Lausunto 1/ VALTIOVARAINMINISTERIÖ Rahoitusmarkkinaosasto

Transkriptio

1 Lausunto 1/ VALTIOVARAINMINISTERIÖ Rahoitusmarkkinaosasto Luonnos hallituksen esitykseksi laeiksi maksulaitoslain, maksupalvelulain sekä Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta liittyen EU:n korttimaksujen siirtohinta-asetukseen Valtiovarainministeriö on valmistellut luonnoksen hallituksen esitykseksi laeiksi maksulaitoslain, maksupalvelulain sekä Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta. Esityksen tarkoituksena on panna täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston 29 päivänä huhtikuuta 2015 antama asetus (EU) 2015/71 korttipohjaisista maksutapahtumista veloitettavista siirtohinnoista (korttimaksujen siirtohinta-asetus). Asetuksella rajoitetaan maksukorttien liikkeellelaskijoina olevien maksupalveluntarjoajien perimiä siirtohintoja. Asetuksen maksimirajat kuluttajakorttien debit- että creditmaksuille on debitpuolella 0,2 % maksutapahtuman summasta ja creditpuolella 0,3 % maksutapahtuman summasta. Siirtohintojen sääntelyn ulkopuolelle jäävät yrityskortit. Jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus alentaa kotimaisten debit- ja creditmaksujen siirtohintoja asetuksen enimmäismääristä. Siirtohintojen sääntelemättömyys on johtanut EU:n alueella ylisuuriin siirtohintoihin sekä debit- että credipuolella ja on antanut kannusteen kortin liikkeellelaskijoille laskea liikkeelle kalliita kortteja. Siirtohinnat muodostavat suurimman osan palvelumaksuista, joita korttitapahtumia vastaanottavat maksupalveluntarjoajat veloittavat maksunsaajilta (toisin sanoen kauppiailta) jokaisesta korttipohjaisesta maksutapahtumasta. Kauppiaat puolestaan sisällyttävät nämä korttikustannukset tavaroiden ja palveluiden tavanomaisiin hintoihin, jotka veloitetaan kauppojen asiakkailta. Tämä merkitsee, että pankkien korttipalvelumaksut veloitetaan läpinäkymättömästi ja ilman kilpailuttamismahdollisuutta kauppiaiden välityksellä näiden asiakkailta. Asetuksessa säädetään myös korttimaksuihin sovellettavista yleisistä ja yhtenäisistä liiketoimintasäännöistä, maksukorttijärjestelyjen ja käsittelyyksiköiden erottamisesta toisistaan, rinnakkaisten maksutuotemerkkien käyttömahdollisuuksista sekä kauppiaiden mahdollisuudesta valita korttipalveluita. Maksulaitoslakiin ja maksupalvelulakiin lisättäisiin selventävät viittaussäännökset asetuksen soveltamisesta korttipohjaisiin maksutapahtumiin. MATKAILU- JA RAVINTOLAPALVELUT MaRa ry MERIMIEHENKATU 29, FI HELSINKI tel fax

2 2/6 Finanssivalvonta ehdotetaan asetuksessa tarkoitetuksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi, jonka tehtävänä olisi valvoa asetuksen noudattamista. Finanssivalvonnasta annettuun lakiin lisättäisiin myös säännökset asetuksen rikkomiseen sovellettavista hallinnollisista seuraamuksista. Maksupalvelulakiin lisättäisiin informatiivinen säännös mahdollisuudesta saattaa asetuksen soveltamiseen perustuva maksunsaajan ja maksupalveluntarjoajan välinen riita tuomioistuimen ulkopuolisen riidanratkaisuelimen ratkaistavaksi. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. päivänä tammikuuta MaRa kiittää lausuntopyynnöstä ja toteaa lausuntonaan seuraavaa: 1. Yleistä MaRa toteaa, että perusperiaate korttimaksamisessa tulee olla, että maksukortin käyttäjälle, joka tekee sopimuksen korttia myöntävän tahon kuten pankin kanssa, sälytetään myös maksukortin käyttämiseen liittyvät kustannukset. Tällä hetkellä kuluttajan kannalta ei ole kuitenkaan merkitystä käyttääkö hän kustannuksiltaan kallista vain edullista korttia. Kuluttajille markkinoidaan vain ko. korttiin liittyviä hyötyjä ja etuja eikä niihin liittyviä kustannuksia. Korttimaksamisen kustannukset vyörytetään kokonaisuudessaan maksuja vastaanottaville yrityksille (kauppiasprovisio, johon sisältyy siirtohinta). Siirtohinnat ovat voimistaneet tätä epätoivottavaa kehitystä. Korttikustannuksien tulee kuitenkin olla läpinäkyviä ja niillä tulee olla vaikutusta myös kuluttajien maksukorttivalinnoissa. Yksittäisestä korttimaksutapahtumasta ei sen sijaan tulisi aiheutua suoranaisia kustannuksia korttia käyttävälle. Kuluttajat siirtyisivät tällöin käyttämään kortin sijasta käteistä. Tämä olisi vastoin positiivista kehitystä, jossa korttimaksaminen on yleistynyt ja käteisen käyttö on vähentynyt. Markkinoiden tehokkuuden ja toimivan kilpailun näkökulmasta on suotavaa, että kuluttajat suosisivat kokonaistaloudellisesti edullisempia kortteja ja muita maksuvälineitä. Nykyiset mekanismit, kuten korttimaksamiseen sisältyvät siirtohinnat, vaikeuttavat kuitenkin tämän tavoitteen toteutumista. Pankkien kannattaa markkinoida asiakkailleen korkeamman siirtohinnan kortteja halvempien korttien sijasta, koska kortin myöntävä pankki saa siirtohinnan itselleen kortilla suoritetusta maksutapahtumasta. Tämä aikaansaa siirtohintojen nousua ja nostaa korttimaksamisen kustannuksia, mikä on ristiriidassa terveen kilpailun näkökulmasta. On tervetullutta, että EU on päättänyt puuttua maksukorttien siirtohintoihin. Siirtohinta-asetuksen mukaan debitkorttien siirtohinta saisi olla maksimissaan 0,2 % maksutapahtuman arvosta ja creditpuolella 0,3 %. Enimmäismäärät on saatettava voimaan 9. joulukuuta 2015.

3 3/6 MaRa on asetusta valmisteltaessa todennut, että komission esittämät siirtohintojen maksimitasot ovat liian korkeat. Asetus kuitenkin sallii jäsenvaltioiden määrittää sekä debit- että creditpuolelle alemman siirtohinnan, kun kyse on kotimaisista pankkikortti- tai luotokorttitapahtumista. Kansallista optiota tuleekin käyttää, mitä perustellaan tarkemmin kohdassa 2. Yrityskortit on asetuksessa jätetty siirtohintasääntelyn ulkopuolelle, vaikka siihen ei ole taloudellisia eikä muita perusteita. Yrityskortit ovat yleinen maksuväline matkailu- ja ravintola-alan yrityksissä sekä Suomessa että ulkomailla. Korttien vastaanotto ja maksujen käsittelyprosessi ei eroa millään tavalla kuluttajakorteista. Valitettavasti kansallinen liikkumavara ei mahdollista yrityskorttien ottamista siirtohintasäätelyn piiriin. 2. Kansallisen liikkumavaran käyttäminen kotimaisissa debit- ja creditmaksuissa Asetuksen perusteella maksupalveluntarjoajat eivät saa tarjota eivätkä veloittaa pankkikorttitapahtumasta tapahtumakohtaista siirtohintaa, jonka osuus tapahtuman arvosta on yli 0,2 %. Luottokorttitapahtumassa raja on 0,3 %. Asetus mahdollistaa, että jäsenvaltiot voivat määrittää tätä alempia siirtohintoja kotimaisille pankkikortti ja luottokorttitapahtumille. Rajat ylittävällä maksutapahtumalla tarkoitetaan korttipohjaista maksutapahtumaa, jossa liikkeeseenlaskija ja maksutapahtuman vastaanottaja ovat sijoittautuneet eri jäsenvaltioihin tai jossa korttipohjaisen maksuvälineen on laskenut liikkeeseen liikkeeseenlaskija, joka sijaitsee eri jäsenvaltiossa kuin myyntipiste. Myyntipisteellä tarkoitetaan kauppiaan fyysisten tilojen osoitetta, joissa maksutapahtuma on käynnistetty. Kotimaisella maksutapahtumalla tarkoitetaan mitä tahansa korttipohjaista maksutapahtumaa, joka ei ole rajat ylittävä maksutapahtuma. Valtiovarainministeriö ehdottaa, että Suomessa ei hyödynnettäisi kotimaisia korttitapahtumia koskevia siirtohintaoptioita. Valtiovarainministeriön mukaan kansainvälinen kilpailu on johtanut siihen, että merkittävä osa Suomessa tehdyistä korttimaksuista reitittyvät ulkomaisten kortteja liikkeeseenlaskevien tai korttimaksuja vastaanottavien palveluntarjoajien kautta, jolloin poikkeussäännös ei koskisi tällaisia tapahtumia. Asetus lisää edelleen kansainvälistä kilpailua, jolloin asetuksen näkökulmasta puhtaasti kotimaisten tapahtumien osuus pienenee entisestään, eikä ole mielekästä vaikuttaa palveluntarjoajien väliseen kilpailuun asettamalla erilaisia hinnoittelukattoja. MaRa pitää valitettavana, että reitityksen avulla kotimaisia maksuja pystytään asetuksen soveltamisessa siirtämään rajat ylittäväksi. Maksua voidaan pitää kotimaisena, kun maksaja on hankkinut kortin Suomessa toimivasta pankista ja maksunsaaja on tehnyt sopimuksen korttien vastaanotosta Suomessa toimivan pankin kanssa ja raha siirtyy Suomessa olevalta maksajan tililtä maksun vastaanottajan Suomessa olevalle tilille.

4 4/6 MaRa katsoo, että Suomen tulee käyttää oikeuttaan määrittää kotimaisten maksutapahtumien siirtohinta sille tasolle, joka vastaa debitkortin käytöstä aiheutuvia todellisia kuluja. Tämä päätös on syytä tehdä riippumatta siitä, kuinka moni maksutapahtuma on asetusta sovellettaessa katsottava kotimaiseksi tai rajat ylittäväksi. Asetuksessa määritelty taso on liian korkea. Kansallisen option käyttö Suomessa ja muissa jäsenvaltiossa kotimaisten debitkorttien siirtohintamaksimin laskemisessa vaikuttaa siihen, millä todennäköisyydellä rajat ylittäviä siirtohintoja tullaan EU-sääntelyllä laskemaan nykyisestä. Debitkorttien siirtohintahinnoittelun kieltäminen koko EU - alueen sisällä olisi markkinoiden kannalta paras ratkaisu. Jos kotimaisten debitkorttitapahtumien siirtohinta olisi nolla tai lähelle sitä, poliittinen paine EU - tasolla kasvaa, jotta sama taso saavutetaan aikanaan myös koko SE- PA-alueella. Jos jäsenvaltiot eivät käytä kansallista optiota vaarana on, että debitmaksamisessa ylisuuret siirtohinnat haittaavat vuosikaudet markkinoita, maksunsaajia ja kuluttajia, jotka maksavat ne lopulta tavaroiden ja palveluiden korkeampina hintoina. MaRa toteaa, että asetuksen mukainen taso ei tule laskemaan debitkorttimaksamisen kustannuksia Suomessa. Debitkorteissa taso on ollut jo nykyisin lähellä siirtohinnan maksimia (hiukan alle). Ehdotuksessa myös todetaan (sivu 13), että Visa ja Mastercard - korteissa debitkorttien keskimääräinen siirtohinta on ollut alle asetuksen säädettyjen enimmäismäärien, noin prosenttia alempana. MaRa katsoo, että kotimaisissa debitmaksutapahtumissa ei tule periä siirtohintaa lainkaan. Nollataso oli yksi komission vaikutusarvioinnissa esillä olleista vaihtoehdoista kaikkia debitmaksuja koskien. Joissakin maissa on jo käytössä nollataso debitmaksamisessa ja se on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Korttimaksun summan siirtyminen maksajan pankkitililtä myyjän pankkitilille on täysin automatisoitua toimintaa, johon liittyy minimaalisen pienet kustannukset ja vähäiset riskit. Pankit myös säästävät korttimaksuissa verrattuna siihen, että kuluttajat käyttäisivät käteistä. Mikäli tässä vaiheessa arvioidaan mahdottomaksi määrittää nollataso kotimaisille debitmaksuille, tulee pyrkiä siihen, että siirtohinta on mahdollisimman alhainen sekä pienissä että isommissa maksutapahtumissa tavoiteluvun ollessa nolla. Tämä on mahdollista asettamalla siirtohinnalle sekä kiinteä että prosentuaalinen maksimi. Se kumpi malli tuottaa alhaisemman tapahtumakohtaisen siirtohinnan, olisi sovellettava. Tämä tarkoittaisi, että pienemmissä ostoksissa siirtohinta olisi prosentuaalinen ja isommissa kiinteä. Pienet maksut muodostavat volyymillisesti merkittävän osan pankkikorttimaksuista. Prosentuaalinen siirtohintakatto estää sen, että siirtohinta ei muodosta maksusta liian suurta osaa. Esimerkiksi jos korttimaksun summa on 5-10 euroa, niin asetuksen mukaisella 0,2 % tasolla siirtohinta saisi olla

5 5/6 enintään 1-2 senttiä. Sen sijaan useamman sentin siirtohintaa ei voida soveltaa pieniin maksuihin, koska tällöin siirtohinta kasvaisi suhteessa liian isoksi. Kiinteää siirtohintakattoa tarvitaan estämään siirtohinnan kohoaminen maksun välityksestä syntyviin kuluihin nähden liian suureksi isommissa maksuissa. MaRa katsoo, että kotimaisten pankkikorttimaksujen siirtohintoja voidaan tässä vaiheessa alentaa soveltamalla Euroopan parlamentin alkuperäisen kannan mukaisia tasoja. Siirtohinnan maksimi olisi 0,2 % tai 7 senttiä sen perusteella kumpi tuottaa alemman siirtohinnan. Tämä laskisi siirtohintoja sekä pienemmissä että isommissa pankkikorttimaksuissa nykyiseen verrattuna. Valtiovarainministeriön ehdotuksessa on todettu, että Mastercard järjestelmässä siirtohinta on perustunut kiinteään osaan 0,03 euroa per tapahtuma ja prosentuaaliseen osaan 0,11 prosenttia tapahtuman arvosta. Visa järjestelmissä siirtohinta on ollut portaittainen ollen kiinteä pienille alle noin 13 euron tapahtumille ja isoille yli noin 240 euron maksuille sekä 0,19 prosenttia näiden välistä. Tämän seurauksena debitkortien siirtohinnat ovat olleet Suomessa maltillisempia isoille korttimaksuille ja kalliimpia pienille korttimaksuille kuin asetuksessa säädetyt siirtohintojen enimmäistasot. Asetuksessa luottokortin siirtohintamaksimiksi on määritelty 0,3 %. Luottokorttimaksamisessa syntyy enemmän kuluja kuin pankkikorttimaksamisessa, joten debitkorttia kalliimpi siirtohinta creditmaksamissa on ymmärrettävää. Asetuksen mukainen taso tulee jo nyt laskemaan Suomessa sekä kotimaisten että rajat ylittävien luottokorttimaksujen siirtohintoja. Creditmaksamisen tasoa tulee jatkossa pyrkiä alentamaan määrätietoisesti koko EU:n alueella, mikä tukee halvempien ja tehokkaampien luottokorttien markkinoilletuloa. Huolimatta siitä käytetäänkö kansallista optiota kotimaisiin debitmaksuihin vai ei, niin siirtohintasääntelyn vaikutusta markkinoihin on seurattava tarkasti myös Suomessa. Jos siirtohintojen taso ei alenna kauppiaiden kustannuksia nykyisestä eikä edistä tehokkaampien ja halvempien maksutapojen markkinoille tuloa, on tarpeen ryhtyä toimiin EU - tasolla ja kansallisesti. 3. Honour All Cards säännön kieltäminen Maksunsaajien kannalta positiivista asetuksessa on se, että jatkossa maksupalveluntarjoajat eivät saa soveltaa mitään sellaisia sääntöjä, joiden mukaan maksunsaajan, joka hyväksyy yhden korttipohjaisen maksuvälineen, olisi hyväksyttävä myös muita saman maksukorttijärjestelyn puitteissa liikkeeseenlaskettuja maksuvälineitä (niin sanottu Honour All Cards säännön kielto). Kielto ei kuitenkaan koske sellaisia kuluttajan korttipohjaisia maksuvälineitä, jotka kuuluvat samaan maksutuotemerkkiin ja korttityyppiin, johon sovelletaan asetuksen mukaisia siirtohintoja. Maksunsaajan on ilmoitettava

6 6/6 selkeästi mahdollisista kortin hyväksymisrajoituksistaan kuluttajille samalla, kun se ilmoittaa hyväksymistään korteista ja maksuvälineistä. Liikkeeseenlaskijoiden on lisäksi varmistettava, että maksukortit voidaan erottaa toisistaan ulkonäöllisesti ja elektronisesti. MaRa katsoo, että asetuksen noudattamista valvovan viranomaisen tulee laatia Honour All Cards kiellosta selkeä ohjeistus, jonka perusteella maksunsaajat osaavat käyttää oikeuttaan myös käytännössä. Todennäköistä on, että maksupalveluntarjoajat eivät tästä oikeudesta juuri tiedota. Maksunsaajien etuja turvataan asetuksessa muullakin tavalla, josta maksunsaajia on syytä informoida. Asetuksen resitaalissa 35 todetaan, että maksunsaajien olisi voitava vapaasti ohjata maksajia tietyn maksuvälineen käyttöön. Korttijärjestelyt ja maksupalveluntarjoajat asettavat maksunsaajille monenlaisia rajoituksia tässä yhteydessä. Ne rajoittavat esimerkiksi maksunsaajan mahdollisuutta kieltäytyä tiettyjen maksuvälineiden hyväksymisestä, kun kyse on pienistä summista. Kyseiset rajoitukset olisi kumottava. Jatkossa maksupalveluntarjoajat eivät voi kieltää maksunsaajia asettamasta minimisummaa pankki tai luottokortin korttimaksulle. Informaation jakaminen maksunsaajien oikeuksista on tärkeää, koska sillä edistetään tehokkaampien ja halvempien maksukorttien markkinoilletuloa kalliimpien korttien sijasta. Selkeä ohjeistus myös vähentää maksunsaajien ja maksupalveluntarjoajien välisiä riitatilanteita. Kunnioittavasti, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Timo Lappi toimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi varatoimitusjohtaja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry on matkailu- ja ravintola-alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. MaRa edustaa hotelleja, kylpylöitä ja kuntoutumiskeskuksia, viikkoosakeyrityksiä, leirintäalueita, ravintoloita, catering-yrityksiä, eines- ja valmistuskeittiöitä, kahviloita, pubeja, yökerhoja, liikenneasemia, huvi-, teema- ja elämyspuistoja, keilahalleja, festivaaleja ja konserttitapahtumia, ohjelmapalveluyrityksiä, luontomatkailuyrityksiä, hiihtokeskuksia sekä matkailun markkinointi- ja välityspalveluja tarjoavia yrityksiä. Ma- Rassa on jäsentä, joilla on lähes toimipaikkaa. MaRan jäsenyritykset työllistävät noin henkilöä. Lisätietoja antaa lakimies Kai Massa, , kai.massa@mara.fi