Mestaripisteiden jakaminen
|
|
- Joonas Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mestaripisteiden jakaminen LIITE 4 Tähän ohjeistukseen on koottu Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry:n (SBL) alaisten kilpailujen mestaripistejakelu (MP-jako) ja mestaripistejakelu ulkomaisissa kilpailuissa, joissa Bridgelain 80 A:n mukainen Säännöistä vastaava liitto ei ole SBL. SBL:n mestaruuskilpailujen poikkeavat mestaripistekäytännöt ja muut erityisohjeet on kirjattu Kilpailumääräyksiin. Myös SBL:n hallitus voi antaa kilpailukohtaisia erityismääräyksiä. 1 Kotimaiset kilpailut Alla olevissa ohjeissa viitataan taulukkoon, joka on vuonna 2016 päivitetty versio vuoden 2015 taulukosta. Päivitykset koskevat kaikkia kilpailutyyppejä. Päivityksessä on pyritty tasapuoliseen mestaripistejakoon erisuurten kilpailujen kesken. Taulukko on kuitenkin oleellisilta osiltaan sama kuin vuonna 2002 laadittu taulukko. Vuodesta 2015 alkaen mestaripisteet on ilmoitettu ilmoitetaan kahdella desimaalilla. Täten jaetuista sijoituksista laskettavat keskiarvot pyöristetään normaaleiden pyöristyssääntöjen mukaisesti. 1.1 Parikilpailut Parikilpailuissa mestaripisteiden jakoon käytetään taulukkoa, johon on koottu MP-jako parin kilpailuihin. Mestaripisteitä saa kilpailun paras neljännes, aina ylöspäin pyöristäen. Jos pareja on enemmän kuin 120, niin tällöin mestaripisteet suhteutetaan 120 parin kilpailuun. Suhteutus tapahtuu kaavalla MP s = n MP , missä MP s on suhteutetut mestaripisteet, n on parien lukumäärä ja MP 120 on sijoituksen antamat mestaripisteet 120 parin kilpailussa. Jos mestaripisteisiin oikeuttava sijoitus on suurempi kuin 30, niin kaavaa ei voi käyttää suoraan. Tällöin mestaripisteet laskee MP-rekisterin ylläpitäjä tai joku SBL:n toimihenkilö. 1.2 Joukkuekilpailut Joukkuekilpailuissa mestaripisteiden jakoon käytetään taulukkoa, johon on koottu MPjako 3 60 joukkueen kilpailuihin. Mestaripisteitä saa kilpailun paras neljännes, aina ylöspäin pyöristäen. Taulukossa ensimmäisestä ja toisesta sijasta saa mestaripisteitä yhtä paljon kuin vastaavan pelaajamäärän 1 parikilpailusta. Kolmannesta sijasta alkaen taulukon pisteet on laskettu siten, että pisteiden ja joukkueiden lukumäärän suhde pysyy mahdollisimman tasaisena. Jos joukkueita on enemmän kuin 60, niin tällöin mestaripisteet suhteutetaan 60 joukkueen kilpailuun. Suhteutus tapahtuu kahden ensimmäisen sijan osalta kaavalla MP s = n MP , missä MP s on suhteutetut mestaripisteet, n on parien lukumäärä ja MP 120 on sijoituksen antamat mestaripisteet Joukkueen koko on laskennallisesti aina neljä pelaajaa eli kaksi paria. MP-jako (5)
2 parin kilpailussa ja muille sijoille mestaripisteet laskee MP-reksterin ylläpitäjä tai joku SBL:n toimihenkilö. Mikäli joukkueessa pelaa viisi tai kuusi pelaajaa, niin tällöin joukkuekilpailun mestaripisteitä jaetaan taulukon mukaan vähennettynä kertoimella 4/5 tai 4/6. Mestaripisteitä saadakseen pelaajan on pelattava vähintään 1/3 kaikista kilpailussa pelatuista jaoista. Poikkeus edelliseen a) SM-joukkuekilpailu kaikissa vaiheissaan: mestaripisteitä jaetaan kaikille niille kilpailusta mestaripisteitä saavien joukkueiden pelaajille, jotka ovat pelanneet kilpailussa. Tämä koskee niin piirin mestaruuskilpailuita, SM-semifinaalia kuin SM-finaalia. Kertoimia 4/5 tai 4/6 ei käytetä. b) Missä tahansa yksipäiväisessä tai pidemmässä joukkuekilpailussa, jossa pelataan vähintään sata (100) jakoa, ei kertoimia 4/5 tai 4/6 käytetä. Mestaripisteitä saadakseen pelaajan on pelattava vähintään 1/3 kaikista kilpailussa pelatuista jaoista. 1.3 Henkilökohtainen kilpailu Henkilökohtaisessa kilpailussa mestaripisteiden jakoon käytetään taulukkoa, johon on koottu MP-jako pelaajan kilpailuihin. Mestaripisteitä saa kilpailun paras neljännes, aina ylöspäin pyöristäen. Jos pelaajia on enemmän kuin 120, niin tällöin mestaripisteet suhteutetaan 120 pelaajan kilpailuun. Suhteutus tapahtuu kaavalla MP s = n 120 MP 120, missä MP s on suhteutetut mestaripisteet, n on pelaajien lukumäärä ja MP 120 on sijoituksen antamat mestaripisteet 120 pelaajan kilpailussa. Jos mestaripisteisiin oikeuttava sijoitus on suurempi kuin 30, niin kaavaa ei voi käyttää suoraan. Tällöin mestaripisteet laskee MP-rekisterin ylläpitäjä tai joku SBL:n toimihenkilö. 1.4 Jaetut sijoitukset Mikäli kaksi tai useampi paria, joukkuetta tai henkilökohtaisen kilpailun pelaajaa jakaa saman sijoituksen lasketaan heidän jakamien sijoitusten mestaripisteistä keskiarvo. Tämä keskiarvo pyöristetään lähimpään pisteen sadasosaan. 1.5 Pelattavien jakojen määrä Mikäli kilpailussa pelataan vähemmän kuin 40 jakoa, suhteutetaan mestaripisteet jakomäärään ( mestaripistetaulukon mestaripisteet). Mikäli yksipäiväi- pelattu jakomäärä 40 sessä mestaripistekilpailussa pelataan korkeintaan 48 jakoa, kilpailusta jaettavat mestaripisteet eivät korotu. Mikäli kilpailussa pelataan enemmän kuin 48 jakoa, jaetaan kilpailusta mestaripisteitä kertoimella peluutettujen jakojen lukumäärä / 48. Yksipäiväisestä kilpailusta ei saa ilman Suomen Bridgeliiton Kilpailutoimikunnan erillistä päätöstä jakaa enempää kuin puolitoistakertaiset mestaripisteet. MP-jako (5)
3 Kello 17 tai sen jälkeen alkavissa kilpailuissa riittää 30 jaon pelaaminen. Mikäli jakoja pelattu jakomäärä on vähemmän, käytetään kerrointa mestaripistetaulukon mestaripisteet. 30 Jakomäärän ylittäessä 48 jakoa toimitaan kuten edellä. Warm Up- ja istuntokilpailuissa on pelattava vähintään 16 jakoa (ilman lepovuoroja). Jaettavat mestaripisteet suhteutetaan 30 jakoon kuten edellä. Istuntokilpailun mestaripisteet jaetaan sekä istuntojen että kokonaiskilpailun tulosten perusteella. Tällöin käytetään kerrointa 0,6. Lisäksi istuntokilpailun kokonaisjakomäärä suhteutetaan normaalikilpailun jakoon. Katso tarvittaessa SBL:n kilpailumääräyksistä tarkemmat ohjeet. 1.6 Monipäiväiset kilpailut Monipäiväisessä kilpailussa pitää pelata riittävä määrä jakoja päivässä. Kaksipäiväisessä tapahtumassa jakoja tulee olla vähintään 70. Kolme tai useamman päivän kilpailussa päivittäisen jakomäärän tulee olla yli 35. Aloitus- tai päätöspäivän pienempi jakomäärä on sallittu, jos kokonaisjakomäärä on riittävä. Kaksipäiväisestä kilpailusta MP:tä skaalataan kertoimella 1,5 ja kolmepäiväinen kilpailu skaalataan kertoimella 1,8. Neljä tai useampipäiväisen kilpailun skaalauskerroin kasvaa 0,2/päivä. 2 Ulkomaiset kilpailut 2.1 Tavalliset kilpailut Ulkomaisista kilpailuista mestaripisteet jaetaan suomalaisen taulukon mukaan 2. Myös lyhyiden kilpailujen ja monipäiväisten kilpailujen MP-jako on vastaava kuin suomalaisten. Kerhokilpailuista ja vastaavista ei jaeta mestari- eikä voittopisteitä. Tarvittaessa pelaajalla on velvollisuus osoittaa kilpailun olleen aito suomalaista MP-kilpailua vastaava tapahtuma. Ulkomaisten kilpailuiden mestaripisteet laskee MP-rekisterin ylläpitäjä tai joku SBL:n toimihenkilö. 2.2 Massakilpailut Ulkomaisten erittäin suurten massakilpailujen voitosta ja muistakin kärkisijoista myönnettävien mestaripisteiden määrää hidastetaan. Tämä tapahtuu siten, että taulukkoa käytetään normaalisti 96 parin kilpailuun asti. Tällaisesta kilpailusta voittaja saa alle 6 MP. Suuremmista kilpailuista saa voittaja saa MP:t logaritmifunktioon pohjautuen tasapisteisenä. Toisin sanoen voittaja saa parin kilpailusta 6 MP, parin kilpailusta 7 MP, parin kilpailusta 8 MP ja niin edelleen. Toisesta sijasta MP:tä saa taulukon mukaisesti kuitenkin 2 MP vähemmän kuin voittaja saa. Jos toinen sija saa 5 tai enemmän mestaripistettä, kolmannelle ja seuraaville 2. Mutta katso alla Massakilpailut MP-jako (5)
4 sijoille vähennetään aina 1 MP kerrallaan, kunnes jaettava pistemäärä on 4 MP. Tästä eteenpäin vähennetään 0,5 MP kerrallaan, kunnes jaettava pistemäärä on 1,5 MP. Loput sijat saavat tasavälisen (pyöristys) pistevähennyksen kunnes viimeinen mestaripisteitä saava saa 0,1 MP. 2.3 Maaottelut Yksittäisen maaottelun, arvokilpailun Round Robinin ottelun tai muun vastaavan voitosta annetaan pelaajille MP:tä ottelun jakomäärän mukaan. 20 jaon ottelun voitosta saa 0,5 MP. Muiden jakomäärien MP:t saadaan skaalaamalla ne 20 jakoon eli MP = pjm Tasatuloksesta (15 15 tai 10 10) ja pudotuspelien jatkoaikatappiosta saa puolet voitetun ottelun pisteistä. Nämä pisteet annetaan kaikille joukkueen pelaajille riippumatta siitä pelasivatko he kyseisessä ottelussa. 2.4 Joukkueiden kutsu- ja arvokilpailut Joukkueiden kutsu- ja arvokilpailuilla tarkoitamme Rottneros Cupin ja White House Juniors -tyyppisiä kutsukilpailuja, joihin osallistuva joukkue on SBL:n toimesta valittu tai karsittu. Tällainen joukkue voidaan rinnastaa maajoukkueeseen ja palkita otteluvoitoista kuten maajoukkuetta. Lisäksi palkintosijalle sijoittumisesta annetaan 1. sija 5 MP, 2. sija 3 MP ja 3. sija 1 MP. 2.5 Kansainväliset mestaruuskilpailut Kansainvälisiä mestaruuskilpailuja ovat Pohjoismaiden mestaruuskilpailu, Euroopan mestaruuskilpailu, Euroopan avoimet mestaruuskilpailut, Maailmanmestaruuskilpailu, Transnational mestaruuskilpailu, Rosenblum Cup, Bermuda Bowl, Venice Cup ja World Bridge Games. Lisäksi tähän sarjaan kuuluvat kaikki kansainvälisten liittojen järjestämät vastaavan tyyppiset mestaruuskilpailut. Kaikissa näissä tapahtumissa otteluvoitosta pelaajat saavat maaottelupisteet. MM-kilpailun, Rosenblum Cupin, WBF Transnationalien, Bermuda Bowlin ja Venice Cupin otteluvoitosta saa kaksinkertaiset maaottelupisteet. Mestaruuskilpailuissa sijoittuminen palkinto- tai pistesijalle on huomattava saavutus. Tästä on syytä palkita pelaajat arvonsa mukaan. Pohjoismaiden mestaruuskilpailusta mitalisijoista palkitaan 10 MP, 7 MP ja 4 MP. Avoimissa Euroopan mestaruuskilpailuissa jaettavat EMP-pisteet skaalataan kotimaisiksi mestaripisteiksi kerrointa 1,2 käyttäen. Muista mestaruuskilpailuista mestaripisteitä saa puolet WBF:n myöntämistä mestaripisteistä. Tämä tarkoittaa EM-kullasta 75 MP ja World Bridge Games voitosta 500 MP. Tarkempi WBF:n mestaripisteiden jako on nähtävissä osoitteessa (linkki vuodelta 2013). MP-jako (5)
5 Palkinto tai pistesijalle sijoittuvan joukkueen NPC ja coach ovat oikeutettuja sijoituksen tuomiin pisteisiin. Näiden pitää olla toki aidosti tehtävässään eikä pelkästään nimetty siksi, että saa ilmaisen bankettilipun. Liite Tämän ohjeistuksen liitteeksi kuuluu MS R Excel tiedosto MP2016.xls. MP-jako (5)
Mestaripisteiden jakaminen
Mestaripisteiden jakaminen LIITE 4 Tähän ohjeistukseen on koottu Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry:n (SBL) alaisten kilpailujen mestaripistejakelu (MP-jako) ja mestaripistejakelu ulkomaisissa
Hangon Bridgeviikko 2010
kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010
Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry Kilpailumääräykset
Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry Kilpailumääräykset Määräysten korjattu ja SBL:n syyskokouksen 30.11.2014 hyväksymä versio astuu voimaan 1.1.2015, korvaten samalla edeltäneen version. SUOMEN
Hangon Bridgeviikko
Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin
RALLY GRAND SLAM. Vuoden 2015 kilpailukalenteri uudistuu. SBL:n kilpailusarjat vuonna 2015
RALLY Vuoden 2015 kilpailukalenteri uudistuu Vuoden 2015 kilpailukalenteri rakennetaan kokonaan uudelle pohjalle. Kalenteri rakennetaan tasapainoisemmaksi ja kilpailut sijoitetaan siihen mahdollisimman
SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ
SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ 1. Yleiset määräykset SBL järjestää seuraavat SM-kilpailut 1. Avoin joukkuekilpailu 2. Avoin parikilpailu 3. Swiss-parikilpailu 4. Mixed-parikilpailu 5. Mixed-joukkuekilpailu
Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry MP-kilpailukategoriat ja kilpailumaksut
Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry MP-kilpailukategoriat ja kilpailumaksut SBL:n syyskokouksen 22.11.2015 hyväksymät muutokset astuvat voimaan 1.1.2016. Suomen Bridgeliitto MP-kilpailukategoriat
SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ
SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ Yleiset määräykset SBL järjestää seuraavat SM-kilpailut 1. Joukkuekilpailu 2. Parikilpailu 3. Swiss-IMP avoin parikilpailu 4. Naisten parikilpailu 5. Mixed-parikilpailu
Hangon Bridgeviikko
Hangon Bridgeviikko 19. 28.7.2019 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on pienin muutoksin sama kuin vuonna 2018. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka
Hangon Bridgeviikko
Hangon Bridgeviikko 20. 29.7.2018 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on pienin muutoksin sama kuin vuonna 2017. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava
KUTSU. Cetuksella on ilo kutsua kaikki Suomen taitouimarit. IKÄKAUSIMESTARUUS JA CETUS CUP -kilpailuihin 7. 8.5.2016
KUTSU Cetuksella on ilo kutsua kaikki Suomen taitouimarit IKÄKAUSIMESTARUUS JA CETUS CUP -kilpailuihin 7. 8.5.2016 Järjestävä seura Cetus Espoo Ry Paikka Tapiolan uimahalli Kirkkopolku 3, 02100 Espoo Allas
SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO MIESTEN RANKINGJÄRJESTELMÄN PERUSTEET
SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO MIESTEN RANKINGJÄRJESTELMÄN PERUSTEET VERSIO 1.6 Sisällysluettelo 1 Dokumentin tiedot...2 1.1 Dokumentin historia...2 2 Yleistä...3 3 Pelaajan pistearvo...3 4 Kilpailuista saatavat
Suomen Bridgeliiton hallitus 6/2017. SUOMEN BRIDGELIITON JÄSENKERHOJEN VÄLISEN JOUKKUEKILPAILUSARJAN SÄÄNNÖT
Suomen Bridgeliiton hallitus 6/2017. SUOMEN BRIDGELIITON JÄSENKERHOJEN VÄLISEN JOUKKUEKILPAILUSARJAN SÄÄNNÖT JOHDANTO Suomen Bridgeliitto (jatkossa SBL) on järjestänyt jäsenkerhojen välisen joukkuekilpailusarjan
Curlingin miesten SM-sarjan säännöt kaudella 2012-2013
Curlingin miesten SM-sarjan säännöt kaudella 2012-2013 Pelijärjestelmä Sarja pelataan siten, että mestaruussarjassa pelaa kahdeksan (8) joukkuetta, I-diviosioonassa kahdeksan (8) joukkuetta ja loput kymmenen
RANKING KIERTUE
RANKING KIERTUE 2016 2017 Kiertueelle otetaan vähintään 90 keilaajaa järjestyksessä seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015 2016 kiertuefinaaliin selvinnyttä keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien
LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT
LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT JOHDANTO Lounaisliiga on joukkuekilpailusarja, jonka järjestämisoikeudet ovat Lounais-Suomen piirillä. Lounais-liigan säännöt ovat kolmiosaiset. Ne koostuvat Hallintosäännöstä, Kilpailusäännöistä
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2017 2018 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2017-2018. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten
YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT
YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä
LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA
LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2019 2020 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2019-2020. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa.
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2018 2019 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2018-2019. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten
HelTri Cup- harjoituskilpailusarja 2016
SÄÄNNÖT Sivu 1 / 5 HelTri Cup- harjoituskilpailusarja 2016 SÄÄNNÖT Sivu 2 / 5 Sisällys HelTri Cup- harjoituskilpailusarja 2016... 1 HelTri Cup:in säännöt... 3 Kilpaileminen... 3 Kilpailusarjat... 3 Ilmoittautuminen...
2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 6/2017 Aika: 15.12.2017 klo 16:30 Paikka: Bridge Areena, Helsinki Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Kaj G Backas
SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND RY
UOM BRIDGLIITTO FILAD BRIDGFÖRBUD RY n peliohje Kuuden joukkueen lohkot, toinen pelipäivä Lohkoissa pelataan yksinkertainen sarja siihen toimitetuilla pöytäkorteilla. nsimmäisenä pelipäivänä pelataan kaksi
KILPAILUSUUNNITELMA 2016 2017 30.8.2016
KILPAILUSUUNNITELMA 2016 2017 30.8.2016 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kaksinkertainen runkosarja, jonka jälkeen kaksinkertainen
Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014
Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun
SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND RY
UOM BRIDGLIITTO FILAD BRIDGFÖRBUD RY Bridge liiga, I-divisioona peliohje, kaikki joukkueet I-divisioonassa pelataan loput kolme ottelua siihen toimitetuilla pöytäkorteilla. Ottelut pelataan tavallisena
SM-kilpailut ja SuomiCUP
SM-kilpailut ja SuomiCUP SISÄLTÖ 1. Kilpailut 1.1 SM-kilpailut 1.2 SuomiCup 1.3 Kilpailumuodot 2. Tulokset 2.1 Pistelasku SuomiCupissa 2.2 Kilpailukohtaiset pisteet 3. Vakuutus 4. Kilpailukausi 5. Anti-doping
Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen yleissääntö
Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen yleissääntö 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää kilpailut englannin- ja gordoninsettereille ja pointtereille parhaasta
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa
Matematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 10 1 Sarjakehitelmiä Palautetaan mieliin, että potenssisarja on sarja joka on muotoa a n (x x 0 ) n = a 0 + a 1 (x x 0 ) + a 2 (x x 0 ) 2 + a 3 (x x 0 ) 3 +. n=0 Kyseinen
LIITTOKOKOUSVAALIT 2016
1(5) VAALIOHJEET LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14 varsinaista jäsentä
48 Kokouksen avaaminen
SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2010 * 21.4.2010 Paikka Bridge Areena, Helsinki. Läsnä Jarmo Laakso* puheenjohtaja Hulda Ahonen* sihteeri, toiminnanjohtaja
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT)
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 4/2015 hyväksynyt säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt
RANKING KIERTUE
RANKING KIERTUE 2016-2017 Kiertueelle otetaan enintään 108 keilaajaa ja rjestyksessa seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015-2016 finaaliin selvinnytta keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien maajoukkueryhma
Suomen Bridgeliitto - Finlands Bridgeförbund ry.
Suomen Bridgeliitto - Finlands Bridgeförbund ry. Hyväksyntä: Versio Päiväys Hyväksyjä 1.0 27.11.2008 Suomen Bridgeliiton syyskokous 1 Sisällysluettelo Johdanto...3 Perusteet kurinpitotoimiin...4 Kurinpitorangaistukset...5
Matematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,
Uppopallon sarjakutsu 2013-2014
Uppopallon sarjakutsu 2013-2014 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallosarjat 2013-2014 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia ei
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2018 Viimeisin päivitys 29.8.2018 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2015 TITTELIT OVAT HAUSSA!
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2015 TITTELIT OVAT HAUSSA! Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä järjestämää
PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:
PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: * Palkinnot jaetaan vuosittain vuosikokouksessa * Kiertopalkinnot jaetaan jokaisessa lajissa vuoden parhaimmille koirille. Mikäli sama koirakko saa peräkkäin kolmena vuonna esim.
Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!
Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2018 Viimeisin päivitys14.11.2017 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille ja liiton tapahtumille. Niitä saatetaan
Sarjatiedote 2016 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.
1 Sarjatiedote 2016 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa
Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry. Kilpailumääräykset
Suomen Bridgeliitto Finlands Bridgeförbund ry. Kilpailumääräykset Sisältö 1. Esipuhe... 5 2. Kilpailumääräysten määritelmät... 5 2.1 Arvopisteet... 5 2.2 EBL... 5 2.3 Erittäin epätavallinen menetelmä (HUM)...
Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5.
Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma 4. Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5. Vuoden junioritapahtumat 6. Ilmoittautuminen valmennukseen 1. Vastuuhenkilöt
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt 15.10.2016. Säännöt astuvat voimaan 1.1.2017 alkaen. Kilpailuvuosi on se kalenterivuosi,
OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS MUNKSJÖ OYJ (Y-TUNNUS 2480661-5)
OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS MUNKSJÖ OYJ (Y-TUNNUS 2480661-5) Hyväksytty Munksjö Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 6.4.201613.5.2013 SISÄLTÖ 1 Nimitystoimikunnan tarkoitus...3
SM-joukkuekilpailu 2015 Semifinaali
SM-joukkuekilpailu 2015 Semifinaali AIKA 7. 8.3.2015 PAIKKA HELSINKI - Bridge Areena TAMPERE - Ruotsalainen Klubi PELINJOHTO Helsingissä: Kati Sandström puh.040-526 5611 Tampereella: Pasi Suominen puh.
Epäyhtälön molemmille puolille voidaan lisätä sama luku: kaikilla reaaliluvuilla a, b ja c on voimassa a < b a + c < b + c ja a b a + c b + c.
Epäyhtälö Kahden lausekkeen A ja B välisiä järjestysrelaatioita A < B, A B, A > B ja A B nimitetään epäyhtälöiksi. Esimerkiksi 2 < 6, 9 10, 5 > a + + 2 ja ( + 1) 2 2 + 2 ovat epäyhtälöitä. Epäyhtälössä
JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014
JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen
Lisää segmenttipuusta
Luku 24 Lisää segmenttipuusta Segmenttipuu on monipuolinen tietorakenne, joka mahdollistaa monenlaisten kyselyiden toteuttamisen tehokkaasti. Tähän mennessä olemme käyttäneet kuitenkin segmenttipuuta melko
2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
SUOMEN BRIDGELIITTO FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUS 6/2018 Aika: 19.8.2018 Paikka: Hotelli Korpilampi, Espoo Läsnä: Pasi Kuokkanen puheenjohtaja Hulda Ahonen sihteeri Taru Reinikainen Jussi
Vuoden Koirat 2015 kilpailu
Vuoden Koirat 2015 kilpailu Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas ja Agilitykoira
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.
Kuntosaliharjoittelun kesto tunteina Kokonaishyöty Rajahyöty 0 0 5 1 5 10 2 15 8 3 23 6 4 29 4 5 33 -
Harjoitukset 1 Taloustieteen perusteet Ratkaisuehdotukset Kesäyliopisto 2014 1. Oheisessa taulukossa on esitettynä kuluttajan saama hyöty kuntosaliharjoittelun kestosta riippuen. a) Laske taulukon tyhjään
Vuoden cairn -voimassa asti
Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta
Matematiikan tukikurssi 3.4.
Matematiikan tukikurssi 3.4. Neliömuodot, Hessen matriisi, deiniittisyys, konveksisuus siinä tämän dokumentin aiheet. Neliömuodot ovat unktioita, jotka ovat muotoa T ( x) = x Ax, missä x = (x 1,, x n )
EM 2017 projekti Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen
Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen 2014-2018 Alustus Suomen Bridgeliiton junioritoimikunta on tehnyt jo vuosia töitä koululais- ja junioripelaajiemme
Peliohje 20.4.2011 1(6)
1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.
Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta
Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Verohallinto sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Julkisten ja hyvinvointialojen
KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET (2014-2015)
1 KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET (2014-2015) Joukkueet ovat velvollisia pitämään käyttäytymisrangaistusten kertymää eli ns. kymppitiliä. Mitä sillä tarkoitetaan ja miten sitä seurataan
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja
Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.
TERVETULO! 33. -turnaus 4. - 16.4.2016 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 34 joukkuetta 6 eri sarjassa. KIINTIÖ 6 joukkuetta
SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa , ja
SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa 2.10.2008, 15.12.2012 ja 20.11.2015. 1 Suomen Urheiluliiton ansiomerkki, levyke, mitali ja standaari kotimaisille ja
Suomen Bridgeliiton hallitukselle
Suomen Bridgeliiton hallitukselle Esitän nykyisen nettisivustoprojektin keskeyttämistä ja uuden aloittamista tässä jäljempänä esitettävin perustein ja oheisella menetelmällä. Kuopiossa 4.2.2010 Markku
Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi 2014-2015 Eero Salkala 30.11.2014
Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kuusi osakilpailua Esport Centerissä klo 10-15: 13.09.2014, 04.10.2014, 29.11.2014, 31.01.2015, 14.03.2015 ja 25.04.2015.
Ratkaisuehdotukset Kesäyliopisto 2014. 1. Kuvassa on esitetty erään ravintolan lounasbuffetin kysyntäfunktio.
Harjoitukset 2 Taloustieteen perusteet Ratkaisuehdotukset Kesäyliopisto 2014 1. Kuvassa on esitetty erään ravintolan lounasbuffetin kysyntäfunktio. a) Mikä on kysynnän hintajousto 12 :n ja 6 :n välillä?
Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta. Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta.
Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Ensimmäisen GILENYA-annoksen jälkeen lääkärisi pyytää sinua jäämään vastaanotolle vähintään kuuden tunnin ajaksi, jotta tarvittaviin
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 7/2013 hyväksynyt vuoden kääpiöpinseri kilpailun säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt
VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus
VES 340751 1(3) Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 2 päivänä kesäkuuta 2009 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten
Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan!
Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Palmuliiga starttaa helmi-maaliskuun vaihteessa, ja pelit etenevät oheisen otteluohjelman mukaan! Joukkueet on jaettu alkukilpailussa kahteen kuuden joukkueen lohkoon.
CHAMPIONS CUP 14.11.2015
CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme
Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.
TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä
Sarjatiedote 2019 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.
1 Sarjatiedote 2019 Pelimuotona on trippeli. Trippelijoukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa
Aika: 3.5.2013 klo 16.30-19.00. Paikka: Helsinki Arena Center Myllypuro, Alakiventie 2
Kausipalaveri PÖYTÄKIRJA Aika: 3.5.2013 klo 16.30-19.00 Paikka: Helsinki Arena Center Myllypuro, Alakiventie 2 Osallistujat: Sanna Kalmari, lajijaoston edustaja+ maajoukkue Pyry Niemelä, lajijaoston edustaja
SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ
SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2020-2022 Hyväksytty liittokokouksessa 2018 NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2020-2022 1. YLEISTÄ... 3 2. SARJAPORTAISET JÄRJESTELYT... 4 2.1. VAAHTERALIIGA... 4 3.2. NAISTEN
mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.
Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden
Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi Eero Salkala
Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kuusi osakilpailua Esport Centerissä klo 10-15: 14.09.2013, 12.10.2013, 30.11.2013, 01.02.2014, 22.03.2014 ja 26.04.2014
SM-joukkuekilpailu 2016 Semifinaali
AIKA 19. 20.11.2016 PAIKKA HELSINKI - Bridge Areena TAMPERE - Svenska Klubben PELINJOHTO HELSINKI - Anni Mäkelä puh. 050-574 1678 TAMPERE - Sami Mäki puh. 050-506 1642 Bridge Areenan joukkueet ottelunumeroineen:
Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2
Rankiohje Vuonna 2016 laskettavat rankilistat Hiihtosuunnistuksen ranki 1 kilpailut ajalta: 1.12.2015 31.3.2016 julkaisu: IRMAssa viimeistään 12.4.2016 kilpailupistemääriä laskettaessa käytetään perustana
1.1 Sarjakilpailu on Suomen Sulkapalloliiton (SSuL) sanktioima jäsenseurojen joukkueiden välinen kilpailu.
SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT (SM ja I div) SSuL:n hallituksen hyväksymät 17.8.2016 1. Yleistä 1.1 Sarjakilpailu on Suomen Sulkapalloliiton (SSuL) sanktioima jäsenseurojen joukkueiden välinen kilpailu. 1.2 Sarjakilpailu
Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014
Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun
Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66
Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 1 Sisältö Tutkimuksen tausta ja toteutus 3 Vastaajien taustatiedot
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon
OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS
26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen
Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta
Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin
Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden näyttelykerry ja vuoden näyttelyvehnä -kilpailut... 2 Vuoden näyttelykerry- ja näyttelyvehnäveteraani -kilpailu... Vuoden näyttelykerry-
CHAMPIONS CUP
CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue
Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015
Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,
Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.
1 Sarjatiedote 2012 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt. versio 2.1 voimassa lähtien
Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt versio 2.1 voimassa 08.10.2016 lähtien Aluksi Junioreiden SM-sarja noudattaa junioreille sovellettuna Suomen Liitokiekkoliiton yleisiä ultimaten kilpailusääntöjä.
varapuheenjohtaja, saapui klo: 18.17 42 aikana Raija Tuomi lisäsi kilpailutoimikunnan asioihin käsiteltäväksi kurinpitotapauksen.
SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND ry HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2008 * 24.4.2008 Paikka Bridge Areena, Perttulantie 6, Helsinki Läsnä Olli A. Manni* Fred Sundwall* Hulda Ahonen* Kaj G Backas*
Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.
1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille
Taloustieteen perusteet 31A00110 2016 Mallivastaukset 3, viikko 4
Taloustieteen perusteet 31A00110 2016 Mallivastaukset 3, viikko 4 1. Tarkastellaan pulloja valmistavaa yritystä, jonka päiväkohtainen tuotantofunktio on esitetty alla olevassa taulukossa. L on työntekijöiden
Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi
Sarjasäännöt F-Rallisarja 2016 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)