Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
|
|
- Pertti Sala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toiminta- ja taloussuunnitelma
2 Sisältö: sivu asia 3 Yleistä 4 Resurssit 5 Missio, visio ja yhdenvertaisuus 6 LiikU vuonna Liikkuva lapsuus 12 Lisää liikettä nuorille ja aikuisille 14 Elinvoimainen seuratoiminta 18 Urheilijan ja valmentajan polun tukitoimet 19 Budjetti Henkilöstö 2
3 YLEISTÄ: Kesäkuussa 2012 perustettiin liikunnan ja urheilun yhteinen valtakunnallinen järjestö Valo ry. Sen tehtävänä ja tavoitteena on varmistaa lisää laadukasta liikettä paikallistasolle. Järjestö toteuttaa koko liikuntakentän yhteistä visiota Olemme maailman liikkuvin urheilukansa vuonna Käytännössä tämä jakaantuu kahteen osioon liikunnan lisäämiseen ja menestyvään huippu-urheiluun. Tavoitteena on, että liikunta ja/tai urheilu kuuluu jokaisen suomalaisen elämään liikkuvasta lapsuudesta koko läpi elämänkulun. Kesäkuussa 2016 Valo päätettiin lakkauttaa saman vuoden loppuun mennessä. Se siirtää toimintansa ja vastuunsa Olympiakomitealle. Näin vuoden 2017 alusta lukien OK hoitaa sekä liikunnallisen elämäntavan että huippuurheilun asiat ja kehittämisen. Vuoden 2015 alusta lukien ollut järjestökentän organisoitumisen arviointi on tullut päätökseen ja toiminnot on keskitetty yhdelle organisaatiolle. Olympiakomitean säännöt muutettiin kesäkuisessa kokouksessa. Niillä liikuntajärjestöillä, jotka eivät ole aikaisemmin olleet olympiakomitean jäseniä on ollut mahdollista hakea ensimmäisen kerran OK:n jäsenyyttä syksyn 2016 aikana. Liikunnan aluejärjestöillä ei sääntöjen mukaan tätä mahdollisuutta ole. Alueet eivät näin ollen kuulu kattojärjestöön jäseninä. Kevään 2017 aikana luodaan sopimuspohjainen järjestelmä, jolla alueet tuottavat niitä palveluja, joita OK:n kanssa sovitaan. Näitä ovat ainakin seuratoiminnan tukemiseen ja kehittämiseen liittyvät palvelut. LiikUn toimintasuunnitelmaa ohjaa siis osittain nämä yhteiset sopimukset, mutta ennen kaikkea se toiminta, jolle on tarvetta ja kysyntää. Siitä LiikUlla on vahvat kokemukset aikaisemmilta vuosilta sekä verkostomainen toimintatapa, jolla jatkuvasti otetaan ja saadaan palautetta eri toimijoilta tarvittavista palveluista. Kesäkuussa 2016 hyväksyttiin liikuntajärjestöjen yhteinen menestyssuunnitelma. Suunnitelmat on työstetty ja tehty neljän sisältöalueen pohjalta. Nämä ovat: liikkuva lapsuus, lisää liikettä nuorille ja aikuisille, elinvoimaista seuratoimintaa ja menestyvää huippu-urheilua. Nämä sovitut asiat on otettu huomioon LiikUn vuoden 2017 toiminta- ja taloussuunnitelmassa ja LiikU organisoituu näiden sisältöalueiden mukaan. Toisin sanoen osa LiikUn toiminnasta on yhteisesti ja valtakunnallisesti sovittujen asioiden toteuttamista ja osa Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien toimijoiden tarpeista lähtevää toimintaa Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa käytyjen tuloskeskustelujen mukaan alueiden roolina on jatkossakin pääsääntöisesti yhteiskuntavastuullisen liikunnan edistäminen eli ihmisten liikkumaan aktivoiminen ja seurojen toimivuuden tukeminen. Alueet tukevat laaja-alaista liikunnan ja urheilun edistämistä. Kohderyhminä ovat niin organisoidun liikunnan toimijat kuin tavalliset arkiliikkujat. Alueet ovat tukemassa toiminnallaan laaja-alaista liikkumaan aktivointia paikallistasolla. LiikU haluaa olla mukana aktiivisesti käynnissä olevassa maakunta- ja sote-uudistuksessa. Tavoitteena on, että liikunnan asema vankistuu sekä kunta- että maakuntatasolla. LiikU on mukana kuntavaaleissa tuomalla liikunnan teemoja esille niin ehdokkaille kuin kuntiin valituille luottamuselinten henkilöille. LiikU jatkaa vuoden 2017 ajan Turun seutukunnan 11 kunnan yhteisen Rajattomasti liikuntaa Turun seudulla hankkeen hallinnointia. Vuonna 2011 käynnistynyt hanke on edennyt hyvin ja se on saanut paljon myönteistä julkisuutta. Mukana olevat kunnat ovat päättäneet jatkaa sitä vähintään vuoden 2018 loppuun saakka. Vuoden 2017 aikana arvioidaan miten yhteistyötä jatketaan ja hallinnoidaan tulevaisuudessa. Vuoden 2017 aikana tavoitellaan seuratietojärjestelmän, seuraverkon, laajentamista sekä LiikUn alueella että valtakunnallisesti. Myös maakunnalliset urheilugaalat järjestetään sekä Satakunnassa että Varsinais-Suomessa. 3
4 Resurssit LiikUn onnistumisen perusedellytys on toiminnassa mukana olevat osaavat ja innostuneet henkilöt. Osaaminen tarkoittaa eri toiminnan tasoilla mukana olevien ihmisten toimintatapojen, tiedon ja innostuksen sekä työhyvinvoinnin varmistamista ja kehittämistä. Keskeinen keino on koulutus sekä jatkuva toimintatapojen arviointi ja kehittäminen. Onnistunut henkilörekrytointi hallitus-, ja työryhmätyöskentelyyn on tavoitteiden saavuttamisessa tärkeää. Näihin tehtäviin pyritään löytämään parhaita mahdollisia asiantuntijoita, jotka ovat innostuneita kehittämään LiikUn toimintaa. Luottamushenkilöorganisaatiossa hallitus toimii aktiivisesti luoden linjoja ja avaten ovia. Työryhmätyöskentely perustuu sisältöalueiden mukaiseen toimintaan sekä ad hoc ryhmiin. Viestinnän ja markkinoinnin resurssivaje ratkaistaan tilapäisratkaisuilla, ostopalveluilla tai mahdollisesti yhteispalkkauksella mikäli löydämme siihen kumppanin. Viestinnän ja markkinoinnin tehostamiseksi uudet kotisivut erilaisine nykyaikaisine toimintoineen ja uusittuine uutiskirjeineen avautuvat ja käynnistyvät vuoden alussa. Henkilöstön innostuminen, työssään kehittyminen ja jaksaminen ovat keskeisiä tuloksekkaan toiminnan edellytyksiä. Jaksamisen tukemiseen kiinnitetään huomiota toimintatapoja sekä toimenkuvia tarkastamalla, keskusteluja käymällä sekä kehittämällä yhteissuunnittelua ja ajankäyttöä. Hyvin hoidettu talous ja taloudellisuus ovat LiikUn toiminnan johtavia toimintaperiaatteita. Talouden suunnittelu-, seuranta- ja raportointimenetelmiä kehitetään niin, että ne mahdollistavat tehokkaan ja sujuvan työskentelyn. Vaikka LiikU on saavuttanut viimeisten vuosien aikana erinomaisia toiminnallisia tuloksia, valtion perusavustus ei ole juurikaan kasvanut. Opetus- ja kulttuuriministeriö on uusinut tulosperusteet, joilla alueita avustetaan. Nk. Halilan selvitys kannustaa valtion rahanjakoa kasvavassa määrin nk. perustoimintaan. Vaikkakaan avustusten kokonaismäärä ei kasvane, uskotaan LiikUssa, että sen jo vuosia kiistatta saavuttamat hyvät tulokset kasvattavat valtionavun määrää vuodeksi Talousarvioon on kirjattu valtionavun määräksi euroa mikä on n. 30% kokonaistuotoista. Alhaisesta valtionavun prosentuaalisesta osuudesta johtuen kiristyvässä taloudellisessa tilanteessa LiikU joutuu tarkkaan pohtimaan toimintojaan ja toimenpiteitään sekä niiden resursointia. LiikU etsii ja pohtii toimintamalleja ja mahdollisia säästökohteita, joiden avulla varmistetaan hyvien toiminnallisten tulosten lisäksi hyvä taloudellinen tulos eli ei tappiota, ei voittoja. Hallitukselle raportoidaan talouden toteumasta vähintään neljä kertaa vuodessa. Toimitilojen osalta muutetaan kevään aikana Porissa toisiin tiloihin nk. Puuvillan alueelle. LiikUlaisten kanssa samoihin tiloihin tulevat myös Palloliiton Länsi-Suomen piirin, Satakunnan Pesiksen sekä Voimisteluliiton henkilöstöä. Turun toimiston muuttoa pienempiin tiloihin pohditaan myös kevään aikana. Toisena vaihtoehtona on tarjota nykyisistä tiloista työhuoneita lähinnä turkulaisille LiikUn jäsenseuroille. 4
5 LiikUn missio = päättymätön perustehtävä Innostamme liikunnalliseen elämäntapaan ja edistämme liikuntakulttuuria. LiikUn visio ja slogan Mitä teemme? Liikunta elämäntavaksi LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais-Suomessa liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä koulutamme seuratoimijoita, lasten kanssa työskenteleviä ja työyhteisöjä liikuttamaan muita yhdistämme liikuntatoimijat toteuttamaan alueellista palvelukokonaisuutta olemme innostaja ja uudistaja LiikUn painopistealueet lasten, nuorten ja aikuisten liikunnallinen elämäntapa seurojen elinvoimaisuus ja menestyvä urheilu YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVOSUUNNITELMA LiikU on laatinut syksyn 2016 aikana yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman. Suunnitelma on hyväksytty LiikUn syysvuosikokouksessa. Suunnitelmassa todetaan mitä yhdenvertaisuudella ja syrjinnällä tarkoitetaan ja määritellään miten LiikUn toiminnassa nämä asiat huomioidaan. Sen lisäksi suunnitelmassa todetaan kehittämiskohteet ja toimenpiteet sekä suunnitelman toteutus ja seuranta. Yhdenvertaisuussuunnitelma liitetään osaksi toimintasuunnitelmaa ja se näkyy ja huomioidaan kaikessa LiikUn toiminnassa. 5
6 LIIKU VUONNA 2017 Liikkuva lapsuus o Liikkuva koulu o Lisää harrastamisen mahdollisuuksia Koulut, seurat, leirit o Varhaiskasvatus Ilo kasvaa liikkuen! Lisää liikettä aikuisille ja nuorille o Työhyvinvointi o Liikunnan palveluketju o Harrastamisen lisääminen unelmat liikkeelle Elinvoimainen seuratoiminta o Koulutusta ja kehittämistä o Toimivan verkoston rakentaminen lajiliittojen ja kuntien kanssa o Yhteistyön toteuttaminen uuden Olympiakomitean kanssa Menestyvää urheilua o Urheiluakatemiaohjelman yhteistyö ja tukitoimet o Verkostojen kehittäminen ja tukeminen o Respect-ohjelma 6
7 Liikkuva lapsuus 2017 Liikkuva lapsuus 1. Tunti liikettä koulupäivään 2. Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän aikana, urheiluseuroissa ja lasten lomaaikana 3. Liikkuva varhaiskasvatus Liikkuva lapsuus, toimenpiteet ja mittarit Liikkuva koulu-ohjelma Lounais-Suomessa Tuki kunnille: Syntyy kuntien ja koulujen välisiä Liikkuva koulu verkostoja. Verkostoissa on mukana suomenja ruotsinkielisiä koulutoimijoita, liikuntajärjestöjä ja aluehallintoviranomainen. LiikU on aktiivinen verkostojen käynnistämisessä ja kokonaisuuden suunnittelussa Unelmat liikkeelle kouluhaasteet Suomen juhlavuonna: o Suomen kartta koulun pihalle maalattuna o Oppilaiden liikuntalupaus, opettajien liikuntalupaus, lupa liikkua tarra kouluun ja luokkaan. Tuki kouluille: Apuna toiminnan käynnistämisessä ja suunnittelussa Oppilaiden omaehtoisen liikkumisen edistämisessä koulupäivän aikana: välituntiliikunta, osallisuus mm. liikuntatapahtumissa Henkilökunnan osallisuus, osaaminen, työhyvinvointi Liikkumista edistävät olosuhteet Harrastus- ja liikuntakerhotoiminta ja siihen liittyvä yhteistyö liikuntajärjestöjen kanssa oppilaiden liikkumisen edistämiseksi Mittarit 80 % Lounais-Suomen alueen kouluista on rekisteröitynyt matkalle liikkuvaksi kouluksi. 50% Liikkuva koulu kouluista on mentoroinnin piirissä. LiikU tiedottaa valtakunnallisista kouluihin kohdistuvista liikuntakampanjoista koulun henkilökuntaan kuuluvaa osallistuu liikunnan täydennyskoulutukseen. Oppilaiden osallisuutta ala -ja yläkoulujen eri vuosiluokilla liikunnan avulla vahvistetaan, 3000 nuorta osallistuu vertaisohjaajakoulutukseen. Koulutetuille nuorille markkinoidaan Nuoret toimijat toimintaa. 10 innostunutta mentoria toimii Lounais-Suomen mentoriverkostossa, 90% koulutoimijoista on tyytyväisiä saamaansa apuun koulupäivän liikunnallistamiseksi ja kerhotoiminnan kehittämiseksi. 7
8 8
9 2. Lisää harrastamisen mahdollisuuksia Verkostotyö Kootaan yhteen paikalliset toimijat toteuttamaan monipuolista harrastus- ja kerhotoimintaa lapsille. Koulu - seura /järjestö, yhteistyömallien kehittäminen paikallisesti Osaamisen lisääminen Harrasteliikunnan sekä lasten liikunnan ohjaajakoulutukset seuraohjaajille Viestintä Alueellisesti liikuntajärjestöjen yhteisen viestinnän toteuttaminen koulutoimijoiden suuntaan Hyvien toimintamallien levittäminen Haetaan uusia resursseja liikunnallisen iltapäivätoiminnan edistämiseen ja toteuttamiseen. Loma-ajan harrastustoiminta LiikUn laadukkaat leirit ja liikuntapäivät lapsille ja nuorille kokoavat yli 6000 lasta liikunnan pariin. Ne tarjoavat osallisuuden ja oppimisen paikkoja sekä viestivät perheille päivittäisen liikkumisen merkityksestä. Leiriläisten ja leirille osallistuvien aikuisten liikuntalupaukset. Mittarit 1. Harrasteryhmien ja liikuntakerhojen määrä 2. Koulutuksiin osallistuneiden määrä 3. Loma-ajan harrastustoimintaan osallistuneiden määrä sekä palaute 9
10 3. Liikkuva varhaiskasvatus 1. Valtakunnallisen Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmatyön paikallinen edistäminen 2. Alueellisen ja paikallisen verkostotyön edistäminen ja kehittäminen 3. Varhaiskasvattajien liikuntaosaamisen vahvistaminen 4. Uusien tukityökalujen ja sisältöjen kehittäminen varhaiskasvattajien työn tueksi 1.Valtakunnallisen Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmatyön paikallinen edistäminen Innostetaan sekä päiväkotiyksiköitä että kuntia mukaan Ilo kasvaa liikkuen ohjelmaan kohtaamalla kuntien yhdyshenkilöitä ja varhaiskasvatustoimijoita eri foorumeissa Perehdytetään kuntatoimijoita ohjelmaan sekä tarjotaan Ilo kasvaa liikkuen -ohjelman sivuston käytön tukea hankkeen yhteyshenkilöille kunnassa. Tuetaan mukaan lähteneitä kuntia kehittämisprosessin käynnistämisessä toteuttamalla Pienten askelten perehdytys -työpajoja 2. Alueellisen ja paikallisen verkostotyön edistäminen Luodaan alueellisia tai paikallisia verkostoja, joissa osaaminen ja kokeilut lasten päivittäisen liikkeen lisäämisestä siirtyvät kasvattajien välillä. Verkostojen tavoitteena on tukea päivähoidon päälliköitä, ohjaajia sekä päiväkotien johtajia kehittämistyössä. Vahvistetaan verkostotyön avulla liikunnan asemaa paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa Vahvistetaan moniammatillista yhteistyötä eri toimijoiden välillä huomioiden mm. oppilaitosyhteistyö, sosiaali- ja terveystoimi erityisesti neuvolatoiminnan osalta sekä paikallinen liikuntatoimi. Lisäksi mahdollistetaan uusien yhteistyötahojen mukaan tuleminen Edistetään alue-, kunta-sekä yksikkökohtaisten liikuntatiimien syntymistä huomioiden paikkakuntakohtaiset erot. 3. Varhaiskasvattajien liikuntaosaamisen vahvistaminen uusinta tutkimustietoa hyödyntäen Tuetaan kuntatoimijoita sekä varhaiskasvattajia lasten liikunnan edistämisessä tarjoamalla mentorointia ja sparrausta. Mentorina toimivat kokeneet, osaavat varhaiskasvattajat. Jalkautetaan päivitetyt Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset kentälle Edistetään varhaiskasvattajien osaamista motoristen taitojen havainnoinnin osalta. Tavoitteena on luoda ja vahvistaa yhtenäisiä käytäntöjä ja toimintatapoja yksikkö-, kunta- ja seutukuntakohtaisesti. 4. Uusien tukityökalujen ja sisältöjen kehittäminen varhaiskasvattajien tueksi Kehitetään laadukkaita materiaaleja varhaiskasvattajien työn tueksi lasten päivittäisen liikkumisen edistämisessä Kehitetään Liikkuva varhaiskasvatus työpaja, jonka sisältönä on mm. varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset, kehittämistiimin tai tiimien synnyttäminen yksiköihin, kehittämisalueiden tunnistaminen sekä toimenpiteiden valitseminen sekä suunnitteltujen toimenpiteiden toteuttaminen suoraan käytäntöön. Luodaan työkaluja motoristen taitojen havainnoinnin tueksi esim. valtakunnallisen Innostun liikkumaan hankkeen kanssa. Luodaan Toiminnallinen opettaminen liikkeen keinoin -koulutus, joka tukee toiminnallisten menetelmien käyttöä osana varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa. Unelmien liikuntavuosi: 10
11 Mittarit Toteutuneiden toimenpiteiden määrällä (mm. verkostojen syntyminen, kehittämistoimenpiteiden määrä) Uusien koulutusten osalta arviointia niiden sisällöstä ja toimivuudesta. Varhaiskasvattajilta saatu palaute. Muutosta kuntatasolla sekä maakuntatasolla voidaan seurata hyödyntäen tehtyjä nykytilan arvioita ja niissä tapahtunutta muutosta (Valo). 11
12 Lisää liikettä nuorille ja aikuisille LiikU on alueen johtava aikuisväestön kunto- ja terveyttä edistävän liikunnan asiantuntija, joka edistää liikuntaa tukevia ja kehittäviä päätöksiä sekä lisää aikuisväestön tietoisuutta liikunnan merkityksestä hyvinvoinnille. LiikUn tavoite on terveyttä edistävien tahojen yhteistyön lisääminen Liikunta elämäntavaksi. LiikU toimii sekä Valon aikuisliikunnan että KKI-ohjelman alueellisena toimijana. KKIohjelman kanssa järjestämme yhteisyössä SuomiMies rekkakiertueen sekä liikuntaneuvonta seminaarikiertueen. Yhteisöliikunnan tarkoituksena on toteuttaa eri järjestöjen, yritysten ja muiden yhteisöjen kanssa hankkeita sekä koulutuksia, joilla vahvistetaan niiden terveyttä edistäviä liikuntamuotoja. Väestön ikärakenteen muutos sekä ikääntyvien ja työ- ja toimintakyvyn säilyttäminen on iso haaste myös LiikUlle. Liikuntatottumusten ja elintapojen muutosten tavoitteena on saada aikuisväestö liikkumaan omatoimisesti. LiikUn järjestämien tapahtumien tavoitteena on innostaa ihmisiä aloittamaan liikuntaharrastus. Tapahtumia toteutetaan seurojen ja muiden tahojen yhteistyöllä. Vuonna 2017 edistämme 1. Työhyvinvointia 2. Liikunnan palveluketjujen kehittämista sote-yhteistyöllä 4. Harrastamisen lisäämistä unelmat liikkeelle Työhyvinvointi Työyhteisöt voivat monin tavoin vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Panostus kannattaa ja näkyy paitsi hyvänä henkenä työssä, myös asiakastyytyväisyytenä ja toiminnan laatuna eli euroina viivan alla. Kun työhyvinvointi on kunnossa, henkilöstö viihtyy, sairauspoissaolot vähenevät ja työntekijöiden työurista tulee paitsi mielekkäämpiä myös pidempiä. Toimenpiteinä ovat kuntotestaukset, liikuntaohjelmat ja koulutus. Uudistamme palveluamme jotta voisimme paremmin auttaa työyhteisöjä kehittymään. Työhyvinvoiva koulu hankkeella kehitetään koulujen henkilöstön työhyvinvointia. OKM:n rahoittama hanke toimii molempien maakuntien alueella. Tulemme kehittämään myös verkostomaista toimintaamme työyhteisöjen keskuudessa. Toteutamme myös paikallisen testikiertueen alueellamme 12
13 Liikunnan palveluketjujen kehittäminen sote-yhteistyöllä Liikkumattomuudesta aiheutuviin ongelmiin yritetään löytää kustannustehokkaita ratkaisuja yhä useammin ennaltaehkäisevällä toiminnalla. Ennaltaehkäisevää toimintaa ovat muunmuassa varhainen puuttuminen, ohjaus ja neuvonta sekä moniammatillinen ja hallintokuntien rajat ylittävä yhteistyö. Rajapinnasta liimapinnaksi-kehittämishankkeen tavoitteena on luoda toimintamalleja ja -tapoja lounaissuomalaisten terveyden ja terveysliikunnan edistämiseksi uusiutuvassa kunta ja sote-maailmassa. Hankkeen osatavoitteita vuonna 2017 ovat: kunnan eri hallintokuntien (liikunta-, sosiaali- ja terveystoimen)ja muiden terveysliikuntatoimijoiden yhteistyön kehittäminen ja tiivistäminen, ennaltaehkäisevän terveysliikuntatoiminnan sitominen osaksi sosiaali- ja terveystoimen perustoimintaan sekä toimivan ja pysyvän terveysliikuntaketjun luominen läpi rajapinnan Hankkeelle haetaan kehittämisrahaa KKI-ohjelmalta Harrastamisen lisääminen Unelmat liikkeelle Modernin elämäntavan suurimpia haasteita on liikkeen väheneminen arkipäivästä. Harrasteliikunta on hieno mahdollisuus korvata tätä liikettä. Levitämme viestiä harrasteliikunnan mahdollisuuksista ja keinoista uudella aineistolla. Olemme mukana eri tapahtumissa kertomassa asiasta ja luomassa verkostoja. Koulutamme myös ohjaajia lisäämään harrasteliikuntaa. Liikkumisen Unelmavuosi tukee hyvin tätä viestiä. Haastepyöräily Kuntien välistä haastepyöräilyä jatketaan ja kehitetään edelleen molemmissa maakunnissa. 13
14 Elinvoimaista seuratoimintaa ja menestyvää huippu-urheilua Seuratoiminta LiikUn seuratoimintapalvelut jatkuvat pääosiltaan samanlaisina kuin edellisinäkin vuosina. LiikU tarjoaa seuroille koulutus- ja kehittämispalveluja, seurojen tarpeiden mukaisesti. Palveluihin kuuluvat mm. seurakäynnit, toimijoiden osaamisen lisäämiseen tähtäävät koulutukset ja toimenpiteet, seuratuen markkinointi ja tukitoimet. Lisäksi viestitään muista seuroja varten tuotetuista varainhankinnan keinoista. Edelleen jatketaan erilaisten respect toimintojen kehittämistä, sekä kannustetaan seuroja myös laatimaan omia palkitsemistapoja. Uuden Olympiakomitean seurayksikön kanssa rakennetaan tulevien vuosien linjauksia seurapalveluita koskien. Päätoimintamuodot tulevat olemaan a) seuratoiminnan peruspalvelut, b) seurojen laatujärjestelmät ja c) tulevaisuuden urheiluseurat. Näissä kolmessa toimintamuodossa tulee olemaan osaksi jo hyviksi todettuja sisältöjä, mutta myös paljon uuttakin nykyaikaa palvelevaa toimintaa. Nämä sisällöt rakentuvat vuoden 2017 aikana ja osaa varmasti pilotoidaan LiikUn alueella. Urheilun muutosprosessia varten käynnistetty yhteistoiminta-alue (YTA), jossa ovat mukana alueelliset lajiliittojen ja muiden palveluyksiköiden henkilöt, laativat myös vuonna 2017 yhteisen tuloskortin. Prosessin avulla varmistetaan, että LiikUn alueella on tarjolla samanlaisia ja tasoisia palveluja seuroille kuin muullakin Suomessa. Uudessakin toimintamallissa LiikU haluaa olla johtavassa asemassa seurojen tukemisessa. Yhteistoiminta-alue työryhmän kokoonpanoa laajennetaan, siten että sinne voivat tulla kaikki lajien aluepäälliköt ja lajivastaavat mukaan. Vuoden 2016 kokeilu ja työryhmätoiminta ollaan koettu hyväksi, mutta siihen pitää saada kaikki lajit mukaan. LiikUn palvelutuotannossa seurakenttään nähden on seuraavia kohdeasiakkaita: seuran toimihenkilöt, ohjaajat ja valmentajat, lapset, nuoret ja aikuiset sekä vaikuttaminen olosuhde- ja resurssiasioihin. Kenttä on laaja ja monipuolinen, joten vuosittain tulee tehdä valintoja LiikUn resurssien kohdistamiseksi. Vuoden 2017 toiminnassa keskitytään seuraavien päämäärien edistämiseen; Seuratukiprosessin tukitoimet YTA Lounais-Suomen verkostoyhteistyön toteuttaminen Seuroissa toimivien ammattilaisten tukeminen. Seuramentor -hanke Seuran hyvän hallinnon edistämistoimet Tasa-arvoisen seuratoiminnan tukeminen seurojen lähtökohdista, lisää laatua ja osaamista. Avoimet koulutukset, seurakäynnit, seuraprosessit LiikUn tasa-arvosuunnitelman mukaan Lajiliittoyhteistyön lisääminen Kuntayhteistyöllä osaamisen lisääminen Terve Maakunta hankkeen paikallistason toteuttaminen 14
15 Seuratukiprosessin tukitoimet OKM:n seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen toiminnan kehittämiseen ja se on ollut seurojen haettavissa jo usean vuoden ajan. OKM:n seuratoiminnan kehittämistuki on mahdollistanut jo monen vuoden ajan seuroille jonkun uuden toiminnon käynnistämisen. LiikU tiedottaa aktiivisesti seuroja kehittämistuesta sekä järjestää info- ja koulutustilaisuuksia hakijoille. OKM:n seuratoiminnan kehittämistuki on mahdollistanut jo monen vuoden ajan seuroille aloittaa jonkun uuden toiminnon. Samalla koko seuratukiprosessia on kehitetty yhä enemmän yhteistyössä OKM:n, lajiliittojen ja alueiden kanssa. Eräs keskeisiä toimintamuotoja on ollut hanke sparraus, jossa seuratukea hakevat tahot ovat saaneet paikallista apua liikuntajärjestöjen ja lajiliittojen seurakehittäjiltä. Tällä menettelyllä on saatu yhä parempia hankkeita aikaiseksi. Lisäksi lajiliitot ja alueet antavat hakemuksista lausunnot ja tämä on automaattisesti lisännyt myös lajien ja alueiden yhteisymmärrystä ja toisilta oppimista. Tukea saaneita seuroja tullaan myös kouluttamaan ja tutoroimaan, jotta ne saisivat hyviä tuloksia aikaiseksi seuratuen avulla. Syksyllä taas aloitetaan uuden seuratuen markkinointi ja infotilaisuuksien järjestäminen. Tämä kokonaisvaltainen prosessointi on aiheuttanut sen, että seuratuesta on tullut ympärivuotista toimintaa LiikUlle. Seuratukeen liittyy myös uusi sähköinen hakujärjestelmä- Seuraverkko. Seuraverkkoa ovat jo muutamat Turun alueen kunnat käyttännet kunta-avustusten haussa ja kokemukset ovat olleet niin rohkaisevia, että nyt OKM haluaa laajentaa sitä koko maahan. Seurojen opastaminen ja perehdyttäminen verkon käyttöön aiheuttaa myös paineita lisätä uudenlaista palvelua LiikUn urheiluyksikköön. YTA Lounais-Suomen verkostoyhteistyön toteuttaminen Suomeen on perustettu 7 yhteistoiminta-aluetta, joiden tehtävänä on verkostomaisesti koordinoida lajiliittojen, aluejärjestöjen, urheiluopistojen ja muiden toimijoiden yhteisiä palveluja. LiikUn Elinvoimainen seuratoiminta -työryhmä koostuu lajiliittojen alueella työskentelevistä henkilöistä. Työryhmä laatii yhteisen tuloskortin, jossa on uuden olympiakomitean seurayksikön kolme pääalueen tavoitteita ja toimenpiteitä. Vuoden 2017 merkittävämmäksi toimenpiteeksi tulee seuratuen yhteiset lausunnot OKM:lle. Seuroissa toimivien ammattilaisten tukeminen LiikUn alueella on noin sadalla seuralla päätoimisia tai psa-aikaisia palkallisia seuratoimijoita. Tehtävänimikkeenä on mm. toiminnanjohtajia, valmennuspäälliköitä, nuorisopäälliköitä, valmentajia, seurasihteereitä, päätoimisten kokonaismäärä on n. 200 henkilöä. Näiden seurojen tukeminen ja päätoimisten osaamisen ja jaksamisen varmistaminen on LiikUn yksi tärkeä tehtävä vuonna LiikU järjestää päätoimisille seuratyöntekijöille aamukahvitilaisuuksia, verkostotapaamisia ja ajankohtaisia koulutuskokonaisuuksia, talouden, markkinoinnin, verotuksen ja valmennuksen alueelta. Vuonna 2017 aloitetaan uusi Valmennusohjelma päätoimisille Potke, jonka tarkoituksena on auttaa osallistujia hallitsemaan paremmin omaa työtään ja työhyvinvointiaan. Lisäksi ohjelmassa kehitetään yhteistyötä oman lähijohdon kanssa sekä pyritään koko ajan ratkaisukeskeisyyteen, joka auttaa osallistujia päivittäisessä toiminnassa. Ohjelma sisältää viisi lähijaksoa, joista ensimmäinen oli jo vuoden 2016 puolella. 15
16 Seuramentor -hanke Suomalaisessa urheilujärjestelmän valinnoissa seuratoiminnan kehittäminen on yksi keskeisimmistä painopistealueista. Urheiluseuroilla on jatkuva tarve uusille ohjaajille ja valmentajille. Haasteena on rajallinen aika ja osaaminen rekrytointivaiheessa. LiikU pykii käynnistämään vuoden 2017 aikana Seuramentor - hankkeen, jolla kehitetään seuraohjaamisen- ja valmennuksen laatua koulutusten ja verkostotyön avulla. Hankkeen toiminta tukee paikallisen seura- ja yhdistystoiminnan kehittymistä ja toiminnan monipuolistumista. Samalla tuetaan kansalaisten aktivoimista liikkumaan omassa elinpiirissään lisääntyneen ja kehittyneen urheiluseuratoiminnan avulla. Hankkeen selvitystyötä tehdään 2016 loppuvuoden aikana ja varsinainen hanke käynnistetään tarvelähtöisesti kevään 2017 aikana. Seuran hyvän hallinnon edistämistoimet Urheiluseuran hyvä hallinto luo toimijoille turvallisuuden tunnetta, seuran toiminta on hyväksyttyä ja lain mukaista. Hyvällä hallinnolla seuran toimintaa organisoidaan ottamalla huomioon seuran säännöt, tarkoitus sekä sen eri sidosryhmien edut. Hyvällä hallinnolla suojellaan toiminnassa mukana olevien oikeuksia, kohdellaan heitä tasapuolisesti ja rohkaistaan heitä toimimaan aktiivisesti seurassa. Hyvään hallintoon kuuluvat seuran taloudellisten asioiden hyvä hoito sekä tietojen oikea ja oikea-aikainen raportointi jäsenistölle ja viranomaisille. Valo on yhteistyössä liikunnan aluejärjestöjen kanssa tuottanut palvelukokonaisuuden liikunta- ja urheiluseuroille. Nämä palvelu ovat samanlaisia jokaisessa Liikunnan aluejärjestössä. Nämä palvelut ovat Seuratoiminnan HelpDesk Oman seuran analyysi Seurajohdon ja seuratoimijoiden koulutukset Urheilu pelisäännöt ohjelmapaketin Seurakäynnit ja seurojen konsultointi VOK -koulutukset ohjaajille ja valmentajille Miten Sinettiseuraksi palvelun Kasva Urheilijaksi ohjelman koulutus-, testi- ja verkkopalvelun Varainhankintakeinoja urheiluseuroille Näistä palveluista on tehty oma esite, jossa on myös linkit verkkopalveluun. LiikU markkinoi ja toteuttaa näitä palveluja alueellisesti liikunta- ja urheiluseuroille. Yhteistyökoulutukset kuntien ja lajiliittojen kanssa räätälöidään niin, että niissä huomioidaan tähän palvelukokonaisuuteen liittyvät asiat. Tasa-arvoisen seuratoiminnan tukeminen seurojen lähtökohdista käsin LiikU on laatinut yhdenvertaisuussuunnitelma, jossa on seuratoimintaan liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä. Tiedotamme ja koulutamme seurojen toimijoita tasa-arvoiseen toimintaan. Käytännön toimenpiteinä otamme mm. huomioon omissa tapahtumissamme esteettömän kulkemisen esim. koulutus- ja kokoustiloja valitessamme. Edistämme koulutuksissamme ja viestinnässämme periaatetta, että liikuntaa ja urheilua on voitava harrastaa taito- ja tulotasosta riippumatta. Huomioimme toimintakyvyltään erilaiset ihmiset tapahtumien sisältöjen suunnittelussa, mahdolliset avustajat pääsevät aina maksutta tapahtumiimme. 16
17 Lajiliittoyhteistyön lisääminen Seurat tekevät tiiviistä yhteistyötä yleensä lajiliittonsa tai lajiliiton alueen kanssa. LiikU pyrkii kehittämään alueellista yhteistyötä kehittämällä yhteisiä palvelukokonaisuuksia lajiliittojen kanssa. Keskeisiä yhteistyömuotoja ovat seuran hallintokoulutukset, ohjaaja-valmentajakoulutukset sekä seurojen kehittämispolkujen tukeminen. Toimivan verkoston luominen edellyttää vain uutta ajattelua, sopimista ja markkinointia yhteisen tavoitteen eteen. Vuonna 2017 tehdään yhteistyötä seuratukea saaneiden seurojen kanssa niin, että seurat onnistuvat toteuttamaan hankkeensa. Lisäksi kuntien verkostotapaamisiin pyritään samaan lajiliittojen toiminnan esittelyä sekä samalla lisäämään vuoropuhelua ja tutustumista kuntien vapaa-aikaviranhaltijoiden ja luottamushenkiöiden kanssa. LiikU tekee seuratoiminnan kehittämisen osalta yhteistyötä useiden lajien kanssa, mm. Suomen Golfliitto käyttää LiikUn palveluita laatuseurojensa kehittämiseen. Kuntayhteistyö LiikU jatkaa tiivistä yhteistyötä kuntien kanssa. Aktiivinen kunta on yksi tärkeimmistä seuran kumppaneista, luoden edellytyksiä liikunta ja urheilutoiminnalle. Parhaimmillaan urheiluseura on taas kunnalle keskeinen osa sen hyvinvointipolitiikkaa. Parhaillaan on käynnissä hankkeita, joiden avulla paikkakunnan asukkaiden hyvinvointia edistetään liikunnan avulla. Hyvät kokeilut, kokemukset ja mallit ovat tuottaneet toimintamallin, joka voidaan monistaa myös uusien kuntien yhteistyössä. Olemme järjestäneet seuraparlamenttien, seurafoorumien ja seurojen yhteisten kokoontumisten avulla kuntien vapaa-ajan ja seuraväen yhteisiä kehittämisprosesseja, joiden toteuttaminen on parhaillaan käynnissä. LiikU neuvottelee myös ensi vuonna koulutuspaketteja, joissa kunta antaa resursseja järjestää edullisia koulutuksia seuraväelle ja LiikU toteuttaa ne. Alueiden yhteinen VOK ohjaaja ja valmentajakoulutusjärjestelmä antaa kunnille ja LiikUlle mahdollisuuden tehdä uudenlaista yhteistyötä, koska koulutus kohdistuu kaikkiin lajeihin. Terve Maakunta hanke LiikU sai vuonna 2015 Satakuntaliitosta maakunnan kehittämisrahaa uuden hanketoiminnan pilotointiin. Hankkeen nimenä on Terve maakunta. Hankkeen tarkoituksena on parantaa satakuntalaisten urheiluseurojen ja muiden yhdistysten valmiuksia liikuttaa terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia ihmisiä. Hankkeen onnistuminen edellyttää liikunta- ja urheiluseurojen ja muiden yhdistysten toiminnan linkittämistä vahvemmin osaksi liikunnan palveluketjua. Tämä edellyttää yhteistyön rakentamista kuntien liikunta- ja vapaa-aikatoimen sekä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Urheiluseuroilla on osaamista ihmisten liikuttamisessa ja osalla on myös jo nyt halua tarttua tähän haasteeseen. Tavoitteena on löytää muille seuroille sellaisia toimintamalleja, mm. uusia rahoitusmahdollisuuksia, uusia toimijoita, uusia harrastajia, uudenlaista arvostusta. Vuonna 2017 jatketaan yhteisten tilaisuuksien järjestämistä maakunnan muiden järjestökumppanien kanssa, kuten Satakylät ry:n, Leader-ryhmien ja Satakunnan Järjestöryhmän (Jytry) kanssa Muut toiminnot Seuratoiminnan tukeminen on sisäänkirjoitettu myös lasten ja nuorten sekä harrasteliikunnan painopistealueisiin, joiden kanssa lisätään yhteistyötä, painotus on koulu- ja kerhoyhteistyössä sekä perheliikunnassa. Lisää liikettä Suomi 100 -vuotta, toimii kokoavana yhteistyömuotona yksikköjen välillä. 17
18 Urheilijan ja valmentajan polun tukitoimet Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen toteuttaminen Jatketaan yhdessä Valon VOK sisältöjen toteutusta ja kehittämistä. Kehittämistyön tavoitteena on kokonaisvaltaisen valmennuksen ja ohjauksen edistäminen kaikissa lajeissa. Lisääntynyt osaaminen näkyy laadukkaana valmennuksena ja ohjauksena, lisääntyneenä lajien välisenä vuoropuheluna, hyvänä harjoitteluna ja terveenä urheiluna ja liikuntana. Jatkossakin valmentajat suorittavat lajiopinnot lajiliiton suositusten mukaisesti. LiikU pyrkii nettisivujen uudistamisen yhteydessä koordinoimaan ja viestimään paremmin kaikesta alueellisesta valmentajille suunnatusta koulutustoiminnasta. Vuoden 2017 aikana toteutetaan näitä uusia koulutuksia sekä avoimina että kuntien ja lajien aluejärjestöjen kanssa yhteistyönä. Urheiluakatemiatoimintaan osallistuminen Urheiluakatemiaverkosto on urheilijan polun perustukiratkaisu, jonka kautta urheilu ja opiskelu yhdistyvät ja urheilijalle on tarjolla osaava valmennus helposti saatavilla olevissa olosuhteissa. Urheiluakatemiaverkoston toimintatapa on osaamista lisäävä ja yhteistyöhön ohjaava. Erityisenä painopistealueena akatemiatoiminnassa on urheiluyläkoulujen toiminnan kehittäminen ja yläkoulujen mukaan saaminen toiminnan piiriin. LiikU / Jukka Pelkonen toimii SSA Satakunnan urheiluakatemia koordinaattorina vastaten toiminnan kehittämisestä, tukipalveluiden toteutumisesta, yhteistyökumppanuuksista ja verkostotyöstä yhdessä SSA valmennuspäällikön ja urheilulukion rehtorin kanssa. SSA sopimus tuo lisää yhteisiä henkilöresursseja akatemiatyöhön. Urheilun verkostotyöhön osallistuminen LiikU on mukana urheilun valtakunnallisessa verkostotoiminnassa, mm. akatemia-, huippu-urheilu ja ytaverkostot. Tämän työskentelyn kautta LiikU yhdessä muiden alueellisten huippu-urheilutoimijoiden kanssa pyrkii edistämään erityisesti valintavaiheen urheilijoille suunnattuja tukitoimia, urheilu ja opiskelun yhdistämistä ja urheilijan toimintaympäristön kehittämistä urheilijaa tukevalla tavalla. Lisäksi LiikU on perustanut alueellisen Urheilijan Polku - työryhmän, joka on koottu seurojen ja lajiliittojen asiantuntijoista. Ryhmä suunnittelee päätoimisten valmentajien verkostotyötä ja alueellista seminaaria. Lisäksi ryhmä pohtii urheilijan polun valintavaiheen tukitoimia, mm. mentaalivalmennuksen mahdollisuuksia. Valmennusosaamisen lisääminen ja seuroissa toimivien ammattilaisten tukeminen LiikU huolehtii alueellaan kaikille lajeille soveltuvasta valmentajien täydennyskoulutuksesta. Koulutus- ja yhteistyökumppanina ko. teemassa toimivat mm. Suomen Valmentajat, OK:n huippu-urheiluyksikkö, Saval ja alueen urheiluakatemiat. LiikUn ja urheiluakatemioiden yhteistyöllä kokoontuvat mm. valmentajaverkostot, joiden avulla pyritään auttamaan valmentajia verkostomaisella toimintatavalla. LiikU pyrkii välittämään ajankohtaista tietoa valmentajien tueksi mm. keräämällä ja markkinoimalla maakunnallista urheilun asiantuntijaverkostoa. Lisäksi LiikU järjestää useita koulutustilaisuuksia ja seminaareja valmentajille. Näiden tilaisuuksien iso tavoite on esitellä hyvin toimivia käytännön esimerkkejä valmennustoimintaan liittyen, lisätä lajien ja valmentajien välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta, tehostaa monipuolista harjoittelua ja nostaa esille valmennukseen liittyviä ajankohtaisia asioita. Vaikuttamista ja viestintää urheilutoiminnan alueelta LiikU viestii urheilutoimintaa koskevista ajankohtaisista asioista oman uutiskirjeen välityksellä. Uutiskirje ilmestyy jäsenrekisterissä oleville seuratoimijoille kuusi kertaa vuodessa. Lisäksi koulutuksia ja tapahtumia markkinoidaan LiikUn nettisivuilla ja suorilla sähköpostilähetyksillä. Respect palkitseminen LiikUn Respect palveluihin kuuluvat mm. Satakunnan ja Varsinais-Suomen Urheilugaalat, ansiomerkkijärjestelmä ja kuntien seuratyöntekijöiden palkitseminen. 18
19 BUDJETTI 2017 VARSINAINEN TOIMINTA BUDJETTI BUDJETTI Tilinpäätös TUOTOT osanottomaksut ,41 pääsylipputulot muut tuotot ,94 TUOTOT YHTEENSÄ ,35 KULUT palkat ,83 henkilöstösivukulut ,48 henkilöstökulut yhteensä ,31 vuokra- ja vastikekulut ,28 Poistot ,73 Muut kulut ostopalvelut ,01 matka- ja majoituskulut ,71 materiaalikulut ,6 muut toimintakulut ,79 muut kulut yhteensä ,11 KULUT YHTEENSÄ ,43 Varsinaisen toiminnan kulujäämä ,08 Varainhankinta Varainhankinnan tuotot ,57 Varainhankinnan kulut ,41 Varainhankinta yhteensä ,16 Sijoitustuotot ,39 Rahoituskulut 2585,87 Valtion toiminta-avustus Muut avustukset ,71 Avustukset yhteensä ,71 Tilikauden tulos ali-/ylijäämä ,31 Tulot yhteensä ,02 Kulut yhteensä ,71 19
20 BUDJETTI 2017 BUDJETTI BUDJETTI TOTEUTUI Liikkuva lapsuus tuotot ,49 kulut , ,68 Menestyvä seura- ja urheilutoiminta tuotot ,65 kulut , ,45 Lisää liikettä aikuisille tuotot ,05 kulut , ,99 Markkinointiviestintää tuotot kulut , ,99 Etutyötä, hallintoa ja rajattomasti tuotot ,3 kulut , ,66 Toimistokustannukset tuotot ,55 kulut , ,19 Sijoitustuotot ,39 Korkokulut ,87 Varainhankinta tuotot ,59 kulut , ,48 Valtionavustus Muut avustukset Poistot ,73 Tuotot yhteensä ,02 Kulut yhteensä ,71 TULOS ,31 20
21 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (LiikU) toimistot: Pori: Liisankatu 11, PORI (02) (uusi osoite alk. Pohjoisranta 11, PORI) Turku: Yliopistonkatu 31, TURKU (02)
22 22
23 23
24 LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais-Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä, seuratoimijoita ja työyhteisöjä liikuttamaan muita. Puhumme liikunnan puolesta päättäjille. 24
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2 YLEISTÄ: Kesäkuussa 2012 perustettiin liikunnan ja urheilun yhteinen valtakunnallinen järjestö Valo ry. Sen tehtävänä ja tavoitteena
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 1 Sisällys Yleistä... 3 Resurssit... 4 LiikUn missio = päättymätön perustehtävä... 5 LiikUn visio ja slogan... 5 Mitä teemme?...
Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 Hallitus 22.9.2015 YLEISTÄ: Kesäkuussa 2012 perustettiin liikunnan ja urheilun yhteinen valtakunnallinen järjestö Valo ry. Sen
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toiminta- ja taloussuunnitelma 2019 1 Sisällys Yleistä... 3 Resurssit... 4 LiikUn suunnat... 4 LiikUn painopistealueet... 5 Päivittäisen liikunnan kehittäminen...
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä
Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous
Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2014
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2014 1 2 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodelle 2014 Suomen hallitusohjelmassa todetut kehittämiskohteet sopivat LiikUn toimintaan
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,
LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos
LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän
Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille
Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2015
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2015 1 2 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodeksi 2015 Kesäkuussa 2012 perustettu uusi liikunnan yhteinen, valtakunnallinen järjestö
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LAPIN LIIKUNTA RY
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä
Liikunnan aluejärjestöt 2016
2016 Yhdessä enemmän 1 Liikunnan aluejärjestöjen toiminnan lähtökohta ja perustehtävä Liikunnan aluejärjestöjen toimintaa ovat ohjanneet vahvasti Opetus-ja kulttuuriministeriön (OKM) kanssa tehdyt tulossopimukset.
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA
Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry Järjestöneuvottelukunta 4.6.2018 Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry 1 PoPLi ry Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella toimiva liikunnan ja urheilun palvelujärjestö
Sinettiseura uudistus etenee
Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä
Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio
Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LISÄÄ LIIKETTÄ KOULUPÄIVIIN JA AKTIIVISUUTTA ILTAPÄIVIIN LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN JA VALON YHTEISISTÄ TUKITOIMISTA LIIKKUVILLE
Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku
Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen
OKM:n seuratuen haku
Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä
LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013
LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA Liikunnallinen elämäntapa Valossa Matleena Livson 17.9.2013 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua
Strategia 2014-2017 Versio 1.0
Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta
TUL ry:n strategia
TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet
Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue
Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat
LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 Kasva urheilijaksi tilaisuus 2.2.2016 Jukka Karvinen Liikunnallisen elämäntavat
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat
Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi
ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0
1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa
SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle
SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia
Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina
Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Hyvien käytäntöjen levittäminen kentälle Kunta- ja koulukohtaisen kehittämistyön tukeminen Osaamisen lisääminen Oppilaiden = vertaisohjaajien koulutus
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2013
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2013 1 2 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodelle 2013 Suomen hallitusohjelmassa todetut kehittämiskohteet sopivat LiikUn toimintaan
Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen. CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa
Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa Kaupungin sisäinen työ käynnistyy Vaihe 1 Miksi Tavoitteena löytää keinoja lisätä
Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma
Seurojen tukitoimet Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet strategiset tavoitteet jäsenistölle laadukasta kansalaistoimintaa tukevaa koulutusta seurojen toiminnan
LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi
LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi 1 Liikkuvan koulun tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi
Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto
Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta
Laatuseuratyön historia
Tähtiseura-ohjelma Laatuseuratyön historia Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) FootPass ja IcePass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja Uimaliitolla Sinetti- ja Huima-seuroja
Seuratoiminnan kehittämistuki 2019
Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 ylitarkastaja Sari Virta sari.virta@minedu.fi päivitetty 31.10.2018 Seuratoiminnan kehittämistuki Valtionavustus paikallistasolle. Hakija voi olla paikallinen liikuntaa
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9
Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen
Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus
Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus,
Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma Antti Blom, Varkaus, 11.04.17 Rehtorin rooli opettajien Liikkuva koulu toiminnan mahdollistajana Keskustelua väittämistä Rehtorin tehtävä on luoda edellytyksiä
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS
LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS Lasten liikunnan ohjaajakoulutus (ent. liikuntakerho-ohjaajan koulutus) Osat: 1. Tervetuloa lasten liikunnan ohjaajaksi 2. Monipuolinen lasten liikunta 3. Fyysinen toimintakyky
KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA
KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen
Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat
Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö
LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä KESKEISET PALVELUT KOULUILLE Mentorointi Koulutukset Kampanjat (VALO ry) Opintomatka Mikkelin liikkuviin
Sisältöalueiden toimenpiteet Tulostavoitteet Resurssit ja roolit Mittarit. SPORTSuomi
Sisältöalueiden toimenpiteet Tulostavoitteet Resurssit ja roolit Mittarit SPORTSuomi Sisällöt on valittu strategisista lähtökohdista Liikunnallinen elämäntapa 100 v Urheilijan polku Liikkujan polku 0 v
Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea
Tähtiseura-ohjelma 6.10.2018 Tähtiseura-päivät Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma Yhdessä työstetty Seurat, lajiliitot, liikunnan aluejärjestöt, Olympiakomitea
Monialainen yhteistyö
Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen
Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS
Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taustaa SVUL / Lajiliitot -> C, B, A järjestelmä (yleis- / lajiosa) 1990 luvun alun järjestömurros 5 -portainen yleiseurooppalainen koulutusjärjestelmä
Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011
Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen
Tähtiseurakahvit. Elokuu
Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen
SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.
Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti
Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön
Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Varhaiskasvatuksen liikuntaseminaari 19.9.2017 Myllymäen päiväkotikoulu Kouvolan varhaiskasvatuksen lasten
Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa
Auditointikoulutus 14.2.2019 2 Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa. 14.2.2019 3 14.2.2019 4 Tähtimerkit osa-alueittain 14.2.2019 5 14.2.2019 6 Tähtiseura-ohjelman polussa 3 vaihetta 14.2.2019 7 14.2.2019
Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7
TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sisällysluettelo 1. Yleistä 3 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3 3. Opiskelu... 5 3. Valmennus... 7 4. Tukipalvelut... 7 5. Hallinto ja talous.. 8 6. Tiedottaminen.. 8 2 1.
VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen
VERKOSTOISSA ON VOIMAA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen LIIKKUVA LAPSUUS VARHAISKASVATUKSEN HANKE LASTEN ARKILIIKKUMISEN LISÄÄMISEKSI 2 LIIKKUVA LAPSUUS HANKKEEN TAUSTATIETOJA Hanke
Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa
Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan
Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu
Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2 3 Sisällysluettelo 1. PHLU:n strategia ja toiminta... 4 2. Toiminta ja tavoitteet... 6 2.1. Elinvoimainen seuratoiminta... 6 2.2. Liikkuva lapsuus... 9 2.3. Lisää
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9
Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.
Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015 Valon peliajatus MAALIT Liikkuva lapsuus luo perustan sekä liikkujan että urheilijan poluille Liikkujan polku mahdollistaa liikunnallisen elämäntavan Seuratoiminta
Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä
Yhteinen visio Suomi maailman liikkuvin ja pohjoismaiden menestynein urheilukansa 2020 Visio on yhteinen päämäärä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle, sen eri toimijoille Visio voidaan saavuttaa
KEPLIN TOIMINTASUUNNITELMA Keplin vuosikokous Toholampi
KEPLIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Keplin vuosikokous Toholampi 26.11.2015 Tietoa Keplistä Perustettu 10.11.2997 Jäseniä 129 Toimisto Kokkolassa Henkilöstö 5-7 hlöä vuosittain Toiminta-alueella 21 kuntaa,
Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa
Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia ja inspiroivia yhteisöjä, joihin
Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin
Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Jukka Karvinen, Liikkuva koulu Ville Laivamaa, Lappeen koulun rehtori (aluerehtori) TYÖPAJAN KUVAUS: Koulujen välisen vuorovaikutuksen
LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO. Esittelydiat
LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO Esittelydiat Oletko koskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Voisiko tekemisiä yhdistää ja saada isompia tuloksia aikaiseksi? Kohderyhmä tiedossa, kanavat kunnossa Keneltä löytyisi
Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU
Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi
URHEILUAKATEMIAOHJELMA
URHEILUAKATEMIAOHJELMA Lajien ja koulujen yhteispeli Yläkouluseminaari 14.3.2019 19.3.20191 Urheiluakatemia- ja valmennuskeskusverkoston tavoite Varmistamme, että urheilijoilla on kansainvälisen vertailun
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten
Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja
Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Tampere 1.9.2015 Nina Korhonen ja Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntijat, Valo Verkoston rakenne Ohjelman
Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa
Turun Liikkuva koulu Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari 1.11.2018 Turun Liikkuva koulu Tavoite: jokainen peruskouluikäinen
Tähtiseurakahvit. Huhtikuu
Tähtiseurakahvit Huhtikuu Seuratoiminnan malli 2.0 ja laatutekijät Kolmen kehän malli I urheilutoiminta II seuran toiminnan organisointi III seuran ulkoinen toiminta 23.4.2018 3 Miksi muutos? Halutaan
Seurakehittäjien tapaaminen
Seurakehittäjien tapaaminen Vantaalla ma 19.1.2015 niina.markkanen@pohjois-savonliikunta.fi gsm: 050-322 3971 Yhteistyö Osaaminen Seuralähtöisyys Puheenvuoron sisällöt: 1. SEKE-hankkeen kuvaus 2. Yhteistyössä
J.Kinnunen / Kuntavaalit 17
J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät
Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille. www.salibandy.net
Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille www.salibandy.net Seuratuki: tarkoitus Liikunnan harrastaminen kaikille lapsille ja nuorille Liikunnallinen elämäntapa ohjatun seuratoiminnan kautta
ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0
1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi 2 Jatkossa samat toiminnot tarjolla koko maassa Neljä toiminnan osa-aluetta: menestyvä lisää
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
SportSuomi ja Sportalueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille
SportSuomi ja Sportalueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. SPORTSuomi Maailman liikkuvin urheilukansa
Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä!
Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä! Helsinki 27.1.2012 Millainen joukko koolla? Päiväkotien varhaiskasvattajia Kuntien varhaiskasvatuksesta vastaavia
Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017
Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta