempiä asuntokohteita Onko kunnassa tarvetta erityisasumisen lisäämiseen tai monipuolistamiseen? Mikäli kiinnostusta asumisen kehittämiseen lausunnonantajalla saattaisi olla, pyydetään ottamaan alustavasti yhteyttä mahdollisimman nopeasti, jota tarvittavalle rahoituksen esisuunnittelulle jää aikaa. Kehyssuunnitelmassa ei ole huomioitu tulevan kilpailukykysopimuksen kustannusvaikutuksia. Toteutuessaan se alentaa Vaalijalan palkkaperusteisia kustannuksia noin 1 M :a ensi vuonna, joka huomioidaan talousarvion jatkovalmistelussa. Valmistelija perusturvajohtaja Helvi Mustonen, puhelin Esityslistan liiteet numerotta 1. Lausuntospyyntö 2. Kehyssuunnitelma Perusturvajohtajan päätösehdotus: Perusturvalautakunta toteaa lausuntonaan ja esittää edelleen kunnanhallitukselle, että 1. Rautavaaran kunnan osakkuus mahdollisesti perustettavassa osakeyhtiössä tulee harkita tarkoin kustannus-hyöty-vaikuttavuus -näkökulmasta.
19 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Perusturvalautakunta Mahdollisen Vaalijalan yhtiöittämisen myötä osakeyhtiön omistajana voisi olla useampia maakuntia, mikäli lainsäädännöllisiä esteitä ei ole. 3. Rautavaaran kunta ilmaisee kiinnostuksensa erityisasumisen lisäämiseen ja monipuolistamiseen paikkakunnalla. 4. Vaalijalan panostus palvelurakenteiden muutokseen muun muassa LIIKE -hankkeen avulla, missä tavoitteena on liikkuvien kuntoutuspalvelujen kehittäminen, on ensiarvoisen tärkeää. 5. Perhehoidon edistäminen sisältäen myös ammatillisen perhehoidon on kannatettavaa. Lisäksi lautakunta korostaa aluepoliklinikoiden toimintaedellytyksiin panostamista ja niiden kehittämistä. Lautakunta korostaa, että riittävä ja tarpeenmukainen kuntoutus sekä hoidon erityisasiantuntemus tulee turvata kehitysvammaisille pitkistä välimatkoista huolimatta myös jatkossa reuna-alueille lähelle asiakkaita. Päätösehdotus hyväksyttiin lautakunnan päätökseksi yksimielisesti. Khall Vaalijalan yhtymäkokous hyväksyi liitteenä 2 olevan kehyssuunnitelman , josta pyydetään Rautavaaran kunnan lausuntoa. Tuleva maakunta- ja soteuudistus tulee merkittävästi vaikuttamaan Vaalijalan asemaan. Kehyssuunnitelman mukaan Vaalijalan tavoitteena on jatkaa yhtenäisenä palvelujen tuottajana myös uudistuksen jälkeen. Sote-uudistus edellyttää toteutuessaan Vaalijalan toiminnan hallinnollista uudelleen organisoitumista. Vaalijalan kotipaikka on Pieksämäki ja kaupunki kuuluu Etelä-Savon maakuntaan. Vaalijala tuottaa palveluja Itä-Suomen yhteistyöalueelle (Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Pohjois-Karjala) ja jonkin verran kuntoutuspalveluja muualle Suomeen. Kehyssuunnitelmassa esitetään, että Vaalijalan varsinainen toiminta tulisi yhtiöittää, jotta se pysyisi yhden toimijan alaisuudessa. Esityksen mukaan kaikki Itä-Suomen maakunnat olisivat osakkaina tässä toimintaa järjestävässä yhtiössä. Tällöin maakunnilla olisi mahdollisuus osakkaina vaikuttaa Vaalijalan strategisiin linjauksiin. Vaalijala toimisi jatkossa Itä-Suomen yhteistyöalueen vaativan tason sosiaali-, terveys- ja opetusalan palvelujen
20 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Perusturvalautakunta tuottajana ja tarjoaisi myös valtakunnallisia palveluja. Vaalijalan kiinteä omaisuus hajautuisi uudistuksen yhteydessä Etelä-Savoon ja Pohjois-Savoon, ellei muita järjestelyjä tehdä. Kehyssuunnitelman mukaan muu järjestely voisi olla omaisuuden yhtiöittäminen omaksi yhtiökseen ennen vuotta 2019, joka jäisi kuntien omistukseen. Yhtiö vuokraisi toimitilat Vaalijalan palvelutoiminnalle ja asunnot asukkaille. Lisätietoja antavat: - perusturvajohtaja Helvi Mustonen, puh kunnanjohtaja Unto Murto, puh sp: etunimi.sukunimi@rautavaara.fi Esityslistan liitteet numerotta: - 1: Vaalijalan kuntayhtymän lausuntopyyntö : Vaalijalan kuntayhtymän Kehyssuunnitelma Kj:n ehdotus: 1. SoTe-kokonaisuuteen ja maakuntaitsehallintouudistukseen liittyvät lait ovat vielä kesken: valinnanvapautta ja rahoitusta koskevat lait. Rautavaaran kunta katsoo, ettei kunnalla ole halukkuutta osallistua omistajana osakekyhtiöön, jolle siirrettäisiin Vaalijalan kuntayhtymän kiinteä omaisuus ja niitä vastaavat velat. Kiinteistöyhtiön osakkaaksi lähteminen nykyisessä epävarmassa tilantessa ei ole mahdollista. Rautavaaran kunnan osakkuus mahdollisesti perustettavassa osakeyhtiössä tulee selvittää tarkoin kustannus-hyöty-vaikuttavuus-näkökulmasta. 2. Mahdollisen Vaalijalan yhtiöittämisen myötä osakeyhtiön omistajana voisi olla useampia maakuntia, mikäli lainsäädännöllisiä esteitä ei ole. 3. Rautavaaran kunta ilmaisee kiinnostuksensa erityisasumisen lisäämiseen ja monipuolistamiseen paikkakunnalla. 4. Vaalijalan panostus palvelurakenteiden muutokseen muun muassa LIIKE -hankkeen avulla, missä tavoitteena on liikkuvien kuntoutuspalvelujen kehittäminen, on ensiarvoisen tärkeää. 5. Perhehoidon edistäminen sisältäen myös ammatillisen perhehoidon on kannatettavaa. 6. kunta korostaa aluepoliklinikoiden toimintaedellytyksiin panostamista ja niiden kehittämistä. Kunta edellyttää, että riittävä ja tarpeen-
21 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Perusturvalautakunta mukainen kuntoutus sekä hoidon erityisasiantuntemus tulee turvata kehitysvammaisille pitkistä välimatkoista huolimatta myös jatkossa reuna-alueille lähelle asiakkaita. Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.
22 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Rautavaara-Savotta:Rautavaaran kunnan asukasmarkkinoinnin kehittäminen Khall Rautavaaran kunta ja Asuntamo Oy/tj Timo Ovaskainen pitivät neuvottelun torstaina asukasmarkkinoinnin kehittämiseksi kohteena Paljakan/Hiekkahäikän vapaa-ajan tontit, Jokisuunniemen, Karikon ja Rinnetie/Harjutien alueen AO-tontit. Neuvottelussa sovitun mukaisesti Asuntamo Oy on jättänyt asiasta tarjouksen. Tarjous koostuu palvelupaketeista. Perustyöskentelyn lisäksi kunta voi hyödyntää paketteja 2-4, jolloin kunnalla on toiminnan käynnistymisen lisäksi selkeät käytännön välineet Hiekkahäikän ja Jokisuunniemen tonttimarkkinointiin sekä markkinointisuunnitelma seuraaville vuosille uusien asukkaiden saamiseksi kuntaan. Asiantuntijana toimiva Timo Ovaskainen on toiminut projektipäällikkönä ja asiantuntijana Lapinlahden Omakotitalonäyttelyssä sekä kaikissa toteutuneissa Omakotitalonäyttelyissä. Hän toimii tapahtumapäällikkönä vuoden 2017 Rakenna ja Asu messuilla Kuopiossa. Ovaskainen on toiminut asukasmarkkinointiin liittyvissä kehittämistehtävissä vuodesta 2007 alkaen. Lisätietoja edellä mainituista asioista antaa kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: Esityslistan liite numerotta: Ei julkinen - Asuntamo Oy/tj Timo Ovaskaisen tarjous Rautavaaran kunnan asukasmarkkinoinnin kehittäminen (luottamuksellinen/ei julkinen) Kj:n ehdotus: päättää: 1. hyväksyä Asuntamo Oy/tj Timo Ovaskaisen jättämän tarjouksen Rautavaaran kunnan asukasmarkkinoinnin kehittämiseen vuosina liitteen mukaisena palvelupakettiratkaisuna kokonaishintaan alv 24% ja matkakustannukset 0,43 /km: - Palvelupaketti 1: Alkutyöskentely - Palvelupaketti 2: Ideointipäivä/workshop - Palvelupaketti 3: Hiekkahäikän ja Jokisuunniemen tonttimarkkinoinnin kehittäminen (1päivän workshop) - Palvelupaketti 4: Rautavaaran kunnan asukasmarkkinointisuunnitelman laatiminen Muista kustannuksista on sovittava erikseen kunnan kanssa. 2. kate osoitetaan vuoden 2016 talousarvion kustannuspaikalta Kuntamarkkinointi.
23 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. Lisäksi palvelupaketteihin 2 ja 4 lisätään digitalisaatiota koskeva osuus.
24 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Kunnanvaltuusto Perusturvalautakunta Valtuutettujen aloitteet /Valtuutettu Mikko Korhosen valtuustoaloite euron määräraha liukuesteiden hankintaan vanhuspalvelu- ja vammaispalvelulain piiriin kuuluville rautavaaralaisille asukkaille Kvalt Valtuutetun aloiteoikeus: Rautavaaran kunnan kunnanvaltuuston työjärjestyksen 5 :n mukaan (hyväksytty kunnanvaltuustossa ) kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava. Valtuutettu Mikko Korhosen valtuustoaloite 5000 euron määräraha liukuesteiden hankintaan vanhuspalvelu- ja vammaispalvelulain piiriin kuuluville rautavaaralaisille asukkaille Valtuutettu Mikko Korhonen jätti valtuustoaloitteen: " Suomalaisille sattuu vuosittain lähes kaatumista ja liukastumista, joista lähes puolet johtaa sairaala- ja lääkärinhoitoon. Jokaisena talvikuukautena noin suomalaista loukkaantuu ulkona liukastumisen seurakuksena. Lievien vammojen lisäksi kaatumiset ja liukastumiset aiheuttavat vakavia vammoja, kuten murtumia, nivelten sijoltaan menoja ja päävammoja, joista voi seurata pitkäaikaista haittaa. Jää- tai lumikelillä kaatumisen takia yön yli sairaanhoitoon joutuu vuosittain yli 5000 henkilöä. THL:n raportissa todetaan ikääntyessä kaatumisriskit lisääntyvät ja kaatumisen seurauksena syntyy vakavia vammoja. Edellä olevan johdosta esitän seuraavaa: Rautavaaran kunnanvaltuusto päättää varata vanhuspalvelu- ja vammaispalvelulain piiriin kuuluvien rautavaaralaisten asukkaiden liukuesteiden hankintaan varten euroa. Kunta korvaa kokonaisuudessaan ko. välineet. Toimii aktiivisesti, että välineet on asukkailla käytössä "
25 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Kunnanvaltuusto Perusturvalautakunta Khall Valtuutettu Mikko Korhosen aloite lähetettiin yksimielisesti kunnanhallitukselle valmisteltavaksi. Kunnanvaltuusto on kokouksessa nro 5/ : ssä 46 hyväksynyt Rautavaaran kunnan Talousarvion vuodelle 2016 ja Taloussuunnitelman Kunnan vuoden 2016 on alijäämäinen päätti kokouksessa nro 4/ :ssä 65 kirjata luottotappioksi vuoden 2015 kirjanpitoon Rautavaaran tietoverkkoosuuskunnalle myönnetyn :n pääomalainan. Käytännössä tämä pääomalainasaatava leikkautuu nollaan yrityssaneerauksessa. Tämä RTVO:lle myönnetyn euron pääomalainan kirjaaminen luottotappioksi rahoituskuluihin heikensi tuloslaskelman vuosikatetta ja vuoden 2015 tulosta erittäin merkittävästi. Kunnan vuoden 2015 tilinpäätöksessä tilikauden tulos on alijäämäinen Loppulasku selviää meille kaikille viimeistään, kun Pohjois-Savon käräjäoikeus antaa saneerausohjelmasta velkojille päätöksen. Lisätietoja edellä mainituista asioista antaa kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: unto.murto@rautavaara.fi Kj:n ehdotus: päättää, että valtuutettu Mikko Korhosen tekemä valtuustoaloite annetaan perusturvalautakunnan valmisteltavaksi vuoden 2016 talousarvioon. Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. Katetaan Toimeksiantojen pääomissa vuoden 2016 Tilinpäätöksessä (vanhustenhuollon edistämiseen käyttämättä olevat pääoma). Petu Aloitteen mukaan liukuesteitä tulisi hankkia vanhus- ja vammaispalvelulain piiriin kuuluville rautavaaralaisille asukkaille. Osa edellä mainituista käyttää pyörätuolia tai liikkuu toisen avustamana. Kotihoidon palvelua saaneita asiakkaita ml. asumispalveluyksiköt ajalla oli yhteensä 139. Omaishoidon piirissä on noin 30. Kuljetuspalvelujen käyttäjiä on noin 27/kk ja ateriapalvelussa syömässä kävijöitä 3-4/pv. Samalla asiakkaalla voi olla useita palveluja.
26 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Kunnanvaltuusto Perusturvalautakunta Liukuesteitä hankittaessa tulisi määrärahan puitteissa huomioida kohderyhmä laajemmin, myös kunnan asukkaat, jotka eivät vielä ole palvelujen piirissä; itsenäisesti asuvat, aktiiviliikkujat esimerkiksi ikämääritellysti. Liukueste tulee myös käsittää laajemmin, ei ainoastaan ulkona vaan myös sisällä liikkumiseen. Valmistelija perusturvajohtaja Helvi Mustonen, puhelin Perusturvajohtajan päätösehdotus: Perusturvalautakunta päättää 1. esittää kunnanhallitukselle, että liukuesteiden hankintaan varattua määrärahaa voidaan kohdentaa vanhus- ja vammaispalvelulain piiriin kuuluvien rautavaaralaisten asukkaiden lisäksi määrärahan puitteissa itsenäisesti kotona asuvien 75-vuotiaiden ja mikäli määrärahaa riittää 70-vuotiaiden ulko-/sisäliukuesteiden hankintaan henkilökohtaisen tarpeen mukaisesti. 2. päättää antaa fysioterapeutin tehtäväksi selvittää vanhus- ja vammaispalvelulain piiriin kuuluvien rautavaaralaisten asukkaiden sekä sisä- että ulkokäyttöön soveltuvia liukuestevaihtoehtoja. Fysioterapeutti esittelee liukuestevaihtoja vanhusten viikolla maanantaina , jolloin käyttäjillä on mahdollisuus tutustua tuotteisiin. Hankinta tehdään tämän jälkeen. Päätösehdotus hyväksyttiin lautakunnan päätökseksi yksimielisesti. Khall Valtiokonttorilta saatujen vanhusten huollon edistämiseen pääomien saldo on ,12. Lisätietoja edellä mainituista asioista kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: Kj:n ehdotus: päättää: 1. liukuesteiden hankintaan varattua :n määrärahaa voidaan kohdentaa vanhus- ja vammaispalvelulain piiriin kuuluvien rautavaaralaisten asukkaiden lisäksi määrärahan puitteissa itsenäisesti kotona asuvien 75-vuotiaiden ja mikäli määrärahaa riittää 70-vuotiaiden ulko-/ sisäliukuesteiden hankintaan henkilökohtaisen tarpeen mukaisesti. 2. merkitä tietoonsa saatetuksi fysioterapeutin tehtävän selvittää vanhus- ja vammaispalvelulain piiriin kuuluvien rautavaaralaisten asukkaiden sekä sisä- että ulkokäyttöön soveltuvia liukuestevaih-
27 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Kunnanvaltuusto Perusturvalautakunta toehtoja. Fysioterapeutti esittelee liukuestevaihtoja vanhusten viikolla maanantaina , jolloin käyttäjillä on mahdollisuus tutustua tuotteisiin. Hankinta tehdään tämän jälkeen. Vuonna 2016 vanhustenviikkoa vietetään teemalla: "Tekee mieli oppia". 3. kattaa liukuesteiden hankinnan valtiokonttorilta saaduista varoista. Tämä :n muutos huomioidaan Toimeksiantojen pääomissa /Kunnan vuoden 2016 tilinpäätöksessä. Esittelijän perustelut: - kunnanhallitus päätti kokouksessa nro 7/ :ssä 93 yksimielisesti siirtää vanhustenhuollon edistämiseen käyttämättä olevat pääomat ( ,63 ) vuoden 2011 tilinpäätöksessä kunnan omasta pääomasta Toimeksiantojen pääomiin. - kunnanhallitus päättää aina varojen käytöstä valtiokonttorin esittämin ehdoin. Perusturvalautakunta valmistelee vanhustenhuollon edistämiseen saatujen varojen kohdennuksen. Valmistelussa keskeinen asiakirja on kunnanvaltuuston kokouksessa nro 7/ :ssä 61 hyväksymä Rautavaaran kunnan Ikääntymispoliittinen strategia ja palvelurakenteen kehittämisohjelma Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.
28 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Kunnanvaltuusto Valtuutettujen aloitteet/keskustan valtuustoryhmän aloite /Kunnostus- ja ylläpitosuunnitelma kunnan virkistysalueille/ta-2017 ja TASU Kvalt Valtuutetun aloiteoikeus: Rautavaaran kunnan kunnanvaltuuston työjärjestyksen 5 :n mukaan (hyväksytty kunnanvaltuustossa ) kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava. Rautavaaran keskustan valtuustoryhmän aloite: Kunnostus- ja ylläpitosuunnitelma kunnan vastuulla oleville virkistysalueille Keskustan valtuustoryhmä: Petteri Soininen, Rauni Pursiainen, Marita Riekkinen, Jorma Korhonen, Eero Kukkonen ja Matti Ahonen jättivät valtuuston puheenjohtajalle valtuustoaloitteen: " Rautavaaran keskustan valtuustoryhmä esittää, että kunta laatii Kunnostus- ja ylläpitosuunnitelman kunnan vastuulla olevien virkistysalueiden osalta. Esimerkkinä voidaan pitää kunnan uimarantojen ja Kiparin näköalatornin hoitamatonta tilaa. Nämä virkistysalueet ovat kunnan matkailuimagon kannalta erittäin tärkeitä näyteikkunoita, joten niiden ylläpitoon on panostettava." Asia päätettiin lähettää yksimieliseti kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Khall Kunnan voimassa olevan hallintosäännön mukaan 58 sivu 18. (Hyväksytty kunnanvaltuustossa ): Teknisen lautakunnan tehtäväalue: Tekninen lautakunta vastaa toimivasta yhdyskuntatekniikasta, yhdyskuntarakentamisen edellytyksistä luomalla kuntalaisille kestävää kehitystä tukevan ja viihtyisän asuin- ja vapaa-ajan- ympäristön. Lautakunnan tehtäväalueina ovat: rakennuttaminen ja rakentaminen kiinteistöjen hallinta, kunnossapito ja huolto kunnallistekniikka
29 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Kunnanvaltuusto liikenneväylät liikuntapaikat ja ulkoilureitit rakennustarkastus ja - valvonta ympäristönsuojelu pelastustoimi asuntopolitiikka jätehuolto kaavoitus ja maankäyttö Lautakunta toimii rakennusvalvontaviranomaisena, ympäristönsuojeluviranomaisena, ulkoilulain mukaisena leirintäalueviranomaisena, maa-aineslain mukaisena valvonta- ja lupaviranomaisena, jätelain ja vesilain mukaisena valvontaviranomaisena, kunnan pelastusviranomaisena. Lisätietoja edellä mainituista asioista antaa kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: unto.murto@rautavaara.fi Kj:n ehdotus: päättää antaa kunnanvaltuuston kokouksessa nro 3/ tehdyn keskustan valtuustoryhmän aloitteen kunnan virkistysalueiden kunnostus- ja ylläpitosuunnitelman laadinnan tulosalue IV/Tekninen lautakunta ja tekninen osasto valmisteltavaksi vuoden 2017 talousarvioon ja taloussuunnitelmaan vuosille Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.
30 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Kunnan sijoitussalkun pääoman tallentaminen/säästöpankki Optia/Pääoman siirtäminen kunnan yritystilille Khall päätti kokouksessa nro 7/ :ssä 117 takaisinostaa Nordea Private Banking Savo-Karjalan allekirjoitetun kapitaalisaatiosopimuksen nro Rautavaaran kunnan sijoitussalkun varallisuus yhteensä ,25 (Omaisuusraportti ). Lisätietoja edellä mainituista asioista kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: Kj:n ehdotus: päättää, että kunnan sijoitussalkun pääoman ,25 määräaikaisesta tallettamisesta käynnistetään neuvottelut paikallisen Säästöpankki Optian kanssa. Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. Khall Säästöpankki Optia/Rautavaaran konttorin määräaikaiselle kolmen (3) kuukauden säästötalletustilille on tallennettu sijoitussalkun pääoma ,50. päätti kokouksessa nro 9/ :ssä 164 myöntää kunnanjohtaja Unto Murrolle ja kirjanpitäjä Maija Rossiselle tilinkäyttöoikeuden Sp Optian määräaikaiselle talletustilille. Määräaikaistalletuksen käyttö: kunnanhallituksen päätöksellä. Kj:n ehdotus: päättää: 1. siirtää määräaikaisen kolmen (3) kuukauden säästötalletustilin koko pääoman kunnan yritystilille FI käytettäväksi kunnan Investointi- ja käyttötalous sekä rahoitusmenoihin yleiskatteisesti. 2. tarkastaa pöytäkirjan heti kokouksessa julkilukemalla. Asia päätettiin jättää pöydälle lisäselvityksiä (ml. tarjouspyyntö rahavarojen sijoittamisesta) varten.
31 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 14/ Lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset Khall Kuntalain 51 :n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen mennessä ovat kunnanhallitukselle saapuneet seuraavien lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset: I Lautakuntien pöytäkirjat: - sivistyslautakunnan pöytäkirja nro 7/ perusturvalautakunnan pöytäkirja nro 7/ teknisen lautakunnan pöytäkirja nro 7/ II Viranhaltijapäätökset: - kunnanjohtaja Unto Murto: * 1 kpl yleinen päätös - perusturvajohtaja Helvi Mustonen: * 2 kpl henkilöstöpäätös - vs.kunnaninsinööri Petri Ahonen: - ruokapalvelupäällikkö Marja Nuutinen: * 1 kpl henkilöstöpäätös - siivouspalvelupäällikkö Pia Lievonen: * 2 kpl henkilöstöpäätös Lisätietoja edellä mainituista asioista kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: unto.murto@rautavaara.fi. Kj:n ehdotus: päättää: 1. merkitä lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset tiedoksi. 2. todeta, ettei kunnanhallitus käytä kuntalain 51 :n mukaista ottooikeuttaan muutoin tehtyjen päätösten osalta. Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.
Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille
Perusturvalautakunta 65 23.08.2016 Kunnanhallitus 205 05.09.2016 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille 2017-2019 Petu 23.08.2016 65 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 31.8.2016
Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille
Kunnanhallitus 203 05.09.2016 Kunnanhallitus 290 28.11.2016 Kunnanhallitus 302 12.12.2016 Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille 2016-2017 Khall 05.09.2016 203 Uusi
Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta
Perusturvalautakunta 59 05.09.2017 Kunnanhallitus 281 02.10.2017 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta 2018-2020 Petu 05.09.2017 59 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 15.09.2017
Rautavaara-Savotta: Kunnan uusi toimintamalli ja kunnanvaltuuston koko /Kunnan uusi hallintosääntö alkaen
Kunnanhallitus 204 05.09.2016 Kunnanhallitus 217 19.09.2016 Kunnanhallitus 63 06.03.2017 Rautavaara-Savotta: Kunnan uusi toimintamalli ja kunnanvaltuuston koko 1.6.2017/Kunnan uusi hallintosääntö 1.6.2017
Rautavaara-Savotta: Kunnan uusi toimintamalli ja kunnanvaltuuston koko /Kunnan uusi hallintosääntö alkaen
Kunnanhallitus 204 05.09.2016 Kunnanhallitus 217 19.09.2016 Kunnanhallitus 63 06.03.2017 Kunnanhallitus 119 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 28 29.05.2017 Rautavaara-Savotta: Kunnan uusi toimintamalli ja kunnanvaltuuston
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 16:45-18:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja
Rautavaaran kunta Kokouskutsu 4/
Rautavaaran kunta Kokouskutsu 4/2017 47 Aika 09.11.2017 klo 18:30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 49 27 Pöytäkirjantarkastajien
Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet
Kunnanhallitus 201 07.09.2015 Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Khall 07.09.2015 201 Uusi Kuntalaki VI Osa Talous 13 luku
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 9/
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 9/2016 154 18.10.2016 Aika 18.10.2016 klo 14:00-15:15 Paikka Kunnanvirasto, kunnahallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 79 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014
KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 364 188 Kunnanvaltuuston
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014
KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 361 187 Kunnanvaltuuston
Kunnanhallituksen kokoushuone
Kokouskutsu / Esityslista Nro 2/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 15.3.2018 Klo 17.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2018. Kunnanhallituksen kokoushuone, Kunnanvirasto, Rautalampi. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2018 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 26.11.2018 klo 10.00 16.50 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanhallituksen kokoushuone, Kunnanvirasto, Rautalampi Pöytäkirjan
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus
KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki
Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen
Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki
1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija
Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen
Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015
Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat
Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää
Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen
Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 174 08.11.2016 Aika 08.11.2016 klo 12:00-13:25 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 89 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/ Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2016 46 15.11.2016 Aika 15.11.2016 klo 10:00-11:01 Paikka Khall huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden 48 toteaminen 35
Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta
TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 3/
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 3/2016 20 06.10.2016 Aika 06.10.2016 klo 13:00-14:45 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 15 Pöytäkirjantarkastajien
Jämijärven kunnanviraston kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus
Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:
Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.11.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Lahti Tapani,
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 11/
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 11/2016 133 15.11.2016 Aika 15.11.2016 klo 18:30-20:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 90 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 135 91
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85
Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio
KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,
Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta
Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 12) Aika 20.02.2019, klo 17:04-17:20 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Kokouksen
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Elinvoima- ja konsernijaosto 11.09.2017 Aika 11.09.2017 klo 12:30-13:54 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016
Tekninen jaosto 4.4.2016 AIKA Maanantai 4.4.2016 kello 18.00-21.15 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone (Kestintie 3, 37370 Narva) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 28 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015. 07.09.2015 klo 17.00 17.55
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 07.09.2015 klo 17.00 17.55 Kunnanviraston kokoushuone Kärkelä Pilvi Aittoniemi Helena Kohtala Paavo
keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm
Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.
MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat
Torstai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1
Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan
19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017
Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen
Kunnanhallitus 85 23.03.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Siv.ltk 29 Osastopäällikön ehdotus:
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018
1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala
Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016
HYTE -toimijat. Sakari Kela,
HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä
VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)
Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)
Muonion kunta Esityslista / 3/
Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja
Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone
KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 15.10.2013 KOKOUSAIKA 21.10.2013 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 52 40 Asiantuntijan kuuleminen 2 53
SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/
SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Laihia Pöytäkirja 8/ ( 11) Perusturvalautakunta Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
Laihia Pöytäkirja 8/2018 1 ( 11) Aika 19.09.2018, klo 19:00-20:46 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 68 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone
KOKOUSKUTSU Tarkastuslautakunta 10.10.2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia
Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.
Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
KUNNANVALTUUSTO No 07/2013
1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 KOKOUSAIKA 19.12.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 63 64 65 1 66 2 67 68 Kokouksen
Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.
Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Hallintokunnat
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 28.2.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Torstai 05.09.2013 klo 9.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
MERIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 19.12.2018 klo 19.00 Paikka Kilpukan ruokala Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Liite
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 SISÄLLYSLUETTELO 18 ARVIOINNIN KÄYTÄNNÖN SUORITTAMINEN... 28 19 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA MENOJEN HYVÄKSYMINEN... 29 20 VIRANHALTIJOIDEN KUULEMINEN... 30 21
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2016 1
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2016 1 04.02.2016 Aika 04.02.2016 klo 08:30-11:20 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU
Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila
Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset
Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 18.02.2013 klo 9.00 11.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2016 67 15.03.2016 Aika 15.03.2016 klo 12:00-13:55 Paikka Kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 69 35 Pöytäkirjantarkastajien
Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT
KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 8.12.2011 KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 57 35 Osallistuminen Oppiva
kunnanhallituksen edustaja
I TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2010 Aika: Torstaina 02.09.2010 klo 19.00-20.05 Paikka: Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Eija Mahlamäki
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 27.6.2013 klo 12.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 218 219
Mäntyharju Pöytäkirja 4/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kuntatarkastajan tarkastushavainnot kuntatarkastuksesta
Mäntyharju Pöytäkirja 4/2018 1 ( 14) Aika 10.04.2018, klo 13:30-16:05 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus 18 Asiakkuuspäällikkö
Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen
Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston
Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
16 Tarkastuslautakunnan talousarvio ja toimintasuunnitelma Kuntatarkastajan tarkastushavainnot tarkastuksesta
Mäntyharju Pöytäkirja 4/2015 1 (10) Aika 01.09.2015, klo 13:00-15:18 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjan tarkastus 15 Talouden
FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta
Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä
3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2016 63 26.05.2016 Aika 26.05.2016 klo 18:30-20:17 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 38 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 65 39 Pöytäkirjantarkastajien
Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo
Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo