Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman väliarviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman väliarviointi"

Transkriptio

1 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman väliarviointi Väliseminaari

2 Väliarvioinnin tarkoitus Arvioinnin tavoitteena on ennen kaikkea tarkastella tehdäänkö ohjelmassa oikeita asioita oikealla tavalla ja tuottaa sitä kautta ohjelman johdolle tietoa ja palautetta ohjelman toimeenpanon onnistuneisuudesta sekä ohjelman tuloksista ja vaikutuksista. Arvioinnin lopullisena päämääränä on tukea ohjelman tehokasta ja vaikuttavaa toimeenpanoa sen loppukaudella. Väliarvioinnissa tuotetaan tietoa erityisesti ohjelmalle asetettujen: a) tavoitteiden yhteiskunnallisesta relevanssista, b) ohjelman organisoinnin ja toimeenpanon toimivuudesta sekä c) alustavista tuloksista ja/tai vaikutuksista. Lisäksi työssä annetaan d) kehittämisehdotuksia ohjelman toteutuksen tueksi ja e) suosituksia jatkotoimenpiteiden suuntaamiseksi kaudelle

3 Väliarvioinnin toteutus: Dokumenttianalyysit: ohjelman tuottama materiaali sekä aihealueen selvitykset ja tutkimukset Haastattelut: Asiantuntijoita haastateltiin 36 kappaletta Haastateltavia tahoja olivat mm. ohjelman yhteistyöryhmän jäsenet (10 henkilöä), ministeriöiden asiantuntijat (2 henkilöä), kuntien edustajat (3 henkilöä), ohjelman toteutuksessa mukana olevat aihealueen asiantuntijajärjestöt (5 henkilöä), eläkeläisjärjestöjen edustajat (4 henkilöä), kuntien vanhusneuvostojen puheenjohtajat (9 henkilöä), kuntaliiton asiantuntijat (1 henkilö) sekä ohjelman johtohenkilöt (2 henkilöä). Ryhmähaastattelut: Ohjelman yhteistyöryhmää sekä Hissi Esteetön Suomi 2017 hankkeen ohjausryhmää kuultu ryhmähaastatteluissa Sähköiset kyselyt: toteutettu Hissi Esteetön Suomi 2017 hankkeelle ja ohjelman yhteistyöryhmälle. Työpajatyöskentely: Helsingissä Yhteenvetoanalyysi: työstetty edellisten työvaiheiden pohjalta Loppuraportointi marraskuussa

4 Arvioinnin tuloksia ohjelman tavoitteiden strategisesta osuvuudesta

5 Ohjelman tavoitteiden ja teemojen osuvuus Suhteessa ikäihmisten asumisen kehittämisen merkittävimpiin nykyhetken haasteisiin sekä erityisesti vuoteen 2030 nostettuun tavoitetilaan: Maassamme tarvitaan miljoona esteetöntä ja turvallista asuntoa vuoteen 2030 mennessä, jos tavoite on, että kotona asuu vähintään 92 % yli 75-vuotiaista ja lähes kaikki sitä nuoremmat henkilöt, ohjelman tavoitteet: ovat olleet osuvia ja oikeita tavoiteasetanta perustuu onnistuneeseen valmisteluun ja tilanneanalyysiin, jossa tarpeet ohjelmalle on hahmotettu ja perusteltu onnistuneesti tavoitteet ja niitä toteuttavat teema-alueet (A Ennakointi ja varautuminen; B Esteettömyyden parantaminen ja asuntojen korjaaminen; C Asuntojen laatu ja asumisratkaisujen monipuolisuus; D Asumisen, palvelujen ja ympäristön toimiva kokonaisuus) muodostettiin kattavasti tavoitetilaa edistäviksi oleellisia aihealueita ohjelman fokusalueelta ei jäänyt pois tavoitteet on asetettu korkealle - käytännön keinovalikoima ja resurssit ovat kuitenkin epäsuhteessa ohjelman tavoitteisiin ja visioon. Ohjelman tavoitteiden saavuttaminen kaikilta osin nykyisillä keinoilla ja resursseilla on hyvin haasteellista..

6 Ohjelman tavoitteiden osuvuus ja teemojen onnistuneisuus väliarvioinnin ajankohdan näkökulmasta Väliarvioinnin ajankohdan näkökulmasta kaikki valitut tavoitteet sekä neljä teema-aluetta ovat nykytilanteen näkökulmasta edelleen olennaisia ja ne tulisi säilyttää ohjelmassa. Ohjelmaa ei ole syytä merkittävällä tavalla suunnata tavoitteiden tai teemojen tasolla. Niiden sisällä tulee kuitenkin harkita miten panostuksia tulee kohdentaa jatkossa ja huomioida toimintaympäristön muutokset mm. uuden hallitusohjelman painotukset, vanhuspalvelulain muutokset, julkinen keskustelu muutokset käytettävissä oleviin resursseihin jatkossa hallinnolliset reformit (sote, kuntien tehtävät jne.)

7 Ohjelman tavoitteiden ja teemojen osuvuus väliarvioinnin ajankohdan näkökulmasta Arvioinnissa esille nousseita teemoja, joihin tulisi edelleen panostaa vahvasti tai harkita lisäpanostuksia, liittyvät erityisesti ennakointiin ja varautumiseen, jossa olennaista tiedon tuottaminen ja viestintä sekä koulutus ja neuvonta talonyhtiöille, isännöitsijöille ja iäkkäille kohderyhmänä Yhteisöllisyyden kehittämiseen ja lisäämiseen iäkkäiden asumisessa (mm. iäkkäiden osallistamisen tukeminen, asuinalue- ja talokohtaisten yhteistilojen kehittäminen, monisukupolviset korttelit) asuntojen ja rakennusten sekä asuinalueiden esteettömyyden lisäämiseen konkreettisilla korjausratkaisuilla ja jälkiasennushissien asentamisella. iäkkäiden asumisen kehittämistarpeisiin liittyvään julkisen keskusteluun vaikuttamiseen tuomalla esiin ohjelman tavoitteiden kannalta olennaista tietoa ja vaikuttamalla laajasti kansalaisten asenteisiin. kotona asumisen palvelujen kehittämiseen liittyviin uusiin ratkaisuihin (myös asunalueiden palveluiden tasolla, palvelualuemalli) teknologian ja digitalisaation hyödyntämiseen mm. asumisessa, palveluissa ja turvallisuuden kehittämisessä erilaisten asukaslähtöisempien asumisen tapojen ja asumismuotojen kehittämiseen iäkkäille

8 Arvioinnin tuloksia ohjelman organisoinnin ja toimeenpanon toimivuudesta

9 Ohjelman organisoinnin ja toimeenpanon toimivuus Ohjelman kokonaistoteutus on ollut käytettävissä oleviin resursseihin nähden varsin onnistunutta: ohjelman johtaminen ja toimijoiden koordinaatio, organisointi ja rakenne, toimintatavat sekä yhteistyöprosessit ovat olleet suurilta osin toimivia. Myös ohjelman toimenpiteiden ajateltu vaikutuslogiikka tukee loogisesti ohjelman tavoitteita. Ohjelman ohjausvaikutukset pyritään saamaan aikaiseksi mm. uusien toimintamallien ja ratkaisujen kehittämisellä ja käyttöönotolla, tiedon tuottamisella ja viestinnällä kehittämistoiminnan rahoitusratkaisuihin/rahoituksen kohdentumiseen vaikuttamalla. olennaisten tahojen toiminnan ohjauksella ohjelman tavoitteiden mukaisesti, koulutuksen kehittämisellä ja konkreettisella koulutustyöllä, suunnitteluratkaisuihin vaikuttamisella sekä valtakunnan tason linjauksiin sekä lainsäädäntöön vaikuttamisella.

10 Ohjelman organisoinnin ja toteutuksen onnistumisia sekä haasteita Onnistumisia mm. Ohjelman rakenne on muodostanut hyvän yhteistyön ja tiedon jakamisen alustan erityisesti vahvimmin ohjelmaan sitoutuneiden tahojen välillä Ohjemassa on onnistuneesti aktivoitu yhteistyötahoja toimintaan (erityisesti järjestöt). Toimenpiteet on aikataulutettu ohjelman eri vaiheisiin ja niille on määritelty vastuutahot Viestintäkampanjat sekä Ikääntyneiden asuminen.fi nettisivu ovat olleet onnistuneita tiedon jakamisen välineitä Periaatepäätöksen status sekä ympäristöministeriön ylimmän johdon sitoutuminen ohjelmaan on ollut olennaista ohjelman aseman vahvistamisessa sekä jatkon varmistamisessa. Haasteita mm. Ikääntyneiden asumisen kehittämiseen liittyvät haasteet koskevat laajasti erilaisia tahoja, joiden sitoutuminen ei ole ollut toimenpiteiden toteutuksessa kaikilta osin riittävän vahvaa. Resurssien rajallisuus sekä niiden mahdolliset tiukennukset jatkossa (Korjausavustus, Hissiavustus) Valtakunnallisen ohjelman ja arjen välillä oleva pitkä etäisyys, mikä on aiheuttanut haasteita ohjelman kohderyhmän tavoittamiselle. Ohjelman varsinaisen toteuttajajoukon jääminen suhteellisen pieneksi suhteessa tavoitteisiin. Ohjelman toteuttamisen ajanjaksoon liittyvänä haasteena hallituskausien vaihtuminen. Hallituskauden mittaisen yhtenäisen jatkumon rakentamien ei mahdollista ohjelmaan.

11 Ohjelman organisoinnissa ja toteutuksessa jatkossa huomioitavia asioita Ohjelman toteutuksessa voidaan vielä vahvistaa asiantuntijuuden hyödyntämistä mm. yhteistyöryhmän toiminnassa, yhteistyöverkostojen vahvistamisessa keskeisten tahojen välillä ja esimerkiksi ohjelman eri teemojen alla toteutettavassa kehittämistoiminnassa Tavoiteltavien vaikutusten synnyttämiseen on pyrittävä kytkemään vielä laajempi toimijakenttä ohjelman toteutukseen mukaan. Erityisesti kuntien ja asunto- ja rakennusalan sekä rahoittajatahojen laajempi mukaan saaminen ohjelman mukaiseen toimintaan on olennaista jatkossa. Ohjelman teemat eivät ole saavuttaneet vielä tarpeeksi suurta tunnettuutta olennaisissa tahoissa mm. kunnissa, asunto-osakeyhtiöissä, isännöitsijöissä sekä iäkkäiden ihmisten keskuudessa. Myös jatkossa ohjelman toteutuksessa tarvitaan vahva panostus viestintään ja tiedottamiseen ja eri viestinnän muotojen hyödyntämiseen kohderyhmien tavoittamiseksi. Jatkossa on tärkeää, että hajallaan olevia eri toimijoiden resursseja saadaan kytkettyä vahvemmin tukemaan samansuuntaisesti ohjelman päämääriä ja aktivoitua keskeisten tahojen resursseja ohjelman toimintaan. Tämä edellyttää vahvaa panostusta aktivoiviin ja sitouttaviin toimiin. Sitouttamisen edistämiseksi tulisi jatkossa kartoittaa vielä tarkemmin mihin toimijat voivat sitoutua resurssien suhteen ja vastuuttaa heitä vahvemmin ohjelman tavoitteiden mukaisiin toimiin. Uuden hallitusohjelman kärkihankkeen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa sekä vahvistetaan kaikenikäisen omaishoitoa vaatii uuden tyyppistä poikkihallinnollista yhteistyötä ja sen mahdollisuudet on huomioitava myös ohjelmatyössä.

12 Ohjelman tuloksia ja sen aikaansaamia vaikutuksia toteutuksen puolivälissä

13 Ohjelman tuloksia Ohjelman merkittävimmät tulokset toimenpiteiden kautta ohjelman puolivälissä liittyvät erityisesti jälkiasennushissien rakentamisen edistämiseen olemassa olevaan asuntokantaan sekä alueellisten hissityöryhmien kautta asian edistämiseen liittyvän yhteistyön tiivistymiseen paikallistasolla (mm. vuonna 2015 ARA hissiavustuspäätöksiä 257 kpl, joihin määrärahaa , Hissiavustusvarauksia 23 kpl, joihin määrärahaa ) asuntojen korjausavustuksen määrärahan, nostamiseen ja avustuksen saamisen sekä ehtojen höllentämiseen. Ohjelmassa vaikutettu myös investointiavustusrahoituksen lisäämiseen tuotettuun tietoon ikääntyneiden asumisen ennakointiin ja varautumiseen liittyen ja tiedon levittämiseen (mm. Ikäkoti kuntoon! viestintäkampanja, Ikääntyneiden asumisen nettisivusto) uusien toimintamallien ja työvälineiden kehittämiseen (esteettömyyden itsearvioinnin työkalu taloyhtiöille, toimintamalli esteettömyyskorjauksien sisällyttämiseksi pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelmiin ja kuntoarviointiin) ohjelman puitteissa käynnistettyihin selvityksiin ja niiden tuloksiin (selvitys ikäystävälliset asuinalueet, selvitys vapaaehtoistyön ehdoista, selvitys kerrostalojen esteettömyyden kustannuksista, selvitys yhteistiloista ja toiminnasta asuinalueilla jne.) määriteltyihin tavoitteisiin ja suunnitelmaan ikääntyvän väestön asumisen parantamiseksi valtion asuntopolitiikassa Ohjelman tavoitealueista tulokset kytkeytyvät erityisesti ikääntyneiden asumisolojen parantamiseen kansallisen tavoitteen saavuttamiseksi, ikääntyneiden oman varautumisen tukemiseen asumisen kehittämisessä ja toimijoiden yhteistyön parantamiseen ja ikääntyneiden asumista tukevien toimintamallien luomiseen.

14 Ohjelman vaikutuksia Yleisellä tasolla ohjelman vaikutukset näyttäytyy siinä, että Ohjelma antaa suuntaviivoja ja selkänojaa valtakunnallisella tasolla tehtävään kehittämistoimintaan. Erityisesti järjestöissä ja myös kunnissa ohjelma on vaikuttanut kehittämistyöhön ja terävöittänyt iäkkäiden asumisen kehittämisen suuntaa. Ohjelma on selvästi tehostanut tiedon jakamista ja sen leviämistä toiminnassa mukana olevien välillä tavalla, jota ei monilta osin ilman ohjelmaa olisi tapahtunut. Ohjelmassa on koottu toimijoita yhteen ja sen vaikutuksesta mukana olevien toimijoiden työtä on pystytty tiivistämään. Ohjelmassa on myös vahvistettu poikkihallinnollista yhteistyötä hallinnonalojen välillä sekä lisätty yhteistyötä keskeisten tahojen välillä. Valtakunnallisen ohjelman status on nostanut iäkkäiden ihmisten asumisen kehittämisen painoarvoa. Lisäksi ohjelma on statuksellaan antanut yhteistyötahojen kehittämistoiminnalle merkittävää tukea sekä lisännyt tietoisuutta tehdystä työstä. Ohjelman aihealue on yleisesti paremmin esillä ja huomioituna useampien eri tahojen toiminnassa.

15 Kehittämisehdotukset ja jatkotoimenpidesuositukset

16 Kehittämisehdotukset ja jatkotoimenpidesuositukset Arvioinnissa muodostettiin yhteensä 14 ohjelman toteutukseen liittyvää kehittämisehdotusta sekä 15 jatkotoimenpidesuositusta Ohjelman toteutuksen kehittämisehdotukset liittyvät Vahvempaan panostukseen hallinnon ylätasolla poliittisella tasolla vaikuttamiseen ja sitä kautta ohjausvaikutusten synnyttämiseen Yhteistyörakenteiden edelleen tiivistämiseen ohjelman toimijoiden välillä Sitoutumisen ja vastuutuksen edistämiseen kartoittamalla tarkemmin toimijoiden kyky ja mahdollisuudet ohjelman toteutukseen Olemassa olevien resurssien laajempaan suuntaamiseen yhdensuuntaisesti tukemaan ohjelman tavoitteiden toteutumista. Viestinnän ja tiedottamisen edelleen tehostamiseen Yhteistyön lisäämiseen niiden keskeisten tahojen suuntaan, jotka eivät ole ohjelman toteutuksessa vahvasti mukana Ohjelman jälkeisen ajan huomioimiseen ohjelman lopetussuunnitelmalla (ExitPlan) Jatkotoimenpidesuositukset liittyvät mm. Viestinnän ja tiedottamisen kehittämiseen Iäkkäiden asumisen yhteisöllisyyden kehittämiseen Uusien iäkkäiden asumisen haasteisiin liittyvien ratkaisujen kehittämiseen (teknologiset ratkaisut, asukaslähtöisempien asumisen tapojen ja asumismuotojen kehittäminen jne.) Yhteistyön ja vaikuttamisen edistämiseen kuntien suuntaan (mm. huomioiden vanhusneuvostot) Tiedon ja esimerkkien tuottamiseen iäkkäiden asumisen kehittämisessä asuntoosakeyhtiöiden, isännöitsijöiden ja ikäihmisten kohderyhmän suuntaan Taloudellisen tuen varmistamiseen iäkkäiden asumisen kehittämisessä

17 KIITOS!

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT Taustaa

Lisätiedot

Katsaus ohjelman keskeisiin tuloksiin ja tulevaisuussuunnitelma

Katsaus ohjelman keskeisiin tuloksiin ja tulevaisuussuunnitelma Katsaus ohjelman keskeisiin tuloksiin ja tulevaisuussuunnitelma Ohjelmapäällikkö, Sari Hosionaho, FT Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013 2017 päätösjuhla 24.11.2017, Hilton Strand, Helsinki

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina 2016-2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho,

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja Esteettömyys on asumisen kehittämistä Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus -seminaari, 4.11.2014, Lahti, Sibeliustalo Sari Hosionaho,FT,

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman väliarviointi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman väliarviointi YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 7 2016 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013 2017 väliarviointi Juho Nyman ja Mikko Valtakari YMPÄRISTÖMINISTERIÖ YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA 7 2016 Ikääntyneiden

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Hissillä kotiin Valtakunnallinen hissiseminaari, 8.5.2014, Lahti Ohjelmapäällikkö, FT Sari Hosionaho, ympäristöministeriö Ikääntyminen koskettaa yhteiskuntaa

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

Ikäystävällinen asuinalue ja asuminen

Ikäystävällinen asuinalue ja asuminen Ikäystävällinen asuinalue ja asuminen Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Turku 21.4.2016 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2012 lopussa Suositus,

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen nyt ja tulevaisuudessa

Ikäihmisten asuminen nyt ja tulevaisuudessa KIRA-foorumin media-aamiainen 6.9.2012 Ikäihmisten asuminen nyt ja tulevaisuudessa Kirsti Pesola, tekn.lis., arkkitehti SAFA projektipäällikkö, KÄKÄTE-projekti Vanhustyön keskusliitto, Malmin kauppatie

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen tila ja kehittäminen

Ikääntyneiden asumisen tila ja kehittäminen Ikääntyneiden asumisen tila ja kehittäminen Erityisasiantuntija Sari Hosionaho, ympäristöministeriö Parasta elämää kotona- asumisen arkea Pohjois-Suomessa seminaari, 22.2.2018, Oulu Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

Ajankohtaista Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta

Ajankohtaista Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta Ajankohtaista Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta 2013-2017 Ikä-asuntoseminaari 27.10.2016, Lappeenrannan vanhusneuvosto ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT Ikääntyminen koskettaa yhteiskuntaa

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen näkymiä

Ikääntyneiden asumisen näkymiä Ikääntyneiden asumisen näkymiä Kotona asumisen arki ja tulevaisuus Hyvän Iän Foorumi 3.10.2018 Asuntoneuvos Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne maassamme

Lisätiedot

Palveluasumisen tarve ja kehittäminen

Palveluasumisen tarve ja kehittäminen Palveluasumisen tarve ja kehittäminen Iisalmi 20.11.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä 6.4.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toimenpiteet vuosina

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toimenpiteet vuosina Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toimenpiteet vuosina 2016-2017 Vanhusneuvostopäivä 6.4.2016, Helsinki, Wanha Satama Sari Hosionaho, FT, ohjelmapäällikkö ympäristöministeriö, Ikääntyneiden

Lisätiedot

Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015

Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015 Esteettömyys on asumisen kehittämistä seminaarisarja Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen. Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015

Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen. Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015 Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015 Taustaa ja tavoitteita Suomessa halutaan asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään Vuoteen 2030 mennessä tarvitaan miljoona

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Vaihtoehtoja ikäihmisen asumiseen -seminaari 11.2.2016, Jyväskylä Sari Hosionaho, FT, ohjelmapäällikkö ympäristöministeriö, Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma

Lisätiedot

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Kommenttipuheenvuoro Lapinjärvitalo Lapinjärvi 31.8.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Tavoitteet: parantaa ikääntyneiden

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikärakenteen kehitys v. 2011 lopussa 65+ vuotta täyttäneitä 979 640 (18,1%) 85+

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tulevaisuussuunnitelma

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tulevaisuussuunnitelma Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 tulevaisuussuunnitelma Suunnitelma kehittämistyön jatkuvuudeksi sekä tulosten hyödyntämiseksi ohjelman päättyessä Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman

Lisätiedot

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA Toimivuutta ja turvallisuutta asumiseen helposti poistettavat esteet seminaari Hyvä Ikä messut, Tampere 25.9.2014, ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT IKÄÄNTYNYT HALUAA ASUA:

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Hissi - Esteetön Suomi 2017 Kuopion hissiseminaari 8.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 HANKE Osana Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaa

Lisätiedot

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille 20.12.2017 Hissi-Esteetön Suomi 2017- hanke Toiminnan vakiinnuttaminen hankekauden 2013-2017 jälkeen johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

Aina ajankohtainen esteettömyys ESKEn verkostoseminaari Tampere

Aina ajankohtainen esteettömyys ESKEn verkostoseminaari Tampere Aina ajankohtainen esteettömyys ESKEn verkostoseminaari 2017 16.3.2017 Tampere Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11. Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.2013 Sisältö 1. Mitä on esteettömyys ja turvallisuus rakennetussa ympäristössä?

Lisätiedot

GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS

GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS GERONOMIN PALVELUOHJAUS- JA NEUVONTAOSAAMINEN IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUOHJAUKSESSA PÄIVI TORVINEN-SANDHOLM SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN (STM 2017) LAATUSUOSITUSTEN MUKAAN

Lisätiedot

Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017

Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017 Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi 16.11.2017 ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen

Lisätiedot

Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa

Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa Ikäystävällinen asuinalue -seminaari 12.5.2014 Hanna Dhalmann 12.10.2007 Tekijän nimi Projektipäällikkö, FT 13 kasvukeskuskaupunkia: Helsinki, Vantaa,

Lisätiedot

Iäkkäiden ja muistisairaiden arjen turvallisuus - Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille

Iäkkäiden ja muistisairaiden arjen turvallisuus - Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille Iäkkäiden ja muistisairaiden arjen turvallisuus - Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille Tarja Ojala Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Pelastusopiston tutkijatapaaminen 2018 Kuopio 11.6.2018 Tutkimuksen

Lisätiedot

Ikäystävällinen Hervanta

Ikäystävällinen Hervanta Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervanta Ympäristöministeriö Tampereen kaupunki Tampereen Kotilinnasäätiö Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry 24.3.2016 Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti

Lisätiedot

KAUPUNGIN ASUNTOPOLITIIKKA JA SOTE/ MAAKUNTAUUDISTUS UUSIA NÄKÖKULMIA!

KAUPUNGIN ASUNTOPOLITIIKKA JA SOTE/ MAAKUNTAUUDISTUS UUSIA NÄKÖKULMIA! KAUPUNGIN ASUNTOPOLITIIKKA JA SOTE/ MAAKUNTAUUDISTUS UUSIA NÄKÖKULMIA! TULEVAISUUDEN ASUNTOTUOTANNON SUUNNITTELU SEMINAARI 13.12.2017 ARI JUHANILA, ASUNTOASIAINPÄÄLLIKKÖ Sote-uudistus on välttämätön palvelujen

Lisätiedot

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Esteettömyys ja hissiseminaari Kotka 27.10.2015 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen tarpeita ja lähiajan näkymiä. Aalto Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen tarpeita ja lähiajan näkymiä. Aalto Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen tarpeita ja lähiajan näkymiä Aalto 21.9.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne maassamme 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016

Lisätiedot

Kansallinen metsäohjelma 2015:n (KMO) väliarviointi Työsuunnitelma

Kansallinen metsäohjelma 2015:n (KMO) väliarviointi Työsuunnitelma Kansallinen metsäohjelma 2015:n (KMO) väliarviointi Työsuunnitelma Tulevaisuusseminaari Talouskriisin ja metsäalan murroksen vaikutus kansallisen metsäohjelman toteutukseen Tieteiden talo Arvioinnin tavoitteet

Lisätiedot

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Ikäystävällisen asumisen ja palveluiden yhdistäminen Työpaja THL

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä Kontiolahti 7.5.2013 Turvallisuus on yhteinen etumme Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 7.5.2013 1 KAMU kaikki mukaan

Lisätiedot

Valokuva: 2012 BLOM. Ikäystävällinen Hervanta

Valokuva: 2012 BLOM. Ikäystävällinen Hervanta Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervanta Vanhusneuvostopäivä Helsinki, 6.4.2016 Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Ikäystävällisen kaupungin teemat, WHO Ympäristö ja julkiset rakennukset

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle 2019-2023 Hallitusohjelmaan esitetään, että otetaan tasa-arvoinen turvallinen asuminen kaikille hallituksen kärkihankkeeksi.

Lisätiedot

Kunnat ja Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toimeenpano

Kunnat ja Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toimeenpano Kunnat ja Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toimeenpano Kuntaseminaari 27.9.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017

Lisätiedot

Olemassa olevan asuntokannan parantaminen Ikääntyneiden asumisratkaisut seminaari

Olemassa olevan asuntokannan parantaminen Ikääntyneiden asumisratkaisut seminaari Olemassa olevan asuntokannan parantaminen Ikääntyneiden asumisratkaisut seminaari 17.5.2017 Juha-Pekka Maijala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Ympäristöministeriöstä Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Demokratian kehittäminen: taustaa Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus Musiikkitalo, Helsinki

HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus Musiikkitalo, Helsinki HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus 20.12.2017 Musiikkitalo, Helsinki Hanna Koskela, ARA ARA johtaja Jarmo Jarmo Lindén Lindén, 5.11.2010 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009

Lisätiedot

PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa

PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Projektin työsuunnitelma PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Kohti konkretiaa kaupunkiverkoston voimalla 1. Lähtökohta Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi

Lisätiedot

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.

Lisätiedot

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY 1.1 Asuntomarkkinoiden toimivuus A) Varainsiirtoveron asuntomarkkinavaikutukset B) Vuokra-asuntosijoitusalan

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Vapaaehtoiset Green Deal - sopimukset. Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivät , ympäristöministeriö Asiantuntija Leena-Kaisa Piekkari

Vapaaehtoiset Green Deal - sopimukset. Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivät , ympäristöministeriö Asiantuntija Leena-Kaisa Piekkari Vapaaehtoiset Green Deal - sopimukset Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivät 7.11.2018, ympäristöministeriö Asiantuntija Leena-Kaisa Piekkari Mikä on Green Deal? Green Deal on vapaaehtoinen sopimus

Lisätiedot

KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT. Siuntio Johtaja Seija Vanhanen

KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT. Siuntio Johtaja Seija Vanhanen KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT Siuntio 9.10.2007 Johtaja Seija Vanhanen 2 MAL-SUUNNITTELU Maankäyttö- ja rakennuslaki Vapaaehtoinen suunnittelu Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

Turvallista asumista kaikille. Hyvän Iän Foorumi Karim Peltonen

Turvallista asumista kaikille. Hyvän Iän Foorumi Karim Peltonen Turvallista asumista kaikille Hyvän Iän Foorumi Karim Peltonen 4.10.2018 Taustaa SOTE-palvelupolitiikan muutos laitoshoidosta kotona asumisen tukemiseen Huoli muutoksen vaikutuksesta kotona asuvien erityisryhmien,

Lisätiedot

HISSI ESTEETÖN SUOMI HANKKEEN ASKELMERKKEJÄ PÄÄTÖSTILAISUUS ARI JUHANILA, ASUNTOASIAINPÄÄLLIKKÖ LAHDEN HISSITYÖRYHMÄ

HISSI ESTEETÖN SUOMI HANKKEEN ASKELMERKKEJÄ PÄÄTÖSTILAISUUS ARI JUHANILA, ASUNTOASIAINPÄÄLLIKKÖ LAHDEN HISSITYÖRYHMÄ HISSI ESTEETÖN SUOMI HANKKEEN ASKELMERKKEJÄ PÄÄTÖSTILAISUUS 20.12.2017 ARI JUHANILA, ASUNTOASIAINPÄÄLLIKKÖ LAHDEN HISSITYÖRYHMÄ VAIHE 1. : PAIKALLISIA HISSIPROJEKTEJA perjantai 22. joulukuu 2017 2 VAIHE

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen nykytilanne ja kehittämishaasteet

Ikääntyneiden asumisen nykytilanne ja kehittämishaasteet Ikääntyneiden asumisen nykytilanne ja kehittämishaasteet Seinäjoki 25.10.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne maassamme 75-vuotta täyttäneistä

Lisätiedot

Kuntien ICT tuki - suunnitelma - JUHTA Tommi Oikarinen

Kuntien ICT tuki - suunnitelma - JUHTA Tommi Oikarinen Kuntien ICT tuki - suunnitelma - JUHTA 14.4.2015 Tommi Oikarinen Suunnittelun lähtökohdat Sote-uudistuksessa tapahtuneet muutokset vaatineet muutoksia uudelleen suunnitteluun Uudelleen suunnitellut toimenpiteet

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Elämänote-ohjelman koordinaatiotiimi IKÄINSTITUUTTI Koordinaattori Lea Stenberg, YTM Viestintäsuunnittelija

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI. Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI. Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto 25.10.2016 TOIMEKSIANTO JA TAVOITE Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen ulkoinen loppuarviointi Ajalla 1.10.-25.10.2016

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Tulokset ja vaikuttavuus järjestötyössä

Tulokset ja vaikuttavuus järjestötyössä Antti Pelto-Huikko 050 553 0736 antti.pelto-huikko@ajatustalo.fi Tulokset ja vaikuttavuus järjestötyössä Sote-järjestöjen alueverkoston tapaaminen 19.2.2019 Arvioinnin kehityskaaria Suomessa 90-luvulla

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen - työryhmä

Tiedolla johtaminen - työryhmä Tiedolla johtaminen - työryhmä Loppuraportointi 30.6.2018 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Sisällysluettelo 1. Työryhmän tavoitteiden ja tulosten toteutumisen arviointi (dia 3) 2. Yhteistyö, oppiminen

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki Jäbät creaa huikeit idiksii NHG ja PALMU Hankkeen tavoite Ikäpalo- hankkeessa vastataan vanhuspalvelulain tavoitteisiin

Lisätiedot

Opas muisti- ja ikäystävällisestä asumisesta ja asuinympäristöstä. Dos. Erja Rappe, , Paasitorni, Helsinki

Opas muisti- ja ikäystävällisestä asumisesta ja asuinympäristöstä. Dos. Erja Rappe, , Paasitorni, Helsinki Opas muisti- ja ikäystävällisestä asumisesta ja asuinympäristöstä Dos. Erja Rappe, 27.9.2018, Paasitorni, Helsinki Al Ympäristöministeriön Ympäristöopas 2018 Erja Rappe, vanhempi tutkija Helinä Kotilainen,

Lisätiedot

MULTI-PROFESSIONAL AND USER-CENTERED PLANNING OF ACCESSIBLE ENVIRONMENT 29:TH 30:TH OF OCTOBER 2014

MULTI-PROFESSIONAL AND USER-CENTERED PLANNING OF ACCESSIBLE ENVIRONMENT 29:TH 30:TH OF OCTOBER 2014 MULTI-PROFESSIONAL AND USER-CENTERED PLANNING OF ACCESSIBLE ENVIRONMENT 29:TH 30:TH OF OCTOBER 2014 GUIDANCE FOR CUSTOMERS IN ACCESSIBILITY RECONSTRUCTIONS MS. ANNA-LIISA ROMPPANEN, CIVIL ENGINEER, CITY

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjohdon sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämisfoorumi 30.1.2009 Lahti www.jarvi-hanke.fi Sisältö ja toteutus 30.1. Klo 8.30

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013 2017 Valtioneuvoston periaatepäätös 18.4.2013 Sisältö 1. Tausta......2 2. Ikääntyneiden asumistilanne...3 3. Lähtökohtia ikääntyneiden asumisen kehittämiseen....4

Lisätiedot

Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes

Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman seminaari Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta 27.9.2013 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen Huippuostajat ja Rakennettu ympäristö

Lisätiedot

Valtakunnallisten hankkeiden ja koordinaatiohankkeiden arviointi. Valtakunnallisten ja koordinaatiohankkeiden info-päivä Helsinki 1.11.

Valtakunnallisten hankkeiden ja koordinaatiohankkeiden arviointi. Valtakunnallisten ja koordinaatiohankkeiden info-päivä Helsinki 1.11. Valtakunnallisten hankkeiden ja koordinaatiohankkeiden arviointi Valtakunnallisten ja koordinaatiohankkeiden info-päivä Helsinki 1.11.2017 Arvioinnin fokus 2007-2013 valtakunnalliset hankkeet 23 hanketta

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI 21.9.2016 Toiminta-alue Suomen maakunnista suurin kattaen 30 prosenttia koko maan pinta-alasta 21 kuntaa, seutukuntia 6 Kaksi asukasta

Lisätiedot

Päätökset ikäasumisen ratkaisuista puuttuvat vielä kunnista

Päätökset ikäasumisen ratkaisuista puuttuvat vielä kunnista TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 25 SYYSKUU 2018 Päätökset ikäasumisen ratkaisuista puuttuvat vielä kunnista Päälöydökset Varautuminen väestön ikääntymiseen on asumisen osalta vielä vähäistä. Kyselyn perusteella

Lisätiedot

Kokeilukulttuuri hallitusohjelmassa Millaisia syötteitä Otakantaa.fi kyselystä?

Kokeilukulttuuri hallitusohjelmassa Millaisia syötteitä Otakantaa.fi kyselystä? Kokeilukulttuuri hallitusohjelmassa Millaisia syötteitä Otakantaa.fi kyselystä? KOKEILUKULTTUURI-seminaari Kuntamarkkinat 9.9.2015 11 11.45 Tiedeasiantuntija Kaisa Lähteenmäki-Smith, VNK Hyvin kokeiltu

Lisätiedot

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön 24.1.2018 24.1.2018 Lape-yhdyspinnat Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihankkeen tavoitteet Kärkihanke

Lisätiedot

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina

Lisätiedot

PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ

PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ Valtakunnallinen hissiseminaari Lahdessa 08.05.2014 Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö Hissi on kiinteistön

Lisätiedot

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen

SPEK Strategiapäivitys kysely valtuutetuille. Valtuuston seminaari Karim Peltonen SPEK Strategiapäivitys 2017 - kysely valtuutetuille Valtuuston seminaari 15.5.2017 Karim Peltonen SPEK -Strategiaprosessi 2017-2018 Asemointi Määrittely Toimeenpano 25.4.2017 Strategiakysely valtuutetuille

Lisätiedot

ARJEN KESKIÖSSÄ

ARJEN KESKIÖSSÄ ARJEN KESKIÖSSÄ 2012-2014 Lähiyhteisöjen ja asuntoverkostojen suunnittelu Uudet asumisratkaisut yhteistoiminnallisena kehittämisenä Tulosten ja vaikutusten arviointi 1. Asukkaiden toiveet ja tarpeet: asuminen,

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Muistio 3.5.2016 1 (5) Liite 1 Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) 1 Tausta ja tavoite Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan on kirjattu

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot