Indikaattori- segregaatioseminaari

Transkriptio

1 Indikaattori- segregaatioseminaari RYHMÄ 2: INDIKAATTORIT Ryhmä: Elise Haapamäki, Helsingin kaupungin tietokeskus (siht.) Kai Fogelholm, Espoon kaupunki Juho Kiuru, Espoon kaupunki Timo Kopomaa, Helsingin yliopisto Hannu Kytö, Kuluttajatutkimuskeskus Tuula Vesanen, Helsingin kaupungin tietokeskus Kuvaavatko yleisesti käytetyt ja saatavilla olevat indikaattorit riittävän hyvin suomalaista tilannetta jos ei, niin mitä täydennyksiä tarvitaan ja mistä niitä saadaan vai saadaanko? Mitkä indikaattorit palvelevat parhaiten tutkimusta ja mitkä hallintoa? Mille aluetasolle (kaupunki, kaupunginosa, koulupiiri, kortteli, talo) mikin indikaattori soveltuu mille niiden pitäisi soveltua? Valtaosa indikaattoreista perustuu saatavilla oleviin tilastoihin. Onko sijaa subjektiivisia kokemuksia kuvaaville indikaattoreille (vrt. kyselyt, kvalitatiiviset tutkimukset, PehmoGIS yms?) Aluksi ryhmässä todettiin, että indikaattoreita löytyy monia, ongelmana välillä jopa valinnan vaikeus. Toisaalta pitää huomioida, että osa mittareista korreloi voimakkaasti keskenään (esim. vieraskielisten osuus ja koulutustaso). Kuten myös Katja Vilkaman esityksessä aikaisemmin iltapäivällä tuli esiin, koettiin tärkeänä että tarkastellaan muutosta ja pitkiä aikasarjoja. Toisaalta esitettiin kysymys siitä, pitääkö alue tuntea hyvin, jotta voidaan lähteä tulkitsemaan tuloksia (esimerkkinä Otaniemen tulotaso). Todettiin, myös, että tavoitteena ei ole tasapäistää alueita, pitää vain huolehtia, ettei kukaan putoa kelkasta. Ryhmässä esiteltiin tällä hetkellä käynnissä olevia hankkeita liittyen asuinalueiden eriytymiseen ja sen mittaamiseen. Tuntuu, että paljon tehdään eri puolilla aihe alueen tiimoilta, mutta keskusteleeko eri toimijat keskenään ja vaihtavat hyviä ideoita, indikaattoreita ja aineistoja? Kuluttajatutkimuskeskukselta on tulossa tutkimus asuinalueiden eriytymisestä. Tutkimusta varten on kerätty 150 mittaria, joiden avulla pyritty mittaamaan väestön sosioekonomisen aseman muuttumista tilastollisella pienaluetasolla ja ruutuaineistolla. Mittareissa on pyritty huomioimaan sekä fyysinen, taloudellinen että sosiaalinen ulottuvuus. Mittareista muodostettu

2 faktorianalyysi, jonka avulla tarkasteltu, miten eri alueet kehittyivät. Analyysin pohjalta alueet ryhmittyivät viiteen ryhmään. 1. Nopean kasvun alueet, positiivisesti erottuvat alueet (Matinkylä, uudet alueet) 2. Urbaanit alueet (mm. kantakaupunki), 3. Taloudellisen huoltosuhteen nopeasti muuttuvat alueet 4. Väestöllisen huoltosuhteen nopeasti muuttuvat alueet (ikää lukuun ottamatta muut erottuvat myönteisesti), 5. Väljän asumisen alueet (ei segregaatioon liittyviä ongelmia) Sosioekonomista eriytymistä kuvaavat mittarit tiivistyivät loppujen lopuksi 10 mittariin. Käytetyt mittarit: Asumisväljyyden muutos (suht.) kaudesta kauteen Kaupan vaikutusalueella asuvien muutos (abs.) kaudesta kauteen Taloudellisen huoltosuhteen muutos (abs.) kaudesta kauteen Työpaikkaomavaraisuuden muutos (abs.) kaudesta kauteen Työttömyysasteen muutos (abs.) kaudesta kauteen Väestöllisen huoltosuhteen muutos (abs.) kaudesta kauteen Asuntohintojen muutos (abs.) keskimäärin kaudesta kauteen Mediaanitulojen muutos (abs.) vuodesta 1998 vuoteen 2007 Korkeakoulututkinnon suorittaneiden muutos (abs.) vuodesta 2000 vuoteen 2011 Äänestysprosentin muutos(abs.) eduskuntavaaleissa Myös Espoossa on kehitteillä alueindikaattoreita. Patteristoon on valittu indikaattoreita liittyen fyysiseen ympäristöön ja sosio- ekonomiseen asemaan. Hyvinvointiin liittyvät indikaattorit putosivat pois, koska niistä ei löytynyt paikkatietopohjaista tietoa. Espoossa on tekeillä 2 eri muuttujaryhmää - sosioekonomiset resurssit ja fyysinen ympäristö - joissa kussakin on kymmenisen indikaattoria, ja molemmille luodaan indeksit. Käytössä on pääosin pienaluetason, mutta osasta myös ruututason tietoa. Kaupungin ja lähiöiden kehittämisen näkökulmasta fyysisten mittareiden tulisi impulsseina toimenpiteisiin ryhtymiseksi, niihin tulisi voida panostaa suhteellisen lyhyellä aikavälillä ja niihin tulisi kaupungin voida merkittävästi itse vaikuttaa. Tärkeätä on myös kehittämistarpeiden ja - potentiaalin oikea suhde. Ryhmässä nostettiin esille, miten Saksassa on systemaattisesti tuotettu muutamaa indikaattoria eriytymisen tarkasteluun. Berliinin sosiaalisen kaupunkikehityksen seurantajärjestelmään on koottu kahden tyyppisiä indikaattoreita. Järjestelmään on koottu kuusi indikaattoria kuvaamaan sosiaalista statusta (social status) ja kuusi indikaattoria kuvaamaan sosiaalista muutosta (social dynamics). Näistä on perusteella muodostettu summaindikaattori, kehitysindeksi, jossa asuinalueet jaettu neljään ryhmään. Kehitystä on kuvattu aluekartoissa. Pohjana on Berliinin aluejako eritasoisiin alueisiin. Todettiin, että tämän tyyppisille mittareille olisi tarvetta myös Suomessa. Toisaalta on kuitenkin muistettava, että Saksan ja Suomen sosiaaliturvamalli on erilainen, eikä Berliinin indikaattorit sellaisenaan toimi Suomessa. Pitäisi kuitenkin saada vertailukelpoisia alueellisia mittareita, jotka olisivat kaikkien kuntien käytössä.

3 Social Urban Development Monitoring indicators BERLIN Status 1. Unemployed (German Social Code SGB II and III) in % of year- olds 2. Unemployed under 25 (SGB II and III) in % of year- olds 3. Unemployed with a reference period of over a year (long- term unemployed) (SGB II and III) in % of year- olds 4. Non- unemployed recipients of basic welfare benefits in % of inhabitants (those not registered unemployed receiving basic welfare benefits in accordance with SGB II and fit for work, recipients of basic welfare benefits in accordance with SGB II and not fit for work, and recipients of benefit under SGB XII) 5. Recipients of basic welfare benefits and not fit for work in % of inhabitants under 15 years (recipients of basic welfare benefits in accordance with SGB II and not fit for work) 6. Children and young people under 18 years with a migration background in % of inhabitants under 18 Lähde: Res Urbana: Social Urban Development Monitoring 2010 Dynamics 1. Immigration volumes in % of inhabitants 2. Balance of migration in % of inhabitants 3. Balance of migration of children under 6 years in % of inhabitants under 6 4. Change in proportion of German recipients of basic welfare benefits in accordance with SGB II, III and XII compared with the previous year in % points (change in the total of status 1 and 4 without status 5, Germans only) 5. Change in the proportion of non- German recipients of basic welfare benefits in accordance with SGB II, III and XII compared with the previous year in % points (change in the total of status 1 and 4 without status 5, non- Germans only) 6. Change in the proportion of recipients of basic welfare benefits in accordance with SGB II under 15 years not fit for work compared with the previous year in % points (change in status 5) Koettiin, että vaikka mittareita löytyy, huonointen saatavilla on sosiaaliset mittarit. Puuttumaan jää mm. rikollisuuteen ja turvallisuuteen liittyviä mittareita. Ylipäätänsä pitäisi olla myös sellaisia mittareita, jotka täydentäisivät tiettyihin kaupunginosiin kasaantuvia huono- osaisuuden mittareita, ts. voisivat auttaa tunnistamaan myös ns. hyvien asuinalueiden mahdolliset ongelmakohdat (esim. kotihälytykset). Esimerkkinä kaivattaisiin pitkiä aikasarjoja asuinalueella tehdyistä rikosten määristä. Ylipäätään tilastot sosiaalisista ongelmista, terveydentilasta ja palveluista puutteellisia (lastensuojelu, toimeentulotuki ym). Tietyistä palveluista jotain tietoa löytyy kyllä kunnan sisällä, vaikkakin tilastojen käytettävyydessä ja luotettavuudessa on ongelmia myös kunnan sisällä, varsinkin mentäessä pienemmälle aluetasolle. Eri kuntien palvelutilastojen vertailukelpoisuus ei ole itsestään selvyys käsitteiden, määrittelyjen ja eri tavalla tilastoitavien tietojen vuoksi. Kelalta esimerkiksi olisi saatavissa aluetietoa tietyistä etuuksista, mutta vaatii erillisen tilauksen ja sopimukset ja keskustelut saatavissa olevasta aluetasosta. Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat mm. tilanneet Kelan sairastavuusindeksiä aluetasoisena (Helsingistä uusin 2011, muut 2009), mutta indeksiä ei voida/kannata laskea liian tarkalle aluetasolle. Koettiin, että segregaation mittaamisessa on jossain määrin unohdettu positiivinen segregaatio. Löytyisikö jotain kautta esimerkiksi onnellisuuden mittareita? Jotain tietoja onnellisuudesta on saatavilla Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen Alueellisesta terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta ( mutta saatavilla ei ole tietoa kaikista Suomen kunnista, ja alueellinen tieto kunnan sisältä löytyy ainoastaan muutamasta kunnasta. Yhtenä tärkeänä indikaattorina pidettiin ikärakennetta, tällä kuitenkin vaikutusta alueen palvelutarpeisiin (ikääntyneet, lapset ja nuoret). Entä pystytäänkö muuttoliikettä tutkimalla (valikoivan muuttoliikkeen kautta syntyy segregaatiota?) nähdä alueen profiilin muutoksia?

4 Muuttoliikkeestä kaivattiin myös tarkempaa tietoa muuton syistä, mm. haastatteluaineiston kautta. Vieraskielisten osuutta käytetään usein yhtenä alueellisen eriytymisen mittarina, tässä pitäisi ehkä huomioida miten vieraskieliset ryhmitellään kielten mukaan, vai katsotaanko niitä kokonaisuutena. Yksin Suvelassa puhutaan 78 eri kieltä, ja kulttuuritaustojen kirjon laajuuden takia voi kysyä, olisiko virolaisella ja kantaväestön asukkaalla lopulta enemmän yhteistä kuin eri maista tulleilla maahanmuuttajilla. Tärkeinä indikaattoreina pidettiin myös fyysiseen ympäristöön ja alueen puitteisiin liittyviä indikaattoreita. Esimerkkinä nostettiin, alueen rakennuskannan ikä ( luvun kaupunginosat), pysäköintikenttien pinta- ala, alueen dynaamisuus (uusia rakennuksia alueiden sisään), auton omistus, korjausvelka, hissittömien talojen osuus. Fyysisen sektorin mittarina palvelujen kohtuullinen saavutettavuus (esim. enintään 500 metrin etäisyys vähittäistavarakauppaan, Syke tilastoi?). Tärkeänä tietona alueiden eriytymisen näkökulmasta pidettiin myös vuokra- asuntojen osuutta alueella. Asuntojen keskihinnat ( /m²) kuvaa alueen vetovoimaisuutta, siitä, millaisia hintoja kuluttajat ovat valmiita hyväksymään milläkin alueilla. Tähän vaikuttavat osin ympäristö (esim. meren läheisyys) ja saavutettavuus (esim. metro), mutta merkittävästi alueen fyysinen ilme ja sosiaalinen status. Ainakin lähiö- /kaupunkikehittämisen näkökulmasta voisi rajata koskemaan vain 60- ja 70 - luvun rakennettujen asuntojen myyntihintoja. Tämä kertoisi ko. tilastoalueen alimpien hintojen tilanteen. Esim. 60- luvun lopulla rakentuneen Karakallion normitaso on 2.400, mutta ostarin viereisen uudiskohteen asuntojen hinnat olivat /m2. Vastaavasti kun Suvelasta valitaan 70- luvun kerrostalot ja Tuomarilan alueelta luvun rakennukset hintaero on Alueen vanhan rakennuskannan hintataso samoin kuin uudistuotannon myyntihinnat (ja - ajat) ovat tärkeitä mm. rakennusliikkeiden saamiseksi mukaan lähiösaneeraukseen. Osallisuuden mittareista yleisimmin käytössä on äänestysaktiivisuus. Kuitenkin alueellisen segregaation kannalta yksi kiinnostava mittari olisi myös alueella asuvien kunnallisvaaliehdokkaiden määrä. Mietittiin myös löytyykö mistään tilastoja asukkaiden omasta toiminnasta alueen hyväksi tai alueella tapahtuvasta kansalaistoiminnasta. Saisiko näistä jotain tilastoja kunnan myöntämien järjestötoimija- avustusten kautta? Kysymykseen siitä, mitkä indikaattorit palvelevat parhaiten tutkimusta ja mitkä hallintoa jäätiin pohtimaan, eikö tutkimuksen tavoite ole palvella hallintoa? Vai löytyykö tutkimukselle muuta tavoitetta? Ennemminkin voisi kysyä, onko hallintokaan itsearvostus, vai eikö kyse ole loppujen lopuksi palvelujen suunnittelusta ja asukkaiden elämän parantamista? Aluetasoista (kaupunki, kaupunginosa, koulupiiri, kortteli, talo) puhuttaessa todettiin, että tähän vaikuttaa se mitä on saatavilla ja mihin pyritään. Jos tähdätään alueiden kehittämiseen, on perustelua pitää aluetasona kyseinen alue. Tilastojen saatavuudessa on eroja, joten aluetasoja voidaan myös pyrkiä yhdistämään mahdollisuuksien mukaan. Kuitenkin monesti toivottavaa olisi käyttää ruutuaineistoa, pienaluetasokin, joskus liian ylimalkainen. Osasta riittää kuitenkin jopa kuntataso. Täytyy myös huomioida, että aluekoon pienentyessä satunnaisvaihtelun mahdollisuus kasvaa, mistä syystä tärkeää onkin tarkastella trendejä ja kehitystä.

5 Valtaosa indikaattoreista perustuu saatavilla oleviin tilastoihin. Ryhmässä koettiin, että subjektiivisia kokemuksia kuvaaville indikaattoreille on käyttöä ja haaveiltiin laadullisten ja tilastollisten aineistojen yhdistämisestä. Kiinnostavana koettiin myös kuva- aineiston käyttö subjektiivisena tutkimuksena. Esiin tulivat mm. onnellisuus, osallisuus, asumistyytyväisyys, asukastalojen määrä, julkiset taideteokset. Pystytäänkö esim. Kaupunkipalvelututkimuksen kautta saamaan alueellista tietoa tyytyväisyydestä? Lisäksi mietittiin, miten pystyttäisiin mittaamaan myönteisten kohtaamisten paikkoja (kaupat ja kirjastot)? Pääkaupunkiseudulla käytössä olevanpalvelukartan avulla voi antaa palautetta alueen palveluista, tämä ei kuitenkaan ole käyttökelpoinen tiedonlähde tutkimusmielessä. PehmoGis koettiin kiinnostavana tapana kerätä tietoa, ongelmana tosin koettiin mahdollisuus manipuloida kyselyä helposti. Alueen imagoa voi tutkia YouTuben ja Wikipedian yms. kanavien kautta, nämä toimivat ehkä tosin enemmän yksittäisten alueiden tarkastelussa, kun segregaation mittaamisessa. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus pilotoi Ympäristöministeriön Harava- kyselyjärjestelmää syyskuussa, kysyen asukkailta, Millainen on hyvä espoolainen asuinympäristö? Kyselyssä tiedusteltiin espoolaisten mielipiteitä hyvästä ja toimivasta asuinympäristöstä kotikaupungissaan. Kyselyssä asukkaiden oli mahdollista esittää kartalle merkiten ja sanoin kertoen toiveitaan ja tarpeitaan oman asuinympäristönsä kehittämiseksi. Samalla haluttiin kuulla, kuinka toimivia nykyiset asuinympäristöt ovat ja kuinka ne mukautuvat tämän päivän arjen toimintoihin. Kyselyllä myös tiedusteltiin, tukevatko nykyiset elinympäristöt kestävää elämäntapaa ja kuinka tulevia asuinalueita tulisi suunnitella. Kyselyn tulokset palvelevat maankäytön suunnittelua ja toimivat lähtötietoina yleis- ja asemakaavoitukselle.