Mikrobeja ja sisäilmaa? Microbes adapted to Finnish indoors?
|
|
- Hilkka Pauliina Aho
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mikrobeja ja sisäilmaa? Microbes adapted to Finnish indoors? Taiteiden ja Suunnittelun korkeakoulu, Aalto Yliopisto, Ympäristötaiteen miniseminaari Miestentie 3, Espoo Mirja Salkinoja-Salonen, Helsingin Yliopisto, Elintarvike- ja ympäristötieteen lts (EYT) 1
2 Kipsilevyn lainerin pintaa Kuva: Simo Lehtinen; näyte Maria A Andersson & Johanna Salo 2
3 Mistä mikrobit sisätiloihin tulevat? 1. Mikrobeja on kaikkialla. Se missä ja mitkä lajit pääsevät kasvamaan massoiksi, riippuu olosuhteista ( Everything is everywhere the environment selects Dooren de Jong, hollantilainen mikrobiologi, 1935) 2. Ympäristön (maaperä, kasvit, ulkoilma, eläimet, myös maatilaeläimet) mikrobit ovat ihmisen terveydelle hyödyllisiä, jopa välttämättömiä. Niiden kanssa seurustelu on edellytys sille että lapsen immuunikoneisto (innate immunity) kehittyy terveenä. 3. Ihmisen elimistössä on 100 kertaa enemmän mikrobien soluja kuin ihmisen omien geenien koodittamia soluja. Mikrobit huolehtivat ihmisen aineenvaihdunnasta (ruuansulatus) ja immuunipuolustuksen toimintakykyisenä pitämisestä. Sydämen ja aivojen toimivuuden ohella mikrobiomi (=suoliston ja ihon mikrobit) on ihmisen tärkein terveyttä ylläpitävä elin. 4. Jotkut mikrobit tuottavat ihmisen elimistölle haitallisia toksiineja, voivat aiheuttaa ruokamyrkytyksen. 5. Ulkoilmassa on miljoonia mikrobeja. Samoja mikrobeja pitää löytyä sisäilmastakin. Jos sisäilma on steriiliä (ei mikrobikasvua), siitä pitää huolestua. Se tarkoittaa, että sisätiloissa on jotakin, joka tuhoaa ulkoilmasta sisäilmaan tulevat mikrobit. Silloin ihminenkin altistuu samoille (myrkyllisille) aineille tai haittaolosuhteille. 3
4 Mikrobien päästölähteet sisätiloissa 1. Ihminen: iholta, hiuksista, eritteistä irtoilee mikrobeja (bakteereja ja arkkeoneja). Mitä aktiivisempi ihminen, mitä enemmän paljasta ihoa, sitä enemmän. Alastomasta ihmisestä irtoaa mikrobia sekunnissa, vaatetetusta Liikkuvassa työssä 10 enemmän kuin istuvassa. 2. Kotieläimistä, huonekasveista, elintarvikkeista, mullasta (perunat, kukkamulta jne): bakteereja, arkkeja, sieniä. Ruokamulta tai turve sisältää mikrobisolua grammassa. 3. Mikrobeja kasvaa myös sisätilojen pinnoilla, erityisesti siellä, missä on kosteutta (märkätilat, keittiö). Ei haittaa, jos se ei ole määrältään häiritsevää (limottumista jne). Normaali siivous poistaa ylimäärän. 4. Mikrobit liikkuvat ilmassa hiukkasina sitä kauemmin ja kauemmas, mitä kuivempaa ilma on. 5. Tartuntatauteja aiheuttavat mikrobit tarttuvat ilmateitse tai pintojen kosketuksesta lähinnä vain sisätiloissa. Ulkoilmassa toimii saalistusketju: isommat eliöt syövät pienempiä ja tulevat itse vielä isompien syömiksi. Sisätilat ovat yleensä niin kuivia etteivät mikrobit voi liikkua liikuntaelimillään, vaan ilmavirtaus liikuttaa niitä kuin pölyä. 4
5 Mikrobisolujen hajotessa syntyy nanopölyä (0,5 0,01 µm) turbulentissa ilmavirrassa, kasvuston vanhentuessa tai kuivuessa, tai desinfiointikemikaalien käytön seurauksena. Toksisesta mikrobikasvustosta muodostuu toksista nanopölyä luvulta asti on tiedetty, että pienhiukkasten haitallisuus terveydelle on sitä suurempi, mitä pienempiä hiukkaset ovat. Haitallisimpia ovat nanohiukkaset. Hengitetyt nanohiukkaset tunkeutuvat keuhkojen epiteelisoluihin ja keuhkorakkulaan saakka. Nanohiukkasia hajonneista mikrobeista muodostuneessa pölyssä Mikrobisoluja Kuva: Maria A Andersson 5
6 Suomi on kuiva maa: Vuotuinen sadanta (lumi+vesi) 688 mm (Helsinki) 405 mm (Inari). Euroopan muissa maissa sadanta on 1000mm, jopa 2000 mm. Mikrobit tarvitsevat vettä elääkseen (niin kuin ihminenkin). Sisätilat ovat Suomessa kuivia, suhteellinen kosteus (RH) on koneellisesti tuuletetuissa ja lämmitetyissä (keskuslämmitys) yleensä alle 50%, jopa alle 25% (talvi). Kosteissakin paikoissa on kuivia jaksoja. Kuivuudesta seuraa, että sisätiloihin pesiytyy Suomessa sellaisia mikrobeja, jotka tulevat toimeen niukalla vedellä, ja sietävät pitkiä kuivia jaksoja, matalissa veden aktiivisuusarvoissa, jopa a w < 0.8 : Penicillium lajit, Aspergillus versicolor, A. westerdijkiae, A. niger, A. fumigatus, A. insuetus, A. sydowii, A. calidoustus, Paecilomyces variotii, Eurotium, Ochroconis, Wallemia sebi. Monet näistäkin pärjäävät paremmin kosteammassa, jolloin niiden määrä nousee. Ulkoilmasienet ovat pääosin peräisin kasvimateriaalista. Ne tulevat toimeen a w alueella 0,8 0,9: Cladosporium, Ulocladium, Alternaria, Phoma. Ne sietävät kuiviakin jaksoja. Vesivauriohomeet: tarvitsevat a w >0,9. Stachybotrys chartarum, Chaetomium globosum, Memnoniella echinata, Trichoderma lajit. Stachybotrykset vaativat a w >0,95 6
7 Vettä kuljettavat ja varastoivat materiaalit 1. Kuivien jaksojen aikana mikrobit menevät lepotilaan. Turbulentissa ilmassa (koneellinen ilmastointi, puhaltimia, pölynimuri) niin kuivat mikrobit voivat hieroutua nanopölyksi. Nanopöly ei näy mikrobiviljelyissä, koska nanokokoiset hiukkaset eivät sisällä kokonaisia soluja. Sensijaan nanopöly voi sisältää kaiken sen toksisen aineen mitä mikrobi kasvujaksojensa aikana tuotti. Nanopöly tunkeutuu tehokkaasti keuhkorakkuloihin ja myös ihon solut (luontainen immuunijärjestelmä) reagoivat nanokokoisten hiukkasten kuljettamien haitta-aineiden (toksiinien) kanssa. 2. Vettä kuljettavat rakennusmateriaalit ovat avainasemassa ruokkimassa paikallisten homekasvua sisätiloissa. Materiaalit, jotka kastuvat helposti (=imevät ja kapillaarikuljettavat vettä) mutta kuivuvat hitaasti: -Kipsilevyt. Kipsilevyt korvaavat monia aiemmin käytettyjä materiaaleja jotka olivat vähemmän tehokkaita vedenkuljettajia. -Pirstottu puu (lastulevyt, kuitulevyt). -Höyrynsulkumuovit, eivät varsinaisesti kuljeta vettä, mutta estävät peittämänsä materiaalin kuivumisen. -Jotkut betoniseokset. 7
8 Kipsi 1. Kipsilevy ottaa vettä jo alhaisessa suhteellisessa kosteudessa (RH%) mutta luovuttaa vettä vasta huomattavasti korkeammassa RH arvossa. Kipsi ottaa vettä nopeasti mutta luovuttaa sitä hitaasti. 2. Kipsilevyt saattavat sisältää tärkkelystä tai muuta orgaanista liima-ainetta, joka ruokkii mikrobikasvua. Kipsislevyn laineri on usein uusiopaperia, jonka mikrobikuorma on korkea. Lainerin mikrobit ovat usein kasvukykyisiä sieniitiöitä, ja kun tarjolle tulee vettä, kasvu käynnistyy. 3. Kipsilevy imee pintaansa kapillaarivettä kastepisteen osuessa kohdalle (jota edistää höyrynsulkumuovi, koska muovi estää kosteuden poistumisen haihdunnalla). Kastepisteen ansiosta syntyvä vesifilmi ei levyn pinnalla välttämättä näy, koska se imeytyy heti. 4. Kipsi on pääosin kalsiumsulfaattia, CaSO 4. Jos se kostuu ja sijaitsee happea huonosti läpäisevässä ympäristössä (esim. vinyylin alla), syntyy suboksinen tai anoksinen tilanne ja sulfaatinpelkistäjämikrobisto alkaa toimia. Kun läsnä on orgaanista ainetta (liimat) mikrobiologinen sulfaatin pelkistyminen tuottaa kaasumaisia, rasvaliukoisia sulfideja: org (CH 2 O) n + SO CO H 2 O + H 2 S ja/tai org-sh 5. Se on itse itseään kasteleva reaktio, jonka tuotteena syntyy rikkivetyä ja/tai orgaanisia sulfideja, jotka tiedetään jo ppb tason pitoisina signaaliyhdisteiksi. Ne häiritsevät nisäkässolujen viestiliikennettä (=terveyshaitta, erityisesti silmäongelmia). 8
9 9
10 Mikä mikrobi pilaa suomalaisen sisäilman? Mitkä rakennuksen sisäilman aineet aiheuttavat sairastumista? Mistä ne tulevat? Miten rakennuksesta tulee sisäilmahaitta-aineiden päästölähde? Rakennusmateriaalien sisältämien kemikaalien ja niiden johdannaistuotteiden päästöt sisäilmaan Rakennuksen ylläpidon ja käytön mukana tullut kemikaalikuormitus ja sen liitännäistuotteet Edellisiin perustuva mikrobikasvu ja sen tuotteet rakennusmateriaalissa Epäorgaaniset aineenvaihduntatuotteet: hiilidioksidi, vesihöyry, rikkivety Orgaaniset aineenvaihduntatuotteet, toksiinit ja muut ekstroliitit 10
11 Sisäilmaan kulkeutuvien haitta-aineiden läsnäolon tunnistaminen sisätiloissa: etsitään haitta vaikutuksia Sytotoksisuustesti (relevanttien solujen kuolema ja/ tai uudistumisen lakkaaminen) Ihmisen soluja vaurioittavia (=toksisia) aineita sisätiloissa voi etsiä testeilllä joissa käytetään haitan tunnistamiseen erilaisia ihmis- tai muiden nisäkkäiden toimintasoluja. Testisoluja altistetaan sisätilanäytteelle tai haitta-aineelle soluviljelykammiossa, jossa olosuhteet säädetään ihmisen elimistön sisällä vallitsevia olosuhteita vastaaviksi: 37 C, >95% suhteellinen kosteus, atmosfääri 5% hiilidioksidia, 21% happea, loput typpeä. Eläviä koe-eläimiä ei käytetä testeihin, vaan ihmisen tai eläinten soluja (joskus kudoksia): verisolut (veripussista), siittiöt (keinosiemennysasemalta), viljellyt solut (alkuympin voi eristää koe-eläimestä tai ostaa solupankista) MITÄ MITATAAN? Elintoimintojen häiriintymistä, liikkumisen lakkaamista (siittiöt, kilioidut solut), tuman vauriot (apoptoosi); solujen jakautuminen; mitokondriotoiminnot; solukalvojen vauriot; kaliumvuoto soluista ja muut homeostaasihäiriöt, hapenkäyttökyky, glukoosin otto, hormonien tuotto (haiman betasolujen insuliinin tuotto ) 11
12 Oireet ovat monilla hengitysteissä, mitä siellä? Keuhkot ovat ihmisen laajapintaisin elin: 70-90m 2 per aikuinen. Keuhkojen sisäpintaa peittää ohut kerros, 5-10µm, sakeaa nestettä (ASL): ASL sisältää viskoottista limaa. Koostumus: 98% vettä, 1% suolaa, glykolysoituja musiini (=lima-aine) proteiineja (1%). Viskoottisen limakerroksen alla on liukastekerros, vetinen periciliary liquid (PCL) jonka täyttämässä raossa keuhkosolujen pinnalla olevat ripset (kiliat) voivat soutaa. Liukastekerroksen päällä kelluva viskoottinen kerros (ACL) liikkuu liukastekerroksen päällä, kun kiliat työntävät sitä. Liukastekerroksen (PCL) yksi tehtävä on estää musiinikerrosta (ACL) takertumasta keuhkosolun pintaan (Knowles and Boucher, 2002). Smith DJ, Gaffney EA, Blake JR Resp Physiol & Neurobiol 163 (2008) Modelling mucociliary clearance (Review) 12
13 Johanna Salo osoitti Aaltoyliopiston Rakennustekniikan diplomityössään (2014), että toksinen sisätilahomekanta Penicillium expansum erittää toksisia mikrovesikkeleitä. Nämä irtoavat kosteilta kasvupinnoiltaan ja aerosolisoituvat sisäilmaan lämpötilaerojen ylläpitämän konvektiovirtauksen myötä. Lähde: Salo J, Andersson M. A., Mikkola R., Kredics L., Viljanen M., Salkinoja-Salonen, M Vapor as a carrier of toxicity in a health troubled building. Proceedings of: Healthy Buildings 2015 Europe (ISIAQ International), Eindhoven, The Netherlands, May 18-20, 2015, Paper ID526, 8 pp E.1 Sources & Exposure, Source control. Kuvat: Maria Andersson, Helsingin Yliopisto 13
14 Havaitsimme että suomalaisista, sisäilmahaittaisista tiloista löydetyt mikrobikannat erittivät yleisesti, monet eri lajit, solumyrkyllisiä aineita sisältäviä pisaroita (ekstroliitti vesikkeleitä). Myös itiöt ja rihmasto sisälsivät toksisia aineita, mutta kerätyistä pisaroista mitattu toksiinin pitoisuus oli monin(sata-) kertainen verrattuna tuottajahomeen omiin itiöihin / konidioihin ja rihmastoon. Tuotetut toksiinit olivat kuumennuksen (+100 C) kestäviä ja rasvaliukoisia: liukenivat paremmin rasvaliuottimiin kuin veteen µm 100µm Maria A Andersson, Aalto Yliopisto; 14
15 Kun home sai kasvaa rauhassa (kannella suljetussa maljassa), sen tuottamien toksisten nestepisaroiden volyymi ylitti rihmaston biomassan volyymin! 400 µm 200 µm 200 µm Rauhallisia nestepisaroiden kasvupaikkoja voi muodostu rakennuksessakin kun rakenteissa on kosteuden ja hiilidioksidin poiskulkeutumista (tuulettumista) estäviä kerroksia (höyrynsulkuja, ilmasulkuja). Homeiden aineenvaihdunta tuottaa vesihöyryä ja hiilidioksidia kuten ihmisenkin, mutta toksiinintuottajahomeilla havaitsimme, että.. 15
16 Terveyshaittaisista suomalaisista sisätiloista eristetyt toksiset homeet, Aspergillus westerdijkiae ja Trichoderma atroviride, kasvavat kipsilevyllä tuottaen vesihöyryä, hiilidioksidia ja aineenvaihdunnan ekstroliitteja (mm. toksiineja) CO 2 ppm Kipsilevyllä kasvavien homeiden tuottama hiilidioksidi. Johanna Salo, SIY raportti 32, s. 375 (2014) Koejärjestely: teräskammio 12,5 l, tiivis lasikansi, kussakin kammiossa yksi 100 cm 2 pala kipsilevyä, kostutettu 25 ml:la vettä, siirrostettiin sisäilmaongelmaisista rakennuksista eristetyillä Aspergillus westerdijkiae tai Trichoderma atroviride viljelmillä (siirros kasvatettiin mallas-agarilla), typpiravinnetta (2% NH 4 Cl tai KNO 3 vesiliuos) lisättiin tai ei lisätty. Kammion sisällä ilman RH 93%. Kammion sisällä CO 2 pitoisuutta monitoroitiin (alkupit. 570 ppm). Koekammion ilma palautettiin takaisin kammioon mittauksen aikana päivämäär ä Tarkkailuaika: = 28 vrk Lähde: Aalto Yliopisto, Rakennustekniikan laitos, Johanna Salo, diplomityö,
17 Somaattisten solujen käyttö toksisuuden tutkimiseen: kasvun eston mittaus Mikroskoopissa tarkasteltuna: sian munuaistubulusten epiteelisolujen viljelmä: kasvustoa yhden solu-kerroksen paksuisena mattona mikrolevyn pohjassa. Toksiselle aineelle altistuminen näkyy solutuhona: solumatosta on jäljellä vain muutamia soluja. 17
18 Toksisia ekstroliittivesikkelejä kerättiin talteen kustakin toksiseksi havaitusta home- ja bakteerikannasta (>300). Homeiden emittoimat toksiset nesteet fluoresoivat 360 nm valossa: Somaattisten solujen käyttö toksisuuden toteamiseen : kasvun /NADH:n pelkistyksen eston mittaus, indikaattorina resatsuriini: 544 nm Ex 590 nm Em 20 µl 5 µl Toksisuuden toteaminen siittiöiden uintiliikkeen pysäyttävän vaikutuksen toteamisella: Sian munuaisen tubulusepiteelin soluja. Elävät solut näkyvät punaisina, kuolleet sinisinä Liikkuvat siittiöt Liikkumattomat siittiöt 18
19 Liikkumiskykyisten solujen liikkeen pysähtyminen indikoi haitallista ympäristöä: normaalisti siittiöt uivat häntäänsä (flagellia) pyörittämällä. Keuhkojen limakalvoepiteelin pinnan kiliat työntävät pinnan limakerrosta poispäin (nieluun). Ne tekevät sen värekarvoja pyörittämällä. Tuotantoeläinten siittiöitä on kaupallisesti saatavilla. Sian siittiön häntärakenne muistuttaa läheisesti ihmisen siittiötä ja keuhkopinnan kilioita. Siittiön hännän pyörintäliike näkyy mikroskoppikuvassa ikään kuin sillä olisi kaksi häntää. Liikkumasta lakanneet siittiöt: häntä ei pyöri. Häntä on oiennut suoraksi. 19
20 Vuoden 2016 visio: hometalon mikrobiperäinen terveyshaitta käynnistyy näin: 1. Toksiineja tuottavat sisätilamikrobit erittävät ekstroliittinsa nesteinä (pisaroina) tai haihtuvina tuotteina (rikkipitoiset rikkivety ja mahd. muut kaasut); tai (semivolatile) olomuodossa, eikä pelkästään hiukkasina (itiöinä). 2. Koneellisen ilmanvaihdon turbulenssi tai lämpötilaerojen aiheuttama ilman konvektio irrottaa pinnoilta toksiinien täyttämiä nestepisaroita, jotka turbulentissa ilmassa pirstoutuvat nanopisaroiksi sisäilmaan. 3. Hengitysilmasta keuhkoihin saapuessa nanopisarat sulautuvat hengityselinten limakalvojen pintoja peittävään limakerrokseen, kun taas : 4. Hengitysepiteelin pinnalle kertyneet hiukkaset (itiöt): keuhkoepiteelin kiliat (ripset) työntävät ne pois keuhkoista, nieluun, ruokatorveen ja sieltä ruuansulatuskanavaan, PAITSI JOS: Ekstroliittien sisältämät mitokondriomyrkyt tai IV- kanavien tai huoneiden pinnoille levitetyt / suihkutetut kationiset biosidit lamauttavat ylähengitysteiden kilioitten toimintakyvyn. 5. Nestepisaroille ja kaasuille kiliat eivät mahda mitään: pisarat imeytyvät nenän ja ylähengitysteiden limakalvolta keuhkopinnoille ja sieltä verenkiertoon, 6. Pisaroiden sisältämät toksiinit ja kemikaalit valuvat limakalvojen pintaa alaspäin, päätyen pieniin keuhkoputkiin (bronkiolit) ja sieltä keuhkorakkuloihin (alveoli). 7. Alveoliin päässeet haitta-aineet vaurioittavat keuhkojen hapenotto-toimintaa (happihiilidioksidi vaihto).solujen vaurioituessa käynnistyy inflammaatio jota seuraa keuhkorakkuloiden tai pienten keuhkoputkien arpikudostuminen ja tukkeentuminen: keuhkojen hapenottokyky heikkenee. 8. Kaasumaisista mikrobituotteista rikkivety ja karbonyylisulfidi, sekä toksiset tai toksisiksi muuntuvat VOC aineet ( kuten 1-okten-3-oli) voivat olla merkittäväkin terveyshaittaoireiden aiheuttaja. 20
21 O O O O Alla: toksiinimolekyylejä OH OH O O OH OH O O O O O O Oik.: Hylkimisreaktio petrimaljan sisäkanteen leijuneen, hydrofobisen P. expansum toksiinipisaran (660 nm vihr.) ja kanteen tiivistyneiden Ø 50 nm vesipisaroiden välillä. O Viriditoksiini (Paecilomyces variotii) O O OH Raimo Mikkola, Maria A Andersson, Johanna Salo, Aalto Yliopisto Lähde: Andersson M, Aattela E, Mikkola R, Atosuo Jm Lilius E.-M., Suominen E., Lehtinen S., Viljanen M., Salkinoja-Salonen M Uusia sisäilman tutkimusmenetelmiä. Sisäilmayhdistys raportti SIY 34, toim. Jorma Säteri & Mervi Ahola). pp , SIY Sisäilmatieto Oy, Espoo 21
22 Kaikki näille maljoille kasvaneiden laskeumanäytteiden homepesäkkeet tuottivat toksiseen nesteen täyttämiä mikrovesikkelejä. Penicillium expansum. Lähde: Salo J, Andersson M. A., Mikkola R., Kredics L., Viljanen M., Salkinoja-Salonen, M Proceedings of: Healthy Buildings 2015 Europe (ISIAQ International), Eindhoven, The Netherlands, May 18-20, 2015, Paper ID526, 8 pp E.1 Sources & Exposure, Source control Yllä: Lahtelaisen koulun opettajien pöydiltä kerättyjä laskeumamalja viljelmiä koululuokista joita oli moneen otteeseen homesaneerattu. Henkilöstön ja lasten oireilu jatkui saneerauksista huolimatta. Viljelytulos oli melko sama maljoilla joissa oli tai ei ollut 2000 ppm booraksia tai boorihappoa (b,d); 500 ppm arseeni pentoksidia (a), tai PHMB (c) tai PHMG (e). 22
23 Ovatko sisäilman rikkivetypitoisuudet vaikka mataliakin, terveyshaittaongelma? Ulkoilman rikkivetypitoisuus on yleensä 0, , ppm, kaupungeissa alle 0,001 ppm. Eri ihmisillä rikkivedyn haistamiskynnys vaihtelee: 0,0005 0,3 ppm Yhdyskunta-tasolla on todettu, että MRL tason ylittävä rikkivetypitoisuus liittyy hengitystieoireisiin, aineenvaihduntaoireisiin ja silmä- ja (lakrimaatio) nenäoireisiin (muu kuin flunssa). Viranomaisraportti rikkivedyn haittavaikutuksista: TOXICOLOGICAL PROFILE FOR HYDROGEN SULFIDE U.S. DEPARTMENT OF HEALTH AND HUMAN SERVICES Public Health Service Agency for Toxic Substances and Disease Registry; October
24 Rikkivedyn (vetysulfidin) mahdollisia muodostumispaikkoja rakennuksessa: Viemärikaivot ja kuivumaan päässeet hajulukot, viemärivuodot Kipsiä sisältävät, tuulettumattomat rakenteet: kipsilevyt, ruiskukipsi, kipsiä sisältävä tasote, betoni, josta kosteus ei pääse poistumaan (esim. höyrysulku-muovi, vinyylimatto, epoksi, hengittämättömät pinnotteet ja maalit). Maalla tai muovilla peitetyt jätekipsikasat rakennuksen vieressä tai alla. ULKOILMAN KAUTTA: Maatiloilla: liete- ja lantakaivoissa muodostuu rikkivetyä. Sitä voi ilmavirtausten mukana kulkeutua sisälle asuntoihin tai lähistön julkisiin tiloihin (koulut, päiväkodit) Täyttömaana käytetty kipsijäte tuottaa rikkivetyä jos se peitetään tiiviisti, esim. keinonurmella (Mänttä!) Kaatopaikkakaasut 24
25 Properties of Hydrogen sulfide Ominaisuus lukuarvo CAS numero Olomuoto huoneen lämmössä kaasu Molekyylikaava H2S Moolipaino, g/mol 34,08 Tiheys ilmaan verrattuna 1,2 (ilma = 1) Tiheys g/ dm 3 1,363 biologisen kalvon läpäisevyys 0,5 cm s -1 (H2S) Ulkoilman pitoisuus, µg/m 3 < 7 3 Liukoisuus veteen, mg/l 3980 Höyrynpaine, kpa (21 C) 1740 Kiehumispiste, C -60 Sulamispiste, C -82 Vetysulfidi anionin, HS -, pka 6,9 Sulfidi anionin, S 2-, pka >14 Haitallisia altistumisoireita pienillä pitoisuuksilla 2 Muuntokertoimet 20 C (höyry): 1 mg m -3 = 0,7 ppm Krooninen sisätilaaltistuminen, nenäoireet, ylähengitysteiden oireet Silmien verestys, sarveiskalvon punotus, tulehdus kaasusilmä, pitkäaikaisesta altistuksesta johtuva krooninen sidekalvon tulehdus 1 ppm = 1,4 mg m -3 1 ppm = 1400 µg m -3 0,92 µg m -3 (ka) 3,11 µg m -3 (max) ppm oireita jopa 1 ppm Hajukynnys 0,008 ppm Hajukynnys 0,011 mg m -3 Mädän kananmunan haju 0,02 0,13 ppm Kosteus ja rikkivety: Kipsin mikrobiologinen konversio rikkivedyksi käynnistyy hapettomissa, kosteissa oloissa. Käynnistyttyään sulfaatinpelkistäjäbakteerit tuottavat itse tarvitsemansa kosteuden. Rikkivedyn tuotto voi jatkua ilman ulkoista kosteuden-lähdettä. Rikkivety on ilmaa raskaampaa. Se voi jäädä leijumaan kuoppiin, kellareihin ym tai nousta ylös diffusiivisesti kylmemmistä tiloista lämpimiin. Rikkivety on lämminveristen eliöiden, myös ihmisen solutoimintoja säätelevä välittäjäaine (gasotransmitteri), joka säätelee mm. hermojen toimintaa ja mitokondrioiden hapenkulutusta. Ulkoinen vetysulfidi häiritsee elimistön normaalia toimintaa. 25
26 Suomessa on hengitysilman rikkivetypitoisuudelle viitearvo: lypsykarjalle (Maa- ja metsätalous talousministeriö): Lehmiä suojellaan rikkivedyn terveyshaitoilta: viitearvo toistuvalle altistukseen on 0,5 ppm Ihmisen asunnolle ei Suomessa ole asetettu rikkivety-viitearvoa. Ei myöskään päiväkodeille, kouluille, toimistoille vaikka tiedetään, että terveydelle haitallisia pitoisuuksia niissäkin voi esiintyä (viemärivuodot, kuivuneet vesilukot, kipsilevyt kostuvissa tiloissa): koulut, päiväkodit, toimistot.. 26
27 Sisäilman rikkivedylle altistumisen terveyshaitat tiedetään tieteellisestä kirjallisuudesta: Lasten terveyshaittaoireet kaksinkertaistuivat kun sulfidikaasujen pitoisuus ympäristössä (sisällä ja ulkona) ylitti 15 µg/m 3. Päästölähde: selluteollisuuden päästö, ulkoilma ja sisäilma, Marttila ym,(1994) Env Res 66, : Sisäilmaan liittyviä haittaoireita valittaneiden(complaint) asuntojen sisäilman rikkivetypitoisuus oli korkeampi, LOD (0,5 0,7 µg/m 3 ) 3.11 µg/m 3, kuin verrokkiasuntojen (non-complaint) Allen ym (2012) Sci Tot Env 426, ( tarkemmin slaidissa 28) Spontaanien aborttien määrä nousi altistuneilla naisilla ja altistuneiden miesten vaimoilla kaikissa sosiaaliryhmissä asuntoalueella jossa ilman rikkivetypitoisuuden vuosikeskiarvo oli >4 µg/m 3 verrattua alueeseen jossa vuosikeskiarvo oli < 4 µg/m 3. (Päästölähde: viskoosiselluteollisuus). Tiedot kerättiin aluesairaalan vuoden 1975 rekisteristä. Lähde: Hemminki & Niemi (1982). Int Arch Occup Env Health, 51,
28 Rikkipitoisten kaasujen (sulfidit) pienetkin pitoisuudet liittyvät terveys haittaan: Tutkimus USAsta: Asuntojen sisäilmasta valittaneiden sisätilojen kaasumaisia sulfideja tutkittiin metallikeräimillä: Sisäilmassa metallinen kupari hapettuu oksidiksi CuO, mutta rikkivety-pitoisessa (sisä)ilmassa se sulfidoituu, Cu 2 S. Tätä testiä voi käyttää sisäilman rikkivedyn toteamis keinona. Kupari- ja hopeakeräimet kerryttävät sisäilmavalitus-asunnoissa enemmän sulfideja CuS, AgS,kuin asunnoista joiden sisäilmasta ei valitettu. Lähde: Allen ym 2012 Science of the Total Environment 426,
29 TANSKAn teknillisen yliopiston tutkijat osoittivat, että uutena ostetut rakennuskipsilevyt sisälsivät mykotoksiineja tuottavien homeiden kasvukykyisiä itiöitä. Ne lähtivät kasvamaan kun levy kostui. Kahden valmistajan useat eri kipsilevytyypit sisälsivät samoja homeita. 29
30 Gypsum drywall used, million kg USAn ympäristöterveysviraston (EPA) tutkijat kiinnittivät äskettäin huomiota siihen, että rakennusten kipsilevyjen määrät korreloivat asukkaiden astmaisuuteen Asthma prevalence in the US, % 30
31 Urea-formaldehydi eristevaahto oli osoittautui Kanadassa toksiineja tuottavien homeiden kasvualustaksi: Trichoderma harzianum, Trichoderma viride, Stachybotrys chartarum, Paecilomyces variotii, Hormoconis resinae ja jotkut Penicillium homeet: Rakennusmateriaalit suosivat toksiineja tuottavia sisätilahomeita: 31
32 Terveyshaittaisen sisäilman mitokondrio- ja immuunitoksisuus. Mitokondriotoksiset ja/tai kalium homeostaasia häiriköivät mikrobitoksiinit voivat liittyä immuuni- ja neurotoksisuusoireisiin. Martinon YM (2002) havaitsivat ensimmäisinä mitokondriotoksisuuden käynnistävän NLRP3 imflammasomin muodostuksen. NLRP3 on tärkeä reitti joka johtaa tulehdussytokiinien tuottoon. Se on kliinisesti tärkein inflammasomi, joka dysfunktio johtaa kroonisiin sairauksiin kuten tyypin 2 diabetes, lihavuus. IBD (inflammatory bowel disease), ateroskleroosi, kilpirauhasen vajaatoiminta, Alzheimerin tauti. (Hosseinian ym 2015, Leemans ym 2011, De Nardo y, 2014). Vakavasti terveyshaittaisia suomalaisia rakennuksia tutkittaessa on usein löydetty mitokondriotoksiineja tuottavia homeita: Penicillium expansum, Paecilomyces variotii, Trichoderma longibrachiatum, Acremonium exuviarum. 32
33 Kaliumin dyshomeostaasia aiheuttavat mikrobitoksiinit ja niiden tuottajat: Kaliumjonoforiset toksiinit aiheuttavat kaliumvuotoja lämminveristen, kuten ihminen, kudoksissa ja soluissa. Kaliumjonoforeja tuottavat useat sisätilahaittaisista tiloista eristetyt gram positiiviset, itiölliset bakteerit. Tavallisten ympäristöbakteerien kannat jotka on eristetty sisätilaongelmakohteista tai ruokamyrkytysnäytteistä on usein havaittu kaliumin dyshomeostaasia aiheuttavien toksiinien tuottajiksi : Kereulidia tuottavat Bacillus cereus kannat Fusarisidiinejä tuottavat Paenibacillus polymyxa kannat Valinomysiiniä tuottavien Streptomyces lajien kannat kuten S. griseus Amylosiinia tuottavat Bacillus amyloliquefaciens kannat (mahd. myös B. subtilis, B. mojavensis) Jotkut näistä bakteereista ovat homeille antagonistisiä eli estävät homeiden (kuten Chaetomium), jotkut (kuten Streptomyces) taas kasvavat homeiden seuralaisena ilmeisesti auttaen hometta kaliumin saannissa ja samalla nauttien homeen avusta selluloosan hajottamisessa sokereiksi. Bakteerien kasvu edellyttää suurempaa kosteutta kuin useimpien homeiden, ja niiden esiintyminen viittaa pitkäaikaiseen sisäilmaongelmaan. Lähteitä mm. Helsingin yliopiston väitöskirjat: Maria Andersson (1999),Camelia Joanna Peltola (2001); Raimo Mikkola (2006); Jaakko Pakarinen (2008); Camelia Apetroaie-Constantin (2008); Ranad Shaheen (2010), Jaakko Ekman (2011); Stiina Rasimus-Sahari (2016) 33
34 Kaliumvuoto terveen donoriveren monosyyteistä (PBMC) alkoi heti kun amylosiinia oli läsnä: Amylosiini on itiöllisen sisäilmahaittaisissa rakennuksissa usein esiintyvän bakteerin, Bacillus amyloliquefaciens, tuottama rasvaliukoinen (log Kow = 3 4) peptidi, jonka vaikutus perustuu sen kykyyn tuottaa uhrisolun solukalvoon kalium- ja natriumjoneja läpäisevä kanava. Amylosiini pysäyttää siittiöt ultrapienellä annoksella: 0,1 femtogramma (=10 exp -16 grammaa) amylosiinia per siittiö riittää. Amylosiini vaikuttaa salamannopeasti: kaliumia alkaa vuotaa ihmisen monosyyteistä (=tuoreen veren PBMC) sekunneissa senjälkeen kun ne saivat amylosiinikosketuksen, sama tapahtuu ihon keratinosyyteille (=luontaisen immuunijärjestelmän laajin toimija) ja siittiöille. Lähde: Stiina Rasimus-Sahari, väitöskirja Effects of Microbial Mitochondriotoxins from Food and Indoor Air on mammalian cells, Helsingin Yliopisto, 2016, 34
35 Terveyshaitan ilmeneminen edellyttää kontaktia mikrobin tai sen tuotteen kontaktia ihmisen elimistön johon osaan. Miten rakennuksessa esiintyvien mikrobikasvustojen toksiinit kulkeutuvat ihmiseen? Tutkimme yli 300 sisätilasta tai rakennusmateriaalista eristetyn mikrobin kykyjä tuottaa myrkyllisiä aineenvaihduntatuotteita. Maria Andersson & Salkinoja-Salonen Helsingin Yliopisto 35
36 Kun home sai kasvaa rauhassa, sen tuottamien toksisten nestepisaroiden volyymi ylitti rihmaston biomassan volyymin! 400 µm 200 µm 200 µm Rauhallisia kasvupaikkoja muodostuu kun rakenteissa on kosteuden ja hiilidioksidin poiskulkeutumista (tuulettumista) estäviä kerroksia. Homeiden aineenvaihdunta tuottaa vesihöyryä ja hiilidioksidia kuten ihmisenkin. 36
37 Mitokondriotoksisuuden toteaminen tutkimusvälineenä kalvopotentiaaliresponsiviinen fluorogeeni: JC-1 Kaikki siittiön mitokondriot sijaitsevat hännän tyviosassa. Normaalitilassa mitokondrioilla on korkea kalvopotentiaali, m -140 mv JC-1 väriaine emittoi eri väristä fluoresenssia, kalvopotentiaalista riippuen: Oranssi =-180 mv, Keltainen =-140 mv, Vihreä =-100 mv, JC-1 värjätty siittiö ui: härmä toimii potkurina, m > mv Solukalvon potentiaali on alempi, p = -100 mv 37
38 Siittiöiden uintikyky riippuu mitokondrioiden tuottamasta energiasta. Mitokondrion energiatase näkyy kalvopotentiaalina, : = -100 mv = -100 mv = -140 mv Liikkumatron siittiö Liikkuva siittiö = >>-140 mv Eteenpäin uiva siittiö 38
39 Terveyshaittaisen sisäilman mitokondrio- ja immuunitoksisuus Mitokondriotoksiset ja/tai kalium homeostaasia häiriköivät mikrobitoksiinit liittyvät immuuni- ja neurotoksisuusoireisiin. Martinon ym.(2002) havaitsivat ensimmäisinä että mitokondriotoksisuus käynnistää NLRP3 imflammasomin muodostuksen. NLRP3 on tärkeä reitti joka johtaa tulehdussytokiinien tuottoon. Se on kliinisesti tärkein inflammasomi, jonka dysfunktio johtaa kroonisiin sairauksiin kuten tyypin 2 diabetes, lihavuus, IBD (inflammatory bowel disease), ateroskleroosi, kilpirauhasen vajaatoiminta, Alzheimerin tauti. (Hosseinian ym 2015, Leemans ym 2011, De Nardo y, 2014). Mitokondriotoksiineja tuottavia yleisiä sisätilahomeita vakavasti suomalaisissa terveyshaittaisissa rakennuksissa ovat Penicillium expansum, Paecilomyces variotii, Trichoderma longibrachiatum, Acremonium exuviarum. 39
40 Mihin on päästy? Mitä jo tiedetään Sisäilmaongelma johtuu todennäköisesti useammasta kuin yhdestä tekijästä: 1. Sisäilmaongelmaan voi liittyä useita eri mikrobien tuottamia mitokondriomyrkkyjä (kereulidi, valinomysiini, amylosiini, akreboli, trilongiinit ) ja /tai rakennus/siivous tuotteiden sisältämien kemikaalien vaikutuksia. 2. Jos lisäaltisteena on hiukkasia (kuten liikenne- tai muu pöly), mikrobitoksiinit pahentavat lopputulemaa. Useiden sisäilmaongelmatalojen mikrobien/toksiinien, mm Chaetomium sp on osoitettu lamauttavan kilioiden kykyä kuljettaa hiukkaset pois hengitysteistä. Kiliostaattinen aine voi olla mikrobitoksiini, biosidinen kemikaali tai mitokondriovaikutteinen lääkeaine (esimerkiksi ei-steroidinen tulehduslääke tai allergialääkitys). 3. Siivous- ja puhdistuskemikaalit lisäävät aerosolisoitumista. Kationiset puhdistus- (m.l. tekstiilien huuhteluaineet) ja desinfiointiaineet (PHMG, PHMB; DDAC, tert & kvat. ammonium yhdisteet) aerosolisoituvat, nekin joiden haihtuvuus on vähäinen. Ne vaurioittavat (etenkin suihkeina) hengitysepiteeliä ja silmiä. 4. Hengityselinten pienenkin, toistuvan solukalvovaurion seurauksena vapautuu solunsisäisiä komponentteja kuten ATP, seurauksena immuunisolujen aktivoituminen joka voi johtaa pienten keuhkoputkien arpeutumiseen. Varoittava esimerkki on kationisen desinfiointiaineen (polyguanidi PHMG) aiheuttamaksi v osoitettu katastrofi. Sisäilmaan aerosolisoitunut PHMG aiheutti Koreassa satoja vakavia vammautumisia. Altistuneiden alle 4v- lasten kuolleisuus oli >60%. Kliiniset oireet olivat mm. toistuva kuumeilu, lopputulemana keuhkofibroosi. Mikrobiologiset tekijät oli poissuljettu perusteellisella tutkimuksella. Suomessakin käytettiin PHMG:tä sisätilojen taloudellisesti edulliseen saneeraukseen 1990-luvulta alkaen. Kuluttajamyynnissä tekstiilien ja huonekalujen raikasteena se oli ainakin v saakka. Nyt käytössä on samalla tavalla vaikuttava sisar-aine PHMB. Lähteitä: Lee ym (2012) Env Sci Technol 46: ; Kim ym (2014) Am J Resp Crit Care Med189:48-56; Kim ym. (2014) Thorax 69: ; Paek ym (2015) Ann Am Thorac Soc 12:
41 Kiitos mielenkiinnosta! Thank you for your attention! Mirja & co 41
BIOSIDISET BOORI- JA PHMG/B YHDISTEET EDISTÄVÄT TOKSISTEN SISÄTILAHOMEIDEN LEVIÄMISTÄ RAKENNUKSISSA
BIOSIDISET BOORI- JA PHMG/B YHDISTEET EDISTÄVÄT TOKSISTEN SISÄTILAHOMEIDEN LEVIÄMISTÄ RAKENNUKSISSA Maria A. Andersson, Raimo Mikkola Mirja Salkinoja-Salonen Elintarvike ja Ympäristötieteiden laitos, Biokeskus
Harmful indoor air indicators do they exist? Sisäilmahaittaisen tilan tunnusluvut- onko niitä?
Harmful indoor air indicators do they exist? Sisäilmahaittaisen tilan tunnusluvut- onko niitä? Emmanuelle Castagnoli 1, Raimo Mikkola 1 Johanna Salo 1 Maria A. Andersson 2 Esko Sistonen 1, Camilla Vornanen-Winqvist
RAKENNUSTEN KEMIKAALIEN JOUKOSSA ON IHMISELLE MYRKYLLISIÄ JA HERKISTÄVIÄ SEKÄ HAITTAMIKROBEJA SUOSIVIA YHDISTEITÄ
RAKENNUSTEN KEMIKAALIEN JOUKOSSA ON IHMISELLE MYRKYLLISIÄ JA HERKISTÄVIÄ SEKÄ HAITTAMIKROBEJA SUOSIVIA YHDISTEITÄ Penicillium expansum Sisäilmastoseminaari 2014 Yhteishanke hyvinvointirakentamiseen Aalto-yliopisto
Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija
Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Rakennuksiin liittyvät sisäympäristöongelmat ovat yleisiä,
Materiaalinäytteen mikrobianalyysi, suoraviljely MIK7192 Kiwalab,
1 (5) Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kohde: Työmääräin: Näytteenottaja: Kirkkonummen kunta Jyrki Pulkki, Kiwa Inspecta Winellskan päiväkoti WO-00718940 Jyrki Pulkki Näytteenottopäivä: 16.10.2018 Näytteet vastaanotettu:
Uusi sisäilman laadun tutkimusmenetelmä
Uusi sisäilman laadun tutkimusmenetelmä Sisäilmatutkimuspalvelut Elisa Aattela Oy SEA Terveellinen Turvallinen Rakennus-klinikka OYS-TTR-projekti Tulevaisuuden sairaala 2030 Sisäilmatutkimuspalvelut Elisa
Materiaalinäytteen mikrobianalyysi, suoraviljely MIK6471/18 Kiwalab,
, 24.1.2018 1 (5) Tilaaja: Kohde: Näytteenottaja: Näytteenottopäivä: Näytteet vastaanotettu: 9.1.2018 Analysointi aloitettu: 9.1.2018 Kirkkonummen kunta, Benny Vilander Nissnikun alakoulu, Masalantie 268,
Materiaalinäytteen mikrobianalyysi, suoraviljely MIK6919 Kiwalab,
1 (5) Tilaaja: Turun kaupunki, Tilapalvelut Yhteyshenkilö: Janne Virtanen Kohde: Turun AMK, Ruiskatu 8, 20740 Turku Työmääräin: WO-00675349 Näytteenottaja: Sanna Snell, Tom Jansén ja Jaana Vainio Näytteenottopäivä:
Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi. FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017
Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017 Johdantoa Asunnon ja muiden oleskelutilojen terveellisyyteen vaikuttavat sekä kemialliset
SISÄILMAN LAATU. Mika Korpi
SISÄILMAN LAATU Mika Korpi 2.11.2016 Sisäilman määritelmä Sisäilma on sisätiloissa hengitettävä ilma, jossa ilman perusosien lisäksi saattaa olla eri lähteistä peräisin olevia kaasumaisia ja hiukkasmaisia
BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla
BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla Tuula Putus työterveyshuollon el, työterveyshuollon professori Turun yliopisto T:mi IndoorAid Tausta Kyseessä on osa laajempaa Työsuojelurahaston
Sisäilmatutkimuksen tuloksia: mitä löytyy luokkatiloista joissa opettaja sairastuu?
Sisäilmatutkimuksen tuloksia: mitä löytyy luokkatiloista joissa opettaja sairastuu? Esitys 2017-10-02 tutkimustuloksista v. 2010-2017 Tilaisuuden järjestäjä: Kanta-Hämeen Hengitys r.y. Koulutuskeskus Tavastian
Terveydelle haitallinen mikrobivaurio rakennuksessa
Terveydelle haitallinen mikrobivaurio rakennuksessa Esitelmä Erityistoimihenkilöt ET r.y. Koulutuspäivä Seinäjoki 2015 02 07 Mirja Salkinoja-Salonen Elintarvike- ja ympäristötieteiden lts, Helsingin Yliopisto
Kasvatusajat mikrobiologisissa asumisterveystutkimuksissa
Kasvatusajat mikrobiologisissa asumisterveystutkimuksissa Anne Hyvärinen, erikoistutkija, dosentti 8.10.2011 1 Näytteet osa kokonaisuutta Näytteenotto ja näytteiden analysointi ovat osa kokonaisuutta,
Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta
Materiaalinäytteiden qpcr-tulosten tulkinnasta Helena Rintala ja Teija Meklin Sisäilmastoseminaari 13.3.2014 Taustaa qpcr (kvantitatiivinen PCR) on nopea menetelmä mikrobien toteamiseen Käytetty paljon
TESTAUSSELOSTE materiaalinäyte, suoraviljely
pc-seloste, pessi, 07/2016 TESTAUSSELOSTE 1 / 12 Tilaaja: Laskutus: Toimitusosoite: Tiedoksi: Loviisan kaupunki / Mikko Mattinen Turun yliopisto / Janne Atosuo Loviisan kaupunki, viite L624/ Mikko Mattinen
Laadukas, ammattitaitoisesti ja säännöllisesti toteutettu siivous vaikuttaa turvalliseen, terveelliseen työympäristöön ja rakenteiden kunnossa
Laadukas, ammattitaitoisesti ja säännöllisesti toteutettu siivous vaikuttaa turvalliseen, terveelliseen työympäristöön ja rakenteiden kunnossa pysymiseen kiinteistössä. Siivouksen laatuvaatimuksia ja tarpeita
BAT-tutkimus paloasemilla sekä SPAL ry:n henkilöstökysely
BAT-tutkimus paloasemilla sekä SPAL ry:n henkilöstökysely Tuula Putus työterveyshuollon el, työterveyshuollon professori Turun yliopisto T:mi IndoorAid Lähtökohta Suomessa tutkittu alun perin maatalouden
BI4 IHMISEN BIOLOGIA
BI4 IHMISEN BIOLOGIA HENGITYSTÄ TAPAHTUU KAIKKIALLA ELIMISTÖSSÄ 7 Avainsanat hengitys hengityskeskus hengitystiet kaasujenvaihto keuhkorakkula keuhkotuuletus soluhengitys HAPPEA SAADAAN VERENKIERTOON HENGITYSELIMISTÖN
SRV Toimitilat Oy LAUSUNTO 5.12.2011 Risto Verho. SRV VKT PL 555 02201 ESPOO sivuja yhteensä 16
N O V O R I T E Home- ja lahovauriot, HTT tavarantarkastukset, mikrobianalyysit Laurinlahdentie 20, 02320 Espoo, www.novorite.fi GSM 040-5540617, Fax. 09-8845543, simo.valjakka@novorite.fi SRV Toimitilat
Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan asiantuntijakuuleminen
Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan asiantuntijakuuleminen Kuultavana 2012 11 21: Mirja Salkinoja Salonen Tutkimusjohtaja,prof. (emer), PhD 1 1. Valiokunnan tilaaman tutkimuksen Rakennusten kosteus ja homeongelmat
Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet
Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Paula Kurola, laboratoriopäällikkö (FT) KiraLab mikrobilaboratorio, Tietopäivä Roadshow Oulu 30.11.2016 1 2 Hittejä vai huteja? Kaikki oireilu johtuu homeesta!
Miksi liikenteen päästöjä pitää. Kari KK Venho 220909
Miksi liikenteen päästöjä pitää hillitä Kari KK Venho 220909 Miksi liikenteen päästöjä pitää hillitä Kari KK Venho 220909 Mikä on ilmansaasteiden merkitys? Ilmansaasteiden tiedetään lisäävän astman ja
Muovimatot VOC:t, mikrobit ja toksisuus. Loppuseminaari Ulla Lignell RTA 3
Muovimatot VOC:t, mikrobit ja toksisuus Loppuseminaari Ulla Lignell RTA 3 Tutkimusasetelma ja tutkimukset A. Kirjallisuusosio B. Kenttätutkimukset tutkimuskohteessa=t, vertailukohteessa=v 1. Kosteusmittaukset
Ajankohtaista asumisterveydestä
Ajankohtaista asumisterveydestä H 3 C CH 3 H 3 C H H H CH 3 CH 2 I Ac H H H Ac Anne Hyvärinen, erikoistutkija, dos. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Ympäristöterveys, Kuopio Kosteus- ja homevaurioasiat
Puhtaamman ilman puolesta. Ilmanpuhdistus Desinfiointi Hajunpoisto Itsepuhdistuvuus
Puhtaamman ilman puolesta Ilmanpuhdistus Desinfiointi Hajunpoisto Itsepuhdistuvuus Titaanidioksidi Titaanidioksidi (TiO 2 ) on laajasti käytetty kemikaali, jota käytetään yleisesti valkoisena väripigmenttinä
Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet
Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Paula Kurola, laboratoriopäällikkö (FT) KiraLab mikrobilaboratorio, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 2 Hittejä vai huteja? Kaikki oireilu johtuu homeesta!
RAKENNUSTEN MIKROBISTO JA NIIDEN ROOLI RAKENNUSTEN TUTKIMISESSA
RAKENNUSTEN MIKROBISTO JA NIIDEN ROOLI RAKENNUSTEN TUTKIMISESSA Anne Hyvärinen tutkimusprofessori, yksikön päällikkö Ympäristöterveyden yksikkö 23.3.2018 SIS 2018 Hyvärinem 1 Sisäilmaongelmien ratkaiseminen
Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi
Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dos. Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.3.2015 Sisäilmastoseminaari 2015 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa
Vantaan Tilakeskus RAPORTTI 27.11.2010. KARHUN OP. A Kielotie 13 01300 VANTAA sivuja yhteensä 9
N O V O R I T E Home- ja lahovauriot, HTT tavarantarkastukset, mikrobianalyysit Laurinlahdentie 20, 02320 Espoo, www.novorite.fi GSM 040-5540617, Fax. 09-8845543, simo.valjakka@novorite.fi Vantaan Tilakeskus
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Rakennusmateriaalinäytteen mikrobimääritys suoraviljelymenetelmällä Marja Hänninen, Maija Kirsi, Liisa Kujanpää, Outi Lindroos, Sirpa Rautiala ja Marjut Reiman 2 Mikrobikasvusto sisätiloissa
miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun
miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun Kai Ryynänen Esityksen sisältöä Mikä ohjaa hyvää sisäilman laatua Mitä käyttäjä voi tehdä sisäilman laadun parantamiseksi yhteenveto 3 D2 Rakennusten sisäilmasto
Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi
Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja
Asumisterveys - olosuhteet kuntoon
Asumisterveys - olosuhteet kuntoon LVI-päivät Tampere 1 27.10.2017 Etunimi Sukunimi Terveydensuojelulain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen
KOSTEUS. Visamäentie 35 B 13100 HML
3 KOSTEUS Tapio Korkeamäki Visamäentie 35 B 13100 HML tapio.korkeamaki@hamk.fi RAKENNUSFYSIIKAN PERUSTEET KOSTEUS LÄMPÖ KOSTEUS Kostea ilma on kahden kaasun seos -kuivan ilman ja vesihöyryn Kuiva ilma
BI4 IHMISEN BIOLOGIA
BI4 IHMISEN BIOLOGIA MITÄ ROKOTUKSIA? Muistatko mitä rokotuksia olet saanut ja minkä viimeiseksi? Miten huolehdit koulun jälkeen rokotuksistasi? Mikrobit uhkaavat elimistöä Mikrobit voivat olla bakteereita,
Asuntojen kosteusvauriot, mikrobitoksiinit ja astma
Asuntojen kosteusvauriot, mikrobitoksiinit ja astma Juha Pekkanen, Pirkka V. Kirjavainen, Michael Sulyok, Martin Täubel, Anne K. Karvonen, Rudolf Krska, Anne Hyvärinen 2.4.2014 Asunnon mikrobitoksiinit
Kosteusvaurioiden mikrobiologiaa ja toksikologiaa
Kosteusvaurioiden mikrobiologiaa ja toksikologiaa Mirja, PhD, tutkimusjohtaja Helsingin Yliopisto, Elintarvike- ja Ympäristötieteiden lts Seminaariesitelmä Funktionaalisen Lääketieteen Yhdistys r.y. Symposiossa
Lukuisat epidemiologiset tutkimukset
FM, tutkija Kaisa Jalkanen FT, dosentti, johtava tutkija Anne Hyvärinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Asuinympäristö ja terveys -yksikkö, Kuopio Mikrobiologiset menetelmät homevaurion toteamisessa Homekasvua
NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Miia Pitkäranta, Indoor Quality Service Oy, ja ne on vastaanotettu laboratorioon
RAPORTTI ILA 2012-52 Miia Pitkäranta Indoor Quality Service Oy Tiilenpolttajankuja 5 01720 Vantaa TULOSRAPORTTI KOHDE: Päiväkoti Ukko-Pekka, Asematie 3, 01300 Vantaa NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Miia
SISÄILMATUTKIMUS Mikkolan Koulu, Vantaa
Sivu 1/7 SISÄILMATUTKIMUS Mikkolan Koulu, Vantaa Lyyra-rakennus, Lyyranpolku 2, Vantaa Vega-rakennus, Venuksentie 2, Vantaa Tutkimukset kohteessa, näytteenottopäivä oli 20.6.2017 Tilaaja: Toimeksianto:
UUDET TEKNIIKAT SISÄYMPÄRISTÖN MIKROBIEN TOTEAMISESSA
UUDET TEKNIIKAT SISÄYMPÄRISTÖN MIKROBIEN TOTEAMISESSA LIITU-päivä 4.5.2006 FT Helena Rintala Kansanterveyslaitos, Ympäristöterveyden osasto Mihin sisäympäristön mikrobien mittauksia tarvitaan? Rakennusten
Analyysien tulosten tulkinta Satu Saaranen
Analyysien tulosten tulkinta 31.10.2017 Satu Saaranen VIRALLISET OHJEET NÄYTTEENOTTOON, NÄYTTEIDEN KÄSITTELYYN, ANALYSOINTIIN JA TULKINTAAN: THL ja TY Laboratorio-opas tulossa piakkoin Asumisterveysasetus
Rakennuksen painesuhteiden ja rakenneliittymien tiiveyden merkitys sisäilman laatuun
Rakennuksen painesuhteiden ja rakenneliittymien tiiveyden merkitys sisäilman laatuun Sisäilma-asiantuntija Saija Korpi WWW.AINS.FI Syvennytään ensin hiukan mikrobiologiaan Lähtökohta: Tavanomaisia mikrobimääriä
KOSTEUSVAURIOKOHTEIDEN YLEISIMMÄT MIKROBIT JA NIIDEN TERVEYSVAIKUTUKSET
KOSTEUSVAURIOKOHTEIDEN YLEISIMMÄT MIKROBIT JA NIIDEN TERVEYSVAIKUTUKSET Johdanto Mikrobi on yleisnimitys pieneliöille. Mikrobeja on kaikkialla ympäristössämme: maaperässä, vedessä, materiaaleissa, pinnoilla,
Auran kunnantalon tutkimukset
Auran kunnantalon tutkimukset Jouni Vuohijoki 11.6.2018 Tehdyt tutkimukset Tutkimukset rajattiin ulkoseinien ja kantavien väliseinien alaosiin. Ulkoseinien rakenneavaukset ja mikrobinäytteet Kantavien
Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen
Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 19.10.2016 Pikkuparlamentti
Ilmanvaihto kerros- ja rivitalossa. Ilari Rautanen
Ilmanvaihto kerros- ja rivitalossa Ilari Rautanen Millaista on hyvä sisäilma? Rakennus on suunniteltava ja rakennettava kokonaisuutena siten, että oleskeluvyöhykkeellä saavutetaan kaikissa tavanomaisissa
ASUMISTERVEYSLIITTO ASTE Ry
ASUMISTERVEYSLIITTO ASTE Ry Kaivokatu 5-7 18100 Heinola Puh. (03) 877 540 Fax. ( 03) 877 5450 Hannele Rämö 044 551 8542 ASUNNON HOME- JA KOSTEUSVAURIOT JA NIISTÄ SELVIÄMINEN Asuntokauppa on tavalliselle
SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS
Sivu 1 / 6 SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS MATTILAN PÄIVÄKOTI Hirsitie 2, 04340 Tuusula 1.4.2012 TILAAJA: Pertti Elg, Rakennusmestari, Tuusulan kunta TUTKIJA: Jari Järveläinen, Jakitec Ky Sivu
Ilmanvaihto kerrostalo /rivitalo
Ilmanvaihto kerrostalo /rivitalo Millaista on hyvä sisäilma? Rakennus on suunniteltava ja rakennettava kokonaisuutena siten, että oleskeluvyöhykkeellä saavutetaan kaikissa tavanomaisissa sääoloissa ja
Pienhiukkasten ulko-sisä-siirtymän mittaaminen. Anni-Mari Pulkkinen, Ympäristöterveyden yksikkö
Pienhiukkasten ulko-sisä-siirtymän mittaaminen Anni-Mari Pulkkinen, Ympäristöterveyden yksikkö 11.9.2017 Anni-Mari Pulkkinen 1 Intro: Lisääntyvää näyttöä siitä, että pienhiukkasten lähilähteillä (liikenne,
Kanniston koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset kesällä 2014
Kanniston koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset kesällä 2014 Sisäilmailta Kanniston koululla 2.9.2014 Tutkimuksen lähtökohta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Kanniston koulussa toisen kerroksen
Environmental Relative Moldiness Indeksin (ERMI) soveltaminen Suomessa
Environmental Relative Moldiness Indeksin (ERMI) soveltaminen Suomessa Martin Täubel, Anne M Karvonen, Tiina Reponen, Stephen Vesper, Juha Pekkanen, Anne Hyvärinen 24.3.2016 SIS FERMI Hyvärinen 1 Mikä
Tuomarilan koulu, Tiivistyskorjausten jälkeinen tarkistusmittaus
Tuomarilan koulu, Tiivistyskorjausten jälkeinen tarkistusmittaus Tutkimusraportti 19.4.2018 Projekti 308712 TIIVISTELMÄ Tutkimuksessa selvitettiin Tuomarilan koulun tiivistyskorjausten jälkeistä tilannetta
Otsonointi sisäympäristöissä tiivistelmä kirjallisuuskatsauksesta
Otsonointi sisäympäristöissä tiivistelmä kirjallisuuskatsauksesta Hanna Leppänen, Matti Peltonen, Martin Täubel, Hannu Komulainen ja Anne Hyvärinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 24.3.2016 Otsonointi
RAPORTTI KIRKONKYLÄN ALA-ASTE
2012 RAPORTTI KIRKONKYLÄN ALA-ASTE Raportissa esitetään tehdyn sisäympäristökyselyn yhteenveto, tehdyt mittaukset ja jatkotoimenpiteet. Vesilahden kunta 7.2.2012 1. JOHDANTO Hyvän sisäilman yksinkertainen
SISÄILMATUTKIMUS 23.3.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN
1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN SISÄILMATUTKIMUS 2 (8) TIIVISTELMÄ Limingan paloasema sijaitsee Limingassa, osoitteessa Kramsuntie 3, 91900 Liminka.
Vantaan Tilakeskus RAPORTTI Hankepalvelut, Rakennuttaminen. VANTAA216VIERTOLANK A Mikko Krohn Kielotie 13 sivuja yhteensä VANTAA
N O V O R I T E Home- ja lahovauriot, HTT tavarantarkastukset, mikrobianalyysit Laurinlahdentie 20, 02320 Espoo, www.novorite.fi GSM 040-5540617, Fax. 09-8845543, simo.valjakka@novorite.fi Vantaan Tilakeskus
Opiskelijoiden nimet, s-postit ja palautus pvm. Kemikaalin tai aineen nimi. CAS N:o. Kemikaalin ja aineen olomuoto Valitse: Kiinteä / nestemäinen
Harjoitus 2: Vastauspohja. Valitun kemikaalin tiedonhaut ja alustava riskinarviointi. Ohje 09.03.2016. Laat. Petri Peltonen. Harjoitus tehdään k2016 kurssilla parityönä. Opiskelijoiden nimet, s-postit
DIAGNOSTISIA TYÖKALUJA RAKENNUSTEN PATOLOGIAAN. Mirja Salkinoja-Salonen
DIAGNOSTISIA TYÖKALUJA RAKENNUSTEN PATOLOGIAAN Mirja Salkinoja-Salonen Mikrobiologian julkaisuja 50 Helsingin yliopisto 2016 DIAGNOSTISIA TYÖKALUJA RAKENNUSTEN PATOLOGIAAN Mirja Salkinoja-Salonen Elintarvike-
Mikrobitoksiinien hengitystievaikutukset Sisäilmastoseminaari
Mikrobitoksiinien hengitystievaikutukset Sisäilmastoseminaari 15.3.2017 Kati Huttunen Tämähän lähti siitä että etittiin juttuja Kirjallisuuskatsaus mykotoksiinien yhteydestä terveyshaittoihin Aineiston
Pro Clean ja Ultrasnap pikatestien hyödynnettävyys ja luotettavuus rakenneavauksissa
Pro Clean ja Ultrasnap pikatestien hyödynnettävyys ja luotettavuus rakenneavauksissa Hanna Vierinen Polygon Finland Oy Ohjaajat: Kai Kylliäinen (Polygon Finland Oy) Maija Kirsi (TTL) JOHDANTO Rakenteissa
Miksi rakennukset homehtuvat? Sirkku Häkkilä Aerobiologian yksikkö Biodiversiteettiyksikkö
Miksi rakennukset homehtuvat? 16.5.2018 Sirkku Häkkilä Aerobiologian yksikkö Biodiversiteettiyksikkö Rakennusten home, mitä se oikein on? Home arkikielinen nimitys mikrobikasvulle rakennuksessa hometalo,
Hangon kaupunki Hagapuiston koulu
26.02.2015 Hangon kaupunki Hagapuiston koulu Sisäilman VOC-mittaukset 23.1.2015 Jakelu: bengt.lindholm@hanko.fi (PDF) Sisäilmari Oy, arkisto (PDF) 2/5 1. Yleistiedot Kohde Hangon kaupunki Hagapuiston koulu
Sairaat talot sairaat ihmisethomeongelmat?
Sairaat talot sairaat ihmisethomeongelmat? Eduskunta, Ympäristövaliokunta Keskustelun pohjaksi: Mitkä aineet tekevät sisäilmasta terveyshaitallisen? Miten haitta-aineet kulkeutuvat ihmiseen? Miten rakennuksesta
TUTKIMUSRAPORTTI KOSTEUSMITTAUS
TUTKIMUSRAPORTTI KOSTEUSMITTAUS Meripirtin päiväkoti Haukkavuorenkatu 5 48100 Kotka Työ nro T15026 Kotka 26.8.2015 Oy Insinööri Studio OY INSINÖÖRI STUDIO, TORNATORINTIE 3, PL 25, 48101 KOTKA PUH. 05-2255
Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa
Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa Dos. Ulla Haverinen-Shaughnessy, FM Mari Turunen ja Maria Pekkonen, FT Liuliu Du DI Virpi Leivo ja Anu Aaltonen, TkT Mihkel Kiviste Prof. Dainius
M I K P I N T A S I V E L Y N Ä Y T T E E T. Jokivarren koulu Sorvatie 16 Vantaa Hanke 5271
Kiratek Oy Irmeli Heikkinen, puh. 0207 401 008 07.03.2011 M I K 2 4 2 6 MIKROBITUTKIMUS P I N T A S I V E L Y N Ä Y T T E E T Jokivarren koulu Sorvatie 16 Vantaa Hanke 5271 2 (5) Kiratek Oy Jyrki Pulkki
Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu
Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu Vanha- Lapuantie 22, 62220 Kauhava Sisäilmanäytteet 31.5.2017 Työnro 31 4384.34 RI (AMK) Irmeli Nutikka Rkm Timo Ekola 2 (6) Kauhavan kaupunki, Pernaan koulu Vanha-Lapuantie
Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen
Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Kaisa Jalkanen, tutkija THL, Asuinympäristö ja terveys -yksikkö Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa monet tekijät Hallittava kokonaisuus! Lähtötilanne
GDU - MULTISENS. Dataloggeri sisäänrakennetuilla antureilla Tarkkoihin sisätilojen ilmanlaatumittauksiin. GDU MultiSens ominaisuuksia
GDU - MULTISENS antureilla Tarkkoihin sisätilojen ilmanlaatumittauksiin GDU MultiSens ominaisuuksia Sisäänrakennetut anturit - Lämpötila ja kosteus - CO₂ pitoisuus - Paine-ero - TVOC pitoisuus (Hajoavat
Mikrobitoksiinit sisäympäristössä. Martin Täubel ja Anne Hyvärinen
Mikrobitoksiinit sisäympäristössä Martin Täubel ja Anne yvärinen Mykotoksiinit sienien sekundaarimetaboliitit Mycos (Greek) = sieni Toxicum (Latin) = toksinen Tällä hetkellä >300 erilaista mykotoksiinia
TXIB-YHDISTEEN ESIINTYMINEN SISÄILMASSA LUVULLA JA ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN MERKITYS PITOISUUDEN HALLINNASSA
TXIB-YHDISTEEN ESIINTYMINEN SISÄILMASSA 2010- LUVULLA JA ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN MERKITYS PITOISUUDEN HALLINNASSA P a l v eluja h u o misen menestykseen! SISÄILMASTOSEMINAARI 2019 HELENA JÄRNSTRÖM RISTO
3. esitelmä: Muodostavatko nanomateriaalit työntekijälle työterveys- ja turvallisuusriskin? www.nanodiode.eu
3. esitelmä: Muodostavatko nanomateriaalit työntekijälle työterveys- ja turvallisuusriskin? www.nanodiode.eu Toistaiseksi havaitut terveysvaikutukset Nanomateriaalit voivat hengitettyinä tunkeutua syvemmälle
SAIRAALAYMPÄRISTÖN KEMIALLISISTA YHDISTEISTÄ
ppb ppm SAIRAALAYMPÄRISTÖN KEMIALLISISTA YHDISTEISTÄ - TAPAUSTUTKIMUS LEIF WIRTANEN 1, MIIKA KOLJONEN 1, HARRI LYLY 1, TONY LAPPETELÄINEN 1, KIIA MIETTUNEN 1, KIRSI TORIKKA-JALKANEN 2, PAULI TARNA 3 1
ABS Consult Oy/Unto Kovanen Konalankuja 4 00390 HELSINKI MIKROBIMÄÄRITYS RAKENNUSMATERIAALINÄYTTEISTÄ
Kansanterveyslaitos Folkhälsoinstitutet LUONNOS RAPORTTI K0624M ABS Consult Oy/Unto Kovanen Konalankuja 4 00390 HELSINKI MIKROBIMÄÄRITYS RAKENNUSMATERIAALINÄYTTEISTÄ Kaivokselan koulusta otetuissa näytteissä
KOSTEUSVAURIOINDIKOIVAN LAJISTON ESIINTYMINEN ULKOILMAVERTAILUNÄYTTEISSÄ
KOSTEUSVAURIOINDIKOIVAN LAJISTON ESIINTYMINEN ULKOILMAVERTAILUNÄYTTEISSÄ Kirsi Mäkiranta, Anna-Mari Pessi ja Sirkku Häkkilä Aerobiologian laboratorio, Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikkö Taustaa Sisäilmanäytteitä
Siivouskemikaalien ja menetelmien vaikutukset sisäympäristön mikrobistoon ja sisäilman laatuun
Siivouskemikaalien ja menetelmien vaikutukset sisäympäristön mikrobistoon ja sisäilman laatuun Sisäilmastoseminaari 2019 Tuomas Alapieti, Martin Täubel, Raimo Mikkola, Maria Valkonen, Hanna Leppänen, Anne
11. Elimistö puolustautuu
11. Elimistö puolustautuu Taudinaiheuttajat Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin
Sairaan talon ruumiin avauksia
Esittäjän tarkastama versio Sairaan talon ruumiin avauksia Mirja Salkinoja-Salonen Helsingin Yliopisto, Elintarvike- ja Ympäristötieteiden lts / Mikrobiologia Rakennustekniikan lts, Aalto Yliopisto Rakenusperintö
Kuka tai mikä pilaa sisäilman maassa, jossa ulkoilman laatu on maailman paras?
Kuka tai mikä pilaa sisäilman maassa, jossa ulkoilman laatu on maailman paras?.sisäilman raaka-aine on ulkoilma..miten se pilataan ja miksi? EKPY, Sellon kirjasto, 2019 0325 Mirja Salkinoja-Salonen, Helsingin
TESTAUSSELOSTE materiaalinäyte, laimennusviljely
TESTAUSSELOSTE materiaalinäyte, laimennusviljely (1 /19; liiteosa 2 ss.) PCpohja: Pessi, 2015 Tilaaja: Laskutus: Toimitusosoite: Insinööritoimisto Kiinteistöasiantuntijat Oy/Mari Lehtonen Apilakatu 10,
Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö
Asumisterveysasetuksen soveltamisohje Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö 8.2.2016 Soterko tutkimusseminaari 5.2.2016 1 Elin- ja työympäristön altisteisiin
Kvantitatiivisen PCR:n käyttö mikrobivaurion toteamisessa
Kvantitatiivisen PCR:n käyttö mikrobivaurion toteamisessa Maria Valkonen, Kaisa Jalkanen, Martin Täubel, Anne Hyvärinen 31.3.2014 Sisäilmastoseminaari 2014 1 Tausta Asumisterveysoppaan mukaiset sisäympäristön
Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti
Hallitun ilmanvaihdon merkitys Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti on ekologinen tapa ottaa ikkunan kautta poistuva hukkalämpö talteen ja hyödyntää auringon lämpövaikutus. Ominaisuudet: Tuloilmaikkuna
Mikrobit eri rakenteista otetuissa materiaaleissa Teija Meklin, Helena Rintala ja Marja Hänninen
Mikrobit eri rakenteista otetuissa materiaaleissa Teija Meklin, Helena Rintala ja Marja Hänninen Aineisto noin 6000 vaurioepäilynäytettä neljä materiaaliluokkaa perustuen annettuihin tietoihin ulkoseinärakenteet
Ilman suhteellinen kosteus saadaan, kun ilmassa olevan vesihöyryn osapaine jaetaan samaa lämpötilaa vastaavalla kylläisen vesihöyryn paineella:
ILMANKOSTEUS Ilmankosteus tarkoittaa ilmassa höyrynä olevaa vettä. Veden määrä voidaan ilmoittaa höyryn tiheyden avulla. Veden osatiheys tarkoittaa ilmassa olevan vesihöyryn massaa tilavuusyksikköä kohti.
Rakenneavaukset ja näytteenotot
WO-00704670 3.8.2018 Rakenneavaukset ja näytteenotot Vapaudenkatu 12 A 32200 Loimaa WO-00704670 2 (9) Tutkimuksen tilaaja Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Olli Vahalahti 045 136 4766 olli.vahalahti@tyks.fi
Tutkimusraportti Hiekkaharjun paloaseman sisäilman hiukkaspitoisuuksista
Tutkimusraportti Hiekkaharjun paloaseman sisäilman hiukkaspitoisuuksista sivu 1/6 Päiväys: 18.05.2006 Asiakas: Laatija: Vantaan kaupungin tilakeskus Kielotie 13 01300 VANTAA Yhteyshenkilö: Pekka Wallenius
Vantaan Tilakeskus RAPORTTI Hankepalvelut, Rakennuttaminen. VANTAA215JOKIVK A Mikko Krohn Kielotie 13 sivuja yhteensä VANTAA
N O V O R I T E Home- ja lahovauriot, HTT tavarantarkastukset, mikrobianalyysit Laurinlahdentie 20, 02320 Espoo, www.novorite.fi GSM 040-5540617, Fax. 09-8845543, simo.valjakka@novorite.fi Vantaan Tilakeskus
TUTKIMUSRAPORTTI Kosteusmittaukset ja VOC-tutkimukset
TUTKIMUSRAPORTTI Kosteusmittaukset ja VOC-tutkimukset Meripirtin päiväkoti Haukkavuorenkatu 5 48100 KOTKA Työ nro T15026 Kotka 9.11.2015 Oy Insinööri Studio OY INSINÖÖRI STUDIO, TORNATORINTIE 3, PL 25,
Kokonaisuuden haltuunotolla parempiin tuloksiin
Kokonaisuuden haltuunotolla parempiin tuloksiin MISSIOMME Suojaamme ihmisiä, prosesseja ja ympäristöä tuottamalla puhdasta ilmaa. Vietämme 90 % ajastamme sisätiloissa Huono sisäilma alentaa työtehokkuutta
SISÄILMAMITTAUKSET LUKSIA, PUU-ANTTILA, 10.4.2013
RAPORTTI 63-66.xlsx/2013 SISÄILMAMITTAUKSET LUKSIA, PUU-ANTTILA, 10.4.2013 JAKELU Veikko Viitakangas, Luksia Envimetria Oy, arkisto Envimetria Oy Main office: Phone: Internet: FI08142273 Kalkkipetteri
SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy
SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Asetuksen (EG) nro 1907 / 2006
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Asetuksen (EG) nro 1907 / 2006 1. Aineen tai valmisteen ja yhtiön kuvaus Tuotteen nimi: TBI MIG-Spray Art. Nro: 392P000071 Käyttötarkoitus: Estää hitsausroiskeiden kiinnitarttumisen.
Penicillium brevicompactum sienen entsyymiaktiivisuuden säilyminen ympäristönäytteissä
Sisäilmastoseminaari 2014 Helsingin Messukeskus 13.3.2014 Penicillium brevicompactum sienen entsyymiaktiivisuuden säilyminen ympäristönäytteissä Salmela A, Moisa J, Reponen T, Pasanen P Ympäristötieteen
Mitä sisäilmaoireet ovat?
Oireita sisäilmasta? kliininen näkökulma koti Soile Jungewelter, LL, HLL korvatautien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Työterveyslaitos RAKLI 04.10.2017 työpaikka luonto auto kiitokset ylilääkäri Kirsi
Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma Monialainen ratkaisu. Ennakkotehtävät Joensuu Jukka-Pekka Kärki
Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma Monialainen ratkaisu Ennakkotehtävät Joensuu 2.12.2014 Jukka-Pekka Kärki Kysymys. Tutkimusten luottavuus Kuinka luotettavia ovat ns. sisäilmatutkimukset, joita tehdään
VILLA RUBENIN SISÄILMAN MIKROBIMITTAUS 3.4.2013
VILLA RUBENIN SISÄILMAN MIKROBIMITTAUS 3.4.2013 Sisäilmainsinöörit Oy Puh. +358 20 7698 440 e-mail: info@sisailmainsinoorit.fi Luoteisrinne 4 C Fax. +358 20 7698 449 internet: www.sisailmainsinoorit.fi