Tilanne ja näkymät 2/2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilanne ja näkymät 2/2006"

Transkriptio

1 Tilanne ja näkymät 2/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkuu raaka-aineiden hintojen nousu ja alijäämäongelmat varjostavat Maailmantalouden arvioidaan kasvavan tänä vuonna suunnilleen viimevuotista, neljän prosentin vauhtia. Tämän ohella myönteistä on kasvun asettuminen alueellisesti vahvemmalle pohjalle kuin vuonna 25. Tästä kertovat kasvuodotuksia mittaavien indikaattorien paraneminen useissa Länsi-Euroopan maissa ja Japanissa. Vaikka odotukset eivät sellaisenaan toteutuisikaan, ne ennakoivat joka tapauksessa kasvun nopeutumista näissä maissa ainakin jonkin verran. Viime viikkoina öljyn, metallien ja muiden raaka-aineiden hintojen nousukierre voi kuitenkin loppuvuotta kohden hidastaa maailmantalouden kehitystä. Yhdysvaltain edelleen paheneva vaihtotaseen alijäämä muodostaa niin ikään riskin globaalin talouden vakaudelle. Länsi-Euroopassa odotukset talouskasvun nopeutumisesta ovat olleet korkealla viime kuukausina. Merkittävintä on ollut sekä teollisuuden, rakentamisen että kuluttajien optimismin paraneminen Saksassa. Odotusten kohentuessa Euroopan keskuspankki on korottanut ohjauskorkoaan jo kahdesti, vaikka inflaatio on pysynyt maltillisena. Tuoreimpien arvioiden mukaan euroalueen bkt:n kasvu nopeutuu tänä vuonna kahteen prosenttiin. Kasvun takana ovat lähinnä teollisuustuotanto sekä aineelliset investoinnit. Sen sijaan yksityisessä kulutuksessa ei ennakoida tapahtuvan kasvun nopeutumista, ja inflaatio pysyttelee edelleen kahden prosentin tuntumassa. EKP:n aikaansaama markkinakorkojen nousu on omiaan tyrehdyttämään orastavaa kasvua. Keski- ja Itä-Euroopassa kehitys on ollut viime kuukausina jossain määrin kaksijakoista. Kokonaisuudessaan bkt:n arvioidaan kasvavan tänä vuonna yhtä nopeasti kuin viime vuonna eli 5 6 prosenttia. Venäjällä yksityinen kulutus ja aineelliset investoinnit ovat lisääntymässä edelleen noin 1 prosentin vauhtia. Maan myönteistä kehitystä tukevat sekä vaihtotaseen että valtiontalouden merkittävät ylijäämät. Inflaatio on kuitenkin Ukrainan ohella alueen korkein. Sen sijaan erityisesti Unkarissa ja Turkissa spekulaatiot maiden valuuttoja kohtaan ovat lisääntyneet viime kuukausina vaihtotasealijäämien takia. Yhdysvaltain taloudessa voimakkaimman kasvuvaiheen ennakoidaan olevan jo takanapäin. Avainasemassa ovat kotitaloudet, joiden velkaantuminen on jossain määrin jäähdyttänyt asuntomarkkinoita ja kulutuksen ripeää kasvua. Bkt:n kasvu hidastui jo viime vuonna vajaalla prosenttiyksiköllä edellisvuotisesta ja sen arvioidaan edelleen hidastuvan tänä vuonna. Kokonaistuotanto lisääntynee kuitenkin tänäkin vuonna runsaat 3 prosenttia, yritysten investoinnit 8 prosenttia ja teollisuustuotanto 4 prosenttia. Aasiassa Kiinan ja Intian taloudet ovat kehittyneet odotettuakin nopeammin alkuvuonna. Bkt:n kasvu on asettumassa tänä vuonna Intiassa lähelle Kiinan noin 1 prosentin vauhtia. Japanissa kokonaistuotannon ennakoidaan lisääntyvän lähes 3 prosenttia yritysten investointien ja teollisuustuotannon vetämänä. Sen sijaan yksityisessä kulutuksessa ei arvioida tapahtuvan kasvun nopeutumista. Muissa Aasian maissa bkt kasvanee tänä vuonna 4 6 prosenttia, eniten Singaporessa, Malesiassa, Indonesiassa ja Etelä-Koreassa. Etelä- ja Keski-Amerikassa bkt:n arvioidaan kasvavan tänä vuonna kokonaisuudessaan viimevuotista 4 prosentin vauhtia. Kasvun ennakoidaan olevan nopeinta Argentiinassa, Chilessä ja Venezuelassa. Brasiliassa kasvu hidastui tuntuvasti viime vuonna, mutta sen arvioidaan uudelleen nopeutuvan tämän vuoden kuluessa. Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Vaihtotaseen tasapaino eräissä maissa Saksa Ranska Iso-Britannia Saldoluku, viimeinen havainto maaliskuu 26 Suomi Ruotsi * Luottamusindikaattori lasketaan yritysjohtajien vastauksista kolmeen kysymykseen: tuotanto-odotus lähikuukausina, tilauskanta sekä valmistuotevarastot normaaliin verrattuna. Jos saldoluku on positiivinen, vastaajista suurempi osa odottaa tilanteen paranemista kuin heikkenemistä. Lähde: EU:n komissio, Business and Consumer Surveys, maaliskuu Japani Mrd USA:n dollaria Kiina Venäjä Euromaat Intia USA e 27e Lähde: OECD, Consensus Economics

2 TEKNOLOGIATEOLLISUUS SUOMESSA Liikevaihto lähikuukausina viimevuotista suurempi Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto kasvoi Suomessa viime vuonna euromääräisesti 7 prosenttia verrattuna vuoteen 24. Liikevaihto oli myös alkuvuonna suurempi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelun mukaan alan yritykset Suomessa (pl. telakkayritykset) saivat uusia tilauksia tammi maaliskuussa euromääräisesti 18 prosenttia enemmän kuin vuonna 25 vastaavalla ajanjaksolla, mutta saman verran kuin viime vuoden loka joulukuussa. Tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa 19 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin samaan aikaan ja 6 prosenttia suurempi kuin viime vuoden joulukuun lopussa. Tilauskannoissa oli maaliskuun lopussa lisäystä joulukuun loppuun verrattuna lukumääräisesti 68 prosentissa yrityksistä, vähennystä 28 prosentissa yrityksistä ja 4 prosentissa yrityksistä ne pysyivät ennallaan. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan lähikuukausina suurempi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin Teknologiateollisuuden* tilauskanta, vuosineljänneksen lopussa *) Pl. metallien jalostus ja telakat I,26/I,25 I,26/IV,25 Muutos (vientiin): + 21 % + 2 % Muutos (kotimaahan): 4 % 13 % Muutos (yhteensä): + 18 % % *) Pl. metallien jalostus ja telakat Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus* / / Muutos (vientiin): + 24 % + 8 % Muutos (kotimaahan): + 2 % 1 % Muutos (yhteensä): + 19 % + 6 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto I/26 Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS Tilauskanta samansuuruinen kuin vuotta aiemmin, mutta vahvistunut hieman alkuvuonna Elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten liikevaihto kasvoi Suomessa viime vuonna euromääräisesti 7 prosenttia verrattuna vuoteen 24. Liikevaihto oli myös alkuvuonna suurempi kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan. Tietoliikennelaitteiden, sähkökoneiden ja instrumenttien viennin arvo oli tammikuussa 8 prosenttia suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelun mukaan elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia tammi maaliskuussa euromääräisesti 11 prosenttia enemmän kuin vuonna 25 vastaavalla ajanjaksolla ja 6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden loka joulukuussa. Tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa samalla tasolla kuin vuotta aiemmin samaan aikaan, mutta 3 prosenttia suurempi kuin viime vuoden joulukuun lopussa. Tilauskannoissa oli maaliskuun lopussa lisäystä joulukuun loppuun verrattuna lukumääräisesti 71 prosentissa yrityksistä, vähennystä 23 prosentissa yrityksistä ja 6 prosentissa yrityksistä ne pysyivät ennallaan. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan lähikuukausina samansuuruinen kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

3 Elektroniikka- ja sähköteollisuuden uudet tilaukset vuosineljänneksittäin Elektroniikka- ja sähköteollisuuden tilauskanta vuosineljänneksen lopussa I,26/I,25 I,26/IV,25 Muutos (vientiin): + 14 % + 7 % Muutos (kotimaahan): 26 % 5 % Muutos (yhteensä): + 11 % + 6 % / / Muutos (vientiin): + 1 % + 5 % Muutos (kotimaahan): 2 % 23 % Muutos (yhteensä): % + 3 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto I/26 Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeien havainto KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS Tilauskanta vahvistunut edelleen alkuvuonna Kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten liikevaihto kasvoi Suomessa viime vuonna euromääräisesti 9 prosenttia verrattuna vuoteen 24. Liikevaihto oli myös alkuvuonna suurempi kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan. Koneiden, metallituotteiden ja kulkuneuvojen viennin arvo oli tammikuussa euromääräisesti 8 prosenttia suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelun mukaan kone- ja metallituoteteollisuuden yritykset (pl. telakkayritykset) Suomessa saivat uusia tilauksia tammi maaliskuussa euromääräisesti 29 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 25, mutta 8 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden loka joulukuussa. Tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa euromääräisesti 35 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin samaan aikaan ja 8 prosenttia suurempi kuin viime vuoden joulukuun lopussa. Tilauskannoissa oli maaliskuun lopussa lisäystä joulukuun loppuun verrattuna lukumääräisesti 67 prosentissa yrityksistä, vähennystä 29 prosentissa yrityksistä ja 4 prosentissa yrityksistä ne pysyivät ennallaan. Telakkayritysten tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa 147 prosenttia suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan ja 27 prosenttia suurempi kuin joulukuun lopussa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan lähikuukausina suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kone- ja metallituoteteollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin Kone- ja metallituoteteollisuuden tilauskanta* vuosineljänneksen lopussa *) Pl. telakat I,26/I,25 I,26/IV,25 Muutos (vientiin): + 38 % 6 % Muutos (kotimaahan): + 7 % 15 % Muutos (yhteensä): + 29 % 8 % *Pl. telakat / / Muutos (vientiin): + 47 % + 1 % Muutos (kotimaahan): + 7 % + 4 % Muutos (yhteensä): + 35 % + 8 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto I/26 Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelu, viimeinen havainto

4 METALLIEN JALOSTUS Tuotantomäärät lisääntyneet viime kuukausina Metallien jalostajayritysten liikevaihto kasvoi Suomessa viime vuonna euromääräisesti 4 prosenttia verrattuna vuoteen 24. Liikevaihtoa kasvatti edellisvuotista korkeampi hintataso, sen sijaan tuotantomäärät olivat edellisvuotista alemmalla tasolla. Alan yritysten tuotantomäärät ovat lisääntyneet uudelleen viime kuukausien aikana. Kasvun takana on terästuotteiden lisääntynyt tuotanto. Niiden tuotanto oli tammi helmikuussa määrältään 7 prosenttia suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Sen sijaan sekä värimetallien että valujen tuotannossa oltiin hieman alemmalla tasolla. Metallien jalostuksen tuotannon määrä vuosineljänneksittäin Metallien jalostuksen viennin arvo kuukausittain Terästuotteet Värimetallit Valut Terästuotteet Värimetallit 13 2:I=1 Muutos: I,26/I,25, % 45 Muutos: I,26/I,25, % % + 7 % % % % Kausipuhdistettu volyymi-indeksi, viimeinen havainto I/26 (tammi helmikuun tietojen perusteella). Työpäiväkorjatun volyymi-indeksin kumulatiivinen vuosimuutos: 1 2,26/1 2, Lähde: Tilastokeskus Lähde: Tullihallitus (tavaravienti), viimeinen havainto 1/26 Suomalaisyritykset kasvavat vauhdilla kehittyvillä talousalueilla, Suomessa henkilöstö lisääntyi hieman alkuvuonna viimevuotisesta Teknologiateollisuuden vallitseva henkilöstötrendi jatkui myös vuonna 25. Työpaikat kotimaassa vähenivät, kun taas Suomessa sijaitsevat teknologiateollisuuden yritykset kasvattivat henkilöstöään ulkomailla vahvasti viime vuonna. Tuoreen tiedustelun*) mukaan teknologiateollisuudessa henkilöstöä oli vuoden 25 lopussa yhteensä 378, kotimaassa 22 ja ulkomaisissa tytäryrityksissä 176. Kokonaismäärässä lisäystä oli noin 8 5 henkilöä verrattuna vuoteen 24. Suomessa henkilöstön määrä väheni 4 :lla, kun taas ulkomaisissa tytäryrityksissä henkilöstö kasvoi 12 5:lla. Vastaavasti vuoden lopussa henkilöstöä oli ulkomailla yhteensä 15. Kuluneiden seitsemän vuoden aikana henkilöstön määrä on siten lisääntynyt ulkomailla 71 :lla ja kasvua on tapahtunut joka vuosi. Teknologiateollisuuden kyselyn mukaan työpaikkojen määrä lisääntyi hieman vuoden 26 ensimmäisen neljänneksen aikana vuoden 25 loppuun verrattuna. Pk-yrityksissä henkilöstön määrä oli ennallaan, kun taas suurissa yrityksissä (työpaikkoja yli 5) oli lievää kasvua. Henkilöstön määrä pk-yrityksissä oli pienentynyt 36 prosentissa yrityksissä ja kasvanut tai pysynyt ennallaan 64 prosentissa yrityksistä. Vastaavasti suurissa yrityksissä vähennystä oli 31 prosentissa yrityksistä ja kasvua tai ennallaan pysymistä 69 prosentissa yrityksistä. Vuokratyövoiman määrä vastasi alan yritysten omasta henkilöstöstä noin 3,5 prosenttia ja se oli noin 1 prosentin kasvussa alkuvuonna teknologiateollisuuden yrityksissä. Suomalaisyritysten ulkomaisesta henkilöstöstä jo lähes puolet sijaitsee nopeasti kasvavissa ja alemman kustannustason maissa, Kaukoidässä, Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Etelä- ja Keski-Amerikassa. Henkilöstö on lisääntynyt näissä maissa viimeisten seitsemän vuoden aikana 56 :lla ja viimeksi vuonna 25 kaikkiaan 11 :lla. Sen sijaan Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa henkilöstö-

5 määrät olivat kasvussa aina vuoteen 22 asti, mutta ovat sen jälkeen vähentyneet. Kehitys näissä perinteisissä teollisuusmaissa on ollut samanlaista kuin Suomessa viime vuosina. Tytäryritysten suurimmat sijaintimaat olivat vuoden 25 lopussa henkilöstömäärän mukaan järjestyksessä: Kiina (27 6), Yhdysvallat (22 1), Ruotsi (14 3), Saksa (11 ), Iso-Britannia (8 9), Unkari (8 4), Viro (7 ), Ranska (6 ), Brasilia (6 ), Meksiko (5 4) ja Alankomaat (4 8). Viime vuosien muutos kertoo hintakilpailun kiristymisestä teknologiateollisuuden aloilla. Pitääkseen huolta omasta kilpailukyvystään yritykset ovat sijoittaneet entistä enemmän tuotantoa ja palveluja lähelle kasvavia markkinoita ja alemman kustannustason maihin. Kehityksen arvioidaan jatkuvan samansuuntaisena myös tänä vuonna ja tulevina vuosina. Kasvu tapahtuu nyt muualla kuin perinteisissä teollisuusmaissa. Suomalaisten teknologiateollisuuden yritysten muutoksista viime vuosina saa paremman kokonaiskuvan, jos tarkastellaan samanaikaista kehitystä myös Suomessa. Selvityksen vertailujaksolla 25 alan yritysten henkilöstö oli Suomessa kasvussa vuosina 21, mutta on ollut laskussa sen jälkeen. Enimmillään henkilöstöä oli Suomessa 22 vuonna 21 (keskimäärin vuoden aikana), mutta vuonna 25 henkilöstöä oli enää vajaat 22. Toisaalta yrityksillä on Suomessa merkittävä tarve palkata uutta henkilöstöä eläkkeelle siirtyvien tilalle. Eläkkeelle siirtyvien määrä nousee vuosikymmenen lopulle mentäessä kaikkiaan 5 6 työntekijään ja toimihenkilöön vuosittain. Suomalaisen teknologiateollisuuden henkilöstön kehitys Suomalaisen teknologiateollisuuden henkilöstö ulkomaisissa tytäryrityksissä alueellisesti* (keskim. vuoden aikana) 2 ( ) Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla (vuoden lopussa) Länsi-Eurooppa Pohjois-Amerikka Kaukoitä (ml. Oseania) Keski- ja Itä-Eurooppa Etelä- ja Keski-Amerikka Muut maat tai ilman eriteltyä tietoa *) Vuoden lopussa Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry Lähde: Teknologiateollisuus ry *) Teknologiateollisuus suoritti laajan kyselyn koskien kaikkia 1 2 jäsenyritystään huhtikuun 26 aikana. Kysely toteutettiin sähköpostin välityksellä. Tiedustelussa kysyttiin Suomessa toimivien konserniyritysten/yritysten ulkomailla sijaitsevien tytäryritysten henkilöstön määrää vuoden 25 lopussa alueellisesti ja maittain. Tiedot kattavat kaikki yritysten ulkomaiset tytäryritykset, joiden emoyhtiöiden päätoimialana Suomessa on teknologiateollisuus. Teknologiateollisuuden jäsenyritykset edustavat liikevaihdolla painotettuna noin 9 prosenttia Suomessa toimivista kaikista teknologiateollisuuden yrityksistä. Ulkomaisilla tytäryrityksillä tarkoitetaan yrityksiä, joissa Suomessa sijaitsevan yrityksen omistusosuus on yli 5 prosenttia. Osakkuusyritykset eivät siten ole selvityksessä mukana. Henkilöstömäärä voi kasvaa ulkomailla yritysostojen, toiminnan laajenemisen tai omistusosuuden suurenemisen seurauksena. Lisäksi kysyttiin ensimmäisen kerran tilauskantatiedustelun yhteydessä henkilöstön kehitystä Suomessa ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Erikseen pyydettiin tietoa myös vuokratyövoiman määrästä. Otoksen koko oli noin 15 konserni- tai muuta yritystä, mikä vastaa yli 4 prosenttia teknologiateollisuuden koko henkilöstön määrästä Suomessa.

6 Elektroniikka- ja sähköteollisuus Suomalaisilla elektroniikka- ja sähköteollisuuden yrityksillä on ulkomaisissa tytäryrityksissä jo selvästi enemmän henkilöstöä kuin Suomessa. Vuoden 25 lopussa ulkomaisissa tytäryrityksissä oli henkilöstöä kaikkiaan 76, kun Suomessa henkilöstöä oli vuoden aikana keskimäärin 62. Vuonna tilanne oli vielä aivan toisenlainen. Tuolloin ulkomaiset tytäryritykset työllistivät 33 henkilöä ja Suomessa sijaitsevat alan yritykset saman verran kuin vuonna 25. Ulkomaisten tytäryritysten henkilöstömäärässä oli lievä notkahdus vuonna 21, mutta sen jälkeen henkilöstön määrä on lähtenyt uudelleen kasvuun ja ylittänyt jo selvästi vuoden 2 määrän. Alan suomalaisyritysten ulkomaisesta henkilöstöstä yli 7 prosenttia sijaitsee nopeasti kasvavissa maissa, Kaukoidässä, Keski- ja Itä-Euroopassa tai Etelä- ja Keski-Amerikassa. Henkilöstö on lisääntynyt viimeisten seitsemän vuoden aikana näillä markkinaalueilla kaikkiaan 41 :lla ja viimeksi vuonna 25 yhteensä 6 5:lla. Pelkästään Kaukoidässä henkilöstö lisääntyi 55:lla. Sen sijaan sekä Länsi-Euroopassa että Pohjois-Amerikassa henkilöstömäärä oli kasvussa aina vuoteen 2 asti, mutta on sen jälkeen vähentynyt. Elektroniikka- ja sähköteollisuudessa henkilöstön määrä Suomessa väheni hieman vuoden 26 ensimmäisen neljänneksen aikana vuoden 25 loppuun verrattuna. Suomalaisen elektroniikka- ja sähköteollisuuden henkilöstön kehitys Suomalaisen elektroniikka- ja sähköteollisuuden henkilöstön kehitys ulkomaisissa tytäryrityksissä 25* (keskim. vuoden aikana) 2 ( ) Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla (vuoden lopussa) Länsi-Eurooppa Pohjois-Amerikka Kaukoitä (ml. Oseania) Keski- ja Itä-Eurooppa Etelä- ja Keski-Amerikka Muut maat tai ilman eriteltyä tietoa *) Vuoden lopussa Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry Lähde: Teknologiateollisuus ry

7 Kone- ja metallituoteteollisuus Suomalaisten kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten koko henkilöstöstä lähes 4 prosenttia työskentelee ulkomailla. Viime vuoden lopussa ulkomaisissa tytäryrityksissä oli henkilöstöä kaikkiaan 74, kun Suomessa henkilöstöä oli vuoden aikana keskimäärin Vuonna ulkomaiset tytäryritykset työllistivät 6 2 henkilöä ja Suomessa sijaitsevat alan yritykset 123. Ulkomaisten tytäryritysten henkilöstömäärässä oli lievä notkahdus vuonna 2 ja määrä väheni hieman vuosina 23 24, mutta kasvoi viime vuonna suomalaisyritysten ulkomaisten investointihankkeiden johdosta. Alan suomalaisyritysten ulkomaisesta henkilöstöstä edelleen runsaat puolet sijaitsee Länsi-Euroopassa ja vajaa viidennes Pohjois-Amerikassa. Henkilöstön määrä Länsi-Euroopassa on kuitenkin vähentynyt vuoden 22 huipputasoltaan viimeisten kolmen vuoden aikana. Myös Pohjois- Amerikassa on käynnissä aleneva trendi, vaikka viime vuonna henkilöstö lisääntyikin siellä 4:lla. Sen sijaan nopeasti kasvavilla markkinoilla ja aivan erityisesti Kaukoidässä sekä Keski- ja Itä-Euroopassa tytäryritysten henkilöstömäärä on ollut viime vuosina tasaisessa kasvussa. Vuonna 25 henkilöstön määrä kasvoi näillä markkina-alueilla yhteensä 2 9:lla verrattuna vuoteen 24. Kone- ja metallituoteteollisuudessa henkilöstön määrä Suomessa kasvoi jonkin verran vuoden 26 ensimmäisen neljänneksen aikana vuoden 25 loppuun verrattuna. Suomalaisen kone- ja metalliteollisuuden henkilöstön kehitys Suomalaisen kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstön kehitys ulkomaisissa tytäryrityksissä 25* (keskim. vuoden aikana) 2 ( ) Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla (vuoden lopussa) Länsi-Eurooppa Pohjois-Amerikka Kaukoitä (ml. Oseania) Keski- ja Itä-Eurooppa Etelä- ja Keski-Amerikka Muut maat tai ilman eriteltyä tietoa *) Vuoden lopussa Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry Lähde: Teknologiateollisuus ry

8 Metallien jalostus Teknologiateollisuuden päätoimialoista Suomessa sijaitsevilla metallien jalostajilla on elektroniikka- ja sähköteollisuuden tapaan henkilöstöä ulkomaisissa tytäryrityksissä jo selvästi enemmän kuin kotimaassa. Viime vuoden lopussa ulkomaisissa tytäryrityksissä oli henkilöstöä kaikkiaan 25 3, jossa oli noin 1 9 henkilön lisäys verrattuna edellisvuotiseen. Suomessa henkilöstöä oli vuoden aikana keskimäärin Vuonna ulkomaiset tytäryritykset työllistivät 12 7 henkilöä ja Suomessa sijaitsevat alan yritykset 17 3 henkilöä. Alan suomalaisyritysten ulkomaisesta henkilöstöstä noin 55 prosenttia sijaitsee Länsi-Euroopassa. Kasvu tällä alueella, samoin kuin Pohjois-Amerikassa, on kuitenkin pysähtynyt vuoden 22 jälkeen. Viime vuonna henkilöstö väheni Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa yhteensä 3 4:lla. Keski- ja Itä- Euroopassa alan yritysten henkilöstömäärä on yli viisinkertaistunut vuoden jälkeen ja Kaukoidässä yli kolminkertaistunut. Vuonna 25 henkilöstö lisääntyi Keski- ja Itä- Euroopassa 1 2:lla ja Kaukoidässä 5:lla. Tammi maaliskuussa metallien jalostuksessa henkilöstön määrä Suomessa pysyi ennallaan vuoden 25 loppuun verrattuna. Suomalaisen metallien jalostuksen henkilöstön kehitys Suomalaisten metallien jalostajien henkilöstön kehitys ulkomaisissa tytäryrityksissä 25* (keskim. vuoden aikana) ( ) Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla (vuoden lopussa) Länsi-Eurooppa Pohjois-Amerikka Kaukoitä (ml. Oseania) Keski- ja Itä-Eurooppa Etelä- ja Keski-Amerikka Muut maat tai ilman eriteltyä tietoa *) Vuoden lopussa Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry Lähde: Teknologiateollisuus ry Lisätietoja: Suhdannetilanne ja näkymät: Jukka Palokangas, puh. (9) , Henkilöstön kehitys: Timo Hirvonen, puh. (9) , Tiedot perustuvat tilanteeseen Lisätietoa teknologiateollisuuden viennin, tuottajahintojen ja metallien hintojen kehityksestä Teknologiateollisuus ry:n kotisivulta: TILANNE JA NÄKYMÄT

Tilanne ja näkymät 2/2007

Tilanne ja näkymät 2/2007 Tilanne ja näkymät 2/27 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vakaana, mutta USAn riskit varjostavat

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2008

Tilanne ja näkymät 2/2008 Tilanne ja näkymät 2/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kehittyvät taloudet pitävät yllä maailmantalouden

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2006

Tilanne ja näkymät 3/2006 Tilanne ja näkymät 3/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vahvana, mutta epävarmuus lisääntynyt Maailmantalous

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 1/2007

Tilanne ja näkymät 1/2007 Tilanne ja näkymät 1/27 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Lähiajan näkymät suhteellisen vakaat, mutta kasvu

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2009. Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2

Tilanne ja näkymät 2/2009. Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2 Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 2/29 : Maailmantalouden näkymät Taantuman pohjaa ei ole saavutettu s. 2 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3

Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3 Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 3/ Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s.

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2010. Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden kysyntä elpyy hitaasti s. 2

Tilanne ja näkymät 2/2010. Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden kysyntä elpyy hitaasti s. 2 Tilanne ja näkymät 2/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Kasvunäkymät epäyhtenäiset, investointi hyödykkeiden

Lisätiedot

Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta

Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 24.4.219 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu 219. Lähde: Markit

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2

Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2 Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 1/21 Maailmantalouden näkymät Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4

Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4 Tilanne ja näkymät 2/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Vientimarkkinat

Lisätiedot

Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries Saksa/Germany Ranska/France Iso-Britannia/UK Suomi/Finland Ruotsi/Sweden 25 2 15 1 5-5 -1-15 -2-25

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2010. Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s. 2

Tilanne ja näkymät 3/2010. Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s. 2 Tilanne ja näkymät 3/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s.

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2008

Tilanne ja näkymät 4/2008 Tilanne ja näkymät 4/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Pitkäkestoiseen taantumaan syytä varautua Yhdysvaltain

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 7.8.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 7.8.2019 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS tietoliikennelaitteet,

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s.

Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s. Tilanne ja näkymät 1/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Länsi-Eurooppa

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3 Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja tilaukset kasvusuunnassa s. 5 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus Tuotanto & liikevaihto 15.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.11.2018 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan

Lisätiedot

Tilanne ja. näkymät 4/2011. Maailmantalous on taantuman kynnyksellä s. 3. Uudet tilaukset kääntyneet laskuun, näkymät hyvin epävarmat s.

Tilanne ja. näkymät 4/2011. Maailmantalous on taantuman kynnyksellä s. 3. Uudet tilaukset kääntyneet laskuun, näkymät hyvin epävarmat s. Tilanne ja näkymät 4/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2011. Velkaantuminen on vakava riski talouden elpymiselle s. 3

Tilanne ja näkymät 2/2011. Velkaantuminen on vakava riski talouden elpymiselle s. 3 Tilanne ja näkymät 2/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTIALA TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkaantuminen

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017 Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2006

Tilanne ja näkymät 4/2006 Tilanne ja näkymät 4/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkuu, mutta aiempaa hitaampana Länsi-Euroopan talous on kasvanut

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin 2.5.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2010. Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2. Liikevaihto elpyy hitaasti s. 3. Maailmantalouden näkymät

Tilanne ja näkymät 4/2010. Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2. Liikevaihto elpyy hitaasti s. 3. Maailmantalouden näkymät Tilanne ja näkymät 4/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % Itäinen Eurooppa Suomi Ruotsi Venäjä Ranska

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s.

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s. Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja henkilöstömäärä jatkaneet

Lisätiedot

Tilanne ja. näkymät 2/2012. Epävarmuus Euroopassa jatkuu s. 3. Uudet tilaukset ja tilauskanta notkahtaneet hieman s. 5

Tilanne ja. näkymät 2/2012. Epävarmuus Euroopassa jatkuu s. 3. Uudet tilaukset ja tilauskanta notkahtaneet hieman s. 5 Tilanne ja näkymät 2/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 1/2008

Tilanne ja näkymät 1/2008 Tilanne ja näkymät 1/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Huippusuhdanteista keskelle epävarmoja aikoja Viimeaikainen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2009. Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2

Tilanne ja näkymät 4/2009. Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2 Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 4/ Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti 6.6.216 Lähde: Macrobond Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden kehityksestä 6.6.216 Lähde: Macrobond, Eurostat Suomen tavaravienti

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2011. Velkakriisi heikentää jo teollisuuden tilannetta s. 3

Tilanne ja näkymät 3/2011. Velkakriisi heikentää jo teollisuuden tilannetta s. 3 Tilanne ja näkymät 3/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Velkakriisi heikentää

Lisätiedot

Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia 24.1.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen vienti ponnahti alkuvuonna 2017, mutta takamatkaa muihin

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 2/2013. Talouden alamäki Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset laskusuunnassa s. 5. Maailman ja Suomen talouden näkymät

Tilanne ja näkymät 2/2013. Talouden alamäki Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset laskusuunnassa s. 5. Maailman ja Suomen talouden näkymät Tilanne ja näkymät 2/213 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 7.3.2008 Martti Mäenpää, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3

Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3 Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3

Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3 Tilanne ja näkymät 4/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Kehittyvät

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti

Lisätiedot

Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta

Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta Viennin määrän kehitys 24.1.219 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Ostopäällikköindeksin

Lisätiedot

Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus

Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus Uudet tilaukset ja tilauskanta 7.8.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: II,219 / II,218

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 1/2006

Tilanne ja näkymät 1/2006 Tilanne ja näkymät 1/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Länsi-Euroopan ja Japanin kasvunäkymät hieman toiveikkaammat Vuosi

Lisätiedot

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial production development by year 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14 12 1 8 1998=1 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26e 27e 28e Kiina/China Etelä-Korea/Korea

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa

Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa 1 13.8.215 Lähde: Macrobond Tuonti Kiinaan on vähentynyt laaja-alaisesti 2 3.11.215 Lähde: Macrobond Asuntorakentamisen kasvu

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus

Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus Uudet tilaukset ja tilauskanta 24.4.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 13 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: I,219 / I,218

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa 25.10.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Maailmankauppa on piristynyt uudelleen 25.10.2017 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras

Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras Talousnäkymät Ohutlevypäivät 16.3.2017 Ekonomisti Petteri Rautaporras 14.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017, viime vuonna kasvua oli 3,1 % Bkt:n kasvu

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 4/2014. Epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt s. 3

Tilanne ja näkymät 4/2014. Epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt s. 3 Tilanne ja näkymät 4/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Muu it. Eurooppa Brasilia Lähi-itä ja Afrikka Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2, % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu keskimäärin:

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuonna 2016 yhdellätoista ELY-alueella. Liikevaihto supistui neljällä ELY-alueella. Voimakkainta kasvu oli ssa, 43

Lisätiedot

Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries

Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries Teollisuuden kehitystä ennakoiva indikaattori* EU-maissa Industrial confidence indicator* for EU countries Saksa/Germany Ranska/France Iso-Britannia/UK Suomi/Finland Ruotsi/Sweden 25 2 15 1 5-5 -1-15 -2-25

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3

Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3 Tilanne ja näkymät 1/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Eurooppa

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2008

Tilanne ja näkymät 3/2008 Tilanne ja näkymät 3/28 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu hidastunut, epävarmuus lisääntynyt Maailmantalouden

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3 Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu hidastuu epävarmuuden lisääntyessä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset pysyneet korkealla tasolla s. 5 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 23.10.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 24.10.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikkenevät jatkuvasti 24.10.2019 Teknologiateollisuus 2 Maailmankaupan

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3 Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihdossa ja tilauksissa merkittävää kasvua s. 5 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 7.8.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 17

Lisätiedot

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 s. 3

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 s. 3 Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 218 s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusien tilausten ja tilauskannan kasvu taittunut

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 02.04.2009

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 02.04.2009 Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 2.4.29 Asiantuntija Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 6 % Suomen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuoden 2016 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kymmenellä ELY-alueella.

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015 Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 215 BKT:n kasvu 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 Kasvu keskimäärin: +3,5 %

Lisätiedot