Diakoniatyöntekijät sielunhoitajina

Transkriptio

1 Diakoniatyöntekijät sielunhoitajina Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto Läntinen teologia Pro gradu tutkielma, kesäkuu 2016 Käytännöllinen teologia Hanna Valkama

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Filosofinen tiedekunta Tekijät Author Hanna Maria Elisabet alkama Työn nimi Title Diakoniatyöntekijät sielunhoitajina Osasto School Teologian osasto Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Käytännöllien teologia Tiivistelmä Abstract Sivumäärä Number of pages Pro gradu -tutkielma x s. Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tässä tutkielmassa tarkastellaan miten Jyväskylän seurakunnan ja Oulun seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijät toimivat sielunhoitajina. Tutkimustehtävä jakaantuu neljään tutkimuskysymykseen. Tutkielmassa selvitetään mitä diakoniatyöntekijöiden käsityksen mukaan sielunhoito on ja kuinka he arvioivat toteuttamaansa sielunhoitotyötä. Tutkielmassa tarkastellaan myös, minkälaisissa sielunhoitotilanteissa diakoniatyöntekijät ovat kokeneet onnistumista tai avuttomuuden tunnetta. Tutkielman lähdeaineisto kerättiin sähköisellä e-lomakkeella keväällä E-lomake lähetettiin Jyväskylän seurakunnan ja Oulun seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijöille. E-lomake lähetettiin kaikkiaan 67 diakoniatyöntekijälle ja siihen vastasi 26 diakoniatyöntekijää. Vastausprosentiksi tuli siten 38 %. E-lomakkeen avoimia kysymyksiä analysoitiin kvalitatiivisella metodilla ja suljettuja kysymyksiä kvantitatiivisella metodilla. Diakoniatyöntekijöiden vastausten pohjalta oli havaittavissa kaksi eri sielunhoitokäsitystä, joissa molemmissa painotettiin vuorovaikutuksellista auttamista. Sielunhoitokäsityksissä havaittiin eroa siinä, kuinka paljon hengellisyyttä painotettiin osana sielunhoitoa. Vastaajien sielunhoitokäsityksistä 81 % kuului vuorovaikutuksellisen auttamisen luokkaan, johon voi kuulua myös hengelliset tekijät. Vastaajien sielunhoitokäsityksistä 15 % kuului vuorovaikutuksellisen auttamisen luokkaan, johon hengellisyys kuuluu keskeisesti. Vastausten analysointi sai pohtimaan kuinka suuri yhteys diakoniatyöntekijöiden sielunhoitokäsityksillä on toteutettuun sielunhoitotyöhön. Tutkielmassa tarkasteltiin myös, kuinka diakoniatyöntekijät arvioivat tekemäänsä sielunhoitotyötä. Vastaukset jaettiin kolmeen eri luokkaan niiden sisältöjen perusteella. Suurin osa vastaajista (38 %) arvioi sitä, miten he toteuttavat sielunhoitotyötä menetelmien tai toimintatapojen suhteen. Toiseksi suurin osa vastaajista (31 %) arvioi sitä, miten he kokevat tekemänsä sielunhoitotyön. Kolmas joukko (21 %) arvioi sitä, miten he voivat päätellä, onko sielunhoitotyö ollut onnistunutta. Tutkielmassa tuli esille diakoniatyöntekijöiden kokemus sielunhoitotyön arvioinnin vaikeudesta. Diakoniatyöntekijöiden onnistumisten kokemuksiin sielunhoitotyössä vaikutti tämän tutkielman mukaan kolme eri tekijää. Vastaajista 69 % liitti asiakkaan saaman avun sielunhoitotilanteessa onnistumiseen. Vastaajista myös 69 % liitti sielunhoitotilanteessa koettuun onnistumiseen kuuntelemisen, keskustelemisen tai läsnäolon. Vastaajista 46 % mainitsi hengellisyyden osana koettua sielunhoitotilanteessa onnistumista. Tämän tutkielman mukaan suurin avuttomuutta herättänyt tekijä oli mielenterveysongelmista tai neurologisista ongelmista kärsivien ihmisten kohtaaminen sielunhoitotilanteessa. Tämän tutkielman pohjalta voisi nähdä tarpeellisena, että diakoniatyöntekijöiden olisi mahdollista saada koulutusta mielenterveysongelmista tai neurologisista ongelmista kärsivien ihmisten sielunhoitotyöhön. Avainsanat Keywords Sielunhoito, diakoniatyöntekijä, diakoni, diakonissa, sielunhoitokäsitys.

3 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Philosophical Faculty Tekijät Author Hanna Maria Elisabet alkama Työn nimi Title Deacon workers as a pastoral care Osasto School School of Theology, Western Theology Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Practical Theology Sivumäärä Number of pages Pro gradu -tutkielma x s. Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä Abstract This thesis examines on how the deacon workers of Jyväskylä and Oulu parishes work as pastoral care workers. The research task is split into four case study questions. It is clarified in this thesis, what is the deacon workers understanding of pastoral care and how they evaluate their work in that job. It is also determined in this thesis in what kind of pastoral care situations the deacon workers have found success or felt helpless in the situation. The thesis source material was collected during the spring 2016 using an electronic form. The electronic form was sent to the deacon workers of Jyväskylä and Oulu parishes. It was sent to total of 67 deacon workers and 26 of them answered it. The response rate was 38%. The open questions of the electronic form where analysed using a qualitative method and a quantitative method was used to analyse the multiple choice questions. From the answers of the deacon workers two different concepts about the pastoral care where formed, in which both highlight the interaction of the help. In the conceptions of the pastoral care, there was a difference, in how much emphasize was given to the spirituality of the pastoral care. From the answers regarding to the pastoral care, 81% of them was classified as help using interaction where spiritual elements where used and 15 % of the answers was classified as help using interaction where spirituality was the main element. When analysing the answers, it was reflected on how big of a role deacon worker s concept of pastoral care was used in the actual work. In this thesis it was also examined, how the deacon workers evaluate their work in pastoral care. Answers where divided into three categories based on the content. The majority (38%) evaluated their work, on how they fulfilled the pastoral care, based on the relation of the pastoral care s methods and practice. The second largest group (31%) evaluated their work, on how they experienced their work in pastoral care. The third group (21%) evaluated their work on how successful the pastoral care has been in their opinion. A conclusion can be made based from this study that pastoral care appears to be difficult for the deacon workers to evaluate. From this thesis it can be concluded that three factors affect the success of the experience in pastoral care according the deacon workers. From the answers 69% associated help that the clients got to success in pastoral care. Also 69% of the answers associate listening, talking and being present as a success in pastoral care and 49% of the answers mentioned spirituality as part of the success in pastoral care. It is also shown in this study that the major factor in feeling helpless in pastoral care situations was when the workers encountered clients with mental illnesses and people with neurological difficulties. Based on this study there is a need for the deacon workers to get training on how to do pastoral care with the mentally ill and people with neurological difficulties. Avainsanat Keywords Pastoral care, deacon worker, deacon, deaconess, concept of pastoral care

4 SISÄLLYS 1. JOHDANTO TUTKIMUKSEN TAUSTA DIAKONIATYÖ SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISESSA KIRKOSSA SIELUNHOITO AIKAISEMPI TUTKIMUS TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN TUTKIMUSTEHTÄVÄ TUTKIMUSMETODI JA AINEISTON ANALYYSI AINEISTON KERUU TUTKIMUKSEN OSALLISTUJAT DIAKONIATYÖNTEKIJÄT SIELUNHOITAJINA DIAKONIATYÖNTEKIJÖIDEN KÄSITYKSET SIELUNHOIDOSTA Vuorovaikutuksellista auttamista, johon voi kuulua myös hengellinen puoli Vuorovaikutuksellista auttamista, johon hengellisyys kuuluu keskeisesti MITEN DIAKONIATYÖNTEKIJÄT ARVIOIVAT TEKEMÄÄNSÄ SIELUNHOITOTYÖTÄ? Diakoniatyöntekijä arvioi miten toteuttaa sielunhoitotyötä Diakoniatyöntekijä arvioi miten kokee sielunhoitotyön tekemisen Diakoniatyöntekijä arvioi sitä, miten voi päätellä sielunhoitotyön onnistumista SIELUNHOITOTILANTEET, JOISSA ON KOETTU ONNISTUMISEN JA AVUTTOMUUDEN TUNTEITA SIELUNHOITAJANA KOETUT ONNISTUMISET Asiakkaan saama apu Läsnäolo, kuunteleminen ja keskusteleminen Hengellisyys osana sielunhoitoa... 60

5 5.2 SIELUNHOITOTILANTEET, JOISSA DIAKONIATYÖNTEKIJÄ ON KOKENUT AVUTTOMUUDEN TUNNETTA Asiakkaan mielenterveysongelmat tai neurologiset ongelmat Kriisitilanne Uhkaava käytös Ongelmat asiakkaan kanssa yhteistyön tekemisessä Hengellisten asioiden käsittely vaikeaa Raskaasti kuormitetun ihmisen sielunhoito Avuttomuuden tunne usein tai asiakas liian tuttu TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS JOHTOPÄÄTÖKSET LÄHDE- JA KIRJALLISUUSLUETTELO LIITTEET KYSELY

6 1. JOHDANTO Diakoniatyöntekijät kohtaavat työssään monenlaisia elämäntarinoita ja kohtaloita. Sielunhoitajana he ovat tärkeässä asemassa kuulemassa ihmisten kipuja ja iloja sekä kohtaamassa ihmisten todellista elämää. Sielunhoitajaksi ei kuitenkaan tulla vain teoriaa opiskelemalla, vaan vasta työtä tekemällä sielunhoitotaidot kasvavat ja kehittyvät. Työ tuo mukanaan niin haasteita kuin onnistumisen tunteitakin. Niistä kummastakin voi poimia hedelmiä tulevaisuutta varten. Työnohjaus ja koulutukset tukevat ja täydentävät sielunhoitajan taitoja. Haluan tässä gradussani olla diakoniatyöntekijän rinnalla kuuntelemassa heidän kokemuksiaan tekemästään sielunhoitotyöstä. Haluan tietää minkälaiset asiat sielunhoidossa saavat aikaan sielunhoitajalle onnistumisen tunteita ja minkälaisissa sielunhoitotilanteissa herää avuttomuuden tunne. Haluan ajatella, että niin onnistumiset kuin hankaluudetkin voivat ohjata tietä kohti viisaampaa ja kestävämpää polkua. Onnistumisten jakaminen voi auttaa muitakin diakoniatyöntekijöitä kehittämään sielunhoitajan taitojaan. Vaikeista sielunhoitokokemuksista voi lähteä kohti oppimisen tietä. Mutta mitä sielunhoito oikeastaan on ja kuka sitä toteuttaa? Kirkkolain mukaan diakonian ja sielunhoidon toteuttaminen ovat molemmat osa kirkon perustehtävää: Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta, lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä. 1 Kirkkojärjestyksessä sanotaan, että seurakunnan tulee huolehtia alueellaan asuvien sielunhoidosta, kristillisestä uskosta ja elämästä sekä tarjota tilaisuus yksityiseen rippiin. Tämä on erityisesti seurakunnan pappien ja lehtoreiden tehtävä, mutta kuuluu myös seurakunnan muille jäsenille. 2 1 KL 1993, 4. luku, 1. 2 Kirkkojärjestys 1993, 4:1. 1

7 Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa nykyään sielunhoitotyötä tekevät ennen kaikkea diakoniatyöntekijöiden lisäksi papit, nuorisotyöntekijät ja koulutetut vapaaehtoiset. Sielunhoitotyötä tekevät lisäksi kirkon erityisviroissa toimivat perheneuvojat, sairaalasielunhoitajat, sekä vankilassa ja puolustusvoimissa työskentelevät kirkon työntekijät. 3 Yleisen pappeuden periaatteen mukaisesti kuitenkin kuka tahansa kastettu seurakuntaan kuuluva jäsen voi olla sielunhoitajana toiselle ihmiselle. 4 Sielunhoitotyössä taustalla on aina kristillinen arvomaailma ja työntekijällä on valmius keskustella myös hengellisistä asioista. Autettavan ihmisen puolestaan ei tarvitse kuulua kirkkoon tai olla sitoutunut kirkon edustamiin arvoihin. 5 Tässä tutkielmassa tarkastellaan diakoniatyöntekijöiden tekemää sielunhoitotyötä ja muiden seurakunnan työntekijöiden, vapaaehtoisten työntekijöiden sekä seurakuntalaisten toteuttama sielunhoitotyö jää tutkielman ulkopuolelle. Kuinka paljon diakoniatyöntekijät sitten tekevät sielunhoitotyötä? Diakonian viranhaltijoiden kolmanneksi suurin asiakaskontaktien toimenpide oli vuonna 2011 sielunhoito tai hengelliset keskustelut. Tällaisia asioita käsitelleiden kohtaamisten määrä oli silloin , kun kaikkien asiakaskontaktien toimenpiteiden määrä oli Vuonna 2007 diakoniatyöntekijöiden kolmanneksi suurin asiakaskontaktien toimenpide oli myös sielunhoito ja hengelliset keskustelut joiden lukumäärä oli kaikkien diakoniatyöntekijöiden asiakaskontaktien toimenpiteiden määrän ollessa Vaikka asiakaskontaktit, joissa käsitellään sielunhoitoa tai hengellisiä keskusteluja ovat vähentyneet, ovat ne yhä suuri osa diakoniatyöntekijöiden työnkuvaa. 3 Kettunen 2013, Kettunen 2013, Kettunen 2013, Haastettu kirkko 2012, Monikasvoinen kirkko 2008,

8 Teologian tohtori Paavo Kettusen mukaan sielunhoidon määritteleminen ei ole helppoa, eikä liian tarkka määritteleminen ole sielunhoidon olemuksen vuoksi edes välttämättä tarpeellista. Kettusen mukaan sielunhoidoksi kutsutaan ihmisten auttamista, joka suuntautuu ihmisen psyykkiseen todellisuuteen ja mieleen. Sielunhoitoa toteutetaan kirkoissa ja uskonnollisissa yhteisöissä ja siinä voidaan käsitellä uskonnollisia kysymyksiä, ihmisen psyykkiseen puoleen liittyviä asioita tai näitä kumpaakin. 8 Sielunhoidon käsite on historian aikana muuttunut huomattavasti, eikä edes yhden tunnustuskunnan saati eri kirkkokuntien sisällä sielunhoidon käsite ole ollut eri aikoina samanlainen. 9 Sielunhoidon muutokseen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi ihmisten elämäntilanteiden muuttuminen sekä teologian ja ihmisiin liittyvän tiedon rajat. 10 Nykyaikana sielunhoidon osana käytetään teologian lisäksi psykiatrian, psykoterapian, psykologian ja sosiaalitieteiden asiantuntemusta. 11 Aikaisemmin on tutkittu esimerkiksi diakoniatyöntekijöiden ja pappien toteuttamaa sielunhoitoa. 12 Näissä tutkimuksissa on tarkasteltu diakoniatyöntekijöiden ja pappien sielunhoitokäsityksiä ja kokemuksia sielunhoitotyöstä. Teologian tohtori Jouko Kiiskin tutkimuksessa ja Ari-Pekka Laihian pro gradu -tutkielmassa on analysoitu kuinka paljon diakoniatyöntekijät ja papit käyttävät työssään neljää eri sielunhoitomallia, dialogista, spirituaalista, diakonista ja ratkaisukeskeistä sielunhoitomallia. 13 Laihian tut- 8 Kettunen 2013, Kettunen 2013, Aalto 1997, Kettunen 2013, Kiiski 2009; Laihia Kiiski 2009; Laihia

9 kimus on keskittynyt pääosin kyselytutkimuksen kvantitatiiviseen tutkimukseen ja aineiston kvalitatiivinen tarkasteleminen on ollut vähäisempää. 14 Kettunen on tarkastellut tutkimuksessaan diakoniatyöntekijöiden asiakaskontaktien ulottuvuuksia. Tässä tutkimuksessa hän tarkasteli auttamiskokemuksia diakoniatyöntekijöiden ja heidän asiakkaiden näkökulmasta. Kettunen tutki esimerkiksi sitä, minkälaista apua diakoniatyöntekijät olivat antaneet kun he olivat kokeneet onnistuneensa auttamaan asiakasta. Lisäksi hän tutki diakoniatyöntekijöiden sielunhoitokäsityksiä. 15 Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää miten Jyväskylän seurakunnan ja Oulun seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijät toimivat sielunhoitajina. Selvitän mitä diakoniatyöntekijöiden käsityksen mukaan sielunhoito on ja kuinka he arvioivat sitä. Selvitän myös minkälaisissa sielunhoitotilanteissa diakoniatyöntekijät ovat kokeneet onnistuneensa ja minkälaiset sielunhoitotilanteet ovat puolestaan saaneet aikaan avuttomuuden tunteen. Tässä tutkielmassa diakoniatyöntekijöitä sielunhoitajina tarkastellaan pääosin laadullisen tutkimuksen menetelmillä. Diakoniatyöntekijöiden sielunhoitokäsityksiä myös voidaan verrata aikaisempien tutkimusten tuloksiin. Tämän tutkielman näkökulmana on diakoniatyöntekijöiden sielunhoitotyössä kokemien onnistumisten ja avuttomuuden tunnetta herättäneiden sielunhoitotilanteiden tarkasteleminen yhteydessä toteutettuihin sielunhoitomenetelmiin. Miten diakoniatyöntekijät ovat toimineet sielunhoitotilanteessa, jossa he ovat kokeneet onnistumisen tunnetta tai avuttomuuden tunnetta? Tässä tutkielmassa en tarkastele diakoniatyöntekijöiden auttamiskokemuksia koko heidän toteuttamaansa työtä koskien, vaan tutkielmassa tarkastellaan vain auttamiskokemuksia sielunhoitotyöhön liittyen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan myös avoimien vastausten analysoinnin pohjalta sitä, miten sielunhoitotyötä voidaan arvioida diakoniatyöntekijöiden käsityksen mukaan. 14 Laihia 2009, Kettunen 2001,

10 Tutkimusaineisto on hankittu e-lomakkeella joka välitettiin seurakunnan työntekijöille saatekirjeen kanssa sähköpostin välityksellä. Yhteyshenkilönä toimivat Jyväskylän seurakunnasta diakonian työalasihteeri Heini Lekander ja Oulun seurakuntayhtymästä hiippakuntasihteeri Mirva Kuikka. He välittivät e-lomakkeen sähköpostilistojen kautta diakoniatyöntekijöille. E-lomake piti sisällään avoimia ja suljettuja kysymyksiä. Avoimia kysymyksiä analysoitiin kvalitatiivisella metodilla ja suljettuja kysymyksiä kvantitatiivisella metodilla. Tutkimusmenetelmä tässä tutkielmassa on pääosin kvalitatiivinen, jota täydennetään kvantitatiivisen tutkimuksen tuloksilla. Tutkielmani jakaantuu viiteen lukuun ja ensimmäisessä luvussa tarkastelen tutkimuksen taustaa. Tutkimuksen tausta kappale jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäiseksi käsittelen diakoniatyötä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, toiseksi sielunhoitoa ja kolmanneksi käsittelen tämän tutkielman kannalta oleellista aikaisempaa tukimusta. Kolmannessa kappaleessa käyn läpi tutkimuksen suorittamiseen liittyviä vaiheita, ja tässä kappaleessa esittelen tutkimustehtävän, tutkimusmetodin ja aineiston analyysin, aineiston keruun sekä tutkimuksen osallistujat. Tämän jälkeen siirryn esittelemään tutkielman tuloksia. Neljännessä kappaleessa käsittelen sitä, mitä tähän tutkielmaan osallistuneiden diakoniatyöntekijöiden käsityksen mukaan sielunhoito on. Tässä kappaleessa käsittelen myös miten diakoniatyöntekijät arvioivat tekemäänsä sielunhoitotyötä. Viidennessä kappaleessa tarkastelen sitä, minkälaisissa sielunhoitotilanteissa diakoniatyöntekijät ovat kokeneet onnistuneensa ja minkälaisissa sielunhoitotilanteissa he ovat puolestaan kokeneet avuttomuuden tunnetta. Kuudennessa kappaleessa tarkastelen tutkielman luotettavuutta ja seitsemännessä kappaleessa on tutkielman johtopäätösten vuoro. Tutkielmani keskeisiä käsitteitä ovat sielunhoito, sielunhoitotyö, diakoniatyöntekijä, diakonia ja sielunhoitokäsitys. Kiinnostuin tutkielman aiheesta kahdesta eri syystä. Sielunhoitotyö on aina ollut minusta hyvin mielenkiintoinen seurakunnan työmuoto ja koen sen itselleni läheiseksi. Diakoniatyö on puolestaan tullut minulle tutuksi äitini työskenneltyä diakoniatyönte- 5

11 kijänä. Diakoniatyö on laaja-alaista asiakkaiden auttamista ja ihmisten vierellä kulkemista. Arvostan diakoniatyöntekijöitä suuresti, koska he tekevät kristillisen sanoman todeksi työssään. 6

12 2. TUTKIMUKSEN TAUSTA 2.1 Diakoniatyö Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa Diakonia määritellään kirkkojärjestyksessä seuraavasti: Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa, jonka tarkoituksena on kristilliseen rakkauteen perustuva avun antaminen erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta. 16 Kirkon perustehtävä puolestaan on kirkkolain mukaan julistaa Jumalan sanaa tunnustuksensa mukaisesti sekä jakaa sakramentteja. Kirkon tulee myös aktiivisesti edistää kristillisen sanoman leviämistä ja toimia lähimmäisenrakkauden toteutumisen hyväksi. 17 Kirkkolain mukaan seurakunnan tulee toimia seuraavalla tavalla toteuttaakseen kirkon perustehtävän: Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta, lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä. 18 Diakonian harjoittaminen on siis osa kirkon perustehtävän toteuttamista. Lea Rättyän mukaan Diakonisen auttamisen keskiössä on Jumalan rakkauden, armon ja huolenpidon välittäminen autettavalle ihmiselle. Evankeliumi muuttuu todeksi lähimmäisenrakkauteen perustuvassa auttamisessa. Diakoniatyössä voidaan käyttää monenlaisia menetelmiä ihmisen auttamiseksi ja avun saaminen ei edellytä kirkkoon kuulumista. 19 Diakoniatyön tavoitteena on auttaa ihmistä kokonaisvaltaisesti, vaikkakin 16 KJ 1993, 4. luku, KL 1993, 1. luku, KL 1993, 4. luku, Rättyä 2012,

13 siinä voidaan painottaa joko pastoraalista, karitatiivista, sosiaalista, liturgista tai katekeettista näkökulmaa. Rättyän mukaan työssä voidaan myös samanaikaisesti käyttää useampia eri näkökulmia. 20 Antti Raunio on tarkastellut toisen asemaan asettumisen sisältöä artikkelissaan Kultainen sääntö, empatia ja toisen asemaan asettuminen luterilainen näkökulma diakonisen toiminnan lähtökohtiin. Diakonisen toiminnan lähtökohtana on luterilaisen näkemyksen mukaan asettuminen toisen sijaan. Ihminen saa uskossaan Kristukselta lahjana runsaat lahjat, kuten rakkauden ja viisauden lahjat ja näiden avulla hän auttaa lähimmäistään. Lähimmäisen auttaminen voi olla niin hengellistä, henkistä, kuin ruumiillistakin. Auttamistilanteessa ihminen asettuu tarkastelemaan lähimmäisen asioita kuin omasta näkökulmastaan ja vuorovaikutus auttajan ja autettavan välillä voi auttaa löytämään sen hyvän, mikä parantaa lähimmäisen tilannetta. Kristus on tällaisen auttamistilanteen alku ja loppu, koska ihminen antaa lähimmäiselleen Kristukselta saatuja lahjoja. Kristus on myös vastaanottamassa lähimmäisen osassa ne teot, jotka auttaja toteuttaa. Luther kuitenkin Raunion mukaan korostaa, ettei ihmisessä oleva rakkaus ja siihen pohjautuva toiminta ole vielä täydellistä tässä elämässä. Kukaan auttaja ei voi olla siten vielä täydellinen. Kuitenkin ihminen kykenee tekemään hyviä asioita ja vahvistumaan siinä. Kristitty ihminen on oppimassa rakkauden tekoja ja tällainen on kristityn tie tässä todellisuudessa. 21 Diakoniatyöntekijä on jakamassa Kristukselta saamaansa rakkautta ja lähimmäisessä myös Kristus vastaanottaa avun. Auttajana kaikki kristityt ovat silti keskeneräisiä. Mahdollisuus oppia ja vahvistua rakkauden teoissa antaa kuitenkin voimia auttajalle hänen tiellään. Vuonna 2014 Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa työskenteli 1393 diakoniatyöntekijää. 22 Vuoden 2005 piispainkokouksen päätöksen mukaisesti diakonian viran 20 Rättyä 2012, 86; Veikkola 2002, Raunio 2015, Kirkon tilastollinen vuosikirja

14 kelpoisuusvaatimuksena tulee diakonissojen nykyisin suorittaa sairaanhoitajan koulutus (AMK) ja diakonien sosionomikoulutus (AMK). Diakonissan koulutus sisältää 240 opintopistettä, joista 90 opintopistettä on kirkollisia opintoja. Diakonin virkaa varten tulee suorittaa 210 opintopisteen sosionomikoulutus, joka pitää myös sisällään 90 opintopistettä kirkollisia opintoja. 23 Teologian tohtori Jorma Laulajan mukaan diakonia on pohjimmiltaan kultaisen säännön etiikan todeksi tulemista. Diakoniatyö kykenee parhaimmillaan muotoutumaan ja käyttämään luovuutta lähimmäisen sen hetkisen avun tarpeen mukaisesti. Laulaja huomauttaa, että diakonia on usein tehnyt pioneerin työn jollakin alueella, ja lopulta yhteiskunta on ottanut tehtävän hoitaakseen ja vastuun kannettavakseen. Silloin diakonian eturintama on jo ollut mahdollisesti uudella työalueella. 24 Diakonia on kuin kirkon nopean avustustoiminnan yksikkö, joka pystyy muotoutumaan ihmisten hädän ja tarpeiden mukaan. Kun yhteiskunta ei ole vielä luonut auttamisen rakenteita uusissa tilanteissa, diakonia on jo läsnä siellä, missä hätä on suurin. Suomen ensimmäinen diakonissalaitos perustettiin Helsinkiin vuonna 1867 ja vuonna 1869 perustettiin diakonissalaitos myös Viipuriin. Yhdistyspohjainen toiminta ei kuitenkaan ollut välittömästi kirkon johdon, papiston tai aikalaisten suosiossa. Vaivaishoito siirtyi seurakunnan vastuulta lopullisesti kunnan vastuulle vuonna 1879 ja papisto pystyi keskittymään entistä enemmän hengellisen työn hoitamiseen. Seurakunnan ei enää tarvinnut ottaa virallisesti vastuuta ihmisten konkreettisesta puutteesta. Yhteiskunnasta esille tulevat työväenkysymykset sekä naisasia pakottivat kirkon kuitenkin puolustuskannalle. Kirkko päätti vastata ajan haasteisiin ottamalla seurakuntadiakonian toteuttamisen tavoitteekseen. Suomessa järjestetty seurakuntadiakonia sai alkunsa Kuopiosta, kun hiippakunnan diakoniasääntö hyväksyttiin vuonna luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä seurakuntadiakonian asema vahvistui huomattavasti ja esimerkiksi diakonissojen määrä nelinkertaistui vuoden :ta 23 Kirkon säädöskokoelma 101, Laulaja 2002,

15 diakonissasta vuoteen 1916 mennessä 468:n diakonissaan. Oulun diakonissakodin vuoden 1912 malliohjesäännön mukaan diakonissan työkuvaan kuului sairaanhoito sekä työ köyhien ja turvattomien parissa. Diakonissat toimivat kuitenkin ennen kaikkea sairaanhoitajina, eikä aikaa muulle työlle jäänyt varsinkaan jos diakonissoja ei ollut kuin yksi koko seurakunnassa. Diakoniatyön painottuminen sairaanhoitoon hengellisen työn kustannuksella ei miellyttänyt kaikkia kirkonmiehiä. 25 Vuonna 1943 kirkolliskokous hyväksyi Piispa Eino Sormusen kannattaman linjan ja kirkkolakiin tuli uusi lisäys, jonka mukaan diakonian virka tulisi olla kaikissa seurakunnissa. Kirkkolain määräyksen mukaan diakonian virkaan kuului hengellinen, ruumiillinen ja aineellinen auttaminen erityisesti niille, joita muut eivät auta ja joiden avun tarve on suurin. 26 Yhteisvastuukeräys aloitettiin vuonna 1950 ja se oli merkittävä muutos diakoniatyölle. Samalla kun yhteisvastuukeräys tuki uuden diakoniaorganisaation yhteen kasvamista, se toi myös julkisuutta diakoniatyölle. Seurakunnat saivat sen avulla lisää taloudellisia resursseja diakoniatyön tekemiseen. Seuraava suuri muutos diakoniatyölle oli vuonna 1972 säädetty kansanterveyslaki, jonka seurauksena diakoniatyön työnkuva muuttui merkittävästi. Diakoniatyöntekijät olivat toimineet aikaisemmin vahvasti kotisairaanhoidollisissa tehtävissä, mutta uusi kansanterveyslaki ei edellyttänyt diakoniatyöntekijöiltä minkäänlaisia sairaanhoidollisia toimenpiteitä. Muutos sai aikaan diakoniatyön luonteen muuttumisen ja sielunhoidollinen diakonia sekä asiakkaan kokonaisvaltainen kohtaaminen korostuivat. Myös kokoavan diakonian muodot vahvistuivat, mutta taloudellinen auttaminen puolestaan väheni. Sielunhoidolliset keskustelut lisääntyivät merkittävästi 1980-luvun loppupuolella. Psykiatrisen sairaanhoidon avohoidon lisääminen ja sairaalahoidon supistaminen näkyi mielenterveydellisistä vaivoista kärsivien ihmisten tulemisena diakoniatyöntekijöiden luokse. 27 Yhteiskunnan tarpeet ja vastuun kantaminen ovat vaikuttaneet diakoniatyössä toteutettuihin työmuotoihin. 25 Mustakallio 2002, Mustakallio 2002, Malkavaara 2002,

16 Lama iski Suomeen 1990-luvulla ja diakoniatyö kohtasi uudenlaisia haasteita. Yhteiskunnalla ei ollut resursseja hoitaa esille tullutta kriisiä ja diakoniatyö pyrki vastaamaan esille tulleisiin avun tarpeisiin erilaisilla toimintatavoilla. Takuu-säätiö perustettiin Yhteisvastuukeräyksen tuella ja diakoniatyöntekijät toimivat lisäksi velkaneuvojina. Työttömyys toi mukanaan myös ihmisten nälän ja siihen vastattiin ruokailujen järjestämisellä sekä ruokapankilla. Ruokapankkeihin suhtautuminen on ollut ristiriitaista, mutta moni seurakunta on kokenut niiden toiminnan hyvin tarpeelliseksi. Diakoniatyön asiakaskunta muuttui laman seurauksena. Asiakkaina oli yhä enemmän ihmisiä, joilla oli velka-, talous- ja mielenterveysongelmia ja asiakkaiden määrä yleisesti ottaen lisääntyi. Ongelmat muuttuivat aikaisempaan verrattuna laajemmiksi ja asiakkaiden keski-ikä laski. 28 Taloudelliseen auttamiseen voi kuitenkin lukeutua toisenlaistakin auttamista, kuten sielunhoitoa ja hengellistä auttamista. Niiden käyttäminen taloudellisen auttamisen kanssa voi tukea asiakkaan kokonaisvaltaista vahvistamista ja vaikeuksien kohtaamisen hallintaa. 29 Paavo Kettunen on Leipää ja läsnäoloa -tutkimuksessa laajentanut sielunhoidon käsitteen merkitsemään myös ihmisestä välittämistä siinä tilanteessa kuin hän sillä hetkellä elämässään on. Välittämisen yksi keino on konkreettinen auttaminen, ja näin ajateltuna sielunhoitoa voi olla myös taloudellisen avun antaminen. Se myös vapauttaa ihmisen voimavaroja muuhunkin kuin ongelman kantamiseen samalla tavoin, kuin esimerkiksi ripin synninpäästö. Kettunen huomauttaa, että mikäli sielunhoito nähdään vain eksistentiaalisten ja hengellisten kysymysten käsittelynä, voidaan sivuuttaa se tosiasia, että tarve käsitellä tällaisia näkökulmia tulee usein esille kohdatessa vastoinkäymisiä elämässä. Taloudellisten ongelmien rajaaminen pois sielunhoidollisesta keskustelusta ei ole ihmisen kohtaamista sellaisena ja siinä tilanteessa kuin asiakas on. Samalla tavoin jos keskitytään ainoastaan esimerkiksi asiakkaan taloudellisten ongelmien käsittelyyn, ei diakoniatyöntekijä välttämättä huomioi niitä asiakkaan 28 Malkavaara 2000, Juntunen et al. 2006,

17 signaaleja, jotka viestittävät myös hengellisten ja eksistentiaalisten kysymysten käsittelyn tarpeesta. 30 Jos diakoniatyöntekijät pystyvät luomaan tilan asiakkaan taloudellisen avun tarpeen esiintyessä myös hengellisten ja eksistentiaalisten kysymysten kohtaamiselle, otetaan asiakas vastaan kokonaisvaltaisesti. Näin taloudelliseenkin auttamiseen voi sisältyä sielunhoidollisen keskustelun mahdollisuus, tai vastaavasti sielunhoidossa voidaan huomioida myös ihmisen konkreettinen auttaminen. Työmuotoja ei siten voi erotella diakoniatyössä täysin toisistaan irrallisiksi, vaan diakoniatyöntekijä voi yhdistää niitä asiakkaan auttamisessa eri tavoin. Vuosien välisenä aikana diakoniatyön asiakaskunta väheni (-10 %) ja myös asiakaskontaktit vähenivät (-14 %). Vuonna 2003 asiakaskontakteja diakoniatyössä oli yhteensä Merkittävin syy hakeutua diakonityöntekijän luokse olivat taloudelliset kysymykset ja melkein yhtä tärkeitä syitä olivat myös terveyteen ja sairauteen sekä ihmissuhteisiin liittyvät kysymykset. Diakoniatyössä lisääntyivät vuoden 2002 Diakoniabarometrin mukaan toimeentulo- ja mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten kohtaaminen. 31 Diakoniatyön asiakkaiden määrä jatkoi laskuaan vuosina ja samoin vähenivät diakoniatyön asiakaskontaktit (-9 %). Vuonna 2007 asiakaskontakteja diakonityössä oli yhteensä Merkittävin syy hakeutua diakoniatyöntekijän luokse oli edelleen taloudelliset kysymykset ja lähes yhtä merkittäviä syitä olivat terveyteen ja sairauteen liittyvät ja myös ihmissuhteisiin liittyvät kysymykset. Vuoden 2007 diakoniatyöntekijöiden asiakaskontaktien toimenpiteet jaoteltiin viiteen eri ryhmään. Suurin ryhmä koostui muusta keskusteluavusta (31 %) ja toiseksi suurin ryhmä muodostui taloudelliseen avustamiseen liittyvistä asiakaskontakteista (24 %). Kolmanneksi suurin ryhmä (20 %) muodostui asiakaskontakteista, jotka pitivät sisällään hengellistä keskustelua tai sielunhoitoa Kettunen 2001, Kirkko muutosten keskellä 2004, Monikasvoinen kirkko 2008,

18 Kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan vuosina yhteiskunnalliset muutokset vaikuttivat diakoniatyöhön usealla eri tavalla. Seurakuntien talouden heikkeneminen sekä rakennemuutokset vaikuttivat diakoniatyöhön käytettävissä oleviin resursseihin. Diakoniatyössä oli asiakkaita aiempaa vähemmän, niin että vuonna 2011 asiakkaiden määrä oli , kun vuonna 2007 asiakkaiden määrä oli ja vuonna 2003 se oli Myös asiakaskontaktit vähenivät kyseisenä ajanjaksona huomattavasti. Vuonna 2011 asiakaskontaktien määrä oli kun vuonna 2007 se oli ja vuonna 2003 taas Diakoniatyöntekijät kirjasivat ylös vuonna 2001 asiakaskontakteissa suoritetut toimenpiteet ja ne jaoteltiin kuuteen eri ryhmään. Eniten asiakaskontakteja (27 %) oli taloudelliseen avustamiseen liittyen ja toiseksi eniten (22 %) liittyen elämäntilanteen selvittämiseen. Kolmanneksi suurimman ryhmän (20 %) muodostivat asiakaskontaktit, jotka pitivät sisällään sielunhoitoa tai hengellisiä keskusteluja. Diakoniatyöntekijöiden terveydenhoidollisiin toimenpiteisiin liittyviä asiakaskontakteja oli 6 prosenttia ja kriisikeskusteluja oli 5 prosenttia asiakaskontakteista. Asiakastapaamiset, joiden taustalla olivat hengelliset kysymykset, vähenivät vuodesta 2007 yli kontaktilla. 33 Gallup Ecclesiastica -kyselyn tuloksen mukaan kirkon toteuttama auttamistyö on kirkkoon kuuluvista enemmistölle (83 %) merkittävä syy pysyä kirkon jäsenenä. Kirkon jäsenistä enemmistölle (72 %) tärkeä syy kuulua kirkkoon oli myös kirkon asettuminen julkisesti köyhien ja syrjäytyneiden puolelle sekä kristillisen lähimmäisenrakkauden opetus. Aikaisempiin verrattaviin tutkimuksiin nähden kirkon tekemän auttamistyön merkitys oli kasvanut yhdeksi tärkeimmistä syistä kuulua kirkkoon. 34 Kirkkoon kuuluvat arvostavat kirkon toteuttamaa lähimmäisenrakkaudesta lähtevää heikompien auttamista ja puolustamista, mitä diakoniatyössä juuri tehdään. 33 Haastettu kirkko 2012, Haastettu kirkko 2012,

19 Seurakunnat pystyvät vaikuttamaan diakoniatyöntekijöiden työtehtäviin ottamalla huomioon paikallisen seurakunnan tilanteen ja tarpeet. 35 Myös seurakunnittain vaihtelevat diakonityön resurssit vaikuttavat siihen, kuinka eri työmuotoja voidaan toteuttaa. Vuoden 2013 diakoniabarometrin kyselylomakkeessa jaoteltiin 34 erilaista diakoniatyön osa-aluetta ja kyseinen jaottelu oli sama myös diakoniabarometrissä vuonna Kyselylomakkeeseen vastanneiden diakoniatyön viranhaltijoiden tuli arvioida, missä määrin jokainen työalue kuuluu osaksi työntekijän seurakunnan diakoniatyötä. Kyselyn mukaan tärkein työalue oli taloudellinen avustaminen ja toiseksi tärkein diakoninen vanhustyö. Kolmanneksi tärkein työalue oli puolestaan sielunhoito. 36 Myös vuoden 2011 diakoniabarometrin mukaan taloudellinen avustaminen oli merkittävin diakoniatyön osa-alue. Toiseksi merkittävin osa-alue oli diakoninen vanhustyö ja kolmanneksi merkittävin sielunhoitotyö Sielunhoito Sielunhoito niin kuin diakoniakin on kirkkolain mukaan osa kirkon perustehtävän toteuttamista. 38 Kirkkojärjestyksen mukaan seurakunnan tulee huolehtia alueellaan asuvien sielunhoidosta, kristillisestä uskosta ja elämästä sekä tarjota tilaisuus yksityiseen rippiin. Tämä on erityisesti seurakunnan pappien ja lehtoreiden tehtävä, mutta kuuluu myös seurakunnan muille jäsenille Mallijohtosääntö Kiiski 2013, Oravasaari 2011, Kirkkolaki 1993, 4:1. 39 Kirkkojärjestys 1993, 4:1. 14

20 Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa sielunhoitotyötä tekevät nykyään seurakunnan työntekijät, kuten diakoniatyöntekijät, papit, nuorisotyöntekijät sekä lisäksi koulutetut vapaaehtoiset. Sielunhoitotyötä tekevät myös kirkon erityisviroissa työskentelevät perheneuvojat, sairaalasielunhoitajat, sekä vankilassa ja puolustusvoimissa työskentelevät kirkon työntekijät. Sielunhoitajalla on aina taustallaan kirkon arvomaailma, joka mahdollistaa keskustelemisen myös uskontoon liittyvissä kysymyksissä. Autettavan sen sijaan ei tarvitse kuulua kirkkoon tai olla sitoutunut kristilliseen arvomaailmaan. 40 Sielunhoitajan tehtävään kuuluu autettavan ihmisen vakaumuksen kunnioittaminen, vaikka se eroaisi paljonkin hänen omasta vakaumuksestaan. Sielunhoito on myös aina ilmaista. 41 Salassapitovelvollisuus kuuluu sielunhoitoon, eikä diakoniatyöntekijä saa kertoa sielunhoidossa esille tulleita asioita eteenpäin. Luottamuksen syntyminen on sielunhoitosuhteen kannalta äärimmäisen tärkeää. 42 Sielunhoito on osa edellä mainittujen seurakunnan työntekijöiden työnkuvaa, mutta yleisen pappeuden periaatteen mukaisesti kuka tahansa kastettu seurakuntaan kuuluva jäsen voi olla sielunhoitajana toiselle ihmiselle. Kirkkolainsäädännön mukaan sielunhoitovastuu kuuluukin kaikille seurakunnan jäsenille ja tällainen toiminta voi olla hyvin tärkeää ja merkityksellistä. Kettusen mukaan on kuitenkin suuria eroja näiden sielunhoitoa toteuttavien ryhmien välillä liittyen esimerkiksi lainsäädäntöön ja velvoitteisiin. 43 Tässä tutkielmassa tarkastellaan diakoniatyöntekijöiden tekemää sielunhoitoa, joten muiden työntekijäryhmien sekä seurakuntalaisten tekemä sielunhoito jää tutkielman ulkopuolelle. Diakonityöntekijöiden kolmanneksi suurin asiakaskontaktien toimenpide oli vuonna 2007 sielunhoito ja hengelliset keskustelut. Näiden keskustelujen määrä oli , 40 Kettunen 2013, Kettunen 2013, Kiiski 2009, Kettunen 2013,

21 kun kaikkien asiakaskontaktien toimenpiteiden määrä oli Diakoniatyöntekijöiden kolmanneksi suurin asiakaskontaktien toimenpide oli myös vuonna 2011 sielunhoito tai hengelliset keskustelut. Tällaisten keskustelujen määrä oli silloin , kun kaikkien asiakaskontaktien toimenpiteiden määrä oli Kettusen tutkimuksen mukaan diakoniatyöntekijän tapa määritellä sielunhoitoa oli yhteydessä siihen, nähtiinkö sielunhoidon määrän lisääntyneen vai vähentyneen. 46 Sielunhoidon historia Sielunhoito kuului osaksi kaikkien kristittyjen tehtävää kristinuskon varhaisvaiheissa. Tämä tehtävä ei siis ollut varattu vain viranhaltijoille, vaan sielunhoito oli koko seurakunnan tehtävä. 47 Sielunhoito oli siten kuin kristitylle kuuluva elämäntapa. Sielunhoitajana toimi keskiajalla ennen kaikkea rippi-isä. Reformaation aikaan Luther kuitenkin nousi vastustamaan kirkon tapaa toimittaa rippi. Lutherin mukaan ripissä olennaista on lohdutuksen ja anteeksiantamuksen antaminen ihmiselle, eikä katolisen kirkon tapa käyttää rippiä välineenä omille tavoitteilleen. 48 Karl Barthin teologia vaikutti sielunhoidon tulkintaan ensimmäisen maailmasodan jälkeisenä aikana. Keerygmaattisessa sielunhoidossa sielunhoito nähtiin Raamatun sanan saarnaamisen välineenä ihmiselle. Pastoraalipsykologia ja amerikkalainen sielunhoitoliike näki sielunhoidon eri tavalla. Uuden sielunhoidon tarkoituksena oli auttaa ja 44 Monikasvoinen kirkko 2008, Haastettu kirkko 2012, Kettunen 2001, Kettunen 2013, Kettunen 2013,

22 kuunnella sen sijaan, että keerygmaattisen sielunhoidon tavoin olisi pyritty vain saarnaamaan Jumalan sanaa autettavalle. Erona oli myös suhtautuminen teorioihin, koska keerygmaattisessa sielunhoidossa tavoiteltiin autettavan elämäntilanteen näkemistä teorian lävitse, kun amerikkalaisessa sielunhoitoliikkeessä tavoiteltiin puolestaan käytännön ja teorian reflektointia. Teoriaa muokattiin todellisuutta vastaavaksi ja opiskelu sielunhoidossa tapahtui toimimisen ja reflektoinnin kautta. 49 Sielunhoito on muuttunut merkittävästi historian aikana, eikä sillä ole tarkoitettu edes yhden kirkkokunnan sisällä historian saatossa samaa asiaa. Eri aikakausina ja eri uskonnollisten yhteisöjen ja kirkkokuntien tavoissa toteuttaa ja määritellä sielunhoitoa on ollut eroavaisuuksia. Sielunhoidolla tarkoitettiin 1900-luvun alkuun asti ennen kaikkea ihmisten jumalasuhteen vahvistamista ja hengellistä ohjaamista. Yhteistä eri kirkkokuntien sielunhoidolle modernin psykologian vahvistumisen jälkeen on ollut se, että ne kaikki ovat ottaneet vaikutteita psykoterapeuttisista toimintamenetelmistä ja tutkimuksista sekä psykoanalyysistä. 50 Suomessa sielunhoidon erityistyömuodot ovat vaikuttaneet sielunhoitoon niin menneisyydessä kuin nykyäänkin. Sielunhoidon työmuodoista perheneuvonta, Palveleva puhelin ja sairaalasielunhoito syntyivät sotien jälkeen. Perheneuvonta syntyi vuonna 1944 ja sen tavoitteena on olla ihmisen rinnalla silloin, kun hänellä on avun tarve. Perheneuvontaan kuuluu niin sielunhoito kuin pieni määrä kasvatusta. Kukin työntekijä painottaa eri osia sielunhoitotilanteessa parhaaksi näkemällään tavalla. Sairaalasielunhoito alkoi muokkaantua sielunhoidon erityistyömuodoksi 1950-luvun lopulla, erona pappien sairaiden keskuudessa jo vuosisatojen ajan tekemään sielunhoidolliseen työhön. Sairaalapapin työnkuva muuttui 1960-luvulla niin, että aikaisemman sanan julistamisen sijaan tärkeäksi tuli potilaan kohtaaminen siinä elämäntilanteessa, missä hän juuri silloin oli keskustelemisen ja kuuntelemisen keinoin. Palvelevan puhelimen lähtökohtana on myös autettavan kunnioittaminen ja auttaminen hänen avun tarpeensa 49 Kettunen 2013, Kettunen 2013,

23 pohjalta. Se on toiminut suomessa vuodesta 1964 ja Palvelevan puhelimen työntekijät ja siihen soittavat voivat toimia nimettöminä. Palvelevan puhelimen päivystäjinä toimii kirkon työntekijöitä ja vapaaehtoisia vastaajia, jotka kaikki ovat koulutettuja tehtävään. Myös Palveleva netti on kirkon sielunhoidollinen tapa auttaa ihmisiä, johon voidaan Palvelevan puhelimen tavoin ottaa yhteyttä nimettömänä. 51 Nykyaikana on myös luonnollista käyttää osana sielunhoitoa psykologian, psykoterapian, psykiatrian ja sosiaalitieteiden asiantuntemusta. Näiden alojen kehitys vaikuttaa sielunhoidon ihmiskäsityksen muuttumisena, metodien kehittymisenä, tiedon hyödyntämisenä sekä uudelleenajatteluna, jossa eri alojen tieto on muokkaantunut sielunhoidolle sopivaksi. Yksi viime vuosikymmenien aikana tapahtuneista sielunhoidon muutoksista on myös sielunhoidon koulutuksen kehittyminen. Esimerkiksi sairaalasielunhoidon tai perheneuvonnan työhön on tarjolla erikoistumiskoulutusta. 52 Kettunen painottaa, että sielunhoidon on mukauduttava ajan kysymyksiin ja haasteisiin voidakseen auttaa ihmisiä. Sielunhoidon on otettava huomioon myös muiden ihmisiä tutkivien tieteenalojen kehitys sekä teologiset näkemykset. 53 Sielunhoito Raamatussa Uuden ja Vanhan testamentin sivuilta on löydettävissä sielunhoidollista suhtautumista ihmisiin ja sielunhoidollisesta toiminnasta kertovia kohtia. Jeesus toimi myös hyvin sielunhoidollisesti sairaita ja heikko-osaisia kohtaan. Kuitenkaan sielunhoito sanaa ei ole sellaisenaan Raamatun sivuilla, eikä siten myös sen määritelmää. 54 Kiiski huomauttaa, että on tavallista, ettei kirkon toteuttaman toimintamuodon käsitteitä löydy 51 Kettunen 2013, Kettunen 2013, Kettunen 2013, Kettunen 2013, 20 21; Kiiski 2009,

24 suoraan Raamatusta, vaan raamatullisten perusteiden pohjalta on ajan kuluessa muodostunut kunkin toimintamuodon perinne ja systemaattinen opetus. 55 Kettunen nostaa esille kaksi raamatunkohtaa, joita hän pitää sielunhoidon näkökulman kannalta merkityksellisinä. Toinen näistä kohdista on Jeesuksen sanoma lause: Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään. (Matt. 18:20.) Kettusen mukaan tästä seuraa, että sielunhoitotilanteessa niin autettava kuin auttajakin ovat aina Jumalan edessä ja että he ovat samalla yhteydessä toiseen todellisuuteen. Jumala on läsnä sielunhoitotilanteessa ja niin sielunhoitaja kuin asiakaskin voivat luottaa tähän. Toinen sielunhoidon merkityksen kannalta keskeinen raamatunkohta on Kettusen mukaan Paavalin ajatus: En tarkoita, että haluaisimme määrätä teidän uskoanne, tahdomme vain auttaa teitä saamaan ilon. (2. Kor. 1:24.) Sielunhoito lisää parhaillaan iloa autettavan elämään. Sielunhoitoon ei kuulu autettavaan kohdistuva määräily tai vallan käyttäminen. 56 Jeesuksen tavassa puhua ihmisille oli Kiiskin mukaan sellaisia piirteitä, että niistä voisi nykyaikainenkin sielunhoitaja ottaa mallia. Kuitenkaan kaikki Jeesuksen tavassa toimia ei ollut sellaista, mistä voi ottaa mallia nykyajan sielunhoitotyöhön. Paavali teki puolestaan paljon sielunhoitotyötä kirjeiden välityksellä. Kiiski kuitenkin huomauttaa, että vaikka Paavalin asenne oli välillä hyvin sielunhoidollinen, oli hänen kirjoitustapansa toisinaan puolestaan erittäin määräävä ja ohjaava. Sielunhoidon tavoitteena Paavalilla oli vahvistaa kristittyjä heidän uskossaan Kiiski 2009, Kettunen 2013, Kiiski 2009,

25 Mitä sielunhoito on? Sielunhoitoa on Kettusen mukaan vaikeaa määritellä, eikä liian tarkka määrittely ole hänen mielestään edes sielunhoidon rakenteen vuoksi tarpeellista. Kuitenkin kirkon työmuotona sielunhoito on vakiintunut, vaikkei se taivukaan selvästi rajattuun muottiin. Kettusen mukaan sielunhoidoksi kutsutaan ihmisen auttamista uskonnollisissa yhteisöissä ja kirkoissa. Apu kohdistuu erityisesti ihmisen psyykkiseen kokemistodellisuuteen ja mieleen. 58 Sielunhoito voidaan nähdä osana kirkon työmuotoja kuten diakoniatyötä, tai se voidaan myöskin nähdä erillisenä työmuotona. 59 Diakonian ja sielunhoidon suhde toisiinsa on historian aikana vaihdellut. Kumpaakin niistä on voitu pitää toiselle alisteisena tai sitten niiden on nähty kuuluvan osaksi toista. Sielunhoitoa ja diakoniaa on myös voitu pitää toisistaan erillisinä työmuotoina. 60 Sielunhoito voidaan jakaa yksityiseen, yleiseen ja erityissielunhoitoon. Yleinen sielunhoito tarkoittaa yleensä kirkon toiminnan yleistä sielunhoidollisuutta ja hoitavuutta. Yksityinen ja erityissielunhoito tarkoittavat puolestaan kahden kesken tapahtuvaa sielunhoidollista tapaamista. 61 Tässä tutkielmassa tarkastellaan diakoniatyöntekijöiden tekemää yksityistä sielunhoitoa ja yleinen sielunhoito jää tutkielman ulkopuolelle. Kettunen korostaa, että suhde on sielunhoidon tärkein asia. Ihminen voi olla suhteessa joko toiseen ihmiseen, Jumalaan tai myöskin ihmisryhmään. Sielunhoitosuhde on luonteeltaan prosessi, johon kuuluu monenlaisia vaiheita. Kettunen viittaa esimerkiksi 58 Kettunen 2013, Kettunen 2013, Kettunen 2013, Kettunen 2013,

26 Irja Kilpeläiseen, joka piti kuunteluun painottuvaa keskustelua sielunhoidossa merkittävänä tekijänä. Kettunen painottaa puolestaan hyväksyvän vastavuoroisuuden merkitystä ja sitä kautta suhde nousee sielunhoidon keskiöön keskustelun sijasta. 62 Teologian tohtori Pirjo Hakalan mukaan sielunhoidon tarkkaa määrittelemistä tärkeämpää on ihmisen kohdatuksi tuleminen kokonaisena persoonana. 63 Kohdatuksi tuleminen kokonaisena persoonana voi tapahtua sielunhoitosuhteessa, jossa asiakasta kuunnellaan. Sielunhoidossa keskustelun aihepiiri voi pitää sisällään niin ihmisen psyykkistä tilaa koskevia asioita, kuin myös uskonnollisia asioita tai kumpaakin näistä. Usein sielunhoidossa käsiteltävät asiat ovat ihmisen tunteita syvästi koskettavia aiheita. Sielunhoidossa käsiteltäviä aiheita ovat esimerkiksi voimien riittäminen arjen keskellä, seksuaalisuuteen sekä elämään ja kuolemaan liittyvät kysymykset. Kettusen mukaan sielunhoitajan tehtävänä on olla sielunhoitotilanteessa ennen kaikkea kuuntelija ja läsnäolija, ja useimmiten läsnäolo onkin sanoja merkittävämpää. Kettunen painottaa myös, että sielunhoidollisessa kohtaamisessa on oleellista, että sielunhoitaja pyrkii näkemään ihmisen elämäntilanteen juuri siinä valossa kuin se sillä hetkellä on. 64 Sielunhoidossa painottuu auttajan kyky ymmärtää autettavan tilannetta, tunteita ja tarpeita. Luottamus omaan kykyyn auttaa toista ihmistä on tärkeä osa sielunhoitajan ammatti-identiteettiä. Omien rajojen tietäminen on myös oleellista, eli sen tunnistaminen milloin autettava on tarpeellista ohjata muiden ammattiauttajien luokse. Sielunhoidon tärkeä tehtävä on Kettusen mukaan saada autettava ihminen tunnistamaan omassa elämässään Jumala, joka rakastaa, välittää ja hyväksyy silloinkin kun ihmisellä on elämässään vaikeuksia. Sielunhoitaja saa yhteyden apua hakevan ihmisen hengelliseen 62 Kettunen 2013, Hakala 2002, Kettunen 2013,

27 maailmaan useimmiten emotionaalisen yksinäisyyden ja elämän vaikeuksien jakamisen kautta. 65 Autettavan vaikeiden tunteiden ja kysymysten kuunteleminen voi antaa hänelle kokemuksen Jumalan läsnäolosta. Sielunhoitaja ottaa autettavan tunteet ja kokemukset todesta ja näin autettava voi kokea myös Jumalan tekevän. 66 Gothònin mukaan kukin sielunhoitaja toimii oman käyttöteoriansa mukaan, tiedosti hän sitä tai ei. Uskonnolliset kokemukset, teologiset traditiot ja käsitykset siitä, mikä on Raamatun asema sielunhoitotilanteessa, ovat esimerkkejä tekijöistä, jotka vaikuttavat sielunhoitajana toimimiseen. Gothònin mukaan sielunhoidon ytimessä on kuitenkin ihmisen kohtaaminen hoitavan vuorovaikutuksen välityksellä. Tämän prosessin voi hahmottaa kolmen tason avulla. Ensimmäisenä tasona on sielunhoitajan ja autettavan kohtaaminen ja heidän välisen vuorovaikutuksensa alkaminen. Toisena tasona on se, kun autettava kohtaa häntä painavat ongelmansa. Kolmantena tasona on Jumalan läsnäolo sielunhoitajan ja autettavan välisessä kohtaamisessa. 67 Kettunen puolestaan painottaa hyväksyvää vastavuoroisuutta, kun Gothòni painottaa vuorovaikutuksen hoitavuutta. 68 Käsitteissä on paljon samankaltaisuutta, joskin vuorovaikutuksen hoitavuudessa korostuu sielunhoitajan mahdollisuus hoitaa autettavaa ihmistä eikä ainoastaan hyväksyä ihminen. Auttaja voi hyväksyä lähtökohtaisesti ihmisen sellaisena kuin hän on ja siinä tilanteessa kuin hän on. Eteenpäin mennään ajatuksena hoitaa autettavaa ihmistä. Auttaminen taas ei ole todennäköisesti kovin hoitavaa, jos autettava ei koe tulevansa hyväksytyksi. Asiakkaan hyväksyminen on kuin ilmapiiri, jossa sielunhoitotyötä tehdään tavoitteena hoitaa ihmistä. Howard J. Clinebellin mukaan sielunhoito on auttamistoimintaa, jonka apuna hyödynnetään erilaisia menetelmiä. Kunkin autettavan kohdalla on pohdittava, mikä on paras 65 Kettunen 2013, Kettunen 2013, Gothòni 2014, Kettunen 2013, 80 81; Gothòni 2014,

28 tapa auttaa juuri häntä. Pelkästään jo yhdenkin sielunhoitosuhteen aikana voidaan hyödyntää erilaisia menetelmiä. Clinebellin mukaan sielunhoidon perimmäisenä päämääränä on auttaa ihmistä poistamaan hänen sisäisiä ongelmiaan, jotta hän voi rakentaa ihmissuhteita, joissa hänen tunne-elämän perustarpeensa huomioidaan. 69 Hänen mukaansa sielunhoidon tavoitteena on myös auttaa ihmistä rakastamaan enemmän itseään, lähimmäistään sekä Jumalaa. Sielunhoito on myös paikka, jossa ihminen voi käsitellä hyvin voimakkaitakin tunteita pelkäämättä hylätyksi tulemista. Clinebellin mukaan jo pelkkä tunteiden purkaminen sielunhoidossa voi olla hyvin terapeuttista ja auttaa ihmistä kohti hyvinvointia. Hänen mukaansa sielunhoitajan tulee toimia tunteiden suhteen yleisesti ottaen kuuntelijana ja niihin vastaajana. 70 Teologian tohtori Tuomo Mannermaan mukaan kirkon sielunhoidon pohjimmaisena tehtävänä on tuoda iloa syntisen ihmisen elämään. Jeesus kohtasi ihmisen juuri sellaisena kuin hän oli, riippumatta ihmisen uskonnollisesta taustasta tai toiminnan moraalisuudesta. Mannermaan mukaan olennaista kohtaamisessa oli asenne toista ihmistä kohtaan. Jeesus ei tuominnut ihmistä, vaan halusi vapauttaa hänet elämään synneistä vapaana. Hän ei katsonut syyllistäen sitä mitä ihminen oli, vaan Jeesuksen asennoituminen auttoi ihmistä murtautumaan aiemmasta tavastaan elää kohti vapauttavaa iloa. Mannermaan mukaan sielunhoito on osa rakkauden ja uskon yhteyttä, tapa jossa yhteys ja toisen kantaminen tapahtuu. Sielunhoidon avulla myös autetaan ihmistä rakastamaan ja uskomaan. Mannermaa korostaa, että sielunhoito muotoutuu lähimmäisen tarpeen pohjalta. Riippumatta sielunhoidossa käytettävästä tavasta toimia tavoitteena pysyy ihmisen uskon ja rakkauden kasvaminen. 71 Teologian tohtori Erik Ewaldsin mukaan sielunhoito on apua, jota annetaan ihmiselle ja jolla tavoitellaan ihmisen kypsymistä ja itsensä toteuttamista. Sielunhoidon tavoitteena on antaa autettavalle apua hänen parantumiseensa ja siihen, että Jumalan tahto 69 Clinebell 1996, Clinebell 1996, Mannermaa 1997,