KAARINAN SYYSMARATON

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAARINAN SYYSMARATON"

Transkriptio

1 KAARINAN SYYSMARATON Mittausraportti Mittauspäivä: , klo 18:00 19:30 Olosuhteet: Mittaaja: Avustajat: +5 C, pilvistä Jari Tomppo Janne Klasila, Tuomo Sibakov, Jaakko Uotila Kaarinan Syysmaratonin reitti mitattiin virallisesti eikä tällöin mitattuun perusreittiin ole tehty merkittäviä muutoksia, joten näiltä osin edellinen mittaus on edelleen validi. Tällöin maratonin ja puolimaratonin peruskierroksen pituudeksi mitattiin ,295 metriä ja 10 km kilpailussa käytettävän lyhennetyn kierroksen pituudeksi mitattiin 9833,719 metriä. Matkat saatiin oikean mittaisiksi lähtö- ja maalialueiden sijoittelulla. Reitille on tehty noin 200 metrin pätkä uutta kevyen liikenteen väylää, mutta kyseisen kohdan uusintamittauksen perusteella tämä muutos ei lyhennä reittiä, vaan pidentää kierrosta 1,50 metriä, joten sen vaikutusta ei ole mittauksissa huomioitu. Edellisvuosien tapaan kilpailukeskus sijaitsee Kaarinan lukiolla (Voivalantie 7-9, Kaarina). Vuoden 2012 kilpailua varten lähtöpaikkojen sijainti mitattiin uusiksi. Tätä alkukierrosta käytettiin vuosina , mutta vuonna 2016 puolimaratonin ja maratonin lähtöalueena käytetty, käytöstä poistettu tienpätkä suljettiin lopullisesti, kun alueelle valmistui uusi liikerakennus. Uudet lähtöpaikat haettiin ja mitattiin Ylimääräinen mittaus Kilpailuviikolla reittiin jouduttiin tekemään vielä viime hetken muutos, sillä Voivalantiellä juuri kilpailuviikolla harjoitetun tilapäisen liiketoiminnan todettiin aiheuttavan reitille liikenteellistä häiriötä ja mahdollisesti vaaraa juoksijoille. Kilpailunjohdon päätöksellä päätettiin, että reitti siirtyy 110-tien kevyen liikenteen väylältä Voivalantielle yhtä alikulkutunnelia myöhemmin, eli 110-tien suuntaisesti juostaan noin 500 metriä pidemmälle. Mittaus tehtiin 100 metrin teräsmitalla mittaamalla ensin matka alun perin käytetyn alikulkutunnelin liittymästä (mittauspiste 1) seuraavaan alikulkutunneliin ja siitä edelleen Voivalantielle (mittauspiste 2). Tätä mittaustulosta verrattiin matkaan mittauspisteestä 1 suoraan alikulkutunnelin kautta Voivalantielle ja edelleen Voivalantien kevyen liikenteen väylää pitkin mittauspisteeseen 2. Mittaustulokset korjattiin mitan lämpötilakertoimella ja SCPF:llä. Mittauksen perusteella todettiin muutoksen pidentävän peruskierrosta 17,35 m kierrosta kohti.

2 Kierrospituudet ovat: 10 km ja puolimaratonin 1. kierros = 9833,71 m + 17,35 m = 9851,06 m Puolimaratonin 2. kierros ja maratonkierros = 10282,29 m + 17,35 m = 10299,64 m Tämän perusteella mitattiin uudet lähtöpaikat, jotta kilpailumatkat saatiin mahdollisimman tarkasti oikean mittaisiksi. Maratonin ja puolimaratonin alussa juostavan lisäkierroksen pituudeksi mitattiin vuonna ,00 metriä. Juoksulinjauksen muuttumisen myötä osa lisäkierroksesta mitattiin elokuussa 2016 uudestaan ja kierroksen pituudeksi saatiin 916,40 metriä. MARATON Maratonilla juostaan ensin 916,40 metrin pikkukierros vastapäivään ja kierretään sen jälkeen peruskierros neljä kertaa: 916,40 m + (4 x ,64 m), jonka jälkeen juostaan maaliin, 52,77 m. Yhteensä ,73 m eli reitti jää 27,27 metriä liian lyhyeksi. Peruskierroksen alusta mitattiin viistosti Voivalantien yli lähtöpaikka maratonille. Lähtö sijoitetaan lukion pihaan johtavan liittymän ja Voivalantien risteykseen, kiintopisteenä Voivalantien varrella sijaitseva puu. Maratonreitin pituudeksi muodostuu kokonaisuudessaan: 27,30 m + 916,40 m + (4 x ,64 m) + 52,77 m = ,03 metriä PUOLIMARATON Puolimaratonilla kierretään kaksi kierrosta. Ensin juostaan 10 km kilpailua varten mitattu lyhyempi kierros ja toinen kierros maratonreittiä: 9851,06 m ,64 m. Kun tähän lisätään alkukierroksen pituus sekä lähdön ja maaliintulon vaikutukset saadaan: 916,40 m ,06 m ,64 m + 52,77 m = ,87 m, siis 22,37 m liikaa. Lähtö päätettiin sijoittaa Koulumestarinkadulle pisteeseen, joka lyhentää peruskierrosta riittävästi. Puolimaratonreitin pituudeksi muodostuu kokonaisuudessaan: -22,30 m + 916,40 m ,06 m ,64 m + 52,77 m = ,57 metriä 10 KM 10 km kilpailussa kierretään yksi kierros lyhyempää, 9851,06 metrin mittaista, kierrosta. Maali sijaitsee samassa paikassa kuin puolimaratonin ja maratonin maalit, joten maaliintulon kanssa reitin pituudeksi tulee 9851,06 m + 52,77 m = 9903,83 metriä. Lähtö pitää siis sijoittaa 96,17 metrin päähän peruskierroksen alkupisteestä (K1-piste alkuperäisessä mittauksessa). 10 km lähtöpaikka sijoitettiin lukion pysäköintialueelle, josta juostaan P-alueen poikki ja viistosti Voivalantien yli peruskierrokselle. Maalin kiintopisteeksi valittiin P-alueen laidalla olevan kivetyksen reuna.

3 10 km kilpailun kokonaismatkaksi tulee: 96,30 m ,06 m + 52,77 m = ,13 metriä. KARTAT 10 km

4 Puolimaraton

5 Maraton

6

7 Kuva 1: Reittikartta, v ,29 m kierros yhtenäisellä viivalla, 9833,71 m kierroksen oikaisukohta sinisellä katkoviivalla Kuvassa 3 on vuonna 2011 mitattu perusreitti. Lähtö- ja maalipaikat siirrettiin v ja uudelleen v. 2016, mutta itse peruskierros on pysynyt samana. MAALI Kaikilla matkoilla tullaan maaliin Voivalantien vieressä, lukion puolella, kulkevaa pyörätietä, josta juostaan koulun kohdalla olevaa suojatietä pitkin Voivalantien yli Koulumestarinkadulle ja miltei heti tien ylityksen jälkeen käännytään vasemmalle, hiekkapintaiselle kevyen liikenteen väylälle. Maali sijaitsee 38,02 m päässä hiekkatien ja Koulumestarinkadun risteyksestä olevan kaaren takareunan kohdalla.

OITTAA-MARATON REITINMITTAUS

OITTAA-MARATON REITINMITTAUS OITTAA-MARATON REITINMITTAUS TAPAHTUMA Tapahtuma: Oittaa-maraton Kilpailunjohtaja: Toni Valido Paikka: Oittaa, Espoo Web: https://oittaamaraton.wordpress.com/ Mittausajankohta: 1.8.2016 klo 9.30 12.30

Lisätiedot

Joensuu Run 2017 reitit

Joensuu Run 2017 reitit Joensuu Run 2017 reitit Pitkällisen suunnittelun ja pähkimisen päätteeksi olemme saaneet vihdoin ja viimein reitit hyvin lähelle sitä muotoa kuin ne tulevat tapahtumassa olemaan. Kevät ei ihan vielä ole

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Wihan kilometrit 2015 18.10.2015, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä)

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Wihan kilometrit 2015 18.10.2015, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) MITTAUSPÖYTÄKIRJA Wihan kilometrit 2015 18.10.2015, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aims-association.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

Tervamaraton mittauspöytäkirja 2018

Tervamaraton mittauspöytäkirja 2018 Tervamaraton mittauspöytäkirja 2018 Tervamaratonin reitinmittaus tehtiin 6.5.2018. Lämpötila oli klo 10 +9 C, aurinkoista. Vuodelle 2018 Tervamaratonin reitti Hietasaaren ja Toppilansaaren alueella on

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Västilän maraton ja puolimaraton 2.10.2010, v 1.0

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Västilän maraton ja puolimaraton 2.10.2010, v 1.0 MITTAUSPÖYTÄKIRJA Västilän maraton ja puolimaraton 2.10.2010, v 1.0 Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aims-association.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 KILPAILUTOIMISTO Kilpailutoimisto on avoinna Lahden Urheilukeskuksen piha- alueella lauantaina klo 8 alkaen. Puhelin kilpailutoimistoon: 0405687059 / Juho

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Wihan kilometrit 2014 31.8.2014, v 1.1 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä)

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Wihan kilometrit 2014 31.8.2014, v 1.1 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) MITTAUSPÖYTÄKIRJA Wihan kilometrit 2014 31.8.2014, v 1.1 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aims-association.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA HämSY aluemestaruus 2016, pitkät kävelyt , v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä)

MITTAUSPÖYTÄKIRJA HämSY aluemestaruus 2016, pitkät kävelyt , v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) MITTAUSPÖYTÄKIRJA HämSY aluemestaruus 2016, pitkät kävelyt 3.9.2016, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) Tämä dokumentti sisältää selvityksen maantiereittien virallisten mittaussääntöjen

Lisätiedot

TERWAMARATON, HUOLTOPAIKKASUUNNITELMA

TERWAMARATON, HUOLTOPAIKKASUUNNITELMA TERWAMARATON, HUOLTOPAIKKASUUNNITELMA Sivu 1/8 5km HUOLTOPISTE: ryhmä/osasto tarve (~klo) miehitys [~kpl] 1.Nallikari ~3.5km/24.6km Suunnistajat & YU 10:00-15:00 10+1 (12+1 klo 13.30-15) 2.Tuira Uittokoti

Lisätiedot

Espoon RantaMaraton tapahtumat 2014; reittikuvaukset nettiin. MARATON, PUOLIMARATON ja RANTAKYMPPI MARATON: Espoo 10.9.2014 / PerttiS.

Espoon RantaMaraton tapahtumat 2014; reittikuvaukset nettiin. MARATON, PUOLIMARATON ja RANTAKYMPPI MARATON: Espoo 10.9.2014 / PerttiS. Espoo 10.9.2014 / PerttiS. Maratonin aikakontrollit (sulkuajat) tarkistettu / AW 8.9.2014 RantaKympin maaliintulo muutettu; Otaniemen kentän alueella nyt samalla tavalla kuin Maraton ja Puolimaraton /

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA SAUL:n SM-maantie 2014 12.9.2014, v 1.1 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä)

MITTAUSPÖYTÄKIRJA SAUL:n SM-maantie 2014 12.9.2014, v 1.1 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) MITTAUSPÖYTÄKIRJA SAUL:n SM-maantie 2014 12.9.2014, v 1.1 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aimsassociation.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 29.8.2015

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 29.8.2015 OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 29.8.2015 YLEISET OHJEET Tarkista https://fi.mynextrun.com/tamperemaraton sivuilta, että tietosi ovat osallistujaluettelossa oikein. Mikäli maksusi ei ole kirjautunut

Lisätiedot

Jari Ollila puheenjohtaja Tampereen Pyörä-Union

Jari Ollila puheenjohtaja Tampereen Pyörä-Union JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 7.5.2016 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa taas kaikki kilpailemaan 7.5. keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysiotempoon. Viime keväänä sää ei suosinut kilpailuamme, mutta

Lisätiedot

Suolijärvi: Reittikartta

Suolijärvi: Reittikartta Suolijärvi: Reittikartta Juoksureitin rajat määrittyvät koko matkalla ulkoilureitin reunojen mukaan. Jumi 55 Kataja (kävelytien pohjoispuolella sisäkaarteessa käännyttäessä sähkölinjalle) Pirkan Hölkän

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Pyynikin näkötornilenkki, Tampere 18.5.2011, v 1.0

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Pyynikin näkötornilenkki, Tampere 18.5.2011, v 1.0 MITTAUSPÖYTÄKIRJA Pyynikin näkötornilenkki, Tampere 18.5.2011, v 1.0 Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aims-association.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013

HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 Course measurement data sheet Course name: HCR tarkistusmittaus Date: 19.5.2013 Measurer: Kari Ristanen Time: 15:18 start 18:25 end Temperature: 22 20

Lisätiedot

62. TS-KORTTELIAJOT Asko Angervo, Esa Lehto, Jaakko Kontula. Sininen Bussi / Heikki Kivinen. Juhani Lehto, Mikael Miikkola

62. TS-KORTTELIAJOT Asko Angervo, Esa Lehto, Jaakko Kontula. Sininen Bussi / Heikki Kivinen. Juhani Lehto, Mikael Miikkola 62. TS-KORTTELIAJO 62. TS-KORTTELIAJOT 27.4.2019 Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto Raimo

Lisätiedot

Lahden kaupunki. A-kunnossapitoluokan kevyen liikenteenväylien kuntotutkimus 2011. Liikennemerkit ja muut merkinnät

Lahden kaupunki. A-kunnossapitoluokan kevyen liikenteenväylien kuntotutkimus 2011. Liikennemerkit ja muut merkinnät Lahden kaupunki A-kunnossapitoluokan kevyen liikenteenväylien kuntotutkimus 2011 Liikennemerkit ja muut merkinnät Kuva 1. Kasvillisuus peittää yhdistetyn kevyenliikenteenväylän liikennemerkkin. Kuva 2.

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Pyynikin testijuoksu 23.6.2015, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä)

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Pyynikin testijuoksu 23.6.2015, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) MITTAUSPÖYTÄKIRJA Pyynikin testijuoksu 23.6.2015, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aimsassociation.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 30.8.2014 YLEISET OHJEET Tarkista https://fi.mynextrun.com/tamperemaraton sivuilta, että tietosi ovat osallistujaluettelossa oikein. Mikäli maksusi ei ole kirjautunut

Lisätiedot

YLEISURHEILU. 400 m:n juoksurata, mitoitus. L 1500 m. a5 a8. a4 a3 a2 maali. evolenttiviiva r=a

YLEISURHEILU. 400 m:n juoksurata, mitoitus. L 1500 m. a5 a8. a4 a3 a2 maali. evolenttiviiva r=a c3 YLEISUHEILU 400 m:n juoksurata, mitoitus a7 a6 a5 400 m:n lähtö a8 a4 a3 a2 maali evolenttiviiva r=a 300 A c2 c4 c5 c6 c7 c8 200 m:n lähtö L 110 m L 1500 m b 400 / 200 ratareunuksella a1 0,000 c1 0,000

Lisätiedot

MK 1. LÄHTÖ: Huolto suoritetaan Heinolan2ellä noin 300m ennen lähtöä. Huomioikaa muut 2ellä liikkujat.

MK 1. LÄHTÖ: Huolto suoritetaan Heinolan2ellä noin 300m ennen lähtöä. Huomioikaa muut 2ellä liikkujat. MK 1 Huolto suoritetaan Heinolan2ellä noin 300m ennen lähtöä. Huomioikaa muut 2ellä liikkujat. Takki huolto suoritetaan Heinolan2en sekä Rutalahden2en risteysalueella, noin 500 MK maalista eteenpäin. Huom!

Lisätiedot

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS PORKKA-SM-KORTTELIT

TEKNINEN OPAS PORKKA-SM-KORTTELIT 1 Paikka: Huurretie13, 33470 Ylöjärvi Aika: 21.8.2016 PORKKA-SM-korttelit klo 14: Elite, M-18, Naiset, N-18 SUP-Juniorikorttelit klo 11: M/N10- M/N16 1. Ilmoittautuminen ja osanottomaksu Porkka SM-kortteliin

Lisätiedot

Ratasuunnittelu OCAD 11 CS:n avulla

Ratasuunnittelu OCAD 11 CS:n avulla Ratasuunnittelu OCAD 11 CS:n avulla Sisältö Ratasuunnittelun aloittaminen Mittakaava Taustakartta Symbolit Muokkaustyökalut Kohteiden määrittely Ratasymbolit Rastinmääritteet Radan luonti Radan asetukset

Lisätiedot

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON

OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON OSALLISTUJAN OPAS TAMPERE MARATON 29.8.2015 YLEISET OHJEET Tarkista https://fi.mynextrun.com/tamperemaraton sivuilta, että tietosi ovat osallistujaluettelossa oikein. Mikäli maksusi ei ole kirjautunut

Lisätiedot

Suorakulmainen kolmio

Suorakulmainen kolmio Suorakulmainen kolmio 1. Määritä terävä kulma α, β ja γ, kun sinα = 0,5782, cos β = 0,745 ja tanγ = 1,222. π 2. Määritä trigonometristen funktioiden sini, kosini ja tangentti, kun kulma α = ja 3 β = 73,2

Lisätiedot

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4. 61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto

Lisätiedot

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS 23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS versio 1.1 16.6.2016 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi

Lisätiedot

Koiviston Iskun 85-vuotisjuhlakilpailu MASSI XCO. Henri Ojala III Habanero XCO-kilpailussa 10.6.2012 Jonna Keskiaho ULVILA 8.7.

Koiviston Iskun 85-vuotisjuhlakilpailu MASSI XCO. Henri Ojala III Habanero XCO-kilpailussa 10.6.2012 Jonna Keskiaho ULVILA 8.7. Koiviston Iskun 85-vuotisjuhlakilpailu MASSI XCO Henri Ojala III Habanero XCO-kilpailussa 10.6.2012 Jonna Keskiaho ULVILA 8.7.2012 XCO-cupin 3. osakilpailu Kultainen Kampi osakilpailu TEKNINEN OPAS Rev.

Lisätiedot

Joensuu Runin järjestää Joensuun Katajan yleisurheilujaosto. Puolimaraton: N/M yleinen, N/M 40, N/M 50, N/M 60, N/M 70

Joensuu Runin järjestää Joensuun Katajan yleisurheilujaosto. Puolimaraton: N/M yleinen, N/M 40, N/M 50, N/M 60, N/M 70 JOENSUU RUN 2017 kilpailuinfo Järjestäjä Joensuu Runin järjestää Joensuun Katajan yleisurheilujaosto. Matkat ja sarjat Maraton: N/M yleinen, N/M 40, N/M 50, N/M 60 Puolimaraton: N/M yleinen, N/M 40, N/M

Lisätiedot

VIRPINIEMI TRIATHLON 2015 KISAOHJEISTUS

VIRPINIEMI TRIATHLON 2015 KISAOHJEISTUS VIRPINIEMI TRIATHLON 2015 KISAOHJEISTUS Triathlonkilpailu sunnuntaina 2.8.2015, perus- ja sprinttimatka Tärkeät paikat (kts. kartta): Ea-piste: sijaitsee vaihtoalueen läheisyydessä Kisakanslia: sijaitsee

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu TEKNINEN OPAS versio 1.0 19.8.2015 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Mastercupin osakilpailu

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Teivo Cup -testijuoksu 21.7.2011, v 1.1

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Teivo Cup -testijuoksu 21.7.2011, v 1.1 MITTAUSPÖYTÄKIRJA Teivo Cup -testijuoksu 21.7.2011, v 1.1 Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aims-association.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2016

Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2016 SELOSTE Sivu 1 / 17 Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2016 SELOSTE Sivu 2 / 17 Sisällys Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2016... 1 Rykäsy... 3 Ilmoittautuminen... 3 Kilpailunumero...

Lisätiedot

Rykäsyn ohjeet sekä reittiseloste

Rykäsyn ohjeet sekä reittiseloste SELOSTE Sivu 1 / 11 Rykäsyn ohjeet sekä reittiseloste SELOSTE Sivu 2 / 11 Sisällys Rykäsyn ohjeet sekä reittiseloste... 1 Rykäsy... 3 Kilpailunumero... 3 Kilpailureitti... 3 Keskeyttäminen... 3 Vastuu...

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15 11.9.2013 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu 14.9.2013 klo 12.15 Huom! Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti on

Lisätiedot

TAMPERE MARATON 2016 OSALLISTUJAN OPAS (Luonnos )

TAMPERE MARATON 2016 OSALLISTUJAN OPAS (Luonnos ) Luonnos 18.7.2016 1 TAMPERE MARATON 2016 OSALLISTUJAN OPAS (Luonnos 18.7.2016) Sisällys 1. YLEISET TIEDOT... 2 2. KILPAILU JA REITTI... 3 3. KILPAILUNUMEROT, JÄLKI-ILMOITTAUTUMINEN JA INFO KISAKANSLIASTA...

Lisätiedot

Trail Triathlon SÄÄNNÖT KILPAILUOHJE

Trail Triathlon SÄÄNNÖT KILPAILUOHJE Versio 1.1, (julkaistu 17.4.2016) Säännöt ja kilpailuohje päivittyy kevään aikana, lopullinen versio julkaistaan viimeistään viikkoa ennen kilpailupäivää. Trail Triathlon SÄÄNNÖT JA KILPAILUOHJE TRAIL

Lisätiedot

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMANCUPIN 3. JA 4. OSAKILPAILU KAUHAJOKI 15. 16.5.2015

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMANCUPIN 3. JA 4. OSAKILPAILU KAUHAJOKI 15. 16.5.2015 AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMANCUPIN 3. JA 4. OSAKILPAILU KAUHAJOKI 15. 16.5.2015 Perjantaina 15.5.2015 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma Aseiden merkkaus

Lisätiedot

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI 16 Raportti PR-P1026-1 Sivu 1 / 6 Naantalin kaupunki Turku 25.9.2012 Kirsti Junttila PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI Tonester Oy, Rymättylä Mittaus 5. 17.9.2012 Raportin vakuudeksi

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA SAULin SM-10km maantiejuoksu 2015 29.8.2015, v 1.2 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä)

MITTAUSPÖYTÄKIRJA SAULin SM-10km maantiejuoksu 2015 29.8.2015, v 1.2 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) MITTAUSPÖYTÄKIRJA SAULin SM-10km maantiejuoksu 2015 29.8.2015, v 1.2 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS SM-PARITEMPO 23.8.2015

TEKNINEN OPAS SM-PARITEMPO 23.8.2015 TEKNINEN OPAS SM-PARITEMPO 23.8.2015 Jenni Petrelius 1. KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Kilpailussa noudatetaan UCI:n, Suomen Pyöräilyunioni ry:n kilpailusääntöjä sekä näitä kilpailumääräyksiä.

Lisätiedot

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta

Lisätiedot

KAISTAT. Ensimmäinen numero määräytyy seuraavasti: 1X = kaista tieosoitteen kasvusuuntaan 2X = kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan

KAISTAT. Ensimmäinen numero määräytyy seuraavasti: 1X = kaista tieosoitteen kasvusuuntaan 2X = kaista tieosoitteen kasvusuuntaa vastaan KAISTAT Jokaisella kaistalla tulee olla numero, joka on aina kaksimerkkinen. Kaistanumeroa 1 ei enää käytetä, vaan ajosuunnat erotetaan omiksi kaistoiksi. Normaalilla 1-ajorataisella tiellä on siis kaksi

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä

Lisätiedot

Hämeenlinna Etu-Hätilän kivääriampumarata

Hämeenlinna Etu-Hätilän kivääriampumarata Hämeenlinna 2.12.2017 Etu-Hätilän kivääriampumarata Kansallinen partioajo 3 henkisin joukkuein 1 = Avoin (kuskin luokitus vapaa) 2 = B (partiossa vähintään 1 B-luokan kuski, ei A- kuskeja) 3 = C (partiossa

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Huom! Nämä kilpailuohjeet ovat alustavat, viralliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla. Kilpailuohjeet Kilpailussa

Lisätiedot

Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä

Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä Sähköase/Ruutiase Sähköase ja siihen liitetty äänentoisto toistaa komennot ja laukauksen ensisijaisesti urheilijoille lähtöpaikalla tällä kokoonpanolla. Sekä sisällä,

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tampere-suunnistuksen sprintti 28.6.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Liakan tempo

TEKNINEN OPAS. Liakan tempo TEKNINEN OPAS Liakan tempo 2.7.2011 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille 3. Kilpailu 4. Liitteet - kartat - kilpailunumeron kiinnittäminen - lähtöluettelot

Lisätiedot

Hei Runfest HIFK toimitsija!

Hei Runfest HIFK toimitsija! Hei Runfest HIFK toimitsija! Kiitoksia kaikille vapaaehtoisille toimitsijoillemme tulevan Runfest tapahtuman onnistumiseksi! Olen koonnut teille kaikille lyhyen TOIMITSIJAINFO-paketin, jotta RunFest tapahtuman

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 KILPAILUOHJEET Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun organisaatio Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

Mitä on yhdistelmähiihto?

Mitä on yhdistelmähiihto? Osa-alueet 1. Mitä on Yhdistelmähiihto 2. Matkat 3. Radan vaatimukset 4. Lähtö, maali 5. Stadion vaatimukset 6. Skiathlon pit box area / exchange zone 7. Muuta yleistä Mitä on yhdistelmähiihto? Yhdistelmähiihto,

Lisätiedot

Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2015

Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2015 SELOSTE Sivu 1 / 16 Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2015 SELOSTE Sivu 2 / 16 Sisällys Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2015... 1 Rykäsy... 3 Kilpailunumero... 3 Kilpailureitti...

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

PAMPALON KULTAKAIVOKSEN LASKEUMAMITTAUKSET 2012. Mittausaika: 13.6. - 9.10.2011. Hattuvaara, Ilomantsi

PAMPALON KULTAKAIVOKSEN LASKEUMAMITTAUKSET 2012. Mittausaika: 13.6. - 9.10.2011. Hattuvaara, Ilomantsi Mittausraportti_1196 /2012/OP 1(10) Tilaaja: Endomines Oy Henna Mutanen Käsittelijä: Symo Oy Olli Pärjälä 010 666 7818 olli.parjala@symo.fi PAMPALON KULTAKAIVOKSEN LASKEUMAMITTAUKSET 2012 Mittausaika:

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Pihkarastit Säännöt. Toimihenkilöt. - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa

KILPAILUOHJEET. Pihkarastit Säännöt. Toimihenkilöt. - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa KILPAILUOHJEET Pihkarastit 23.8.2009 - julkaistu 17.8.2009 - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja

Lisätiedot

VEHMERSALMEN KIERROS 2007

VEHMERSALMEN KIERROS 2007 VEHMERSALMEN KIERROS 2007 KUNTOPYÖRÄILYTAPAHTUMA Su 3.6.2007 www.kuopys.fi Uudistunut Vehmersalmen kierros Su 3.6.2007 Vehmeri 2007 Leppoisa kuntopyöräilytapahtuma! Yleistä Vehmersalmen kierros on kaikille

Lisätiedot

SM XCO Lieto 2015 versio 1 / 29.6.2015

SM XCO Lieto 2015 versio 1 / 29.6.2015 X C OS ML i e t o MAASTOPYÖRÄILYN XCO -SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 19.7.2015...2 1. Kilpailun toimihenkilöt...2 1.1. Tuomarineuvosto...2 1.2 Kilpailun vastuuhenkilöt...2 1.3. Ensiapu...2 2. Ohjeita kilpailijoille...3

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. E-P:n pitkän matkan aluemestaruuskilpailut 9.8.2014 Teuvalla KILPAILUOHJEET TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Pasi Nevala Ratamestarit: Jari Mahlamäki, Pasi Lyyluoma Kilpailunvalvoja Karl-Gustav Norrgrann,

Lisätiedot

HATTULA-RIIHIMÄKI VARUSKUNNAN SUUNNISTUSMESTARUUSKILPAILUT 2018 KILPAILUOHJEET

HATTULA-RIIHIMÄKI VARUSKUNNAN SUUNNISTUSMESTARUUSKILPAILUT 2018 KILPAILUOHJEET HATTULA-RIIHIMÄKI VARUSKUNNAN SUUNNISTUSMESTARUUSKILPAILUT 2018 KILPAILUOHJEET Kilpailukeskus on Pekolan lavalla osoitteessa Aulangontie 681, Hattula 1. TAVOITE Varusmiehet ja asevelvollisuutta suorittavat

Lisätiedot

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Agenda: 1. Kokouksen avaus, Ville Niemelä 2. Läsnäolijat: todetaan kiertävällä listalla 3. Esityslistan hyväksyminen 4. Perjantain kommentit 5. Organisaatio 6.

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Hämeen avoin AM-sprint 14.5.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä järjestäjän

Lisätiedot

Hakemasi reitti. Reittihaku: Pieksämäki - Oulu. Välipiste: Välipiste: Pielavesi. Lähtö: Pieksämäki. Kiuruvesi. Määränpää: Oulu.

Hakemasi reitti. Reittihaku: Pieksämäki - Oulu. Välipiste: Välipiste: Pielavesi. Lähtö: Pieksämäki. Kiuruvesi. Määränpää: Oulu. 1 / 7 Hakemasi reitti Lähtö: Pieksämäki Välipiste: Muhos Välipiste: Pielavesi Määränpää: Välipiste: Kiuruvesi Reitin pituus: 371.1 km Matka-aika (autolla): 5h 13min (arvio) 2 / 7 Hakemasi reitti, käännöskartat

Lisätiedot

Alueen oravapolkukilpailu 20.8.2013

Alueen oravapolkukilpailu 20.8.2013 Alueen oravapolkukilpailu 20.8.2013 Kilpailuohjeet Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä, alueen AM-ohjeita ja järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja: Timo Pietikäinen, 050-354

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelut - Tiestö Turku NURMIJÄRVEN KUNTA

Asiantuntijapalvelut - Tiestö Turku NURMIJÄRVEN KUNTA Asiantuntijapalvelut - Tiestö Turku 18.12.2015 NURMIJÄRVEN KUNTA Nopeusmittaukset / Syksy 2015 Nopeusmittaukset 2015 Nurmijärven kunta ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup alustavat kilpailuohjeet

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup alustavat kilpailuohjeet Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 12.6.2018 alustavat kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. ORGANISAATIO Kilpailunjohtaja: Anu Pohjamo Valvoja: Antti Kanerva

Lisätiedot

Mittaukset: Sääolosuhteet mittausten aikana ( klo 14 17):

Mittaukset: Sääolosuhteet mittausten aikana ( klo 14 17): Speedwayradan melumittaukset 15.8.2015 Kohde: Kuusaankosken speedwayrata (Kuusaantie 26, Kuusankoski) Yhteystiedot: Kuusaankosken moottorimieskerho ry (http://www.kmmkry.net/alkusivu.htm). Toiminnan kuvaus:

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Skoda maantiecupin 5. osakilpailu. Revisio 1.0 8.7.2015

TEKNINEN OPAS. Skoda maantiecupin 5. osakilpailu. Revisio 1.0 8.7.2015 1 TEKNINEN OPAS Skoda maantiecupin 5. osakilpailu Revisio 1.0 8.7.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO: KILPAILUORGANISAATIO... 3 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 KILPAILUN TOIMIHENKILÖT... 3 TUOMARINEUVOSTO... 3 KILPAILUN

Lisätiedot

Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet. VERSIO 1 (2015) http://www.fillarirastit.com/ohjeet/pyorasuunnistus.

Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet. VERSIO 1 (2015) http://www.fillarirastit.com/ohjeet/pyorasuunnistus. Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet Kuva: Jari Yli-Hietanen Muutamia pyöräsuunnistuksen erityisjuttuja Polkukuvaus, kertoo polun ajettavuuden Mitä yhtenäisempi viiva sitä nopeampi sitä on ajaa

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2. Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen

Lisätiedot

LASTEN TRIATHLON KISAINFO

LASTEN TRIATHLON KISAINFO LASTEN TRIATHLON KISAINFO Lauantain 14.7 AIKATAULU kilpailijoiden ja yleisön pysäköinti Destian alueella kello 07.30 kisakanslia aukeaa, ilmoittaudu viimeistään kello 09.00 (8v ja 10v), vanhemmat sarjat

Lisätiedot

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00 Kansallinen KS:n sprintti ja keskimatka 10.3.2013 Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja järjestäjien kilpailuohjeita Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Valvoja Petri Hynninen, apulainen

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 3.8.2014 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti

Lisätiedot

Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä

Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä Sähköase/Ruutiase Sähköase ja siihen liitetty äänentoisto toistaa komennot ja laukauksen ensisijaisesti urheilijoille lähtöpaikalla tällä kokoonpanolla. Sekä sisällä,

Lisätiedot

TAPAHTUMA-AIKA JA -PAIKKA ENNEN JUOKSUA. HELSINKI HALF MARATHON 2016 TAPAHTUMAINFO #HHM2016 #WeRunHelsinki #HelsinkiHalfMarathon.

TAPAHTUMA-AIKA JA -PAIKKA ENNEN JUOKSUA. HELSINKI HALF MARATHON 2016 TAPAHTUMAINFO #HHM2016 #WeRunHelsinki #HelsinkiHalfMarathon. TAPAHTUMA-AIKA JA -PAIKKA Helsinki Half Marathon Expo Narinkkatorilla Kampissa: Ke 8.6. klo 14 20 To 9.6. klo 12 20 Helsinki Half Marathon tapahtumakeskus Finlandiatalon alakerta (Karamzininranta): La

Lisätiedot

Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset

Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset 1 Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset Lähtö/maalialueen vieressä on isot sorapintaiset paikoitusalueet. Kilpailulähtöjen ollessa käynnissä lämmittely teillä ajaen onnistuu ainoastaan Syötekyläntiellä

Lisätiedot

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2018 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Jarmo Kerttula 044 533 0370 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun

Lisätiedot

Luokka Mittaluku Lähtöaika Luokkalippu. I 1,16 tai pienempi 12:00:00 D. II 1,17 tai suurempi 12:10:00 E

Luokka Mittaluku Lähtöaika Luokkalippu. I 1,16 tai pienempi 12:00:00 D. II 1,17 tai suurempi 12:10:00 E Marjaniemen Purjehtijat r.y. Borgå Segelsällskap r.f. PURJEHDUSOHJEET ver, 2.0 Turkisregatta, 29.9.2018 Turkisregatta on avoin kölivenekilpailu, jossa käytetään LYS- tasoitussääntöä. Kilpailussa noudatetaan

Lisätiedot

RAPORTTI 04013522 12lUMVl2001. Urpo Vihreäpuu. Jakelu. OKMElOutokumpu 2 kpl PAMPALON RTK-KIINTOPISTEET. Sijainti 1:50 000. Avainsanat: RTK-mittaus

RAPORTTI 04013522 12lUMVl2001. Urpo Vihreäpuu. Jakelu. OKMElOutokumpu 2 kpl PAMPALON RTK-KIINTOPISTEET. Sijainti 1:50 000. Avainsanat: RTK-mittaus RAPORTTI 04013522 12lUMVl2001 Urpo Vihreäpuu Jakelu OKMElOutokumpu 2 kpl PAMPALON RTK-KIINTOPISTEET - 4333 07 Sijainti 1:50 000 Avainsanat: RTK-mittaus OUTOKUMPU MINING OY Mairninetsnnta RAPORTTI 04013522

Lisätiedot

Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto

Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto Condess ratamestariohjelman käyttö Aloitus ja alkumäärittelyt Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto Kun kysytään kilpailun nimeä, syötä kuvaava nimi. Samaa nimeä käytetään oletuksena

Lisätiedot

Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys

Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus. Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Lumijoentien (st 813) ja vt 8:n liittymän toimivuus Oikealle kääntymiskaistan tarveselvitys Tiehallinto Oulun Tiepiiri 2005 Lähtökohdat ja tavoitteet... 2 Lähtökohdat... 4 Tarkastelu... 10 Johtopäätökset...

Lisätiedot

Pertunmaan esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Pertunmaan esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Pertunmaan esteettömyyskierros 21.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Pertunmaan esteettömyyskierros 21.10.2013 klo 9.00 Osallistujat: Kyllikki Komulainen, Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013 KILPAILUOHJE Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla 17.-18. elokuuta 2013 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan 1.1.2012

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan 1.1.2012 Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan..202 Tarkoitus on saada jokainen karavaanari kiinnostumaan ajotaitonsa kehittämisestä oman ajoneuvonsa käsittelyssä. On tärkeää, että mahdollisimman moni kokee

Lisätiedot

LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä

LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä 231 VÄISTÄMISVELVOLLISUUS RISTEYKSESSÄ Mitat (mm): d suuri 1 350 normaali 900 pieni 600 Yleistä Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (5) 304 Viilarintie välillä Viikintie - Holkkitie, nro 29955/1-3 ja Viikintie Viilarintien kiertoliittymän kohdalla, nro 29956/1, katusuunnitelmien hyväksyminen,

Lisätiedot

Viidentienristeyksen ei-pääsiäiskisat Pelaajainfo

Viidentienristeyksen ei-pääsiäiskisat Pelaajainfo Viidentienristeyksen ei-pääsiäiskisat 21.4.2012 Pelaajainfo www.frisbeegolfkankaanpaa.wordpress.com www.frisbeeliitto.fi Kilpailun tiedot Viidentienristeyksen ei-pääsiäiskisa jatkaa 2011 pääsiäisenä aloitettua

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti) KILPAILUOHJEET: KILPAILUJEN AIKATAULU Pe 30.3. Klo 17.00 Klo 19.00 Lehdistötilaisuus: hiihtostadionin lehdistökeskus Joukkueenjohtajien kokous: Kainuun Ammatti-instituutti La 31.3. Klo 09.45 Klo 10.00

Lisätiedot

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU VIMPELISSÄ

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU VIMPELISSÄ KILPAILUOHJEET AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU VIMPELISSÄ 6.-7.5.2016 Perjantaina 6.5.2016 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma

Lisätiedot

HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste

HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste SELOSTE Sivu 1 / 12 HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste SELOSTE Sivu 2 / 12 Sisällys HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste... 1 HelTri-cup säännöt... 3 Kilpaileminen...

Lisätiedot

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) 1 Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015 Toimihenkilöt (Emit) KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) Pääratamestari Mikko Kukkola Lasten

Lisätiedot

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa - henkilökohtainen sprinttikilpailu ja parisprinttiviesti Henkilökohtaisen kilpailun ja viestin yhteiset ohjeet

Lisätiedot

Caddy Book Mukkula, Lahti

Caddy Book Mukkula, Lahti Caddy Book Mukkula, Lahti 1.-2.9.2018 YLEISTÄ Yhteystiedot Kilpailunjohtaja Eero Leinonen, 050 545 8736, pj@lahdenfrisbeeclub.fi Apulaiskilpailunjohtaja Joona Laajoki, 040 845 1511 Ruokailu Neste Taukotuulessa

Lisätiedot

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Varkaus

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Varkaus Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Varkaus Toimenpide-ehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpide-ohjelman muodostaminen Kärkikohteiden

Lisätiedot

MARJON HIIHDOT LEPPÄVAARAN URHEILUPUISTOSSA

MARJON HIIHDOT LEPPÄVAARAN URHEILUPUISTOSSA MARJON HIIHDOT 27.-28.1.2018 LEPPÄVAARAN URHEILUPUISTOSSA OHJEITA KILPAILIJOILLE Hiihtotapa lauantaina vapaa, sunnuntaina perinteinen yhteislähtönä. Sijainti ja pysäköinti Kilpailukeskus on Leppävaaran

Lisätiedot

Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät

Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät Kisaopas Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan kuntosarja 14.6.2014 Nurmijärvi Hyvinkään Pyöräilijät Saapuminen Parkkipaikan osoite on Kotorannantie 49, 05250 Kiljava. Alla olevassa kartassa ovat suositellut

Lisätiedot