Ajankohtaista Panostaja Oyj:stä Sijoitus-Invest

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista Panostaja Oyj:stä Sijoitus-Invest 2010 17.-18.11.2010"

Transkriptio

1 Ajankohtaista :stä Sijoitus-Invest Toimitusjohtaja Juha Sarsama 17. joulukuuta 2009

2 Kappale 1 yrittäjyys ja suomalainen omistus sijoituskohteena

3 Taustaa on aktiivinen enemmistöomistaja suomalaisissa pk-yrityksissä. Toimintamme ydin on suomalaisen yrittäjyyden ja yritystoiminnan pitkäjänteinen kehittäminen. Kasvatamme yrittäjäkumppaniemme kanssa yrityksiä alan parhaiden yritysten joukkoon ja luomme näin suomalaisia menestystarinoita Vuonna 1985 toimintansa aloittaneella Panostajalla on takanaan 25 vuotta suomalaisten pk-yritysten kehittämistä. Tänä päivänä Panostaja on yli henkilöä työllistävä pörssiyhtiö Panostajan toiminnan perusta on aina ollut yrittäminen: Liiketoiminta-alueiden toimitusjohtajat omistavat merkittävän osan johtamastaan yhtiöstä Emoyhtiön toimiva johto omistajina :ssä :ssa vahva, kasvollinen perheomistus Maakunnallinen luotettava toimija, mutta samalla myös innovatiivinen listattu yritysjärjestelijä

4 Panostaja on monialayhtiö Monialayhtiö Investoi omasta taseesta omaehtoisesti Pitkäaikainen omistaja ja liiketoiminnan kehittäjä Omistaa enemmistöosuuden yhtiöstä Valitsee jokaisen investointikohteen tarkkaan. Kohdeyhtiön menestyksellä suora vaikutus konserniin Riski maltillisempi Hajautus liiketoiminta-alueiden valinnan kautta Tulovirrat: konserniyhtiöiden vuosittain kertyvä tulos ja mahdolliset irtautumistuotot Pääomasijoitusyhtiö Sijoittaa hallinnoimastaan rahastosta, rahastoehtoinen sijoittaja Realisoi sijoituksensa rahaston sääntöjen mukaan Sijoittaa vähemmistöosuuksiin Varautuu sijoituskohteita valitessaan myös epäonnistumisiin. Kohdeyhtiön menestyksellä epäsuora vaikutus pääomasijoitusyhtiöön Riski korkeampi Rahastot sijoittavat samantyyppisiin kohteisiin ja hajautus rahastojen välillä Tulovirrat: rahaston hallinnointipalkkio, osuus rahaston tuotoista ja konsultointipalkkio kohdeyrityksiltä

5 Toimintatapa Valinta/osto Panostaminen Itsenäistyminen Panostaja hankkii enemmistöomistukseensa pieniä ja keskisuuria kaupan, palvelualan ja teollisuuden yrityksiä, joiden liikevaihtotaso on 5 20 miljoonaa euroa Panostajaa kiinnostavat erityisesti kasvu- tai uudelleenjärjestelyvaiheessa olevat toimialat Panostaja osallistuu liiketoimintaalueen kehitystyöhön aktiivisesti ottamalla yhdessä toimitusjohtajan kanssa kokonaisvastuun kyseisen alueen kehittämisestä Pääomapanostuksen lisäksi Panostajan tuoma lisäarvo liittyy yleensä rahoituksen kokonaisjärjestelyihin, strategioiden luomiseen, hallitustyöskentelyyn, kasvuun yritysostojen kautta sekä talouden, markkinoinnin ja johtamisjärjestelmien kehittämiseen ja toimialatuntemukseen Tavoitteena on saattaa liiketoiminta-alue mahdollisimman nopeasti toimimaan pörssikonsernin itsenäisenä osana, joka voidaan myös irrottaa uudelle omistajalle Panostamme suomalaisiin yrityksiin Keskitymme perinteisten toimialojen pk-yrityksiin Enemmistöomistaminen ja sataprosenttinen sitouttaminen Panostukset konsernin omasta taseesta takaavat joustavuuden

6 Panostajaa kiinnostavat yritykset Panostaja etsii oma-aloitteisesti ja aktiivisesti pk-yrityksiä, joilla on terve talous ja joissa on potentiaalia jalostua alansa kärkiyritysten joukkoon Panostajan tukemana Panostajaa kiinnostavat erityisesti kasvu- tai uudelleenjärjestelyvaiheessa olevat toimialat /yritykset, joihin liittyy normaalia suurempi mahdollisuus saavuttaa synergiaetuja toimialan/toiminnan kehittämisen kautta Potentiaaliset yritysostokohteet ovat pääasiassa sukupolvenvaihdostilanteessa olevia kokoluokaltaan 5-20 milj. euroa yrityksiä tai yrityksiä toimialalla, josta puuttuu vahva omistajataho Perheyritysten liiton mukaan sukupolvenvaihdos on 10 vuodessa edessä kolmasosassa perheyrityksiä. Näistä merkittävässä osassa jatkajaa ei löydy lähipiiristä Finnveran mukaan Suomessa tehdään yritysjärjestelyä vuosittain Panostajaa kiinnostavassa kokoluokassa on noin yritystä

7 Panostaja on aktiivinen omistaja Tytäryhtiöiden ohjaus Hyperion Financial Management ohjaus ja raportointijärjestelmä Tytäryhtiöillä käytössä huippuluokan nopea raportointijärjestelmä. Panostaja-konsernin ulkoinen raportointi saman prosessin sivutuotteena Hallitustyöskentely Kehitysprosessit Panostajan johdon selkeä roolitus Yrittäjä-toimitusjohtajien osaamisen ja tietotaidon kehittäminen sekä Panostajaverkoston hyödyntäminen konsernin kehittämisessä Master-koulutusta Työmotivaatio- ja kehittäminen Tuote- ja prosessikehitystä (mukana myös Tekes rahoitusta) Panostaja-konsernissa ei tavoitella synergiaa eri liiketoiminta-alueiden kesken, vaan tavoite on konsernin yleisiä resursseja hyödyntämällä varmistaa kunkin liiketoimintaalueen kasvu ja prosessien kehittyminen

8 tulonmuodostus Vuosittaiset tuotot Konserniyhtiöiden vuosittain kertyvä tulos Panostustoiminnan irtautumistuotot Liiketoiminta-alueen arvonmuutos realisoidaan yrityksestä luovuttaessa Panostaja ei kerää management-fee tyyppisiä maksuja tytäryhtiöiltään Ei hallituspalkkioita, ei konsulttipalkkioita Panostajan edustajille tytäryhtiöiden hallituksissa

9 Perheyrityksen uusi elämä - Case Kopijyvä Yli 30 yrittäjävuoden jälkeen kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen halusi toteuttaa sukupolvenvaihdoksen ja tarjosi yritystään Panostajalle. Yhtiön toimitusjohtaja Heimo Viinanen näki alalla kasvumahdollisuuksia ja halusi lähteä kehittämään yhtiötä yrittäjä-toimitusjohtajana yhdessä Panostajan kanssa. Yrityskaupassa Kauko Sorjonen sai täyden korvauksen elämäntyöstään ja hänen säätiönsä mahdollisuudet kulttuurin tukemisessa vahvistuvat olennaisesti. Kopijyvän menestystarina on saanut jatkoa ja yhtiö on noussut toimialansa kärkiyritysten joukkoon. Yhtiö on laajentunut pääkaupunkiseudulle, rakentanut uudet, tehokkaat toimitilat Jyväskylään ja saanut uusia, merkittäviä asiakkuuksia. Kopijyvän henkilöstömäärä on kasvanut 50 prosenttia ja ylittää nyt 190. Panostajalle Kopijyvä on tarjonnut mahdollisuuden toimia aktiivisesti kasvavilla ja keskittyvillä digitaalisen painamisen markkinoilla Kauko ja Heikki Sorjonen perustavat Jyväskylän kopiolaitoksen, joka saa nimekseen Kopijyvä Oy Perheyritys keskittyy digitaaliseen painamiseen, laajentuu uusille paikkakunnille ja kasvaa kannattavasti Panostaja Oy:stä tulee Kopijyvän enemmistöosakas. Yhtiön toimiva johto säilyy omistajana merkittävällä vähemmistöosuudella. Tänään Kopijyvä Oy on yksi Suomen suurimmista digitaalisia painopalveluja tarjoavista yrityksistä.

10 Kappale 2 yrittäjyys ja suomalainen omistus sijoituskohteena

11 Q3/2010 lyhyesti Liikevaihto 100,1 milj. euroa (86,6 milj. euroa), kasvua +16 % Liiketappio -1,8 milj. euroa (1,0 milj. euroa) Kolmannen kvartaalin liikevoitto oli 0,8 milj. euroa, kun konsernin ensimmäisen kvartaalin liiketappio oli -2,6 milj. euroa ja toisen kvartaalin liikevoitto oli 0,0 milj. euroa. Tulos/osake (laimentamaton) -3,8 senttiä (-2,4 senttiä) Oma pääoma per osake 0,64 euroa (0,76 euroa) Omavaraisuusaste 32,8 % (36,9 %) Liikevaihdon kasvu aiheutui kuluvan ja edellisen tilikauden aikana toteutetuista yritysostoista, joiden vaikutus liikevaihtoon oli 18,1 milj. euroa. Ympäristöteknologia-segmentin liiketappio (-2,3 milj. euroa) sekä teknologiateollisuutta palvelevien segmenttien liiketappiot laskivat konsernin kannattavuutta. Ympäristöteknologia-segmentin liiketappioon sisältyi liiketoimintakaupan seurauksena kirjattu -0,7 milj. euron myyntitappio. Panostaja-konsernin tilikauden liikevaihdon odotetaan ylittävän edellisen tilikauden tason, mutta tilikauden liikevoiton jäävän edellistä tilikautta heikommaksi. Tilikauden liikevoitto tulee olemaan parempi kuin kiinteistömyynnillä oikaistu edellisen tilikauden liikevoitto (0,1 milj. euroa) Tulosohjaus :n hallitus on päättänyt arvonalennustestin tuloksena tehdä -1,5 miljoonan euron alaskirjauksen ympäristöteknologia-segmentin liikearvoon. Alaskirjauksen seurauksena Panostaja-konsernin tilikauden 11/ /2010 liiketappion arvioidaan olevan n. -1,5 miljoonan euron tasolla. Panostajan tilinpäätöstiedote julkaistaan

12 Osakkeen kurssikehitys ja osakasmäärän kehitys - 5-vuotta ,0 1,8 1,6 1,4 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4 0,2 0,0 Panostaja (B-osake, yhdistetty ) Osakkeenomistajien lukumäärä

13 Suurimmat omistajat 10 Suurinta osakkeenomistajaa Osakkeet % Omistajat kpl osakkeista 1 Koskenkorva Matti ,5 % 2 Koskenkorva Maija ,7 % 3 Koskenkorva Mauno ,0 % 4 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia ,8 % 5 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera ,2 % ,7 % 7 Koskenkorva Mikko ,6 % 8 Johtopanostus Oy ,2 % 9 Tampereen Seudun Osuuspankki ,1 % 10 Malo Hanna ,1 % Muut osakkeenomistajat ,3 % Yhteensä ,0 %

14 Johtoryhmä Juha Sarsama s.1965 Simo Mustila s Heikki Nuutila s Tapio Tommila s Toimitusjohtaja vuodesta 2007 Talousjohtaja alkaen Kehitysjohtaja vuodesta 2008 Sijoitusjohtaja vuodesta 2008 Varatuomari, M.S.M (Boston University Brussels) Aikaisempi työkokemus: Toimitusjohtaja OpusCapita Oy, hallintojohtaja Saarioinen Oy, talousjohtaja OpusCapita Oyj KTM, MBA Aikaisempi työkokemus: Delta Motor Group F&I Manager DNA-konserni talous- ja hallintojohtaja YTM Aikaisempi työkokemus: Toimitusjohtaja Tutor Partners Oy, johtaja Andersen Global Corporate Finance KTM Aikaisempi työkokemus: Yritysanalyytikko, yritysrahoitusasiantuntija Deloitte Corporate Finance Oy, tilintarkastaja PricewaterhouseCoopers Oy

15 Osakkeen kehitys Osakkeen kurssin kehitys 2,00 1,50 1,00 0,50 0,00 Osakkeen vaihdon kehitys Tuhatta osaketta Osakkeenomistajien määrän kehitys Osakkeen kurssi Osakkeen kurssikehitys Kumulatiivinen osakkeen vaihto Kumulatiivinen osakkeen vaihto Osakkeenomistajien määrä Osakkeenomistajien määrä Osakkeen päätöskurssi , ,39 Osakkeen vaihto (kum.) 2009/2010 5,3 milj. osaketta /vuosi 2008/2009 8,1 milj. osaketta / vuosi Osakkeenomistajien määrä kpl kpl

16 Jos halutaan ylläpitää suomalaista hyvinvointia ja kasvattaa kansantaloutta, yrittäjyyteen on panostettava merkittävästi.

Panostaja Oyj Q4/2008. 26.1.2009 CEO Juha Sarsama

Panostaja Oyj Q4/2008. 26.1.2009 CEO Juha Sarsama Panostaja Oyj Q4/2008 26.1.2009 CEO Juha Sarsama 5. tammikuuta 2009 Panostaja Oyj Tilikausi 2008 lyhyesti Liikevaihto 121,1 milj. euroa (69,1 milj. euroa), kasvua 75 % Liikevoitto 6,5 milj. euroa (3,3

Lisätiedot

Panostaja Oyj Q3/2008 10.9.2008

Panostaja Oyj Q3/2008 10.9.2008 Panostaja Oyj Q3/2008 10.9.2008 Sisällys Q3/2008 Panostaja Oyj Uusimmat sijoitukset Kappale 1 Q3/2008 Panostaja Oyj Uusimmat sijoitukset Q3 lyhyesti Liikevaihto 85,3 milj. euroa (43,5 milj. euroa), kasvua

Lisätiedot

Panostaja Oyj Q4/2008. 18.12.2008 CEO Juha Sarsama CFO Veli Ollila

Panostaja Oyj Q4/2008. 18.12.2008 CEO Juha Sarsama CFO Veli Ollila Panostaja Oyj Q4/2008 18.12.2008 CEO Juha Sarsama CFO Veli Ollila 5. tammikuuta 2009 Panostaja Oyj Sisällys Q4/2008 Panostaja Oyj Toimintaympäristö Liitetiedot Kappale 1 Q4/2008 Panostaja Oyj Toimintaympäristö

Lisätiedot

Panostaja Oyj Q3/2011

Panostaja Oyj Q3/2011 Q3/2011 7.9.2011 Q3/2011 Johtaminen ja ohjaaminen 2 Kappale 1 Q3/2011 Johtaminen ja ohjaaminen 3 3Q/2011 lyhyesti Toukokuu - heinäkuu Liikevaihto 39,5 milj. euroa (34,8 milj. euroa), kasvua 14 % Liikevoitto

Lisätiedot

Panostaja Oyj Tilinpäätöstilaisuus

Panostaja Oyj Tilinpäätöstilaisuus Tilinpäätöstilaisuus 16.12.2010 CEO Juha Sarsama CFO Simo Mustila CFO Veli Ollila, 30.11. 2010 saakka 16. joulukuuta 2010 Sisällys Tilikausi 2010 (Q4) Liitetiedot 2 Kappale 1 Tilikausi 2010 (Q4) Liitetiedot

Lisätiedot

Panostaja Oyj Q3/2010

Panostaja Oyj Q3/2010 Q3/2010 8.9.2010 CEO Juha Sarsama CFO Veli Ollila 17. joulukuuta 2009 Sisällys Q3/2010 Lämpö-Tukku Liitetiedot Kappale 1 Q3/2010 Lämpö-Tukku Liitetiedot Q3/2010 lyhyesti Liikevaihto 100,1 milj. euroa (86,6

Lisätiedot

Panostaja Oyj Yhtiökokous

Panostaja Oyj Yhtiökokous Panostaja Oyj Yhtiökokous Toimitusjohtajan katsaus 27.1.2010 CEO Juha Sarsama Tilikausi 2009 lyhyesti Liikevaihto 120,0 milj. euroa (121,1 milj. euroa), laskua -1 % Liikevoitto 4,3 milj. euroa (6,4 milj.

Lisätiedot

Panostaja Oyj Q1/2009

Panostaja Oyj Q1/2009 Q1/ 12.3. CEO Juha Sarsama CFO Veli Ollila Sisällys Q1/ Digitaaliset painopalvelut Liitetiedot Kappale 1 Q1/ Digitaaliset painopalvelut Liitetiedot Q1 lyhyesti Liikevaihto 28,8 milj. euroa (26,0 milj.

Lisätiedot

Panostaja Oyj Q1/2011

Panostaja Oyj Q1/2011 Q1/2011 9.3.2011 CEO Juha Sarsama CFO Simo Mustila Sisällys Q1/2011 Digitaalinen painaminen Liitetiedot 2 Kappale 1 Q1/2011 Digitaalinen painaminen Liitetiedot 3 Q1/2011 lyhyesti Ensimmäisen kvartaalin

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Panostaja Oyj varsinainen yhtiökokous 29.1.2013 CEO Juha Sarsama

Toimitusjohtajan katsaus. Panostaja Oyj varsinainen yhtiökokous 29.1.2013 CEO Juha Sarsama Toimitusjohtajan katsaus Panostaja Oyj varsinainen yhtiökokous 29.1.2013 CEO Juha Sarsama 1 TILIKAUSI 2012 LYHYESTI Marraskuu 2011 Lokakuu 2012 Liikevaihto 156,8 milj. euroa (141,2 milj. euroa), kasvua

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

IR-LETTER. Vahvaa kehitystä. Liikevoitto parani merkittävästi. toisella neljänneksellä TEEMANA Q2-TULOS JA HALLITUSTYÖSKENTELY KESÄKUU 2014

IR-LETTER. Vahvaa kehitystä. Liikevoitto parani merkittävästi. toisella neljänneksellä TEEMANA Q2-TULOS JA HALLITUSTYÖSKENTELY KESÄKUU 2014 TEEMANA Q2-TULOS JA HALLITUSTYÖSKENTELY KESÄKUU 2014 Vahvaa kehitystä toisella neljänneksellä Julkistimme toisen neljänneksen tuloksemme 4.6.2014. Toisella kvartaalilla vertailukautta parempaan liikevaihtoon

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010. Toimitusjohtaja Harri Takanen

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010. Toimitusjohtaja Harri Takanen VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010 Toimitusjohtaja Harri Takanen Vuosi 2009 Scanfil Oyj Scanfil EMS Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 30.9.2009 päätti 65 milj. euron pääoman palautuksesta emoyhtiö Scanfil Oyj:lle.

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh

Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh Taaleritehdas Oyj Taaleritehdas on finanssiryhmä, joka tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille sijoittajille,

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja 24.7.2008 Q2 lyhyesti Liikevaihto vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 48,9 (57,5) milj. euroa Toisen vuosineljänneksen liikevaihto 24,8 (28,7)

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

VMP Oyj osavuosikatsaus. tammimaaliskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller

VMP Oyj osavuosikatsaus. tammimaaliskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller VMP Oyj osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2019 22.5.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller Sisältö 1. VMP ja toimintaympäristö 2. Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä. Rakennuslehti 18.12.2012 EMC Talotekniikka myydään Hollantiin EMC Talotekniikka Oy myydään hollantilaiselle teknisten palveluiden toimittaja Royal Imtech N.V.:lle. EMC Talotekniikan nykyiset omistajat

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Panostaja luo menestystarinoita Toimitusjohtaja Juha Sarsama. Sijoittaja-ilta Oulu 31.3.2014

Panostaja luo menestystarinoita Toimitusjohtaja Juha Sarsama. Sijoittaja-ilta Oulu 31.3.2014 Panostaja luo menestystarinoita Toimitusjohtaja Juha Sarsama 1 Sijoittaja-ilta Oulu 31.3.2014 Sisältö 1. Panostaja luo menestystarinoita 2. Osavuosikatsaus Q1/2014 3. Näkymät Liite: Panostajan menestystarinat

Lisätiedot

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne Vuosikatsaus 2016 Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne 31.12.2016 26.5.2017 2 Sisältö Yritysesittely Sijoittajat ja lainat Tunnusluvut Tulevaisuuden näkymät 3 5 6 7 Temply Annual Report 2015 GF Money

Lisätiedot

Panostaja Oyj:n yhtiökokous

Panostaja Oyj:n yhtiökokous Panostaja Oyj:n yhtiökokous 31.1.2012 CEO Juha Sarsama Panostaja Oyj Tilikausi 2011 Panostaja Oyj Tilikausi 2011 lyhyesti Liikevaihto 163,2 milj. euroa (137,9 milj. euroa), kasvua 18 % Liikevoitto 5,9

Lisätiedot

CapMan ostaa 28,7 prosenttia Norvestiasta. Tiedotustilaisuus Helsingissä 12.5.2015 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja

CapMan ostaa 28,7 prosenttia Norvestiasta. Tiedotustilaisuus Helsingissä 12.5.2015 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja CapMan ostaa 28,7 prosenttia Norvestiasta Tiedotustilaisuus Helsingissä Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Tavoitteenamme on tarjota paras kokemus pääomasijoittamisesta kehittämällä innovatiivisia ratkaisuja,

Lisätiedot

Panostaja Oyj Q2/2010

Panostaja Oyj Q2/2010 Q2/2010 9.6.2010 CEO Juha Sarsama CFO Veli Ollila 17. joulukuuta 2009 Sisällys Q2/2010 Vindea Liitetiedot Kappale 1 Q2/2010 Vindea Liitetiedot Q2/2010 lyhyesti Liikevaihto 64,3 milj. euroa (59,3 milj.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011. Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00

Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011. Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011 Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00 Amanda vuonna 2010 Vuosi 2010 Tunnuslukuja (M ) 2010 2009 Hallinnointipalkkiot 4.0 4.3 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin

Lisätiedot

Konsernin investointien määrä oli katsauskaudella 0,53 milj. euroa (0,07 milj. euroa).

Konsernin investointien määrä oli katsauskaudella 0,53 milj. euroa (0,07 milj. euroa). Panostaja Oyj Pörssitiedote 16.3.2005 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 14,6 milj. euroa (ed. tilikauden vastaava

Lisätiedot

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 Timo Levoranta 3.2.2017 Kasvustrategian vaiheet toteutus vaatii muutosta ja tuo mahdollisuuksia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden

Lisätiedot

Panostaja Oyj Q3/2009

Panostaja Oyj Q3/2009 Panostaja Oyj Q3/2009 10.9.2009 CEO Juha Sarsama CFO Veli Ollila 10. syyskuuta 2009 Panostaja Oyj Sisällys Q3/2009 Panostaja Oyj Ympäristöliiketoiminta Liitetiedot Kappale 1 Q3/2009 Panostaja Oyj Ympäristöliiketoiminta

Lisätiedot

Liikevaihto 1985-2004

Liikevaihto 1985-2004 Liikevaihto 1985-24 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 23 24 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 23 411,6 milj.

Lisätiedot

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

Ensimmäinen neljännes, Marraskuu 2013 Tammikuu 2014

Ensimmäinen neljännes, Marraskuu 2013 Tammikuu 2014 TEEMANA Q1-TULOS MAALISKUU 2014 Aktiivinen alku tilikaudelle Ensimmäinen neljännes on ollut Panostajalle perinteisesti haastava hiljaisen loppuvuoden takia. Tyytyväisenä täytyy kuitenkin todeta, että tämä

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

VMP Oyj tilinpäätöstiedote Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja

VMP Oyj tilinpäätöstiedote Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja VMP Oyj tilinpäätöstiedote 2018 28.2.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q4/2018 lyhyesti 2. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet 3. Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

PÄÄOMASIJOITUS VAUHDITTAA YRITYSTEN KASVUA

PÄÄOMASIJOITUS VAUHDITTAA YRITYSTEN KASVUA PÄÄOMASIJOITUS VAUHDITTAA YRITYSTEN KASVUA Pääomasijoittajilla on keskeinen merkitys yritysten kasvun rahoittajina ja pääomasijoittamisen positiiviset vaikutukset ulottuvat myös kansantalouteen. Pääomasijoituksilla

Lisätiedot

Suomen Listayhtiöiden Hallinnointikoodin (Corporate Governance) 2012 noudattaminen

Suomen Listayhtiöiden Hallinnointikoodin (Corporate Governance) 2012 noudattaminen Panostaja Oyj:n selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Suomen Listayhtiöiden Hallinnointikoodin (Corporate Governance) 2012 noudattaminen Panostaja Oyj noudattaa toiminnassaan ja hallintonsa järjestämisessä

Lisätiedot

YIT:n tapahtumia. Hannu Leinonen Toimitusjohtaja. Ylimääräinen yhtiökokous

YIT:n tapahtumia. Hannu Leinonen Toimitusjohtaja. Ylimääräinen yhtiökokous 1 YIT:n tapahtumia Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Ylimääräinen yhtiökokous 6.10.2008 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä Viro 2 Sisältö Osavuosikatsaus

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6. 2018 Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Agenda 1 H1:n kohokohdat 2 Taloudellinen katsaus 3 5 Goforen strategiasta 4 Ohjeistus LIIKEVAIHTO LIIKEVAIHDON

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Toimintaympäristön epävarmuus kasvaa Kotimaa Asuntojen kysyntä laskenut voimakkaasti, liike- ja toimitilarakentamisen kasvu taittunut Infrarakentamisen ja Talotekniikan näkymät

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6 / 2001

Osavuosikatsaus 1-6 / 2001 Osavuosikatsaus 1-6 / 2001 2. elokuuta 2001 Teijo Fabritius, toimitusjohtaja JOT Automation Group Oyj industry customers targets competition strategies Tunnuslukuja Milj. EUR 1-6/01 1-6/00 Muutos,% 2000

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Panostaja luo pk-yritysten menestystarinoita. Juha Sarsama, toimitusjohtaja Simo Mustila, talousjohtaja

Panostaja luo pk-yritysten menestystarinoita. Juha Sarsama, toimitusjohtaja Simo Mustila, talousjohtaja Panostaja luo pk-yritysten menestystarinoita Juha Sarsama, toimitusjohtaja Simo Mustila, talousjohtaja SISÄLTÖ 1. Panostaja luo pk-yritysten menestystarinoita 2. Panostajan toimintaympäristön mahdollisuudet

Lisätiedot

09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous

09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous 09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous Hallituksen täydentäminen Hallitus ehdottaa, että hallitusta täydennetään uudella jäsenellä ja että uudeksi hallituksen jäseneksi valitaan KTM, CEFA Saga Forss (s. 1969).

Lisätiedot

VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 21.11.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q3/2018 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Pörssitiedote 30.5.2007 klo 16.04

Pörssitiedote 30.5.2007 klo 16.04 Pörssitiedote 30.5.2007 klo 16.04 ARVOPAPERIMARKKINALAIN 2 LUVUN 10 :N MUKAINEN ILMOITUS OMISTUSOSUUDEN MUUTTUMISESTA Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 :n mukaisesti ilmoitamme, että Suomen Helasto Oyj

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Panostaja Oyj Pörssitiedote 14.1.2003 PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.11.2001-31.10.2002 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 43,7 milj. euroa (ed. tilikauden vastaava

Lisätiedot

http://qfx.quartalflife.com/clients/fi/panostaja/rss/newsentry.aspx?id=1001919126&culture=fi-fi

http://qfx.quartalflife.com/clients/fi/panostaja/rss/newsentry.aspx?id=1001919126&culture=fi-fi Panostaja Oyj Pörssitiedote 9.6.2010 klo 10:00 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2009-30.4.2010 Liikevaihto 64,3 milj. euroa (59,3 milj. euroa), kasvua 8 % Liiketappio -2,6 milj. euroa (1,3 milj.

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 Toimintaympäristö Kotimaa Talouden kasvunäkymät heikentyneet, huolena kiihtyvä inflaatio ja korkojen nousun vaikutus asuntorakentamiseen Liike-, logistiikka- ja teollisuusrakentaminen

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008. Vesa Korpimies toimitusjohtaja 2.5.2008

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008. Vesa Korpimies toimitusjohtaja 2.5.2008 Vesa Korpimies toimitusjohtaja 2.5.2008 Q1 lyhyesti Liikevaihto 24,1 (28,8) miljoonaa euroa Liikevoitto 1,4 (3,5) miljoonaa euroa Exel Compositesin liikevoitto 2,9 (4,3) miljoonaa euroa Exel Sports Brandsin

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 19.4.2018 Toimitusjohtajan katsaus Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31..20 [tilintarkastamaton] Vahvaa etenemistä laajalla rintamalla Neljännen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.8m (EUR 4.7m /20)

Lisätiedot

Panostaja Oyj Q2/2009

Panostaja Oyj Q2/2009 Panostaja Oyj Q2/2009 11.6.2009 CEO Juha Sarsama CFO Veli Ollila 11. kesäkuuta 2009 Panostaja Oyj Sisällys Q2/2009 Panostaja Oyj Turvallisuustoimiala Liitetiedot Kappale 1 Q2/2009 Panostaja Oyj Turvallisuustoimiala

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Tilinpäätöstiedote vuodelta 2013 1 Osuuskunta KPY konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2013 Vuoden 2013 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 247,0 miljoonaa euroa (216,1 miljoonaa euroa vuonna

Lisätiedot

Raisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj

Raisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raisio Oyj Yhtiökokous 21.3.2018 Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raision keskeiset tunnusluvut Raisio-konsernin liikevaihto ja liiketulos Jatkuvat ja lopetetut toiminnot M Liikevaihto M Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Comptel Oyj Osavuosikatsaus

Comptel Oyj Osavuosikatsaus Q2 25 Tulosjulkistus Helsinki 2.7.25 Comptel Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu Kesäkuu 25 SAMI ERVIÖ, TOIMITUSJOHTAJA Comptel Corporation 25 Toinen vuosineljännes Liikevaihto 14,8 milj. euroa (16,) Laskua 7,7

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Comptel Corporation

Comptel Corporation Tähän esitykseen sisältyy nykytilanteeseen perustuvia, tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja, jotka sisältävät erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä. Tässä esityksessä annetaan ainoastaan tiivistelmä

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Comptel Oyj:n osavuosikatsaus

Comptel Oyj:n osavuosikatsaus Q3-tulosjulkistus Helsinki 18.1.26 Comptel Oyj:n osavuosikatsaus Tammi syyskuu 26 SAMI ERVIÖ, TOIMITUSJOHTAJA Comptel Corporation 26 Tähän esitykseen sisältyy nykytilanteeseen perustuvia, tulevaisuudennäkymiin

Lisätiedot