Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 727/2012 vp Poliisilain 25 :n yhtenäinen soveltaminen susivahinkotapauksissa Eduskunnan puhemiehelle Sudet aiheuttavat vaaraa ja suoranaista vahinkoa liikkumalla ihmisten asuinalueella ja tulemalla kotien pihapiiriin. Konkreettinen esimerkki näiden suurpetojen aiheuttamasta vahingosta kävi toteen Varsinais-Suomessa, kun sudet tappoivat Mynämäen Karjalassa Anita ja Matti Karppisen tilalla yön aikana kolme laitumella ollutta hiehoa. Susien aiheuttama vahinko tapahtui asuinrakennuksen läheisyydessä, ja lisäksi Karjalan kyläkoulu sijaitsee muutaman sadan metrin päässä tapahtumapaikasta. Susivahingon selvittelyssä keskiöön nousi poliisin toiminta. Varsinais-Suomen poliisi ei myöntänyt lupaa hiehoja tappaneiden susien ampumiseen. Muualla Suomessa suurpetovahinkoihin on reagoitu herkemmin. Poliisi ratkaisee suurpetoja koskevat vahingonaiheuttamistilanteet tapauskohtaisesti. Poliisilain 25 :n mukaan poliisilla on oikeus ottaa kiinni tai lopettaa eläin, jos eläin aiheuttaa huomattavaa vahinkoa omaisuudelle. Tällaisissa tilanteissa poliisilla on oikeus suorittaa suurpedon karkottamisoperaatio tai päättää eläimen lopettamisesta. Karppisten tilan tapauksessa poliisiviranomainen katsoi, että 25 :n soveltamiskynnys "huomattavaa vahinkoa omaisuudelle", ei ylittynyt. Voidaan kysyä, ottiko poliisi "huomattavan vahingon" kynnyksen ylittymistä arvioidessaan huomioon vain eläinten teurasarvon vai otettiinko huomioon myös hiehojen alkavaan maidontuotantoon liittyvät tuotto-odotukset? Ongelmana on, että poliisin käytännöt poliisilain 25 :n soveltamisesta suurpetoja koskevissa konfliktitilanteissa vaihtelevat. Poliisiviranomaisten toisistaan eroavat käytännöt sudenkaatolupien myöntämisessä asettavat eri puolilla maata asuvat kansalaiset eriarvoiseen asemaan. Poliisin toimintaa suurpetojen aiheuttamissa konfliktitilanteissa tulisi säädellä tarkemmin, jotta poliisin lupakäytännöt sudenkaadossa olisivat yhtenäiset koko maassa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta kansalaiset eivät olisi epätasa-arvoisessa asemassa sovellettaessa poliisilain 25 :ää susivahinkotapauksissa? Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2012 Esko Kiviranta /kesk Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Esko Kivirannan /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 727/2012 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta kansalaiset eivät olisi epätasa-arvoisessa asemassa sovellettaessa poliisilain 25 :ää susivahinkotapauksissa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Useat eri tahot kääntyvät yhä useammin poliisin puoleen tapauksissa, joissa suurpeto, erityisesti susi, tulee ihmisen elinpiiriin ja voi aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle. Koska susi on Euroopan yhteisöjen luontodirektiivin 92/43/ETY mukaisesti vahvasti suojeltu eläin, poliisin toiminta lopettamismääräyksiä harkittaessa on suuren mielenkiinnon kohteena. Pääasiallinen menettely suurpetojen poistamisissa on Suomen riistakeskuksen poikkeuslupamenettely. Suomen riistakeskus voi myöntää luvan poiketa metsästyslain (195/2011) 37 ja 38 :n sekä 50 :n 2 momentin mukaisesta rauhoituksesta, kiellosta tai rajoituksesta 41 a 41 c :ssä säädetyin edellytyksin. Suomen riistakeskus voi myös muulloin kuin 37 :n nojalla säädettynä rauhoitusaikana myöntää 41 a :n 1 momentissa, 41 b :n 1 momentissa ja 41 c :ssä säädetyin edellytyksin poikkeusluvan riistaeläimen tai rauhoittamattoman eläimen tappamiseen tai pyydystämiseen. Poikkeuslupamenettely on pääsiallinen suurpetojen poistamisessa sovellettava menettely verrattuna poliisilain 25 :n soveltamiseen. Poliisi tekee tapauskohtaisesti poliisilain 25 :n tapauksissa tilanteen kokonaisarvioinnin, jonka perusteella poliisin toimintavelvollisuus mahdollisesti syntyy. Harkinnassa on erotettava susien aiheuttama pelko ja susien aiheuttama todellinen vaara ja vahinko, josta on näyttöä. Poliisin näkemyksen mukaan poliisilain 25 antaa poliisille riittävästi toimivaltaa niihin tilanteisiin, joihin se on tarkoitettu käytettäväksi, eikä siihen kohdistu lainsäädännöllisiä muutostarpeita. Poliisilain 25 :ssä säädetty menettely antaa poliisille laajan harkintavallan riistaeläimen lopettamiseen liittyvissä tilanteissa mahdollisista rauhoitustoimista riippumatta. Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan sudenmetsästystä koskevat säännökset on erityisesti ajateltu säätämään suden rauhoitusta ja ohjaamaan susikannan vahvistamista. Poliisilain eläimen lopettamista koskeva säännös, poliisilain 25, on taas tarkoitettu ohjaamaan yleisemmin vahinkoeläinten lopettamista tietyissä olosuhteissa. Poliisilain 25 :n soveltamisalaksi jää mahdollisuus reagoida sellaisiin nopeasti yhä uhkaavammaksi kehittyviin, ihmisen hengelle tai terveydelle vaaraa aiheuttaviin taikka omaisuudelle huomattavaa vaaraa aiheuttaviin tilanteisiin, joissa ei ole aikaa selvittää metsästyslain tai -asetuksen soveltamisedellytyksiä. Tapauksissa tulee harkita, onko tilanne vakava poliisin yleisen järjestyksen ja turvallisuuden suojaamistehtävän kannalta. Oikeuskansleri on päätöksessään OKV/11/12/98 linjannut, että petoeläinten ihmisille aiheuttama tai ainakin niistä ihmisten asuinja liikkumisalueilla tehtyihin havaintoihin perustuva todelliseksi mielletty uhka on sellainen turvallisuutta heikentävä tekijä, jonka poistaminen 2

3 Ministerin vastaus KK 727/2012 vp Esko Kiviranta /kesk on hallitusmuodon 16 a :n 1 momentin mukaisesti julkisen vallan velvollisuutena. Valtio on ensisijaisesti vastuussa myös riistaeläinten aiheuttamista vahingoista petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (277/2000) säädetyllä tavalla. Poliisilain 25 :n edellytysten tulkinnasta ei voida vetää sellaista johtopäätöstä, että jos vahvasti suojeltu suurpeto on tappanut esimerkiksi kaksi kotieläintä, kyse olisi huomattavasta omaisuusvahingosta ja poliisilla olisi mahdollisuus määrätä suurpeto poliisilain 25 :n nojalla lopetettavaksi. Ennalta estävään ja laajamittaiseen suurpetojen poistamiseen tai kannan sääntelyyn poliisilain 25 ei poliisin näkemyksen mukaan sovellu. Yksittäisenkin eläimen lopettamiseksi annettavassa määräyksessä on tapauskohtaisesti harkittava, onko tilanne akuutti ja vakava poliisin yleisen järjestyksen ja turvallisuuden suojaamisen kannalta. Helsingissä 22 päivänä lokakuuta 2012 Sisäasiainministeri Päivi Räsänen 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 727/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Esko Kiviranta /cent: Vad tänker regeringen göra för att medborgarna vid tillämpningen av 25 i polislagen i fall av vargskador inte ska hamna i en ojämlik ställning? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Det händer allt oftare att man på olika håll vänder sig till polisen i fall där ett stort rovdjur, särskilt varg, inkräktar på människors områden där det kan utgöra fara för människors liv eller hälsa eller orsaka betydande skador på egendom. Eftersom vargen enligt EU:s habitatdirektiv 92/43/EG är en strängt skyddad djurart, är polisens agerande vid prövningen före ett avlivningsbeslut föremål för stort intresse. Det huvudsakliga förfarandet när det gäller avlivning av stora rovdjur sker genom undantagslov eller dispens som beviljas av Finlands viltcentral. Finlands viltcentral kan bevilja dispens från fredning, förbud eller begränsning som avses i jaktlagens (195/2011) 37 och 38 samt 50 2 mom. under de förutsättningar som föreskrivits i 41 a 41 c. Finlands viltcentral kan även vid andra tidpunkter än under den med stöd av 37 föreskrivna fredningstiden, under i 41 a 1 mom., 41 b 1 mom. och 41 c föreskrivna förutsättningar bevilja dispens för att döda eller fånga vilt eller icke fredat djur. Förfarandet med dispens eller undantagstillstånd är det huvudsakliga förfarande som tillämpas vid elimineringen av stora rovdjur, att jämföra med tillämpningen av 25 i polislagen. I fall som avses i 25 i polislagen gör polisen en helhetsbedömning av situationen, och bestämmer på basis av den om den har skyldighet att ingripa. Vid bedömningen gäller det att skilja mellan den rädsla som vargen framkallar och en faktisk, bevisbar risk eller skada. Enligt polisens åsikt ger 25 i polislagen tillräcklig behörighet med tanke på de situationer där paragrafen är tänkt att användas, och ser inget behov av att ändra lagstiftningen. Det förfarande som föreskrivs i 25 i polislagen ger polisen stort utrymme för skönsmässig bedömning i situationer där ett vilt djur ska avlivas, oberoende av eventuella fredningsåtgärder. Enligt riksdagens justitieombudsman är bestämmelserna om vargjakt avsedda särskilt för att reglera vargens fredning och styra stärkningen av vargstammen. Polislagens bestämmelse om avlivning av djur, 25 i polislagen, är åter avsedd för att mer allmänt reglera avlivningen av skadedjur i vissa särskilda förhållanden. Tillämpningsområdet för 25 i polislagen skapar möjlighet att reagera på sådana snabbt eskalerande hot och farosituationer som kan medföra fara för människors liv eller hälsa eller betydande skador på egendom, där man inte har tid att utreda möjligheterna för att tillämpa jaktlagen eller -förordningen. Det ska övervägas om det i fallet är fråga om avvärjande av allvarlig fara för allmän ordning och säkerhet. Justitiekanslern har i sitt beslut OKV/11/12/98 uttalat, att det är skäl att förhålla sig allvarligt till rovdjursobservationer som gjorts i närheten av bebyggelse, på grund av den betydelse som dessa har på människornas trygghetskänsla samt på grund av risken för personskador, och att det enligt 16 a 1 mom. i regeringsformen är myndigheternas uppgift att avvärja denna risk. 4

5 Ministerns svar KK 727/2012 vp Esko Kiviranta /kesk Staten är i första hand ansvarig också för skador förorsakade av jaktbart vilt på det sätt som föreskrivs i statsrådets förordning om ersättning för skador som orsakats av rovdjur (277/2000). Om ett strängt skyddat stort rovdjur till exempel har dödat två husdjur kan villkoren enligt 25 i polislagen emellertid inte tolkas så, att är det fråga om en betydande skada på egendom varvid polisen med stöd av 25 i polislagen kan besluta att rovdjuret avlivas. För förebyggande och omfattande eliminering av stora rovdjur eller reglering av viltstammens storlek lämpar sig 25 i polislagen enligt polisen inte. Också vid beslut om avlivning av ett enstaka djur ska man från fall till fall bedöma om situationen är akut och allvarlig med tanke på polisens skydd av allmän ordning och säkerhet. Helsingfors den 22 oktober 2012 Inrikesminister Päivi Räsänen 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 344/2010 vp Vahinkoa ja vaaraa aiheuttaneen suurpedon välitön eliminointi Eduskunnan puhemiehelle Suurpetovaara on todellisuutta, joka on kohdattu viimeksi mm. Äänekoskella muutama

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Poliisihallitus 1 (5) 14.5.2012 2020/2012/1333 POLIISIN TOIMIVALTA JA TOIMINTALINJAT SUURPETOTAPAUKSISSA (ERITYISESTI SUSI)

Poliisihallitus 1 (5) 14.5.2012 2020/2012/1333 POLIISIN TOIMIVALTA JA TOIMINTALINJAT SUURPETOTAPAUKSISSA (ERITYISESTI SUSI) Poliisihallitus 1 (5) 14.5.2012 2020/2012/1333 Jakelussa mainitut POLIISIN TOIMIVALTA JA TOIMINTALINJAT SUURPETOTAPAUKSISSA (ERITYISESTI SUSI) Asian tausta Maa- ja metsätalousministeriössä on ollut valmisteltavana

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 578/2006 vp Karhujen aiheuttamat vaaratilanteet Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen karhukanta arvioidaan hieman yli 800 yksilön suuruiseksi. Se on viime vuosikymmeninä kasvanut tasaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Susiseminaari

Susiseminaari Susiseminaari 14.4.2016 Poliisin näkökulma Harri-Pekka Pohjolainen ylikomisario Eläimen kiinniottaminen ja lopettaminen Poliisilaki (493/1995) 25 Poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni tai lopettaa eläin,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 552/2010 vp kohtuullista- Liikennerikkomusrangaistusten minen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelaissa säädetään, että vuoden aikana kolme tai kahden vuoden aikana neljä sakkoa saaneelle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 403/2009 vp Ohjeiden antaminen poliisille suurpetojen poistamiseksi asuinalueilta Eduskunnan puhemiehelle Kainuun alueelta tehdyssä suurpetojen metsästystä ja kannansäätelyä koskevassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2010 vp Risteilyalusten jätevedet Eduskunnan puhemiehelle Itämerellä vierailee vuosittain 350 risteilyalusta, jotka poikkeavat yli 2 100 kertaa Itämeren satamissa. Näiden alusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 11/2006 vp Tarkastuslautakuntien aseman kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Kuntalain uudistuksen yhteydessä vuonna 1995 muodostettiin kuntiin uusi toimielin, tarkastuslautakunta.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1185/2013 vp Raskausajan työkyvyttömyyden määrittäminen Eduskunnan puhemiehelle Raskausaikana työnteko vaikeutuu asteittain. Työkyvyn määrittäminen on hankalaa ja vaihtelee äitien välillä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 262/2013 vp Eläinten teurastustavasta kertovan tuotemerkinnän käyttöönotto Eduskunnan puhemiehelle Valtioneuvosto käsittelee 4.4. eläinsuojelulain muutosta, jolla pannaan täytäntöön

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 528/2010 vp Jacob Söderman /sd SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 528/2010 rd Modernisering av 66 i äktenskapslagen Till riksdagens talman I lagen om införande av jordabalken (541/1995) stadgas i 19 2 mom. följande:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 849/2005 vp Televisiokuvan näkyvyysongelmat Jämsän seudulla Eduskunnan puhemiehelle Jämsän seudulla oli tavoite, että televisionkatsojien vastaanotto-ongelmat helpottuvat, kun kanavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 794/2006 vp Televisio-ohjelmien esitysajat Eduskunnan puhemiehelle Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 19 :n mukaan televisiotoiminnan harjoittajan on huolehdittava siitä, että

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Polisens hantering av situationer med stora rovdjur Poliisin menettely suurpetoasioissa

Polisens hantering av situationer med stora rovdjur Poliisin menettely suurpetoasioissa Polisens hantering av situationer med stora rovdjur Poliisin menettely suurpetoasioissa Korsholm / Mustasaari 11.6.2018 Mikael Appel Polislag (872/2011) 2 kapitlet 16 Fasttagande och avlivande av djur

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2009 vp Ilotulitustuotteiden aiheuttamat vahingot eläimille Eduskunnan puhemiehelle Uudenvuoden rakettien ja tulitteiden myynti aloitettiin viittä päivää ennen uudenvuodenaattoa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 696/2009 vp Sotkamon Naapurinvaaran valtaushakemus Eduskunnan puhemiehelle Naapurinvaara on maisemallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokas maisema-alue, josta valtioneuvosto on

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 468/2004 vp Kuntalain mukainen valitusoikeus Eduskunnan puhemiehelle Kuntalain mukaan kunnan päätökseen voivat hakea muutosta muun muassa kunnan jäsen ja sellainen henkilö, joka omistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 290/2007 vp Viittomakielentaitoisen luokanopettajan pätevyys Eduskunnan puhemiehelle Asetuksessa kuulovammaisten ja näkövammaisten sekä liikuntavammaisten kouluista (724/1984) säädellään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2010 vp Maksuhäiriömerkintöjen vaikutus puhelin- ja nettiliittymien hankintaan Eduskunnan puhemiehelle Saunalahti ja DNA solmivat Internet-laajakaistasopimuksia melko edullisella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 571/2006 vp Myyntivoiton verotus Eduskunnan puhemiehelle Verohallinnon myyntivoiton verotuksen ohjeiden mukaan oman asunnon myynnistä tai vaihtamisesta saatu voitto on verovapaata tuloa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot