Vahingonkorvausvelvollisuudelle on kolme oikeudellista perusedellytystä: vastuuperuste, syy-yhteys ja vahinko.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vahingonkorvausvelvollisuudelle on kolme oikeudellista perusedellytystä: vastuuperuste, syy-yhteys ja vahinko."

Transkriptio

1 1 OIKEUSTIETEELLINEN ASIANTUNTIJALAUSUNTO saamelaisten kulttuurisen vahingon korvaamisesta Suomen ja Norjan tekemästä Tenojoen kalastussäännöstöstä v tehdyssä sopimuksessa (SopS 94/89) tai siihen liittyvässä kalastussäännössä olevan määräyksen johdosta. OTM Anne Nuorgam on kääntynyt puoleeni ja pyytänyt minua antamaan otsikkoasiassa oikeustieteellisen asiantuntijalausunnon. Lausunnon taustaksi minulle on toimitettu Tenon kalakorvauslakiin liittyvää ja sen mukaisissa menettelyissä syntynyttä aineistoa. 1. Asian tausta Vahingonkorvausvelvollisuudelle on kolme oikeudellista perusedellytystä: vastuuperuste, syy-yhteys ja vahinko. Vahingonkorvauslain ( /412) 2 luvun 1 :n mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon on velvollinen korvaamaan sen. Tämän ns. tuottamusvastuun lisäksi korvausvelvollisuus voi muodostua ns. tuottamuksettoman vastuun tilanteissa. Tuottamukseton eli ankara vastuu ajankohtaistuu usein tilanteissa, joissa vastuuvelvollisen toiminta on sinänsä sallittua tai jopa edellytettyä mutta joissa vahingonkärsijätahoilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa vahingon syntymiseen. Vahingonkorvauslaissa selvennettiin mahdollisten vastuuvelvollisten piiriä sisällyttämällä erikseen vahingonkorvauslain 3 lukuun säännökset julkisyhteisön korvausvastuusta julkisen vallan käyttämisestä. Aikaisemman ajattelun mukaan hallitsija ei voinut tehdä mitään väärää ( King can do no wrong ) eikä julkinen valta siksi voinut koskaan joutua korvausvelvolliseksi oikeusalamaisiaan kohtaan. Pohjoismaissa tätä lähtökohtaa alettiin riitauttaa jo 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun aikana vastuu julkisen vallan käytöstä muodostui pääsääntöiseksi ja varsin kattavaksi. Tämä on myös vahingonkorvauslain 3 luvun lähtökohta. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 :n mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Oikeuskäytännössä vastuu julkisen vallan käytöstä on Suomessa ulotettu myös lainsäädäntöön (KKO 2006:71, erityisesti perustelujen kohdat 31-34). Juridisesti on perusteltua julkisyhteisön korvausvastuun muodostumisen mielessä rinnastaa kansalliseen lainsäädäntöön myös Suomen solmimat kansainväliset sopimukset (KKO 2015:14, perustelujen kohdat 19-40, erityisesti kohta 32). Lakien ja Suomen solmimien kansainvälisten sopimusten tulee sisällöltään olla perusoikeuksien mukaisia. Itse asiassa Tenon kalakorvauslain valmisteluvaiheessa rinnastettiin tuon ajan oikeudellista ajattelua vastaten valtiosopimuksesta seuraavat kalastusoikeuden käyttömahdollisuuksien rajoitukset omaisuuden pakkolunastukseen lunastuslain nojalla (Pekka Vihervuoren lausunto s. 2-3). Samaa perusoikeusmerkitystä ei kuitenkaan annettu saamelaisten kulttuurisille oikeuksille, jotka turvataan nyttemmin perustuslain 17.3 :ssä. Vaikka saamelaisten oikeuksiin kiinnitettiinkin huomiota Tenon kalakorvauslakia valmisteltaessa, niiden merkitys rajoittui vain ns. asuinpaikkaedellytyksen laajentavaan tulkintaan asuinkunnasta riippumatta. Sen sijaan Tenon korvauslaissa ei saamelaisten kalastukseen liittyviä oikeuksia nimenomaan kulttuurisina oikeuksina otettu laajemmin huomioon (tarkemmin Martin Scheininin asiantuntijalausunnossa ). Syy-yhteydessä on kysymys siitä vaikutusten ketjusta, jonka kautta vastuutahon toiminta on oikeudellisesti relevantiksi katsotulla tavalla aiheuttanut haitallisiksi koetut seuraukset. Käyttööni

2 2 toimitetun aineiston pohjalta asiassa näyttäisi riidattomalta, että kysymys on nimenomaan kalastusrajoituksista aiheutuneista vahingoista. Vahinko määritetään vertaamalla kahta tapahtumainkulkua toisiinsa (ns. differenssioppi). Todella aiheutunutta tilannetta verrataan siihen, millainen tilanne vallitsisi jos vahinkotekoa ei olisi lainkaan tehty. Saamelaisten kulttuurisen vahingon kannalta kysymys on nykytilanteen vertailusta kulttuurisesta perusoikeudesta nauttimisen näkökulmasta siihen tilanteeseen, jossa saamelaiset kalastusoikeuden haltijat olisivat jos kalastusrajoituksia ei olisi toteutettu. Siten tässä lausunnossa perustellaan sitä, että ja missä määrin kalastusoikeuden rajoitukset loukkaavat perustuslain 17.3 :ssä turvattua saamelaisten kulttuurista perusoikeutta. 2. Kulttuurisen vahingon käsite ja ilmenemistavat Vahingonkorvauslain 5 luvussa on vahingot jaoteltu henkilövahinkoihin, kärsimyskorvaukseen, esinevahinkoihin ja varallisuusvahinkoihin. Korvausvastuun edellytykseksi on oikeuskirjallisuudessa tavanomaisesti asetettu että vahinko on korvattavaa lajia. Vahingonkorvauslain vahinkolajiluokittelua ei kuitenkaan ole perusteltua käyttää erillisenä ja yksistään korvausvastuun rajoittamiseen (samoin Ruotsin vahingonkorvausoikeuden osalta professori Jan Kleineman, Ren förmögenhetsskada 1987 ja ns. puhtaan varallisuusvahingon osalta professori Lena Sisula-Tulokas, Ren ekonomisk skada 2012). Toisaalta on kysymys siitä, että tietyn vahinkolajin korvattavuuden rajoittamiselle on asiallisia syitä kuten korvausvastuun hallitsematon laajentuminen. Toisaalta yhteiskunnan muutokset ja uusien tai entistä vahvemmin oikeudellisesti suojattujen arvojen kehittyminen saavat aikaan sen, että uudentyyppisiä haittoja aletaan korvata vahinkoina (Pauli Ståhlberg Juha Karhu, Suomen vahingonkorvausoikeus 2012). Esimerkkejä tällaisista vahingonkorvauslain vahinkolajiluokitteluun sopimattomista uudentyyppisten haittojen korvaamisesta ovat kilpailuvahinko, kärsimyskorvaus ja ympäristövahinko. Uudentyyppisten haittojen korvaaminen voi perustua erityiseen lakiin kuten kärsimyskorvauksen osalta vahingonkorvauslain 5 luvun uusittuihin säännöksiin ( /509) tai lakiin ympäristövahinkojen korvaamisesta. Uudet vahinkolajit voivat kuitenkin pohjoismaisessa vahingonkorvausoikeudessa alun perin perustua myös oikeuskäytäntöön. Suomessa näin tapahtui kärsimyskorvauksen osalta, joka oikeuskäytännössä alkoi itsenäistyä aikaisemman vahingonkorvauslain edellyttämästä henkilövahinkoyhteydestä (tarkemmin Mika Viljanen, Vahingonkorvauksen määrä 2008). Kuvaavana esimerkkinä on myös Ruotsin korkeimman oikeuden tuomio NJA 1995 s 249, jossa rauhoitettujen eläinten arvona määrättiin korvattavaksi niiden arvo lajistonsa edustajana (ns. ekologinen vahinko luonnon monimuotoisuudelle). Mainittakoon, että Suomessa vastaava rauhoitettujen eläinten arvo määritetään ympäristöministeriön asetuksen pohjalta. Erityisen merkittävä entistä vahvemmin oikeudellisesti suojattujen arvojen kehittymisessä on perusja ihmisoikeuksien vahvistuva asema kaikissa länsimaisissa oikeusjärjestelmissä. Suomessa tämä näkyy toisaalta yleisenä vaatimuksena perusoikeusmyönteisestä laintulkinnasta, ja sen äärimuotona perustuslain 106 :ssä tuomioistuimelle asetettuna velvollisuutena poiketa lain säännöksestä mikäli sen soveltaminen johtaisi ilmeiseen ristiriitaan perusoikeuden kanssa. Toisaalta erityisesti vahingonkorvausoikeudessa on alettu vahvistaa niin lainsäädännössä (vahingonkorvauslain 5 luvun 6 :n 1 momentin 4 kohta) kuin oikeuskäytännössä perus- tai ihmisoikeushaitan kärsineen tahon oikeutta vahingonkorvaukseen (KKO 2013:52, perustelujen kohdat 11-17). Tällainen kansallisen

3 3 vahingonkorvausoikeuden laajentaminen voidaan nähdä eräänä keinona jolla valtio toteuttaa kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteitaan (KKO 2013:52 perustelujen kohta 14). Kulttuurisen vahingon korvaamisessa lähtökohtana on kulttuurisen perusoikeuden takaaminen. Perusoikeuksien vahingonkorvausoikeudellisen suojan kannalta voidaan tässä osoittaa tietynlainen kehityskulku, jossa vahingonkorvauksella aluksi suojattiin ns. vapausoikeuksia (henkilökohtainen vapaus ja koskemattomuus, omistamisen vapaus), sitten ns. taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä perusoikeuksia (elinkeinovapaus ja sosiaalisia oikeuksia koskeva suoja), sen jälkeen ympäristöperusoikeutta (ympäristövahinkolain mukaiset vahingot, mukaan lukien ns. ekologinen vahinko) ja nyt kulttuurista perusoikeutta. Perustuslain 17.3 :n mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Kulttuurisena perusoikeutena perustuslain 17.3 asettaa sekä yksilöllisiä että kollektiivisia oikeuksia. Oikeus nauttia omasta kielestä ja kulttuuristaan on jokaisen saamelaisen yksilöllinen perusoikeus. Samalla säännös edellyttää kollektiivisella tasolla saamelaisten kulttuurisen itsemääräämisoikeuden kunnioittamista, suojaamista ja toteuttamista. Kalastus toimeentulon hankkimisen muotona (livelihood) sisältyy niin yksilölliseen kuin kollektiiviseen kulttuuriseen perusoikeuteen (Martin Scheininin asiantuntijalausunto ). Siten saamelaisalueella tehtävät kalastukseen liittyvät julkisen vallan toimet voivat loukata saamelaisten kulttuurista perusoikeutta. Vastaava näkökohta poronhoidon osalta tuotiin esiin eduskunnassa kansallispuistoja koskevien lakien valmistelussa. Kaivoslain ( /621) 50 :n säännöksen ja vesilain ( /587) 2 luvun 8 :n voidaan myös katsoa ilmentävän tämän perusoikeuden merkitystä. Kulttuurinen vahinko voi ilmetä haittana saamelaisten mahdollisuuksille harjoittaa perinteisiä elinkeinojaan. Perusoikeushaittana tällainen haitta on korvattavaa vahinkona. Tässä lausunnossa kiinnitetään huomio siihen, miten tämä perusoikeushaitta ilmenee yksilöllisenä vahinkona saamelaisille kalastusoikeuden haltijoille. Nämä ilmenemistavat antavat mahdollisuuden määrittää vahingonkorvauksen korvausaiheet, ja tätä kautta suuntaviivat korvauksen määrälle. Tässä lausunnossa ei oteta kantaa kalastusrajoitusten kollektiiviseen perusoikeushaittaan saamelaiskulttuurille. Siinä suhteessa merkitystä saisivat muun muassa ne toimet, joilla saamelaisten omat yhteenliittymät, mukaan lukien saamelaiskäräjät, ovat toimillaan tukeneet kalastukseen yleisesti ja Tenojoen kalastukseen erityisesti liittyviä kulttuurisia ulottuvuuksia. Yhtenä korvausaiheena tässä olisivat kalastusrajoitusten näiden toimien tarpeelle tai tehokkuudelle aiheuttamat kustannukset (analogisesti Ruotsin korkeimman oikeuden ekologisen vahingon määrittämisen kanssa). Yksilöllisenä eli kalastusoikeuden haltijalle aiheutuneena kulttuurisena vahinkona kalastusoikeuden rajoittaminen ilmenee saamelaiskulttuurille ominaisten toimintojen vaikeutumisena tai estymisenä. Vahingonkorvausoikeudellisessa mielessä korvattavuuden piiriin kuuluvat erityisesti konkreettiset ja läheiset haitat. Tällaisia haittoja liittyy muun muassa saamelaiskalastukselle ominaisille ja tyypillisille pyyntimuodoille sekä niihin liittyville yhteisöllisille toiminnoille (Martin Scheininin asiantuntijalausunto s. 3-5). Vahingon muodostumisessa on tärkeää havaita, että yksilöllinenkin kulttuurinen perusoikeus ilmenee myös kulttuurista nauttimisena ryhmän jäsenenä. Tässä mielessä yhteisöllisten toimintojen estyminen on myös yksilöllistä vahinkoa. Harkinnanvaraisempaa on kysymys siitä, missä määrin kalastuselinkeinon harjoittamisen vaikeutumisen johdosta aiheutuneet muut kulttuuriset haitat tulisivat korvattaviksi. Korvattavuuden piiriin tulisi nähdäkseni lukea ainakin sellaiset saamelaiskulttuurista nauttimisen estymiset, jotka johtuvat kalastustulon vähentymisen aiheuttamasta muutosta perinteiseltä kotikiinteistöltä.

4 4 3. Tenon kalakorvauslain (501/91) merkitys kulttuurisen vahingon korvaamiselle Kulttuurisen vahingon korvaaminen perustuu yleiseen vahingonkorvausoikeuteen, muun muassa vahingonkorvauslakiin ja vakiintuneeseen uudempaan oikeuskäytäntöön. Tämä korvausperuste on itsenäinen ja erillinen verrattuna Tenon kalakorvauslakiin. Tenon kalakorvauslaki on yksi mutta vain yksi korvaustapa, jolla valtio julkisen vallan käyttäjänä toteuttaa viime kädessä perustuslain 22 :ään perustuvaa vastuutaan turvata saamelaisten kulttuurisen perusoikeuden toteutuminen korvaamalla Tenon kalastusrajoituksista aiheutuvat haitat saamelaiskulttuurin harjoittamiselle. Korvausten määrittämisen ja maksamisen toimivuuden ja sujuvuuden kannalta on siten perusteltua tässä lausunnossa ottaa kantaa myös siihen, missä määrin Tenon kalakorvauslakia toteutettaessa voidaan ja pitää korvata myös kulttuurisia vahinkoja. Tenon kalakorvauslain mukaan suoritetaan kalastusoikeuden haltijalle täysi korvaus sellaisesta menetyksestä, jonka taustana on kalastusoikeuden estyminen tai huomattava rajoittuminen. Korvausta ei kuitenkaan suoriteta pyydysten rakennetta, käyttöaikaa tai käyttötapaa koskevasta rajoituksesta, jos kalastusoikeuden haltija voi tai on voinut rajoituksesta huolimatta käyttää omaisuutta normaalilla, kohtuullisella ja järkevällä tavalla. Tenon kalakorvauslain mukaan korvattaville vahingoille on asetettu korvauskynnys. Tätä korvauskynnystä on koetettu täsmentää suhteessa lunastuslakiin ja ympäristölainsäädäntöön. On perusteltua, että korvauskynnystä määritettäessä otetaan huomioon myös saamelaisten kulttuurinen perusoikeus, koska velvollisuus perusoikeusmyönteiseen laintulkintaan koskee myös Tenon kalakorvauslakia. Yleisesti kestävin ja yksinkertaisin tapa ottaa huomioon kulttuurinen vahinko olisi käyttää vakioitua korotuskerrointa erilaisiin saalisvähenemiin perustuvien laskelmien määrien suhteen silloin kun vahingonkärsijänä on saamelainen. Kertoimen määrittäminen on luonnollisesti oikeudellista harkintaa, jossa tulee antaa merkitystä aiemmin määritetyille korvausaiheille ja niiden tyypilliselle esiintymiselle vahinkotilanteissa. Ottaen huomioon kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden uudemmat suuntaukset pidän perusteltuna käyttää kerrointa kaksi. Konkreettisesti tämä tarkoittaisi sitä, että erilaisten laskelmien lopputulos kerrottaisiin kahdella tilanteessa, jossa korvaukseen oikeutettu kalastusoikeuden haltija on saamelainen. Konkreettisesti velvollisuus perusoikeusmyönteiseen laintulkintaan (velvollisuudesta tarkemmin esimerkiksi KKO 2015:14 perustelujen kohta 24 ja siinä viitatut lähteet) ilmenee myös monissa kohdin Tenon kalakorvauslain menettelyissä Vetsikon kalakorvaustoimituksessa. Ensinnäkin saamelaisten kalastusoikeuden haltijoiden suhteen ei tulisi lainkaan käyttää tilakohtaista relatiivista haittakynnystä. Tämä vastaa kulttuurisen vahingon osalta ympäristövahinkojen määrittämisessä käytettävää ns. varovaisuusperiaatetta: jos vaikutuksista ei ole varmuutta, oletetaan, että haitallinen vaikutus voi aiheutua. Toiseksi kaikenlaisten saamelaiskulttuurille tyypillisten kalastustapojen rajoittuminen arvioitaisiin aina tilakohtaisesti. Kolmanneksi arvioitaessa perintösaannon ja asuinpaikkarajoituksen merkitystä saamelaiskulttuurin käytännöille annettaisiin tilakohtaisesti ratkaiseva merkitys. Neljänneksi ja vastaten kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden sisältöä kalastushaitat erityisesti rauhoitusaikojen ympäristönäkökohdista pidentymisten (perinteisen kalakannan turvaaminen) johdosta otettaisiin täysimääräisesti huomioon saamelaistilojen osalta. Viidenneksi arvioitaessa tulevien menetysten korvaamista pääomitukseen on liitettävä saamelaiskerroin, jolla päättymättömän vuotuistulon kaavan mukaista summaa korotetaan kulttuurista vahinkoa vastaavasti. Kalastusrajoituksista kalastusoikeuden eli omaisuuden

5 5 käyttämiselle aiheutuvan vahingon tapaan myös kulttuurinen vahinko on ns. jatkuva vahinko. Pääomittaminenhan on yksi keino juuri jatkuvien vahinkojen määrän määrittämiseen. Kuudenneksi patokorvauksen kohdentamisessa tulee käyttää saamelaisten perinnäistä tietoa ja kulttuurisia käytäntöjä muun muassa siinä suhteessa, miten patojen saalis on muodostunut ja miten patokohtainen saalis on jaettu. 4. Johtopäätökset Suomen vahingonkorvausoikeuden mukaan perusoikeuksien loukkauksista aiheutuvat haitat on pääsääntöisesti korvattava vahingonkorvauksena. Suomen perustuslain 17.3 turvaa saamelaisten kulttuurisen perusoikeuden omaan kieleensä ja kulttuuriinsa. Kalastus on yksi saamelaisten perinteisistä elinkeinoista, joiden harjoittaminen on suojattu yhtenä tapana nauttia kulttuurisesta perusoikeudesta. Tenojoen kalastussäännöissä myös saamelaisten mahdollisuuksia harjoittaa kalastusta on estetty tai rajoitettu. Tästä estämisestä tai rajoittamisesta aiheutunut yksilöllinen perusoikeushaitta saamelaiselle kalastusoikeuden haltijalle on korvattava erityisenä kulttuurisena vahinkona. Vaikka kulttuurista vahinkoa ei ole erikseen mainittu Tenon kalakorvauslaissa, se voidaan ja tulee ottaa yhtenä korvattavana vahinkolajina huomioon (samaan tapaan kuin korkeimman oikeuden prejudikaatissa KKO 2013:52 korvattiin vapaudenmenetyksestä aiheutunut kärsimys vaikka vahingonkärsijällä ei ollut vapauden menetyksen korvaamisesta annetun erityislain mukaan oikeutta korvaukseen). Saamelaisen kalastusoikeuden haltijan kulttuurisen vahingon korvausaiheina ovat kalastusrajoituksista aiheutuvat konkreettiset ja välittömät haitat saamelaiskulttuurista nauttimiselle. Näiden määrittäminen erilaisina yksittäisinä kustannuserinä ei ole perusteltuna. Sen sijaan tässä lausunnossa päädytään esittämään kaavamaista kerrointa, jolla kulttuurinen vahinko otetaan systemaattisesti huomioon korvausmääriä määritettäessä. Kertoimeksi esitetään kahta. Jos Tenon kalakorvauslain säännösten katsottaisiin estävän tässä lausunnossa esitettyjen näkökohtien huomioon ottamisen Tenon kalakorvauslain tulkinnassa, toimitusmiesten tulisi perustuslain 106 ja 107 :ien mukaisesti jättää Tenon kalakorvauslain säännös soveltamatta siltä osin kuin se loukkaisi perustuslain 17.3 :ssä turvattua saamelaisten kulttuurista perusoikeutta. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että kysymykset kulttuuristen vahinkojen korvaamisesta tulisivat ratkaistaviksi erillisessä prosessissa yleisessä alioikeudessa, mitä ei kuitenkaan asian käsittelyn kesto jo tähän mennessä ja oikeuskanslerin siitä perustuslain 22 :ään nojalla esittämä kannanotto (OKV/1/21/2012) voida pitää perusteltuna vaihtoehtona. Rovaniemi Juha Karhu Velvoiteoikeuden professori Lapin yliopisto

MAANMITTAUSLAITOKSELLE KANNANOTTO. Kohde Vetsikon kalakorvaustoimitus nro 2001-827878

MAANMITTAUSLAITOKSELLE KANNANOTTO. Kohde Vetsikon kalakorvaustoimitus nro 2001-827878 MAANMITTAUSLAITOKSELLE KANNANOTTO Kohde Vetsikon kalakorvaustoimitus nro 2001-827878 Selvityksen esittäjät: 1. Silja Nuorgam, Jokela 1 25:1, Jokela II 25:6, Tievva 23:32, Vuolit Nuorri 23:43 2. Niilo Nuorgam,

Lisätiedot

KANNANOTTO VETSIKON KALAKORVAUSTOIMITUKSEN KORVAUSPERUSTESUUNNITELMASTA

KANNANOTTO VETSIKON KALAKORVAUSTOIMITUKSEN KORVAUSPERUSTESUUNNITELMASTA MAANMITTAUSLAITOKSELLE KANNANOTTO VETSIKON KALAKORVAUSTOIMITUKSEN KORVAUSPERUSTESUUNNITELMASTA Kohde Vetsikon kalakorvaustoimitus nro 2001-827878 Selvityksen esittäjät: 1. Silja Nuorgam, Jokela 1 25:1,

Lisätiedot

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela

Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Viranomaisen vahingonkorvausvastuu Viranomaisen vahingonkorvausvastuusta on erilliset säännökset vahingonkorvauslaissa

Lisätiedot

VAHINGONKORVAUSOIKEUDEN PERUSONGELMAT. Professori Juha Karhu Lapin yliopisto

VAHINGONKORVAUSOIKEUDEN PERUSONGELMAT. Professori Juha Karhu Lapin yliopisto VAHINGONKORVAUSOIKEUDEN PERUSONGELMAT Professori Juha Karhu Lapin yliopisto 10.9.2005 Vahinko ja perustellut odotukset perustellut odotukset kaikessa modernissa oikeudessa tärkeitä > luottamuksensuoja

Lisätiedot

Professori Juha Karhu on todennut asiantuntijalausunnossaan:

Professori Juha Karhu on todennut asiantuntijalausunnossaan: MAANMITTAUSLAITOKSELLE KANNANOTTO VETSIKON KALAKORVAUSTOIMITUKSEN KORVAUSPERUSTESUUNNITELMASTA Kohde Vetsikon kalakorvaustoimitus nro 2001-827878 Selvityksen esittäjät: 1. Inga Kaarina Guttorm, Veahcamuotki

Lisätiedot

1. Yhteenveto keskeisistä seikoista Tenon korvauslakitoimituksessa

1. Yhteenveto keskeisistä seikoista Tenon korvauslakitoimituksessa Sivu 1 / 7 Tenon kiinteistönomistajat ry c/o Veikko Rintamäki Toimitusinsinööri Esko Rantakivi Maanmittauslaitos Ivalo Sähköposti: esko.rantakivi@maanmittauslaitos.fi ASIA: MAANMITTAUSTOIMITUS, TENON KORVAUSTOIMITUS

Lisätiedot

vahingonkorvaukset, avustamistyyppiset korvaukset, pakkotoimikorvaukset, vakuutuskorvaukset, rangaistusluonteiset korvaukset

vahingonkorvaukset, avustamistyyppiset korvaukset, pakkotoimikorvaukset, vakuutuskorvaukset, rangaistusluonteiset korvaukset HENKILÖVAHINGOISTA 1. Vahingonkorvausoikeuden perusteet ja henkilövahinko 1.1 Vahingonkorvausoikeuden tehtävät Vahingonkorvausoikeudessa jaetaan vahinkoseurauksia Ennaltaehkäisevä vaikutus Korjaava vaikutus

Lisätiedot

I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1

I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1 Sisällys Alkusanat v Sisällys vii Lyhenteet xiii I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1 1. Korvauslähteet ja vahingonkorvauksen asema 1 2. Sopimuksenulkoinen ja sopimusperusteinen korvausvastuu 3 3.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) 306 Vahingonkorvausvaatimus HEL 2012-014354 T 03 01 00 Päätös päätti, että As Oy Helsingin Professorin aukiolle korvataan kotihoidon hallinnasta kadonneen avaimen

Lisätiedot

Vetsikon kalakorvaustoimitus

Vetsikon kalakorvaustoimitus Vetsikon kalakorvaustoimitus Tenon kalakorvauslaki (laki 501/91) jos Norjan kanssa Tenojoen kalastussäännöstä v. 1989 tehdyssä sopimuksessa (SopS 94/89) tai siihen liittyvässä kalastussäännössä oleva määräys

Lisätiedot

Kaavojen vaikutukset maaseutuelinkeinoihin ja maanomistajan oikeusturva , Petäjävesi Leena Penttinen Lakimies

Kaavojen vaikutukset maaseutuelinkeinoihin ja maanomistajan oikeusturva , Petäjävesi Leena Penttinen Lakimies Kaavojen vaikutukset maaseutuelinkeinoihin ja maanomistajan oikeusturva 11.11.2015, Petäjävesi Leena Penttinen Lakimies leena.penttinen@mtk.fi Kaavoituksesta Päätösvalta ja vastuu kunnan maankäytöstä ja

Lisätiedot

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen Maa-20.2334 Korvausarviointi 15.9.2015 TkT Juhana Hiironen Päivän aikataulu 14:15 14:45 Kertausta lukutehtävän aihepiiristä 14:45 15:15 Ryhmätyö 15:15 15:40 Ryhmätöiden esittely 15:40 15:45 Seuraavaksi

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Toimitusjohtaja, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Toimitusjohtaja, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Vahingonkorvausvaatimus tulonmenetyksestä TRE:5380/03.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimitusjohtaja Petri Mölsä, puh. 040 543 4181, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 20 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2012-013496 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hyväksyä kehittämisjohtajan päätöksestä 22.10.2012, 346 tehdyn

Lisätiedot

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus Kuntien vastuut 7.10.2015 Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus VRK:n ja kunnan välinen sopimus rakennustietojen ylläpidosta Väestörekisterikeskus voi sopia kunnan kanssa, että kunta vastaa

Lisätiedot

Vastuuvakuutukset ja kulotus

Vastuuvakuutukset ja kulotus Vastuuvakuutukset ja kulotus Vakuutukset. Rahastot. Pankki. Pekka Kokko 11.11.2009 Mitä vastuuriskillä tarkoitetaan? Riski siitä, että yritys tai yhteisö joutuu kantamaan seuraamukset toimintansa tuotteensa

Lisätiedot

Toimitusmiehet ovat varanneet asianosaisille mahdollisuuden kirjallisiin kannanottoihin 31.12.2015 asti.

Toimitusmiehet ovat varanneet asianosaisille mahdollisuuden kirjallisiin kannanottoihin 31.12.2015 asti. Veikko Rintamäki Seinäjoki Sähköposti: veikko.rintamaki@trailander.com Esko Rantakivi, toimitusinsinööri Maanmittauslaitos Ivalon palvelupiste Kaamostie 6, 99800 Ivalo gsm: +358 400 366641 email: esko.rantakivi@maanmittauslaitos.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 122 Vahingonkorvausvaatimus leikkipuisto Kotinummen tulipalossa tuhoutuneista vaatteista HEL 2016-010547 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti vaatimuksen enemmälti

Lisätiedot

Vastuu. Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi

Vastuu. Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Vastuu Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: hyvitys, korvaus, tekijänoikeusrikkomus, tekijänoikeusrikos, tekijänoikeus, taloudelliset oikeudet, teos, YouTube Vastuu Siviilioikeudellinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Vahingonkorvausvaatimus autolle tapahtuneesta vahingosta HEL 2016-013907 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä ********** vahingonkorvausvaatimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 12.4.2004 KORKEIN OIKEUS Asia Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 Kantelija YLI-KOVERO RISTO TAPIO Torikatu 27 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

Lausunto Tenon sopimuksen voimaansaattamislain HE:stä (239/2016 vp)

Lausunto Tenon sopimuksen voimaansaattamislain HE:stä (239/2016 vp) Lausunto Tenon sopimuksen voimaansaattamislain HE:stä (239/2016 vp) Nuorgamin osakaskunta Outakosken osakaskunta Utsjoen kirkonkylän yhteisen veden osakaskunta Veahčaknjárgan osakaskunta Utsjoen kalastusalue

Lisätiedot

Sivu-urakan alistaminen

Sivu-urakan alistaminen Sivu-urakan alistaminen Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Yhteisen työmaan sopimussuhteet KÄYTTÄJÄ RAKENNUTTAJA SUUNNITTELIJAT PÄÄURAKOITSIJA URAKKASOPIMUS ALISTUSSOPIMUS ILMANV. SÄHKÖ PUTKI MUUT Talonrakennusteollisuus

Lisätiedot

NORJAN KANSSA KÄYTÄVÄT TENOJOEN KALASTUSSOPIMUSNEUVOTTELUT. 1. Yhteenveto neuvoteltavien Tenojoen kalastusjärjestelyjen keskeisistä seikoista

NORJAN KANSSA KÄYTÄVÄT TENOJOEN KALASTUSSOPIMUSNEUVOTTELUT. 1. Yhteenveto neuvoteltavien Tenojoen kalastusjärjestelyjen keskeisistä seikoista Sivu 1 / 6 Tenon kiinteistönomistajat ry c/o Veikko Rintamäki Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Sähköposti: kirjaamo@mmm.fi NORJAN KANSSA KÄYTÄVÄT TENOJOEN KALASTUSSOPIMUSNEUVOTTELUT

Lisätiedot

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2004 vp Hallituksen esitys laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974. Vahingonkorvauslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Lain soveltamisala.

Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974. Vahingonkorvauslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Lain soveltamisala. Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974 Vahingonkorvauslaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Lain soveltamisala. Vahingon korvaamiseen on sovellettava tämän lain säännöksiä. Tämä

Lisätiedot

OHCEJOGA GIELDA UTSJOEN KUNTA

OHCEJOGA GIELDA UTSJOEN KUNTA OHCEJOGA GIELDA UTSJOEN KUNTA UTSJOEN KUNNAN ESIINNOSTOJA ESITYKSEEN - VARSINAISET KIRJALLISET LAUSUNNOT JA ASIANTUNTIJALAUSUNTO ON ANNETTU LISÄKSI ERIKSEEN Vaatimukset Lohikantojen suojelu on ensiarvoisen

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA. ESITYSLISTA 90/2002 vp. Keskiviikko 23.10.2002 kello 09.00. 1. Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus

PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA. ESITYSLISTA 90/2002 vp. Keskiviikko 23.10.2002 kello 09.00. 1. Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 90/2002 vp Keskiviikko 23.10.2002 kello 09.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 200/2002 vp laiksi valmiuslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan

KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan KORVAUKSET 33 Maan luovuttamisesta sekä vahingosta, haitasta tai kustannuksista, jotka tähän lakiin perustuvasta toimenpiteestä aiheutuvat kiinteistön omistajalle, tieosakkaalle tai 10 :ssä tarkoitetun

Lisätiedot

Reinboth ja Vuortama antoivat 20.5.1996 Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta.

Reinboth ja Vuortama antoivat 20.5.1996 Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta. 5.9.1996 487/4/96 Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B 22 00180 HELSINKI P Ä Ä T Ö S 1 KIRJOITUSOikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja Susanna Reinboth ja sihteeri Timo Vuortama arvostelevat

Lisätiedot

Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu. Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto

Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu. Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Valviran asiantuntijat (ValviraL 5 ; ValviraA 8 ) 1. Pysyvät asiantuntijat

Lisätiedot

Luottamusmies, luottamusvaltuutettu ja Suomen perustuslain 13 :n turvaama yhdistymisvapaus

Luottamusmies, luottamusvaltuutettu ja Suomen perustuslain 13 :n turvaama yhdistymisvapaus TAUSTAMUISTIO 1 1 (5) 26.4.2016 Luottamusmies, luottamusvaltuutettu ja Suomen perustuslain 13 :n turvaama yhdistymisvapaus Työntekijöiden edustuksen nykytila Luottamusmies ja luottamusvaltuutettu Luottamusmiehen

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskus (jäljempänä ETK) on perustettu hoitamaan yksityisten eläkelaitosten yhteisiä palvelu-, ohjaus-, rekisteröinti- ja neuvonta-asioita.

Lisätiedot

Tenon sopimus 2016 EDUSKUNNAN MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNTA TENON KIINTEISTÖNOMISTAJAT RY /11 1

Tenon sopimus 2016 EDUSKUNNAN MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNTA TENON KIINTEISTÖNOMISTAJAT RY /11 1 Tenon sopimus 2016 EDUSKUNNAN MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNTA KUULEMINEN: TENON KIINTEISTÖNOMISTA JAT RY VEIKKO RINTAMÄKI, DI, PUHEENJOHTA JA 29.11.2016 TENON KIINTEISTÖNOMISTAJAT RY. 2016 /11 1 Uusi Tenon

Lisätiedot

Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016

Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Fysioterapeuttien opintopäivät Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Luennon aiheet Työsuhteen ehdot Mikä on työsopimus Työsopimuksen vähimmäisehdot Työsopimuksen voimassaolo Työaika Vuosiloma Muut työsuhteen

Lisätiedot

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus 1/5 Verohallinto Ylitarkastaja Janne Myllymäki PL 325 0052 VERO janne.myllymaki@vero.fi Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus Lausunnonantajasta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 361 Vahinkoilmoitus ja korvausvelvollisuudesta vapauttaminen HEL 2013-015275 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Kysely rehulain ankarasta vastuusta. Evira Hannu Miettinen MMM/ELO

Kysely rehulain ankarasta vastuusta. Evira Hannu Miettinen MMM/ELO Kysely rehulain ankarasta vastuusta Evira 30.3.2012 Hannu Miettinen MMM/ELO Ankara vastuu? Tuottamuksesta riippumaton vastuu Korvausvastuun syntyminen ilman tahallista tai huolimatonta toimintaa taikka

Lisätiedot

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7 Asia Hakija Tekijänoikeus liiketunnukseen X Annettu 9.3.2011 Tiivistelmä Yrityksen liiketunnus ei ollut riittävän itsenäinen ja omaperäinen ollakseen tekijänoikeuslain

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion

Lisätiedot

Kalakorvaustoimitus. Toimitusinsinööri Esko Rantakivi Maanmittauslaitos Ivalon palvelupiste

Kalakorvaustoimitus. Toimitusinsinööri Esko Rantakivi Maanmittauslaitos Ivalon palvelupiste Kalakorvaustoimitus Toimitusinsinööri Esko Rantakivi Maanmittauslaitos Ivalon palvelupiste Laki 501/1991 Laki Tenojoen kalastussääntöä koskevan sopimuksen ja kalastussäännön eräiden määräysten aiheuttamien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kuntien sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain mukaan sotainvalideille

Lisätiedot

Juha Lavapuro

Juha Lavapuro Juha Lavapuro 9.2.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys HE 239/2016 vp eduskunnalle kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi

Lisätiedot

Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009

Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009 1 Tapio Yli-Kovero Valituslupahakemus ja valitus Torikatu 27 13130 Hämeenlinna 050-61331 10.02.2010 KORKEIMMALLE OIKEUDELLE Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen

Lisätiedot

Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a

Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a 22.11.2011 S Y S : n s y y s k o k o u s K a r i M a r t t i n e n P a r t n e r A s i a n a j o t o i m i s t o

Lisätiedot

Tietoa potilasvahingoista ja potilasvakuutusjärjestelmästä. Tausta-aineistoa toimittajille

Tietoa potilasvahingoista ja potilasvakuutusjärjestelmästä. Tausta-aineistoa toimittajille Tietoa potilasvahingoista ja potilasvakuutusjärjestelmästä Tausta-aineistoa toimittajille Muutama keskeinen termi Yleiskielessä hoitovirhe tarkoittaa kaikkia potilaan hoidossa tapahtuneita virheitä tai

Lisätiedot

Kalastuslain kokonaisuudistus. Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa

Kalastuslain kokonaisuudistus. Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa 24.3.2010 Saariselän Tunturihotelli ry Jouko Ojanperä 1 Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastuslainsäädännössä on perinteisesti

Lisätiedot

HE 141/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta

HE 141/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kasvinterveyden suojelemisesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten,

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13 Asia Hakija Oikeus valokuvaan A Annettu 17.11.1987 Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään kuvannut omalla

Lisätiedot

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11. Voimassa 1.7.2011 alkaen

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11. Voimassa 1.7.2011 alkaen Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11 Voimassa 1.7.2011 alkaen Energiateollisuus ry:n suosittelema LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA

Lisätiedot

Vientisaatavatakuun yleiset ehdot

Vientisaatavatakuun yleiset ehdot 1 (6) Vientisaatavatakuun yleiset ehdot Viejän ulkomaiselta ostajalta olevien saatavien kattaminen 15.4.2008 Vientisaatavatakuun perusteella viejällä on oikeus saada korvausta Finnveralta takuusopimuksen

Lisätiedot

1. Tenojoen laaksojen ulkopuolella asuvien kalastusoikeuden haltijoiden asema

1. Tenojoen laaksojen ulkopuolella asuvien kalastusoikeuden haltijoiden asema Perustuslakivaliokunta L a u s u n t o Te n o n s o p i m u k s e s t a j a s e n v o i m a a n s a a t t a m i s l a i s t a Te n o n K i i n t e i s t ö n o m i s t a j a t R y 01.12.2016 Ve i k k o

Lisätiedot

W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio

W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto) 21 päivänä toukokuuta 1996 Asia T-148/95 W vastaan Euroopan yhteisöjen komissio Henkilöstö - Pysyvä osittainen työkyvyttömyys -

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 08.04.2015. 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 08.04.2015. 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015 Oikaisuvaatimus / Tontin 297-34-166-5 (Piikatie 6) myynti Tonttipäällikkö Jarkko Meriläinen Tonttipalveluyksikkö Tontin 34-166-5

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki on antanut kantelun perusteella asiasta selvityksen.

Kalajoen kaupunki on antanut kantelun perusteella asiasta selvityksen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 17.03.2014 Dnro OKV/734/1/2013 1/6 KANTELU A on 26.4.2013 osoittanut oikeuskanslerille kantelun, jossa hän pyytää tutkimaan Kalajoen kaupungin menettelyn lainmukaisuutta kaupungin osoitettua

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 219 Takaisinsaantivaatimuksen hylkääminen, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia, autovaurio Rakentajantiellä HEL 2016-004485 T 03 01 00 autovaurio, reunakivi,

Lisätiedot

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28 09.08.2013 Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa 530/090/2012

Lisätiedot

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä vakuutusyhtiö) yleiset ehdot (voimassa 1.1. LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.2012 alkaen) 1. Vakuutuksen tarkoitus 1.1 Lääkevahinkovakuutuksesta korvataan

Lisätiedot

LUNASTUSLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN. Maanmittauspäivät Lsn Jari Salila

LUNASTUSLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN. Maanmittauspäivät Lsn Jari Salila LUNASTUSLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN Maanmittauspäivät 31.5.2017 Lsn Jari Salila 1 Hankkeen tausta Pääministeri Juha Sipilän hallituksen Suomalainen ruoantuotanto kannattavaksi, kauppatase nousuun kärkihankkeen

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

Asia T-35/01. Shanghai Teraoka Electronic Co. Ltd vastaan Euroopan unionin neuvosto

Asia T-35/01. Shanghai Teraoka Electronic Co. Ltd vastaan Euroopan unionin neuvosto Asia T-35/01 Shanghai Teraoka Electronic Co. Ltd vastaan Euroopan unionin neuvosto Polkumyynti Lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottaminen Kiinasta peräisin olevat elektroniset vaa'at Markkinatalouden

Lisätiedot

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2008 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 20.2.2008 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(5) OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS Vuoden 2007

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 329 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-2214 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätösehdotus Perustelut päättää hylätä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2010 1 282 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-1722 Esityslistan asia TJA/7 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä

Lisätiedot

- valtion virastot ja laitokset - kuntien virastot ja laitokset sekä luottamuselimet - tuomioistuimet.

- valtion virastot ja laitokset - kuntien virastot ja laitokset sekä luottamuselimet - tuomioistuimet. VOIKO OIKEUSASIAMIES AUTTAA? 1) Mitä eduskunnan oikeusasiamies tekee? Oikeusasiamies valvoo, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Lisäksi hän valvoo muita julkista

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun 1 b :n 4 momentin kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 38 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2007-2358 Esityslistan asia TJA/38 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä potilas)

Lisätiedot

INFRA ry:n jäsenyritysten vastuuvakuutukset

INFRA ry:n jäsenyritysten vastuuvakuutukset INFRA ry:n jäsenyritysten vastuuvakuutukset Voimassa 1.10.2012 alkaen Tämän oppaan tarkoitus on antaa tietoa INFRA ry:n jäsenyrityksille tyypillisistä vastuuvahinkoriskeistä ja niihin varautumisesta vastuuvakuutuksilla.

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12.

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12. TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12.2015 TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 UUDET

Lisätiedot

ALUSTAVA LUONNOS, EI LAUSUNNOLLA

ALUSTAVA LUONNOS, EI LAUSUNNOLLA Maa ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto 6.4.2016 1 Taustamuistio suunnitellusta valtioneuvoston asetuksesta kaupallisen kalastuksen kiintiöjärjestelmästä (asetus tulee lausunnolle syksyllä 2016)

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen -

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Kommenttipuheenvuoro - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Juha-Pekka Konttinen oikeusasiamiehensihteeri 4.11.2015 Helsinki 9-Nov-15 1 Sosiaalisten perusoikeuksien turvaaminen Perustuslain 19 :n 1

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 8.12.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien

Lisätiedot

Lausunto julkisyhteisön vahingonkorvausvastuun sääntelyä ja sen kehitystarpeita koskevasta selvityksestä.

Lausunto julkisyhteisön vahingonkorvausvastuun sääntelyä ja sen kehitystarpeita koskevasta selvityksestä. Vammaisfoorumi ry Handikappforum rf Finnish Disability Forum Lausunto 8.11.2010 OIKEUSMINISTERIÖ oikeusministerio@om.fi Viite: Lausuntopyyntö OM 19/41/2007 Asia: Lausunto julkisyhteisön vahingonkorvausvastuun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 71 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS NIMEN JULKAISEMISESTA TERVEYSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTALLA Terke 2011-22 Esityslistan asia TJA/6 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän

Lisätiedot

Vakuutusoikeus. Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat. Vakuutustoiminta

Vakuutusoikeus. Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat. Vakuutustoiminta Vakuutusoikeus Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat Käsittää sekä yksityisoikeuteen, että julkisoikeuteen kuuluvia säännöksiä. Vakuutussopimuslaki (543/1994) ja erityislait esim. laki oikeusturvavakuutusten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) 9 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2013-012080 T 03 01 00 Päätös päätti hyväksyä ********** oikaisuvaatimuksen varhaiskasvatusjohtajan päätöksestä

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 2/2002 vp. Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 2 :n muuttamisesta. LA 2/2002 vp Sirpa Pietikäinen /kok ym.

Eduskunnalle. LAKIALOITE 2/2002 vp. Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 2 :n muuttamisesta. LA 2/2002 vp Sirpa Pietikäinen /kok ym. LAKIALOITE 2/2002 vp Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 2 :n muuttamisesta Eduskunnalle Ydinenergian hyväksikäyttöön liittyy sellaisia vaaratekijöitä, joiden täydellinen hallitseminen

Lisätiedot

Open access -julkaiseminen Oikeudellinen tausta ja tekijänoikeudet

Open access -julkaiseminen Oikeudellinen tausta ja tekijänoikeudet Open access -julkaiseminen Oikeudellinen tausta ja tekijänoikeudet Professori Juha Karhu Lapin yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta 31.8.2005 Open access idea Tutkimus on kenen tahansa luettavissa

Lisätiedot

Vahingonkorvaus. Hankintalain 107 :n perusteella. Janne Penttinen

Vahingonkorvaus. Hankintalain 107 :n perusteella. Janne Penttinen Vahingonkorvaus Hankintalain 107 :n perusteella Janne Penttinen 040-550 1231 Janne.penttinen@gmx.com Edellytyksiä Koskee kaikkia hankintamenettelyjä Vahingonkorvauksen saaminen ei edellytä tuottamusta

Lisätiedot

SELVITYS Pakollisen ympäristövakuutusjärjestelmän kehittäminen (SYKE:n raportti 21/2011)

SELVITYS Pakollisen ympäristövakuutusjärjestelmän kehittäminen (SYKE:n raportti 21/2011) SELVITYS Pakollisen ympäristövakuutusjärjestelmän kehittäminen (SYKE:n raportti 21/2011) Jouko Tuomainen/SYKE VAKUUSRYHMÄ 20.1.2014 Selvityksen tavoitteet Taustaselvitys YM:lle Arviointi ympäristövahinkovakuutusjärjestelmän

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

7 r Yijö Mattila, Inarin Manttaalikunnan pj.

7 r Yijö Mattila, Inarin Manttaalikunnan pj. MAA- JA METSÄTALOUS MINISTERIO 06. 2013 Inarin Manttaalikunta Yrjö Mattila Haapalaaksontie 2 99800 Ivalo man 20.6.20 13 HARE MMM 922 Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalastus

Lisätiedot

Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n. Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit ja

Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n. Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit ja Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n vuosikirjaratkaisujen valossa Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit 5.11.2010 ja 7.1.2011 Kysymykset 1) Miten PeL 20.1 :n ympäristövastuu kohdistuu?

Lisätiedot

KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille

KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille sisällysluettelo Milloin korvausta voidaan suorittaa valtion varoista? 2 Mitä korvataan? > Henkilövahinko 3 > Esinevahinko ja muu omaisuusvahinko

Lisätiedot

LAPIN ELY-KESKUKSEN VASTINE VETSIKON KALAKORVAUSTOIMITUKSESSA ANNETTU- JEN LAUSUNTOJEN JOHDOSTA

LAPIN ELY-KESKUKSEN VASTINE VETSIKON KALAKORVAUSTOIMITUKSESSA ANNETTU- JEN LAUSUNTOJEN JOHDOSTA LAUSUNTO 9.5.2016 Maanmittauslaitos Toimitusinsinööri Esko Rantakivi Ivalon palvelupiste Kaamostie 6 99800 Ivalo LAPIN ELY-KESKUKSEN VASTINE VETSIKON KALAKORVAUSTOIMITUKSESSA ANNETTU- JEN LAUSUNTOJEN JOHDOSTA

Lisätiedot

HUOLENPITOA HALLITUKSESTA ASIAKASETU 2

HUOLENPITOA HALLITUKSESTA ASIAKASETU 2 HUOLENPITOA HALLITUKSESTA ASIAKASETU 2 Vuosimaksu 145 / yhden vakuutuspaikan yhtiö *) Vastuuvakuutuksen vakuutusmäärä korottuu 200 000 :lla Tukea vahingon rajaamis- ja puolustautumiskustannuksiin Hallitus

Lisätiedot

Vakuutusehto YT308 Kiinteistön hallinnon vastuuvakuutus Voimassa 1.11.2012 alkaen.

Vakuutusehto YT308 Kiinteistön hallinnon vastuuvakuutus Voimassa 1.11.2012 alkaen. TMH 0.2 Vakuutusehto YT308 Kiinteistön hallinnon vastuuvakuutus Voimassa 1.11.2012 alkaen. Sisällysluettelo 1 Korvattavat vahingot, vakuutetut ja voimassaoloalue 1.1 Korvattavat vahingot 1.2 Vakuutetut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 03.09.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 03.09.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) 139 Oikaisuvaatimuksen hylkääminen, kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajan päätös 5.5.2015 23 HEL 2015-000649 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan

Lisätiedot

Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa

Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa UKK Instituutti 25. 3.2011Tiina Schaarschmidt- Pernaa 25.3.2011 Tiina Schaarschmidt-Pernaa Suunnittelijan ja urakoitsijan vastuu Vastuun perusteet

Lisätiedot

Paljon palveluita tarvitsevien vammaisten ihmisten sosiaaliset oikeudet seminaari, THL

Paljon palveluita tarvitsevien vammaisten ihmisten sosiaaliset oikeudet seminaari, THL Paljon palveluita tarvitsevien vammaisten ihmisten sosiaaliset oikeudet seminaari, THL 7.12.2017 Pauli Rautiainen, oikeustieteen professori, Itä-Suomen yliopisto Lähtökohtia 8.12.2017 2 Julkisen vallan

Lisätiedot

Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5)

Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5) Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5) Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta (TyV@eduskunta.fi) Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi vuosilomalain, merimiesten vuosilomalain ja sairausvakuutuslain

Lisätiedot

Parkkisakko vai sopimus vai?

Parkkisakko vai sopimus vai? Minä ja tiede Parkkisakko vai sopimus vai? Vesa Annola Professori 2016 2 2016 3 2016 4 Korkein oikeus 2010:23 (16.3.2010) 9. Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus määrätä omistamansa tai hallitsemansa

Lisätiedot