PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanvaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanvaltuusto"

Transkriptio

1 SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 30. tammikuuta 2017 klo Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 1 Keskusvaalilautakunnan täydentäminen Valokuituverkon rakentamisen keskeyttäminen/ Erkki Syrjäsen ja Ilkka Mertsalmen valtuustoaloite Perusturvapalvelujen järjestämisvastuun siirron peruuttaminen/ Erkki Syrjäsen ja Ilkka Mertsalmen valtuustoaloite Investointivarauksen siirtäminen taseessa Tilintarkastuspalvelujen hankinta seuraavalle kaudelle Muut asiat

2 2 KESKUSVAALILAUTAKUNNAN TÄYDENTÄMINEN Khall. 4 Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Pirkka Ahola, varapuheenjohtaja Hannu Hertti, jäsen Eero Karevaara sekä 1. varajäsen Pekka Salonen ovat anoneet eroa keskusvaalilautakunnasta syystä, että he asettuvat ehdolle kevään 2017 kuntavaaleissa. Vaalilaki 13 Kunnan keskusvaalilautakunta Valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. ( /563) Kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenen ja varajäsenen esteellisyydestä säädetään myös hallintolain :ssä. Hallintolaki 27 Esteellisyys Virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Mitä virkamiehen esteellisyydestä säädetään, koskee myös monijäsenisen toimielimen jäsentä ja muuta asian käsittelyyn osallistuvaa sekä tarkastuksen suorittavaa tarkastajaa. 28 Esteellisyysperusteet Virkamies on esteellinen: 1) jos hän tai hänen läheisensä on asianosainen;

3 3 2) jos hän tai hänen läheisensä avustaa taikka edustaa asianosaista tai sitä, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa; 3) jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulle läheiselleen; 4) jos hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen tai siihen, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa; 5) jos hän tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa; 6) jos hän tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä kuuluu viraston tai laitoksen johtokuntaan tai siihen rinnastettavaan toimielimeen ja kysymys on asiasta, joka liittyy tämän viraston tai laitoksen ohjaukseen tai valvontaan; tai 7) jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu. Läheisellä tarkoitetaan 1 momentissa: 1) virkamiehen puolisoa ja virkamiehen lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa, isovanhempaa ja virkamiehelle muuten erityisen läheistä henkilöä samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa; 2) virkamiehen vanhempien sisarusta sekä hänen puolisoaan, virkamiehen sisarusten lapsia ja virkamiehen entistä puolisoa; sekä 3) virkamiehen puolison lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa ja isovanhempaa samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa sekä virkamiehen puolison sisarusten lapsia. Läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

4 4 29 Esteellisyyden ratkaiseminen Virkamiehen esteellisyyttä koskeva kysymys on ratkaistava viipymättä. Virkamies ratkaisee itse kysymyksen esteellisyydestään. Monijäsenisen toimielimen jäsenen ja esittelijän esteellisyydestä päättää kuitenkin toimielin. Monijäseninen toimielin päättää myös muun läsnäoloon oikeutetun esteellisyydestä. Jäsen tai esittelijä saa osallistua esteellisyyttään koskevan asian käsittelyyn vain, jos toimielin ei olisi ilman häntä päätösvaltainen eikä hänen tilalleen ole ilman huomattavaa viivytystä saatavissa esteetöntä henkilöä. Esteellisyyttä koskevaan päätökseen ei saa hakea erikseen oikaisua eikä muutosta valittamalla. 30 Asian käsittelyn jatkaminen Esteellisen virkamiehen tilalle on viipymättä määrättävä esteetön virkamies. Virkamies saa kuitenkin käsitellä kiireellisen asian, jonka ratkaisuun esteellisyys ei voi vaikuttaa. Keskusvaalilautakuntaan kuuluvat seuraavat jäsenet ja varajäsenet: Pirkka Ahola, puheenjohtaja Hannu Hertti, varapuheenjohtaja Eero Karevaara, jäsen Melise Kröning, jäsen Tiina Pylvänen, jäsen Pekka Salonen, 1. varajäsen Tuulikki Kaunisto, 2. varajäsen Pirkko Kauren, 3.varajäsen Tero Paarvio, 4.varajäsen Erkki Rive, 5. varajäsen. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se 1. valitsee keskusvaalilautakuntaan jäsenet Pirkka Aholan, Hannu Hertin ja Eero Karevaaran tilalle sekä 1. varajäsenen Pekka Salosen tilalle ja 2. nimeää jäsenten keskuudesta lautakunnan puheenjohtajan

5 5 ja varapuheenjohtajan. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kvalt. 1 Kunnanhallitus: Valtuusto 1. valitsee keskusvaalilautakuntaan jäsenet Pirkka Aholan, Hannu Hertin ja Eero Karevaaran tilalle sekä 1. varajäsenen Pekka Salosen tilalle ja 2. nimeää jäsenten keskuudesta lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Päätös:

6 6 VALOKUITUVERKON RAKENTAMISEN KESKEYTTÄMINEN / ERKKI SYRJÄSEN JA ILKKA MERTSALMEN VALTUUSTOALOITE Khall. 10 Valtuutetut Erkki Syrjänen ja Ilkka Mertsalmi tekivät valtuuston kokouksessa liitteen 2 mukaisen valtuustoaloitteen valokuituverkon rakentamisen keskeyttämiseksi ainakin vuodeksi Kunnanvaltuuston puheenjohtaja totesi, että valtuustoaloite osoitetaan kunnanhallituksen valmisteltaviksi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan :n 34 (Padasjoen elinkeinopolitiikan tavoitteet vuosille ) kohdalla, että valokuituverkoston rakentamista kuntaan jatketaan ja että yhteistyötä kuituasioissa tehdään naapurikuntien (Kuhmoinen ja Asikkala) kanssa. Kunnanvaltuuston :n 35 (Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien toimintasuunnitelma) kohdalla valtuusto päätti säilyttää euron määrärahan valokuituverkon rakentamiseen vuonna Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se toteaa valokuituverkon rakentamisen jatkamisen olevan valtuuston tahdon mukainen ratkaisu. Päätös: Keskustelun aikana Ilkka Mertsalmi esitti: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se keskeyttää valokuituverkon rakentamisen siksi ajaksi kunnes saadaan kustannusarvio- ja toimintasuunnitelmat ja mahdolliset yhteistyösopimukset naapureiden kanssa. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi. Puheenjohtaja totesi, että kunnanjohtajan päätösehdotus oli tullut kunnanhallituksen päätökseksi. Ilkka Mertsalmi jätti asiasta eriävän mielipiteen. Kvalt. 2 Kunnanhallitus: Valtuusto toteaa valokuituverkon rakentamisen jatkamisen olevan valtuuston tahdon mukainen ratkaisu. Päätös:

7 7 PERUSTURVAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISVASTUUN SIIRRON PERUUTTAMINEN / ERKKI SYRJÄSEN JA ILKKA MERTSALMEN VALTUUSTOALOITE Khall. 11 Valtuutetut Erkki Syrjänen ja Ilkka Mertsalmi tekivät liitteen 3 mu kaisen valtuustoaloitteen koskien sitä, että perusturvapalvelujen järjestämisvastuun siirto Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymälle peruutetaan välittömästi. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja totesi, että valtuustoaloite osoitetaan kunnanhallituksen valmisteltaviksi. Kunnanjohtaja: Padasjoen kunnanvaltuusto on yksimielisesti kokouksessaan hyväksynyt Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen. Perussopimuksen mukaan jäsenkunnan, joka haluaa erota yhtymästä, tulee tehdä siitä ilmoitus yhtymän hallitukselle. Ero tulee voimaan eroilmoitusta seuraavan kalenterivuoden päätyttyä. Padasjoen kunta luovutti perusturvapalvelujen järjestämisvastuun jo lukien Peruspalvelukeskus Oiva liikelaitokselle ja sittemmin Hollolan kunnalle. Padasjoen kunnan palveluksessa ei siten ole ollut yhtään perusturvan työntekijää kymmeneen vuoteen. Padasjoen perusturvan kokonaissuunnitelman valmisteluryhmässä, joka piti ensimmäisen kokouksensa , totesivat hyvinvointikuntayhtymän edustajat, että järjestämisvastuun siirron peruuttaminen on käytännössä mahdotonta toteuttaa. Sen sijaan tilaisuudessa sovittiin, että Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän edustajat laativat noin kuukauden kuluessa esityksensä Padasjoen perusturvapalvelujen kokonaisratkaisusta. Kunnanhallitus on linjannut, ettei se hyväksy vuodeosaston lakkauttamista ennen kuin kokonaissuunnitelma on valmis. Lisäksi kunnanhallitus vaatii perussopimuksen 21 :n mukaista neuvottelua. Kunnanhallitus katsoo yhtymän menetelleen perussopimuksen 20.n vastaisesti. Perusturvan kokonaissuunnitelman valmisteluryhmään kuuluvat kunnan edustajina Pirkka Ahola, Antti Räsänen, Rauno Hännikäinen, Mira Vilkman, Silja Savola ja Heikki Jaakkola. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Päätös: Keskustelun aikana Ilkka Mertsalmi esitti päätösehdotuksen viimeiseen kappaleeseen jatkeeksi, koska aloite järjestämisvastuun siirrosta olisi pitänyt ratkaista mennessä. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

8 8 Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kvalt. 3 Kunnanhallitus: Valtuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Päätös:

9 9 INVESTOINTIVARAUKSEN SIIRTÄMINEN TASEESSA Khall. 17 Vuoden 2015 tilintarkastuksen yhteydessä tilintarkastaja JHTT Jorma Kesä laati muistion, jossa hän totesi, että investointivaraus on kunnan taseessa virheellisesti oman pääoman rahastona. Sen tulisi olla vapaaehtoisissa varauksissa. Kunnanhallitus merkitsi muistion tiedokseen ja päätti, että esitys investointivarauksen siirtämiseksi tehdään valtuustolle siten, että asia voidaan huomioida vuoden 2016 tilinpäätöksessä. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää siirtää investointivarauksen taseen oman pääoman rahastoista vapaaehtoisiin varauksiin. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kvalt. 4 Kunnanhallitus: Valtuusto päättää siirtää investointivarauksen taseen oman pääoman rahastoista vapaaehtoisiin varauksiin. Päätös:

10 11 TILINTARKASTUSPALVELUIDEN HANKINTA SEURAAVALLE KAUDELLE Tarkla Kunnan nykyinen tilintarkastustoimeksianto päättyy vuoden 2016 tilintarkastukseen. Uuden kuntalain mukaan tilintarkastustoimeksianto voidaan sopia enintään kuuden vuoden mittaiseksi. Nykyinen sopimus on vuosille 2015 ja Nykyisen tarkastuslautakunnan on tarkoituksenmukaista valmistella ja myös nykyisen valtuuston päättää tilintarkastusyhteisön valinnasta seuraavalle toimikaudelle siitä syystä, että mikäli valmistelu ja päätöksenteko olisi uudella lautakunnalla ja valtuustolla, siirtyisi kuntavaalien ajankohdan siirrosta johtuen tilintarkastusyhteisön valinta ensi syksyyn. Ehdotus: Tarkastuslautakunta päättää tilintarkastusyhteisön valinnan valmistelusta. Päätös: Päätettiin pyytää suorahankintatarjous vuosille nykyiseltä tilintarkastusyhteisöltä. Tarjous pyydetään jättämään mennessä, jonka jälkeen tarkastuslautakunta tekee ehdotuksen tilintarkastustoimeksiannosta seuraavalle toimikaudelle. Merkittiin, että tilintarkastaja ei esteellisenä osallistunut kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana. Puheenjohtaja toimi pöytäkirjan pitäjänä tämän asian osalta. Tarkla BDO Audiator Oy on toimittanut pyydetyn tarjouksen vuosien tilintarkastuksista. Tarjous vastaa nykyistä tilintarkastussopimusta ja on jatkotarjous sille. Ehdotus: Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto hyväksyy BDO Audiator Oy:n tarjouksen Padasjoen kunnan vuosien 2017 ja 2018 tilintarkastuksesta oheisen liitteen mukaisesti. Perusteluna suoralle jatkohankinnalle on mm. vuoden 2019 alusta voimaan tuleva maakuntarakenneuudistus, joka supistaa kuntien toimialaa huomattavasti. Lisäksi jatkohankinta yhdessä alkuperäisen hankinnan kanssa on neljä vuotta kestävä ja nykyinen kuntalaki mahdollistaa enintään kuuden vuoden mittaisen sopimuskauden sekä hankinnan rahallinen arvo ei ylitä hankintalain mukaista suorahankintarajaa. Päätös: Hyväksyttiin.

11 11 Merkittiin, että tilintarkastaja ei esteellisenä osallistunut kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana. Puheenjohtaja toimi pöytäkirjan pitäjänä tämän asian osalta. Kvalt. 5 BDO Audiator Oy:n tarjous Padasjoen kunnan vuosien 2017 ja 2018 tilintarkastuksesta on liitteenä 1. Tarkastuslautakunta: Valtuusto hyväksyy BDO Audiator Oy:n tarjouksen Padasjoen kunnan vuosien 2017 ja 2018 tilintarkastuksesta oheisen liitteen mukaisesti. Perusteluna suoralle jatkohankinnalle on mm. vuoden 2019 alusta voimaan tuleva maakuntarakenneuudistus, joka supistaa kuntien toimialaa huomattavasti. Lisäksi jatkohankinta yhdessä alkuperäisen hankinnan kanssa on neljä vuotta kestävä ja nykyinen kuntalaki mahdollistaa enintään kuuden vuoden mittaisen sopimuskauden sekä hankinnan rahallinen arvo ei ylitä hankintalain mukaista suorahankintarajaa Päätös:

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 30. tammikuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 1 Keskusvaalilautakunnan täydentäminen... 2 2 Valokuituverkon rakentamisen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Esitys 1 (5) Esteellisyys omaisuuskysymyksessä Puheenjohtaja Antti Karkola 1.3.2012 AYYE / PJ / 2 / 2012

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Esitys 1 (5) Esteellisyys omaisuuskysymyksessä Puheenjohtaja Antti Karkola 1.3.2012 AYYE / PJ / 2 / 2012 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Esitys 1 (5) Antti Karkola 1.3.2012 E / PJ / 2 / 2012 Tämä esitys edustajiston jäsenten esteellisyydestä käsiteltäessä ns. omaisuuskysymystä käsitellään edustajiston kokouksen

Lisätiedot

Esteellisyyden käsite

Esteellisyyden käsite ESTEELLISYYS Esteellisyyden käsite Esteellisyyssäännöksillä turvataan asioiden käsittelyn puolueettomuutta ja asukkaiden luottamusta päätöksenteon moitteettomuuteen Esteellisyydellä eli jääviydellä tarkoitetaan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen valtuustoon

Lisätiedot

ESTEELLISYYDESTÄ. Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus

ESTEELLISYYDESTÄ. Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus ESTEELLISYYDESTÄ Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus 21.9.2017 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Taina Törmikoski, alueidenkäyttöryhmä> 1 Mitä on

Lisätiedot

Esteellisyys valtuustossa

Esteellisyys valtuustossa ESTEELLISYYDESTÄ Yleistä Esteellisyys on henkilön sellainen suhde asiaan/asianosaiseen, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa asian käsittelyssä Esteellisyyssääntelyllä turvataan mm. asioiden puolueetonta

Lisätiedot

TIIVISTETTYÄ TIETOA ESTEELLISYYDESTÄ ( KUNTALAKI 97 ) Esteellisyydestä..

TIIVISTETTYÄ TIETOA ESTEELLISYYDESTÄ ( KUNTALAKI 97 ) Esteellisyydestä.. TIIVISTETTYÄ TIETOA ESTEELLISYYDESTÄ ( KUNTALAKI 97 ) Esteellisyydestä.. ESTEELLISYYSSÄÄNNÖSTEN TARKOITTAMAT LÄHISUKULAISET JA HEIHIN RINNASTETTAVAT HENKILÖT (Kuntalaki 97 ) Lainkohdan tarkoittamia lähisukulaisia

Lisätiedot

Hyvä tietää hallintomenettelystä. Työelämätoimikuntien webinaari ja Sanna Haanpää Lakimies

Hyvä tietää hallintomenettelystä. Työelämätoimikuntien webinaari ja Sanna Haanpää Lakimies Hyvä tietää hallintomenettelystä Työelämätoimikuntien webinaari 30.1.2019 ja 7.2.2019 Sanna Haanpää Lakimies Työelämätoimikunnat Opetushallitus asettaa ja nimittää kuhunkin enintään yhdeksän jäsentä Työelämätoimikunnat

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 09. tammikuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 1 Kunnanvaltuuston 19.12.2016 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Minutes 1/ (15) Kuntakehitysjaosto

Kirkkonummen kunta Minutes 1/ (15) Kuntakehitysjaosto Kirkkonummen kunta Minutes 1/2017 1 (15) Meeting 16.08.2017, klo 17:24-21:32 date Meeting Kokoushuone Kajanus (5. krs) location Meeting topics 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille

Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille 6.2.2015 päätösvalmistelupäällikkö Tiina Kyöttilä-Vettenranta 1 9.2.2015 Kokouksen julkisuus - Valtuuston kokoukset ovat julkisia,

Lisätiedot

Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää

Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Arja Myllynpää 1 Asiaryhmiä, joissa Valvira voi pyytää asiantuntijalausuntoa (esim.): Valvontaluonteiset asiat terveydenhuollon

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17. kesäkuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 96 Sote-kiinteistöjen saneerausta suunnittelevan työryhmän perustaminen...

Lisätiedot

Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen

Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen 1. Noudatettavat lait ja säännökset Laki kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) 18 Työsopimuslaki 3. luku 3 Hallintolaki (6.6.2003/434) 5. luku

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN. 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti

PÄIJÄT-HÄMEEN. 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTAPÄÄTTÄJÄSEMINAARI 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti VALTUUTETUN ESTEELLISYYS On rajoitetumpaa kuin muun luottamushenkilön esteellisyys Koskee vain valtuuston kokousta (kuntalaki 52 ) Jos

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. toukokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 75 Micael Sjöbergin kirje kunnanhallitukselle... 145 76 Eron myöntäminen

Lisätiedot

Lain 6 mukaan valtion taidetoimikunnan tehtävänä on:

Lain 6 mukaan valtion taidetoimikunnan tehtävänä on: Pyyntö TKT/1/511/2016 1 (5) 04.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Laki ja asetus Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012, 727/2012) Asia Ehdotukset valtion taidetoimikuntien jäseniksi Pyydämme yhteisöänne

Lisätiedot

Pyyntö Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta

Pyyntö Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen edistämiskeskuksesta Taiteen edistämiskeskus Centret för konstfrämjande Arts Promotion Centre Finland Pyyntö TKT/5/511/2014 1 (5) 09.06.2014 Viite Asia Laki Taiteen edistämiskeskuksesta (657/2012), asetus (727/2012) Taiteen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. toukokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 75 Micael Sjöbergin kirje kunnanhallitukselle... 145 76 Eron myöntäminen

Lisätiedot

Ahola Pirkka, valt. pj. Hännikäinen Rauno, valt. I vpj. Vilkman Mira, valt. II vpj. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Ahola Pirkka, valt. pj. Hännikäinen Rauno, valt. I vpj. Vilkman Mira, valt. II vpj. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kunnanhallitus PÖYTÄKIRJA 1 /2017 1 KOKOUSAIKA Maanantai 09. tammikuuta 2017 klo 15.00 16.50 loka KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntala, valtuustosali

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17.joulukuu 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 156 Luvan myöntäminen kiinteistöhoitajan toimen täyttämiseen... 260 157 Työsuojelupäällikön

Lisätiedot

Vaalikelpoisuus ja esteellisyys

Vaalikelpoisuus ja esteellisyys Vaalikelpoisuus ja esteellisyys Kaupunginlakimies Jouko Aarnio Vaalikelpoisuuden ja esteellisyyden ero Yleisellä vaalikelpoisuudella tarkoitetaan edellytyksiä, jotka henkilön on täytettävä, jotta hänet

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 33 Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017

MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017 MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017 1 Kokousaika Torstai 19.10.2017 klo 9.00 Kokouspaikka Pykälä: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Marttilan kunnantalo Käsiteltävät asiat: Pöytäkirjanpitäjän valinta Osavuosikatsaus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/ 2015 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/ 2015 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 1/ 2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19 tammikuuta 2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 1 Kunnanvaltuuston puheenjohtajiston vaali... 2 2 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Luottamuspuheenjohtajiston rooli ja tehtävät sekä suhteet johtaviin viranhaltijoihin

Luottamuspuheenjohtajiston rooli ja tehtävät sekä suhteet johtaviin viranhaltijoihin Luottamuspuheenjohtajiston rooli ja tehtävät sekä suhteet johtaviin viranhaltijoihin Luottamushenkilöpuheenjohtajiston koulutuspäivä Kiimingin seurakuntakeskus 23.3.2019 Lakimiesasessori Mari Aalto 23.3.2019

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 22. elokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 111 Sijoitustoiminnan raportti 31.7.2016... 203 112 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

Esteellisyys ja muutoksenhaku

Esteellisyys ja muutoksenhaku Esteellisyys ja muutoksenhaku Rakennus- ja ympäristölautakuntien tehtävät Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus Leena Salmelainen, Turun kristillinen opisto, 5.9.2017 Esteellisyys Esteellisyys

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2019 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2019 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2019 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 24. kesäkuuta 2019 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 16 Ero tarkastuslautakunnan jäsenyydestä/ Suvi Korelin sekä uuden jäsenen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Torstai 30. marraskuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 170 Kunnanvaltuuston 13.11.2017 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019 Pöytäkirja 1 / 2019 Keskusvaalilautakunta Eduskuntavaalit KOKOUSAIKA Keskiviikko 13.3.2019 klo 16.55 17.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

hallintopäällikkö Sirpa Salminen,

hallintopäällikkö Sirpa Salminen, Esteellisyys ja vaitiolovelvollisuus palvelutuotannon lautakunnassa Palvelutuotannon lautakunta 21.08.2019 19 949/00.02.02/2019 Valmistelija hallintopäällikkö Sirpa Salminen, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 27. huhtikuuta 2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymän perussopimuksen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 5. kesäkuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 85 Valtuuston suhteellisten vaalien vaalilautakunnan vaali... 147 86 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 8 / 2017

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 8 / 2017 Pöytäkirja 8 / 2017 Keskusvaalilautakunta Presidentinvaalit KOKOUSAIKA Keskiviikko 29.11.2017 klo 16.50 17.05. KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 Tarkastuslautakunta Marianne Karttinen. Markku Niskanen Sari Suomi jäsen,

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 Tarkastuslautakunta Marianne Karttinen. Markku Niskanen Sari Suomi jäsen, NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 16.1.2017 klo 13.00 14.55 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 63 19.02.2018 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 63 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 170 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kokousaika Maanantai 21. elokuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 129 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman laadintaohjeet...

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto talousarvion v sekä taloussuunnitelman hyväksyminen v liittyvään valitukseen

Lapuan kaupungin lausunto talousarvion v sekä taloussuunnitelman hyväksyminen v liittyvään valitukseen 1 Lausunto 11.2.2019 1 (5) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL 204 65101 Vaasa Viite: 00017/19/2204 Lapuan kaupungin lausunto talousarvion v. 2019 sekä taloussuunnitelman hyväksyminen v. 2020-2021

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 02.06.2016 klo 18:00-20:50 Paikka Kunnantalo Ervastintie 2, kokoustila Herman 4. krs. Läsnäolijat Seppälä Ulla puheenjohtaja Salonen Antti

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. tammikuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 16 Päijänne-Leader ry:n seminaari- ja tutustumismatka Länsi- Vironmaalle

Lisätiedot

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 06. elokuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 103 Kunnanvaltuuston 25.6.2018 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 1 Valtuusto LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 2017-2020 Valtuuston on valittava henkilöt kunnallisiin ja eräisiin valtiollisiin luottamustoimiin. HALLITUS Valtuusto valitsee hallitukseen yhdeksän jäsentä

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

Luottamushenkilön rooli ja vastuu. 16.1.2013 Tiina Mikkola Kaupunginlakimies

Luottamushenkilön rooli ja vastuu. 16.1.2013 Tiina Mikkola Kaupunginlakimies Luottamushenkilön rooli ja vastuu 16.1.2013 Tiina Mikkola Kaupunginlakimies Luottamushenkilö Luottamushenkilöitä ovat valtuutetut, varavaltuutetut, kunnan toimielimiin valitut jäsenet, jäsenkuntien kuntayhtymän

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 277 Nro 10 Kokoustiedot Aika: Maanantai , klo Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 277 Nro 10 Kokoustiedot Aika: Maanantai , klo Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu Kunnanhallitus Kokous 277 Nro 10 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.06.2017, klo 17.15 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu 151 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 278 152 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 08:41-14:43 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanvirasto, valtuustosali 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kunnan taloudellisen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 18. kesäkuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 97 Kirjanpidollisten taseyksiköiden aloittavat taseet... 168 98 Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 55 21.11.2016 40 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

Osmo Pylkkö puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Osmo Pylkkö puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä Lemin kunta 1 Aika klo 16.00-16.30 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanvirasto Pylkkö Osmo Huttunen Matti Pesari Markku puheenjohtaja varapuheenjohtaja varajäsen Muut saapuvilla olleet - Laillisuus

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 59 19.02.2018 Sivistyslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 59 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 165 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 12. kesäkuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 19 Valtuuston suhteellisten vaalien vaalilautakunnan vaali... 41 20 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 53 19.02.2018 Teknisen lautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 53 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 163 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin Tarkastuslautakunta

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin Tarkastuslautakunta SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin 10.1.2018 Tarkastuslautakunta Aika: Keskiviikkona 17.01.2018 kello 09.00 Kahvi kokoushuoneessa klo 8.45 Paikka: Kunnanhallituksen huone Päätöksentekotapa:

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 02. syyskuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 119 Lausunto palvelusopimusasetuksen soveltamisesta ja joukkoliikenteen järjestämistavasta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJIEN VALITSEMINEN

Kunnanhallitus Valtuusto OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJIEN VALITSEMINEN Kunnanhallitus 213 05.06.2017 Valtuusto 68 12.06.2017 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUSEDUSTAJIEN VALITSEMINEN KHALL 213 Valmistelija: hallinnon sihteeri Marja Harjunen, 050-4636 280 Oulun

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 31.1.2017 kello 19.00 19.25 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 58 19.02.2018 Ympäristölautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 58 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 164 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Aarto Tiina Kunnanhallituksen jäsen Kirkonkylän kyläyhdistyksen pj. Konserni- sekä sisäisen valvonnan ja

Aarto Tiina Kunnanhallituksen jäsen Kirkonkylän kyläyhdistyksen pj. Konserni- sekä sisäisen valvonnan ja PADASJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN SIDONNAISUUSILMOITUKSET 26.10.2017 Khall. 06.11.2017 161 liite nro 1. Kvalt. 13.11.2017 45 liite nro 2. Ilmoittajan Luottamustehtävä tai virkatehtävä

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 18.02.2013 klo 9.00 11.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja

Lisätiedot

ESITYSLISTA Nro 6 / 2017

ESITYSLISTA Nro 6 / 2017 EVIJÄRVEN KUNTA Aika 19.6.2017 ESITYSLISTA Nro 6 / 2017 KOKOUSAIKA 19.6.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, valtuustosali Läsnä Juha Alkio, pj Jari Anttikoski Rita Haapasaari

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. syyskuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 34 Keulainmetsän / Keulainniemen rantakaavan muuttaminen... 76 35 Metsäsuunnitelman

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 18.10.2017 klo 14.00 - Paikka PHKS Karpalo-kabinetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT 59 Kokouksen

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 57 19.02.2018 Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 57 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 162 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 6.3.2017 klo 15.00-17.00 Paikka Sähköpostikokous 58 59 60 61 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 03. lokakuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 131 Myyntitarjous/ Padasapu Ky... 240 132 Kankaantien lehtikuusien

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, LAPPEENRANTA. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, LAPPEENRANTA. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä Lemin kunta 1 Aika klo 9-9.10 Paikka Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, 53500 LAPPEENRANTA Saapuvilla olleet jäsenet Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsen

Lisätiedot

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, Joensuu. Pirskanen ilkka toimitusjohtaja poistui klo 10.

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, Joensuu. Pirskanen ilkka toimitusjohtaja poistui klo 10. Pöytäkirja 3/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 30.08.2016 kello 10:00-11:09 Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Tohkanen Matti Karjalainen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Asiantuntijan juridinen asema ja vastuu

Asiantuntijan juridinen asema ja vastuu Asiantuntijan juridinen asema ja vastuu Valviran asiantuntijasymposium 8.2.2017 Biomedicum Esittelijäneuvos Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 5 /2018 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 5 /2018 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 5 /2018 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 10. joulukuuta 2018 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Vuoden 2019 talousarvio sekä toimintasuunnitelma vuosille 2019 2021 Padasjoen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 12. kesäkuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 19 Valtuuston suhteellisten vaalien vaalilautakunnan vaali... 41 20 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Tuomainen Venla, puheenjohtaja Hätinen Raimo, jäsen Mustonen Annukka, jäsen

Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Tuomainen Venla, puheenjohtaja Hätinen Raimo, jäsen Mustonen Annukka, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Tiistai 8.05.2013 klo 12.35 13.47 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 05. maaliskuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 39 Enni Idin elämästä ja taiteesta julkaistava kirja / lyhytaikaisen lainan

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 61 19.02.2018 Asukaslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 61 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 168 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 4.6.2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1329/00.00.01.08/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 267 28.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2013 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2013 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2013 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 22.2.2013 klo 9.00 11.01 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Esa Martikkala

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 25. tammikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 1 Eron myöntäminen tarkastuslautakunnan jäsenyydestä sekä sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/

Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/ 1 Asialista Kokouksen avaus... 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 Pöytäkirjan tarkastaminen... 5 Esteellisyydet... 6 Katsaus Viitasaaren kaupungin talouteen vuoden 2017 osalta... 7 Tilintarkastussuunnitelma

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 1 /2019 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 1 /2019 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 1 /2019 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. maaliskuuta 2019 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Vuoden 2018 valtuustoaloitteet Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2018 Tarkastuslautakunta Juha-Pekka Mannila

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2018 Tarkastuslautakunta Juha-Pekka Mannila NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2018 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 27.8.2018 klo 9.15 10.34 Kokouspaikka Valtuustosali, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Reino Ojala puheenjohtaja

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2015 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2015 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 28. syyskuuta 2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 18 Asian uudelleenkäsittely Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 TILINPÄÄTÖKSEN 2015 ESITTELY 3 8 KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 9 EDELLISEN KOKOUKSEN

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot