PÄÄTÖS Nro 50/2013/2 Dnro ISAVI/87/04.09/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄTÖS Nro 50/2013/2 Dnro ISAVI/87/04.09/2012"

Transkriptio

1 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 50/2013/2 Dnro ISAVI/87/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA Tehdyn ruoppauksen pysyttäminen ja läjitysmassojen siirto pois yhteiseltä vesialueelta Koitajoen varrella kiinteistön Lossila ( ) edustalla, Ilomantsi Nevalainen Olavi HAKEMUS Hakija on aluehallintovirastoon toimittamassaan, , ja täydentämässään ja muuttamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa sanottuun rakentamiseen. Ilomantsin kunnan Mekrijärven kylässä hakijan omistaman Lossilan tilan ( ) rannassa on tehty talvella 2012 kaivutöitä rannan kunnostamiseksi. Koitajoen vedenkorkeuksien vaihtelun vuoksi kyseinen alue on ollut haisevaa mutalikkoa, jolla liikkuminen jalkaisin on ollut mahdollista vasta myöhemmin syksyllä. Osa tehdystä ranta-alueen ruoppauksesta sijoittuu ja osa ruoppausmassoista on läjitetty Mekrijärven kalaveden osakaskunnan yhteiselle vesialueelle ( ). Hakija on pyytänyt lupaa kaivannon (ranta-alueen muotoilu) pysyttämiseen ja vesialueella olevien läjitysmassojen siirtämiseen hakijan omistaman kiinteistön alueelle. Ruoppausten sijoittuminen ja ruoppaussyvyydet näkyvät aluehallintovirastoon toimitetun hakemuksen täydennyksen liitteenä 3 olevasta piirroksesta. Ruopatun alueen pinta-ala on yhteensä noin 800 neliömetriä (mitattu piirroksesta aluehallintovirastossa), mistä noin puolet on Lossilan tilan alueella ja puolet Mekrijärven kalaveden osakaskunnan yhteisellä vesialueella. Ruoppausmassoista muodostetun penkereen sijainti ja korkeustiedot on esitetty hakemuksen täydennyksen liitteenä olevassa laaditussa piirroksessa (1:500). Yhteisellä vesialueella on noin 350 neliömetrin suuruinen läjitysalue, missä on ruoppausmassoja noin 450 m 3. Lossilan tilan alueella olevan läjitysalueen pinta-ala on noin 500 neliömetriä. Hakemuksen täydennyksen mukaisesti yhteisellä vesialueella olevat massat poistetaan täydennyksen liitteenä olevassa piirroksessa osoitetulta alueelta 1 ja ITÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE puh fax kirjaamo.ita@avi.fi Mikkelin päätoimipaikka Maaherrankatu 16 Mikkeli Joensuun toimipaikka Torikatu 36 Joensuu Postiosoite: PL 50, Mikkeli Kuopion toimipaikka Hallituskatu Kuopio

2 2(7) sijoitetaan osin Lossilan tilan rantaan alueelle 2 ja osin kokonaan pois ranta-alueelta käytettäväksi esimerkiksi täytemaana muualla. Hakemukseen on liitetty kiinteistön Savilahti ( ) osalta suostumus, jonka mukaan massoja saadaan sijoittaa Savilahden tilan alueella olevalle vanhalle soranottoalueelle. Suostumuksen on antanut Ari Haapalainen Savilahden kiinteistön osaomistajana (1/2). HAKEMUKSEN TIEDOKSIANTO LAUSUNNOT Hakemus on annettu vesilain 11 luvun 6, 7, 10 ja 11 :n mukaisesti tiedoksi kuuluttamalla ja erityistiedoksiantona asianosaisille. Hakemuksesta on pyydetty lausunnot Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta (ELY-keskus), Ilomantsin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta ja Ilomantsin kunnanhallitukselta. Lausunnot ja muistutukset tuli toimittaa aluehallintovirastoon viimeistään ) Pohjois-Karjalan ELY-keskus on toimittanut seuraavan lausunnon: Ruopatun kaivannon mittaustietojen (pituus ja syvyys) perusteella Lossilan tilan luhta-alueelta on ruopattu maamassoja vähintään 600 m 3. Ruoppausmassat on levitetty kaivantoa ympäröivälle luhta-alueelle, josta osa on karttatietojen perusteella yhteistä vesialuetta ja osa Lossilan tilan aluetta. ELY-keskuksen tekemässä tarkastuksessa todettiin, että ruoppausaluetta reunustavan rantaluhdan perusteella kaivu- ja läjitysalue ovat olleet siniheinäluhtaa. Ne ovat Koitajoen luhta-alueista laaja-alaisimpia ja erikoisimpia. Vastaavia ei ole ainakaan Suomen eteläpuoliskosta juuri kuvattu. Siniheinäluhtien asemaa suotyyppiluokituksessa ei tunneta kovin hyvin. Itä-Suomen yliopiston suotutkija Teemu Tahvanaisen mukaan ne voidaan luokitella lähinnä siniheinävaltaisiksi ravinteisiksi luhtanevoiksi. Luhtanevat luokitellaan valtakunnallisesti silmälläpidettäviksi suotyypeiksi Etelä-Suomessa (Oulun läänin eteläpuolella). Siniheinä on näiden luhtien valtalaji, muodostaen tiiviitä mättäitä. Lisäksi luhdilla kasvaa mm. jouhi- ja juurtosaraa, luhtakastikkaa, jouhivihvilää, kurjenjalkaa. luhtakuusiota, luhtavillaa jne. Siniheinäluhtien, kuten muiden Koitajoen varren luhtien pohjakerroksen, sammallajiston erityispiirteenä on luhtarahkasammalen esiintyminen. Laji on valtakunnallisesti silmälläpidettävä ja alueellisesti uhanalainen Pohjois-Karjalan pohjoisosista etelään, ulottuen aina Koitajoelle saakka. Ruoppausaluetta reunustava siniheinäluhta on kuivahtanut johtuen alueella tehdyistä ruoppaus- ja muista kaivutöistä. Ennen nykyistä ruoppausta luhdan luonnontilaan on vaikuttanut kaivualueen rannan puolella kulkeva tie ojineen sekä aiemmin tilan alueelle ruopattu kaivanto ja sen nurmikoksi muutettu läjitysalue. Nyt tehdyn ruoppauksen seurauksena luhta-alue edelleen pienenee ja sen luonnontila heikkenee. Riippumatta yhteisen vesialueen sijainnista koko ruoppaus- ja läjitysalue ovat ELYkeskuksen käsityksen mukaan olleet yhtenäistä rantaluhtaa. Näin ollen haitalliset vai-

3 3(7) kutukset elinympäristön kannalta ovat kohdistuneet koko ruoppaus ja läjitysalueeseen, joka on vesilain 3 luvun 2 :n tarkoittamaa vesiympäristöä. Nyt tehdyn kaivannon maanpuoleisella luhdalla kasvoi joitakin paatsamoja. Paatsamaluhdat ovat myös yleisiä Koitajoen varrella. Ilmeisesti luonnontilaisessa kehityksessä siniheinäluhta vaihettuu paatsamaluhdan sekä muiden pensaikkoluhtien ja puustoisten soiden kautta rantametsiksi. Tämä kehitys on nähtävissä ruopatulta alueelta pohjoiseen sijoittuvilla rantaluhdilla. Koitajoen siniheinäluhdat ja laajemmin joen rantojen yhtenäiset luhta-alueet muodostavat luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävän ja erikoisen kokonaisuuden, joka vähitellen pirstoutuu rantarakentamisen ja siihen liittyvien ruoppaushankkeiden seurauksena. Tämän perusteella tehdyllä ruoppauksella on merkitystä myös laajemmin Koitajoen luhtien luonnontilan kannalta. Vaikutusten arviointi ELY-keskus vesilain yleisenä valvontaviranomaisena katsoo, ettei luvan myöntämisen edellytyksiä ole ruoppauksen ja läjitysmassojen pysyttämiseen hakemuksessa esitetysti. Ottaen huomioon vesilain 2 luvun 7 :n yleiset velvollisuudet vesialueiden käytöstä olisi läjittäminen tullut tehdä vesialueen ja vesiympäristöön kuuluvan siniheinäluhdan ulkopuolelle tilalle Lossila RN:o 10:78 haittojen minimoinnin vaatimusten täyttymiseksi siten, etteivät kaivumassat pääse missään olosuhteissa valumaan takaisin vesistöön. Hakemuksessa on esitetty tilan edustalla oleva tulva-alue epähygieeniseksi haisevaksi mutalikoksi, jonka poistamisella hanketta perustellaan. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan, osittain kiinteistöön ja yhteiseen vesialueeseen kuuluva pensaaton vetinen rantaluhta, on omistussuhteista huolimatta luhtakasvien täyttämää vesialuetta ja vesilain 3 luvun 2 :ssä tarkoitettua vesiympäristöä. Tätä osoittaa muun muassa se, ettei alueella kasva lainkaan pensaita. Kyse ei siis ole rannan rehevöitymisestä vaan luonnontilaisesta rantaluhdasta. ELY-keskuksen käsityksen mukaan ruoppauksesta ja vesialueelle läjittämisestä on aiheutunut vähäistä suurempi yleisen sekä yksityisen edun loukkaus, jolloin vesilain 3 luvun 4 :n 1 momentin 1 kohdan luvan myöntämisen edellytykset eivät täyty, vaan harkinta on suoritettava vesilain 3 luvun 4 :n 1 momentin 2 kohdan perusteella. Ruoppaus ja läjitys eivät ole tarpeen kiinteistön järkiperäistä käyttöä varten etenkin ottaen huomioon kiinteistölle jo rakennettu käyttöranta eli laituri ja pengerrys veneellä rantautumista ja virkistyskäyttöä varten. Hakemuksessa esitetyn mukaisesti hankkeesta saatava hyöty yksityiselle edulle ei ole ELY-keskuksen käsityksen mukaan huomattava siitä muun muassa rantaluhdan ja sen toiminnan vahingolliseen muuttumiseen sekä rantaluhdan luonnon kauneudelle sekä ympäristön viihtyisyydelle aiheutuvaan menetykseen verrattuna. ELY-keskus pitää riittämättömänä hakemuksessa esitetyn mukaisesti massojen poistamista vesialueelta/vesiympäristöstä. Etelän puoleinen penger tulee ELY-keskuksen näkemyksen mukaan poistaa vähintään puurajaan saakka. Näin toteutettuna hanke

4 4(7) vähentäisi siitä aiheutuvaa haittaa muun ohella rantaluhdan pirstoutumiselle ja sen erityispiirteille sekä rantamaisemalle. ELY-keskus on täydentänyt lausuntoa ilmoittamalla, että hakijan toimittama suunnitelma ei vastaa ELY-keskuksen kanssa sovittua ruoppausmassojen sijoittamisen osalta. ELY-keskuksen mielestä osa ruoppausmassoista voidaan sijoittaa suunnitelmakartassa numerolla 2 merkityn penkereen luoteispuolelle, nyt tehdyn penkereen ja aikaisemmin tehdyn penkereen väliin. Läjitykseen sopiva alue on merkitty lausunnon liitteenä olevaan valokuvaan. ELY-keskus ei ole hyväksynyt alueen 2 korottamista ruoppausmassoilla. Suurin osa ruoppausmassoista on siirrettävä Lossilan tilan ulkopuolelle. Ruoppausmassojen välivarastointiin ja lopulliseen sijoittamiseen käytetyt paikat on ilmoitettava. 2) Ilomantsin kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ei ole vastustanut luvan myöntämistä tehtyjen ruoppausten pysyttämiseen ja ruoppausmassojen sijoittamiseen hakemuksessa esitetysti. Yhteiselle vesialueelle sijoittuvan eteläisemmän penkereen mahdollisen poistamisen vaikutus tulvaniittyyn tulisi selvittää. SELITYS Hakija on ensin vastannut ELY-keskuksen vaatimuksiin ja pysynyt alkuperäisessä hakemuksessaan, mutta myöhemmin toimittanut ruoppausmassojen sijoittamisen osalta muutetun esityksen ja vielä täydentänyt esitystään ruoppausmassojen sijoittamista tilan ulkopuoliselle läjitysalueelle koskevalla suostumuksella. Muutokset on kuvattu edellä hakemuksen selosteessa. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Aluehallintovirasto myöntää Olavi Nevalaiselle luvan tehdyn ruoppauksen pysyttämiseen ja läjitysmassojen siirtoon pois yhteiseltä vesialueelta Koitajoen varrella kiinteistön Lossila ( ) edustalla Ilomantsin kunnassa. Ruopatun alueen sijoittuminen ja ruoppaussyvyydet näkyvät aluehallintovirastoon toimitetun hakemuksen täydennyksen liitteenä 3 olevasta päivätystä piirroksesta. Vesialueelta poistettava penger on yksilöity hakemuksen täydennyksen liitteenä olevassa päivätyssä piirroksessa (1:500) rasteroinnilla sekä merkinnöin läjitysalue ja 1. Tällä alueella (pinta-ala noin 350 neliömetriä) olevat ruoppausmassat poistetaan alueen luontaisen pohjan tasoon asti. Muodostuvat ruoppausmassat sijoitetaan osin piirroksessa osoitetun alueen 2 yhteyteen ja osin ne siirretään kokonaan pois ranta-alueelta erilliselle läjitysalueelle. Rakentamisesta ei aiheudu kenellekään vesilain nojalla korvattavaa vahinkoa tai muuta edunmenetystä.

5 5(7) MÄÄRÄYKSET PERUSTELUT 1. Rakentamistyöt vesialueella on tehtävä siten ja sellaisena ajankohtana, ettei kohtuuttomasti vaikeuteta vesistön muuta käyttöä. 2. Ruoppausmassojen pääsy takaisin vesistöön on estettävä. 3. Läjitysalueet on maisemoitava ja pidettävä asianmukaisessa kunnossa. 4. Ennen nyt tehtävien töiden aloittamista on aloittamisajankohta sekä lupapäätöksen päivämäärä ja antaja ilmoitettava ELY-keskukselle ja Ilomantsin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 5. Työt on tehtävä loppuun kahden vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Töiden valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti aluehallintovirastolle, ELY-keskukselle ja Ilomantsin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle 60 päivän kuluessa valmistumisajankohdasta. Luvan saajan Koitajoen varressa omistaman Lossilan tilan ( ) rannassa talvella 2012 suoritetut kaivutyöt on tarpeen viimeistellä. Mekrijärven kalaveden osakaskunnan yhteisellä vesialueella ( ) läjitettynä olevat ruoppausmassat poistetaan noin 350 neliömetrin alueelta. ELY-keskuksen lausunnon mukaan tehdyt ruoppaukset ja läjittäminen ovat sijoittuneet vesistön rantaluhta-alueelle (siniheinäluhta). Ruoppausaluetta reunustava siniheinäluhta on kuivahtanut johtuen alueella tehdyistä ruoppaus- ja muista kaivutöistä. Ennen nykyistä ruoppausta luhdan luonnontilaan on vaikuttanut kaivualueen rannan puolella kulkeva tie ojineen sekä aiemmin tilan alueelle ruopattu kaivanto ja sen nurmikoksi muutettu läjitysalue. Nyt tehtyjen rakentamistöiden seurauksena luhta-alue on edelleen pienentynyt ja sen luonnontila on heikentynyt. Rantarakentamiseen liittyvät ruoppaushankkeet vaikuttavat Koitajoen siniheinäluhtien ja laajemmin joen rantojen luhta-alueiden säilymiseen yhtenäisenä. Ilman vesilain mukaista lupaa tehdyt toimenpiteet ovat kohdistuneet yhteensä noin neliömetrin suuruiselle alueelle. Tästä alueesta noin puolet on nykyisin ruopattua avonaista vesialuetta, mikä sijoittuu osin Lossilan kiinteistön alueelle ja osin yhteiselle vesialueelle. Noin 500 neliömetriä on Lossilan tilan alueella olevaa läjitysaluetta, mikä sijoittuu luvan saajan hallinnassa olevan rantarakennuspaikan pihaalueelle. Vesialueelle läjitettyjen ruoppausmassojen poistaminen noin 350 neliömetrin alueelta luontaiseen pohjan tasoon asti mahdollistaa alueen luonnontilaisten olosuhteiden osittaisen palautumisen. Vesialueen ruoppaus ja ruoppausmassojen läjitys Lossilan tilan ranta-alueelle parantavat Lossilan kiinteistön rannan virkistyskäyttömahdollisuutta. Osa uudelleen sijoitettavista ruoppausmassoista mahtuu edelleen Lossilan tilan alueelle ja lisäksi hakija on

6 LAINKOHDAT KÄSITTELYMAKSU 6(7) sopinut yli jäävien ruoppaumassojen siirtämisestä kiinteistön Savilahti ( ) alueella olevalle vanhalle soranottoalueelle. Hankkeen vaikutukset Koitajoen rantaluhtien luonnontilaan tulevat jäämään kokonaisuutena arvioiden vähäisiksi ja ne rajoittuvat rantarakennuspaikan erityiseen käyttöön otettuun ranta-alueeseen. Toimenpiteistä kiinteistön virkistyskäytölle koituvaa hyötyä on pidettävä huomattavana verrattuna niistä yleisille tai yksityisille eduille koituviin menetyksiin. Vesilain 2 luvun 7 ja 13 :n 2 momentin 3) kohta, 3 luvun 2 ja 3 :n 7) kohta, 4 :n 1 momentin 2) kohta, 10 ja 18. Päätöksestä peritään käsittelymaksu euroa (ruoppaus alle kuutiometriä). Vesilain 18 luvun 12 Valtioneuvoston asetus aluehallintoviraston maksuista vuosina 2012 ja 2013 (1572/2011) PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hakija Jäljennös päätöksestä Ilmoitus päätöksestä Ilomantsin kunnanhallitus Ilomantsin kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ympäristö ja luonnonvarat - vastuualue (sähköisesti) Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, kalatalous (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Päätöksen antamisesta ilmoitetaan niille, joille hakemuksesta on annettu erikseen tieto. Ilmoittaminen ilmoitustaululla Tieto päätöksestä julkaistaan Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen ilmoitustaululla Mikkelissä ja päätöksestä kuulutetaan Ilomantsin kunnan virallisella ilmoitustaululla.

7 7(7) MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Liite Valitusosoitus Antti Ylitalo Martti Häikiö Asian ovat ratkaisseet ympäristöneuvokset Antti Ylitalo ja Martti Häikiö (asian esittelijä).

8 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE Aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa asianosaiset, rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka sääntöjen mukaisella toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät, hankkeen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella hankkeen ympäristövaikutukset ilmenevät, valtion valvontaviranomainen sekä hankkeen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen aluehallintovirastolle Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Itä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Itä-Suomen aluehallintoviraston Mikkelin päätoimipaikan kirjaamon yhteystiedot käyntiosoite: Maaherrankatu 16, Mikkeli postiosoite: PL 50, Mikkeli puhelin: (vaihde) fax: sähköposti: kirjaamo.ita@avi.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 HAKIJA Pohjois-Karjalan rajavartiosto ASIA Sillan rakentaminen Koitereeseen laskevan Hiienjoen yli, Ilomantsi

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

Rämepuron koetoimintailmoitusta koskevaan päätökseen nro 57/2013/1 liittyvän kaivannaisjätealueen

Rämepuron koetoimintailmoitusta koskevaan päätökseen nro 57/2013/1 liittyvän kaivannaisjätealueen PÄÄTÖS Nro 77/2014/1 Dnro ISAVI/27/04.08/2014 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2014 ASIA Rämepuron koetoimintailmoitusta koskevaan päätökseen nro 57/2013/1 liittyvän kaivannaisjätealueen vakuuden

Lisätiedot

Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen, Savonlinna

Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen, Savonlinna Itä-Suomi Päätös Nro 40/2012/2 Dnro ISAVI/31/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2012 ASIA HAKIJA Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen,

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 50/2014/2 Dnro ISAVI/15/04.09/2014

PÄÄTÖS Nro 50/2014/2 Dnro ISAVI/15/04.09/2014 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 50/2014/2 Dnro ISAVI/15/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2014 ASIA HAKIJA Puhoksen makasiinilaiturin uusiminen ja valmistelulupa, Kitee Kiteen kaupunki HAKEMUS Kiteen kaupunki

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011

PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011 HAKIJA Säviän vesiosuuskunta ASIA Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Nilakan Kärväslahteen

Lisätiedot

Aallonmurtajan pysyttäminen ja laiturin rakentaminen Pyhäselän Jänisselän Syvälahteen tilan Syvälahti (707-406-4-31) edustalla, Rääkkylä

Aallonmurtajan pysyttäminen ja laiturin rakentaminen Pyhäselän Jänisselän Syvälahteen tilan Syvälahti (707-406-4-31) edustalla, Rääkkylä Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 85/2012/2 Dnro ISAVI/20/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.11.2012 ASIA Aallonmurtajan pysyttäminen ja laiturin rakentaminen Pyhäselän Jänisselän Syvälahteen tilan Syvälahti

Lisätiedot

Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011

Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011 ASIA Aluehallintoviraston 10.11.2010 antaman vesialueen ruoppausta ym. vesialueelle rakentamista koskevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 2/2011/2 Dnro ISAVI/170/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2011

PÄÄTÖS Nro 2/2011/2 Dnro ISAVI/170/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 2/2011/2 Dnro ISAVI/170/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2011 HAKIJA Savon Voima Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kallaveteen välille Säyneensalo

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 41/2011/2 Dnro ISAVI/10/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2011

PÄÄTÖS Nro 41/2011/2 Dnro ISAVI/10/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 41/2011/2 Dnro ISAVI/10/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2011 HAKIJA Lieksan kaupunki ASIA Kevyen liikenteen sillan rakentaminen Sokojoen yli, Lieksa

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 25/2013/2 Dnro ISAVI/57/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.3.2013

PÄÄTÖS Nro 25/2013/2 Dnro ISAVI/57/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.3.2013 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 25/2013/2 Dnro ISAVI/57/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.3.2013 ASIA HAKIJA Kaapelin asentaminen Lapinsaaren Mantereensaaren Litmaniemen välisen vesistön alitse Kuopion Vehmersalmella

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue.

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 35/2011/1 Dnro ISAVI/14/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012

PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Saimaan Jaaninveden Varmavirtaan sekä töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Oikaraisen sillan rakentamista ja Hanniojan uoman siirtämistä koskevan aluehallintoviraston päätöksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 ASIA LUVAN HAKIJAT Laiturin ja rannan täytön pysyttäminen tilan Pajuniemi RN:o

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 1 PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 ASIA HAKIJA Nivalan Padingin ojitusyhteisön sääntöjen vahvistaminen, Nivala Maanmittauslaitos PL 29 84101 Ylivieska 2

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Tikkalansalmen raittisillan rakentamisajan jatkaminen, Sotkamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen Etelä-Suomi Päätös Nro 44/2010/1 Dnro ESAVI/613/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan

Lisätiedot

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla,

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla, Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 64/2012/2 Dnro ISAVI/22/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 ASIA Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön 297-428-33-71 edustalla, Kuopio HAKIJA Kari Lappalainen

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 1 ASIA VR-Yhtymä Oy:n Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin ympäristölupapäätöksen PPO-2003-Y-20-111 rauettaminen,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011

ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 97/11/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Ampumarataa koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Tervola Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta Huolto-osasto

Lisätiedot

Pieni Matkolammen laillisen vedenkorkeuden määrääminen, Parikkala. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pieni Matkolammen laillisen vedenkorkeuden määrääminen, Parikkala. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Etelä-Suomi Päätös Nro 74/2010/4 Dnro ESAVI/241/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Pieni Matkolammen laillisen vedenkorkeuden määrääminen, Parikkala Kaakkois-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-44 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-44 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2009 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 61/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-44 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Venesataman rakentaminen Rymättylän Ajolan kylään tilan Ajola RN:o

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 52/2012/2 Dnro ISAVI/24/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.6.2012

PÄÄTÖS Nro 52/2012/2 Dnro ISAVI/24/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.6.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 52/2012/2 Dnro ISAVI/24/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.6.2012 HAKIJA Telia Sonera Finland Oyj ASIA Tietoliikennekaapelin asentaminen Saimaan Puruveteen yleisen väylän ali

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 41/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-78. Vesialueen ja rannan ruoppaaminen tilan Huhtala RN:o 1:81 edustalla,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 41/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-78. Vesialueen ja rannan ruoppaaminen tilan Huhtala RN:o 1:81 edustalla, LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 41/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-78 Annettu julkipanon jälkeen 8.6.2004 ASIA HAKIJAT Vesialueen ja rannan ruoppaaminen tilan Huhtala RN:o 1:81 edustalla,

Lisätiedot

Suonsaaren Auto-osat autopurkamon lopettaminen ja ympäristöluvan raukeaminen,

Suonsaaren Auto-osat autopurkamon lopettaminen ja ympäristöluvan raukeaminen, PÄÄTÖS Nro 93/2013/1 Dnro ISAVI/69/04.08/2013 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 24.10.2013 ASIA Suonsaaren Auto-osat autopurkamon lopettaminen ja ympäristöluvan raukeaminen, Mikkeli HAKIJA Etelä-Savon

Lisätiedot

Kiinteistön RN:o 1:32 ranta-alueen ja pengerryksen kunnostamisen pysyttäminen Vehkasaaressa Hakalehdon kylässä, Espoo

Kiinteistön RN:o 1:32 ranta-alueen ja pengerryksen kunnostamisen pysyttäminen Vehkasaaressa Hakalehdon kylässä, Espoo Etelä-Suomi Päätös Nro 39/2011/4 Dnro ESAVI/417/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.2.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Kiinteistön RN:o 1:32 ranta-alueen ja pengerryksen kunnostamisen pysyttäminen

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2012/1 Dnro ESAVI/125/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.10.2012 ASIA Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila.

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri Etelä-Suomi Päätös Nro 1/2011/4 Dnro ESAVI/494/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston 13.12.2006 antamassa päätöksessä nro 173/2006/3 rakentamistöiden

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 1 PÄÄTÖS Nro 134/12/1 Dnro PSAVI/68/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2012 ASIA HAKIJA Lassila & Tikanoja Oyj, jätteiden käsittelykeskuksen ympäristölupa, KHO:n palauttama asia, Haukipudas, Punaisenladonkangas

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 36/2011/2 Dnro ISAVI/201/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.6.2011

PÄÄTÖS Nro 36/2011/2 Dnro ISAVI/201/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.6.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 36/2011/2 Dnro ISAVI/201/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.6.2011 HAKIJAT Erkki ja Eija Siponen ASIA Aallonmurtaja-laiturin rakentaminen Pielisen Hökänselän

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Jo rakennetun laiturin pysyttäminen yhteisellä alueella RN:o 876:5 kiinteistön Fredriksdal RN:o 3:138 edustalla Kallbäckin kylässä, Sipoo

Jo rakennetun laiturin pysyttäminen yhteisellä alueella RN:o 876:5 kiinteistön Fredriksdal RN:o 3:138 edustalla Kallbäckin kylässä, Sipoo Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 12/2013/2 Dnro ESAVI/56/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2013 ASIA Jo rakennetun laiturin pysyttäminen yhteisellä alueella RN:o 876:5 kiinteistön Fredriksdal RN:o 3:138

Lisätiedot

Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa 9.12.2011.

Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa 9.12.2011. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 46/2012/1 Dnro ISAVI/106/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2012 ASIA HAKIJA Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 PÄÄTÖS Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Veljekset Brandt Nahkatehdas Oy:n ympäristöluvan raukeaminen, Kokkola Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014

PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 2.10.2014 ASIA 0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kinnulanniemen ja Meltunsaaren välille, Ala- Luostan järveen, Rautavaara

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.3.2012 HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ASIA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Sillan rakentaminen Lepikonjoen yli ja töidenaloittamislupa, Kitee

Sillan rakentaminen Lepikonjoen yli ja töidenaloittamislupa, Kitee PÄÄTÖS Nro 128/09/2 Dnro ISY-2009-Y-171 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2009 HAKIJA Ratahallintokeskus ASIA Sillan rakentaminen Lepikonjoen yli ja töidenaloittamislupa, Kitee HAKEMUS Ratahallintokeskus

Lisätiedot

Kaapeleiden rakentaminen Pyhäkosken ja Pyhäkosken kanavan ali, Mäntyharju

Kaapeleiden rakentaminen Pyhäkosken ja Pyhäkosken kanavan ali, Mäntyharju Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 59/2014/2 Dnro ISAVI/21/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2014 ASIA Kaapeleiden rakentaminen Pyhäkosken ja Pyhäkosken kanavan ali, Mäntyharju HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy HAKEMUS

Lisätiedot

Rannan ruoppaus, vesialueen täyttö, laiturin rakentaminen ja valmistelulupa Kirkonsalmen länsirannalla, Iisalmi

Rannan ruoppaus, vesialueen täyttö, laiturin rakentaminen ja valmistelulupa Kirkonsalmen länsirannalla, Iisalmi Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 63/2012/2 Dnro ISAVI/9/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 ASIA Rannan ruoppaus, vesialueen täyttö, laiturin rakentaminen ja valmistelulupa Kirkonsalmen länsirannalla,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 34/2012/2 Dnro ISAVI/7/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 34/2012/2 Dnro ISAVI/7/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 34/2012/2 Dnro ISAVI/7/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.5.2012 HAKIJA Liperin kunta ASIA Paineviemärin asentaminen Kirkkolahteen, Liperi HAKEMUS Liperin kunta on aluehallintovirastoon

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA Helsingin Sataman ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 91/2012/2 Dnro ISAVI/85/04.09/2012

PÄÄTÖS Nro 91/2012/2 Dnro ISAVI/85/04.09/2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 91/2012/2 Dnro ISAVI/85/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA HAKIJAT Aallonmurtaja-laiturin rakentamiselle asetetun määräajan jatkaminen Pielisen Hökänselän rannassa

Lisätiedot

Lupa uittoyhdistyksen omistaman kiinteistön myymiseen, Kuhmo

Lupa uittoyhdistyksen omistaman kiinteistön myymiseen, Kuhmo LUPAPÄÄTÖS Nro 72/04/2 Dnro Psy-2004-y-141 Annettu julkipanon jälkeen 1.12.2004 1 ASIA LUVAN HAKIJA Lupa uittoyhdistyksen omistaman kiinteistön myymiseen, Kuhmo Oulujoen Uittoyhdistys / VT Kerttu Haapamäki

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Janakkala

Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Janakkala Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 116/2012/2 Dnro ESAVI/25/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.5.2012 ASIA Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Punkalaitumenjoen alitse sekä töiden

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 4/2013/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2011

PÄÄTÖS Nro 4/2013/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2011 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 4/2013/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 ASIA HAKIJA Kahden pengerlaiturin rakentaminen tilan 297-33-1-4 rannan edustalle Kallaveteen ja töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010

Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2011 ASIA HAKIJA Tieksin pengerrysyhtiö nimisen järjestely-yhtiön sääntöjen vahvistaminen Ilmajoen kunnassa

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki

Päätös. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 00521 Helsinki Päätös Etelä-Suomi Nro 27/2012/1 Dnro ESAVI/321/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Altia Oyj:n Rajamäen tehtaiden vanhan

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon rakentaminen Levijärven alitse, Kittilä Levin Vesihuolto Oy PL 35 99131

Lisätiedot

Valkeasuon turvetuotantoalueen ympäristöluvan Vääränlahden ruoppausta koskevan määräajan jatkaminen 30.4.2012 saakka, Tohmajärvi

Valkeasuon turvetuotantoalueen ympäristöluvan Vääränlahden ruoppausta koskevan määräajan jatkaminen 30.4.2012 saakka, Tohmajärvi Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 57/2011/1 Dnro ISAVI/4/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 3.6.2011 ASIA Valkeasuon turvetuotantoalueen ympäristöluvan Vääränlahden ruoppausta koskevan määräajan

Lisätiedot

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 118/2013/1 Dnro ISAVI/82/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2013 ASIA Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan

Lisätiedot

Laiturin ja veneluiskan rakentaminen Varassaaren tilan rantaan sekä töidenaloittamislupahakemus,

Laiturin ja veneluiskan rakentaminen Varassaaren tilan rantaan sekä töidenaloittamislupahakemus, PÄÄTÖS Nro 98/07/1 Dnro ISY-2007-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 HAKIJA Vaajakosken Veneilijät ry ASIA Laiturin ja veneluiskan rakentaminen Varassaaren tilan rantaan sekä töidenaloittamislupahakemus,

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/11/2 Dnro PSAVI/130/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2011 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/11/2 Dnro PSAVI/130/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2011 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/11/2 Dnro PSAVI/130/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kallijärven ruoppausalueen laajentaminen, Keminmaa Keminmaan kunta Kunnantie 3 94400 Keminmaa 2

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006 ASIA HAKIJA Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo Iskalan pengerrysyhtiö

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2010 HAKIJA Perkaus Oy ASIA Uittosäännön kumoaminen Ulponniemen pudotuspaikan osalta, Kesälahti

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Purku & Piikkaus Oy:n purkujätteen käsittelytoimintaa koskevan ympäristöluvan

Lisätiedot

Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa

Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 36/2014/2 Dnro ISAVI/4/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2014 ASIA HAKIJA Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Ruunaan kalastusalue

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

(Konela RN:o 1:39, Lallinen, Vehmaa) ja Asunto Oy Vehmaan Rautilan

(Konela RN:o 1:39, Lallinen, Vehmaa) ja Asunto Oy Vehmaan Rautilan Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 3/2013/2 Dnro ESAVI/111/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.1.2013 ASIA Rautilakeskuksen rannan kunnostaminen ja vesialueen ruoppaaminen, Vehmaa HAKIJAT Asunto Oy Vehmaan Rautilan

Lisätiedot

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010

PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Asia on ratkaistu Itä-Suomen ympäristölupaviraston istunnossa 17.12.2009. Itä-Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1 ruoppaaminen, Kemiönsaari

Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1 ruoppaaminen, Kemiönsaari Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 241/2013/2 Dnro ESAVI/97/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 7.11.2013 ASIA Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1

Lisätiedot

Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Valkerpyyjärven pohjaan, Nummi- Pusula

Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Valkerpyyjärven pohjaan, Nummi- Pusula Etelä-Suomi Päätös Nro 43/2012/2 Dnro ESAVI/596/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 ASIA Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Valkerpyyjärven pohjaan, Nummi- Pusula HAKIJA Tavolan vesiosuuskunta

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot