Liikkujan viikko Ideapankki vuoden 2013 suunnitteluun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikkujan viikko 2012 - Ideapankki vuoden 2013 suunnitteluun"

Transkriptio

1 Liikkujan viikko Ideapankki vuoden 2013 suunnitteluun 1

2 Ideapankki vuoden 2012 toteutuneista tapahtumista Yhteenveto vuoden 2012 Liikkujan viikon toteutuneista tapahtumista ja toimenpiteistä Tarkoitettu kaikille hyödynnettäväksi vuoden 2013 Liikkujan viikon ideointiin ja suunnitteluun Koostettu mm. palautekyselyn tuloksista ja mediatiedoista mm. sosiaalinen media Tiedoissa esitetty lyhyt kuvaus tapahtumasta tai toimenpiteestä ja järjestäjä lisätietoja suoraan järjestävältä kaupungilta tai organisaatiolta Liikkujan viikon yhdyshenkilöt löytyvät sivuilta 2

3 Pyöräilyä ja kävelyä tukevia tapahtumia Virkistä Vesijärvi -pyöräily ja kävelytapahtuma. Runsaasti oheisohjelmaa, kuten aasiajelua, alkujumppaa ja ympäristötaidetta (Lahden kaupunki) Työmatkapyöräilijöille Fillariaamupala Karhulassa, Haminassa ja Kouvolassa. Osallistujia yhteensä 103 henkilöä. Fillariaamupalaa markkinoitiin myös paikallisille yrityksille (Kotkan ja Kouvolan kaupungit ja Ekokymenlaakso). Valokuva Hyvinkäältä vuonna 2011 Satulansuojatempaus Hyvinkään juna-aseman läheisyydessä. Järjestetty jo useana vuotena (Hyvinkään kaupunki) Satulansuojatempaus uusien bussikatosten kunniaksi kahdessa paikassa Turussa. Pyöriä huputettiin noin 130 kpl (Valonia, Turku) Valokuva Hyvinkäältä vuonna 2012

4 Pyöräilyä ja kävelyä tukevia tapahtumia Pyöräilytapahtumia yhteistyössä paikallisten pyöräily-yhdistysten kanssa mm. kaksi Pyhäjärven maisemareittipyöräilyä (Tampereen kaupunki ja ECO2- hanke) Pyöräily- ja kävelytapahtuma (lisätietoja Harjavallan kaupunki) Kaksi Katuajo -tapahtumaa, jossa opastettiin kuinka pyöräillä oikein keskustassa (Tampereen kaupunki ja ECO2-hanke) Katuajokoulutus pyöräilijöille Jyväskylässä. Kaikille suunnattu (JYPS) Korkeakouluilla ja yliopistolla kolmena päivänä Fillarinfiksauspaja. Osallistujia yhteensä noin 500 (Tampereen kaupunki ja ECO2-hanke) I cycle Yliopisto -tapahtuma. Opiskelijoille suunnattu tapahtuma, jossa opiskelijakorttia vastaan jaettiin 200 pyöränlamppua. Osallistujia noin 300 henkilöä. (Jyväskylän yliopisto ja JYPS)

5 Pyöräilyä ja kävelyä tukevia tapahtumia Pyörän valot ja heijastimet kuntoon -tapahtuma Jyväskylässä. Kaksipäiväinen. Jaettu pyörän valoja ja heijastimia yhteensä 100 kpl. Tapahtumapaikkana keskustan lähistön pyörätiet. Osallistujia yhteensä 320 henkilö (Liikenneturva ja poliisi) Ennen Liikkujan viikkoa Vuoden jyväskyläläinen työmatkapyöräilijä -kilpailu kaikille. Ehdotuksia 80 kpl (Jyväskylän kaupunki, Japa ry ja JYPS) Ilomantsin kaupungin henkilöstöä kannustettu tulemaan töihin jalan, pyörällä, joukkoliikenteellä tai kimppakyydeillä omana kampanjapäivänä Viisaan liikkumisen päivä Kaikkien osallistujien kesken arvonta, jossa palkintona Reilun kaupan tuotepaketti (Ilomantsin kaupunki) Ehdota oma pyöräilyreitti Oulun kaupungin jalankulku- ja pyöräilykarttaan Paras ehdotus julkaistaan kartassa. Arvonnassa palkintona kaksi pyöräilykypärää (Oulun kaupunki)

6 Joukkoliikennettä tukevia kampanjoita Tuunaa bussi -kilpailu. Kilpailu hybridibussin ulkoasusta. Kaksi sarjaa: lapset ja virallinen digisarja (Tampereen joukkoliikenne) Mennään bussilla -Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä -kampanja. Kaksi päivänen tapahtuma Yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Suunnattu kaikille kaupunkilaisille. Hyviä tuloksia synnytti toimenpiteitä kampanjan johdosta (Lappeenrannan kaupunki) Euron bussipäivä Kotkassa ja Kouvolassa. Lisäksi päivinä kuukausilipulla saivat kuljettajalta Kulje viisaasti -heijastimen. Bussilla kulkemista markkinoitiin mediassa, verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa (Kotkan kaupunki ja Ekokymenlaakso) 6

7 Joukkoliikennettä tukevia kampanjoita Auton vapaapäivänä kertalippu normaalia halvemmalla. Aikuiset 1 /vyöhyke ja lapset 0,5 /vyöhyke (Helsingin seudun joukkoliikenne, HSL) Mahdollisuus matkustaa Liikkujan viikolla Citybussilla 1 /matka. Lisäksi tarjous kausilipusta hintaan 28 Liikkujan viikon aikana (Oulun kaupunki ja Huiput Oy) Paikallisliikennepäivät, Turku (ei varsinaisesti Liikkujan viikon aikana v. 2012) Kuva: HSL kampanja 7

8 Auton vapaapäivänä - Joukkoliikennepeli Joukkoliikennepeli järjestettiin ensimmäisen kerran pääkaupunkiseudulla. Järjestäjänä Helsingin seudun liikenne (HSL) yhteistyössä Ilmastoinfon kanssa. Eri puolilla pääkaupunkiseutua 36 rastia, joissa matkakorttia näyttämällä sai edun kohteen palveluista/tuotteista tai osallistui kohteen omiin arvontoihin. Käymällä useimmilla rasteilla ja taktikoimalla oli mahdollisuus voittaa enemmän palkintoja. Verkkosivuilla mm. oheistus, rekisteröinti ja karttapalvelu. Peliin osallistui 344 henkilöä. Kuva: HSL

9 Auton vapaapäivän festivaali Autonomian aika -festivaalit Helsingissä (Helsingin kaupunki) Järjestettiin ensimmäistä kertaa ja yksi Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina - juhlavuoden syksyn päätapahtumista. Tapahtumista mm. Senaatintori muuttui Auton vapaapäivänä hevostoriksi. Hietalahden torilla markkinat vanhan ajan tyyliin. Auton vapaapäivänä katuosuuksia suljettiin Senaatintorin ja Hietalahdentorin väliltä ja yleisöllä oli mahdollisuus kulkea hevoskärryillä ja tavallista mukavammin polkupyörällä Senaatintorilta Hietalahdentorille. Lisätietoja Näyttelijä Ville Virtanen toimi festivaalien seremoniamestarina. Kuva: MTV3

10 Ideoita Auton vapaapäivään Kerro kiva tarina tai kokemus Auton vapaapäivästä -kilpailu. Tarinat julkaistaan Oulun ympäristövuoden 2012 verkkosivuilla. Arvonnassa 3 kpl 20 matkan bussilippuja. Vietän vapaapäivää tarrat. Autoon kiinnitettävät tarrat kuvastavat nukkuvia silmiä. Lisäksi järjestetty valokuvakisa auton vapaapäivään liittyen. Ideoija ja toteuttajana Ilmastoinfo. Auton vapaapäivä -aiheisia koululaisten piirroksia esillä Ympäristötalolla 17.9 alkaen (Oulun kaupunki) Kuvat: Ilmastoinfo Omenien jakoa kypärällisille pyöräilijöille Auton vapaapäivänä (Merikymen Luonto ry.) Auton vapaapäivä -tapahtuma kävelykadulla. Lisäksi kävelykadun poikki kulkeva autotie suljettiin tapahtuman ajaksi (Porin kaupunki)

11 Auton vapaapäivän viettoa Turussa Ota vapaapäivä pakokaasusta, ruuhkista ja hermojen kiristelystä! Auton vapaapäivän katutapahtuma Turussa klo Tapahtumassa paljon ohjelmaa kaikenikäisille mm. tutustumista sähköavusteisiin pyöriin ja muihin pyörämalleihin. Arvonta ja tapahtumassa jaettiin polkupyörän huolto-ohjeita ja tietoa kulkumuotojen ekologisuudesta, terveysvaikutuksista ja ilmanlaadun parantumisesta. Tapahtumassa pelattiin Liikkumis -ALIAS peliä. Pelaajiksi oli kutsuttu seudullisia liikenteen ja liikkumisen asiantuntijoita ja nuoria kunnallisvaaliehdokkaista. Lisätietoja pelistä Valoniasta. Tapahtumapäivänä joukkoliikenteessä sai matkustaa kertalipulla koko päivän ja 7-14 vuotiaat saivat matkustaa ilmaiseksi aikuisen kanssa. Lisäksi Turun kaupungin joukkoliikennetoimisto toi tapahtumaan näytille yhden uusimmista bussimalleista ja kerrottiin uudesta työmatkasetelistä. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä usean toimijan kesken. Yhteensä tapahtumaan osallistui arviolta henkeä (Valonia)

12 Kansallinen etätyöpäivä Lisätietoja Etätyöpäivästä ja vaikutuksista vuodelta Esimerkki etätyöpäivän tapahtumasta: Mietoisen paloasema toimi yhteisöllisenä työtilana Etätyöpäivänä. Työtilaan oli kutsuttu itsenäisen työn tekijöitä. Aamupäivä oli varattu työtilaan ilmoittautuneille ja iltapäivä vapaasti kaikille. Päivän päätti seminaari, jossa kerrottiin mm. yhteisöllisen työskentelyn reunaehdoista Varsinais-Suomen maaseutualueella. Tapahtumaan osallistui 22 henkilöä (Valonia)

13 Etätyöpäivän viettoa Etätyöpäivän tempaus aamuruuhkassa Turussa. Järjestettiin toista kertaa. Tapahtumassa jaettiin ohikulkijoille ja tuulilaseille 350 kpl esitettä Mehevän etätyöpäivän resepti (Valonia) Etätyöpäivän tempaus aamuruuhkassa Jyväskylässä (Kansalaistoiminnankeskus Matara ja JAPA)

14 Kansainvälinen parkkipäivä Park(ing) Day on kansainvälinen kampanjapäivä, jota vietetään vuosittain syyskuun kolmantena perjantaina. Vuonna 2012 Parkkipäivä osui Liikkujan viikolle (21.9) ja päivää vietettiin Suomessa ensimmäistä kertaa. Toimintaa ainakin Helsingissä ja Turussa. Helsingissä tapahtuman järjestivät yhteistyössä Ilmastoinfo ja Siivouspäivä. Lisätietoja Turussa Parkkipäivää vietettiin tekemällä parkkipaikkojen paikalle puistoja kaupunkilaisten voimin. Paikoilla järjestettiin mm. kirpputorimyyntiä

15 Parkkipäivän viettoa kuvilla Kuvat: Anne-Mari Haakana, Motiva

16 Lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa Kuudessa koulussa pelattiin ensimmäistä kertaa Suomessa Liikennekäärmepeliä (Lahden, Järvenpään, Jyväskylän ja Hyvinkään kaupungit) Katso lisätietoja Liikennekäärmepelistä t_ /liikennekaarme-peli ja Liikenneturvan valtakunnallinen suojatie -kiertue Liikkujan viikolla Jyväskylässä. Suunnattu lapsiperheille ja lapsille (Liikenneturva)

17 Muita tapahtumia ja ideoita Liedon kunta lanseerasi kimppakyytipalvelun verkkosivuillaan Liikkujan viikolla. Palvelun avulla pystytään kehittämään teollisuusalueen saavutettavuutta (Liedon kunta ja Valonia) Muistojen matka -kilpailu, koskien pyöräily ja/tai bussimatkaa (Ekokymenlaakso) Keskustelutilaisuuksia kirjastossa arkipäivinä Liikkujan viikon ajan (Porin kaupunki) Näyttely kestävästä liikkumisesta Suunnattu kaikille. Kyselylomakkeita täyttäneitä noin 100. Yhteistyössä Jyväskylän kaupunki, Japa ry, JYPS ja Liikenneturva. Säästä päästöjä -päästä säästöjä -kilpailu. Koko Liikkujan viikon ajan, viisi joukkuetta (Kansalaistoiminnan keskus Matara ja JAPA ry). Oulun seudun joukkoliikenteen linjastosuunnitelman keskustelutilaisuus Liikkujan viikolla (Oulun kaupunki)

18 Sosiaalisen median merkitys kampanjoinnissa Sosiaalisella medialla on ollut merkittävä vaikutus tänä vuonna niin Suomessa kuin muissa Euroopan maissa Sosiaalisen median merkitys kasvaa koko ajan tärkeä viestintä- ja markkinointityökalu kampanjoinnissa Useat kaupungit ja organisaatiot hyödynsivät sosiaalista mediaa Liikkujan viikon aikana Jopa yksittäisille kampanjoille on perustettu erilliset Facebook-sivut Ensi vuonna tavoitteena hyödyntää vielä laajemmin sosiaalista mediaa (mm. Facebook, Twitter, Youtube ja Flirck (=kuvapalvelu))

19 Hyödyntäkää ideoita vuoden 2013 suunnitteluun ja kehitetään uusia! Lisätietoja Liikkujan viikon suunnittelusta ja kampanjaideoista Anne-Mari Haakana, Motiva

Liikkujan viikko 2014

Liikkujan viikko 2014 Liikkujan viikko 2014 Omilla poluilla ja radioaalloilla 19.5.2014 Sirpa Mustonen ja Kaisa Kauhanen 1 Euroopan yhteinen Liikkujan viikko Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16. 22.9. Viikon

Lisätiedot

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

LIIKKUJAN VIIKKO 2016 Kuntien ja kaupunkien yhteenveto

LIIKKUJAN VIIKKO 2016 Kuntien ja kaupunkien yhteenveto LIIKKUJAN VIIKKO 2016 Kuntien ja kaupunkien yhteenveto Sini Marttinen MOTIVA OY 21.12.2016 #mobilityweek #liikkujanviikko Smart mobility. Strong economy. www.mobilityweek.eu TURKU Elämyksellisiä bussimatkoja

Lisätiedot

VAASA Liikkumisen ohjauksen loppuraportti 01/2019

VAASA Liikkumisen ohjauksen loppuraportti 01/2019 VAASA Liikkumisen ohjauksen loppuraportti 01/2019 2 Näille perustamme: Energisyys Hyvinvointi Nopealiikkeisyys Historiallisuus Kansainvälisyys VAASA lukuina 3 67 392 120 97 asukasta eri kansalaisuutta

Lisätiedot

Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija

Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 14.3.2017 Koko Turku liikkuu -kampanja Koko Turku liikkuu -kampanja oli arkiliikuntaan ja arjen

Lisätiedot

Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017

Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017 Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 17.11.2016 Liikkumisen ohjaus Valtionavustuksen myöntämisestä

Lisätiedot

Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuvaaja: Pertti Nisonen

Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuvaaja: Pertti Nisonen Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä Kuvaaja: Pertti Nisonen Kilsat kasaan -työmatkaliikkumishanke Helsingin kaupungin henkilöstölle (n. 40.000) suunnattu poikkihallinnollinen

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS 1

LIIKKUMISEN OHJAUS 1 LIIKKUMISEN OHJAUS 1 Liikkumisen ohjaus Mobility Management Liikkumisen ohjaus (engl. Mobility Management) on kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kuten neuvonnalla, markkinoinnilla,

Lisätiedot

Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö. 27.3.2015 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy

Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö. 27.3.2015 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö 27.3.2015 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy Esityksen sisältö 1. Valtionavustushankkeet 2015 2. Liikkumisen ohjauksen koordinointi 3. Käytännön esimerkkejä

Lisätiedot

PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017

PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017 PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017 HANKKEEN TAVOITTEET 01 Tarjota helposti omaksuttavissa olevaa tietoa kestävistä kulkumuodoista eri liikkujaryhmille.

Lisätiedot

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä MENNÄÄN BUSSILLA Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä Tapahtuman logo Kansainvälinen autoton päivä Tapahtuma on ajoitettu kansainväliseen autottomaan päivään. Kansainvälistä autotonta päivää vietetään

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus/varsinais-suomen liitto 22.3.2016 Koko Turku liikkuu -kampanja

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla

Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla Väylät ja liikenne 2012 Tarja Jääskeläinen, HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikkumisen ohjaus edistää kestävää liikkumista kannustamalla

Lisätiedot

Tulevaisuuden viisaat liikkujat Keski-Suomessa. Kokeillen kohti viisaampaa arkiliikkumista Pyöräilyn uudet tuulet

Tulevaisuuden viisaat liikkujat Keski-Suomessa. Kokeillen kohti viisaampaa arkiliikkumista Pyöräilyn uudet tuulet Tulevaisuuden viisaat liikkujat Keski-Suomessa Kokeillen kohti viisaampaa arkiliikkumista Pyöräilyn uudet tuulet Viisaan liikkumisen Keski-Suomi kiertue Viisaan liikkumisen teemojen maakunnallistaminen,

Lisätiedot

Miten kuljet työmatkasi?

Miten kuljet työmatkasi? Taustatiedot Sukupuolesi? * Nainen Mies Syntymävuotesi? * 1975 Asuinpaikkasi postinumero? * esim. 00100 * Toimenkuvasi? * Työntekijä tai toimihenkilö Esimies 11% valmis https://www.webropolsurveys.com/preview/previewquestions.aspx[23.2.2011

Lisätiedot

LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän

LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Viranomainen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Paula Väisänen, Valonia/Varsinais-Suomen liitto, kestävän liikkumisen asiantuntija 22.3.2017, paula.vaisanen@valonia.fi, p. 044 907 5986 Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Vuoden 2012 toiminnan arviointi

Vuoden 2012 toiminnan arviointi Vuoden 2012 toiminnan arviointi Alatyöryhmien toiminnalliset tavoitteet Liikenneturvallisuus-alatyöryhmän erityistavoitteet Seudullisen liikenneturvallisuussuunnitelman laadinnan saattaminen loppuun ja

Lisätiedot

VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ari Varonen

VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ari Varonen VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 19.5.2015 Ari Varonen KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISTYÖN JATKUVUUS JOENSUUSSA Toiminnallinen seudullinen kävelyn ja pyöräilyn edistämishanke

Lisätiedot

Valokuva. Liikkujan viikko 2016 Kampanjamateriaali valtakunnallisen teemapäivän jalkauttamiseksi kunnissa, kouluissa ja työpaikoilla

Valokuva. Liikkujan viikko 2016 Kampanjamateriaali valtakunnallisen teemapäivän jalkauttamiseksi kunnissa, kouluissa ja työpaikoilla Valokuva Liikkujan viikko 2016 Kampanjamateriaali valtakunnallisen teemapäivän jalkauttamiseksi kunnissa, kouluissa ja työpaikoilla Mikä on Liikkujan viikko? Liikkujan viikko on eurooppalainen teemaviikko,

Lisätiedot

POHJOIS-HAAGAN LIIKENNERYHMÄN TOIMINTA

POHJOIS-HAAGAN LIIKENNERYHMÄN TOIMINTA POHJOIS-HAAGAN LIIKENNERYHMÄN TOIMINTA Pohjois-Haaga seuran kevätkokous 20.3.2013 20.3.2013 Liikenneryhmän saavutuksia 2011 2012 Tunnistettu kuusi kävelyn ja pyöräilyn pääreittiä ja koottu niiden osalta

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8. Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 -hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustus, Liikennevirasto Valtionavustuksen

Lisätiedot

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta 11.09.2018 Viisas liikkuminen Mitä se on ja miksi sitä edistetään? 2 Viisas liikkuminen tarkoittaa turvallista, tarkoituksenmukaista,

Lisätiedot

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö MAL 2019 Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö 9.10.2019 Esityksen sisältö Miltä näyttää vuonna 2019? Mitä MAL-suunnitelman toimenpiteillä

Lisätiedot

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Termit tutuiksi Viisas liikkuminen? Missä asun, minne kuljen, kuljenko ollenkaan? Asuinpaikka Toimitilan sijainti Sähköinen asiointi Etätyö-

Lisätiedot

Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy

Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Työmatkaliikenne Suomessa Suomalaiset tekevät keskimäärin 2,9 matkaa päivässä, matkoista joka neljäs on työmatka

Lisätiedot

Viisaan Liikkumisen projekti

Viisaan Liikkumisen projekti Viisaan Liikkumisen projekti Elisa Oyj 2018 Nina Karisalo Viisas työmatkaliikkuminen Elisalla haluamme löytää uusia tapoja tehdä asioita Elisa arvot: Vastuullisuus, yhteistyö, uusiutuminen, asiakaskeskeisyys

Lisätiedot

Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä. Taneli Varis

Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä. Taneli Varis Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä Taneli Varis 5.10.2017 Viisas liikkuminen Ympäristöä säästävä + turvallinen + sujuva + terveellinen + taloudellinen

Lisätiedot

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto 7.6.2018 Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan tausta Työpajan tavoitteena oli löytää ideoita Loviisan joukkoliikenteen parantamiseksi.

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikkumisen ohjaus ohjelman avajaistilaisuus 30.9.2010 Liikkumisen ohjaus Liikkumisen ohjauksella

Lisätiedot

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus Tulosten esittely

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus Tulosten esittely Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus 2016 Tulosten esittely 8.3.2018 Tutkimus lyhyesti Vuodesta 1974 alkaen noin 6 v. välein toteutettu kyselytutkimus. Tutkimus antaa yleiskuvan suomalaisten liikkumisesta

Lisätiedot

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 3. 22.9.2015 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 2. Edellisen

Lisätiedot

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012. Työpyöräile!

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012. Työpyöräile! Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012 Työpyöräile! Kuinka työasiamatkapyöräily voi sosiaalisen median avulla voi nousta aivan uudelle tasolle. Työpyöräile!-kampanja Varsinaissuomalaisille

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus ja liikenneturvallisuustyö käytännössä Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Liikkumisen ohjaus ja liikenneturvallisuustyö käytännössä Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Liikkumisen ohjaus ja liikenneturvallisuustyö käytännössä Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 000 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012

LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012 LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012 Liikkumisen ohjaus Tällä kalvosarjalla kuvataan liikkumisen ohjauksen vaikutusta liikenneturvallisuuteen sekä erilaisia liikkumisen ohjauksen keinoja. Liikkumisen ohjaus ja

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa KAUPUNKISUUNNITTELULLA PAREMPAA ILMANLAATUA JA ILMASTOA, HSY 18.1.2018 Osaston johtaja Sini Puntanen, HSL Helsingin

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari DI Noora Airaksinen, Sito Oy Kahden vuoden aikana on kokeiltu lukuisia toimenpiteitä toimivia ja vähemmän toimivia Yhteistyöverkosto on laajentunut ja tiivistynyt.

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke. Kuvakooste puolivuotisraporttiin

Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke. Kuvakooste puolivuotisraporttiin Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke Kuvakooste puolivuotisraporttiin 1.1.-30.6.2018 Kuvat: Katja Kauppila Jyväskylän päivän tapahtumassa 17.3.2018

Lisätiedot

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Vuoden 2013 pääkampanjat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kevätloma autoilusta 8.4. 12.5.2013 Kampanjakuvaus HSL kampanjoi autoilijakohderyhmälle printissä, verkossa ja radiossa teemalla Ota kevätloma

Lisätiedot

Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista

Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista Yleisötilaisuus 7.11.2013 Hausjärvi, Hyvinkää, Riihimäki, Loppi Liikennejärjestelmäasiantuntija Sonja Heikkinen, Uudenmaan ELY-keskus 7.11.2013 Liikenneturvallisuustyö

Lisätiedot

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL Joukkoliikenne Pyöräliikenne Tarja Jääskeläinen, HSL Taustoja PKS-kuntien TAVOITE: Pyöräilyn kulkutapaosuus 15 % 3 HLJ 2015: Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Turvallinen ja laadukas seudullinen

Lisätiedot

Katsaus eurooppalaisin kampanjoihin. Velo-city ja ECOMM jälkiseminaari Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Katsaus eurooppalaisin kampanjoihin. Velo-city ja ECOMM jälkiseminaari Sara Lukkarinen, Motiva Oy Katsaus eurooppalaisin kampanjoihin Velo-city ja ECOMM 2012 -jälkiseminaari Sara Lukkarinen, Motiva Oy Kampanjat osana liikkumisen ohjausta Kampanjoiden kohteina eri kulkumuotojen käyttäjät ja/tai kohderyhmät

Lisätiedot

Syyt liikkumissuunnitelman tekoon ja tavoitteet suunnitelmalle

Syyt liikkumissuunnitelman tekoon ja tavoitteet suunnitelmalle Sivu 1 / 1 Taustakartoitus: Henkilöstön työmatkaliikkuminen Tähdellä *) merkityt kysymykset ovat pakollisia. 1) Organisaation tiedot Organisaation nimi * Toimipaikka * Katuosoite * Työntekijöiden määrä

Lisätiedot

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Ville Voltti 13.11.2014 Työmatkojen kulkutapajakauma, keskussairaala 0 % 8 % Auto, yksin Auto, kimppakyyti

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Tervetuloa asukasiltaan! 2 29.11.2017 HSL:n yhteistyöalue 7 kuntaa: Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kerava, Kirkkonummi, Sipoo. 1.1.2018 Siuntio ja Tuusula Perussopimuksen

Lisätiedot

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Työpaikkojen liikkumisenohjaus Marja Tommola Mitä on liikkumisen ohjaus Kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kutsutaan liikkumisen ohjaukseksi

Lisätiedot

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto 10.12.2008 Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi arviointi, jossa tapahtumassa mukana

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin liikkumisen ohjauksen toimia vuonna 2017

Hyvinkään kaupungin liikkumisen ohjauksen toimia vuonna 2017 Hyvinkään kaupungin liikkumisen ohjauksen toimia vuonna 2017 Fillarinappukoulu huhtikuussa Hyvinkään Pyöräilijöiden järjestämä Sisältää tietopaketin koskien kypärää, pyörän kuntoa, suojatien ylitystä,

Lisätiedot

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Työpaikkojen liikkumisenohjaus Marja Tommola Mitä on liikkumisen ohjaus Kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kutsutaan liikkumisen ohjaukseksi

Lisätiedot

LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA

LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA VeloFinland Turku 29.9.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Lasten pyöräilyyn vaikuttaa moni asia LIIKENNEYM-

Lisätiedot

Ehdotus kestävän liikkumisen alatyöryhmän perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi. Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto

Ehdotus kestävän liikkumisen alatyöryhmän perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi. Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Ehdotus kestävän liikkumisen n perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Taustat ja tavoitteet Nykyisessä Turvallisen ja kestävän liikkumisen

Lisätiedot

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 408/08.01.00/2015 47 Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja historia Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 156 Valtuutettu Heikki

Lisätiedot

Työpaikkojen liikkumisen ohjaus LIVE -ryhmätyö 17.3.2011. Helsingin seudun liikenne, Anna Ruskovaara

Työpaikkojen liikkumisen ohjaus LIVE -ryhmätyö 17.3.2011. Helsingin seudun liikenne, Anna Ruskovaara Työpaikkojen liikkumisen ohjaus LIVE -ryhmätyö 17.3.2011 Helsingin seudun liikenne, Anna Ruskovaara 14.3.2011 Työpaikat aiheuttavat 27 % henkilökilometreistä 28 % 18 % 4 % työ koulu, opiskelu työasia 6

Lisätiedot

Miten pyöräilyn olosuhteet ovat kehittyneet ?

Miten pyöräilyn olosuhteet ovat kehittyneet ? Miten pyöräilyn olosuhteet ovat kehittyneet 2010-2018? Liikenne- ja maankäyttö 9.10.2019, Kuntatalo Matti Hirvonen toiminnanjohtaja Pyöräilykuntien verkosto ry Kuva: Martti Tulenheimo p. 040 419 4555 matti.hirvonen@poljin.fi

Lisätiedot

Valtionavustushankkeet 2014 ja Motivan koordinointityö. 21.5.2014 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy

Valtionavustushankkeet 2014 ja Motivan koordinointityö. 21.5.2014 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy Valtionavustushankkeet 2014 ja Motivan koordinointityö 21.5.2014 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy Esityksen sisältö 1. Valtionavustushankkeet 2014 2. Liikkumisen ohjauksen koordinointi 2. Käytännön esimerkkejä

Lisätiedot

Fiksusti töihin hyödyt työnantajan näkökulmasta Ville Voltti

Fiksusti töihin hyödyt työnantajan näkökulmasta Ville Voltti Fiksusti töihin hyödyt työnantajan näkökulmasta 9.5.2018 Ville Voltti Tavoitteena resurssiviisas työmatkaliikkuminen Olosuhteet Käytännöt Edut Viestintä ja kannustus Olosuhteet ja käytännöt vaikuttavat

Lisätiedot

Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit

Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Petteri Nisula, Pyöräilykuntien verkosto Asukkaat ja ilmastonmuutoksen hillintä seminaari 6.11. Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit

Lisätiedot

Liikenteen sosiaaliset innovaatiot. Sara Lukkarinen, Motiva Oy 11.12.2014

Liikenteen sosiaaliset innovaatiot. Sara Lukkarinen, Motiva Oy 11.12.2014 Kuva: eltis.org Liikenteen sosiaaliset innovaatiot Sara Lukkarinen, Motiva Oy 11.12.2014 VIISAS LIIKKUMINEN Ympäristöä säästävä + turvallinen + sujuva + terveellinen + taloudellinen = VIISAS LIIKKUMINEN

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ)

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja

Lisätiedot

Viisaita valintoja. liikkumiseen kunnassasi

Viisaita valintoja. liikkumiseen kunnassasi Viisaita valintoja liikkumiseen kunnassasi Matkaketjuissa on järkeä Sujuva + turvallinen + terveellinen + taloudellinen + ympäristöä säästävä = VIISAS LIIKKUMINEN Viisaasti voi liikkua jalan, pyörällä,

Lisätiedot

Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista

Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 Kaupunginhallitus 71 24.02.2014 5 13722-2013 (032) Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista Tiivistelmä: Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen pituudet, tarkoitus ja kulkutapa)

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 19.11.2013 Liikkumisen ohjausta on monilla seuduilla Valtionavustus 2013 - uudet 19.11.2013 Jenni Eskola 2 Valtionavustuspäätökset 2013 Hakija Päätös

Lisätiedot

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten ruuhkaliikenteen laatuongelmaan joukkoliikenteessä tulisi suhtautua? ihmiset roikkuisivat

Lisätiedot

Joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointisuunnitelma

Joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointisuunnitelma Joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointisuunnitelma Taustaa Lappeenrannan paikallisliikenteen järjestämisvastuu siirtyy 1.5.2014 Lappeenrannan kaupungille, joka ostaa kilpailutetun sopimuksen perusteella

Lisätiedot

Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010

Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 1 Draaman keinoin liikenteessä Ammattioppilaitokset Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla (9) 2000 nuorta (74% M) 2/3 oli 17-18 v 95% ei ota jos ajaa 83% käyttää

Lisätiedot

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 2. Edellisen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot.

Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Työpyöräile! Uusia kulkumuotoja elämään, pyöräilyn edistämishanke 1.2.2012 28.2.2013 Työpaikoille lainataan polkupyöriä ja lainauskokemuksia jaetaan Facebookissa

Lisätiedot

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla Lisätietoja Liikkumistutkimuksesta: 21.3.2019 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikennejärjestelmä ja tutkimukset -osasto Erikoistutkija Pekka Räty pekka.raty@hsl.fi 040 738 6559 Liikennetutkija

Lisätiedot

Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Paikallisliikennepäivät Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio

Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Paikallisliikennepäivät Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä Paikallisliikennepäivät 18.9.2015 Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio Työryhmä monensuuntaista viestintää Sairaanhoitopiiri: Eeva Aarnio, henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Saarijärven kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa

Saarijärven kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa Saarijärven kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa 1 Saarijärven kestävän liikkumisen tavoitteet Kaupungin päättäjät ja virkamiehet ovat

Lisätiedot

kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p.

kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p. kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p. 050 316 1050 Kokeile edes kerran Kestävän liikkumisen vaihtoehdot -hanke 1.10.2012-31.12.2013,

Lisätiedot

Saavutettavuustarkastelut

Saavutettavuustarkastelut HLJ 2011 Saavutettavuustarkastelut SAVU Saavutettavuustarkastelut SAVU Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman HLJ 2011 jatkotyönä tehdyissä saavutettavuustarkasteluissa (SAVU) on kehitetty analyysityökalu,

Lisätiedot

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria!

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Turun Kauppatoria ja lähiympäristön katuja koskeva kysely Tulokset Kyselyn ja tulokset ovat laatineet: Jimi Antikainen, Paula Keskikastari ja Jaana Mäkinen 16.4.2015

Lisätiedot

Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus

Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus Pyöräilytyöpaja Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio 4.12.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto poljin.fi/pyorailykasvatus sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Facebook:ryhmä: Pyöräilevät

Lisätiedot

Fiksusti liikkeellä!

Fiksusti liikkeellä! Fiksusti liikkeellä! Kestävän liikkumisen edistämistä Jyväskylässä Tavoitteista toimenpiteiksi Kati Kankainen Jyväskylän kaupunki 24.4.2019 25.4.2019 TAVOITE: Lisätä kestävien liikkumismuotojen kulkutapaosuutta

Lisätiedot

Iisalmi ja Ylä-Savo liikkuvat viksusti. Projektityöntekijä Sari Mulari

Iisalmi ja Ylä-Savo liikkuvat viksusti. Projektityöntekijä Sari Mulari Iisalmi ja Ylä-Savo liikkuvat viksusti Projektityöntekijä Sari Mulari Kolme hanketta Iisalmen työmatkakävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma 2015 Iisalmi liikkuu viksusti hanke 2016 Ylä-Savo liikkuu viksusti

Lisätiedot

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan!

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Bioaika-tapahtumakiertue on koko metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille. Kiertueen ytimen muodostaa pyörillä - ja biopolttoaineella -

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1. Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat

Lisätiedot

Liikennesuunnittelupeli

Liikennesuunnittelupeli Liikennesuunnittelupeli 31.10.2011 Joensuu S. Majaniemi Suunnittelu pelinä Aihe: kaupunkisuunnittelupeli (esimerkissä keskitytään liikennesuunnitteluun) Idea ja toteutus: sovellettavissa mihin tahansa

Lisätiedot

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Markkinointiviestintäsuunnitelma 1 (4) Kaupunkiympäristön palvelualue Joukkoliikenne ja henkilökuljetukset

Kuopion kaupunki Markkinointiviestintäsuunnitelma 1 (4) Kaupunkiympäristön palvelualue Joukkoliikenne ja henkilökuljetukset KUOPION SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN MARKKINOINTIVIESTINTÄ 2017 Kuopion kaupunki Markkinointiviestintäsuunnitelma 1 (4) Sisällys 1 KUOPION SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN MARKKINOINTIVIESTINTÄ... 2 2 TOIMENPITEITÄ,

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt tanskalaisten toimintatapojen ja ratkaisujen soveltaminen Suomeen

Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt tanskalaisten toimintatapojen ja ratkaisujen soveltaminen Suomeen Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt tanskalaisten toimintatapojen ja ratkaisujen soveltaminen Suomeen Matkaohjelma, Kööpenhamina- Odensen 1.6.2015 Vierailu Kööpenhaminan kaupungilla. Esityksiä

Lisätiedot

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 - Yhteistyötä vuodesta 2012 - Tuetaan 13-24 vuotiaiden nuorien omia liikenneturvallisuusprojekteja rahallisesti - Vuonna 2016 haetaan etenkin videoprojekteja

Lisätiedot

- Yhdyskuntarakenne. - Ympäristö ja ilmasto. Päivitetty Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja Uudenmaan liitto

- Yhdyskuntarakenne. - Ympäristö ja ilmasto. Päivitetty Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja Uudenmaan liitto Yhdyskuntarakenne, liikenne ja ympäristö 2014 - Yhdyskuntarakenne - Liikenne ja liikkumisen i kestävyys - Ympäristö ja ilmasto Päivitetty 16.6.2013 Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja

Lisätiedot

Tiedosta toimintaan viestintä käytännön toimien edistäjänä, kokemuksia ja esimerkkejä kunnista Viestintäpäällikkö Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy

Tiedosta toimintaan viestintä käytännön toimien edistäjänä, kokemuksia ja esimerkkejä kunnista Viestintäpäällikkö Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Tiedosta toimintaan viestintä käytännön toimien edistäjänä, kokemuksia ja esimerkkejä kunnista Viestintäpäällikkö Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy 9.5.2014 Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy 2 1 Motiva Oy

Lisätiedot

ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENNE MATKUSTAJATUTKIMUS

ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENNE MATKUSTAJATUTKIMUS ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENNE MATKUSTAJATUTKIMUS 2019 22.3.2019 TOTEUTUS Tutkimuksen ajankohta 19.-23.2.2019 Tiistaista torstaihin n. klo 6:00-19:00 Lauantaina klo 9:30-14:30 Kyselylomakkeita jaettiin busseissa

Lisätiedot

Pyöräilyn markkinointi: We Cycle ja Pyöräilyviikko. Teemu Tenhunen JYPS ry 20.4.2016

Pyöräilyn markkinointi: We Cycle ja Pyöräilyviikko. Teemu Tenhunen JYPS ry 20.4.2016 Pyöräilyn markkinointi: We Cycle ja Pyöräilyviikko Teemu Tenhunen JYPS ry 20.4.2016 Jyväskylän Pyöräilyseura pyöräilyn yleisyhdistys jäseniä noin 1000 pääosa ns. tavallisia pyöräilijöitä Suomen aktiivisin,

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

Mittari nro Mittari Lähtötaso vuosi Lähtötaso Lähde. Tavoite 5,4 4,7 4,1 3,4 2,7 2,0 1,4 0,7 0

Mittari nro Mittari Lähtötaso vuosi Lähtötaso Lähde. Tavoite 5,4 4,7 4,1 3,4 2,7 2,0 1,4 0,7 0 A. Onnettomuuksien päämittarit Mittari nro Mittari Lähtötaso vuosi Lähtötaso 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Lähde 1 Kuolleiden määrä (henkilöä / vuosi) 5,4 4,7 4,1 3,4 2,7 2,0 1,4 0,7 0 ka 2008-2012

Lisätiedot

Muuton myötä uusille reiteille

Muuton myötä uusille reiteille Muuton myötä uusille reiteille Hei sinä, jonka kodin tai työpaikan osoite on vaihtumassa tai juuri muuttunut! Mitä, jos siirtyisit uusien reittien myötä joukkoliikenteen käyttäjäksi tai pyöräilijäksi osittain

Lisätiedot

Miten minä? Oma unelmani 2017?

Miten minä? Oma unelmani 2017? Miten minä? Oma unelmani 2017? TAVOITE Lisätä liikettä, iloa ja hyvinvointia Synnyttää ideoita yhdessä ihmisten kanssa Kokeilla rohkeasti ja oppia Lisätä yhteisöllisyyttä Rakentaa verkostoja ja toimia

Lisätiedot

HIILINEUTRAALIN PÄIVÄN ILTA - NUMEROITA JA KOMMENTTEJA -

HIILINEUTRAALIN PÄIVÄN ILTA - NUMEROITA JA KOMMENTTEJA - HIILINEUTRAALIN PÄIVÄN ILTA - NUMEROITA JA KOMMENTTEJA - Joensuun kaupunki ja Joensuun seudun joukkoliikenne JOJO J-P Vartiainen I kaavoituspäällikkö I 4.2.2019 LIIKKUMINEN SUOMESSA: KULKUMUOTOJAKAUMA

Lisätiedot

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? Timo Aro @timoaro Huhtikuu 2019 Alue- ja väestönkehityksen muutostrendit vaikuttavat kaikkien alueiden kehitykseen

Lisätiedot

WALTTI LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄUUDISTUS MIKÄ MUUTTUU KOTKAN SEUDULLA?

WALTTI LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄUUDISTUS MIKÄ MUUTTUU KOTKAN SEUDULLA? WALTTI LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄUUDISTUS MIKÄ MUUTTUU KOTKAN SEUDULLA? www.kotka.fi/joukkoliikenne SUURIMMAT MUUTOKSET ASIAKKAILLE Samat tuotteet ja taksajärjestelmä käytössä koko seudulla (Hamina-Kotka-Pyhtää)

Lisätiedot

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan

Lisätiedot

Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja

Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja Tulevaisuuden sähköinen kaupunkiliikenne seminaari 3.5.2012 Kerkko Vanhanen kehittämisryhmän päällikkö Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa

Lisätiedot

Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari

Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari 28.1.2016 Leppävaara Vision keskeisin alue Keran juna-asema Keran alue kuvattuna kohti Leppävaaraa,

Lisätiedot