Ilmastonmuutoksen viestintäseminaari
|
|
- Teija Haapasalo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ilmastonmuutoksen viestintäseminaari Boris Winterhalter: Osallistuin suurella mielenkiinnolla ilmastonmuutos-hankkeen viestintäseminaariin Seminaari oli hyvin organisoitu ja luennoitsijat olivat päteviä, joten kiitos hyvästä seminaarista. Se avasi silmäni näkemään missä Suomen virallinen ilmastostrategia tällä hetkellä etenee. Tähän asti ilmastostrategiaa on kehitelty virkamiesten toimesta, mutta nyt ollaan näköjään ottamassa peliin mukaan järeän luokan mielipidemuokkaajat ja mainosmiehet. Tavoitteena on ilmeisesti käännyttää viimeisetkin toisinajattelijat ajattelemaan myönteisesti edessä olevaa taistoa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Kansalaisten halutaan ymmärtävän, että Kioto-prosessi ja sitä seuraavat rajoitukset, verot, hinnannousut ovat kaikki toimenpiteitä maapallon asukkaiden hyväksi. Olisin itse valmis suuriinkin uhrauksiin jos tämä ihmisen kontolle sysätty päästöistä johtuva ilmaston lämpiäminen olisi tieteellisesti osoitettu todeksi. Olen kuitenkin prosessin tarpeellisuudesta aivan eri mieltä. Oma taustani Jotta näkemykseni saisivat oikeat kehykset, haluan ensiksi lyhyesti esittäytyä (tosin jotain löytyy myös kotisivuiltani). Aikoinani opiskelin HY:ssä fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa, geofysiikkaa ja pääaineena geologian molemmat tutkimussuunnat. Vuosien varrella Geologian tutkimuskeskuksen erikoistutkijana keskityin merenpohjan tutkimiseen ja myös Itämeren menneisiin vaiheisiin. Työmatkani veivät minut maapallon eri merille ja kaksi kertaa suomalaisissa retkikunnissa Etelämantereelle ja Weddellin merelle. Hyviä kollegoja löytyy näiltä matkoilta maapallon eri kolkista. Kaikessa tutkimustyössäni olen pyrkinyt perustelemaan näkemykseni ja päätelmäni todellisiin havaintoihin. Valtavirtaa en ole koskaan seurannut sokeasti vaan aina pyrkinyt suhtautumaan asioihin tieteellisen kriittisesti. Kuvittelen olevani arvostettu tutkija omalla sarallani. Tosin aktiivinen mielenkiintoni ei rajoitu pelkästään geologiaan vaan ulottuu yhtä lailla maapallon eliökuntaan kuin myös avaruustutkimukseen ja uusimman teknologian saavutuksiin. Edellä sanottu olkoon perusteluna omille ilmastonmuutosta koskeville kriittisille ajatuksilleni. Ilmastonmuutos ja sen lähihistoria 60-luvulla lämpömittarit maailmalla olivat jo pari vuosikymmentä osoittaneet laskevaa trendiä. Tällöin huhuttiin uuden jääkauden lähestymisestä. Kun sitten 70-luvulla lämpötilat näyttivät jälleen nousevaa trendiä, kaivettiin esille vanhat teoriat kasvihuonekaasujen roolista maapallon ilmaston säätelijöinä. Perustettiin IPCC ja syntyi ajatus ihmisen osuudesta ilmastonmuutokseen kasvihuonekaasujen kautta. Seurasin tuolloin aihetta o.t.o. Tilanne sai uuden käänteen kun lähes 15 vuotta sitten tanskalaiset herrat Egil Friis- Christensen ja Knut Lassen esittivät Euroopan vuotuisen keskilämpötilan ja auringon aktiivisuuden välisen erinomaisen korrelaation. Esko Kuusisto (Hydrologinen toimisto) osoitti tuolloin, että se koskee myös Helsingin lämpötilaa. Ongelmaksi muodostui sopivan teorian
2 puute. Ei osattu selittää miksi nimenomaan auringon aktiivisen jakson pituus (aurinkosyklin pituus vaihteli n vuotta) vaikutti maapallon keskilämpötilaan. Kesti lähes 10 vuotta ennen kuin jälleen tanskalainen avaruustutkija, Henrik Svensmark, esitti selityksen ilmiölle. Hän havaitsi, että auringon aktiivisen vaiheen aikana avaruudesta maahan tulevan kosmisen säteilyn määrä vähenee. Tämä selittyy aurinkotuulen kyvyllä pysäyttää (vähentää) kosmisen säteilyn määrää. Svensmark esitti teorianaan, että kosmisen säteilyn ansiosta ilmassa olevat pienet pölyhiukkaset ionisoituvat ja näin muodostavat helpommin kondensoitumiskeskuksia, joihin ilmassa oleva vesihöyry tiivistyy muodostaen pilviä. Svensmark osoitti, että pilvisyyden ja kosmisen säteilyn määrät korreloivat negatiivisesti, t.s. mitä aktiivisempi aurinko sitä vähemmän kosmista säteilyä ja sitä vähemmän pilviä ja mitä vähemmän pilviä sitä enemmän aurinko pystyi maapalloa lämmittämään. Tähän liittyvä fysiikka oli kuitenkin vielä ratkaisematta. Myös käyttökelpoisten havaintojen lyhyt aikajänne vaikeuttivat asian ymmärtämistä. Uudemmat havainnot osoittivat myös puutteita teoriassa. Näytti siltä, että korrelaatio ei ollutkaan kovin hyvä kun satelliiteista saatiin uusia havaintoja pilvisyydestä. Tähän ongelmaan on nyt esitetty ajatus, että alapilvet ovat ratkaisevia, ja näitä on taasen vaikea erottaa satelliittikuvissa jos samalla esiintyy eri korkeuksilla muitakin pilviä. Tällä hetkellä asiaa tutkitaan innokkaasti. Tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta, että aikoinaan Metlan eläkkeellä oleva pääjohtaja, Elias Pohtila, saattoi Pohjois-Suomessa tekemiensä metsän kasvua koskevien tutkimustensa perusteella todeta, että auringon syklit näkyivät selkeästi puulustoissa ja näin myös puiden kasvussa. Lämpötilalla oli vain sekundäärinen merkitys. Hiljan edesmennyt saksalainen astrofysiikko, Theodor Landscheidt (hae Googlella), oli menestyksellisesti, ennustanut tulevia Tyynen Meren el Niño ja la Niña ilmiöitä aurinkotutkimustensa perusteella. Samoin brittiläinen Piers Corbyn, joka johtaa Weather Action nimistä kaupallista pitkän ajan sääennustuksia tekevää yritystä, perustaa suursääennusteensa aurinkotutkimuksiin. IPCC toteaa viimeisimmässä, 3. arviointiraportissaan (IPCC/TAR), että auringon säteilyssä ilmenevät vaihtelut eivät riitä selittämään maanpinnalla mitattua lämpötilan nousua. Tosin ainakin osa mitatuista lämpötilan kohoamisista voidaan selittää kaupunkisaarekevaikutuksella. Auringon rooliin uskovat tutkijat selittävät lisäksi, että auringolla on myös muita, vielä huonosti tunnettuja, vaikutusmahdollisuuksia. Uusimmat ajatukset liittyvätkin auringon hiukkasvuohon ja magneettikentän vaihteluihin. Tässä suhteessa jäämme vielä odottamaan tuloksia. Aurinko näyttäisi uusimman tiedon valossa olevan ihmisen sijasta pääroolissa etsittäessä syyllistä maapallon lämpötilan vaihteluihin. IPCC/TAR/SPM Olen alunperinkin suhtautunut skeptisesti IPCC:n väittämiin, että havaittu maapallon keskilämpötilan n. 0,6 C:n nousu n. 150 vuoden aikana johtuisi ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasuista. Kun sain v lopulla käsiini kolmannen arviointiraportin, kauhistuin, etenkin luettuani siihen liittyvän päättäjille suunnatun yhteenvedon (SPM Summary for Policy Makers). On totta, että IPCC:n työhön osallistui toista tuhatta tutkijaa, joista tosin kaikki eivät olleet ilmastoasiantuntijoita. Lisäksi on edesvastuutonta väittää, että he kaikki osallistuivat raportin kirjoittamiseen. SPM on de facto pienen sisäpiirin kirjoittama eikä edes vastaa varsinaisen tieteellisen raportin sisältöä, sillä suurin osa varauksista ja epävarmuuksista on jätetty SPM:stä kokonaan pois. Koko raportti on lisäksi käynyt läpi ns. poliittisen tarkastelun,
3 jonka yhteydessä monia julkilausumia muokattiin kunkin jäsenmaan poliitikkoja miellyttävään muotoon vesittäen tai muuttaen tiedemiesten alkuperäisiä ajatuksia. Keskeisenä viestinä raportissa on lätkämailaksi mainittu maapallon lämpötilaa kuvaava käyrä. Viimeiset tuhat vuotta kattava käyrä perustuu pääosin pohjoisella pallonpuoliskolla tehtyihin puulustomittauksiin. Lustojen perusteella on arvioitu maapallon keskilämpötilan muutoksia viimeisen 1000 vuoden ajalta (proxy-tietoa). Tämän käyrän loppuosaan onkin sitten ympätty säähavaintoasemien vuotuisista keskilämpötiloista laadittu käyrä ja näin muodostui lätkämaila. Siinä proxy-arvot muodostavat varren ja mittarihavainnot mailan lavan. Koska lämpötilahavaintoja piti saada myös merialueilta (onhan maapallosta 70 % merta) kerättiin lämpötilahavaintoja merillä seilanneiden laivojen lokikirjoista sekä luonnollisesti myös edelleen harvoista uudemmista mittauspoijuista ja rannikon mittausasemista. Nämä lämpötiloja koskevat aikasarjat eivät kuitenkaan ole ajallisesti eivätkä paikallisesti kattavia. Kuitenkin matemaattiset ilmastomallit rakentuvat juuri näiden lämpötilatietojen varaan. Kun tapasin yhden käyrän tekijöistä, geologi Raymond Bradleyn, keväällä 2001 kysyin häneltä, miten tuo käyrä on päätynyt IPCC:n vignettiksi, hän totesi, että tieteellisessä sarjassa julkaista kuva on vapaasti käytettävissä (kunhan lähde mainitaan). Hän myönsi, että lavan kohdalla mittariarvot ja proxy-arvot eivät aivan vastanneet toisiaan, mutta että se saattoi johtua aerosoleista(?). Itse en millään ymmärrä miten pääosin kasvukaudella (kesällä), sateista, auringon valosta, ravinteista ja jopa tuhoeläimistä riippuvat puulustot voivat antaa luotettavaa tietoa kasvupaikan vuoden keskilämpötilasta. Tätä eivät myöskään suomalaiset geologisen koulutuksen saaneet dendrokronologit (puulustotutkijat) voi ymmärtää. Kun tähän vielä liitetään eri tasoisilta säähavaintoasemilta saatuja vuotuisia lämpötilan keskiarvoja laskettuna usean desimaalin tarkkuudella, ollaan mielestäni melko kaukana luotettavasta tieteestä. Lätkämailan varren suoruus on alun pitäen aiheuttanut ihmetystä, koska siinä eivät näy keskiajan lämpökausi eikä ns. pikku jääkausi. Keskiajalla oli aivan varmasti nykyistä selvästi lämpimämpää, joka ilmeni mm. Grönlannin asuttamisena. Itämeren sedimenteissä tämä lämpökausi näkyy myös hyvin selkeänä, lähinnä varsin merkittävänä orgaanisen aineksen määrän nousuna. Pienen jääkauden aikana koettiin eri puolilla maapalloa nälkää, katovuosia, vuoristojäätiköiden laajenemista ym. katastrofeja. IPCC:n skenaarioihin uskovaiset yrittävät väittää, että kyseiset vaiheet rajoittuivat Eurooppaan. Kun sitten tietoa näistä tapahtumista tuli myös muualta niin pohjoiselta kuin eteläiseltä pallon puoliskolta nämä samaiset uskovaiset yrittivät epätoivoisesti väittää, että ne ajoittuivat eri vuosille. Riittävän kritiikin jälkeen lätkämailan tekijät kuitenkin laativat v uuden käyrän, jossa esiintyy sekä keskiaikainen lämpökausi että ns. pieni jääkausi. Näin lätkämailan suorasta varresta olikin tullut kiharainen. Tosin vanhaa virheellistä käyrää siteerataan edelleen. Onko tämä rehellistä tiedettä? Aiheesta on julkaistu useita varsin kärkkäitä tieteellisiä julkaisuja. Sivukommenttina: Väitetään, että ennustettu ihmisen aiheuttama lämpiäminen hävittää jääkarhut sukupuuttoon. Kuitenki jääkarhut selviytyivät keskiajan lämpövaiheen yli, miksi ne eivät selviä seuraavankin lämpimämmän jakson yli? Lukiessani IPCC:n raportin merenpinnan nousua koskevaa kohtaa kauhistuin lisää. Raportin
4 tärkeimmät merenpintareferenssit tulivat Itämeren ja Pohjanmeren rannikoilta. Itämerellä Puolan Swinoucien ja Tukholman mareografeista saadut tiedot voitiin mukamas korjata jälkikäteen kun huomioidaan tiedot maannoususta. Nyt on vain niin, että tiedot maannoususta perustuvat nimenomaan samaisiin mareografitietoihin. Muualtakin maailmalta kantautui tietoja merenpinnan pysyvyydestä, havaittiin korkeintaan pientä jälkinousua joka oli seurausta jääkauden aikana n. 120 m nykyisen pinnan alapuolelle laskeneen merenpinnan tasaantumisesta ja pienestä lämpölaajenemisesta. Jo IPCC:n syntyaikoihin ilmastonmuutokseen oli liitetty uhkakuva merenpinnan tulevasta rajusta noususta, joka perustui uskoon jäätiköiden sulamiseen ja meri veden lämpölaajenemiseen ennustetun maapallon lämpötilan noususta johtuen. Näin ilmastonmuutoksen torjuntaan saatiin mukaan kaikki matalien rannikoiden ja saarivaltioiden asukkaat. Vanha geologituttavani Tukholman Yliopistosta, Nils-Axel (Niklas) Mörner, nykyisin INQUAn merenpintatyöryhmän puheenjohtaja, on käynyt mm. Malediiveilla tutkimassa aihetta, eikä merenpinnan noususta ole merkkiäkään. Edellä mainitut ja monet muutkin seikat johtivat siihen, että rupesin kriittisesti seuraamaan IPCC:n ja myös kansallisten tutkimuslaitosten toimintaa. Kaikki kynnelle kykenevät perustelivat suuria kalliita tutkimushankkeita ennustettujen uhkien varjolla. Toinen perustelematon uhkakuva liittyi äärimmäisten sääilmiöiden lisääntymiseen. Chris Landsea, NOAAn ja samalla myös IPCC raportin kantavimpia hirmumyrskytutkijoita, erosi IPCC-tehtävästään, koska hänen työryhmänsä puheenjohtaja, Kevin Trenbreth, esitti julkisesti mediatilaisuudessa, että pyörremyrskyt ovat lisääntyneet. Tämä väite oli täysin päinvastainen kuin mihin Chris Landsea oli päätynyt tutkimuksissaan. Kun Chris valitti tästä IPCC:n puheenjohtajalle, Rajendra Pachaurille, tämä totesi, että henkilökohtaisia mielipiteitä saa esittää, jopa IPCC: nimissä pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Se IPCC:n uskottavuudesta. ClimateSceptics Kolmannen arviointiraportin julkistamisen jälkeen toisinajattelevien tutkijoiden määrät lähtivät nopeaan kasvuun johtaen laajoihin verkottumisiin. Perustettiin keskusteluryhmiä, kotisivuja y.m. Vuonna 2001 syksyllä brittiläisen Energy and Environment lehden päätoimittaja oli tulossa Turkuun ja pyysi tapaamista tuolloin jo keskenämme tutuiksi tulleiden Jarl Ahlbeckin ja Timo Hämerannan kanssa. Tuolloin päätettiin perustaa kansainvälinen keskusteluryhmä alasta kiinnostuneita tutkijoita varten. Hämeranta otti asian tehtäväkseen ja näin perustettiin Climate Sceptics keskusteluryhmä ( johon tällä hetkellä osallistuu yli 260 tutkijaa eri puolilta maapalloa. Mukana on runsaasti keskeisissä IPCC-rooleissa olleita asiantuntijoita. Vaikka suuri osa suhtautuu skeptisesti IPCC:n kauhuskenaarioihin, joukossa on myös IPCC uskovaisia, joten mielipiteiden vaihto on vilkasta. Venäjän rooli Koko Kioto-prosessi oli vielä viime vuonna vaakalaudalla, koska vaaditut 55% allekirjoittajista oli täyttämättä. Venäjän mukaan saaminen olisi varmistanut asian. Venäjän tiedeakatemia oli kuitenkin ehdottoman kriittinen asialle. Tähän oli kaksi pääsyytä.
5 Ensinnäkin johtavat venäläiset tutkijat eivät uskoneet IPCC:n skenaarioihin, sillä venäläisten omat lämpötilahavainnot ja ilmastonmuutosta koskevat teoreettiset laskelmat eivät tukeneet niitä. Toiseksi, sovituilla päästörajoituksilla ei olisi minkäänlaista vaikutusta vallitsevaan ilmastoon. EU:n painostus ei aluksi tehonnut presidentti Putiniin, mutta kun EU tarjosi tukea mm. Venäjän liittymiseksi WTO:hon, presidentti katsoi voivansa allekirjoittaa sopimuksen. Kaiken kukkuraksi allekirjoitus ei juuri velvoittanut mihinkään, kun Neuvostoliiton saastuttavaa teollisuutta oli joka tapauksessa poistunut perestroikan seurauksena. Ilmastonmuutos argumenttina Kuten arvata saattoi maailmalta löytyi jos minkälaisia intressiryhmiä, joiden oli edullista joko tukea tai tyrmätä Kioto ja päästörajoitukset. Rehellisillä skeptikoilla olikin vaikeuksia vakuuttaa pyyteettömyyttään. Milloin väitettiin öljy-yhtiöiden kätyreiksi ja milloin ydinvoiman lobbareiksi. Kun tähän vielä liitetään mahdollisuus leimautua poliittisesti epäkorrektiksi niin useimmissa valtiorahoitteisissa tutkimuslaitoksissa työskentelevät pelkäsivät oman työpaikkansa puolesta, eivätkä ymmärrettävistä syistä halunneet asettua julkisen kritiikin kohteeksi. Monet tutkijat myös pelkäävät leimautuvansa johonkin leiriin kuuluviksi tai jopa saattamaan itsensä naurunalaiseksi. Itse en ole koskaan pelännyt esittää valtavirrasta poikkeavia käsityksiä enkä myöskään pelkää julkisesti myöntää erehtyneeni, kun tiedot tosiseikoista (havainnoista) muuttuvat. Dokumenttifilmi Tuomiopäivä peruttu Viimevuosina on esitetty dokumenttifilmejä, joissa IPCC:n kauhuskenaarioita on kritisoitu. Viimeksi nähty Tuomiopäivä peruttu (TV ) oli erinomainen esimerkki hyvästä dokumentista. Siinä esiintyneet henkilöt olivat luotettavia, pyyteettömiä tutkijoita, joita IPCC:n sanoma oli alkanut kalvaa. Heidän omat havaintonsa ja päättelynsä eivät tukeneet käsitystä ilmaston rajusta lämpenemisestä eikä sään ääri-ilmiöiden lisääntymisestä. Myös aiemmin mainittu lätkämaila sai filmissä ansaittua kritiikkiä. Viestintäseminaarin antia Edellä jo mainitsin, että viestintäseminaari oli antoisa, tosin ei vain positiivisessa vaan myös negatiivisessa mielessä. Järjestelyt kuten myös esitelmöitsijät olivat hyviä, mutta minua kylmäsi ajatus, että verorahoja tullaan käyttämään entistä aggressiivisemmin vaikuttamaan asenteisiin ja uskoon ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Varsinkin kun koko usko ihmisen kasvihuonepäästöjen vaikutuksesta ilmaston katastrofaaliseen lämpiämiseen ja äärisääilmiöiden lisääntymiseen perustuu toistaiseksi vielä varsin ontuviin matemaattisiin tietokonemalleihin. Satu Hassin Kiotoa koskeva kirjoitus (HS ) sisälsi varsin mielenkiintoisen analogian. Miksi ei oletettua ilmastonmuutosta kannata torjua kalliilla päästörajoituksilla kun kerran puolustusvoimiakin ylläpidetään olemattoman hyökkäysvaaran takia. Todella heikko argumentti. Oletan, että valtion raskaiden rattaiden pysäyttäminen ei enää onnistu vaan viestintäseminaarin antia tullaan hyödyntämään viestintäkampanjoinnissa. Tällöin tulisi ainakin rajoittua vain tieteellisesti todettujen seikkojen informoimiseen ja siinäkin toiminnassa korostamaan asiaan liittyviä epävarmuustekijöitä. Missään tapauksessa ei saa ihmisen aiheuttamaksi väitettyyn ilmastonmuutokseen liittää selkeitä luonnon katastrofeja, kuten tulvia
6 (syynä mm. peratut joet ja ojitetut metsät), myrskyjä (ollut ennenkin), sateet ja kuivuudet, ym. vitsaukset, tsunameista puhumattakaan. Jotkut väitteet saavuttavat surkuhupaisia piirteitä, kuten väitteet malariauhasta meillä Suomessa. Horkkasääski oli meillä aikoinaan varsin tuttu vitsaus, mutta lisääntyneen hygienian ja parantuneiden elintapojen takia kotisyntyinen malaria on Suomesta kokonaan kadonnut eikä se pienen lämpiämisen takia uudelleen pesiydy. Tästä ovat meidän lääkintäviranomaisetkin yhtä mieltä. Luontoliiton edustaja, tähdensi myös korkean moraalin merkitystä. Varsinkin lasten ja nuorten pelottelu erilaisilla uhkakuvilla on suorastaan rikollista toimintaa. Nyt jo lapset kertovat kodeissaan, miten myrskyt ja tulvat tulevat lisääntymään hiilidioksidipäästöjen takia. Kyseenalaistavat jopa saunoissa puunpolton oikeutusta. Elokuva The Day after Tomorrow oli kyllä hyvin huonosti harkittu seminaarin huipentuma. Hollywood spektaakkelina elokuva oli viihdyttävä ja erikoisefekteiltään todella mielenkiintoisesti toteutettu. Sen liittäminen ilmastonmuutoskeskusteluun osoittaa kuitenkin varsinaista asiantuntemattomuutta. Ilmastotieteen kanssa filmin anti on nollan arvoinen. Lopuksi Haluan vielä korostaa, että en missään tapauksessa kyseenalaista ympäristötietoisuuden lisäämistä. Vaimoni kanssa olemme mielestämme hyvin ympäristötietoisia: - Käytämme polkupyörää aina kun se on mielekästä, - Oman auton käyttö rajoittuu todelliseen kuljetustarpeeseen ja silloinkin pyritään samalla ajolla hoitamaan mahdollisimman monta tehtävää. - Omakotitalossamme Espoossa käytämme sekä puukiuasta että varastoivaa takkaa. - Jätteet lajitellaan siten, että biojäte kompostoidaan ja jätepaperi ja pahvi sekä isommat oksat ym. poltetaan keskuslämmityskattilassa. - Ilmastoinnissa on käytössä tehokas lämmön talteenotto. - Kesämökillä nestekaasun käyttö on hyvin rajallista sillä lähes kaikki ruoanvalmistus ja lämmitys hoituu puulla. - Tietokoneen ja iltavalaistuksen vaatima sähkö tuotetaan mökin katon aurinkokennoilla. Kaiken tämän teemme ympäristönsuojelun nimissä, emme ilmastonmuutoksen uhkakuvien takia. Voisimme jopa hyväksyä Kioto-prosessin, jos sen perusteluna olisi ollut todellisten ihmisten terveyttä vaarantavien ilmansaasteiden vähentäminen. Sen sijaan hiilidioksidin ei ole voitu todeta aiheuttavan ilmaston merkittävää lämpenemistä EIKÄ CO2 OLE ilmansaaste vaan välttämätön osa orgaanista elämää, kaikkien kasvien rakenneosa. ************************
Helmikuussa 2005 oli normaali talvikeli.
Boris Winterhalter: MIKÄ ILMASTONMUUTOS? Helmikuussa 2005 oli normaali talvikeli. Poikkeukselliset sääolot Talvi 2006-2007 oli Etelä-Suomessa leuto - ennen kuulumatontako? Lontoossa Thames jäätyi monasti
Mikä muuttuu, kun kasvihuoneilmiö voimistuu? Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos
Mikä muuttuu, kun kasvihuoneilmiö voimistuu? Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 15.4.2010 Sisältöä Kasvihuoneilmiö Kasvihuoneilmiön voimistuminen Näkyykö kasvihuoneilmiön voimistumisen
Uusinta tietoa ilmastonmuutoksesta: luonnontieteelliset asiat
Uusinta tietoa ilmastonmuutoksesta: luonnontieteelliset asiat Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 3.2.2010 Lähteitä Allison et al. (2009) The Copenhagen Diagnosis (http://www.copenhagendiagnosis.org/)
Mistä tiedämme ihmisen muuttavan ilmastoa? Jouni Räisänen, Helsingin yliopiston fysiikan laitos
Mistä tiedämme ihmisen muuttavan ilmastoa? Jouni Räisänen, Helsingin yliopiston fysiikan laitos 19.4.2010 Huono lähestymistapa Poikkeama v. 1961-1990 keskiarvosta +0.5 0-0.5 1850 1900 1950 2000 +14.5 +14.0
Johtuuko tämä ilmastonmuutoksesta? - kasvihuoneilmiön voimistuminen vaikutus sääolojen vaihteluun
Johtuuko tämä ilmastonmuutoksesta? - kasvihuoneilmiön voimistuminen vaikutus sääolojen vaihteluun Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 15.1.2010 Vuorokauden keskilämpötila Talvi 2007-2008
Luku 8. Ilmastonmuutos ja ENSO. Manner 2
Luku 8 Ilmastonmuutos ja ENSO Manner 2 Sisällys ENSO NAO Manner 2 ENSO El Niño ja La Niña (ENSO) ovat normaalista säätilanteesta poikkeavia ilmastohäiriöitä. Ilmiöt aiheutuvat syvänveden hitaista virtauksista
Ilmastonmuutos tilannekatsaus vuonna 2013
Ilmastonmuutos tilannekatsaus vuonna 2013 Kirsti Jylhä Ilmatieteen laitos Ilmastonmuutos AurinkoATLAS Sää- ja ilmastotietoisuudella innovaatioita ja uutta liiketoimintaa Helsinki 20.11.2013 Esityksen pääviestit
Ilmastonmuutos globaalina ja paikallisena ilmiönä
Ilmastonmuutos globaalina ja paikallisena ilmiönä Muuttuva Selkämeri Loppuseminaari 25.5.2011 Kuuskajaskari Anna Hakala Asiantuntija, MMM Pyhäjärvi-instituutti 1 Ilmasto Ilmasto = säätilan pitkän ajan
Ilmastonmuutos. Ari Venäläinen
Ilmastonmuutos Ari Venäläinen Maapallo on lämmennyt vuosisadassa 0.74 C (0.56 0.92 C). 12 kaikkein lämpimimmästä vuodesta maapallolla 11 on sattunut viimeksi kuluneiden 12 vuoden aikana. Aika (vuosia)
Ajankohtaista ilmastonmuutoksesta ja Espoon kasvihuonekaasupäästöistä
Kuva: NASA Ajankohtaista ilmastonmuutoksesta ja Espoon kasvihuonekaasupäästöistä Ympäristölautakunnan ja kestävä kehitys ohjelman ilmastoseminaari Espoo 3.6.2014 johannes.lounasheimo@hsy.fi Kuva: NASA
Miten Suomen ilmasto muuttuu tulevaisuudessa?
28.1.2019 Miten Suomen ilmasto muuttuu tulevaisuudessa? Ari Venäläinen, Ilari Lehtonen, Kimmo Ruosteenoja, Mikko Laapas, Pentti Pirinen Ilmatieteen laitos, Sään ja ilmastonmuutoksen vaikutustutkimus Ilmastonmuutosta
Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin
Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin BIOS 3 jakso 3 Hiili esiintyy ilmakehässä epäorgaanisena hiilidioksidina ja eliöissä orgaanisena hiiliyhdisteinä. Hiili siirtyy ilmakehästä eliöihin ja eliöistä ilmakehään:
IPCC 5. ARVIOINTIRAPORTTI OSARAPORTTI 1 ILMASTONMUUTOKSEN TIETEELLINEN TAUSTA
IPCC 5. ARVIOINTIRAPORTTI OSARAPORTTI 1 ILMASTONMUUTOKSEN TIETEELLINEN TAUSTA SISÄLLYSLUETTELO 1. HAVAITUT MUUTOKSET MUUTOKSET ILMAKEHÄSSÄ SÄTEILYPAKOTE MUUTOKSET MERISSÄ MUUTOKSET LUMI- JA JÄÄPEITTEESSÄ
Ilmastonmuutoksen vaikutukset tiemerkintäalaan
Ilmastonmuutoksen vaikutukset tiemerkintäalaan Ilmastonmuutosviestintää Suuri osa tämän esityksen materiaaleista löytyy Ilmasto-opas.fi sivustolta: https://ilmasto-opas.fi/fi/ Mäkelä et al. (2016): Ilmastonmuutos
Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä
Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen ilman sitä maapallolla olisi 33 C kylmempää. Ihminen voimistaa kasvihuoneilmiötä ja siten lämmittää ilmakehää esimerkiksi
IPCC 5. ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta
IPCC 5. arviointiraportti osaraportti 1: ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta Sisällysluettelo 1. Havaitut muutokset Muutokset ilmakehässä Säteilypakote Muutokset merissä Muutokset lumi- ja jääpeitteessä
Missä mennään ilmastonmuutoskeskustelussa
Missä mennään ilmastonmuutoskeskustelussa Ilmasto on ainaisessa muutostilassa. Mikä säätelee maapallon ilmastoa? Kasvihuonekaasut ja säteilypakote. Auringon aktiivisuus ja pilvisyys. Ovatko poliitikot
Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina
Esitelmä Voitto Valio Viinasen Inarin rajahistoria II kirjan julkistamistilaisuudessa Inarin Siidassa 16.12.2006 Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina Mauri Timonen Metla, Rovaniemen tutkimusyksikkö Metsäntutkimuslaitos
Ilmastonmuutos pähkinänkuoressa
Ilmastonmuutos pähkinänkuoressa Sami Romakkaniemi Sami.Romakkaniemi@fmi.fi Itä-Suomen ilmatieteellinen tutkimuskeskus Ilmatieteen laitos Ilmasto kuvaa säämuuttujien tilastollisia ominaisuuksia Sää kuvaa
Ilmastonmuutoksen vaikutukset säähän Suomessa
Ilmastonmuutoksen vaikutukset säähän Suomessa Lentosäämeteorologi Antti Pelkonen Ilmatieteen laitos Lento- ja sotilassääyksikkö Tampere-Pirkkalan lentoasema/satakunnan lennosto Ilmankos-kampanja 5.11.2008
Ilmastonmuutos ja ilmastomallit
Ilmastonmuutos ja ilmastomallit Jouni Räisänen, Helsingin yliopiston Fysikaalisten tieteiden laitos FORS-iltapäiväseminaari 2.6.2005 Esityksen sisältö Peruskäsitteitä: luonnollinen kasvihuoneilmiö kasvihuoneilmiön
ILMASTONMUUTOS JA KEHITYSMAAT
KEHITYSYHTEISTYÖN PALVELUKESKUKSEN KEHITYSPOLIITTISET TIETOLEHTISET 9 ILMASTONMUUTOS JA KEHITYSMAAT Ilmastonmuutosta pidetään maailman pahimpana ympäristöongelmana. Vaikka siitä ovat päävastuussa runsaasti
Uskotko ilmastonmuutokseen? Reetta Jänis Rotarykokous 24.10.2013
Uskotko ilmastonmuutokseen? Reetta Jänis Rotarykokous 24.10.2013 Maapallolle saapuva auringon säteily 100 % Ilmakehästä heijastuu 6% Pilvistä heijastuu 20 % Maanpinnasta heijastuu 4 % Lämpösäteily Absorboituminen
ILMASTONMUUTOS IHMISTEN SYYTÄKÖ?
ILMASTONMUUTOS IHMISTEN SYYTÄKÖ? Page 1 of 18 Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos ESITYS VIERAILIJARYHMÄLLE 13.V 2014 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. KASVIHUONEILMIÖ JA SEN VOIMISTUMINEN 2. KASVIHUONEKAASUJEN PÄÄSTÖSKENAARIOT
Mikä määrää maapallon sääilmiöt ja ilmaston?
Mikä määrää maapallon sääilmiöt ja ilmaston? Ilmakehä Aurinko lämmittää epätasaisesti maapalloa, joka pyörii kallellaan. Ilmakehä ja sen ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten paljon lämpöä poistuu avaruuteen.
AURINKO SÄÄTÄÄ ILMASTOA KOKEMÄKI 12.11.2013
AURINKO SÄÄTÄÄ ILMASTOA MARTTI TIURI professori emeritus AALTO YLIOPISTO, Radiotieteen ja tekniikan laitos KOKEMÄKI 12.11.2013 Verkko-osoite: www.solarwindonearth.com RION YMPÄRISTÖ- JA ILMASTOKOKOUS 1992:
ILMASTOMALLEIHIN PERUSTUVIA ARVIOITA TUULEN KESKIMÄÄRÄISEN NOPEUDEN MUUTTUMISESTA EI SELVÄÄ MUUTOSSIGNAALIA SUOMEN LÄHIALUEILLA
ILMASTOMALLEIHIN PERUSTUVIA ARVIOITA TUULEN KESKIMÄÄRÄISEN NOPEUDEN MUUTTUMISESTA EI SELVÄÄ MUUTOSSIGNAALIA SUOMEN LÄHIALUEILLA Tuulen voimakkuuden muutosarviot perustuivat periaatteessa samoihin maailmanlaajuisiin
ILMASTONMUUTOSSKENAARIOT JA LUONTOYMPÄRISTÖT
ILMASTONMUUTOSSKENAARIOT JA LUONTOYMPÄRISTÖT Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos kimmo.ruosteenoja@fmi.fi MUUTTUVA ILMASTO JA LUONTOTYYPIT -SEMINAARI YMPÄRISTÖMINISTERIÖ 17.I 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1.
Miten media vaikuttaa Itämeren suojelupolitiikkaan? Mia Pihlajamäki, Suomen ympäristökeskus, mia.pihlajamaki@ymparisto.fi Itämeri-foorumi, 7.6.
Miten media vaikuttaa Itämeren suojelupolitiikkaan? Mia Pihlajamäki, Suomen ympäristökeskus, mia.pihlajamaki@ymparisto.fi Itämeri-foorumi, 7.6.2012 Tausta Media ja Itämeren rehevöityminen Kolme esimerkkiä
Liikkumisvalinnat vaikuttavat ilmastoon. Kasvihuonekaasupitoisuudet ovat lisääntyneet teollistumista edeltävästä ajasta nykyaikaan verrattuna.
Ruokailutottumuksilla ei ole merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta. Liikkumisvalinnat vaikuttavat ilmastoon. Aurinko säätelee maapallon lämpötilan yleistä kehitystä. Viime vuosikymmeninä merenpinnan nousu
ILMASTONMUUTOS MITEN JA MILLAISTA TULEVAISUUTTA MALLIT ENNUSTAVAT? YLEISTYVÄTKÖ ÄÄRI-ILMIÖT?
ILMASTONMUUTOS MITEN JA MILLAISTA TULEVAISUUTTA MALLIT ENNUSTAVAT? YLEISTYVÄTKÖ ÄÄRI-ILMIÖT? Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI 25.I 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ
Pakkaset ja helteet muuttuvassa ilmastossa lämpötilan muutokset ja vaihtelu eri aikaskaaloissa
Pakkaset ja helteet muuttuvassa ilmastossa lämpötilan muutokset ja vaihtelu eri aikaskaaloissa Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos Sisältöä ACCLIM-skenaariot
ILMASTONMUUTOS TÄNÄÄN
ILMASTONMUUTOS TÄNÄÄN Aprés Ski mitä lumileikkien jälkeen? Prof. Jukka Käyhkö Maantieteen ja geologian laitos Kansallisen IPCC-työryhmän jäsen Viidennet ilmastotalkoot Porin seudulla 20.11.2013 Esityksen
Hallitustenvälisen. lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti
Mitä tiede sanoo Hallitustenvälisen lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti IPCC:n arviointiraportit Poikkeuksellinen koonti ja synteesi laajan ja monipuolisen tieteenalan tiedosta Erittäinin arvovaltainen
Mitä ilmastolle on tapahtumassa Suomessa ja globaalisti
Mitä ilmastolle on tapahtumassa Suomessa ja globaalisti Ilmastonmuutosviestintää Suuri osa tämän esityksen materiaaleista löytyy Ilmasto-opas.fi sivustolta: https://ilmasto-opas.fi/fi/ Mäkelä et al. (2016):
Tässä julkaisussa yli 420 ihmistä kertoo, mitä he toivovat Suomen päättäjien tekevän ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja mitä he lupaavat itse tehdä
Tässä julkaisussa yli 420 ihmistä kertoo, mitä he toivovat Suomen päättäjien tekevän ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja mitä he lupaavat itse tehdä ilmaston suojelemiseksi. Puhekuplakuvat on kerätty kesän
Päästöt kasvavat voimakkaasti. Keskilämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen. Toteutunut kehitys
Maapallon ilmasto on jo lämmennyt noin asteen esiteollisesta ajasta. Jos kasvihuonekaasupäästöjä ei nopeasti vähennetä merkittävästi, 1,5 asteen raja ylitetään. Päästöt kasvavat voimakkaasti Maapallon
Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?
Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? ClimBus päätösseminaari Finlandia-talo, 9.6.2009 Timo Karttinen Kehitysjohtaja, Fortum Oyj 1 Rakenne Kilpailuedusta ja päästöttömyydestä Energiantarpeesta ja
Ilmastonmuutos ja metsät: sopeutumista ja hillintää
Ilmastonmuutos ja metsät: sopeutumista ja hillintää METLA / MIL-tutkimusohjelma 2007-2012 Elina Vapaavuori METLA/Elina Vapaavuori: ILMASE -työpaja 06.11.2012 1 1 Nykyinen CO 2 pitoisuus, ~390 ppm, on korkeampi
Ilmastonmuutos eri mittakaavatasoilla
Ilmastonmuutos eri mittakaavatasoilla Jukka Käyhkö Maantieteen ja geologian laitos Kulttuuriympäristö ja ilmastonmuutos seminaari, Helsinki, 17.1.2018 Sää vai ilmasto? SÄÄ Sää on ilmakehän hetkellinen
Ilmastonmuutos Heikki Tuomenvirta, Ilmastokeskus, Ilmatieteen laitos
Ilmastonmuutos Heikki Tuomenvirta, Ilmastokeskus, Ilmatieteen laitos Sisältö Mikä on ilmastonmuutoksen tutkimuksen tuki päätöksenteolle: IPCC ja Ilmastopaneeli Ilmastonmuutos on käynnissä Hillitsemättömällä
ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUS METSIIN JA METSIEN SOPEUTUMINEN MUUTOKSEEN
ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUS METSIIN JA METSIEN SOPEUTUMINEN MUUTOKSEEN Metlan tiedotustilaisuus 27.5.2009 Risto Seppälä 1 TAUSTAA Vuonna 2007 luotiin Global Forest Expert Panel (GFEP) -järjestelmä YK:n
LÄMMITYSENERGIA- JA KUSTANNUSANALYYSI 2014 AS OY PUUTARHAKATU 11-13
LÄMMITYSENERGIA- JA KUSTANNUSANALYYSI 2014 AS OY PUUTARHAKATU 11-13 2 LÄMMITYSENERGIA- JA KUSTANNUSANALYYSI 2014 Yhtiössä otettiin käyttöön lämmön talteenottojärjestelmä (LTO) vuoden 2013 aikana. LTO-järjestelmää
Globaali näkökulma ilmastonmuutokseen ja vesivaroihin
Vesihuolto, ilmastonmuutos ja elinkaariajattelu nyt! Maailman vesipäivän seminaari 22.3.2010 Globaali näkökulma ilmastonmuutokseen ja vesivaroihin Tutkija Hanna Tietäväinen Ilmatieteen laitos hanna.tietavainen@fmi.fi
Sektoritutkimusohjelman ilmastoskenaariot SETUKLIM
Sektoritutkimusohjelman ilmastoskenaariot SETUKLIM 2011-12 Climate scenarios for Sectorial Research Ilmatieteen laitos Heikki Tuomenvirta, Kirsti Jylhä, Kimmo Ruosteenoja, Milla Johansson Helsingin Yliopisto,
Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä
Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Sadevettä valuu pintavaluntana vesistöön. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Joki
Ilmastonmuutokset skenaariot
Ilmastonmuutokset skenaariot Mistä meneillään oleva lämpeneminen johtuu? Maapallon keskilämpötila on kohonnut ihmiskunnan ilmakehään päästäneiden kasvihuonekaasujen johdosta Kasvihuoneilmiö on elämän kannalta
Mitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin?
Mitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin? Ilmastonmuutos on jo pahentanut vesipulaa ja nälkää sekä lisännyt trooppisia tauteja. Maailman terveysjärjestön mukaan 150 000 ihmistä vuodessa kuolee
Ilmaston ja sen muutoksen
Ilmaston ja sen muutoksen tutkimus Ilona Riipinen 28.9.2006 Helsingin yliopisto, fysikaalisten tieteiden laitos, ilmakehätieteiden osasto Sääjailmasto Sää = ilmakehän hetkellinen tila puolipilvistä, T
Säätiedon hyödyntäminen WSP:ssä
Säätiedon hyödyntäminen WSP:ssä Vesihuollon riskien hallinta ja monitorointi 24.-25.4.2013 Kuopio Reija Ruuhela, Henriikka Simola Ilmastokeskus 30.4.2013 Sää- ja ilmastotiedot WSP:ssä - yhteenvetona 1.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset energiasektoriin hköverkon sopeutumiseen Suomessa
Ilmastonmuutoksen vaikutukset energiasektoriin ja sähks hköverkon sopeutumiseen Suomessa FINADAPT 340 Veera Peltomaa & Miia Laurikainen 01.04.2008 Taustaa & menetelmät Tutkimuksen tavoitteena kartoittaa
Ilmastonmuutoksen todennäköisyysennusteet. Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos
Ilmastonmuutoksen todennäköisyysennusteet Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 13.1.2009 Epävarmuus ilmastoennusteissa Päästöskenaarioepävarmuus Ihmiskunnan tuleva käyttäytyminen Malliepävarmuus
ACCLIM II Ilmastonmuutosarviot ja asiantuntijapalvelu sopeutumistutkimuksia varten Kirsti Jylhä, Ilmatieteen laitos ISTO-loppuseminaari 26.1.
http://www.fmi.fi/acclim II Ilmastonmuutosarviot ja asiantuntijapalvelu sopeutumistutkimuksia varten Kirsti Jylhä, Ilmatieteen laitos ISTO-loppuseminaari 26.1.211 TEHTÄVÄ: tuottaa ilmaston vaihteluihin
esitelmästä Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
esitelmästä Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Ilmastotutkija Cliff Harris ja meteorologi Randy Mann ovat löytäneet vähintään 75 ilmaston viilentymistä
Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä
Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO
Miten ilmastonmuutos vaikuttaa liikunnan olosuhteisiin?
Miten ilmastonmuutos vaikuttaa liikunnan olosuhteisiin? Ari Venäläinen Ilmastotutkimus- ja sovellutukset Aineistoa: Ilmatieteen laitos / Ilmasto ja globaalimuutos IPCC ONKO TÄMÄ MENNYTTÄ 1 JA TÄMÄ NYKYISYYTTÄ
Suomen uuden ilmasto- ja energiastrategian tarkastelua
TuTu-Hesan Ilmastonmuutos-teemailta 10.2.2009 Suomen uuden ilmasto- ja energiastrategian tarkastelua Suomen ympäristökeskus Tausta Valtioneuvosto antoi uuden ilmasto- ja energiastrategian Pitkän aikavälin
Musta hiili arktisella alueella
Musta hiili arktisella alueella Kaarle Kupiainen (Erikoistutkija, FT) Arctic Hour Ympäristöministeriö, Aleksanterinkatu 7, Helsinki 28.5.2015, klo 8.30-9.30 Muiden ilmansaasteiden kuin musta hiilen ilmastovaikutuksista
Muuttuvan ilmaston vaikutukset vesistöihin
Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Muuttuvan ilmaston vaikutukset vesistöihin Noora Veijalainen SYKE Vesikeskus 3.6.2019 Johdanto Ilmastonmuutos on merkittävä muutospaine tulevaisuudessa vesistöissä
Ilmaston lämpeneminen, tietokonemallit ja todelliset mittaukset
Ilmaston lämpeneminen, tietokonemallit ja todelliset mittaukset - asian ytimen kiteytys, jota et virallisista tiedotusvälineistä löydä 15.9.2016 Alla olevat graafiset kuvat kiteyttävät mielestäni hyvin
Finnish climate scenarios for current CC impact studies
Finnish climate scenarios for current CC impact studies Kirsti Jylhä Finnish Meteorological Institute Thanks to J. Räisänen (HY), A. Venäläinen, K. Ruosteenoja, H. Tuomenvirta, T. Kilpeläinen, A. Vajda,
IHMISKUNTA MUUTTAA ILMASTOA
IHMISKUNTA MUUTTAA ILMASTOA Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos, Ilmastotutkimusryhmä KASVIHUONEILMIÖ ILMASTONMUUTOSTEN TUTKIMINEN MALLIEN AVUL- LA TULEVAISUUDEN ILMASTO ILMASTONMUUTOSTEN VAIKUTUKSIA
Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen
Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Kohti hiilineutraalia kaupunkia näkökulmia tavoitteeseen Seminaari 22.2.2018, klo 12.00-15.00 Tampereen valtuustosali Näkökulmia energiaalan murrokseen
KYSELYTUTKIMUS: SUOMALAISTEN TUNTEET JA TIEDOT HIILIDIOKSIDIKYSYMYKSISTÄ
KYSELYTUTKIMUS: SUOMALAISTEN TUNTEET JA TIEDOT HIILIDIOKSIDIKYSYMYKSISTÄ Toteuttanut Pöyryn toimeksiannosta YouGov Finland Syyskuu, 2018 MYYTTI: YDINVOIMA TUOTTAA HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJÄ Totuus: ydinvoiman
Tulevaisuus (ilmaston)muutoksessa tilannekatsaus Suomeen ja ulkomaille. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus
Tulevaisuus (ilmaston)muutoksessa tilannekatsaus Suomeen ja ulkomaille Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Ilmastotalkoot Satakunnassa, Rauma 9.11.2016 Ilmastonmuutoksen taustalla etenkin fossiilisten
EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.
EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan
Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii?
Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii? Ville Niinistö Ympäristöministeri COP 19 -seminaari: Kohti maailmanlaajuista ilmastosopimusta vuonna 2015 28.10.2013 IPCC:n 5. arviointiraportin tulokset
Ilmastonmuutoksesta. Lea saukkonen Ilmatieteen laitos
Ilmastonmuutoksesta ja sään ääri ri-ilmiöistä Lea saukkonen Ilmatieteen laitos 9.12.2008 Havaittu globaali lämpötilan muutos 9.12.2008 2 Havaitut lämpötilan muutokset mantereittain Sinisellä vain luonnollinen
15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta
Directorate- General for Communication PUBLIC-OPINION MONITORING UNIT 15/07/2009 Ilmastonmuutos 2009 Standardi Eurobarometri ( EP/Komissio): tammikuu-helmikuu 2009 Ensimmäiset tulokset: tärkeimmät kansalliset
Helmikuussa 2005 oli normaali talvikeli, kuten myös talvet 2009/2010 ja 2010/2011.
Helmikuussa 2005 oli normaali talvikeli, kuten myös talvet 2009/2010 ja 2010/2011. Boris Winterhalter: Lauttasaaren Rotary-klubissa 23.11.2011 Onko ilmaston lämpeneminen todella ihmisen aiheuttama - ellei,
LIIKENNEVALINNAT VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET BIODIESEL SÄHKÖAUTO YMPÄRISTÖ LIIKENNE YHTEISKUNTA LIIKETALOUS KAVERIT BUSSIT AUTOT
LIIKENNEVALINNAT YMPÄRISTÖ LIIKENNE YHTEISKUNTA LIIKETALOUS KAVERIT BUSSIT AUTOT MOPOT PYÖRÄILY SAASTEET ILMASTONMUUTOS KASVIHUONEILMIÖ AURINKO TYPPIOKSIDI HIILIDIOKSIDI PÄÄSTÖT VALINTA KÄVELY TERVEYS
SUOMI SADAN VUODEN KULUTTUA
SUOMI SADAN VUODEN KULUTTUA Page 1 of 22 Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos KOULULAISTEN YMPÄRISTÖPÄIVÄ ELÄINTARHA 17.IV 2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ Page 2 of 22 1. KASVIHUONEILMIÖN PERUSAJATUS 2. KASVIHUONEKAASUJEN
Fysiikan maanalaisen tutkimuksen nykytila Suomessa
Fysiikan maanalaisen tutkimuksen nykytila Suomessa 1. kosmisten säteiden koe EMMA 2. LAGUNA-infrastruktuuritutkimus Timo Enqvist Oulun yliopisto Oulun Eteläisen instituutti IX Kerttu Saalasti -seminaari,
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 TERVETULOA! Jouni Ponnikas Kajaanin yliopistokeskus, AIKOPA 6.5.2011 Ilmasto muuttuu Väistämätön muutos johon on sopeuduttava ja jota on hillittävä, mutta joka luo myös uutta
Suomen ilmastotavoitteet vuodelle Asko Vuorinen
Suomen ilmastotavoitteet vuodelle 2050 Asko Vuorinen 1 Sisällysluettelo 1.Mitattu lämpötilan nousu 2.Auringon aiheuttama lämpeneminen 3. Lämpenemisen mallintaminen 4. Suomen päästöt ja nielut 5. Toimenpideohjelma
ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä
Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä
ALUEELLISET ILMASTON- MUUTOSENNUSTEET JA NIITTEN EPÄVARMUUSTEKIJÄT
ALUEELLISET ILMASTON- MUUTOSENNUSTEET JA NIITTEN EPÄVARMUUSTEKIJÄT Page 1 of 29 Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos MUUTTUVA ILMASTO JA METSÄT -SEMINAARI 9.XII 2014 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. KASVIHUONEKAASUSKENAARIOT
Paloriskin ennustaminen metsäpaloindeksin avulla
Paloriskin ennustaminen metsäpaloindeksin avulla Ari Venäläinen, Ilari Lehtonen, Hanna Mäkelä, Andrea Understanding Vajda, Päivi Junila the ja Hilppa climate Gregow variation and change Ilmatieteen and
Ilmastonmuutos. Ihmiskunnan suurin haaste. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri
Ilmastonmuutos Ihmiskunnan suurin haaste Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 1 2 Ilmastonmuutos edelleen tosiasia Maapallon keskimääräinen lämpötila noussut 100 vuoden aikana 0,74 C 15 lämpimintä vuotta
Kyselytutkimus nuorten energiatiedoista ja asenteista
Kyselytutkimus nuorten energiatiedoista ja asenteista Matti Lassila 30.1.2018 Pohdittavaa: Vaikuttavatko eri energianlähteisiin liittyvät tietosi siihen, että miten suhtaudut niihin? Välittyykö energia-alan
Avaruussää ja Auringon aktiivisuusjakso: Aurinko oikuttelee
Avaruussää ja Auringon aktiivisuusjakso: Aurinko oikuttelee Reko Hynönen Teoreettisen fysiikan syventävien opintojen seminaari / Kevät 2012 26.4.2012 1 Ekskursio avaruussäähän 1. Auringonpilkkusykli 2.
Lentolaskuri kohti vastuullisempaa lentomatkailua. Tietoa laskurin toiminnasta 5.6.2008 (päivitys 9.7.2009)
Lentolaskuri kohti vastuullisempaa lentomatkailua Tietoa laskurin toiminnasta 5.6.2008 (päivitys 9.7.2009) Mistä lentolaskurissa on kyse? Lentolaskuri on tamperelainen internetlaskuri, jonka avulla kukin
Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.
Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Autoilun ohjaaminen 22.2.2012, Björn Ziessler Visio Vastuullinen liikenne 20.2.2012 2 Toiminta-ajatus Kehitämme liikennejärjestelmän turvallisuutta. Edistämme liikenteen
Ilmastonmuutos mitä siitä seuraa?
Ilmastonmuutos mitä siitä seuraa? Mikko Alestalo Johtaja Ilmatieteen laitos 11/11/2008 31/05/2011 1 Ilmastonmuutoksen hidastaminen Tavoite on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen globaalilla tasolla 90
Miten ilmasto muuttuu ja mitä vaikutuksia muutoksilla on?
Miten ilmasto muuttuu ja mitä vaikutuksia muutoksilla on? Esityksen sisältö Kasvihuoneilmiö ja ilmastonmuutos Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset tähän mennessä Odotettavissa oleva ilmastonmuutos ja sen
ILMASTONMUUTOSENNUSTEET
ILMASTONMUUTOSENNUSTEET Sami Romakkaniemi Sami.Romakkaniemi@fmi.fi Itä-Suomen Ilmatieteellinen Tutkimuskeskus Kasvihuoneilmiö Osa ilmakehän kaasuista absorboi lämpösäteilyä Merkittävimmät kaasut (osuus
Suomen muuttuva ilmasto
Ilmastonmuutos ja rakentaminen Suomen muuttuva ilmasto Kirsti Jylhä Ilmatieteen laitos Ilmastonmuutoksen tutkimusyksikkö Ympäristö ja Yhdyskunta 2012 -messut Ilmastonmuutos ja paikalliset ratkaisut - mitä
Ilmastonmuutos. Ovatko lukiolaiset tietoisia ilmastonmuutoksesta? Yrittävätkö lukiolaiset tietoisesti ehkäistä ilmastonmuutosta?
Ilmastonmuutos Ovatko lukiolaiset tietoisia ilmastonmuutoksesta? Yrittävätkö lukiolaiset tietoisesti ehkäistä ilmastonmuutosta? Mikä ilmastonmuutos on? ilmastonmuutos on suurin ympäristöongelma maailmassa
2.1. Tehtävänä on osoittaa induktiolla, että kaikille n N pätee n = 1 n(n + 1). (1)
Approbatur 3, demo, ratkaisut Sovitaan, että 0 ei ole luonnollinen luku. Tällöin oletusta n 0 ei tarvitse toistaa alla olevissa ratkaisuissa. Se, pidetäänkö nollaa luonnollisena lukuna vai ei, vaihtelee
Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia
VASTAVÄITTEET Tapio Joki Johdanto Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia K aupat syntyvät harvoin ilman vastaväitteitä. Myyjälle ratkaisevan tärkeää on ymmärtää,
Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen. Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos
Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos Tutkimus eri-ikäiskasvatuksen seminaarisarjan osallistujat 8/19 tilaisuudesta, 771/985 osallistujasta
Helmikuussa 2005 oli normaali talvikeli.
Boris Winterhalter: MIKÄ ILMASTONMUUTOS? Helmikuussa 2005 oli normaali talvikeli. Poikkeukselliset sääolot Talvi 2006-2007 oli Etelä-Suomessa leuto - ennen kuulumatontako? Entä esim. talvet 1924/25 ja
Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006
Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006 keskusteltiin ilmastonmuutoksesta. Tutkija Kimmo Ruosteenoja, ympäristöjohtaja Pekka Kansanen ja kansanedustaja Tarja Cronberg alustivat.
Ilmasto muuttuu mitä tapahtuu Suomessa?
Ilmasto muuttuu mitä tapahtuu Suomessa? Prof. Yrjö Viisanen Research Director Turning research and technology into high quality services Ilmaston säätelijät 24.11.2016 2 Ilmaston säätelijät Muutos missä
Sektoritutkimusohjelman ilmastoskenaariot SETUKLIM. 12 Climate scenarios for Sectoral Research. Tavoitteet
Sektoritutkimusohjelman ilmastoskenaariot SETUKLIM 2011-12 12 Climate scenarios for Sectoral Research Ilmatieteen laitos Heikki Tuomenvirta, Kirsti Jylhä,, Kimmo Ruosteenoja, Milla Johansson Helsingin
b) Määritä myös seuraavat joukot ja anna kussakin tapauksessa lyhyt sanallinen perustelu.
Johdatus yliopistomatematiikkaan Helsingin yliopisto, matematiikan ja tilastotieteen laitos Kurssikoe 23.10.2017 Ohjeita: Vastaa kaikkiin tehtäviin. Ratkaisut voi kirjoittaa samalle konseptiarkille, jos
Helsingin ilmastotavoitteet. Hillinnän ja sopeutumisen tiekartta 2050.
Helsingin ilmastotavoitteet. Hillinnän ja sopeutumisen tiekartta 2050. Jari Viinanen jari.viinanen@hel.fi 1 Ilmastotavoitteiden ja toimenpiteiden visualisointi Kaupungilla useita lukumääräisiä tavoitteita
AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka
AJATTELE ITSE Hanna Vilkka Kirjallisuus: Hurtig, Laitinen, Uljas-Rautio 2010. Ajattele itse! Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2007: Tutki ja kirjoita Viskari 2009: Tieteellisen kirjoittamisen perusteet TUTKIMUKSELLINEN
Ilmastonmuutos ja työelämä
Ilmastonmuutos ja työelämä 23.11.2016 Reija Ruuhela Ilmastoasiantuntija Ilmastokeskus Tammi-syyskuu 2016 mittaushistorian lämpimin 23.11.2016 WMO / NOAA 2 Ilmaston lämpeneminen riippuu meistä KHK päästöt
Mihin ollaan menossa?
Mistä tullaan? Mihin ollaan menossa? Heikki Korpela, Tulevaisuuden Voima heikki.korpela@tulevaisuudenvoima.org Haasteena etäisyys Ilmastonmuutos on ajallisesti, maantieteellisesti ja psykologisesti kaukana.