VUODEN 2002 VAARATILANTEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUODEN 2002 VAARATILANTEET"

Transkriptio

1 VUODEN VAARATILANTEET :^d[dcdbypcdaep[[xbddbz^\xctp CX\^:^ZZ^]T] SISÄLTÖ YLEISTÄ VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ VAARATILANNERAPORTTI 1

2 HUOMIOITA Hyppyjä enemmän kuin vuonna 1 TOT (%) enem., OPP (1%) enem., C/D (%) enemmän PL (1%) vähemmän tandemeita n. (%) enemmän Raportteja selvästi enemmän TOT 9, C/D 9, OPP ja PL enemmän (suhteutettuna hyppymäärään myös enemmän) SUHDELUKUJA 9- PL-hyppyjen mukaan laskettu suhdeluku (vtil PL hypyllä / hyppyä) on ollut vuosina -9 ja -99, ja vuonna -, ja -1, eli yksi raportti 19 hyppyä kohti v. eli yksi raportti 11 hyppyä kohti v. 1 Vuonna suhdeluku on,99 (/ x ) eli yksi raportti 1 hyppyä kohti v.

3 TANDEMHYPPÄÄMINEN Tandemtilastossa on laskettu yhden tandemin hyppymääräksi kaksi (pokalistaakin merkitään hyppyä) Suhdetta laskettaessa on tandem kuitenkin laskettu yhtenä hyppynä (ehkäpä 1, olisi oikeampi arvio) Vuonna suhde on,1(eli yksi raportti 1 hyppyä kohti) Kaikkien Suomessa hypättyjen tandemien suhde, (1 hyppyä) VTIL / HYPPYÄ 9- -9, -9, -9, -9, -91, -99, -9, -, -9, -1, -9, -, -9, -9, yhteensä,

4 SYYT MUUT TAPATURMA VARAVARJO 199/1 199/11 199/1 199/1 1999/11 /19 1/1 / VAARATILANTEET / OPPILAAT (ei TAN) MUUT VV muu vamma venähdys murtuma 199/9 199/9 199/ 199/ 1999/ / 1/ /

5 VAARATILANTEET / C & D /1 199/ 199/9 199/ 1999/9 / 1/9 /1 MUUT VV muu vamma venähdys murtuma 9 KPL ILMOITUKSIA / LUOKKA ; yhteensä 1 Alkeisopp. A B C D TANDEM KERHO

6 ILMOITUKSIA / LUOKKA /1 1999/1 /1 1/1 /1 D C B A AO 11 ILMOITUKSET / HYPPYKOKEMUS 1 199/ /1 199/11 199/1 199/1 1999/1 /1 1/1 / muut > - < opp. 1

7 VV:n KÄYTTÖVÄLI 1 1 TOT C/D OPP PL keskiarvo VV / LUOKKA yhteensä kpl Alkeisopp. A B C D TANDEM 1

8 VV / LUOKKA 1 yhteensä kpl 1 1 Alkeisopp. A B C D TANDEM VV / LUOKKA yhteensä kpl Alkeisopp. A B C D TANDEM 1 VARAVARJON KÄYTÖN SYYT yhteensä (vain "pääsyy"; fxc/cypres) puolijarru avausasento cf hajoaminen fxc/cypres pampulaongelma pakkausvirhe muut syyt 1

9 VV:n KÄYTÖN SYYT ( kpl/-9, 1 kpl/-99, kpl/-, 9 kpl/-1, kpl-) puolijarru avausasento cf hajoaminen fxc/cypres pampulaongelma pakkausvirhe muut syyt VARAVARJON KÄYTÖN SYYT / OPPILAAT LUOKITTAIN yhteensä kpl (Fxc:n "syyt" virhetoimintoa 1 kork. tark.) Alk.opp./1 A / 1 B / muut syyt pakkausvirhe ei pampulaa fxc hajoaminen cf avausasento puolijarru 1 9

10 VARAVARJON KÄYTÖN SYYT / OPPILAAT LUOKITTAIN 1 yhteensä kpl (Fxc:n "syyt": pampulaong., kork. tark. ja x hyppy käsistä) 1 Alk.opp./1 A / B / muut syyt pakkausvirhe ei pampulaa fxc hajoaminen cf avausasento puolijarru 19 VV:n KÄYTÖN SYYT / C & D yhteensä (Cypres "syy" kork. tark. unohtui) 9 1 C / D / puolijarru avausasento cf hajoaminen Cypres pampula ong. pakkausvirhe muut syyt

11 VV:n KÄYTÖN SYYT / C & D 1 yhteensä (Cypres "syyt": kork. tark., väärä käyttö) 1 C / D / puolijarru avausasento cf hajoaminen Cypres pampula ong. pakkausvirhe muut syyt 1 VV:n KÄYTÖN MUUT SYYT yhteensä 9 tan.kurssi ei lennä kierre+pyör kalusto mystiikka hätäily 1 Alk. opp A B C D 11

12 VV:n KÄYTÖN MUUT SYYT 1 yhteensä 1 tan.kurssi ei lennä kierre+pyör kalusto pöljyys hätäily Alk. opp B C D LOUKKAANTUMISVÄLI HYPPYINÄ 1 TOT C/D OPP PL keskiarvo

13 VAMMAN LAATU / / 199/ 199/ 1999/ / 1/ /1 muu vamma venähdys murtuma TAPATURMA / LUOKKA yhteensä 1 Alkeisopp. A B C D TANDEM 1 1

14 TAPATURMA / LUOKKA 1 yhteensä Alkeisopp. A B C D TANDEM TAPATURMA / LUOKKA yhteensä Alkeisopp. A B C D TANDEM 1 1

15 VAMMAUTUNUT PAIKKA LUOKITTAIN yhteensä (x ja 1x paikkaa) muu paikka pää selkä reisi nilkka / sääri käsi 1 Alkeisopp. A B C D T 9 VAMMAUTUNUT PAIKKA / OPPILAAT yhteensä raporttia ( paikkaa) reisi % muu paikka % käsi 9% nilkka / sääri / polvi % 1

16 VAMMAUTUNUT PAIKKA / OPPILAAT 1 yhteensä raporttia ( paikkaa) selkä % pää 11 % käsi 19 % nilkka / sääri / polvi % 1 VAMMAT / OPPILAAT (x murtuma+venähdys) murtuma venähdys muu vamma käsi nilkka / sääri / polvi reisi selkä pää muu paikka 1

17 TAPATURMIEN SYYT / OPPILAAT radio / - koulutus loppuveto myöhässä alastulokoulutus huono paikka av.asento/ kiipeäm. OPPILASLOUKKAANTUMISET / HYPPYMÄÄRÄ / 1999 / / 1 / / > hyppy. Hyppy. Hyppy 1. Hyppy 1

18 OPPILASLOUKKAANTUMISET / HYPPYMÄÄRÄ > hyppyä - hyppyä 1- hyppyä 199 / 1999 / / 1 / / VAMMAUTUNUT PAIKKA / C & D yht. rap.; paikkaa selkä % pää % muu paikka % reisi 9% käsi % nilkka / sääri / polvi % 1

19 VAMMAUTUNUT PAIKKA / C & D 1 yht. 1 rap.; 1 paikkaa (käsi+jalka) selkä % pää % muu paikka % käsi % reisi % nilkka / sääri / polvi % TAPATURMIEN SYYT / C & D koukkulasku huono paikka huono alastulotekn. matala käännös ei fleeriä/ myöhässä kova avaus laskeva "ilmassa" 1 19

20 TAPATURMAT / HYPPYKOKEMUS (sis. TAN) > C-luokka- oppilaat 199/ 1999/ / 1/ / 9 MUUT VAARATILANTEET yhteensä kpl lauta pakkausvirhe hajoaminen kone lähellä tahaton aukeaminen törmäys lähellä / törmäys asento / takertuminen matala avaus (+ Cyp ja fxc ) kypärä yms. putosi "pampulavaikeus" kauas maalista muut syyt

21 ONGELMAPAIKAT yhteensä puolijarru avausasento cf hajoaminen fxc/cypres pampulaongelma pakkausvirhe 1 ONGELMAPAIKAT vertailu puolijarru avausasento cf hajoaminen fxc/cypres pampulaongelma pakkausvirhe 1 1

22 JUMPS PER FATALITY Hyppymäärät / kuolemaanjoht. onn YHT 1 9 Riskitekijä I : hyppyä Riskitekijä I viimeiset vuotta 1 : 9 99 hyppyä Riskitekijä I viimeiset vuotta 1 : 9 hyppyä KALUSTOPERÄISET VAARATILANTEET Kalustoperäisistä vaaratilanteista ollut oma esitelmä Tarkkana oppilaspakkaustarkastusten (ja pakkauksen) kanssa! kertaa jarru auki pakkausvirhettä (tarkastusvirhettä!) mystistä vajaatoimintaa

23 FXC:n virhetoiminnot (asia hoidossa?) Vector I:n VV avautui strevalla (pinnit paremmin suojaavia kamoja + kiipeämisasento) radiokypärä irtosi (riittävän tukevat kiinnitykset) PL-hihnan varmistuslanka heikkoa (langan vahvuuden tarkastaminen riittävän usein) Vectorin kahvatasku ehkä irti (pitääkö ne nyt ommella kiinni vai ei => tiedote aiheesta) Wingsin BOC:a ei löydy (oikea pakkaus; tarkastus) C/D- kalustovaaratilanteita : alas tullut slider esti toisen jarrun avaamisen Vector II:n PV:n reppu aukesi sittiksessä apuvarjo pakattu väärin => yhdyspunos kietoutui ympärille ohjauslenkit jumissa käärmeensilmissä; kovikeosa liian suuri ja kova kamerakypärän lukko petti avauksessa PV:n irtipäästöpampulan vaijeri takertui UH:ssa koneen (C- 1) ulokkeeseen => avauksessa irtipäästö VV sakkasi avauksessa ja jarrut jumissa Happs-hypyllä (ehkä liian kevyt hyppääjä) kaveri pakannut yhdyspunoksen väärästä läpän välistä (Talon Classic) => apuvarjo hinauksessa kuvauskypärä lähti avauksessa VV:n luuppi liian pitkä ja sisäpussi väärin päin tandemin pakkaus (kokemattomuus) muita pakkausvirheitä (esim. podin pyörityksiä) ja kaverin pakkauksia

24 Lukumäärähuomioita Raporttien lukumäärä on kasvanut viime vuodesta selvästi (myös suhteessa hyppymäärään) oppilasraporttien lkm on kasvanut (johtuu loukkaantumisien ja muu syy (erit. A- ja B- luokka) kasvusta) D-luokan hyppääjien tekemien raporttien lkm kasvu todella suurta (loukkaantumiset) C-luokan hyppääjien raporttien kasvu vähäistä (loukkaantumiset) HUOMIOITA: Puolijarrut Puolijarruista johtuvia ongelmia on ollut taas aika runsaasti (9 VV-keikkaa (+ muuta)); (+1/99; +/; +/1) jarru auki avauksessa x ilm. jarru auki avauksessa x slideria tukahduttaessa oli jarru avattu sliderin purjerengas esti toisen jarrun avaamisen VV:n puolijarrujen avaamisen kanssa ongelmia MUUT: jarru auki, sai hallintaan (opp.); kovikeosa liian suuri; tandemin jarru hetken jumissa

25 FXC/Cypres FXC oli toiminut väärin kertaa (kerran oikein) keskittyi liikaa suoritukseen ja UH-korkeus liian matala ko. suoritukseen (FXC) CYPRES oli toiminut 1 kertaa korkeuden tarkkailu unohtui FS-hypyllä; ei piipparia (Cypres) 9 Loukkaantumisista Oppilasloukkaantumisista 1% sattui ensimmäisellä hypyllä (% alkeisopp.) Syynä loukkaantumisiin on ollut: radiokoulutuksessa tai itse radiossa () KASV., loppuveto myöhässä () VÄH., alastulokoulutus (11) KASV.!, huono alastulopaikka () ja kiipeäminen/avaus () KASV. Kokonaismäärä reilusti kasvanut, huonoin tulos vuodesta 199 lähtien (suhteutettuna hyppymäärään) Käsivammojen lkm kasvanut, nyt 9% (-1 19%, - 1%); erityisesti A- ja B-luokan oppilaat / (-1 1/)

26 Lupakirjahyppääjille on sattunut suhteessa selvästi enemmän loukkaantumisia kuin viime vuosina; erityisesti D-luokka Molemmissa luokissa: /C ja /D = (1/C, /D =1-1; 1/C, /D = -) koukku / matala käännös ( -1) huono alastulopaikka ( -1) huono alastulotekniikka ( -1) ei loppuvetoa/myöhässä ( -1) laskeva ( -1) x ilmassa ( -1) Käsivammojen lkm kasvanut, nyt % (% -1) Kerhon tarkkuuskisoissa loukkaantumista, näytöskoulutuksessa 1 ja näytöksillä 1 UH/avaussotkeutuminen UH:ssa/avauksessa sotkeutumisia yms. on ollut taas aivan liikaa: "pelleily" UH päälleen => jalka kiinni punoksiin; ei saanut irti, PV vain osittain kehittynyt; VV avautui matalalla ja sotkeutui PV:hen (C-kelppari; PL) UH sivulle, negat. taivutus => kase => yhdyspunos oik. kainalon ali, apuvarjo hinauksessa s; irtosi ravistamalla; PV auki (1. hyppy; PL) " vapaa; UH neg. taivutus => kase; epästabiili => avaus => jalka punoksiin => irrotti, paitsi yhden; PV jäi kiinni VV:n apuvarjoon (. hyppy; A-luokka; IA) kengännauha jäi kiinni oven lukon vastakappaleeseen (C-1) sukellus UH:ssa, mutta repeytyi hetimiten irti (D-luokka) 1 vapaa; kohdalla lähti kääntymään => yritti korjata => voimakas lattakierre; käsi murtui, koska jäi lattarista avauksessa johonkin väliin (. hyppy; A-luokka; IA)

27 . IA, ponn. oikealle => kaky => neg. taivutus => kase; avaus => punokset jalk. välistä, yksi punosryhmä tarttui reppuun => VV (1. hyppy; alkeisoppilas; IA) yksityinen (?) näytös, C-1, hyppääjä jäi kiinni haalarin lahkeen kärkivahvikkeesta koneen askellautaan; n. 1 min roikuttuaan avasi, irtosi (D-luokka) " vapaa; UH kaky, avaus, kantohihna tod. näk. kainalon alta => nippua kiinni kummareissa, bag lock => VV, PV kiinni VV:ssä (1. hyppy; alkeisoppilas; IA) negatiivinen taivutus, jalka punoksiin kiinni; eivät irronneet repimällä; koukkuveitsellä veteli poikki => VV (toi kv:n+kahvat mukanaan alas) (. hyppy; PL) 1. HD; lattakierre; korjasi painamalla kättä liikaa => kase; avasi kyljellään => PV:n punoksia tarttui käteen => ravisteli ne irti; PV ok (1. hyppy; A-luokka; IA) uusi kone, uusi paikka; avaus selällään => voltti kantohihnojen välistä => nykäisi kyynärpää pois paikaltaan; sai itse takaisin paikalleen (1. hyppy; A-luokka; IA) EH; jousitatti turbulenssiin; oppilas kumarsi => tatti nilkkoihin ja yhdyspunos kiertyi nilkan ympärille => potkaisi ja irtosi => oppilas teki voltin varjon avautuessa (9. hyppy; alkeisoppilas; IA) Pintoihin 1 kertaa oli tultu matalalle (1/-1, 19/- ja 19/-99) A-luokka () keskittyi liikaa suoritukseen + liian matala exit-korkeus Vectorin kahvatasku irti => ei löytynyt kahvaa asennon menetys => korkeuden tarkkailu unohtui piti tattia kädessä tai se oli turbulenssissa ei meinannut saada lattakierteessä olevaa selkästabiilia vatsalleen hyppäsi HD:llä ilman koulutusta => piti tattia kädessään B-luokka () freestyleä liian pitkään apuvarjo turbulenssissa freestyleä liian pitkään + BOC kokemus vähäinen C-luokka () korkeuden tarkkailu unohtui (FS) korkeuden tarkkailu unohtui (FF) korkeuden tarkkailu unohtui FS-hypyllä; ei piipparia UH m; törmäys oveen => pakolliset => stabiilin saaminen kesti D-luokka () x korkeuden tarkkailu unohtui (FS)

28 VV VV:n käyttö pysynyt samoissa (suhteessa hyppymääriin) kuin -1 Oppilailla vähän harvemmin kuin -1 (AO väh. ja A kasv.) ja kelpparit hiukan useammin kuin -1 (D) Tosin vuonna -1 oli käytetty eniten vuoteen... alkeisoppilaat 1 (1-1, -) puolijarru avausasento 1 fxc (virhetoiminto) 1 pampulaongelma pakkausvirhe muuta ( hätäily, 1 mystiikka, 1 kalusto, 1 ei lennä) A-luokka 1 ( -1, -) suurin syy pampulaongelma (kasvanut) B-luokka ( -1, -) C-luokka ( -1, 19 -) D-luokka ( -1, 1 -) mm. pakkausvirhe, puolijarru, avausasento muuta (mm. kierre + pyöritys, tandemmesukurssin vaatimus) C/D-luokassa kpl raporttia (11/1), jossa kierrettä ja/tai pyöritys => VV (vuonna -1 kpl; /19) (vuonna - kpl; /) (vuonna kpl; /)

29 Tahaton aukeaminen Reppu (VV/PV) oli auennut vaarallisesti kertaa (+ vähemmän vaarallista tai melkein) (+ -1) VV avautui strevalla => apuvarjo meni korkeusvakaajan yli ja osa punoksista tarttui vakaajaan; luistivat/repeytyivät irti => kahdella kuvulla tielle alas ja melkein auton alle heikkoa varmistuslankaa => PV aukesi strevalla FXC avasi VV:n koneessa nousun aikana UH:ssa (C-1) VV:n läppä aukesi (Vector); VV:n pinnissä enää milli jäljellä Vector II:n PV:n reppu aukesi sittiksessä apuvarjo lähti stand upissa apuvarjo taskustaan; hacky juuttui laippavipuun Törmäys Törmäys tai törmäys lähellä kpl (hyppääjä/kone); -1 kelppari, jonka paperit vanhana, lähti ekana ja perässä tulleesta waystä yksi liukui lähelle m:ssä avannutta oppilasta FF-hypyllä avaus lähekkäin => jalat osuivat toisen kuvun yläpintaan 9 way liukuhypyllä kaukana kentästä => avasi tarkastamatta ilmatilaa 1 m toisen alapuolella => törmäys lähellä ( RAP) törmääminen lennokin kanssa lähellä FF-hypyllä avauksen jälkeen toinen tippui muutaman metrin päästä purjekone lähellä avauksessa törmäys koneen korkeusvakaajaan exitissä [jännitti; liukastui strevalle kiivetessään => kaatui ja löi säärensä astinlautaan pudotessaan => viiltohaava (C-1)] 9

30 Avausongelmat Avausongelmat (+ = 1) olivat taas vähentyneet viime vuodesta» vuonna 1: 11+ = 1 kpl» vuonna : 1+ = kpl» vuonna 1999: +1 = kpl Oppilailla 11 kpl ( -1, 1 -) 1 x ei voinut (olkapää sijoiltaan) x ei löytynyt x piti HD:tä kädessään x tatti turbulenssissa 1 x veto ensin irtipäästöpampulasta C & D -luokka kpl ( -1, 1 -) 1 x apuvarjo lähti tahattomasti koneessa irtipäästöpampula hukkui exitissä 9 Muuta Liitopuku-raportteja 1 kpl ( -1) näytösraporttia () x olkapää sijoiltaan () Tavaraa pudonnut aika runsaasti: x kypärä (1:ssä radio, :ssa kamera) x lauta x kenkä/sandaali 1 x käsikamera 1 x oppilaskamoissa tarkastus/pakkaus ongelmaa x niin kovat G-voimat, että vaikeuksia irtipäästössä (liitopuku/velocity, lauta/extreme) mesun hölmöilyä

31 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ Oppilasvarjojen pakkaukseen ja ennen kaikkea tarkastuksiin kiinnitettävä huomiota UH-koulutukseen lisäpanostusta C-, ja Otter erityisesti asento C-1, 1 erityisesti kiipeäminen ( ovet simulaattoreihin) Oppilaita ei saa päästää liian aikaisin HV:lle tai IA:lle 1 Uuden varjokaluston + ja - 1% PL-hypyistä vuonna hypättiin nollakangaskuvuilla (9% -1) perinteisillä kuvuilla sattui loukkaantumisia 1 hypyn välein ja -kankaisilla 1 välein vastaavat luvut -1: 19 ja oppilaskalusto on uudistunut, mutta onko alastulokoulutuksesta (kaatuminen ja radiokoulutus) alettu löysäilemään? uudet oppilasvarjot kantavat paremmin => kupujen koot pienentyneet => vaakavauhti kasvanut => erityisesti käsivammat lisääntyneet 1

32 Varjon käsittelyyn ja ilmatilan tarkkailuun enemmän huomiota: varjojen nopeudet nousseet viimeisen vuoden aikana huomattavasti (ja koko ajan nousevat lisää ) C:n osalta onnettomuustilasto taas huonontunut? D:n osalta onn. tilasto vaikuttaa murheelliselta... spottaukseen huomiota (ei joudu laskeutumaan huonoon paikkaan) laskeutumistekniikka ja loppuveto; varjot liian vaativia taitoihin nähden?! lisää varjon käsittelykoulutusta KAIKILLE Uusi kelpparien varjosukupolvi (ja suuri siipikuorma) vaatii oikean pakkauksen ja hyvän avausasennon (ja tietysti laskeutumisen) esim. jarrun avautuminen => lähes % varmasti VV-keikka (kannattaa pakata jarrut oikein kiinni ) aikaisemmin kierre ei ollut ongelma; nyt pienikin epäsymmetrisyys (ja kierre) => pyöritys => VV

33 C-luokka 1 / 1+ PD 1 Sabre 1 Spectre 1 Fury Sabre 1 Sabre 1 Sabre 1 BT 1 Sabre 1 Foil Express 1 Express 1 Spectre 1 Sabre 1 Sabre 1 Contrail 1 DC- # Tummennettu = kierre + pyöritys (pakkausvirhe, avausasento, ei syytä) # Kursivoitu = kierre + pyöritys (jarru auki) # Punainen = kupu ˆ 1 sqft tai sk > 1, 1999 D-luokka 1 / + Foil Jonathan 1 Express 1 Express 1 Springo 1 BT pro 1 Navigator Extreme Velocity 9 Contrail 1 Contrail Spark 1 Jedei 1 Stiletto 1 BT pro 1 Express 1 Foil Springo 1 C-luokka / Spectre 1 Sabre Contrail 1 Spectre 1 Foil Sabre 1 Spectre 1 Express Merrit Sabre 1 Sabre 1 1, Spectre 1 Sabre 19 1, Stiletto 1 1, Spectre 1 Foil Sabre 19 1, Sabre 1 1, Sabre 1 BT pro 1 D-luokka 1 / + Express 1 1,1 Stiletto Sabre 1 Stiletto 1 Extreme 99 Contrail Foil Velocity 9 Fury Stiletto Springo 1 Express 1 Springo 1 1,

34 C-luokka / +1 Triatlon 1 1, Express 1 Jedei 1 1, Spectre 1 1, Spark 1 1,9 Z-po 1 1, Z-po 1 PD 1 1, Sabre 1 1, Sabre 1 Hornet 1 1, Sabre 1 1, Sabre 1 1,1 Impulse 1,9 Sabre 1 1, Sabre 1 1, Springo 1 1, Merit 1 1,1 Stiletto 1 1,9 Z-po 1 1, 1 D-luokka / 1+ Vengeance 1 1, Lightning 1 Express 1 1,1 Jedei 1 1,1 Pegasus, Vengeance 1 1, Excalibur 1 1,1 Velocity 9 1,9 Spark 19 1,1 Velocity 1,99 Stiletto 1 1, Stiletto 1, Velocity 9 1,9 Spectre 1 1, Stiletto 1 1, BT pro 1 1, Stiletto 1 1, Springo 1 1, Contrail 1 1, Contrail 1 1, Sabre 9 1, BT 1 1, Electro 1 1, Impulse 1,91 Contrail BT pro 1 C-luokka / 9+ Ninja, Sabre II 1 1, Sabre II 1 1, Hornet 1 1, Stiletto 1 1,1 Sabre II 1 1, Stiletto 1 1, Z-po 1 1, Stiletto 1 1, Sabre II 1 1, Sabre 1 1,1 Sabre 1 1, Sabre 19 1, Stiletto 1, Stiletto 1 1,9 Sabre II 1 1,1 Falcon 1 1, Sabre 1 1,1 Spectre 1 Raider,9 D-luokka / 1+ Springo 1 1,1 Vengeance 9 1, Springo 1 1, Velocity, Stiletto 1 1, Falcon 1 1, Sabre II 1 1, Express 1 1, Foil, Express 1,1 Stiletto 1 1, Sabre 1 1, Vengeance 1, Happs, Happs, Happs, Springo 1 1, Spectre 1 1, Sabre 1 1,1 Springo 1 1, Velocity 9 1,9 Contrail 1 1, Stiletto 1 1, Sabre 1 1,9 Foil, Velocity 9, Stiletto 1 Extreme VX, Stiletto 1 1, Velocity 9,

35 VAARATILANNERAPORTTI On virallinen asiakirja, joka on täytettävä huolella kaikki oleelliset tiedot mainittava jos asiat muuttuvat (loukkaantuminen) => täydennysraportti (h on suositus; h tulossa) käyttäkää uutta mallia (1/) (KP:n kansio, LTH:n sivut, SIL/Komitean sivut) selvällä käsialalla kommentit: timo.kokkonen@ee.oulu.fi 9 1;;:;9' :;<'/9;;91/:+'

VUODEN 2008 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta

VUODEN 2008 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta VUODEN 8 VAARATILANTEET Kimmo Paularanta SISÄLTÖ VAARATILANNEILMOITUS YLEISTÄ VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ VAARATILANNEILMOITUS On turvallisuuden parantamisen kannalta

Lisätiedot

VUODEN 2003 VAARATILANTEET. Koulutus- ja turvallisuuskomitea Timo Kokkonen

VUODEN 2003 VAARATILANTEET. Koulutus- ja turvallisuuskomitea Timo Kokkonen VUODEN 2003 VAARATILANTEET Koulutus- ja turvallisuuskomitea Timo Kokkonen SISÄLTÖ YLEISTÄ VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ VAARATILANNERAPORTTI 2 HUOMIOITA Hyppyjä vähemmän

Lisätiedot

VUODEN 2004 VAARATILANTEET. Koulutus- ja turvallisuuskomitea Timo Kokkonen

VUODEN 2004 VAARATILANTEET. Koulutus- ja turvallisuuskomitea Timo Kokkonen VUODEN VAARATILANTEET Koulutus- ja turvallisuuskomitea Timo Kokkonen SISÄLT LTÖ YLEISTÄ VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ VAARATILANNEILMOITUS HUOMIOITA Hyppyjä hiukan väh.

Lisätiedot

VUODEN 2006 VAARATILANTEET. Timo Kokkonen

VUODEN 2006 VAARATILANTEET. Timo Kokkonen VUODEN 6 VAARATILANTEET Timo Kokkonen SISÄLT LTÖ YLEISTÄ VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ VAARATILANNEILMOITUS HUOMIOITA Hyppyjä vähemmän kuin vuonna 5 TOT 88 (,%) vähemmän

Lisätiedot

VUODEN 2007 VAARATILANTEET. Koulutus- ja turvallisuuskomitea Pauli Sillanpää

VUODEN 2007 VAARATILANTEET. Koulutus- ja turvallisuuskomitea Pauli Sillanpää VUODEN 7 VAARATILANTEET Koulutus- ja turvallisuuskomitea Pauli Sillanpää SISÄLTÖ YLEISTÄ VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ VAARATILANNEILMOITUS HUOMIOITA Hyppyjä vähemmän

Lisätiedot

VUODEN 2011 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta

VUODEN 2011 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta VUODEN 2011 VAARATILANTEET Kimmo Paularanta SISÄLTÖ VAARATILANNEILMOITUS YLEISTÄ VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 2 VAARATILANNEILMOITUS On turvallisuuden parantamisen kannalta

Lisätiedot

VUODEN 2005 VAARATILANTEET. Koulutus- ja turvallisuuskomitea Timo Kokkonen

VUODEN 2005 VAARATILANTEET. Koulutus- ja turvallisuuskomitea Timo Kokkonen VUODEN 2005 VAARATILANTEET Koulutus- ja turvallisuuskomitea Timo Kokkonen SISÄLT LTÖ YLEISTÄ VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ VAARATILANNEILMOITUS 2 HUOMIOITA Hyppyjä hiukan

Lisätiedot

VUODEN 2010 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta

VUODEN 2010 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta VUODEN 2010 VAARATILANTEET Kimmo Paularanta SISÄLTÖ VAARATILANNEILMOITUS YLEISTÄ VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 2 VAARATILANNEILMOITUS On turvallisuuden parantamisen kannalta

Lisätiedot

VUODEN 2009 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta

VUODEN 2009 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta VUODEN 9 VAARATILANTEET Kimmo Paularanta SISÄLTÖ VAARATILANNEILMOITUS YLEISTÄ VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ VAARATILANNEILMOITUS On turvallisuuden parantamisen kannalta

Lisätiedot

VAARATILANTEET 2008. Turpaboogie 2008 Pori. Kalustoperäiset vaaratilanteet 2008

VAARATILANTEET 2008. Turpaboogie 2008 Pori. Kalustoperäiset vaaratilanteet 2008 KALUSTOPERÄISET VAARATILANTEET 2008 Turpaboogie 2008 Pori Avautuvat reput Varomaton liikkuminen koneessa ->PV reppu aukesi Varovainen liikkuminen koneessa, riittävän kireä luuppi Oppilaan IA kahva tarttui

Lisätiedot

KALUSTOPERÄISET VAARATILANTEET Turpaboogie 2007 Kuopio

KALUSTOPERÄISET VAARATILANTEET Turpaboogie 2007 Kuopio KALUSTOPERÄISET VAARATILANTEET 2007 Turpaboogie 2007 Kuopio Avautuvat reput Varomaton liikkuminen koneessa ->VV reppu aukesi Varovainen liikkuminen, ei nojailua pedaaleissa istuttaessa PV putosi lattialle

Lisätiedot

KALUSTOPERÄISET VAARATILANTEET Turpaboogie 2006 Tampere

KALUSTOPERÄISET VAARATILANTEET Turpaboogie 2006 Tampere KALUSTOPERÄISET VAARATILANTEET 2006 Turpaboogie 2006 Tampere Ylläpito/Tarkastaminen Kantohihnan kolmirengaslukon luuppi rispaantunut, meni sormin vetämällä poikki pakkaustarkistuksen yhteydessä tarkastettaessa

Lisätiedot

VUODEN 2012 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta

VUODEN 2012 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta VUODEN 2012 VAARATILANTEET Kimmo Paularanta 16.11.2008 Turpaboogie / Pori 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ VAARATILANNEILMOITUS VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 3 HYPYT JA VAARATILANTEET

Lisätiedot

Tämä päivätty koulutusohjelma korvaa koulutusohjelman 9.10.2005. Siihen kuuluu:

Tämä päivätty koulutusohjelma korvaa koulutusohjelman 9.10.2005. Siihen kuuluu: SUOMEN ILMAILULIITTO RY Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI OHJE KOULUTUSOHJELMA I 1. Yleistä Tämä päivätty koulutusohjelma korvaa koulutusohjelman 9.10.2005. Siihen kuuluu: a) tämä ohje, b) koulutusohjelma

Lisätiedot

KALUSTOPERÄISET VAARATILANTEET 2012. Turpaboogiet Oulu 10.2.2012

KALUSTOPERÄISET VAARATILANTEET 2012. Turpaboogiet Oulu 10.2.2012 KALUSTOPERÄISET VAARATILANTEET 2012 Turpaboogiet Oulu 10.2.2012 Vigil II ei tykännyt vedestä Suunniteltu vesihyppy rantaveteen, reppu oli vvreppua myöden vedessä hetken aikaa, Vigil II:n leikkuri toimi

Lisätiedot

VUODEN 2014 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta

VUODEN 2014 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta VUODEN 2014 VAARATILANTEET Kimmo Paularanta SISÄLTÖ YLEISTÄ VAARATILANNEILMOITUS VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 2 HYPYT JA VAARATILANTEET HYPPYJÄ YHTEENSÄ 44309 OPPILAAT

Lisätiedot

Turvallisuusilmoitukset vs Kimmo Paularanta

Turvallisuusilmoitukset vs Kimmo Paularanta Turvallisuusilmoitukset 3.11.2018 vs. 3.11.2017 Kimmo Paularanta Yleistä Hyppymäärä noin 40 030 (40 400) Vuoden 2017 luvut ovat suluissa Ilmoituksia on tehty yhteensä 153 (133) alkeisoppilaat 27 (35) pk

Lisätiedot

Vaaratilannevertailu vs Kimmo Paularanta

Vaaratilannevertailu vs Kimmo Paularanta Vaaratilannevertailu 12.11.2017 vs. 12.11.2016 Kimmo Paularanta Yleistä Hyppymäärä noin 40600 (38976) Vuoden 2016 luvut ovat suluissa Ilmoituksia on tehty yhteensä 132 (105) alkeisoppilaat 35 (22) pk 5

Lisätiedot

Hyppytoiminnan Turvallisuusilmoitus

Hyppytoiminnan Turvallisuusilmoitus Valitaan esimerkissä tämä Hyppytoiminnan Turvallisuusilmoitus HUOM! Tämä on vain ESIMERKKI, todellinen ulkoasu ei ole samanlainen Hyppylentotoiminnan poikkeamailmoitus Turvallisuusilmoitus turvallisuusilmoituksia

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA I (PL-ALKEISKURSSI JA NOVA-ALKEISKURSSI)

KOULUTUSOHJELMA I (PL-ALKEISKURSSI JA NOVA-ALKEISKURSSI) SUOMEN ILMAILULIITTO RY OHJE Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 9.3.2017 KOULUTUSOHJELMA I (PL-ALKEISKURSSI JA NOVA-ALKEISKURSSI) 1. Yleistä Tämä koulutusohjelma korvaa koulutusohjelman 20.4.2014.

Lisätiedot

3. Kuka saa säätää varavarjon automaattilaukaisinta (Cypresiä)? a. Pilotti b. Hyppymestari c. Hyppääjä d. Turvallisuuspäällikkö

3. Kuka saa säätää varavarjon automaattilaukaisinta (Cypresiä)? a. Pilotti b. Hyppymestari c. Hyppääjä d. Turvallisuuspäällikkö NOVA Alkeis 1. Missä korkeudessa ja miten avaat päävarjon? a. 1500m. Katsot mittaria ja avaat varjon b. 2000m. Avaat varjon c. 1600m. Näytät avausmerkin ja avaat varjon (taivuta, tartu, vedä) d. 1500m.

Lisätiedot

SIL - Laskuvarjohyppykurssin kalvosarja

SIL - Laskuvarjohyppykurssin kalvosarja SIL - Laskuvarjohyppykurssin kalvosarja Vaihtoehtoisesti käytettävät sivut eri valjastyyppien, uloshyppytyylien ja avausjärjestelmien mukaan seuraavasti: Reppu-valjasyhdistelmä s.14 Wings s.15 Wings-PL

Lisätiedot

LASKUVARJOURHEILUN TURVALLISUUS- RAPORTOINTI. Kimmo Paularanta

LASKUVARJOURHEILUN TURVALLISUUS- RAPORTOINTI. Kimmo Paularanta LASKUVARJOURHEILUN TURVALLISUUS- RAPORTOINTI Kimmo Paularanta Mistä turvallisuus Asenne muodostuu? Aktiivinen harrastaminen Kerhokulttuuri Koulutus Kalusto Ohjeet ja määräykset Omavalvonta kerhoissa, aiemmin

Lisätiedot

Opas uudistus. Turpaboogiet Laskuvarjotoimikunta Kahu /Kimmo / Johanna

Opas uudistus. Turpaboogiet Laskuvarjotoimikunta Kahu /Kimmo / Johanna Opas uudistus Turpaboogiet 14.1.2017 Laskuvarjotoimikunta Kahu /Kimmo / Johanna 1 2.3 (s.5) Lisätty viittaus RSL vapautuksesta (5.5.1 s.27) - Laskeutuminen veteen 3.7 Muutettu / Poistettu ja sen lopullinen

Lisätiedot

SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja Turvallisuuskomitea OPPILASVARJON PYSTYPAKKAUSOPAS

SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja Turvallisuuskomitea OPPILASVARJON PYSTYPAKKAUSOPAS SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja Turvallisuuskomitea OPPILASVARJON PYSTYPAKKAUSOPAS Helsinki 1.1.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 1 2. Pakkaaminen I tarkastusvaiheeseen saakka

Lisätiedot

Puuttuuko listalta komponentti tai haluatko listalle uuden?

Puuttuuko listalta komponentti tai haluatko listalle uuden? 1/6 Puuttuuko listalta komponentti tai haluatko listalle uuden? Hyppykäyttöön soveltuvien laskuvarjokokonaisuuden komponenttien listalta on poistettu vanhentunutta kalustoa. Jos poiston yhteydessä on kadonnut

Lisätiedot

VUODEN 2017 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta

VUODEN 2017 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta VUODEN 2017 VAARATILANTEET Kimmo Paularanta SISÄLTÖ YLEISTÄ TURVALLISUUSILMOITUS VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET TOTEAMUKSIA 2 HYPYT JA VAARATILANTEET HYPPYJÄ YHTEENSÄ NOIN 40438 OPPILAAT A / D

Lisätiedot

VUODEN 2016 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta

VUODEN 2016 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta VUODEN 2016 VAARATILANTEET Kimmo Paularanta SISÄLTÖ YLEISTÄ VAARATILANNEILMOITUS VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 2 HYPYT JA VAARATILANTEET HYPPYJÄ YHTEENSÄ 38976 OPPILAAT A / D TAN

Lisätiedot

Puuttuuko listalta komponentti?

Puuttuuko listalta komponentti? 1/7 Puuttuuko listalta komponentti? Jos listalta uupuu jokin komponentti, jonka haluat käyttöön, niin täytä Ilmoitus laskuvarjokokonaisuuden komponentista -lomake 2/7 Koulutus- ja hyppykäyttöön soveltuvat

Lisätiedot

VUODEN 2013 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta

VUODEN 2013 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta VUODEN 2013 VAARATILANTEET Kimmo Paularanta SISÄLTÖ YLEISTÄ VAARATILANNEILMOITUS VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET HUOMIOITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 2 HYPYT JA VAARATILANTEET HYPPYJÄ YHTEENSÄ 55179 OPPILAAT

Lisätiedot

Tuukka Mäkelä. Hyppyjä: 900+ Aloittanut: Kotikerho: TamLk Ompelukoneen ajokortti ala-asteelta Pari suittia tehtynä

Tuukka Mäkelä. Hyppyjä: 900+ Aloittanut: Kotikerho: TamLk Ompelukoneen ajokortti ala-asteelta Pari suittia tehtynä Tuukka Mäkelä Aloittanut: 2009 Hyppyjä: 900+ Kotikerho: TamLk Ompelukoneen ajokortti ala-asteelta Pari suittia tehtynä Mistä ajatus lähti? Tiedonkeruu suunnittelun pohjaksi Liitovarjon mitoitusta Suunnitteluvaihe

Lisätiedot

Laskuvarjohyppääjän opas Muutossuunnitelmat. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen

Laskuvarjohyppääjän opas Muutossuunnitelmat. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen Laskuvarjohyppääjän opas Muutossuunnitelmat Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen Muutoksia, lisäyksiä yms. MTOW on nykyään MTOM, maximum... mass Lukuun 7.5 on unohtunut merkitä alaluvut otsikoiden eteen

Lisätiedot

Laskuvarjohyppääjän opas - Muutokset. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen

Laskuvarjohyppääjän opas - Muutokset. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen Laskuvarjohyppääjän opas - Muutokset Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen Muutoksia, lisäyksiä yms. MTOW on nykyään MTOM, maximum... mass Lukuun 7.5 on unohtunut merkitä alaluvut otsikoiden eteen (7.5.1-7.5.3)

Lisätiedot

SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja turvallisuuskomitea KUVUNKÄSITTELYOPAS

SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja turvallisuuskomitea KUVUNKÄSITTELYOPAS SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja turvallisuuskomitea KUVUNKÄSITTELYOPAS Helsinki 1.4.2004 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3 2 VARJON OMINAISUUDET...5 2.1 Sivusuhde ja tunnelimäärä...5

Lisätiedot

TURVALLISUUSILMOITUKSET Kimmo Paularanta

TURVALLISUUSILMOITUKSET Kimmo Paularanta TURVALLISUUSILMOITUKSET 2018 Kimmo Paularanta Sisältö YLEISTÄ TURVALLISUUSILMOITUS VARAVARJOTILANTEET LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 10.2.2019 Turpaboogie / Helsinki 2 Hypyt ja turvallisuusilmoitukset

Lisätiedot

SIL Laskuvarjohyppykurssin kalvosarja

SIL Laskuvarjohyppykurssin kalvosarja SIL Laskuvarjohyppykurssin kalvosarja Vaihtoehtoisesti käytettävät sivut eri valjastyyppien, uloshyppytyylien ja avausjärjestelmien sekä NOVA/PL-koulutuksen mukaan seuraavasti: Reppu-valjasyhdistelmä s.17,

Lisätiedot

Koulutuspäällikön kansion uusia asioita ja koepankki

Koulutuspäällikön kansion uusia asioita ja koepankki Koulutuspäällikön kansion uusia asioita ja koepankki Alkeiskurssidiat KP:n kansioon lisätään (9.5.) PL-alkeiskurssin (C-182) linkki powerpoint-esityksiin Laskuvarjohyppääjän oppaan luvuista 2-5 sekä muut

Lisätiedot

Pieksämäellä, Naarajärven lentopaikalla sattunut laskuvarjohyppyonnettomuus

Pieksämäellä, Naarajärven lentopaikalla sattunut laskuvarjohyppyonnettomuus Tutkintaselostus C 18/1997 L Pieksämäellä, Naarajärven lentopaikalla 27.6.1997 sattunut laskuvarjohyppyonnettomuus Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen 13 (Annex 13) kohdan 3.1 mukaan

Lisätiedot

OPPILAAN NIMI. SUORITUS PVM PLHM:n KUITTAUS

OPPILAAN NIMI. SUORITUS PVM PLHM:n KUITTAUS PL OPPILAAN NIMI ALKEISKOULUTUS SUORITUS PVM PLHM:n KUITTAUS t7.2 Harjoitusveto (O + H) 4 PL-harjoitusvetohyppy 5 PL-harjoitusvetohyppy 6 PL-harjoitusvetohyppy * t3.5 t3.6 t7.3 Vapaapudotuksen perusteet,

Lisätiedot

Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 28.2.2011

Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 28.2.2011 SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 28.2.2011 VARAVARJONPAKKAAJAKURSSIN KOULUTUSOHJELMA Koulutus tapahtuu SIL ry:n hyväksymän vastuukouluttajan toimesta. Vastuukouluttaja

Lisätiedot

SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja turvallisuuskomitea NOVAOPPILAAN OPAS

SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja turvallisuuskomitea NOVAOPPILAAN OPAS SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja turvallisuuskomitea NOVAOPPILAAN OPAS Helsinki 1.4.2012 1 Tervetuloa taivaalle... 3 2 Suomen Ilmailuliitto ry... 4 3 Vakuutusturva ja terveydentilavaatimukset...

Lisätiedot

SIL Laskuvarjohyppykurssin kalvosarja

SIL Laskuvarjohyppykurssin kalvosarja SIL Laskuvarjohyppykurssin kalvosarja Vaihtoehtoisesti käytettävät sivut eri valjastyyppien, uloshyppytyylien ja avausjärjestelmien sekä NOVA/PL-koulutuksen mukaan seuraavasti: Reppu-valjasyhdistelmä s.17,

Lisätiedot

Laskuvarjohyppyonnettomuus Jyväskylän lentoasemalla 12.8.1991

Laskuvarjohyppyonnettomuus Jyväskylän lentoasemalla 12.8.1991 Tutkintaselostus B 1/1996 L Laskuvarjohyppyonnettomuus Jyväskylän lentoasemalla 12.8.1991 Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen 13 (Annex 13) kohdan 3.1 mukaan ilmailuonnettomuuden ja

Lisätiedot

Kerhopomopalaveri Kalustoasiaa Tomi Kallunki

Kerhopomopalaveri Kalustoasiaa Tomi Kallunki Kerhopomopalaveri 2017 Kalustoasiaa Tomi Kallunki Kalustotyöryhmä Timo Tillman PJ Tomi Kallunki Teemu Hilden Valmistelee SIL ohjeet jne LT:n hyväksytäväksi Kalustokelpoisuuksien käsittely Toimii LT:n kalustoasioiden

Lisätiedot

SIL Laskuvarjohyppykurssin kalvosarja

SIL Laskuvarjohyppykurssin kalvosarja SIL Laskuvarjohyppykurssin kalvosarja Vaihtoehtoisesti käytettävät sivut eri valjastyyppien, uloshyppytyylien ja avausjärjestelmien sekä NOVA/PL-koulutuksen mukaan seuraavasti: Reppu-valjasyhdistelmä s.17,

Lisätiedot

SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja turvallisuuskomitea OPPILAAN OPAS I. versio STREEVA

SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja turvallisuuskomitea OPPILAAN OPAS I. versio STREEVA SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja turvallisuuskomitea OPPILAAN OPAS I versio STREEVA Helsinki 1.3.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tervetuloa taivaalle... 2 2 Suomen Ilmailuliitto ry...

Lisätiedot

Hämeen Laskuvarjourheilijoiden (HLU) toiminta-, ja turvallisuusohje Räyskälässä (EFRY) 2007 v1.1

Hämeen Laskuvarjourheilijoiden (HLU) toiminta-, ja turvallisuusohje Räyskälässä (EFRY) 2007 v1.1 1/5 Hämeen Laskuvarjourheilijoiden (HLU) toiminta-, ja turvallisuusohje Räyskälässä (EFRY) 2007 v1.1 Tällä ohjeella määritellään normaaliin hyppytoimintaan liittyviä sääntöjä, joiden tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

Laskuvarjohyppytoiminnassa tapahtunut vaaratilanne Alavuden lentopaikalla 2.4.1999

Laskuvarjohyppytoiminnassa tapahtunut vaaratilanne Alavuden lentopaikalla 2.4.1999 L Tutkintaselostus C 6/1999 L Laskuvarjohyppytoiminnassa tapahtunut vaaratilanne Alavuden lentopaikalla 2.4.1999 Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen 13 (Annex 13) kohdan 3.1 mukaan

Lisätiedot

TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta.

TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. TIMANTTIMERKKI Yleistä merkkiliikkeistä Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. suoritetaan erillisessä arviointitilaisuudessa. Arvioinnit

Lisätiedot

OPPILAAN NIMI. SUORITUS PVM PLHM:n KUITTAUS

OPPILAAN NIMI. SUORITUS PVM PLHM:n KUITTAUS PL OPPILAAN NIMI ALKEISKOULUTUS SUORITUS PVM PLHM:n KUITTAUS t7.2 Harjoitusveto (O + H) 4 PL-harjoitusvetohyppy 5 PL-harjoitusvetohyppy 6 PL-harjoitusvetohyppy * t3.5 t3.6 t7.3 Vapaapudotuksen perusteet

Lisätiedot

LASKUVARJOHYPPYKOULUTUS

LASKUVARJOHYPPYKOULUTUS Suomen Ilmailuliitto ry. 1.4.2012 Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki 1 LASKUVARJOHYPPYKOULUTUS Tämä ohje muodostaa yhdessä Laskuvarjohyppääjien toiminnalliset ohjeet ja kelpoisuusvaatimukset -ohjeen

Lisätiedot

VUODEN 2016 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta

VUODEN 2016 VAARATILANTEET. Kimmo Paularanta VUODEN 2016 VAARATILANTEET Kimmo Paularanta SISÄLTÖ YLEISTÄ VAARATILANNEILMOITUS VV LOUKKAANTUMISET MUUT VAARATILANTEET JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 2 HYPYT JA VAARATILANTEET HYPPYJÄ YHTEENSÄ 38976 OPPILAAT A / D TAN

Lisätiedot

POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT

POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT HUOM: Suorituksissa kaksi yritystä, joista voimistelijan kannalta parempi yritys hyväksytään! 10-11 -vuotiaat NOPEUS 20 m juoksu Vauhditon pituushyppy

Lisätiedot

Toisten virheistä oppiminen Skydive Arizonan onnettomuuksien tarkastelua vv. 1991 2011 Bryan Burke, turvallisuus- ja koulutusvastaava

Toisten virheistä oppiminen Skydive Arizonan onnettomuuksien tarkastelua vv. 1991 2011 Bryan Burke, turvallisuus- ja koulutusvastaava Suomen ilmailuliitto ry Toisten virheistä oppiminen Skydive Arizonan onnettomuuksien tarkastelua vv. 1991 2011 Bryan Burke, turvallisuus- ja koulutusvastaava Sen jälkeen kun Skydive Arizona (SA) avattiin

Lisätiedot

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja

Lisätiedot

Laskuvarjohyppyonnettomuus Räyskälän lentopaikalla 19.4.1997

Laskuvarjohyppyonnettomuus Räyskälän lentopaikalla 19.4.1997 Tutkintaselostus C 11/1997 L Laskuvarjohyppyonnettomuus Räyskälän lentopaikalla 19.4.1997 Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen 13 (Annex 13) kohdan 3.1 mukaan ilmailuonnettomuuden ja

Lisätiedot

Turvallisuustiedon keruu Tiehallinnon hankkeilla 2009

Turvallisuustiedon keruu Tiehallinnon hankkeilla 2009 Tiehallinnon hankkeilla 2009 Työn taustaa Menettelytavat Yhteenveto 2009 www.liikennevirasto.fi Työn taustaa Vuonna 2008 on aloitettu kaikilla Tiehallinnon hankkeilla turvallisuustietojen keruu ja seuranta:

Lisätiedot

Turvallisuusilmoitus Hyppääjille. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen, Henrik Erkkilä

Turvallisuusilmoitus Hyppääjille. Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen, Henrik Erkkilä Turvallisuusilmoitus Hyppääjille Laskuvarjotoimikunta Timo Kokkonen, Henrik Erkkilä ENNAKOIVA RISKINHALLINTA Ennakoivan riskienhallinnan tärkein tavoite on tunnistaa ja poistaa turvallisuusuhat ennen niiden

Lisätiedot

PAKKASPARLAMENTTI 2013

PAKKASPARLAMENTTI 2013 PAKKASPARLAMENTTI 2013 OH-1000, 2.10.2011 JACA Kone SUIO:n DuoDiscus, OH-1000 Pilot 2100h, co-pilot 670h Molemmilla aiempaa kokemusta Jacassa lentämisessä, kyseisen leirin aikana 18-19 tuntia. Noin kahden

Lisätiedot

LASKUVARJOHYPPÄÄJÄN OPAS

LASKUVARJOHYPPÄÄJÄN OPAS 20.4.2014 Suomen Ilmailuliitto Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea LASKUVARJOHYPPÄÄJÄN OPAS Toimittanut Opastyöryhmä 2013-2014 Lähetä palautetta: www.laskuvarjotoimikunta.fi/opaspalaute

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE. Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t

KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE. Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t Huomio: Lue tämä käyttöohje ennen ketjuviputaljan käyttöönottoa. Sisällys 1. Esipuhe 2. Erittely 3. Turvallisuusohjeet

Lisätiedot

Maatalous YTOT 3/00. YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia

Maatalous YTOT 3/00. YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia TOT-RAPORTTI YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia YTOT 3/00 Maanviljelijä jäi renkaanvaihdossa tuelta pudonneen leikkuupuimurin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE KAANAAN (TEISKON) LENTOKENTÄLLÄ LENNÄTTÄVÄLLE

TOIMINTAOHJE KAANAAN (TEISKON) LENTOKENTÄLLÄ LENNÄTTÄVÄLLE Tampereen RC Lentäjät ry. Toimintaohje (v1.4) 1(5) TOIMINTAOHJE KAANAAN (TEISKON) LENTOKENTÄLLÄ LENNÄTTÄVÄLLE 1. Saapuessasi lentokentälle tarkista onko lentokentällä toimintaa. Mikäli hallin ovet ovat

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

Turvallisuustiedon keruu Tiehallinnon hankkeilla vuosi Yhteenveto seurantajaksolta 1. ( )

Turvallisuustiedon keruu Tiehallinnon hankkeilla vuosi Yhteenveto seurantajaksolta 1. ( ) Turvallisuustiedon keruu Tiehallinnon hankkeilla vuosi 2009 Yhteenveto seurantajaksolta 1. (1.1.-30.6.2009) Turvallisuustiedon keruu Tiehallinnon hankkeilla 2 GNA - HSM indikaattorit (Terveys, Turvallisuus,

Lisätiedot

7781. PUMPPUKÄRRY VAAKALLA CS PW 20 T KÄYTTÖOHJEET

7781. PUMPPUKÄRRY VAAKALLA CS PW 20 T KÄYTTÖOHJEET 7781. PUMPPUKÄRRY VAAKALLA CS PW 20 T KÄYTTÖOHJEET Toimitettavan vaakapumppukärryn ulkonäkö saattaa poiketa yllä olevasta kuvasta. Työkuorma kg 2000 Virtalähde 6 x D-paristot 1,5V taikka 12V akku. Latausjännite

Lisätiedot

LASKUVARJOKERHON OMAVALVONTA KALUSTOLOMAKE

LASKUVARJOKERHON OMAVALVONTA KALUSTOLOMAKE Vastuuhenkilö Kalustopäällikkö, joka hoitaa, että havaitut puutteet korjataan 1 LUETTELO KALUSTOHENKILÖISTÄ 1.1 Luettelo organisaation kalustohenkilöistä yleisesti näkyvissä 1.2 Luettelossa näkyvissä nimi,

Lisätiedot

Katsaus vuoden 2009 työtapaturmatilastoista

Katsaus vuoden 2009 työtapaturmatilastoista Katsaus vuoden 2009 työtapaturmatilastoista Eija Prosi-Suuperko Tapiola-ryhmä 24.3.2010 1 Työ ja työmatkatapaturmat vakavuuden mukaan vuonna 2009 Pysyvä työkyvyttömyys? (työmatka) 90pv tai yli työkyvyttömyys

Lisätiedot

Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja

Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja TOT-RAPORTTI 8/00 Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kuorma-autonkuljettaja NN oli pysäyttänyt kuorma-autonsa lastausta varten

Lisätiedot

SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja turvallisuuskomitea SKYSURF ALKEISOPAS

SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja turvallisuuskomitea SKYSURF ALKEISOPAS SUOMEN ILMAILULIITTO RY LASKUVARJOTOIMIKUNTA Koulutus- ja turvallisuuskomitea SKYSURF ALKEISOPAS Helsinki 24.2.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 1 2. Varusteet 2 2.1 Hyppyvarusteet 2 2.2 Skysurf-lauta 3

Lisätiedot

2-jakoinen treeniohjelma

2-jakoinen treeniohjelma 2-jakoinen treeniohjelma 2-Jakoinen treeniohjelma sopii sinulle, joka olet jo aloittanut kuntosaliharjoittelun. Ohjelmassa on kaksi eri harjoitusta. Ensimmäisessä treenataan alavartalo ja toisessa ylävartalo.

Lisätiedot

YHTEISIÄ TEKIJÖITÄ v 2017

YHTEISIÄ TEKIJÖITÄ v 2017 YHTEISIÄ TEKIJÖITÄ v 2017 ONNETTOMUUKSILLE Hyppymestarit kokeneita ja rutinoituneita liiallinen usko omiin kykyihin ref tandemin vaativuus? Käsikamera -> kehnot exitit, epäolennaiseen (=kuvaamiseen) keskittyminen?

Lisätiedot

Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016

Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016 Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016 FYYSINEN HARJOITTELU & TUKITOIMET Seuraavassa on kuvattu (henkilökohtaisella tasolla) missä järjestyksessä fyysisiä harjoitteita voi

Lisätiedot

Polvikontrolli Vammojen ennaltaehkäisyyn

Polvikontrolli Vammojen ennaltaehkäisyyn Polvikontrolli Vammojen ennaltaehkäisyyn POLVIKONTROLLIOHJELMA Polvikontrollin tarkoitus on opettaa pelaajalle oikea liikemalli, jolla pyritään välttämään loukkaantumisia sekä valmistetaan pelaajaa kovempaan

Lisätiedot

Laskuvarjohyppyonnettomuus Kajaanissa 29.8.1997

Laskuvarjohyppyonnettomuus Kajaanissa 29.8.1997 Tutkintaselostus B 7/1997 L Laskuvarjohyppyonnettomuus Kajaanissa 29.8.1997 Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen 13 (Annex 13) kohdan 3.1 mukaan ilmailuonnettomuuden ja sen vaaratilanteen

Lisätiedot

Turvallisesti töissä. Kiviaines- ja murskauspäivät 2016 Ari Kähkönen. INFRA ry

Turvallisesti töissä. Kiviaines- ja murskauspäivät 2016 Ari Kähkönen. INFRA ry Turvallisesti töissä Kiviaines- ja murskauspäivät 2016 Ari Kähkönen 1. Mitä tilastot kertovat 2. Turvallisuusmittareista 3. Murskamittari tutuksi ja käyttöön 4. Kohti nollaa tapaturmaa Meilahden sairaalan

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02

LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 OHJELMAN TARKOITUS ON PARANTAA: TASAPAINOA POLVIKONTROLLIA KESKIVARTALON HALLINTAA ALARAAJOJEN LIHASVOIMAA NIVELLIIKKUVUUTTA KOORDINAATIOTA HYPYN ALASTULOTEKNIIKKAA SEKÄ

Lisätiedot

Helsinki-Malmin lentoasema Helsinki KALUSTOMESTARI A -KOULUTUSOHJELMA

Helsinki-Malmin lentoasema Helsinki KALUSTOMESTARI A -KOULUTUSOHJELMA SUOMEN ILMAILULIITTO RY Kalustohenkilöiden koulutusohjelmat Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki 18.11.2015 KALUSTOMESTARI A -KOULUTUSOHJELMA Koulutus tapahtuu SIL ry:n hyväksymän vastuukouluttajan

Lisätiedot

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella

Lisätiedot

AquaPro IP 54. Laser 635 nm. auto man man DE 02 GB 09 NL 16 DK 23 FR 30 ES 37 IT 44 PL 51 FI 58 PT 65 SE 72 NO 79 TR 86 RU 93 UA 100 CZ 107 EE 114

AquaPro IP 54. Laser 635 nm. auto man man DE 02 GB 09 NL 16 DK 23 FR 30 ES 37 IT 44 PL 51 FI 58 PT 65 SE 72 NO 79 TR 86 RU 93 UA 100 CZ 107 EE 114 Laser 635 nm IP 54 auto man man AquaPro DE 02 GB 09 NL 16 DK 23 FR 30 ES 37 IT 44 PL 51 58 PT 65 SE 72 NO 79 TR 86 RU 93 UA 100 CZ 107 EE 114 LV 121 LT 128 RO 135 BG 142 GR 149 58 Lue käyttöohje kokonaan.

Lisätiedot

Laskuvarjohyppyonnettomuus Alavuden lentopaikalla 26.4.1997

Laskuvarjohyppyonnettomuus Alavuden lentopaikalla 26.4.1997 Tutkintaselostus C 12/1997 L Laskuvarjohyppyonnettomuus Alavuden lentopaikalla 26.4.1997 Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen 13 (Annex 13) kohdan 3.1 mukaan ilmailuonnettomuuden ja

Lisätiedot

Laskuvarjokaluston huolto-ohje

Laskuvarjokaluston huolto-ohje Suomen ilmailuliitto ry OHJE Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki 28.02.2011 Laskuvarjokaluston huolto-ohje Tämä ohje on Suomen ilmailuliitto ry:n (SIL ry) laskuvarjokaluston huoltoa ja laskuvarjohuoltajan

Lisätiedot

(Käännös Parachutistin numerosta 4/2003, kirjoittaja Paul Sitter. Reprinted from Parachutist, courtesy of the U.S. Parachute Association.

(Käännös Parachutistin numerosta 4/2003, kirjoittaja Paul Sitter. Reprinted from Parachutist, courtesy of the U.S. Parachute Association. Kuka varoo? (Käännös Parachutistin numerosta 4/2003, kirjoittaja Paul Sitter. Reprinted from Parachutist, courtesy of the U.S. Parachute Association.) Oletko koskaan kuullut laskeutumassa olevan hyppääjän

Lisätiedot

LASKUVARJOHYPPYKOULUTUS

LASKUVARJOHYPPYKOULUTUS Suomen Ilmailuliitto ry 8.10.2005 Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki 1 LASKUVARJOHYPPYKOULUTUS Tämä ohje on ilmailumääräyksen OPS M6-1 tarkoittama hyväksytty koulutusohje ja -ohjeisto. Tämä ohje

Lisätiedot

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI BOING-temppuradalle on suunniteltu kahdeksan erilaista temppua, joista radan järjestäjä on valinnut osan BOING-temppurataan. Suorituspaikkojen ohjeet saat suorituspaikoilta

Lisätiedot

Tutkintaselostus. Laskuvarjo-onnettomuus Porissa 9.6.1996 C 8/1996 L

Tutkintaselostus. Laskuvarjo-onnettomuus Porissa 9.6.1996 C 8/1996 L Tutkintaselostus C 8/1996 L Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen 13 (Annex 13) kohdan 3.1 mukaan ilmailuonnettomuuden ja sen vaaratilanteen tutkinnan tarkoituksena on onnettomuuksien

Lisätiedot

Käyttötarkoitus. Mallit. Toimituksen sisältö. Korkeuden säätökahvat

Käyttötarkoitus. Mallit. Toimituksen sisältö. Korkeuden säätökahvat R Rollaattorin osat 1 Kahva 2 Korkeussäädettävä kahvan tanko 3 Jarru 4 Kahvan korkeuden säätövipu 5 Takapyörä 6 Runko 7 Etupyörä 8 Kori 9 Istuin 10 Tarjotin 11 Jarruvaijeri 12 Kepinpidike 2 Käyttötarkoitus

Lisätiedot

Harrastuslennonopettajien kertauskoulutus EFRY 12.-13.12.

Harrastuslennonopettajien kertauskoulutus EFRY 12.-13.12. Tarkastuslennoilla havaittua Jorma Laine Ensimmäinen lento tarkastuslentäjänä 23.9.1979 K-7, OH-253 Lentokoe Lupakirjan myöntämiseksi Vesilento-oikeuden saamiseksi ultralla Hinauslentäjäoikeuden saamiseksi

Lisätiedot

SWS Fire omistajan käsikirja. www.swsrigs.com. SkyWideSystems SWS Fire Omistajan käsikirja versio. 08.09_FIN www.swsrigs.

SWS Fire omistajan käsikirja. www.swsrigs.com. SkyWideSystems SWS Fire Omistajan käsikirja versio. 08.09_FIN www.swsrigs. www.swsrigs.com Sivu 1 / 69 SISÄLLYS 1. Johdanto 1.1. Varoitukset 1.2. Suunnittelijan tervehdys 2. Järjestelmän kuvaus 2.1. Sertifiointi ja käytön rajoitukset 2.2. Järjestelmän kokoonpano 3. Varavarjon

Lisätiedot

Lento-onnettomuus Räyskälän lentopaikalla 24.8.2009

Lento-onnettomuus Räyskälän lentopaikalla 24.8.2009 Tutkintaselostus D7/2009L Lento-onnettomuus Räyskälän lentopaikalla 24.8.2009 OH-PDW Piper PA-25-235 Pawnee mod. OH-959 Rollanden-Schneider LS 1-f Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen

Lisätiedot

Jätehuolto, kuljetus TOT 3/01. Jäteauton kuljettaja puristui kontin ja pakkaajan väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Jäteauton kuljettaja

Jätehuolto, kuljetus TOT 3/01. Jäteauton kuljettaja puristui kontin ja pakkaajan väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Jäteauton kuljettaja TOT-RAPORTTI Jäteauton kuljettaja puristui kontin ja pakkaajan väliin 3/01 TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Tyhjennettäessä jätteitä tilavuudeltaan kuuden kuutiometrin jätekontista jäteajoneuvon

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Nuorten työtapaturmat. Lähteet: Tapaturmavakuutuslaitosten liitto ja Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto

Nuorten työtapaturmat. Lähteet: Tapaturmavakuutuslaitosten liitto ja Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto Nuorten työtapaturmat Lähteet: Tapaturmavakuutuslaitosten liitto ja Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto Työtapaturmat ikäluokittain Suomessa vuonna 2011 *Alle 15-vuotiaille 59 työpaikkatapaturmaa ja 0

Lisätiedot

Matka- ja kilpapurjelennon turvallisuus

Matka- ja kilpapurjelennon turvallisuus Matka- ja kilpapurjelennon turvallisuus tässä mitään vaarallista, kukaan ei kuollut Suomen purjelentokilpailuissa tänä kesänä - tilastot Suomessa eivät ole edustavia, koska luvut ovat pieniä. Lainataan

Lisätiedot

Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4/2006

Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4/2006 SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4/2006 AIKA: Pe 17.11.2006 klo 19.00 23.00 PAIKKA: Paikalla: Tampere, Hotelli Victoria Teemu Hietakari Timo

Lisätiedot

Maanrakennus TOT 20/05. Kuljettaja jäi kaivinkoneen alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. pysäyttääkseen koneen. Maanrakennus Kaivinkoneenkuljettaja

Maanrakennus TOT 20/05. Kuljettaja jäi kaivinkoneen alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. pysäyttääkseen koneen. Maanrakennus Kaivinkoneenkuljettaja TOT-RAPORTTI 20/05 Kuljettaja jäi kaivinkoneen alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Aliurakoitsijan kaivinkoneenkuljettaja jäi valtatien parannustyömaalla liikkeelle lähteneen kaivinkoneen alle

Lisätiedot

Laskuvarjokaluston huolto-ohje

Laskuvarjokaluston huolto-ohje Suomen ilmailuliitto ry OHJE Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki 1.7.2014 Laskuvarjokaluston huolto-ohje Tämä ohje on Suomen ilmailuliitto ry:n (SIL ry) laskuvarjokaluston huoltoa ja laskuvarjohuoltajan

Lisätiedot

SUOMEN ILMAILULIITTO ry Laskuvarjotoimikunta Kalustotyöryhmä 7.2.2010

SUOMEN ILMAILULIITTO ry Laskuvarjotoimikunta Kalustotyöryhmä 7.2.2010 SUOMEN ILMAILULIITTO ry Laskuvarjotoimikunta Kalustotyöryhmä 7.2.2010 KALUSTOTIEDOTE I/10 1. Strong Dual Hawk Tandem 25 hypyn tarkistuslistan uudistus Strong Enterprises on havainnut, että DHT - tandemkaluston

Lisätiedot

LASKUVARJOKERHON OMAVALVONTA KALUSTOLOMAKE

LASKUVARJOKERHON OMAVALVONTA KALUSTOLOMAKE Vastuuhenkilö Kalustopäällikkö, joka hoitaa, että havaitut puutteet korjataan 1 LUETTELO KALUSTOHENKILÖISTÄ 1.1 Luettelo organisaation kalustohenkilöistä yleisesti näkyvissä 1.2 Luettelossa näkyvissä nimi,

Lisätiedot