Porin kuudesluokkalaisten onnellisuus, masentuneisuus ja väkivaltakokemukset Lotta Uusitalo-Malmivaara & Juhani E. Lehto

Transkriptio

1 Porin kuudesluokkalaisten onnellisuus, masentuneisuus ja väkivaltakokemukset 2009 Lotta Uusitalo-Malmivaara & Juhani E. Lehto Helmikuu 2010

2 Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa selvitettiin porilaisten kuudesluokkalaisten tammikuussa 2009 kokemaa onnellisuutta ja masentuneisuutta sekä niihin liittyviä taustatekijöitä. Tutkimus tavoitti yli 700 lasta eli n. 95 % Porin kuudesluokkalaisista. Lasten onnellisuutta on tutkittu Suomessa ja maailmallakin melko vähän. Tässä tutkimuksessa mittareina käytettiin subjektiivisen onnellisuuden ja kouluonnellisuuden mittaria. Suurin osa porilaislapsista koki itsensä onnelliseksi. Onnellisuuden taso on sama kuin aikaisemmin uusmaalaisilla kuudesluokkalaisilla todettu. Mm. ystävät, harrastukset ja luottamukselliset keskustelusuhteet vanhempiin olivat positiivisesti yhteydessä onnellisuuteen. Samat tekijät korreloivat negatiivisesti masennukseen. Lapsilta kysyttiin, mitkä annetuista vaihtoehdoista lisäisivät nykyistä onnellisuuden tilaa. Lähes puolet ilmoitti, että parempi koulumenestys lisäisi onnellisuutta. Tulos osoittaa, että jo 12-vuotiaat pitävät koulua hyvin merkityksellisenä asiana. Hieman paradoksaalisesti myös arveltiin, että lisääntyvä vapaa-aika lisäisi onnellisuutta. Vaikka koulumenestystä selvästi arvostetaan, kouluviihtyvyys vastaajien mukaan on heikohko. Viidesosa vastaajista ilmoitti lisääntyvän perherauhan lisäävän onnellisuuttaan. Tulokset osoittavat, että onnellisuus ja masentuneisuus ovat samalla jatkumolla, ja todennäköisesti samat interventiot vähentävät masennusta ja lisäävät onnellisuutta. Tutkimuksessa masennusta arvioitiin paljon käytetyllä CDI-mittarilla (Childrens Depression Inventory), joka ei ole kliininen masennuksen arviointikeino diagnosointimenetelmä vaan seulontakeino. Porilaislapsista noin viidennes (20,3 %) oli jonkinasteisesti masentunut, vakavammin masentuneiden osuus kaikista vastaajista oli 6,1 % eli 45 oppilasta oli vakavasti masentunut. Näiden vastaajien kotiolot olivat heikot: kotona riideltiin usein ja samoissa perheissä myös alkoholin käyttö oli runsasta. CDI:n masennuspistemäärä korreloi negatiivisesti siihen, kuinka luottamuksellisesti oppilas voi keskustella vanhempiensa kanssa ja kuinka usein vastaaja koki tekevänsä jotakin hänelle mieluista perheen kanssa. Myös läheisen ystävän puute näyttäytyi masentuneimpien ongelmana. Tytöt ja pojat olivat molemmilla mittareilla mitattuna yhtä onnellisia, mutta tytöt osoittautuivat jonkin verran masentuneemmiksi. Erityisesti lievästi masentuneiden tyttöjen osuus oli suurempi kuin poikien. Tyttöjen suurempi masennusalttius on tullut esiin myös aikaisemmassa kirjallisuudessa. Kaiken kaikkiaan tulokset osoittavat selvästi, että lasten kotiolot vaikuttavat lasten onnellisuuteen ja masentuneisuuteen. Niillä oli yhteys myös koulussa koettuun onnellisuuteen. Kiusaaminen ja kiusatuksi tuleminen sekä yksinäisyyden kokeminen olivat yhteydessä sekä onnellisuuden että masentuneisuuden kokemuksiin. Raportin lopussa pohditaan tulosten merkitystä ja miten koulussa voitaisiin lisätä lasten onnellisuutta ja vähentää masentuneisuutta.

3 Esipuhe Tämä tutkimus on pääsääntöisesti ns. akateemista perustutkimusta. Olemme kokeneet sen aihepiirin tieteellisesti mielenkiintoiseksi, ja nähdäksemme se vie alan tutkimusta eteenpäin. Julkaisemme aineistosta tutkimusraportteja kansainvälisissä alan lehdissä. Akateemisen kiinnostuksen ohella tutkimustulokset lasten hyvinvoinnista Porissa lienevät sellaisia, että ne kiinnostavat porilaisia opettajia, vanhempia, rehtoreita sekä porilaisten lasten parissa työskenteleviä sosiaali- ja mielenterveystyötä tekeviä ammattilaisia. Kaikkia heitä ja muita kiinnostuneita varten olemme kirjoittaneet tämän raportin. Porin kaupungin kuudesluokkalaiset valitsimme tutkimuskohteeksi monestakin syystä. Porissa maahanmuuttajien osuus on suhteellisen vähäinen. Oletimme, että kielen ymmärtämisvaikeudet eivät vääristäneet tuloksia. Pori on myös sen kokoinen kaupunki, että saimme laajan ja edustavan otoksen lapsia vastaajiksi. Uskoaksemme tulokset ovat yleistettävissä koko maahan. Tutkimus ei olisi ollut mahdollista ilman Porin kaupungin myötävaikutusta. Koulutoimenjohtaja Jari Leinonen ja Porin alakoulujen rehtorit ovat tehneet mahdolliseksi aineiston keruun. Kiitokset heille. Kuudesluokkalaisten opettajat ovat suhtautuneet myönteisesti tutkimukseemme. Olemme saaneet vastaajiksi lähes kaikki kuudesluokkalaiset. Olemme tietoisia koulun kiireisestä arjesta ja olemme kiitollisia siitä, että opettajat ovat nähneet tutkimuksemme tarpeelliseksi. Aineiston analyysissä olemme saaneet apua kasvatustieteen harjoittelijalta KK Tiina Torviselta, joka on taitavasti ja kärsivällisesti tehnyt tilastollisia analyysejä. Annukka Mäkelä Opetusteknologiakeskuksesta on huolehtinut lomakkeiden postituksesta ja vastaanottamisesta. Kiitämme häntä ja Soili Träskinkoskea siitä, että olemme saaneet vastauslomakkeet turvallisesti analysoitavaksemme. Raportin rakenne noudattaa tavanomaista tutkimusraportin rakennetta. Sisällysluettelon jälkeen luodaan lyhyt katsaus tutkimuksen aihepiiriin: lasten onnellisuuteen, masennukseen ja lasten kokemaan väkivaltaan. Sen jälkeen kuvataan tutkimusmenetelmät. Tutkimustuloksia kuvataan ja tarkastellaan samassa pääluvussa. Viimeisessä pääluvussa pohditaan, miten lasten hyvinvointia voitaisiin parantaa. Helsingissä Lotta Uusitalo-Malmivaara Juhani E. Lehto

4 Sisällysluettelo 1 Johdanto ja teoreettista taustaa Lasten ja nuorten onnellisuustutkimus Masennus ja väkivaltakokemukset 3 2 Tutkimusmenetelmät Tutkimuksen kohdejoukko Kyselylomake Lomakkeiden keruu ja täyttäminen Aineiston käsittely ja analyysi 7 3 Tulokset ja niiden tarkastelu Onnellisuus Masennus Onnellisuuden ja masentuneisuuden väliset suhteet Sosiaaliset suhteet hyvinvointiin vaikuttavina tekijöinä 18 ja väkivaltakokemukset 3.5 Kiusaaminen ja väkivaltakokemukset Kotiolot Harrastukset 25 4 Päätelmiä Yleistä Masennus ja huono-osaisuus Väsynyt mutta ei onnellinen Positiivisen psykologian viesti 29 5 Lähteet 31 Tutkijat

5 1 Johdanto ja teoreettista taustaa 1.1 Lasten ja nuorten onnellisuustutkimus Lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyviä asioita on Suomessa tutkittu kohtuullisen paljon. Stakes on teettänyt kouluterveyskyselyn yläkoulu- ja lukioikäisille jo vuodesta 1995 (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2008), lasten masentuneisuutta on tutkittu mm laajassa Lapsitutkimushankkeessa (esim. Almqvist ym., 1999; Almqvist, Kumpulainen ym., 1999; Puura ym., 1998). Koulukiusaamista on tutkinut mm. Christina Salmivalli (esim. 1998a). Irmeli Järventie (1999; 2001; 2003) on tutkinut vuosituhannen vaihteessa eriarvoistumista käyttäen samaa lasten masentuneisuusmittaria kuin mekin tässä tutkimuksessa. Poliisiammattikorkeakoulussa on tutkittu lasten ja nuorten kokemaa väkivaltaa (Ellonen, Kääriäinen, Salmi & Sariola, 2008). Tutkimukset ovat kuitenkin pääosin keskittyneet pahanolon selvittämiseen, kuten perinteinen psykologia yleisestikin, sen sijaan itse onnellisuuden tutkimus on ollut vähäistä. Psykologia on ollut ja on edelleen pitkälti poikkeavuuden ja patologisuuden tutkimista. Psykologit ovat pyrkineet tunnistamaan mielisairauksia, masentuneisuutta, oppimisvaikeuksia jne. Hyvin vähän on kiinnitetty huomiota ihmiselämän positiivisiin puoliin: onnellisuuteen ja myönteisiin tunnetiloihin. (Diener, 2000; Seligman & Csikszentmihalyi, 2000; Seligman, 2008) Vastareaktiona patologisuuden tutkimiselle on syntynyt vasta 2000-luvulla positiivisen psykologian paradigma (Seligman & Csikszentmihalyi, 2000). Positiivisen psykologian tutkimuskohteina ovat yksilön kokemat ja arvostamat tunnetilat: hyvinvointi ja tyytyväisyys (menneessä ajassa) toivo ja optimismi (tulevaan aikaan) sekä syventyneisyys (flow) ja onnellisuus (nykyaikaan), se mikä tekee elämästä eniten elämisen arvoista Keskeisiä tutkimuskohteita ovat myös ihmisen voimavarat ja hyveet (Seligman & Csikszentmihalyi, 2000, s. 5). Tässä raportissa on tutkittu onnellisuutta ja nimenomaan lasten onnellisuutta. Suomessa alan positiivisen psykologian tutkimus on ollut melko vähäistä. Markku Ojasta voidaan pitää kuitenkin alan uranuurtajana. Hän on kirjoittanut onnellisuudesta ja sen vaalimisesta yleistajuisia oppaita (esim. Ojanen, 2006) ja tutkinut mm. kehitysvammaisten onnellisuutta (Matikka & Ojanen, 2004). Kirjallisuudessa käsitteet onnellisuus ja subjektiivinen hyvinvointi (subjective wellbeing) samaistetaan usein (Lyubomirsky, 2007). Toiset tutkijat taas näkevät subjektiivisen hyvinvoinnin hyvin laajana elämänalueena, johon kuuluvat tunnetilojen lisäksi mm. sosiaalinen osallistuminen (Korkalainen & Kokko, 2008; Ryff & Keyes, 1995). Keyes (2005) pitää subjektiivisen hyvinvoinnin käsitettä yläkäsitteenä. Tämän yläkäsitteen alle kuuluu a) hedoninen subjektiivinen hyvinvointi ( elämä tuntuu hyvältä ja b) eudaimoninen subjektiivinen hyvinvointi (eudaimonia on kreikkaa ja tarkoittaa onnellisuutta). Eudaimoniseen onnellisuuteen Keyes (2009, s. 10) sijoittaa mm. itsehyväksynnän, elämän tarkoituksen ja sosiaalisen yh- 1

6 teenkuuluvuuden. Eudaimoninen subjektiivinen hyvinvointi käsittää subjektiivisen psykologisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin. Kun arvioidaan hedonista subjektiivista hyvinvointia, jota nimitetään myös emotionaaliseksi hyvinvoinniksi (Keyes, 2002; 2005; 2009), kysytään ihmiseltä itseltään, miten onnellinen hän on. Pidämme sitä synonyyminä onnellisuudelle. Tarkoitamme siis onnellisuudella itse määriteltyä hyvinvointia, miten hyvänä ihminen itse pitää elämäänsä. Tutkimuksemme liittyy kiinteästi Sonja Lyubomirskyn aloittamaan onnellisuustutkimuksen paradigmaan (Lyubomirsky, Sheldon & Schkade, 2005; Lyubomirsky, 2007). Tässä tutkimuksessa arvioimme lasten subjektiivista onnellisuutta. Synonyymisesti käytämme myös termiä yleinen onnellisuus. Aikuisten onnellisuutta on tutkittu jo lähes 40 vuoden ajan (Diener, 2000), mutta kiinnostus positiiviseen psykologiaan on lisännyt tutkimusaktiviteettia 2000-luvulla (Lyubomirsky, 2007; Seligman & Csikszentmihalyi, 2000; Seligman, Steen, Park & Peterson, 2005; Steel, Schmidt & Shultz, 2008). Keskimäärin onnelliset ihmiset ovat hyvin koulutettuja, kuuluvat pikemminkin enemmistöön kuin vähemmistöön, asuvat tasa-arvoisessa hyvinvointivaltiossa. Yleisesti ottaen ulkoisilla tekijöillä vauraissa länsimaissa on kuitenkin hyvin vähän yhteyttä onnellisuuteen. Sen sijaan läheiset ihmissuhteet (esim. hyvä avioliitto), uskonnollisuus ja liikuntaharrastukset ovat yhteydessä koettuun onnellisuuteen. Syy seuraus-suhteiden osoittaminen on kuitenkin vaikeaa. Onnelliset ihmiset voivat esimerkiksi olla tyytyväisiä avioliittoonsa, eikä tyydyttävä avioliitto ei ehkä olekaan onnellisuuden syy. Persoonallisuustekijöiden on hyvin monissa tutkimuksissa olevan onnellisuuteen yhteydessä: ulospäin suuntautuneisuus lisää ja neuroottisuus vähentää onnellisuutta. (Matilainen & Helkama, 2000). Aikuisten tutkimuksen perusteella tiedetään siis, että hyvinvointivaltiossa lisääntyvä taloudellinen hyvinvointi, komea tai kaunis ulkomuoto eivät lisää onnellisuutta. Lyubomirskyn ym. mukaan 50 % onnellisuuden tasosta on ennalta määräytynyt, persoonallisuuden rakenne on onnellisuustasoa määrittelevä tekijä. Vain kymmenen prosenttia onnellisuudesta määräytyy ympäristöstä, mikäli ihmisen perustarpeet (ruoka, asunto ja vaatteet) on tyydytetty, kuten yleensä hyvinvointivaltiossa on. Neljäkymmentä prosenttia onnellisuudesta on sellaista, että ihminen voi siihen tietoisesti vaikuttaa. Koska ihminen itse voi vaikuttaa onnellisuuteensa, aikuisilla tehty tutkimus osoittaa, että onnellisuutta voidaan tietoisesti lisätä erilaisilla väliintulo-ohjelmilla (Lyubomirsky, King & Diener, 2005; Lyubomirsky, 2007; Seligman ym., 2005.) Suomessa on tutkittu lasten ja nuorten onnellisuutta jonkin verran. Lahikainen ym. (Lahikainen, Tolonen & Kraav, 2008) tutkivat virolaisten ja suomalaisten 5 6-vuotiaiden lasten subjektiivista hyvinvointia haastattelemalla lapsia heidän peloistaan ja toverisuhteistaan sekä keräämällä tietoja perhetilanteesta. Virolaisten lasten subjektiivinen hyvinvointi osoittautui hieman heikommaksi kuin suomalaisten. Katja Joronen (ent. Rask) on väitöskirjassaan (Joronen, 2005) tutkinut yläkouluikäisten subjektiivista hyvinvointia. Yleisesti ottaen nuoret ovat melko hyvinvoivia. Tyytyväisyys kouluun ja omaan kehoon sekä itse arvioitu hyvä terveys korreloivat positiivisesti tyttöjen subjektiiviseen hyvinvointiin. Näiden lisäksi pojilla vähäinen alkoholin käyttö oli yhteydessä subjektiiviseen hyvinvointiin (Joronen, 2005, s ). 2

7 Jorosen väitöskirjan osajulkaisuista yhdessä oli kvantitatiivisesti soitettu, että nuoren positiivisena kokema perhedynamiikka korreloi hänen subjektiiviseen hyvinvointiinsa, mutta vanhemman arvioimalla perhedynamiikalla ei ollut yhteyttä nuoren kokemaan hyvinvointiin. Etenkin nuorten kokeman vastavuoroisuus ja perhedynamiikan stabiilisuus olivat yhteydessä subjektiiviseen hyvinvointiin (Rask, Åstedt-Kurki, Paavilainen & Laippala, 2003). Toisessa osajulkaisussa kvalitatiivisella tutkimusotteella on täydennetty tätä tutkimustulosta (Joronen & Åstedt-Kurki, 2005). Haastatellut nuoret kokivat, että miellyttävä kotiympäristö, emotionaalisesti lämmin perhe, perheenjäsenten kiinnostus nuorta kohtaan, mahdollisuus solmia suhteita perheen ulkopuolella, nuoren kokemus merkityksellisenä perheenjäsenenä ja kodin avoin kommunikaatio lisäsivät nuoren tyytyväisyyttä elämään. Tässä tutkimuksessa selvitetään lasten onnellisuutta kahdella mittarilla ja lasten masentuneisuutta arvioidaan. Lasten perheoloja kartoitetaan kysymällä mm. sitä, kuinka luottamuksellisesti lapset voivat keskustella huoltajiensa, muiden aikuisten ja ikätovereiden kanssa. Jorosen tutkimuksen (Joronen, 2005; Rask, Åstedt-Kurki & Laippala, 2002; Rask ym., 2003) perusteella voidaan olettaa, että ne lapset, joilla on luottamukselliset suhteet erityisesti huoltajiinsa ovat onnellisempia kuin ne lapset, joiden suhteet ovat vähemmän heikommalla perustalla. Tässä tutkimuksessa on kartoitettu myös lasten kokemaa väkivaltaa. 1.2 Masennus ja väkivaltakokemukset Lasten pahoinvointia on Suomessa tutkittu paljon enemmän kuin onnellisuutta. Suuri lastenpsykiatrinen tutkimus on selvittänyt mm. lasten depressiivisyyttä ja muita oireita (Almqvist ym., 1999; Almqvist, Kumpulainen ym., 1999). Irmeli Järventie on myös ollut kiinnostunut tutkimaan lasten syrjäytymistä ja pahoinvointia ja vertaillut yhteispohjoismaisessa Inequal Childhood -projektissa suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten lasten masennusoireita ja sosiaalista maailmaa (Järventie, 2001; 2003). Järventien hyvinvointi- ja identiteettitutkimus on perustunut pitkälti lasten masennuksen arviointiin. Lasten (6 12 v.) masentuneisuus, kuten usein aikuistenkin, näkyy ilmeistä, eleistä ja alakuloisuutena. Aikuisen masennukseen verrattuna kouluikäisten masennukseen liittyy erilaisia piirteitä; leikkiin sisältyy tyhjäksi tekemistä, kritiikkiä, menetystä, hylkäämistä ja itsensä vahingoittamista. Kuoleman ajatukset ja merkit kuolemasta voivat sisältyä myös leikkiin. Lasten koulusuoritukset heikkenevät ja lapsi menestyy koulussa heikommin kuin mihin hänen kykynsä riittäisivät: hän on alisuoriutuja. (Räsänen, 2004) Puura ym. (1998)vertailivat lähes lapsen otoksella, mitkä lasten vanhempien ja opettajien huomaamat piirteet lapsissa olivat yhteydessä lapsen itse raportoimaan masennukseen. Masennusta oli tutkittu samalla menetelmällä kuin tässä tutkimuksessa arvioivat omaa masennustaan samalla mittarilla (Children s Depression Inventory, CDI) kuin tässäkin tutkimuksessa. Puuran ym. mukaan vanhemmat ja opettajat kyllä huomaavat masennuksen merkkejä lapsissa, mutta niistäkin lapsista, joista opettajat olivat eniten huolestuneita, vain murto-osa 3

8 sai psykiatrista hoitoa. Nuoruusiässä (12 18 v.) masennus alkaa muistuttaa aikuisten tyypillistä oireistoa. Oireistoon voi kuulua itsemurhayrityksiä ja onnistuneita itsemurhia. Vähemmän vakavia oireita ovat aggressiivisuus, uniongelmat, ärtyvyys, toivottomuuden tunteet, itsetunnon heikkous, heikko koulumenestys ja tottelemattomuus. Joskus nuoruuden masennusta on vaikea erottaa tavanomaisesta nuoruuden kuohunnasta, minkä takia nuoruuden masentuneisuus on alidiagnosoitu. (Räsänen, 2004). Lasten masennuksella on vakavia seurauksia. Ensinnäkin masennus on enemmän tai vähemmän pysyvää: seurantatutkimuksessaan Haavisto ym. (2004) totesivat, että 8-vuotialla havaittu masennus ennusti masennusta 10 vuotta myöhemmin, tutkittavien ollessa 18-vuotiaita. Keyes (2009, s. 9) toteaa yhteenvetoartikkelissaan, että lasten ja nuorten masennukseen liittyvät mm. tupakointi, päihteiden käyttö, käyttäytymishäiriöt, oppimisvaikeudet ja koulu-uran keskeytyminen. Tuoreessa väitöskirjassaan ja sen osajulkaisuissa Sihvola (2010) on analysoinut varhaisnuorten masennukseen liittyviä ongelmia. Neljätoistavuotiaana todettu masennus ennustaa 17-vuotiaiden tupakointia sekä nuuskan, alkoholin ja huumeiden käyttöä (Sihvola ym., 2008). Myös kliinisin kriteerein lieväksi diagnosoitu masennus oli neljätoistavuotiailla selkeästi yhteydessä masennusoireisiin ja mm. itsemurha-ajatuksiin (Sihvola ym., 2007). Masennuksella on myös yhteiskunnallisia ja kansantaloudellisia seuraamuksia. Erityisesti nuorten (yli 16 v) masennuksen takia Kelalle tuulleiden sairauspäivärahahakemusten määrä on 2000-luvulla noussut jyrkästi. Alle 30-vuotiaana mielenterveydellisistä syistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien määrä on myös huolestuttavasti lisääntymässä. (Raitasalo & Maaniemi, 2009). Masennus, joka usein alkaa jo lapsuudessa, on siis suuri syrjäytymiseen johtava riskitekijä. Lasten masennuksen esiintyvyydestä esitetään hieman erilaisia prosenttilukuja tutkimuksesta ja masennuksen arviointimenetelmästä riippuen. Yleisesti ottaen esiintyvyysarviot ovat kuitenkin melko hyvin samansuuntaisia. Almqvistin ym. (1999)laajassa kartoituksessa lasta, iätään 8 9 vuotta, masentuneiden osuus oli 6,7 % tai 14,7 %, jos myös lievästi masentuneet otetaan mukaan. Almqvistin ym. tutkimuksessa pojat olivat masentuneempia kuin tytöt. Porissa vuosina tehtyjen kartoitusten mukaan % yläkoulun oppilaista kärsii vaikeasta tai keskivaikeasta masennuksesta (Peltoniemi ym., 2001, s. 14). Vaikka kuudesluokkalaiset monessa mielessä ovat lapsia, he kokevat väkivaltaa kotona, koulussa ja vapaa-aikana. Tosin kuudesluokkalaisten kokema väkivalta on pääsääntöisesti symbolista tai fyysisesti lievää väkivaltaa; väkivaltakokemukset lähes kaksinkertaistuvat yläkoulun aikana. Yksittäisistä fyysisistä väkivaltakokemuksista yleisin oli vanhempien tukistus. (Ellonen ym., 2008, s ) Yhteenvetona voidaan todeta, että tässä tutkimuksessa selvitettiin porilaisten kuudesluokkalaisten onnellisuutta ja masentuneisuutta. Tarkoituksena oli tutkia mm., miten sosiaaliset suhteet ja väkivaltakokemukset ovat yhteydessä niihin. 4

9 2 Tutkimusmenetelmät 2.1 Tutkimuksen kohdejoukko Tammikuussa 2009 kaikille Porin suomenkielisille kuudensille luokille lähetettiin onnellisuutta, masentuneisuutta, sosiaalisia suhteita ja väkivaltakokemuksia koskeva kysely. Kysely tavoitti Porin 779 suomenkielisestä 6.-luokkalaisesta 742 eli 95,3 %. Vastauksista hylättiin puutteellisina kokonaan 5. Vastaajista 377 oli tyttöjä ja 358 poikia (kaksi vastaajaa ei ollut merkinnyt sukupuoltaan). Vastaajien keski-ikä oli 12,10 vuotta. Kyselylomake koostui useista mittareista (ks. alla). Aineiston syöttövaiheessa mittarin tiedot jätettiin syöttämättä, mikäli kyseisen mittarin osioista noin yli kolmannekseen oli jätetty vastaamatta. Tällöin vastaajan tuottamaa informaatiota muista mittareista on käytetty analyysissä. 2.2 Kyselylomake Kysely koottiin subjektiivisen onnellisuuden mittarista (Lyubomirsky & Lepper, 1999), koululaisten onnellisuusmittarista (Ivens, 2007), lasten masentuneisuuden mittarista (CDI) (Kovacs, 1985), johon eri tutkijat ovat tehneet lisäyksiä (mm. Oksanen, 2006), ja Lasten ja nuorten väkivaltakokemusten mittarista (Ellonen ym., 2008). Lisäksi kyselylomakkeessa oli muita, tätä tutkimusta varten luotuja kohtia. Subjektiivisen onnellisuuden mittari, SOM (väittämät 1 6). Subjektiivisen onnellisuuden mittari (joskus myös kroonisen onnellisuuden mittariksi kutsuttu) (Lyubomirsky & Lepper, 1999) koostuu neljästä väittämästä, joiden vastausvaihtoehdot ovat 7-portaisella likertasteikolla. Esimerkiksi yleisesti ottaen en pidä pidän itseäni hyvin onnellisena. Subjektiivisen onnellisuuden mittari pilotoitiin syksyllä 2008 Uudellamaalla 96 kuudesluokkalaisella. Subjektiivisen tai yleisen onnellisuuden mittaria täydennettiin tulevaisuuden onnellisuutta ja nykyisen onnellisuuden lisäämistä koskevalla kysymyksillä. Koululaisten onnellisuusmittari, KOM (väittämät 7 36). Ivensin kehittämää koululaisten onnellisuusmittaria käytettiin ensimmäistä kertaa laajasti Suomessa. Sen käyttö pilotoitiin syksyllä 2008 pääkaupunkiseudun 6.-luokkalaisilla, pilottiaineistoa kerättiin 96 oppilaalta.. Koululaisten onnellisuusmittarin väittämät koskevat tuntemuksia koulussa edellisellä viikolla, esim. koulu tuntui minusta turvalliselta paikalta. Vastausvaihtoehtoja oli neljä; olen paljon/vähän samaa mieltä, olen paljon/vähän eri mieltä. Koululaisten onnellisuusmittari sisälsi alunperin 30 väittämää, näistä kuitenkin viisi karsittiin pois, sillä ne eivät (suomenkielisessä versiossa) antaneet lisää informaatiota. Mittarin reliabiliteetti 25-kohtaisena oli erinomainen, Cronbachin alfa =

10 Lasten masentuneisuuden mittari, CDI (väittämät 37 77). Lasten masentuneisuuden mittari (Children s Depression Inventory) on maailmalla ja Suomessakin laajasti käytetty masentuneisuuden diagnosoinnissa käytetty väline (esim. Järventie, 1999; Puura ym., 1997). Alun perin Kovacsin kehittämästä mittarista on liikkeellä useita versioita. Tässä tutkimuksessa käytettiin mittarin 27 alkuperäistä kysymystä siten, että alkuperäinen itsemurhaa koskeva osa oli vaihdettu professori Irmeli Järventien (1999) muotoilemaan kuoleman halua koskevaan kysymykseen. Lisäksi mittariin oli lisätty Järventien kehittämät kiusaamista ja ulkona liikkumisen pelkoa kuvaava väittämät sekä professori Tuula Tammisen kehittämät psykosomaattisia oireita kartoittavat väittämät (ks. Lähde, 2004; Oksanen, 2006). CDI täydennettiin vielä Atte Oksasen omassa väitöskirjassaan käyttämällä 7-osaisella väkivaltaosiolla. CDI:n väittämät ovat kolmiportaisia, ja kliinisessä työssä ne pisteytetään nollasta kahteen. Esimerkiksi kohdasta Minun on aina vaikea nukkua, minun on usein vaikea nukkua, nukun aina hyvin saa ensimmäisestä vaihtoehdosta 2 pistettä, toisesta yhden ja kolmannesta nolla pistettä. Alkuperäisen CDI:n 27 kohdasta lievästi masentuneeksi voidaan arvioida lapsi, joka saa pistettä, ja kliinisesti merkittävän masennuksen riski arvioidaan lapsella, joka saa yli 20 pistettä (Kovacs, 1992). Rajoihin on suhtauduttu varauksella, mm. suuren väärien negatiivisten määrän perusteella (Matthey, 2002). Lasten ja nuorten väkivaltakokemusten mittari (väittämät 78 97). Väkivaltakokemuksia selvitettiin Poliisiammattikorkeakoulun (Ellonen ym., 2008) yli ja 9.-luokkalaiselle tammikuussa 2008 tekemän laajan kyselyn pohjalta. Kyselystä valittiin väittämät, jotka koskivat väkivallan kokemuksia kotona, koulussa ja kaveripiirissä. Lisäksi kysyttiin lasten ja vanhempien välisen suhteen laatua, kotona nähdyn riitelyn määrää sekä ystävien ja harrastusten lukumäärää. 2.3 Lomakkeiden keruu ja täyttäminen Luokanopettaja tai erityisopettaja teetti kyselyn yhden aamupäiväoppitunnin aikana yhdelle luokalle kerrallaan. Opettajien ohjeistuksessa korostettiin vastaajien anonymiteetin turvaamista. Myös ne oppilaat, jotka mittauspäivänä eivät olleet koulussa, pyrittiin saamaan mukaan järjestämällä heille uusintamittaus. Tällöin anonymiteetistä huolehdittiin ohjeistamalla opettajat sijoittamaan uusintamittauksesta tulleet lomakkeet välittömästi muiden lomakkeiden sekaan. Kyselylomake sisälsi kaikkiaan 97 monivalintaväittämää. Koska kysymyksistä osa oli arkaluontoisia ja saattoi herättää vastaajissa hämmennystä tai ahdistusta, oppilaita kehotettiin tarvittaessa keskustelemaan aiheesta vanhempiensa tai koulun henkilökunnan kanssa. Vanhempia informoitiin tutkimuksen suorittamisesta kirjeellä ennen mittausta, mutta tarkkaa tutkimuspäivää ei kerrottu. Lähetimme lomakkeet Porin koulutoimen Opetusteknologiakeskukselle, joka jakeli lomakkeen ohjeineen alakouluille. Koulut palauttivat täytetyt lomakkeet takaisin Opetusteknologiakeskukseen, josta me noudimme ne. 6

11 2.4 Aineiston käsittely ja analyysi Kaikkien lomakkeiden sisältämä tieto syötettiin SPSS-ohjelmaan (uusi nimi PASW-ohjelma), kuitenkin siten, että jos johonkin mittariin oli vastattu puutteellisesti (suunnilleen enemmän kuin kolmasosa osioista vastaamatta), tämän mittarin tietoja ei syötetty. Vastaajat olivat jättäneet myös satunnaisesti joihinkin osioihin vastaamatta. Tällaiset satunnaiset puutteet haittaavat tilastollista käsittelyä, koska koko mittarin tiedot hylätään. Tällaisen kadon välttämiseksi olemme imputoineet (engl. input) puuttuvat arvot, eli sijoittaneet puuttuvan arvon paikalle sellaisen arvon, joka hyvin todennäköisesti vastaa vastaajan käsitystä asiasta. Imputoinia varten olemme jakaneet kunkin mittarin kokonaispistemäärän keskiarvon perusteella neljään yhtä suureen osaan, kvartiiliin. Sitten kunkin kvartiilin jokaiselle osiolle on laskettu keskiarvo ja tuo keskiarvo on sijoitettu puuttuvan arvon paikalle. Imputoituja mittareita ovat KOM ja CDI. Subjektiivisen onnellisuuden ja muiden mittaredien osioita ei imputoitu. Seuraavassa raportoidaan tuloksia, jotka perustuvat imputoihin arvoihin, mikäli ei toisin mainita. Erilaiset frekvenssit on laskettu imputoimattomasta aineistosta. 7

12 3 Tulokset ja niiden tarkastelu 3.1 Onnellisuus SOM. Subjektiivisen onnellisuuden mittarin neljä ensimmäistä kysymystä muodostavat varsinaisen mittarin. Yksittäisen vastaajan arvo saattoi vaihdella 1 7. Kaikkien vastausten keskiarvo oli 5.29 (kh. 0.87), n = 714. Tyttöjen ja poikien keskiarvo oli täsmälleen sama. SOMpistemäärät ja muutkin tutkimuksemme keskeiset tulokset on esitetty taulukossa 1. Pilottititutkimuksessamme 96 kuudesluokkalaista Uudeltamaalta vastasi SOM:iin. Heidän keskiarvonsa oli sama kuin porilaislasten, 5.29 (kh. 1.16). Porilaisten ja uusmaalaisten kuudesluokkalaisten koettu subjektiivinen onnellisuus on siis identtinen. Vaikka aineistoa ei ole kerätty muualta Suomesta, arvelemme, että isoilla aineistoilla kuudesluokkalaisten subjektiivisuuden onnellisuuden keskiarvo olisi koko maassa sama. Tiedossamme ei ole, että muualla mittaria olisi teetetty lapsilla ja tutkimustuloksia raportoitu. Muutamia aikuisten saamia arvoja toimii karkeana vertailupohjana, kun suomalaisten kuudesluokkalaisten onnellisuutta verrataan aikaisempiin tuloksiin. Kuudesluokkalaisten onnellisuusarvo oli korkeampi kuin venäläisillä aikuisilla (keskiarvo 4.02) mutta hieman alhaisempi kuin yhdysvaltalaisilla eläkeläisillä (ka. 5.62) (Lyubomirsky & Lepper, 1999). Kysymyksen 5, Miten onnellinen arvelet olevasi 10 vuoden kuluttua vastausten keskiarvo oli 4.94 (kh. 1.42), n = 721. Tyttöjen (n = 371) keskiarvo oli 4.95 (kh. 1.31) ja poikien (n = 350) keskiarvo oli 4.93 (kh. 1.53). Keskimäärin vastaajat siis arvioivat olevansa kymmenen vuoden kuluttua onnellisempia kuin vastaushetkellä. On lohdullista, että kuudesluokkalaiset uskovat tulevaisuuteen. Alkuperäiseen SOM:iin olimme lisänneet kysymyksen 6: Mikä seuraavista lisäisi tämänhetkistä onnellisuuttasi? Vastausten jakauma on esitetty taulukossa 2. Annetuista vaihtoehdoista koulumenestyksen nähtiin lisäävän eniten onnellisuutta. Samanaikaisesti kuitenkin lisääntyvä vapaa-aika tuntuisi vastaajien mielestä lisäävän onnellisuutta. Nämä tekijät näyttävät olevan ristiriidassa: koulumenestyksen paraneminen yleensä vähentää vapaa-aikaa. Vastaajista 19,3 % haluaisi sekä menestystä koulussa että enemmän vapaata aikaa (71 tyttöä ja 71 poikaa). Viidennes oppilaista näki kotirauhan lisäävän onnellisuutta. Näillä vastaajilla kotiolot ovat ehkä epävakaat. Koko otoksessa suosituin vastausvaihtoehto onnellisuuden lisäämiseksi oli parempi koulumenestys, sillä kaikkiaan 47,6 % koko otoksesta oli valinnut tämän kohdan. Tämä on mielenkiintoinen tulos, joka kuvastaa koulunkäynnin merkityksellisyyden kokemusta jo 12-vuotiailla. 8

13 Taulukko 1. Koko aineiston, tyttöjen ja poikien onnellisuuden ja masentuneisuuden keskiarvot ja -hajonnat. Tyttöjen ja poikien erot. Yhteensä Tytöt Pojat Tyttöjen ja poikien erot n ka. kh. n ka. kh. n ka. kh. t p Subjektiivinen onnellisuus, SOM n.s. Koululaisten n.s. onnellisuusmittari, KOM Masennus, CDI , < 0.05 KOM:in ja CDI:n pistemäärät on laskettu imputoidusta aineistosta. n.s. = non-significant, ei-merkitsevä. 9

14 Taulukko 2. Kuudesluokkalaisten vastaukset siitä, mitkä tekijät lisäisivät onnellisuutta. Vastausvaihtoehdot oli annettu. Lisäisi onnellisuuttani lisäisi onnellisuutta ei mainintaa perherauha 21,6 78,4 lisää kavereita 35,3 64,7 menestystä koulussa 47,6 52,4 menestystä harrastuksissa 39,9 60,1 uusi harrastus 22,5 77,5 enemmän vapaata aikaa 41,8 58,2 parempi terveys 11,7 88,3 enemmän rahaa 34,1 65,9 tyttö/poikaystävä 39,1 60,9 lemmikkieläin 35,3 64,7 parempi ulkonäkö 27,1 72,9 kuuluisaksi tuleminen 10,2 89,8 Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet koulumenestyksen kohoavan nuorten onnellisuuden kannalta merkitykselliseksi tekijäksi maissa, joissa akateemisuutta arvostetaan muutenkin paljon. Esimerkiksi korealaisten ja yhdysvaltalaisten vuotiaiden nuorten elämän tyyty- 10

15 väisyyttä selittävien tekijöiden vertailussa koulumenestys oli huomattavasti voimakkaampi yleisen tyytyväisyyden selittäjä korealaisilla kuin yhdysvaltalaisilla nuorilla (Park & Huebner, 2005). Hongkongilaisten ja kanadalaisten vuotiaiden nuorten vertailussa kouluarvoarvosanat olivat kummallekin elämän eri alueita koskevasta 14 muuttujasta suurin huolenaihe, mutta hongkongilaisille kanadalaisia enemmän (Violato & Kwok, 1995). Porilaiset kuudesluokkalaiset eivät uskoneet kuuluisaksi tulemisen lisäävän onnellisuuttaan, sillä kohta oli vähiten suosittu. Myöskään parempaa terveyttä ei juuri toivottu, mikä ilmeisestikin kertoo valtaosan kokevansa itsensä riittävän terveiksi. Taulukosssa 3 on kuvattu, miten tytöt ja pojat näkivät onnellistuutensa lisääntyvän. Sukupuolten välisiä eroja oli kuudessa kohdassa: lisää kavereita, X 2 (1) = 11.16, p < 0.01, menestystä koulussa, X 2 (1) = 6.28, p < 0.05, uusi harrastus, X 2 (1) = 8.85, p <.01, enemmän vapaata aikaa, X 2 (1) = 9.85, p < 0.01, lemmikkieläin, X 2 (1) = 12.21, p < ja parempi ulkonäkö X 2 (1) = 20.67, p < Tytöt toivoivat enemmän uutta harrastusta, menestystä koulussa, lisää kavereita, parempaa ulkonäköä ja lemmikkieläintä. Tyttöjä useammin pojat näkivät ainoastaan lisääntyvän vapaa-ajan lisäävän onnellisuutta. KOM. Koululaisten onnellisuusmittarin jokaiseen 25 kohtaan vastasi 568 oppilasta. Puuttuvien arvojen analyysi osoitti, ettei kato ollut täysin sattumanvaraista, muttei ilmeisesti kuitenkaan tarkoitushakuista. Esimerkiksi KOM:n toisessa väittämässä Olin hermostunut puuttuvia arvoja oli eniten (698 annettua vastausta). Tämä saattaa johtua siitä, että kysymys oli ensimmäinen, joka oli lomakkeessa painettu tummennetulle kohdalle. Puuttuvat arvot korvattiin kvartiilien keskiarvoilla tavalla, joka on kuvattu edellä. Viisi vastaajaa oli vastannut hyvin puutteellisesti KOM-osioihin tai vastaukset puuttuivat kokonaan. Näitä puuttuvia arvoja ei luonnollisestikaan korvattu. Kokonaisvastausmäärä KOM:ssa oli 732. Kouluonnellisuuden tulokset on esitetty taulukossa 4. Tyttöjen ja poikien eroja ei ollut.. Vastaukset prosenttiosuuksina ovat imputoimattomasta aineistosta laskettuina (n muuttujasta riippuen ). Lomakkeen vastausvaihtoehto olen paljon samaa mieltä on kuviossa merkitty alueena ei ongelmia, olen vähän samaa mieltä ei juurikaan ongelmia, olen vähän eri mieltä ongelmia ja olen paljon eri mieltä isoja ongelmia. Negatiivisia tuntemuksia kuvaavat väittämät on käännetty. 11

16 Taulukko 3. Tyttöjen ja poikien näkemykset onnellisuutta lisäävistä tekijöistä Lisäisi onnellisuuttani t/p perherauha t perherauha p lisää kavereita t lisää kavereita p menestystä koulussa t menestystä koulussa p menestystä harrastuksissa t menestystä harrastuksissa p uusi harrastus t uusi harrastus p enemmän vapaa-aikaa t enemmän vapaa-aikaa p parempi terveys t parempi terveys p enemmän rahaa t enemmän rahaa p tyttö/poikaystävä t tyttö/poikaystävä p lemmikkieläin t lemmikkieläin p parempi ulkonäkö t parempi ulkonäkö p kuuluisaksi tuleminen t kuuluisaksi tuleminen p lisäisi onnellisuutta 23,6 19,6 41,1 29,3 27,1 17,9 12,2 11,2 11,4 8,9 52,3 43,0 40,6 39,4 36,3 47,8 31,0 37,4 37,4 41,1 41,4 29,1 34,5 19,6 ei mainintaa 76,4 80,4 58,9 70,7 72,9 82,1 87,8 88,8 88,6 91,1 47,7 57,0 59,4 60,6 63,7 52,2 69,0 62,6 62,6 58,9 58,6 70,9 65,5 80,4 Pääsääntöisesti porilaisilla koululaisilla näyttäisi menevän suhteellisen hyvin. Kaikissa väittämissä on kuitenkin muutama prosentti vastauksia, jotka antavat aihetta huoleen. Esimerkiksi 6,2 % koki koulun turvattomaksi paikaksi, 7,8 % tunsi itsensä epävarmaksi ja 7 % rauhattomaksi. Kaikkein negatiivisimmin vastattiin väitteeseen Koulutyö kiinnosti minua, kaikkiaan 33,4 % koki koulutyön epäkiinnostavaksi. Muihinkin kouluun liittyviin väittämiin oli vastattu melko negatiivisesti. Positiivisinta oli, että lähes 80 % oppilaista koki, että kavereiden kanssa koulussa oli kivaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveys

17 kyselyssä koulu-uupumuksesta kärsi 13 % luokkalaisita ja koulusta ei lainkaan pitänyt 6 % luokkalaisista. Koulu näyttäytyy siis paikkana, jossa perustehtävä, opiskelu, koetaan suurelta osin vastenmielisenä tai ei ainakaan kiinnostavana. Kuitenkin yli puolet opiskelijoista haluaisi menestyä paremmin koulussa (taulukko 2). Tämä kertoo siitä, ettei työnteko, jota arvostettu koulumenestys vaatii, ole koululaisille mieluista tai sitä ei ainakaan myönnetä. Mielenkiintoista onkin tulevaisuudessa kysyä, saako koulusta tykätä? 3.2 Masennus CDI:n 27-kohtaista versiota on käytetty masennuksen diagnosoinnin apuvälineenä. Tällöin vähintään 13 pistettä saaneet on luokiteltu masennusriskisiksi ja vähintään 20 pistettä saaneet vakavasti masennusriskisiksi. Tässä aineistossa CDI:n 27 version kaikkiin kohtiin vastasi 686 lasta, 360 tyttöä ja 326 poikaa. CDI-arvoja imputoitiin menetelmissä kuvatulla tavalla. Näiden imputoitujen CDI-pisteiden keskiarvot ja hajonnat on esitetty taulukossa 1. Taulukosta käy myös ilmi, että tytöt ovat poikia masentuneempia. Tämä on kirjallisuuden perusteella odotettua: mm. Fletcher (2009) siteeraa laajaa kirjallisuutta, joka osoittaa, että tytöillä ja naisilla masennus on yleisempää kuin pojilla ja miehillä (ks. esim. Sihvola ym., 2007; Üner & Özcebe, 2008). Puuttuvien arvojen analyysi osoitti, että kato oli sattumanvaraista (n muuttujasta riippuen ). Viisi vastaajaa ei ollut lainkaan täyttänyt CDI-mittaria, ja heidät poistettiin analyysistä. Puuttuvat arvot aineiston summapistemäärien kvartiilien keskiarvojen avulla siten kuin menetelmäosassa on kuvattu. Sataviisi lasta eli 14,2 % vastaajista sai pistettä (tytöistä 72 eli 19,1 % ja pojista 33 eli 9,2 %). Näitä vastaajia voidaan pitää lievästi masentuneina. Tyttöjen osuus oli suurempi kuin olisi voinut odottaa vastanneiden sukupuolijakauman perusteella, X 2 (1) = 10.88,p < Tältä osin havaintomme on samansuuntainen kuin Sihvolan ym. (2007). He havaitsivat, että sekä lievä että vakava masennus ovat yleisempiä tytöillä kuin pojilla. Neljäkymmentäviisi lasta eli 6,1 % vastaajista sai yli 20 pistettä (tytöistä 28 eli 7,4 % ja pojista 17 eli 4,7 %). Yli 20 pistettä saaneilla on kliinisesti merkittävän masennuksen riskitekijä. Toisin kuin lievemmin masentuneiden ryhmässä, vakavammin masentuneiden ryhmässä ei ollut tilastollisesti todennettavaa tyttöenemmistöä, X 2 (1) = 1.72, p > Tässä tutkimuksessa yli 20 pistettä saaneita kutsutaan masentuneiksi. On kuitenkin muistettava, että CDI on seulontaei diagnosointiväline. Yhteensä jonkinlaisessa masennusriskissä elää siis yli viidennes vastaajista (20,3 %), mikä on enemmän kuin aikaisemmissa porilaisnuorten arvioinneissa on havaittu (Peltoniemi & ym., 2001, s. 14). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveys kyselyssä keskivaikeaa tai vaikea masennusta poti 13 % luokkalaisista. Kysely oli kuitenkin CDI-mittarista poikkeava. Eri tutkimusten vertailua vaikeuttavat erilaiset masennuksen arviointimenetelmät ja erilaiset kriteerit, jotka tutkijat asettavat masennukselle. Silti kaiken kaikkiaan masentuneiden vaikka lievästikin suuri määrä antaa aihetta huoleen. 13

18 Taulukko 4. Koululaisten onnellisuusmittarin vastausten frekvenssit. kom isoja ongelmia ongelmia ei juurikaan ongelmia ei ongelmia olin hermostunut oli ihan ok tulla kouluun olin surullinen oli rento olo oli paha olo koulu tuntui turvalliselta paikalta keskityin tunsin itseni kipeäksi tunsin itseni varmaksi olin vihainen minua itketti tulin kaikkien kanssa hyvin toimeen olin pahalla tuulella minulla oli kivaa koulutyö kiinnosti minua olin rauhallinen säälin itseäni minusta tuntui hyvältä olin hämmentynyt luotin itseeni olin poissa tolaltani halusin antaa periksi tein työt hyvin olin peloissani minusta oli kivaa olla muiden kanssa 3,4 22,2 31,5 8, ,6 6,1 13,6 9,3 25,6 42,4 57,2 42,2 2,8 11,2 24,2 61,8 6,2 8,2 36,8 5,6 5,7 7,8 3,7 9,3 16,4 12,5 15,7 48,9 22,8 52,4 27,1 4,3 7,6 20,4 6 8,7 2,9 15,9 32,6 27,2 4 5,5 13,8 34,3 19,6 43,2 7 11,1 47,1 2,49,1 24,8 5,5 7,7 42,9 3,5 19,9 25,3 6,1 8,8 41,5 43,6 1,86,1 23,3 68,8 4,4 13,8 20,1 61,7 6, ,5 34,9 2,35,5 18,3 73,8 3,1 2, ,2 42,8 43,5 48,8 36,1 55,2 27,3 53,5 67,6 52,7 54,1 56,2 23,4 34,7 63,7 43,9 51,3 Taulukossa 5 on esitetty lasten masennusmittarin (CDI) vastausten frekvenssit. Siinä on ensin esitetty niiden 27 kysymysten vastaukset, joiden perusteella masennusriskiä yleensä arvioidaan (Kovacs, 1985). Sitten on on esitetty Irmeli Järventien lisäämät kiusaamista ja pelkoja kodin ulkopuolella koskevat kysymykset, sitten suomalaisten lastenpsykiatrian tutkijoiden tekemät lisäykset, jotka pääsääntöisesti arvioivat psykosomaattisia oireita. Loput 14

19 seitsemän osiota ovat Atte Oksasen (Oksanen, 2006) kehittelemiä väkivaltakokemuksia arvioivia osioita. Taulukon esitystapa on sama kuin Järventien (Järventie, 2001, s ) omaksuma. Esitystapa tekee mahdolliseksi tämän tutkimuksen tulosten ja Järventien tulosten vertailun. Edellä todettiin, että masennusriski on melko suurella osalla porilaislapsista. Yksittäisten osioiden tarkastelu osoittaa, että noin 30 %:lla vastaajista on jonkinasteista kuolemanhalua tai kuoleman ajatus on joskus käynyt mielessä. Ajatukset kuolemasta ovat vakavin merkki masennuksen oireistosta. Yli puolet vastaajista kokee jonkinasteista alemmuudentuntoa ja lähes puolella on aiheettomia itsesyytöksiä. Toisaalta lapset eivät juuri koe itseään eristäytyneiksi, ja surulliseksi itsensä kokee pieni vähemmistö. Huomiota kiinnittyy jälleen siihen, että yli puolet on tyytymätön ulkonäköönsä. Tämä on aikaisemmissa tutkimuksissa todettu erityisesti suomalaisten tyttöjen ongelmaksi (Lähde, 2004). Koulunkäyntiin liittyviin osioihin on jälleen vastattu melko negatiivisesti. Puolet kokee koulunkäynnin mukavaksi aina, toisella puolella on jonkinasteisia koulussa viihtymisen ongelmia. Koulutehtävien tekeminen oli vaikeaa n. 40 %:lla. Koulukiusaaminen on yleistä: n. 30 % kokee, että heitä kiusataan ainakin joskus, ja 4,3 % on kiusaamisen kohteena usein. Suomessa on aikaisemmin selvitetty, miten kahdeksanvuotiaat kokevat olevansa kiusattuja. Porilaiset kuudesluokkalaiset kokivat tulevansa kiusatuiksi suunnilleen yhtä usein (Kumpulainen ym., 1998, taulukko 1). Vajaa neljännes ilmoitti myös itse kiusaavansa muita. Salmivallin tutkimusten mukaan systemaattisen kiusaamisen kohteeksi joutuu ala-asteella 12 % ja yläasteella noin 5 6 % oppilaista (Salmivalli, 1998b, s. 99). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveys 2008 tutkimuksen perusteella yläkoululaisten kiusaaminen näyttäisi olevan kasvussa tiedotuksesta ja interventioista huolimatta; 7 % tytöistä ja 10 % pojista kertoi tulleensa kiusatuksi vähintään kerran viikossa (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, 2009). Edellä mainittujen lukujen perusteella voi todeta, että paljon esillä ollut koulukiusaamisteema ei ole ollut julkisuudessa turhaan. Koska kyseessä on vakava ongelma, jolla on sekä kiusatun että kiusaajaan myöhempään elämään haitallisia seurauksia, siihen olisi puututtava konkreettisesti ja tehokkaasti. Taulukossa 6 on esitelty KOM-vastausten jakaumat niiden oppilaiden (45 lasta, 6,1 % kaikista ) osalta, joilla on suuri masennusriski. Verrattuna kaikkiin vastaajiin (taulukko 4) masentuneiden vastaukset kaikkien KOM-osioiden osalta olivat negatiivisemmat, esimerkiksi n. 62 % masentuneista (kaikista vastaajista n. 26 %) koki itsensä ainakin jossain määrin hermostuneeksi, 70 %:lla oli itseluottamuksen ongelmia (kaikista vastaajista 15 %). Hyvin suuri ero masentuneiden ja koko aineiston välillä oli siinä, kuinka paljon koulutyö kiinnosti. Masentuneista 77 % koki koulutyön epäkiinnostavaksi. Toki kaikista vastaajista 33 % ei ollut kovin kiinnostunut koulutyöstä. 15

20 Taulukko 5. Lasten masennusmittarin vastausten frekvenssit. CDI ei ongelmia ongelmia vakavia ongelmia 1 surullisuus 2 pessimismi 3 epäonnistuminen 4 ilon puute elämässä 5 huonous ihmisenä 6 tulevaisuuden pelko 7 itseviha 8 itsesyytös 9 halu kuolla 10 itkuisuus 11 huolestuneisuus 12 eristäytyminen 13 päättämättömyys 14 ulkonäkö 15 koulutehtävät 16 univaikeudet 17 väsymys 18 ruokahalu 19 huoli terveydestä 20 yksinäisyys 21 ilon puute koulussa koulussa 22 ystävien puute 23 koulumenestys 24 alemmuudentunto 25 rakkaudettomuus 26 tottelemattomuus 27 konflikteja Järventie: 28 muiden kiusaaminen Järventie: 29 on kiusattu Järventie: 30 pelko kodin ulkopuolella Tamminen: 31 päänsärkyä Tamminen: 32 vatsakipua Tamminen: 33 muita kipuja Tamminen: 34 pahoinvointia Oksanen: 35 halu vahingoittaa muita Oksanen 36: halu vahingoittaa itseä Oksanen: 37 toisten pelko Oksanen: 38 itsen pelko Oksanen: 39 nautin kivun aiheuttamisesta Oksanen: 40 kivusta pitäminen Oksanen: 41 toisista pitäminen 92 62,3 84,4 81,3 83, ,2 53,9 70,4 88,2 75, ,3 40, ,4 75,3 72,6 79,3 82,7 51,6 80,4 83,5 42,4 81,8 82, , ,4 71, ,2 71,8 75, ,9 93,7 91, ,4 7,6 31,2 6,4 1,1 14,5 0,5 18,1 13,3 3,3 26,7 5,4 23,7 2,1 44,7 1,4 27 2,6 1,2 10,5 18,9 5,2 0,7 4,4 53,1 50,2 35,7 32,8 18,9 24,4 18,7 15, , ,6 16,4 17,1 23,4 26,6 37,6 24,3 12,3 12,4 25,8 24,5 16,9 34,4 2,6 9,5 7,3 5,7 5, ,5 3,4 0,5 1,5 7 1,8 0,4 0,5 9,4 1,1 4, ,7 3,4 2,5 0,4 1,1 0,7 0,7 5,6 1,1 7 17,3 1,6 0,4 1,6 16