Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6306/ /2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6306/ /2014"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) 443 Asianro 6306/ /2014 Toimistotyöajan lepotaukojärjestelyt Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu Kuopion kaupungissa on virasto- ja toimistotyötä koskeva kuntakohtainen erityislaatuinen järjestelmä. Sen pohjana on kaupunginvaltuuston toimeksianto , jolla pidennettiin viranhaltijoiden työaika 6 tunnista 6,5 tuntiin. Kaupunginhallituksen päätöksellä viranhaltijoiden työajan jatkumisen yhteydessä vahvistettiin virastoittain yhdenjaksoinen työpäivä. Tähän päätökseen liittyen vahvistettiin, että viranhaltijat voivat käyttää työaikaa 15 minuuttia kahvin ym. nauttimiseen virastorakennuksessa. Käytännössä etua sovellettiin myös työsuhteiseen henkilöstöön. Kuopion kaupungin uusi virkasääntö tuli voimaan Sen voimaan tultua henkilöstötoimisto valmisteli ehdotuksen virkasäännön eräiden määräysten soveltamisesta työsopimussuhteessa oleviin työntekijöihin. Tähän kuului myös virkasäännön 38, jossa on määräys viranhaltijan työajasta. päätti näiltä osin virkasäännön määräysten soveltamisesta myös työsopimussuhteisiin. Määräykset kuntakohtaisista erityislaatuisista järjestelmistä olivat kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa. Ne poistettiin sopimuksesta alkaen (sopimuskausi ), mutta järjestelmä on voimassa erillisellä virkaehtosopimuksella. Sen mukaan kuntakohtaisia erityislaatuisia järjestelmiä, jotka ovat perustuneet toimivaltaisen kunnallisen viranomaisen ennen tekemiin päätöksiin, on noudatettava edelleen sellaisina kuin ne olivat voimassa uuden virkaehtosopimuksen voimaantulohetkellä. Asiasta voidaan sopia toisin vain uudella erillisellä virkaehtosopimuksella. Kunnallisen sopimusvaltuuskunnan toimistossa on käyty keskusneuvottelu kuntakohtaiseen erityislaatuiseen järjestelmään perustuvan työaikakäytännön muuttamiseksi Kuopion kaupungissa. Siinä todettiin, että Kuopion kaupungissa on voimassa kaupunginhallituksen tekemään päätökseen ja kaupunginvaltuuston sekä hyväksymiin virkasäännön määräyksiin perustuva kuntakohtaiseen erityislaatuiseen järjestelmään perustuva työaikajärjestelmä, jonka mukaan eräillä viranhaltijoilla ja työntekijöillä on oikeus aterioida työaikana. Edelleen todettiin, että kuntakohtaiseen erityislaatuiseen järjestelmään liittyvää työaikajärjestelyä ei voida purkaa työnantajan yksipuolisella päätöksellä, vaan se vaatii erillisen virkaehtosopimuksen solmimisen. Tällaista virkaehtosopimusta ei ole saatu solmittua. Työnantaja on yrittänyt neuvotella asiasta virallisesti henkilöstöjärjestöjen kanssa vuosina 1984 ja 1991 sekä epävirallisemmin useita kertoja. Kuntakohtaisia erityislaatuisia järjestelmiä koskevat määräykset kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa samoin kuin erillisvirkaehtosopimuksessa ovat koskeneet ja koskevat vain viranhaltijoita. Vastaavia työsopimussuhteista henkilöstöä koskevia määräyksiä ei ole.

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (2) Työaikalain (605/1996) mukaan työntekijälle on annettava vähintään kuuden tunnin työvuoron aikana säännöllinen, vähintään tunnin kestävä lepoaika, mikäli työntekijän läsnäolo ei ole työn jatkumisen kannalta välttämätöntä. Tänä aikana työntekijä saa esteettä poistua työpaikaltaan. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia myös lyhyemmästä, kuitenkin vähintään puolen tunnin mittaisesta lepotauosta. Lepotauko ei ole työnantajalle eikä työntekijälle valinnainen asia. Työnantajan on se järjestettävä ja sillä turvataan työntekijän työn jaksottaminen ja palautuminen työpäivän välillä. Lisämääräykset lepoajasta ovat Kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa (III luku, 27, 1 mom.). Toimistotyöajassa on tällä hetkellä noin 150 viranhaltijaa ja noin 530 työsopimussuhteista henkilöä. Vuosien aikana aiemmin 15 minuutin kahvin ym. nauttiminen virastorakennuksessa on laajentunut 20 minuutin ateriointiin työaikana henkilöstöruokaloissa. Työsopimussuhteisten osalta työaikaan kuuluva oikeus ruokailla työajalla 20 minuuttia vähentää laskennallisesti työaikaa yhteensä noin 23 HTV:tä ja viranhaltijoiden osalta noin 6,5 HTV:tä. Työtuomioistuin on käsitellyt erään työntekijän ja Istekki Oy:n välistä kiistaa työaikaan kuulumattomasta lepotauosta. Työtuomioistuimen lausunnossa (Nro 58) todetaan, että Istekki Oy on voinut ottaa käyttöön työaikaan kuulumattoman lepotauon henkilön kohdalla, vaikka tämä on siirtynyt Istekki Oy:n palvelukseen Kuopion kaupungilta liikkeen luovutuksella. Työtuomioistuin perustaa lausuntonsa siihen, että kuntakohtainen erityislaatuinen järjestelmä koskee vain viranhaltijoita. Työnantaja ei voi viranhaltijoiden osalta yksipuolisesti muuttaa kuntakohtaisen erityislaatuisen järjestelmän määräyksiä. Työnantajan tavoitteena on, että asiassa päästään sopimukseen henkilöstöjärjestöjen kanssa. Järjestöjen kanssa neuvotellaan, että myös toimistotyöaikaa noudattavien viranhaltijoiden osalta edusta luovutaan ja ryhdytään noudattamaan työaikalain määräyksiä. Tavoitteena on, että kaupunginhallitus kumoaa päätöksen viranhaltijoita koskevan, työaikaan kuuluvan lepotauon määräysten soveltamisesta työsopimussuhteiseen henkilöstöön. Kuopion kaupungissa otetaan käyttöön alkaen toimistotyöajassa työsopimussuhteisia henkilöitä koskeva työaikaan kuulumaton, vähintään puolen tunnin lepotauko. Viranhaltijoiden osalta palautetaan voimaan vuoden 1948 säännös 15 minuutin työaikaan kuuluvasta eväiden nauttimisesta virastorakennuksessa. Vuoden 2015 alusta alkaen kaikki uudet rekrytoitavat, samoin kuin kuntaliitoksissa Kuopioon liittyvät työ- ja virkasuhteiset toimistotyöaikaa tekevät, noudattavat työaikalain mukaista lepotauollista työaikaa. Perustelut: Kuntakohtainen erityislaatuinen järjestelmä koskee vain viranhaltijoita. Työntekijöiden vastaava etu perustuu työnantajan yksipuoliseen päätökseen, jonka työnantaja voi halutessaan muuttaa. Työsuhteessa oleville annettu etu on työaikalain vastainen. Sovelletut lainkohdat: Työaikalaki 28 1 mom. Asian käsittely kaupungin yhteistyötoimikunnassa : Kaupungin yhteistyötoimikunta merkitsi asian tiedoksi ja totesi, että asia on käsitelty yhteistoiminnallisesti. Henkilöstöjärjestöjen kokouksessa jättämä kirjallinen kannanotto lepotauon käyttöönotosta on liitteenä.

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (3) Henkilöstöjohtaja : Edellä olevan perusteella työnantajapalvelu toteaa viranhaltijoiden osalta seuraavaa: - Kuopion kaupungilla on käytössä ns. kuntakohtainen erityislaatuinen järjestelmä, jonka mukaan viranhaltijoilla on oikeus ruokailla työajalla kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti. - Määräykset kuntakohtaisista erityislaatuisista järjestelyistä olivat aiemmin kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa, mutta järjestely on pidetty voimassa erillisellä virkaehtosopimuksella. Sen mukaan kuntakohtaisia erityislaatuisia järjestelmiä, jotka ovat perustuneet toimivaltaisen kunnallisen viranomaisen ennen tekemiin päätöksiin, on noudatettava edelleen sellaisina kuin ne olivat voimassa uuden virkaehtosopimuksen voimaantulohetkellä, ellei tällaisen järjestelmän lakkauttamisesta ollut sovittu paikallisella virkaehtosopimuksella. ja työsuhteisen henkilöstön osalta seuraavaa: - Työsopimussuhteisen henkilöstön oikeus ruokailla työajalla ennen kaupunginhallituksen päätöstä on perustunut Kuopion kaupunginhallituksen päätökseen ja sen pohjalta syntyneeseen käytäntöön. - Kaupunginhallituksen päätöksessä on päätetty virkasäännön määräysten soveltamisesta soveltuvin osin myös työsopimussuhteessa olevaan henkilökuntaan. Yhteenveto Viranhaltijoiden osalta kaupunki ei voi yksipuolisesti muuttaa voimassa olevaa järjestelmää, joka perustuu virkaehtosopimukseen. Virkaehtosopimuksen muuttamisesta voivat sopia Kunnallinen työmarkkinalaitos sekä ao. sopijajärjestöt. Neuvotteluosapuolilla on myös oikeus poiketa työaikalain määräyksistä. Kaupungilla on mahdollisuus ratkaista asia paikallisesti neuvottelemalla ja esittämällä se neuvottelujärjestöjen hyväksyttäväksi. Työntekijöitten oikeus ruokailla työajalla ei perustu työehtosopimukseen eikä työsopimukseen vaan kaupunginhallituksen yksipuoliseen päätökseen, jonka työnantaja voi yksipuolisesti muuttaa. Etu on voimassa olevan työaikalain vastainen. Työaikalaissa työntekijöille on turvattu työsuojelutarkoituksessa lepotauko, joka on työntekijän omaa aikaa. Työnantajalla ei ole oikeutta poiketa työaikalain määräyksistä. Kaupunginhallituksen päättämä oikeus ruokailla työajalla tarkoittaa ruokailua työpaikalla sieltä poistumatta ja ruokailun keskeyttämistä, jos akuutit työtehtävät sitä edellyttävät.

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (4) Työntekijäjärjestöt ovat esittäneet omana kantanaan, että työntekijöiden oikeus ruokailla työajalla on muuttunut osaksi työsuhteen ehtoja vakiintuneen käytännön kautta. Esitys Henkilöstöjohtaja: Esitän, että kaupunginhallitus päättää 1) kumota kaupungin palveluksessa olevan toimistotyöaikaa tekevän työsuhteisen henkilöstön osalta päätöksensä , jolla viranhaltijoiden oikeus ruokailla työajalla on ulotettu koskemaan heitä sekä panna päätöksen täytäntöön, kun se on saanut lainvoiman tai kaupunginhallitus siitä erikseen päättää, 2) että ennen täytäntöönpanoon ryhtymistä edun piirissä olevilla viranhaltijoilla ja työntekijöillä on alkaen oikeus ruokailla 15 minuuttia työajalla omalla työpaikallaan sieltä poistumatta ja he keskeyttävät ruokailun, kun työtehtävien hoito sitä edellyttää, 3) kaupungin palvelukseen jälkeen palkattava, kuntaliitoksella, liikkeen luovutuksella tai muulla vastaavalla tavalla siirtyvä toimistotyöaikaa tekevä työsuhteinen henkilöstö ei ole edun piirissä, 4) työnantajapalvelu antaa edun piirissä oleville ja uusille työntekijöille tarkempia ohjeita sekä järjestää ruokailuun liittyvät leimauskäytännöt työajan seurantajärjestelmään mennessä. Liitteet /2014 Kannanotto henkilöstöjärjestöt /2014 Vaikutusten arviointi /toimistotyöajan lepotaukojärjestelyt Valmistelija Markku Mattila puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Petteri Paronen Kh. hyväksyy henkilöstöjohtajan esityksen. Päätös Asiakohta käsiteltiin välittömästi asiakohdan 9 käsittelyn jälkeen. Merkittiin, että jäsenet Hetti Rytsy ja Leila Savolainen sekä varajäsen Ilkka Raninen ja kaupunginlakimies Vesa Toivanen poistuivat kokouksesta esteellisinä (asianosaisjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Henkilöstö- ja työsuojelupäällikkö Merja Vihanto saapui kokoukseen kuultavaksi asiakohdan käsittelyn ajaksi. Vihanto poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen. hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (5)

6 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (6)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (4) Kaupunginhallitus Asianro 6306/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (4) Kaupunginhallitus Asianro 6306/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/216 1 (4) Kaupunginhallitus 4 19.12.216 4 Asianro 636/1.1.3/214 Toimistotyöajan lepotaukojärjestelyjä koskevan päätöksen täytäntöönpano Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (37) Kaupunginhallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (37) Kaupunginhallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (37) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 13:00-14:40 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (1) 191 Asianro 1950/00.04.01/2013 Kuopio-Juankoski kuntaliitos - henkilöstön sijoitussuunnitelma ja tarvittavien virkojen perustaminen Henkilöstöjohtaja Markku Mattila

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 85 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien kuntaliitos / yhdistymissopimuksen muuttaminen 22.02.2016 57: Kaupunginsihteeri Heikki Vienola Kansliapalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Yritystonttia 297-8-62-4 (Siilokatu 1) koskeva esisopimuksen tekeminen / Lidl Suomi Kommandiittiyhtiö Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 128 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 24.11.2014 Talousarviopäällikkö Pirjo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Työaikamuotojen muuttaminen/työntekijöiden kirje

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Työaikamuotojen muuttaminen/työntekijöiden kirje Kaupunginhallitus 116 22.06.2015 Kaupunginhallitus 76 10.04.2017 Työaikamuotojen muuttaminen/työntekijöiden kirje Khall 22.06.2015 116 (Valm. vs. hallintojohtaja) Haapaveden kaupungilla on käyty yhteistoimintaneuvottelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 Kaupunginhallitus 95 30.3.2015 29 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) 133 Asianro 1761/00.01/2013 Ylimääräinen asia / Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n perustaminen Kaupunginhallitus / suunnitteluasiat 9.12.2013 50: Palvelualuejohtaja

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Niina Pietikäinen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Niina Pietikäinen

Valmistelija / lisätiedot: Niina Pietikäinen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Niina Pietikäinen Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (5) Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto, 54, 21.03.2017 Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto, 56, 22.11.2016 54 Tampereen kaupungin henkilöstöpoliittisen tasa-arvo-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7550/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7550/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) 404 Asianro 7550/00.01.02.00/2015 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle palvelualueuudistuksen jatkokehittämistä koskevassa valitusasiassa Kaupunginlakimies

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (5) 369 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli asetti kokouksessaan 6.6.2016 valtuustoryhmistä ja kunnallisjärjestöjen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Kaupunginhallitus Asianro 2008/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Kaupunginhallitus Asianro 2008/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 54 16.6.2015 48 Asianro 2008/05.17.01/2015 Vaalijalan laitoshoidossa olevien kehitysvammaisten asumisen ja päivätoiminnan järjestämisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (16) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (16) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (16) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 14:00-15:25 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 95 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen historia Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 Kaupunginhallitus 129 23.4.2018 35 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 129 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta 17.4.2018 46 Koulutus-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-17:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-14:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja Antti Kivelä,

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 19/2019 1 ( 12) Aika 05.03.2019, klo 16:37-17:32 Paikka Järvenpää- talo, kokoushuone 9 Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 19

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (11) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (11) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 14:00-15:25 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) Kokoustiedot Aika maanantai klo 13:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Antti Kivelä, puheenjohtaja Pekka Kantanen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-16:45 Paikka Kaupungintalo, kabinetti, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 23/ ( 6) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 23/ ( 6) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 23/2018 1 ( 6) Aika 20.11.2018, klo 16:39-18:37 Paikka Kallio Kuninkala Käsitellyt asiat 100 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 101 Johdon lähtöhaastattelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) Kaupungin yhteistyötoimikunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) Kaupungin yhteistyötoimikunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) 30 Asianro 3582/02.02.00/2016 Vuoden 2017 talousarvio sekä vuosien 2017-2020 toiminta- ja taloussuunnitelma Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Työneuvoston lausunto TN 1368-2000 (15/99)

Työneuvoston lausunto TN 1368-2000 (15/99) 1 (5) Työneuvoston lausunto TN 1368-2000 (15/99) Työneuvoston lausunto vuosilomalain ja työaikalain tulkinnasta. Lomakorvaus. Annettu Akava ry:n pyynnöstä 15 päivänä kesäkuuta 2000. Lausuntopyyntö Akava

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 9:00-10:50 Paikka Kuopion Vesi Liikelaitos, Haapaniementie 30 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Ruokailutauko on lepo- ja virkistymistauko

Ruokailutauko on lepo- ja virkistymistauko Ruokailutauko on lepo- ja virkistymistauko Ruokailutauko on tarkoitettu lepo- ja virkistymistauoksi. Se on tarpeellinen sekä työajan tehokkaan käytön kannalta että työsuojelullisista syistä. Pääsääntönä

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt LIEKSAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 6/1994 ============================================================ LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.9.1994

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Niina Pietikäinen Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Niina Pietikäinen

Valmistelija / lisätiedot: Niina Pietikäinen Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Niina Pietikäinen Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2016 1 (5) 28 Viranhaltijoiden ja työntekijöiden kokouspalkkiot TRE:6778/01.03.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Niina Pietikäinen Niina.Pietikainen@tampere.fi Valmistelijan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (8) Tarkastuslautakunta 23.10.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (8) Tarkastuslautakunta 23.10.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (8) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-16:15 Paikka Kaupungintalon kabinetti, 2. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 18/ ( 11) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 18/ ( 11) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 18/2018 1 ( 11) Aika 06.10.2018, klo 09:01-10:06 Paikka Herkkupaja, Emalikatu 9 Käsitellyt asiat 86 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 87 Henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 239 15.8.2016 245 Asianro 4686/02.02.00/2016 Kuopion kaupungin lausunto Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvioesityksestä Päätöshistoria 15.8.2016

Lisätiedot

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä? Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry Lausunto 23.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä?

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 11:00-13:15 Paikka Kuopion Energia, Haapaniementie 30 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Hilkka

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 110 Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.8.2013 306 Sivistysjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2018 1 (1) 232 Asianro 2172/00.00.01.02/2018 Kuopion kaupungin, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden kaupungin ja Siilinjärven kunnan työterveyshuoltojen yhtiöittäminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 37 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Harju, puh. 046 877 2591 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Työaika yleisiä määräyksiä

Työaika yleisiä määräyksiä Tekstimuutoksia Koulutustilaisuus Työajaksi luetaan koulutus, johon työnantaja määrää työntekijän/viranhaltijan osallistumaan Mikäli kyseessä on koulutus, johon työnantaja ei ole määrännyt ja jota ei lueta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (2) Kaupunginvaltuusto 23 10.03.2014. 23 Asianro 1156/00.00.00/2014. Kaupunginhallitus 17.2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (2) Kaupunginvaltuusto 23 10.03.2014. 23 Asianro 1156/00.00.00/2014. Kaupunginhallitus 17.2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (2) Kaupunginvaltuusto 23 10.03.2014 23 Asianro 1156/00.00.00/2014 Muutoksia äänestysaluejakoon 15.10.2014 lukien Kaupunginhallitus 17.2.2014 69: Kaupunginlakimies

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 25/ ( 10) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 25/ ( 10) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 25/2018 1 ( 10) Aika 04.12.2018, klo 16:30-18:01 Paikka Jä rvenpä ä - talo, Aino- kabinetti Käsitellyt asiat 107 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (9) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta. Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoustila, Torikatu 18, 3 krs.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (9) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta. Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoustila, Torikatu 18, 3 krs. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-15:50 Paikka Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoustila, Torikatu 18, 3 krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Ilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 228 10.08.2015. 228 Asianro 28/00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 228 10.08.2015. 228 Asianro 28/00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ 1 (1) 10.08. 228 Asianro 28/00.02.01/ Kh:n tiedonantoja Kh:lle saapuneet kirjeet 822/2014 Kuopion Pysäköinti Oy:n toimintojen uudelleen järjestelyä koskeva täytäntöönpano.

Lisätiedot

TYÖNEUVOSTO LAUSUNTO Nro 1400-05 Mikonkatu 4, PL 34 Ään. 8-1 00023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 3.3.2005 Diaarinro 21/2004

TYÖNEUVOSTO LAUSUNTO Nro 1400-05 Mikonkatu 4, PL 34 Ään. 8-1 00023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 3.3.2005 Diaarinro 21/2004 TYÖNEUVOSTO LAUSUNTO Nro 1400-05 Mikonkatu 4, PL 34 Ään. 8-1 00023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 3.3.2005 Diaarinro 21/2004 Lausunnonpyytäjä: Uudenmaan työsuojelupiirin työsuojelutoimisto Asianosaiset:

Lisätiedot

14 Valtuustoaloite toimeentulotuen byrokratian keventämiseksi - Anna Kontula ym. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru

14 Valtuustoaloite toimeentulotuen byrokratian keventämiseksi - Anna Kontula ym. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 14, 23.01.2017 Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta, 44, 07.12.2016 Kaupunginhallitus, 216, 19.12.2016 Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 13:00-14:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 Kaupunginhallitus 37 19.1.2015 42 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä (Pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 414 19.12.2016 20 Asianro 8773/14.05.00/2016 Vesihuollon yhteistyöselvitys Kuopion ja Siilinjärven välillä Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos 8.2.2018 JHL:n edustajisto 15.2.2018 Hannu Moilanen/Marja Lehtonen KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS Sopimuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/ Sivu. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/ Sivu. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2017 1 Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto Aika 16.06.2017 klo 08:00-10:32 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Syrjäkatu 12 Käsitellyt asiat Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3582/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3582/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/2016 1 (1) 323 Asianro 3582/02.02.00/2016 Vuoden 2017 talousarvio sekä vuosien 2017-2020 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ LIITE 16.10.2012 SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ 31.12.2012 1. Henkilöstön siirtyminen ja virkojen perustaminen Sovellettavat määräykset: Kuntalaki (365/1995)

Lisätiedot

Työneuvoston lausunto TN 1375-01 (10/2000 ja 24/2000)

Työneuvoston lausunto TN 1375-01 (10/2000 ja 24/2000) 1 (5) Työneuvoston lausunto TN 1375-01 (10/2000 ja 24/2000) Työneuvoston lausunto työaikalaissa säädetyn päivittäisen lepoajan lukemisesta työaikaan. Annettu Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 223 Asianro 5025/10.00.01.04/2016 Kiinteistöä Ekosorsa 297-430-1-277 koskeva maankäyttösopimus ja sopimus yhteistoiminnasta Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 201 15.06.2015. 201 Asianro 4028/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 201 15.06.2015. 201 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 104 10.6.2015 201 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjouskilpailu 2015 Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T. Valmistelijan yhteystiedot Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T. Valmistelijan yhteystiedot Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (7) Kaupunginhallitus, 19, 15.01.2018 Asunto- ja kiinteistölautakunta, 72, 13.12.2017 Kaupunginhallitus, 10, 08.01.2018 19 Asunto- ja maapolitiikan linjaukset 2018-2021

Lisätiedot

Tämä asiakirja on sähköisesti hyväksytty Järvenpään asianhallintajärjestelmässä

Tämä asiakirja on sähköisesti hyväksytty Järvenpään asianhallintajärjestelmässä Järvenpää Pöytäkirja 13/2018 1 ( 11) Aika 21.08.2018, klo 16:03-18:00 Paikka Käsitellyt asiat Jä rvenpä ä - talo, Aino- kabinetti 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

528 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kaupunginhallituksen vaalia koskevan valituksen johdosta. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

528 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kaupunginhallituksen vaalia koskevan valituksen johdosta. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Tampere Ote pöytäkirjasta 48/2017 1 (7) Kaupunginhallitus, 528, 11.09.2017 Kaupunginhallitus, 279, 15.05.2017 Kaupunginhallitus, 358, 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto, 152, 12.06.2017 528 Lausunto Hämeenlinnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Perustaminen, muuttaminen ja lakkauttaminen

Lisätiedot

Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset

Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset KVTES yleistyöaika Keskeytysmääräykset sisältävät 7.5.2018 voimaantulevat yleistyöaikamääräykset Edustajisto 15.2.2018 Määräysten voimaantulo Määräykset korvaavat KVTES III luvun 7, 14 ja 15 yleistyöaikaa

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 15/ ( 8) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 15/ ( 8) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 15/2018 1 ( 8) Aika 20.09.2018, klo 08:30-11:21 Paikka Terijoki- huone, Jä rvenpä ä talo Käsitellyt asiat 77 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 34/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6644/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 34/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6644/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 34/2018 1 (1) Kaupungin yhteistyötoimikunta 45 9.11.2018 357 Asianro 6644/08.01.03/2016 Henkilökunnan maksullinen pysäköinti 1.1.2019 Päätöshistoria Kaupungin yhteistyötoimikunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 44 9.4.2015 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 7.5.2015 Kaupunginhallitus 179 1.6.2015 53 Asianro 2569/00.01.02/2015 Muutosehdotus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu. 34 Kokouksen avaus Pöytäkirjan tarkastamisesta päättäminen 5

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu. 34 Kokouksen avaus Pöytäkirjan tarkastamisesta päättäminen 5 LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Yhteistyötoimikunta AIKA 23.10.2017 klo 15:09-17:07 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaus 3 35 Kokouksen

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/ ( 8) Tarkastuslautakunta

Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/ ( 8) Tarkastuslautakunta Hämeenkyrö Pöytäkirja 2/2019 1 ( 8) Aika 26.02.2019, klo 13:00-15:05 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 7 Pöytäkirjan tarkastus 8 Viranhaltijoiden kuuleminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (13) 222 Tietokeskuksen johtosäännön ajantasaistaminen HEL 2011-004373 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä tietokeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2016 1 (5) 332 Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite työehtosopimusten noudattamisesta avustajia välittävissä ostopalveluissa Päätös Puheenjohtajan ehdotuksesta asia jätettiin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8220/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) Keskusvaalilautakunta 7 8.12.2016 415 Asianro 8220/00.00.00.04/2016 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen kuntavaaleissa 2017 Päätöshistoria Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (10) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (10) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-16:40 Paikka Kaupungintalo, kabinetti, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen,

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta

Kangasniemi Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kangasniemi Pöytäkirja 4/2018 1 ( 11) Aika 26.06.2018, klo 15:00-17:10 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Talouskatsaus

Lisätiedot