Maalittamisen vastaisten toimien tehostaminen Tarja Mankkinen, SM/PO
|
|
- Esko Heino
- 4 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maalittamisen vastaisten toimien tehostaminen Tarja Mankkinen, SM/PO
2 Millainen ongelma maalittaminen on Kansainvälinen ongelma Laajasti yhteiskuntaa koskeva ongelma ei kohdistu vain yksittäisiin henkilöihin ja heidän turvallisuuteensa vaan heikentää luottamusta yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisiin instituutioihin ja organisaatioihin Suomi pitkälti rakentunut luottamusyhteiskunnan perustalle Vanha ilmiö, mutta lisääntynyt ja tullut systemaattisemmaksi taustalla teknologian kehitys (vrt vihapuhe), esim somen kautta helppo tavoittaa ja mobilisoida suuri joukko Ei viranomaisten, median tai tutkijoiden toiminnan arvostelua tai sananvapauden käyttöä sillä keinoina henkilön häpäisy, pelottelu ja uhkailu voidaan määritellä henkiseksi väkivallaksi Ei luotettavaa tietoa laajuudesta, tieto hajallaan ja kerätty eri kriteereillä
3 Työryhmän ehdotukset Toimenpide-ehdotus 1 Varmistetaan, että työnantajat tukevat maalittamistilanteissa työntekijöitä laatimalla toimintaohjeet tilanteisiin, joissa työntekijä, freelancer tai toiminnassa mukana oleva vapaaehtoinen joutuu maalittamisen kohteeksi. Ehdotus siitä, mitä ainakin toimintaohjeiden tulisi sisältää Tukitoimien piirissä on myös lähipiiri, silloin kun vaikuttamiseen pyritään henkilön lähipiiriä uhkailemalla, esim. lapset
4 Toimenpide-ehdotus 2 Parannetaan maalittamisen uhrin asemaa ja oikeuksien toteutumista poliisitoiminnassa jatkamalla poliisin koulutusta maalittamisjuttujen tutkinnassa ja vähentämällä poliisilaitosten välisiä eroja varmistamalla yhteiset käytännöt ja prosessit maalittamisjutuissa, esimerkkinä menettelyt juttukokonaisuuksien hahmottamisessa ja rikosten sarjoittamisessa lisäämällä uhrin näkökulman tunnistamista ja sensitiivistä kohtaamista poliisityössä
5 Toimenpide-ehdotus 3 Parannetaan maalittamisen uhrin tukea vahvistamalla ohjausta uhrin tukipalveluihin, poliisi ja muut viranomaiset, kuten sosiaali- ja terveystoimessa, nuorisotoimessa sekä järjestöjen toiminnassa lisäämällä uhrien tukipalveluja tarjoavien järjestöjen osaamista maalittamisen uhrien tukemisessa lisäämällä kohdennettua viestintää ja tiedon levittämistä uhrin tukipalveluista lisäämällä työnantajien tietoa uhrin tukipalveluista ja siitä, miten näihin palveluihin voidaan ohjata
6 Toimenpide-ehdotus 4 Toteutetaan tutkimushanke maalittamisen laajuuden selvittämiseksi ja luotettavan tiedon saamiseksi Tutkimushankkeen toteuttaminen ja luotettavan tiedon saaminen edellyttää, että tiedonkeruu perustuu yhteiseen määritelmään maalittamisesta Työryhmän esitys maalittamisen määritelmäksi on esitetty raportissa.
7 Työryhmän esitys maalittamisen määritelmäksi Maalittaminen on toimintaa, jossa yksittäinen henkilö omin toimin tai muita mobilisoimalla käynnistää tai kannustaa yhteen kohteeseen kohdistuvan järjestäytyneen häirinnän, joka voi olla suoraa tai epäsuoraa. Keinoja ovat muun muassa mustamaalaaminen, yksityisluontoisten tietojen levittäminen tai uhkaaminen. Maalittaminen voi kohdistua myös henkilöön hänen läheistensä kautta. Maalittamisen tavoitteena on vaikuttaa ihmisiin tai yhteiskunnan rakenteisiin ja instituutioihin sekä erityisesti niitä kohtaan tunnettuun luottamukseen.
8 Kirkkokatu 12, Helsinki PO Box 26, FI Government Finland (switchboard)
Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää. Helsinki Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO
Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää Helsinki 8.9.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO Harvaan asutut alueet Suomi harvaan asuttu maa, keskimäärin
POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017
POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia opiskelijarekrytointiin ovat: Pienenevät
TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN
Sosiaalisen median pyörteissä Miten yrityksen kannattaa toimia, kun sosiaalisessa mediassa kuohuu? Viestintäpäällikkö Lotta Knuutinen MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut
Turvallisempi huominen
Turvallisempi huominen III sisäisen turvallisuuden ohjelma Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Lahti 27.9.2012 Tarja Mankkinen Sisäasiainministeriö 3.10.2012 Sisäisen turvallisuuden kolmas ohjelma
Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta
Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seurusteluväkivaltaan ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää
Turvattomuus työelämässä, väkivalta
Turvattomuus työelämässä, väkivalta 2.9.2019 2. 9. 2 0 1 9 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä käyvien parissa Kyselyyn vastasi yhteensä
Harvinaissairauksien kansallisen ohjelman päivitys
Harvinaissairauksien kansallisen ohjelman päivitys 2018-2021 Järjestöjen yhteistyötä harvinaisten sairaus- ja vammaryhmien hyväksi Taustaa päivitykselle Ensimmäisen ohjelman kausi 2014 2017 Toimintaympäristössä
Disinformaation torjunta verkoissa EU-komission tiedonanto Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö
Disinformaation torjunta verkoissa EU-komission tiedonanto 26.4.2018 14.5.2018 Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö Tiedonannon tausta - lähtökohdat Komission mukaan kansalaisten altistuminen
väestösuhteet: kuinka parantaa
Vastakkainasettelu, konfliktit ja huonot väestösuhteet: kuinka parantaa tilannetta viranomaisyhteistyöllä? Miriam Attias, Depolarize.fi miriam.attias@communitymediation.fi Tarja Mankkinen, Sisäministeriö,
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa
Kunnat tasa-arvon edistäjinä. Tukinainen ry 20 vuotta, juhlaseminaari 17.5.2013 Sinikka Mikola
Kunnat tasa-arvon edistäjinä Tukinainen ry 20 vuotta, juhlaseminaari 17.5.2013 Sinikka Mikola Kunnat naisten ja miesten tasa-arvon edistäjinä Palvelut tasa-arvon turvaajina Lasten päivähoito Vanhusten
MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN
MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN RIKOKSENTORJUNNAN ALUESEMINAARI TRE 22.3.2017 Poliisipäällikkö Timo Vuola "Käsityksemme turvallisuudesta on muuttunut." Tasavallan presidentti Sauli Niinistö MUUTOSVOIMAT
Hyvä turvallisuus, huono turvallisuus - turvallisuuden mittaaminen
Hyvä turvallisuus, huono turvallisuus - turvallisuuden mittaaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari 23.1.2019 Kuopio Sisäministeriö Lauri Holmström Esityksen sisältö 1. Ilmiöpohjainen ja väestölähtöinen
Miksi verkoissakin pitää tiedustella? Vanajanlinna, Poliisijohtaja Petri Knape
Miksi verkoissakin pitää tiedustella Vanajanlinna, 8.2.2017 Poliisijohtaja Petri Knape KESKEISET TEEMAT MIHIN TIEDUSTELUA TARVITAAN MITÄ TIEDUSTELU ON MIKSI MYÖS VERKOISSA Lainsäädäntökehikko tiedustelulainsäädännöksi
Ehdotus viranomaisten yhteistyön järjestämiseksi toiminnassa taistelualueilta palaajien kanssa. Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen 29.3.
Ehdotus viranomaisten yhteistyön järjestämiseksi toiminnassa taistelualueilta palaajien kanssa Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen 29.3.2017 Valmistelutyöryhmä Kansallinen väkivaltaisen radikalisoitumisen
Kaivosten ympäristöturvallisuuden edistäminen
Kaivosten ympäristöturvallisuuden edistäminen Viranomaistyöryhmän raportti Tiedotustilaisuus 10.2.2014 Ylijohtaja Tuula Varis Työryhmän tehtävistä ja toiminnasta Laaja toimeksianto, jonka ytimessä viranomaisten
23.9.2014 24.9.2014 1
23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN
Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto
Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto 1 Rikoksentorjunta ja rikosten ehkäisy = kaikki toimet, joilla ehkäistään ja vähennetään
Lastensuojelusta tietäminen on eettinen velvoite
Lastensuojelusta tietäminen on eettinen velvoite Päivi Petrelius, erikoistutkija THL/Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Lastensuojelun tutkimus- ja kehittämishanke 2.10.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tutkimukseen
Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus
Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia
MARAK- parisuhdeväkivallan riskin arviointimenetelmä
MARAK- parisuhdeväkivallan riskin arviointimenetelmä Pilottihanke 2009-2012 Mia Tuominen 1 Mikä on MARAK? Moniammatillinen riskienarviointikokous Tarkoitus on tunnistaa niitä parisuhdeväkivallan tapauksia,
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta 5.10.201 Mitä on yhdenvertaisuus? Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä
T U I J A H E L L S T E N 2 8. 1 0. 2 0 1 3
M ARAK - TOIMINTA T U I J A H E L L S T E N 2 8. 1 0. 2 0 1 3 Aineiston lähde THL 29.10.2013 1 MARAK Moniammatillinen riskienarviointikokous Multi Agency Risk Assessment Conferences (Marac) UK, Cardiff
Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen
Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen Kuka on ihmiskaupan uhri? Rikoslain määritelmä (RL 25:3 (a)). - Ihmiskaupan uhrina voidaan pitää sellaisen toiminnan kohdetta, missä sekä käytetyt keinot, tekotavat että
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954
Ilmiöt ja yhteistyö poliisin. näkökulmasta. Turvallisuusviestinnän opintopäivät Ylikonstaapeli, viestintäpäällikkö Nina Juurakko-Vesikko
Ilmiöt ja yhteistyö poliisin näkökulmasta Turvallisuusviestinnän opintopäivät 23.5.2019 Ylikonstaapeli, viestintäpäällikkö Nina Juurakko-Vesikko 1 Sisältö Ajan ilmiöistä Poliisin viestinnästä Kuinka rakennamme
LASTEN KAUPALLINEN SEKSUAALINEN RIISTO JA SEKSUAALIVÄKIVALTA SUOMESSA
LASTEN KAUPALLINEN SEKSUAALINEN RIISTO JA SEKSUAALIVÄKIVALTA SUOMESSA LASTEN KAUPALLINEN SEKSUAALINEN RIISTO JA SEKSUAALIVÄKIVALTA SUOMESSA Pelastakaa Lapset selvitti lasten kaupallista seksuaalista riistoa
Tietokilpailu 4 Tunnistammeko koulussa tapahtuvat rikokset
Tietokilpailu 4 Tunnistammeko koulussa tapahtuvat rikokset Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä kouluissa tapahtuvien rikosten tunnistamisesta ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää
Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella
Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella Synergiaseminaari TPY 10.10.2017, Hämeenlinna Anni Karttunen, vastaava asiantuntija Opetushallitus Kansainvälistymispalvelut Visio osaamisperustaisuudesta Viestintää:
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954
Lastensuojelun kehityssuuntia
Lastensuojelun kehityssuuntia Valtakunnalliset neuvolapäivät 21.-22.10.2014 Neuvotteleva virkamies Marjo Lavikainen Lastensuojelun laatusuositus Julkaistiin toukokuussa 2014 yhdessä Suomen Kuntaliiton
5.9.2011. Paikka Sisäasiainministeriö, Kirkkokatu 12, kokoushuone 229.
5.9.2011 YRITYSTURVALLISUUDEN KANSALLINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika 15.8.2011 klo 14.00 15.30 Paikka Sisäasiainministeriö, Kirkkokatu 12, kokoushuone 229. Läsnä Ritva Viljanen, SM, puheenjohtaja Hollmén Jyrki,
Uhrin tarpeisiin vastaaminen rikosprosessissa. Katsaus uhridirektiivin velvoitteisiin, keskeisiin säädöksiin ja hyviin käytäntöihin.
Uhrin kohtaaminen rikosprosessissa koulutus 2018 Uhrin tarpeisiin vastaaminen rikosprosessissa. Katsaus uhridirektiivin velvoitteisiin, keskeisiin säädöksiin ja hyviin käytäntöihin. Neuvotteleva virkamies
Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi
Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi 1 Taloudellisesti tuettu osaamisen kehittäminen Tarkoituksena on edistää suunnitelmallista työntekijöiden ammatillisen
Oppilaitoksen turvallisuusjohtaminen Opetusalan johtamisen foorumi Helsinki Ylikonstaapeli Katja Nissinen, Helsingin poliisilaitos
Oppilaitoksen turvallisuusjohtaminen Opetusalan johtamisen foorumi 6.-7.6.2016 Helsinki Ylikonstaapeli Katja Nissinen, Helsingin poliisilaitos Rehtori Kaisa Isotalo, Seinäjoen lyseo Tapauksia Suomessa
Ulkomaalaisen uhrin erityinen haavoittuvuus ja oleskeluluvat
Ulkomaalaisen uhrin erityinen haavoittuvuus ja oleskeluluvat Elina Järvenpää, varatuomari, lakimies Pakolaisneuvonta ry @PAKOLAISNEUVO Pakolaisneuvonta ry RIKOKSEN UHRIN OIKEUDET OLESKELUOIKEUDESTA RIIPPUMATTA
LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA
LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA MITÄ VOIMME TEHDÄ? VIRANOMAISYHTEISTYÖN PARANTAMINEN, KOSKA: SELVITYS PERHE- JA LAPSENSURMIEN TAUSTOISTA VUOSILTA 2003-2012: YKSI SELVITYKSESSÄ HAVAITTU SELKEÄ
Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu
Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen
Kotouttamisen kumppanuusohjelma. Varpu Taarna Erityisasiantuntija
Kotouttamisen kumppanuusohjelma Varpu Taarna Erityisasiantuntija Kotouttamisen kumppanuusohjelma Tavoitteena tuoda eri kotouttamisen parissa olevia toimijoita yhteen ja kehittää yhteistyötä ja verkostoitumista
Tietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys
Tietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä tai yksittäin.
Turvallisempi huominen
Turvallisempi huominen III sisäisen turvallisuuden ohjelma ja kunnat Valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaari 22-23.1.2013, Hyvinkää Kansliapäällikkö Päivi Nerg Sisäasiainministeriö
Informaatiovaikuttaminen tuttu juttu vai uusi harmi? I Markku Mantila Valtioneuvoston viestintäjohtaja
Informaatiovaikuttaminen tuttu juttu vai uusi harmi? 1.6. 2017 I Markku Mantila Valtioneuvoston viestintäjohtaja Onko häntä näkynyt viime aikoina? 2 Hänet sen sijaan on nähty 3 Länsi-Euroopan integraatio
ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN
.. ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954 63177)
Hyvän hoidon kriteeristö
Hyvän hoidon kriteeristö Työkirja työyhteisöille muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon ja elämänlaadun kehittämiseen ja arviointiin 4., uudistettu painos 2016 1 Muistisairaan ihmisen hyvän hoidon elementit
ALAIKÄISTEN KOSKEMATTOMUUS
ALAIKÄISTEN KOSKEMATTOMUUS Saku Rouvali Turvallisuuskoulutuspäällikkö Hämeen Pelastusliitto ry Jokivarren VPK ry Valitettavasti tämä on arkipäivää Miten tämä voidaan ehkäistä? Vaihtoehto 1 - Estetään alaikäisten
Turvallisuus sähköisessä hyvinvointikertomuksessa. Espoo Ari Evwaraye
Turvallisuus sähköisessä hyvinvointikertomuksessa Espoo 28.1.2015 Ari Evwaraye Tausta Sähköinen hyvinvointikertomus Terveydenhuoltolaki 12 - hyvinvointikertomus kerran valtuustokaudessa, kuntalaisten terveyden
10062/19 team/as/mh 1 JAI.1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/10 29.05.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) 155 Terveyslautakunnan lausunto talousarvioaloitteesta matalan kynnyksen palvelupaikan perustamisesta väkivaltaa kokeneille naisille päätti antaa talousarvioaloitteesta
Hankalan asiakkaan kohtaaminen ja virkamiehen oikeudet vaikeissa ja pitkäaikaisissa ristiriitatilanteissa
Hankalan asiakkaan kohtaaminen ja virkamiehen oikeudet vaikeissa ja pitkäaikaisissa ristiriitatilanteissa Asumisterveysvalvonnan valtakunnallinen työnohjauspäivä 5.10.2016 1 Sisältö Virkamiehen/työntekijän
VIRTUAALINEN LÄHIPOLIISITYL. HIPOLIISITYÖ ja SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET. Ylikonstaapeli Mikko Manninen Helsingin poliisipiiri 2010
VIRTUAALINEN LÄHIPOLIISITYL HIPOLIISITYÖ ja SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET Ylikonstaapeli Mikko Manninen Helsingin Eteläinen poliisipiiri 2010 Mikä on IRC-Galleria? Vuonna 2000 perustettu Suomen toiseksi
Etnisten suhteiden neuvottelukunta. Peter Kariuki Ylitarkastaja/Pääsihteeri
Etnisten suhteiden neuvottelukunta Peter Kariuki Ylitarkastaja/Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta - osallistumis- ja vaikuttamiskanava järjestöille - valtakunnallinen ja alueellinen asiantuntijoiden
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.
Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke)
Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kanta- ja Päijät-Hämeen toimijoille Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta
Omavalvonnan tarkastuslistat
Opiskeluhuoltosuunnitelma, liite nro 6 Omavalvonnan tarkastuslistat Opiskeluhuollon tarkistuslistojen avulla voidaan arvioida opiskeluhuollon toteutumista ja toiminnan laatua suhteessa lainsäädännön tarkoittamiin
UUdistUva poliisi 2014
Uudistuva poliisi 2014 Sisällys Tausta ja tavoitteet Organisaatio Paikallispoliisi Poliisitoiminta Sisäasiainministeriön julkaisu Graafinen suunnittelu: Abstract Design Oy Paino: Kopijyvä Oy Lokakuu 2012
Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta kiusaamiselta ja häirinnältä
Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta kiusaamiselta ja häirinnältä Ypäjän Hevosopisto Laki ammatillisesta koulutuksesta 21.8.1998/630 28 Opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.
Sisäasiainministeriö id8712487 1 (6) Sisäisen turvallisuuden sihteeristö
Sisäasiainministeriö id8712487 1 (6) Sisäisen turvallisuuden sihteeristö 24.10.2012 Päätöksen perhe- ja lastensurmien ennalta ehkäisemiseksi toimeenpano Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti 12.9.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 188 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Riikka Henttosen ym. talousarvioaloitteesta palvelupaikasta väkivaltaa kokeneille
Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen
Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen Kuka on ihmiskaupan uhri? Rikoslain määritelmä (RL 25:3 (a)). - Ihmiskaupan uhrina voidaan pitää sellaisen toiminnan kohdetta, missä sekä käytetyt keinot, tekotavat että
IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015
IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 ALUKSI Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä julkaisee suppean tilannekatsauksen ajalta 1.1.2015-30.6.2015. Katsauksessa
Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa
Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa 22.1.2018 Martta October 1 Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta YTT, pääsihteeri Riitta Särkelä Ensi- ja turvakotien liitto ry 25.4.2019 Säätytalo 1 Salattu, vaikeasti tunnistettava ja lapsia
Henkinen väkivalta ja kiusaaminen. Tina Holmberg-Kalenius ja Saija Salmi Pajulahti
Henkinen väkivalta ja kiusaaminen Tina Holmberg-Kalenius ja Saija Salmi Pajulahti 31.8.2017 Henkinen väkivalta satuttaa sisältäpäin. Suomen Mielenterveysseuran nettisivut Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus
Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio
Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio 3. Sisäisen turvallisuuden ohjelma Laaja käsitys turvallisuudesta Ennalta ehkäisy, tilanteen mukainen,
Ikääntyneiden asumisen turvallisuus. Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö
Ikääntyneiden asumisen turvallisuus Helsinki 5.2.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö 8.2.2013 Yhteiskunnan muutokset heijastuvat turvallisuuteen Yksilöiden ja ryhmien tarpeet erilaisia myös turvallisuudessa
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisin päivä , Vantaa
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisin päivä 25.8.2018, Vantaa Tervetuloa viettämään valtakunnallista Poliisin päivää maassa, joka on eri tutkimusten mukaan maailman vakain, vapain ja turvallisin.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.
Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia
Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Valokuvat: We are here Oy, 2019 Suomi on maailman turvallisin maa Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa, joissa mitataan luottamusta viranomaisiin
TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS
TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS Näkökulmia joukkoliikennevälineiden turvallisuushaasteisiin ja matkustajien ja kuljettajien turvallisuuden parantamiseen Sami Aherva Helsingin
VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.
VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta
Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä
Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10052/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 8200/17, 8203/17 Asia: FIN 355 FSTR 45 FC 50
POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA
POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset
Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö
Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan
RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN ROVANIEMEN ALUETOIMIPISTE
RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN ROVANIEMEN ALUETOIMIPISTE Vastaava kriisityöntekijä, Kati Puhakka 044-2406 310 Kriisityöntekijä, Niina Posio 044-2439 143 Tukinainen ry on yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon
Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9
Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäiseminen 2004 2007 Esitteitä 2004:9 Turvallisuus on perusoikeus Turvallisuus on jokaisen perusoikeus ja hyvinvoinnin perusta. Väkivalta murentaa tätä turvallisuutta. Lisäksi
Viestintämateriaalien analyysiä. Elina Nummi ja Kaisa Pajanen
Viestintämateriaalien analyysiä Elina Nummi ja Kaisa Pajanen elina.nummi@hel.fi kaisa.pajanen@hel.fi Kansallinen vieraslajistrategia 3. Käynnistetään vieraslajeja koskeva viestintä ja koulutus 3.1 Laaditaan
OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA
POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä
LÄHISUHDE- JA PERHEVÄKIVALLAN EHKÄISY KUNTAYHDYSHENKILÖIDEN JA AVAINKOULUTTAJIEN TYÖKOKOUS
LÄHISUHDE- JA PERHEVÄKIVALLAN EHKÄISY KUNTAYHDYSHENKILÖIDEN JA AVAINKOULUTTAJIEN TYÖKOKOUS MIKÄ MARAK ON? MARAK (moniammatillinen riskinarviointikokous) on työskentelymuoto, jolla pyritään auttamaan aikuisia
Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011
Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011 A. YLEISTÄ 1. Vastaajaorganisaation nimi, vastaajan nimi ja asema organisaatiossa.
Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?
Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry Lausunto 23.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä?
VERKOSTOFOORUMI KUOPIO
VERKOSTOFOORUMI 17.8.2012 KUOPIO Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ilmoitusvelvollisuus ja tutkiminen Petra Kjällman Ensi ja turvakotien liitto, Kirkkohallitus/, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen
Ulkomailta toteutetussa rekrytoinnissa ei ole riittävän ä vakiintuneita aiemman osaamisen ja koulutuksen täydentämisen malleja.
Kielitaidon ja EU-/ETA maiden ulkopuolella hankitun osaamisen täydentäminen terveysalalla -työryhmä Laatia nykytilan kuvaus EU-/ETA maiden ulkopuolella hankitun terveydenhuollon ammattipätevyyden tunnistamisen
Vapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
Nuorisotyön valmiussuunnitelma Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön
Nuorisotyön valmiussuunnitelma 10.11.2016 Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön Pohjois-Suomen AVIn työryhmä Mitä on nuorisotyön kriisivalmius?
LIIKKUVA POLIISI. SKAL viranomaispäivä 13.11.2012. Kari Rantala Liikkuva poliisi
LIIKKUVA POLIISI SKAL viranomaispäivä 13.11.2012 Kari Rantala Poliisin hallintorakenteen (Pora III) kehittämistä koskevat linjaukset 1. Poliisihallituksen rakenteiden keventäminen 2. Aluehallintovirastojen
Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä
Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sivistyslautakunta 17.5.2018 ( 68 ) Sisällys 1. Kiusaaminen ja häirintä... 3 2. Ennaltaehkäisevä työ oppilaiden
Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja
Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja turvallisuustyö Lapin maaseutufoorumi 21.2.2012 Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto 22.2.2012 1 Ensimmäisestä ohjelmasta kolmanteen Arjen turvaa
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Seinäjoen kaupunki Elisa Saunamäki Psykososiaalinen kuormittuminen Jokaisen yksilön työhyvinvointi ja psykososiaalinen kuormittuminen koostuu eri asioista.
Poliisin ennalta estävä toiminta ja huolta aiheuttavat henkilöt
Poliisin ennalta estävä toiminta ja huolta aiheuttavat henkilöt Rikosylikonstaapeli Jouko Autio ulkomaalaisryhmä ja vanhempi rikoskonstaapeli Milla Kynkäänniemi ennalta estävä erityistoiminta, RTA, Oulun
Alaikäisen puolesta puhevaltaa käyttää joko hänen huoltajansa, edunvalvojansa tai muu laillinen edustaja.
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN ALAIKÄISET Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä.
Vuoden 2017 säästötoimenpiteet
Yhtymähallitus 4 26.01.2016 Yhtymähallitus 27 23.02.2016 Yhtymähallitus 51 26.04.2016 Vuoden 2017 säästötoimenpiteet 23/00.01.02/2015 Yh 26.01.2016 4 Valtio leikkaa ammatillisen koulutuksen kustannuksia
Pirkanmaan Talentian työturvallisuuskartoitus 2018
n työturvallisuuskartoitus 2018 selvitti jäsenistöltään kokemuksia työturvallisuustilanteesta. Kysely selvitti työturvallisuuden perehdytyksen tilannetta, työtilojen turvallisuutta työpaikalla ja muualla,
Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana
Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden
Kieli ja syrjäytyminen -seminaari Ulla Tiililä
Mitä Suomessa pitäisi tehdä selkokielen edistämiseksi? Selkokielen toimenpideohjelma 2019 2022 Kieli ja syrjäytyminen -seminaari 8.2.2019 Ulla Tiililä Kuka: selkokielen neuvottelukunta Edustaja 52 eri
Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä
Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä Marja-Liisa Partanen ylijohtaja, Valvira Hyte-päivät 4.-5.10.2012 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Oulu HYTE 4.10.2012 Oulu 1 Sosiaali-
Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmän päätös perhe- ja lastensurmien ennalta ehkäisemiseksi
Sisäasiainministeriö id8712487 1 (9) Sisäisen turvallisuuden sihteeristö 23.4.2013 Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmän päätös perhe- ja lastensurmien ennalta ehkäisemiseksi 12.9.2012 Toimeenpanoraportti,
Suuntaviivoja työväkivallan ja häirinnän torjuntaan -seminaari
Suuntaviivoja työväkivallan ja häirinnän torjuntaan -seminaari Seminaarin järjestäjät: Työturvallisuuskeskus ja Työterveyslaitos Turvallisuusmessut 2012, Tampere Seminaarin avaus Bjarne Andersson, KT Kuntatyönantajat