Toimenpiteet keskeneräisen rakennustyön johdosta, kiinteistö , Rumpukuja 2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimenpiteet keskeneräisen rakennustyön johdosta, kiinteistö , Rumpukuja 2"

Transkriptio

1 Rakennus- ja ympäristölautakunta Toimenpiteet keskeneräisen rakennustyön johdosta, kiinteistö , Rumpukuja / /2015 Rymla 64 RYLA PÄÄTÖSHISTORIA: Rakennuslupa myönnetty Rakennuslautakunta on myöntänyt Maila ja Vesa Jyrkiselle rakennusluvan omakotitalon rakentamiseksi tontille , Rumpukuja 2. Rakennuslupa raukesi, koska uudisrakennustyötä ei ollut saatet tu lop puun viidessä vuodessa luvan myöntämisestä. RYLA Vesa Jyrkisen jättämän lupahakemuksen perusteella lautakunta on myöntänyt uudisrakennuksen rakentamiselle uu den luvan (lupa nro ) myönnetyn luvan sisältöisenä. Rak.tark Jyrkiselle on rakennustarkastajan päätöksellä annettu rakennusluvan voimassaoloaikaan pidennystä kaksi vuotta. Rak.tark Rakennustarkastajan päätöksellä on pidennetty rakennus luvan voimassaoloaikaa saakka. Rak.tark RYLA RYLA Rakennustarkastaja on päätöksellään hylännyt rakennuslu van voimassaoloajan pidentämistä koskevan hakemuksen ja siirtänyt asian jatkotoimenpiteiden osalta rakennus- ja ympäristölautakunnan rat kais tavak si. Lautakunta on päätöksellään velvoittanut Vesa Jyrkisen tontin , osoite Rumpukuja 2, omistajana saattamaan myönne tyn rakennusluvan, lupa nro , mukaiset rakennustyöt kokonaisuudessaan loppuun niin, että rakennusluvan edellyttämä loppukatselmus voidaan toimittaa mennessä tai poistamaan tehdyt raken teet ja siistimään rakennuspaikka mennessä. Vesa Jyrkinen on jättämällään hakemuksellaan anonut rakennusvelvoitteen ajan pidentämistä kolmella vuodella tervey dellisistä syis tä. Lautakunta on päätöksellään harkinnut oikeaksi olla myöntämättä anottua lisäaikaa rakennustöiden loppuunsaattamiseksi.

2 RYLA Rakennus- ja ympäristölautakunta on pyytänyt lausuntoa Jyrkisel tä. Lausuntopyynnön sisältö: Lautakunnalle tullaan esittämään, että se velvoittaa sakon uhalla velvoitteen laiminlyönyttä poistamaan kesken jätetyn rakennustyön tehdyt raken teet ja siistimään rakennuspaikan. RYLA Rakennus- ja ympäristölautakunta on päätöksellään velvoitta nut Jyrkisen neljänkymmenentuhannen (40.000) markan sakon uhalla pois tamaan kesken jätetyn rakennustyön tehdyt rakenteet ja siistimään ra kennus paik ka mennessä. Jyrkinen valittanut Ryla:n em. päätöksestä Kouvolan hallin to-oikeuteen. RYLA HAO RYLA RYLA Rakennus- ja ympäristölautakunta antanut lausunnon Kouvolan HAO:lle Ve sa Jyrkisen vireillesaattamaan valitusasiaan. Kouvolan hallinto-oikeus on päätöksellään kumonnut ja poistanut rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen ja asetetun uhkasakon. Rakennus- ja ympäristölautakunta on pyytänyt lausuntoa Jyrkisel tä. Lausuntopyynnön sisältö: Lautakunnalle tullaan esittämään, että se velvoittaa Vesa Jyrkisen saat tamaan myönnetyn rakennusluvan, lupa nro , mu kai set rakennustyöt kokonaisuudessaan loppuun niin, että rakennuk sen vesikattoja julkisivurakenteet ovat valmiit kohtuulliseksi katsotta vassa määräajassa sakon uhalla ja että rakennusluvan edellyttämä lop pu kat sel mus voidaan toimittaa kohtuulliseksi katsottavaan määräai kaan mennessä sakon uhalla. Jyrkinen hakenut jatkoaikaa rakentamiselle jätetyssä vastineessa. Lautakunta ei voi suostua uudistettuun jatkoaikaa koskevaan pyyntöön raken nus lu van raukeamisen jälkeen. Lautakunta velvoittaa Vesa Jyrkisen saattamaan myönnetyn ra ken nus lu van, lupa nro , mukaiset rakennustyöt kokonaisuudessaan loppuun niin, että rakennuksen vesikatto- ja julkisivurakenteet ovat valmiit mennessä viiden tuhannen (5 000) euron sakon uhal la ja että rakennusluvan edellyttämä loppukatselmus voidaan toi mittaa mennessä viidentuhannen (5 000) euron sakon uhal la.

3 Jyrkinen valittanut Ryla:n em. päätöksestä Kou volan hallin to-oikeuteen. RYLA HAO RAKL Rakennus- ja ympäristölautakunta an tanut lausun non Kouvolan HAO:lle Ve sa Jyrkisen vireillesaatta maan valitus asiaan. Kouvolan hallinto-oikeus on päätöksessään 00872/02/ muut ta nut rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöstä siinä asetettujen määräaikojen osalta siten, että Jyrkisen on saatettava rakennustyöt kokonaisuudessaan loppuun niin, että ra kennuksen vesikatto- ja julkisivutyöt ovat valmiit mennessä ja että rakennusluvan (nro ) edellyttämä loppukatselmus voidaan toi mit taa ) Koska päävelvoitetta eli julkisivujen ja vesikaton valmiiksi rakenta mista määräaikaan mennessä ei ole noudatettu rakennusvalvonnan tekemän tarkastuksen perusteella, rakennuslautakunta päät tää tuomita maksettavaksi julkisivujen ja vesikaton valmiiksisaatta misvelvoitteen (pvm ) laiminlyönnin johdosta asetetun vii dentuhannen (5000) euron uhkasakon. 2) Lisäksi rakennuslautakunta päättää asettaa julkisivu- ja vesikattotöi den valmiiksisaattamisen osalta uuden päivämäärän uuden kymme nen tu han nen (10000) euron sakon uhalla. Jyrkinen valittanut rakennuslautakunnan päätök ses tä Kouvo lan hal lin to-oikeuteen. HAO RAKL KHO Kouvolan hallinto-oikeus on päätöksessään muuttanut Kouvolan rakennuslautakunnan päätöstä siten, että Jyrkisen on saatettava rakennus työt rakennuksen vesikatto- ja julkisivurakenteiden osal ta valmiiksi mennessä 5000 euron sakon uhalla. Muilta osin hallinto-oi keus on hylännyt Jyrkisen tekemän valituksen. Rakennuslautakunta päättää valittaa Kouvolan hallinto-oi keuden päätöksestä nro 06/0360/2 Korkeimpaan hallinto-oi keuteen ja täydentää täs sä päätöksessä esitetyillä asiakir joilla ja selvityksillä vireille asetet tua valitusta. Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään jättänyt tutkimatta Jyr kisen se lityk ses sään esittämän vaatimuksen uhkasakon poista mi ses ta. Li säk si korkein hal linto-oikeus on muutoin tutkinut asian ja pi tänyt pää tök ses sään Kouvolan hallinto-oikeuden teh dyn pää tök sen voi mas sa.

4 RAKL Koska päävelvoitetta eli julkisivujen ja vesikaton valmiiksi rakenta mista määräaikaan mennessä ei ole noudatettu rakennus valvonnan suorittaman katsel muksen perusteella, raken nuslautakunta päättää julkisivujen ja vesikaton valmiiksisaattamisvel voitteen laiminlyönnin johdosta tuomita maksettavaksi korkeimman hal lin to-oi keuden päätöksen mukaisen viidentuhannen (5000) euron uh ka sa kon. 2. Rakennuslautakunta päättää asettaa uuden velvoitteen julkisivu- ja vesi kat to töi den valmiiksisaattamiseksi mennessä sakon uhal la. Uhkasakko asetetaan uhkasakkolain 1990/1113 pykälän 9 :n mu kai ses ti juoksevana uhkasakkona siten, että sakon kiinteä peruserä on kymmenen tuhatta (10 000) euroa ja lisäerä kaksituhatta viisisataa (2 500) euroa jokaista puolen vuoden pituista jaksoa kohden, jonka ku luessa velvoitetta ei ole noudatettu. 3. Rakennuslautakunta päättää uuden velvoitteen MRL 170 :n mukai sesti rakennustöiden loppuunsaattamiseksi siten, että kohteen lopputar kastus voidaan pitää viimeistään mennessä sakon uhalla. Uh ka sak ko asetetaan uhkasakkolain 1990/1113 pykälän 9 :n mukai sesti juoksevana uhkasakkona siten, että sakon kiinteä peruserä on kym me nen tuhatta (10 000) euroa ja lisäerä kaksituhatta viisisataa (2 500) euroa jokaista puolen vuoden pituista jaksoa kohden, jonka ku luessa velvoitetta ei ole noudatettu. 4. Rakennuslautakunta ei ota käsiteltäväkseen rakennusluvan jatka mista koskevaa anomusta. Jyrkinen valittanut rakennuslautakunnan pää tök sestä Kouvo lan hal lin to-oikeuteen. Valitus jätetty Kouvolan hallin to-oikeu teen HAO Nro 09/0063/ /08/4122 Kouvolan hallinto-oikeus on jättänyt tutkimatta valituksen siltä osin kuin on kyse Kouvolan rakennuslautakunnan päätöksestä Kouvolan hallinto-oikeus on päätöksessään muuttanut Kouvolan rakennuslautakunnan päätöksen kohtaa 2 siten, että Jyrkisen on saatettava rakennustyöt rakennuksen vesikatto- ja julkisivurakentei den osal ta valmiiksi mennessä ja juoksevana uhkasakon pe rus erä on 5000 euroa ja kohtaa 3 siten, että juoksevana asetetun uh kasakon peruserä on 5000 euroa. Muilta osin hallinto-oikeus on hylännyt valituksen. Jyrkinen valittanut Kouvolan hallinto-oikeuden Nro 09/0063/2 pää tök sestä Korkeimpaan hal lin to-oikeuteen. Valituskir jelmä päivätty Valitus jätetty Korkeimpaan hallin to-oikeu teen

5 KHO diaari 854/1/09 taltionro 1994 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu: 1. Korkein hallinto-oikeus ei tutki vahingonkorvausvaatimusta 2. Korkein hallinto-oikeus on muutoin tutkinut asian, Valitus hylätään. Hallin to-oi keu den päätöstä ei muuteta. Ajan kulumisen vuoksi määräaikaa rakennustöille vesikatto- ja julkisivurakenteiden valmiiksi saattamisen osalta pidennetään saak ka. 3. Kouvolan rakennuslautakunnan tekemän päätöksen 20 ja Kou vo lan rakennustarkastajan tekemän päätöksen 27 purkamista koskevat hakemukset hylätään. Rymla koska Kouvolan rakennuslautakunnan päätöksen kohdan 2. päävelvoitetta eli julkisivujen ja vesikaton valmiiksi rakenta mista määrä aikaan (Korkeim man hallinto-oikeuden päätök ses sään asettama päi vä määrä) mennessä ei ole noudatettu, Kou vo lan hal lin to-oikeuden ja kor keimman hal lin to-oi keuden päätösten mu kaisen juok se van uh ka sa kon tuomitse mista mak setta vaksi. Uh ka sakko tuo mi taan maksettavaksi uh ka sakkolain 1990/1113 py kälän 9 :n mu kai sesti juok seva na uhka sakko na siten, et tä sakon kiin teä pe ruserä on vii si tu hatta (5 000) euroa ja li sä erä kaksi tu hatta vii si sataa (2 500) eu roa jo kaista puolen vuoden pi tuista jaksoa kohden, jon ka ku luessa pää vel voitetta ei ole noudatettu. 2. koska Kouvolan rakennuslautakunnan päätöksen kohdan 3. päävelvoitetta eli MRL 170 :n mukaisesti rakennustöiden lop puunsaat ta mis ta määräaikaan mennessä ei ole nouda tettu, lai minlyönnin joh dosta Kou vo lan hal lin to-oi keu den ja kor keim man hal lin to-oi keuden päätöksen mu kaisen juok se van uh ka sakon tuo mit se mista makset tavak si. Uh ka sakko tuomitaan maksettavaksi uh kasak ko lain 1990/1113 pykälän 9 :n mukai sesti juoksevana uhka sakkona si ten, et tä sakon kiin teä pe ruserä on vii si tu hatta (5 000) euroa ja lisä erä kak si tu hat ta viisisataa (2 500) euroa jo kaista puolen vuoden pituista jak soa kohden, jon ka ku luessa päävel voitetta ei ole noudatettu. 3. tehdä poliisille ilmoituksen esitutkintaa varten MRL 186 :n mukai sesti uhkasakon käyttämistä edellyttävän laiminlyönnin todettuaan. Jyrkinen valittanut rakennus- ja ympäristölautakunnan pää tök ses tä Kou vo lan hal lin to-oikeuteen. Valitus jätetty Kouvolan hal linto-oi keu teen HAO Nro 12/0435/1

6 00577/11/4122 Hallinto-oikeuden ratkaisu: Kouvolan hallinto-oikeus on jättänyt tutkimatta valituksen siltä osin kuin vali tuk ses sa on vaadittu kumoamaan lautakunnan päätös ilmoittaa lai minlyön nis tä poliisille. Vastaselityksessä esitettyä vaatimusta ei tutkita. Päätös kumotaan uhkasakon lisäerien osalta. Muilta osin valitus hylätään. Kouvolan hallinto-oikeus on päätöksellään /0435/1 hy län nyt Vesa Jyrkisen valituksen muilta osin, paitsi juoksevan uhkasakon li sä erien osalta. Kouvolan hallinto-oikeus on kumonnut rakennus- ja ym pä ris tö lau takun nan päätöksen juoksevan uhkasakon lisäerien mak set ta vak si määräämisen osalta. Jyrkinen valittanut Kouvolan hallinto-oikeuden Nro 12/0435/1 pää tök sestä Korkeimpaan hal lin to-oikeuteen. Va li tus kir jel mä päivätty Valitus jätetty Korkeimpaan hallin to-oikeu teen KHO diaari 3610/1/12 taltionro 2915 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu: 1. Valitus hylätään. Kouvolan hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta. 2. Jyrkisen valituksessa tarkoitettujen lainvoiman saaneiden päätösten purka mis ta koskeva hakemus hylätään. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään , taltio 2915, di aa rin ro 3610/1/12 hylännyt Vesa Jyrkisen valituksen. Kouvolan hal lin to-oi keu den päätöstä ei ole muutettu. RAKENNUSHANKKEEN TILANNE : Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksessä makset ta vak si tuomitut kohdan 1. ja 2. peruserät, yhteensä kymmenen tu hat ta (10000) euroa on saatettu maksuun. Rakennusvalvonta on Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen an to päivän jälkeen tarkastuksissaan puolivuosittain todennut, ett ei Korkeimman hallinto-oikeuden pää tös tä ve si katto- ja jul ki si vu töi den valmiiksisaattamisesta eikä rakennustöiden lop puun saat tamista ole nou datet tu. Rakennushanke on edelleen täysin keskeneräinen ja puu ra ken tei den osalta pahoin vaurioitunut sään vaikutuksesta. Viimeisin ra ken nus val vonnnan tarkastus on suoritettu Rakennusvalvonta on pyytänyt päivätyllä kirjeellä Vesa Jyr kisel tä kirjallista selitys tä päävelvoitteiden laiminlyöntien johdosta. Selityspyyntö on liitteenä nro 1.

7 Vesa Jyrkinen on toimittanut määräaikaan mennessä selityksen. Jyrkisen selitys on liitteenä nro 2. Rakennushankkeen edistymisen tehostamiseksi on syytä määrätä mak setta vak si Kouvolan rakennuslautakunnan päätöksellään kohdas sa 2. ja 3. asettamista juoksevista uhkasakoista yhteensä kolme (3) puolivuosittain kertyvää erää. Lisätietoja: Rakennusvalvontapäällikkö Tapani Ryynänen, puh , tapani.ryynanen(a)kouvola.fi. Rakennusvalvontapäällikön ehdotus: Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää: 1. tuomita maksettavaksi Kouvolan rakennuslautakunnan päätöksen koh dan 2. mukaisen ja Kou vo lan hal lin to-oi keuden ja Korkeim man hal lin to-oi keuden päätösten vahvistaman juok se van uh ka sa kon puolivuosittain kertyvät kolme lisäerää. Li sä erät ovat kaksi tu hatta vii si sataa (2 500) eu roa jo kaista puolen vuoden pi tuista jaksoa koh den, jon ka kuluessa ensimmäistä pää vel voitetta ei ole noudatettu. Yh teen sä seitsemän tuhatta viisi sataa (7500) euroa. 2. tuomita maksettavaksi Kouvolan rakennuslautakunnan päätöksen koh dan 3. mukaisen ja Kou vo lan hal lin to-oi keu den ja Korkeim man hal lin to-oikeuden päätösten vahvistaman juok se van uh ka sakon puolivuosittain kertyvät kolme lisäerää. Li sä erät ovat kaksi tu hatta vii si sataa (2 500) eu roa jo kaista puo len vuoden pi tuista jaksoa kohden, jon ka kuluessa toista pää vel voitetta ei ole noudatettu. Yhteensä seitsemän tuhatta viisi sataa (7500) eu roa. 3. tuomita tämän päätöksen kohtien 1. ja 2. uhkasakot maksettavaksi mah dol li ses ta muutoksenhausta huolimatta. 4. poistaa Kouvolan rakennuslautakunnan päätöksen kohdan 2. ja 3. mukaisen juoksevan uhkasakon lisäerien tuo mit se mi ses ta maksettavaksi tästä päätöksestä eteenpäin. Uhkasakkojen juok se vien lisäerien poistaminen ei koske tässä päätöksessä maksettavaksi tuo mit tu ja lisäeriä. 5. pyytää uhkasakkolain 22 :n mukaista selitystä kiinteistön omistajalta Ve sa Jyrkiseltä maankäyttö- ja rakennuslain 170 :n mukaisen vel voit teen asettamisesta purkaa rakennus määräaikaan mennessä uh ka sak ko lain 14 :n mukaisella teettämisuhkalla. Määräaika merkitään aset ta mis pää tökseen. Rakennuksen purkamisen teettämisuhka tullaan aset ta maan uhalla, että tekemättä jätetty työ (purkaminen) tehdään lai min lyö jän kustannuksella. Asia voidaan ratkaista vaikka selitystä ei anneta. Se li tys tulee toimittaa Kouvolan rakennusvalvontaan yhden kuukauden ku lues sa tämän päätöksen tiedoksiannosta. Perustelut:

8 Päätösehdotuksen kohtiin 1 ja 2: Ensimmäistä päävelvoitetta eli julkisivujen ja vesikaton valmiiksi ra ken tamis ta määrä aikaan (Korkeim man hallinto-oikeuden pää tök sessään asettama päi vä määrä) ja tarkastukseen men nes sä ei ole noudatettu. Toista päävelvoitetta eli MRL 170 :n mukaisesti rakennustöiden lop puunsaat tamista määräaikaan ja tarkastukseen men nessä ei ole nouda tettu. Maankäyttö- ja rakennuslain 182 :n mukaan jos joku ryhtyy toi miiin maankäyt tö- ja rakennuslain tai sen nojalla annettujen sään nösten tai mää räysten vastaisesti taikka lyö laimin näihin perustu van velvollisuu tensa, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi päätöksellään velvoit taa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty lai min. Viranomaisen antamaa kieltoa tai määräystä voidaan tehostaa uh ka sa kol la. Rakennus- ympäristölautakunta voi uhkasakkolain 1990/ :n mukaan tuo mita uh ka sakon maksettavaksi. Rakennusvalvonnan puolen vuoden välein suorittamien tarkastusten pe rusteel la velvoite saattaa rakennustyöt julkisivujen ja vesikaton osalta val miik si ja rakennustöiden loppuunsaattaminen ei ole toteutunut edel leen kään mennessä ja nou dattamatta jättämiseen ei ole pä te vää syytä. Päätösehdotuksen kohtaan 3: Mahdollinen muutoksenhaku viivästyttää hankkeeseen kohdistettujen pakko toi men pi tei den vaikutuksen ja hankkeen saattamisen vel voit tei den mukaiseksi. Päätösehdotuksen kohtaan 4: Uhkasakkolain 11 :n mukaan uhkasakko voidaan tuomita asetettua pienem pä nä. Päätösehdotuksen kohtaan 5: Uhkasakkolain 22 :n mukaan asianosaiselle on ennen uhkasakon tai teettä mis- tai keskeyttämisuhan asettamista ja tuomitsemista varattava ti laisuus selityksen antamiseen. Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Maija Lehtomäki poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 18:28.

Rakennus- ja ympäristölautakunta Keskeneräinen rakennustyö, kiinteistö / /2017. Rymla

Rakennus- ja ympäristölautakunta Keskeneräinen rakennustyö, kiinteistö / /2017. Rymla Rakennus- ja ympäristölautakunta 10 01.11.2017 10 Keskeneräinen rakennustyö, kiinteistö 286-2-2048-3 29/10.03.00/2017 Rymla PÄÄTÖSHISTORIA: Kiinteistöllä 286-2-2048-3, osoitteessa * * * * * * * * * * *

Lisätiedot

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle Rakennuslautakunta 13 12.04.2017 Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle 396/10.03.00/2010 RAK 12.04.2017 13 Rakennuslautakunta

Lisätiedot

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 21.02.2017 40 25.04.2017 UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ 659/10.03.00/2015

Lisätiedot

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus- ja ympäristölautakunta 74 15.04.2015 Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus-

Lisätiedot

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 Rakennuslautakunta 53 23.11.2016 Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 RAK 23.11.2016 53 Rakennuslautakunta on 11.6.2008 :n

Lisätiedot

YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA RAKENNUKSEN YMPÄRISTÖ ORIVEDEN KAUPUNGIN PAPPILAN KYLÄSSÄ TILALLA VANHA-PAPPILA RN:O 26:2

YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA RAKENNUKSEN YMPÄRISTÖ ORIVEDEN KAUPUNGIN PAPPILAN KYLÄSSÄ TILALLA VANHA-PAPPILA RN:O 26:2 Ympäristölautakunta 94 15.06.2004 Ympäristölautakunta 127 13.10.2004 Ympäristölautakunta 124 30.06.2009 Ympäristölautakunta 157 13.10.2009 Ympäristölautakunta 21 26.01.2010 Ympäristölautakunta 139 26.10.2010

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle koskien maankäyttö- ja rakennuslain mukaista hallintopakkoa kiinteistön omistajalle

Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle koskien maankäyttö- ja rakennuslain mukaista hallintopakkoa kiinteistön omistajalle Lupajaosto 17 30.08.2017 Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle koskien maankäyttö- ja rakennuslain mukaista hallintopakkoa kiinteistön 430-468-3-39 omistajalle Ympla 26.10.2016 100 Lautakunta on

Lisätiedot

Ilman rakennuslupaa rakennettu kesäkeittiörakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN: 4:85 tilalle

Ilman rakennuslupaa rakennettu kesäkeittiörakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN: 4:85 tilalle Rakennuslautakunta 14 12.04.2017 Ilman rakennuslupaa rakennettu kesäkeittiörakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN: 4:85 tilalle 396/10.03.00/2010 RAK 12.04.2017 14 Rakennuslautakunta

Lisätiedot

Ympäristölautakunta (Rantasalmi, Juva, Sulkava) 16 10.06.2015 LUVATON RAKENNUS/SULKAVA 106/10/2015 YMP.LTK 10.06.2015 16 168/500.

Ympäristölautakunta (Rantasalmi, Juva, Sulkava) 16 10.06.2015 LUVATON RAKENNUS/SULKAVA 106/10/2015 YMP.LTK 10.06.2015 16 168/500. Ympäristölautakunta (Rantasalmi, Juva, Sulkava) 16 10.06.2015 LUVATON RAKENNUS/SULKAVA 106/10/2015 YMP.LTK 10.06.2015 16 168/500.501/2009 VALVLTK 39 Rakennustyön keskeyttäminen Rakennustarkastaja on 14.7.2009

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen hallintopakko kiinteistön omistajalle

Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen hallintopakko kiinteistön omistajalle Lupajaosto 17 30.08.2017 Lupajaosto 42 30.05.2018 Lupajaosto 64 29.08.2018 Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen hallintopakko kiinteistön 430-468-3-39 omistajalle Ympla 26.10.2016 100 Lautakunta on päättänyt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 2377/10.03.00/2011 198 Uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen keskeneräisen rakennuspaikan siistimiseksi, rauennut lupa

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel

Lisätiedot

UHKASAKON ASETTAMINEN JANI KALLOJÄRVELLE, TERVOLA/ UHKASAKON TUOMITSEMINEN. Valmistelija rakennustarkastaja Tiina Havela:

UHKASAKON ASETTAMINEN JANI KALLOJÄRVELLE, TERVOLA/ UHKASAKON TUOMITSEMINEN. Valmistelija rakennustarkastaja Tiina Havela: Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 27 17.03.2015 30 28.03.2017 UHKASAKON ASETTAMINEN JANI KALLOJÄRVELLE, TERVOLA/ UHKASAKON TUOMITSEMINEN 232/11.03.02/2015 MELAYMP 17.03.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 150 Velvoitteen asettaminen rakennelman poistamiseksi tontilta, Harmaapaadentie 1b HEL 2019-001886 T 10 04 10 45-53-17-HAL Päätös Valvontakohde Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti pet puh

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti pet puh Ympäristölautakunta 138 11.10.2017 Ympäristön epäsiisteys Siivikkalassa 573/10.03.02/2017 YMPLTK 11.10.2017 138 YMPLTK 1.10.2013 123 Ympäristökatselmuksella 13.6.2013 tarkastusinsinööri Pek ka Pohjanen

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali Rakennuslautakunta 43 26.10.2011 Rakennuslautakunta 17 23.05.2012 Rakennuslautakunta 55 21.11.2012 Rakennuslautakunta 61 18.12.2012 Rakennuslautakunta 54 06.11.2013 Rakennuslautakunta 1 29.01.2014 Luvattoman

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 39 03.03.2015 58 14.04.2015 Juoksevan uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteella kiinteistölle

Lisätiedot

Valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen Ympäristölautakunta 68 29.09.2016 Valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen 131/11.03.04/2014 Ymplk 29.09.2016 68 Valmistelija ympäristönsuojelutarkastaja Osmo Koivistoinen,

Lisätiedot

HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS- KIINTEISTÖ

HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS- KIINTEISTÖ Ympäristölautakunta 20 16.04.2015 Ympäristölautakunta 29 04.06.2015 Tekninen lautakunta 43 16.08.2017 HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS-

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti pet puh

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti pet puh Ympäristölautakunta 123 01.10.2013 Ympäristölautakunta 201 17.12.2013 Ympäristölautakunta 66 13.05.2014 Ympäristölautakunta 126 07.10.2014 Ympäristölautakunta 83 10.05.2016 Kettunen Heikki /ympäristön

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(17)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(17) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(17) Rakennuslautakunta 20.05.2015 AIKA 20.05.2015 klo 17:30-18:02 PAIKKA Kaupungintalo, Haapamäen huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Uhkasakolla tehostetun velvoitteen asettaminen kiinteistölle piha-alueen siistimiseen

Uhkasakolla tehostetun velvoitteen asettaminen kiinteistölle piha-alueen siistimiseen Ympäristö- ja lupalautakunta 6 23.01.2018 Uhkasakolla tehostetun velvoitteen asettaminen kiinteistölle 895-434-9-13 piha-alueen siistimiseen 28/10.03.00/2018 YMPLL 22.11.2016 163 Asia Päätös sakon uhan

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 69 18.06.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta 98 17.09.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta 28 20.04.2016 Lausunnon antaminen Itä-Suomen hallinto-oikeudelle mainoslaitteiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 23.03.2017 Sivu 1 / 1 55 Uhkasakolla tehostetun velvoitteen asettaminen luvattomien, tilapäisten majoitusrakennusten poistamiseksi, kiinteistö 49-76-2-1, Siikajärventie 88-90 Valmistelijat

Lisätiedot

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

Pohjois-Suomen HAO:n päätösten tiedoksianto ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvoitteet. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökset:

Pohjois-Suomen HAO:n päätösten tiedoksianto ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvoitteet. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökset: Kaupunginhallitus 356 12.10.2015 Kaupunginvaltuusto 83 26.10.2015 Pohjois-Suomen HAO:n päätösten tiedoksianto ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvoitteet 731/01.01.01/2012 KHALL 12.10.2015 356 Pohjois-Suomen

Lisätiedot

32 25.02.2014 97 28.09.2015

32 25.02.2014 97 28.09.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 32 25.02.2014 97 28.09.2015 LAPIN ELY-KESKUKSEN OIKAISUVAATIMUS PURKULUVASTA TERVO ANNA-LIISA, KEMINMAA/ROVANIEMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ/HALLINTO-OIKEUDEN

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Teettämisuhan määrääminen täytäntöön pantavaksi / 778-424-9-57 / Simolantie 8, 77630 Lempyy / palaneen rakennuksen purkaminen ja

Lisätiedot

29 12.02.2014 136 03.09.2014 167 12.11.2014. Ympäristölupavelvoitteen raukeaminen, Nikkasen Konepaja Oy, 734-402-11-0

29 12.02.2014 136 03.09.2014 167 12.11.2014. Ympäristölupavelvoitteen raukeaminen, Nikkasen Konepaja Oy, 734-402-11-0 Rakennus- ja Rakennus- ja Rakennus- ja 29 12.02.2014 136 03.09.2014 167 12.11.2014 Ympäristölupavelvoitteen raukeaminen, Nikkasen Konepaja Oy, 734-402-11-0 2413/11.01.00.00.01/2013 Rakennus- ja 12.02.2014

Lisätiedot

Valvontakäynnillä todettiin, että rakennusten perustukset oli tehty ja oma ko ti ta lon alapohjan eristys sekä vesi- ja viemäriputket oli asennet

Valvontakäynnillä todettiin, että rakennusten perustukset oli tehty ja oma ko ti ta lon alapohjan eristys sekä vesi- ja viemäriputket oli asennet Ympäristö- ja lupalautakunta 178 18.11.2014 Ympäristö- ja lupalautakunta 185 11.12.2014 Rakennustyön keskeyttäminen, 895-19-16-6, Niitynlaidankuja 10 / Hallintopakkoasia/uhkasakon asettaminen 1241/10.03.00/2014

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 86 Asianro 3087/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 428-5-21 / luvaton laituri Rakennuslupainsinööri Antti Kankkunen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

23 17.02.2015 42 19.05.2015

23 17.02.2015 42 19.05.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 17.02.2015 42 19.05.2015 KATSELMUS KIINTEISTÖJEN KOTIRANTA 407-6:44 JA KEMINSEUTU 407-7:52 RAJALLA/LAUSUNTO VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE/VASTINE

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 37 15.03.2016 55 17.05.2016 UHKASAKON ASETTAMINEN TIMO KUJALALLE, LUVATTOMAT RAKENNUKSET KIINTEISTÖLLÄ 851-410-3-60, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91. MUUTOKSENHAKUKIELTO Liikelaitosten johtokunta :t 68, 69, 70, 72, 73, 74, 75, 76 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91. MUUTOKSENHAKUOHJE

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

69 23.06.2015 LAUSUNNON ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE JUKKA SUNISEN TEKEMÄÄN VALITUKSEEN LAUTAKUNNAN 24.3.2015 35 TEHTYYN PÄÄTÖKSEEN

69 23.06.2015 LAUSUNNON ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE JUKKA SUNISEN TEKEMÄÄN VALITUKSEEN LAUTAKUNNAN 24.3.2015 35 TEHTYYN PÄÄTÖKSEEN Rakennus- ja ympäristölautakunta 69 23.06.2015 LAUSUNNON ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE JUKKA SUNISEN TEKEMÄÄN VALITUKSEEN LAUTAKUNNAN 24.3.2015 35 TEHTYYN PÄÄTÖKSEEN 658/66.661/2011 RAKYMPLA 69 Kolikeskus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 557/ /2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 557/ /2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 18 Asianro 557/10.03.00/2012 Uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen / 20-4-5 / Varpukuja 1 / ylimääräisten maamassojen

Lisätiedot

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Toni Biaudetin valituksesta, Fattbo,

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Toni Biaudetin valituksesta, Fattbo, Rakennus- ja ympäristölautakunta 72 01.07.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta 85 04.09.2014 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Toni Biaudetin valituksesta, Fattbo,434-463-5-8 1014/10.03.02/2012 RAYML

Lisätiedot

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). VALITUSOSOITUS,

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

37 03.04.2018 52 08.05.2018 100 02.10.2018 7 05.03.2019 Uhkasakkomenettelyn purkaminen RAKYMP 03.04.2018 37 Kissakiven kiinteistöllä* * * * * sijaitseva asuinrakennus tuhoutui tulipalossa 4.1.2016. Tuhoutuneen

Lisätiedot

LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS

LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 17.11.2015, Savoy-teatteri Minna Mättö, rakennuslakimies, OTM, VT Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto 1 MILLOIN

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 9 Rakennuslautakunnan tilinpäätös

Sisällysluettelo. 9 Rakennuslautakunnan tilinpäätös Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Rakennuslautakunta 11.03.2015 Sisällysluettelo Sivu 9 Rakennuslautakunnan tilinpäätös 2014 3 10 Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle Turun hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK Ympäristölautakunta 26 21.02.2017 Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1:164 228/54.544/2016 YMPLTK 10.05.2016 74 Asia Alueellinen jätehuoltoviranomainen kehotti 23.2.2016 kiin

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Pöytäkirjan 144, 145, 146, 150, 151, 154, 156, 158, 160 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 144, 145, 146, 150, 151, 154, 156, 158, 160 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 144, 145, 146, 150, 151, 154, 156, 158, 160 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnallisteknisen rakennuskiellon jatkaminen Vappulan asemakaava-alueella/valitus

Kunnallisteknisen rakennuskiellon jatkaminen Vappulan asemakaava-alueella/valitus Kaupunkisuunnittelulautakunta 11 26.01.2017 Kaupunginhallitus 42 06.02.2017 Kaupunginhallitus 123 18.04.2017 Kunnallisteknisen rakennuskiellon jatkaminen Vappulan asemakaava-alueella/valitus 156/10.02.03/2017

Lisätiedot

Kiinteistöllä on lisäksi keskeneräinen asuin ra ken nus, jonka rakennuslupa on rauennut jo

Kiinteistöllä on lisäksi keskeneräinen asuin ra ken nus, jonka rakennuslupa on rauennut jo Ympäristölautakunta 140 11.10.2017 Ympäristön epäsiisteys ja luvaton varastoalue Metsäkyläntiellä 574/10.03.02/2017 YMPLTK 11.10.2017 140 12.12.2011 277 Ympäristökatselmuksella 1.6.2011 tarkastusinsinööri

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta Ympäristölautakunta 105 17.12.2015 Ympäristölautakunta 9 26.01.2016 Kaupunginhallitus 47 01.02.2016 Kaupunginhallitus 109 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 33 21.03.2016 Kaupunginhallitus 184 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1 4912/10.03.00/2012 209 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen kiinteistöllä varastoitavan merikontin poistamiseksi, 49-61-71-1, Viherkalliontie 8, 02710

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 34-190-1 / Savolanrannantie 33 / luvaton laituri Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske Ympäristölautakunta 5 20.01.2011 Ympäristölautakunta 14 08.02.2011 Ympäristölautakunta 13 05.02.2013 Ympäristölautakunta 24 12.03.2013 Ympäristölautakunta 15 04.03.2014 Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Uhkasakon asettaminen rakennuksen värin ennallistamisen laiminlyönnin johdosta

Uhkasakon asettaminen rakennuksen värin ennallistamisen laiminlyönnin johdosta Ympäristö- ja rakennuslautakunta Ympäristö- ja rakennuslautakunta 2 30.01.2019 15 27.02.2019 Uhkasakon asettaminen rakennuksen värin ennallistamisen laiminlyönnin johdosta 693/10.04.00/2018 Ympäristö-

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1 Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45

Lisätiedot

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 Ilmoitusasiat 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 1) Julkista hankintaa; asu mis- ja hoivapalveluita koskeva markki naoi keuden päätös

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 126 05.12.2013. 126 Asianro 5964/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 126 05.12.2013. 126 Asianro 5964/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 126 Asianro 5964/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 37-6-9 / Ratsupolku 3 / luvaton tontin käyttö Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle)

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 43 22.02.2017 59 22.03.2017 Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) RAKYL

Lisätiedot

Haetaan poikkeusta rakennusoikeuden vähäiselle ylitykselle (12 m 2 )

Haetaan poikkeusta rakennusoikeuden vähäiselle ylitykselle (12 m 2 ) Ympäristölautakunta 105 25.08.2015 AS OY JOUSITARHAN RAKENNUSLUPAHAKEMUS YMPLTK 105 Hakija As Oy Jousitarha C/Co Lemminkäinen Talo Oy Rauhankatu 11 A 20100 TURKU Rakennuspaikka: Kiinteistötunnus 577-493-0002-0044

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Rakennuslautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Rakennuslautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1 1442/10.03.00/2011 5 Aiemmalla päätöksellä asetetun uhkasakon käsittely ja uuden uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen luvattomasti rakennetun uudisrakennuksen

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 5. Rakennuslautakunta 07.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 5. Rakennuslautakunta 07.06.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 07.06.2012 Sivu 1 / 1 2596/10.03.00/2012 5 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen tilan siistimiseksi, 49-441-6-47, Uudenpellontie 9 (Uudenpellonkuja 4), 02860 Espoo Valmistelijat

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Luvaton maantäyttö Nevaksen kylässä kiinteistöllä RN:o 3:322 (KALLIORINNE) / Olovligt utfyllnad i Nevas, fastighet RN:r 3:322 (KALLIORINNE)

Luvaton maantäyttö Nevaksen kylässä kiinteistöllä RN:o 3:322 (KALLIORINNE) / Olovligt utfyllnad i Nevas, fastighet RN:r 3:322 (KALLIORINNE) Lupajaosto/Lovsektionen 240 18.08.2004 Lupajaosto/Lovsektionen 77 13.05.2009 Luvaton maantäyttö Nevaksen kylässä kiinteistöllä RN:o 3:322 (KALLIORINNE) / Olovligt utfyllnad i Nevas, fastighet RN:r 3:322

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 98 Asianro 7111/10.03.00.03/2017 Uhkasakon asettaminen kiinteistön ja rakennuksen siistimiseksi / 778-403-8-107 / Asemakatu 8, Suonenjoki Rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Valmistelija ympäristöpäällikkö Aapo Mäenpää:

Valmistelija ympäristöpäällikkö Aapo Mäenpää: Meri-Lapin Meri-Lapin Meri-Lapin 154 16.12.2014 61 16.06.2015 62 21.06.2016 LUVATON JURVANOJAN PERKAUS, TERVOLA 552/11.01.01/2014 MELAYMP 16.12.2014 154 Meri-Lapin on tehnyt 21.5.2014 päätöksen, jo ka

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUKIELTO Tekninen lautakunta :t 216, 217, 220, 224, 225, 227, 228 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 26 24.02.2016 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen

Lisätiedot

8 27.02.2014. Lausunnon antaminen Kuopion hallinto-oikeudelle asiakirjapyyntöä koskevassa valitusasiassa

8 27.02.2014. Lausunnon antaminen Kuopion hallinto-oikeudelle asiakirjapyyntöä koskevassa valitusasiassa Joensuun alueellinen jätelautakunta 8 27.02.2014 Lausunnon antaminen Kuopion hallinto-oikeudelle asiakirjapyyntöä koskevassa valitusasiassa 1464/14.06.00/2013 JATELK 8 Jätelautakunta on päättänyt kokouksessaan

Lisätiedot