Lonkan ja polven endoproteesikirurgia varaosien avulla liikkujaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lonkan ja polven endoproteesikirurgia varaosien avulla liikkujaksi"

Transkriptio

1 Näyttöön perustuva ortopedia MATTI U.K. LEHTO, ESA JÄMSEN JA PEKKA RISSANEN Lonkan ja polven endoproteesikirurgia varaosien avulla liikkujaksi Endoproteesikirurgia on kustannusvaikuttavaa, ja sillä parannetaan merkittävästi nivelrikko- ja nivelreumapotilaiden elämänlaatua ja toimintakykyä. Kuitenkin 3 6 % leikkauksista joudutaan uusimaan kymmenen vuoden kuluessa ensileikkauksesta, tyypillisesti proteesin irtoamisen, infektion tai proteesikomponenttien kulumisen takia. Vaikka endoproteesileikkausten tulokset ovat nykyäänkin erinomaisia, kehittämisen tarvetta on monessa asiakokonaisuudessa. Proteesien pysyvyyttä voitaisiin parantaa keskittämällä tekonivelleikkaukset riittävän suuriin laitoksiin ja riittävän harvojen ortopedien käsiin sekä käyttämällä luotettavaksi osoitettuja tekonivelmalleja ja proteesimateriaaleja. Näillä ratkaisuilla saavutettaisiin merkittäviä kustannussäästöjä ja säästettäisiin resursseja nivelrikkopotilaiden yhä kasvavan joukon hoitamiseen. L änsimaissa tehdään vuosittain lonkan ja polven tekonivelleikkausta sataatuhatta asukasta kohti (OECD Health Data 23). Vuonna 21 tehtiin muissa pohjoismaissa kuin Suomessa 165 lonkan tekonivelleikkausta ja 47 polvileikkausta sataatuhatta asukasta kohti. Suomessa tekonivelleikkausten määrät ovat jatkuvasti kasvaneet (kuva 1), ja vuonna 22 tehtiin sataatuhatta asukasta kohden 112 lonkkaleikkausta ja 118 polvileikkausta. Ruotsinkin polvileikkausluvut ovat nopeassa kasvussa, ja vuonna 22 näitä toimenpiteitä Leikkauksia vuodessa 8 7 Lonkan ensileikkaukset Polven ensileikkaukset Lonkan uusintaleikkaukset Polven uusintaleikkaukset KUVA 1. Lonkan ja polven ensimmäisten tekonivelleikkausten ja uusintaleikkausten vuosittaisten määrien kehitys vuosina Lähde: Lääkelaitoksen endoproteesirekisteri 24. Duodecim 25;121:

2 A B C KUVA 2. AP-suuntaiset röntgenkuvat lonkan sementtikiinnitteisestä kokotekonivelestä (A), lonkan pinnoiteproteesista (B) ja polven puolitekonivelestä (C). tehtiin siellä 87 sataatuhatta asukasta kohden (Lidgren ym. 23). Tekonivelleikkaus tehdään tyypillisesti potilaalle, jonka toimintakykyä nivelsairaus ja siihen liittyvä kipu rajoittavat merkittävästi eikä sairautta pystytä hoitamaan konservatiivisesti tai muilla kirurgisilla toimenpiteillä (esim. osteotomialla). Tärkeimmät syyt sekä lonkan että polven tekonivelleikkauksille ovat nivelrikko ja nivelreuma. Pääosa tekonivelleikkauksista tehdään yli 65-vuotiaille potilaille, joille tavanomainen sementtikiinnitteinen tekonivel (kuva 2A) on edelleen sovelias valinta. Leikkaustekniikan ja proteesitekniikan kehittymisen (esimerkiksi lonkan pinnoiteproteesit ja polven puolitekonivelet, kuvat 2B ja C) myötä leikkausaiheet ovat lisääntyneet ja toimenpiteitä tehdään yhä nuoremmille (Malchau ym. 22, Nevalainen ym. 23). Tämä yhdessä väestön ikääntymisen kanssa lisää merkittävästi tekonivelleikkausten kysyntää tulevaisuudessa ja asettaa huomattavat vaatimukset leikkausten laadulle. Tekonivelleikkausten tulokset Yksilötason tulokset. Tekonivelkirurgian tulosten mittaamiseen on käytetty lukuisia erilaisia kliinisen tilan pisteitysjärjestelmiä, joista eniten käytetyt ovat Knee Societyn pisteytys polviprotetiikan yhteydessä ja Harris Hip Score lonkkaleikkausten tulosten arvioinnissa (Lingard ym. 21, Söderman ja Malchau 21). 199-luvun aikana yleisten elämänlaatumittareiden (esim. Short Form Health Survey, 15D) ja sairauskohtaisten mittareiden (esim. Western Ontario and McMaster Universities Osteoarthritis Index) käyttö alkoi lisääntyä, minkä johdosta tulosten arviointi on muuttunut potilaskohtaisemmaksi ja tekonivelleikkausten vaikuttavuutta on voitu vertailla muiden kirurgisten toimenpiteiden vaikuttavuuteen. Olipa käytetty mittari mikä tahansa, polven ja lonkan tekonivelleikkauksella saadaan aikaan merkittävä parannus potilaan tilassa leikkausta edeltävään tilanteeseen verrattuna niin ensi- kuin uusintaleikkauksissakin (Callahan ym. 1994, Saleh ym. 23, Ethgen ym. 24). Elämänlaatumittareissa muutokset kohdistuvat erityisesti kipu- ja toimintakykyosioihin, mikä on nähtävissä pian leikkauksen jälkeen. Leikkauksella saavutetun elämänlaadun on havaittu säilyvän. Myös iäkkäät ja tulehduksellista nivelsairautta sairastavat hyötyvät leikkauksesta, mutta näissä potilasryhmissä muutkin kuin tekonivelleik- 894 M.U.K. Lehto ym.

3 kaukseen liittyvät tekijät vaikuttavat leikkauksenjälkeiseen elämänlaatuun. Lonkan tekonivelleikkaus parantaa toimintakykyä hieman enemmän kuin polvileikkaus, ja kummankin nivelen ensileikkauksesta on odotettavissa parempi tulos kuin uusintaleikkauksesta. Mitä huonompi potilaan terveyteen liittyvä elämänlaatu on ennen leikkausta, sitä enemmän hän todennäköisesti leikkauksesta hyötyy (Ethgen ym. 24). Komplikaatiot. Vaikka tekonivelkirurgian tulokset ovat jatkuvasti parantuneet, 3 6 % tekonivelistä joudutaan uusimaan kymmenen vuoden kuluessa ensileikkauksesta (kuva 3). Nykyisin polven tekonivelen odotettavissa oleva käyttöaika on pidempi kuin lonkkaproteesin. Tyypillisimmät uusintaleikkauksen syyt ovat komponenttien irtoaminen, infektiot, muovikomponenttien kuluminen ja lonkkatekonivelten osalta lisäksi proteesin sijoiltaanmeno (kuva 4) (Puolakka ym. 21b, Malchau ym. 22, Nevalainen ym. 23). Nivelproteeseissa käytettävien biomateriaalien valmistus- ja käsittelytekniikoiden kehittymisen ansiosta proteesikomponenttien irtoamista A B Pysyvyys (%) Seurannan kesto (v) Pysyvyys (%) Pysyvyys, n = %:n luottamusväli Pysyvyys, n = %:n luottamusväli Seurannan kesto (v) KUVA 3. Vuosina lonkkaan (ylempi kuvio) ja polveen (alempi kuvio) ensileikkauksessa asennettujen tekonivelten pysyvyys. Lähde: Lääkelaitoksen endoproteesirekisteri 24. Lonkan ja polven endoproteesikirurgia varaosien avulla liikkujaksi 895

4 Osuus uusintaleikkauksista (%) Infektio Irtoaminen Luksaatio Muut syyt Osuus uusintaleikkauksista (%) Infektio Irtoaminen Patellakomplikaatio Muut syyt KUVA 4. Lonkan (ylempi kuvio) ja polven (alempi kuvio) tekonivelten uusintaleikkausten aihejakauman kehitys vuosina Muut syyt: mm. tekonivelkomponenttien asentovirheet, epävakaisuus ja muovikomponenttien irtoaminen. Lähde: Lääkelaitoksen endoproteesirekisteri 24. aiheuttavien kulumistuotteiden syntymistä on saatu vähennettyä. Lisäksi liukupintojen parantuneen kestävyyden ansiosta on mahdollista kasvattaa lonkkaproteesien nivelpinnan pinta-alaa, mikä vähentää sijoiltaanmenon riskiä (Santavirta ym. 23). Kun myös tekonivelinfektioita pystytään nykyään varsin hyvin estämään, tekonivelten odotettavissa oleva käyttöaika on pidempi kuin aikaisemmin. Kustannukset ja kustannusvaikuttavuus Tekonivelleikkausten sairaalahoidon kustannukset Suomessa eivät ole vertailukelpoisia. Stake- 896 M.U.K. Lehto ym.

5 sin»benchmarking»-kustannukset perustuvat kirurgian vuodeosastohoidon kokonaiskustannuksiin, joista tekonivelleikkausten hoitojaksojen kustannukset on määritetty toimenpidekoodien perusteella. Hoitojaksojen kustannuksia on painotettu HUS:n käyttämillä painokertoimilla, joiden validiteetista ei ole tutkittua tietoa. Myös hintojen vertailu on ongelmallista, sillä palvelutuotteiden sisällöt ja kustannuksien kohdistamisperiaatteet vaihtelevat sairaaloittain. Lisäksi kaikissa sairaaloissa tekonivelkirurgiaa ei ole selkeästi eroteltu omaksi kokonaisuudekseen. Työikäisten potilaiden lonkan elektiivisten tekonivelleikkausten kokonaiskustannuksissa on havaittu sairaanhoitopiirien välillä jopa lähes kaksinkertaisia eroja (Turunen ym. 24). Erot selittyvät suurelta osin leikkausta edeltävillä ja leikkauksenjälkeisillä kuluilla. Vaikka sairaalahoitojaksot ovat jo vuosien ajan lyhentyneet, niiden kesto on eräissä sairaanhoitopiireissä vieläkin lähes kaksi viikkoa. Sairaalahoitojakson pituus aiheuttaa merkittävän osan tekonivelleikkauksen kustannuksista, ja toisin kuin esimerkiksi proteesikustannuksiin siihen voidaan vaikuttaa. Hoitojakson lyhentäminen pitää kuitenkin tehdä lisäämättä komplikaatioriskiä. Eräs vaihtoehto on mini-invasiiviset tekonivelleikkaukset, joissa erityisin instrumentein pystytään minimoimaan pehmytkudosvaurioiden määrä. Tavoitteena on kotiuttaa potilas nopeasti, jouduttaa kuntoutumista ja pienentää infektioriskiä. Toisaalta esimerkiksi iskiashermovaurion riski näyttää olevan suurempi kuin tavanomaisissa leikkauksissa, ja toistaiseksi on epävarmaa, pystytäänkö tekonivelkomponentit asettamaan riittävän tarkasti ja kiinnittämään riittävän lujasti pienen viillon kautta. Sekä lonkan että polven mini-invasiivisesta tekonivelkirurgiasta on julkaistu ensimmäisiä lyhyen seuranta-ajan tuloksia, jotka eivät ole osoittaneet uuden tekniikan olevan kliinisiltä tuloksiltaan nykyistä käytäntöä parempi (Berry ym. 23, Tria ja Coon 23). Vaikka tekonivelleikkaukset ovat suhteellisen kalliita, ne ovat silti kustannusvaikuttavia. Eri sairausryhmien hoitomuotojen kustannusvaikuttavuuden vertailuissa tekonivelleikkaukset ovat tavallisesti sijoittuneet kärkijoukkoon (Maynard 1991). Koska lonkkaleikkaukset ovat hieman halvempia ja vaikuttavuudeltaan parempia kuin polvileikkaukset, niiden kustannusvaikuttavuus on parempi. Kustannusvaikuttavuuden vaihtelu potilasryhmien välillä on kuitenkin merkittävää ja jopa suurempaa kuin eri niveliin kohdistuvien toimenpiteiden välillä (Rissanen ym. 1998). Jos leikkaukseen tulevan potilaan molemmat lonkat tai polvet ovat tekonivelen tarpeessa, ne protetisoidaan nykyään yhä useammin samalla kerralla. Tällä ratkaisulla saavutettava kustannussäästö voi olla noin kolmannes tai neljännes (Reuben ym. 1998), eikä ratkaisuun liity normaalia suurempaa komplikaatioriskiä (Ritter ym. 23). Tekonivelkirurgian kustannuksia ja kustannusvaikuttavuutta käsittelevien tutkimusten määrä kasvoi selvästi 199-luvun aikana, mutta suuri osa tutkimuksista on ollut menetelmällisesti huonotasoisia. Lisäksi seuranta-aika on useissa tutkimuksissa ollut enintään yksi vuosi, joka on riittämätön aika tekonivelen myöhäiskomplikaatioiden havaitsemiseksi. Näin ollen uusintaleikkausten aiheuttamat lisäkustannukset voivat jäädä huomioimatta (Bozic ym. 24). Tekonivelkirurgian seuranta Yksilötason seuranta. Tekonivelpotilaiden seurannan periaatteet vaihtelevat varsin paljon sairaaloittain. Vaihtelua esiintyy seurantakäyntien ajankohdissa ja siinä, miten ja mitä seurantatietoja kirjataan (sairauskertomus, erilliset lomakkeet, tietokannat). Seuranta on myös saatettu hajauttaa toteutettavaksi perusterveydenhuollossa. Kutsut seurantakäynneille on usein tehty manuaalisesti, eikä seuranta-aikataulussa ole huomioitu potilaan erityispiirteitä tai käytettyä proteesimallia. Tällainen käytäntö on työläs ja aiheuttaa turhia seurantakäyntejä tapauksissa, joissa potilas voi hyvin. Toisaalta esimerkiksi tekonivelen irtoaminen saatetaan havaita huomattavan myöhään, jos aiempia röntgenkuvia ei ole käytettävissä tilanteen kehittymisen arvioimiseksi tai jos potilasta ei ole kutsuttu seurantakäynnille silloin, kun se olisi ollut tarpeen. Tietotekniikan avulla on mahdollista kehittää seurantajärjestelmä, joka voidaan integroi- Lonkan ja polven endoproteesikirurgia varaosien avulla liikkujaksi 897

6 da muihin sairaalan tietojärjestelmiin ja jonka avulla esimerkiksi radiologinen tieto on käytettävissä myös muissa toimipisteissä. Tällaisen järjestelmän avulla voisi olla mahdollista laskea kullekin potilaalle henkilökohtainen seurantaaikataulu ja automatisoida seurantaan kutsuminen. Lisäksi leikkaukseen ja seurantaan liittyvien tietojen systemaattinen ja yksityiskohtainen tallentaminen olisi merkittävää alan tutkimukselle. Se mahdollistaisi esimerkiksi vertaamisen implanttirekistereistä saatavaan karkeaan tietoon. Kun laadun merkitys kilpailutekijänä jatkuvasti kasvaa, tällaisten seurantajärjestelmien käytöstä tullee merkittävä kilpailutekijä (Lehto ym. 2). Implanttirekisterien tehtävänä on systemaattisen tiedonkeruun avulla selvittää tekonivelkirurgian ja sen komplikaatioiden epidemiologiaa ja näin pyrkiä parantamaan tekonivelleikkausten tasoa. Lisäksi henkilötunnusten avulla implanttirekisterien tietoja voidaan yhdistää muiden kansallisten rekisterien tietoihin, kuten on tehty esimerkiksi tekonivelkirurgiaan liittyvän syöpäriskin arvioinnissa (Visuri ym. 23). Suomessa leikkauksia on rekisteröity vuodesta 198 ja lakisääteinen ilmoitusvelvollisuus on ollut voimassa vuodesta Suomessa implanttirekisteriä hallinnoi Lääkelaitos, ja rekisterin kattavuus on noin 95 % (Paavolainen ym. 1995). Systemaattinen rekisteritiedon keruu on aikaa ja työtä vaativaa toimintaa, johon sekä valvovan tahon että yksittäisten ortopedien on sitouduttava, jotta toiminta onnistuisi. Tällä menetelmällä saatava tieto on kuitenkin huomattavan arvokasta: rekisterien toiminta vastaa tavallaan prospektiivista monikeskustutkimusta, jonka etuna verrattuna satunnaistettuihin kontrolloituihin tutkimuksiin on tutkimusaineiston valikoitumattomuus. Ruotsissa rekisteriin kerättyä yksityiskohtaista proteeseihin ja leikkaustekniikkaan liittyvää tietoa on analysoitu ja tuloksia raportoitu tekonivelleikkauksia suorittaville sairaaloille ja ortopedeille. Tämän seurauksena tekonivelkirurgian taso on parantunut selvästi koko maassa (Herberts ja Malchau 2). Myös Suomessa implanttirekisteritietojen perusteella laatutasoa on kyetty valtakunnallisesti kohentamaan (Halonen ym. 1997, Savilahti 1997, Tarvainen ym. 1997, Niinimäki 1997, Puolakka ym. 21a ja b). Rekisteritoiminnan ehkä merkittävin ongelma on se, että seurannan päätepisteenä pidetään tekonivelen uusintaleikkausta (proteesin vaihto tai poisto). Uusintaleikkauksen tai siihen johtaneen syyn vaikeutta ei voida rekisteristä arvioida, ja hoitojonojen takia uusintaleikkaus kirjautuu huomattavasti myöhemmin kuin sitä edellyttävä komplikaatio ilmenee. Lisäksi komplikaatio ei johda kaikissa tapauksissa uusintaleikkaukseen (esimerkiksi potilaan iän takia tai puutteellisen uusintaleikkausvalmiuden vuoksi), jolloin komplikaatio voi jäädä kokonaan kirjautumatta. Rekisterien luotettavuus riippuu ilmoitettujen tietojen oikeellisuudesta ja kattavuudesta.»retrieval»-analyyseissä tutkitaan erilaisin menetelmin tekonivelen uusintaleikkauksissa tai ruumiinavauksissa irrotettuja tekonivelkomponentteja. Tavoitteena on selvittää tekonivelen toimintaan, kestävyyteen ja komplikaatiomekanismeihin liittyviä tekijöitä (esimerkiksi lonkkaproteesin nuppiosan koon vaikutusta acetabulumkomponentin muoviosan kulumiseen). Analyysitekniikat vaihtelevat yksinkertaisista mittauksista ja silmämääräisestä tarkastelusta laboratorio-olosuhteissa tehtäviin monimutkaisiin, esimerkiksi polyeteenimuovin hapettumiseen liittyviin analyyseihin ja elektronimikroskopiaan (Keränen ym. 1998). Käytettyjen komponenttien»retrieval»-analyysejä on tähän asti tehty melko vähän vaikka ne eivät välttämättä vaadi edes monimutkaista laitteistoa. Olisi toivottavaa, että poistettavien tekonivelkomponenttien silmämääräisestä analysoinnistä tulisi osa uusintaleikkauksia tekevän ortopedin rutiinia erityisesti jos uusintaleikkaus tehdään poikkeuksellisesta syystä tai hyvin varhain. Laadun merkitys tekonivelkirurgiassa Palvelun tarjoaja. Norjan kansallisen implanttirekisterin tietoja hyödyntäneessä tutkimuksessa havaittiin, että sairaaloissa, joissa suoritetaan vuosittain yli 2 lonkan tekonivelleikkausta, saavutetaan parempia tuloksia kuin pienemmän volyymin laitoksissa (Espehaug ym. 1999). Kun 898 M.U.K. Lehto ym.

7 tekonivelkirurgiaa keskitetään, toimintaprosesseja voidaan tehostaa ja toimintaa kehittää tutkimustietoon vahvasti pohjautuvaksi, mikä lyhentää hoitoaikaa ja vähentää komplikaatioita. Suuren leikkausvolyymin sairaaloissa hoitojaksot ovat lyhyempiä kuin pienemmissä yksiköissä (Rissanen ym. 1996). Ratkaisevaa ei kuitenkaan ole yksistään sairaalan koko, vaan myös yksittäisen kirurgin suoritemäärällä on merkitystä (Lavernia ja Guzman 1995). Henkilökohtaisen suoritemäärän kasvun myötä kirurgille kertyy kokemusta erilaisista leikkaustekniikoista ja proteeseista, minkä seurauksena kullekin potilaalle voidaan tehdä leikkaus juuri hänelle parhaiten sopivalla tavalla. Myös sairaalan koko voi vaikuttaa yksittäisen ortopedin saavuttamiin tuloksiin, sillä suuriin toimintayksiköihin muodostuu»kriittinen yhteisö», kun toimenpiteitä paljon suorittavia ortopedeja toimii samassa työyhteisössä, jossa tehdään myös tekonivelkirurgiaan liittyvää tieteellistä tutkimustyötä. Sopivan proteesityypin valinnan lisäksi leikkaustekniikka vaikuttaa leikkaustulokseen. Esimerkiksi polven tekonivelen komponenttien asentaminen virheelliseen asentoon voi altistaa polven ojentajamekanismiin liittyville komplikaatioille ja rasituksen epätarkoituksenmukaiselle jakautumiselle nivelen alueella ja siten proteesin irtoamiselle ja sen muoviosien liialliselle kulumiselle. Leikkaustekniikat muuttuvat jatkuvasti, ja jääminen kehityksestä jälkeen johtaa tulosten heikkenemiseen. Leikkaustekniikkaa pitää kyetä muuttamaan ja uusimaan niin, että se vastaa tutkitusti parhaita mahdollisia ratkaisuja. Toimimalla näin kirurgi voi parantaa merkittävästi hoitotuloksiaan (Herberts ja Malchau 2). Tekonivelet. Proteesin tuominen markkinoille ei edellytä laajoja prospektiivisia satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, kuten uuden lääkkeen tuonti. Esimerkiksi Englannissa oli vuonna 1994 käytettävissä 62 erilaista lonkkaproteesia, joista puolet oli ollut markkinoilla alle viisi vuotta ja vain 3 %:sta oli julkaistu tutkimustietoa vertaisarviointia käyttävissä lehdissä (Murray ym. 1995). Tämä saattaa selittää osaltaan vaihtelun tekonivelleikkausten tuloksissa, sillä Ruotsissa, missä käytettävien lonkan tekonivelmallien määrä on rajattu implanttirekisterin tietojen perusteella, uusintaleikkausten osuus vuosittain tehtävistä tekonivelleikkauksista on vain noin 1 %. Vastaava luku oli Suomessa vuonna % (Puolakka ym. 21b, Malchau ym. 22). Tekonivelkirurgian tuloksista raportoidaan yleensä taannehtivien tapaussarjojen avulla, ja satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset ovat alalla harvinaisia. Potilaiden seuranta-ajat ovat usein liian lyhyitä proteesimallien välisten erojen toteamiseksi. Tulosten mittaamiseen käytetyt menetelmät vaihtelevat, mikä vaikeuttaa eri tutkimusten tulosten yhdistämistä ja vertailua. Vaikka tekonivelkirurgiaan liittyvien julkaisujen laatu on paranemassa, eri tekonivelmallien paremmuutta on hankala selvittää vertailevillakaan tutkimuksilla. Tekonivelmallit saattavat olla luonteeltaan ja käyttöaiheiltaan hyvin erilaisia. Tästä huolimatta on perusteltua vaatia markkinoille tuotavalta tekonivelmallilta tai -materiaalilta riittävää näyttöä kestävyydestä, Y D I N A S I A T Vuosittain tehtävien tekonivelleikkausten määrä on kasvanut nopeasti, mutta lonkan tekonivelleikkausten määrässä Suomi on muita pohjoismaita jäljessä. Tekonivelleikkausten keskittäminen niin sairaaloiden kuin kirurgien osalta parantaa tuloksia, kun toiminta voidaan muodostaa prosessinomaiseksi ja tutkimustietoon vahvasti pohjautuvaksi. Vaikka lonkan ja polven tekonivelleikkausten on toistuvasti osoitettu olevan kustannusvaikuttavia, toimintaa on seurattava tulevaisuudessakin, kun leikkausmäärät väestön ikääntymisen ja leikkausaiheiden lisääntymisen myötä kasvavat. Lonkan ja polven endoproteesikirurgia varaosien avulla liikkujaksi 899

8 jotta pahoilta epäonnistumisilta vältyttäisiin (Puolakka 21a). Näytön hankkimiseksi uusien proteesien käyttöönotto voitaisiin rajata erityissairaaloihin tai muutamaan keskukseen riittävän potilasmäärän keräämiseksi ja tarkan seurannan varmistamiseksi. Vertailukohtana olisi käytettävä vanhaa, luotettavaksi todettua tekonivelmallia. On kuitenkin epätarkoituksenmukaista vaatia satunnaistettuja kontrolloituja kokeita aiheista, joista on jo saatu merkittävää myönteistä tutkimusnäyttöä. Esimerkkinä mainittakoon metalli-metalli- tai keraami-keraamiliukuparin käyttö nuorilla ja liikunnallisesti aktiivisilla potilailla (Bizot ym. 24, Daniel ym. 24). Saksassa robottiavusteinen tekonivelkirurgia yleistyi nopeasti 199-luvun puolivälin jälkeen. Kilpailutilanne pakotti hankkimaan robottilaitteita, mikä vaati runsaita investointeja. Kriittiset analyysit ovat sittemmin osoittaneet»robottileikkaukset» tuloksiltaan jopa huonommiksi kuin tavanomaiset, eikä mitään odotettuja etuja ole saavutettu (Toksvig-Larsen 22). Sittemmin avuksi endoproteesin asettamisessa optimaaliseen asentoon on kehitetty tietokoneavusteisia leikkauksia. Niin kutsuttujen navigointi-instrumenttien avulla tietokone auttaa kirurgia sopivien proteesikomponenttien valitsemisessa, varmistaa suunnitelman toteutumista ja auttaa polvinivelen pehmytkudosten balansoimisessa. Navigointimenetelmästä on teoriassa apua erityisesti anatomialtaan poikkeavien nivelten leikkauksessa. Lopuksi on pyrittävä lisäämään. Keskittämällä tekonivelleikkaukset suurempiin yksiköihin ja asiaan paneutuneiden ortopedien käsiin sekä käyttämällä tutkimustietoon perustuvia leikkausmenetelmiä ja luotettavaksi osoittautuneita tekonivelmalleja uusintaleikkausten määrää voidaan vähentää (Herberts ja Malchau 2). Uusintaleikkausten määrän vähentyminen johtaa huomattaviin säästöihin ja mahdollistaa tarvittavien ensileikkausten määrän lisäämisen. Vaikka näköpiirissä ei ole innovaatioita, jotka mullistaisivat merkittävästi tekonivelkirurgiaa, uusia proteesimalleja tulee markkinoille jatkuvasti lisää. Näitä tekoniveliä ja niihin liittyvää tekniikkaa on pyrittävä arvioimaan kattavasti ennen niiden laajaa käyttöönottoa aiheettomien investointien ja pahojen epäonnistumisten välttämiseksi. Tarvitaan satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, ja tutkijoita olisi rohkaistava paneutumaan tähän tutkimusasetelmaan. Tutkimustulosten vertailukelpoisuuden varmistamiseksi tulosten arvioinnissa olisi käytettävä standardoituja ja validoituja menetelmiä unohtamatta taloudellisia mittareita. Vaikka polven ja lonkan tekonivelkirurgian tulokset ovat tekonivelten käyttöajalla ja elämänlaatumittareilla arvioituna erinomaisia, kehittämisen tarvetta on monessa asiakokonaisuudessa palvelujen järjestämisestä leikkaustulosten raportointiin. Erityisesti palvelujen järjestäminen vaikuttaa myös tämän kirurgian alueen kustannuksiin. On varsin hyvin tiedossa, millaisia toimenpiteitä tarvitaan, mutta kehitys on vielä ollut hidasta ja muutosprosessit ovat vasta alussa. Tekonivelleikkausten kysynnän kasvaessa leikkausmääriä ja tekonivelen käyttöajan pituutta Kirjallisuutta Berry DJ, Berger RA, Callaghan JJ, ym. Minimally invasive total hip arthroplasty: development, early results, and a critical analysis. J Bone Joint Surg Am 23;85: Bizot P, Hannouche D, Nizard R, Witvoet J, Sedel L. Hybrid alumina total hip arthroplasty using a press-fit metal-backed socket in patients younger than 55 years: a six-to 11-year evaluation. J Bone Joint Surg Br 24;86:19 4. Bozic KJ, Saleh KJ, Rosenberg AG, Rubash HE. Economic evaluation in total hip arthroplasty: analysis and review of the literature. J Arthroplasty 24;19:18 9. Callahan CM, Drake BG, Heck DA, Dittus RS. Patient outcomes following tricompartmental total knee replacement. A meta-analysis. JAMA 1994;271: Daniel J, Pynsent PB, McMinn DJW. Metal-on-metal resurfacing of the hip in patients under the age of 55 years with osteoarthritis. J Bone Joint Surg Br 24;86: Espehaug B, Havelin LI, Engesaeter LB, Vollset SE. The effect of hospitaltype and operating volume on the survival of hip replacements. A review of 39,55 primary total hip replacements reported to the Norwegian Arthroplasty Register, Acta Orthop 9 M.U.K. Lehto ym.

9 Scand 1999;7:12 8. Ethgen O, Bruyere O, Richy F, Dardennes C, Reginster JY. Health-related quality of life in total hip and total knee arthroplasty. A qualitative and systematic review of the literature. J Bone Joint Surg Am 24;86: Halonen P, Pulkkinen P, Nevalainen J. Knee arthroplasty. Finnish Arthoplasty Register. Lääkelaitoksen julkaisuja 2/1997. Helsinki: Lääkelaitos, Herberts P, Malchau H. Long-term registration has improved the quality of hip replacement. A review of the Swedish THR register comparing 16 cases. Acta Orthop Scand 2;71: Keränen J, Tarvainen T, Puolakka T, Pajamäki J, Nevalainen J. Ortopedisten tekonivelten retrieval-analyysi. Suom Ortop Traumatol 1998;21: Lavernia CJ, Guzman JF. Relationship of surgical volume to shortterm mortality, morbidity, and hospital charges in arthroplasty. J Arthroplasty 1995;1: Lehto MUK, Nevalainen J, Numminen O. Informaatioteknologia tekonivelkirurgian palveluksessa. Suom Lääkäril 2;55: Lidgren L, Knutson K, Robertsson O. The Swedish Knee Arthroplasty Register. Annual Report 23. Lingard EA, Katz JN, Wright RJ, Wright EA, Sledge CB, the Kinemax Outcomes Group. Validity and responsiveness of the Knee Society clinical rating system in comparison with the SF-36 and WOMAC. J Bone Joint Surg Am 21;83: Malchau H, Herberts P, Eisler T, Garellick G, Soderman P. The Swedish Total Hip Replacement Register. J Bone Joint Surg Am 22;84 Suppl 2:2 2. Maynard A. Developing health care market. Econ J 1991;11: Murray DW, Carr AJ, Bulstrode CJ. Which primary total hip replacement? J Bone Joint Surg Br 1995;77:52 7. Nevalainen J, Keinonen A, Mäkelä A. The 2 21 implant yearbook on orthopaedic endoprostheses. Finnish Arthroplasty Register. Lääkelaitoksen julkaisuja 2/23. Helsinki: Lääkelaitos, 23. Niinimäki T. Experiences from Mathys isoelastic total hip endoprosthesis. Finnish Arthroplasty Register. Lääkelaitoksen julkaisuja 4/1997. Helsinki: Lääkelaitos, Paavolainen P, Slätis P, Hämäläinen M, Visuri T, Pulkkinen P. Long-term results of total joint arthroplasty. Results of a 15-year follow-up on a nationwide registration programme in Finland with 67,714 TJAs. Helsinki: Lääkelaitos, Puolakka TJ, Laine HJ, Moilanen TP, Koivisto AM, Pajamäki KJ. Alarming wear of the first-generation polyethylene liner of the cementless porous-coated Biomet Universal cup: 17 hips followed for mean 6 years. Acta Orthop Scand 21(a);72:1 7. Puolakka TJ, Pajamäki KJ, Halonen PJ, Pulkkinen PO, Paavolainen P, Nevalainen JK. The Finnish Arthroplasty Register: report of the hip register. Acta Orthop Scand 21(b);72: Reuben JD, Meyers SJ, Cox DD, Elliott M, Watson M, Shim SD. Cost comparison between bilateral simultaneous, staged, and unilateral total joint arthroplasty. J Arthroplasty 1998;3: Rissanen P, Aro S, Paavolainen P. Hospital- and patient-related charasteristics determining length of hospital stay for hip and knee replacements. Int J Technol Assess Health Care 1996;12: Rissanen P, Aro S, Sintonen H, Slätis P, Paavolainen P. Lonkan ja polven tekonivelleikkausten kustannusvaikuttavuus: kahden vuoden seurantatutkimus. Duodecim 1998;114: Ritter MA, Harty LD, Davis KE, Meding JB, Berend M. Simultaneous bilateral, staged bilateral, and unilateral total knee arthroplasty. A survival analysis. J Bone Joint Surg Am 23;85: Saleh KJ, Celebrezze M, Kassim R, ym. Functional outcome after revision hip arthroplasty. A meta-analysis. Clin Orthop 23;416: Santavirta S, Bohler M, Harris WH, ym. Alternative materials to improve total hip replacement tribology. Acta Orthop Scand 23;74:38 8. Savilahti S. Clinical and radiological result of Link RS total hip arthroplasty. Finnish Arthroplasty Register. Lääkelaitoksen julkaisuja 6/1997. Helsinki: Lääkelaitos, Söderman P, Malchau H. Is the Harris hip score system useful to study the outcome of total hip replacement? Clin Orthop 21;384: Tarvainen T, Pulkkinen P, Hämäläinen M, Nevalainen J. Effect of the thickness of polyethylene insert on the prognosis of PCA knee prosthesis Finnish Arthroplasty Register. Lääkelaitoksen julkaisuja 5/1997. Helsinki: Lääkelaitos, Toksvig-Larsen S. Robotic surgery in hip and knee arthroplasty: an unproved improvement. Acta Orthop Scand 22;73: Tria AJ Jr, Coon TM. Minimal incision total knee arthroplasty: early experience. Clin Orthop 23;416: Turunen V, Vehviläinen A, Vohlonen I, Kröger H. Työikäisten potilaiden lonkan tekonivelleikkausten sairaalahoito- ja päivärahakustannukset. Suom Lääkäril 24;59: Visuri T, Pukkala E, Pulkkinen P, Paavolainen P. Decreased cancer risk in patients who have been operated on with total hip or total knee arthroplasty for primary osteoarthrosis: a meta-analysis of 6 Nordic cohorts with 73, patients. Acta Orthop Scand 23;74: MATTI U. K. LEHTO, dosentti, johtava ylilääkäri matti.lehto@coxa.fi Tekonivelsairaala Coxa PL 652, 3311 Tampere ESA JÄMSEN, LK Tampereen yliopisto, lääketieteen laitos 3314 Tampereen yliopisto PEKKA RISSANEN, professori Tampereen yliopisto, terveystieteen laitos 3314 Tampereen yliopisto Lonkan ja polven endoproteesikirurgia varaosien avulla liikkujaksi 91

Tekonivelpotilaiden määräaikaisseuranta. ft Tuula Pohjonen Yhdyshenkilöpalaveri

Tekonivelpotilaiden määräaikaisseuranta. ft Tuula Pohjonen Yhdyshenkilöpalaveri Tekonivelpotilaiden määräaikaisseuranta ft Tuula Pohjonen Yhdyshenkilöpalaveri 3.6.2014 1 Tekonivelpotilaiden määräaikaisseuranta Historiassa seurannat Pikonlinnassa ja Taysissa Coxa aloitti toimintansa

Lisätiedot

VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP

VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP WHO:n lihavuuden luoki1elu BMI (body mass index) = paino (kg)/ pituus² (m²) Alipaino < 18.50 Normaali 18.50-24.99

Lisätiedot

BMI:N VAIKUTUS TEKONIVELLEIKKAUKSEEN. IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Turku EL, LT Outi Väyrynen OYS

BMI:N VAIKUTUS TEKONIVELLEIKKAUKSEEN. IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Turku EL, LT Outi Väyrynen OYS BMI:N VAIKUTUS TEKONIVELLEIKKAUKSEEN IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Turku 24.4.2019 EL, LT Outi Väyrynen OYS Painoindeksi eli BMI (WHO:n luokittelu) BMI (body mass index) = paino (kg)/ pituus²

Lisätiedot

Sementitön lonkan tekonivel primaarin lonkan nivelrikon hoitona yli 54-vuotiaille potilaille

Sementitön lonkan tekonivel primaarin lonkan nivelrikon hoitona yli 54-vuotiaille potilaille Sementitön lonkan tekonivel primaarin lonkan nivelrikon hoitona yli 54-vuotiaille potilaille - kahdeksan yleisintä sementitöntä tekoniveltä 0 25 vuoden seurannassa Suomen tekonivelrekisteristä Keijo T.

Lisätiedot

Polven tekonivelleikkauksen tulokset

Polven tekonivelleikkauksen tulokset Valtakunnalliset tekonivelpäivät 2017 Polven tekonivelleikkauksen tulokset Mika Niemeläinen Miksi tuloksia tulee arvioida? Lisääntyneet insidenssit 40 Lisäävät tarvetta saada tietoa tuloksista 35 30 25

Lisätiedot

Tekonivelleikkausten PROM tulokset. Antti Eskelinen

Tekonivelleikkausten PROM tulokset. Antti Eskelinen Tekonivelleikkausten PROM tulokset Antti Eskelinen 26.4.2019 Sidonnaisuudet Työantaja: Tekonivelsairaala Coxa Oy Luottamustehtävät: Asiantuntijatyöryhmän jäsen, Tekonivelrekisteri, THL Steering Committee

Lisätiedot

Lonkan ja polven tekonivelleikkaushoidon

Lonkan ja polven tekonivelleikkaushoidon Lonkan ja polven tekonivelleikkaushoidon vaikuttavuus. Satunnaistettu vertailututkimus nopeasti leikattujen ja ei-leikattujen (jonossa olevien) potilaiden välillä Blom M 1, Tuominen U 2,7, Seitsalo S 3,

Lisätiedot

RANTEEN TEKONIVEL. IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi el Miika Stenholm TYKS

RANTEEN TEKONIVEL. IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi el Miika Stenholm TYKS RANTEEN TEKONIVEL IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi 25.4.2019 el Miika Stenholm TYKS Historiaa 1890 Themistocles Gluck suoritti ensimmäisen ranteen tekonivelleikkauksen 1967 Swanson käytti

Lisätiedot

Lonkan ja polven tekonivelet 2015

Lonkan ja polven tekonivelet 2015 15/2016 13.12.2016 Lonkan ja polven tekonivelet 2015 Päälöydökset Vuonna 2015 tehtiin 9 211 lonkan kokotekonivelen ja 10 492 polven tekonivelen ensileikkausta. Lonkkaleikkausten määrä on kasvanut ja polvileikkausten

Lisätiedot

Mistä tekonivelkirurgian kustannusvaikuttavuus riippuu?

Mistä tekonivelkirurgian kustannusvaikuttavuus riippuu? Matti Lehto, Antti Eskelinen, Antti Malmivaara ja Esa Jämsen Mistä tekonivelkirurgian kustannusvaikuttavuus riippuu? riippuu leikkausaiheista, potilasvalinnasta, leikkaavan ortopedin kokemuksesta ja sairaalan

Lisätiedot

oyl Konsta Pamilo 9/27/12 3 9/27/12 4 9/27/12 5 Tekonivel leikausten määrän on arvioitu lisääntyvän 50% tulevan vuosi kymmenen aikana Revisio taakka kasvaa Paine terveydenhuollon kustannusten laskemiseen

Lisätiedot

Ortopedian ja traumatologian klinikka, Peijaksen sairaala, HYKS

Ortopedian ja traumatologian klinikka, Peijaksen sairaala, HYKS Lonkan tekonivelten pysyvyys 55-vuotiailla ja sitä vanhemmilla nivelreumapotilailla 4 019 lonkan tekonivelleikkauksen pitkäaikaistulokset Suomen tekonivelrekisteristä Keijo T. Mäkelä 1, Antti Eskelinen

Lisätiedot

Suomen Artroplastiayhdistys r.y. Artroplastikföreningen i Finland r.f.

Suomen Artroplastiayhdistys r.y. Artroplastikföreningen i Finland r.f. Suomen Artroplastiayhdistys r.y. Artroplastikföreningen i Finland r.f. Tekonivelkirurgian asiantuntijalääkärin koulutusohjelma Tekonivelkirurgia on nivelten kivuliaiden ja asentovirheitä aiheuttavien degeneratiivisten

Lisätiedot

Yli 80-vuotiaiden seniorikansalaisten ensitekonivelleikkaukset

Yli 80-vuotiaiden seniorikansalaisten ensitekonivelleikkaukset Yli 80-vuotiaiden seniorikansalaisten ensitekonivelleikkaukset Daisuke Ogino 1, Hiroyuki Kawaji 2, Liisa Konttinen 3, Matti Lehto 4, Pekka Rantanen 5, Antti Malmivaara 6, Yrjö T. Konttinen 1, 3, 4, Jari

Lisätiedot

ALKUPERÄISTUTKIMUS. Lonkan ja polven tekonivelleikkausten. kahden vuoden seurantatutkimus

ALKUPERÄISTUTKIMUS. Lonkan ja polven tekonivelleikkausten. kahden vuoden seurantatutkimus ALKUPERÄISTUTKIMUS Lonkan ja polven tekonivelleikkausten kustannusvaikuttavuus: kahden vuoden seurantatutkimus Pekka Rissanen, Seppo Aro, Harri Sintonen, Pär Slätis ja Pekka Paavolainen Tekonivelleikkausten

Lisätiedot

Lonkan ja polven tekonivelet 2015

Lonkan ja polven tekonivelet 2015 15/2016 13.12.2016 Lonkan ja polven tekonivelet 2015 Päälöydökset Vuonna 2015 tehtiin 9 211 lonkan kokotekonivelen ja 10 492 polven tekonivelen ensileikkausta. Lonkkaleikkausten määrä on kasvanut ja polvileikkausten

Lisätiedot

Lonkan tekonivelleikkauksen pitkäaikaistulokset nuorella nivelrikkopotilaalla Suomen endoproteesirekisterin materiaalista

Lonkan tekonivelleikkauksen pitkäaikaistulokset nuorella nivelrikkopotilaalla Suomen endoproteesirekisterin materiaalista Lonkan tekonivelleikkauksen pitkäaikaistulokset 4 032 nuorella nivelrikkopotilaalla Suomen endoproteesirekisterin materiaalista Keijo T. Mäkelä 1, Antti Eskelinen 2, Pekka Pulkkinen 3, Pekka Paavolainen

Lisätiedot

Puoli- vai kokotekonivel olkanivelen artroosin hoidoksi

Puoli- vai kokotekonivel olkanivelen artroosin hoidoksi Puoli- vai kokotekonivel olkanivelen artroosin hoidoksi Jarkko Pajarinen HUS/HYKS, Ortopedian ja traumatologian klinikka Charles Neer raportoi ensimmäisenä olkanivelen puoliproteesin käytöstä olkaluun

Lisätiedot

Polven ja lonkan nivelrikon hoito tekonivelleikkauksella. Teemu Moilanen Tekonivelsairaala Coxa

Polven ja lonkan nivelrikon hoito tekonivelleikkauksella. Teemu Moilanen Tekonivelsairaala Coxa Polven ja lonkan nivelrikon hoito tekonivelleikkauksella Teemu Moilanen Tekonivelsairaala Coxa Puhdistusleikkaukset Osteotomiat Niveljäykistykset Tekonivelleikkaukset tutkimustieto ei tue vaikutuksen

Lisätiedot

Nivelrikon esiintyvyys ja kustannukset

Nivelrikon esiintyvyys ja kustannukset Markku Heliövaara, Pär Slätis ja Pekka Paavolainen NIVELRIKKO Nivelrikon esiintyvyys ja kustannukset Nivelrikko on yleisin nivelsairaus. Etenkin polven ja lonkan nivelrikko ovat kustannuksiltaan kalliita

Lisätiedot

Lonkan tekonivelleikkausten alueelliset erot Suomessa vuosina 1998 2003

Lonkan tekonivelleikkausten alueelliset erot Suomessa vuosina 1998 2003 Lonkan tekonivelleikkausten alueelliset erot Suomessa vuosina 1998 2003 Keijo Mäkelä 1, Ville Remes 2, Miika Linna 3, Mikko Peltola 3, Unto Häkkinen 3 1 TYKS; 2 HUS; 3 STAKES Hospital discharge register

Lisätiedot

Lonkan tekonivelleikkausten hajautetun seurannan toteutuminen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella

Lonkan tekonivelleikkausten hajautetun seurannan toteutuminen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella Lonkan tekonivelleikkausten hajautetun seurannan toteutuminen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella Saara Väänänen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Helmikuu

Lisätiedot

Polven puolitekonivelet ja PF-proteesi

Polven puolitekonivelet ja PF-proteesi Polven puolitekonivelet ja PF-proteesi VTK 2019, Turku Mikko Rantasalo, HUS Tekonivelkirurgian yksikkö, Peijaksen sairaala Käsitellään UKA ja PF-indikaatiot Kontraindikaatiot Rekisteridataa Australia ja

Lisätiedot

SEP vai TEP reisiluun kaulan murtumaan. Valtakunnalliset tekonivelpäivät el Elina Ekman

SEP vai TEP reisiluun kaulan murtumaan. Valtakunnalliset tekonivelpäivät el Elina Ekman SEP vai TEP reisiluun kaulan murtumaan Valtakunnalliset tekonivelpäivät el Elina Ekman Sisältö Johdanto Reisiluun kaulan murtuma potilas Mitä RCT:t kertoo Rekisteri tilastoja Yhteenveto Johdanto Yleinen

Lisätiedot

Yli 80-vuotiaan polvinivelrikko leikatako vai eikö leikata?

Yli 80-vuotiaan polvinivelrikko leikatako vai eikö leikata? Yli 80-vuotiaan polvinivelrikko leikatako vai eikö leikata? Esa Jämsen 1, Matti UK Lehto 2, Yrjö T Konttinen 2,3 1 Lääketieteen laitos, Tampereen yliopisto; 2 Tekonivelsairaala Coxa; 3 Sisätautien klinikka,

Lisätiedot

Polven osatekonivel primaarissa osteoartriitissa prospektiivinen 1819 potilaan seurantatutkimus Suomen endoproteesirekisterin materiaalista

Polven osatekonivel primaarissa osteoartriitissa prospektiivinen 1819 potilaan seurantatutkimus Suomen endoproteesirekisterin materiaalista Polven osatekonivel primaarissa osteoartriitissa prospektiivinen 1819 potilaan seurantatutkimus Suomen endoproteesirekisterin materiaalista Esa Koskinen 1, Pekka Paavolainen 1, Antti Eskelinen 1,2, Pekka

Lisätiedot

Summit-Pinnacle MOM-tekonivelten tulokset keskipitkässä seurannassa perinteisillä tekonivelseurannan menetelmillä arvioituina

Summit-Pinnacle MOM-tekonivelten tulokset keskipitkässä seurannassa perinteisillä tekonivelseurannan menetelmillä arvioituina Summit-Pinnacle MOM-tekonivelten tulokset keskipitkässä seurannassa perinteisillä tekonivelseurannan menetelmillä arvioituina Juho Salivaara, Timo Puolakka, Jorma Pajamäki, Teemu Moilanen, Antti Eskelinen

Lisätiedot

Lonkan tekonivelten pysyvyys 55-vuotiailla ja sitä vanhemmilla potilailla

Lonkan tekonivelten pysyvyys 55-vuotiailla ja sitä vanhemmilla potilailla Lonkan tekonivelten pysyvyys 55-vuotiailla ja sitä vanhemmilla potilailla 65673 lonkan primaarin tekonivelleikkauksen pitkäaikaistulokset 0 25 vuoden seurannassa Suomen tekonivelrekisteristä Keijo Mäkelä

Lisätiedot

SUMMIT-PINNACLE MOM-TEKONIVELTEN TULOKSET KESKIPITKÄSSÄ SEURANNASSA PERINTEISILLÄ TEKONIVELSEURANNAN MENETELMILLÄ ARVIOITUINA

SUMMIT-PINNACLE MOM-TEKONIVELTEN TULOKSET KESKIPITKÄSSÄ SEURANNASSA PERINTEISILLÄ TEKONIVELSEURANNAN MENETELMILLÄ ARVIOITUINA SUMMIT-PINNACLE MOM-TEKONIVELTEN TULOKSET KESKIPITKÄSSÄ SEURANNASSA PERINTEISILLÄ TEKONIVELSEURANNAN MENETELMILLÄ ARVIOITUINA Juho Salivaara Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

Yleisimmät tekonivelleikkaukseen johtavat tekijät

Yleisimmät tekonivelleikkaukseen johtavat tekijät 2.10.2018 Yleisimmät tekonivelleikkaukseen johtavat tekijät Teemu Moilanen Johtava ylilääkäri Tekonivelleikkaus Indikaationa oman nivelen pitkälle edennyt niveltuho Korvaa vaurioituneet nivelpinnat keinomateriaaleilla

Lisätiedot

VARAUS JA LIIKERAJOITUKSET LONKAN TEKONIVELLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

VARAUS JA LIIKERAJOITUKSET LONKAN TEKONIVELLEIKKAUKSEN JÄLKEEN JARI SYRJÄNEN, ORTOPEDI ORTON OY, TEKONIVELOSASTO VARAUS JA LIIKERAJOITUKSET LONKAN TEKONIVELLEIKKAUKSEN JÄLKEEN Sidonnaisuudet Smith & Nephew Zimmer Stryker Biomet DePuy Historiaa Perinteenä ollut rajoiuaa

Lisätiedot

Polven osatekonivelleikkaus

Polven osatekonivelleikkaus Polven osatekonivelleikkaus Suomen Artroplastiayhdistys VIII ValtakunnallinenTekonivelkirurgian kurssi 19.-21.4.2017 Tampere Tuukka Niinimäki Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Luento- ja koulutuspalkkiot

Lisätiedot

Tekonivelkirurgian organisointi ja palveluntuotannon kehittäminen HUS-alueella

Tekonivelkirurgian organisointi ja palveluntuotannon kehittäminen HUS-alueella 1 Tekonivelkirurgian organisointi ja palveluntuotannon kehittäminen HUS-alueella HUS Ville Remes Antti Eskelinen Arja Mäkelä Erja Tenhunen Iiris Santala Ilkka Saario Eero Hirvensalo Nordic Healthcare Group

Lisätiedot

LONKKA- JA POLVITEKONIVELREVISIOIDEN SYYT TEKONIVELSAIRAALA COXASSA 2013

LONKKA- JA POLVITEKONIVELREVISIOIDEN SYYT TEKONIVELSAIRAALA COXASSA 2013 LONKKA- JA POLVITEKONIVELREVISIOIDEN SYYT TEKONIVELSAIRAALA COXASSA 2013 Jake von Hintze Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Joulukuu 2015 Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Lonkka- ja polviproteesit 2011

Lonkka- ja polviproteesit 2011 Terveys 2013 Hälsa Health TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Lonkka- ja polviproteesit 2011 Höft- och knäproteser 2011 Hanna Rautiainen +358 29 524 8694 hanna.rautiainen@thl.fi Anu Perälä

Lisätiedot

Laatu- ja terveyshyötytiedon käyttö Pohjoismaissa

Laatu- ja terveyshyötytiedon käyttö Pohjoismaissa Laatu- ja terveyshyötytiedon käyttö Pohjoismaissa 12.03.2015 Pia Maria Jonsson LT Yksikön päällikkö Reformit TERVEYDENHUOLLON LAATU Moniulotteinen käsite Tekninen laatu (prestanda) Lääketieteellinen vaikuttavuus

Lisätiedot

VI valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi 3.- 5.4.2013 Hotelli Scandic, Kuopio

VI valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi 3.- 5.4.2013 Hotelli Scandic, Kuopio VI valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi 3.- 5.4.2013 Hotelli Scandic, Kuopio Keskiviikko 3.4.2013 8.00 9.00 Ilmoittautuminen ja kahvi 9.00 9.05 Avauspuheenvuoro Polven tekonivel Moderaattori: Petri

Lisätiedot

Sairaalan volyymi. Leikkaajan volyymi(bozic et al. JBJS Am 2010) Standardoidut prosessit

Sairaalan volyymi. Leikkaajan volyymi(bozic et al. JBJS Am 2010) Standardoidut prosessit Konsta Pamilo } Potilaskohtaiset (Husted et al. Acta Ortho 2008) Ikä Siviilisääty Sukupuoli Liitännäissairaudet Sosiaaliset tekijät (den Hartog et al. 2015) Preop. Ja postop hemoglobin Kävelyn apuvälineiden

Lisätiedot

Oireita aiheuttavasta polven tai lonkan

Oireita aiheuttavasta polven tai lonkan Katsaus Ville Remes, Petri Virolainen, Jukka Kettunen ja Hannu Miettinen Polven nivelrikon kirurginen hoito Polven nivelrikon ensisijainen hoito on konservatiivinen. Jos se osoittautuu tuloksettomaksi,

Lisätiedot

Metalli-metalli -liukupintaisten lonkan tekonivelleikkausten 5-vuotisseurantatulokset

Metalli-metalli -liukupintaisten lonkan tekonivelleikkausten 5-vuotisseurantatulokset Metalli-metalli -liukupintaisten lonkan tekonivelleikkausten 5-vuotisseurantatulokset Henri Miettinen, Simo Miettinen, Hannu Miettinen, Jukka Kettunen Ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian klinikka,

Lisätiedot

Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES

Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS- Milloin potilas tulisi leikata? Potilas tulisi leikata silloin kun hänelle on leikkauksesta enemmän hyötyä kuin haittaa

Lisätiedot

Lonkan ja polven tekonivelet 2018

Lonkan ja polven tekonivelet 2018 31 2019 26.8.2019 2018 Päälöydökset Lonkan ja polven tekonivelten leikkauksia keskitetään yhä isompiin yksiköihin. Yliopistollisten ja keskussairaaloiden tekonivelleikkausten osuus on kasvanut 5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät. Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS

Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät. Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS Sisältö / Kohdunpoiston Komplikaatiot Insidenssi ja kehitys Suomessa Vaikuttavat tekijät: Gynekologisen

Lisätiedot

Tutkimustoiminta Coxassa

Tutkimustoiminta Coxassa Tutkimustoiminta Coxassa Antti Eskelinen Dosentti, apulaisylilääkäri, tutkimusjohtaja Yhteistyöverkostoseminaari 8.11.2016 Sisältö 1. Coxan strategia 2. Miksi ja miten? 3. Coxan tutkimusorganisaatio 4.

Lisätiedot

Lonkan tekonivelleikkaus modernia keraami-keraami liukuparia käyttäen. Lyhyen seuranta-ajan kliinisradiologiset tulokset

Lonkan tekonivelleikkaus modernia keraami-keraami liukuparia käyttäen. Lyhyen seuranta-ajan kliinisradiologiset tulokset Lonkan tekonivelleikkaus modernia keraami-keraami liukuparia käyttäen. Lyhyen seuranta-ajan kliinisradiologiset tulokset Pia Salo, Pirjo Honkanen, Aleksi Reito, Jorma Pajamäki, Antti Eskelinen Tekonivelsairaala

Lisätiedot

VTK päivät Logomo

VTK päivät Logomo Jari Mokka VTK päivät Logomo 25.4.2019 Turku Olkatekonivelen uusintaleikkaus Jari Mokka Ortopedi, LT Tekonivelsairaala Coxa Sidonaisuudet Luento- ja konsulttipalkkiota ZimmerBiomet Depuy Stryker Kongressimatkoja

Lisätiedot

Kuppirevisiot. Tyks/FAR Mikko Karvonen, Tyks VTK 2019

Kuppirevisiot. Tyks/FAR Mikko Karvonen, Tyks VTK 2019 Kuppirevisiot Tyks/FAR 2018 Mikko Karvonen, Tyks VTK 2019 Kuppirevisiot Tyks 2018, acetabulum-komponentti peräisen syyn mukaan jaoteltuna Uusintaleikkauksen syy Lukumäärä Aseptinen irtoaminen, acetabulum

Lisätiedot

COXAN TEKONIVELREKISTERIN VALIDOINTI POLVEN ENSITEKONIVELLEIKKAUKSET

COXAN TEKONIVELREKISTERIN VALIDOINTI POLVEN ENSITEKONIVELLEIKKAUKSET COXAN TEKONIVELREKISTERIN VALIDOINTI POLVEN ENSITEKONIVELLEIKKAUKSET Sanna Multanen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Joulukuu 2012 Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

Lonkan tekonivelen liukupinnat,

Lonkan tekonivelen liukupinnat, Lonkan tekonivelen liukupinnat, dual mobility lukkokupit ja lukkokupit Lonkan tekonivelen liukupinnat, dual-mobility ja Jukka Kettunen Jukka Kettunen KYS KYS Terve lonkkanivel Kaikkiin lonkan tekonivelen

Lisätiedot

Keijo Mäkelä 1, Antti Eskelinen 2, Pekka Pulkkinen 3, Pekka Paavolainen 4, Ville Remes 2. Aineisto ja menetelmät

Keijo Mäkelä 1, Antti Eskelinen 2, Pekka Pulkkinen 3, Pekka Paavolainen 4, Ville Remes 2. Aineisto ja menetelmät Sementtikiinnitteisen lonkkatekonivelen pysyvyys 55 vuotiailla ja sitä vanhemmilla potilailla 12 yleisimmin käytetyn sementtikiinnitteisen tekonivelmallin pitkäaikaistulokset Suomen endoproteesirekisterin

Lisätiedot

Kaksiportainen vierianalytiikan koulutusmalli

Kaksiportainen vierianalytiikan koulutusmalli Kaksiportainen vierianalytiikan koulutusmalli Liisa Lehto SKKY:n kevätkoulutuspäivät Koulutusmallien kuvaus Kirjallisuushaun perusteella( CINAHL, Cohrane, Medline, Scopus tietokannat) on hyvin vähän raportoitu

Lisätiedot

Leikkausmäärien alueelliset erot, jonotusajat ja keskittyminen

Leikkausmäärien alueelliset erot, jonotusajat ja keskittyminen Näyttöön perustuva ortopedia HENNAMARI MIKKOLA, JUTTA JÄRVELIN, SEPPO SEITSALO JA ILMO KESKIMÄKI Ortopediset leikkaukset Suomessa 1987 22 Leikkausmäärien alueelliset erot, jonotusajat ja keskittyminen

Lisätiedot

Kiireettömän hoidon kriteerit ortopediassa. Juhana Leppilahti ortop dos,oyl 08.10.09

Kiireettömän hoidon kriteerit ortopediassa. Juhana Leppilahti ortop dos,oyl 08.10.09 Kiireettömän hoidon kriteerit ortopediassa Juhana Leppilahti ortop dos,oyl 08.10.09 OYS ortopedian osaamisalueet Johtoryhmä Prof, oyl, hayl Trauma Tekonivel Reuma Selkä Olka Jalka Endo LETE:n organisaatio

Lisätiedot

REUMAPOTILAIDEN TEKONIVELKIRURGIA SUOMESSA 1980 1998

REUMAPOTILAIDEN TEKONIVELKIRURGIA SUOMESSA 1980 1998 LÄÄKELAITOKSEN JULKAISUSARJA 4/2000 REUMAPOTILAIDEN TEKONIVELKIRURGIA SUOMESSA 1980 1998 Prof. Yrjö T. Konttinen Prof. Seppo Santavirta LL Ville Waris TULES-tutkimusseura 1 REUMAPOTILAIDEN TEKONIVELKIRURGIA

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA POTILASOHJAUS HANKE 2009-2011 TEKONIVELPOTILAAN OHJAUS

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA POTILASOHJAUS HANKE 2009-2011 TEKONIVELPOTILAAN OHJAUS NÄYTTÖÖN PERUSTUVA POTILASOHJAUS HANKE 2009-2011 TEKONIVELPOTILAAN OHJAUS Hanke- esittely Tekonivelpotilaan hoitoketju Mitä potilasohjaus on? Nivelrikko sairautena ja nivelrikon hoito polvi ja lonkka Käypähoitosuositukset

Lisätiedot

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUKSEEN TULEVIEN TYÖIKÄISTEN POTILAIDEN TOIMINTAKYKY JA ELÄMÄNLAATU ENNEN LEIKKAUSTA

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUKSEEN TULEVIEN TYÖIKÄISTEN POTILAIDEN TOIMINTAKYKY JA ELÄMÄNLAATU ENNEN LEIKKAUSTA POLVEN TEKONIVELLEIKKAUKSEEN TULEVIEN TYÖIKÄISTEN POTILAIDEN TOIMINTAKYKY JA ELÄMÄNLAATU ENNEN LEIKKAUSTA Sanna-Riina Nurmi Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö

Lisätiedot

Menetelmät ja tutkimusnäyttö

Menetelmät ja tutkimusnäyttö Menetelmät ja tutkimusnäyttö Päivi Santalahti Dosentti, Lastenpsykiatrian erikoislääkäri HUS ja THL Ihmeelliset vuodet juhlaseminaari 13.11.2018 12.12.2018 1 Lasten mielenterveyden kehitykseen voidaan

Lisätiedot

Laatu ja terveyshyöty terveydenhuollossa

Laatu ja terveyshyöty terveydenhuollossa Laatu ja terveyshyöty terveydenhuollossa Johtaja Juha Teperi Terveysfoorumi 12.3. 2015 Esityksen teemoja Mitä terveyshyöty on? Terveyshyödyn mittaamisesta Esimerkkejä jo otetuista kehitysaskelista Kuinka

Lisätiedot

Tekonivelpotilaan Fast-track hoito. Konsta Pamilo Keski-Suomen Keskussairaala

Tekonivelpotilaan Fast-track hoito. Konsta Pamilo Keski-Suomen Keskussairaala Tekonivelpotilaan Fast-track hoito Konsta Pamilo Keski-Suomen Keskussairaala 8.7.2017 Fast-track tekonivelkirurgia Heräämö kriteerit Yhtenäinen potilas informaatio hoitopolun jokaisessa pisteessä Potilaan

Lisätiedot

Lonkan tekonivelleikkauksen varhaisvaiheen komplikaatiot käytettäessä metalli-metalli -liukupintoja

Lonkan tekonivelleikkauksen varhaisvaiheen komplikaatiot käytettäessä metalli-metalli -liukupintoja Lonkan tekonivelleikkauksen varhaisvaiheen komplikaatiot käytettäessä metalli-metalli -liukupintoja Tatu Mäkinen, Ville Remes Ortopedian ja traumatologian klinikka, Töölön sairaala ja Peijaksen sairaala

Lisätiedot

Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen

Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen 20.5.2002 2845/4/00 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen LEIKKAUKSEN ODOTUSAJAN PITUUS, VOIMAVAROJEN VARAAMINEN PÄIVYSTYS- LEIKKAUKSIA

Lisätiedot

Polven periproteettiset murtumat

Polven periproteettiset murtumat Polven periproteettiset murtumat VTK 2017 Mika Junnila TYKS Esiintyvyys Polven periproteettisten murtumien esiintyvyys on n 2,5% Patellamurtumat harvinaisia Mayo Clinic Joint Registry 0,68% Tibiamurtumat

Lisätiedot

Lonkan ja polven. tekonivelseuranta. Antti Eskelinen Dosentti, apulaisylilääkäri

Lonkan ja polven. tekonivelseuranta. Antti Eskelinen Dosentti, apulaisylilääkäri Lonkan ja polven tekonivelseuranta Antti Eskelinen Dosentti, apulaisylilääkäri Sidonnaisuudet (36 kk) Tutkimusrahoitusta (Coxalle) DePuy Luentopalkkioita DePuy, Duodecim-seura Taustaa Esityksen sisältö

Lisätiedot

MITEN POTILAAN KUVAAMAT OIREET LIITTYVÄT TEKONIVELKOMPLIKAATIOIHIN

MITEN POTILAAN KUVAAMAT OIREET LIITTYVÄT TEKONIVELKOMPLIKAATIOIHIN MITEN POTILAAN KUVAAMAT OIREET LIITTYVÄT TEKONIVELKOMPLIKAATIOIHIN Kokemukseen pohjautuvaa tietoa tarkoitettu fysioterapeuteille, jotka suorittavat t määräaikaistarkastuksia ä i k t k i tekonivelpotilaille

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN POTILAIDEN POLVITEKONIVELLEIKKAUSTEN KLIINISET TULOKSET JA LEIKKAUKSEN VAIKUTUS TOIMINTA- JA TYÖKYKYYN SEKÄ ELÄMÄNLAATUUN VUODEN

TYÖIKÄISTEN POTILAIDEN POLVITEKONIVELLEIKKAUSTEN KLIINISET TULOKSET JA LEIKKAUKSEN VAIKUTUS TOIMINTA- JA TYÖKYKYYN SEKÄ ELÄMÄNLAATUUN VUODEN TYÖIKÄISTEN POTILAIDEN POLVITEKONIVELLEIKKAUSTEN KLIINISET TULOKSET JA LEIKKAUKSEN VAIKUTUS TOIMINTA- JA TYÖKYKYYN SEKÄ ELÄMÄNLAATUUN VUODEN SEURANNASSA Antti Kovalainen Syventävien opintojen kirjallinen

Lisätiedot

Tyytymätön potilas lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen

Tyytymätön potilas lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen Tieteessä katsaus Petri Virolainen dosentti, sairaalajohtaja TYKS petri.virolainen@tyks.fi Jari Mokka LL (väit.), osastonlääkäri Matti Seppänen LL, osastonlääkäri Mika Junnila LL, osastonlääkäri Keijo

Lisätiedot

Synergy- BHR MOM-tekonivelen keskipitkän aikavälin kliinisradiologiset tulokset

Synergy- BHR MOM-tekonivelen keskipitkän aikavälin kliinisradiologiset tulokset Synergy- BHR MOM-tekonivelen keskipitkän aikavälin kliinisradiologiset tulokset Pyry Jämsä, Timo Puolakka, Jorma Pajamäki, Aleksi Reito ja Antti Eskelinen Tekonivelsairaala Coxa We analysed the mid-term

Lisätiedot

Lonkan ja polven tekonivelet 2016

Lonkan ja polven tekonivelet 2016 2 2018 30.01.2018 Lonkan ja polven tekonivelet 2016 Päälöydökset Vuonna 2016 tehtiin 9 656 lonkan tekonivelen sekä 12 251 polven tekonivelen ensileikkausta. Lonkkaleikkausten määrä oli noin 7 prosenttia

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

Implanttivalinta lonkan tekonivelrevisioissa

Implanttivalinta lonkan tekonivelrevisioissa Implanttivalinta lonkan tekonivelrevisioissa VIII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi 19.- 21.4.2017 Tampere Jarmo Kangas MD Tekonivelsairaala Coxa Implanttivalinta lonkan tekonivelrevisioissa Kirjallisuudessa

Lisätiedot

Polven Oxford-osatekonivelpotilaiden hoitotulokset Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

Polven Oxford-osatekonivelpotilaiden hoitotulokset Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Polven Oxford-osatekonivelpotilaiden hoitotulokset Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Jami Jonninen, Jukka Kettunen, Juha Lumiaho, Heikki Kröger Ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian klinikka,

Lisätiedot

Metalli-metalli liukupinta lonkan tekonivelleikkauksissa

Metalli-metalli liukupinta lonkan tekonivelleikkauksissa Metalli-metalli liukupinta lonkan tekonivelleikkauksissa 124 Bi-Metric-Stanmore proteesin 5 vuoden seurantatutkimus. Niilo Kivirinta, Ville Remes, Timo Juutilainen, Pekka Paavolainen, Mikko Manninen HYKS,

Lisätiedot

LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS DUAL MOBILITY - TEKONIVELTÄ KÄYTTÄEN LYHYEN SEURANTA-AJAN KLIINISET TULOKSET

LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS DUAL MOBILITY - TEKONIVELTÄ KÄYTTÄEN LYHYEN SEURANTA-AJAN KLIINISET TULOKSET LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS DUAL MOBILITY - TEKONIVELTÄ KÄYTTÄEN LYHYEN SEURANTA-AJAN KLIINISET TULOKSET Markus Tujunen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Tammikuu

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017

KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017 KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017 Keski-Suomen maakunnan väestörakenne ja väestöennuste vuodesta 2014 vuosiin 2030 ja 2040. Terveyden- ja vanhustenhuollon tarvevakioidut menot Keski-Suomen maakunnassa vuonna

Lisätiedot

Varsirevisiot. IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgiankurssi Turku Jarmo Kangas MD Tekonivelsairaala Coxa

Varsirevisiot. IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgiankurssi Turku Jarmo Kangas MD Tekonivelsairaala Coxa Varsirevisiot IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgiankurssi 24. 26.4.2019 Turku Jarmo Kangas MD Tekonivelsairaala Coxa SIDONNAISUUDET TEKONIVELSAIRAALA COXA VASTAANOTTO LÄÄKÄRIKESKUS MEHILÄINEN KOULUTUSMATKOJA

Lisätiedot

Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus

Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus Mahdollisuus käyttää terveydenhuollon palveluita maksukyvystä riippumatta on tärkeä terveyspoliittinen tavoite. Terveyspalvelujen saatavuutta on usein

Lisätiedot

Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus

Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus Markku Vuorinen, Kaisa Huotari, Ville Remes Lääketieteellinen tiedekunta,

Lisätiedot

Mitä on näyttö vaikuttavuudesta. Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Mitä on näyttö vaikuttavuudesta. Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Mitä on näyttö vaikuttavuudesta Matti Rautalahti Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sidonnaisuudet Päätoimi Suomalaisessa Lääkäriseurassa Duodecimissa Suomen ASH ry hallitus Tieteellinen näyttö Perustana

Lisätiedot

Terveyteen liittyvä elämänlaatu terveydenhuollon arvioinneissa. Risto Roine LKT, dos. Arviointiylilääkäri HUS

Terveyteen liittyvä elämänlaatu terveydenhuollon arvioinneissa. Risto Roine LKT, dos. Arviointiylilääkäri HUS Terveyteen liittyvä elämänlaatu terveydenhuollon arvioinneissa Risto Roine LKT, dos. Arviointiylilääkäri HUS 2 Taustaa Terveydenhuollon mahdollisuudet vaikuttaa sairauksiin lisääntyneet, mutta samalla

Lisätiedot

Olkapään tekoniveltyypit: eri proteesityyppien esittely

Olkapään tekoniveltyypit: eri proteesityyppien esittely Olkapään tekoniveltyypit: eri proteesityyppien esittely Jari Mokka TYKS Total shoulder arthroplasty is a viable treatment for painful shoulder. Total shoulder arthroplasty devices have developed significantly

Lisätiedot

Postoperatiivisen i peroneushermovaurion hoitokäytännöistä Suomen endoproteesihoitajat ry. Tietoja ja ajatuksia tekonivelpotilaan hoidosta 19.- 21.4.2007 Katri Patteri fysioterapeutti Tekonivelsairaala

Lisätiedot

Katsaus menetelmien arviointiin Suomessa, mitä on saatu aikaan. Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Ylilääkäri, HUS ja KYS

Katsaus menetelmien arviointiin Suomessa, mitä on saatu aikaan. Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Ylilääkäri, HUS ja KYS Katsaus menetelmien arviointiin Suomessa, mitä on saatu aikaan Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Ylilääkäri, HUS ja KYS Terveydenhuollon käytettävissä olevat resurssit ovat rajalliset ja niiden

Lisätiedot

Lonkan tekonivelleikkaus dual mobility -tekoniveltä käyttäen lyhyen seuranta-ajan kliiniset tulokset

Lonkan tekonivelleikkaus dual mobility -tekoniveltä käyttäen lyhyen seuranta-ajan kliiniset tulokset Lonkan tekonivelleikkaus dual mobility -tekoniveltä käyttäen lyhyen seuranta-ajan kliiniset tulokset Markus Tujunen, Eerik Skyttä, Antti Eskelinen Tekonivelsairaala Coxa Tekonivelen sijoiltaanmeno eli

Lisätiedot

NIVELRIKON VAIKEUSASTEEN JA POLVEN VIRHEASENNON VAIKUTUS POLVEN TEKONIVELLEIKKAUKSEN LOPPUTULOKSEEN

NIVELRIKON VAIKEUSASTEEN JA POLVEN VIRHEASENNON VAIKUTUS POLVEN TEKONIVELLEIKKAUKSEN LOPPUTULOKSEEN NIVELRIKON VAIKEUSASTEEN JA POLVEN VIRHEASENNON VAIKUTUS POLVEN TEKONIVELLEIKKAUKSEN LOPPUTULOKSEEN Heta Eskola Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Maaliskuu

Lisätiedot

Polven sisäsyrjän osatekonivelleikkaus Miller-Galante II -tekonivelellä

Polven sisäsyrjän osatekonivelleikkaus Miller-Galante II -tekonivelellä Polven sisäsyrjän osatekonivelleikkaus Miller-Galante II -tekonivelellä keskipitkän aikavälin kliiniset ja radiologiset tulokset Esa Koskinen 1, Pekka Paavolainen 1, Antti Eskelinen 2, Arsi Harilainen

Lisätiedot

Ortopedisten potilaiden ohjaus. Johansson Kirsi, TtM (väit ) Lehtori ma. Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

Ortopedisten potilaiden ohjaus. Johansson Kirsi, TtM (väit ) Lehtori ma. Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos Ortopedisten potilaiden ohjaus Johansson Kirsi, TtM (väit.3.11.2006) Lehtori ma. Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos Ohjaus ortopedisessa hoitotyössä Ohjaus keskeinen toiminto hoitotyössä Laki potilaan

Lisätiedot

Nykyaikaisen sementointitekniikan erityisosaamista

Nykyaikaisen sementointitekniikan erityisosaamista Nykyaikaisen sementointitekniikan erityisosaamista PALACOS THE GOLD STANDARD LAATU. ASIANTUNTEMUS. INNOVAATIO. Nykyaikainen sementointitekniikka artroplastiikkaan. PALACOS -luusementti on yli 50 vuoden

Lisätiedot

Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää?

Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää? Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää? Riittävä tutkimuksen otoskoko ja tulos Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tutkimuksen

Lisätiedot

Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen

Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen Leikkausalueen infektioiden ehkäisy, WHO:n ohjeiden soveltaminen INTO-päivät, 6.11.2018 Dipoli Kaisa Huotari LT, Infektiolääkäri HUS, Tulehduskeskus, Peijaksen sairaala Tässä esityksessä jätän vähemmälle

Lisätiedot

Tekonivelpotilaan leikkausindikaatiot, lonkan tekonivelleikkaukset. Matti Seppänen Ortopedi Lasten ja nuorten aikuisten lonkkakeskus TYKS

Tekonivelpotilaan leikkausindikaatiot, lonkan tekonivelleikkaukset. Matti Seppänen Ortopedi Lasten ja nuorten aikuisten lonkkakeskus TYKS Tekonivelpotilaan leikkausindikaatiot, lonkan tekonivelleikkaukset Matti Seppänen Ortopedi Lasten ja nuorten aikuisten lonkkakeskus TYKS Polvi- ja lonkkanivelrikko Polvi- ja lonkkanivelrikko Suomalaisen

Lisätiedot

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN)

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) Prospektiivinen kohorttitutkimus tulehduksellisia reumasairauksia sairastavista potilaista Suomen reumatologisen yhdistyksen (SRY) vuonna 1999 perustama Tiedonkeruu

Lisätiedot

Asiakaspalautteen merkitys laboratoriovirheiden paljastamisessa. Taustaa

Asiakaspalautteen merkitys laboratoriovirheiden paljastamisessa. Taustaa Asiakaspalautteen merkitys laboratoriovirheiden paljastamisessa Paula Oja, TtT Laboratorio, Oulun yliopistollinen sairaala Potilasturvallisuustutkimuksen päivät 26. 27.1.2011 1 Taustaa Laboratorion tulee

Lisätiedot

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa Tutkimus Tampereen yliopistollisen sairaalaan erityisvastuualueen ja Oulun kaupungin terveyskeskuksissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto 2016. http://urn.fi/urn:isbn:978-952-03-0178-1

Lisätiedot

Tekonivelinfektion riskitekijät. Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS

Tekonivelinfektion riskitekijät. Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS Tekonivelinfektion riskitekijät Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS Yleistä Infektion kehittymiseen vaikuttavat monet eri tekijät Riskiin vaikuttaa potilas-,

Lisätiedot

Lonkan fiksaatiometodin valinta

Lonkan fiksaatiometodin valinta Lonkan fiksaatiometodin valinta IX Valtakunnallinen tekonivelkurssi Turku Logomo24.4.2019 Mikko Manninen, Orton Lonkan tekonivelen kiinnitysmenetelmät Molemmissa komponenteissa voidaan käyttää joko kiinnityssementtiä

Lisätiedot

Pitkäaikainen kipu polven tekonivelleikkauksen jälkeen on verrattain yleistä. Kipuja esiintyy

Pitkäaikainen kipu polven tekonivelleikkauksen jälkeen on verrattain yleistä. Kipuja esiintyy Pitkäaikainen kipu polven tekonivelleikkauksen jälkeen Pitkäaikainen kipu polven tekonivelleikkauksen jälkeen on verrattain yleistä. Kipuja esiintyy useammin uusintaleikkauksen kuin ensileikkauksen jälkeen.

Lisätiedot

Tekonivelpotilaan hoitoketjun seurantajärjestelmä

Tekonivelpotilaan hoitoketjun seurantajärjestelmä Tekonivelpotilaan hoitoketjun seurantajärjestelmä 17.11.2010 Tekonivelpotilaan hoitoketjun seurantajärjestelmä Laadunseuranta tekonivelkomponentit, leikkaustekniikat, kuntoutus hoidon vaikuttavuus elinikäinen

Lisätiedot

Terveyteen liittyvä elämänlaatu lonkan ja polven tekonivelleikkaukseen jonottavilla potilailla. Vertailu vastaavanikäiseen normaaliväestöön

Terveyteen liittyvä elämänlaatu lonkan ja polven tekonivelleikkaukseen jonottavilla potilailla. Vertailu vastaavanikäiseen normaaliväestöön 310 SOT 4/2004 VOL 27 Terveyteen liittyvä elämänlaatu lonkan ja polven tekonivelleikkaukseen jonottavilla potilailla. Vertailu vastaavanikäiseen normaaliväestöön Johanna Hirvonen, Marja Blom, Ulla Tuominen,

Lisätiedot

Sanni Leppänen. POLVEN TEKONIVELLEIKKAUKSEN VAIKUTUS POTILAIDEN TYÖKYKYYN JA KIPULÄÄKKEIDEN KÄYTTÖÖN Prospektiivinen 2 vuoden seurantatutkimus

Sanni Leppänen. POLVEN TEKONIVELLEIKKAUKSEN VAIKUTUS POTILAIDEN TYÖKYKYYN JA KIPULÄÄKKEIDEN KÄYTTÖÖN Prospektiivinen 2 vuoden seurantatutkimus Sanni Leppänen POLVEN TEKONIVELLEIKKAUKSEN VAIKUTUS POTILAIDEN TYÖKYKYYN JA KIPULÄÄKKEIDEN KÄYTTÖÖN Prospektiivinen 2 vuoden seurantatutkimus Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Lääketieteen lisensiaatin

Lisätiedot

Uusintaleikkausten asiantuntija

Uusintaleikkausten asiantuntija C Uusintaleikkausten asiantuntija AL P O Asiantuntemus. Sitoumus. Vastuullisuus. Revisioartroplastian tietotaito. Tehokas teknisen asiantuntemuksen yhdistäminen, edistyksellinen ajattelutapa ja asioiden

Lisätiedot