Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön palaute yliopistoille ja ohjeet koskien vuonna 2012 käytäviä neuvotteluja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön palaute yliopistoille ja ohjeet koskien vuonna 2012 käytäviä neuvotteluja"

Transkriptio

1 Kirje OKM/46/210/ Yliopistot Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön palaute yliopistoille ja ohjeet koskien vuonna 2012 käytäviä neuvotteluja 1. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SYKSYLLÄ 2011 Palautemenettely perustuu yliopistolain (558/2009) 48 :n ja ammattikorkeakoululain (351/2003) 8 :n mukaiseen tavoitteiden seurantaan ja arviointiin. Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on vastuu hallinnonalansa ohjauksesta ja valvonnasta. Korkeakouluilla on tilivelvollisuus toiminnastaan ja voimavarojen tavoitteiden mukaisesta käytöstä. Ministeriö seuraa palautteessa erityisesti valtakunnallisen korkeakoulu- ja tiedepolitiikan ja korkeakoulujen kanssa sovittujen tavoitteiden toteutumista. Vuoden 2011 palautteessa pääpaino on korkeakoulun strategian ja rakenteellisen kehittämisen linjausten toteuttamisen arviossa. Lisäksi palaute sisältää ministeriön näkemyksiä ja linjauksia koskien koulutuksen ja tutkimuksen kehittämistä. Palautteeseen sisältyy tavoitteiden toteumaraportti ja korkeakoulun koulutusalojen asemoituminen valtakunnallisessa tarkastelussa sopimusindikaattorien pohjalta. Vuoden 2011 palaute perustuu: yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen strategioihin ja näiden toimeenpanoon ministeriön ja korkeakoulujen välisiin sopimuksiin korkeakoulujen tilinpäätöksiin, muuhun raportointiin ja julkaisuihin viimeisimpiin saatavilla olleisiin korkeakoulu- ja tutkimustilastoihin (Tilastokeskus, OKM, CIMO, OPH, OECD, Eurostat, Thomson-Reuters) hallitusohjelman linjauksiin. Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa seuraavan kirjallisen palautteensa yliopistoille syksyllä 2013 ja ammattikorkeakouluille syksyllä Arvio tavoitteiden toteutumisesta Kansainvälisessä vertailussa suomalainen korkeakoululaitos menestyy osalla mittareista varsin hyvin erityisesti käytetyt panostukset huomioiden. Suomalainen korkeakoulutus on hyvin opiskelijoiden saavutettavissa, koulutukseen osallistuminen on yleistä, opiskelijoiden koulutuskustannukset ovat kohtuulliset ja eri-

2 OKM/46/210/ (9) tyisesti nuorten valmistuvien ikäluokkien koulutustaso on vertailukelpoinen keskeisten kilpailijamaiden kanssa. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus nuorissa ikäluokissa jää kuitenkin jälkeen OECD-kärkijoukosta. Korkeakoulutus kokonaisuudessaan ja erityisesti yliopistokoulutus on Suomessakin kytköksissä opiskelijoiden sosioekonomiseen taustaan. Lisäksi koulutuksen eriytyminen sukupuolen mukaan on huomattavan vahvaa. Korkeakoulujen tulee omilla toimenpiteillään edistää koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamista. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan panostetaan runsaasti, mikä näkyy muun muassa hyvässä julkaisutuottavuudessa sekä tutkimushenkilökunnan määrässä. Suomeen tuleva kansainvälinen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiorahoitus on kuitenkin verraten vähäistä. Tutkimus- ja tutkijakoulutusyhteistyö tutkimuslaitosten, julkisten toimijoiden ja elinkeinoelämän kanssa on keskittynyt harvoihin korkeakouluihin ja koulutusalakohtaiset erot ovat isoja. Ministeriö kiinnittää korkeakoulujen huomiota TE- KES:n ja VTT:n uusiin linjauksiin ja niiden myötä avautuviin mahdollisuuksiin kehittää uudenlaisia strategisia kumppanuuksia. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisen tutkimuksen kärki on terävä, mutta kovin kapea. Suhteellisella viittausindeksillä mitattuna Suomen tutkimusjärjestelmä asettuu OECD:n keskiarvotasolle ja hieman EU:n keskiarvon yläpuolelle, mutta on jäljessä muista Pohjoismaista. Kymmenen vuoden aikana kaikkein siteeratuimpien artikkeleiden yhden prosentin joukkoon ylsi vajaa 1000 suomalaislähtöistä artikkelia. Artikkelia kohden viittausten määrä on näissä suomalaisten tutkijoiden julkaisuissa kaikkein korkein. Näiden huippujulkaisujen määrä on kuitenkin selvästi pienempi esimerkiksi Ruotsiin, Tanskaan, Hollantiin tai Sveitsiin suhteutettuna. Suomalaisen korkeakoulutuksen ja julkisen sektorin tutkimuksen keskeisinä kehittämistavoitteina on viimeaikaisten arviointien perusteella yliopistollisen tutkimuksen laadun vahvistaminen, korkeakoululaitoksen virtaviivaistaminen, hajanaisuuden ja toiminnan päällekkäisyyksien vähentäminen, kansainvälistymisen lisääminen, valmistumisaikojen nopeuttaminen ja opintojen läpäisyn parantaminen. Tutkijanuran houkuttelevuutta tulisi lisätä ja siirtää painopistettä tutkijankoulutuksesta sen jälkeisiin uravaiheisiin. Suomalaisten korkeakoulujen ja tutkimusjärjestelmän kansainvälistyminen on edelleen ohutta. Ulkomaisten opiskelijoiden osuus on kansainvälisessä vertailussa pieni; yliopistojen alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa sekä ammattikorkeakoulututkintoa suorittavista opiskelijoista OECD:n vertailun mukaan oli yhteensä vain 3,9 % oli vuonna 2009 ulkomaan kansalaisia. Tieteellistä tai taiteellista jatkotutkintoa suorittavia ulkomaalaisia oli 9,3 %. OECD-maiden keskiarvot ovat yli kaksinkertaiset ja EUmaiden keskiarvot lähes kaksinkertaiset. Kansainvälistymisen palveluiden vahvistaminen on tärkeää. Henkilöstön kansainvälistymiseen, liikkuvuuteen ja kielitaitoon tulee kiinnittää erityistä huomiota. Ministeriö kannustaa jatkamaan aktiivista työtä koulutusvientituotteiden kehittämiseksi ottaen huomioon EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksukokeilun arviointi ja sen pohjalta tehtävät johtopäätökset. Kansainvälisesti vertailtuna suomalaiset opiskelijat aloittavat opintonsa myöhemmin ja valmistuvat vanhempina kuin OECD- ja EU-maissa keskimäärin. Ikäryhmän vuotiaista Suomessa yli 25 % on koulutuksessa, kun vastaava osuus OECD ja EU maissa on alle 15 %. Tarkasteltaessa korkea-asteen koulutuksessa olevia vuotiaita koulutuksessa Suomessa on noin 10 % EU-maiden keskiarvon ol-

3 OKM/46/210/ (9) lessa alle 5 %. Korkeasta osallistumisasteesta huolimatta tutkinnon suorittaneiden määrä jää suhteellisen alhaiseksi. Yliopistot Yliopistojen pysyväisluonteinen tutkintoon johtava koulutus on hajautunut 22 paikkakunnalle runsaaseen 40 koulutusyksikköön. Erilaisia tutkimusyksiköitä yliopistoissa on yli 700. Kansainvälisesti korkeatasoinen julkaisutoiminta, Suomen Akatemian huippuyksiköt, Fi-DiPro -tutkijat, Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) tutkimusrahoitus ja muu kilpailtu tutkimusrahoitus keskittyvät muutamaan yliopistoon. Vuonna 2010 yliopistoista valmistui ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta, mikä on lähes tavoitteen mukainen määrä. Vuonna 2009 tutkintoja suoritettiin vain , missä näkyi tutkinnonuudistuksen siirtymäkauden päättyminen useimmilla aloilla tätä edellisenä vuonna. Tutkintomäärien voimakas vaihtelu vaikuttaa huomattavasti myös ylempiin korkeakoulututkintoihin liittyvien indikaattorien toteumatasoihin vuosien 2008 ja 2009 osalta. Vähintään 45 opintopistettä lukuvuodessa suoritti yliopistojen perustutkinto-opiskelijoista vain 39 %. Yliopistojen perustutkintojen 7 vuoden läpäisyaste jäi 51 %:iin (v. 2009). Voimavarojen tehokkaan käytön ja osaavan työvoiman turvaamisen näkökulmasta tilanne ei ole hyväksyttävä. Yliopistoilla on tutkintokoulutuksen järjestämisessä ja opiskelijoiden tasavertaisessa kohtelemisessa lakisääteisiä velvoitteita. Ministeriö pitää ongelmallisena toimintaa, jossa yliopisto aktiivisesti ohjaa tutkinto-opiskelijoitaan suorittamaan tutkinnon osiksi hyväksyttäviä opintosuorituksia muihin oppilaitoksiin ja samalla supistaa omaa tutkintoopetukseen liittyvää tarjontaansa. Luokanopettaja-, erityisopettaja- ja lastentarhanopettajakoulutuksen suorittaneiden määrä alitti tavoitteet selvästi. Opettajatarpeiden kasvu ja opettajien kelpoisuustilanne edellyttävät yliopistoilta nopeita toimenpiteitä opettajien saatavuuden turvaamiseksi. Useiden aineenopettajaryhmien ylikoulutuksen vuoksi yliopistojen tulee tarkentaa opettajankoulutuksiensa kohdentumista. Vuonna 2010 tohtoritutkinnon suoritti jatko-opiskelijaa, mikä alitti kaudelle asetetun tavoitteen. Pääosa yliopistoista on edistänyt tutkijanuramahdollisuuksien läpinäkyvyyttä. Yli puolet yliopistoista käyttää arviointiin perustuvaa vakinaistamispolkumenettelyä. Uusia uramalleja soveltaessaan yliopistojen on otettava huomioon tasa-arvon ja menettelyjen läpinäkyvyyden vaatimukset. Erityisesti tutkimuspainotteisten yliopistojen tulee strategioidensa toteuttamisessa hyödyntää aktiivisemmin kansainvälistä ja muuta ulkopuolista tutkimusrahoitusta. Yliopistojen rahoituspohjan laajentaminen tukee näiden strategisten tavoitteiden saavuttamista. Kansainvälisen rahoituksen osuus yliopistojen kokonaisrahoituksesta oli koko toiminta huomioon ottaen vain 2,2 %. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä on 87 % ja opiskelijavaihto 93 % tasolla tavoitteesta. Yliopistojen uusista opiskelijoista naisten osuus oli 56 % vaihdellen koulutusalojen välillä eläinlääketieteen 98 %:sta teknillistieteellisen alan 24 %:iin. Miehet keskeyttävät opinnot naisia useammin. Opetus- ja tutkimushenkilökunnasta naisten osuus oli 42 %.

4 OKM/46/210/ (9) Tasa-arvolain mukaisesti korkeakoulujen tulee kiinnittää huomiota sukupuolten välisten erojen kaventamiseen ja muuhun tasa-arvoon erityisesti opiskelijarekrytointia kehittäessään ja hyvän henkilöstöpolitiikan edistämisessä. Talous, henkilöstö- ja julkaisutietojen tietomäärittelyissä on tapahtunut muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna. Nämä on otettava huomioon tunnuslukujen ja määrällisten tavoitteiden toteutumista arvioitaessa ja vertailtaessa 2010 tietoja edellisiin vuosiin. Yliopistojen varsinaisen toiminnan kustannuksista kohdentui 60,5 % tutkimukseen, 28 % koulutukseen ja 11,5 % muuhun toimintaan. Yliopistojen välillä perustehtävien painottumisessa on merkittäviä eroja. Yliopistojen tietojen vertailtavuutta heikensi kuitenkin osin toisistaan poikkeavat menettelytavat. Yliopistojen tilinpäätösten vertailukelpoisuuden parantamiseksi yliopistojen tulee noudattaa taloushallinnossaan ja tilinpäätösraportoinnissaan kirjanpitolakia ja sitä täydentäviltä osin yliopistojen taloushallinnon koodiston linjauksia. Yliopistoille korvattavan arvonlisäveron kirjanpitokäsittely tulee järjestää taloushallinnon koodiston ja Kirjanpitolautakunnan lausunnon (KILA 1860/2010) mukaisesti. Tutkimusrahoituksen kokonaiskustannusmallin soveltamisessa yliopistojen tulee yhteistyössä Suomen Akatemian ja Tekesin kanssa edelleen kehittää yliopistojen sisäisiä prosesseja. Yliopistojen tulee varmistaa, että ulkopuolisella tutkimusrahoituksella käynnistetyt hankkeet etenevät sovitussa aikataulussa. Tämä mahdollistaa asianmukaisen raportoinnin ja laskutuksen. 2. SOPIMUSKAUSI JA NEUVOTTELUT VUONNA 2012 Seuraava sopimus neuvotellaan vuosille Opetus- ja kulttuuriministeriö tekee välivuosina rahoituspäätökset kauden sopimuksen pohjalta. Välivuonna ei tehdä erillistä sopimusta, vaan pohjalaskelma päivitetään uusimmilla tilastotiedoilla ja rahoitus kirjataan tarvittavin erittelyin ministeriössä joulukuussa tehtävään rahoituspäätökseen. Sopimuksen välivuosina neuvottelut järjestetään vain tarvittaessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopistojen väliseen ohjausjärjestelmään ei ole odotettavissa muutoksia, mutta valtion rahoitusperusteita uudistetaan ottaen huomioon toimintaympäristön muutokset. Rahoitusmallin kehittämistyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä yliopistojen ja sidosryhmien kanssa. Rahoitusmallin uudistamista valmistelevan työryhmän ehdotukset valmistuvat marraskuussa Alkuvuodesta 2012 valmistellaan tarvittavat säädösmuutokset. Tavoitteena on, että nykyiseen rahoitusmalliin tarvittavat muutokset voidaan ottaa käyttöön kohdennettaessa yliopistoille yliopistolain mukaista perusrahoitusta vuodelle Rahoitusmalliin liittyvässä yliopistojen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteisessä valmistelussa on hahmotettu yliopistolaitoksen tavoitetila vuonna Tavoitteena on laadukkaampi, vaikuttavampi, tehokkaampi, profiloituneempi ja kansainvälisempi yliopistolaitos. Kehitystä tähän suuntaan tuetaan kauden rahoitusmallilla. Kaikkia tunnistettuja rahoitusmallin uudistamistarpeita ei ole mahdollista toteuttaa heti seuraavan sopimuskauden alusta lähtien puutteellisen tiedonkeruun vuoksi. Sopimuksen sisältöä uudistetaan edelleen aiempaa strategisemmaksi ja vain keskeisimpiin tunnuslukuihin rajoittuvaksi. Sopimus sisältää edelleen korkeakoululaitoksen yhteisten tavoitteiden lisäksi, yliopiston tehtävän, profiilin ja painoalat, määrälliset tavoitteet, merkittävimmät kehittämistoimet sekä rahoituksen.

5 OKM/46/210/ (9) Sopimus valmistellaan KOTA -tietojärjestelmän kautta. KOTA-tietojärjestelmää ja XDW -tietovarastoa hyödynnetään mahdollisimman laajasti myös ministeriön seuratessa yliopistojen kehitystä ja sovittavien tavoitteiden toteutumista. Yliopistojen neuvotteluissa käsitellään sopimukseen sisällytettävien asioiden lisäksi yliopiston strategisia, toiminnan kehittämissuuntaan liittyviä kysymyksiä, vuoden 2011 toiminnan tuloksellisuutta ja sovitaan maisteriohjelma-asetukseen otettavista erillisistä maisteriohjelmista ja EU/ETA-alueen ulkopuolelle suunnattuun lukukausimaksukokeiluun sisällytettävistä maisteriohjelmista. Yliopistojen neuvottelut käydään Sibelius-Akatemia, Teatterikorkeakoulu ja Kuvataideakatemia toimittavat sopimusaineiston siten, että valmistelussa on otettu huomioon Taideyliopiston valmistelu ja tämän yhteydessä tehdyt päätökset. Tarkempi neuvotteluaikataulu on liitteessä kolme. Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdolle neuvotteluihin liittyvän seminaarin Helsingissä ja Lisäksi UNIFIn kanssa huolehditaan riittävästä keskinäisestä yhteydenpidosta. Sopimusvalmistelua koskevat ohjeet sopimuksen rakenteen mukaisesti 1. Korkeakoululaitoksen yhteiset tavoitteet Pohjana seuraavan sopimuskauden tavoitteille ovat hallitusohjelma, joulukuussa 2011 hyväksyttävä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma vuosille ja opetus- ja kulttuuriministeriön toiminta- ja taloussuunnitelma ja Tutkimus- ja innovaationeuvoston linjaukset. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja korkeakoulut sopivat yksityiskohtaisemmin korkeakoululaitosta koskevista yhteisistä tavoitteista. Opetus- ja kulttuuriministeriön luonnosta korkeakoululaitoksen yhteisiksi tavoitteiksi käsitellään korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa marraskuussa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman ja saadun palautteen pohjalta yhteisiä tavoitteita muokataan siten, että niistä voidaan sopia keväällä 2012 pidettävässä korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa. 2. Yliopiston tehtävä, profiili ja painoalat Yliopistot ovat uudistaneet tai ovat uudistamassa strategioitaan. Strategioista tai tätä tarkentavista toimenpideohjelmista ilmenee konkreettiset kehittämistavoitteet, toimenpiteet näihin pääsemiseksi ja kuinka strategian toteutumista voidaan seurata. Kauden strategiset tavoitteet ja painoalavalinnat olivat usealle yliopistolla vielä varsin yleisellä tasolla ja tämän seurauksena yliopistojen painotusten erilaisuutta oli valtakunnallisessa tarkastelussa vaikea hahmottaa. Strategiatyö edellyttää korkeakoulujen keskinäistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta alueen ja innovaatiojärjestelmän muiden toimijoiden kanssa. Korkeakoulujen profiilit muodostavat valtakunnallisen kokonaisuuden, joka kattaa yhteiskunnan sivistys-, koulutus- ja tutkimustarpeet. Yliopistot ovat vuoden 2011 aikana UNIFIn puitteissa etsimässä mahdollisuuksia keskinäisen työnjaon selkeyttämiseksi ja yliopistojen profiloitumisen tukemiseksi.

6 OKM/46/210/ (9) Yliopistojen rakenteiden uudistamista edellyttää myös hallitusohjelmassa päätetyt etupainotteiset menovähennykset ja hallituskauden aikana mahdolliset tulevat lisäsopeuttamistoimenpiteet. Hallitusohjelman ja vuosien kehyspäätöksen mukaisesti yliopistojen valtion rahoitukseen kohdennetaan yhteensä 86,2 miljoonan euron vähennys ja Suomen Akatemian määrärahoihin 33,6 miljoonan euron vähennys vuoteen 2015 mennessä. Yliopiston profiilissa voi painottua eri tavalla tutkimus, tutkintoon johtava koulutus, taiteellinen toiminta, elinikäinen oppiminen tai innovaatio- ja aluetoiminta. Yliopistot tekevät strategiatyönsä pohjalta ehdotuksen profiilistaan ja painoaloistaan. Yliopistokohtaiset määrälliset tavoitteet Kauden valmistelussa lähdetään siitä, että vuosittaiset keskimääräiset määrälliset tavoitteet sovitaan ylemmille korkeakoulututkinnoille ja tohtorin tutkinnoille koulutusaloittain. Rahoitusmallin jatkovalmistelun perusteella on kuitenkin mahdollista, että lopullinen tavoitteenasettelu voi olla myös tätä karkeammalla tasolla. Opettajankoulutuksen määrälliset tavoitteet valmistellaan opettajaryhmittäin. Muutoin tavoitteet sovitaan yliopiston kokonaismääränä. Tutkintotavoitteiden valtakunnalliset lähtökohdat ja tavoitteiden asettamiseen liittyvät taustatekijät on esitelty liitteessä neljä. Lähtökohtana on, että määrälliset tavoitteet sovitaan ennen varsinaisia neuvotteluja. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja yliopisto sopivat yliopiston määrälliset ja tunnuslukutavoitteet vuorovaikutteisesti KOTA -tietojärjestelmää hyödyntäen. KOTA - tietojärjestelmän päivityspohjat ovat käytettävissä viimeistään vuoden vaihteessa. Valtakunnallisena lähtökohtana määrällisten tavoitteiden valmistelulle pidetään: Määrälliset tavoitteet Vuosina keskimäärin Alemmat korkeakoulututkinnot Ylemmät korkeakoulututkinnot Tohtorintutkinnot Ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä 8950 Suomesta lähteneiden ja Suomeen saapuneiden vaihto-opiskelijoiden määrä (vaihdon kesto yli 3 kk) Opettajankoulutus Ks. liite neljä Tunnuslukutavoitteet Yliopistojen toiminnan kehitystä seurataan vuosittain sopimukseen sisältyvillä keskeisillä tunnuslukutavoitteilla ja muilla seurantaindikaattoreilla. Tunnuslukutavoitteiden valtakunnallisena lähtökohtana on korkeakoululaitoksen tasapainoinen kehittäminen sekä laadun ja vaikuttavuuden vahvistaminen. Lisäksi ministeriö seuraa vuosittain yliopistojen toimintaa, maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta tilinpäätösten ja XDWtietovarastoon tapahtuvan tilastotiedonkeruun kautta. Ehdotus tunnuslukutavoitteiksi ja näiden valtakunnalliset lähtökohdat esitellään marraskuussa pidettävässä korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa. Valmistelussa hyödynnetään yliopistojen rahoitusmallin kehittämisen yhteydessä tapahtuvaa yhteistyötä yliopistojen ja sidosryhmien kanssa.

7 OKM/46/210/ (9) 3. Keskeiset kehittämiskohteet Valtakunnallisen korkeakoulu-, tiede- ja innovaatiopolitiikan kannalta merkittävistä kehittämistoimista sovitaan tässä kohdassa. Ministeriö tekee pohjaesityksen kehittämiskohteista sopimustarjouksessaan. 4. Rahoitus Sopimukseen kirjataan valtion rahoitus ao. yliopistolle tarvittavin erittelyin. Yliopistoille toimitetaan lisäksi yksityiskohtaisempi erittely perusrahoituksen muodostumisesta. Yliopistojen perusrahoitus lasketaan - siltä osin kun ei ole neuvottelun kohteena - opetusja kulttuuriministeriössä säädösmuutosten valmistuttua. Lähtökohtana on, että yliopisto huolehtii koulutuksen laajennuksista ja uudelleen suuntauksista kokonaisrahoituksensa puitteissa sisäisin rakenteellisen kehittämisen keinoin. Yliopistojen välisistä järjestelyistä voidaan tarvittaessa sopia myös kolmikantaisesti. Valtion rahoitus tulee huomioimaan jatkossakin valtakunnallisia erityistehtäviä. Tavoitteena on kuitenkin näiden määrän merkittävä vähentäminen nykyisestä. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää sopimuskauden alussa yliopistoja kuultuaan valtakunnallisista erityistehtävistä ja niihin osoitettavasta valtion rahoitusosuudesta. Valtion rahoitus tulee sisältämään jatkossakin strategiarahoitusosuuden, jonka lähtökohtana on yliopistojen oma strategiatyö. Yliopistojen strategioissa tulee ottaa huomioon tavoitteet laadukkaammasta, tehokkaammasta, profiloidummasta ja kansainvälisemmästä yliopistolaitoksesta. Strategirahoitus sovitaan ministeriön ja yliopiston välisessä neuvottelussa ottaen huomioon ministeriölle toimitetut tiedot yliopiston toiminnasta ja keskeisistä strategisista päätöksistä toiminnan kehittämiseksi ja rakenteiden uudistamiseksi. Ministeriöön mennessä toimitettava aineisto Yliopisto antaa ensimmäisen ehdotuksensa määrällisiksi tavoitteikseen ja tunnuslukutavoitteikseen mennessä. Ministeriö antaa vastatarjouksensa tavoitteisiin ja ehdotuksensa valtakunnallisiksi erityistehtäviksi mennessä ja yliopisto vastineensa näihin mennessä. Määrällisten tavoitteiden ja valtakunnallisten erityistehtävien lopullinen yhteensovittaminen tapahtuu ministeriön ja yliopiston välillä huhtikuun aikana ennen sopimusneuvotteluja. Raportointi toimenpiteistä työurien pidentämiseksi Hallituskauden keskeisiä tavoitteita on sujuvoittaa korkeakouluopintoihin pääsyä sekä nopeuttaa tutkinnon suorittaneiden siirtymistä työelämään. Tavoitteen toteutumisen seuraamiseksi ja hyvien käytänteiden levittämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää yliopistoja laatimaan yhteenvedon toimenpiteistään työurien pidentämiseksi liitteen viisi mukaisesti. Raportointi toimenpiteistä kansainvälistymisstrategian tavoitteiden edistämiseksi Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää yliopistoja laatimaan yhteenvedon toimenpiteistään kansainvälistymisstrategian edistämiseksi liitteen viisi mukaisesti.

8 OKM/46/210/ (9) Raportointi toimenpiteistä tutkimustulosten hyödyntämiseksi Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää yliopistoja laatimaan yhteenvedon toimenpiteistään tutkimustulosten hyödyntämiseksi liitteen viisi mukaisesti. Ministeriöön mennessä toimitettava aineisto Yliopisto tekee strategiatyönsä pohjalta ehdotuksen tehtävästä, profiilista ja painoaloista KOTA:n sopimuspohjaa hyödyntäen. Uusia tai lakkautettavia ohjelmia koskevat esitykset (ohjeistus liitteenä kuusi). Yliopistot voivat esittää maisteriohjelmien lakkauttamista tai painopistealueisiin liittyviä uusia maisteriohjelmia sekä lukukausimaksukokeiluun sisällytettäviä uusia tai maisteriohjelma-asetuksessa olevia vieraskielisiä ohjelmia. Vuoden 2011 toiminnan raportointi Opetus- ja kulttuuriministeriön edellyttämät tilastotiedot toimitetaan vuodelta 2011 tätä koskevien ohjeiden mukaisesti. Tiedonkeruun tarkemmat ohjeet toimitetaan korkeakouluille erillisellä kirjeellä. Yliopistoja pyydetään toimittamaan kauden sopimuksessa ja ministeriön vuoden 2011 kirjallisessa palautteessa edellytetty raportointi keskeisten kehittämistoimenpiteiden etenemisestä, tasa-arvolain edellytysten mukainen oppilaitoksen tasa-arvosuunnitelma sekä muu strategian toimeenpanon seurannan ja arvioinnin kannalta tarkoituksenmukainen aineisto. Ministeriötä tulee informoida vuoden aikana toimeenpantavista rakenteellisista uudistuksista, joilla on merkittäviä henkilöstövaikutuksia. Yliopiston tulee rakenneuudistusten yhteydessä noudattaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja huolehtia opiskelijoiden oikeusturvasta. Yliopistoja pyydetään toimittamaan tilinpäätösasiakirjansa opetus- ja kulttuuriministeriöön välittömästi niiden vahvistamisen jälkeen. Raportointi keskeisistä strategisista päätöksistä yliopiston toiminnan kehittämiseksi ja rakenteelliseksi uudistamiseksi Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää strategiarahoituksen kohdentamiseksi yliopistolta tiedot keskeisistä strategisista päätöksistä toiminnan kehittämiseksi ja rakenteiden uudistamiseksi sekä kuinka ja millä indikaattoreilla toteutumista voidaan vuosittain seurata. Opetus- ja kulttuuriministeriön sopimustarjous toimitetaan yliopistoille viimeistään kahta viikkoa ennen neuvottelua. Kaikki neuvotteluihin liittyvä aineisto toimitetaan vain sähköisesti käyttäen KOTAtietojärjestelmää. Tämän kirjeen liitteet 1-2 toimitetaan ainoastaan KOTA-tietojärjestelmän kautta.

9 OKM/46/210/ (9) Lisätietoja antavat tarvittaessa: opetusneuvos Jorma Karhu, puh. (09) (jorma.karhu@minedu.fi) KOTA-tietojärjestelmän ja XDW-tietovaraston tekniset kysymykset ylitarkastaja Jukka Haapamäki, puh. (09) (jukka.haapamaki@minedu.fi). Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakouluneuvos Ari Saarinen Liitteet Liite 3 Opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopistojen väliset neuvottelut vuonna 2012 Liite 4 Alustava ehdotus yliopistojen tutkintotavoitteiksi sopimuskaudelle Liite 5 Ohjeet yliopistojen erillisraportoinneista Liite 6 Yliopistojen maisteriohjelmaesitykset ja EU/ETA-alueen ulkopuolelle suunnattuun lukukausi-maksukokeiluun sisällytettävät vieraskieliset maisteriohjelmat Tiedoksi Opetusministeri Jukka Gustafsson Valtiosihteeri Tapio Kosunen Erityisavustaja Aleksi Kalenius Kansliapäällikkö Harri Skog OKM/HAO Suomen Akatemia Korkeakoulujen arviointineuvosto Suomen Ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry - Finlands studentkårers förbund (FSF) rf Suomen yliopistot UNIFI ry, Ammattikorkeakoulujen Rehtorineuvosto Arene - Rådet för yrkeshögskolornas rektorer Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry, Förbundet för studerandekårer vid yrkeshögskolorna i Finland rf

Päätös OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden neuvotteluja

Päätös OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden neuvotteluja Päätös OKM/24/210/2012 30.03.2012 Ammattikorkeakoulut Viite Asia OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden 2013-2016 neuvotteluja Ammattikorkeakoulut,

Lisätiedot

Kirje 05.10.2011. Opetus- ja kulttuuriministeriön palaute ammattikorkeakouluille ja ammattikorkeakoulujen vuoden 2011 toiminnan raportointi

Kirje 05.10.2011. Opetus- ja kulttuuriministeriön palaute ammattikorkeakouluille ja ammattikorkeakoulujen vuoden 2011 toiminnan raportointi Kirje OKM/47/210/2011 05.10.2011 Ammattikorkeakoulut Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön palaute ammattikorkeakouluille ja ammattikorkeakoulujen vuoden 2011 toiminnan raportointi 1. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Ohje 12.02.2015. Ohjauskäytänteiden uudistaminen sopimuskaudelle 2017 2020, rahoituslaskelmat ja vuoden 2014 toimintaa koskeva raportointi

Ohje 12.02.2015. Ohjauskäytänteiden uudistaminen sopimuskaudelle 2017 2020, rahoituslaskelmat ja vuoden 2014 toimintaa koskeva raportointi Ohje OKM/7/210/2015 12.02.2015 Yliopistot Viite Asia Ohjauskäytänteiden uudistaminen sopimuskaudelle 2017 2020, rahoituslaskelmat ja vuoden 2014 toimintaa koskeva raportointi Ohjaus- ja palautemenettelyn

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut 33/210/2010

Ammattikorkeakoulut 33/210/2010 Pvm 12.11.2010 Ammattikorkeakoulut Dnro 33/210/2010 Asia: Opetus- ja kulttuuriministeriön palaute ammattikorkeakouluille ja ammattikorkeakoulujen vuoden 2010 toimintaa koskeva raportointi Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toiminnan raportointi vuonna 2017

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toiminnan raportointi vuonna 2017 Kirje OKM/3/210/2017 06.02.2017 Jakelussa mainituille Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden 2017 2020 aikana ja toiminnan raportointi vuonna 2017 Ohjaus- ja palautemenettely

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto on laatinut strategiansa toimeenpanosuunnitelman

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Kauden 2017 2020 sopimusvalmistelua koskevat ohjeet

Kauden 2017 2020 sopimusvalmistelua koskevat ohjeet LIITE 1 Kauden 2017 2020 sopimusvalmistelua koskevat ohjeet 1. Sopimusvalmistelu Ohjauksessa on tavoitteena tehostaa ja syventää ministeriön ja korkeakoulujen välistä strategista vuoropuhelua sekä korostaa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE AALTO-YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE AALTO-YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE AALTO-YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto ei ole tehnyt muutoksia strategisiin

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri tarve

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toimintaa koskeva raportointi

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toimintaa koskeva raportointi Kirje OKM/12/210/2013 04.02.2013 Ammattikorkeakoulut Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden 2013 2016 aikana ja toimintaa koskeva raportointi Ammattikorkeakoulu-uudistus

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu on laatinut tavoitteellisen toimintasuunnitelman vuosiksi , joka jatkaa korkeakoulun aloittamaa painoalojen kehittämistä.

Ammattikorkeakoulu on laatinut tavoitteellisen toimintasuunnitelman vuosiksi , joka jatkaa korkeakoulun aloittamaa painoalojen kehittämistä. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Kauden sopimusvalmistelua koskevat ohjeet

Kauden sopimusvalmistelua koskevat ohjeet LIITE 1 Kauden 2017 2020 sopimusvalmistelua koskevat ohjeet 1. Sopimusvalmistelu Ohjauksessa on tavoitteena tehostaa ja syventää ministeriön ja korkeakoulujen välistä strategista vuoropuhelua sekä korostaa

Lisätiedot

Ohje OKM/8/210/2015 12.02.2015. Ammattikorkeakoulut. Viite

Ohje OKM/8/210/2015 12.02.2015. Ammattikorkeakoulut. Viite Ohje OKM/8/210/2015 12.02.2015 Ammattikorkeakoulut Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskaudella 2017 2020, rahoituslaskelmat ja vuoden 2014 toimintaa koskeva raportointi

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Uusi Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopistolla on strategian toimenpideohjelma

Lisätiedot

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN Opetusneuvos Ari Saarinen 20.11.2008 KORKEAKOULUJEN OHJAUS JA RAHOITUS 2010 Sopimuskausi rytmitetään eduskunta/hallituskausiin siten, että tavoitteet sovitaan nelivuotiskaudelle

Lisätiedot

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa.

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

KOTA ja korkeakoulujen tilastollinen seuranta

KOTA ja korkeakoulujen tilastollinen seuranta KOTA ja korkeakoulujen tilastollinen seuranta Jukka Haapamäki Jukka.Haapamaki@minedu.fi Kota online Tunnusluvut korkeakoulujen ohjauksessa Korkeakoulumaailmaa kuvaavat indikaattorit OPETUSMINISTERIÖ Koulutus-

Lisätiedot

Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8)

Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA AALTO-YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Savonia-ammattikorkeakoulu ja

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen

Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen 21.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen, rahoitusmallityöryhmän pj. Yliopistojen rahoitusmallin

Lisätiedot

Työnjaon kehittäminen Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen kanssa on edennyt heikosti.

Työnjaon kehittäminen Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen kanssa on edennyt heikosti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnot % 114 % -3 % 8 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 95 % 4 % 4 %

Tohtorin tutkinnot % 114 % -3 % 8 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 95 % 4 % 4 % Asemointitilastot 2015, 1/5 Tampereen teknillisen n määrälliset tavoitteet kaudelle 2013-2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 LAUSUNTO Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2 00130 HELSINKI www.arene.fi 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ OPETUS-

Lisätiedot

Ajankohtaisia tasa-arvoasioita opetus- ja kulttuuriministeriön näkökulmasta. Eeva Kaunismaa, ylitarkastaja, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Ajankohtaisia tasa-arvoasioita opetus- ja kulttuuriministeriön näkökulmasta. Eeva Kaunismaa, ylitarkastaja, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Ajankohtaisia tasa-arvoasioita opetus- ja kulttuuriministeriön näkökulmasta Eeva Kaunismaa, ylitarkastaja, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät 27.-28.10.2009, Finlandia-talo, Helsinki. Johtaja Hannu Sirén

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät 27.-28.10.2009, Finlandia-talo, Helsinki. Johtaja Hannu Sirén Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät 27.-28.10.2009, Finlandia-talo, Helsinki Johtaja Hannu Sirén Ajankohtaista korkeakoulupolitiikasta 1. Lainsäädäntö Yliopistolaki Ammattikorkeakoululain muutokset

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Ohje 29.10.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkentavat ohjeet sopimuskauden 2017 2020 valmisteluun ja vuonna 2016 käytäviin neuvotteluihin

Ohje 29.10.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkentavat ohjeet sopimuskauden 2017 2020 valmisteluun ja vuonna 2016 käytäviin neuvotteluihin Ohje OKM/38/210/2015 29.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkentavat ohjeet sopimuskauden 2017 2020 valmisteluun ja vuonna 2016 käytäviin neuvotteluihin Tässä ohjeessa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto on päivittänyt

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2

Lisätiedot

Alustava ehdotus amk tuloksellisuusrahoituksen kriteereistä ja mitoista

Alustava ehdotus amk tuloksellisuusrahoituksen kriteereistä ja mitoista KOTA-AMKOTA seminaari Helsinki 13 14.11.2008 Kari Korhonen Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖ/Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto/korkeakoulu- ja tiedeyksikkö/kari Korhonen /1. Ammattikorkeakoulujen tuloksellisuusrahoituksen

Lisätiedot

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen Birgitta Vuorinen Hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen julkisen talouden vakauttaminen kestävän

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 20 päivänä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE AALTO-YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2010

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE AALTO-YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2010 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE AALTO-YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2010 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto on strategiansa mukaan kansainvälisesti

Lisätiedot

Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari Hannu Sirén

Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari Hannu Sirén Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari 19.2.2016 Hannu Sirén Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari 19.2.2016 Ohjelma 10.00 Seminaarin avaus johtaja

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopistolla on merkittävä alueellinen rooli ja koulutuksessa valtakunnallisesti merkittävä

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Yleistä Palautteessa esitetty kuvio yliopistojen määrällisten tavoitteiden

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA Opetusneuvos Jorma Karhu

YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA Opetusneuvos Jorma Karhu YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA 2007 Opetusneuvos Jorma Karhu YLIOPISTOJEN TULOSNEUVOTTELUT 2007 Johdon seminaari (TY) 23-24.11.2006 Yliopistojen tulosneuvottelumateriaali

Lisätiedot

Sopimus, kausi Vaasan yliopisto Sivu 1(7)

Sopimus, kausi Vaasan yliopisto Sivu 1(7) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla

Lisätiedot

Meneillään opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepuolella

Meneillään opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepuolella Opetus- ja kulttuuriministeriön Kirjastopäivät 2016 23.-24.11.2016, Säätytalo, Helsinki Meneillään opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepuolella Anne Luoto-Halvari Esityksen aiheet Hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Sopimus, kausi Lapin yliopisto Sivu 1(8)

Sopimus, kausi Lapin yliopisto Sivu 1(8) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Johanna Moisio, HT, opetusneuvos, ryhmäpäällikkö Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen

Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2010

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2010 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2010 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lahden ammattikorkeakoulun tavoitteena

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö, ammattikorkeakoulun ylläpitäjä ja

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN SOPIMUSKAUDEN TULOKSELLISUUSRAHOITUKSEN PALKITSEMISKRITEERIT JA TULOKSELLISUUSMITTARISTO

AMMATTIKORKEAKOULUJEN SOPIMUSKAUDEN TULOKSELLISUUSRAHOITUKSEN PALKITSEMISKRITEERIT JA TULOKSELLISUUSMITTARISTO Opm/KTPO/KTY 17.12.2009 1 AMMATTIKORKEAKOULUJEN SOPIMUSKAUDEN 2010 2012 TULOKSELLISUUSRAHOITUKSEN PALKITSEMISKRITEERIT JA TULOKSELLISUUSMITTARISTO TAUSTAKSI Ammattikorkeakoulujen tuloksellisuusrahoituksen

Lisätiedot

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA ULLA MÄKELÄINEN & JUKKA HAAPAMÄKI 4.6.2018 Toimintokohtainen erittely Korkeakoulujen tulee laatia toimintokohtainen erittely, joka täsmää

Lisätiedot

Sopimus, kausi Taideyliopisto Sivu 1(7)

Sopimus, kausi Taideyliopisto Sivu 1(7) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAIDEYLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Yliopistojen perusrahoituksen laskennassa (vuoden 2017 rahoituksesta alkaen) käytettävien tilastotietojen määritelmät 2016

Yliopistojen perusrahoituksen laskennassa (vuoden 2017 rahoituksesta alkaen) käytettävien tilastotietojen määritelmät 2016 7.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Yliopistojen perusrahoituksen laskennassa (vuoden 2017 rahoituksesta alkaen) käytettävien tilastotietojen määritelmät 2016 Koulutuksen rahoitusosuuden laskentakriteerit

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2010

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2010 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2010 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiansa mukaisesti Hämeen

Lisätiedot

Kirje Korkeakoulujen lukuvuosimaksujen käyttöönoton seuranta- ja arviointityöryhmä

Kirje Korkeakoulujen lukuvuosimaksujen käyttöönoton seuranta- ja arviointityöryhmä Kirje OKM/3/040/2017 31.08.2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia OKM004:00/2017 Korkeakoulujen lukuvuosimaksujen käyttöönoton seuranta- ja arviointityöryhmä Opetus-

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja tiedelaitosten ohjaus vuonna 2012 Korkeakoulujen ja tiedelaitosten seminaari 21.-22.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen

Korkeakoulujen ja tiedelaitosten ohjaus vuonna 2012 Korkeakoulujen ja tiedelaitosten seminaari 21.-22.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoulujen ja tiedelaitosten ohjaus vuonna 2012 Korkeakoulujen ja tiedelaitosten seminaari 21.-22.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen Valtiontalouden kehykset vuosille 2012-2015, korkeakoulut ja tiede

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

Sopimus, kausi Itä-Suomen yliopisto Sivu 1(8)

Sopimus, kausi Itä-Suomen yliopisto Sivu 1(8) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 AMMATTIKORKEAKOULUT OSAKEYHTIÖIKSI Ammattikorkeakoulut ovat jatkossa osakeyhtiöitä ja siten

Lisätiedot

Sopimus, kausi Tampereen yliopisto Sivu 1(8)

Sopimus, kausi Tampereen yliopisto Sivu 1(8) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yliopistolain 49 :n 6 momentin nojalla: 1 Koulutuksen

Lisätiedot

Sopimus, kausi Jyväskylän yliopisto Sivu 1(7)

Sopimus, kausi Jyväskylän yliopisto Sivu 1(7) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus

Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus Erasmus Mundus ohjelmien tapaaminen 17.10.2011 Eeva Kaunismaa, opetus- ja kulttuuriministeriö Tutkintotodistukset

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2010

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2010 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2010 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on asettanut

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategian toteuttamisen osana yliopisto

Lisätiedot

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset

Lisätiedot

Matkailun osaamisala Tulossopimus 2014

Matkailun osaamisala Tulossopimus 2014 Liite 5. Matkailun osaamisala Tulossopimus 2014 I Tarkoitus Tällä sopimuksella Lapin ammattikorkeakoulun vararehtori ja matkailupalveluiden osaamisala sopivat toiminnan tavoitteista, kehittämistoimenpiteistä

Lisätiedot

Svenska handelshögskolanin määrälliset tavoitteet kaudelle

Svenska handelshögskolanin määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/6 in määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

EHDOTUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISEKSI

EHDOTUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISEKSI OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio 14.3.2012 EHDOTUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISEKSI 1 Tausta ja pääasiallinen sisältö Yliopistouudistuksen yhteydessä myös valtion rahoitus

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin Sivu 1/6 Lausuntopyyntölomake: Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 1.9.2014 työryhmän, jonka tavoitteeksi asetettiin

Lisätiedot

Valmistautuminen korkeakoulujen ja tiedelaitosten sopimusneuvotteluihin

Valmistautuminen korkeakoulujen ja tiedelaitosten sopimusneuvotteluihin Valmistautuminen korkeakoulujen ja tiedelaitosten sopimusneuvotteluihin Ylijohtaja Anita Lehikoinen Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 30.3.2012 Puheenvuoron teemat Korkeakoulujen yhteiset

Lisätiedot