Arvoisat maratoonarit, läheltä ja kauempaa,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvoisat maratoonarit, läheltä ja kauempaa,"

Transkriptio

1

2 2

3 Arvoisat maratoonarit, läheltä ja kauempaa, lämpimästi tervetuloa Hämeenlinnaan, Suomen vanhimpaan sisämaakaupunkiin ja valtakunnan toiseen olympiakaupunkiin! Hämeenlinna on visionsa mukaan historiastaan elinvoimaa ammentava kaunis ja kodikas kulttuurikaupunki Suomen sydämessä. Mikä saa ihmisen lähtemään maratonmatkalle? Mikä saa harjoittelemaan ja juoksemaan matkan mikä suurimmalle osalle meistä tuntuu vaikealta, raskaalta ja jopa kivuliaalta? Ihmisen perustarve on mennä eteenpäin, mitata rajojaan ja kehittyä. Maraton on käytännöllinen ja universaali väline tähän kaikkeen, sen lisäksi että maraton edellyttää hyvää kuntoa ja kohtuullisia elämäntapoja jotka ovat myös onnellisen elämän rakennuspuita. Haluan lämpimästi onnitella jo nyt teitä kaikkia lähtöviivalle asettuvia, tämä päätös osoittaa että teillä on toiveikas ja positiivinen suhde elämään, ja voimia arjen haasteiden ylittämiseen! Hyvien harrastusten edistäminen on kaupungillemme erityisen tärkeää. Hämeenlinna haluaa että jokaisella lapsella ja nuorella olisi ainakin yksi hyvä harrastus. Myös aikuisten sekä ikäihmisten monipuoliset harrastusmahdollisuudet ovat meille tärkeitä. Niin että ihmisten omat valinnat ratkaisevat. Eräs ylpeydenaiheemme onkin yli sata elinvoimaista seuraa jotka tarjoavat mahdollisuuden monimuotoiseen harrastamiseen ja kilpailutoimintaan liki kaikissa Suomessa tunnetuissa urheilulajeissa. Seuratoimintakin on murroksessa, mutta uudistuminen ja kehittyminen on menestyvän seuratoiminnankin kivijalka. Erilaiset tapahtumat, kilpailut ja osallistuminen yhteistyöhön ovat sen arkisen aherruksen lisäksi seuratoimintaa parhaimmillaan. Ilo ja intohimo jota harrastaminen ja kilpaileminen antaa, tuovat elämään sisältöä ja monenlaisia voimavaroja. Kilpailemalla oppii yhteistyötä, pettymysten sietämistä, onnistumisen iloa ja työn merkitystä paremmin kuin missään muussa toiminnassa. Siksi urheilulla, ja liikunnalla on myös välinearvo hyvinvointia tuovan itseisarvon lisäksi. Hämeenlinnan Tarmo on yksi ylpeydenaiheistamme, vahva, monialainen ja perinteikäs seura joka kehittyy maailman muuttuessa. Onnittelut myös Tarmolle ja voimia jatkoon! Toivotan teille onnistunutta suoritusta, hyviä hetkiä Sibeliuksen syntymäkaupungin kauniissa maisemissa. Kannustakaa kavereita onnistumisten ja pettymysten hetkellä, kuunnelkaa itseänne ja ylittäkää rajanne sekä nauttikaa maratonfiiliksestä. Meille Hämeenlinnaan olette aina tervetulleita, kilpailemaan, harrastamaan tai vaikkapa tutustumaan muihin Sibeliuksen 150 syntymäjuhlan tapahtumiin! SARI RAUTIO Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Valo ryn hallituksen jäsen, ikiliikkuja 3

4 Suomalainen maratoonari selviää rasittavasta matkastaan maaliin sisulla. Ja ehkä myös sillä, että juoksu-urakan päätteeksi pääsee saunaan. Puuttuu enää se yksi suomalaisen identiteetin Suuri S: Sibelius. Paitsi että ei puutu enää: nyt juostaan Hämeenlinnassa kaupungin suuren pojan 150-vuotisjuhlan kunniaksi kokonainen Sibelius-maraton! Sibelius, sauna ja sisu; näillä täällä Pohjan perukoilla on pärjätty. Jean Sibelius on tuossa suomalaisuuden uskontunnustuksen asemaan nousseessa mantrassa ainoa henkilö, ainoa nimi. Ei liene aivan perusteetonta väittää, että hän on kaikkien aikojen tunnetuin suomalainen. Sibeliuksella onkin aivan poikkeuksellinen asema kaikkien suurten säveltäjien keskuudessa; tuskin kukaan muu säveltaiteilija puhuttelee musiikillaan yleisöään yhtä kollektiivisesti kuin Jean Sibelius aamuyöllä, 150 vuotta sitten, Janne Sibelius parkaisi ensimmäisen korkean C:nsä Hämeenlinnassa. Siitä alkoi hänen 91 vuotta kestänyt maratoninsa ihmisten keskuudessa, ja sen aikana hän loi valtavan määrän hienoa musiikkia, joka kaikuu mittaamattoman arvokkaana sointimassana ihmiskunnan kulttuurihistorian nuottiviivastoilla. Sibelius osasi hienolla tavalla yhdistää oman maansa kulttuuriperinnön keski-eurooppalaiseen taidemusiikin valtavirtaan. Hän puhui ja soitti omalla äänellään, mutta oli silti kaikille tuttu ja yhteinen. Hämeenlinnassa Sibeliuksen 150-vuotisjuhlaa vietetään poikkeuksellisen monipuolisin menoin. Paljon on tietenkin musiikkia ja kulttuuritapahtumia, mutta myös vähän eksoottisempia Sibbe-juttuja, kuten nyt tämä maraton-juoksu, joka on saanut ilahtuneen vastaanoton urheilu- ja kulttuuriväen keskuudessa. Maailman parhaat maratoonarit suoriutuvat 42 kilometrin urakastaan reilussa kahdessa tunnissa. Oikein hyvä tulos on sekin, jos pääsee maaliin neljässä tunnissa. Suunnilleen sama aika kuluu, kun kuuntelee kaikki Sibeliuksen sinfoniat peräkkäin. Tänä vuonna suosittelenkin kaikille maratoonareille Sibeliuksen musiikin kuuntelua ennen ja jälkeen juoksun, tai mahdollisesti jopa sen aikana! Se saattaa siivittää urhean taivaltajan aivan uusiin huipputuloksiin; ainakin siitä saa ihan tavattoman hyvän olon. Tsemppiä ja bodia! ANTTI VIHINEN Projektipäällikkö, juhlavuodet Hämeenlinnan kaupunki 4

5 Tervetuloa 30. Hämeenlinnan Kaupunkimaratonille Vuonna 1950 aloitetun Parolan Lenkin rinnalla alkoi Hämeenlinnan Kaupunkimaraton v Maratonjuoksun suosio kasvoi 80-luvun alusta ja Kaupunkimaratonille saapui heti yli 200 juoksijaa. SM-maraton oli v.1989 Kaupunkimaratonin yhteydessä ja sille suunniteltu reitti vakiinnutti juoksun nykyiselle tasaiselle baanalle. 90-luvulla osallistumismäärä liikkui 500 molemmin puolin, jolloin kilpakuntoilijat täyttivät maratoneja. Maratonjuoksun suosio kasvoi kasvamistaan ja Hämeenlinnassakin ylitettiin 1000 juoksijan raja v Silloin jo oli suuri osa juoksijoista elämysmaratoonareita. Tänä vuonna 2015 juoksu on nimeltään myös Sibelius-maraton, jonka yhteydessä on Sibeliuskävely 3,3 km. Kotonaan Ainolassa säveltäjän tontilla oli n. 400m pituinen lenkki jossa myös Sibelius teki päivittäin kävelyretkiä. Kaupunkimaraton kiittää kaikkia tapahtumaan 30 v. aikana osallistuneita juoksijoita, kävelijöitä, toimitsijoita, muita vapaaehtoisia sekä tukijoita tapahtuman mahdolliseksi tekemisestä ja toivotaan vielä useita yhteisiä Kaupunkimaraton tapahtumia. MARKKU LAIHO Kilpailun johtaja Yrittäjätkin liikkumaan Hämeenlinnan Yrittäjät toivottaa teidät kaikki ja etenkin yrittäjät liikkumaan iloisella mielellä Sibeliuksen syntymäkaupungin upeissa maisemissa. Hämeenlinnan Tarmon yrityspaketit helpottavat mukaan lähtemistä, myös tämän tapahtuman jälkeenkin. Vaihtoehtoja löytyy kunnon ja mielialan mukaan, mikä madaltaa kynnystä lähteä liikkumaan. Toivotamme antoisaa liikunnallista ja mieltä piristävää tapahtumaa ja liikunnan iloa pitkin vuotta. KALEVI LAURONEN toiminnanjohtaja Hämeenlinnan Yrittäjät ry 5

6 HÄMEENLINNAN KAUPUNKIMARATONIN AIKATAULU Lauantai Kisatoimisto avautuu kentän ylätasanteella, numeroiden jako ja jälki-ilmoittautuminen Jälki-ilmoittautuminen päättyy 10 km:n maantiejuoksuun ja kävelyyn Jälki-ilmoittautuminen päättyy puolimaratonille ja maratonille Aleksi Aromaa & Antti Paranko Group kentän lavalla km:n ja kävelyn osanottajien kokoontuminen lähtöpaikalla, ryhmittyminen: ensin juoksijat ja sitten kävelijät, jotka lähtevät eri suuntaan kuin juoksijat km:n ja kävelyn lähtö Puolimaratonin ja maratonin juoksijoiden kokoontuminen lähtöpaikalla Puolimaratonin ja maratonin lähtö Ensimmäinen palkintojen jako 10 km Toinen palkintojen jako. Palkintojen jako jatkuu sarjoittain heti maaliintulon jälkeen, kun sarjan palkittavat ovat saapuneet maaliin. 6

7 JUOKSIJANUMEROT Juoksunumerot jaetaan kisatoimistosta kentän ylätasanteella. Jakopisteet ovat sukunimen alkukirjaimen mukaan. Tarkasta saamasi materiaali, nimesi, oikea matka, sarja, chip, nippuside, hakaneulat ja osanottajan opas. Tämän jälkeen nouda samasta katoksesta Hämeenlinnan kaupunkimaratonin paita myös kävelijät saavat paidan! Koko maratonin juoksijoiden numero on valkoinen, puolimaratonin punapohjainen ja kympin vihreäpohjainen. Kävelyssä numerona on Veikkauksen kaulanauha tunnisteella. Juoksunumero tulee kiinnittää paidan etupuolelle siten, että se on luettavissa. Osallistujalla ei ole oikeuttaa peittää järjestäjän asettamia mainoksia. Juoksunumero on henkilökohtainen, sitä ei voi siirtää toiselle ilman järjestäjälle tehtyä muutosilmoitusta. Juoksunumerolla saat oikeuden järjestäjän huoltopalveluihin. KILPAILUN KESTO Kilpailun kokonaiskesto on 6 tuntia ( ) PYSÄKÖINTIOHJEET Kenttää lähin pysäköintialue on Soraharjunkadun ja Cygnaeuksenkadun välissä (P). Molemmilta kaduilta on liittymä alueelle. Alueella ei ole järjestäjän toimesta pysäköinnin ohjausta. Lähimmät muut varsinaiset pysäköintialueet ovat jäähallin paikoitusalueet. Matkaa kentälle n. 500 m. Kentän ympäristössä on yleensä kadun toinen puoli sallittu pysäköintiin. Pysäköinnissä kannattaa noudattaa liikennemerkkejä sekä tieliikennelakia ja -asetuksia. Kaurialan kentän viereinen Kisakujan ja Urheilukujan väliin jäävä Kisapuisto ei ole virallinen pysäköintipaikka, vaikka sen nurmialue joka vuosi täyttyy autoista. Harkitse! 7

8 Käytä kimppakyytejä ja varaa riittävästi aikaa pysäköintiin ja numeroiden noutoon, näin autat parhaiten järjestelyjen sujumista. Kentän alueella on pysäköinti kielletty (aidan sisäpuolella). Kisamieltä myös pysäköintiin! ILMOITTAUTUMINEN Matkat, sarjat ja hinnat: hameenlinnankaupunkimaraton.sporttisaitti.com Sarja määräytyy juoksuvuoden joulukuun 31. päivän iän mukaan. Juoksuihin ja kävelyyn ilmoittautuminen viimeistään 22.7 mennessä jälki-ilmoittautuminen kisatoimistossa juoksupäivänä 1,5 h ennen lähtöä. Yrityspaketit myynnissä www-sivun lomakkeella. Järjestäjä lähettää laskun. OSALLISTUMISEN PERUUTTAMINEN Maksettua ilmoittautumismaksua ei palauteta. Yllättävissä sairaus- tai loukkaantumistapauksissa juoksijan osanotto voidaan siirtää lääkärintodistuksella seuraavalle vuodelle. Ilmoittautumismaksu on tällöin 10 e. Siirron ohjeet järjestäjältä. JO SUORITETTUUN ILMOITTAUTUMISEEN TEHTÄVÄT MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET Kisatoimistossa on muutoslomakkeita, jolla voit tehdä kaikki ilmoittautumista koskevat muutokset. Esim. vaihtaa matkan, jolle osallistut. Huom! 1,5 h ennen juoksun lähtöä. 8

9 motonet 9

10 AJANOTTO KAUPUNKIMARATONILLA Ajanotto tapahtuu kenkään kiinnitettävällä ChampionChip mikrosirulla CHIPILLÄ. Järjestäjä on vuokrannut sirun käyttöösi, joten se on palautettava maaliintulon jälkeen järjestäjälle. MAALISSA ON HENKILÖ VASTAAOTTAMASSA CHIPPIÄ! Chippi on henkilökohtainen ja se on koodattu juuri SINULLE. Älä luovuta chippiä kenellekään ja huolehdi siitä ettei chippi vaihdu kaverin kanssa vain tämä mahdollistaa oikean henkilökohtaisen ajan. Chippi kiinnitetään oikeaan kenkään nippusiteellä. Mikäli keskeytät tai et jostain syystä voikaan startata palautathan chipin järjestäjälle. Järjestäjä perii sinulta 30 euroa, mikäli chippiä ei ole palautettu. Lähtöalueella ovat matot joiden yli juoksijan täytyy juosta, samoin maalissa, tällöin ajanotto rekisteröi juoksijan suorituksen. Bruttoaika = lähtölaukauksen ja maaliviivan ylityksen välinen aika (virallinen aika) Nettoaika = lähtöviivan ylityksen ja maaliviivan ylityksen välinen aika PUKUHUONEET JA SUIHKUT Pukeutumis- ja suihkutilat ovat kentän eteläpäässä ylätasanteella (tiilirakennus). Suihkutiloja on rajoitetusti osallistujamäärä huomioiden. Toivomme joustavaa toimintaa huoltotiloissa. VARUSTESÄILYTYS Juoksun ajaksi voit jättää omalla vastuulla varusteesi varustesäilytykseen katsomon rajatulle alueelle. ARVOTAVARAT Arvotavarat voit jättää kisakansliaan nimi- ja numerotiedoilla varustettuna. Juoksun jälkeen voit noutaa ne kuuluttamon alakerrasta. OMAT JUOMAT Juoksijoiden tulee jättää huoltopisteille vietävät omat juomat niille varattuihin astioihin klo mennessä numeroidenjakopisteen läheisyydessä. Juoma-asemat ovat uimahallilla (1) n. 4,1 km, Tampereentiellä (2) n. 9,4 km ja katsastuskonttorilla (3) n. 12,7 km. (Helteellä lisäpiste) REITTI (kartta keskiaukeamalla) Maratonreitti kiertää kolme kertaa Hämeenlinnan keskustan ympäri, puolimaraton puolitoista kierrosta. 10

11 ½ maraton, Kymppi ja Maraton ½ maraton Kymppi Maraton 11

12 Hämeen linna 1

13 10 km:n reitti eroaa maratonreitistä 6,5 km:n kohdalla. Tällöin käännytään Härkätielle, josta Parolantietä edelleen Brahenkadulle, käännytään vasemmalle Soraharjunkadulle ja sitten maratonportista kentälle. Puolimaratonilla (1 ½ kierrosta) 19,6 km:n kohdalla reitti eroaa Brahenkadulle, josta juostaan suoraan Soraharjunkadulle, vasemmalle maratonportille ja maaliin. Maraton maaliintulossa (kolmas kierros) Parolantieltä käännytään oikealle Torikadulle, oikealle Soraharjunkadulle (oikeaa reunaa). Brahenkadun risteyksessä U-käännös ja sitten vasta maratonportista kentälle. Reitin korkeusero 14 m. Maaliintulo kentällä, kaikilla matkoilla juostaan kentällä suoraan maaliin. Reitti on merkitty kalkkinuolilla, opastinkilvillä. Kilometritolpat ovat kilometrin välein. Juoksussa käytetään kevyenliikenteen väyliä ja puistokäytäviä. KÄVELY Lähtö maratonin lähtöpaikalta on Soraharjunkadulla. Kävelijät lähtevät päinvastaiseen suuntaan kuin juoksijat. Kanta-Hämeen oppaiden johdolla kävellään kohti Sibeliuksen syntymäkotia (käynti), josta siirrytään soivaan Sibeliuspuistoon. Kävelyreittiä ei ole merkitty. WC Kentällä 14 kpl. Reitillä on järjestäjän toimesta WC uimahallin (huoltopiste 1) ja katsastuskonttorin kohdalla (huoltopiste 3). HUOLTOPISTEET MATKALLA Juoma-asemat on merkitty ennakkokilvin. Juoma-asemat: 1. uimahalli (4,1 km), 2. Tampereentie (9,4 km) 3. katsastuskonttori (12,7 km). Juomapöytien järjestys on omat juomat, urheilujuoma ja vesi. Huoltopisteillä myös rusinoita ja suolakurkkua ym. Vesipisteitä lisätään kelin mukaan. ENSIAPU Ensiapupiste on maaliintulon kohdalla. Yleinen hätänumero 112. Kilpailun lääkäri päivystää kentällä. 14

14 Jos sinulla on diagnosoitu sairaus, joka voi vaikuttaa suoritukseesi, merkitse X kilpailunumerosi etupuolelle ja kirjoita numeron taakse ohjeet, jotka ensiapuhenkilöstön on hyvä tietää, esim. lääkitys. KESKEYTTÄMINEN Jos joudut keskeyttämään, hakeudu lähimmälle huoltopisteelle. Ilmoita huoltopisteen henkilökunnalle, jos tarvitset kyydin maalialueelle. Ilmoita keskeytyksestä myös tulospalveluun kuuluttamon vieressä. Palauta chip. VASTUU Arvioi vastuullisesti oman terveydentilasi perusteella juoksutapahtumaan osallistumise si. Älä osallistu, jos tunnet alkamassa olevan sairauden tai tiedät että edellisen sairauden jälkeen et ole riittävästi palautunut. Keskeytä juoksu, mikäli tunnet jonkin seuraavista oireista: lisääntyvä rintakipu, voimakas hengenahdistus, huimaus, pyörryttävä olo, kova pohjekipu, muu hälyttävä oire. Osallistut juoksuun OMALLA VASTUULLASI. REITIN VALVONTA Juoksureitillä on liikenteenohjaajia suurimmissa risteyksissä. Pienemmät katuristeykset ja tonttiliittymät ovat ilman valvontaa. PALKINTOJENJAKO Kaikki juoksijat saavat maaliin tullessaan tapahtuman mitalin. Juoksusarjojen parhaat saavat pokaalit. Palkintojen jako tapahtuu kentällä pääkatsomon edessä. Kymppi - N/M alle ja yli 50 v. sarjojen kolme parasta palkitaan Puolimaraton - sarjojen N ja M kuusi parasta palkitaan - N40, N45 ja M40, M45 sarjojen neljä parasta palkitaan - N/M 50, 55, 60, M65 sarjojen kolme parasta palkitaan Maraton - N, N40,45, 50, 55, 60 - M, M40, 45, 50, 55, 60, 65, 70 - sarjojen kolme parasta palkitaan maratonilla 15

15 Maaliin tulleet saavat kentällä huoltopalvelut, ruuan ja mitalin. Ensimmäinen palkintojen jako klo Palkinnot jaetaan heti, kun matkojen ja sarjojen palkittavat ovat maalissa. RUOKAILU Juoksun ja kävelyn osallistumisnumerolla saa keittoruuan ylätasanteella. Kentän kioskista mahdollisuus ostaa kahvia, virvokkeita, makeisia... TULOSPALVELU Juoksun jälkeen tuloslistoja päivitetään tulostaululle katsomon yläosassa. Tulokset ajanottopalvelun www-sivuilla heti tapahtuman kuluessa. Juoksun jälkeen hameenlinnankaupunkimaraton.sporttisaitti.com Jos tuloksesi puuttuu tai on virheellinen, ota yhteyttä ARVONTAPALKINNOT Arvontapalkintojen voittajalista on tulostaululla ylhäällä katsomon seinällä. Palkinnot ovat lunastettavissa kuuluttamon alakerrasta. Arvontaonnea! TAPAHTUMASSA OTETTUJEN KUVIEN KÄYTTÖOIKEUS Järjestäjällä on vapaa käyttöoikeus tapahtumassa ottamilleen kuville ja videotallenteille. OSOITEREKISTERI Osoiterekisteriä voidaan käyttää suoramarkkinoinnissa. PALAUTE www sivulla hameenlinnankaupunkimaraton.sporttisaitti.com on palautelomake, jolla voit antaa palautetta tämän vuoden juoksusta. Arvomme vastanneiden ja yhteystietojen jättäneiden kesken ilmaisen osallistumisen vuoden 2016 Hämeenlinnan kaupunkimaratonille. Kyselyn voittajat 2011 Panu Pikkusaari Helsinki 2012 Minna Vuolinko Hämeenlinna 2013 Elina Junnila, Naantali 2014 Heikki Koso, Kouvola 16

16 HÄMEENLINNAN KAUPUNKIMARATONIN ENNÄTYKSET Maraton miehet: Pekka Vähä-Vahe Maraton naiset: Marita Yli-Ilkka ½-maraton miehet: Philip Rugut ½-maraton naiset: Kirsi Rauta JUHLAVUODEN ARVONTA EURON MOTONET -LAHJAKORTTI motonet Osallistumalla tapahtumaan molempina vuosina 2014 ja 2015 (kävelyyn tai juoksuun), siis kaksi suoritusta, olet mukana juhlavuoden 2015 arvonnassa. TIEDUSTELUT Maratontapahtumaa koskeviin tiedusteluihin vastaa kilpailun johtaja Markku Laiho p

17 18

18 19

19 Digin ja printin toteuttaja. grano.fi 20

20 ÄLÄ PUDOTA KAPULAA. Hyvä ympäristö ei synny sattumalta. Se on jokaisen kuntalaisen, yrityksen ja toimijan yhteinen juttu. 21

21 22

22 23

23

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 29.8.2015

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 29.8.2015 OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 29.8.2015 YLEISET OHJEET Tarkista https://fi.mynextrun.com/tamperemaraton sivuilta, että tietosi ovat osallistujaluettelossa oikein. Mikäli maksusi ei ole kirjautunut

Lisätiedot

LÄNSIVÄYLÄJUOKSU OSALLISTUJAN OPAS

LÄNSIVÄYLÄJUOKSU OSALLISTUJAN OPAS 2015 LÄNSIVÄYLÄJUOKSU OSALLISTUJAN OPAS Länsiväyläjuoksun aikataulu Perjantai 24.4. 10.00 21.00 Numeroiden jako ja jälki-ilmoittautuminen Kauppakeskus Sellon Top-Sport liikkeessä Leppävaarankatu 3-9 Espoo

Lisätiedot

OHJEITA OSALLISTUJALLE

OHJEITA OSALLISTUJALLE OHJEITA OSALLISTUJALLE PÄÄKAUPUNKIJUOKSUN AIKATAULU Perjantai 22.9.2017 klo 15.00 21.00 Lauantai 23.9.2017 Klo 10.00-18.00 Sunnuntai 24.9.2017 Klo 9:00 Klo 11:00 Klo 11:30 Klo 12:30 Klo 13:00 Klo 13:20

Lisätiedot

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 30.8.2014 YLEISET OHJEET Tarkista https://fi.mynextrun.com/tamperemaraton sivuilta, että tietosi ovat osallistujaluettelossa oikein. Mikäli maksusi ei ole kirjautunut

Lisätiedot

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 29.8.2015 YLEISET OHJEET Tarkista https://fi.mynextrun.com/tamperemaraton sivuilta, että tietosi ovat osallistujaluettelossa oikein. Mikäli maksusi ei ole kirjautunut

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKIJUOKSUN AIKATAULU

PÄÄKAUPUNKIJUOKSUN AIKATAULU OSALLISTUJAN OPAS PÄÄKAUPUNKIJUOKSUN AIKATAULU Lauantai 29.9.2018 Klo 10.00-18.00 Sunnuntai 30.9.2018 Klo 9:00 Klo 11:00 Klo 11:30 Klo 12:30 Klo 13:00 Klo 13:15 Klo 14:45 Klo 15:20 Klo 15:40 Numeroiden

Lisätiedot

Kuopio Maraton tapahtumaan valmistautuminen käy

Kuopio Maraton tapahtumaan valmistautuminen käy Viikko aikaa H-hetkeen Kuopio Maraton tapahtumaan valmistautuminen käy varmasti kuumimmillaan niin järjestelykoneiston kuin osallistujienkin näkökulmasta. Viikon päästä starttilaukauksen kuuluessa tulee

Lisätiedot

Joensuu Runin järjestää Joensuun Katajan yleisurheilujaosto. Puolimaraton: N/M yleinen, N/M 40, N/M 50, N/M 60, N/M 70

Joensuu Runin järjestää Joensuun Katajan yleisurheilujaosto. Puolimaraton: N/M yleinen, N/M 40, N/M 50, N/M 60, N/M 70 JOENSUU RUN 2017 kilpailuinfo Järjestäjä Joensuu Runin järjestää Joensuun Katajan yleisurheilujaosto. Matkat ja sarjat Maraton: N/M yleinen, N/M 40, N/M 50, N/M 60 Puolimaraton: N/M yleinen, N/M 40, N/M

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 KILPAILUTOIMISTO Kilpailutoimisto on avoinna Lahden Urheilukeskuksen piha- alueella lauantaina klo 8 alkaen. Puhelin kilpailutoimistoon: 0405687059 / Juho

Lisätiedot

LÄNSIVÄYLÄJUOKSU OSALLISTUJAN OPAS

LÄNSIVÄYLÄJUOKSU OSALLISTUJAN OPAS 2018 LÄNSIVÄYLÄJUOKSU OSALLISTUJAN OPAS Länsiväyläjuoksun aikataulu Perjantai 27.4. 12.00-20.00 Numeroiden jako ja jälki-ilmoittautuminen Intersport Sello (Kauppakeskus Sello, Leppävaarankatu 3-9, 02600

Lisätiedot

TAMPERE MARATON 2016 OSALLISTUJAN OPAS (Luonnos )

TAMPERE MARATON 2016 OSALLISTUJAN OPAS (Luonnos ) Luonnos 18.7.2016 1 TAMPERE MARATON 2016 OSALLISTUJAN OPAS (Luonnos 18.7.2016) Sisällys 1. YLEISET TIEDOT... 2 2. KILPAILU JA REITTI... 3 3. KILPAILUNUMEROT, JÄLKI-ILMOITTAUTUMINEN JA INFO KISAKANSLIASTA...

Lisätiedot

Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät

Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät Kisaopas Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan kuntosarja 14.6.2014 Nurmijärvi Hyvinkään Pyöräilijät Saapuminen Parkkipaikan osoite on Kotorannantie 49, 05250 Kiljava. Alla olevassa kartassa ovat suositellut

Lisätiedot

Jari Ollila puheenjohtaja Tampereen Pyörä-Union

Jari Ollila puheenjohtaja Tampereen Pyörä-Union JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 7.5.2016 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa taas kaikki kilpailemaan 7.5. keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysiotempoon. Viime keväänä sää ei suosinut kilpailuamme, mutta

Lisätiedot

Helsinki City Running Day säännöt 2019

Helsinki City Running Day säännöt 2019 Helsinki City Running Day säännöt 2019 Sisällys 1.Helsinki City Marathon... 1 2.Helsinki City Run... 4 3.Helsinki City 5... 8 4.Helsinki City Marathonviesti... 11 5.Helsinki City Double... 14 1.Helsinki

Lisätiedot

LÄNSIVÄYLÄJUOKSU OSALLISTUJAN OPAS

LÄNSIVÄYLÄJUOKSU OSALLISTUJAN OPAS 2017 LÄNSIVÄYLÄJUOKSU OSALLISTUJAN OPAS Länsiväyläjuoksun aikataulu Torstai 20.4. 10.00 21.00 Numeroiden jako ja jälki-ilmoittautuminen Intersport Sello (Kauppakeskus Sello, Leppävaarankatu 3-9, 02600

Lisätiedot

TAPAHTUMA-AIKA JA -PAIKKA ENNEN JUOKSUA. HELSINKI HALF MARATHON 2016 TAPAHTUMAINFO #HHM2016 #WeRunHelsinki #HelsinkiHalfMarathon.

TAPAHTUMA-AIKA JA -PAIKKA ENNEN JUOKSUA. HELSINKI HALF MARATHON 2016 TAPAHTUMAINFO #HHM2016 #WeRunHelsinki #HelsinkiHalfMarathon. TAPAHTUMA-AIKA JA -PAIKKA Helsinki Half Marathon Expo Narinkkatorilla Kampissa: Ke 8.6. klo 14 20 To 9.6. klo 12 20 Helsinki Half Marathon tapahtumakeskus Finlandiatalon alakerta (Karamzininranta): La

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

TAHKON PORRASJUOKSUKILPAILU & TAHKO VUORIJUOKSU 2017

TAHKON PORRASJUOKSUKILPAILU & TAHKO VUORIJUOKSU 2017 TAHKON PORRASJUOKSUKILPAILU & TAHKO VUORIJUOKSU 2017 PERJANTAI 20.10.2017 klo 14:00-20:00 klo 15:00 KILPAILUTOIMISTO AVOINNA Ravintola Piazza Porrasjuoksukisan jälki-ilmoittautuminen ja numeroiden haku

Lisätiedot

TAHKO VUORIJUOKSU 2018

TAHKO VUORIJUOKSU 2018 TAHKO VUORIJUOKSU 2018 PERJANTAI 19.10.2018 klo 16:00-20:00 KILPAILUTOIMISTO AVOINNA Ravintola Piazza Jälki-ilmoittautuminen ja numeroiden haku LAUANTAI 20.10.2018 klo 08:30-16:00 klo 09:00-12:00 klo 09:00

Lisätiedot

Hämeenlinnan hiihdot

Hämeenlinnan hiihdot 1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 27.2.2016 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa perinteinen (P), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO

Lisätiedot

122. TERVAHIIHDTO 12.03.2011 HIIHTÄJÄN OHJE

122. TERVAHIIHDTO 12.03.2011 HIIHTÄJÄN OHJE 122. TERVAHIIHDTO 12.03.2011 HIIHTÄJÄN OHJE YHTEYSTIETOJA KILPAILUN JOHTO Järjestelytoimikunnan pj. Veikko Anttonen 050 517 0884 Kilpailun johtaja Sauli Ylitalo 0400 683 266 Kilpailusihteeri Ville Kukkonen

Lisätiedot

TAHKO VUORIJUOKSU 2016

TAHKO VUORIJUOKSU 2016 TAHKO VUORIJUOKSU 2016 PERJANTAI 21.10.2016 klo 18:00-20:00 KILPAILUTOIMISTO AVOINNA ( Ravintola Piazza ) * jälki-ilmoittautuminen ja numeroiden haku LAUANTAI 22.10.2016 klo 08:30-16:00 KILPAILUTOIMISTO

Lisätiedot

Joensuu Run 2017 reitit

Joensuu Run 2017 reitit Joensuu Run 2017 reitit Pitkällisen suunnittelun ja pähkimisen päätteeksi olemme saaneet vihdoin ja viimein reitit hyvin lähelle sitä muotoa kuin ne tulevat tapahtumassa olemaan. Kevät ei ihan vielä ole

Lisätiedot

Uintiosuus 450 m. Kilpailuohjeet pikamatka kuntosarjat. Kilpailutoimisto. Pyöräilyosuus noin 18 km. Kilpailuinfo. Pyörän katsastus ja vaihtoalue

Uintiosuus 450 m. Kilpailuohjeet pikamatka kuntosarjat. Kilpailutoimisto. Pyöräilyosuus noin 18 km. Kilpailuinfo. Pyörän katsastus ja vaihtoalue Kilpailuohjeet pikamatka kuntosarjat Paikka ja aika: La 31.5.2014, Liikuntakeskus Pajulahti, Pajulahdentie 167, 155 Nastola. Sarjat: Miehet, naiset ja nuoret kuntosarjat. Matka: Pikamatka, uinti 450 m,

Lisätiedot

TAHKO VUORIJUOKSU 2019

TAHKO VUORIJUOKSU 2019 TAHKO VUORIJUOKSU 2019 PERJANTAI 18.10.2019 klo 18:00-20:00 KILPAILUTOIMISTO AVOINNA Ravintola Piazza Jälki-ilmoittautuminen ja numeroiden haku LAUANTAI 19.10.2019 klo 08:30-16:00 klo 09:00-12:00 klo 09:30

Lisätiedot

! Bodom Trail kilpailuohjeet ja säännöt!

! Bodom Trail kilpailuohjeet ja säännöt! Bodom Trail kilpailuohjeet ja säännöt 1. Saapuminen & pysäköinti Kilpailun osanottosuosion vuoksi Pirttimäen ulkoilualueen pysäköintitilat eivät riitä odotettavissa olevalle automäärälle. Sen vuoksi pysäköinti

Lisätiedot

Hämeenlinnan hiihdot

Hämeenlinnan hiihdot 1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 7.3.2015 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO Kilpailukeskus

Lisätiedot

VUOKATTI HIIHTO OSALLISTUJAOHJEET (päivitetty )

VUOKATTI HIIHTO OSALLISTUJAOHJEET (päivitetty ) VUOKATTI HIIHTO OSALLISTUJAOHJEET 25.-26.03.2017 (päivitetty 15.3.2017) KILPAILUKESKUS Vuokatti Hiihdon kilpailukeskus on Vuokatin Urheiluopistolla. Katso kilpailukeskuksen aluekartta verkkosivuilta ja

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti) KILPAILUOHJEET: KILPAILUJEN AIKATAULU Pe 30.3. Klo 17.00 Klo 19.00 Lehdistötilaisuus: hiihtostadionin lehdistökeskus Joukkueenjohtajien kokous: Kainuun Ammatti-instituutti La 31.3. Klo 09.45 Klo 10.00

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Tapahtuma: Joupiskan Vertikaalitonni 2019 Järjestäjä: Seinäjoen Hiihtoseura ry.

KILPAILUOHJEET. Tapahtuma: Joupiskan Vertikaalitonni 2019 Järjestäjä: Seinäjoen Hiihtoseura ry. KILPAILUOHJEET Tapahtuma: Joupiskan Vertikaalitonni 2019 Järjestäjä: Seinäjoen Hiihtoseura ry. Tapahtumakeskus: Joupiskan laki, opastus Joupiskan rinnekeskuksesta (Lakeudentie 20, Seinäjoki) ja Jääurheilukeskuksesta

Lisätiedot

Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 1 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani

Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 1 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Aikataulu, päivitetty 18.8.2017 Kilpailukeskus ja Kisakanslia: Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 1 -rakennus, Ketunpolku 1, 87100 Kajaani Avoinna: To 14.9. klo

Lisätiedot

Uintiosuus 1,5 km. Kilpailuohjeet perusmatka kilpasarjat. Kilpailutoimisto. Pyöräilyosuus 40,7 km. Kilpailuinfo. Pyörän katsastus ja vaihtoalue

Uintiosuus 1,5 km. Kilpailuohjeet perusmatka kilpasarjat. Kilpailutoimisto. Pyöräilyosuus 40,7 km. Kilpailuinfo. Pyörän katsastus ja vaihtoalue Kilpailuohjeet perusmatka kilpasarjat Paikka ja aika: La 31.5.2014, Liikuntakeskus Pajulahti, Pajulahdentie 167, 155 Nastola. Sarjat: Miehet ja naiset yleinen Matka: Perusmatka, uinti 1,5 km, pyöräily

Lisätiedot

Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00.

Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kilpailukeskus: Laitilan sillan pielessä, ent. Meijerin tontilla, os. Trossitie Sarjat ja matkat: Miehet yleinen, Naiset

Lisätiedot

62. TS-KORTTELIAJOT Asko Angervo, Esa Lehto, Jaakko Kontula. Sininen Bussi / Heikki Kivinen. Juhani Lehto, Mikael Miikkola

62. TS-KORTTELIAJOT Asko Angervo, Esa Lehto, Jaakko Kontula. Sininen Bussi / Heikki Kivinen. Juhani Lehto, Mikael Miikkola 62. TS-KORTTELIAJO 62. TS-KORTTELIAJOT 27.4.2019 Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto Raimo

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS PORKKA-SM-KORTTELIT

TEKNINEN OPAS PORKKA-SM-KORTTELIT 1 Paikka: Huurretie13, 33470 Ylöjärvi Aika: 21.8.2016 PORKKA-SM-korttelit klo 14: Elite, M-18, Naiset, N-18 SUP-Juniorikorttelit klo 11: M/N10- M/N16 1. Ilmoittautuminen ja osanottomaksu Porkka SM-kortteliin

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

HelTri Talvisarja harjoituskilpailut

HelTri Talvisarja harjoituskilpailut SÄÄNNÖT Sivu 1 / 5 HelTri Talvisarja harjoituskilpailut SÄÄNNÖT Sivu 2 / 5 Sisällys HelTri Talvisarja harjoituskilpailut... 1 HelTri Talvisarja - säännöt... 3 Kilpaileminen... 3 Kilpailusarjat... 3 Kilpailunumero...

Lisätiedot

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4. 61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto

Lisätiedot

12.10.2019 www.vantaanmaraton.fi facebook.com/vantaanmaraton/ instagram: @vantaanmaraton VANTAAN MARATONIN SINULLE JÄRJESTÄVÄT: Kenttäurheilijat-58 ry Korson Kunto ry Vantaan Salamat ry Vantaalla Maratonia

Lisätiedot

Hiihtotyyli vapaa ja perinteinen kullakin matkalla. Erityisesti pidempien matkojen reitit ovat vaativat ja haasteelliset!

Hiihtotyyli vapaa ja perinteinen kullakin matkalla. Erityisesti pidempien matkojen reitit ovat vaativat ja haasteelliset! Tervetuloa 63. Napapiirin Hiihtoon 10.3.2018 Napapiirin hiihto on Suomen vanhimpia keskeytyksettä järjestettyjä laturetkiä. Hiihto järjestetään Rovaniemen Ounasvaaralla upeissa puitteissa jo 63. kerran.

Lisätiedot

Trail Triathlon SÄÄNNÖT KILPAILUOHJE

Trail Triathlon SÄÄNNÖT KILPAILUOHJE Versio 1.1, (julkaistu 17.4.2016) Säännöt ja kilpailuohje päivittyy kevään aikana, lopullinen versio julkaistaan viimeistään viikkoa ennen kilpailupäivää. Trail Triathlon SÄÄNNÖT JA KILPAILUOHJE TRAIL

Lisätiedot

Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot

Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot 1 (5) Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot Ahveniston moottoriradalla 16.2.2019 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeen piirinmestaruus- ja Hopeasompa-aluemestaruushiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu TEKNINEN OPAS versio 1.0 19.8.2015 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Mastercupin osakilpailu

Lisätiedot

XIII Pohjantähtirastit

XIII Pohjantähtirastit XIII Pohjantähtirastit 14. 15.5.2016 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Ratamestarit: Tulospalvelun johtaja: Kuulutus: Info: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto: Vesa Halonen Timo

Lisätiedot

Viestikarnevaalit 47. Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä. Koulumaailma. Aamulehden. Pyynikin urheilukenttä, Tampere. Yhteistyössä:

Viestikarnevaalit 47. Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä. Koulumaailma. Aamulehden. Pyynikin urheilukenttä, Tampere. Yhteistyössä: Käsiohjelma 47. Viestikarnevaalit Yhteistyössä: Aamulehden Koulumaailma Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina 4.9.2012 klo 16, Pyynikin urheilukenttä, Tampere Urheilukesän päätapahtuma

Lisätiedot

LASTEN TRIATHLON KISAINFO

LASTEN TRIATHLON KISAINFO LASTEN TRIATHLON KISAINFO Lauantain 14.7 AIKATAULU kilpailijoiden ja yleisön pysäköinti Destian alueella kello 07.30 kisakanslia aukeaa, ilmoittaudu viimeistään kello 09.00 (8v ja 10v), vanhemmat sarjat

Lisätiedot

KAARINAN SYYSMARATON

KAARINAN SYYSMARATON KAARINAN SYYSMARATON 22.10.2016 Mittausraportti Mittauspäivä: 20.10.2016, klo 18:00 19:30 Olosuhteet: Mittaaja: Avustajat: +5 C, pilvistä Jari Tomppo Janne Klasila, Tuomo Sibakov, Jaakko Uotila Kaarinan

Lisätiedot

VUOKATTI TRAIL CHALLENGE 2018

VUOKATTI TRAIL CHALLENGE 2018 VUOKATTI TRAIL CHALLENGE 2018 OSALLISTUJAOHJEET TAPAHTUMATOIMISTO Tapahtumakeskus ja toimisto ovat avoinna pe 7.9. klo 10-21, la 8.9. klo 7-24 ja su 9.9. klo 8-16. Tapahtumatoimiston puhelinnumero on 044-5325920

Lisätiedot

Hei Runfest HIFK toimitsija!

Hei Runfest HIFK toimitsija! Hei Runfest HIFK toimitsija! Kiitoksia kaikille vapaaehtoisille toimitsijoillemme tulevan Runfest tapahtuman onnistumiseksi! Olen koonnut teille kaikille lyhyen TOIMITSIJAINFO-paketin, jotta RunFest tapahtuman

Lisätiedot

TERWAMARATON, HUOLTOPAIKKASUUNNITELMA

TERWAMARATON, HUOLTOPAIKKASUUNNITELMA TERWAMARATON, HUOLTOPAIKKASUUNNITELMA Sivu 1/8 5km HUOLTOPISTE: ryhmä/osasto tarve (~klo) miehitys [~kpl] 1.Nallikari ~3.5km/24.6km Suunnistajat & YU 10:00-15:00 10+1 (12+1 klo 13.30-15) 2.Tuira Uittokoti

Lisätiedot

SIMO KLIMSCHEFFSKIJ N MUISTOAJO Simo Klimscheffskij n muistoajo 2018 sunnuntai Kilpailuohje rev 16.4.

SIMO KLIMSCHEFFSKIJ N MUISTOAJO Simo Klimscheffskij n muistoajo 2018 sunnuntai Kilpailuohje rev 16.4. SIMO KLIMSCHEFFSKIJ N MUISTOAJO 2018 Simo Klimscheffskij n muistoajo 2018 SIMO KLIMSCHEFFSKIJ N MUISTOAJO 29.4.2018 Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Ari Aalto

Lisätiedot

VIRPINIEMI TRIATHLON 2015 KISAOHJEISTUS

VIRPINIEMI TRIATHLON 2015 KISAOHJEISTUS VIRPINIEMI TRIATHLON 2015 KISAOHJEISTUS Triathlonkilpailu sunnuntaina 2.8.2015, perus- ja sprinttimatka Tärkeät paikat (kts. kartta): Ea-piste: sijaitsee vaihtoalueen läheisyydessä Kisakanslia: sijaitsee

Lisätiedot

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS 23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS versio 1.1 16.6.2016 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi

Lisätiedot

Rulla-ampumahiihdon kansalliset 2014

Rulla-ampumahiihdon kansalliset 2014 Rulla-ampumahiihdon kansalliset 2014 OHJEET KILPAILIJOILLE KILPAILUN AIKATAULU SUNNUNTAI /PIKAKILPAILU (palkintojenjako kilp. päätyttyä) 10.00-10.45 Kohdistus kaikki sarjat (M/N11-75) 11.00 Pikakilpailu

Lisätiedot

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith,

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith, Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith, Valonnopeudella Oy, Vihdin kunta, Westsidediscs Aikataulu: Perjantai

Lisätiedot

Rullahiihdon SM Sotkamo Vuokattisport Club JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sprintti P 24.8 ja väliaikalähtö V 25.8

Rullahiihdon SM Sotkamo Vuokattisport Club JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sprintti P 24.8 ja väliaikalähtö V 25.8 Rullahiihdon SM Sotkamo Vuokattisport Club 24.-25.8 JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sprintti P 24.8 ja väliaikalähtö V 25.8 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Osallistujien toteaminen (nimilista kiertämään) 3.

Lisätiedot

HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste

HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste SELOSTE Sivu 1 / 12 HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste SELOSTE Sivu 2 / 12 Sisällys HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste... 1 HelTri-cup säännöt... 3 Kilpaileminen...

Lisätiedot

LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009

LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009 LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009 Hyvät kilpailijat Minulla on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Lohjan pienoisralliin. Olemme pyrkineet tekemään hyvän kilpailun, reitin, aikataulun sekä muiden järjestelyjen

Lisätiedot

MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti, N16 V sprintti, M18 V sprintti, N18 V sprintti

MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti, N16 V sprintti, M18 V sprintti, N18 V sprintti Kilpailuohjeet KILPAILUOHJELMA PERJANTAI 3.8.2018 Kilparata auki koko päivän LAUANTAI 4.8.2018 (aikataulu on alustava) MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti,

Lisätiedot

Tavoite lähestyy. Syntyy kysymyksiä: Olenko harjoitellut riittävästi? Jaksanko juosta asetetun tavoitteen mukaisesti? Miten valmistaudun?

Tavoite lähestyy. Syntyy kysymyksiä: Olenko harjoitellut riittävästi? Jaksanko juosta asetetun tavoitteen mukaisesti? Miten valmistaudun? Tavoite lähestyy Syntyy kysymyksiä: Olenko harjoitellut riittävästi? Jaksanko juosta asetetun tavoitteen mukaisesti? Miten valmistaudun? Juoksusuorituksen onnistuminen on monen tekijän summa Onnistumisen

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 KILPAILUOHJEET Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun organisaatio Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO TEKNINEN OPAS PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO Su 14.8.2011 SISÄLTÖ Kilpailun toimihenkilöt...3 1.1. Tuomarineuvosto...3 1.2. Kilpailun vastuuhenkilöt...3 1.3. Ensiapu...3 Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille...4

Lisätiedot

Tervetuloa Etelä-Savon Kouluviestikarnevaaliin Mikkelin Urheilupuistoon keskiviikkona 9.9.2015!

Tervetuloa Etelä-Savon Kouluviestikarnevaaliin Mikkelin Urheilupuistoon keskiviikkona 9.9.2015! Tervetuloa Etelä-Savon Kouluviestikarnevaaliin Mikkelin Urheilupuistoon keskiviikkona 9.9.2015! Kouluviestikarnevaali on lasten ja nuorten yhteinen liikuntatapahtuma, joka kerää koululaiset yhteen taustasta

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Bioracer Evoc GP

TEKNINEN OPAS. Bioracer Evoc GP TEKNINEN OPAS Bioracer Evoc GP 13.5.2017 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Kilpailun organisaatio 3.Ohjeita kilpailijoille 3.1. Ilmoittautuminen ja osallistumismaksut 3.2. Kilpailuluokat 3.3. Kilpailukanslia

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

Mennessänne kilpailukeskuksesta katsastukseen on matkalla mittarintarkastusmatka. Ajoohje löytyy tiekirjan alkusivulla.

Mennessänne kilpailukeskuksesta katsastukseen on matkalla mittarintarkastusmatka. Ajoohje löytyy tiekirjan alkusivulla. 1 KILPAILIJATIEDOTE Tervetuloa järjestämäämme Maxell ralliin. Kun saavutte Pusulaan, teidän on vietävä ensin traileri sille kuuluvalle parkkipaikalle. Trailereita varten on varattu pysäköintitilaa os.

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

OHJEET KILPAILIJOILLE

OHJEET KILPAILIJOILLE Ampumahiihdon kansalliset kilpailut ja nuorten Kontiolahti OHJEET KILPAILIJOILLE AMPUMAHIIHDON KANSALLISET JA NUORTEN MM-KATSASTUKSET OHJEET KILPAILIJOILLE OHJELMA Lauantai 10.12. Klo 09.00 Kilpailutoimisto

Lisätiedot

Lost In Kajaani Adventure Alustava aikataulu, päivitetty

Lost In Kajaani Adventure Alustava aikataulu, päivitetty Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Alustava aikataulu, päivitetty 30.3.2017 Huomioitavaa seikkailun aikataulusta: - Tämän vuoden seikkailun aikataulu on laadittu seuraavin periaattein: > Järjestäjän

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereelle Lamminpään Ulkoilumajan maastoon ajamaan XCM Marathon Cupin Finaalia ja junioreiden Kultaisen Kammen XCO finaalia!

Tervetuloa Tampereelle Lamminpään Ulkoilumajan maastoon ajamaan XCM Marathon Cupin Finaalia ja junioreiden Kultaisen Kammen XCO finaalia! Tervetuloa Tampereelle Lamminpään Ulkoilumajan maastoon ajamaan XCM Marathon Cupin Finaalia ja junioreiden Kultaisen Kammen XCO finaalia! Tämän ohjeen tarkoitus on auttaa jokaista osallistujaa saamaan

Lisätiedot

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 KILPAILUKESKUS Pysäköinnistä (Cooper-rata) on viitoitus kilpailukeskukseen, jonne ajo omalla autolla

Lisätiedot

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Lopullinen kilpailuohje julkaistaan kilpailupäivänä ilmoitustaululla Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä Satakunnan Suunnistus

Lisätiedot

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje KILPAILUOHJE SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje HIRVENHIIHDON SM-KILPAILUT 2017 SÄÄNNÖT Noudatetaan voimassa olevia Suomen metsästysampumasääntöjä. ILMOITTAUTUMINEN Piirien toiminnanjohtajat ilmoittavat

Lisätiedot

Raakarautaränni KILPAILIJAOHJE

Raakarautaränni KILPAILIJAOHJE Raakarautaränni 25.2.2018 KILPAILIJAOHJE 21.2.2018 Kilpailutoimisto ja ilmoittautuminen Ilmoittautuminen tapahtuu kilpailupaikalla kahvilarakennus Kiilunpesässä ja se avataan klo 8.00. Puhelinnumero kilpailuaamuna

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Tervetuloa Suur-Savon alueen 71. maakuntaviestiin ja Tsemppi-harrasteviestiin 7.2.2015 Mäntyharjuun!

KILPAILUOHJEET. Tervetuloa Suur-Savon alueen 71. maakuntaviestiin ja Tsemppi-harrasteviestiin 7.2.2015 Mäntyharjuun! KILPAILUOHJEET Tervetuloa Suur-Savon alueen 71. maakuntaviestiin ja Tsemppi-harrasteviestiin 7.2.2015 Mäntyharjuun! YLEISTÄ Maakuntaviestiin voivat osallistua henkilöt, jotka ovat henkikirjoilla kyseisessä

Lisätiedot

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje 1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa ALUSTAVA KILPAILUOHJE Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa 21.5.2018 Säännöt Partiolaisten kilpailussa noudatetaan Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen

Lisätiedot

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 30.8.2014

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 30.8.2014 OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 30.8.2014 YLEISET OHJEET Tarkista https://fi.mynextrun.com/tamperemaraton sivuilta, että tietosi ovat osallistujaluettelossa oikein. Mikäli maksusi ei ole kirjautunut

Lisätiedot

Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 2 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani

Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 2 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Aikataulu, päivitetty 7.9.2017 Kilpailukeskus ja Kisakanslia: Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 2 -rakennus, Ketunpolku 1, 87100 Kajaani Avoinna: To 14.9. klo 15.00-21.00

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014 KILPAILUOHJE Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas 23.-24. elokuuta 2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun johtaja Valvoja Ratamestariryhmän

Lisätiedot

TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN KILPAILUOHJEET

TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN KILPAILUOHJEET TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN 17.6.2010 KILPAILUOHJEET 1 PERUSTEET Tuusulan Voima-Veikot järjestää kansallisen keskimatkan suunnistuskilpailun Maailmancupin suunnistuskilpailun

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu Sprintti ja Keskimatka 2.8.2009 Mynämäellä Fillari-Cup

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO 2.3.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Läsnäolijat 3. Kilpailuorganisaatio 4. Tuomarineuvosto 5. Ilmoittautumiset ja ryhmittelyt 6. Arvonta ja lähtölistat 7. Aikataulu

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJEET. klo 11:00 Turvallisuustarkastus päättyy klo 11:01 Kilpailun lähtö klo 12:55 Kilpailun tauko ja huolto

KILPAILIJAOHJEET. klo 11:00 Turvallisuustarkastus päättyy klo 11:01 Kilpailun lähtö klo 12:55 Kilpailun tauko ja huolto KILPAILIJAOHJEET Kilpailupäivän aikataulu klo 8:00 Kilpailukeskus- ja toimisto avataan (Nestorihalli, Tallitie 66) klo 8:00 Kilpailupapereiden tarkastus ja materiaalin jako klo 9:00 Turvallisuustarkastus

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan !

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan ! Tervetuloa Varkauteen kisaamaan 27.-28..2014! Kaikille luokille kolme rataa Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka).

Lisätiedot

Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint. Korvenkylä Junkkari 14.10.2012

Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint. Korvenkylä Junkkari 14.10.2012 Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint Korvenkylä Junkkari 14.10.2012 OHJAAJAINFO Ajo-ohje Varikko ja kilpailutoimisto sijaitsevat Korvenkylän koululla ja sen välittömässä läheisyydessä, osoite on Korventie

Lisätiedot

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa Kilpailuohje Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa 28.6.2017 Toimihenkilöt Kilpailun johtaja: Tatu Saari Ratamestarit: Hannu Siuko

Lisätiedot

Yleistä Seuracupin Tera-Sarjan Finaali järjestetään Tapio Rautavaaran kentällä (Hinttalankatu Nokia ) la Kilpailut alkavat klo 10:55

Yleistä Seuracupin Tera-Sarjan Finaali järjestetään Tapio Rautavaaran kentällä (Hinttalankatu Nokia ) la Kilpailut alkavat klo 10:55 KILPAILUINFO Yleistä Seuracupin Tera-Sarjan Finaali järjestetään Tapio Rautavaaran kentällä (Hinttalankatu 6 37120 Nokia ) la 1.9.2018. Kilpailut alkavat klo 10:55 Kisakanslia Kisakanslia sijaitsee Tapio

Lisätiedot

BIORACER EVOC GP RAJAMÄKI

BIORACER EVOC GP RAJAMÄKI BIORACER EVOC GP 12.5.2018 RAJAMÄKI 1. YLEISTÄ Kilpailijoiden, huoltajien ja toimihenkilöiden on noudatettava UCI:n ja SP:n sääntöjä ja näistä kilpailuista annettuja ohjeita. Kaikkien kilpailuun osallistuvien

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

Vattenfall Seuracup 2015

Vattenfall Seuracup 2015 Vattenfall Seuracup 2015 Giga-sarjan finaali Varkaudessa 29.8.2015 Suomen Urheiluliitto on myöntänyt Vattenfall Seuracupin Giga-sarjan finaalin järjestämisoikeuden Varkauden Kenttä-Veikoille. Giga-sarjan

Lisätiedot

-Ralli Perniö KILPAILIJAINFO

-Ralli Perniö KILPAILIJAINFO -Ralli 1.10.2011 erniö KILAILIJAINFO Tervetuloa järjestämäämme Teijo-Talo ralliin. Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 118 kilpailijaparia. Kun saavutte erniöön, teidän on vietävä ensin traileri

Lisätiedot

TÄHTÄIMESSÄ NELJÄN TUNNIN AIKA

TÄHTÄIMESSÄ NELJÄN TUNNIN AIKA RANKOULU PUOLI VUOTTA HELSINKI CITY RATHONILLE TÄHTÄIMESSÄ NELJÄN TUNNIN AIKA Kaksikymmentäneljä viikkoa tapahtumaan (vko 10) Juoksu 1h tai muu liikunta, Esim. Pallopeli, uinti, hiihto, kuntopyörä yht.

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Skoda maantiecupin 5. osakilpailu. Revisio 1.0 8.7.2015

TEKNINEN OPAS. Skoda maantiecupin 5. osakilpailu. Revisio 1.0 8.7.2015 1 TEKNINEN OPAS Skoda maantiecupin 5. osakilpailu Revisio 1.0 8.7.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO: KILPAILUORGANISAATIO... 3 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 KILPAILUN TOIMIHENKILÖT... 3 TUOMARINEUVOSTO... 3 KILPAILUN

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä

Lisätiedot

SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010

SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010 KILPAILUOHJEET 16.12.2010 SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010 1. Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Tulospalvelun johtaja Valvoja Jukka Nenonen Anssi Juutilainen ja Juha Similä Tommi Villanen

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen !

Tervetuloa Varkauteen ! Tervetuloa Varkauteen 7.-8.5.16! La 1-2 lk, su 3-lk Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka). Tuomariksi saapuu Anne Savioja.

Lisätiedot

Masters PM-KILPAILUT

Masters PM-KILPAILUT Masters PM-KILPAILUT 30.-31.07.2011 Sipoo - Suomi KILPAILUMÄÄRÄYKSET 1. KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja Pohjoismaiden Pyöräilyliiton kilpailusääntöjä sekä

Lisätiedot