Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihanke ja rahoitushaku
|
|
- Elisabet Haapasalo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihanke ja rahoitushaku I&O IKIOMA T.Koivisto
2 I&O kärkihanke Hallituksen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa kärkihanke tähtää iäkkäiden ikäihmisten palvelujärjestelmän uudistamiseen Uudistuksen tavoitteena on turvata iäkkäille sekä omais- ja perhehoitajille nykyistä yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Hankkeen toimeenpanon läpileikkaavina ajureina ovat iäkkäiden osallisuuden lisääminen, digitalisaation potentiaalin hyödyntäminen, tiedolla johtaminen sekä poikkihallinnollinen yhdessä tekeminen Kärkihankkeessa korostetaan hyvien käytäntöjen ja toimintamallien levittämistä, toimintamallien käytännön juurruttamista sekä tulosten arviointia Hankesuunnitelma T.Koivisto
3 I&O kärkihanke koska Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut kansallisten tavoitteiden mukaiseksi, hyvät käytännöt ovat levinneet hitaasti ja alueelliset erot pysyneet suurina. Omaishoito toteutuu alueellisesti vaihtelevasti ja omaishoitoa tukevia palveluja tarjotaan liian vähän ja ne ovat yksipuolisia. T.Koivisto
4 T.Koivisto
5 Muutosagentti jokaiseen maakuntaan Jokaiseen maakuntaan muodostetaan kärkihankkeen aikana iäkkäiden yhteen sovitettu alueellinen palvelukokonaisuus, jossa kotihoito on aina ensisijaista Kokonaisuuden määrittämisestä ja hyväksymisprosessista vastaa muutosagentti Maakunnan kunnat ja kuntayhtymät valitsevat keskuudestaan työantajana toimivan tahon ja valitsevat maakunnan alueelta henkilön, jolla on mandaatti toimia alueella, hyvä ikäihmisten palvelujen osaaminen ja kehittämisintoa Muutosagentti verkostoi omalla alueellaan toimivat tahot yhteen ja yhteiseen keskusteluun ja suunnitteluun ikäihmisten palvelu kokonaisuudesta maakunnan alueella. Muutosagentin tulee olla yhteistyökyinen ja ratkaisukeskeinen, uskoa itse muutokseen ja omata sekä kykyä että keinoja viedä muutosta ja kehitystä eteenpäin. T.Koivisto
6 Muutosagentin tehtävät 1. alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen 2. muutoksen johtaminen 3. innostaa ja motivoida kaikkia maakunnan toimijoita muutokseen 4. ohjata tietoon perustuvaa muutosta hallitsemalla alueellinen tietoperusta ja ymmärtämällä alueen historiallinen kehitys 5. tukea I&O kärkihankkeen kokeiluja alueilla, joissa niitä on Muutosagentin työn tuloksena on kirjallinen ja alueen toimijoiden hyväksymä toimintasuunnitelma iäkkäiden elämisen ja palveluiden yhdistämisestä maakunnassa sisältäen toimintasuunnitelman toteutumisen seurannan (vrt. VanPal 980/2012, 5 ). T.Koivisto
7 Kokeilujen hakukriteerit 1.Relevanssikriteeri: kokeilu tai toiminnan käynnistäminen kohdentuu selkeästi hakujulistuksessa määritellylle alueelle 2.Kokokriteeri: kokeilu tai toiminnan käynnistäminen tapahtuu riittävän suurella alueella vähintään yhdenmaakunnan kaikki tai useimmat kunnat osallistuvat 3.Monitoimijaisuuskriteeri: alueella kokeilua toteuttavat yhteistyössä kunnat/kuntayhtymät, järjestöt, yritykset, seurakunnat tai muut toimijat T.Koivisto
8 Rahoitushaun hankesuunnitelma Hakulomake, jonka liitteenä on hankesuunnitelma sekä budjetti on toimitettava sähköisessä muodossa viimeistään kello 16:15 Hankesuunnitelmassa on oltava yhtymäkohdat I&O kärkihankkeen jo mallinnettuihin teemoihin, ilmettävä kuinka toiminta toteutetaan maakunnallisena yhteistyönä, konsortioon osallistujat ja heidän sitoumuksensa sekä konsortion vetäjä Suunnitelmassa on oltava kuvaus lähtötilanteesta, siitä kuinka toimintamallit toteutetaan sekä niistä toimenpiteistä, joilla varmistetaan toimintamallien juurtuminen osaksi normaalia toimintaa hankkeen aikana ja sen jälkeen Hakuohjeistusta täydennetään valtionavustusta koskevan asetuksen sekä hakijoille järjestettävien seminaarien yhteydessä esille nousevien kysymyksien perusteella T.Koivisto
9 Aikataulu Hakuaika päättyy klo 16: STM tekee rahoitus rahoituspäätökset kokeilut maakunnissa alkavat (n.2 vuotta) Yllä mainittu aikataulu sisältää myös saavutettujen tulosten arvioinnin STM on järjestänyt kaksi haku- ja verkostoitumisseminaaria rahoitushakuun liittyen: ma ja ma esitykset löytyvät verkosta - Lisäksi järjestetään verkkoklinikoita, joiden lähetysajat ja talenteet em linkistä T.Koivisto
10 Rahoitushaussa on kyse kolmesta kokonaisuudesta Toimenpide1: Ikäihmisten kotihoidon kehittämiseen liittyvät kokeilut Toimenpide2: Omaishoitokokeilut Toimenpide3: Kokeilujen, muutosagenttitoiminnan ja kärkihankkeenarviointi Kärkihankkeen kokonaisrahoitus on yhteensä noin 30 miljoonaa euroa 19 m kokeiluihin, josta arvioilta noin 7 m omaishoitokokeiluihin 5 m muutosagenttitoimintaan 6 m STM:n ja THL:n kulut ja arviointi T.Koivisto
11 Ikäihmisten ja omaishoidon kärkihankeen sisältöalueet, joihin kokeiluiden on kohdennuttava 1. Ikäihmisten palvelujen toimintamallit keskitetty alueellinen asiakas-/palveluohjaus = KAAPO toimiva kotihoito sekä ( Keski-Suomen hankkeen fokus) asumisen ja palvelun yhdistävät kokeilut 2.Kaikenikäisten omaishoidon vahvistamisen toimintamallit omais- ja perhehoidon keskukset kokeilujen tukena kokeilu vammaisten lasten omaishoidosta, kokeilu mielenterveys- ja päihdekuntoutujien omaisten ja omaishoidon tukemisesta kokeilu muistisairaan iäkkään omaishoidosta yhteistyönä T.Koivisto
12 Kokeilut on mallinnettu Kokeilut on mallinnettu seikkaperäisesti hakujulistuksen liitteissä 1-7 Hakujulistus uence=1 T.Koivisto
13 T.Koivisto Toimiva kotihoito -mallinnus
14 Keski-Suomen SOTE 2020-hanke Hankkeessa laadittu yhteistyössä kuntien ja muiden toimijoiden kanssa Keski-Suomen ikäihmisten palvelujen järjestämissuunnitelma vuonna 2020 ehdotus: Sovittu tavoiteltava palvelurakenne eli vuonna 2020 asuu 75 vuotiaista kotona 92%; ja 93% vuonna 2025 eli nykyistä ympärivuorokautisen hoidon paikkamäärää ei lisätä Ehdotuksessa on määritelty ikäihmisten palvelujen palvelukokonaisuus; määrälliset ja laadulliset tavoitteet Painopiste siirretään ennaltaehkäisevään työhön, kuntoutukseen, voimavaralähtöiseen palvelutarpeen arviointiin, asumisen monimuotoistamiseen, kotihoidon kehittämiseen ja peruspalveluiden vahvistamiseen
15 Toimivan kotihoitomallin kehittäminen, koska Haemme ratkaisuja merkittävimpiin haasteisiin kehittää ikäihmisten palvelukokonaisuutta Keski-Suomessa => ympärivuorokautiseen hoitoon painottunut palvelurakenne => vuoden 2014 vanhuspalvelulain seurantakyselyn osoittamat kehittämistarpeet => noin 30 vanhuspalvelujen kokonaisuutta linjaavaa organisaatiota tällä hetkellä => 15 julkisella sektorilla kotihoitoa tuottavaa yksikköä
16 KESKI-SUOMEN SOTE-RAKENTEET Wiitaunioni yhteistoiminta-alue: Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari (sote-integr.) 2. Perusturvaliikelaitos Saarikka: Saarijärvi, Karstula, Kyyjärvi, Kivijärvi ja Kannonkoski (sote-integr.) 3. Äänekoski (sote-integr.) 4. JYTE-alue Perusterveydenhuollon isäntäkuntamalli: Hankasalmi, Muurame ja Uurainen ja Jyväskylä isäntäkuntana, jossa sosiaali- ja terveydenhuolto hallinnollisesti yhdistetty, Muurame irtaantumassa omaan yhtiöönsä 5. Keski-Suomen Seututerveyskeskus Sairaanhoitopiirin liikelaitos Keuruu, Multia, Petäjävesi, Laukaa, Konnevesi, Toivakka, Joutsa, Luhanka 6. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri 7. Jämsä ja Kuhmoinen kuuluvat Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin / sote palvelujen ulkoistus (Jämsän terveys
17 Vanhuspalvelulain seuranta indikaattorien kehitys hankekunnat Palvelurakennesuositus Kotona 75 vuotiaista asuu 91-92% Säännöllisen kohon piirissä 75 vuotiaista asiakkaana 13-14% Omaihoidon tuen piirissä 6-7% 75 vuotiaista Tehostetun palveluasumisen piirissä 6-7% 75 vuotiaista Laitoshoidossa 75 vuotiaista 2-3% Sotkanet hankekunnat 2013 Sotkanet hankekunnat ,30 % 89,70 % 11,70 % 11,70 % 4,70 % 4,60 % 7,40 % 7,60 % 3,30 % 2,70 %
18 Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä Etelä-Karjalan shp Helsingin ja Uudenmaan shp Etelä-Savon shp Pohjois-Savon shp Päijät-Hämeen shp Pirkanmaan shp Itä-Savon shp Pohjois-Pohjanmaan shp Lapin shp Varsinais-Suomen shp Kanta-Hämeen shp Kainuun shp Etelä-Pohjanmaan shp Länsi-Pohjan shp Vaasan shp Keski-Pohjanmaan shp Keski-Suomen shp Satakunnan shp Kymenlaakson shp Pohjois-Karjalan shp 88,8 88,7 91,3 91, ,9 90,9 90,6 90,5 90,4 90,3 90,2 90,2 90,2 90, ,9 89,7 89,4 92, T.Koivisto
19 Vuoden 2014 vanhuspalvelulain seurantakyselyn osoittamat kehittämistarpeet hankekunnissa Kotihoitoa ei ympärivuorokautisesti saatavissa 5/21 Palveluohjausta ei ole järjestetty erillisenä 7/21 Kotiutustiimi vain 8/21 Erillinen saattohoitotiimi 4/21 Kuntoutustiimi 3/21 Seniorineuvola 14/
20 Tietojohtamisen näkökulma Asiakas- /potilaskertomusohjelmana käytössä ainakin terveyseffica; sosiaalieffica; Pegasos, ProConsona, Mediatri, Hilkka Keski-Suomen kunnissa arviolta yli 800 eri tietojärjestelmää RAI toimintakykymittari vain Jyväskylässä (ja Jämsässä) Toiminnan ohjaus- / mobiilijärjestelmä kotihoidossa Jyväskylässä, Joutsassa, Keuruulla, Laukaassa, Saarikassa, Multialla, Toivakassa, Petäjävedellä, Uuraisilla ja Hankasalmella
21 Valtionavustuksen osuus hakijoille 1. Kunnat, kuntayhtymät, KELA 80 % 2. Yksityiset yritykset ja palveluntuottajat sekä järjestöt, enintään 60 % *) 3. Hakukonsortion vastuullinen hakija voi olla myös muu kuin kunta 4. Hakuun osallistuvan omarahoitusosuutena hyväksytään myös hakijoiden henkilöstön oma työ *) 583/2016 Valtioneuvoston asetus hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeille vuosina myönnettävistä valtionavustuksista T.Koivisto
22 Valtionavustusasetus Valtionavustuksen hakijana voi olla kunta, kuntayhtymä, yleishyödyllinen yhteisö tai yritys. Kun tässä ohjeessa puhutaan taloudelliseen toimintaan myönnettävästä valtionavustuksesta, yrityksellä tarkoitetaan oikeudellisesta muodosta riippumatta kaikkia sellaisia yksiköitä, jotka harjoittavat taloudellista toimintaa niiden yhteisömuodosta riippumatta. Kyseeseen voi tulla varsinaisten yritysten lisäksi esimerkiksi järjestö. Myös yleishyödyllinen yhteisö voi harjoittaa taloudellista toimintaa. Jos yhteisöllä on sekä taloudellista että ei-taloudellista toimintaa, ratkaisevaa on se, millaista toiminta hankkeessa on. On huomattava, että yrityksiä ovat myös julkisomisteiset, esimerkiksi kunnan omistamat yhtiöt
23 Valtionavustusasetus Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan tukea ei voida myöntää yritykselle, joka on ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 18 kohdan mukaisesti taloudellisissa vaikeuksissa. Valtionavustushakemukseen tulee liittää hankkeeseen osallistuvan yrityksen vakuutus siitä, ettei se ole taloudellisissa vaikeuksissa. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriöllä on oikeus tarkastaa asia yrityksen tilinpäätösasiakirjojen perusteella
24 Valtionosuusasetus Avustuksen saajilta edellytetään pääsääntöisesti omarahoitusosuutta. Ei-taloudelliseen toimintaan myönnettävä valtionavustus on pääsääntöisesti enintään 80 prosenttia valtionavustukseen oikeuttavista kustannuksista eli kunnat, kuntayhtymät Ilman korotuksia valtionavustusta voidaan myöntää yrityksen kokeilu- tai kehittämishankkeeseen enintään 25 prosenttia. Jos tuensaaja on pieni yritys, tuki-intensiteetin enimmäismäärää voidaan korottaa enintään 20 prosenttiyksikköä. Keskisuurten yritysten osalta tuki-intensiteetin enimmäismäärää voidaan korottaa enintään 10 prosenttiyksikköä. Tukiintensiteettiä voidaan korottaa lisäksi 15 prosenttiyksikköä, jos ainakin toinen seuraavista edellytyksistä täyttyy: 1) hankkeeseen liittyy todellista yhteistyötä sellaisten yritysten välillä, joista vähintään yksi on pk-yritys, eikä mikään yksittäinen yritys vastaa enemmästä kuin 70 prosentista tukikelpoisia kustannuksia; 2) hankkeen tuloksia levitetään laajasti konferensseissa, julkaisuissa, avoimissa tietoarkistoissa tai vapaan tai avoimen lähdekoodin ohjelmiston kautta. Käytännössä hankkeiden tuloksia edellytetään levitettävän tehokkaasti ja ne tulee julkaista Innokylässä
25 Valtionosuusasetus Keskisuureksi yritykseksi määritellään yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen liitteessä I yritys, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja vuosittainen liikevaihto enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma enintään 43 miljoonaa euroa. Yritys on pieni, jos sen palveluksessa on vähemmän kuin 50 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa. Korotukset huomioiden tuki-intensiteetti voi olla pienille yrityksille enintään 60 prosenttia, keskisuurille yrityksille enintään 50 prosenttia ja suurille yrityksille enintään 40 prosenttia. Omarahoitusosuudeksi voidaan hyväksyä myös avustuksensaajan hankkeelle antama työpanos. Raha-automaattiyhdistyksen myöntämää yleisavustusta ei voida kuitenkaan käyttää omarahoituksena, kun avustuksen saajalle on myönnetty kärkihankkeiden valtionavustusta taloudelliseen toimintaan
26 Valtionosuusasetus Valtionavustusta maksetaan hankkeen toteuttamiseen liittyvien hyväksyttävien kustannusten perusteella. Valtionavustukseen oikeuttavia kustannuksia ovat: 1) hankkeen välttämättömät hallinnointikustannukset; 2) hankkeen henkilöstökustannukset; 3) matkakustannukset; 4) toimitilojen vuokrat; 5) välineiden ja laitteiden kustannukset siltä osin kuin ja siltä ajalta kun niitä on käytetty hankkeessa. Jos tällaisia välineitä ja laitteita ei käytetä hankkeen tarpeisiin koko niiden käyttöikää, tukikelpoisiksi katsotaan ainoastaan poistokustannukset, jotka vastaavat hankkeen kestoa laskettuna yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaan; 6) ulkopuolisista lähteistä markkinaehdoin ostetun tai käyttöluvalla hankitun sopimukseen perustuvan tutkimuksen, tietämyksen sekä konsultoinnin ja vastaavien palveluiden kustannukset, kun niitä on käytetty yksinomaan hanketta varten; 7) muut yleiskustannukset ja toimintakustannukset, mukaan lukien suoraan hankkeesta aiheutuvat materiaalien, tarvikkeiden ja vastaavien tuotteiden kustannukset. Kustannuksiksi voidaan hyväksyä esimerkiksi hankkeen viestinnästä ja tiedotuksesta syntyviä tarpeellisia kustannuksia
27 Keski-Suomen kunnat ovat sopineet Sote ja maakunta -uudistuksen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotantomallin ja organisaation valmistelusta vastaava Palvelutuotantotyöryhmä on kokouksessaan sopinut, että o Keski-Suomen osalta I&O kärkihankkeen rahoitushakua valmistellaan Keski-Suomen SOTE hankkeen toimesta. o Muutosagentin rekrytoinnista ja palvelusuhteen hallinnoinnista vastaa Jyväskylän kaupunki T.Koivisto
28 Keski-Suomen I&O hankkeella tavoittelemme Toimivan kotihoidon osa-alueita => Kotihoitoa saatavilla 24/7 => Henkilöstöä osallistavan johtamisen kehittäminen => Kuntouttavien toimintamallien kehittäminen => Akuuttitilanteiden toimintamallien kehittäminen Yhdeksi hyväksi todetuksi malliksi on valittu mm. Sakarihankkeissa kehitetty Tarvepohjainen malli kotihoitoon Toisena haetaan malleja toimiviksi työkaluiksi / mittareiksi tietojohtamiseen
29 Hankesuunnitelman valmistelu Keski- Suomessa Hankesuunnitelman ja budjetin valmistelu on aloitettu Keski-Suomessa ns. työrukkasessa, johon ollut kutsuttuna 10 Keski-Suomen suurimman organisaation vanhuspalvelujen vastuuvirkamiehet Myös sotevalmistelun palvelutuotantotyöryhmä on pidetty informoituna Tavoitellaan noin 3m :n hanketta, jossa omarahoitusosuudet katetaan mukaan lähtevien organisaatioiden omalla työllä / koko kotihoidon henkilöstö osallistetaan Budjetti mahdollistaa myös asiantuntijapalveluiden oston sekä noin 8 hanketyöntekijän palkkauksen
30 Kukoistava kotihoito: Keski-Suomen maakunnallinen SOTEratkaisu ikääntyvien kotona pärjäämisen tukemiseksi Yhteenveto työryhmätyöskentelystä (10.6 & 20.6) Maakunnan ja kuntien sekä tilaajan ja tuottajien välinen työnjako Mitä toimintaa keskitetään ja mitä hajautetaan Päätavoite: Asiakaslähtöinen, vaikuttava ja kustannustehokas kotihoito 24/7 Tuottajaverkoston hallinta Tavoitteena yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat kotona pärjäämistä tukevat palvelut Tavoitteena toimiva kustannustehokas palvelutuotanto: resurssit kohdentuvat parhaalla mahdollisella tavalla ja prosessit ovat sujuvia A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen ( mitä Keski-Suomen kotihoidon julkisen palvelulupauksen määrittely - Mikä on kotihoidon tavoite: määritellään yhdessä asiakkaiden, omaisten ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa mitä on arvokas kotihoito (asiakashyöty) ja kehitetään sisältöä tämän pohjalta - Mitkä ovat kotiin vietävät palvelut ja mitä näiden puitteessa tarjotaan - Kotihoidon tarjoaminen ympärivuorokautisesti - Perus- ja erityisosaamistarpeiden määrittely - (Akuuttitilanteiden toimintamalli: päivystys olohuoneessa?) - Valinnanvapauden huomioiminen: julkisen, yksityisen ja 3.sektorin roolit Neuvonnan, palvelutarpeen arvioinnin ja palveluohjauksen kehittäminen - Käytäntöjen yhdenmukaistaminen (ml. kriteerit) ja palveluverkon kehittäminen: valmistautuminen KAAPO:on tuloon Tavoitteellinen ja kuntouttava kotihoito (itsemäärämisoikeuden vahvistaminen) - Uusille asiakkaille kuntouttava arviointijakso (esim. 4 vko) - Tavoitteellinen kuntouttava toimintamalli - yksilöllisten tarpeiden ja voimavarojen huomioiminen: mitä asiakas oikeasti tarvitsee? Luodaan konkreettisia tavoitteita joiden toteutumista kotihoito tukee joka käynnillä - Ravitsemus ja lääkityskäytännöt tehdään ) - Teknologian hyödyntäminen (esim. etäkäynnit, turvaratkaisut jne.)? B: Resurssit, prosessit ja johtaminen ( miten se tehdään ) Tiedolla johtaminen: data-analyyseihin pohjautuva kehittäminen ja päätöksenteko sekä keskeisten mittareiden jatkuva seuranta - Arvio sopivasta resursoinnista (1-4 krt vuodessa): oikea määrä oikeanlaisia resursseja (osaaminen vastaa tarvetta) - Mittariston määrittely ja automatisointi - Vertaiskehittäminen: miten eri kuntien kotihoitoyksiköissä on saavutettu ja mihin kukin kotihoitoyksikkö erityisesti tulisi panostaa? - Hoitoketjuanalyysi kipupisteiden määrittelyn tueksi Johtamisjärjestelmän ja esimiestyöskentelyn kehittäminen Tarvepohjaisen toimintamallin jalkautus - Kysynnän ja tarjonnan yhteensovittaminen: oikea määrä hoitajia oikeassa paikassa oikeaan aikaan (hoitajien kohdentaminen alueille tarpeen mukaan). Resurssipoolista resursoinnin hermokeskus (ml. lisäapu akuuttitilanteisiin, työvoimatarpeen tunnistaminen ja rekrytointi) - Toiminnanohjausjärjestelmän ja sen käyttöön liittyvien prosessien yhteensovittaminen uusiin toimintamalleihin (ml. lisääntyneen Itsemäärämisoikeuden huomioimista toiminnanohjauksessa) Hoitopolkujen sujuvoittaminen: rajapintayhteistyö - Esim. kotiutusprosessi ja akuuttitilanteiden hoitaminen Sujuva palvelutuotanto on edellytys laadukkaille, kustannustehokkaille palveluille Toimintatavat / muutoksen johtaminen Asiakkaiden ja omaisten sekä henkilöstön osallistaminen mm. arvokkaan kotihoidon (asiakasarvon) määrittelemisessä - Asiakasarvon määrittely sisällön kehittäminen Henkilöstön osallistaminen oman työn ja johtamisen kehittämiseen, esim. Lean/TOC ja/tai vastaavia jatkuvan kehityksen menetelmiä hyödyntäen - Hukan määrittely (mikä ei luo asiakasarvoa) ja kipupisteiden ratkaiseminen - Työnimun luominen henkilöstöä osallistamalla (työhyvinvointi) 30
31 KIITOS! Tuija Koivisto Hanketyöntekijä, vanhuspalveluiden prosessi Keski-Suomen SOTE hanke p gsm Matarankatu 4, Jyväskylä T.Koivisto
Kukoistava kotihoito. Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus
Kukoistava kotihoito Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus Hakukonsortio Jyväskylän kaupunki, hallinnoija Hankasalmen kunta Joutsan kunta Jämsän kaupunki Keuruun kaupunki Kinnulan kunta
Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja
Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet
Kukoistava kotihoito hankkeen esittely
24.3.2017 Yksityisten palvelujentuottajat Kukoistava kotihoito hankkeen esittely Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus VISIO ja PÄÄTAVOITE Visio Koko Keski-Suomen maakunnassa kotihoidolla
Väestöennusteet sekä vanhuspalvelulain seurantaindikaattorien toteutuminen
Väestöennusteet sekä vanhuspalvelulain seurantaindikaattorien toteutuminen Hankekunnat Kokonaispinta-ala 687,76 km² - maa 571,73 km² - sisävesi 116,3 km² Väkiluku 5 329 - väestötiheys 9,32 as/km² Ikäjakauma
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut
KESKI-SUOMEN IKÄIHMISTEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA VUONNA Ehdotus
KESKI-SUOMEN IKÄIHMISTEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA VUONNA 2020 Ehdotus 65 vuotta täyttäneet hankekunnissa 35000 30000 25000 29492 32956 31489 24095 30808 28892 27283 26732 26761 26721 20000 15000
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 2016 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 17.02.2017 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa,
Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa
Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 1 23.02.2018 Sisältö 1. I&O kärkihanke ja muutosagenttityöskentely 2. Kytkös Oma Hämeeseen
I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke
I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke Laajavuori 16.6.2017 I&O muutosagentti Tuija Koivisto Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa eli I&O kärkihanke Yksi
Kukoistava kotihoito hanke. Asiakasraati
Kukoistava kotihoito hanke Asiakasraati 31.5.217 STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke)
Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko 12.10.2016 klo 09:30 / HE 134/2016 Asiantuntija: Anja Noro, THT, dosentti, Projektipäällikkö, STM kotihoitoa ja vahvistetaan (I&O kärkihanke) STM:n kärkihankkeet
Hankekoordinaattorit Anne-Mari Hakala ja Eija Janhunen
Kukoistava kotihoito hanke Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus 1. työpajapäivä / Palveluntarjonta ja sen kohdentuminen sekä kuntoutus ja ennaltaehkäisy 22.02.2017 Hankekoordinaattorit
Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM,
Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku Anja Noro projektipäällikkö STM, 21.3.2016 STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään
Miten tästä eteenpäin. Muutosagentti Tuija Koivisto Keski-Suomi
Miten tästä eteenpäin Muutosagentti Tuija Koivisto Keski-Suomi I&O Keski-Suomen muutosagentti Tuija Koivisto YTM / sosiaalityöntekijä, 1986 Sosiaalityöntekijä Keuruun- Multian terveyskeskus 1986-1999 Projektityöntekijä
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke Netissä http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Hankesuunnitelma versio 25.2.2016 http://stm.fi/documents/1271139/1996957/io_hankesuunnitelma_25022016.pdf/a6b1
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!
kotihoitoa ja vahvistetaan Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja
MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto
942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45
Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015
Katsaus SOTE-valmisteluun Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän valmistelu kuntien yhteistyönä Kuntien päätöksenteko
Keskustelua Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen strategisista periaatteista Esityslistan kohta 5
Keskustelua Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen strategisista periaatteista Esityslistan kohta 5 Kokous 8.4.2015 Työryhmä Raija Kolehmainen, Matti Mäkinen, Reijo Räsänen, Marja Heikkilä
Kukoistava kotihoito -hanke. Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä Pilotointi ja juurruttaminen
Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä Pilotointi ja juurruttaminen Kehittämistyö Keski-Suomessa Keski-Suomessa on pitkät perinteet tehdä yhteistyötä
I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT
I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT Havaintoja Varsinais-Suomen tilanteesta Varsinais-Suomen erityispiirteitä Varsinais-Suomen väestöstä 9,4 % oli 75 vuotta
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu 1 13.3.2019 Hankkeen/kokeilun perustiedot Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Muutosagentin tehtävä Tehtävän kesto 10/2016
Kukoistava Kotihoito. Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta
Kukoistava Kotihoito Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta Miten palveluohjaus ja neuvonta toteutuvat tällä hetkellä kunnassa? Kunta Palveluneuvonta ja ohjaus erillinen yksikkönsä
Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke klo Kuusa, Varjolan tila
Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke 6.9.2017 klo 8.30-15.30 Kuusa, Varjolan tila Kukoistava Kotihoito -hanke: Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit
Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila
Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten
Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä. Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma
Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma alveluntarjonta ja sen kohdentuminen sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy
Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain
Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa
Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,
Kukoistava kotihoito hanke
Kukoistava kotihoito hanke Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen ANNE-MARI HAKALA: Palvelutarjonta ja sen kohdentuminen EIJA JANHUNEN: Kuntoutus ja ennaltaehkäisy Palveluntarjonta ja sen
Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti klo Kuusa, Varjolan tila
Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti 19.9.2017 klo 8.30-15.30 Kuusa, Varjolan tila Kukoistava Kotihoito -hanke: Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Sosiaali- ja terveysvaliokunta, Eduskunta 2.6.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Hallituksen kärkihankkeet
ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA
ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA Tietohallintojohtaja Martti Pysäys Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Tapas-seminaari 19.4.2011 KESKI-SUOMEN
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle
MUUTOSINFO PALTAMO
MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 8.11.2017 I & O /PR Palveluissa havaittuja puutteita Iäkkäiden palvelujärjestelmä Järjestelmä on pirstaleinen Rakenne ei ole
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti Rita Oinas
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti 1 8.3.2017 Keihäänkärkiä ovat Alueellisen palvelukokonaisuuden ja keskitetyn asiakas- /palveluohjauksen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM. Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien verkosto 5.4.2016 kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia
I&O Keski-Suomi Kukoistava kotihoito -hanke. Muutosagentti Tuija Koivisto Keski-Suomi
I&O Keski-Suomi Kukoistava kotihoito -hanke Muutosagentti Keski-Suomi I&O Keski-Suomi I&O kärkihankkeen etenemisestä Keski-Suomessa vastaavat sekä muutosagentti että Kukoistava kotihoito - hanke 2 13.11.2017
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Rintamaveteraaniasiain Pirkanmaan foorumi, AVI 8.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus Pirkanmaan sote-teemaryhmät
KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.
Tuleva Keski-Suomen SOTE- tuotantoalue ja vanhuspalvelut
Tuleva Keski-Suomen SOTE- tuotantoalue ja vanhuspalvelut 65 vuotta täyttäneet hankekunnissa 75 vuotta täyttäneiden määrä ja ennuste hankekunnissa 50000 45000 41036 43140 40000 37497 35000 32566 30000 25000
Sote-valmistelijat
Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna
Kotihoidon uudet tuulet Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö I&O kärkihanke, STM
Kotihoidon uudet tuulet Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö I&O kärkihanke, STM Parasta aikaa seminaari 11.10.2016 Finlandiatalo, Helsinki 1 Sisältö Johdattelua Tilastotietoa
HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN KÄRKIHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUSHAKU VUONNA 2016
1(7) HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN KÄRKIHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUSHAKU VUONNA 2016 1 Hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeet Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman strategisen tavoitteen Hyvinvointi
Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa
Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Vanhusneuvostojen seminaari Lahti 23.5.3016 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM/Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Kaikille yhdenvertaiset sosiaali-
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 30.11.2016 Esittely Muutosagentti Koulutus Diakoni Yhteiskuntatieteiden maisteri Lisäopinnot Työnohjaaja JOKO, PD, emba Työhistoria
Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina
1(5) LUONNOS 11.10.2019 Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 2020 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain
Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh
Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa Rita Oinas, TtM, sh Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Peurunka 2. Vanhuspalveluiden prosessin työpaja
Peurunka 2 Vanhuspalveluiden prosessin työpaja 65 vuotta täyttäneet hankekunnissa 75 vuotta täyttäneiden määrä ja ennuste hankekunnissa 50000 45000 41036 43140 40000 37497 35000 32566 30000 25000 22657
Kukoistava kotihoito hanke
Kukoistava kotihoito hanke Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen ANNE-MARI HAKALA: Palvelutarjonta ja sen kohdentuminen EIJA JANHUNEN: Kuntoutus ja ennaltaehkäisy Palveluntarjonta ja sen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot Keski-Suomen kunnissa 2017
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot Keski-Suomen kunnissa 2017 1 5.6.2017 Tuija Koivisto Yleisesti myöntämisperusteista voi todeta Keski-Suomessa on kaikkiaan 17 ohjekirjaa omaishoidon tuen
Kärkihankkeiden kokeilujen rahoitushaku on käynnissä. Eksotessa on rahoitushakuja valmistelu kaikkien kärkihankkeiden osalta.
Hallitus 144 31.08.2016 STM:n kärkihankkeiden rahoitushaun valmistelu Etelä-Karjalassa EKSTPHAL 144 Hallitus linjasi syksyllä 2015 strategisen hallitusohjelman toimintasuunnitelmassa kärkihankkeiden (26)
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet
Keski-Suomen maakunnallisen palveluohjauksen organisointi Sparrauspäivä Kuusa, Varjolan tila
Keski-Suomen maakunnallisen palveluohjauksen organisointi Sparrauspäivä 6.9.2017 Kuusa, Varjolan tila Palveluohjauksen nykyiset resurssit ja maakunnallisen palveluohjauksen visiopohjana hankkeen resurssipoolimalli
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan
Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas
Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen
Juurruttamissuunnitelmat. Sparrauspäivä Kuusa, Varjolan tila
Juurruttamissuunnitelmat Sparrauspäivä 6.9.2017 Kuusa, Varjolan tila Toimintamallit asiakasprosessissa Hankkeen kehitystoimenpiteet ja toimintamallit kohdistuvat asiakkaan hoitoketjun eri vaiheisiin Toimintamallit
KESKI-SUOMEN IKÄIHMISTEN PALVELUJEN JÄR-JESTÄMISSUUNNITELMA VUONNA Luonnos
KESKI-SUOMEN IKÄIHMISTEN PALVELUJEN JÄR-JESTÄMISSUUNNITELMA VUONNA 2020 Luonnos Saate Järjestämissuunnitelman / strategian tekemisestä päätös vanhuspalvelujen työryhmässä 4.5.2015; ohjausryhmä 4.6.2015
Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula
Valinnanvapauspilotit Anne Kumpula 13.10.2017 1 Valinnanvapauspilottien aikataulusta Valinnanvapauspilotit toteutetaan laajamittaisesti uuden valinnanvapausmallin mukaan ajalla 1.7.2018 31.12.2019. Hakuaika
Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa
Sotemaku johtoryhmä 24..2017 VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kauhava, 31.10.2017 I&O hallituksen kärkihanke www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus
0-17-vuotiaat vuotiaat 65 vuotta täyttäneet
1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2030 2040 2060 6000000 5000000 4000000 3000000 2000000 1000000
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on
HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI
Hakemus saapunut Diaarinro HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava taho Jyväskylän kaupunki / Perusturva Vastuuhenkilön yhteystiedot Yhteyshenkilön yheystiedot Postiosoite
Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista
Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa
Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala
Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala 10.2.2017 1 Lähtökohdat Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020
:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto
Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.
:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto
Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.
:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto
Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Muutosagenttitoiminnan tulokset
Muutosagenttitoiminnan tulokset Tuula Kiviniemi, Pohjois-Karjala 1 30.11.2018 Muutosagenttitoiminta Pohjois-Karjala Hallituksen I&O kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten
Ohjausryhmä Eeva-Liisa Saarman, hankepäällikkö
Ohjausryhmä 13.4.2018 Eeva-Liisa Saarman, hankepäällikkö VISIO JA PÄÄTAVOITE Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit ja yhteiset toimintamallit
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten
I&O hallituksen kärkihanke
I&O hallituksen kärkihanke Vate 31.10.2017 www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava laajasti iäkkään väestön tarpeisiin
Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen
Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin
Muutosjohdon verkostotapaaminen
Muutosjohdon verkostotapaaminen 31.10.2017 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihanke Kainuussa Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto
Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa
Ikääntyneiden palveluiden kehittäminen Keski- Suomessa
Ikääntyneiden palveluiden kehittäminen Keski- Suomessa Raili Haaki 25.11.2009 Perustietoa Koskesta Lakisääteistä toimintaa, Laki voimaan v.2002 Koske on maakunnallinen organisaatio, verkosto ja koordinaattori
Jyväskylän kuntalaisillat. 9.3.2015 Minnansali 17.3.2015 Korpilahden yhtenäiskoulu 23.3.2015 Tikkakosken koulun auditorio (varmistamaton)
Jyväskylän kuntalaisillat 9.3.2015 Minnansali 17.3.2015 Korpilahden yhtenäiskoulu 23.3.2015 Tikkakosken koulun auditorio (varmistamaton) Tuleva Keski-Suomen SOTE- tuotantoalue ja vanhuspalvelut 65 vuotta
Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö
Valinnanvapauspilotit Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali ja terveysministeriö 21.11.2017 1 Valinnanvapauspilottien aloitus Valinnanvapauspilotit toteutetaan uuden valinnanvapausmallin mukaisina ajalla
Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus
Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus 7.3.2019 Susanna Hyvärinen Kuntaliitto, tietoyhteiskunta Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti vuoden 2018-2021
maatilojen suorat tuet
TOIMEKSIANTO Johtoryhmän evästykset Maakuntapalveluista laaditaan ehdotus 9.6. mennessä Hankitaan asiantuntijapalveluna tukea maakuntakonsernin suunnitteluun ja tiedolla johtamisen - tiekartan hahmotteluun
Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)
Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta
EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN
EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN 16.6.2016 Johtaja Taru Koivisto 28.6.2016 1 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia
Keski-Suomen KAAPO Etunimi Sukunimi
Keski-Suomen KAAPO 1 20.9.2017 Etunimi Sukunimi LAATUSUOSITUS: Asiakas- ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja palveluohjaus järjestetään seuraavien periaatteiden mukaisesti matala kynnys - yksi