Työsuojelupäälliköiden ja -asiantuntijoiden pätevöitymistutkinto, syksy 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työsuojelupäälliköiden ja -asiantuntijoiden pätevöitymistutkinto, syksy 2016"

Transkriptio

1 1 Työsuojelupäälliköiden ja -asiantuntijoiden pätevöitymistutkinto, syksy 2016 Työsuojelupäälliköiden ja asiantuntijoiden pätevöitymiskoulutus on tarkoitettu työsuojelupäällikön tai asiantuntijan tehtävissä toimiville. Koulutuksen tavoitteena on perehtyä työsuojelun eurooppalaisiin ja kansallisiin määräyksiin, turvallisuusjohtamisen ja riskienarvioinnin menetelmiin, työsuojeluun liittyvään tutkimukseen sekä turvallisuuskoulutukseen ja viestintään. Koulutuksen hyväksytystä suorituksesta saa pätevöitymistodistuksen, joka on osoitus alaan perehtyneisyydestä. Pätevöitymiskoulutuksella on EU-vertailtavuus. Jokaiseen tasoon vaaditaan kuuden päivän pätevöitymiskurssi, työssäoppimistehtävät sekä projektityö. Pätevöitymiskoulutuksen kesto: 2 pv + 2 pv + 2 pv + projektityö + tentti + 1 pv. Työpaikka nimeää työpaikkaohjaajan, jonka tehtävänä on ohjata ja tukea työssäoppimisessa. Koulutus toteutetaan eri yrityksissä pääkaupunkiseudulla, jolloin tutustutaan myös yrityksiin ja niiden turvallisuuskäytäntöihin. Haku- ja lähtötasovaatimukset: 1 Taso C / vähäriskiset työpaikat (esimerkiksi toimistotyöpaikat) kolme vuotta työkokemusta työterveys- ja turvallisuustehtävissä teknikko, insinööri tai vastaava tutkinto turvallisuustutkinto (25 op), työsuojelupäällikön perustietokurssi (3 op) ja muita alan opintoja (22 op). 2 Taso B / keskiriskiset työpaikat (esimerkiksi palvelualat, elektroniikkateollisuus, sähkö- ja telealat) / B2 toimialakohtainen pätevyys insinööri AMK tai ylempi korkeakoulututkinto viisi vuotta työkokemusta työterveys- ja turvallisuustehtävissä ylempi turvallisuustutkinto tai vastaava oppimäärä (50 op), työsuojelupäällikkökurssi (6 op), johtamiseen liittyvää koulutusta ja muita alan opintoja (44 op). 3 Taso A / korkeariskiset työpaikat insinööri AMK tai ylempi korkeakoulututkinto viisi vuotta työkokemusta Master of Safety (90 op.) tai vastaava oppimäärä,

2 2 johtamiseen liittyvää ja muita alan opintoja 30 op. Työkokemus, 2 vuotta, vaaditaan työturvallisuuskoulutuksen jälkeen (EuroOSHM).. Pätevöitymiskoulutuksen sisältö: eurooppalaiset ja kansalliset työsuojelumääräykset (7 h) työturvallisuusjohtaminen (7 h) työssäoppiminen: toimiva työsuojeluorganisaatio (30 h) toimiva työsuojeluorganisaatio (2 h) työsuojeluriskien arviointi, mittarit ja hallinta (5 h) fyysiset ja henkiset kuormitukset (7h) työssä oppiminen: mittaaminen osana työturvallisuusjohtamista (30 h) työsuojeluun liittyvä tutkimus (3 h) turvallisuuskoulutus, tiedotus ja viestintä (4 h) inhimillinen turvallisuustekijä (3 h) inhimillisen turvallisuustekijän johtaminen (4 h) tentti (2) projektityön tekeminen (40 h) sekä projektityö ja sen esittely (6 h) Yhteensä 150 h/6 op. Pätevöitymisen (ASM = Authorized Safety Manager)) myöntää Työsuojelupäälliköt ry:n tutkintotoimikunta. Aikataulu ja ilmoittautuminen: Syksy 2016 Kurssipaikka Pääkaupunkiseutu, eri yrityksissä ja Hotelli Arthur Skanska Oy, Nauvontie 18, Helsinki Arctech Helsinki Shipyard Oy, Laivakatu 1, Helsinki Associates Oy, Ruosilankuja 3 E, Helsinki ABB, Strömbergintie 1, Helsinkl 3T Ratkaisut Oy, Kumitehtaankatu 5, Kerava Hotelli Arthur, Vuorikatu 19,00100 Helsinki Kurssijaksoissa on isäntäorganisaayion puheenvuorot. Koulutukseen otetaan 10 opiskelijaa. Ilmoittautumiset mennessä kotisivujen, kautta (ilmoittautuminen), koulutustunnus 1608PÄTE. AHOT lomake löytyy kotisivuilta, Hinta Kurssihinta on euroa (+alv 24 %). Pätevöitymisen (ASM = Authorized Safety Manager)) myöntää Työsuojelupäälliköt ry:n tutkintotoimikunta. Pätevöitymistutkintomaksu on 390,00 (alv 0%) euroa. Ylläpitomaksu (viiden vuoden jälkeen) on 100,00 euroa/ 5 vuotta (alv 0%). Osoitettava saaneen koulutusta 2 pv/v, 10 pv/5 vuotta. Kurssin suorittanut voi hakea EurOSHM-sertifikaattia (A-B)

3 Lisätietoja: Jukka Tamminen, toiminnanjohtaja, yli-ins., DI, EurOSHM, Työsuojelupäälliköt ry p , Anne Mäkelä, järjestösihteeri, Työsuojelupäälliköt ry, p , 3

4 TYÖSUOJELUPÄÄLLIKÖIDEN JA ASIANTUNTIJOIDEN PÄTEVÖITYMISKOULUTUS Koulutuspaikka Pääkaupunkiseutu Aika Opintokokonaisuus Tuntia Luennoitsijat 1.jakso klo Skanska EUROOPPALAISET JA KANSALLISET TYÖSUOJELUMÄÄRÄYKSET 7 Tkl, EurOSHM Antti Leino 1.jakso klo Arctech Hki 2.jakso klo jakso klo jakso klo ABB TYÖTURVALLISUUSJOHTAMINEN 7 DI Petri Moisio yli-ins., DI, EurOSHM Jukka Tamminen TYÖSSÄOPPIMINEN: 30 Oma työpaikkaohjaaja TOIMIVA TYÖSUOJELUORGANISAATIO TOIMIVA TYÖSUOJELUORGANISAATIO 2 Jukka Tamminen TYÖSUOJELURISKIEN ARVIOINTI, MITTARIT JA RISKIENHALLINTA FYYSISETJA HENKISET KUORMITTUMISET TYÖSSÄOPPIMINEN: MITTAAMINEN OSANA TYÖTURVALLISUUDEN JOHTAMISTA 4 5 FK, EurOSHM Tiina Lius 7 FT Katri Mannermaa 30 Oma työpaikkaohjaaja klo klo klo T Ratkaisut klo T Ratkaisut 4.jakso klo Arthur TYÖSUOJELUUN LIITTYVÄ TUTKIMUS 3 Tiina Lius TURVALLISUUSKOULUTUS, TIEDOTUS JA VIESTINTÄ 4 Jukka Tamminen INHIMILLINEN TURVALLISUUSTEKIJÄ 3 FT Marita Hyttinen INHIMILLISEN TURVALLISUUSTEKIJÄN JOHTAMINEN 4 Marita Hyttinen PROJEKTITYÖ 40 Jukka Tamminen TENTTI 8 Jukka Tamminen PROJEKTITÖIDEN ESITTELYT

5 5 tunnit yhteensä 150 opintopisteet 6,0 AHOT Tutkinto Opintopisteet Tunnit Työ- Perustutkinto kokemus ASM-C v. teknikko ASM-B v. insinööri, ylempi kk, AMK-tutkinto ASM-A v. Insinööri, ylempi kk, maisteri Yhteinen pätevöitymiskurssi 6,0 op, 150 tuntia Lisätietoja: Jukka Tamminen, toimitusjohtaja, TSP-Safetymedia Oy p , jukka.tamminen@finnsafe.net Anne Mäkelä, järjestösihteeri, Työsuojelupäälliköt ry, p , toimisto@finnsafe.net

Turvallisuustutkinnot TUT & YTU Valmiuksia kokonaisturvallisuuden johtamiseen

Turvallisuustutkinnot TUT & YTU Valmiuksia kokonaisturvallisuuden johtamiseen TUT & YTU Valmiuksia kokonaisturvallisuuden johtamiseen 10/2016 Kohderyhmä: Turvallisuustutkinnon suorittaminen hyödyttää kaikkia joiden vastuualueeseen kuuluu erilaisia turvallisuusjohtamisen elementtejä,

Lisätiedot

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto!

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! 15 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta Insinööri (ylempi AMK) Kemiantekniikka Projektijohtaminen Tekniikka (sis. Marine Technology,

Lisätiedot

Rakennusterveysasiantuntija RTA

Rakennusterveysasiantuntija RTA Turun Ammattikorkeakoulu Rakennusterveysasiantuntija RTA 2019-2020 Ajankohta 12.04.2019-16.10.2020 Missä Koulutus järjestetään Turussa, vuoroin Turun AMK:n tiloissa (Sepänkatu 1) ja vuoroin Turun yliopistolla

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Nimi ja pvm Suomen korkeakoulujärjestelmä perustuu duaalimalliin Yliopistot Tohtori Lisensiaatti Ylemmät korkeakoulututkinnot Maisteri 120 op Ammattikorkeakoulut Ylemmät

Lisätiedot

Robottihitsauksen koulutus asiantuntija- ja operaattoritasoille 19.9.2007 8.2.2008, Turku

Robottihitsauksen koulutus asiantuntija- ja operaattoritasoille 19.9.2007 8.2.2008, Turku Robottihitsauksen koulutus asiantuntija- ja operaattoritasoille 19.9.2007 8.2.2008, Turku Tule suorittamaan kansainvälisesti hyväksytty robottihitsauksen koulutuskokonaisuus ja tutkinto. Tutkintoa voi

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen -koulutus

Kasvuun johtaminen -koulutus Kasvuun johtaminen -koulutus Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Kainuun alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia kasvumahdollisuuksia

Lisätiedot

KATI 15 -täydennyskoulutusohjelma. Infotilaisuus Nina Kykkänen

KATI 15 -täydennyskoulutusohjelma. Infotilaisuus Nina Kykkänen KATI 15 -täydennyskoulutusohjelma Infotilaisuus 7.5.2019 Nina Kykkänen LUT Täydennyskoulutus Johdon ja asiantuntijoiden ohjelmat Tailor - henkilökohtaiset kehittymissuunnitelmat Yrityskohtaiset koulutukset

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Satakunnan alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia

Lisätiedot

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8. 7.7.2015 1 AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.2015, AEL Helsinki AEL järjestää yhdessä Santé et Securité Oy:n kanssa 25. 26.8.2015 Helsingissä kahden päivän turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi 1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt

Lisätiedot

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille

Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille Turun Ammattikorkeakoulu Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille Ajankohta 01.04.-30.09.2019 Hinta Koulutus on maksuton Laajuus 30 op Yhteystiedot Tiina Hirard Lehtori Puhelin: +358

Lisätiedot

ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO)

ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO) ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO), HELSINKI 1. jakso Tiistai 27.8.2013 08.30-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.10 Avaus, ohjelman esittely Koulutusjohtaja, DI, KM, emba Pertti Huhtanen

Lisätiedot

Ensihoidon kenttäjohtaja

Ensihoidon kenttäjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYSYHTYMÄ Työpaikkailmoituksia, dokumentti sisältää kahdeksan sivua. Työpaikkailmoitus kopioitu sivulta: http://www.kuntarekry.fi/avoimettyopaikat/sivut/jobs.aspx?jobid=phsotey-07-26-

Lisätiedot

LAMK Avoin ammattikorkeakoulu

LAMK Avoin ammattikorkeakoulu LAMK Avoin ammattikorkeakoulu Polkuopiskelijoiden info 7.9.2015 FellmanniCampus www.lamk.fi/avoin-amk Avoin AMK -opinnot Avoin AMK-opetus on Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien mukaista, kaikille

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä Teknologiayritykset työllistävät

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.

Lisätiedot

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info 15.6.2016 http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/aineenopettajan/uudet_opiskelijat.html INFO 15.6.2016 Opettajan pedagogisten opintojen opiskelijavalinta

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu AMK-OPINNOT Käytännönläheinen korkeakouluvaihtoehto, joka vastaa työelämän tarpeita Opiskelija saa sekä teoreettiset tiedot että käytännön ammattitaidon valitsemaltaan alalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen Etelä-Savon sairaanhoitopiirin henkilöstön kelpoisuusrekisteri 1.1.2016 alkaen Kelpoisuutena virkoihin ja työsopimussuhteisiin tehtäviin vaaditaan: 1. sairaanhoitopiirin johtajalta ylempi korkeakoulututkinto

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA P8315SJ Yhteisöpedagogi ylempi Opiskelijan nimi: OPINTOJEN ETENEMINEN OPINTOJAKSOITTAIN YDINOSAAMISEN OPINTOJAKSOT, 30 op Nuorisokasvatuksen muuttuvat toimintaympäristöt

Lisätiedot

12.6.2014 AHOTOINTI TERVEYSPALVELUT-TUTKINTOKOKONAISUUDEN YAMK-TUTKINNOISSA

12.6.2014 AHOTOINTI TERVEYSPALVELUT-TUTKINTOKOKONAISUUDEN YAMK-TUTKINNOISSA [ASIAKIRJAN NIMI] [nro] 1(5) [Nimen täydenne] AHOTOINTI TERVEYSPALVELUT-TUTKINTOKOKONAISUUDEN YAMK-TUTKINNOISSA AHOT tarkoittaa aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Tutkintoon johtavan

Lisätiedot

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:

Lisätiedot

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2019-2020 PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos Tutkimusalueet Suositellaan opinnäytetutkielman sijoittumista kasvatustieteiden tutkimuksen vahvuusalueille

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015

Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015 Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015 Ympäristöministeriö antaa rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta seuraavat ohjeet. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi.

Lisätiedot

Tradenomit työmarkkinoilla

Tradenomit työmarkkinoilla Tradenomit työmarkkinoilla Uudistu ja uudista 2011 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Minkälaista osaamista tarvitaan? Yleinen osaaminen korostuu

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Palveluliiketoiminnan koulutusohjelma Opintojen laajuus on 90 opintopistettä, ja ohjeaika

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2015 2018 VÄLILLÄ VAKUUTUKSEN JA RISKIENHALLINNAN OPINTOSUUNTA

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2015 2018 VÄLILLÄ VAKUUTUKSEN JA RISKIENHALLINNAN OPINTOSUUNTA SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 2015 2018 VÄLILLÄ VAKUUTUKSEN JA RISKIENHALLINNAN OPINTOSUUNTA Siirtymäsäännökset on pääasiassa tarkoitettu vuonna 2012 2014 aloittaneille opiskelijoille. Tätä

Lisätiedot

5.3.2012 TURVALLISUUSTUTKINTOJEN KURSSIT JA SEMINAARIT

5.3.2012 TURVALLISUUSTUTKINTOJEN KURSSIT JA SEMINAARIT 5.3.2012 TURVALLISUUSTUTKINTOJEN KURSSIT JA SEMINAARIT Pääsääntöisesti hyväksytään kaikki vähintään 2 päivän kurssit ja seminaarit. Kurssiin liittyvät itseopiskelujaksot voivat olla pisteinä korkeintaan

Lisätiedot

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012 Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa

Lisätiedot

Rakennuksen kuntoarvioijan koulutus (KUNA) 442070 15.10.-29.11.2012 Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Helsinki

Rakennuksen kuntoarvioijan koulutus (KUNA) 442070 15.10.-29.11.2012 Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Helsinki Sivu 1/5 Maanantai 15.10.2012 08.45-09.00 Koulutuksen avaus, tavoitteet ja pätevyydentoteamisjärjestelmän esittely 09.00-10.00 Kuntoarvion tekeminen Yleinen toimintamalli, KH-kortti Peruskuntoarvio, käsitteet

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015

Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015 Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015 Ympäristöministeriö antaa rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta seuraavat ohjeet. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi.

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO, JET20 KENELLE Kokeneille, tulosvastuullisille ja/tai kehittämisvastuussa oleville päälliköille

Lisätiedot

CS20A0550 Turvallisuusjohtaminen/ juhani.kuronen@lut.fi / Luentokalvot 2013 1

CS20A0550 Turvallisuusjohtaminen/ juhani.kuronen@lut.fi / Luentokalvot 2013 1 Turvallisuusjohtaminen 25.2.2013 Juhani Kuronen, juhani.kuronen@lut.fi puh. 040 71 82 536 huone 4450, vastaanottoaika keskiviikkoisin klo 14-1515 CS20A0550 Turvallisuusjohtaminen/ juhani.kuronen@lut.fi

Lisätiedot

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi Hankkeen tiedot Projektin nimi: Keskipohjalainen koulutusväylä Kohdealue: Kokkolan ja Kaustisen seudut Päättymisaika: 6/2014 Toteuttaja: Centria ammattikorkeakoulu Osatoteuttajat: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

Lisätiedot

Teräsrakenteiden suunnittelu ja mitoitus standardin SFS-EN 1993 ja kansallisten liitteiden mukaan, 2015-2016.

Teräsrakenteiden suunnittelu ja mitoitus standardin SFS-EN 1993 ja kansallisten liitteiden mukaan, 2015-2016. Teräsrakenteiden suunnittelu ja mitoitus standardin SFS-EN 1993 ja kansallisten liitteiden mukaan, 2015-2016. Kurssi toimii osana teräsrakennesuunnittelijoiden pätevöittämiseen tähtäävää koulutusta. Kurssi

Lisätiedot

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus 11.5.2017 Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy AJANKOHTAISTA PÄTEVYYKSISTÄ UUDET PÄTEVYYDET, PÄTEVYYDEN UUSIMINEN

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2011. 518/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2011. 518/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2011 518/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus sähköalan töistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018)

Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) LAUSUNTO Eduskunta Sivistysvaliokunta Päiväys Asia Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kelpoisuuden osoittava koulutus terveystieteiden maisteri, pääaine terveyshallinto, 2004

Kelpoisuuden osoittava koulutus terveystieteiden maisteri, pääaine terveyshallinto, 2004 Kaupunginhallitus 22.4.2013 liite nro 5 (1/5) YHTEENVETO PALVELUJOHTAJAN VIRAN HAKIJOISTA Airola, Jouni Syntymävuosi 1975 Kelpoisuuden osoittava koulutus terveystieteiden maisteri, pääaine terveyskasvatus,

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-koulutuksen toteutuksen arviointi Hannele Laaksonen

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-koulutuksen toteutuksen arviointi Hannele Laaksonen Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-koulutuksen toteutuksen arviointi Hannele Laaksonen TIIVISTELMÄ Sosiaali- ja terveysalan johtamisen YAMK-koulutus alkoi Tampereen ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

Työpaikkaopinnot katsastuskoulutuksen tukena

Työpaikkaopinnot katsastuskoulutuksen tukena Työpaikkaopinnot katsastuskoulutuksen tukena Rami Wahlsten Päätoiminen tuntiopettaja auto- ja kuljetustekniikka rami.wahlsten@turkuamk.fi 1 Katsastajan koulutus ennen 2 Perusvaatimukset katsastajaksi vähintään

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN Harri Koskenranta yliopettaja 1 Esityksen sisältö Laureasta Turvallisuusalan korkeakoulututkinnot Laureassa Turvan koulutuksen kehittäminen T&K&I 2 Laureasta

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Automaatioteknologian koulutusohjelma Opintojen ohjeaika on 2 lukuvuotta ja opinto-oikeusaika

Lisätiedot

WEBOODIN PIKAOHJE 29.4.2016

WEBOODIN PIKAOHJE 29.4.2016 WEBOODIN PIKAOHJE 29.4.2016 WebOodissa opiskelija voi tarkastaa omat henkilötietonsa, muuttaa tai lisätä yhteystietojaan, ilmoittautua opetukseen ja tentteihin, ilmoittautua yliopistoon, selata omia opintojaan

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN ja VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN ja VÄLILLÄ SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN 2012 2015 ja 2005 2012 VÄLILLÄ Siirtymäsäännökset ovat pääasiassa tarkoitettu vuonna 2005 2011 aloittaneille opiskelijoille. Tätä aiemmin aloittaneita opiskelijoita kehotetaan

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Täydennyskoulutusohjelman esittely

Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma 70 op Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 ohjelman Lahdessa klo 15.45 alkaen Koulutuspäällikkö Tuuli Ikäheimonen Ohjelman sisältö KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma

Lisätiedot

11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015

11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015 11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015 TEM/1808/03.01.01/2015 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE SÄHKÖTURVALLISUUS- LAIKSI JA ASETUKSIKSI LAUSUNTO Sähköturvallisuuslainsäädännön uudistuksella on osataan

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet

Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Jukka Tamminen Yli-ins., DI TSP-Safetymedia Oy 1 Työsuojelun valvonnan vaikuttamisen kohteet TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖTURVALLISUUDEN HALLINTA Organisaatio

Lisätiedot

TARJOUSTEN ARVIOINTIPERUSTEET VANHAINKOTI KOTI- KUUSELAN SUUNNITTELUSTA ARK YRITYKSEN OMA ARVIOINTI

TARJOUSTEN ARVIOINTIPERUSTEET VANHAINKOTI KOTI- KUUSELAN SUUNNITTELUSTA ARK YRITYKSEN OMA ARVIOINTI LIITE 1 ARK YRITYKSEN OMA ARVIOINTI ARVIOINTIPERUSTEET, (suluissa painoarvo %), hinnat alv. 0% YRITYKSEN NIMI 2.1 VASTUULLINEN NIMETTY SUUNNITTELIJA, PÄÄSUUNNITTELIJA (25%) 2.1.1 suunnittelijan koulutus

Lisätiedot

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op)

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Alkuinfo 8.9.2015 1 OPINNOISTA Luokanopettaja perusopinnot (25 op) sisältää 6 opintojaksoa. Varhaiskasvatus perusopinnot (25 op): sisältää

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO BIOTALOUDEN KOULUTUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO BIOTALOUDEN KOULUTUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA BIOTALOUDEN KOULUTUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Biotalous paljon mahdollisuuksia Voi sisältää monenlaisia aloja Kemiaa, ympäristötiedettä, johtamista, IT-osaamista, kieliä jne sekä näiden yhdistelmiä Tarjonta

Lisätiedot

Kirsi Johansson, Metropolia AMK, YAMK Oikeudet muutoksiin pidätetään. YAMK, SYKSYLLÄ 2011 aloittavat ryhmät LÄHIPÄIVÄT:

Kirsi Johansson, Metropolia AMK, YAMK Oikeudet muutoksiin pidätetään. YAMK, SYKSYLLÄ 2011 aloittavat ryhmät LÄHIPÄIVÄT: YAMK, SYKSYLLÄ 2011 aloittavat ryhmät LÄHIPÄIVÄT: PVM KLO KEHITTÄMINEN JA JOHTAMINEN opetussisältö opetta ke 7.9 KUMPIKIN RYHMÄ SAMASSA TILASSA, TF1-02 KLIININEN ASIANTUNTIJA opetussisältö opetta 9-10

Lisätiedot

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä:

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä: METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan Yhteistyössä: Mhy-johto johtamishaasteiden äärellä Metsänhoitoyhdistykset elävät suurta muutoksen aikaa.

Lisätiedot

Ohjauksen ajankohtaisinfo Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut

Ohjauksen ajankohtaisinfo Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut 1 Ohjauksen ajankohtaisinfo 22.1.2016 Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut 2 Korkeakoulujen yhteishaku Yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2016 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin. 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu

Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin. 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu Puheenvuoron sisältö Ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstön kelpoisuusehdot

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

POLAMK POLIISIN KOULUTUKSEN, TUTKIMUKSEN JA KEHITTÄMISEN OSAAJA

POLAMK POLIISIN KOULUTUKSEN, TUTKIMUKSEN JA KEHITTÄMISEN OSAAJA POLAMK POLIISIN KOULUTUKSEN, TUTKIMUKSEN JA KEHITTÄMISEN OSAAJA SUOMEN AINOA POLIISIOPPILAITOS Kaikki uudet poliisit valmistuvat Poliisiammattikorkeakoulusta (Polamk) Tampereelta. Poliisin perus- ja jatkokoulutuksen

Lisätiedot

Ratkaisukeskeinen ja toiminnallinen työnohjaajakoulutus 60 op

Ratkaisukeskeinen ja toiminnallinen työnohjaajakoulutus 60 op Turun Ammattikorkeakoulu Ratkaisukeskeinen ja toiminnallinen työnohjaajakoulutus 60 op Ajankohta 22.05.2018-28.04.2020 Missä Turun AMK, Ruiskatu 8, Turku Hinta 4800 + alv 24% (yhteensä 5952 ). Koulutuksen

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2017 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi Rakennusalan työsuojelun peruskurssi 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso 23. 24.10.2012 Siikaranta-opisto opitaan yhdessä Rakennusalan työsuojelun peruskurssi, Siikaranta-opisto 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso

Lisätiedot

TEK Työttömyystutkimus 2013-2014

TEK Työttömyystutkimus 2013-2014 TEK Työttömyystutkimus 2013-2014 Perustuloksia Arttu Piri Mitä ja miksi? Tutkimuksen fokusalueita: - Työttämien tekkiläisten demografiset taustat - Irtisanomispaketit: - yleisyys ja sisältö - Oman työnhakuosaamisen

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Kohti yritystalouden asiantuntijuutta Controllerin rooli on muuttunut laskentatoimen asiantuntijasta aktiiviseksi liiketoiminnan kehittäjäksi. Controller toimii usein

Lisätiedot

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Amk-opinnot Käytännönläheinen korkeakouluvaihtoehto, joka vastaa työelämän tarpeita Opiskelija saa sekä teoreettiset tiedot että käytännön ammattitaidon valitsemaltaan alalta HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 24. 28.4.2017, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja -turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 HYVIÄ TÖITÄ! KIRKON UUSITTU REKRYTOINTIESITE ON ILMESTYNYT Kirkkohallitus on julkaissut Hyviä töitä maan ja taivaan väliltä! -rekrytointiesitteen uusittuna

Lisätiedot

Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016

Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköpätevyydet Tapio Kallasjoki 1/2016 Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköturvallisuuden säädösperusta Sähköturvallisuuslaki 410/96 Sähköturvallisuusasetus 498/96 Ministeriön päätökset (Ktm/TEM) Valvova viranomainen

Lisätiedot

Koulutustarjonta ja valintaperusteet

Koulutustarjonta ja valintaperusteet Koulutustarjonta ja valintaperusteet Saimaan ammattikorkeakoulu kevään 2016 yhteishaku Yhteishakuinfo 21.10.2015 Ammattikorkeakoulujen valintaperusteet Kolme valintatapaa Ammattikorkeakoulu määrittelee

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

Sukunimi Kutsumanimi Ryhmä Hetu Sähköpostiosoite. OPINTOKOKONAISUUS / OPINTOJAKSO, JOSTA AHOT menettelyä haetaan. Opiskelija täyttää

Sukunimi Kutsumanimi Ryhmä Hetu Sähköpostiosoite. OPINTOKOKONAISUUS / OPINTOJAKSO, JOSTA AHOT menettelyä haetaan. Opiskelija täyttää 1 OSAAMISEN OSOITTAMINEN, AHOT menettely A OPISKELIJAN TIEDOT Opiskelija täyttää. Lomake palautetaan yhdessä osaamisportfolion (liitteineen) kanssa AHOT menettelyä koskevan opintokokonaisuuden / opintojakson

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Innovation Manager 1 7.1 2.201 3 21.1.201 4

Innovation Manager 1 7.1 2.201 3 21.1.201 4 Innovation Manager 1 7.1 2.201 3 21.1.201 4 Ajankohta: Kick-off 1 7.1 2.201 3 klo 1 3 1 6, lähiopetuspäivä 7.1.201 4 klo 9 1 6, loppukoe 21.1.201 4 Paikka: Stella Business Park, Lars Sonckin kaari 1 0

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta 21.1.216 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2018 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

2. Suoritettava tutkinto ja noudatettavat tutkinnon perusteet, mahdollinen osaamisala ja tutkinnon osat

2. Suoritettava tutkinto ja noudatettavat tutkinnon perusteet, mahdollinen osaamisala ja tutkinnon osat Henkilökohtaistamista koskeva asiakirja 2 ( 7 ) 1. Tutkinnon suorittajan nimi Perustiedot Sukunimi: Opiskelija AIKO Sähköposti: sahkoposti@sahkoposti.fi Etunimet: Taina Puhelin: 0401234567 Syntymäaika:

Lisätiedot

YLERMI Yksilöllisten opintopolkujen kehittäminen

YLERMI Yksilöllisten opintopolkujen kehittäminen 1 YLERMI Yksilöllisten opintopolkujen kehittäminen YAMK opinnoista AOKK opintoihin AOKK opinnoista YAMK opintoihin Mahdollisuus suorittaa joustavasti ja samanaikaisesti sekä pedagoginen pätevyys tai erityisopettajan

Lisätiedot

Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 4 h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4-6 h) ja lukupaketti.

Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 4 h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4-6 h) ja lukupaketti. Maamme tulevaisuuden strategioissa yksi painopistealueista on yrittäjyyden edistäminen ja pk-yritysten kasvun tukeminen. Näin luodaan mahdollisuuksia uusien työpaikkojen syntymiselle ja vanhojen säilymiselle.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Turun Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Koulutusohjelma Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Koulutustyyppi

Lisätiedot

Töitä ei tehdä öisin omalla ajalla mutta iltaisin tehdään

Töitä ei tehdä öisin omalla ajalla mutta iltaisin tehdään 12.9.213 Töitä ei tehdä öisin omalla ajalla mutta iltaisin tehdään Sosiaalipolitiikan päivät Jyväskylä 212 Satu Ojala, Jouko Nätti ja Timo Anttila satu.ojala@uta.fi Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö

Lisätiedot