InfraRYL, päivitys / Hyväksytty julkaistavaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "InfraRYL, päivitys / Hyväksytty julkaistavaksi"

Transkriptio

1 13213 Puupaalut Tässä luvussa käsitellään lyömällä asennettavia puupaaluja sekä ja luiskapaalutusta. Luiskapaalutuksella lisätään luonnontilaisten, työnaikaisten tai rakennettujen luiskien vakavuutta. Määrämittausohje Ensisijaisesti puupaalutukset tehdään pohjavedenpinnan alapuolisina rakenteina. Ratarakenteet Ratarakenteissa puupaaluja saa käyttää Liikenneviraston päätösten mukaisesti vain luiskien tukemiseen ja työnaikaisissa rakenteissa Puupaalujen materiaalit Puupaalujen materiaalit, yleistä Paalupuuksi hyväksytään terve, suorakasvuinen mänty tai kuusi. Muut paalun laatuvaatimukset ovat julkaisun PO-2011osan 2 kohdan 3.7 mukaiset. Paalumateriaalina voidaan käyttää myös muita puulajeja, jotka lujuus- ym. ominaisuuksiltaan vastaavat kotimaista kuusta tai mäntyä. Paalun pituus on suunnitelma-asiakirjoissa esitetyn kantavuustavoitteen mukainen. Työn alussa tehtävällä koepaalutuksella tarkennetaan suunnitelma-asiakirjoissa esitetyt paalupituudet siten, että vaaditut kantavuustavoitteet voidaan saavuttaa. Jos suunnitelma-asiakirjoissa ei ole muuta esitetty, pohjavedenpinnan yläpuolella oleva paalu tai paalun osa on painekyllästetty, ks. kohta Työnaikaisissa rakenteissa paaluja ei tarvitse kyllästää Puurunkorakenteet, InfraRYL osa 3. Painekyllästetty puutavarapaalu täyttää standardin SFS 3974 A-luokan vaatimukset. Ensisijaisesti käytetään mäntyä. Jos puupaalut kyllästetään, kyllästys tehdään standardin SFS 3974 A-luokan vaatimusten mukaisesti. Painekyllästettyjen paalujen tulee olla ensisijaisesti mäntyä. Paalun kärjet ovat julkaisun PO-2011 mukaiset ja paalun pää suojataan osan 2 kohdan 3.7 mukaan. 1

2 Alle m:n puupaalua ei jatketa. Yli m:n paaluissa saa olla yksi jatkos. Jatkokset tehdään julkaisun PO-2011 ohjeiden mukaan. Puupaalun jatkos täyttää julkaisun PO-2011 vaatimukset ja sille haetaan tilaajan käyttölupa. Pysyvissä rakenteissa puupaalujatkoksen liitosrakenteet ovat InfraRYL:n kohdan mukaiset. Kuvassa 13213:K1 esitetään vaatimukset täyttävä jatkos. Kuva 13213:K1. ellinen puupaalun jatkaminen rakenteeseen. RIL Lyöntipaalutusohje LPO Teräsbetoni- ja puupaalut SFS 3974 Kyllästetty puutavara. Laatuvaatimukset Liitostarvikkeiden korroosiosuojaus, InfraRYL osa 3. Sorvattujen paalupuiden halkaisija jatkoskohdassa on vähintään 210 mm. Tukipaaluista kuoritaan vain betonin sisään jäävä paalun osa. Kitkapaalut kuoritaan puolipuhtaiksi ja lisäksi poistetaan kaikki helposti irtoava kuori. Koheesiopaalut kuoritaan täyspuhtaiksi. 2

3 Paalun suurin käyristymä saa olla enintään 1/100 mittauspisteiden välimatkasta, joka on vähintään 3 m. Jatketun koheesiopaalun alapaalussa saa mainittu poikkeama olla kuitenkin enintään 1/200 mittauspisteiden välisestä etäisyydestä. Paalun suoruuspoikkeama ei saa olla suurempi kuin 1 % millään paalun osalla mittapisteiden välin ollessa 3 m. Paaluun kohdistuvien lyöntirasitusten vuoksi tukipaalun latvaläpimitan tulee olla vähintään 150 mm. Paalun suunnitelma-asiakirjoissa osoitetut poikkileikkausmitat (kuoritun paalunpään keskimääräinen latvaläpimitta) sekä suoruus tarkistetaan silmämääräisesti kaikista paaluista, sekä mittaamalla vähintään 5 % paaluista. Kuitenkin kaikki paalut, joiden laatua epäillään, mitataan. Tarkistetaan silmämääräisesti, että paalu täyttää muut julkaisun PO-2011 osan 2 kohdassa 3.7 esitetyt vaatimukset. Paalutoimitukseen liittyvät kuormakirjat yms. asiakirjat liitetään kelpoisuusasiakirjaan. Painekyllästetyissä paaluissa tarkistetaan, että kyllästysainemäärä on riittävä erää koskevan kyllästyspöytäkirjan mukaan sekä silmämääräisen tarkistuksen perusteella. Epäilyttävissä tapauksissa Tarvittaessa paalusta otetaan poraamalla näyte. Kyllästysaineen tunkeutumissyvyys arvioidaan silmämääräisesti tai tarkempaa määrittelyä edellytettäessä näyte lähetetään tutkittavaksi hyväksyttyyn testauslaboratorioon Luiskapaalujen materiaalien vaatimukset Luiskapaalut ovat puupaaluja, jotka on kuorittu paljaaksi, ellei suunnitelma-asiakirjoissa muuta vaadita. Muuten materiaalivaatimukset ja laadun toteaminen ovat kohdan mukaiset Puupaalutuksen työalusta Paalutusalue rakennetaan suunnitelma-asiakirjojen ja/tai käytettävän lyöntikaluston edellyttämään kantavuuteen ja tasoon. Työmaa-alueen tulee olla riittävän laaja, jotta työmaan kaikki toiminnot voidaan suorittaan turvallisesti ja aiheuttamatta vaaraa ympäristölle. Paalutusalusta on aina suunniteltava ja rakennettava tapauksittain maaperän lujuuden ja paalutukseen käytettävän kaluston mukaan. Paalutusalusta on aina suunniteltava tapauskohtaisesti ottaen huomioon maaperän lujuus ja paalutukseen käytettävä kalusto. Työskentelytaso tehdään sellaiseksi ja pidetään sellaisessa kunnossa, että paalutustyö voidaan suorittaa turvallisesti ja tehokkaasti: - työskentelytason vakavuus ja tila tulee olla riittävä valitulle paalutuskalustolle - laitteet ja olemassa olevat maanalaiset ja mahdolliset yläpuoliset asennukset tulee tunnistaa ja poistaa tarvittaessa. 3

4 Paalutustyössä tarvittavat telineet suunnitellaan ja rakennetaan Valtioneuvoston asetuksen rakennustöiden turvallisuudesta annettujen määräysten mukaisesti, VNa 205/2009. Väliaikaisista siltarakenteista laaditaan erilliset suunnitelmat tilaajan asettamien vaatimusten mukaisesti. VNa 205/2009 Valtioneuvoston asetus rakennustöiden turvallisuudesta Puupaalujen asentaminen Puupaalujen asentaminen, yleistä Paalutustyöstä laaditaan työ- ja laatusuunnitelma. Puupaalujen asentamisessa noudatetaan soveltuvin osin kohtaa Kun paalun kärki ulottuu suunnitelma-asiakirjoissa edellytettyyn maakerrokseen ja paalun painuma selvästi vähenee, lyödään loppulyönnit, yleensä 3 5 sarjaa a 10 lyöntiä. Paalun painuma saa loppulyöntien aikana olla enintään taulukon 13213:T1 mukainen järkäleen pudotuskorkeuden noudattaessa taulukossa erilaisille järkäleille ja paaluille esitettyjä suosituksia suunnitelma-asiakirjojen mukainen Suunnitelmassa esitetään kullekin paalun kokoluokalle loppulyöntiohje, jolla paalun suunniteltu geotekninen kestävyys saavutetaan. Loppulyöntiohje ilmoitetaan suurimpana sallittuna painumana 10 lyönnillä ottaen huomioon järkäleen massa ja iskun pituus sekä paalun pituus lyöntihetkenä. Suunnitelmassa esitetty loppulyöntiohje on alustava ja pitää tarkistaa rakentamisen alussa mm järkäleen massan osalta. Taulukko 13213:T1. Puupaalun loppulyöntiohjeet yksinkertaisella vaijerilla ripustettua järkälettä käytettäessä. Paalun latva, d, mm Järkäleen massa, kn Suurin sallittu painuma, mm, 10 iskulla Puupaalujen katkaisutaso on suunnitelma-asiakirjojen mukainen Iskun pituus, m, paalun pituuden ollessa 10 m m m 0,30 0,35 0,40 0,20 0,35 0,25 0,40 0,30 0,25 0,40 0,30 0,50 0,40 0,30 0,50 0,35 0,60 Puupaalujen sopivan katkaisutason määrittämistä varten suunnitelma-asiakirjoissa selvitetään alin odotettavissa oleva pohjavedenpinnan korkeusasema. Puupaalujen katkaisutason määrittävää pohjavedenpinnan tasoa selvitettäessä on otettava huomioon mm. rakenteiden suunnitellun olemassaolon aikana tapahtuva maannousu sekä sen ympäristössä odotettavissa olevien rakennustoimenpiteiden ja kuivatusten pohjavedenpintaa alentava vaikutus Teräsbetonipaalut, InfraRYL osa 1 RIL Lyontipaalutusohje LPO Terasbetoni- ja puupaalut. 0,50 4

5 Luiskapaalutuksen työohjeet Paalut lyödään suunnitelma-asiakirjoissa esitettyyn kaltevuuteen ja syvyyteen. Paalujen yläpäät jätetään noin 200 mm:n syvyyteen tulevan leikkausluiskan pinnasta. Leikkaustyön saa aloittaa vasta, kun huokospaine on mittausten mukaan laskenut paalutustyötä edeltäneeseen tasoon, kuitenkin aikaisintaan 4 viikon kuluttua paalutustyön lopettamisesta Valmis puupaalutus Yksittäisen paalun, paalulaatan tai paaluhatturakenteen paalun sallittu poikkeama teoreettisesta sijaintipaikastaan on taulukon 13213:T2 kohdan mukainen. Luiskapaaluissa sallittu poikkeama on 300 mm. Taulukko 13213:T2. Yksittäisen paalun, paalulaatan tai paaluhatturakenteen paalun sallittu poikkeama teoreettisesta sijainnista. Suurin sallittu poikkeama teoreettisesta sijainnista, mm Sijaintiluokka 2 1) Luiskapaalutus 1) Yksittäinen paalu Paalurivin tai ryhmän painopisteen poikkeama Paalurivin yksittäinen paalu Paaluryhmän yksittäinen paalu pieni paaluryhmä paalua Paalukentän yksittäinen paalu ) poikkeaa LPO-2005 vaatimuksesta Taulukon käyttöohje, ellei suunnitelma-asiakirjoissa muuta esitetä. Luokka 2: Normaaliluokka. Paaluriviksi käsitetään pitkänomaisen anturan alla olevat paalut, kun paaluja on vain yksi kappale poikkileikkauksessa. RIL Lyontipaalutusohje LPO Terasbetoni- ja puupaalut. Paalukaltevuuksien suurin sallittu poikkeama on yksittäisessä paalussa 4 % (40 mm/m) ja samansuuntaisten paalujen ryhmässä keskimäärin 2 % (20 mm/m). Kaltevien paalujen suurin sallittu poikkeama horisontaalisuunnasta (projektio vaakatasossa) esitetään suunnitelma-asiakirjoissa. Kaltevien paalujen horisontaalisuunnan (projektio vaakatasossa) sallittu poikkeama on enintään 10 suunnitelmassa esitetystä suunnasta, ellei lähistön rakenteet edellytä muuta. 5

6 Puupaalutuksessa noudatetaan julkaisun LPO-2005 PO-2011 paalutustyöluokkia III PTL 1 ja PTL Terasbetonipaalut, InfraRYL osa 1 RIL Lyontipaalutusohje LPO Terasbetoni- ja puupaalut Puupaalutuksen kelpoisuuden osoittaminen Puupaalutuksen kelpoisuuden osoittaminen, yleistä Lyötyjen paalujen korkeusasemaa tarkkaillaan vaaitsemalla suunnitelma-asiakirjojen mukaisesti. Paalutustyöhön kuuluvia töitä tulee valvoa standardin SFS-EN lukujen 4 ja 7 ja standardin SFS-EN mukaan. Valvonta-aikataulun tulee olla saatavilla työmaalla. Tässä aikataulussa tulee ilmoittaa vähintään seuraavat seikat: - kunkin tarkastuksen toistumistiheys - kunkin tarkastuksen sisältö Suunnitelma-asiakirjoissa esitetään mittaustavat, -pisteet ja -tiheys. Työnalaisessa paalukentässä tarkkaillaan vähintään kolmen paalun liikkeitä. Käytettäessä paaluhattuja pehmeällä, kokoonpuristuvalla savikolla on paalujen ympäristön painumaa seurattava mittaamalla paalujen korkeusaseman mittauksen yhteydessä. Kaikkien paalujen sijainti mitataan paalukentän tai sen osan valmistuttua. Paalujen geoteknisen kantokyvyn varmistamiseen tähtäävien loppulyöntien aikana paalun painuma mitataan painumattomalta alustalta. Paalujen sijainti mitataan vähintään 10 mm:n tarkkuudella. Jokaisesta paalusta pidetään paalutuspöytäkirjaa, johon sisältyvät standardin SFS-EN mainitut rakentamiseen liittyvät seikat julkaisun PO-2011 osan 2 mukaan. Seuranta- ja mittaustarkkailu paalujen asennustyön aikana toteutetaan julkaisujen SFS-EN ja PO-2011 mukaan. Poikkeamat ja toimenpiteet mahdollisten poikkeamien varalta on eritelty julkaisun PO-2011 osan 2 luvussa 6.2. Paalujen sijainti mitataan vähintään 10 mm:n tarkkuudella. Paalujen geoteknisen kantokyvyn varmistavien loppulyöntien aikana paalun painuma mitataan painumattomalta pohjalta. Mittaustiedot kirjataan paalutuspöytäkirjaan. Paalukarttaa sekä mahdollisesti pituus- ja poikkileikkauksia pohjana käyttäen laaditaan toteutumapiirros, jossa esitetään lyödyt paalut numeroituina paalutuspöytäkirjojen mukaisesti, toteutuneet paalupituudet sekä sallittuja poikkeamia suuremmat sijainti- ja kaltevuuspoikkeamat. Toteutumapiirros liitetään kelpoisuusasiakirjaan. 6

7 Tukipaalutuksessa tulisi verrata myös vierekkäisten paalujen ja paaluryhmien tunkeutumissyvyyksiä. Jos paalutuksessa tapahtuu poikkeamien ylityksiä, niistä laaditaan lisäksi erillinen laatupoikkeamaraportti. Työmaalla jatkuvasti ajan tasalla pidettävään kelpoisuusasiakirjaan liitetään seuraavat rakennuttajan tarkistamat asiakirjat: paalutuspöytäkirjat paalujen mittaus- ja sijaintitiedot raportit koekuormituksista toteutumapiirustukset laatupoikkeamaraportit materiaalien vastaanottoasiakirjat materiaaleihin kohdistuneet tarkastukset. Paalutustyön kelpoisuus todetaan paalutustyön aikana tehtyjen tarkemittausten ja paalutuspöytäkirjojen avulla. Paalutuksen kelpoisuus todetaan kohdan mukaisesti puupaaluihin soveltaen Teräsbetonipaalut, InfraRYL osa 1 RIL Lyontipaalutusohje LPO Terasbetoni- ja puupaalut SFS-EN Eurokoodi 7: Geotekninen suunnittelu. Osa 1: Yleiset säännöt SFS-EN AC Eurocode 7: Geotechnical design. Part 1: General rules SFS-EN Pohjarakennustyöt. Maata syrjäyttävät paalut Luiskapaalutuksen kelpoisuuden osoittaminen Paalutustyön aikana pidetään pöytäkirjaa paalujen pituuksista, määristä, paalujen päiden tasoista, kaltevuuksista jne. Pöytäkirjat liitetään laatuasiakirjoihin. Loppulyönneistä ei tarvitse pitää pöytäkirjaa. Tunkeumapiirustusta ei myöskään tarvita Puupaalutuksen tekemisen ympäristövaikutukset Ympäristövaikutusten osalta noudatetaan soveltavin osin kohdan vaatimuksia. Paalutuksen vaikutuksia läheisiin herkästi vaurioituviin rakennuksiin, pohjaveden pintaan tai epästabiileihin luiskiin tulee tarkkailla. Tarkkailumenetelmiä ovat tärinän, huokosvedenpaineen, muodonmuutoksen ja kallistumisen sekä sijainnin mittaus. Paalutustyöstä aiheutuvat häiriöt ja ympäristöhaitat pidetään mahdollisimman vähäisinä annettujen rajojen puitteissa. Käytettävien materiaalien soveltuvuus ympäristöön tulee olla osoitettavissa. Tästä tulee sopia tilaajan kanssa, joka vahvistaa materiaalien tai apuaineiden käytön. 7

8 Häiriöitä tai ympäristöhaittoja ovat: maakerrosten siirtyminen tai tiivistyminen maakerrosten häiriintyminen ja huokosvedenpaineen kasvu pohjaveden pinnan aleneminen tärinä melu maan, veden ja ilman saastuminen. mahdollisen häiriön tai ympäristövaikutuksen laatu ja laajuus riippuu: paalutuspaikasta ja sen pohja- ja pohjavesisuhteista paalutyypistä ja paalutusmenetelmästä työvaiheesta. Kyllästettyjä puupaaluja ei saa käyttää nykyisillä yhdyskuntien vedenottoon käytettävillä alueilla eikä pohjavesialuiksi luokitetuilla (I-III) alueilla. Vesialueilla sekä vesi- ja pohjavesialueiden läheisyydessä työskenneltäessä tehdään työalueella ja sen läheisyydessä riittävät suojatoimenpiteet, jotta käytettävien kyllästysaineiden pääsy vesistöön voidaan estää. Veden pystysuora liike ja vesikerrosten sekoittuminen estetään suunnitelma-asiakirjojen mukaisesti. Lisäksi kiinnitetään huomiota siihenvaraudutaan ympäristövahingon torjuntaan., että paalutuskoneen rikkoutumisen tai muun syyn takia vuotava öljy, huuhtelu- tai injektointiaine voidaan nopeasti kerätä talteen ja estää sen pääsy vesistöön tai maaperään. Hydraulikoneiden voimansiirtojärjestelmässä suositellaan käytettäväksi vesialueella ja pohjavesialueilla sekä niiden välittömässä läheisyydessä helposti luonnossa hajoavaa ympäristöystävällistä öljyä. Paalutuskoneen rikkoutumisen tai muun syyn takia vuotava öljy, huuhtelu- tai injektointiaine on voitava nopeasti kerätä talteen ja estää sen pääsy vesistöön tai maaperään. Savukaasupäästöjä voidaan vähentää käyttämällä uudenaikaista ja tehokkaita hydraulikoneita. Paalutuskoneeseen kehitettyjen melusuojaimen avulla voidaan estää myös öljyn roiskumista ja pakokaasujen leviämistä. Työmaalle hankitaan tarvittavat käyttöturvallisuustiedotteet. VNa 205/2009 Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta Terasbetonipaalut, InfraRYL osa 1 Luettelo sallituista suojauskemikaaleista , Suomen ympäristökeskuksen raportteja 27/

Ensisijaisesti puupaalutukset tehdään pohjavedenpinnan alapuolisina rakenteina.

Ensisijaisesti puupaalutukset tehdään pohjavedenpinnan alapuolisina rakenteina. 13213 Puupaalut tässä luvussa käsitellään lyömällä asennettavia puupaaluja sekä luiskapaalutusta. Luiskapaalutuksella lisätään luonnontilaisten, työnaikaisten tai rakennettujen luiskien vakavuutta. Ensisijaisesti

Lisätiedot

Paalun pituus on suunnitelma-asiakirjoissa esitetyn kantavuustavoitteen mukainen.

Paalun pituus on suunnitelma-asiakirjoissa esitetyn kantavuustavoitteen mukainen. 1 13213 Puupaalut Tässä luvussa käsitellään lyömällä asennettavia puupaaluja sekä luiskapaalutusta. Luiskapaalutuksella lisätään luonnontilaisten, työaikaisten tai rakennettujen luiskien vakavuutta. Ensisijaisesti

Lisätiedot

13211 Teräsbetonipaalut

13211 Teräsbetonipaalut InfraRYL, osa 1 Väylät ja alueet päivitys 1.10.2012 1 Luku on muuttunut kauttaaltaan, hyväksytty julkaistavaksi TK 280 27.6.2012. 13211.1 Teräsbetonipaalujen materiaalit Esivalmistetut teräsbetonipaalut

Lisätiedot

InfraRYL osa 1 Väylät ja alueet päivitys 1.10.2012 1 13250 Porapaalut. Luku on muuttunut kauttaaltaan, hyväksytty julkaistavaksi TK 280 27.6.2012.

InfraRYL osa 1 Väylät ja alueet päivitys 1.10.2012 1 13250 Porapaalut. Luku on muuttunut kauttaaltaan, hyväksytty julkaistavaksi TK 280 27.6.2012. InfraRYL osa 1 Väylät ja alueet päivitys 1.10.2012 1 Luku on muuttunut kauttaaltaan, hyväksytty julkaistavaksi TK 280 27.6.2012. Tässä luvussa käsitellään poraamalla asennettavia teräspaaluja. Käsiteltävät

Lisätiedot

InfraRYL osa 1 Väylät ja alueet päivitys 1.10.2012 1 13212 Teräspaalut. Luku on muuttunut kauttaaltaan, hyväksytty julkaistavaksi TK 280 27.6.2012.

InfraRYL osa 1 Väylät ja alueet päivitys 1.10.2012 1 13212 Teräspaalut. Luku on muuttunut kauttaaltaan, hyväksytty julkaistavaksi TK 280 27.6.2012. InfraRYL osa 1 Väylät ja alueet päivitys 1.10.2012 1 Luku on muuttunut kauttaaltaan, hyväksytty julkaistavaksi TK 280 27.6.2012. 13212.1 Teräspaalujen materiaalit Esivalmistetut teräspaalut ovat CE-merkittyjä.

Lisätiedot

Rakentamisen laadun prosessi

Rakentamisen laadun prosessi Rakentamisen laadun prosessi Työn suunnittelu Työmaan toimintasuunnitelma Työn toteutus Rakenne- tai työvaihekohtainen laaturaportti Urakkakohtainen laaturaportti Työnaikainen laadunvarmistus Poikkeamaraportti

Lisätiedot

Esityksen sisältö Tuotelehti PO-2016 mukaiseen paalutukseen: - Ohjeita suunnittelijalle Teräsbetonipaaluseminaari

Esityksen sisältö Tuotelehti PO-2016 mukaiseen paalutukseen: - Ohjeita suunnittelijalle Teräsbetonipaaluseminaari Tuotelehti PO-2016 mukaiseen paalutukseen: - Ohjeita suunnittelijalle Teräsbetonipaaluseminaari 15.11.2018 WWW.AINS.FI Esityksen sisältö Yleistä suunnittelusta Paalutussuunnitelman sisältö Erityisohjeita

Lisätiedot

Teräsbetonisten lyöntipaalujen TUOTELEHTI. DI Antti Laitakari

Teräsbetonisten lyöntipaalujen TUOTELEHTI. DI Antti Laitakari Teräsbetonisten lyöntipaalujen TUOTELEHTI DI Antti Laitakari Yleistä Uusi TB-paalujen tuotelehti korvaa Rakennusteollisuuden aiemmin julkaisemat teräsbetonipaalua koskevat tuotelehdet liitteineen Paalujen

Lisätiedot

HTM. HT-teräspaalujen loppulyöntiohjeet HT-TERÄSPAALUT. ver. 12/2015 HTM. Hydraulivasaroille sekä pudotus- ja hydraulijärkäleille

HTM. HT-teräspaalujen loppulyöntiohjeet HT-TERÄSPAALUT.  ver. 12/2015 HTM. Hydraulivasaroille sekä pudotus- ja hydraulijärkäleille HTM HT-TERÄSPAALUT www.htmyhtiot.fi HT-teräspaalujen loppulyöntiohjeet Hydraulivasaroille sekä pudotus- ja hydraulijärkäleille Sisällys 1. Yleistä... 3 2. Lyöntilaitteet... 3 3. Paalutyypit... 4 4. Paalutustyön

Lisätiedot

Paalutusohje koulutustilaisuus Ravintola Vaunun auditorio

Paalutusohje koulutustilaisuus Ravintola Vaunun auditorio RIL 265-2011 PO 2011 Paalutusohje 2011 - koulutustilaisuus 20.3.2013 Ravintola Vaunun auditorio PDA-mittaukset urakoitsijan kannalta Vaatimukset dynaamiset koekuormitukset. PO 2011: Paalutusluokassa 3

Lisätiedot

Vaatimus Kohta koskee kaikkia lyömällä asennettavia paaluja. Betonipaaluilla tarkoitetaan teräsbetoni- ja jännebetonipaaluja.

Vaatimus Kohta koskee kaikkia lyömällä asennettavia paaluja. Betonipaaluilla tarkoitetaan teräsbetoni- ja jännebetonipaaluja. InfraRYL, Päivitys 15.9.2017 / KM 1 13211 Lyöntipaalut 13211.0 Yleistä Kohta koskee kaikkia lyömällä asennettavia paaluja. Betonipaaluilla tarkoitetaan teräsbetoni- ja jännebetonipaaluja. Paalujen ja paalutarvikkeiden

Lisätiedot

Ruukki Suunnitteluohjeet

Ruukki Suunnitteluohjeet Ruukki Suunnitteluohjeet 5.10.2011 Aamiaisseminaari Oulu Materiaalit RR- ja RD-paalujen Eurokoodien mukaiseen suunnitteluun RR-paalut RD-paalut Suuriläpimittaiset teräsputkipaalut RD-paaluseinä PO2011

Lisätiedot

Teräsbetonipaalujen vastaanotto, käsittely ja asentaminen. SGY PO HTM Yhtiöt Oy Reijo Mustonen

Teräsbetonipaalujen vastaanotto, käsittely ja asentaminen. SGY PO HTM Yhtiöt Oy Reijo Mustonen Teräsbetonipaalujen vastaanotto, käsittely ja asentaminen Toimituksen käynnistäminen Kuormatilauksen ilmoittaminen paalulähettämöön Toimituskäynnistyy tilausvahvistuksessa sovittuna aikana ostajan ilmoituksella,

Lisätiedot

Uusi Paalutusohje PO-2016 keskeiset muutokset

Uusi Paalutusohje PO-2016 keskeiset muutokset 1 Uusi Paalutusohje PO-2016 keskeiset muutokset Teemu Riihimäki, Inspecta Oy 2 1 RIL-254-2016: PAALUTUSOHJE 2016 (PO-2016) Paalutustoimikunta = työryhmä ohjeen takana: Teemu Riihimäki, Inspecta Oy, puh.

Lisätiedot

27.1.2011 www.ruukki.com Veli-Matti Uotinen

27.1.2011 www.ruukki.com Veli-Matti Uotinen Paalutusohje 2011 ja Eurokoodien vaikutukset paalutuotteisiin Sisältö Paalutusohje 2011 lyhyesti ja ohjeen tilannekatsaus Rakennusmääräyskokoelman, eurokoodien ja toteutusstandardien tilannekatsaus Suomessa

Lisätiedot

Uudet loppulyöntiohjeet

Uudet loppulyöntiohjeet Uudet loppulyöntiohjeet Kiwa Inspecta Teemu Riihimäki Tekninen asiantuntija Julkinen 23.11.2017 Trust Quality Progress Kiwa & Kiwa Inspecta Lukuina Kiwa Inspecta Suomi Yli 550 työntekijää, 29 toimistoa

Lisätiedot

Teräsbetonipaalut, mitä uutta? DI Antti Laitakari

Teräsbetonipaalut, mitä uutta? DI Antti Laitakari Teräsbetonipaalut, mitä uutta? DI Antti Laitakari Uudet ohjeet Teräsbetonipaalut suunnitellaan uuden paalutusohjeen PO-2011 ja SFS-EN 1992 (Eurocode 2) mukaan PO-2011 on Suomen kansallinen ohje jota tehdessä

Lisätiedot

BETONITEOLLISUUDEN PAALUSEMINAARI Uusi Paalutusohje PO-2016 muutokset ja tavoitteet BETONITEOLLISUUDEN PAALUSEMINAARI

BETONITEOLLISUUDEN PAALUSEMINAARI Uusi Paalutusohje PO-2016 muutokset ja tavoitteet BETONITEOLLISUUDEN PAALUSEMINAARI 17.11.2016 1 16.11.2016 BETONITEOLLISUUDEN PAALUSEMINAARI 17.11.2016 Uusi Paalutusohje PO-2016 muutokset ja tavoitteet Teemu Riihimäki, Inspecta Oy 2 1 RIL-254-2016: PAALUTUSOHJE 2016 (PO-2016) Paalutustoimikunta

Lisätiedot

Kiwa & Kiwa Inspecta Lukuina

Kiwa & Kiwa Inspecta Lukuina Kiwa Inspecta Teemu Riihimäki Tekninen asiantuntija Julkinen 23.11.2017 Trust Quality Progress Kiwa & Kiwa Inspecta Lukuina Kiwa Inspecta Suomi Yli 550 työntekijää, 29 toimistoa Kiwa Inspecta Suomi, Ruotsi,

Lisätiedot

Perustamis- ja vahvistamistyöt

Perustamis- ja vahvistamistyöt Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset Perustamis- ja vahvistamistyöt InfraRYL 2006:n täydennys Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset Perustamis- ja vahvistamistyöt

Lisätiedot

Ruukin teräspaalujen suunnittelu- ja asennusohjeet Paalutusohje 2011 ja Eurokoodien mukaisesti sekä työkalut teräspaalujen suunnitteluun

Ruukin teräspaalujen suunnittelu- ja asennusohjeet Paalutusohje 2011 ja Eurokoodien mukaisesti sekä työkalut teräspaalujen suunnitteluun Ruukin teräspaalujen suunnittelu- ja asennusohjeet Paalutusohje 2011 ja Eurokoodien mukaisesti sekä työkalut teräspaalujen suunnitteluun Veli-Matti Uotinen Ruukin Teräspaalupäivä Sisältö Ruukin paalujen

Lisätiedot

HTM HT-TERÄSPAALUT. HT-paalujen suunnittelu- ja asennusohjeet. ver. 9/2014 HTM

HTM HT-TERÄSPAALUT. HT-paalujen suunnittelu- ja asennusohjeet. ver. 9/2014 HTM HTM HT-TERÄSPAALUT HT-paalujen suunnittelu- ja asennusohjeet ver. 9/2014 HTM Sisällys 1. HT-paalut... 3 1.1 Paalutuotteiden vaatimustenmukaisuus... 3 1.2 Pienpaalut (HT90 HT320)... 3 1.2.1 Rakenne ja teräslaji...

Lisätiedot

Paaluseminaari 2015 Koepaalutus MetsäFibren Äänekosken työmaalla

Paaluseminaari 2015 Koepaalutus MetsäFibren Äänekosken työmaalla 1 20.11.2015 Paaluseminaari 2015 Esityksen sisältö: Työmaa lukuina Tuotelehden mukaiset loppulyönnit Loppulyönnit koepaalutuksen mukaan Yhteenveto 2 Tehtaan vaatima pinta-ala 40 ha Rakennusten bruttoala

Lisätiedot

Paalutusohje koulutustilaisuus Ravintola Vaunun auditorio

Paalutusohje koulutustilaisuus Ravintola Vaunun auditorio RIL 265-2011 PO 2011 Paalutusohje 2011 - koulutustilaisuus 20.3.2013 Ravintola Vaunun auditorio Paaluosien tekniset vaatimukset Yleiset vaatimukset Paalujen jatkaminen / jatkokset Paalujen kärjet Yleiset

Lisätiedot

Teräsbetonipaalujen kantavuus

Teräsbetonipaalujen kantavuus Teräsbetonipaalujen kantavuus Tutkittua tietoa sovellettu uusiin paalutuotteisiin Betonipäivät 1.11.2018 Jukka Haavisto, prof. Anssi Laaksonen TTY Esityksen sisältö Yleistä paaluista Paalujen suunnittelu

Lisätiedot

Teräsbetonipaalun mitoitus PO-2016 mukaan

Teräsbetonipaalun mitoitus PO-2016 mukaan Teräsbetonipaalun mitoitus PO-2016 mukaan Aksiaalisesti kuormitettu tukipaalu PO-2016 koulutustilaisuus 14.3.2017 Jukka Haavisto, TTY Esityksen sisältö Yleistä tb-paalujen kestävyydestä Geoteknisen kestävyyden

Lisätiedot

TÄRINÄ JA MUUT YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET. Lyöntipaalutustärinä Tärinän ohjearvot Tärinämittauskohde, Lahti Maan tiivistyminen Maan syrjäytyminen

TÄRINÄ JA MUUT YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET. Lyöntipaalutustärinä Tärinän ohjearvot Tärinämittauskohde, Lahti Maan tiivistyminen Maan syrjäytyminen TÄRINÄ JA MUUT YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Lyöntipaalutustärinä Tärinän ohjearvot Tärinämittauskohde, Lahti Maan tiivistyminen Maan syrjäytyminen Lyöntipaalutustärinä Tärinä on hukkaan mennyttä energiaa Tärinä

Lisätiedot

Paalutustyönjohtajan ja paalutuskoneen kuljettajan koulutus

Paalutustyönjohtajan ja paalutuskoneen kuljettajan koulutus 1 Paalutustyönjohtajan ja paalutuskoneen kuljettajan koulutus Teemu Riihimäki, Inspecta Oy 2 1 Pätevyys ja koulutus: Eri paalutustyöluokissa PTL1-PTL3 pätevyysvaatimukset paalutustyön johtajille Eri paalutustyöluokissa

Lisätiedot

Betoniteollisuuden paaluseminaari

Betoniteollisuuden paaluseminaari Betoniteollisuuden paaluseminaari 1 Betoniteollisuuden paaluseminaari 01.12.2011 Sokos Hotel Vantaa Uusi paalutusohje PO-2011 7.12.2011 Päivän sisältö Paalutusohje PO 2011 Loppulyöntien laskentaperusteet

Lisätiedot

Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09

Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09 VIHDIN KUNTA Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3392/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3392/09/1 1:2000 Leikkaus

Lisätiedot

Ruukin uusi paalu lujiin teräksiin perustuvat ratkaisut TkT Vesa Järvinen

Ruukin uusi paalu lujiin teräksiin perustuvat ratkaisut TkT Vesa Järvinen Ruukin uusi paalu lujiin teräksiin perustuvat ratkaisut TkT Vesa Järvinen 1 www.ruukki.com Vesa Järvinen EXTERNAL 23/01/2014 Ruukin teräspaaluilla kokonaistaloudellisesti edullisimmat perustusratkaisut

Lisätiedot

26.1.2011 www.ruukki.com Jari Mara

26.1.2011 www.ruukki.com Jari Mara 26.1.2011 www.ruukki.com Jari Mara Teräspaalujen käytön edut paalulaatoissa Teräspaalun edut paalutyypin valinnassa Paalutustyön ympäristövaikutukset maan syrjäytyminen tiivistyminen tärinä Asennuskaluston

Lisätiedot

3/20/2017. Teräsputkipaalut. Antti Perälä SSAB

3/20/2017. Teräsputkipaalut. Antti Perälä SSAB Teräsputkipaalut Antti Perälä SSAB 1 Teräspaalujen hyväksyntä (osa 1, kohta 2.5) Teräspaalun vaatimuksenmukaisuuden osoittamiseen käytetään ensisijaisesti EAD:hen (European Assessment Document) perustuvalla

Lisätiedot

RT- 2011 24.11.2011-1 -

RT- 2011 24.11.2011-1 - RT-2011 24.11.2011-1- Tämä tuotelehti korvaa Rakennusteollisuuden aiemmin julkaisemat teräsbetonipaalua koskevat tuotelehdet liitteineen. Tämän tuotelehden mukaisia paaluja ovat oikeutettuja valmistamaan

Lisätiedot

2 RIL Töölönkatu 4, Helsinki Puh , fax ,

2 RIL Töölönkatu 4, Helsinki Puh , fax , 2 RIL 230-2007 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry MYYNTI: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Töölönkatu 4, 00100 Helsinki Puh. 0207 120 600, fax 0207 120 619, email

Lisätiedot

HT-teräspaalujen suunnittelu- ja asennusohjeet

HT-teräspaalujen suunnittelu- ja asennusohjeet HTM HT-TERÄSPAALUT HT-teräspaalujen suunnittelu- ja asennusohjeet ver. 3/2015 HTM Sisällys 1. HT-paalut... 3 1.1 Paalutuotteiden vaatimustenmukaisuus... 3 1.2 Pienpaalut (HT90 HT320)... 3 1.2.1 Rakenne

Lisätiedot

1.1.2010 LUJAPIENPAALUOHJE

1.1.2010 LUJAPIENPAALUOHJE 1.1.2010 LUJAPIENPAALUOHJE 2 FMC 47683.138.138 2.5.2011 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...4 2 KÄYTTÖKOHTEET...5 2.1 Suunnitellut käyttökohteet...5 2.2 Perustamisolosuhteet ja pohjatutkimukset...5 2.3 Suunniteltu

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus Eurocode standardien soveltamisesta talonrakentamisessa annetun asetuksen muuttamisesta

Ympäristöministeriön asetus Eurocode standardien soveltamisesta talonrakentamisessa annetun asetuksen muuttamisesta Ympäristöministeriön asetus Eurocode standardien soveltamisesta talonrakentamisessa annetun asetuksen muuttamisesta Ann ettu Helsin gissä 30 päivän ä maaliskuuta 2009 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Kalliokärjen käyttöohje Malli A

Kalliokärjen käyttöohje Malli A Kalliokärjen käyttöohje Malli A 18.9.2018 1 Sisällys 1 Johdanto... 2 1.1 Yleistä... 2 1.2 Emeca Oy... 2 2 Kalliokärjet... 2 2.1 Toimintatapa... 2 2.2 Emeca paaluun valettavat kalliokärjet... 3 3 Mitat

Lisätiedot

www.ruukki.fi/infra Rakenna kotisi Ruukin varaan Ruukki RR -PAALU

www.ruukki.fi/infra Rakenna kotisi Ruukin varaan Ruukki RR -PAALU www.ruukki.fi/infra Rakenna kotisi Ruukin teräspaalujen varaan Ruukki RR -PAALU RUUKIN TERÄSPAALUILLA KOKONAISTALOUDELLISESTI EDULLISIMMAT PAALUPERUSTUKSET Pientalorakentaminen sijoittuu yhä enemmän sellaisille

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE KALLIOKÄRKI

KÄYTTÖOHJE KALLIOKÄRKI KÄYTTÖOHJE KALLIOKÄRKI Liite 1 Betoniyhdistyksen käyttöseloste BY 5 B-EC2 Nro 33 12.9.2014 1.3.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTATAPA... 3 2 MATERIAALIT JA RAKENNE... 3 2.1 Kalliokärkien mitat... 3 2.2 Materiaalit...

Lisätiedot

PAALUTUSTYÖMAAN KUSTANNUSVERTAILU

PAALUTUSTYÖMAAN KUSTANNUSVERTAILU PAALUTUSTYÖMAAN KUSTANNUSVERTAILU Opinnäytetyö Jarmo Malila Rakennustekniikan koulutusohjelma Yhdyskuntatekniikka Hyväksytty.. SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKKA KUOPIO Koulutusohjelma Rakennustekniikan

Lisätiedot

Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset. Perustamis- ja vahvistamistyöt

Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset. Perustamis- ja vahvistamistyöt Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset Perustamis- ja vahvistamistyöt Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset Perustamis- ja vahvistamistyöt Toteuttamisvaiheen

Lisätiedot

Keskikaiteen suunnittelu- ja asennusohje

Keskikaiteen suunnittelu- ja asennusohje Keskikaiteen suunnittelu- ja asennusohje Keskikaide Ruukki 210x130/4 Sisältö Sovellusalue... 2 Asennus... 2 Kaiteiden käsittely... 2 Kaiteen rakenne ja osat... 3 Kaiteen aloitus ja lopetuskohdat... 4 Kaiteen

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 KERAVAN KAUPUNKI Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Salaojituskerroksen rakeisuusalueet Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4437/14/1

Lisätiedot

Leimet KALLIOKÄRKI KÄYTTÖOHJE

Leimet KALLIOKÄRKI KÄYTTÖOHJE Leimet KALLIOKÄRKI KÄYTTÖOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTATAPA 3 2 MATERIAALIT JA RAKENNE 4 2.1 Kalliokärkien mitat 4 2.2 Materiaalit 5 2.3 Valmistustapa 6 2.4 Laadunvalvonta 6 3 VALMISTUSMERKINNÄT 6 4

Lisätiedot

1.1.2010 LUJAPIENPAALUOHJE

1.1.2010 LUJAPIENPAALUOHJE 1.1.2010 LUJAPIENPAALUOHJE Lujabetoni Oy Luja-pienpaaluohje FMC 47683.138.138 8.1.2013 8.1.2013 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...4 2 KÄYTTÖKOHTEET...5 2.1 Suunnitellut käyttökohteet...5 2.2 Perustamisolosuhteet

Lisätiedot

InfraRYL, Päivitys / KM 1 TK242 TR1 RTS 17:53. Ohje Tässä luvussa käsitellään rakentamisen aikaisia tukirakenteita.

InfraRYL, Päivitys / KM 1 TK242 TR1 RTS 17:53. Ohje Tässä luvussa käsitellään rakentamisen aikaisia tukirakenteita. InfraRYL, Päivitys 16.11.2017 / KM 1 16320 Ponttiseinät Tässä luvussa käsitellään rakentamisen aikaisia tukirakenteita. Määrämittausohje 1632. 16320.1 Ponttiseinien materiaalit Teräsponttiseinien rakentamisessa

Lisätiedot

Tuotelehti suunnittelijan apuna

Tuotelehti suunnittelijan apuna Tuotelehti suunnittelijan apuna Betoniteollisuuden paaluseminaari 15.11.2018 Jukka Haavisto, TTY Esityksen sisältö Paalutuotelehden luvut 2.3.2-2.3.3: Paalujen puristuskapasiteettitaulukko ja - käyrästöt

Lisätiedot

Sisältö. Katsaus ajankohtaisiin paalutusasioihin. Hankekatsaus Ohjekatsaus T&K-katsaus Laatuasioissa kehitettävää

Sisältö. Katsaus ajankohtaisiin paalutusasioihin. Hankekatsaus Ohjekatsaus T&K-katsaus Laatuasioissa kehitettävää Katsaus ajankohtaisiin paalutusasioihin Betoniteollisuus ry:n paaluseminaari 15.11.2018 Sisältö Hankekatsaus Ohjekatsaus T&K-katsaus Laatuasioissa kehitettävää Liikennevirasto on 1.1.2019 alkaen Väylä.

Lisätiedot

Viitteet: SFS-EN 14199: Pohjarakennustyöt. Pienpaalut. PO-2016 Paalutusohje 2016, RIL Sillan betonirakenteet, InfraRYL

Viitteet: SFS-EN 14199: Pohjarakennustyöt. Pienpaalut. PO-2016 Paalutusohje 2016, RIL Sillan betonirakenteet, InfraRYL InfraRYL, Päivitys 15.9.2017 / KM 1 13215 Porapaalut 13215.0 Yleistä Kohta koskee poraamalla asennettavia maata syrjäyttäviä tai syrjäyttämättömiä teräspaaluja. Porapaalujen valmistuksessa ja asennuksessa

Lisätiedot

BETONITEOLLISUUDEN PAALUSEMINAARI

BETONITEOLLISUUDEN PAALUSEMINAARI 1 Inspecta Group About Us Finnish company with over 30 years of experience with trust and quality in Northern Europe. Operations in Finland, Sweden, Norway, Denmark, Latvia, Estonia, Lithuania with 1400

Lisätiedot

Teräsbetonipaalutus Liikenneviraston hankkeissa. Betoniteollisuus ry:n paaluseminaari 20.11.2014

Teräsbetonipaalutus Liikenneviraston hankkeissa. Betoniteollisuus ry:n paaluseminaari 20.11.2014 Teräsbetonipaalutus Liikenneviraston hankkeissa Betoniteollisuus ry:n paaluseminaari 20.11.2014 Sisältö Teräsbetonipaalujen käyttökohteet Liikenneviraston hankkeissa Suunnittelu; ohjeet, vaatimukset, hyvän

Lisätiedot

Teräspaalut pientalojen perustamisessa - suunnittelusta toteutukseen

Teräspaalut pientalojen perustamisessa - suunnittelusta toteutukseen Teräspaalut pientalojen perustamisessa - suunnittelusta toteutukseen Veli-Matti Uotinen Ruukin Teräspaalupäivä Sisältö Rakentamisen tilastotietoa Teräspaaluperustusten suunnittelu pohjatutkimukset paalutyypin

Lisätiedot

18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet

18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet 18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet Määrämittausohje 1814. 18145.1 Vaahtolasimurskepenkereen ja -rakenteen materiaalit 18145.1.1 Vaahtolasimurskepenkereen ja rakenteen materiaali, yleistä Tuotteen

Lisätiedot

PAALUTUSKONEEN KÄYTTÄJÄN PÄTEVÖIMISKOULUTUS

PAALUTUSKONEEN KÄYTTÄJÄN PÄTEVÖIMISKOULUTUS Opinnäytetyö (AMK) Rakennustekniikka Talonrakennustekniikka 2014 Olli Rahkala PAALUTUSKONEEN KÄYTTÄJÄN PÄTEVÖIMISKOULUTUS teoriakoulutus OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Rakennustekniikka

Lisätiedot

Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö. Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Tauno Hietanen Rakennusteollisuus RT

Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö. Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Tauno Hietanen Rakennusteollisuus RT Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Rakennusteollisuus RT RakMK luotiin 1970 luvun jälkipuoliskolla Rakennusteollisuus RT ry 2 Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

Perustamis- ja vahvistamistyöt

Perustamis- ja vahvistamistyöt Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset Perustamis- ja vahvistamistyöt Internetversio 19.6.2002 Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset Perustamis- ja vahvistamistyöt

Lisätiedot

Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12

Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12 VIHDIN KUNTA Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4003/12 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4003/12/1 1:2000 Leikkaus A-A 4003/12/2 1:1000/1:100

Lisätiedot

Paalutyypin vaihto projektissa 10/12/2012

Paalutyypin vaihto projektissa 10/12/2012 Paalutyypin vaihto projektissa 1 Tarmo Tarkkio, Skanska Infra oy 2 PAALUTYYPIN VALINTA- MYSTEERI? Pohjarakennus selostusta 3 Pohjarakennus selostusta, jatkuu 4 Pohjarakennus selostusta, jatkuu 5 Juha Vunneli,

Lisätiedot

Uusi paalutusohje PO taustoitusta - prosessimuutosta. Betoniteollisuuden paaluseminaari 2011 Jouko Törnqvist, VTT

Uusi paalutusohje PO taustoitusta - prosessimuutosta. Betoniteollisuuden paaluseminaari 2011 Jouko Törnqvist, VTT Uusi paalutusohje PO 2011 - taustoitusta - prosessimuutosta Betoniteollisuuden paaluseminaari 2011 Jouko Törnqvist, VTT 2 Vain prosessia muuttamalla tehokkuus lisääntyy...teknogia on mahdollistaja Nopeampaan

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAKENNETTAVUUSSEVITYS PAIMIO MEIJERITIEN ÄNSIOSAN ASEMAKAAVA 9.11.2015 1 (5) _Rakennettavuusselvitys1.docx Sisältö 1 Yleistä... 3 2 Tehdyt tutkimukset... 3 2.1 Mittaukset... 3 2.2 Pohjatutkimukset... 3

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

13270 Paaluhatturakenteet RTS 09:14

13270 Paaluhatturakenteet RTS 09:14 1 13270 Paaluhatturakenteet RTS 09:14 Paalujen hatut voidaan tehdä elementtirakenteisina tai paikalleen valettuina. Paikalleen valetut voidaan tehdä erillisinä tai yhteen valettuina. Paaluhattujen mitat

Lisätiedot

Valvojan päätäntävallan tarkka määrittely jo urakan alussa (tai ennen) Muutoksia tehtäessä on kysyttävä SUUNNITTELIJALTA, VALVOJALTA JA TILAAJALTA

Valvojan päätäntävallan tarkka määrittely jo urakan alussa (tai ennen) Muutoksia tehtäessä on kysyttävä SUUNNITTELIJALTA, VALVOJALTA JA TILAAJALTA Valvojan rooli ja valvontatyö käytännössä Työmaavalvonnan tarkoituksena on varmistaa rakentamisen laatu saavutetaan haluttu lopputulos sopimuksen mukaisuus hyvän rakennustavan noudattaminen, jos sopimuksia

Lisätiedot

Paaluseminaari 2014 Teräsbetonipaalujen lopetuslyöntien revisio

Paaluseminaari 2014 Teräsbetonipaalujen lopetuslyöntien revisio Teräsbetonipaalujen lopetuslyöntien revisio 1 20.11.2014 Paaluseminaari 2014 Teräsbetonipaalujen lopetuslyöntien revisio Esityksen sisältö: Lopetuslyöntitaulukot nopea kertaus 2013 Revisio Iskusuoja Revisio

Lisätiedot

Ohje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan.

Ohje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan. 1 Tässä luvussa käsitellään johtokaivantojen eli johtojen, kaapeleiden, salaojien, putkien ja kaivojen alkutäyttöjä. Tässä luvussa alkutäytöllä tarkoitetaan myös rumpujen ympärystäyttöjä. 22332.1 Alkutäyttöjen

Lisätiedot

Kaivantojen turvallisuus - miten varmistetaan?

Kaivantojen turvallisuus - miten varmistetaan? Monttumaanantai, 18.5.2015 Annina Peisa, Lemminkäinen Kaivantojen turvallisuus - miten varmistetaan? Maansiirto 8/1983 Vastuu kaivantotyön turvallisuudesta kuuluu hankkeen kaikille osapuolille Rakennuttaja

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13

SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13 SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4204/13 UUDENMAAN MAANRAKENNUSSUUNNITTELU OY PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808

Lisätiedot

RIL Paalutusohje 2016 PO Osa 1: Suunnittelun perusteet Osa 2: Paalutusohje

RIL Paalutusohje 2016 PO Osa 1: Suunnittelun perusteet Osa 2: Paalutusohje RIL 254-2016 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Suomen Geoteknillinen Yhdistys SGY ry Paalutusohje 2016 PO-2016 Osa 1: Suunnittelun perusteet Osa 2: Paalutusohje 2 RIL 254-2016 RILin julkaisuilla

Lisätiedot

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS INSINÖÖRITOIMISTO e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 2017 TALMAN OSAYLEISKAAVA-ALUE SIPOO KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN

Lisätiedot

Teräsbetonilyöntipaalu Lauri Aaltonen

Teräsbetonilyöntipaalu Lauri Aaltonen Lauri Aaltonen Ragnar Wikström Fundus Oy Fundus Oy lauri.aaltonen@fundus.fi ragnar.wikstrom@fundus.fi 470 Johdanto Teräsbetonista valmistettu ja maahan lyömällä upotettu paalu on saavuttanut Suomessa vankan

Lisätiedot

13976 POHJOLA RAKENNUS OY SIPOON TOIVOLA ITÄINEN SUURSUONKUJA SIPOO POHJATUTKIMUS 26.11.2013 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111

Lisätiedot

Reunakaiteiden suunnittelu- ja asennusohje

Reunakaiteiden suunnittelu- ja asennusohje Reunakaiteiden suunnittelu- ja asennusohje Reunakaide Ruukki W230 Reunakaide Ruukki W230/4, Ty3/51:2010 Reunakaide Ruukki W230/4, Ty3/51:2006 Sisältö Sovellusalue... 2 Asennus... 2 Kaiteiden käsittely...

Lisätiedot

RR -paalut. Rakenna kotisi SSAB:n teräspaalujen varaan.

RR -paalut. Rakenna kotisi SSAB:n teräspaalujen varaan. RR -paalut Rakenna kotisi SSAB:n teräspaalujen varaan www.ssab.fi/infra SSAB:N TERÄSPAALUILLA KOKONAISTALOUDELLISESTI EDULLISIMMAT PAALUPERUSTUKSET Pientalorakentaminen sijoittuu yhä enemmän sellaisille

Lisätiedot

Paaluseminaari 2015 Ajan vaikutus geoteknisen kestävyyden kehittymiseen

Paaluseminaari 2015 Ajan vaikutus geoteknisen kestävyyden kehittymiseen 1 20.11.2015 Paaluseminaari 2015 Esityksen sisältö: Johdanto Teoriaa Koekohteet Tuloksia koekohteilta Yhteenveto 2 Johdanto Tiedossa on, että paalujen geotekninen kestävyys kehittyy ajan kuluessa Tausta

Lisätiedot

TERÄSBETONISTEN LYÖNTIPAALUJEN VALMISTUS JA LYÖNTIPAALUTUS

TERÄSBETONISTEN LYÖNTIPAALUJEN VALMISTUS JA LYÖNTIPAALUTUS Rakennustekniikan koulutusohjelma Rakennustuotanto Opinnäytetyö TERÄSBETONISTEN LYÖNTIPAALUJEN VALMISTUS JA LYÖNTIPAALUTUS Työn ohjaaja DI Hannu Kauranen Työn teettäjä Paalutoimikunta, valvojana RI Olli-Heikki

Lisätiedot

Reunatukien kelpoisuus osoitetaan toimituserittäin toimitusasiakirjojen perusteella. Kelpoisuus todetaan myös silmämääräisesti asennustyön aikana.

Reunatukien kelpoisuus osoitetaan toimituserittäin toimitusasiakirjojen perusteella. Kelpoisuus todetaan myös silmämääräisesti asennustyön aikana. InfraRYL, päivitys 1 22110 Reunatuet Infra 2015 Määrämittausohje 2211. 22110.1 Reunatukien materiaalit 22110.1.1 Reunatuet Jos kelpoisuutta ei ole osoitettu CE-merkinnällä, asiakirjoissa vaaditut tuotteiden

Lisätiedot

NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere

NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVAN MUUTOSTA VARTEN 1. YLEISTÄ Selvityksen kohde on asemakaava-alue Tampereen keskustan

Lisätiedot

SSAB Teräspaalupäivä Ajan vaikutus paalun geoteknisen kestävyyden kehittymiseen

SSAB Teräspaalupäivä Ajan vaikutus paalun geoteknisen kestävyyden kehittymiseen SSAB Teräspaalupäivä 21.1.2016 1 21.1.2016 SSAB Teräspaalupäivä 2016 Esityksen sisältö: Johdanto Koekohteet Tuloksia koekohteilta Yhteenveto 2 Johdanto Tiedossa on, että paalujen geotekninen kestävyys

Lisätiedot

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Rakennustekniikan koulutusohjelma

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Rakennustekniikan koulutusohjelma KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Rakennustekniikan koulutusohjelma Marko Määttä KERROSTALON PAALUTUS Opinnäytetyö Maaliskuu 2014 OPINNÄYTETYÖ Maaliskuu 2014 Rakennustekniikan koulutusohjelma Karjalankatu 3 80200

Lisätiedot

Rakenteiden lujuus ja vakaus määräykset ja ohjeet. EUROKOODI2014SEMINAARI, Hanasaaren kulttuurikeskus Yli-insinööri Jukka Bergman

Rakenteiden lujuus ja vakaus määräykset ja ohjeet. EUROKOODI2014SEMINAARI, Hanasaaren kulttuurikeskus Yli-insinööri Jukka Bergman Rakenteiden lujuus ja vakaus määräykset ja ohjeet EUROKOODI2014SEMINAARI, Hanasaaren kulttuurikeskus 9.12.2014 Yli-insinööri Jukka Bergman Asetus kantavista rakenteista ja asetus pohjarakenteista Esittäjän

Lisätiedot

Uuden Kaivanto-ohjeen ohjeet ja suositukset

Uuden Kaivanto-ohjeen ohjeet ja suositukset Kaivantojen turvallisuus miniseminaari Uuden Kaivanto-ohjeen ohjeet ja suositukset Tommi Hakanen Esityksen sisältö 1. Miksi Kaivanto-ohjetta tarvitaan? 2. Uuden Kaivanto-ohjeen tausta 3. Työturvallisuus

Lisätiedot

2 Porapaalujen kärkiosien tekniset vaatimukset 2 KÄYTETTÄVÄT STANDARDIT JA OHJEET... 4

2 Porapaalujen kärkiosien tekniset vaatimukset 2 KÄYTETTÄVÄT STANDARDIT JA OHJEET... 4 2 Porapaalujen kärkiosien tekniset vaatimukset Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Porapaalujen kärkiosat... 3 1.2 Vaatimusten rajaus... 3 2 KÄYTETTÄVÄT STANDARDIT JA OHJEET... 4 3 PORAPAALUJEN KÄRKIOSIEN

Lisätiedot

RR - ja RD -paalut SUUNNITTELU- JA ASENNUSOHJEET

RR - ja RD -paalut SUUNNITTELU- JA ASENNUSOHJEET RR - ja RD -paalut SUUNNITTELU- JA ASENNUSOHJEET Ohje käsittelee SSAB:n valmistamia lyömällä ja puristamalla asennettavia RR- ja RRs-paaluja, injektoituja lyömällä asennettavia RR-CSG-paaluja sekä poraamalla

Lisätiedot

HTM. HT-teräspaalujen suunnittelu- ja asennusohjeet HT-TERÄSPAALUT. ver. 1/2017 HTM

HTM. HT-teräspaalujen suunnittelu- ja asennusohjeet HT-TERÄSPAALUT.  ver. 1/2017 HTM HTM HT-TERÄSPAALUT www.htmyhtiot.fi HT-teräspaalujen suunnittelu- ja asennusohjeet Paalutu soh je RIL254 PO - 201 6 mukaises ti ver 3/201 7 ver. 1/2017 HTM Sisällys 1. HT-teräspaalut... 3 1.1 Paalutuotteiden

Lisätiedot

RIL 263-2014 Kaivanto-ohje

RIL 263-2014 Kaivanto-ohje Kaivantojen turvallisuus miniseminaari 25.11.2014 RIL 263-2014 Kaivanto-ohje Ohjeet ja suositukset Tommi Hakanen Esityksen sisältö 1. Miksi Kaivanto-ohjetta tarvitaan? 2. Uuden Kaivanto-ohjeen tausta 3.

Lisätiedot

Vaatimus Kourut ovat mekaanisilta ominaisuuksiltaan vastaavia kuin kouruihin liittyvät vastaavista materiaaleista tehdyt päällysterakenteet.

Vaatimus Kourut ovat mekaanisilta ominaisuuksiltaan vastaavia kuin kouruihin liittyvät vastaavista materiaaleista tehdyt päällysterakenteet. 1 Tässä luvussa esitetään betonikouruista, luonnonkivistä ja linjakuivatuselementeistä rakennetut hulevesikourut. Muovikourut esitetään julkaisussa InfraRYL. 221292 Muovikourut, InfraRYL. Asfalttikourut

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Rakennustekniikan koulutusohjelma / Rakennesuunnittelu. Piia Talsi PAALUTUKSEN SUUNNITTELU EUROKOODIN MUKAAN

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Rakennustekniikan koulutusohjelma / Rakennesuunnittelu. Piia Talsi PAALUTUKSEN SUUNNITTELU EUROKOODIN MUKAAN KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Rakennustekniikan koulutusohjelma / Rakennesuunnittelu Piia Talsi PAALUTUKSEN SUUNNITTELU EUROKOODIN MUKAAN Opinnäytetyö 2012 TIIVISTELMÄ KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009 YLEISTÄ Nämä asiakirjat piirustuksineen ja liitteineen sisältävät rakennusluvan. Rakennettaessa on noudatettava hyväksyttyjä piirustuksia.

Lisätiedot

G271_7012 1 H.Palmu 23.03.2011 SIUNTION KUNTA PALONUMMEN ALUE KORTTELIT 171, 172, 173, 174 JA 175 02580 SIUNTIO YLEISPIIRTEINEN POHJATUTKIMUS Sisältö: Jakelu: 4s G:Geo2011\G271_7012\Tekniset_raportit\Tutkimusraportti.doc

Lisätiedot

Kaivantoturvallisuus. Jutunaihetta turvavarttiin

Kaivantoturvallisuus. Jutunaihetta turvavarttiin Kaivantoturvallisuus Jutunaihetta turvavarttiin Työskentely kaivannoissa Suositaan menetelmiä ja koneita, joita käyttämällä kaivannossa ei tarvitse työskennellä, tai työskentelyaika jää mahdollisimman

Lisätiedot

LUJA-PIENPAALUOHJE KUIN KALLIOLLE RAKENTAISIT VERSIO 1

LUJA-PIENPAALUOHJE KUIN KALLIOLLE RAKENTAISIT VERSIO 1 LUJA-PIENPAALUOHJE KUIN KALLIOLLE RAKENTAISIT 19.2.2019 VERSIO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 2 KÄYTTÖKOHTEET 3 2.1 Suunnitellut käyttökohteet 2.2 Perustamisolosuhteet ja pohjatutkimukset 3 2.3 Suunniteltu

Lisätiedot

SSAB RRs-paalut RR-PAALUTUSOHJE, MITOITUSTAULUKOT

SSAB RRs-paalut RR-PAALUTUSOHJE, MITOITUSTAULUKOT SSAB RRs-paalut RR-PAALUTUSOHJE, MITOITUSTAULUKOT Tämä ohje täydentää vanhaa Ruukin RR-paalutusohjetta. Ohjeessa esitetään lujien teräslajista S550J2H valmistettujen RRs-paalujen materiaali- ja poikkileikkausominaisuudet

Lisätiedot

EUROKOODI JA GEOTEKNIIKKA TALONRAKENTAMISESSA

EUROKOODI JA GEOTEKNIIKKA TALONRAKENTAMISESSA EUROKOODI JA GEOTEKNIIKKA TALONRAKENTAMISESSA EUROKOODI 2013 SEMINAARI Juho Mansikkamäki 11.12.2013 ALUSTUS Lisääkö vai vähentääkö eurokoodi tällaisten tapahtumien riskiä jatkossa? NYKYTILA Liikennevirasto

Lisätiedot

Ohje Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. Viitteet 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1.

Ohje Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. Viitteet 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1. 1 21110 Suodatinkerrokset Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1. 21110.1 Suodatinkerroksen materiaalit Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti

Lisätiedot

Emeca-jatkoksen käyttöohje

Emeca-jatkoksen käyttöohje Emeca-jatkoksen käyttöohje 1 Sisällys 1 Yleistä... 2 1.1 Johdanto... 2 1.2 Emeca Oy... 2 2 Paalujatkos... 3 2.1 Käyttötarkoitus... 3 2.2 Toimintaperiaate... 4 3 Suunnittelu ja valmistus... 5 3.1 Standardit...

Lisätiedot

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09 VIHDIN KUNTA Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3414/09 PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808 03101 NUMMELA fax (09) 343 3262 fax (09) 222 1201 email

Lisätiedot