Etelä-Pohjanmaan Korkeakoulukonsortio
|
|
- Jalmari Alanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Etelä-Pohjanmaan Korkeakoulukonsortio Etelä-Pohjanmaan korkeakoulukonsortio tarjoaa alueellisen ja kansainvälisen yhteistyöfoorumin tutkimukselle, kehittämiselle ja liiketoiminnalle. Toiminta keskittyy yhteisiin tutkimus-, koulutus- ja kehityshankkeisiin, joiden tavoitteena on yritysten, liiketoimintamallien ja palveluinnovaatioiden synnyttäminen ja kehittäminen alueen kilpailukyvyn edistämiseksi. Knowledge Alliance in South Ostrobothnia
2 Konsortio Korkeakoulut: Seinäjoen ammattikorkeakoulu Seinäjoen yliopistokeskus: Helsingin yliopisto Sibelius Akatemia Tampereen teknillinen yliopisto Tampereen yliopisto Vaasan yliopisto Turun yliopisto Sidosryhmät: Seinäjoen kaupunki Foodwest SEEK Etelä-Pohjanmaan kauppakamari Etelä-Pohjanmaan yrittäjät Julkiset ja yksityiset organisaatiot
3 Painoalat Älykkäät ja energiatehokkaat järjestelmät teollisuudessa ja rakentamisessa Elintarviketalous ja hyvinvoinnin edistäminen Kulttuuri ja elämystuotanto Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Julkiset palveluinnovaatiot
4 Älykkäät ja energiatehokkaat järjestelmät Rajat ylittäviä uusia avauksia seuraavilla aloilla: keinotodellisuus ja sen hyödyntäminen esimerkiksi suunnittelussa, työkoneiden koulutussimulaattoreissa ja digitaalisissa oppimisympäristöissä energiatehokkuus ja sen monipuoliset sovellukset rakennusten energiankäyttöön ja hajautetun energiantuotannon hallintaan tieto- ja automaatiotekniikan hyödyntäminen uudenlaisissa sovelluksissa esimerkiksi agroteknologiassa ja terveydenhuollossa
5 Elintarviketalous ja hyvinvoinnin edistäminen Strategiset painopisteet: Elintarviketurvallisuus (hygienia, läpinäkyvyys, jäljitettävyys) Ruoan maku ja siihen vaikuttavat tekijät sekä sitä sivuavat prosessointija valmistusmenetelmät Tehokkuus tuotantoprosesseissa mm. veden ja energian kulutus Kestävä metsätalous ja sen merkitys maatalouden sivuelinkeinona sekä vaikutukset aluetalouteen Ruoan ja ravinnon vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen Elämyksellisyyden yhdistäminen ruokailuun
6 Julkiset palveluinnovaatiot Toiminnan painopisteet: Tuntosarvet maailmalle kansainvälinen vuorovaikutus Kohti oppiva yhteiskehittämistä alueellinen yhteistyö innovaatiotoiminnassa Ilmiölähtöiset TKI-hankkeet
7 Kulttuuri ja elämystuotanto Elävän musiikin Sektorin kehittäminen Elämyksellinen ruokailu Kulttuuri ja elämystuotanto Kulttuuriammattilaisuuden kehittäminen 4th Mars Festival Kotiseutu ja kulttuurimatkailu
8 Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Kansainvälistymällä kasvua tavoittelevat pk-yritykset Kasvuhakuiset, kotimarkkinoilla toimivat pkyritykset Potentiaaliset kasvuyrittäjät (sarja- ja spin-off Yrittäjät) Kasvuyrittäjyyden edistäminen Kv-suunnitelmat Jakelukanavien kehittäminen Toimintatutkimus Vahvuusanalyysit Yritysryhmähanke kriittisen osaamisen kehittämiseen VIP Lounge Business-konseptien rakentaminen Rahoitusväline alkuvaiheen pääomasijoituksiin Kasvuyrittäjäfoorumi Tutkimus
9 EPKKK-tiimi: Erikoissuunnittelijat Anne-Maria Mäkelä Projektipäällikkö Erikoissuunnittelija, yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Puh: Maija Kontukoski Erikoissuunnittelija Kulttuuri ja elämystuotanto Puh.: Tommi Kumpulainen Erikoissuunnittelija Elintarviketalous ja hyvinvointi Älykkäät ja energiatehokkaat järjestelmät Puh.: Merja Sankelo Erikoissuunnittelija Julkiset palveluinnovaatiot Puh.:
10 EPKKK-tiimin palvelut Hankevalmistelu Tiedotus Koulutus Verkostoituminen (match-making) Think Tank Epanet & SeAMK Hankevalmistelutuki, tekninen tuki esim. rahoituskriteerit, konseptien evaluointi ja rahoitusvaihtoehtojen etsintä Sisäinen: rahoitus Ulkoinen: Ilkka E-P Yrittäjät Tahto lehti Web-sivut Tilaisuudet esim. vientikilta Hankevalmistelukoulutus esim. ennakointityökalu Hakuinfokoulutus esim. Horisontti 2020 Road Show
KASVUYRITTÄJYYDEN TAHTOMAA. Etelä-Pohjanmaan kasvuyrittäjyysohjelma 2012 2020
KASVUYRITTÄJYYDEN TAHTOMAA Etelä-Pohjanmaan kasvuyrittäjyysohjelma 2012 2020 OHJELMAN TAUSTA Kasvuyrittäjyys nostettiin vuonna 2006 allekirjoitetussa yrittäjyyden yhteistyösopimuksessa yhdeksi neljästä
Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset. Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla. Rehtori Tapio Varmola
Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla Rehtori Tapio Varmola Taustaksi Millainen toiminta-alue on Etelä- Pohjanmaa? Koulutustaso Etelä-Pohjanmaalla
Ruokaprovinssi ja InnoAreena -ruoan ja hyvinvoinnin yhteistyöllä tuloksiin
Ruokaprovinssi ja InnoAreena -ruoan ja hyvinvoinnin yhteistyöllä tuloksiin 10.10.2012 Irma Jaakkola irma.jaakkola@seinajoki.fi Ruokaprovinssi Ruokaprovinssin käynnistys -hanke Ruokaprovinssin käynnistys
Kansallinen ja alueellinen kansainvälistyminen CASE pohjoinen
Kansallinen ja alueellinen kansainvälistyminen CASE pohjoinen 2.12.2013 Eero Pekkarinen apin ammattikorkeakoulu Sisältö ähtökohdat ja askeleet apissa apin ammattikorkeakoulu Ongelmia ja haasteita Kansainvälisen
SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.
SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella
Elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjyys ja kehittämistyö Etelä-Pohjanmaalla
Elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjyys ja kehittämistyö Etelä-Pohjanmaalla Foodwest Oy Ohjelmapäällikkö Kaisa Penttilä kaisa.penttila@foodwest.fi FOODWEST Elintarvikekehityksen edelläkävijä vakaa,
VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa
MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,
Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello
Osaamiskeskusohjelma 2007-2013
Osaamiskeskusohjelma 2007-2013 Pääsihteeri Pirjo Kutinlahti Työ- ja elinkeinoministeriö TEM Innovaatioympäristöt ryhmän sidosryhmätilaisuus 11.3.2008 HELSINKI Osaamiskeskusohjelma 2007-2013 Valtioneuvoston
Digitalisoituva teollisuus haastaa opetuksen
Digitalisoituva teollisuus haastaa opetuksen Siemens 160 vuotta Suomessa juhlaseminaari 10.12.2015 Finlandia-talo, Helsinki Hannu Reinilä Koulutuspäällikkö SeAMK SeAMK on keskisuuri ammattikorkeakoulu
Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta
Ilkka Virtanen Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta 25.11.2014 Tekniikan ala mukana suunnitelmissa Kauppakorkeakoulun alusta alkaen Muistio 7.2.1967, VKKK:n
Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste
Turun Ammattikorkeakoulu Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Projektin kesto 26.11.2015-31.12.2018 Toiminta-alue Alueellinen Kansallinen Kansainvälinen Kumppanit Turun, Tampereen ja
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Yrittäjyysohjelma Etelä-Pohjanmaa Yrittäjyyskatsauksen tavoitteet Tarkastella poikkileikkauksena keväällä 2007, miltä Etelä-Pohjanmaan maakunta yrittäjyyden näkökulmasta
Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin
Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK TEM 11.6.2009
Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely
Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kainuun Etu Oy, 5.11.2014 Kasvua Kainuuseen -hankekokonaisuus Hankekokonaisuus koostuu kahdesta eri hankkeesta: Kasvua Kainuuseen - Johdon ja henkilöstön kehittäminen
POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI
POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa
ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009
ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast
Lounaisrannikon kehittämisvyöhyke Teknologia, tutkimus ja innovaatiot Professori Vesa Harmaakorpi 31.3.2010
Lounaisrannikon kehittämisvyöhyke Teknologia, tutkimus ja innovaatiot Professori Vesa Harmaakorpi 31.3.2010 1 Uusi innovaatioparadigma innovaatioiden painopisteen muutos käytäntölähtöisyyden korostuminen
Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta
Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen
Itä-Suomen Innovatiiviset toimet ohjelma 2006-2008
Huomiota ohjelman toteutuksesta ja haasteita hyvinvointisektorin kehittämistoiminnalle jatkossa 8.1.2009 Maarit Siitonen Ohjelman tekninen toteutus: - Toiminta-alueena neljä maakuntaa: Etelä-Savo, Pohjois-Savo,
Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista
Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus 28.1.2015 Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kari Penttinen Ohjelmapäällikkö Tekes kari.penttinen@tekes.fi p. 050 5577 916 www.tekes.fi/ti Taustalla myös
MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA
7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon
KEHITTÄMISYHTEISÖ TUKEMAAN PK-YRITYSTEN KASVUA JA KANSAINVÄLISTYMISTÄ. Teollisuus 2026 Ohjausryhmä
KEHITTÄMISYHTEISÖ TUKEMAAN PK-YRITYSTEN KASVUA JA KANSAINVÄLISTYMISTÄ Teollisuus 2026 Ohjausryhmä 7.6.2016 TAUSTAA Koko Suomen tuleva BKT-kasvu ja sitä myöten koko hyvinvointimme on lähes täysin Pk-yritysten
Tekesin innovaatiorahoitus
Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-
Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori
Porin yliopistokeskus 2015 Jari Multisilta, johtaja, professori Suomalaisen yliopistokentän ajankohtaisia asioita Yliopistojen profiloituminen (Suomen Akatemia) Tutkimuksen strategiset painoalueet (Strategisen
TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke
TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan
Strategiasta käytäntöön Porin seudulla
Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Tampere Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK Sisältö Strateginen tausta Kansallisten
Vähäpäästöinen Pohjois-Pohjanmaa
Vähäpäästöinen Pohjois-Pohjanmaa Tulevaisuusfoorumi: Ilmastonsuojelu, liikenne ja viestintä 20.4.2010 Oulu Tytti Tuppurainen n neuvottelukunnan puheenjohtaja Maakuntahallituksen varapuheenjohtaja Tytti
Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen
Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun
TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)
TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden
Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes
Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea
Savoniaammattikorkeakoulu. alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä
Savoniaammattikorkeakoulu alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä Kati Partanen, Lehtori (Maatilatalous) Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelman vastuuopettaja Savonia-ammattikorkeakoulu Toimintaa vuodesta
Russia Business Point -hanke
Russia Business Point -hanke 1.9.2015 31.8.2017 Hankkeen budjetti ja kohderyhmä Kokonaisbudjetti 220.000 Rahoittajana Hämeen liitto (EAKR), hallinnoijana Linnan Kehitys Oy Hankkeessa mukana yhteistyökumppaneina:
TuKKK Turku. Kasv.tdk Rauma Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk
Turun yliiston iskelijoiden muissa yliistoissa suorittamat JOO-innot (laskutetut innot) Vuosina 1999-2005 innot on laskutettu intoviikkoina. Tilastossa tdk- tai yo-kohtaiset kokonaissummat on muutettu
Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017
Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia
Mika Konu Toimitusjohtaja Teknologiakeskus Merinova
Mika Konu Toimitusjohtaja Teknologiakeskus Merinova MAAILMAN JOHTAJA SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKASSA 100% maailman maista omaa vaasalaista tekniikkaa sähköjärjestelmissään >90% Suomen sähkö- ja automaatiotuotekehityksestä
Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin. Hankkeen esittely MAL-verkoston ohjausryhmälle Nina Frösén
Hankkeen esittely MAL-verkoston ohjausryhmälle Nina Frösén Kuinka kestävän liikkumisen palveluiden edellytyksiä parannetaan? 2 Kuvaukset erilaisista toimintamalleista, konsepteista ja/tai kehityspoluista,
ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN
ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016
lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo ,
ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2008-09 170 / vaihtokk, kk Keskim EU lähtijöistä (2v (2v vaihdon 08/09 lähtijöistä 2007-08 EU toteuma) toteuma) kesto, kk 07/08 + OPM 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista
Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen
Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus Yritysten osaamisen kehittäminen PALKO ensimmäinen vaihe Mukana kehittämässä: Helsinki Business College Oy Suomen ympäristöopisto SYKLI Tampereen aikuiskoulutuskeskus
Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa
Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten
Kone- ja energiateknologian toimenpideohjelma. EnergyVarkaus seminaari Varkaudessa 8.8.2014 Juha Valaja
Kone- ja energiateknologian toimenpideohjelma EnergyVarkaus seminaari Varkaudessa 8.8.2014 Juha Valaja Taustaa Pohjoisen-Savon maakuntasuunnitelmassa 2030 on linjattu maakunnan taloutta sekä yritysten
Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo
Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo 29.8.2019 Etelä-Suomen EAKR-haku 9.9.-17.10. Aikataulu Haku toteutetaan yksivaiheisena 6 vkoa Hakemusten käsittelyaikaa ennen koord.työryhmää reilu 3 vkoa
CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069
INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen Antti Herlevi Loppuseminaari
Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia
Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen
Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Pk-yritysten energiatehokkuuden edistäminen 1 Tuettava toiminta: tuetaan uusien vähähiilisyyttä
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset
Pyrkimyksenä Lapin yliopiston Lapin ammattikorkeakoulun
Lapin korkeakoulukonserni on Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun strateginen liittouma, jonka avulla korkeakoulut kykenevät tarjoamaan opiskelijoille, henkilökunnalleen ja ympäröivälle yhteiskunnalle
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-
ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 KORKEAKOULUITTAIN
ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 3.5.2010 200 / vaihtokk, kk YO 177925 Aalto-yliopisto 221 1 243 248 600 255 000-6 400 Helsingin kauppakorkeakoulu 94 200 Taideteollinen korkeakoulu 26 400
OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden
HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo
HYVINVOINTIFOORUMI Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUNNISSA Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö kunnissa on
Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere
Digitaalisuus teollisuuden uudistajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Systeemiset muutokset ja liiketoimintaekosysteemit
Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta
Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös
Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä
Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi
Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet
Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset kehitysnäkymät 2/2015 julkistamistilaisuus Jyväskylä 24.9.2015 Team Finland -verkoston vahvistaminen
ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008
ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö
Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen
Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.
Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla. jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008
Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008 ... ja asettaisi huonon tilamme niin elävästi eteen, että kaikki luultu rauha häviäisi...jouduttaisiin
Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015
Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä
Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp
Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013 SEEK/jp SEINÄJOKI PERÄSEINÄJOKI Seinäjoki + Peräseinäjoki + Nurmo ja Ylistaro 31.12.2004 1.1.2005 1.1.2009 Asukkaita 32.000 35.939 57.000 Työpaikkoja 19.206
INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen
INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia
KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa
KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä
LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA
LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi
Tornionjokilaakson kuntaseminaari
Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella
Ohjelmakausi 2014-2020
Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä
Elinvoimaa monialaisista maakunnista
Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä
E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v.
E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. 2008 2010 MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 hanke, SeAMK Maa-
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus
Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen
ETELÄ-POHJANMAAN KV-HANKKEET. MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 Johanna Hietanen, SeAMK Maa- ja metsätalous, Ilmajoki
ETELÄ-POHJANMAAN KV-HANKKEET MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 Johanna Hietanen, SeAMK Maa- ja metsätalous, Ilmajoki Kansainvälistyminen Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategiassa Painopistealueet:
Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v
ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2009-10 200 / vaihtokk, kk toteuma + toteuma + haettu, ka) haettu, ka), kk 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu 102 471 94 200 105 502 85 340 8 860 29604 Helsingin yliopisto
Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari 18.5.2010. Tampereen ammattikorkeakoulu Markku Lahtinen
Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari 18.5.2010 Tampereen ammattikorkeakoulu Markku Lahtinen TAMK lukuina 10 000 opiskelijaa 7 koulutusalaa 45 koulutusohjelmaa, joista 8 englanninkielistä
Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen. Ohjaus yrittäjyyteen Kaakkois-Suomen ELO-verkosto
Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen Ohjaus yrittäjyyteen 27.10.2015 Kaakkois-Suomen ELO-verkosto Ohjaus yrittäjyyteen tilaisuuden teemana TYÖELÄMÄTAIDOT JA YRITTÄJYYS Oivallinen mahdollisuus
Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys
Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,
Koulutus- ja tiedonvälitys
Koulutus- ja tiedonvälitys Savonlinna 25.5.2015 Mikkeli 27.5.2015 Kehityspäällikkö Ossi Tuuliainen Etelä-Savon ELY-keskus Maaseutupalvelut yksikkö M01 Tietämyksen siirtoa ja tiedotusta koskevat toimet
Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa
Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,
BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi
BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä
Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu
Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat 2020 Euregio Karelia seminaari 2.11.2016 Joensuu Euregio Karelia pähkinänkuoressa Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Karjalan tasavallan välinen yhteistyöalue
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön
Yrittäjyyden edistäminen Satakunnan ammattikorkeakoulussa
Yrittäjyyden edistäminen Satakunnan ammattikorkeakoulussa Yrittäjyysfoorumi 11.-12.5.2009 Ari-Pekka Kainu Satakunnan ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö YRITTÄJÄPOLVENVAIHDOS Yritystoiminnan jatkaminen
ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen
ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»
Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.
Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Markkinoille vienti
Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tiina Saarela
Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 15.2.2017 Tiina Saarela Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään terveitä
ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN
ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN 9.5.2012 245 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto-yliopisto 263 1,494 366,030 273,600 92430 29604 Helsingin yliopisto 438 2,771 678,895 554,200
Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot
2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot
Tiedotustilaisuus
Tiedotustilaisuus 8.10.2009 Toimitusketjujen hallinnan KT-keskus OHJELMA Avaussanat, Toimitusketjujen hallinnan KT-keskuksen johtaja Heikki Ruohomaa HAMKin Forssan yksikön logistiikan ja toimitusketjujen
GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA
GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA 29.9.2016 1 Tavoite Edistää Green Care-toimintaa ja sen toimintaedellytyksiä Etelä-Pohjanmaalla: tukea palveluiden kehittymistä, edistää alan yrittäjyyttä tuoda
Leader Joutsenten reitti
Leader Joutsenten reitti Esityksen alaotsikko (Voi olla vähän pidempi) Eeva Raukko Leader Joutsenten reitti Punkalaidun, Huittinen, Sastamala, Hämeenkyrö Yksi Suomen 54stä Leader -ryhmästä, joka toteuttaa
Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet
Fiksu kaupunki 2013-2017 8/2013 Virpi Mikkonen Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Miksi ohjelma? Kaupungistuminen jatkuu globaalisti Kaupungit kasvavat, kutistuvat ja muuttuvat Älykkäiden
POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely
POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely 24.2.2016 Antti Niemi POVERIA BIOMASSASTA Toteutusaika: 1.9.2015-30.6.2018 Budjetti: 798 645 Päärahoittaja: ELY-keskus Euroopan maaseuturahaston varoista Tavoite: Uusiutuvan
Tervetuloa Kareliaan!
Tervetuloa Kareliaan! 25 vuotta amk-koulutusta, tki-toimintaa, kansainvälisyyttä! High Tech Business Café tilaisuus MIM-metalliruiskuvalun mahdollisuudet teollisuudelle 21.3.2017 Toimialajohtaja Ulla Asikainen
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan
TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio
TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset
Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa
Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa Ohjelmakauden kehys 41,456 milj. euroa Sidonta: Yritystuet 22,180 milj. euroa (54,3%) 471 kpl Hanketuet 18,643 milj. euroa (45,7%) 65 kpl Sidonta yhteensä:
TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke
Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian