RAHAPELITOIMINNAN NÄKYMÄT JA TUOTTOARVIO VALTION VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYKSESSÄ
|
|
- Pekka Siitonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RAHAPELITOIMINNAN NÄKYMÄT JA TUOTTOARVIO VALTION VUODEN 2017 TALOUSARVIOESITYKSESSÄ EDUSKUNNAN VALTIOVARAINVALIOKUNTA, SIVISTYS- JA TIEDEJAOSTO MAIJA HJELT TALOUSJOHTAJA, VEIKKAUS OY Valtiovarainvaliokunta/Rahapelitoiminnan tuottoarvio vuonna 2017
2 Liiketoimintaympäristön kehittyminen Tuloskehitykseen vaikuttavia tekijöitä Veikkaus toimii kotimaisilla kuluttajamarkkinoilla Heikohko taloudellinen kehitys tekee kasvutavoitteista erityisen haasteellisia Suunnittelussa käytettyjä oletuksia talouden kehityksestä vuodelle 2016: Yksityinen kulutuksen kasvu heikkoa +0,7 % Bruttokansantuote +0,9 % Kuluttajahintaindeksi +1,1 % Yksi rahapeliyhtiö Vuodenvaihteen muutoksen turvaaminen ja jatkuvuuden varmistaminen asiakaskokemuksen osalta Yhdistymisen toteutuksen eteneminen ajoittuu pääasiassa vuosiin ja aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia Rahapelien toimeenpanon valvonnan linja epävarmuustekijänä Tuloskehitys pohjautuu nykyisenkaltaiseen tarjoamaan, asiakkuuksiin sekä nyky-yhtiöiden toiminnassa noudatettuihin viranomaistulkintoihin. Aiemmasta poikkeava kiristyvä viranomaissääntely vaikuttaisi merkittävästi vuoden 2017 tuloskehitykseen Valtiovarainvaliokunta/Rahapelitoiminnan tuottoarvio vuonna
3 Uuden yhtiön voittovarojen jako 2017 Vuonna 2017 valtion tulo- ja menoarvioehdotuksessa uuden Veikkauksen edunsaajille esitetään jaettavaksi 1033,7 M Edunsaajaministeriö Summa Opetus- ja kulttuuriministeriö 526,3 M vuosituloksesta + lisätuloutus jakamattomista voittovaroista 19,4 M Sosiaali- ja terveysministeriö 449 M Maa- ja metsätalousministeriö 39 M (uuden yhtiön tulostasona käytetty 980 M ) Yhtiön näkemyksen mukaan Veikkauksen tuloksentekokyky vuonna 2017 ei mahdollisesti riitä 1033,7 M :n jakamiseen Opetus- ja kulttuuriministeriön lisätuloutus jakamattomista veikkausvoittovaroista ei mahdollisesti riitä kokonaistuloutukseen, vaan edellyttää Sosiaali- ja terveysministeriössä osittain tuloutusta Rahaautomaattiyhdistyksen vuoden 2016 voittovaroista Valtiovarainvaliokunta/Rahapelitoiminnan tuottoarvio vuonna 2017
4 Uuden rahapeliyhtiön tuloskehitys (Milj. ) Rahapeliyhtiöiden tulosarvio valtion tulo- ja menoarviossa/ yhtiössä Rahapeliyhtiöiden toteutunut / ennustettu tulos (ennuste) (tavoite) Nyky-Veikkauksen tämän hetken näkemys on, että valtion tulo- ja menoarvioon vuodelle 2016 kirjattu Veikkauksen tuloutusarvio 520,9 M saavutetaan Vuonna 2017 kustannuksia kasvattaa integraatiotyö eikä synergiahyötyjä toteudu vastaavalla tavalla Uuden yhtiön oman 2017-vuosisuunnittelun alustavana tavoitteena on tuloutuskyvyn ylläpitäminen vuoden 2016 tasolla Valtiovarainvaliokunta/Rahapelitoiminnan tuottoarvio vuonna 2017
5 Tilityskäytäntö uudessa yhtiössä Vuoden 2016 aikana Veikkaus tilittää Opetus- ja kulttuuriministeriölle kokonaisuudessa jäljellä olevat jakamattomat voittovarat 64,45 M Raha-automaattiyhdistys tilittää Sosiaali- ja terveysministeriölle käyttöpääoman 23 M Fintoto tulouttaa Suomen Hippokselle edellisten vuosien jakamattoman tuoton 2,9 M Tilityskäytäntö vuonna 2017 Yhtiö tilittää kunkin kvartaalin jälkeen ennakkona kvartaalin tuloksen Viimeisen kvartaalin tuloksen maksu jaetaan ennakkotilitykseen ja lopputilitykseen Yhtiökokouksen jälkeen tilitetään koko vuoden tulos Jakamattomat voittovarat ovat ministeriöissä Mikäli uusi yhtiö onnistuu asetettu tuloutustavoitetta paremmin syntyy jakamattomia voittovaroja Lopputilityksen myötä ministeriö ylläpitää jakamattomia voittovaroja, ei yhtiö Mahdollinen tasapainotus edunsaajille jaettavaan talousarviossa määritettyyn summaan toteutetaan ministeriön toimesta mikäli yhtiön tulos ei kehity odotetulla tavalla Valtiovarainvaliokunta/Rahapelitoiminnan tuottoarvio vuonna 2017
HE 51/2011 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväk-
HE 51/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia Esitys liittyy valtion vuoden 2012 talousarvioehdotukseen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
19.8.2011 LUONNOS Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia muutettavaksi siten, että yksinoikeudella
SUOMEN HIPPOS RY:N LAUSUNTO ARPAJAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTOSEHDOTUKSISTA. 3 Rahapelit ja niiden toimeenpanomuotojen määritelmät
LAUSUNTO 14.4.2016 Viite: SMDno-2015-1557 SUOMEN HIPPOS RY:N LAUSUNTO ARPAJAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTOSEHDOTUKSISTA Suomen Hippos ry esittää lausuntonaan arpajaislakiin liittyviin
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000
Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta.
LAUSUNTO 31.3.2016 SISÄMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö SMDno-2015 1557 Asia: Rahapeliyhteisöjen rahapelitoimintojen yhdistämistä koskeva hanke / hallituksen esitysluonnos laeiksi arpajaislain ja eräiden
VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ
VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ 1 2 3 Mitä on yrityksen vastuullisuusviestintä? Miten Veikkaus viestii vastuullisuutta? Lessons learned Miten viestitään? Kenelle viestitään? Mitä viestitään? Kuvaja
Kamux tilinpäätöstiedote 2018
Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto
HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi
Asia: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
LAUSUNTO 18.11.2016 Hallintovaliokunta Viite: Asiantuntijakuuleminen hallintovaliokunnassa 18.11.2016 Asia: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien
Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018
Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄ VEDONLYÖNTI Moniveto SuperMoniveto. Voittajaveto Päivän Trio. Superkaksari Supertripla
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄ 2013 VEDONLYÖNTI Moniveto SuperMoniveto Tulosveto Pitkäveto Voittajaveto Päivän Pari Päivän Trio Superkaksari Supertripla Minimipanos 0,20 0,05 1,00 1,00 1,00 0,50 0,20 0,50
mmm.fi / /2017
PÄÄTÖS 1(5) mmm.fi Metsähallitus METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA TOIMINTATAVOITTEET SE KÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE VUODELLE 2017 Metsähallituksen liiketoiminnan tehtävä Metsähallituksesta
Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015
Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329
OSAVUOSIKATSAUS tammi syyskuu 2016
OSAVUOSIKATSAUS tammi syyskuu 2016 Nyky-Veikkauksen viimeinen toimintavuosi etenee menestyksekkäästi. Rahapeliyhteisöjen yhdistymisen valmistelu on sitonut merkittävästi yhtiön resursseja, mutta samanaikaisesti
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 105/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia muutettavaksi siten, että peliautomaattien
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Kokkonen
METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA TOIMINTATAVOITTEET SE- KÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE VUODELLE 2017 Metsähallituksen liiketoiminnan tehtävä Metsähallituksesta annetun lain (234/2016) mukaan Metsähallitus
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 127/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 2ja4 :nmuuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia muutettavaksi siten, että yksinoikeudella toimivien rahapeliyhteisöjen
Fintoto Oy 2. FRV Evo Oy 3. Raha-automaattiyhdistys 4. Veikkaus Oy 5. EHYT ry 6. SOSTE ry 7. THL 8. Peliklinikka
MUISTIO 1055409 v. 7 1(7) 12.10.2016 Sosiaali- ja terveysvaliokunta stv@eduskunta.fi Viite: Vastinepyyntö 7.10.2016. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN VASTINE SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNALLE ANNETTUIHIN
TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)
1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset
HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että
Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.
Katsaus rahapeliyhteisöjen fuusion toimeenpanoon
Katsaus rahapeliyhteisöjen fuusion toimeenpanoon Politiikan kulmapöytä 30.9.2015 Ylijohtaja Raimo Ikonen 2.10.2015 Valmistelun taustaa: Kohti yhtä peliyhtiötä Kolmen hallituskauden aikainen valmistelu
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt
METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA MUUT TOIMINTATAVOITTEET SEKÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE AJANJAKSOLLE 1.1. 31.3.2016 Metsähallituksesta annetun lain (1378/2004) mukaan Metsähallituksen tehtävänä
VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN:
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2014 VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN: Veikkauksen toinen vuosineljännes oli menestyksekäs. Onnistuimme tasoittamaan taloudellisen taantuman ja heikon kulutuskysynnän
TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja
TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS Valtionvarainministeriön (VM) mukaan Suomen talous on selvässä nousussa. Ennusteen mukaan Suomen talous
VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN:
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI MAALISKUU 2014 VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN: Alkuvuonna Veikkauksen liiketoimintaan vaikutti edelleen talouden taantuma. Olemme kuitenkin onnistuneet tasoittamaan kulutuskysynnän
Tilinpäätös Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj
Tilinpäätös 28 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 12.2.29 Vuosi 28 Liikevaihto kasvoi 2 %:lla vertailuvuodesta ja oli 54, milj. euroa (421,9 milj. e) Liiketulos 28,3 milj. euroa (1,6 milj. e) Ilman
HE 150/2004 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi totopelistä
HE 150/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 2 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi totopelistä suoritettavan arpajaisveron laskentaperustetta ja verokantaa
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI MAALISKUU 2015
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI MAALISKUU 2015 VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN: Veikkauksen 75 juhlavuosi käynnistyi yhtiön liiketoiminnan kannalta myönteisissä merkeissä talouden taantumasta ja vaisusta
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä oheen
VAPAUTA AIKAA RUTIINEISTA MAKSULIIKENTEEN AUTOMAATTITILIÖINNILLÄ
VAPAUTA AIKAA RUTIINEISTA MAKSULIIKENTEEN AUTOMAATTITILIÖINNILLÄ 21.9.2012 VEIKKAUS OY TALOUSOSASTO SARI LAITINEN VEIKKAUS OY Perustettu v.1940 toimii kotimaan markkinoilla yksinoikeus myydä lotto-, numeroveikkaus-,
1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset
1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HPO/YPA 27.6.2018 Neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen TÄYDENTÄVÄ AVUSTUSTENJAKO VEIKKAUS OY:N RAHAPELITUOTOISTA TER- VEYDEN JA SOSIAALISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN
HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslakia ja tuloverolakia
Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa
Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa 13.3.2015 Rahapelijärjestelmän vahva perusta Suomessa rahapelipolitiikasta päättävät eduskunta ja valtioneuvosto Suomen rahapelijärjestelmästä ja sen eri toimijoista
Rahapeliyhteisöjen rahapelitoimintojen yhdistämistä koskeva hanke. Asettaminen
Asettamispäätös SM1537383 1 (5) 00.01.05.00 SMDno-2015-1557 14.10.2015 SM051:00/2015 Rahapeliyhteisöjen rahapelitoimintojen yhdistämistä koskeva hanke Asettaminen Sisäministeriö on tänään asettanut hankkeen
SUOMEN VAI RUOTSIN TIE?
SUOMEN VAI RUOTSIN TIE? VELIPEKKA NUMMIKOSKI VEIKKAUS OY 31.10.2017 21.11.2017 1 UUDEN VEIKKAUKSEN TUNNUSLUKUJA Liikevaihto yli 11 miljardia euroa Pelikate yli 1,8 miljardia euroa Tuloutus valtiolle yli
Rahapelifuusio ja arpajaislain uudistaminen. Lapin maakunnallinen järjestöfoorumi erityisasiantuntija Ulla Kiuru
Rahapelifuusio ja arpajaislain uudistaminen Lapin maakunnallinen järjestöfoorumi 10.6.2016 erityisasiantuntija Ulla Kiuru Miksi olemme muutoksen edessä? Uudistuksen tavoitteena maailman parhaimman rahapelijärjestelmän
Veikkauksen kehittämistoimenpiteet
Veikkauksen kehittämistoimenpiteet 5.9.2019 VEIKKAUKSEN KEHITTÄMISTOIMENPITEET VEIKKAUKSEN HALLITUKSEN 3.9.2019 TEKEMÄT PERIAATEPÄÄTÖKSET 1. Strategian selventäminen 2. Veikkauksen vastuullisuusohjelman
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI SYYS 2013
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI SYYS 2013 VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN: Kuluttajien ostovoiman heikentyminen näkyi kolmannella vuosineljänneksellä myös Veikkauksen myynnissä. Kaupan heikentynyt kulutuskysyntä
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI SYYSKUU 2015
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI SYYSKUU 2015 VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN: Veikkauksen 75 juhlavuosi on edennyt liiketoiminnan kannalta myönteisissä merkeissä. Alkuvuoden isot päävoitot pottipeleissä,
Iholiiton kevätpäivät 19.3.2016 Tampere-talo Ilkka Repo toimitusjohtaja Allergia- ja astmaliitto ry
Iholiiton kevätpäivät 19.3.2016 Tampere-talo Ilkka Repo toimitusjohtaja Allergia- ja astmaliitto ry 7.4.2016 Ilkka Repo 1 Agenda 1. RAY kuulumisia rahamonopoliyhtiöiden fuusio 1. Lähtökohta 2. Ratkaisu
HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin
Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.
TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö
OSA VUOSI KATSA. Veikkaus Oy. tammi-elokuu
OSA VUOSI KATSA US 2017 Veikkaus Oy tammi-elokuu TOIMITUS- JOHTAJALTA Kohti entistä parempaa asiakaskokemusta Uuden Veikkauksen ensimmäinen toimintavuosi on edennyt strategian keskeisten osa-alueiden osalta
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylimetsänhoitaja Matti Heikurainen
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylimetsänhoitaja 9.6.2016 Matti Heikurainen METSÄHALLITUKSEN TILIKAUDEN 1.1.2016-14.4.2016 TILINPÄÄTÖKSEN VAH- VISTAMINEN JA LIIKELAITOKSEN VOITON TULOUTUKSESTA
Talouden tilanne kesäkuu Kunnanjohtajan kokoama tiivistelmä tilanteesta ennen raamin antoa
Talouden tilanne kesäkuu 2013 Kunnanjohtajan kokoama tiivistelmä tilanteesta ennen raamin antoa Lähtökohta verot+valt.osuudet vs nettomenot 36000 34000 32000 30000 28000 26000 24000 22000 20000 34457 33085
HALLITUKSEN ESITYS KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITTEEKSI VUOSILLE 2013-2015
Sivu 1 / 6 Liittokokous 18. 19.11.2011 Hotelli Rantasipi Sveitsi, Härkävehmaankatu 4, Hyvinkää 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 HALLITUKSEN
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille
Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät
Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus
Neuvotteleva virkamies SM009:00/2017 Elina Rydman VALTIONEUVOSTON ASETUS RAHAPELIASIOIDEN NEUVOTTELUKUNNASTA
SISÄMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies 25.9.2017 SM009:00/2017 Elina Rydman VALTIONEUVOSTON ASETUS RAHAPELIASIOIDEN NEUVOTTELUKUNNASTA 1 Johdanto Arpajaislaissa (1047/2001) säädetään rahapelien
Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1
SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-3/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011
Kaavio 1. Jäsenmäärän kehitys 1990-2016
Sivu 1 / 6 Liittokokous 23. 24.11.2012 Tampereen yliopisto, Kalevantie 4, Tampere 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 HALLITUKSEN ESITYS KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITTEEKSI VUOSILLE 2014-2016
Maksukyky-testi käytännön tilintarkastustyössä
Yrityksen maksukyky ja strateginen johtaminen maksukykyosio 30.1.2009 Maksukyky-testi käytännön tilintarkastustyössä Tilintarkastaja maksukyvyn takuumiehenä? Tilintarkastajan mahdollisuudet ja työkalut
LISÄYS SOPIMUKSEEN HELSINGIN KAUPUNGIN JA SUOMEN VALTION VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ HELSINGIN OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUSHANKKEEN RAHOITTAMISESSA
LISÄYS SOPIMUKSEEN HELSINGIN KAUPUNGIN JA SUOMEN VALTION VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ HELSINGIN OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUSHANKKEEN RAHOITTAMISESSA 1 Sopijapuolet Allekirjoittaneet sopijapuolet Helsingin
TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)
1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta
RAY:N AVUSTUSTOIMINTA RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTYMISEN JÄLKEEN RAY:N TILANNEKATSAUS KESÄKUU 2016
RAY:N AVUSTUSTOIMINTA RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTYMISEN JÄLKEEN RAY:N TILANNEKATSAUS KESÄKUU 2016 UUTEEN RAHAPELIYHTIÖÖN TÄHTÄÄVÄN LAINSÄÄDÄNNÖN VALMISTELU Sisäministeriö valmisteli viime hallituskaudella
Vastine 1 (12) HE 132/2016 vp - Hallituksen esitys eduskunnalle arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Vastine 1 (12) Hallitusneuvos Jouni Laiho 23.11.2016 Eduskunta Hallintovaliokunta HE 132/2016 vp - Hallituksen esitys eduskunnalle arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Hallintovaliokunta
Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö
HE 9/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 lisätalousarvioksi, kuuleminen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan maatalousjaostossa 24.2.2016 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö
Talentum. Osavuosikatsaus Q1/2013 25.4.2013
Talentum Osavuosikatsaus Q1/2013 Sisältö 1. Talentumin Q1/2013 2. Taloudellinen katsaus 3. Näkymät 1. Talentumin Q1/2013 Talentumin Q1/2013 Mediamainonnan määrä Talentumin medioissa laski 20,2 % mutta
Rahoitusmarkkinaosasto Jussi Lindgren/RMO Tarkastusvaliokunta
Euroopan vakausmekanismin (EVM) vuoden 2014 vuosikertomus ja tilintarkastuslautakunnan kertomus ja Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vuoden 2014 tilinpäätös, johdon kertomus ja tilintarkastajan kertomus
LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI YLIMÄÄRÄISISTÄ URHEILIJAELÄKKEISTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI
Lausuntopyyntö OKM/24/040/2018 22.10.2018 Jakelussa mainituille Viite Asia Urheilijaeläkejärjestelmän uudistaminen Lausuntopyyntö LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI YLIMÄÄRÄISISTÄ URHEILIJAELÄKKEISTÄ
TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)
1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä
TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma
OSA VUOSI KATSA. Veikkaus Oy. tammi-huhtikuu
OSA VUOSI KATSA US 2017 Veikkaus Oy tammi-huhtikuu TOIMITUS- JOHTAJALTA Suomen talouden näkymä on alkuvuonna kääntynyt hienoiseen kasvuun, mikä on vaikuttanut myös kuluttajien luottamukseen oman taloutensa
Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset
1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto
Rahapelijärjestelmä uudistuu. Turvataan yhdessä tulevaisuus ja pidetään periaatteista kiinni
Rahapelijärjestelmä uudistuu Turvataan yhdessä tulevaisuus ja pidetään periaatteista kiinni Nykytila Olet tässä Rahapelijärjestelmän vahva perusta Suomessa rahapelipolitiikasta päättävät eduskunta ja valtioneuvosto
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Eduskunnan lausumien toimeenpano (1/2014) 341/54/2011 Liikenne- ja viestintäministeriö, 18.12.2013, LVM/2250/02/2013. Maa- ja metsätalousministeriö, 18.12.2013, dnro
PUOLIVUOTISKATSAUS tammi kesäkuu 2016
PUOLIVUOTISKATSAUS tammi kesäkuu 2016 Rahapeliyhtiöiden yhdistyminen on tärkeä ja suuri askel, jonka valmistelu vaatii tänä vuonna merkittävästi resursseja Veikkauksessa. Samalla on kuitenkin huolehdittava
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2015
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2015 VEIKKAUS OY:N TOIMITUSJOHTAJA JUHA KOPONEN: Veikkauksen 75-juhlavuosi on alkanut vahvassa myötätuulessa. Loton ja Eurojackpotin korkeat potit ovat saaneet asiakkaat ahkerasti
Museoiden digitointiavustus
Museoiden digitointiavustus Digitointihankkeet ja museoiden yhteistyö tilaisuus 1.6.2010 Minna Karvonen, opetus- ja kulttuuriministeriö Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen
Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen
Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen
Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.216 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Ensimmäisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 52.9% edellisvuodesta ollen EUR 37.1m (EUR 24.3m /2) Ensimmäisen vuosineljänneksen
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa
Tilausten toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina
6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS
6/2004 12.08.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 Yhtiön seitsemästoista täysi toimintavuosi. KATSAUSKAUSI LYHYESTI
Verotulojen toteutuminen ja ennuste
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
TALENOM OYJ JUSSI PAASO
TALENOM OYJ JUSSI PAASO PALVELUT Voisiko yrittäjän arjen sujuvuus olla suuryrityksen tasolla? Talenomin palvelut tähtäävät asiakkaan menestykseen ja yrittämisen helppouteen. TILITOIMISTOPALVELUT NEUVONTAPALVELUT
Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja
Suominen Oyj Tulos Q1 2013 Helsinki, 19.4.2013 Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj 19.4.2013 1 Sisältö Suomisen Q1 2013 lyhyesti Taloudellinen katsaus Q1 2013 Strategian
Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010
Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus
TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2017 JUSSI PAASO
TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 217 JUSSI PAASO HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN Vuonna 1972 perustettu huolenpitävä ja selkokielinen tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.
Oriola KD Oyj Tammi kesäkuu Eero Hautaniemi toimitusjohtaja
Oriola KD Oyj Tammi kesäkuu 21 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 29.7.21 Jatkuvien toimintojen avainlukuja tammi kesäkuu 21 Liikevaihto, Me 1 6/21 93,1 1 6/29 Muutos % Q2/21 Q2/29 Muutos % 746,5 +21 % 487,3
Yliopistojen valtionrahoitustarkastuksen havaintoja
Yliopistojen valtionrahoitustarkastuksen havaintoja Tilintarkastuspäällikkö, JHT Jaakko Eskola ja johtava tilintarkastaja, JHTT Harri Myllyoja 4.6.2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto Valtion taloudenhoidon
MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /
MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna
OSAVUOSIKATSAUS tammi maaliskuu 2016
OSAVUOSIKATSAUS tammi maaliskuu 2016 Veikkauksen vuosi on lähtenyt liiketoiminnan kannalta myönteisesti liikkeelle. Onnistuneet tuoteuudistukset ja jatkuva digitaalinen palvelukehitys pitävät myyntiä erityisesti
HE 53/2009 vp. jako-osuus on 22,03 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus on 1,75 prosenttia yhteisöverosta.
HE 53/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1
OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%
Palkeet Asiakasneuvottelukunnan uudet tuulet. Kieku-foorumi Risto Hakoila, UM
Palkeet Asiakasneuvottelukunnan uudet tuulet Kieku-foorumi Risto Hakoila, UM Uudistettu asiakasneuvottelukunta on aloittanut tänä vuonna Valtiovarainministeriön asettamispäätös 6.2.2017 Asiakasneuvottelukunta
Kotitalouksien kulutusmenojen arvo 3,2 1,7 2,7 Valtiosektorin ja sosiaaliturvarahastojen toiminnan välituotekäyttö
04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 01. Arvonlisävero Momentille arvioidaan kertyvän 17 030 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu arvonlisäverolakiin (1501/1993). Hallitus
RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HPO/YPA/Markus Seppelin 25.1.2018 RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN 1. Sosiaali- ja terveysministeriön
Talousarvioesitys Metsähallitus
Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 1,6 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 0,9 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta