Kunta ja maakunta työnjakoja ja yhteistyötä. Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät, Oulu Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunta ja maakunta työnjakoja ja yhteistyötä. Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät, Oulu Varatoimitusjohtaja Timo Reina"

Transkriptio

1 Kunta ja maakunta työnjakoja ja yhteistyötä Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät, Oulu Varatoimitusjohtaja Timo Reina

2 Meillä on taipumus yliarvioida muutoksia kolmessa vuodessa ja aliarvioida niitä 10 vuodessa. Bill Gates 2 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma

3 Maakuntauudistus kuntien kannalta Kysymys on pääosin kuntien (ja kuntayhtymien) tehtävien ja resurssien uudelleenorganisoinnista. Uudistus näyttäytyy erilaiselta eri kunnissa ja maakunnissa johtuen etenkin siitä, miten sote-tehtävät nyt hoidetaan. Kuntien elinvoimatehtävät eivät vähene, mutta niihin liittyviä asiakokonaisuuksia siirtyy valtion aluehallinnosta (ELY-keskuksilta) itsehallinnon piiriin. Kuntien tuleva rooli on osin selkiintymätön, mutta silti selkeämpi kuin maakuntien. Kunnalla on vaalit, verot, runsaasti lakisääteisiä tehtäviä ja yleinen toimiala, maakunta hoitaa laissa säädettyjä tehtäviä valtion varoilla. Kuntien, maakuntien ja valtion uudet roolit määriteltävä lainsäädännössä kasvua ja alueiden kehittämistä parhaiten edistäviksi. 3 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma

4 Kunta ja maakunta yhteistyötä ja työnjakoja Kunta ja maakunta ovat osa itsehallinnollista Suomea; maakunta vertautuu lähinnä kuntaan, mutta erojakin on. Kunta ja maakunta ovat rinnakkaisia toimijoita, joilla on isossa kuvassa yhteiset asukkaat ja alue, joista ne ovat vastuussa. Tehtävien ja työnjaon tulisi olla selkeä, mutta samalla niistä pitäisi olla mahdollisuus itsehallinnollisten toimijoiden kesken sopia mm. alueellisten erityispiirteiden huomioimiseksi. Kunta ja maakunta eivät lähtökohtaisesti kilpaile samoista rahoista; rahoitusjärjestelmät ovat erillisiä. Kunnan ja maakunnan uudentyyppisen yhdyspinnan merkitys korostuu sekä sotessa että elinvoimatehtävissä. Tämä on tärkeää huomioida myös alueellisessa valmistelussa. Myös kunnan ja maakunnan edunvalvontaroolit uudistuvat. 4 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma

5 5 Väliaikainen toimielin: Jäseninä viranhaltioita maakunnan liitosta, sairaanhoitopiiristä, kunnista, erityishuoltopiiristä, pelastuslaitoksesta, ELY- ja TEkeskuksesta Päätökset määräaikaisia

6 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 6

7 Valmistelutilanteesta Lausuntopalaute (DL 9.11.) ja sen huomioiminen tärkeää uudistuksen hyväksyttävyydelle ja jouhevalle etenemiselle Lakipaketin kolme vaihetta ja laajuus ovat ainutlaatuisen iso haaste valtakunnalliselle ja alueelliselle toimeenpanolle Valinnanvapausmalli ja etenkin sen rahoituselementit auki, monikanavarahoituksen purkaminen? Maakuntien rahoituksen yleiskatteisuus ja riittävyys kriittinen kysymys maakuntien itsehallinnolle ja mahdollisuudelle selviytyä tehtävistään 7 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma

8 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Vuorovaikutus MAAKUNNAT Roolit Yhdyspintakysymykset ja palvelut: esim. hyte, tukipalvelut, oppilashuolto, työllisyys,, kaavoitus, rakentaminen, joukkoliikenne, kotouttaminen, elinvoima,, asuminen, järjestöyhteistyö, osallisuus, johtaminen jne. Vuorovaikutus ja neuvottelumenettely KUNNAT Roolit

9 6. Asiakas ja asukas 5. Kumppanuudet 1. Normit ja rahoitus Kuntien ja muiden toimijoiden yhdyspintoihin vaikuttavat 4. Valinnanvapauden vaikutukset 2. Uudet muuttuvat roolit ja vastuut 3. Toimintaympäristö

10 Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen sote- ja maakuntauudistuksen johdosta Tukipalvelut ml. hankinnat Koulutus- ja varhaiskasvatus Kulttuuri ja kirjastot Liikunta ja nuoriso Maahan muutto ja kotouttaminen Ympäristö ja ympäristöterveydenhuolto Pelastustoimi Työllisyys Sosiaalija terveystoimi Elinkeinopolitiikka Maankäyttö ja asuminen Joukkoliikenne ja kuljetukset Hyvinvointi ja terveys Lapset ja nuoret Osallisuus Elinvoima Lapset ja nuoret Työikäiset Seniorit Suuri muutos Kohtalainen muutos Ei suurta muutosta 10 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma

11 Maakunnan tehtävät ja yhteys kuntiin Lausuntokierroksella oleva lakiluonnos Erittäin merkittävä Merkittävä Vähemmän merkittävä 1. sosiaali- ja terveydenhuolto 2. sosiaalisen hyten edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön asiantuntijatuki kunnille ja ehkäisevät palvelut 3. alueellinen alkoholihallinto 4. pelastustoimi 5. ympäristöterveydenhuolto 6. maatalous ja maaseudun kehittäminen 7. maataloustuotteiden markkinajärjestelyt, maatalouden tuotantopanosten turvallisuus, laatu ja käyttö sekä kasvinterveyden valvonta 8. kalatalous ja vesitalous 9. aluekehittämisviranomaisen tehtävät, alueen, sen elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen, näihin liittyvä koulutus ja osaamisen kehittäminen, kulttuurin edistäminen, yritys-, työ- ja elinkeinopalvelujen järjestäminen sekä kotoutumisen edistäminen 10. alueellisen lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu 11. maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus 12. kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämisen edistäminen 13. kulttuuriympäristön hoito 15. yksityisteitä ja liikkumisen ohjausta koskevat valtionavustustehtävät 14. liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot, alueellinen tienpito, maankäytön yhteistyö sekä toimintaympäristöä koskevien tietojen tuottaminen valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitteluun; 18. kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamista 16. alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen yhteistyössä muiden maakuntien kanssa sekä liikunnan edistäminen maakunnassa alueellisen liikuntaneuvoston toiminnan kautta sekä ulkoilureittitehtävät 19. vesihuollon edistäminen ja suunnittelu, vesivarojen käytön ja hoidon sekä tulvariskien hallinnan tehtävät, alueelliset luonnonvaratehtävät ja huolehtiminen ympäristö-, vesihuolto- ja vesistötöiden toteuttamisesta 17. maakunnallisen identiteetin edistäminen alueella yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa 20. vesien ja merensuojelu, vesien ja merenhoidon järjestäminen ja toteuttaminen sekä merialuesuunnittelu 21. ympäristötiedon tuottaminen ja ympäristötietouden parantaminen maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelujen järjestäminen sekä poronhoitajien sijaisavun kustannusten 22. yhteiskunnan 24. alueelliset turvallisuusstrategiaan romaniasiain kuuluva neuvottelukuntia ja alueellinen romaniasioita varautuminen [pvm] Etunimi Sukunimi korvaaminen koskevat tehtävät titteli Tapahtuma 25. yhteispalveluiden alueellinen järjestäminen ja kehittäminen

12 Raja-/yhdyspinnat uudessa toimintaympäristössä Yhteistyöalueet (5) YA V Valtio 1. Valtio on vahva vaikuttaja 2. Maakuntien rooli palveluiden järjestäjinä on vielä epäselvä Maakunnat (18) M T Tuottajat 3. Kunnan asema riippuu kytkennästä maakuntaan, tuottajiin ja asiakkaisiin 4. Maakunta joutuu erottamaan järjestämisen ja tuottamisen Kunnat K Järjestämisen taso A Tuottamisen taso Asiakkaat 5. Asiakkaiden ja tuottajien välisestä kytkennästä voi tulla merkittävä 6. Asiakkaiden valinnanvapaus mahdollistuu erityisesti siellä, missä on toimivat markkinat

13 Raja- /yhdyspintojen johtamisessa korostuu 6. Haastava Muutosjohtaminen, ml. erilaisten toimintakulttuurien kohtaaminen 1. Kokonaiskuvan hahmottaminen ja yhteiset tavoitteet 2. Luottamuksen, avoimuuden ja yhteistyön vahvistaminen 5. Ketterät kokeilut ja uudet toimintatavat 4. Verkostojohtaminen ja matalat organisaatiot 3. Tiedolla johtaminen ja kokemuksista oppiminen

14 Kriittisiä tehtäviä soten lisäksi yhteensovittamisen kannalta 1. Kasvupalvelut (työllisyys, elinkeinojen kehittäminen) Järjestäjä-tuottaja rakenteen soveltuvuus? 2. Alueiden käytön suunnittelu Maakuntakaavoituksen (sisällön ja prosessin) kehittäminen ja suhde kuntakaavoitukseen MAL-sopimusten jatkaminen 3. Ympäristö- ja luonnonsuojelutehtävät Kunnat, maakunta ja uusi Avi 4. Ympäristöterveydenhuolto Maakunta sekä riittävän osaamisen ja resurssit omaava kunta voisivat sopia, että kunta hoitaa näitä tehtäviä myös jatkossa 5. Liikennetehtävät ml. alueellinen tienpito Siirtyvät pääosin maakunnille, LIVE-yhtiön vaikutus? Joukkoliikennetehtävät eivät siirry kunnallisten viranomaisten toimialueella maakunnalle 6. Pelastustoimi, ensihoito ja varautuminen 5/18 linjaus käytännössä? 7. Tukipalvelut (toimitilat, ICT, TaHe, hankinnat) Perusteilla valtakunnalliset maakuntien yhdessä omistamat palvelukeskus-yhtiöt Tarve ja rooli avoimia Suhde kuntien olemassa oleviin toimijoihin Skaalaetuja ei saisi menettää, kuntien ja maakuntien yhteiset yhtiöt tulisi aidosti mahdollistaa 14 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma

15 Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen?? 15

16 Kuntien ja kuntayhtymien talous nyt ja tulevaisuudessa Arvio vuodelle 2016: Hahmotelma vuodesta 2019: (mukana sote-uudistus, perustoimeentulotuen siirto Kela:lle, kiky-sopimus) Palkat 35 % Muut henk.- menot 11 % Sosiaali- ja terveystoimi 49 %, noin 23 mrd. (toimintamenot + investoinnit) Verotulot 48 % Siitä: Kunnallisvero 41% Yhteisövero 3 % Kiinteistövero 4 % Materiaalin ostot 8 % Palvelujen ostot 23 % Avustukset 6 % Lainanhoito 6 % Investoinnit 10 % Muut menot 2 % Opetus- ja kulttuuritoimi 29 %, noin 13 mrd. (toimintamenot + investoinnit) Muut tehtävät 16 %, noin 7 mrd. Rahoitus ym.6 % Valtionosuudet 19 % Toimintatulot 23 % Tulos- ja rahoituslaskelman mukaiset ulkoiset tulot noin 45,8 mrd. ja ulkoiset menot noin 45,7 mrd. Palkat 35 % Muut henk.menot 9% Materiaalin ostot 7% Palvelujen ostot 12% Opetus- ja kulttuuritoimi 59 %, noin 14 mrd. (toimintamenot + investoinnit) Verotulot 47 % Siitä: Kunnallisvero 34 % Yhteisövero 5 % Kiinteistövero 8 % Valtionosuudet 12 % Avustukset 5% Muut tehtävät Toimintatulot Lainanhoito 11% 29 %, 26 % Investoinnit noin 7 mrd. Lainanotto 6 % 17 % Lainanotto 8 % Muut tulot 4 % Rahoitus ym.12 % Muut menot 4 % Muut tulot 7 % Tulos- ja rahoituslaskelman mukaiset ulkoiset tulot ja ulkoiset menot noin 23 mrd Lähde: Kuntaliitto

17

18 Muutostuen elementit Kuntaliitossa Maakuntien muodostumisen ja kuntien uudistumisen tuki, Kuntaliitto (yhteistyö STM, VM) 1. Verkostoyhteistyö, oppaat ja koulutukset Valmistelijoiden verkosto, muut Kuntaliiton verkostot, alueelliset ja kansalliset verkostoseminaarit, työseminaarit, viestintä, koulutukset, oppaat jne. 7. Muut muutostukeen liittyvät projektit ja palvelut: mm., Innokylä, Lähipalvelut, ELSE (ikääntyneen väestön palvelut), Kunta-alan työelämän kehittämisohjelma Kunteko2020, Uudistuva esimiesosaaminen kuntakonsernissa, kuntarekry, mallinukset 2. Muutosjohtaminen Muutos-akatemia, muutosviestintä, työvälineet, verkostot ja vertaistuki 3. Neuvontapalvelu front desk back desk periaate, yhteistyö eri toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa, uudistusklinikat Viestintä 6. Muutostuen keskeiset projektit Rajapinnat ja neuvottelumenettely, Asukkaat sote- ja maakuntauudistuksen keskiöön, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat Reaaliaikainen arviointi ja uudistusta tukeva tutkimustyö reaaliaikainen arviointi sekä arviointitutkimus, joka on osa Arttu 2.0 tutkimusohjelmaa 4. Digitalisaatio, ICT-palvelut ja tietohallinto Akusti-foorumi tukena

19 VISIO: ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ STRATEGIA PAINOPISTEET: Askeleen edellä Yhteistyötä yli rajojen Uudistava kulttuuri Edunvalvontaa Kehittämistä Asiantuntijapalveluja MISSIO: TEEMME KUNTIEN JA MAAKUNTIEN KANSSA KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA

Kunta- ja maakuntatehtävien yhteensovittaminen. Uudenmaan maakuntauudistuksen käynnistämiskokous Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Kunta- ja maakuntatehtävien yhteensovittaminen. Uudenmaan maakuntauudistuksen käynnistämiskokous Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kunta- ja maakuntatehtävien yhteensovittaminen Uudenmaan maakuntauudistuksen käynnistämiskokous 3.10.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Meillä on taipumus yliarvioida muutoksia kolmessa vuodessa ja aliarvioida

Lisätiedot

Uskalla kokeilla ja rakentaa tulevaisuuden kuntaa. Uskalla kokeilla -verkostofoorumi Timo Reina Varatoimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto

Uskalla kokeilla ja rakentaa tulevaisuuden kuntaa. Uskalla kokeilla -verkostofoorumi Timo Reina Varatoimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Uskalla kokeilla ja rakentaa tulevaisuuden kuntaa Uskalla kokeilla -verkostofoorumi 16.11.2016 Timo Reina Varatoimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Maakuntauudistus kuntien kannalta Kysymys on pääosin kuntien

Lisätiedot

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa 1.2.2017 Maku-esivalmisteluryhmät Maku-tiimi koordinoi ja ohjaa valmisteluryhmiä, puheenjohtajana Elyn ylijohtaja, sihteeri myös Elystä Valmisteluryhmiin

Lisätiedot

Rajapinnoista yhdyspintoihin. Kuntaliiton yhdyspintaseminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Rajapinnoista yhdyspintoihin. Kuntaliiton yhdyspintaseminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina Rajapinnoista yhdyspintoihin Kuntaliiton yhdyspintaseminaari 30.3.2017, Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kunta ja maakunta yhteistyötä ja työnjakoja Uudistuksessa kysymys on pääosin kuntien (ja

Lisätiedot

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään?

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Isot kuvioit Maakuntalailla perustetaan maakuntahallinto, jolle runsaasti tehtäviä (laki lausunnolla) Perustetaan

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus kuntien kannalta

Sote- ja maakuntauudistus kuntien kannalta Sote- ja maakuntauudistus kuntien kannalta Varatoimitusjohtaja Timo Reina Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 23.5.2017 Finlandia-talo Maakuntauudistus kuntien kannalta Kysymys on pääosin kuntien

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntapolitiikasta. Pienkuntaseminaari, Vaala Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Ajankohtaista kuntapolitiikasta. Pienkuntaseminaari, Vaala Varatoimitusjohtaja Timo Reina Ajankohtaista kuntapolitiikasta Pienkuntaseminaari, Vaala 9.11.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntatalouden tila ja hallituksen kuntatalouden toimia ohjaava tavoite Vaimeasta talouskasvusta huolimatta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto 27.1.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen muutostuki Muutostuen elementit Kuntaliitossa Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden ja kuntien uusi rooli

Luottamushenkilöiden ja kuntien uusi rooli Luottamushenkilöiden ja kuntien uusi rooli Kotka-Haminan seudun seutufoorum Kotkan Merikeskus 4.4.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio 2 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma 3 [pvm] Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Henkilöstöjärjestöt 1.9.2016 Risto Poutiainen Vt. maakuntajohtaja Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Maakunnan päätöksenteko, toiminta

Lisätiedot

Maakunnan ja kunnan suhde yhdessä ja erikseen

Maakunnan ja kunnan suhde yhdessä ja erikseen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maakunnan ja kunnan suhde yhdessä ja erikseen Keski-Suomi 2020 työseminaari, Jyväskylä 12.1.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Maakuntia

Lisätiedot

Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta

Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Maanrakennuspäivä 29.9.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Kysymys on pääosin kuntien (ja kuntayhtymien) tehtävien ja

Lisätiedot

Sote maakunnan näkökulmasta. DRG-käyttäjäpäivät, Kotka Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Sote maakunnan näkökulmasta. DRG-käyttäjäpäivät, Kotka Varatoimitusjohtaja Timo Reina Sote maakunnan näkökulmasta DRG-käyttäjäpäivät, Kotka 2.12.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Maakuntauudistus kuntien kannalta Kysymys on pääosin kuntien (ja kuntayhtymien) tehtävien ja resurssien uudelleenorganisoinnista.

Lisätiedot

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät www.omahäme.fi Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät Oma Häme valmistelu Lapset, nuoret, perheet Ikäihmiset Soteintegraatio Ohjausryhmä - päätökset ja linjaukset Aluekehitys ja kasvupalvelut Päihde-

Lisätiedot

Kunnat uudistuvat olemmeko valmiit? Kymenlaakson liiton ja Kuntaliiton seminaari varatoimitusjohtaja Hanna Tainio

Kunnat uudistuvat olemmeko valmiit? Kymenlaakson liiton ja Kuntaliiton seminaari varatoimitusjohtaja Hanna Tainio Kunnat uudistuvat olemmeko valmiit? Kymenlaakson liiton ja Kuntaliiton seminaari 16.5.2017 varatoimitusjohtaja Hanna Tainio 16.5.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio 16.5.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna

Lisätiedot

Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan. Kuntamarkkinat Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri

Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan. Kuntamarkkinat Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan Kuntamarkkinat 14.9.2016 Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Kansallinen koulutuspolitiikka luo vision ja suunnan tasaarvolle.

Lisätiedot

Kunnat uudistuvat olemmeko valmiit? Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Kuntaliiton seminaari varatoimitusjohtaja Hanna Tainio

Kunnat uudistuvat olemmeko valmiit? Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Kuntaliiton seminaari varatoimitusjohtaja Hanna Tainio Kunnat uudistuvat olemmeko valmiit? Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Kuntaliiton seminaari 8.5.2017 varatoimitusjohtaja Hanna Tainio 8.5.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio 8.5.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna

Lisätiedot

Kuntaliiton terveiset. Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri

Kuntaliiton terveiset. Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Kuntaliiton terveiset Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Tulevaisuuden kunta ja maakunta Kuntien rooli ja tehtävät muuttuvat 3 3 4 Kuntien tehtäviä uudistuksen

Lisätiedot

Kuntamarkkinat

Kuntamarkkinat Kuntamarkkinat 14.9.2017 Kuntien ja maakuntien tehtävät Kirsi Mononen, johtava lakimies Sote- ja maakuntauudistus Maakuntauudistus I paketti» Sote» Pelastus» Rahoitus» Voimaanpano Maakuntauudistus II-paketti»

Lisätiedot

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 14.9.2016 Rajapinnan/yhdyspinnan määrittelyä 1. Raja-/yhdyspinnalla tarkoitetaan kahden

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen valtakunnalliset linjaukset

Sote- ja maakuntauudistuksen valtakunnalliset linjaukset Sote- ja maakuntauudistuksen valtakunnalliset linjaukset Pohjois-Savon kuntakokous Kuopio 13.6.2016 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallinnon kolme tasoa Kunnat» Paikallisen osallistumisen, demokratian,

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ

TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 14.6.2017 Muutosta ilmassa MRL ELYn rooli Kohti uutta hallintoa maakuntauudistus Yksi luukku yhteistyö Kaavoituksen (uudet) haasteet Hyvä suunnittelu kannattaa

Lisätiedot

Ajankohtaista liikennelainsäädännön alalla

Ajankohtaista liikennelainsäädännön alalla Ajankohtaista liikennelainsäädännön alalla Torstai 15.9.2016 Kuntamarkkinat Liikenneasiantuntija Johanna Vilkuna Ajankohtaista Maantie ja ratalain muutos, voimaan 15.8.2016 Liikennekaari Tieliikennelain

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

Kunnat uudistuvat olemmeko valmiit? Etelä- Karjalan liiton ja Kuntaliiton seminaari varatoimitusjohtaja Hanna Tainio

Kunnat uudistuvat olemmeko valmiit? Etelä- Karjalan liiton ja Kuntaliiton seminaari varatoimitusjohtaja Hanna Tainio Kunnat uudistuvat olemmeko valmiit? Etelä- Karjalan liiton ja Kuntaliiton seminaari 17.5.2017 varatoimitusjohtaja Hanna Tainio 17.5.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio 17.5.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna

Lisätiedot

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Ohjaus

Lisätiedot

Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä

Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä Varatoimitusjohtaja Timo Reina Suomi 2019 Kasvukipuja seminaari 1.11.2016 Finlandia-talo Maakuntauudistus kuntien kannalta Kysymys

Lisätiedot

Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva

Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset Merja Vikman-Kanerva 24.4.2017 (*) Vaikuttavuuden taso +++ erittäin merkittävä ++ merkittävä + lievä tai vähäinen merkitys Henkilöstö ja vaikuttavuus

Lisätiedot

Landskapens uppgifter

Landskapens uppgifter ÖSTERBOTTENS FÖRBUND POHJANMAAN LIITTO Landskapens uppgifter Maakuntien tehtävät - Regeringens preciserade riktlinjer 5.4.2016 - Hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 Olav Jern Landskapsdirektör

Lisätiedot

Aluehallintouudistus ja vesiasiat

Aluehallintouudistus ja vesiasiat Aluehallintouudistus ja vesiasiat Maakuntauudistus ja ympäristötehtävät (1/2) PIRELYn Y-vastuualueen tehtävät ja henkilökunta jakaantumassa n. 50% - 60% maakuntaan ja LUOVAan LUOVA = valtioneuvoston alainen,

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Julkis ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Lausunto 04.05.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous 4.10.2016 Maakuntajohtaja, Tapani Mattila Kehittämisjohtaja, Hannu Korhonen Sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet toimivat palvelut

Lisätiedot

Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus; kuntamaakunta yhdyspinnat voimavaraksi

Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus; kuntamaakunta yhdyspinnat voimavaraksi Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus; kuntamaakunta yhdyspinnat voimavaraksi Maakuntatilaisuus 26.4.2018, Oulu Toimitusjohtaja Jari Koskinen Kuntaliiton strategia 2017-2021 2 Kuntaliiton toiminnan avainlukuja

Lisätiedot

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Pohjanmaan maakuntatilaisuus Vaasa 12.5.2017 Ilari Soosalu Johtaja, kuntatalous Suomen Kuntaliitto Sisältö Mitä muutoksia kuntien talouteen mk-uudistus on tuomassa?

Lisätiedot

Uuden maakunnan tehtävät ja maakuntauudistuksen valmistelu Pohjois-Karjalassa. Syyskuu 2016

Uuden maakunnan tehtävät ja maakuntauudistuksen valmistelu Pohjois-Karjalassa. Syyskuu 2016 Uuden maakunnan tehtävät ja maakuntauudistuksen valmistelu Pohjois-Karjalassa Syyskuu 2016 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen

Lisätiedot

Maankäytön ohjausryhmä #phliitto

Maankäytön ohjausryhmä #phliitto Maankäytön ohjausryhmä 4.3.2017 www.paijat-hame.fi #phliitto PHL Alatyöryhmät Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Maakunnan suunnittelu ja maakunta-kaavoitus Kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma P-P liitto P-P ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset Avi TE-toimisto Henkilöjärj... Viestintä Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Laki maakuntien rahoituksesta - lakiehdotuksen täydentäminen HE 57/2017 vp

Laki maakuntien rahoituksesta - lakiehdotuksen täydentäminen HE 57/2017 vp Laki maakuntien rahoituksesta lakiehdotuksen täydentäminen HE 57/2017 vp Sosiaali ja terveysvaliokunta 31.5.2017 Neuvotteleva virkamies Valtiovarainministeriö/budjettiosasto Neuvotteleva virkamies VilleVeikko

Lisätiedot

Pirkanmaan liitto. Tehtävät ja tulevat muutokset Maakunnan tila Kaikkea ei pidä uskoa mitä mediassa sanotaan

Pirkanmaan liitto. Tehtävät ja tulevat muutokset Maakunnan tila Kaikkea ei pidä uskoa mitä mediassa sanotaan Pirkanmaan liitto Tehtävät ja tulevat muutokset Maakunnan tila Kaikkea ei pidä uskoa mitä mediassa sanotaan Pirkanmaan liiton tehtävät Maakunnan edunvalvonta Maakunnan strateginen suunnittelu ja siihen

Lisätiedot

Uudistuvat kunnat, maakunnat ja Kuntaliitto. Lapin liiton ja Kuntaliiton seminaari , Rovaniemi Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Uudistuvat kunnat, maakunnat ja Kuntaliitto. Lapin liiton ja Kuntaliiton seminaari , Rovaniemi Varatoimitusjohtaja Timo Reina Uudistuvat kunnat, maakunnat ja Kuntaliitto Lapin liiton ja Kuntaliiton seminaari 22.5.2017, Rovaniemi Varatoimitusjohtaja Timo Reina 23.2. I-vaiheen HE eduskunnalle Sote- ja maakuntauudistuksen I- ja

Lisätiedot

Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus; kuntamaakunta yhdyspinnat voimavaraksi

Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus; kuntamaakunta yhdyspinnat voimavaraksi Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus; kuntamaakunta yhdyspinnat voimavaraksi Maakuntatilaisuus, Kokkola Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntaliiton strategia 2017-2021 2 Kuntaliiton toiminnan avainlukuja vuodelta

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen metsäkeskus Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Kunta-maakunta -yhdyspinnat sote-uudistuksessa

Kunta-maakunta -yhdyspinnat sote-uudistuksessa Kunta-maakunta -yhdyspinnat sote-uudistuksessa Sote-johdon neuvottelupäivät 15.2.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio Yhdyspinta Kahden tai useamman organisaation välinen toiminnallinen raja Yhdyspinnoilla

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Tilastokeskus Lausunto 13.06.2017 TK0170517 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS UUDISTUKSEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS 14.10.2016 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus 14.10.2016 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 14.10.2016 2 Maakunnan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Alueidenkäyttö ja rakentaminen 26.4.2018, Oulu Anne Jarva Maakunnan ja kunnan yhteistyö alueidenkäytön suunnittelussa Maakunnan ja alueen kuntien tulee tehdä ennakoivaa

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Animalia ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen

Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Tulevaisuuden johtajat 24.11.2017 Jari Koskinen MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit

Lisätiedot

Kuntaliiton muuttuva rooli

Kuntaliiton muuttuva rooli Kuntaliiton muuttuva rooli Päijät-Hämeen liiton ja Kuntaliiton maakuntatilaisuus 23.5.2017 varatoimitusjohtaja Hanna Tainio 23.5.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio 23.5.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna

Lisätiedot

Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus; kuntamaakunta -yhteyspinnat voimavaraksi

Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus; kuntamaakunta -yhteyspinnat voimavaraksi Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus; kuntamaakunta -yhteyspinnat voimavaraksi Pirkanmaan maakuntatilaisuus, Tampere Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio 2 Kuntaliiton strategia 2017-2021 EDUNVALVONTAA KEHITTÄMISTÄ

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät 8.11.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntatalouden tila ja hallituksen kuntatalouden toimia ohjaava tavoite Vaimeasta talouskasvusta huolimatta kuntatalouden

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari 25.10.2016 Hämeenlinnan Ylijohtaja Pekka Savolainen Hämeen ELY-keskus Valtiolta (ELY, AVI) maakuntaan siirtyviä tehtäviä Sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Kuntaliitto mukana muutoksessa. Muutosjohtajien aluekierros, kevät 2017

Kuntaliitto mukana muutoksessa. Muutosjohtajien aluekierros, kevät 2017 Kuntaliitto mukana muutoksessa Muutosjohtajien aluekierros, kevät 2017 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Vuorovaikutus

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Tulevaisuuden sivistyskunta

Tulevaisuuden sivistyskunta Tulevaisuuden sivistyskunta Kuntamarkkinat 14.9.2017 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus ja kulttuuriyksikkö ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Opetus ja kulttuuri -yksikkö Opetus ja kulttuuri -yksikkö

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Maarit Ilola Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Ajankohtaiskatsaus. Johtaja Terhi Päivärinta. Kuntamarkkinat 12.9.

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Ajankohtaiskatsaus. Johtaja Terhi Päivärinta. Kuntamarkkinat 12.9. Ajankohtaiskatsaus Johtaja Terhi Päivärinta Kuntamarkkinat 12.9.2018 Hallituskausi päättymässä Mitä jäi käteen? Kärkihankkeet? Rahoitus? 2 6.9.2018 Uuden vaalikauden isoja kysymyksiä Miten vahvistetaan

Lisätiedot

Uudistuvat kunnat, maakunnat ja Kuntaliitto. Pohjois-Savon liiton ja Kuntaliiton seminaari Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Uudistuvat kunnat, maakunnat ja Kuntaliitto. Pohjois-Savon liiton ja Kuntaliiton seminaari Varatoimitusjohtaja Timo Reina Uudistuvat kunnat, maakunnat ja Kuntaliitto Pohjois-Savon liiton ja Kuntaliiton seminaari 2.6.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Yhteenveto vuoden 2016 tilinpäätösarvioista Kuntien vuoden 2016 tilinpäätösarviot

Lisätiedot

Muutos tehdään maakunnissa Kansallinen ohjaus vs. organisoin8 maakunnassa Mkj. Jukka Ylikarjula, versio

Muutos tehdään maakunnissa Kansallinen ohjaus vs. organisoin8 maakunnassa Mkj. Jukka Ylikarjula, versio MAAKUNTAUUDISTUS Muutos tehdään maakunnissa Kansallinen ohjaus vs. organisoin8 maakunnassa Mkj. Jukka Ylikarjula, versio 9.12.2016 19.1.17 Maakunnallinen näkökulma 1 MAAKUNTAUUDISTUS VAIHEET JA AIKATAULUT

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina Maakuntauudistuksen tilannekuva Maakuntakonsernin johtaminen seminaari 6.6.2017, Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina 23.2. I-vaiheen HE eduskunnalle Sote- ja maakuntauudistuksen I- ja II-vaihe Rahoituslaki

Lisätiedot

Mitä sote-maakuntauudistus tarkoittaa kunnan hyvinvointityölle?

Mitä sote-maakuntauudistus tarkoittaa kunnan hyvinvointityölle? Mitä sote-maakuntauudistus tarkoittaa kunnan hyvinvointityölle? Tuusulan kunnan hyvinvointiseminaari 3.10.2017 Kehitysjohtaja FCG Konsultointi Kuntastrategia (Kuntalaki 37 ) Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Uudistuksilla elinvoimaa. Hämeen liiton ja Kuntaliiton seminaari Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Uudistuksilla elinvoimaa. Hämeen liiton ja Kuntaliiton seminaari Varatoimitusjohtaja Timo Reina Uudistuksilla elinvoimaa Hämeen liiton ja Kuntaliiton seminaari 30.5.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Yhteenveto vuoden 2016 tilinpäätösarvioista Kuntien vuoden 2016 tilinpäätösarviot odotetun kaltaisia

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maa- ja metsätalousvaliokunta HE 14/2018 VM/Kunta- ja aluehallinto-osasto, Valtionhallinnon kehittämisosasto Hallitusneuvos

Lisätiedot

Mikä kiikastaa kunta-alan uudistuksissa? ARTTU2-tutkimusten oppeja. Pentti Meklin

Mikä kiikastaa kunta-alan uudistuksissa? ARTTU2-tutkimusten oppeja. Pentti Meklin Kuntaliitto ATTU2-tutkimusohjelman loppuseminaari Kuntatalo 22.3.20128 Mikä kiikastaa kunta-alan uudistuksissa? ARTTU2-tutkimusten oppeja Pentti Meklin Tutkimusohjelman tieteellinen johtaja Hiiri se kissalle

Lisätiedot

Uudistuvat kunnat, maakunnat ja Kuntaliitto. Kainuun liiton ja Kuntaliiton seminaari Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Uudistuvat kunnat, maakunnat ja Kuntaliitto. Kainuun liiton ja Kuntaliiton seminaari Varatoimitusjohtaja Timo Reina Uudistuvat kunnat, maakunnat ja Kuntaliitto Kainuun liiton ja Kuntaliiton seminaari 9.5.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Yhteenveto vuoden 2016 tilinpäätösarvioista Kuntien vuoden 2016 tilinpäätösarviot

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus 21.5.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit % 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 8,6 Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit 1991-2022 -0,5 5,6 2,9 2,8 5,2 7,2 5,1 5,2 5,2-3 -4-4,4-5,1-5 -6 1) 2) 2) 3) 4) 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01

Lisätiedot

Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta

Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta Maakuntajohtaja Jukka Ylikarjula Itä- ja Pohjois-Suomen huippukokous 30.-31.8.2016, Kokkola Maakuntauudistuksen ja maakuntien

Lisätiedot

Tulevaisuuden sivistyskunta

Tulevaisuuden sivistyskunta Tulevaisuuden sivistyskunta Maailmanpyörä: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapoje n muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Arvojen muutokset Monikulttuuristumi nen Asukkaat ja yhteisöt

Lisätiedot

Järjestöt lapsiperheiden hyvän arjen ja elämän tukena. Pasi Laukka ja Sanna etunimi.sukunimi(a)popmaakunta.fi

Järjestöt lapsiperheiden hyvän arjen ja elämän tukena. Pasi Laukka ja Sanna etunimi.sukunimi(a)popmaakunta.fi Järjestöt lapsiperheiden hyvän arjen ja elämän tukena Pasi Laukka ja Sanna Salmela @ etunimi.sukunimi(a)popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta Youtube: POPmaakunta

Lisätiedot

Liikunta- ja nuorisopalvelut tulevaisuuden kunnassa Bruttokansantuote Liikunta Nuoriso Kari Sjöholm

Liikunta- ja nuorisopalvelut tulevaisuuden kunnassa Bruttokansantuote Liikunta Nuoriso Kari Sjöholm Liikunta- ja nuorisopalvelut tulevaisuuden kunnassa 6 4 2 0-2 -4-6 -8-10 Bruttokansantuote määrän muutos, % 00 02 04 06 08 10 12 14 16 18 Lähde: Tilastokeskus, VM Talous 6 4 Liikunta 2 0-2 -4 Nuoriso -6-8

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus

Sote ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Pohjois Pohjanmaa 13.1.2017 1 P P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaa 13.1.2017 P-P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunta Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous

Valtiovarainvaliokunta Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous Liite 1. Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Valtiovarainvaliokunta 5.6.2018 Sote maakuntauudistus, valtiontalous, kuntatalous Suomen Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 5,0 4,5

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen Kiinteistöliitto ry Lausunto 16.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta rajapinnat & nuorisotyö

Tulevaisuuden kunta rajapinnat & nuorisotyö Tulevaisuuden kunta rajapinnat & nuorisotyö 6 4 2 0-2 -4-6 -8 Bruttokansantuote määrän muutos, % Talous 6 4 2 0 Nuorisotyö -2-4 -6-8 Rajapinnat??? -10 00 02 04 06 08 10 12 14 16 18 Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 11.9.2018 10.9.2018 Jaana Korhonen, valmistelujohtaja 11.9.2018 Kainuun maakuntauudistus / Jaana Korhonen Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulusuunnitelma 11-12/2018

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

M A A K U N TA U U D I S T U S. KP maakuntakonserni Ilkka Luoma Tj, muutosjohtaja

M A A K U N TA U U D I S T U S. KP maakuntakonserni Ilkka Luoma Tj, muutosjohtaja M A A K U N TA U U D I S T U S KP maakuntakonserni 18.1.2017 Ilkka Luoma Tj, muutosjohtaja 7.2.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Mistä KP maakunta muodostuu? - Kruunupyy + kanta- Kokkola (Pedersöre) - Kruunupyy

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Keva Lausunto 16.06.2017 130/2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Työpaja: menestyvän maaseudun maakunnat. Maaseutuparlamentti Marko Mäki-Hakola/MTK & Antti Kuopila Kuntaliitto

Työpaja: menestyvän maaseudun maakunnat. Maaseutuparlamentti Marko Mäki-Hakola/MTK & Antti Kuopila Kuntaliitto Työpaja: menestyvän maaseudun maakunnat Maaseutuparlamentti 2.9.2017 Marko Mäki-Hakola/MTK & Antti Kuopila Kuntaliitto Tervetuloa Esittäytykää vieressä istuvillenne ja kertokaa, miten maaseutu on mukana

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun eteneminen Valmisteluryhmän kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun eteneminen Valmisteluryhmän kokous Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun eteneminen 4.11.2016 Valmisteluryhmän kokous Hannu Korhonen ja Eija Heinonen http://www.keskisuomi.fi/maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät!

Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Onnistuva Suomi tehdään lähellä Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Kuntien Tulevaisuusfoorumi 10.4.2018 Timo Reina, varatoimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Löytävätkö kunnat roolinsa uudelleen?

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun eteneminen

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun eteneminen Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun eteneminen 13.10.2016 Jyväskylän Ortodoksinen kirkko kehittämisjohtaja Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto http://www.keskisuomi.fi/maakuntauudistus

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä 22.3.2018 Eira Varis Vanhoilla rakenteilla ei turvata ihmisten perusoikeuksia ja palveluja Elämme nyt aivan erilaisessa murroksessa kuin olemme eläneet viime

Lisätiedot

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4 Valmisteluryhmä 4 Siirtyvistä tehtävistä ja sidosryhmäyhteistyöstä tulevassa maakunnassa / Satakuntaliitto Maakuntauudistukseen liittyvä sidosryhmätilaisuus koskien alueiden käyttöä, luonnonvaroja ja liikennettä

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 27.4.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus. Pekka Hokkanen

Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus. Pekka Hokkanen Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus Pekka Hokkanen 9.6.2017 Aluekehittämisen, maaseudun kehittämisen ja alueiden käytön kattava palvelukokonaisuus Muodostaa loogisen, aluekehitys -yläteeman alle

Lisätiedot

Maakunnan talous ja rahoitus

Maakunnan talous ja rahoitus Maakunnan talous ja rahoitus Maakuntatilaisuus Kajaani 24.4.2018 Mikko Mehtonen, kehityspäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2018 Kuntatalous vahvistui 2017 edelleen,

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntauudistuksen asiantuntijatyöryhmien kokoonpano, tilanne

Keski-Suomen maakuntauudistuksen asiantuntijatyöryhmien kokoonpano, tilanne Keski-Suomen maakuntauudistuksen asiantuntijatyöryhmien kokoonpano, tilanne 11.11.2016 ALUEKEHITTÄMINEN JA STRATEGINEN SUUNNITTELU Aluekehittämisviranomaisen tehtävät Koulutustarpeiden ennakointi Liikunnan

Lisätiedot

POPmaakunnan strategiatyö

POPmaakunnan strategiatyö POP strategia POPmaakunnan strategiatyö Maakuntauudistuksen johtoryhmän ja poliittisen seurantaryhmän yhteiskokous 17.5.2018 Millainen on POPstrategia? SYLEILEE KOKO MAAILMAA OTTAA AIDOSTI KANTAA VASTAUS

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jussi Rämet Pohjois-Pohjanmaa, maakuntajohtaja 10.1.2017 P-P liitto POPELY PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja

Lisätiedot

Luonnos kokonaisorganisaatioksi

Luonnos kokonaisorganisaatioksi Valtuusto voi nimetä myöhemmin valiokuntia MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUS 7 jäsentä MAAKUNTAVAALI 5 jäsentä YLIMAA- KUNNALLINEN YHTEIS- TOIMINTA Mahdolliset jaostot MAAKUNTAHALLITUS

Lisätiedot