Laatija/yo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Laatija/yo"

Transkriptio

1 LAUSUNTO Laatija/yo (5) Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus kirjaamo.etela-pohjanmaa@ely-keskus.fi. LAUSUNTO VESIENHOIDON SUUNNITTELUN TYÖOHJELMASTA JA AIKATAULUSTA SEKÄ KOKEMÄENJOEN-SELKÄMEREN VESIENHOITOALUEEN VESIENHOIDON KESKEISISTÄ KYSYMYKSISTÄ (asiakirja Vesien tila hyväksi yhdessä ). MTK-Etelä-Pohjanmaa (lyhennetään tässä lausunnossa jatkossa MTK-EP) on tutustunut otsikossa mainittuun työohjelmaan, aikatauluun ja asiakirjaan. Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto ja esitämme kunnioittaen seuraavaa: Työohjelma, aikataulu ja osallistumismenettelyt MTK-EP pitää myönteisenä, että vesien hoidon suunnittelussa noudatetaan avoimuutta ja laajapohjaista valmistelua. MTK-EP pitää tärkeänä, että riittävällä painoarvolla kuunnellaan maa- ja metsätalouden harjoittajia, jotka ovat myös keskeinen maa- ja vesialueiden omistajaryhmä. MTK-Etelä-Pohjanmaan alueella MTK-yhdistyksissä jäsenenä on noin (yli 15 vuotta täyttänyttä) henkilöä. MTK-EP on organisaationa halukas ja valmis osallistumaan seuraavan kauden suunnitteluun ja valmisteluun tarvittavilla eri tavoilla. MTK-EP katsoo, että Etelä-Pohjanmaalla eri toimijoiden välinen yhteistyö on toiminut varsin hyvin. Vesienhoitoon liittyvät kysymykset koetaan tärkeiksi, mutta samalla maakunnan eri toimijat ovat varsin hyvin pystyneet ottamaan huomioon erilaiset realiteetit. Maa- ja metsätaloudella on vesistövaikutuksensa. Katsomme kuitenkin, että vesienhoitotyötä tulee tehdä vaarantamatta ihmisten elinkeinoja ja maakunnan taloudellista kehittymistä. Etelä-Pohjanmaalla koko maakunnan talous on hyvin riippuvainen elintarvikeketjusta. MTK-EP katsoo, että toisen kauden vesienhoidon suunnittelun aikataululuonnos on pääperiaatteiltaan realistinen. Valmistelussa tulee ottaa huomioon, että maatalouden seuraavan ympäristötukiohjelman sisältö, käytettävissä olevat välineet ja rahoitus voivat olla ainakin osittain vielä auki vuoden 2013 ja 2014 aikana, jolloin suunnittelua tehdään. Toinen valmistelun aikatauluun (ja erityisesti esitettävin toimenpiteisiin) vaikuttava kysymys on, millä aikataululla saadaan uutta tietoa eri kuormituslähteiden ja vesien tilaan vaikuttavien tekijöiden merkityksestä. MTK-EP pitää puutteena, että ensimmäisellä kaudella ei tunnistettu riittävästi vesien tilaan vaikuttaneita todellisia tekijöitä. Vesien tilan huononemisen taustalla on sekä luonnon että ihmisen aiheuttamat vuosikymmenien ellei vuosisatojen toiminnot. Nämä toiminnot olisi pitänyt tunnistaa syvällisemmin eikä osoittaa maataloutta niin suuren syyllisen ja ratkaisijan rooliin. Maataloustuottajain Etelä-Pohjanmaan Liitto Huhtalantie 2 p (06) MTK-Etelä-Pohjanmaa r.y SEINÄJOKI f (06) Y-tunnus Sähköposti: etela-pohjanmaa@mtk.fi

2 2 (5) Kuormitusarviot Sisäinen kuormitus Myönteisenä 1. kauden suunnittelussa MTK-EP pitää kuitenkin sitä, että alueellamme tunnustettiin, että vesien tilan parantaminen vaatii pitkäjänteistä (monen vesienhoidon ohjelmakauden) ponnistelua, paikallisten/alueellisten näkemysten kunnioittamista ja alueen toimijoiden hyvää yhteistyötä. Mielestämme nämä myönteiset kokemukset 1. kauden suunnittelusta tulee ottaa huomioon myös toiselle suunnittelukaudelle lähdettäessä. Julkisessa keskustelussa ja erilaisissa vesienhoitoa koskevissa asiakirjoissa Suomen maatalous on esitetty vesistöjen suurimpana ravinnekuormittajana ja rehevöitymisen aiheuttajana. Tämä leimaa valitettavasti myös nyt lausunnolla olevaa asiakirjaa. Uusin tutkimustieto, vesistöjen sisäisen kuormituksen tunnistaminen, ravinteiden liukoisuuden vaikutukset, uudet havaitut kuormitusta aiheuttavat tahot sekä viimeinkin todetut puutteet mm. kuormituksen laskentamalleissa ovat kuitenkin vähitellen muuttamassa käsitystä maatalouden merkityksestä kuormituksen aiheuttajana. MTK-EP katsoo, että lausunnolla olevassa asiakirjassa on monessa kohtaa aivan oikein todettu sisäisen kuormituksen merkitys. Tästä esimerkkinä sivu 14 kohta kuormitusarviot: Järvien ja rannikkovesien sisäinen kuormitus vaikuttaa myös vesien tilaan ja voi joissakin vesistöissä olla suurempaa kuin niihin kohdistuva ulkoinen kuormitus. Syvänteisiin vajonnut kuollut eloperäinen aines aiheuttaa hapenpuutetta ja ravinteiden vapautumista pohjasedimenteistä. Sisäisen kuormituksen määrää ei järjestelmällisesti arvioitu ensimmäisellä suunnittelukierroksella. Pohjasta vapautuva sisäinen kuormitus on alkuaan peräisin ulkoisesta kuormituksesta. Sisäisen kuormituksen arviointi edellyttää tapauskohtaista selvittelyä. MTK-EP on pitänyt sisäisen kuormituksen puuttumista tähän saakka kokonaislaskelmista suurena puutteena, mikä on johtanut tähän saakka pahimmillaan suuriin virhearvioihin vesienhoidossa tarvittavien toimenpiteiden suunnittelussa. Käsityksemme mukaan tämä on yksi perusongelma 1. kauden ohjelmassa. Tästä virheestä tulisi oppia toista kautta ajatellen. Sisäiseen kuormitukseen rehevöittämisen ylläpitäjänä on suhtauduttava vakavasti luvuilla teollisuudesta, jätevesistä ja maataloudesta on kertynyt sedimentteihin ravinnevarasto, joista hapettomissa oloissa vapautuu leville käyttökelpoista fosforia tänä päivänä ja pitkälle tulevaisuudessa. Erityisesti Itämerellä potentiaali sisäiseen kuormitukseen on valtava verrattuna ulkoiseen kuormaan. Sisävesissämme, jossa on todettu olevan parantamisen varaa, on merkittävää teollisuuden ja jätevesien kuormitushistoriaa. Sisä- ja rannikkovesiemme sedimenttien kuormituspotentiaali olisi välttämätöntä tutkia perusteellisesti ennen kuin maa- ja metsätalouden ravinne- tai kiintoainekuormaa korostetaan ja pidetään syynä toteutumattomiin tavoitteisiin. Puhdistamoliete, ohijuoksutukset ja viherrakentaminen MTK-Etelä-Pohjanmaa katsoo, että jätevedenpuhdistamoihin liittyvät monet kysymykset edellyttäisivät tarkempia selvityksiä. Fosforipitoista puhdistamolietettä (kompostoitua) käytetään mm. huomattavia määriä mm. viherrakentamiseen. Mitkä ovat tämän aiheuttamat kuormitusvaikutukset?

3 3 (5) Sateet ja tulvat Lisäksi liian vähälle huomiolle on jäänyt jätevedenpuhdistamoiden ohijuoksutukset ja lukuisat ongelma- ja häiriötilanteet; karkaavat lietteet, saostuskemikaalien riittämättömyys, kuormituspiikit sekä vuoto-, sade- ja sulamisvesien suuri määrä. Siirtoviemärien yleistyessä ylivuotoja on havaittu yhä enemmän. Vesiin valuu puhdistamatonta jätevettä taajamista, mikä on nähtävä myös keskeisenä ongelmana vesiemme tilan parantamiseksi. Vesien tilaan vaikuttavat ihmisen hallitsemattomissa olevat tekijät, kuten rankkasateet ja leudot talvet. Tulvat nousevat pelloille ja huuhtovat arvokkaat ravinteet, jotka kuormittavat vesistöjä. Valunnan lisääntyessä vesitalouden hallintaan on kiinnitettävä huomiota mm. kuivatuksen suunnittelulla ja toteutuksella. Taajamien tulvasuojelu ei saisi perustua ohijuoksutuksiin pelloille, mikä on turmiollista sekä elinkeinoille että vesiemme tilalle. Pintavesien keskeiset kysymykset MTK-EP pitää jokialuekohtaista jakoa eli jakoa moniin osa-alueisiin hyvänä ja perusteltuna menettelynä. Näin on pystytty kuvaamaan paremmin eri osa-alueiden (jokialueiden) erityispiirteitä ja kysymyksiä ja saatu kuvauksiin enemmän paikallisia ja konkreettisia näkökohtia. MTK-EP on kuitenkin huolestunut sitä, että karttamateriaaliin on merkitty kotieläinkeskittymiä tiettyjen osa-alueiden osalta. Keskittymien esittäminen karttamateriaalissa antaa väärän viestin ikään kuin keskittymät olisivat sellaisenaan ongelmakohtia, mitä ne eivät suinkaan ole. Painotamme, että ympäristöteknologian taso ratkaisee kotieläinten ympäristövaikutukset, ei eläinmäärät. Vesien ekologiseen tilaan vaikuttavia tekijöitä on asiakirjassa lueteltu useita (osa-alueesta riippuen), mutta useimmissa tapauksissa pääongelmaksi on nostettu ulkoisen typpi- ja fosforikuormituksen aiheuttama rehevöityminen. Useimmilla osa-alueilla (jokialueet ym) tässä yhteydessä korostuu maatalouden osuus. Tähän asiakokonaisuuteen liittyy useita harhoja ja vääriä olettamuksia, jotka on oikaistava ennen kuin kehitystä voi tapahtua Kiteytetysti nämä ovat seuraavia: Maatalouden kuormituksen mittauksiin liittyy suuri epävarmuus ja virhemarginaali ja ne perustuvat lähinnä Etelä-Suomessa tehtyihin havaintoihin. On odotettavissa, että tilanne tarkentuu sillä SYKE:n tutkijat päivittävät parhaillaan kuormitusmalleja. Myös jätevesien rooli varsinkin typpilähteenä on tarkennettava suhteessa maataloustoimien vaikuttavuuteen. Maatalouden todellinen rooli rehevöitymiseen on ylimitoitettu, samoin kuin peltotoimenpiteiden vaikuttavuus peltojen ravinnevalumiin, joista 90 % tulee valuntahuipuissa kasvukauden ulkopuolella. Suunnitelmissa ja toteutusohjelmissa tulisi tunnistaa: mikä on sääolojen vuoksi hallittavissa, mikä ei mikä on lahoavan vihermassan osuus vesien ekologiseen tilaan vesistöjen varsilla rannikolla, jokivarsilla ja sisävesissä

4 4 (5) mikä on sisäisen kuormituksen osuus (vanhat pistekuormitukset, levämassa) vesien ekologiseen tilaan vesistöjen varsilla rannikolla, jokivarsilla ja sisävesissä Maatalouden ylimitoitukseen liittyy voimakkaasti fosforin osalta mittaukset, jotka pohjautuvat kokonaisfosforiin sameuden kautta mitattuna eivätkä osoita rehevöittävän liukoisen fosforin osuutta. tutkimuksissa ja seurannassa on panostettava nykyistä enemmän fosforin suoriin mittauksiin (etenkin liukoinen ortofosfaattifosfori) eikä epäsuoriin sameuteen perustuviin mittauksiin. Myös virtaamien perusteelliseen seurantaan on panostettava. Toimenpiteiden kohdistaminen eri toimialoille Maatalouden vesienhoitotoimet Vesienhoidon 1. kaudella maataloutta koskevissa toimenpiteissä on tukeuduttu pääasiassa maatalouden ympäristötukijärjestelmän tarjoamiin toimenpiteisiin. Nyt lausunnossa olevassa asiakirjassa 2. kaudelle esitetään näiden toimenpiteiden jatkamista. MTK-EP pitää tätä hyvänä lähtökohtana. Asiakirjassa korostetaan myös aivan oikein lannan hyödyntämistä ja jatkokäsittelyn tehostamista vahvoilla kotieläinalueilla. On sekä maatalouden etu että ympäristön etu saada ravinteet tehokkaasti hyödynnettyä. Asiakirjassa on sivulla 85 lause: Kotieläintalouden keskittymäalueilla keskeistä on peltoviljelyn ravinnetaseiden ja pellon fosforilukujenalentaminen. MTK-EP suhtautuu pellon fosforivarannon köyhdyttämiseen hyvin kriittisesti. Tosin asiakirjassa viitataan kotieläintalouden keskittymäalueisin, mutta käsityksemme mukaan tällaisia tavoitteita on joissain yhteydessä esitetty myös hyvin laajasti (vastoin tasapainoisen kasvinravitsemuksen tarpeita) kaikkea peltoviljelyä koskeviksi. Tämän vuoksi MTK-EP katsoo tarpeelliseksi perustella asiaa tarkemmin: Vesiensuojelu alkaa maanhoidosta, maan rakenteen toimivuudesta sekä kuivatuksen ja uomakapasiteetin riittävyydestä. Mikäli maa ei pysty imemään vettä eivätkä ojat vie valumia hallitusti vaan pintavirtailu saa vallan, muut vesienhoitotoimenpiteet eivät ole riittäviä. Pientareet ja suojakaistat puolustavat paikkansa torjuessaan eroosioita ja ravinteikkaan peltomaan karkaamista. Kosteikot toimivat pelloilta karanneiden ravinteiden varastona mutta vaativat hoitoa ja ravinteiden palauttamista takaisin pellolle. Mikäli kosteikkoja ei hoideta vaan biomassan annetaan kasvaa ja lahota, hapettomuus johtaa sedimenttien pohjavaraston fosforivarojen fosfaattipäästöihin. Keinot ja toimet, joilla vesien tilaa voidaan parantaa vaikuttamalla peltomaan toimivuuteen ja ravinteiden kotiuttamiseen hyvissä sadoissa on nähtävä toisen suunnitelmakauden keskiössä. Ravinnekuorman hallinta on viljelykasvien ravitsemuksesta huolehtimista tasapainoisella lannoituksella kasvupotentiaalin mukaan. Lannoituksen vähentäminen tiettyä ravinnetta rajoittamalla, johtaa minimilain kautta satotasoon, joka minimitekijällä saavutetaan. Tällöin muut kasvinravinteet jäävät käyttämättä, mikä on resurssien hukkaa ja riski ympäristölle.

5 5 (5) Rahoitus Vesienhoitotoimenpiteet ovat perustuneet vapaaehtoisiin ohjelmiin (maatalouden ympäristötukiohjelma, kestävän metsätalouden rahoituslailla, KEMERA toteutettujen luonnonhoito-hankkeiden suunnittelu sekä muu valuma-aluekohtainen suunnittelu). Vesienhoitoa on kaavailtu jopa täydentäviin ehtoihin, kun vesipuitedirektiivi on pantu täytäntöön kaikissa jäsenmaissa. MTK-EP katsoo, että vesiensuojelutoimet kuten suojakaistojen tai vyöhykkeiden perustaminen on jatkossakin perustuttava korvauksiin menetetystä tuotantoalasta, sillä elinkeinojemme kannattavuus ei salli vesienhoitosuunnitelmien toteutusta ilman selkeää korvausta kannustinosuudella. Lopuksi MTK-EP on huolissaan siitä, että vesienhoidossa kuten myös monissa muissa ympäristöä koskevissa kysymyksissä vaaditaan julkisuudessa usein hyvin radikaaleja toimenpiteitä, joiden tehoa ja vaikutuksia ei ole riittävästi selvitetty. Samoin toimenpiteiden hyöty/kustannusvaikutuksia ei välttämättä selvitetä riittävästi tai pahimmillaan kustannukset sälytetään esim. vain yhdelle väestöryhmälle. Varoittavana esimerkkinä tällaisesta virheestä voidaan pitää haja-asutusalueiden jätevesiasetusta. Lisäksi MTK-EP pitää huolestuttavana sitä, että esim. Itämeren tilannetta arvioitaessa sivuutetaan esim. Itämeren alueen muut (kuin Suomen) kuormittajat, sivuutetaan sisäinen kuormitus ja eikä Suomen maatalouden kuormitusarvioita edes yritetä suhteuttaa Itämeren kokonaisuuteen. Puolitotuuksien esittäminen voi johtaa pahoihin virhearvioihin, kalliisiin ja tehottomiin toimenpiteisiin ja maamme omien elinkeinojen ajamiseen vaikeuksiin. MTK-Etelä-Pohjanmaa katsoo, että erilaisten vesienhoidon toimenpiteiden valinnassa tulee ottaa huomioon myös niiden yhteiskunnalliset, sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset ja erityisesti vaikutukset maaseudun elinkelpoisuuteen. Vesienhoitoa verukkeena käyttäen ei saa pyrkiä toteuttamaan muita kansallisia ympäristönsuojeluun liittyviä tavoitteita, jotka johtaisivat maaseutuelinkeinojen kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen. Yrjö Ojaniemi toiminnanjohtaja MTK-Etelä-Pohjanmaa

LAUSUNTO VESIENHOIDON TYÖOHJELMASTAJA KESKEISISTÄ KYSYMYKSISTÄ KESKI-SUOMESSA

LAUSUNTO VESIENHOIDON TYÖOHJELMASTAJA KESKEISISTÄ KYSYMYKSISTÄ KESKI-SUOMESSA 1 (6) LAUSUNTO Maataloustuottajain Keski-Suomen Liitto Keskustie 20 C, 40100 Jyväskylä 17.12.2012 Keski-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ympäristövastuualue kirjaamo.keski-suomi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

MTK Pohjois-Karjala. Siltakatu 20 A 21 B Joensuu LAUSUNTO 1/ Pohjois-Karjalan ELY-keskus

MTK Pohjois-Karjala. Siltakatu 20 A 21 B Joensuu LAUSUNTO 1/ Pohjois-Karjalan ELY-keskus MTK PohjoisKarjala Siltakatu 20 A 21 B 80100 Joensuu LAUSUNTO 1/7 17.12.2012 PohjoisKarjalan ELYkeskus kirjaamo.pohjoiskarjala@elykeskus.fi Lausuntopyyntö POKELY/5/07.04/2012 LAUSUNTO VESIENHOIDON SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Onko maatalous ratkaisijan roolissa vesienhoidossa?

Onko maatalous ratkaisijan roolissa vesienhoidossa? Onko maatalous ratkaisijan roolissa vesienhoidossa? Liisa Pietola, MTK, ympäristöjohtaja 30.10.2014 Maatalouden vesiensuojelun mahdollisuudet ja keinot teoriasta käytäntöön K-Uudenmaan ympäristökeskus,

Lisätiedot

Tutkimukseen pohjautuvaa tietoisuutta ja tekoja maataloudessa:

Tutkimukseen pohjautuvaa tietoisuutta ja tekoja maataloudessa: Tutkimukseen pohjautuvaa tietoisuutta ja tekoja maataloudessa: Liisa Pietola ympäristöjohtaja Itämerihaasteen valtakunnalllinen seminaari 23.11.2012, Helsingin kaupungintalo Maatalouden rooli vesien ravinnekuormittajana

Lisätiedot

Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset

Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset 1 Mihin kuormitusarviot perustuvat SYKEn hydrologinen malli (SYKE_WSFS) & kuormitusmalli (VEMALA) Fosforin ja typen kuormituksen syntyminen maa-alueilta

Lisätiedot

Mihin pyritään, mitkä ovat tavoitteet maatalouden vesiensuojelussa? Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskus

Mihin pyritään, mitkä ovat tavoitteet maatalouden vesiensuojelussa? Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskus Mihin pyritään, mitkä ovat tavoitteet maatalouden vesiensuojelussa? Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Tavoitteet ja toimenpiteet on tunnistettu Maatalouden ravinnekuormituksen vähentäminen kolmanneksella

Lisätiedot

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Antton Keto ja Ilkka Sammalkorpi Suomen ympäristökeskus Vesikeskus Maankuivatus- ja vesiensuojeluseminaari Salaojakeskus & BSAG 26.5.2016 Suitian linna Esityksen

Lisätiedot

Miten maatalouden vesiensuojelutoimien tehoa voidaan mitata? Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Miten maatalouden vesiensuojelutoimien tehoa voidaan mitata? Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Miten maatalouden vesiensuojelutoimien tehoa voidaan mitata? Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Kuormituksen muodostuminen Automaattinen veden laadun seuranta ja

Lisätiedot

Ravinnehuuhtoumien mittaaminen. Kirsti Lahti ja Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Ravinnehuuhtoumien mittaaminen. Kirsti Lahti ja Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Ravinnehuuhtoumien mittaaminen Kirsti Lahti ja Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry RaHa-hankkeen loppuseminaari 17.6.2014 18.6.2014 1 Mitä hankkeessa tavoiteltiin? Kehittää

Lisätiedot

Automaattimittarit valuma-alueella tehtävien kunnostustoimien vaikutusten seurannassa

Automaattimittarit valuma-alueella tehtävien kunnostustoimien vaikutusten seurannassa Automaattimittarit valuma-alueella tehtävien kunnostustoimien vaikutusten seurannassa Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry 14.6.2017 Esityksen sisältö Miksi automaattimittauksia kannattaa

Lisätiedot

Vesijärven ulkoinen ravinnekuormitus lasku-uomien vedenlaadun seurannan 2008 2015 perusteella arvioituna

Vesijärven ulkoinen ravinnekuormitus lasku-uomien vedenlaadun seurannan 2008 2015 perusteella arvioituna Vesijärven ulkoinen ravinnekuormitus lasku-uomien vedenlaadun seurannan 2008 2015 perusteella arvioituna Juhani Järveläinen Lahden tiedepäivä 10.11.2015 Esityksen sisältö Taustaa Vesijärven lasku-uomien

Lisätiedot

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Lyhyesti automaattisesta veden laadun seurannasta Kasvipeite/muokkaus/

Lisätiedot

Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari , Iisalmi

Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari , Iisalmi Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari 18.3.2019, Iisalmi Antti Kanninen, Pohjois-Savon ELY-keskus Esityksen sisältö Iisalmen reitin vesien erityispiirteistä Vesien tila ja siihen

Lisätiedot

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Johtava asiantuntija Antton Keto Suomen ympäristökeskus Limnologipäivät

Lisätiedot

Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä. Henri Virkkunen LUVY ry

Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä. Henri Virkkunen LUVY ry Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä Henri Virkkunen LUVY ry Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke Puolueetonta ja laadukasta jätevesineuvontaa Länsi-Uudenmaan haja-asutusalueilla

Lisätiedot

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry ITÄMERI-HAASTEEN TOIMENPITEET Itämeri-haasteen kansallinen seminaari 3.12.2008 Toiminnanjohtaja Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry www.vhvsy.fi Vantaanjoen ja Helsingin

Lisätiedot

Muokkausmenetelmien vaikutus eroosioon ja fosforikuormitukseen

Muokkausmenetelmien vaikutus eroosioon ja fosforikuormitukseen Muokkausmenetelmien vaikutus eroosioon ja fosforikuormitukseen Markku Puustinen RAVI-Seminaari Luumäki 13.1.2011 12.1.2011 Sisältö Maatalouden vesistökuormituksen hallinta Nykytilanne ja mahdollisuudet

Lisätiedot

Vesiensuojelu 4K. Valuma-aluekohtaiset monipuoliset vesienhoitotoimet

Vesiensuojelu 4K. Valuma-aluekohtaiset monipuoliset vesienhoitotoimet Vesiensuojelu 4K Valuma-aluekohtaiset monipuoliset vesienhoitotoimet Hanke keskittyy maa- ja metsätalouden kuormituksen vähentämiseen kolmella kolmella valuma-alueella Länsi-Uudellamaalla: Siuntionjoella,

Lisätiedot

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesiensuojelukoulutus, 8.6.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mitä vesistökuormitus on? Mitä vesistökuormitus

Lisätiedot

Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue

Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue KOOSTE KUULEMISPALAUTTEEN VERKKAVASTAUKSISTA LOKAKUU 2018 KOOSTE VERKKOKYSELYN VASTAUKSISTA

Lisätiedot

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus)

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Isojärvi Seura ry:n vuosikokous 25.3.2015 Pori Sanna Kipinä-Salokannel, Varsinais-Suomen ELY-keskus Vesienhoidon suunnittelu Vesistöaluekohtainen

Lisätiedot

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Täydennykset LAPELY Vesienhoidon kuuleminen 8.1. 9.7.2018 Lausunnot

Lisätiedot

Vesienhoito ja maatalous

Vesienhoito ja maatalous Vesienhoito ja maatalous Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena 9.6.2014, Pori Sanna Kipinä-Salokannel Varsinais-Suomen ELY-keskus, Vesien tilan yksikkö Vesienhoidon suunnittelu Vesistöaluekohtainen

Lisätiedot

TARKKUUTTA TILATASOLLA. Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari

TARKKUUTTA TILATASOLLA. Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari TARKKUUTTA TILATASOLLA Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen - TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toiminta-alue: Varsinais-Suomi ja Satakunta

Lisätiedot

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 14.2.2012 1 Vesienhoidon tavoitteet Vesienhoidon tavoitteena on suojella, parantaa

Lisätiedot

Ajankohtaista maatalouden ympäristösuojelussa

Ajankohtaista maatalouden ympäristösuojelussa Ajankohtaista maatalouden ympäristösuojelussa Airi Kulmala Baltic Deal -hanke, MTK Aurajoen monet kasvot seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 27.9.2011 Baltic Deal Putting best agricultural

Lisätiedot

peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valuma

peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valuma Ravinnehuuhtoumien muodostuminen peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valuma alueelta Tuloksia vedenlaadun seurannasta RaHa hankkeessa Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry RaHahankkeen

Lisätiedot

Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään?

Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään? Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään? - Tuloksia vedenlaadun seurannasta RaHahankkeessa Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Vedenlaadun seuranta

Lisätiedot

Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Esityksen sisältö. Automaattinen veden laadun seuranta ja sen tuomat hyödyt

Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Esityksen sisältö. Automaattinen veden laadun seuranta ja sen tuomat hyödyt Maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten todentaminen jatkuvatoimisilla mittauksilla rakennekalkki, jankkurointi, kevytmuokkaus, talviaikainen kasvipeitteisyys Vantaanjoen ja Helsingin seudun

Lisätiedot

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesiensuojelukoulutus, 14.6.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mitä vesistökuormitus on? Mitä vesistökuormitus

Lisätiedot

Vesienhoidon keskeiset kysymykset vuosille ja muuta ajankohtaista

Vesienhoidon keskeiset kysymykset vuosille ja muuta ajankohtaista Vesienhoidon keskeiset kysymykset vuosille 2022-2027 ja muuta ajankohtaista Helsingin pienvesitapaaminen 24.5.2018 Tiina Ahokas, Uudenmaan ELY-keskus Vesienhoidon suunnitteluprosessi Vesienhoito Uudellamaalla

Lisätiedot

Vesivarojen hallinta ja vesihuolto

Vesivarojen hallinta ja vesihuolto Vesivarojen hallinta ja vesihuolto Vs. johtaja, yli-insinööri Hannu Wirola Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seuranta seminaari, 31.1.2013 5.2.2013 Tavoitteena vesivarojen

Lisätiedot

Hoitokalastuksella vauhtia vesienhoitoon. Antton Keto, Ilkka Sammalkorpi ja Markus Huttunen Kannattava hoitokalastus? -seminaari 11.6.

Hoitokalastuksella vauhtia vesienhoitoon. Antton Keto, Ilkka Sammalkorpi ja Markus Huttunen Kannattava hoitokalastus? -seminaari 11.6. Hoitokalastuksella vauhtia vesienhoitoon Antton Keto, Ilkka Sammalkorpi ja Markus Huttunen Kannattava hoitokalastus? -seminaari 11.6.2015 Rauma Esityksen sisältö Yleistä vesienhoidosta Hoitokalastuksen

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu maataloudessa

Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu maataloudessa Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu maataloudessa 2016-2021 Uudenmaan ELY-keskus / Irmeli Ahtela 5.3.2014 181 000 hehtaaria peltoa, 10 % luomussa 16 000 ha peltoa pohjavesialueilla 150 000 ha viljelty

Lisätiedot

LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä

LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä Kalle Hellström 22.2.2012 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalue - vesienhoitosuunnitelma

Lisätiedot

Suomalaisen viljelijän mahdollisuudet täyttää vesiensuojelun tavoitteita EU:ssa

Suomalaisen viljelijän mahdollisuudet täyttää vesiensuojelun tavoitteita EU:ssa Suomalaisen viljelijän mahdollisuudet täyttää vesiensuojelun tavoitteita EU:ssa Liisa Pietola, MTK ympäristöjohtaja Maankuivatus- ja vesiensuojeluseminaari 26.5.2016, Suitia Sisältö 1. Maatalous kuormittaa

Lisätiedot

Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena

Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena Vesienhoitosuunnittelu 15.5.2014 Jari Pesonen / Kainuun ELY -keskus Kainuu/Pohjois-Pohjanmaa 8.8.2014 3 Pintavesien ekologinen luokittelu - Kasviplankton

Lisätiedot

Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto

Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto 3.4.2019 Taustaa Suomen sitoumukset Itämereen tulevan ravinnekuorman vähentämiseksi Typpi 2 430 + 600 *) tonnia Fosfori 330 + 26

Lisätiedot

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus tila paranee vaikkakin hitaasti Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus kuormitus (tonnia/vuosi) 10 000 Suomenlahteen tuleva fosfori- fosforipitoisuus on kuormitus on vähentynyt 4 merkittävästi, typpikuormituksen

Lisätiedot

VEMALA paineiden arvioinnissa. Markus Huttunen, SYKE

VEMALA paineiden arvioinnissa. Markus Huttunen, SYKE VEMALA paineiden arvioinnissa Markus Huttunen, SYKE 30.1.2019 Kuormitusten VEMALA mallinnus Kuormituslähteet Sijainti valuma-alueella Kuormituksen kulkeutuminen ja pidättyminen Vesimuodostumaan päätyvä

Lisätiedot

Maamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella. Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke Lieto

Maamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella. Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke Lieto Maamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke 28.11.2013 Lieto Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Aurajokisäätiö/Lieto

Lisätiedot

Vesiensuojelu hallitusohjelmassa ja Etelä-Savossa. Jouni Backman Kerimäki 6.8.2011

Vesiensuojelu hallitusohjelmassa ja Etelä-Savossa. Jouni Backman Kerimäki 6.8.2011 Vesiensuojelu hallitusohjelmassa ja Etelä-Savossa Jouni Backman Kerimäki 6.8.2011 Vesistöjen tila Suomessa Hyvää heikommassa tilassa Kolmannes luokitelluista järvistä Puolet jokivesistä Yli puolet rannikkovesien

Lisätiedot

Katsaus vesienhoidon toimenpiteiden seurantaan

Katsaus vesienhoidon toimenpiteiden seurantaan Katsaus vesienhoidon toimenpiteiden seurantaan Ähtävänjokirahasto 20v 29.8.2013 Vincent Westberg Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten

Lisätiedot

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere14.5.2016 Sami Moilanen/Pirkanmaan ELY-keskus Vesientilan kartoitus, vesienhoito ja kunnostustarpeet

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelu. Ympäristöjohtaja MTK

Maatalouden vesiensuojelu. Ympäristöjohtaja MTK Maatalouden vesiensuojelu Johanna Ikävalko Ympäristöjohtaja MTK Itämeren ja sisävesien suojelun kansalliset tavoitteet Maatalous Itämeren rehevöittäjänä - julkaisu v. 2007 (MTT & SYKE): Pohjanlahti on

Lisätiedot

Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021

Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021 Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021 Maaseutuverkoston tiedotuskierros Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 7.8.2014 Sisältö Vesienhoidon tavoitteet ja aikataulu Vesien tila Länsi-Suomessa

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu maataloudessa

Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu maataloudessa Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu maataloudessa 2016-2021 Uudenmaan ELY-keskus / Irmeli Ahtela 27.2.2014 Uusimaa 1,5 miljoonaa asukasta 183 000 hehtaaria peltoa 3 800 maatilaa 2 500 viljanviljelytilaa

Lisätiedot

Vesistövaikutusten arviointi

Vesistövaikutusten arviointi 19.3.2012 Vesistövaikutusten arviointi Jukka Koski-Vähälä Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry Huomioitavaa RAE-hankkeesta Kehittämis- ja tutkimushanke; YKSI SOVELTAVA PAKETTI Tutkimustieto tiloille

Lisätiedot

Vesienhoidon tulevaisuus haasteita ja mahdollisuuksia

Vesienhoidon tulevaisuus haasteita ja mahdollisuuksia Vesienhoidon tulevaisuus haasteita ja mahdollisuuksia Varsinais-Suomen ELY-keskus Sanna Kipinä-Salokannel Varsinais-Suomen ELY-keskus / Ympäristö ja luonnonvarat, Sanna Kipinä-Salokannel 26.1.2010 1 Vesienhoidon

Lisätiedot

Karvianjoen tulevaisuustarkastelut -hanke

Karvianjoen tulevaisuustarkastelut -hanke Karvianjoen tulevaisuustarkastelut -hanke Tutkimusryhmä: Mika Marttunen ja Mikko Dufva Kati Martinmäki, Ilkka Sammalkorpi, Inese Huttunen, Markus Huttunen, Marjut Partanen-Hertell, Virpi Lehtoranta, Riku

Lisätiedot

Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen

Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen Satavesi 10 vuotta ohjelmakokous 2012 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 22.11.2012 Satakunta yksi Suomen 19 maakunnasta monia kansallisesti ja jopa

Lisätiedot

Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla

Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla Janne Heikkinen, TEHO Plus hanke 28.11.2013 Sarka Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toteutus Rahoitus Valtakunnallinen hanke, jonka

Lisätiedot

Ravinteiden reitti pellolta vesistöön - tuloksia peltovaltaisten valuma-alueiden automaattimittauksista

Ravinteiden reitti pellolta vesistöön - tuloksia peltovaltaisten valuma-alueiden automaattimittauksista Ravinteiden reitti pellolta vesistöön - tuloksia peltovaltaisten valuma-alueiden automaattimittauksista Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Automaattinen veden laadun

Lisätiedot

MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINOT MUUTTUVASSA ILMASTOSSA. Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu Eura

MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINOT MUUTTUVASSA ILMASTOSSA. Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu Eura MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINOT MUUTTUVASSA ILMASTOSSA Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu 9.2.2013 Eura Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toteutus Rahoitus Valtakunnallinen

Lisätiedot

Vesiensuojelu metsätaloudessa Biotalous tänään ja huomenna Saarijärvi 28.1.2016. Juha Jämsén Suomen metsäkeskus

Vesiensuojelu metsätaloudessa Biotalous tänään ja huomenna Saarijärvi 28.1.2016. Juha Jämsén Suomen metsäkeskus Vesiensuojelu metsätaloudessa Biotalous tänään ja huomenna Saarijärvi 28.1.2016 Juha Jämsén Suomen metsäkeskus Metsätalouden vesistökuormitus Metsätalouden kuormitus on tyypiltään hajakuormitusta. Myös

Lisätiedot

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Veera-hankkeen loppuseminaari 2.11.216 Janne Suomela Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Esityksen sisältö Yleistä alueen joista Jokien

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien vähentäminen Maanviljelijöiden/ ÖSP:n näkökulmasta. Mats Nylund

Happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien vähentäminen Maanviljelijöiden/ ÖSP:n näkökulmasta. Mats Nylund Happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien vähentäminen Maanviljelijöiden/ ÖSP:n näkökulmasta Mats Nylund Maanviljelyn vesiensuojelun tulevaisuudennäkymät Suomalaiseen maanviljelyyn kohdistuu sekä kansallisia

Lisätiedot

Pellon muokkaus ja kasvipeitteisyys

Pellon muokkaus ja kasvipeitteisyys Pellon muokkaus ja kasvipeitteisyys Markku Puustinen Merikeskus Vellamo 27.3.2013 Maatalous ja vesistökuormitus Yleistä Kuormituksen vuodenaikaisjakauma Hydrologia sadanta, valunta Peltolohkojen tila kasvukauden

Lisätiedot

LOHKO-hanke. Viljelijäaineisto

LOHKO-hanke. Viljelijäaineisto LOHKO-hanke Viljelijäaineisto Nitrogen loading from forested catchments Markus Huttunen ja Inese Huttunen SYKE/Vesikeskus 8/12/2016 Marie Korppoo VEMALA catchment meeting, 25/09/2012 Hankkeen päämäärät

Lisätiedot

Maatalouden ympäristötoimenpiteet ja Pyhäjärven kuormitus. Sirkka Tattari Suomen ympäristökeskus Lannan ravinteet kiertoon seminaari 11.3.

Maatalouden ympäristötoimenpiteet ja Pyhäjärven kuormitus. Sirkka Tattari Suomen ympäristökeskus Lannan ravinteet kiertoon seminaari 11.3. Maatalouden ympäristötoimenpiteet ja Pyhäjärven kuormitus Maatalouden ympäristötoimenpiteet ja Pyhäjärven kuormitus Sirkka Tattari Suomen ympäristökeskus Lannan ravinteet kiertoon seminaari 11.3.2016 Säkylä

Lisätiedot

Päivi Joki-Heiskala Toiminnanjohtaja Paimionjoki-yhdistys ry. Pro Saaristomeri-ohjelmakokous

Päivi Joki-Heiskala Toiminnanjohtaja Paimionjoki-yhdistys ry. Pro Saaristomeri-ohjelmakokous Päivi Joki-Heiskala Toiminnanjohtaja Paimionjoki-yhdistys ry Pro Saaristomeri-ohjelmakokous 16.1.2012 Saaristomeren suurin ravinnekuormittajia Noin 60 000 kg P/v Maatalous 80 % Luonnonhuuhtouma 13 % Asutus

Lisätiedot

Maatalouden ympäristövaikutusten muodostuminen, valumaaluekohtaisia

Maatalouden ympäristövaikutusten muodostuminen, valumaaluekohtaisia Maatalouden ympäristövaikutusten muodostuminen, valumaaluekohtaisia tarkasteluja Sanna Kipinä-Salokannel Varsinais-Suomen ELY-keskus Vesien tilan yksikkö Maatalouden ympäristöneuvojien koulutuspäivät Tampere

Lisätiedot

Ravinnerenki. Mallinnus työvälineenä huuhtouman vähentämisessä, tutkimuskohteena Pohjois-Savo Markus Huttunen SYKE

Ravinnerenki. Mallinnus työvälineenä huuhtouman vähentämisessä, tutkimuskohteena Pohjois-Savo Markus Huttunen SYKE Ravinnerenki Mallinnus työvälineenä huuhtouman vähentämisessä, tutkimuskohteena Pohjois-Savo 4.10.2016 Markus Huttunen SYKE RavinneRenki: kuormituksen mallinnus Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) on jo

Lisätiedot

PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA

PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA Clean Watersin tarina alkaa Vapo Oy:n turvetuotannosta, jonka myötä on suunniteltu ja toteutettu suuri määrä vesienkäsittelyratkaisuja: noin 1000 laskeutusallasta

Lisätiedot

Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja (FT) Pyhäjärvi-instituutti

Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja (FT) Pyhäjärvi-instituutti Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja (FT) Pyhäjärvi-instituutti Liiallisesta ravinnekuormituksesta johtuva rehevöityminen on merkittävin Suomen vesistöjen tilaa heikentävä ilmiö. 35 % jokipituudesta, 15 %

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet

Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet Samuli Joensuu 1) Kaisa Heikkinen 2) ja Markku Puustinen 2) 1) Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2) Suomen ympäristökeskus, SYKE Maatalous

Lisätiedot

Metsätalouden vesistövaikutukset ja vesiensuojelutoimenpiteet. Renkajärvi 16.5.2015 Lauri Laaksonen MHY Kanta-Häme

Metsätalouden vesistövaikutukset ja vesiensuojelutoimenpiteet. Renkajärvi 16.5.2015 Lauri Laaksonen MHY Kanta-Häme Metsätalouden vesistövaikutukset ja vesiensuojelutoimenpiteet Renkajärvi 16.5.2015 Lauri Laaksonen MHY Kanta-Häme Metsätalouden vesistövaikutukset Luonteeltaan hajakuormitusta (vrt. maatalouden kuormitus)

Lisätiedot

Metsätalouden vesiensuojelu

Metsätalouden vesiensuojelu Metsätalouden vesiensuojelu Maa- ja metsätalouden sekä turvetuotannon retkeily Karstulassa, 28.8.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mistä metsätalouden vesistökuormitus

Lisätiedot

Maatalouden ympäristötuen mahdollisuudet. 31.8.2011 Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö

Maatalouden ympäristötuen mahdollisuudet. 31.8.2011 Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö Maatalouden ympäristötuen mahdollisuudet 31.8.2011 Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö Mitä on maatalouden ympäristötuki? Maatalouden ympäristötuki ohjelmakaudella 2007-2013 Maatalouden ympäristötuki

Lisätiedot

Vantaanjoen vesistö. HAUSJÄRVI Erkylänjärvi Lallujärvi. RIIHIMÄKI Hirvijärvi. Ridasjärvi LOPPI HYVINKÄÄ MÄNTSÄLÄ. Kytäjärvi. Sääksjärvi JÄRVENPÄÄ

Vantaanjoen vesistö. HAUSJÄRVI Erkylänjärvi Lallujärvi. RIIHIMÄKI Hirvijärvi. Ridasjärvi LOPPI HYVINKÄÄ MÄNTSÄLÄ. Kytäjärvi. Sääksjärvi JÄRVENPÄÄ Vantaanjoen vesistö RIIHIMÄKI Hirvijärvi HAUSJÄRVI Erkylänjärvi Lallujärvi LOPPI VIHTI Kytäjärvi Sääksjärvi Lepsämänjoki HYVINKÄÄ NURMIJÄRVI ESPOO Luhtajoki Ridasjärvi Vantaanjoki Palojoki Tuusulanjärvi

Lisätiedot

Valuma-alueen merkitys vesien tilan parantamisessa. Vanajavesikeskus-hankkeen Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä

Valuma-alueen merkitys vesien tilan parantamisessa. Vanajavesikeskus-hankkeen Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä Valuma-alueen merkitys vesien tilan parantamisessa Vanajavesikeskus-hankkeen Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä Mikä valuma-alue? Kuinka kauas pitää katsoa? Lähivaluma-alue Kaukovaluma-alue Latvavedet 2.

Lisätiedot

Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä. Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus

Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä. Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus 19.3.2014 Sisältö Ravinnekuormituksesta Maatalouden ympäristötoimenpiteistä

Lisätiedot

Vesienhoidon kuulemispalaute

Vesienhoidon kuulemispalaute Vesienhoidon kuulemispalaute Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue Anna Bonde Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.5.2015 Kuulemispalaute, yhteenveto Vesienhoidon

Lisätiedot

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Virtavesien kunnostus Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykytilaa Suomessa tehty paljon entiset uittoväylät pääkohde

Lisätiedot

Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät

Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät Veden vuoro Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019-2023 Tarja Haaranen, ohjelmapäällikkö, YM Vaikuta vesiin päivät 27.-28.8.2019 Nyt on veden vuoro Suurten vesialueiden maana kannamme suurta vastuuta vesistä.

Lisätiedot

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ. Maatilan ympäristösuunnitelma. Ohje neuvojalle

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ. Maatilan ympäristösuunnitelma. Ohje neuvojalle MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ Maatilan ympäristösuunnitelma Ohje neuvojalle 1. Johdanto Tässä maatilojen neuvontajärjestelmän ympäristösuunnitelmaohjeistuksessa on esitetty tiivistetyssä muodossa ohjeita

Lisätiedot

Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen

Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Sivu 1 25.11.2014 Lantakoordinaattori, lantamaisteri Sivu 2 25.11.2014 Miksi ravinteiden

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja vesienhoito

Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutos ja vesienhoito Tornionjoen vesiparlamentti 6.11.2013 Pekka Räinä Lapin ELY-keskus Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutoksen vaikutukset veden laatuun/ekologiseen tilaan Kuormitusskenaariot

Lisätiedot

Kitkajärvien kuormituksen vähentämistarpeet ja -mahdollisuudet

Kitkajärvien kuormituksen vähentämistarpeet ja -mahdollisuudet Kitkajärvien kuormituksen vähentämistarpeet ja -mahdollisuudet Kati Häkkilä, Suomen ympäristökeskus Kitkajärvien tila ennen, nyt ja tulevaisuudessa - loppuseminaari Oulangan tutkimusasema 17.2.2015 Esityksen

Lisätiedot

Kuormituksen alkuperän selvittäminen - mittausten ja havaintojen merkitys ongelmalohkojen tunnistamisessa

Kuormituksen alkuperän selvittäminen - mittausten ja havaintojen merkitys ongelmalohkojen tunnistamisessa Kuormituksen alkuperän selvittäminen - mittausten ja havaintojen merkitys ongelmalohkojen tunnistamisessa Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vantaanjoki.fi 3.4.2019 Mistä

Lisätiedot

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019 2021 suunnitelmista toimintaan Höytiäisen tulevaisuus yhteinen asia 23.11.2018 Polvijärvi, Huhmari Ylijohtaja Ari Niiranen Periaatteet ja painopisteet Lähtökohtana

Lisätiedot

Miltä maatiloilla näyttää vesiensuojelun kannalta?

Miltä maatiloilla näyttää vesiensuojelun kannalta? Miltä maatiloilla näyttää vesiensuojelun kannalta? Miten Suomen rannikkovesien rehevöityminen pysäytetään? poliittisista linjauksista käytännön toimiin Ympäristöakatemian kutsuseminaari 7. - Projektikoordinaattori

Lisätiedot

Vesienhoitosuunnittelu vesiensuojelutyön kruununa - ulottuvuudet ympäristökasvatustyöhön

Vesienhoitosuunnittelu vesiensuojelutyön kruununa - ulottuvuudet ympäristökasvatustyöhön Vesienhoitosuunnittelu vesiensuojelutyön kruununa - ulottuvuudet ympäristökasvatustyöhön Ympäristötietoinen Uusimaa -päivä 5.11.2012 Marketta Virta, Uudenmaan ELY-keskus Mitä vesienhoitosuunnittelu on?

Lisätiedot

Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja

Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja 2016-2021 Vesienhoidon yhteistyöryhmä 8.5.2014 23.5.2014 Toimenpiteiden ja ohjauskeinojen perusteista Toimenpiteisiin sisältyvät merkittävimmät

Lisätiedot

Kuntien rooli vesitaloudessa

Kuntien rooli vesitaloudessa Kuntien rooli vesitaloudessa Ravinneneutraali kunta Sanna Tikander Varsinais-Suomen ELY-keskus Ravinneneutraali kunta -toimintamalli Varsinais-Suomen ELY-keskuksen visio tulevaisuuden kunnasta. Sen kehittämiseksi

Lisätiedot

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä. Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä. Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Vesienhoidon kuuleminen 8.1. 9.7.2018 Lausuntopalvelu, kirjaamo, Webropol

Lisätiedot

Toimenpiteiden toteutumisen edistyminen, poimintoja Pohjois-Pohjanmaalta. Maatalous, metsätalous, kunnostukset

Toimenpiteiden toteutumisen edistyminen, poimintoja Pohjois-Pohjanmaalta. Maatalous, metsätalous, kunnostukset Toimenpiteiden toteutumisen edistyminen, poimintoja Pohjois-Pohjanmaalta Maatalous, metsätalous, kunnostukset 1 Maatalouden toimenpiteet Ympäristösitoumuksia 89 % peltoalasta hieman laskua edellisestä

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteet Selkämeren alueella

Vesienhoidon toimenpiteet Selkämeren alueella Vesienhoidon toimenpiteet Selkämeren alueella 27.3.2014 Ravinnekuormitus ja kuormituksen vähennystavoitteet Kuormitus: Vemala-mallilla arvioitu, kattaa vuodet 2006-2011, noin 537 t/a fosforia ja 14480

Lisätiedot

Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan

Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan Tieteen päivät 9.1. 2013 TALOUS KRIISIN VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Päärakennus, sali 13 Talouskriisin vaikutukset Itämeren tilaan Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Taloustieteen laitos, Helsingin

Lisätiedot

Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous

Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 28.11.2018 5.12.2018 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Vesienhoidon 3. kauden aikataulu 4. Vesienhoidon 3. kauden ja tulvariskien

Lisätiedot

Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Aktuellt i vatten- och havsvården Kyrönjoen työryhmä Arbetsgruppen för Kyro älv

Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Aktuellt i vatten- och havsvården Kyrönjoen työryhmä Arbetsgruppen för Kyro älv Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Aktuellt i vatten- och havsvården Kyrönjoen työryhmä Arbetsgruppen för Kyro älv 14.01.2019 1 Ajankohtaista 2019 Toimenpiteiden seuranta ja toteutuksen arviointi 2016-2018

Lisätiedot

Karvianjärven, Karhijärven ja Isojärven toimenpide-ehdotukset

Karvianjärven, Karhijärven ja Isojärven toimenpide-ehdotukset Kuva: Sirpa Ala-Rämi Karvianjärven, Karhijärven ja Isojärven toimenpide-ehdotukset Kati Martinmäki ja Ilkka Sammalkorpi, Suomen ympäristökeskus Karvianjoki-seminaari 11.10.2012 KarTuTa 11.10.2012 Turo

Lisätiedot

Käsitys metsäojituksen vesistökuormituksesta on muuttunut miksi ja miten paljon?

Käsitys metsäojituksen vesistökuormituksesta on muuttunut miksi ja miten paljon? Käsitys metsäojituksen vesistökuormituksesta on muuttunut miksi ja miten paljon? Mika Nieminen Uudisojitus 0 ha Päätehakkuu 15 20 000 ha Kunnostusojitus 60 000 ha Lannoitus< 10 000 ha P, 130 Mg Luonnontilaisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Ympäristölautakunta Ypst/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Ympäristölautakunta Ypst/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (7) 321 Lausunto vesien hoidon suunnittelun työohjelmasta, aikataulusta, ympäristövaikutusten arvioimisesta sekä Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen keskeisistä

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa. Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus

Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa. Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus MYTVAS - Maatalouden ympäristötuen vaiku@avuuden seurantatutkimus MYTVAS 1: 1995-1999 MYTVAS 2: 2000-2006 MYTVAS 3: 2007-2013,

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus, vesienhoito ja valuma-aluesuunnittelu

Tilaisuuden avaus, vesienhoito ja valuma-aluesuunnittelu Tilaisuuden avaus, vesienhoito ja valuma-aluesuunnittelu Valuma-aluetason suunnittelun koulutus 14.11.2012 Ansa Selänne ja Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus TASO-hanke Turvetuotannon

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen Vantaanjoen vesistössä

Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen Vantaanjoen vesistössä Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen Vantaanjoen vesistössä Kirsti Lahti Vantaanjoen toimenpideohjelma 2017-2027 5.9.2017 1 Vantaanjoen toimenpideohjelma 2017-2027 5.9.2017 2 TAUSTA Vantaanjoen vesiensuojelun

Lisätiedot

Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun

Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun Ravinteet kiertoon - vesistöt kuntoon, kärkihankekiertue 28. marraskuuta 2018 Sibeliustalo, puusepän verstas, Ankkurikatu 7, Lahti Petri Kapuinen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Miten media vaikuttaa Itämeren suojelupolitiikkaan? Mia Pihlajamäki, Suomen ympäristökeskus, mia.pihlajamaki@ymparisto.fi Itämeri-foorumi, 7.6.

Miten media vaikuttaa Itämeren suojelupolitiikkaan? Mia Pihlajamäki, Suomen ympäristökeskus, mia.pihlajamaki@ymparisto.fi Itämeri-foorumi, 7.6. Miten media vaikuttaa Itämeren suojelupolitiikkaan? Mia Pihlajamäki, Suomen ympäristökeskus, mia.pihlajamaki@ymparisto.fi Itämeri-foorumi, 7.6.2012 Tausta Media ja Itämeren rehevöityminen Kolme esimerkkiä

Lisätiedot

Joroisten vesienhoito

Joroisten vesienhoito Joroisten vesienhoito VESIENHOIDON TOTEUTTAMINEN JOROISTEN ALUEELLA Joroisten toimintaryhmän kokous 4/2013, Joroisten kunnanvirasto 4.12.2013 alkaen klo 9.15 Vesienhoidon suunnittelu Lokakuun alussa julkistettu

Lisätiedot