HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA
|
|
- Marja Lattu
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä hakija) palkan takaisinperintää koskevan kohtuullistamisvaatimuksen. Samalla terveyslautakunta päätti kuitenkin myöntää hakijalle maksuaikaa saakka sekä määrätä, että takaisinperittävästä palkasta ei peritä viivästyskorkoja, jos hakija maksaa palkan takaisin mennessä. Perustelut: Työnantajalla on ns. perusteettoman edun takaisinpalauttamista koskevien periaatteiden nojalla oikeus palkan takaisinperimiseen. Näin on lähtökohtaisesti vaikka palkka olisi maksettu virheellisesti kaupungin työntekijän virheen tai laiminlyönnin seurauksena. Voimassa olevan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan työntekijällä on saman kalenterivuoden aikana oikeus saada sairausloman ajalta varsinainen palkkansa 60 kalenteripäivän ajalta ja sen jälkeen kaksi kolmasosaa varsinaisesta palkastaan 120 kalenteripäivän ajalta. Kun työntekijälle on työsuhteen perusteella myönnetty toistaiseksi työkyvyttömyyseläke tai määräajaksi kuntoutustuki, ei hänelle myönnetä sairauslomaa enää palkallisena siitä alkaen, kun hänen ehdoton oikeutensa palkan saamiseen sairausloman ajalta on päättynyt. KVTES:n mukaan ehdoton oikeus palkalliseen sairauslomaan päättyy kalenterivuoden vaihtumisesta riippumatta sen jälkeen, kun eläketapahtumaan tai määräaikaiseen kuntoutustukeen johtaneen sairauden perusteella on myönnetty palkallista sairauslomaa yhteensä 180 kalenteripäivän ajalta. Kalenterivuoden vaihtuminen ei tällöin oikeuta täyteen palkkaan. Henkilöstökeskus on antanut asiasta ohjeen kaupungin virastoille ja liikelaitoksille.
2 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ Hakijan esittämistä kaikista väitteistä taloushallintopalvelun (talpan) palkanlaskenta on antanut yksityiskohtaiset lausunnot ja Lausuntojen mukaan talpan palkkasihteeri lähetti päivätyn laskelman liikaa maksetusta palkasta. Laskelmassa mainitaan, että takaisinperinnän perusteena on määräaikainen kuntoutustuki, mikä on myönnetty lukien. Vm. tieto on laskelmassa ilmoitettu väärin ja tiedosta on aiheutunut väärinkäsitys, mutta ei virhettä esim. takaisin perittävän summan suuruuteen eikä siihen, miltä ajalta takaisin perittävä summa on kertynyt. Lausuntojen mukaan Kevan päätöksessä todetaan, että kuntoutustuki myönnettiin hakijalle alkaen määräaikaisena saakka. Hänen kohdallaan kuntoutustukeen johtanut sama sairaus alkoi ja siitä aloitettiin sairauden perusteella maksettujen palkkaetujen tarkistaminen. 180 päivän palkkaedut täyttyivät Asiassa ei ole esitetty näyttöä, että takaisinperittävän palkan määrä olisi virheellinen. Työnantajalla on tämän takia ns. perusteettoman edun takaisinpalauttamista koskevien periaatteiden nojalla oikeus hakijan palkan yhteensä bruttona 7957,84 euroa ja nettona 6493,60 euroa takaisinperimiseen. Perintä on nettona voimassa asti, jonka jälkeen saatava siirtyy bruttoperintään. Hakijan esittämän selityksen mukaan hän on palkkatyössä ja esitettyjen palkkakuittien perusteella hänen voidaan katsoa olevan myös maksukykyinen. Kokonaisuus huomioon ottaen on kuitenkin kohtuullista myöntää hakijalle maksuaikaa saakka ja luopua viivästyskoroista, mikäli hän maksaa palkan takaisin mennessä. Pöytäkirjanote asianomaiselle oikaisuvaatimusohjein (liitteenään taloushallintopalvelun palkanlaskennan lausunnot), kotihoidolle sekä taloushallintopalvelun palkanlaskennalle (Kiikonen). Päätösehdotus Terveyslautakunta päättänee hylätä tämän henkilön (jäljempänä hakija) palkan takaisinperintää koskevan kohtuullistamisvaatimuksen. Samalla terveyslautakunta päättänee kuitenkin myöntää hakijalle maksuaikaa saakka sekä määrätä, että takaisinperittävästä
3 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ palkasta ei peritä viivästyskorkoja, jos hakija maksaa palkan takaisin mennessä. Perustelut: Työnantajalla on ns. perusteettoman edun takaisinpalauttamista koskevien periaatteiden nojalla oikeus palkan takaisinperimiseen. Näin on lähtökohtaisesti vaikka palkka olisi maksettu virheellisesti kaupungin työntekijän virheen tai laiminlyönnin seurauksena. Voimassa olevan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan työntekijällä on saman kalenterivuoden aikana oikeus saada sairausloman ajalta varsinainen palkkansa 60 kalenteripäivän ajalta ja sen jälkeen kaksi kolmasosaa varsinaisesta palkastaan 120 kalenteripäivän ajalta. Kun työntekijälle on työsuhteen perusteella myönnetty toistaiseksi työkyvyttömyyseläke tai määräajaksi kuntoutustuki, ei hänelle myönnetä sairauslomaa enää palkallisena siitä alkaen, kun hänen ehdoton oikeutensa palkan saamiseen sairausloman ajalta on päättynyt. KVTES:n mukaan ehdoton oikeus palkalliseen sairauslomaan päättyy kalenterivuoden vaihtumisesta riippumatta sen jälkeen, kun eläketapahtumaan tai määräaikaiseen kuntoutustukeen johtaneen sairauden perusteella on myönnetty palkallista sairauslomaa yhteensä 180 kalenteripäivän ajalta. Kalenterivuoden vaihtuminen ei tällöin oikeuta täyteen palkkaan. Henkilöstökeskus on antanut asiasta ohjeen kaupungin virastoille ja liikelaitoksille. Hakijan esittämistä kaikista väitteistä taloushallintopalvelun (talpan) palkanlaskenta on antanut yksityiskohtaiset lausunnot ja Lausuntojen mukaan talpan palkkasihteeri lähetti päivätyn laskelman liikaa maksetusta palkasta. Laskelmassa mainitaan, että takaisinperinnän perusteena on määräaikainen kuntoutustuki, mikä on myönnetty lukien. Vm. tieto on laskelmassa ilmoitettu väärin ja tiedosta on aiheutunut väärinkäsitys, mutta ei virhettä esim. takaisin perittävän summan suuruuteen eikä siihen, miltä ajalta takaisin perittävä summa on kertynyt. Lausuntojen mukaan Kevan päätöksessä todetaan, että kuntoutustuki
4 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ myönnettiin hakijalle alkaen määräaikaisena saakka. Hänen kohdallaan kuntoutustukeen johtanut sama sairaus alkoi ja siitä aloitettiin sairauden perusteella maksettujen palkkaetujen tarkistaminen. 180 päivän palkkaedut täyttyivät Asiassa ei ole esitetty näyttöä, että takaisinperittävän palkan määrä olisi virheellinen. Työnantajalla on tämän takia ns. perusteettoman edun takaisinpalauttamista koskevien periaatteiden nojalla oikeus hakijan palkan yhteensä bruttona 7957,84 euroa ja nettona 6493,60 euroa takaisinperimiseen. Perintä on nettona voimassa asti, jonka jälkeen saatava siirtyy bruttoperintään. Hakijan esittämän selityksen mukaan hän on palkkatyössä ja esitettyjen palkkakuittien perusteella hänen voidaan katsoa olevan myös maksukykyinen. Kokonaisuus huomioon ottaen on kuitenkin kohtuullista myöntää hakijalle maksuaikaa saakka ja luopua viivästyskoroista, mikäli hän maksaa palkan takaisin mennessä. Esittelijä Palkan takaisinperintä koskeva päätös Vuonna 2009 hakijalle maksettiin liikaa palkkaa bruttona 7 957,84 euroa. Hakijalle on lähetetty päätös palkan takaisinperinnästä yhteensä bruttona 7957,84 euroa ja nettona 6493,60 euroa. Perusteena on, että määräaikainen kuntoutustuki on myönnetty työntekijälle alkaen. Kuntoutustukeen johtavan sairauden perusteella sairasajan palkkaetuudet päättyvät Perintä on nettona voimassa asti, jonka jälkeen saatava siirtyy bruttoperintään. Palkan takaisinperintää koskeva vaatimus Hakija on tehnyt terveyskeskukseen saapuneen esityslistan tämän asian liitteenä numero 1 olevan palkan takaisinperintää koskevan vaatimuksen. Kohtuullistamisvaatimus koskee hänelle vuonna 2009 liikaa maksettua palkkaa. Taloushallintopalvelun lausunnot Taloushallintopalvelun palkanlaskenta on antanut hakijan palkan takaisinperintää koskevasta päätöksestä esityslistan tämän asian
5 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ liitteenä olevat lausunnot ja Lausunnot ovat esityslistan tämän asian liitteinä numerot 2 ja 3. Toimitusjohtajan kannantotot Terveystoimen johtosäännön 6.1 :n 13-kohdan mukaan lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty, myöntää vapautus virastolle tulevan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta sekä hyväksyä perusteet, joiden mukaan viranhaltija myöntää vapautuksen. Terveyslautakunta päätti , 259, että toimitusjohtaja ja osastopäällikkö päättää yksittäistapauksessa vapautuksen myöntämisestä terveysvirastolle tulevan enintään 4000 euron suuruisen maksun, pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävää maksua lukuun ottamatta, korvauksen ja muun vastaavan saatavan suorittamisesta kukin välittömästi johdettavaan olevan toiminnan yhteydessä syntyneiden maksujen, korvausten ja muiden saamisten osalta ja toimitusjohtaja silloin, kun maksu, korvaus tai muu saatava on syntynyt vähintään kahden osaston toiminnasta. Lisätiedot: Komulainen Joni, hallintolakimies, puhelin LIITE Salassa pidettävä liite JulkL kohta
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 195 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2011-275 Esityslistan asia TJA/26 TJA Terveyslautakunta päätti kohtuullistaa tämän päätöksen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 31.5.2011
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2011 1 196 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2011-210 Esityslistan asia TJA/27 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (5) 304 Liikaa maksetun palkan takaisinperintää koskeva oikaisuvaatimus HEL 2016-003359 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti muuttaa lastensuojelun sosiaalityön
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 330 OIKAISUVAATIMUS PALKAN TAKAISINPERINTÄÄ KOSKEVASTA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1542 Esityslistan asia TJA/16 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 274 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1366 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 329 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-2214 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 247 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-884 Esityslistan asia TJA/29 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 20 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2012-013496 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hyväksyä kehittämisjohtajan päätöksestä 22.10.2012, 346 tehdyn
Oikaisuvaatimus henkilöstöjohtajan tekemästä päätöksestä, palkan takaisinperintä
Kunnanhallitus 83 21.03.2016 Oikaisuvaatimus henkilöstöjohtajan tekemästä päätöksestä, palkan takaisinperintä 97/01.02.00/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 83 Vt. henkilöstöjohtaja on päätöksellään 8.2.2016
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) 306 Vahingonkorvausvaatimus HEL 2012-014354 T 03 01 00 Päätös päätti, että As Oy Helsingin Professorin aukiolle korvataan kotihoidon hallinnasta kadonneen avaimen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.11.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 313 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN Terke 2010-2050 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2011 1 134 LAUSUNTO KIRJEESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON MAKSUKATOSTA Terke 2011-284 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti antaa kirjeestä kaupunginhallitukselle
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 36 MUUTOSVAATIMUS PERUUTTAMATTOMASTA VASTAANOTTOAJASTA PERITTÄVÄÄ MAKSUA KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2587 Esityslistan asia TJA/36 TJA Terveyslautakunta päätti
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 38 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2007-2358 Esityslistan asia TJA/38 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä potilas)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Palkan takaisinperintä, pelastuslaitos HEL 2016-010031 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti periä palomies ********** takaisin tälle perusteetta maksettua
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2010 1 354 30.11.2010 pöydälle pantu asia OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-2387 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 104 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2009-2678 Esityslistan asia TJA/14 TJA Terveyslautakunta päätti toimitusjohtajan esityslistalla esittämin perusteluin, ettei tämän
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 115 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2030 Esityslistan asia TJA/11 TJA Terveyslautakunta päätti hyväksyen tämän päätöksen liitteessä mainitun
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 17.8.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 241 OIKAISUVAATIMUS TERVEYSKESKUSMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-1165 Esityslistan asia TJA/23 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 333 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2498 Esityslistan asia TJA/19 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun
Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16, liikaa maksettujen kilometrikorvausten takaisinperintä HEL 2016-007457 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2010 1 282 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-1722 Esityslistan asia TJA/7 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 12.4.2011
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 116 OIKAISUVAATIMUS VAHINGONKORVAUSVAATIMUKSESTA Terke 2011-194 Esityslistan asia TJA/12 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 107 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-4 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun
c) 6 viikkoa, kun osa-aikaistaminen tai irtisanominen taikka lomauttaminen yli 90 päiväksi ilmeisesti kohdistuu yli 10 työntekijään.
1 (7) KUNNALLINEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS 2005 2007 3 TYÖNTEKIJÄN LOMAUTTAMINEN 1 Yleistä Työntekijän lomauttaminen määräytyy kulloinkin voimassa olevan työsopimuslain säännösten mukaisesti
Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 06.03.2017 Sivu 1 / 1 949/2017 01.02.01 66 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä Valmistelijat / lisätiedot: Sanni Kotilainen, puh. 046 877 2870 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 37 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Harju, puh. 046 877 2591 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 Kaupunginhallitus 37 19.1.2015 42 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä (Pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot:
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 71 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS NIMEN JULKAISEMISESTA TERVEYSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTALLA Terke 2011-22 Esityslistan asia TJA/6 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11, liikaa maksetun palkan takaisinperintä HEL 2016-005678 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle liikaa maksetut
Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/
Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätösehdotus Perustelut päättää hylätä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 16.06.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) 225 Oikaisuvaatimus autopaikkavuokrien korvaamista koskevasta viranhaltijapäätöksestä HEL 2015-000537 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Vallilan terveysaseman
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 7 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä vahingonkorvausasiassa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 64/2014 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 471 Vahinkoilmoitus kotihoidon anastetusta polkupyörästä HEL 2014-012241 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö päätti merkitä tiedoksi eteläisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) 316 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.1.2012 51 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-010439 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/1 13.12.2011
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) 672 Oikaisuvaatimus katu- ja puisto-osaston toimistopäällikön päätöksestä 1.6.2011 438 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-000843 T 03 01 00 HKR 2011-1151 Päätös
3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,
HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin
HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto 15.9.2015
HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 Jakelussa mainituille SAIRAUS- JA TYÖTAPATURMALOMAT Tämä ohje korvaa kaupunginkanslian henkilöstöosaston 23.6.2014 antaman ohjeen sairaus ja työtapaturmalomista. Ohjeen kohta
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE P76 1 TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE P76 1 28 HANKINTAVALTUUKSISTA PÄÄTTÄMINEN Terke 2009-25 Esityslistan asia TJA/11 päätti terveystoimen johtosäännön 6 :n 6 kohdan perusteella kumoten samalla asiassa 31.5.2005,
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 35 MUUTOSVAATIMUS PERUUTTAMATTOMASTA VASTAANOTTOAJASTA PERITTÄVÄÄ MAKSUA KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2721 Esityslistan asia TJA/35 TJA Terveyslautakunta päätti
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) 9 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2013-012080 T 03 01 00 Päätös päätti hyväksyä ********** oikaisuvaatimuksen varhaiskasvatusjohtajan päätöksestä
HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009
3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen
1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely
(Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000578 T 02 05 01 00 Päätös päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (13) 222 Tietokeskuksen johtosäännön ajantasaistaminen HEL 2011-004373 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä tietokeskuksen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 51 OIKAISUVAATIMUS JOHTAVAN YLIHAMMASLÄÄKÄRIN VIRAN TÄYTTÄMISPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2008-116 Esityslistan asia TJA/11 TJA Terveyslautakunta päätti toimitusjohtajan esittämin
Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa
17.05.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 100 Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (5) 397 Sosiaali- ja terveysviraston viranhaltijoiden päätösten ottovalvonnan muuttaminen HEL 2014-013172 T 00 01 00 Päätös päätti kumoten kaupunginhallituksen sosiaali-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (6) 328 Painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelu ja hankinta HEL 2015-006533 T 02 08 01 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun ja esityslistalla
Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.12.
Helsingin kaupunki Esityslista 41/2016 1 (5) 7 Palvelukokonaisuuksien johtajien virkojen perustaminen ja täyttömenettely sekä sosiaali- ja terveysviraston osastopäälliköiden virkojen virkanimikkeiden muuttaminen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveysjaosto Stj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (8) 17 Sosiaali- ja terveysviraston viranhaltijoiden päätösten ottovalvonta HEL 2012-017090 T 00 01 00 Päätös päätti, että sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisten
Järvenpää Pöytäkirja 26/ ( 9) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen
Järvenpää Pöytäkirja 26/2018 1 ( 9) Aika 18.12.2018, klo 15:30-17:32 Paikka Jä rvenpä ä - talo, Aino- kabinetti Käsitellyt asiat 111 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen
KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos
KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos 08.02.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.02.2018 Marja Lehtonen/Riitta Rautiainen KVTES Liite 12 Palkan korotukset Sopimusta sovelletaan omassa kodissa työskenteleviin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 190 Vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) 62 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä
NAANTALIN KAUPUNKI Luottamustointen palkkio- ja matkustussääntö alkaen
NAANTALIN KAUPUNKI Luottamustointen palkkio- ja matkustussääntö 1 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (8) 66 Selitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle toimenpiteistä yksilöhuollon oikaisuvaatimusten käsittelyaikojen lyhentämiseksi HEL 2016-009750 T 05 00 01 ESAVI/7439/05.06.02/2016
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 63 Vahingonkorvausvaatimus pysäköintivirhemaksusta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta HEL 2015-013335 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö
HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA
HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 35 09.06.2015 LINJAJOHTAJA MIKA NUUTILAN OIKAISUVAATIMUS HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TALOUSJOHTAJAN TEKEMÄSTÄ PERUSTEETTOMASTI MAKSETUN PALKAN TAKAISINPERINTÄÄ JA HENKILÖKOHTAISEN
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 11.02.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 190 Oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveysviraston perhepalvelujen johtajan viran täyttämisestä HEL 2012-014880 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä esityslistalta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2016 1 (6) 437 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 5.4.2016 129 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-000270 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä lautakunnan päätöksestä
45 Henkilökohtaisen avun taloudellisen tuen korotus ja työaikakorvausten tarkistaminen (Yhteistoiminta-alueen asia)
Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 45 Henkilökohtaisen avun taloudellisen tuen korotus ja työaikakorvausten tarkistaminen (Yhteistoiminta-alueen asia) TRE:890/05.01.00/2017 Valmistelija / lisätiedot:
Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen johtosäännöksi
Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen johtosäännöksi 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi Toimiala 1 Helsingin kaupungin sosiaali-
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
2 05 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2008 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunta ja sen alainen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 60 LAUSUNTO ALOITTEESTA TULOKSELLISUUSERÄN KOHDENTAMISESTA Terke 2010-3122 Esityslistan asia TJA/20 TJA lausunnon: Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 10 oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000560 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hylätä Suomen Punaisen Ristin Helsingin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Vahingonkorvausvaatimus autolle tapahtuneesta vahingosta HEL 2016-013907 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä ********** vahingonkorvausvaatimuksen
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 361 Vahinkoilmoitus ja korvausvelvollisuudesta vapauttaminen HEL 2013-015275 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö päätti merkitä tiedoksi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (5) 4 Sosiaali- ja terveyslautakunnan kevätkauden kokousajat ja pöytäkirjan nähtävänäpito HEL 2013-000916 T 00 00 02 Päätös päätti esittelijän muutosesityksen mukaisesti
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 1 Vison Alliance Partners Oy:n tekemä hankintaoikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä, 10.12.2013 526, koskien infrahankkeiden projektinjohtopalveluiden
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (5) 579 Lausunto Etelä-Suomen maanmittaustoimistolle Fingrid Oyj:n lunastuslupahakemuksesta HEL 2013-014135 T 10 01 00 Kiinteistökartta K7 T3, Kehä III Päätös Lautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (8) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2013 1 (8) 742 Kaupunginvaltuuston 19.6.2013 tekemien päätösten täytäntöönpano Päätös päätti, että kaupunginvaltuuston 19.6.2013 päätökset saadaan pöytäkirjan tarkastamisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 122 Vahingonkorvausvaatimus leikkipuisto Kotinummen tulipalossa tuhoutuneista vaatteista HEL 2016-010547 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti vaatimuksen enemmälti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2012 1 (6) 425 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 29.5.2012 297 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-003295 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Asunto Oy Laivasillankatu
KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kvalt 8.4.2013 37 Voimaantulo: 1.5.2013 1 SOVELTAMISALA Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 14 KUNTOKASINO KY:N OIKAISUVAATIMUS RINTAMAVETERAANIEN FYSIOTERAPIAPALVELUJEN HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-181 Esityslistan asia TJA/14 TJA Terveyslautakunta päätti
ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE
ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE 2017-2021 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 107/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 30/2011 8.4.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus Virasto on määrättävä maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Asia Korvausvaatimus Päätös nro 69/2011 21.10.2011 Korvausvaatimuksen tekijä A, verovalmistelija Virasto Verotoimisto Korvausvaatimus Verotoimisto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (8) 375 Kaupungin viranomaisten päätösten seuraaminen Päätös päätti, ettei se ota seuraavien viranomaisten alla mainittuina päivinä tekemiä päätöksiä käsiteltäväkseen:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 18.06.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) 15 Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen toimintasääntöjen muuttaminen 1.6.2015 alkaen HEL 2015-001191 T 00 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Taloushallintopalvelu
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 55/2014 Talous- ja tukipalvelut 03.10.2014 Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 400 Asiakasmaksut ja perintä -yksikön taloussihteerin viran täyttäminen, työavain 45-793-14 HEL 2014-011663 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Talous- ja tukiosaston
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (17) Sosiaali- ja terveysvirasto 34/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (17) 120 Suomen Lumme ry:n vuoden 2013 järjestöavustuksen takaisinperiminen HEL 2015-007422 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö
HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto
HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN SIIRTO HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE (HUS) 1 Yleistä Selvitystyö sosiaali-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2014 1 (5) 326 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätöksestä 5.6.2014 252 vahingonkorvausasiassa HEL 2014-006143 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen
Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus
Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Nykyinen johtosääntö Ehdotus Perustelut 1 Toimiala 1 Toimiala 1 Toimiala Helsingin kaupungin eläintarhan johtokunta ja sen alainen Korkeasaaren eläintarha
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginhallitus 14.4.2008 Kaupunginvaltuusto 28.4.2008 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 1
Espoon kaupunki Pöytäkirja 36
25.05.2015 Sivu 1 / 1 728/01.01.00/2015 36 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Tilakeskus-liikelaitoksen tilapalvelupäällikön vakanssin siirtämisestä ja tilapalvelupäällikön virantoimitusvelvollisuuden
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (7) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2013 1 (7) 864 Kaupunginvaltuuston 28.8.2013 tekemien päätösten täytäntöönpano Päätös päätti, että kaupunginvaltuuston 28.8.2013 päätökset saadaan pöytäkirjan tarkastamisen
SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi
SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman
HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 6 p:nä 2012
4 01 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 6 p:nä 2012 1 Toimiala Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta ja sen alainen Helsingin