Viite Talousvaliokunta perjantai klo 11:00 / E 88/2015 vp / Asiantuntijapyyntö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viite Talousvaliokunta perjantai 19.02.2016 klo 11:00 / E 88/2015 vp / Asiantuntijapyyntö"

Transkriptio

1 Asiantuntijalausunto Dnro147/ /2016 Eduskunnan talousvaliokunta Viite Talousvaliokunta perjantai klo 11:00 / E 88/2015 vp / Asiantuntijapyyntö HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄN ASIANTUNTIJALAUSUNTO VAL- TIONEUVOSTON SELVITYKSESTÄ KIERTO KUNTOON KIERTOTALOUTTA KOSKEVA EU:N TOIMINTASUUNNITELMA Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä kiittää kutsusta asiantuntijakuulemiseen ja lausuntopyynnöstä ja lausuu seuraavaa: HSY pitää esitettyä kiertotalouspakettia parempana ja realistisempana kuin aiempaa ehdotusta, ja pitää sitä riittävän kunnianhimoisena yhdyskuntajätteen ja pakkausjätteen kierrätystavoitteiden osalta. HSY pitää hyvänä, että toimintasuunnitelmassa on toimia tuotannon koko elinkaarta ajatellen tuotesuunnittelusta tuotantoprosesseihin, raaka-aineisiin, kulutukseen, korjattavuuteen, uudelleenkäyttöön, materiaalihyödyntämiseen sekä jätehuoltoon. Kuitenkin vain yhdyskuntajätehuollolle, pakkauksille ja kaatopaikkasijoitukselle on asetettu numeerisia, oikeudellisesti sitovia tavoitteita. Kierrätystavoitteiden tulisi koskea yhdyskuntajätteen ohella myös kaikkia jätevirtoja. Yhdyskuntajätteen (palvelut ja kotitaloudet) osuus kaikesta jätteestä on Suomessa vain alle 3 %:n (kuva 1). Kuva 1. Jätemäärät sektoreittain Suomessa vuonna 2013, 1000 tonnia Suomen virallinen tilasto (SVT): Jätetilasto [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä PL 100, HSY, Opastinsilta 6 A, Helsinki Puh , Fax , Y , Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster PB 100, HSY, Semaforbron 6 A, Helsingfors Tfn , Fax , FO ,

2 2 (7) Numeeristen, sitovien tavoitteiden ulkopuolelle jäävät nykyisessä toimintasuunnitelmassa muun muassa teollisuuden, rakentamisen sekä kaivostoiminnan ja louhinnan jätevirrat. Jos kiertotalouden halutaan toteutuvan yhteiskunnassa läpileikkaavana, systeemisenä muutoksena, olisi tarkastelussa syytä olla mukana kaikkien toimialojen jätteet. HSY pitää kannatettavana, että yhdyskuntajätteen kierrättämiselle asetetaan tavoite 65% vuoteen Tavoitetta tukee riittävän haastava pakkausjätteen kierrätystavoite. HSY pitää hyvänä sitä, että keskeiset termit, kuten yhdyskuntajäte, määritellään ja että tavoitteiden toteutuminen lasketaan yhdenmukaisesti. Myös jätteenpolton tuhkasta kierrätetty metalli voitaisiin laskea yhdyskuntajätteen kierrätysprosenttiin mukaan. Myös jätteen vähentämiseen ja ehkäisyyn vaikuttavaan tuotesääntelyyn tulisi kiinnittää vielä enemmän huomiota. Kierrätystavoitteen saavuttaminen edellyttää lisäksi, että kierrätysmateriaaleille löytyy kaupallista kysyntää. Toimintasuunnitelmaan kirjatut tavoitteet koskien uusioraaka-aineiden käyttöä ovat erittäin kannatettavia. Uusioraaka-aineiden tuotantoketjun eettisyyteen tulisi kiinnittää voimakkaammin huomiota, etenkin kun ne siirtyvät jo nyt markkinaehtoisesti Euroopan ulkopuolelle. Esimerkkinä tästä on sähkölaiteromun liikkuminen globaaleilla markkinoilla. HSY tukee Suomen näkemystä, että kiertotalousuudistuksen tulee auttaa myös ilmasto- ja ympäristötavoitteiden saavuttamisessa kestävän kasvun ja työllisyyden lisäksi. Toimintasuunnitelmassa on tärkeätä kiinnittää nykyistä enemmän huomiota ilmastonmuutoksen hillintään ja hyväksyttyihin ilmstotavoitteisiin. Myös yhtymäkohdat biotalouteen ovat ilmeisiä. HSY pitää kannatettavana kiertotaloudelle luotavaa seurantakehystä, jolla mitataan toimien edistymistä kiertotalouden kannalta keskeisillä indikaattoreilla. Indikaattoreiden ohella olennaista on raportoinnin ja tilastoinnin selkiyttäminen sekä määritelmien yhtenäistäminen esimerkiksi kierrätysasteen laskennan osalta. Toimintasuunnitelmaan on kirjattu kannatettavia tavoitteita luoda lainsäädäntöehdotuksia pitkän aikavälin visioiden luomiseksi. Tämä luo vakautta kiertotalouden uusien toimintamallien toteuttamiseen ja luo edellytyksiä investoinneille. HSY on kiinnostunut ja halukas osallistumaan uuden käynnistymisvaiheessa olevan pääkaupunkiseudhn Smart & Clean säätiön merkittäviin hankekokonaisuuksiin. HSY:llä on vahvaa osaamista ja hankkeita meneillään jäte- ja vesisektorilla ja kiertotaloudessa ja läheisesti liittyen käyttäjä-cleantechiin. Etusijajärjestyksen toteutuminen turvattava Kiertotalouspaketin toimeenpanossa on tärkeää varmistaa etusijajärjestyksen toteutuminen. Jätteiden uusiokäytön, kierrätyksen ja energiahyötykäytön välille tulisi löytää ympäristön, talouden, terveydellisten ja sosiaalisten näkökohtien tasapaino. Parhaimmillaan toimiessaan jätehuolto vähentää jätteen syntymistä neuvonnan keinoin, ohjaa käyttökelpoisia tuotteita uusiokäyttöön, tuottaa materiaalihyötykäyttöön soveltuvia uusioraaka-aineita sekä ohjaa lopun jätteen energiahyödyntämiseen, jolla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita. Jätteen energiahyödyntämiseen tulisi päätyä jatkossakin vain sellainen yhdyskuntajäte, jolle ei ole olemassa taloudellisesti kannattavaa sekä ympäristöä säästävää, teknisesti ja logistisesti toimivaa materiaalihyödyntämisen vaihtoehtoa. Energiahyödyntäminen tulee nähdä parempana vaihtoehtona kaatopaikkasijoitukselle, joka vähentää kaatopaikoille muutoin loppusijoitettavan jätteen ja orgaanisen aineksen määrää, ja sitä kautta vähentää kaatopaikkojen metaaninmuodostusta. Toimintasuunnitelmassa mainittu, energiaunionin yhteydessä vuoden 2016 aikana valmisteltava komission tiedonanto Jätteestä energiaa

3 3 (7) on tärkeä aloite. HSY:n näkemyksen mukaan jätteiden energiahyödyntäminen voidaan toteuttaa optimoidusti siten, että ei vaaranneta uudelleenkäyttö- ja kierrätysasteiden nostamista. Energiajätteen keräys vaikuttaa kierrätykseen Suomessa toimivien jätteen rinnakkaispolttolaitosten toiminta muodostaa haasteen kierrätystavoitteisiin pääsemiselle. Pääasiassa yksityisten jätehuoltoyritysten erikseen elinkeinotoiminnasta keräämästä energiajätteestä valmistetaan murskaamalla ns. kierrätyspolttoainetta. Se sisältää noin 75 prosenttia kierrätettävää materiaalia, joka on pääosin teollisuuden pakkauksia, kartonkia, paperia ja muovia. Energiajätteen keräys ja kierrätyspolttoaineen valmistus ovat seurausta markkinaehtoisesta elinkeinotoiminnan jätehuollosta, sillä rinnakkaispolttolaitokset ovat maksaneet kierrätyspolttoaineesta. Energiajätteen keräyksen lopettamisella yhdyskuntajätteen kierrätysaste nousisi välittömästi 10 prosenttiyksikköä. Poltossa muodostuvien kuonien hyötykäyttö ja tuhkien turvallinen loppusijoitus tukevat myös osaltaan asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Jätteiden energiahyödyntäminen lisää myös energiantuotannon omavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Haitalliset aineet kiertotalouden sykleissä HSY pitää Suomen kannan mukaisesti materiaalikiertojen puhtautta ja turvallisuutta erittäin tärkeänä. On huolehdittava siitä, etteivät kiertotalous ja siihen liittyvä jätemateriaalien hyödyntäminen johda terveysriskeihin tai haitallisten aineiden kertymiseen ekosysteemien kiertoon, ympäristöön ja maaperään. Riskien arvioiminen on tärkeää ja uusimman tiedon hyödyntäminen välttämätöntä. Materiaalikohtaiset tavoitteet Pakkausjätteet Pakkausjätteille asetettu tavoite 75% vuoteen 2030 tukee hyvin yhdyskuntajätteen vähennystavoitetta. Muovipakkausjätteessä tavoitteena on, että uudelleenkäytettävän ja kierrätettävän muovin osuus on 55% vuoteen 2025 mennessä. Hyvä tapa saada kotitalouksista ja palveluista peräisin oleva muovi kiertämään ovat esimerkiksi uudelleentäytettävät pakkaukset, sekä arvon luominen mahdollisimman monenlaisille muoveille. Komission toimet muovien kierrätyksen tehostamiseksi ovat tervetulleita. Muovien kierrätyksessä on Suomessa edelleen paljon kehitettävää. Elintarvikejäte Kiertotalouspaketissa on tunnistettu elintarvikejätteen kasvava merkitys kiertotaloudelle. Biojätteen erilliskeräys halutaan varmistaa säädöksin. HSY pitää tärkeänä, että elintarvikejätteen mittaamiselle ja tilastoinnille luodaan yhteisesti käytettävä menetelmä. Tässä on kuitenkin aluksi määriteltävä tarkoin, mitä elintarvikejätteellä tarkoitetaan. Elintarvikejätteen syntymistä tulisi ehkäistä esimerkiksi markkinaehtoisin, neuvonnallisin että myös innovatiivisin menetelmin, kuten päiväysmerkintöjen tarkastelu sekä ns. älypakkaukset, jotka havaitsisivat sisällään olevan tuotteen laadun ja pystyisivät myös vaikuttamaan siihen. Tämän kaltaisia pyrkimyksiä tulisi tukea, ja ohjata tutkimus- ja kehittämisrahoitusta ratkaisujen löytämiseksi. Komission kiertotalouspaketissa todetaan, että elintarvikkeita haaskataan koko arvoketjun aikana: tuotannossa, jakelussa, kaupoissa, ravintoloissa, ravintolapalveluissa ja kotona. Luonnonvarakeskuksen tekemän selvityksen mukaan kaikesta Suomessa syntyvästä ruo-

4 4 (7) kajätteestä alkutuotannon osuus on noin 12 %, teollisuuden 20 %, kaupan 18 %, ravintoloiden 20 % ja kotitalouksien 30 %. Kaupan ja ravintoloiden ruokahävikkiin on alettu kiinnittää huomiota, ja kiertotalouspaketissakin nostetaan esille mm. ylijäämäruuan lahjoittamisen ja myynnin helpottaminen. Tämä on erittäin kannatettavaa. Kotitalouksien osuus ruokahävikistä on kuitenkin suurin ja siihen on mahdollista vaikuttaa monin keinoin. Tiedonannossa mainitaan parasta ennen -merkinnän selkeyttäminen, mutta tämän lisäksi kuluttajille voidaan tarjota monenlaista tietoa ruokahävikin kustannuksista ja haitoista erilaisin neuvonnallisin ja viestinnällisin toimin. HSY on tehnyt merkittävää neuvonnallista työtä ruokahävikin vähentämisessä vuosien ajan niin ravintoloissa, kaupoissa kuin suoraan kuluttajillekin. Suurkeittiöille on laadittu ruokahävikin seurantamalli ja sitä tukeva seurantatyökalu sekä kampanjamateriaalia asiakasviestintään ravintoloille. Parhaimmillaan pilottikohteessa onnistuttiin pienentämään ruokahävikkiä peräti 40 %. HSY toivoo, että elintarvikejätteen puolittamisen lisäksi komissio kiinnittäisi huomioita elintarvikejätteen sisältämään ravinne- ja energiapitoisuuteen. Elintarvikejätteen sisältämä energia ja ravinteet tulisi mahdollisimman tarkkaan hyödyntää esim. rehuna. Yhtymäkohdat sivutuoteasetukseen tulisi tarkastella myös kiertotalouden näkökulmasta. Se osa elintarvikejätteestä, jota ei pystytä hyödyntämään ravintona, tulisi saada sellaiseen käsittelyyn, jossa ravinnekierron kannalta oleellinen fosfori saadaan talteen. Rakennus- ja purkujäte Komission tiedonannossa Rakennusalan resurssitehokkuuden parantaminen (COM ) todetaan, että rakennusten rakentamiseen ja käyttöön kuluu EU:ssa noin puolet kaikesta EU:ssa käytetyistä materiaalista ja energiasta sekä noin kolmasosa käytetystä vedestä. Ala aiheuttaa myös kolmasosan kaikesta jätteestä. Alaan liittyy ympäristöpaineita, joita muodostuu rakennuksen elinkaaren eri vaiheessa, kuten rakennustuotteiden valmistuksen yhteydessä, rakennus-, käyttö- ja korjausvaiheissa sekä rakennusjätteen käsittelyn yhteydessä. Rakennus- ja purkujätteen määritelmä täytyy yhtenäistää, jotta voidaan mitata ja seurata 70% kierrätystavoitteen toteutumista. Tavoite ei kuitenkaan koske puhtaita maamassoja, jotka tulisi myös ottaa mukaan tarkasteluun. Myös tilastointimenetelmiä täytyy yhtenäistää nopealla aikataulululla, ja tiedon laatuun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Maamassat sekä kiviainekset Kiertotalouspaketissa ei käsitellä maa- ja vesirakentamisen aiheuttamia jätteitä tällä hetkellä ollenkaan. Maamassojen kierrätys, uusiokäyttö sekä kiviaineshuolto ovat kuitenkin merkittäviä kiertotalouden näkökulmasta. Esimerkiksi maamassojen osuus kaikesta pääkaupunkiseudulla syntyneestä jätteestä on ollut jopa 80%. Määrä on moninkertainen suhteessa talonrakentamisen aiheuttamiin jätevirtoihin. Jätehierarkiaa noudattaen, komission olisi hyvä asettaa tavoitteet jätteeksi päätyvien maamassojen määrän vähentämiselle ja niiden uusiokäytölle, ja osoitettava toimia, joilla se pyrkii ohjaamaan kiertotalouden toteutumista myös maankäytön ja liikenteen teknisessä suunnittelussa. Maarakentamisessa voidaan käyttää uusiomateriaaleja joko sellaisenaan tai komponentteina korvaamaan neitseellisiä kiviaineksia tai parantamassa niiden ominaisuuksia. Tämä edellyttää ympäristölainsäädännön mukaista lupa- tai rekisteröintimenettelyä, mikä hankaloittaa huomattavasti esimerkiksi jätevoimalan kuonan joustavaa hyötykäyttöä. HSY toteaakin, että valtioneuvoston asetusta eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakennuksessa

5 5 (7) 591/2006 (MARA-asetus) tulisi muuttaa siten, että asetuksen soveltamisalaan sisällytettäisiin myös jätevoimalakuona. Kriittiset raaka-aineet HSY pitää hyvänä, että kriittisiä raaka-aineita sisältävät jätteet pyritään keräämään talteen mahdollisimman hyvin. Osa näistä aineista voi olla ilmastonmuutoksen hillinnän teknisissä ratkaisuissa välttämättömiä (esim. aurinkopaneelit) ja niiden saatavuuteen on kiinnitettävä huomiota. Komission toimet kohdistuvat kuitenkin EU:n sisämarkkinoihin, vaikka ongelmana on myös kriittisten aineiden siirtyminen Euroopan rajojen ulkopuolelle esimerkiksi uusioraaka-aineen ja sivutuotteiden siirtojen myötä. Forsfori ja typpi HSY pitää tärkeänä, että EU:n kiertotalouspaketissa kiinnitettäisiin erityistä huomioita yhdyskuntajäteveden sisältämän fosforin ja typen talteenottoon primääriravinteiden kaltaisina uusioraaka-aineina nykyisten orgaanista ainetta sisältävien multatuotteisiin integroitujen kierrätysravinteiden lisäksi. Tämä edellyttää kierrätyksen mahdollistavien teknologisten prosessien edelleen kehittämistä ja uusia ravinnekierron konseptointi-innovointia yhteistyössä eri teollisuuden alojen kanssa. HSY toteaa, että fosfori on lisätty Euroopan komission laatimaan luetteloon kriittisistä raaka-aineista ja sikälikin erityisesti fosforiin kohdistuvaa uusioravinnekierron kehittymistä tulisi tukea. HSY ehdottaakin, että uusioravinteiden pääsyä lannoitemarkkinoille tuettaisiin biopolttoaineiden käyttöönoton ja markkinaosuuden aikanaan varmistaneiden poliittisten ohjausinstrumenttien kaltaisilla toimilla (Laki biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä 446/2007). Lainsäädännöllä luotu ohjaus biokomponenttien lisäämiseksi liikennepolttoaineissa on markkinoiden avauduttua johtanut myönteiseen tutkimuksen ja teollisen tuotannon vilkastumiseen kyseisellä sektorilla kuten myös mittaviin tuotantolaitosinvestointeihin Suomessa. Primääriravinteita vastaavien kierrätysravinteiden käyttöä edistävä lainsäädännöllinen ohjaus johtaisi mitä suuremmalla todennäköisyydellä vastaavaan ilmiöön lannoitemarkkinoilla. HSY on yksi Suomen suurimmista kierrätysravinteita sisältävien multatuotteiden valmistajista ja HSY:n tuotteiden kautta kierrätetään jätevedenpuhdistuksesta viherrakennukseen ja maatalouteen orgaanisen aineksen lisäksi n. 750 t fosforia ja n. 750 t typpeä vuosittain. HSY suhtautuukin myönteisesti kierrätysravinteiden käyttöä tukeviin ja selkeyttäviin toimiin EU:n kiertotalouspaketissa. Kierrätysravinteiden puhtauteen kohdistuu niin lainsäädännöllisiä kuin mielikuvalähtöisiä vaateita. Yhdyskuntajätevesipohjaisten lannoite- ja uusioravinnetuotteiden sisältämän kemiallisen kontaminaation tuottaa puhdistamoita ympäröivä yhteiskunta. HSY muistuttaa, että kiertotalouspaketissakin mainittu alkutuotteen puhtaus on tässäkin tapauksessa avain puhtaampaan kierrätysravinteeseen. Säätelemällä yhteiskunnan kemikalisoitumista, vähentämällä haitallisten aineiden käyttöä systemaattisesti ja kulutustottumuksia ohjaamalla, voidaan haitallisten aineiden pääsyä uusioravinteiden jalostusketjuun vähentää. Lisäksi kierrätysravinteiden laatuvaatimuksien osalta tulisi muistaa, että ne eivät saisi muodostua liian vaativiksi, jotta ravinteiden talteenoton kustannukset eivät muodostu kohtuuttomiksi tai muutu jopa mahdottomaksi. Veden kierrätys Veden niukkuuteen ja jäteveden uusiokäyttöön liittyvät kiertotalouden osa-alueet ovat tärkeä osa EU:n kiertotalouspakettia, mutta eivät sellaisenaan ole kriittisiä tai niihin ei kohdistu erityistä painetta Suomessa muutoin kuin hyvin paikallisesti. Yhteiskunnan kaupungistumisen myötä jäteveden puhdistus keskittyy usein yhä suurempiin yksiköihin, jolloin puhdistettu jätevesi uusioraaka-aineena muodostuu logistisesti usein hyvinkin kaukana mahdolli-

6 6 (7) sista hyödyntäjistä. HSY muistuttaa, että jäteveden uusiokäyttöä meillä Suomessa tapahtuu kuitenkin epäsuorasti, kun puhdistetut jätevedet vastaanottava vesistö toimii toisen yhdyskunnan, teollisuuden tai viljelijän raakavesilähteenä. Veden kierron riskienhallintaa tukee Suomessa kehitetty Sanitation Safety Plan (SSP) riskienhallintatyökalu, jonka tuottajina toimivat STM, YM, MMM ja VVY ja työkalun sisällöntuotanto tapahtui HSY:ssä. Kiertotalous vaatii uusia toimintatapoja Kiertotalouteen siirtyminen edellyttää kansalaisilta uusien toimintatapojen omaksumista (jakamistalous, korjaa-uusiokäytä-kierrätä -toiminta, syntypaikkalajittelu), ja tässä neuvonnalla ja viestinnällä on merkittävä rooli. Muutos vaatii paljon ponnisteluja ja komission olisikin hyvä varautua tähän rahoitusinstrumentteja suunnitellessaan. Myös julkiset hankkijat tarvitsevat vahvempia kannustimia. Ympäristömerkit ohjaavat kuluttajia ja hankkijoita ottamaan ympäristöasiat huomioon ostopäätöksissään. Ympäristömerkeille olisi hyvä tehdä vastaava tarkastelu kuin ympäristöväittämille, jotta niistäkin saataisiin luotettavia, tarkkoja ja selkeitä. Väittämiä koskee lainsäädäntö, joka ei välttämättä ulotu merkkeihin, minkä vuoksi merkit aiheuttavat kuluttajille sekavan tilanteen (esim. erilaiset kosmetiikan merkit). EU:n ympäristömerkki on hyvä yhteinen merkki, mutta ei ole realistista ajatella sen korvaavan kaikkia markkinoilla käytettyjä merkkejä. Merkkiviidakon selkeyttämisestä pitäisi olla yhteinen linja. Ympäristöä säästävissä julkisissa hankinnoissa olisi tärkeää olla selvillä, mitä muita ympäristöjärjestelmiä kuin EMAS voidaan pitää hankintadirektiivin artiklan 45 mukaisesti tunnustettuina (recognized). EMAS on varsin vähän käytetty ympäristöjärjestelmä (Suomessa alle 5 yrityksellä) kun taas ISO-järjestelmät ja kansalliset järjestelmät (esimerkiksi Suomessa Ekokompassi yli 60 organisaatiolla, Ruotsissa Svensk Miljödiplom 600 ja Norjassa Eco- Lighthouse (Miljöfyrtårn) lähes 5000 organisaatiolla, ovat huomattavasti laajemmin käyttöönotettuja. Muut vireillä olevat lainsäädäntöhankkeet kiertotalouden kannalta Lopuksi HSY haluaa kiinnittää huomion toimintasuunnitelmassa kirjattuihin kannatettaviin tavoitteisiin luoda lainsäädäntöehdotuksia pitkän aikavälin visioiden luomiseksi. Suomessa vireillä olevat lainsäädäntöhankkeet jätelain ja hankintalain muuttamiseksi osoittavat kuitenkin pitkän aikavälin visioiden muodostamisen vaikeaksi. Kuntien vastuun rajaaminen esitetyllä tavalla vain asumisessa syntyvään jätteeseen vaikuttaisi merkittävällä tavalla jätehuollon toimivuuteen. Nopeasti toteutettavat muutokset vastuunjaossa johtaisivat hyvin toimivan järjestelmän hajaannukseen ja saavutetun hyvän palvelutason ja jätehuoltomarkkinoiden toimivuuden vaarantumiseen. Lainmuutosten seurauksena jätehuollon kustannukset ja maksut asukkaille ja yrityksille nousisivat. Jo olemassa olevat investoinnit jäisivät vajaakäytölle, ja samalla jätehuoltopalvelujen saatavuus heikkenisi. Heikentämällä julkisia palveluita kansalaisten tasavertainen kohtelu, jätehuollon cleantech-kehittäminen ja myös EU:n kiertotalouden toimeenpano vaarannettaisiin. Hankintalain sidosyksikköasemaa koskeva säännösehdotus sekä toisaalta kunnan toimintaa kilpailluilla markkinoilla koskevat säännökset heikentävät merkittävällä tavalla HSY:n mahdollisuuksia osallistua innovaatiokehitykseen ja erilaiseen yhteistyöhön yksityisten kumppanien kanssa. HSY kiertotalouden keskiössä pääkaupunkiseudulla Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on kuntayhtymä, joka tuottaa pääkaupunkiseudulla vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. HSY toimii jo nyt kiertotalouden käytännön aktiivisena toimijana ja kiertotalouden edistäjänä. Parhaita esimerkkejä tästä ovat seudulle luodut hyvät kierrätysmahdollisuudet, hyvä kotitalousjätteen kierrätysaste, ravinteiden kierrätys multatuotteina ja jäte- ja vesihuollon

7

Jätteet kiertoon Miksi miettiä jätteitä?

Jätteet kiertoon Miksi miettiä jätteitä? Pohjois-Karjalan jätealan kehittämishanke KIERRÄTYKSESTÄ KASVUA Jätteet kiertoon Miksi miettiä jätteitä? Hanna Salmenperä, Suomen ympäristökeskus 29.1.2015 Kierrätyksestä kilpailuetua Jätteet kiertoon

Lisätiedot

EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset. Eduskunnan ympäristövaliokunta 17.3.2016 Riitta Levinen, ympäristöministeriö

EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset. Eduskunnan ympäristövaliokunta 17.3.2016 Riitta Levinen, ympäristöministeriö EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset Eduskunnan ympäristövaliokunta 17.3.2016 Riitta Levinen, ympäristöministeriö Komission ehdotukset kuuden jätealan direktiivin uudistamiseksi

Lisätiedot

Kuntaliiton kanta Kierto Kuntoon Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma

Kuntaliiton kanta Kierto Kuntoon Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Kuntaliiton kanta Kierto Kuntoon Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Erityisasiantuntija Tuulia Innala Eduskunnan ympäristövaliokunta 30.3.2016 Kiertotalouden toimintaohjelma + Aloitepaketti

Lisätiedot

Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa

Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa Vesiensuojelupäivät 7.-8.9.2011 Tarja Haaranen, YM Pro Saaristomeri ohjelmakokous 2012 Tarja Haaranen, YM Riku Lumiaro

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan jätealan kehittämishanke KIERRÄTYKSESTÄ KASVUA Vastausten jakaumat.

Pohjois-Karjalan jätealan kehittämishanke KIERRÄTYKSESTÄ KASVUA Vastausten jakaumat. Pohjois-Karjalan jätealan kehittämishanke KIERRÄTYKSESTÄ KASVUA Vastausten jakaumat. Osio 1. Yritysten tietotaso jätehuollon lainsäädännön kokonaisuudistuksesta Jätehuollon etusijajärjestys. Väite 1: Ensisijainen

Lisätiedot

Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015

Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015 Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015 Miksi biotaloutta on niin vaikea ymmärtää? 2 2 Biotalous vastaa kolmeen kysymykseen Biologisten luonnonvarojen hoito, käyttö ja jalostus

Lisätiedot

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj Korjausliike kestävään talouteen Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja 1Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj 2 KIERRÄTYS JA HYÖDYNTÄMINEN:

Lisätiedot

Mustankorkea Oy: Jätteestä bioenergiaa

Mustankorkea Oy: Jätteestä bioenergiaa Mustankorkea Oy: Jätteestä bioenergiaa Mustankorkea Oy Alueellinen jätteenkäsittely-yhtiö Perustettu v. 1998 Omistajat: Jyväskylän kaupunki Laukaan ja Muuramen kunnat Em. Lisäksi 9 asiakaskuntaa N. 200

Lisätiedot

SYYSKOKOUS JA KAASUPÄIVÄ 18.11.2014. Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi

SYYSKOKOUS JA KAASUPÄIVÄ 18.11.2014. Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi SYYSKOKOUS JA KAASUPÄIVÄ 18.11.2014 Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Kaasun tilanne on mielenkiintoinen Poliittinen tilanne on noussut keskiöön

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Raportit ja

Lisätiedot

EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma, neuvottelutilanne ja kytkentä biotalouteen. Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan suuri valiokunta 25.5.

EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma, neuvottelutilanne ja kytkentä biotalouteen. Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan suuri valiokunta 25.5. EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma, neuvottelutilanne ja kytkentä biotalouteen Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan suuri valiokunta 25.5.2016 Käsittelyvaihe Komission ehdotus, kiertotalouspaketti 2.12.2015

Lisätiedot

Kappale 2. Ympäristöä säästävä teknologia, Putkenpäätekniikat ja Parhaat Käyttökelpoiset Tekniikat (BAT)

Kappale 2. Ympäristöä säästävä teknologia, Putkenpäätekniikat ja Parhaat Käyttökelpoiset Tekniikat (BAT) Kappale 2 Ympäristöä säästävä teknologia, Putkenpäätekniikat ja Parhaat Käyttökelpoiset Tekniikat (BAT) Ympäristöä säästävä teknologia Ympäristöä säästävä teknologia tarkoittaa: Kaikkia paikan päällä tehtäviä

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan ympäristövaliokunta Kari Herlevi, Sitra 30.3.2016 Sitra Kari Herlevi 30.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja talouskasvun

Lisätiedot

ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020

ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 POHJOIS-KARJALAN ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 Paikallisesti Uusiutuvasti Vietävän tehokkaasti Miksi lähdettiin ohjelmaa tekemään? Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia (2008): Valtioneuvosto

Lisätiedot

Kiertotalous. KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1

Kiertotalous. KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1 Kiertotalous KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1 Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry Suomessa toimivien vastuullisten ympäristöteollisuus ja -palveluyritysten

Lisätiedot

Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma

Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Hyvin saumattu sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta Ylijohtaja Marja-Liisa Partanen, Valvira Valviran

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

Resurssiviisas Lappeenranta tavoitetila 2050

Resurssiviisas Lappeenranta tavoitetila 2050 Resurssiviisas Lappeenranta tavoitetila 2050 Kestävä hyvinvointi Ei päästöjä Ei jätettä Ei ylikulutusta Lappeenranta on ilmastoneutraali sähkön- ja lämmöntuotannossa Kansalaiset ja yritykset energiamurroksen

Lisätiedot

TAITAJA 2015 YRITTÄJYYS

TAITAJA 2015 YRITTÄJYYS TAITAJA 2015 YRITTÄJYYS Semifinaali, Seinäjoki Tuomarit: Jennika Hakola, Harri Seppälä, Terhi Varpuluoma Semifinaalitehtävän yhteistyökumppanit: Mever Oy, Lakeuden Etappi Oy Yrittäjyyslajin semifinaalitehtävän

Lisätiedot

Energiatehokkuus ja lämmitystavat. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi

Energiatehokkuus ja lämmitystavat. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi Energiatehokkuus ja lämmitystavat Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Rakennusten energiankulutus nyt ja tulevaisuudessa Lämmitysmuotojen kustannuksia

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimus

Pariisin ilmastosopimus Pariisin ilmastosopimus Pariisin ilmastokokous oli menestys Pariisin ilmastosopimuksen keskeinen tulos on maiden tiukan kahtiajaon murtaminen Ilmastotoimiin osallistutaan maailmanlaajuisesti 188 maata

Lisätiedot

Ekoinnovaatio politiikkatyöpaja. Uusiotuotemarkkinat Suomessa ja muualla haasteet ja mahdollisuudet, case Destaclean Puukivi. 22.9.

Ekoinnovaatio politiikkatyöpaja. Uusiotuotemarkkinat Suomessa ja muualla haasteet ja mahdollisuudet, case Destaclean Puukivi. 22.9. Ekoinnovaatio politiikkatyöpaja Uusiotuotemarkkinat Suomessa ja muualla haasteet ja mahdollisuudet, case Destaclean Puukivi 22.9.2015 Kimmo Rinne Puu- ja rakennusjätteen kierrätys Helsinki Kyläsaari Materiaalien

Lisätiedot

Kiertotaloustoimet erilaisissa arvoketjuissa I Ilkka Hippinen, Motiva Oy

Kiertotaloustoimet erilaisissa arvoketjuissa I Ilkka Hippinen, Motiva Oy Kiertotaloustoimet erilaisissa arvoketjuissa 24.08.2017 I Ilkka Hippinen, Motiva Oy Tavoite Täsmennetään kansallisen kiertotalouden tiekartan ja hallitusohjelman kiertotaloustoimien toimeenpanon kannalta

Lisätiedot

Onko bioenergian käyttö aina kestävää kehitystä? Juhani Ruuskanen Itä-Suomen yliopisto Ympäristötieteen laitos

Onko bioenergian käyttö aina kestävää kehitystä? Juhani Ruuskanen Itä-Suomen yliopisto Ympäristötieteen laitos Onko bioenergian käyttö aina kestävää kehitystä? Juhani Ruuskanen Itä-Suomen yliopisto Ympäristötieteen laitos MITÄ ON KESTÄVÄ KEHITYS? Vakiintuneen määritelmän mukaan kestävä kehitys on kehitystä, joka

Lisätiedot

Toimialojen tulevaisuustyöpajat Rovaniemi 20.3.2014 Uusiutuva energia Toimialapäällikkö Markku Alm

Toimialojen tulevaisuustyöpajat Rovaniemi 20.3.2014 Uusiutuva energia Toimialapäällikkö Markku Alm Toimialojen tulevaisuustyöpajat Rovaniemi 20.3.2014 Uusiutuva energia Toimialapäällikkö Markku Alm Lähde: BP, Energy outlook 2030 Kokonaisenergiankulutus maailmassa vuonna 2012 Kokonaisenergiankulutus

Lisätiedot

Jätteiden maarakennushyötykäyttö

Jätteiden maarakennushyötykäyttö Jätteiden maarakennushyötykäyttö Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Oppipoika, Rovaniemi MARA-asetus Valtioneuvoston asetus (591/2006, muutoksia 403/2009) eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa:

Lisätiedot

Jätehuolto ja ravinnejalanjälki

Jätehuolto ja ravinnejalanjälki Jätehuolto ja ravinnejalanjälki Jenni Ypyä, MTT Kaisa Grönman, LUT 21.11.2013 Esityssisältö Miksi huomio ravinteisiin? Miten päästään kestävään ravinnetalouteen? Ravinnejalanjälki Ravinteet jätevirroissa

Lisätiedot

LTTY:n kehitysehdotukset metsämarjaalan aiesopimukseen.

LTTY:n kehitysehdotukset metsämarjaalan aiesopimukseen. Luonnontuotealan tiedotustilaisuus Oulu, TE-toimisto LTTY:n kehitysehdotukset metsämarjaalan aiesopimukseen. Mari Lukkariniemi Luonnontuoteteollisuusyhdistys Elintarviketeollisuusliitto ry Marjanpoiminnan

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Suuren valiokunnan työjaoston ja ympäristövaliokunnan avoin kuulemistilaisuus Kari Herlevi, Sitra 11.3.2016 Sitra Kari Herlevi 11.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen

Lisätiedot

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Opastinsilta 6 A 00520 Helsinki puhelin 09 156 11 faksi 09 1561 2011 www.hsy.fi

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Opastinsilta 6 A 00520 Helsinki puhelin 09 156 11 faksi 09 1561 2011 www.hsy.fi HSY:n jätehuollon vuositilasto 213 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Opastinsilta 6 A 52 Helsinki puhelin 9 156 11 faksi 9 1561 211 www.hsy.fi Copyright Kartat, graafit, ja muut kuvat: HSY

Lisätiedot

Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka

Kiertotalous ja jätehuolto. Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka Kiertotalous ja jätehuolto Olli Sahimaa, Suomen ympäristökeskus 14.11.2017 ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka Sisältö 1. Johdanto 2. Kiertotalous Määritelmä Esimerkkejä Vaikutukset Suomessa 3. Jätehuolto

Lisätiedot

Nykyaikaista kierrätyspalvelua Tekes-kierrätys projekti Oulu 26.2.2010

Nykyaikaista kierrätyspalvelua Tekes-kierrätys projekti Oulu 26.2.2010 Nykyaikaista kierrätyspalvelua Tekes-kierrätys projekti Oulu 26.2.2010 Kari Raitaniemi 1 2 Kuusakoski Group Oy Pohjoisen Euroopan johtava teollinen kierrättäjä Yksi maailman suurimmista kierrätysmetallien

Lisätiedot

E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma

E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Eduskunnan talousvaliokunta 19.2.2016 Erja Fagerlund TEM/ innovaatio ja elinkeino-osasto Kilpailukyky

Lisätiedot

Uudistuva RISKINARVIO-ohje

Uudistuva RISKINARVIO-ohje Uudistuva RISKINARVIO-ohje Kommentteja luonnoksesta Terhi Svanström 20.9.2013 30.9.2013 Page 1 Yleisiä huomioita rakenteesta ja käsitteistä Kommentteja riskinarviointi-osuudesta Kehuja 30.9.2013 Page 2

Lisätiedot

Ruokaketjun kiertotalous - vaikutus maatiloihin. KTT, HM Ville Tuomi

Ruokaketjun kiertotalous - vaikutus maatiloihin. KTT, HM Ville Tuomi Ruokaketjun kiertotalous - vaikutus maatiloihin KTT, HM Ville Tuomi 11.10.2018 Mitä kiertotalous on? resurssitehokkuuden lisääminen ja jätteiden vähentämistä koko tuotetun tavaran elinkaaren ajan kestävää

Lisätiedot

Toimialan ja yritysten uudistuminen

Toimialan ja yritysten uudistuminen Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne

Lisätiedot

Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja

Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja 1 Miksi kotimaista metsäenergiaa? Metsäenergian käyttöä puoltavat mittavat

Lisätiedot

EU:n kiertotalouspaketti, toimintasuunnitelma. Merja Saarnilehto, YM Eduskunta, SuV työjaoston ja YVa yhteiskokous

EU:n kiertotalouspaketti, toimintasuunnitelma. Merja Saarnilehto, YM Eduskunta, SuV työjaoston ja YVa yhteiskokous EU:n kiertotalouspaketti, toimintasuunnitelma Merja Saarnilehto, YM Eduskunta, SuV työjaoston ja YVa yhteiskokous 11.3.2016 EU:n kiertotalouspaketti Komissio antoi 2.12.2015 uuden kiertotalouspaketin,

Lisätiedot

Komission kiertotalouspaketti Eduskunnan talousvaliokunnan kuuleminen. Mari Pantsar

Komission kiertotalouspaketti Eduskunnan talousvaliokunnan kuuleminen. Mari Pantsar Komission kiertotalouspaketti 2018 Eduskunnan talousvaliokunnan kuuleminen Mari Pantsar 13.3.2018 EU:n strategia muoveista kiertotaloudessa Nyt lausuttavat tiedonannot ovat kiertotalouden vauhdittamisen

Lisätiedot

Edellytykset yy resurssiviisaalle infrarakennuttamiselle

Edellytykset yy resurssiviisaalle infrarakennuttamiselle Edellytykset yy resurssiviisaalle infrarakennuttamiselle Resurssiviisauden toteutumiseksi teknisten, taloudellis-kaupallisten ja säädöspohjaisten edellytysten t kierrätettyjen ja uusiomateriaalien sekä

Lisätiedot

Luomurehumarkkinoiden uudet mahdollisuudet ja hyödyt kotieläintiloille. Hankkija-Maatalous Oy Terhi Kujala 08.06.2011

Luomurehumarkkinoiden uudet mahdollisuudet ja hyödyt kotieläintiloille. Hankkija-Maatalous Oy Terhi Kujala 08.06.2011 Luomurehumarkkinoiden uudet mahdollisuudet ja hyödyt kotieläintiloille Hankkija-Maatalous Oy Terhi Kujala 08.06.2011 Arvot Agrimarketin vastuullisuuden perustana Agrimarket Suomen suurin viljakauppias

Lisätiedot

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,

Lisätiedot

RePlast FinEst. Muovien kierrätys Suomessa. II Koulutusseminaari Hiidenmaa 31.5.-1.6.2006 Sauli Eerola Muovipoli Oy

RePlast FinEst. Muovien kierrätys Suomessa. II Koulutusseminaari Hiidenmaa 31.5.-1.6.2006 Sauli Eerola Muovipoli Oy RePlast FinEst Muovien kierrätys Suomessa II Koulutusseminaari Hiidenmaa 31.5.-1.6.2006 Sauli Eerola Muovipoli Oy Yleistä Muovien kierrätys on yleensä sisäistä kierrätystä Yritykset käyttävät tuotantohylyn

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet. Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY

Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet. Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY Arvio yhdyskuntajätteen koostumuksesta (2012) Lähde: Tilastokeskus 2012, Jätelaitosyhdistys

Lisätiedot

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Janne Peljo 17.10.2017 Sitran lausunto: VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta

Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta Kestävää kaupunkirakentamista Espoo 22.10.2014 Pekka Kalliomäki Rakennusneuvos EU:n 2020 tavoitteet ja rakennukset Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely 1 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli 505 000 henkeä, mikä tekee siitä Suomen toiseksi suurimman kaupunkiseudun

Lisätiedot

Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia

Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia 1 Palveluseteli Kuntien sote-menot 2012 Kuntien sote-hankinnat yksityisiltä 2,38 mrd. eli 11,7 % 46 % kuntien menoista 20,6 miljardia Palveluseteli 0,08 mrd. eli noin 80 miljoonaa Julkisen sektorin oma

Lisätiedot

Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2022

Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2022 Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2022 KOKOEKO-seminaari 18.2.2016, Kuopio Johanna Laaksonen Valtakunnallinen jätesuunnitelma (Valtsu) Jätedirektiivin mukainen suunnitelma, kuuden vuoden välein

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

Kiertotalous maataloudessa

Kiertotalous maataloudessa Kiertotalous maataloudessa Tunkiotaloudesta kohti kierrätysbisnestä - seminaari Harri 13.1.2016 Maatalous kiertotalouden alana Olennainen globaalisti Välttämätön, perustarpeet, kohtalonkysymys Perustuu

Lisätiedot

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos 13.11.2018 Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Kiertotalouden tiekartta 2.0 2016 2018? 2025 Kiertotalouden edelläkävijä 2025 Valtio edistyksellisen kotimarkkinan

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Kari Herlevi, Sitra 29.4.2016 Sitra Kari Herlevi 29.4.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja

Lisätiedot

Energian käyttö tehokkaammaksi Energiatehokkuustoimikunnan mietintö ja sen jatko

Energian käyttö tehokkaammaksi Energiatehokkuustoimikunnan mietintö ja sen jatko Energiatehokkuuden rahoitus pientaloissa asiantuntijaseminaari 20.11.2009 Kuluttajatutkimuskeskus Energian käyttö tehokkaammaksi Energiatehokkuustoimikunnan mietintö ja sen jatko Pentti Puhakka Työ- ja

Lisätiedot

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Janne Peljo 18.10.2017 Sitran lausunto: VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin

Lisätiedot

Liikennepolitiikalla elinvoimaa. Minna Kivimäki, Fintrip-seminaari 11.6.2014

Liikennepolitiikalla elinvoimaa. Minna Kivimäki, Fintrip-seminaari 11.6.2014 Liikennepolitiikalla elinvoimaa Minna Kivimäki, Fintrip-seminaari Millaista maailmaa varten liikennepolitiikkaa tehdään? Energiamurros Fossiiliset sähkö, vety, biokaasu, Teknologiakehitys mahdollistaa

Lisätiedot

E 88/2015 Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma

E 88/2015 Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma E 88/2015 Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Asiantuntijakuuleminen 30.3.2016 Eduskunnan Ympäristövaliokunta Juha-Matti Katajajuuri, asiakas- ja

Lisätiedot

Rakentaminen, asuminen ja ympäristö

Rakentaminen, asuminen ja ympäristö Rakentaminen, asuminen ja ympäristö - Asunto- ja toimitilarakentaminen - Asuminen - Ympäristö ja ilmasto, HSL ja Uudenmaan liitto Asunto- ja toimitilarakentaminen Rakennuskanta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012-2013

Kaupan näkymät 2012-2013 Kaupan näkymät 212-213 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 21 Yht. 118,5 mrd. euroa (pl. alv) 13 % 12 % 3 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58 % Lähde:

Lisätiedot

Pohjois-Karjala vähähiilisyyden eturintamassa

Pohjois-Karjala vähähiilisyyden eturintamassa Pohjois-Karjala vähähiilisyyden eturintamassa Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus BIOTALOUDESTA SUUNTA TULEVAISUUTEEN - Askelmerkit öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois- Karjalaan,14.03.2016 Joensuu

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö. Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö. Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö Suomi tarvitsee kansainvälisen mittaluokan hiilineutraalin kiertotalouden referenssialueita

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Yrittäjyysosaamista kasvualoille SOTE-palvelut kartalla Paikkatiedon hyödyntäminen terveydenhuollossa 27.11.2015 Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija,

Lisätiedot

Pellervon Päivä. Pekka Pesonen, Copa-Cogecan pääsihteeri, 07.04.2016 Helsinki, Radisson Blu Royal Hotel

Pellervon Päivä. Pekka Pesonen, Copa-Cogecan pääsihteeri, 07.04.2016 Helsinki, Radisson Blu Royal Hotel Pellervon Päivä Pekka Pesonen, Copa-Cogecan pääsihteeri, 07.04.2016 Helsinki, Radisson Blu Royal Hotel EU-maatalouskaupan tasapaino Maataloustuotteiden jako alaryhmiin Mikä on oleellista? Tuotteiden jalostusasteen

Lisätiedot

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta

Lisätiedot

Suomalaisen lihantuotannon tulevaisuus

Suomalaisen lihantuotannon tulevaisuus Suomalaisen lihantuotannon tulevaisuus Asiana Pihvi seminaari 11.10.2012 Tampere Johan Åberg/MTK 12.10.2012 Maatalouspolitiikan muutosvoimat CAP 2020 uudistus Maaseudun kehittämisohjelma Kansallisten tukien

Lisätiedot

TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA

TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA 1 Aki Taanila TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA 31.10.2008 2 TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA Tasalaatuisuus on hyvä tavoite, jota ei yleensä voida täydellisesti saavuttaa: asiakaspalvelun laatu vaihtelee, vaikka

Lisätiedot

Kemikaalit ja kiertotalous Miten tutkimus voi palvella päätöksentekoa? Pirkko Kivelä, neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö

Kemikaalit ja kiertotalous Miten tutkimus voi palvella päätöksentekoa? Pirkko Kivelä, neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö Kemikaalit ja kiertotalous Miten tutkimus voi palvella päätöksentekoa? Pirkko Kivelä, neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö 24.11.2016 EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Ekoteollisuuspuistot Suomessa ja maailmalla. Laura Saikku Etelä-Savon Maakuntaliitto

Ekoteollisuuspuistot Suomessa ja maailmalla. Laura Saikku Etelä-Savon Maakuntaliitto Ekoteollisuuspuistot Suomessa ja maailmalla Laura Saikku Etelä-Savon Maakuntaliitto Esityksen sisältö Teollinen ekologia Ekoteollisuuspuiston käsite Ekoteollisuuspuiston syntyminen Ekoteollisuuspuistojen

Lisätiedot

Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!!

Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!! Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!! Luonto on meidän kotimme! Teksti ja kuvat: Janne Gröning Kaikki aineellinen, mitä ihminen tarvitsee jokapäiväisessä elämässään, tulee luonnosta,

Lisätiedot

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen Keskustelutilaisuus Ylitarkastaja Sirje Stén

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen Keskustelutilaisuus Ylitarkastaja Sirje Stén Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 Keskustelutilaisuus 30.5.2017 Ylitarkastaja Sirje Stén 1 Valtakunnallinen jätesuunnitelma Strateginen suunnitelma jätehuollon

Lisätiedot

Aurinkosähkö ympäristön kannalta. Raasepori 2.5.2016 Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus (SYKE)

Aurinkosähkö ympäristön kannalta. Raasepori 2.5.2016 Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus (SYKE) Aurinkosähkö ympäristön kannalta Raasepori 2.5.2016 Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus (SYKE) HINKU (Hiilineutraalit kunnat) -hanke HINKU-kuntien tavoitteena 80 prosentin päästövähennys vuoteen 2030 mennessä

Lisätiedot

Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen. Strategia 2012 2016

Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen. Strategia 2012 2016 Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen Strategia 2012 2016 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Olemassaolomme tarkoitus määrittelee identiteettimme

Lisätiedot

Vaihtoehtoja pellon käyttöön

Vaihtoehtoja pellon käyttöön Vaihtoehtoja pellon käyttöön Viljelyä ympäristö ja taloudellisuus huomioiden Mikä aiheuttaa vesistöjen kuormitusta peltoviljelyssä? Maan rakenne: tiivistyneessä maassa vesi- ja ravinnetalous eivät toimi,

Lisätiedot

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA TEM, Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.216 ENSIMMÄISEN VAIHEEN

Lisätiedot

11.3.2016. 2. Vastaanottotarkastus

11.3.2016. 2. Vastaanottotarkastus 1. Yleistä Delete Finland ottaa vastaan hyödyntämiskelpoista jätettä Tampereella Ruskon jätteenkäsittelylaitoksella PIR-2002-219-111 ja Myllypuron siirtokuormausasemalla PIR-2003-Y- 126-111 sekä Espoossa

Lisätiedot

Biotalous osana kiertotalouden tiekarttaa Mari Pantsar, Sitra. Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016

Biotalous osana kiertotalouden tiekarttaa Mari Pantsar, Sitra. Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Biotalous osana kiertotalouden tiekarttaa Mari Pantsar, Sitra Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja talouskasvun irtikytkentä luonnonvarojen

Lisätiedot

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Viime aikoina tapahtunutta Hallitus linjasi loppukeväästä Teollisuuspolitiikasta sekä kasvun kärjistä Kasvun

Lisätiedot

Me-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord 9.12.2015. me. säätiö 10.9.2015 2015 Me-säätiö

Me-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord 9.12.2015. me. säätiö 10.9.2015 2015 Me-säätiö Me-säätiö Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen Ulla Nord 9.12.2015 ei ole olemassa meitä ja heitä. on vain me. Perustettu vuonna 2014 (virallisesti rekisteriin 2015) Säätiön taustalla peliyhtiö Supercellin

Lisätiedot

Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu

Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu KIRJASTON NEUVOTTELUKUNNAT MARI ELISA (MEK) KUUSNIEMI, TUULIN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, TUTKIMUKSEN PALVELUT, HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tutkimusprojektin

Lisätiedot

Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle?

Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle? Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle? Mikael Ohlström, johtava asiantuntija Toimittajataustainfo Miten EU:n resurssitehokkuuspolitiikassa

Lisätiedot

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

MetGen Oy TEKES 24.10.2014

MetGen Oy TEKES 24.10.2014 MetGen Oy TEKES 24.10.2014 MetGen Yleistä MetGen kehittää ja markkinoi uudentyyppistä teollista entsyymiratkaisua, joka merkittävästi parantaa: Energiatehokkuutta paperiteollisuuden mekaanisessa massanvalmistuksessa

Lisätiedot

2.2.2012. Viite: Perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista valmisteleva työryhmä

2.2.2012. Viite: Perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista valmisteleva työryhmä 1 2.2.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: Perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista valmisteleva työryhmä KANNANOTON UUDISTAMINEN LIIKENNEKASVATUKSEN SAAMISEKSI PERUSKOULUJEN OPETUSSUUNNITELMIIN

Lisätiedot

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Rohkeus uudistua ja kasvaa Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Euroopan erikoisliikeketjut 2015 Olemme tänään Euroopan neljänneksi suurin omalla alallamme 227 112 115

Lisätiedot

ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA

ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA Seinäjoki 2005 ja 2009 kuntaliitosten jälkeen Pinta-ala kasvoi yli kymmenkertaiseksi ja on nyt 1469 km2 Asukkaita tällä hetkellä lähes 60000 ja väkiluku kasvaa

Lisätiedot

Kiertotalous & WtE. Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen L. Pirhonen

Kiertotalous & WtE. Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen L. Pirhonen Kiertotalous & WtE Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen 25.10.2016 L. Pirhonen 1 Sisältö Kiertotalous ja kierrätystavoitteet Millaisilla tavoilla kierrätysaste olisi mahdollista saavuttaa?

Lisätiedot

Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta. Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta. Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ympäristöohjelman ja Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian yhteinen seurantaseminaari Pirkanmaan ilmasto-

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen materiaalikierrätyksen lisääminen

Yhdyskuntajätteen materiaalikierrätyksen lisääminen Yhdyskuntajätteen materiaalikierrätyksen lisääminen Jouni Havukainen Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto Tehty Materiaalien arvovirrat (ARVI) - tutkimusohjelmassa Yhdyskuntajäte Suomessa Treatment t/a

Lisätiedot

Tilastoaineistojen. (talous)tutkijan näkökulma

Tilastoaineistojen. (talous)tutkijan näkökulma Tilastoaineistojen tutkimuskäyttö (talous)tutkijan näkökulma Mika Maliranta, ETLA Tilastoaineistot tutkijan työvälineenä 2.3.2009, Tilastokeskus Lähtö- ja näkökohtia Talostieteilijän näkökulma kustannusten

Lisätiedot

Kemikaalit kiertotaloudessa - miten eteenpäin lähtöruudusta? Jani Salminen Kulutuksen ja tuotannon keskus SYKE

Kemikaalit kiertotaloudessa - miten eteenpäin lähtöruudusta? Jani Salminen Kulutuksen ja tuotannon keskus SYKE Kemikaalit kiertotaloudessa - miten eteenpäin lähtöruudusta? Jani Salminen Kulutuksen ja tuotannon keskus SYKE Kemikaalit ja kiertotalous Miten tutkimus voi palvella päätöksentekoa? 24.11.2016 1 Kiertotalouden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7)

Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7) Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7) Yhteenveto Elintarviketeollisuusliiton vuonna 2007 toteuttamasta ympäristökyselystä Elintarviketeollisuusliitto kokosi vuonna 2006 ensimmäisen teollisuuden yhteisen

Lisätiedot

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuusseminaari, Lahti 11.4.2013 Hanna Pynnönen Kuusakoski Oy Title and content slide Level 1 bullet - Level 2 bullet Level 3 bullet 1 Title and content

Lisätiedot

KESTÄVÄN KEHITYKSEN OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 2015

KESTÄVÄN KEHITYKSEN OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 2015 KESTÄVÄN KEHITYKSEN OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 215 Koulutuksen järjestäjän ja kansallisen tuloksen vertailu Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toteutti keväällä

Lisätiedot

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 1 Sisältö Tutkimuksen tausta ja toteutus 3 Vastaajien taustatiedot

Lisätiedot

Vuoden 2011 jätelaki

Vuoden 2011 jätelaki Vuoden 2011 jätelaki Vanhat jätelait Jätehuoltolaki 1978 Vuoden 1993 jätelaki Vuoden 2011 jätelaki Huom. siirtymäsäännökset (luku 16) esim. lain 35 vuodelta 1993 ja asetuksen 4 luku jäävät voimaan (Valtion

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. Ympäristölautakunta 54 13.06.2013

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. Ympäristölautakunta 54 13.06.2013 Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 400/00.01.03/2013 54 Vuoden 2012 arviointikertomuksen käsittely ympäristölautakunnassa Valmistelijat / lisätiedot: Sari Soini, puh. (09) 816 24830 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot