Esteetön piha ja puutarha

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esteetön piha ja puutarha"

Transkriptio

1 Esteetön piha ja puutarha 1

2 Kun puhutaan esteettömyydestä, niin on kysyttävä: MITÄ OVAT ESTEET? On pitänyt oppia itse syömään ja kävelemään Oppia lukemaan, ajamaan polkupyörällä, hiihtämään ja luistelemaan Rajoja haetaan Puuhun pitää pystyä kiipeämään ja pianoa pitää osata soittaa Tämä tuntuu hupaisalta luettelolta. Onhan nämä kaikki varhaislapsuuteen liittyviä ylitettäviä kynnyksiä eli oppimisen vaiheita Kaikille nämä eivät kuitenkaan ole itsestään selvyyksiä Tilanne muuttuu aivan toiseksi jos syntymästä saakka on olemassa jokin liikuntarajoite tai jonkin aistin osittainenkin vajaatoiminta. Arjen elämistä ja toimintaa eri tavoin rajoittavia esteitä saattaa monelle tulla myöhemmässä elämässä Esteitä tulee erityisesti myös ikääntymisen myötä 2

3 ESTEIDEN HUOMIOIMINEN Henkilö jolla on jotain liikunnallisia tai toiminnallisia rajoitteita, ei saisi olla yksin. Kun olemme pienenä opetelleet ajamaan polkupyörällä, niin aloitetaan pienellä pyörällä, missä on apupyörät ja lisäksi äiti tai isä tai isoveli pitää alkumetreillä pyörästä kiinni. - Niin se alkaa. Apuvälineitä ja elämistä helpottavia ratkaisuja on kehitelty runsaasti. Ne on vaan otettava käyttöön. Ei pelkästään oman elämän helpottamiseksi, vaan myös kaikkien lähimmäistemme avuksi ja iloksi. 3

4 OHJEISTOA ON OLEMASSA Invalidiliitto ja useat vammaisjärjestöt ovat tuottaneet asiasta paljon informaatiota Myös rakennusmääräykset antavat ainakin ohjeita vaarojen poistamiseksi pihassa ja leikkipaikoilla. Kaikki polut eivät sovellu kaikille 4

5 ESTEETTÖMYYS PUUTARHASSA. Ehdottomasti paras esteettömyyden poistaja pihassa ja puutarhassa ole sinä itse! Auta ja ole tukena ja turvana sellaiselle lähimmäiselle, jolla on vaikeuksia liikkua tai muutoin nauttia pihapuutarhasta. Portaat ovat välttämättömät pienissäkin korkeuseroissa. Vähintään yhtä tärkeä turvallisuutta lisäävä on kaide. 5

6 Porrasaskelmien yhteyteen on tärkeää tehdä myös luiska pyörille, lastenvaunuille, rollaattorille ja pyörätuolille. 6

7 Eräässä palvelukodissa on käytävien reunat varustettu kaiteella. Kaide palvelee erityisesti kuurosokeita asukkaita. He voivat turvallisesti liikkua, tunnustella, haistella ja myös maistella kaiteen lähellä kasvavia kasveja/marjapensaita. 7

8 Jokaisen pitäisi päivittäin roikkua muutama hetki rekkitangossa. Se parantaa hartiaseudun verenkiertoa ja irrottaa lapoja. Se on tärkeää mm. paljon istumatyötä tekevälle. Kaikille tämä voimistelumuoto ei ole mahdollista. Varsinkin kerrostalopihaan voi pystyttää kaksi eri korkeudessa olevaa rekkiä. Matalampi palvelee lapsia ja esim. pyörätuolissa istuvaa. 8

9 Kasvimaan voi perustaa tasaiselle alueelle ja näkyvälle paikalle pihassa. Siihen on helppo tulla. Laatoitukset ja kateaineet pitävät paikan siistinä. Kylvökset voi tehdä hiukan kohotettuihin kasvilavoihin. Niissä hoitotoimet on paljon helpompi tehdä. Keskipiha- alue on kuitenkin suositeltavaa jättää kaikissa tilanteissa tyhjäksi, esim. nurmelle. 9

10 Kasvilavoja voi korottaa kulloisenkin tarpeen mukaan. Tasamaalla kitkeminen vaatii ketteryyttä. Pienikin istuintuki helpottaa tilannetta. 10

11 Luonnossa liikkuminen pitäisi olla mahdollista kaikille. Eväitten syöntitauko villissä puutarhassa. 11

12 Autohallin kannella kasvualustat kasvatetaan ylöspäin. Punaherukkapensaan marjat voi nauttia hyvinkin selkä suorana. Vastaistutettu omenapuu on jalostettu hillitty- kasvuiselle perusrungolle. Yleensäkin omenapuut tulisi pitää leikkaamalla niin matalakasvuisina, jotta omenat yltää keräämään suoraan puusta. 12

13 INVA- WC:t löytyvät nykyään aika hyvin ns. yleisistä tiloista. Tilaa esim. pyörätuolilla liikkuvalle on huomioitu kohtuullisen hyvin. Aina eivät arkkitehdit ja kalustesuunnittelijat ajattele asioita loppuun saakka. Miten sujuu bidee- suihkun käyttö tai miten ulottuu ottamaan wc- paperia? Tässä oikeanpuoleisessa kuvassa paperirulla on harvinaisen lähellä jos vaan kädet toimii. 13

14 Piha- ja puutarhatöissä tulee hiki. Silloin on paikallaan lämmittää sauna. Mutta miksi viranomaiset hyväksyvät yleisessäkin käytössä olevaan löylyhuoneeseen tällaiset portaat! Korkea keikkuva jakkara! 14

15 Meillä kaikilla on halu liikkua ja rajoja on kokeiltava. Kiitos! 15

ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY

ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY Kentän nimi: Selvityksen tekijät ja pvm: Tämän tarkistuslistan tavoitteena on helpottaa golfkenttien kenttätoimikuntien ja vastaavien työtä,

Lisätiedot

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA TAMMELAN SININEN REITTI 4 KM Tammelan sininen reitti alkaa Hämeen luontokeskuksen pihalta. Polun alku on melko leveä, mutta sen alussa on heti jyrkkä ylämäki, jota

Lisätiedot

Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6.

Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6. Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6.2016 Esteettömyystutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Invalidiliiton

Lisätiedot

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013 Esteettömyys korjausrakentamisessa TURVALLINEN KOTI AnuMontin 28.9.2013 Rakennusvalvonta Valtakunnalliset tavoitteet YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013 2017 v. 2011 yli 75v 89,6%

Lisätiedot

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11. Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.2013 Sisältö 1. Mitä on esteettömyys ja turvallisuus rakennetussa ympäristössä?

Lisätiedot

ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA

ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA ESTEETTÖMYYS: Perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin ja - asetukseen Omatoiminen asiointi, liikkuminen, harrastaminen ja osallistuminen on jokaisen oikeus Toimiva ja

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 Kunta: Iisalmi Päivämäärä: 9.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Pituuskaftevuus - 12 o/o

Pituuskaftevuus - 12 o/o 69 1O ORIVEDEN RYHMAKOTI 10.1 Piha-alueet 1a sisaankayn nit Rakennusten sisddnkaynnille johtavan tren kaltevuus on noin 12 % (kuva 1). Sisddnkdynnin edessa olevan pihan sivukaltevuus on noin 10-11 % (kuva

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C Kunta: Kuopio Päivämäärä: 4.1.2017 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

Museoiden esteettömyyden tarkistuslista

Museoiden esteettömyyden tarkistuslista Museoiden esteettömyyden tarkistuslista Tarkistuslista on tehty vuonna 2004. Se pohjautuu norjalaisen DELTA-senteretin Museot kaikille pohjoismaissa -projektin puitteissa kehittämään kartoituskaavakkeeseen.

Lisätiedot

Esteetön asuminen ja eläminen

Esteetön asuminen ja eläminen Esteetön asuminen ja eläminen HEA loppuseminaari 19.11.2013 Tuula Hämäläinen, lehtori Sanna Spets, lehtori Saimaan AMK Mitä on hyvä vanheneminen? Hyvä vanheneminen on kohtuullinen määrä sapuskaa, lämmintä

Lisätiedot

Järvenpää-talo. Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen. www.laurea.fi

Järvenpää-talo. Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen. www.laurea.fi Järvenpää-talo Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen www.laurea.fi Opasteet ja Ulkotilat Ulkotilat Esteetön sisäänkäynti Pysäköinti sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä 2 LI-paikkaa

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Sipusaaren seurakuntakoti

Sipusaaren seurakuntakoti Kesäkuu 2017 Sipusaaren seurakuntakoti Käyntiosoite: Sipusaarentie 31, 11120 Riihimäki Seurakuntakoti valmistui vuonna 1970. Rakennuksen suunnittelijana oli rakennusmestari Urho Lehtonen. Seurakuntakoti

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN NÄKÖKULMA JÄLKIASENNUSHISSIEN RAKENTAMISEEN. Lahden seudun rakennusvalvonta

RAKENNUSVALVONNAN NÄKÖKULMA JÄLKIASENNUSHISSIEN RAKENTAMISEEN. Lahden seudun rakennusvalvonta RAKENNUSVALVONNAN NÄKÖKULMA JÄLKIASENNUSHISSIEN RAKENTAMISEEN Lahden seudun rakennusvalvonta ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. ESTEETTÖMYYS: RakMk osat G1 ja F1 2. RAKENNUSLUPAMENETTELY 3. POISTUMISTURVALLISUUS: RakMk

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS

ESTEETTÖMYYSSELVITYS esteettömyysselvitys s. 1 / 7 (Mahdollinen kuva kohteesta) ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: _ Kunta: Päivämäärä: esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen nimi: Postinro ja

Lisätiedot

Käyttöturvallisuus portaat

Käyttöturvallisuus portaat Käyttöturvallisuus portaat Hirsitaloteollisuus ry:n Vuosikokousseminaari Anne Juopperi Porrasvalmistajat r.y Puheenjohtaja Porrasvalmistajat r.y Porrasvalmistajat ry on alun perin puuportaita valmistavien

Lisätiedot

Esteettömyyskartoituksia Järvenpään Kulttuuriluotsikohteissa maaliskuussa 2015

Esteettömyyskartoituksia Järvenpään Kulttuuriluotsikohteissa maaliskuussa 2015 Esteettömyyskartoituksia Järvenpään Kulttuuriluotsikohteissa maaliskuussa 2015 Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto r.y. Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea University of Applied Sciences 1 Sisältö Esteettömyyden

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka

Postinumero ja -toimipaikka SOMERON KAUPUNKI VAMMAISPALVELU Turuntie 46 B 31400 SOMERO VAIKEAVAMMAISEN KULJETUSPALVELU HAKEMUS/TARKISTUS Saapumispäivä.. Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun hakeminen Täyttäkää hakemuslomake

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj Kunta: Kuopio Päivämäärä: 2.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

Pertunmaan esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Pertunmaan esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Pertunmaan esteettömyyskierros 21.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Pertunmaan esteettömyyskierros 21.10.2013 klo 9.00 Osallistujat: Kyllikki Komulainen, Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 Kunta: Kuopio Päivämäärä: 24.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUS ESTEETTÖMYYS 28.9.2012

LIIKENNETURVALLISUUS ESTEETTÖMYYS 28.9.2012 LIIKENNETURVALLISUUS ESTEETTÖMYYS 28.9.2012 Sisältö Tällä kalvosarjalla kuvataan esteettömyyttä sekä sen ja liikenneturvallisuuden välistä suhdetta 1. Esteettömyyden perusta 2. Design for all -periaate

Lisätiedot

Tourism Service Development Luotsi Projekti

Tourism Service Development Luotsi Projekti Tourism Service Development Luotsi Projekti Järvenpää-talon teatteri Julia Lindholm, Tina Tran, Elisa Vanajas, Tu Linh Do www.laurea.fi Sisältö Projektin esittely ja tavoitteet Tutkimustulokset 1. Markkinointi

Lisätiedot

Esteettömyys uimahalleissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle

Esteettömyys uimahalleissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle Esteettömyys uimahalleissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle Hallintokunnat ja esteettömyyden tarve hanke 25.11.2008 Niina Kilpelä, Kynnys ry Oppaan lähtökohtia Hallintokunnat ja esteettömyyden

Lisätiedot

mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa viikossa Ei koskaan

mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa viikossa Ei koskaan Olotilakysely Käyttämäsi Parkinson-lääkkeet: Muut lääkkeet, joita otat säännöllisesti mg kertaa viikossa 1. Mieliala Oletko alakuloinen? Onko sinulla masennusta? Itkettääkö sinua ilman syytä? Ahdistaako

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Luontoreittien esteettömyyskartoitus

Luontoreittien esteettömyyskartoitus Luontoreittien esteettömyyskartoitus Evo, Hämeenlinna Evon alue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evon retkeilyalueella kulkijan käytössä on yhteensä noin 8500 hehtaarin suuruinen alue, jossa

Lisätiedot

Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön

Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön Nimi: Asiakkaalle kerrotaan, että Keuruun kaupungin vanhuspalvelut käyttää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallinnoimaa potilastietojärjestelmää, jossa on yhteiskäyttömahdollisuus. Keuruun vanhuspalveluiden

Lisätiedot

L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T

L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T TUOTE-ESITE 2014 Alumiinikynnykset Matalat alumiiniset kynnykset on helppo ylittää pyörätuolilla tai rollaattorilla, kokonaiskorkeus on 6 mm. Alumiiniset kynnykset ovat

Lisätiedot

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille 1 (5) VASTAUSOHJE Täytetty lomake pyydetään palauttamaan sähköpostin liitteenä osoitteeseen: esteeton.espoo@espoo.fi Tämän lomakkeen tarkoituksena

Lisätiedot

Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla rehtori Ville Laivamaa

Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla rehtori Ville Laivamaa Liikkuva koulu Lappeenranta Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla 3.2.2016 rehtori Ville Laivamaa Liikkuva Lappeen päiväkotikoulu Lappeen päiväkotikoulussa on varhaiskasvatuksen piirissä

Lisätiedot

Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo

Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo 1 Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE Pvm Kuntoutujan nimi: Sos.turvatunnus: Palveluntuottaja Kurssinumero: Kunta: Kotikäynti nro Kohdat 1-4

Lisätiedot

alueellaan, liikkumis ja Kohde: Päivänmäärä: 8.12.2010 S= vaativia toimenpiteitä

alueellaan, liikkumis ja Kohde: Päivänmäärä: 8.12.2010 S= vaativia toimenpiteitä Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta

Lisätiedot

OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE

OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE 1 OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE Tämä Ohje koskee vain niitä tamperelaisia esiintyjäryhmiä, jotka esiintyvät osana Puistokonserttisarjaa. Muille Laikunlavan käyttöönsä vuokranneille esiintyjille

Lisätiedot

Pasilan aseman esteettömyystarkastelu ja toimenpideohjelma

Pasilan aseman esteettömyystarkastelu ja toimenpideohjelma Pasilan aseman esteettömyystarkastelu ja toimenpideohjelma Sirpa Laitinen WSP LT-Konsultit Oy 1 Esteettömyystarkastelu ja toimenpideohjelma Pasilan asema 1. kerros Työryhmä: Sirpa Laitinen WSP LT-Konsultit

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 Kunta: Varkaus Päivämäärä: 13.12.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Kyselyyn vastataan ympäröimällä sopivin vaihtoehto.

Kyselyyn vastataan ympäröimällä sopivin vaihtoehto. Invalidiliiton 1 (7) Asiakaspalaute polikliinisesta fysioterapiasta Vastausohje Kyselyyn vastataan ympäröimällä sopivin vaihtoehto. A Taustatiedot 1 Sukupuoli 1 mies 2 nainen 2 Syntymäaika pp.kk.vvvv 3

Lisätiedot

MIKSI ESTEETTÖMYYTTÄ OSAKSI TAVALLISIA LEIKKIPUISTOJA?

MIKSI ESTEETTÖMYYTTÄ OSAKSI TAVALLISIA LEIKKIPUISTOJA? ESTEETTÖMYYS JA YHTEISÖLLISYYS LEHTORI HANNA HANNUKAINEN, SAMK MIKSI ESTEETTÖMYYTTÄ OSAKSI TAVALLISIA LEIKKIPUISTOJA? 1 ESTEETTÖMIÄ LEIKKI- VÄLINEITÄ TARVITSEVIEN LASTEN OMA TOIVE - Ei me haluta erillisiä

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Rakennetun ympäristön esteettömyys Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Fyysinen esteettömyys Jne. Tiedonsaannin esteettömyys Saavutettavuus

Lisätiedot

Aistituvalla ohjaajana Mia ja Taru

Aistituvalla ohjaajana Mia ja Taru Aistituvalla ohjaajana Mia ja Taru AISTITUPA Multisensorinen työ osana kuntoutusta Vaalijalan osaamis- ja tukikeskus VAALIJALA Vaalijala on savolainen toimija Itä-Suomessa neljän maakunnan alueella, joka

Lisätiedot

Vammaisneuvosto esittää, että sille annettaisiin mahdollisuus tehdä lausunnot kaikkiin suunniteltaviin rakennuksiin ja rakenteisiin.

Vammaisneuvosto esittää, että sille annettaisiin mahdollisuus tehdä lausunnot kaikkiin suunniteltaviin rakennuksiin ja rakenteisiin. KIRKKONUMMEN VAMMAISNEUVOSTO 14.5.2008 1(5) YHTEENVETO ESTEETTÖMYYSKIERROKSISTA Vammaisneuvosto kävi tutustumassa Kirkkonummen keskusta-alueen (23.5.2007), Masalan (13.9.2007) ja Veikkolan (29.5.2007)

Lisätiedot

Esteettömyys asuntorakentamisessa

Esteettömyys asuntorakentamisessa Esteettömyys asuntorakentamisessa Lisäkustannus vai hyvää suunnittelua? 1.9.2015 Rakennusfoorumi RTS Sampo Vallius arkkitehti SAFA, kehittämisarkkitehti Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen ESITYKSEN

Lisätiedot

Lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen tarvittavat apuvälineet ja niiden käyttö

Lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen tarvittavat apuvälineet ja niiden käyttö Lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen tarvittavat apuvälineet ja niiden käyttö Apuvälineiden käytön tavoitteena on tukea kuntoutujan itsenäistä selviytymistä leikkauksen jälkeen. Leikattua alaraajaa saa

Lisätiedot

TERVETULOA RESPECTAAN ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ. Juha Peltoniemi Respecta Oy 7.11.2013

TERVETULOA RESPECTAAN ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ. Juha Peltoniemi Respecta Oy 7.11.2013 TERVETULOA RESPECTAAN ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ Juha Peltoniemi Respecta Oy 7.11.2013 Respecta Respecta Oy tuottaa apuvälineisiin perustuvia tutkittuja ja yksilöllisiä palveluja, joiden tavoitteena on ihmisen itsenäisen

Lisätiedot

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa?

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Strategia => viraston tuloskortti => alueen toimintasuunnitelma Sanoista tekoihin Onko tuloskortin kirjaus näkynyt toimintana

Lisätiedot

Esteetöntä festivaalielämää

Esteetöntä festivaalielämää Teksti ja kuvat: Outi Salonlahti 8.10.2013 sivu 2 / 5 Useat rock-festivaalit ovat pyrkineet toiminnassaan siihen, että mahdollisimman monet voisivat nauttia tapahtuman tarjonnasta. Esimerkkejä alkaa ilahduttavasti

Lisätiedot

Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi

Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallinen kehittämisseminaari 2009 THL 29.10.2009 Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi Kirsti Pesola,

Lisätiedot

ESTEETÖN AMIS TYÖKIRJA

ESTEETÖN AMIS TYÖKIRJA Eskola, S., Korhonen, J., Lehtonen, A., Metsola, L. ja Ruuskanen, U. ESTEETÖN AMIS TYÖKIRJA Kohti kaikille yhteistä ammatillista oppilaitosta Työkirjan tarkoitus Kaikilla tulisi olla mahdollisuus perusopetuksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä

Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Yliarkkitehti Niina Kilpelä Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Mitä ja miksi? Esteettömyys on hyviä perusratkaisuja, jotka palvelevat mahdollisimman

Lisätiedot

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön

Lisätiedot

Teuvan esteettömyyskävelyn yhteenveto

Teuvan esteettömyyskävelyn yhteenveto Teuvan esteettömyyskävelyn 11.10.2017 yhteenveto Yleistä Esteetön ympäristö parantaa erityisesti iäkkäiden mahdollisuuksia omatoimiseen ja turvalliseen liikkumiseen. Iäkkäiden lisäksi esteettömästä ympäristöstä

Lisätiedot

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUUSAMOSSA - ONKO LIIKUNNALLA ROOLIA?

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUUSAMOSSA - ONKO LIIKUNNALLA ROOLIA? HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUUSAMOSSA - ONKO LIIKUNNALLA ROOLIA? KUUSAMON STRATEGIA 2021 VISIO Kaikkien aikojen Kuusamo, elinvoimainen edelläkävijä ja moniarvoinen pohjolan luontopääkaupunki

Lisätiedot

Ikäihmisen toimiva asuminen. Tarja Marjomaa TTS Työtehoseura

Ikäihmisen toimiva asuminen. Tarja Marjomaa TTS Työtehoseura Ikäihmisen toimiva asuminen Tarja Marjomaa TTS Työtehoseura Ikäihmisen toimiva asuminen Vanhuksilla usein toiminnan rajoitteita, kuten voimattomuutta, heikentynyttä liikkumis- ja koordinointikykyä, kumartumis-,

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYS RAKENNUSVALVONNAN PROSESSEISSA. Jaana Solasvuo esteettömyyskoordinaattori

ESTEETTÖMYYS RAKENNUSVALVONNAN PROSESSEISSA. Jaana Solasvuo esteettömyyskoordinaattori ESTEETTÖMYYS RAKENNUSVALVONNAN PROSESSEISSA Jaana Solasvuo esteettömyyskoordinaattori 28.3.2019 Esteettömyys - tavanomaista suunnittelua - hyvin suunnitellussa ja toteutetussa rakennuksessa kaikki tilat

Lisätiedot

Helsingin / TOP TEN alustavat esteettömyysohjeet

Helsingin / TOP TEN alustavat esteettömyysohjeet Helsingin / TOP TEN alustavat esteettömyysohjeet Hanna-Leena Rissanen Rakennusvalvonta PIENTALOT 2 Rakennukseen johtava kulkuväylä Ei koske omakotitaloa, paritaloa eikä kaupunkipientaloa, jos esteettömän

Lisätiedot

Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia

Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia Pirkanmaa Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia Pienet asiat merkitsevät paljon Aila Suoanttila 2015 2 1 JOHDANTO Tämän vertailulistan tarkoitus on auttaa vanhusta ja hänen omaisia valitsemaan

Lisätiedot

Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016

Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016 Perusraportti Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016 Kysely toteutettiin Webropol kyselytyökalun avulla ajanjaksolla15.8.-1.9.2016. Vastaajia oli 311. 1. Vastaajan sukupuoli 2. Vastaajan

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE

ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE ESTEETTÖMYYSOPAS MESSUVIERAILLE 2 ESTEETTÖMYYS MIKKELIN ASUNTOMESSUILLA Tämä esteettömyysopas on toteutettu Mikkelin Asuntomessujen tilauksesta. Esteettömyyskartoitus, kriteeristön kehitys ja raportin

Lisätiedot

Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013 klo 9.30 Osallistujat: Pirkko Ihanamäki, vanhusneuvosto Eeva-Liisa Luukkonen,

Lisätiedot

Sairaala näkövammaisen liikkumisympäristönä

Sairaala näkövammaisen liikkumisympäristönä Sairaala näkövammaisen liikkumisympäristönä Petra Hurme Fysioterapeutti YAMK, Näkövammaisten liikkumistaidonohjaaja, Hyks silmätautien kuntoutuspoliklinikka Tutkimuksen tausta Esteettömyyden profiloituminen

Lisätiedot

Invalidiliitosta. Invalidiliitto

Invalidiliitosta. Invalidiliitto Invalidiliitosta - täytti 70 vuotta 16.1.2008-165 jäsenyhdistystä ja 34 000 henkil öjäsentä - Tekee työtä yhteiskunnassa niin, ett ä toimiva arki mahdollistaa tuki - tai liikuntaelinvammaiselle ihmiselle

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Neuvokas perhe Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Sisältö: Ruoka ja syöminen lapsiperheessä. Liikkuminen lapsiperheessä. Ruutuaika ja sen mukanaan tuomat haasteet. Lapset opettelevat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2013 1 (5) historia Kaupunginhallitus 28.01.2013 104 Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: päättänee katsoa

Lisätiedot

KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa

KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa SAAVUTETTAVUUDEN ARVIOINNIN TARKASTELULISTA LUONNOLLISEN JA RAKENNETUN

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KÄVELE JA PYÖRÄILE PORVOOSSA

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KÄVELE JA PYÖRÄILE PORVOOSSA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KÄVELE JA PYÖRÄILE PORVOOSSA NÄE, KUULE, HAISTA, MAISTA Kävellessäsi tai pyöräillessäsi Näet enemmän ja tarkemmin: kasvit, eläimet, lumen, taivaan. Huomaat rakennusten

Lisätiedot

ERGONOMIA LAUKAAN OSASTOLLA

ERGONOMIA LAUKAAN OSASTOLLA ERGONOMIA LAUKAAN OSASTOLLA TOIMINTA OSASTOLLA ENNEN TURO-PROJEKTIA Henkilökunnalla ei ollut ergonomista osaamista Potilaita hoidettiin enemmän/ pidempään vuoteessa. Tehtiin enemmän potilaan puolesta asioita.

Lisätiedot

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA Toimivuutta ja turvallisuutta asumiseen helposti poistettavat esteet seminaari Hyvä Ikä messut, Tampere 25.9.2014, ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT IKÄÄNTYNYT HALUAA ASUA:

Lisätiedot

Esteettömyyttä kenen ehdoilla?

Esteettömyyttä kenen ehdoilla? Käyttäjälähtöinen sairaalatila toiveista toteutukseen Seinäjoki 11.2.2010 Esteettömyyttä kenen ehdoilla? ( SAFA Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti projektipäällikkö, Vanhustyön keskusliitto, KÄKÄTE-projekti

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu 52 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kvartti-malli MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN VANHEMMUUS Tavoitteena: - vanhemmat pohtivat vanhemmuutta

Lisätiedot

Hyviä käytänteitä yhdenvertaisuuden parantamiseksi luontokohteilla

Hyviä käytänteitä yhdenvertaisuuden parantamiseksi luontokohteilla Hyvät käytänteet 1 (6) Hyviä käytänteitä yhdenvertaisuuden parantamiseksi luontokohteilla Ennakkotieto Yhdenvertaisen luontoliikunnan edistämisessä ennakkotieto on äärimmäisen tärkeässä asemassa. Luontokohteesta

Lisätiedot

Korjausneuvonta. Vanhustyön keskusliitto

Korjausneuvonta. Vanhustyön keskusliitto Korjausneuvonta Vanhustyön keskusliitto VANHUSTYÖN KESKUSLIITON KORJAUSNEUVONTA Valtakunnallinen korjausneuvojaorganisaatio 15 alueellista korjausneuvojaa Ikäihmisten asunnonmuutostöiden neuvontapalvelut

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS-RAPORTTI 2010 HAUKIPUTAAN KUNNAN KIINTEISTÖISTÄ

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS-RAPORTTI 2010 HAUKIPUTAAN KUNNAN KIINTEISTÖISTÄ ESTEETTÖMYYSKARTOITUS-RAPORTTI 2010 HAUKIPUTAAN KUNNAN KIINTEISTÖISTÄ TYÖRYHMÄ: Haukiputaan vammaisneuvosto Anne Rekilä Marjatta Kamula Pirkko Kauppi Pirkko Tähtelä Terttu Tammia Seija Halonen Haukiputaan

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

LAPSET Tuotekuvasto

LAPSET Tuotekuvasto Orthex Group LAPSET TM Tuotekuvasto 2-2018 Kotimaista laatua kaikki Orthexin lastentuotteet valmistetaan Suomessa. TESTATUSTI TURVALLISTA Orthex Group on Pohjoismaiden johtava kodin käyttötavaroiden valmistaja,

Lisätiedot

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Turvallinen Lappeenranta Lappeenrannan strategian tavoite v. 2028 VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia

Lisätiedot

Asumisen ympäristövaikutukset

Asumisen ympäristövaikutukset 1 Asumisen ympäristövaikutukset Energiankulutus: lämmitys, sähkö ja lämmin vesi Veden kulutus Ostostavat ja hankinnat Rakentaminen, remontointi ja kunnossapito Jätehuolto: lajittelu ja kompostointi 2 Energiankulutus

Lisätiedot

Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013 klo 13.00 Osallistujat: Hannu Lakka, Mäntyharjun kunta Kyllikki Komulainen,

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Esteettömyys terveysasemilla

Esteettömyys terveysasemilla Esteettömyys terveysasemilla opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle Hallintokunnat ja esteettömyyden tarve hanke 14.11.2007 Niina Kilpelä, Kynnys ry Oppaan lähtökohtia Hallintokunnat ja esteettömyyden

Lisätiedot

ESTE Työpaikan esteettömyyden arviointi

ESTE Työpaikan esteettömyyden arviointi ESTE Työpaikan esteettömyyden arviointi Arviointilomake Taustatiedot Nimi Ikä v Ammatti Työpaikka Työpaikan osoite Puhelin Sähköposti Keskeiset työtehtävät Päivämäärä ja arvioija / 20 Toimintarajoitteet

Lisätiedot

Esteettömyyskartoitus Tarjouksesta toteutukseen

Esteettömyyskartoitus Tarjouksesta toteutukseen Esteettömyyskartoitus Tarjouksesta toteutukseen Hyvä Ikä 2016 tapahtuma Esteettömyyskartoittajien tapaaminen Johanna Hätönen, Kynnys ry Esteettömyyskartoitus Tarjouksesta toteutukseen Tilaajan yhteydenotto

Lisätiedot

KULTTUURIKOHTEIDEN ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA

KULTTUURIKOHTEIDEN ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA KULTTUURIKOHTEIDEN ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA Tarkistuslista on tehty vuonna 2004. Se on tarkoitettu avuksi kulttuurikohteen saavutettavuuden arvioimiseen etenkin liikkumis- tai toimimisesteisten ihmisten

Lisätiedot

Linna kiinteistön esteettömyyden kartoitus. Havainnoista muutoksiin esteettömyyden edistäminen Linnassa

Linna kiinteistön esteettömyyden kartoitus. Havainnoista muutoksiin esteettömyyden edistäminen Linnassa Linna kiinteistön esteettömyyden kartoitus Havainnoista muutoksiin esteettömyyden edistäminen Linnassa Ulkotilat Opasteet sisäänkäynneille u Sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä puuttuivat opasteet

Lisätiedot

Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015

Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015 Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille 2015 Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015 Kangasalan kestävän liikenteen toiminta Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma hyväksyttiin kunnanhallituksessa

Lisätiedot

APU-TUOTE KYLPYHUONEET

APU-TUOTE KYLPYHUONEET APU-TUOTE KYLPYHUONEET SKANDINAAVISTA SUUNNITTELUA, TEKNISTÄ OSAAMISTA JA HELPPOKÄYTTÖISYYTTÄ www.aputuote.fi ROPOX SWING PESUALLAS JA TELAKKA Altaan muoto, liikkuvuus ja koko varmistavat, että istuvalla

Lisätiedot

Korjausneuvonta. Vanhustyön keskusliitto

Korjausneuvonta. Vanhustyön keskusliitto Korjausneuvonta Vanhustyön keskusliitto VANHUSTYÖN KESKUSLIITON KORJAUSNEUVONTA Valtakunnallinen korjausneuvojaorganisaatio 15 alueellista korjausneuvojaa Sotainvalidien ja veteraanien asunnonmuutostöiden

Lisätiedot

Kun kaiken keskiössä on ihminen tukiasumisen merkityksestä

Kun kaiken keskiössä on ihminen tukiasumisen merkityksestä Kun kaiken keskiössä on ihminen tukiasumisen merkityksestä Diakoniajohtaja Otto Savolainen, Seinäjoen alueseurakunta puheenvuoro 7.9.2016 kriminaalipoliittisessa asuntopäivässä. 1 Sama matkalla olemisen

Lisätiedot

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI 1 (11) Fysioterapia Sairaalantie 11, 42100 Jämsä puh: 040-482 6066 POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI 2 (11) YLEISTÄ Polven tekonivelleikkauksessa polvinivelen kuluneet nivelpinnat korvataan

Lisätiedot

Veijo Notkola, projektin johtaja Harri Lindblom, esteettömyysasiantuntija

Veijo Notkola, projektin johtaja Harri Lindblom, esteettömyysasiantuntija Esteetön ja yhdenvertainen Golfympäristö hanke esteettömän Golfympäristön edistämiseksi ja selvitys esteettömyydestä Golfkentillä Suomessa vuosina 2016-2018. Suomen HCP Golf Ry Veijo Notkola, projektin

Lisätiedot

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita! Liiku, osallistu ja voita! Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n t ovat helmikuu ja syyskuu. Tavoitteena on saada VAU:n jäsenet kuntoilun pariin niin talvella kuin syksylläkin. Raikkaista syys- ja

Lisätiedot

Polkuharjoituslaite Käyttöohje

Polkuharjoituslaite Käyttöohje Polkuharjoituslaite Käyttöohje Sisältö Turvallisuudesta huomioitavaa 2 Hajotuskuva ja osaluettelo. 3 Harjoittelu.. 4 Turvallisuudesta huomioitavaa Lue kaikki ohjeet ennen kuin alat käyttää laitetta. Säilytä

Lisätiedot

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa

Lisätiedot

HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013

HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 Course measurement data sheet Course name: HCR tarkistusmittaus Date: 19.5.2013 Measurer: Kari Ristanen Time: 15:18 start 18:25 end Temperature: 22 20

Lisätiedot

RAKENNETUN YMPÄRISTÖN ESTEETTÖMYYS Yhteenveto kansalaistutkimuksen tuloksista

RAKENNETUN YMPÄRISTÖN ESTEETTÖMYYS Yhteenveto kansalaistutkimuksen tuloksista RAKENNETUN YMPÄRISTÖN ESTEETTÖMYYS Yhteenveto kansalaistutkimuksen tuloksista Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Invalidiliitto teetti alkuvuonna 2016 tutkimuksen kansalaisten asenteista rakennetun

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4. 3 Kajaanin taidemuseon esteettömyys 5. 4 Uusi kaupunkistrategia 6

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4. 3 Kajaanin taidemuseon esteettömyys 5. 4 Uusi kaupunkistrategia 6 PÖYTÄKIRJA 1 Pöytäkirja 5/2018 Aika klo 13:00 14:49 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Kekkonen 3 krs. Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus 4 3 Kajaanin

Lisätiedot