OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO. Lainvalmisteluosasto /43/2016. Sosiaali-ja terveysministeriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO. Lainvalmisteluosasto /43/2016. Sosiaali-ja terveysministeriö"

Transkriptio

1 OIKEUSMINISTERIÖ Lainvalmisteluosasto LAUSUNTO /43/2016 Sosiaali-ja terveysministeriö Lausuntopyyntö (STM030:00/2016) LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAEIKSI TYÖTTÖMYYSTURVALAIN JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN 19 :N VÄLIAIKAISESTA MUUTTAMISESTA SEKÄ ASUMISEEN PERUSTUVAN SOSIAALITURVALAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMISESTA ANNETUN LAIN 3 A :N 2 MOMENTIN 2 KOHDAN KUMOAMISESTA Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää päivätyssä lausuntopyynnössään oikeusministeriöltä lausuntoa otsikossa mainitusta luonnoksesta hallituksen esitykseksi. Esitysluonnoksessa ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että ulkomaalaislain perusteella oleskeluluvan Suomesta saaneille työttömille työnhakijoille myönnettäisiin jatkossa työmarkkinatuen sijasta kotoutumistukea. Kotoutumistuen määrä olisi 90 prosenttia peruspäivärahan määrästä. Tukea maksettaisiin enintään kolmen vuoden ajalta. Asumiseen perustuvan sosiaaliturva lainsäädännön soveltamisesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Suomeen muuttavan henkilön asumisen vakinaisuutta arvioitaessa huomioon otettavana seikkana ei enää pidettäisi sitä, että hän on pakolainen tai saanut oleskeluluvan Suomessa toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella. Oleskeluluvan peruste ja maahanmuuton syy otettaisiin huomioon osana asumisen vakinaisuuden kokonaisarviota ilman laissa erikseen säädettyä painotusta. \\ohna01\data\om92xx\lavo\yhteinen\lausunto\2016\stm 2009 tm (kotoutumistuki).docx Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Faksi Sähköpostiosoite Eteläesplanadi 10 PL oikeusministerio@om.fi HELSINKI VALTIONEUVOSTO

2 2(7) Luonnostellun esityksen tarkoituksena on turvata laajamittaisen maahanmuuton yhteydessä työttömien maahanmuuttajien perustoimeentulo kotoutumisen aikana kansantaloudelle ja julkiselle taloudelle kestävällä tavalla ja samalla lieventää Suomen vetovoimaa turvapaikanhakijoiden maahanmuuton kohteena. Oikeusministeriö esittää lausuntonaan seuraavan. Arvioinnin lähtökohtia Ehdotettu kotoutumistuki korvaisi maahanmuuttajien osalta työmarkkinatuen, mikä yhdessä sitä vastaavan peruspäivärahan ja ansiopäivärahan perusosan kanssa on osa perustuslain 19 :n 2 momenttiin liittyvää sosiaaliturvan etuusjärjestelmää. Ehdotuksia on siten arvioitava perustuslain 19 :n 2 momentin kannalta. Kotoutumistuen keskeisin ero työmarkkinatukeen nähden on esityksen perustelujenkin mukaan tuen alempi taso. Ehdotettu määrältään alempi tukimuoto kohdistuisi ainoastaan laissa määriteltäviin maahanmuuttajiin, joten ehdotetun sääntelyn hyväksyttävyyttä on arvioitava myös perustuslain 6 :n yhdenvertaisuussääntelyn kannalta. Perustuslain 19 :n 2 momentin mukaan lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti katsonut, ettei perustuslaki sinänsä estä asettamasta ehtoja perustoimeentuloa turvaavan etuuden saamiselle (ks. mm. PeVL 50/2005 vp). Perustoimeentulon saaminen voi esimerkiksi edellyttää asianomaisen omaa aktiivista myötävaikuttamista sellaisiin toimiin, jotka viime kädessä ovat omiaan edistämään hänen työkykynsä ylläpitämistä ja työllistymistä (idem). Ehdotettujen lakimuutosten hyväksyttävyyttä on perustuslain 19 :n 2 momentin osalta arvioitava perusoikeuksien yleisten rajoitusperiaatteiden kannalta. Perustuslain 6 :n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Säännökseen sisältyy mielivallan kielto ja vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa (HE 309/1993 vp, s. 42; PeVL 13/2016 vp). Yleistä yhdenvertaisuussäännöstä täydentää perustuslain 6 :n 2 momentin sisältämä syrjintäkielto, jonka mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Kansalaisuus on momentissa tarkoitettu muu henkilöön liittyvä syy (ks. esim. PeVL 26/2010 vp) ja on selvää, että henkilön asema maahanmuuttajana on niin ikään tällainen syy. Ollakseen hyväksyttävää perustuslain 6 :n 2 momentin kannalta erottelu tulee voida perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hy

3 3(7) väksyttävällä tavalla, minkä lisäksi huomiota tulee kiinnittää menettelyn oikeasuhtaisuuteen (ks. esim. PeVL 23/2012 vp, PeVL 60/2010 vp). Työmarkkinatuen korvaaminen kotoutumistuella Työmarkkinatuen korvaaminen kotoutumistuella ei itsessään muodostu ongelmalliseksi perustuslain 19 :n kannalta, sillä perustuslaki ei turvaa olemassa olevia sosiaaliturvajärjestelmiä sinänsä (ks. mm. HE 309/1993 vp, s. 71). Perustuslakivaliokunta on esimerkiksi katsonut, ettei turvapaikanhakijoiden vastaanoton etuusjärjestelmän irrottaminen toimeentulotukijärjestelmästä ollut ongelmallista perustuslain 19 :n 1 momentin kannalta (PeVL 59/2010 vp). Maahanmuuttajan oikeus perustoimeentulon turvaan Perustuslakivaliokunta on eri yhteyksissä arvioinut mahdollisuutta asettaa Suomessa asuminen tai työskentely perustuslain 19 :n 2 momentissa tarkoitettujen etuuksien saamisen perusteeksi. Hallitus ehdotti perusoikeusuudistuksessa säädettävän, että nykyisen perustuslain 19 :n 2 4 momentissa tarkoitettujen etuuksien saamisen tai määräytymisen perusteeksi voidaan lailla asettaa Suomessa työskentely tai asuminen (HE 309/1993 vp, s. 84). Kyseiset oikeudet olivat hallituksen käsityksen mukaan sellaisia, "ettei niitä ole perusteltua tai käytännössä mahdollista turvata Suomessa tilapäisesti oleskeleville" (HE 309/1993 vp, s. 72/11). Ehdotettu perustuslain säännös olisi tehnyt mahdolliseksi säätää lailla etuuden saamisedellytyksistä ja myös etuuden suuruuden porrastamisesta Suomessa työskentelyn tai asumisen keston mukaan. Perustuslakivaliokunta poisti tuolloin hallituksen ehdottaman momentin tarpeettomana. Valiokunta katsoi säännösehdotuksen sisältävän "juuri sellaisia kriteerejä, jotka perusoikeuksia koskevien yleisten oppien, lähinnä hyväksyttävyys- ja suhteellisuusnäkökohtien nojalla oikeuttavat tarkoitetunlaiset rajoitukset" (PeVM 25/1994 vp, s ). Perustuslakivaliokunta katsoi arvioidessaan ehdotusta asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisalalaista, ettei perusoikeusjärjestelmästä valiokunnan perusoikeusuudistuksen yhteydessä muodostaman kannan mukaisesti aiheudu yleistä estettä säätää Suomessa asumista koskevia vaatimuksia soveltamisalalain kaltaisessa, eri etuuksien saamisedellytyksiin vaikuttavassa lainsäädännössä (PeVL 22/2004 vp, s. 2/11). Maahan muuttava henkilö täytti tuolloisen ehdotuksen pääsisällön mukaan johonkin etuuteen vaadittavan asumisedellytyksen, jos hänen eräänlaisen kokonaisarvion perusteella katsottiin muuttavan asumaan tänne vakinaisesti. Valiokunta piti tällaista saamisedellytystä perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävänä. Perustuslakivaliokunnan mielestä on hyväksyttävää lähteä siitä, ettei valtiolla ole yleistä ja ehdotonta velvollisuutta turvata perustuslain 19 :n 2-4 momenteissa tarkoitettuja oike

4 4(7) uksia muille kuin sen alueella tai oikeudenkäyttöpiirissä pysyväisluonteisesti asuville (PeVL 48/2006 vp). Perustuslakivaliokunta katsoi kansaneläkelakia koskeneessa lausunnossaan olevan perustuslain 19 :n 2 momentin kannalta ongelmatonta, että henkilön Suomessa asuttu aika vaikuttaa kansaneläkkeen määrään. Valiokunta totesi niin ikään olevan ongelmatonta, että henkilön edellytettiin asuneen Suomessa kolmen vuoden ajan 16 vuotta täytettyään, jotta hän voisi saada kansaneläkettä. Valiokunta rinnasti asumisaikavaatimuksen sääntelyn oikeasuhtaisuusvaatimuksen osalta sosiaaliturvalainsäädännössä verraten yleisiin odotus- ja omavastuuaikoihin, joita valiokunnan käytännössä on sinänsä pidetty hyväksyttävinä. Odotus-ja omavastuuaikojen tulee kuitenkin olla kohtuullisia, eikä niitä saa säätää niin pitkiksi, että ne muodostuisivat perustuslain 19 :n 2 momentista johtuvien velvoitteiden kiertämiseksi. Valiokunta totesi, että kolmen vuoden asumisaikavaatimus voi yksittäistapauksissa etenkin muiden toimeentuloedellytysten puuttuessa muodostua siinä määrin pitkäksi, ettei vaatimusta esimerkiksi henkilön työ- ja asumishistoriaa, perhesuhteita ja hänen tilannettaan muutoin kokonaisuutena arvioiden voida kaikissa tapauksissa pitää asianmukaisena, ja edellytti sääntelyn täydentämistä niin, että asumisaikavaatimuksesta voitiin yksittäistapauksessa poiketa (PeVL 48/2006 vp). Ehdotettu sääntely jättää kuitenkin jossain määrin epäselväksi sen, riippuisiko kotoutumistuen piiriin kuuluminen Suomessa asumisen ajan lisäksi henkilön kansalaisuudesta tai jopa etnisestä alkuperästä. Ehdotetun työttömyysturvalain 1 luvun 2 :n 2 momentin mukaan kotoutumistukea maksetaan maahanmuuttajalle, jolla ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan. Ehdotetun työttömyysturvalain 1 luvun 5 :n määritelmän mukaan maahanmuuttajalla tarkoitetaan Suomeen muuttanutta henkilöä, joka ei ole kymmenen viimeisen vuoden aikana ennen maahan muuttoaan kuulunut Suomen lainsäädännön soveltamisalaan siten kuin asumiseen perustuvan sosiaaliturva lainsäädännön soveltamisesta annetussa laissa (1573/1993) säädetään ja joka oleskelee maassa muuta kuin matkailua tai siihen verrattavaa lyhytaikaista oleskelua varten myönnetyllä luvalla tai jonka oleskeluoikeus on rekisteröity taikka jolle on myönnetty oleskelukortti, jos sitä edellytetään. Mainitun määritelmäluonnoksen ensimmäisessä osassa tarkoitetaan "Suomen lainsäädännön soveltamisalaan kuulumisella siten kuin asumiseen perustuvan sosiaaliturva lain säädännön soveltamisesta annetussa laissa (1537/1993) säädetään" ilmeisesti sitä, sovelletaanko henkilöön sosiaaliturva lainsäädäntöä mainitun lain perusteella. Lain 3 a :ssä säädetyn perusteella Suomeen muuttavaan henkilöön sovelletaan sosiaaliturvalainsäädäntöä jo maahan tulosta alkaen, jos henkilön katsotaan muuttavan Suomeen vakituisesti asumaan. Asumisen vakinaisuutta osoittavina seikkoina otetaan huomioon sääntelyn mukaan mm., että hän on aiemmin asunut vakinaisesti Suomessa tai on suomalaista syntyperää, hän on Suo

5 5(7) messa vakinaisesti asuvan henkilön perheenjäsen tai hänellä on muita siteitä Suomeen. Pykälässä nykyisin oleva maininta kansainvälisen suojelun perusteella myönnetyn oleskeluluvan ottamisesta huomioon Suomessa asumisen vakinaisuutta osoittavana seikkana ehdotetaan tässä samassa yhteydessä poistettavaksi. Ehdotettu määritelmä vastaa siinä jälkimmäisenä mainittujen kriteereiden osalta kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) 3 :ssä säädettyä maahanmuuttajan määritelmää. Suomen kansalaiselta ei maahantulon edellytyksenä vaadittane oleskelulupaa, oleskeluoikeuden rekisteröintiä tai oleskelukorttia, joten Suomen kansalainen ei voine kuulua kotoutumistuen piiriin. Esitysluonnoksen perusteluiden mukaan ehdotetun maahanmuuttajan määritelmän piiriin voi kuitenkin tulla myös Suomen kansalaisia (s. 11). Ehdotettua sääntelyä tai ainakin sen perusteluita on syytä tältä osin täsmentää. Ehdotetun sääntelykokonaisuuden perusteella näyttää siten siltä, että kotoutumistuen piiriin kuuluminen riippuisi paitsi Suomessa asumisen ajasta, myös siitä, onko henkilö Suomen kansalainen, suomalaista syntyperää, onko hänellä Suomessa perheenjäseniä tai onko hänellä muutoin siteitä Suomeen. Perustuslakivaliokunnan kannanottojen valossa vaikuttaa selvältä, että työmarkkinatuen kaltaisten etuuksien määräytyminen voidaan kytkeä Suomessa asumisen kestoon. Sen sijaan tällaisen määrältään vähäisemmän etuuden piiriin kuulumisen kytkeminen siihen, onko henkilö suomalaista syntyperää tai onko hänellä muita siteitä Suomeen, edellyttää perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävien syiden esittämistä tällaisille kriteereille. Ehdotetun sääntelyn tarpeellisuutta ja valtiosääntöoikeudellista hyväksyttävyyttä perustellaankin esitysluonnoksessa lukuisilla muilla seikoilla. Näitä perusteita tarkastellaan seuraavassa. Määrältään alemman tuen maksamisen hyväksyttävyys Ehdotettuja muutoksia perustellaan luonnoksessa erityisesti valtiontaloudellisilla seikoilla ja tavoitteella lieventää Suomen vetovoimaa turvapaikanhakijoiden maahanmuuton kohteena. Lisäksi siinä katsotaan, että maahanmuuttajien yleiset valmiudet työllistyä ovat usein heikommat kuin muilla työnhakijoilla, minkä vuoksi heille on perusteltua maksaa pienempää tukea kuin muille. Edelleen kotoutumistuen tavoitteena todetaan olevan kotoutumisen edistäminen. Valtiontalouden heikko tila on sinänsä hyväksyttävä peruste puuttua jossain määrin eri etuuksien tasoon (HE 309/1993 vp, s. 71; PeVL 12/2015 vp, PeVL 6/2009 vp). Sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien mitoituksessa on kuitenkin kyse toisenlaisesta asetelmasta kuin yhdenvertaisuudessa, eikä säästötavoite sellaisenaan muodosta perustuslain 6 :n 2 mo

6 6(7) mentin edellyttämää hyväksyttävää perustetta asettaa esimerkiksi maahanmuuttajat muihin nähden huonompaan asemaan perustoimeentulon turvan osalta. Säästötoimenpiteitä ei toisin sanoen saa kohdentaa syrjivästi (ks. PeVL 4/2016 vp, PeVL 37/2014 vp). Luonnoksessa mainittua Suomen houkuttelevuuden vähentämistä turvapaikanhakumaana on perustuslakivaliokunnan mukaan niin ikään pidettävä perusoikeuksien rajoittamisperusteiden hyväksyttävyysvaatimuksen kannalta varsin ongelmallisena perusteena (PeVL 27/2016 vp). Luonnoksesta ei myöskään selviä, miten työmarkkinatuen muuttaminen määrältään pienemmäksi kotoutumistueksi edistäisi maahanmuuttajien kotoutumista. Kotoutumistuen maksamista ei esimerkiksi ole millään tavoin kytketty henkilön kotoutumissuunnitelmassa yksilöityihin toimenpiteisiin osallistumiseen tai muutoinkaan henkilön omaan aktiivisuuteen hänen kotoutumisensa edistämisen kannalta. Puutteellinen suomen kielen taito ja suomalaisen työelämän tuntemus heikentävät maahanmuuttajien yleistä asemaa työmarkkinoilla. Tämä seikka voi sinänsä olla merkityksellinen arvioitaessa työmarkkinatuen korvaavan kotoutumistuen vähäisemmän määrän hyväksyttävyyttä. Toisaalta voidaan todeta, että muille työttömille maksetaan työmarkkinatuen lisäksi korotusosaa työllistymissuunnitelmassa tai työllistymissuunnitelmaa korvaavassa suunnitelmassa sovittujen työllistymistä edistävien palvelujen ajalta (työttömyysturvalain 7 luvun 5 ). Ei ole täysin johdonmukaista, että työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin osallistuminen merkitsisi toisten osalta tuen korottamista ja toisten osalta tuen alentamista riippuen pelkästään siitä, onko kyseessä maahanmuuttaja. Ehdotettua selkeämmin hyväksyttävissä voisi olla esimerkiksi sellainen malli, jossa kotoutumistuen määrä on jossain määrin porrastettu kotoutumistoimenpiteisiin osallistumisen perusteella. Geneven pakolaissopimus Esitysluonnoksessa viitataan ohimennen pakolaisten oikeusasemaa koskevaan yleissopimukseen (SopS 77/1968; "Geneven pakolaissopimus"), mutta ei yksityiskohtaisemmin tarkastella ehdotusten suhdetta esimerkiksi sopimuksen 24 artiklaan. Sopimuksen 24 artiklan määräyksen mukaan sopimusvaltiot myöntävät niiden alueella laillisesti oleskeleville pakolaisille saman kohtelun kuin valtion omille kansalaisille muun muassa työttömyyttä koskevan sosiaaliturvan osalta, eräin artiklassa määritellyin poikkeuksin. Sopimuksen 24 artiklaa lienee tulkittava niin, että se edellyttää sosiaaliturvaetuuksien osalta pakolaisten yhdenvertaista kohtelua sellaisten kohdemaan kansalaisten kanssa, jotka ovat oleskelleet suuren osan ajan elä

7 7(7) mästään ulkomailla (UNHCR, Commentary on the Refugee Convention, s. 54). Kuten edellä on todettu, esitysluonnos jättää jossain määrin epäselväksi, koskisiko ehdotettu kotoutumistuki Suomeen muuttavia ulkomailla pitkään oleskelleita Suomen kansalaisia, ja kohdeltaisiinko kaikkia Suomeen muuttavia yhdenmukaisesti heidän kansalaisuudestaan riippumatta. Esitysluonnoksesta ei näin ollen selviä, onko ehdotus sopusoinnussa Geneven pakolaissopimuksen kanssa. Yhteenveto Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan työmarkkinatuen kaltaiset sosiaaliturvaetuudet voidaan porrastaa Suomessa asumisen ajan perusteella. Kotoutumistuen määrä olisi vain hieman alempi kuin työmarkkinatuen määrä ja sitä maksettaisiin vain kolmen vuoden ajalta, minkä lisäksi sääntely on tarkoitus olla voimassa vain väliaikaisesti. Nämä seikat vaikuttavat niin ikään ehdotetun sääntelyn hyväksyttävyyden arviointiin sitä puoltavasti. Esitysluonnos jättää kuitenkin epäselväksi sen, riippuisiko kotoutumistuen piiriin kuuluminen Suomessa asumisen lisäksi tosiasiallisesti henkilön kansalaisuudesta, suomalaisesta alkuperästä tai muista siteistä Suomeen. Tällä seikalla voi Geneven pakolaissopimuksenkin määräykset huomioon ottaen olla ratkaiseva merkitys arvioitaessa ehdotetun sääntelyn valtiosääntöoikeudellista hyväksyttävyyttä. Muuta Esitysluonnoksessa viitataan eri yhteyksissä kansainvälisen suojelun antamiseen Suomessa humanitaarisen suojelun perusteella. Ulkomaalaislain 16 päivänä toukokuuta 2016 voimaan tulleen muutoksen jälkeen kansainvälistä suojelua ei kuitenkaan enää ole voitu myöntää humanitaarisen suojelun perusteella. Ylijohtaja Sami Manninen Lainsäädäntöneuvos

8

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle 1 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Perustuslakivaliokunnan pyydettyä minulta asiantuntijalausunnon hallituksen esityksestä 169/2016 vp laeiksi työttömyysturvalain ja kotoutumisen edistämisestä annetun

Lisätiedot

Valtiosääntöoikeudellinen kysymyksenasettelu ja arvioinnin lähtökohdat

Valtiosääntöoikeudellinen kysymyksenasettelu ja arvioinnin lähtökohdat Tuomas Ojanen 16.11.2016 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 169/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja kotoutumisen edistämisestä annetun lain 19 :n väliaikaisesta

Lisätiedot

PAKOLAISNEUVONTA RY:N LAUSUNTO Pakolaisneuvonta ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä.

PAKOLAISNEUVONTA RY:N LAUSUNTO Pakolaisneuvonta ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä. Asia: HE 169/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja kotoutumisen edistämisestä annetun lain 19 :n väliaikaisesta muuttamisesta sekä asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön

Lisätiedot

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto Juha Lavapuro 8.11.2016 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 169/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja kotoutumisen edistämisestä annetun lain 19

Lisätiedot

Yleistä. Tarkastelen lainmuutosehdotuksia seuraavassa erikseen pakolaissopimuksen, määritelmädirektiivin ja perustuslain näkökulmista.

Yleistä. Tarkastelen lainmuutosehdotuksia seuraavassa erikseen pakolaissopimuksen, määritelmädirektiivin ja perustuslain näkökulmista. Asiantuntijalausunto perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä HE 169/2016 vp eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja kotoutumisen edistämisestä annetun lain 19 :n väliaikaisesta muuttamisesta

Lisätiedot

HE 161/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. työttömyyspäivärahan saamisen edellytyksenä

HE 161/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. työttömyyspäivärahan saamisen edellytyksenä Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen tarkoituksena on toteuttaa

Lisätiedot

Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela

Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet Mobiili 20.6.2017 Antti Klemola, Kela Millä perusteella Suomeen muuttava kuuluu Kelan sosiaaliturvaan? Oikeus Kelan etuuksiin perustuu 1. Ensisijaisesti

Lisätiedot

Kotikunnan rekisteröinti maistraatissa UMTI/AS

Kotikunnan rekisteröinti maistraatissa UMTI/AS Kotikunnan rekisteröinti maistraatissa UMTI/AS 15.6.2017 VTVPL 9 :n 1 momentissa on säädetty niistä seikoista, joiden on oltava olemassa, jotta ulkomaalaisen tiedot voidaan tallettaa väestötietojärjestelmään:

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 22.11.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi opintotukilain ja tuloverolain 127 d :n muuttamisesta (HE 229/2016 vp) Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Asumisen määrittelyä lainsäädännössä

Asumisen määrittelyä lainsäädännössä Asumisen määrittelyä lainsäädännössä Kotikunta Tässä laissa säädetään henkilön kotikunnan ja siellä olevan asuinpaikan sekä ulkomailla vakinaisesti asuvan Suomen kansalaisen väestökirjanpitokunnan määräytymisestä.

Lisätiedot

HE 44/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 44/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 44/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 3 luvun 7 :n ja 4 luvun :n sekä työttömyysturvalain 8 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI ULKOMAALAISLAIN MUUTTAMISESTA

HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI ULKOMAALAISLAIN MUUTTAMISESTA OIKEUSMINISTERIÖ Lainvalmisteluosasto LAUSUNTO 1.3.2016 16/43/2016 Sisäministeriö PL 26 00023 VALTIONEUVOSTO Lausuntopyyntö 27.1.2016 (SMDno-2015-1539) LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI

Lisätiedot

Työttömyysetuuden saamisen vastikkeellisuus ja PL 19.2

Työttömyysetuuden saamisen vastikkeellisuus ja PL 19.2 Asiantuntijalausunto perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä HE 124/2017 vp eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Yleistä Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat Henna Huhtamäki 17.8.2017 1 23.2.2018 Etunimi Sukunimi Lupatyypit 2015-2017 30000 25000 20000 15000 10000 5000 0 1.8.2017 2 0 1 6 2015 2 23.2.2018

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnalle

Perustuslakivaliokunnalle Perustuslakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä (HE 169/2016 vp) laiksi työttömyysturvalain ja kotoutumisen edistämisestä annetun lain 19 :n väliaikaisesta muuttamisesta sekä asumiseen

Lisätiedot

sosiaali- ja terveysvaliokuntaan samalla

sosiaali- ja terveysvaliokuntaan samalla PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 48/2006 vp Hallituksen esitys kansaneläkelaiksi, laiksi vammaisetuuksista ja laiksi eläkkeensaajan asumistuesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Lisätiedot

Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 105/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työsopimuslain, merityösopimuslain sekä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta

Lisätiedot

Lausunto Raija Huhtanen

Lausunto Raija Huhtanen Lausunto 12.11.2018 Raija Huhtanen Perustuslakivaliokunnalle Perustuslakivaliokunta on pyytänyt minulta lausuntoa hallituksen esityksestä (HE 188/2018 vp) laiksi asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat

Lisätiedot

PAKOLAISNEUVONTA RY:N LAUSUNTO Pakolaisneuvonta ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä.

PAKOLAISNEUVONTA RY:N LAUSUNTO Pakolaisneuvonta ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä. Asia: HE 169/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja kotoutumisen edistämisestä annetun lain 19 :n väliaikaisesta muuttamisesta sekä asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Lisätiedot

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori Kotouttamisen ABC Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet 11.5.2016 Aluekoordinaattori Seinäjoki Kotona Suomessa -hanke Käsitteet käyttöön Maahanmuuttaja

Lisätiedot

HE 67/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain

HE 67/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain HE 67/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhdenvertaisuuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain säännöstä menettelystä,

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 11.11.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle vuoden 2017 tuloveroasteikkolaiksi sekä laiksi tuloverolain muuttamisesta (HE 135/2016

Lisätiedot

Lausunto Hallinto-osasto Kela (D Kansainväliset asiat /010/2014. HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI ULKOMAALAISLAlN MUUTTAMISESTA

Lausunto Hallinto-osasto Kela (D Kansainväliset asiat /010/2014. HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI ULKOMAALAISLAlN MUUTTAMISESTA KANSANELÄKELAITOS Hallinto-osasto Kela (D Kansainväliset asiat 8.8.2014 15/010/2014 Sisäasiainministeriö PL26 00023 VALTIONEUVOSTO SlsAM!N!STER~Ö '! 3. 08. 20'14 Asia: Sisäasiainministeriön lausuntopyyntö

Lisätiedot

Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 51/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua

Lisätiedot

Janne Salminen Kirjallinen lausunto. Perustuslakivaliokunnalle

Janne Salminen Kirjallinen lausunto. Perustuslakivaliokunnalle 1 Janne Salminen 20.2.2019 Kirjallinen lausunto Perustuslakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (HE 202/2017 vp) ja hallituksen esitys eduskunnalle

Lisätiedot

Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä

Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä KV 11.10.2010 18 Valtuutettu Ismo Soukola jätti valtuustolle, siitä ennen

Lisätiedot

HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Taustaa Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Akava ry Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi Lausuntopyyntönne 29.6.2018/Dnro STM024:00/2017 HE asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa ja eräiksi siihen

Lisätiedot

LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015

LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015 OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015 Työ-ja elinkeinoministeriö TEM/1924/00.04.01/2014 LÄHETETTYJEN TYÖNTEKIJÖIDEN DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVAN DIREKTIIVIN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VAPAATA

Lisätiedot

Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva. 17.2.2010 Henna Huhtamäki

Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva. 17.2.2010 Henna Huhtamäki Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva 17.2.2010 Henna Huhtamäki Sisältö Säännöstausta ja Suomessa asuminen Ulkomaille muutto ja asumisperusteinen sosiaaliturva Pääsäännöt Perheenjäsenenä ulkomailla Opiskelijana

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 100/43/2017. Työ- ja elinkeinoministeriö TEM:n lausuntopyyntö (TEM/949/03.01.

OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 100/43/2017. Työ- ja elinkeinoministeriö TEM:n lausuntopyyntö (TEM/949/03.01. OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 100/43/2017 Työ- ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi TEM:n lausuntopyyntö 5.5.2017 (TEM/949/03.01.01/2017) LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI ULKOMAALAISLAIN MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI ULKOMAALAISLAIN MUUTTAMISESTA OIKEUSMINISTERIÖ Lainvalmisteluosasto LAUSUNTO 13.5.2016 80/43/2016 Sisäministeriö PL 26 00023 VALTIONEUVOSTO Lausuntopyyntö 15.4.2016 (SMDno-2015-422) LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI

Lisätiedot

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI OPINTOTUKILAIN MUUTTAMISESTA

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI OPINTOTUKILAIN MUUTTAMISESTA OIKEUSMINISTERIÖ Lainvalmisteluosasto LAUSUNTO 19.8.2015 74/43/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi janina.lindqvist@minedu.fi virpi.hiltunen@minedu.fi aino.still@minedu.fi Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle LAUSUNTO Lainvalmisteluosasto LsN Timo Makkonen 17.11.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LASTEN KOTIHOIDON JA YKSITYISEN HOIDON TUESTA

Lisätiedot

HE 180/2002 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 180/2002 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain 9 a :n kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijäin eläkelakia siten, että jatkossa Suomessa

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen

Lisätiedot

Sote-asiakastietojen käsittely

Sote-asiakastietojen käsittely Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset

Lisätiedot

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä Lausunto 08.09.2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan itsehallinto 2 luku

Lisätiedot

Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5)

Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5) Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5) Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta (TyV@eduskunta.fi) Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi vuosilomalain, merimiesten vuosilomalain ja sairausvakuutuslain

Lisätiedot

HE 169/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 169/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja kotoutumisen edistämisestä annetun lain 19 :n väliaikaisesta muuttamisesta sekä asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 336/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Työntekijän oikeus Kelan sosiaaliturvaan - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela

Työntekijän oikeus Kelan sosiaaliturvaan - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela Työntekijän oikeus Kelan sosiaaliturvaan - kriteerit ja haasteet Mobiili 17.5.2017 Antti Klemola, Kela Millä perusteella Suomeen muuttava kuuluu Kelan sosiaaliturvaan? Oikeus Kelan etuuksiin perustuu 1.

Lisätiedot

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, ulkomaalaislain muuttamisesta annetun lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014

Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Tiina Rihko Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto Yleistä Suomen sosiaaliturvasta

Lisätiedot

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Lausuntopyyntö 06.06.2017 OM 23/41/2016 Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista Johdanto Maahanmuuton ministerityöryhmän

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin

Lisätiedot

Juha Lavapuro Lausunto

Juha Lavapuro Lausunto Juha Lavapuro 15.9.2017 Lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asiat: Valtioneuvoston U-kirjelmä U46/ 2017 vp eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (keskitetty

Lisätiedot

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke työpaja ETK:n kommentti. Minna Levander

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke työpaja ETK:n kommentti. Minna Levander Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke työpaja 20.6.2017 - ETK:n kommentti Minna Levander Missä tilanteissa ratkaisu sovellettavasta sosiaaliturvalainsäädännöstä annetaan ETK:sta? ETK:n tehtävistä sovellettavaa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin. Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela

Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin. Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela Brexitin vaikutukset Kelan etuuksien kannalta Ison-Britannian EU-eron toteutuessa EU-lainsäädännön soveltuminen

Lisätiedot

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 88 a, sellaisena kuin se on laissa 323/2009, muutetaan 3 :n 13 kohta, 10 a ja 35, 56 :n 4 momentti,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkina-tuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maahanmuuttajien

Lisätiedot

Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö. 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1

Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö. 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1 Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1 Oleskelulupalajit Määräaikainen - tilapäinen (B) - jatkuva (A) Pysyvä (P) - voimassa toistaiseksi - 4 vuoden jatkuvan (A) oleskelun

Lisätiedot

Etnisen syrjinnän pikakurssi. Ylitarkastaja Yrsa Nyman

Etnisen syrjinnän pikakurssi. Ylitarkastaja Yrsa Nyman Etnisen syrjinnän pikakurssi Ylitarkastaja Yrsa Nyman 8.9.2010 Suomen perustuslaki Perustuslain 6, yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta

Lisätiedot

~ - ". ()IKEUSMINISTERIC)

~ - . ()IKEUSMINISTERIC) '1,. R ~ - ". ()IKEUSMINISTERIC) Lainvalmisteluosasto LAUSUNTO 18.7.2016 Sisäministeriö PL 26 00023 VALTIONEUVOSTO Lausuntopyyntö 13.6.2016 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE KAUSITYÖTÄ JA YRITYSTEN

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 7.2.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle kansalaisaloitteesta avioliiton säilyttämisestä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 5/2015 vp)

Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 5/2015 vp) Teuvo Pohjolainen 16.6.2015 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 5/2015 vp) Perustuslakivaliokunnan pyytämänä

Lisätiedot

RIKOKSEEN SYYLLISTYNEEN ULKOMAALAISEN KARKOTTAMINEN (KAA 4/2015 VP)

RIKOKSEEN SYYLLISTYNEEN ULKOMAALAISEN KARKOTTAMINEN (KAA 4/2015 VP) LAUSUNTO Lainvalmisteluosasto LsN Timo Makkonen 16.5.2016 Eduskunnan hallintovaliokunnalle RIKOKSEEN SYYLLISTYNEEN ULKOMAALAISEN KARKOTTAMINEN (KAA 4/2015 VP) Eduskunnan hallintovaliokunta on pyytänyt

Lisätiedot

Yleisistä lähtökohdista

Yleisistä lähtökohdista Lainsäädäntöjohtaja Tuula Majuri LAUSUNTO 11.9.2017 Perustuslakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI VALTION VRIKAMIESLAIN 7 JA 8 C :N JA TURVALLISUUSSELVITYSLAIN MUUTTAMISESTA SEKÄ ERÄIKSI NIIHIN

Lisätiedot

60 Määräajassa tehtävä kansalaisuusilmoitus

60 Määräajassa tehtävä kansalaisuusilmoitus Kirje SM182685 1 (6) 00.00.01.00.03 SMDno-2017-400 Eduskunnan lakivaliokunta Valiokuntaneuvos Tuokila KAA 3/2016 vp Äitiyslaki: sisäministeriön lausunto kansalaisuuslakiin tarvittavista muutoksista Lakivaliokunta

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp

Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lisätiedot

Sote-uudistus ja perusoikeudet

Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistuksen tärkeimmät kysymykset ja niiden eettinen ulottuvuus 29.11.2018 Eeva Nykänen, oikeustieteiden laitos, UEF eeva.nykanen@uef.fi Etiikasta ja perusoikeuksista

Lisätiedot

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi Miksi kotolaki uudistetaan? Maakunta-, sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä aluekehitys- ja kasvupalvelu-uudistukset vaikuttavat merkittävästi

Lisätiedot

Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa

Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa Lainsäädäntöhanke Suomen asumiseen perustuvan sosiaaliturvan tarkoituksenmukaisesta kohdentumisesta rajat ylittävissä tilanteissa Julkaisija

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 17/2004 vp. Hallituksen esitys asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 17/2004 vp. Hallituksen esitys asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 17/2004 vp Hallituksen esitys asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta JOHDANTO

Lisätiedot

PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 10 HE 97/07 vp laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta

PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 10 HE 97/07 vp laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 23.10.2007 KELLO 10 HE 97/07 vp laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta Yliopistolain ja ammattikorkeakoululain säännösten mukaan on yliopistoissa

Lisätiedot

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto Juha Lavapuro 9.11.2016 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 215/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi perustulokokeilusta sekä tuloverolain 92 :n ja ennakkoperintälain

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anna Moring anna.moring@monimuoto

Lisätiedot

HE 43/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi

HE 43/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi HE 43/2008 vp Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Pohjoismaiden välillä yhteispohjoismaisten laitosten ja niiden henkilökunnan oikeudellista asemaa koskevan sopimuksen muuttamisesta vuonna

Lisätiedot

EV 214/2005 vp HE 166/2005 vp

EV 214/2005 vp HE 166/2005 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 214/2005 vp Hallituksen esitys laiksi maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Sanastoa. Kotopaikka-hanke

Sanastoa. Kotopaikka-hanke Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti

Lisätiedot

Työttömyys, alennus messujen pääsylipusta, lautakunnan toimivalta antaa lausuntoja

Työttömyys, alennus messujen pääsylipusta, lautakunnan toimivalta antaa lausuntoja Työttömyys, alennus messujen pääsylipusta, lautakunnan toimivalta antaa lausuntoja YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 180/2016 Antopäivä: 29.5.2017 Hakija on työtön työnhakija.

Lisätiedot

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö STM043:00/2016 LASTENSUOJELUN KESKUSLIITON LAUSUNTO

Sosiaali- ja terveysministeriö STM043:00/2016 LASTENSUOJELUN KESKUSLIITON LAUSUNTO 5.10.2016 Sosiaali- ja terveysministeriö STM043:00/2016 LASTENSUOJELUN KESKUSLIITON LAUSUNTO Luonnos hallituksen esitykseksi laeiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja elatustukilain 6 ja 8 :n muuttamisesta

Lisätiedot

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta

Lisätiedot

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

*1409901* A-OSA + + PH4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1409901* A-OSA + + PH4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PH4_plus 1 *1409901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä perheselvityslomake on tarkoitettu sinulle, joka olet ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella hakevan alle 18

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 7 ja :n muuttamisesta PERUSTELUT ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ annettuun lakiin

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI ULKOMAALAISLAIN MUUTTAMISESTA

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI ULKOMAALAISLAIN MUUTTAMISESTA ULKOMINISTERIÖ Konsulipalvelut KPA-20 Lainsäädäntösihteeri Tommy Walkila LAUSUNTO 07.01.2019 PC0TQ23X-10 Eduskunnan hallintovaliokunta Viite Kirjallinen vastine HE 217/2018 vp Asia HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE

Lisätiedot

HE 226/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle ela ketukilaiksi ja laiksi tuloverolain 63 b :n muuttamisesta

HE 226/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle ela ketukilaiksi ja laiksi tuloverolain 63 b :n muuttamisesta Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 226/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle ela ketukilaiksi ja laiksi tuloverolain 63 b :n muuttamisesta Taustaa Esityksessä

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp)

OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp) VASTINE Lainvalmisteluosasto 7.4.2017 LsN Maarit Leppänen LsS Liisa Ojala OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp) 1. Yleistä Oikeusministeriön

Lisätiedot

Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2

Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2 Lausunto 1 (4) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Oikeusministeriön lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto-

Lisätiedot

Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten suurelle valiokunnalle.

Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten suurelle valiokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 21/2002 vp Tiistai 12.3.2002 kello 10.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. U 7/2002 vp ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi (rasismin ja muukalaisvihan vastainen

Lisätiedot

Priorisointi perusoikeuksien näkökulmasta

Priorisointi perusoikeuksien näkökulmasta Priorisointi perusoikeuksien näkökulmasta Terveysfoorumi 2016 Lääkehoitojen priorisointi Toomas Kotkas Priorisoinnin kannalta relevantteja perusoikeuksia Perustuslain 6 : Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia

Lisätiedot