Vesihuollon kehittämispäivä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesihuollon kehittämispäivä"

Transkriptio

1 Vesihuollon kehittämispäivä Jyrki Palomäki Alueidenkäyttö- ja vesihuoltoyksikön päällikkö Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

2 Ajankohtaista Valtakunnallisen viemäröintiohjelman toteutuminen EPOELYN alueella Valtion rahoitustuki vesihuoltoon jatkossa? Haja-asutuksen jätevesien käsittely Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistus ja sen vaikutukset vesihuoltoasioiden hoitoon 2

3 Valtakunnallinen viemäröintiohjelma 3

4 Valtakunnallinen viemäröintiohjelma 4

5 Valtakunnallinen viemäröintiohjelma Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämät vesihuoltoavustukset ja niiden vaikuttavuus: Keräilyviemäreihin vesihuoltoavustuksia yhteensä: MMM EUR YM EUR à YHT noin 4,6 milj EUR Avustettujen kohteiden vaikuttavuus: Yli 5000 taloutta saadaan viemäröinnin piiriin + luodaan mahdollisuuksia alueiden kehittymiselle jatkossa (uusille liittyjille) 5

6 Nimetyt 2012 jälkeen aloitetut isot avustuskohteet (viemäröintiohjelman mukaisia) : Kälviä-Kokkola siirtoviemäri ja yhdysvesijohtohanke I-vaihe ja II-vaihe (YM) (10,5 milj, valtion avustusta 2,9 milj. ) Pietarsaaren seudun yhdysvesijohdot ja siirtoviemärit hanke (MMM) (6,4 milj, valtion avustusta 2milj. ) Kauhavan haja-asutusalueen viemäröintihanke (MMM) (4,4 milj, valtion avustusta 2milj. ) Teuva-Närpiö-Kaskinen siirtoviemäri ja yhdysvesijohtohanke (YM) (11 milj., Valtion avustusta 3,1 milj. ) isoihin vesihuoltohankkeisiin myönnettiin avustuksia yhteensä 10 mil. EUR. Hankkeiden kokonaiskustannukset olivat 32,3 milj. EUR 6

7 Valtakunnallinen viemäröintiohjelma / neuvonta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämät avustukset hajajätevesineuvontahankkeille (Pohjanmaan Jässi-hankkeille) yhteensä EUR (kokonaiskustannukset n EUR) Yli 2900 kartoitus- ja neuvontakäyntiä Yleisneuvontaa yli 2000 kiinteistölle Vuoden 2016 avustusmahdollisuudet eivät ole vielä tiedossa. 7

8 Valtion rahoitustuki vesihuoltoon jatkossa? 8

9 Valtion rahoitustuki vesihuoltoon jatkossa? 9

10 Valtion rahoitustuki vesihuoltoon jatkossa? 10

11 Valtion rahoitustuki vesihuoltoon jatkossa? 11

12 Valtion rahoitustuki vesihuoltoon jatkossa? 12

13 Haja-asutuksen jätevesien käsittely 13

14 Haja-asutuksen jätevesien käsittely 14

15 Haja-asutuksen jätevesien käsittely 15

16 16

17 Haja-asutuksen jätevesien käsittely Haja-jätevesityöryhmän esittämät vaihtoehdot: 1. Hallitusohjelman mukaisesti kunnat päättävät - ennen vuotta 2004 rakennettujen kiinteistöjen jätevesiremontit ei herkillä alueilla à vasta rakennusluvan edellyttävän toimenpiteen yhteydessä - ympäristönsuojelulakiin kriteerit pilaantumiselle herkille alueille - kunnat määrittelevät alueet määräyksissään, joko velvoitettuina tai vapaaehtoisesti 2. Hallitusohjelman mukaisesti herkät alueet lakiin - ennen vuotta 2004 rakennettujen kiinteistöjen jätevesiremontit ei herkillä alueilla à vasta rakennusluvan edellyttävän toimenpiteen yhteydessä - Ympäristönsuojelulakiin kriteerit pilaantumiselle herkille alueille yksityiskohtaisemmin: pohjavesialueet ja vähimmäisetäisyys vesistöihin, lisäksi etäisyys naapuriin ja tulvariskialueisiin huomioon - Myös herkillä alueilla nykyiset vähimmäisvaatimukset jätevesien puhdistustasolle - Kunta voi määräyksillään tiukentaa vaatimuksia (etäisyydet, puhdistusvaatimustaso tms.) 3. Poikkeamissäännöksen väljentäminen - Ympäristönsuojelulain 157 :n muuttaminen siten, että ympäristövaatimukset ja kiinteistön omistajaan liittyvät vaatimukset (esim. korkea ikä, pitkäaikainen työttömyys) erillisinäkin riittävät poikkeamisen myöntämiseen eli ja - sanan muuttaminen tai -sanaksi - YSL 157 :n muuttaminen lisäksi siten, että lisätään alhainen asukasmäärä perusteeksi harkita poikkeamisen myöntämistä määräajaksi. - Voitaisiin käyttää myös yhdessä vaihtoehtojen 1 ja 2 kanssa 17

18 18

19 19

20 Aluehallintouudistus 20

21 Selvityshenkilö Lauri Tarasti toimikausi

22 Tarastin esittämä rakenne Pääosa nykyisistä valtion aluehallinnon tehtävistä ja kaikki maakuntien liittojen tehtävät hoidettaisiin jatkossa 18 maakunnassa Poliittista harkintaa vaativa päätöksenteko maakuntavaltuustolla ja hallituksella Oikeusharkintaisissa asioissa päätöksenteko maakuntavirastoilla (tehtävien keskittämiset mahdollisia) Osa tehtävistä (mm. luonnonsuojelutehtävät ja osa ympäristönsuojelutehtävistä) siirretään aluehallintovirastoille ja organisoidaan niiden toiminta valtakunnallisesti uudelleen, mm. valtakunnallinen toimivalta 22

23 Tarastin esityksen mukaisen ratkaisun henkilöstövaikutukset 18 maakuntaan siirretään tehtäviä yli henkilötyövuoden verran Valtion viranomaisena toimiville aluehallintovirastoille siirretään tehtäviä noin henkilötyövuoden verran

24 Tehtävien hoitaminen ja päätösten tekijät jatkossa? à Lopputulos esityksen mukaisessa ratkaisussa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen tehtävissä: Hallitus Etelä- Pohjanmaan maakunta valtuusto Maakuntavirasto Hallitus Pohjanmaan maakunta valtuusto Maakuntavirasto Etelä- Pohjanmaan ELY-keskus Keski- Pohjanmaan maakunta Hallitus valtuusto Maakuntavirasto Aluehallintovirasto (valtion viranomainen) Liikennevirasto (valtion viranomainen) 24

25 Tarastin ehdotukset vesihuollon osalta 25

26 Tarastin ehdotuksen vaikutus käytännössä? Maakunnista hoidettaisiin jatkossa: Vesihuollon yleiset edistämistehtävät Vesihuoltolain valvontatehtävät Terveydensuojelulain valvontatehtävät Aluehallintovirastosta hoidettaisiin jatkossa: Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvat ja niiden valvonta Vedenottoluvat ja niiden valvonta 26

27 Ympäristöhallinnon tehtävien sijoittumisen osalta asetettu työryhmä Toimikausi

28 Hallituksen linjausta aluehallinnon uudistuksen perusteista ei vielä ole à Tarastin selvityksen ratkaisu saattaa vielä muuttua 28

Aluehallintouudistus

Aluehallintouudistus Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla

Lisätiedot

HAJAJÄTEVESITYÖRYHMÄN EHDOTUKSET LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI

HAJAJÄTEVESITYÖRYHMÄN EHDOTUKSET LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI HAJAJÄTEVESITYÖRYHMÄN EHDOTUKSET LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI LOUNAIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄ LAITILA 11.11.2015 11.11.2015 YLEISTÄ RYHMÄSTÄ YM asetti 12.2.2015 työryhmän, jonka toimikausi oli 16.2.- 31.10.2015

Lisätiedot

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarasti 26.1.2016 26.1.2016 1 Lähtökohtani Asiakaslähtöisyys Ymmärrettävyys Yksinkertaistaminen

Lisätiedot

Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)

Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lähtökohtani: asiakaslähtöisyys -ymmärrettävyys -yksinkertaistaminen -yhdenmukaistaminen Tehtävien jaosta

Lisätiedot

Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin selvitys valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta - lukuun ottamatta sosiaali-

Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin selvitys valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta - lukuun ottamatta sosiaali- Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin selvitys 26.1.2016 valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta - lukuun ottamatta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta Selvityksen lähtökohdat

Lisätiedot

Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus

Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät Kemi 16.11.2016 Arto Seppälä Aiheita Lapin vesihuollon tila Vesihuollon rahoitus Ajankohtaista vesihuoltolain siirtymäsäännöksissä Maakuntauudistus

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos ympäristönsuojelulain muuttamisesta

Hallituksen esitysluonnos ympäristönsuojelulain muuttamisesta Hallituksen esitysluonnos ympäristönsuojelulain muuttamisesta 27.4.2016 Haja-asutuksen talousjätevesien käsittelyä koskevaa sääntelyä ehdotetaan kohtuullistettavan ja selkeytettävän Hallitusohjelman kirjaus

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

Uudenmaan vesihuolto. Ajankohtaista

Uudenmaan vesihuolto. Ajankohtaista Uudenmaan vesihuolto Ajankohtaista Teemu Haapala Uudenmaan ELY-keskus Valtion tuet - vesihuoltoavustukset Määrärahat vuodelle 2015-1 250 000 - Hakemuksia 18 kpl Esitys jaosta hyväksyttäneen Y:n johtoryhmän

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan

Lisätiedot

Seinäjoen lausunto koskien HE 128/2016 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, hajajätevedet

Seinäjoen lausunto koskien HE 128/2016 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, hajajätevedet Seinäjoen lausunto koskien HE 128/2016 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, hajajätevedet Hanna Latva-Kiskola Seinäjoen kaupunki ympäristötarkastaja 5.10.2016 Iso kiitos, että

Lisätiedot

Yhdyskunnat ja haja-asutus

Yhdyskunnat ja haja-asutus Yhdyskunnat ja haja-asutus Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Viemäröintiohjelma Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan yhdyskuntajätevesien puhdistusta tehostetaan

Lisätiedot

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen kannalta Ylijohtaja ELY-keskusten tehtävät pääosin itsehallintoalueille ELY-keskukset kannattavat ELY-keskusten, maakunnan liittojen ja TE-toimistojen

Lisätiedot

Rautjärven Veden toimintaalueiden

Rautjärven Veden toimintaalueiden Rautjärven Veden toimintaalueiden vesihuolto Infotilaisuus 27.2.2019 Ympäristötoimi Noudatettava lainsäädäntö Vesihuoltolaki Ympäristönsuojelulaki Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen

Lisätiedot

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Johanna Kallio, SYKE / Kestävä vesihuolto Vesihuolto-pohjavesi - neuvottelupäivät, 4.-5.4.2017 Tampere Haja-asutusalueiden

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19.-20.11.2014 OULU

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19.-20.11.2014 OULU Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19.-20.11.2014 OULU Aulis Kaasinen, PoP ELY 1 Säädösmuutokset Uusi ympäristönsuojelulaki 527/2014 Ympäristönsuojeluasetus 713/2014 Vesihuoltolain 119/2001 muutos (681/2014)

Lisätiedot

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti Katja Helenius Satafood Kehittämisyhdistys ry JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA - JÄNES Rahoitus:

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISEN VIEMÄRÖINTIOHJELMAN LOPPURAPORTTI

VALTAKUNNALLISEN VIEMÄRÖINTIOHJELMAN LOPPURAPORTTI VALTAKUNNALLISEN VIEMÄRÖINTIOHJELMAN 212 216 LOPPURAPORTTI 16.2.218 Katri Vasama katri.vasama@mmm.fi 295 162 241 Ari Kangas ari.kangas@ym.fi 295 25 34 Johanna Kallio johanna.kallio@ymparisto.fi 295 251

Lisätiedot

Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista

Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista Osuuskuntailta 11.11.2009 / 19.11.2009 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Vesiosuuskuntien määrä kunnittain Satakunta Eura Eurajoki Harjavalta Honkajoki Huittinen Jämijärvi

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VESIHUOLLOSSA

AJANKOHTAISTA VESIHUOLLOSSA AJANKOHTAISTA VESIHUOLLOSSA LOUNAIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄ 2016 RAUMA 16.11.2016 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN KUULUMISIA YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET Edellytykset biotalouteen ja ruokaan

Lisätiedot

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin kuulemistilaisuus 13.1.2016 TEM:in näkemys 18.12.2016 (1) ELY-keskusten, TE-toimistojen ja maakuntien liittojen

Lisätiedot

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2.

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2. Hajajätevesiasetus Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011 Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 1 Hajajätevesiasetuksen soveltamisala Sovelletaan viemäriverkoston ulkopuolella Soveltamisala

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät Luottamushenkilökoulutus 4.10.2017 Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus 2020 1.1.2020 uusi aluehallinnon taso, maakunta Pohjanmaan

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV Aluehallintouudistus Valmistelun tilannekatsaus, osa IV 6.4.2016 1 Aluehallintouudistus on hallituksen kärkihanke, valmistelu käynnistyy nyt Hallitus on 5.4.2016 tehnyt ratkaisun maakunnille siirrettävistä

Lisätiedot

Katsaus lainsäädäntöön - hajajätevedet

Katsaus lainsäädäntöön - hajajätevedet Katsaus lainsäädäntöön - hajajätevedet Erja Werdi, ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus 11.5.2016 Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus ohjelma Teemat 1. Esittely, osallistujat ja lyhyt selostus

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistus

Aluehallinnon uudistus Aluehallinnon uudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.12.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VESIHUOLLOSSA

AJANKOHTAISTA VESIHUOLLOSSA AJANKOHTAISTA VESIHUOLLOSSA MAAKUNNALLISET VESIHUOLTOPÄIVÄT MERIKARVIA 12.11.2013 LAITILA 14.11.2013 AJANKOHTAISTA MINISTERIÖISTÄ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ VESIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN Edelleen keväisen

Lisätiedot

Kansliapäällikkö Hannele Pokka. hallintotuomioistuinpäivillä

Kansliapäällikkö Hannele Pokka. hallintotuomioistuinpäivillä Kansliapäällikkö Hannele Pokka hallintotuomioistuinpäivillä 27.1.2017 Ollaanpa mitä mieltä ollaan, Sipilän hallituksen uudistuksista, niiden sisällöstä ja annetuista aikatauluista, nykyhallitus on pannut

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja Luova tulee (ehkä) Viimeisimmät uutiset

Maakuntauudistus ja Luova tulee (ehkä) Viimeisimmät uutiset Maakuntauudistus ja Luova tulee (ehkä) Viimeisimmät uutiset PIMA-päivät 5.9.2018 Satu Pääkkönen, Uudenmaan ELY-keskus Tilannekatsaus sote- ja maakuntauudistukseen Aloituksen aikataulu siirtyi vuoteen 2021

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Etelä-Savo 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio,

Lisätiedot

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus 10.6.2017. Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta - Kiinteistön rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. - Kiinteistö liitetään

Lisätiedot

ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta

ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta Kuulemistilaisuus 13.1.2016. Valtiovarainministeriö. ELY-keskusten ylijohtajat Elinkeinot, työllisyys ja osaaminen -tehtävät 1/2

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011

KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011 KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011 Risto Mansikkamäki ympäristökeskuksen johtaja Keski Uudenmaan ympäristökeskus Keski Uudenmaan ympäristökeskus Keski Uudenmaan ympäristökeskus on Järvenpään ja Keravan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Pajunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ

HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Neuvottelutulos 5.4.2016 HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Hallitus on sopinut perustuslaissa 121 :n 4 momentissa tarkoitetuille itsehallintoalueille -maakunnille - osoitettavista

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta?

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Hajajätevesilainsäädännön uusimmat käänteet Lohja 15.11.2010 1 Voimassa oleva lainsäädäntö Ympäristönsuojelulain säännökset talousjätevesistä 18 :ssä (ja 11 :ssä)

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistaminen

Aluehallinnon uudistaminen Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke 1092009 10.9.2009 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten, työvoima- ja

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Savo, 23.10.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 AIHEET Kiinteistöä ei tarvitse liittää laitoksen jätevesiviemäriin,

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallinnossa

Ajankohtaista aluehallinnossa Ajankohtaista aluehallinnossa 21.11.2016 Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Timo Jokelainen 2 Maakunta-/aluehallintouudistus 1.1.2019 ELY-keskus (maakunnan liitot, AVIt jne.) lakkaavat ja tilalle

Lisätiedot

Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen

Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen Erkki Santala, Suomen ympäristökeskus Lammin ympäristönsuojelupäivät, Jätevesineuvonnan rooli - yleistä Tarjota puolueetonta,

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Esityksen sisältö Hankkeen taustaa Vastamäen tilanne vesihuollon näkökulmasta Alkuperäinen tavoite Tilanne

Lisätiedot

Merkittävät tulvariskialueet

Merkittävät tulvariskialueet Ehdotus Kaakkois-Suomen merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto

Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuolto taajamien ulkopuolella Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuoltolain 10 Vesihuoltolaki 10 (22.8.2014/681) [HE 218/2013] (Kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon) Vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö 9.10.2015 2 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Maankäyttö, luonnonvarat ja liikenne / ehdotus jatkovalmistelulle

Maankäyttö, luonnonvarat ja liikenne / ehdotus jatkovalmistelulle Maankäyttö, luonnonvarat ja liikenne / ehdotus jatkovalmistelulle Tällä hetkellä maakuntakaavoitus on tuotettu Etelä-Pohjanmaalla ELY:n L- ja Y-vastuualueet ovat tuottaneet palvelunsa pääosin kolmen maakunnan

Lisätiedot

Valituksenalainen päätös: Isonkyrön kunnanvaltuusto

Valituksenalainen päätös: Isonkyrön kunnanvaltuusto 1 (5) VAASAN HALLINTO-OIKEUS Korsholmanpuistikko 43 PL 204 65101 Vaasa Hallinto-oikeuden dnro: 01414/16/5212 Valituksenalainen päätös: Isonkyrön kunnanvaltuusto 19.9.2016 18 Valittaja: Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 22.2.2016 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus edistää Yrittäjyyttä, työmarkkinoiden toimintaa, osaamista ja kulttuuria Liikennejärjestelmän toimivuutta ja liikenteen

Lisätiedot

Poikkeamishakemusten käsittely

Poikkeamishakemusten käsittely Poikkeamishakemusten käsittely YSL (527/2014) 157 : Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen Minttu Peuraniemi Lammin päivät 2.10.2014 Aatteellinen yhdistys aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa

Lisätiedot

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Uudenmaan ELY-keskus / Antti Mäntykoski Toteutustilanne Valtakunnallinen toteutusohjelma SY 8/2011 (VNpp 17.2.2011)

Lisätiedot

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Ympäristönsuojelulaki 16 luku Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 154 Talousjätevesien käsittelyyn liittyvät määritelmät Tässä luvussa tarkoitetaan: 1) talousjätevedellä

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN VIEMÄRÖINNIN LAAJENTAMISALUEET JA PRIORISOINTI

LOUNAIS-SUOMEN VIEMÄRÖINNIN LAAJENTAMISALUEET JA PRIORISOINTI LOUNAIS-SUOMEN VIEMÄRÖINNIN LAAJENTAMISALUEET JA VESILAITOSYHDISTYKSEN ALUEELLINEN VESIHUOLTOPÄIVÄ 15.3.2012 PORI Varsinais-Suomen ELY-keskus, Jyrki Lammila 5.3.2012 1 YLEISTÄ Satakunnan ja Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Karjala 18.9.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Tässä selvityksessä on tarkasteltu yhdyskuntakehityksen ja vesihuollon tarpeiden yhteensovittamista. Tavoitteena on selvittää maankäytön kehityksen

Lisätiedot

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Vesihuolto Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma jatkossa huomioitavaa

Lisätiedot

Maaseudun rahoitustilastot 2015

Maaseudun rahoitustilastot 2015 Maaseudun rahoitustilastot 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Pohjanmaan maakunta Pohjanmaalla tehtiin maan eniten investointitukipäätöksiä Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTA. - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012

JÄTEVESINEUVONTA. - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012 JÄTEVESINEUVONTA - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden edistäminen Jäsenet:

Lisätiedot

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)

Lisätiedot

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 4.3.2016 6.3.2016 1 Miksi sote -uudistus: tavoitteet Julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen VM arvio 3

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VESIHUOLLOSSA

AJANKOHTAISTA VESIHUOLLOSSA AJANKOHTAISTA VESIHUOLLOSSA LOUNAIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄ 2015 LAITILA 11.11.2015 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN KUULUMISIA Hallituksen kärkihankkeet ja vesihuolto Biotalous Vesihuolto-osaaminen mukaan

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki

Lisätiedot

Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä

Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä Kiinteistöille, joita ei ole liitetty viemäriverkostoon, säädetään ympäristönsuojelulaissa (86/2000, sen muutoksessa 196/2011) yleisestä

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi

Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi Dnro EPOELY/59/07.02/2011 Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi Valtatie 8, Vöyri (Unto Tapio, 2004). Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto

Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto Vesihuoltoavustukset Vesiosuuskuntaseminaari, Vihti 27.9.2008 Ilkka Juva 1 Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto Tehtäviä mm. Vesihuollon yleinen kehittäminen toimialueella Vesihuoltolain valvontaviranomainen

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESI- HANKE. Minttu Peuraniemi Kuka vie hajajätevesivalssia-seminaari

LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESI- HANKE. Minttu Peuraniemi Kuka vie hajajätevesivalssia-seminaari 1 LÄNSI-UUDENMAAN HAJAJÄTEVESI- HANKE Minttu Peuraniemi Kuka vie hajajätevesivalssia-seminaari 15.11.2010 2 Haja-asutuksen jätevesihuollon toteuttaminen vesiensuojelun ja maankäytön suunnittelun kannalta

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 11.11.2016 Risto Timonen 16.11.2016 Maakuntauudistus Valtakunnallinen aluehallintovirasto kokonaan uusi ympäristötehtäviä AVIeista ja ELYistä Maakunnat kokonaan uusi

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Savon ELY-keskus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pekka Häkkinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

OMAKOTILIITON LAUSUNTO

OMAKOTILIITON LAUSUNTO OMAKOTILIITON LAUSUNTO Lausuntopyyntö/asiantuntijakutsu Ympäristövaliokunta ti 20.9.2016 klo 10.00 HE 128/2016 vp (jätevesi) SISÄLTÖ Kohdat, joissa sääntely selkiytyy Kehittämiskohteet Omakotiliiton esitykset

Lisätiedot

Ajankohtaista ojitus- ja peruskuivatusasioista

Ajankohtaista ojitus- ja peruskuivatusasioista Ajankohtaista ojitus- ja peruskuivatusasioista Kyrönjoki -työryhmän kokous Ojituksiin liittyvät tehtävät E-P:n ELY-keskuksessa Ympäristönsuojeluyksikkö (Y-vastuualue) vesilain valvonta, vesilain mukaisen

Lisätiedot

Dnro:592/14.05.01.00/2013 Kunnanhallituksen päätös 22.9.2014 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan Ely-keskukselle Vihdin jätevesihuollon vaihtoehdot hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA-selostus)

Lisätiedot

Ewapower Ab Oy sijaitsee Pirilön teollisuusalueen kiinteistöllä , jossa toimii myös Ab Ekorosk Oy:n jätekeskus.

Ewapower Ab Oy sijaitsee Pirilön teollisuusalueen kiinteistöllä , jossa toimii myös Ab Ekorosk Oy:n jätekeskus. Päätös 10.06.2019 PÄÄTÖS Poikkeuksellisesta tilanteesta tehdystä ilmoituksesta (YsL 123 ) Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2019 ILMOITTAJA Ewapower Ab Oy Launisaarentie 90 68600 PIETARSAARI TOIMINNAN SIJAINTI

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 4.04.07 Sivu / 58/07.00.0 Ympäristölautakunta 4 9..07 Kaupunginhallitus 7 0.4.07 50 Espoon kaupungin ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen Valmistelijat / lisätiedot: Erja Tiihonen, puh.

Lisätiedot

JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU- JA RAKENTAMISOHJE

JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU- JA RAKENTAMISOHJE JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU- JA RAKENTAMISOHJE Tero Hietala rakennustarkastaja Kuusamon kaupunki - Rakennusvalvonta Keskuskuja 6 PL 9, 93601 Kuusamo 040 860 8931 Vaihde: 040 860 8600 www.kuusamo.fi

Lisätiedot

Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie NURMO

Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie NURMO Päätös EPOELY/2023/2016 16.2.2018 Julkinen Sandelin Petter Gustav Alexander Nurmon kirkkotie 15 60550 NURMO ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus

Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus Vesiyksikkö Nykytoiminnan kuvaus VARELY Vesiyksikkö / Mirja Koskinen 14022017 VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Ympäristö ja luonnonvarat-vastuualue johtaja Risto Timonen Alueiden

Lisätiedot

Eläinsuojien ympäristölupien valvonta. Ympäristönsuojelun viranhaltijat Lamminpäivät Anne Polso Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Eläinsuojien ympäristölupien valvonta. Ympäristönsuojelun viranhaltijat Lamminpäivät Anne Polso Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Eläinsuojien ympäristölupien valvonta Ympäristönsuojelun viranhaltijat Lamminpäivät 6.10.2017 Anne Polso Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Yleistä valvonnasta Valvontaviranomaisten tehtävänä yleisen edun valvonta

Lisätiedot

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti 24.8.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla Jatkorahoitusta on haettu

Haja-asutusalueen jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla Jatkorahoitusta on haettu Haja-asutusalueen jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla 2015-16 1.6.2015-31.5.2016 Jatkorahoitusta on haettu Hankkeen palvelut Hanke tarjoaa järjestöille ja kerhoille yms. mahdollisuuden saada maksuton

Lisätiedot

Uudenmaan vesihuolto. Ajankohtaista

Uudenmaan vesihuolto. Ajankohtaista Uudenmaan vesihuolto Ajankohtaista Teemu Haapala Uudenmaan ELY-keskus LUVY jätevesiseminaari 23.3.2015 ELY:n rooli vesihuollon rahoituksessa 2014 Vesihuoltoavustukset (MMM) Tervalampi-Heponiittu vesiosuuskunta,

Lisätiedot

Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus

Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus 7.11.2015 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Sote- ja aluehallintouudistus Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen

Lisätiedot

TR4 Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa tilannekatsaus

TR4 Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa tilannekatsaus TR4 Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa tilannekatsaus 4.5.2017 Leena Tuuri Ympäristöjohtaja, Oulun seudun ympäristötoimi Toteutuneet ja suunnitellut kartoitukset Ympäristöterveydenhuolto Aluehallintovirasto

Lisätiedot

Uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät. Johtaja Kari Lehtinen Keski-Suomen ELY

Uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät. Johtaja Kari Lehtinen Keski-Suomen ELY Uuden Valtion lupa ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät Johtaja Kari Lehtinen KeskiSuomen ELY 1 1.2.2018 Etunimi Sukunimi Lupa ja valvontaviraston tehtävät Opetus ja kulttuuritoimi Sosiaali

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot