Vammaisjärjestöt. Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry (
|
|
- Emilia Auvinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vammaisjärjestöt Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry ( Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry järjestää sopeutumisvalmennuskursseja kuntoutumisen eri vaiheissa oleville lapsille perheineen. Koulutus- ja terapiayksikkö tuottaa koulutuksia aivoverenkiertohäiriöistä ja dysfasiasta kärsiville ihmisille. Muita palvelumuotoja ovat sosiaaliset lomat, lakipalvelut, soveltava liikunta, kuntoutus sekä yksilölliset terapiapalvelut. Sivuilta löytyy hyödyllisiä linkkejä ammatillisiin erityisoppilaitoksiin ja sopeutumisvalmennuksen yhteistyötahoihin. Aivovammaliitto ry ( Aivovammaliitto ry on aivovammautuneiden ja heidän läheistensä tuki- ja edunvalvontajärjestö ja vammautuneiden, perheiden sekä aivovammojen hoidosta ja kuntoutuksesta kiinnostuneiden ammatti-ihmisten yhteistyöjärjestö. Toiminnan tavoitteena on aivovammojen tutkimuksen, hoidon ja ennaltaehkäisyn kehittyminen. Liitto pyrkii parantamaan vammautuneiden sosiaalista asemaa sekä kehittää hoito-, kuntoutus ja palvelujärjestelmiä aivovammaisten henkilöiden tarpeita vastaaviksi. Aivovammaliiton toimintaan kuuluu neuvonta, ohjaus ja vertaistuki aivovammoihin liittyvissä asioissa, sopeutumisvalmennuskurssit vammautuneille ja perheenjäsenille, tukihenkilöiden ja tukiperheiden välittäminen ja koulutus, tuetut lomat ja omaishoitajien lomittajapalvelu, klubitalotoiminta, tiedotus ja koulutus sekä yhteistyö muiden vammaisjärjestöjen ja viranomaisten kanssa. Epilepsialiitto ry ( Epilepsialiitto on valtakunnallinen kansanterveysjärjestö. Se tarjoaa epilepsiaa sairastavalle ja hänen läheisilleen tietoa ja tukea epilepsian kanssa elämiseen. Heidän tarjoamiaan palveluja ovat neuvonta, ensitietokurssit yhdessä sairaaloiden kanssa ja maksuttomat kuntoutuskurssit, jotka antavat valmiuksia kohdata muuttunut elämäntilanne, vahvistaa elämänhallinnan taitoja ja lisätä voimavaroja. Muita palveluja ovat lomat, jotka vahvistavat lomalaisten psyykkistä ja fyysistä terveyttä. Epilepsialiitto antaa koulutusta epilepsiaa sairastavien parissa työskenteleville ammattiryhmille. Förbundet De Utvecklingsstördas Väl rf ( Förbundet De Utveklingsstördas Väl rf (FDUV) on koko maan kattava ruotsinkielisten kehitysvammaisten ja heidän omaistensa etuja ajava keskusjärjestö. Järjestö muokkaa mielipiteitä sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. FDUV tekee työtä yhdessä muiden vammaisjärjestöjen kanssa. FDUV auttaa ruotsinkielisten kehitysvammaisten lisäksi myös muita oppimis- ja kommunikaatiovaikeuksista kärsiviä. Liiton
2 tavoitteena on, että kehitysvammaiset saavat tukea omalla äidinkielellään ja tasa-arvoisen aseman yhteiskunnassa. Liiton palveluita ovat muun muassa tiedon jakaminen, leirien ja koulutuskurssien järjestäminen. FDUV harjoittaa tutkimus- ja kehitystyötä kansallisten ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Förbundet Finlands Svenska synskadade rf ( Förbundet Finlands Svenska synskadade rf (FSS) on suomenruotsalaisten näkövammaisten liitto. Järjestö pyrkii parantamaan ja täydentämään yhteiskunnan palveluja ja ajamaan erityisesti ruotsinkielisten näkövammaisten asioita. FSS on mukana vaikuttamassa yhteiskuntaan, jossa solidaarisuus ja yhdenvertaisuus ovat etusijalla. Liitolla on kuntoutusohjaajia avustamassa jäsentensä ongelmissa. FSS:n tavoitteena on valvoa jäsentensä etuja ja tuottaa palveluita, jotka täydentävät yhteiskunnan puutteita. Liiton toiminta tarjoaa edunvalvonnan lisäksi kuntoutuskursseja, informaatiopalvelua ja tukee näkövammaisten perheitä. Hengitysliitto ry ( Hengitysliitto Heli tekee terveyden edistämistyötä hengityssairaiden ja heidän läheistensä elämänlaadun parantamiseksi sekä hengityssairauksien ehkäisemiseksi. Liitto kehittää palveluja ja yhteistyöverkostoja sekä tukee alan tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Heli antaa tietoa astmasta, hengittämisestä, liikunnasta, matkailusta, vuodenaikojen vaikutuksesta astmaan ja muista hengityselinsairauksista. Liitto järjestää kuntoutusta niin hengityssairaille kuin muillekin kuntoutujille. Kuntoutuksen avulla tuetaan hengityssairaan hyvinvointia ja sairauden kanssa selviytymistä. Hengitysliitto Heli tuottaa ammatillista ja yleissivistävää koulutusta. Lisäksi liiton erityistehtäväksi on annettu ammatillinen erityisopetus. Koulutustarjontaan kuuluvat aikuiskoulutuksena toteutettavat ammatillinen lisä- ja täydennyskoulutus, oppisopimuskoulutus sekä työvoimapoliittinen koulutus. Heli tarjoaa koulutusta myös sosiaali- ja terveysalalle, jossa yhdistetään liiton järjestötoiminta, kuntoutus ja työllistämisen asiantuntemus. Invalidiliitto ( Invalidiliitto on tuki- ja liikuntaelinvammaisten valtakunnallinen etu- ja palvelujärjestö. Liitto vaikuttaa vammaisten ihmisten ihmisoikeuksien toteutumiseen ja tuottaa vammaisten tarvitsemia palveluja. Invalidiliitto antaa tietoa vammoista, liiton tarjoamista kuntoutus-, asumis- ja koulutuspalveluista sekä apuvälineistä ja ohjaa neuvojen ja lisätiedon lähteille. Liitto tarjoaa tietoa ajoneuvoista, henkilökohtainen avustajasta, kuljetuspalveluista, terveydestä, liikunnasta ja opiskelusta. Invalidiliitto tarjoaa kuntoutuksen lisäksi työhön opastavaa koulutusta. Työklinikoilla tutkitaan vammaisten ja osatyökykyisten henkilöiden työkykyä ja pyritään edistämään heidän selviytymistään työelämässä ammatillisen kuntoutuksen keinoin. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry ( Kehitysvammaisten Tukiliitto tukee jäsenistöään sekä puolustaa ja kehittää kehitysvammaisten ja heidän perheidensä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja oikeuksia. Tukiliiton tavoitteena on hyvä elämä kehitysvammaiselle ihmiselle ja hänen perheelleen. Liitolla on yhteiskunnallisen vaikuttajan rooli asenteiden muuttamisessa.
3 Tukiliitto huolehtii ajan tasalla olevasta tiedosta sekä tukee järjestötoimintaa järjestämällä kursseja ja seminaareja. Liitto kouluttaa kehitysvammaisia ja perheitä, kehittää vertaistuen muotoja ja toiminnallisia apuvälineitä vaikeavammaisille henkilöille vapaa-ajan aktiviteetteihin. Kehitysvammaliitto ry ( Kehitysvammaliitto toimii tietotaitokeskuksena, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja yhteistyöfoorumina, joiden toiminta perustuu tutkimustietoon ja kehitysvammatyön tuntemukseen. Kehitysvammaliiton tavoitteena on vammaisen ihmisen hyvä elämä. Liitto tekee tutkimusta, koulutus- ja kehittämistoimintaa, tiedotusta ja materiaalituotantoa. Kehitysvammaliitto tarjoaa palveluita, joita ovat muun muassa henkilöstön täydennyskoulutus, kehitysvammapalvelujen laadun arviointi ja kehittäminen sekä konsultointi erilaisissa kehittämishankkeissa. Kehitysvammaliitto kehittää uusia toimintatapoja, tuotteita ja palveluja vammaisen tarpeisiin. Kuulonhuoltoliitto ry ( Kuulonhuoltoliitto on kansalais- ja kuntoutusjärjestö, joka toimii huonokuuloisten, kuuroutuneiden ja tinnituksesta kärsivien osallistumisen ja vuorovaikutuksen edistämiseksi. Kuulonhuoltoliitto kuntouttaa kuulovammaisia selviytymään sosiaalisessa kanssakäymisessä ja arkielämän tilanteissa. Liitto tarjoaa kuntoutuskursseja, ryhmäkuntoutusta, ohjausta, neuvontaa, ammatillista koulutusta, kuulontutkimuksia ja kuulokojesovituksia. Kuntoutuspalveluja tuotetaan ja kehitetään liiton eri laitoksissa ja avokuntoutuksena ympäri maata. Kuulonhuoltoliitto kouluttaa ja konsultoi ammattihenkilöitä, jotka tarvitsevat työssään tietoa kuulovammaisuudesta, kuntoutuksesta ja kuntoutuspalveluista. Kuurojen liitto ( Kuurojen Liitto ry on viittomakielisten kuurojen etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö. Liitto kehittää yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa kaikille sopivaa elinympäristöä, jossa viittomakieliset kuurot ovat tasa-arvoisia kansalaisia. Liitto ja sen jäsenyhdistykset opastavat viittomakielisten kansalaisten palveluiden saatavuuteen liittyvissä kysymyksissä. Liitto tuottaa asiantuntija- ja muita palveluita myös viittomakieltä ja -kommunikaatiota käyttäville tai niitä tarvitseville henkilöille. Kuurojen liitto järjestää sopeutumisvalmennusta, terapiapalveluita ja edistää työllistymis- ja opiskelumahdollisuuksia. Liitto tarjoaa neuvontaa sosiaaliturvaan, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin, apuvälineisiin ja tulkkipalveluihin. Kynnys ry ( Kynnys ry on eri tavoin vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestö. Kynnys ry työskentelee vammaisten henkilöiden yhdenvertaisten oikeuksien toteutumiseksi sekä suomalaisessa yhteiskunnassa että kansainvälisellä tasolla ja tukee ja aktivoi vammaisia henkilöitä toimimaan itse omien oikeuksiensa puolesta. Kynnys ry pyrkii vaikuttamaan viranomaisiin ja muihin
4 päättäjiin niin, että vammaisten kansalaisten tarpeet tulevat huomioitua päätöksiä tehtäessä ja toimii asiantuntijana vammaisuute liittyvissä kysymyksissä. Lihastautiliitto ry ( Lihastautiliitto on valtakunnallinen keskusjärjestö, joka yhdessä jäsenyhdistysten kanssa tukee neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja heidän läheistensä oikeutta tasa-arvoiseen ja monimuotoiseen elämään ja tekee työtä heidän yhteiskunnallisten oikeuksiensa puolesta sekä vaikuttaa palvelujen, kuntoutuksen ja hoidon laadun sekä tutkimuksen edistämiseksi. Liitto antaa tietoa lihassairauksien hoidosta ja niihin liittyvien mahdollisten apuvälineiden hankintaan liittyvistä kysymyksistä. Lihastautiliiton tärkeimpiä palvelumuotoja ovat sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskurssit, vertaistuki, valtakunnallinen lihastautineuvola, fysioterapia, ohjaus omatoimiseen liikkumiseen sekä neuvonta ja urasuunnittelu. Mielenterveyden keskusliitto ( Mielenterveyden keskusliitto ry on mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien sekä heidän läheistensä itsenäinen kansalaisjärjestö. Liitto pyrkii vaikuttamaan sosiaali- ja terveydenhuollon, mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien lainsäädäntöön. Liitto pyrkii lisäämään ihmisten tasavertaisuutta ja psyykkisten sairauksien ymmärtämistä ja hyväksymistä. Mielenterveyden keskusliitto tarjoaa tietoa muun muassa vertaistukiryhmistä, liikunnan merkityksestä avohoidossa, kuntoutuspalveluista ja mielenterveyskuntoutujille tarkoitetuista lakisääteisistä etuuksista. Liitto järjestää kuntoutuskursseja hoidon ja kuntoutumisen avuksi sekä tukee kuntoutujan pyrkimyksiä siirtyä työelämään. Näkövammaisten Keskusliitto ry ( Näkövammaisten Keskusliitto on Suomen näkövammaisyhdistysten kattojärjestö, joka edistää sokeiden ja heikkonäköisten ihmis oikeuksien toteutumista, tuottaa erityispalveluja ja toimii näkemisen asiantuntijana Suomessa. Palvelumuotoja ovat kuntoutus, ammattihenkilöstölle suunnattu koulutus, oikeuksien valvonta, apuvälineiden valinnassa auttaminen ja työllisyyspalvelut. Suomen CP-liitto ry ( Suomen CP-liitto ry on valtakunnallinen asiantuntija- ja yhteistyöjärjestö. Liitto toimii CP-, MMC- ja hydrokefalia-vammaisten ja heidän läheistensä arkielämän laadun kehittämiseksi. CP-liitto järjestää erilaisia sopeutumisvalmennuskursseja nuorille ja aikuisille sekä heidän perheilleen ja vanhemmilleen. Toiminnan tavoitteena on lisätä osallistujien sosiaalista toimintakykyä ja tukea ja edistää vammaisten henkilöiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan ja yhteisönsä toimintaan. Suomen CP-liiton keskeisiä toiminta-alueita ovat kuntoutus- ja palvelutoiminta, asumisen tukipalvelut, julkaisu- ja tiedotustoiminta sekä kansallinen että kansainvälinen yhteistyö.
5 Suomen Diabetesliitto ry ( Diabetesliitto on kansanterveys- ja potilasjärjestö, joka toimii diabeteksen ja lisäsairauksien ehkäisemiseksi sekä hoidon kehittämiseksi. Liitto valvoo diabeetikoiden etuja ja toimii suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Diabetesliitto kuntouttaa diabeetikkoja ja kouluttaa alan ammattilaisia, levittää diabetestietoa, on mukana luomassa uusia keinoja diabeteksen hoitoon ja hoidonohjaukseen ja antaa suoraa tukea diabeetikoille ja läheisille diabeteksen kanssa elämisessä ja edistää diabeetikoiden elämänlaatua. Lisäksi Diabetesliitto tarjoaa tilauskoulutusta ja asiantuntijapalveluita. Suomen Kuurosokeat ry ( Suomen Kuurosokeat ry valvoo jäsenten oikeuksia, tuottaa heille palveluja, toimii kuurosokeusalan asiantuntijana ja järjestää yhteistä toimintaa. Perustehtävänsä toteuttamiseksi kuurosokeiden toimintakeskus tuottaa vammaispalvelulain ja -asetuksen mukaista vaikeavammaisten henkilöiden asumispalvelua, kuntoutuslainsäädännön mukaista yksilö- ja ryhmämuotoista kuntoutusta, IT -tukea ja -koulutuspalveluja sekä harrastus- ja opintopiiritoimintaa. Järjestö järjestää kursseja, leirejä, antaa neuvontaa ja informaatiota omaisille ja ammattilaisille. Opetuksen ja koulutuksen tavoitteena on itsenäisen toiminnallisuuden lisääminen ja tietotaitojen harjoittelu. Liitto selvittää kuulonäkövammaisten toiminnallisia mahdollisuuksia apuvälineiden käytön näkökulmasta. Suomen MS-liitto ry ( Suomen MS-liitto ry on valtakunnallinen kansanterveys- ja liikuntajärjestö, joka edistää multippeliskleroosin (MS) ja etenevien harvinaisten neurologisten sairauksien hoitoa ja tutkimusta. Liitto toimii sairastavien ja heidän omaistensa edunvalvojana sekä tuottaa palveluja heidän elämänlaatunsa kohentamiseksi. MS-liitto palvelee jäsenistöään työllisyysasioissa. Tavoitteena on tukea työssä olevia ihmisiä, auttaa työllistymisongelmissa, järjes työllistymistä käsitteleviä kursseja ja tarjota yksilöllistä neuvontaa pulmatilanteissa. Tavoitteena on myös rohkaista työnantajia panostamaan MS-tautia sairastavien työntekijöiden työkykyyn. MS-liiton palveluihin kuuluu vertaistuen järjestäminen, lomatarjonta ja taide- ja kulttuurikurssien tarjoaminen. Suomen Polioliitto ry ( Suomen Polioliitto ry varmistaa poliovammaisille terveydenhuollossa asiantuntevan hoidon, kuntoutuksen ja pyrkii kehittämään sosiaaliturvaan liittyviä asioita. Liitto lisää polio- ja polion myöhäisoireiden yhtymätietoutta sekä tukee poliovammaist mahdollisuutta osallistua aktiiviseen järjestötoimintaan kaikilla tavoin. Liiton tavoitteena on tukea suomalaista poliovammaista. Liitto tarjoaa poliovammaisille heidän muuttuvassa elämäntilanteessaan tarkoituksenmukaisia palveluja ja edistää yhdenvertaisia mahdollisuuksia yhteiskunnassa. Polioliiton neuvontapalveluista saa tietoa muun muassa liikunta- ja virkistysmahdollisuuksista, kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseista, sosiaalieduista ja vertaistuesta.
6 Suomen Reumaliitto ry ( Suomen Reumaliitto ry työskentelee kansanterveys-, vammais- ja liikuntajärjestönä reumasairauksien ja muiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien vastustamiseksi. Se pyrkii vaikuttamaan palveluihin ja elinoloihin ja näin edistämään väestön terveyttä ja toimintakykyä sekä tukemaan sairastuneiden elämäntilannetta. Liitto valvoo tuki- ja liikuntaelinsairaiden oikeuksia, sekä vahvistaa sairastuneiden sosiaalista tukiverkkoa. Suomen Reumaliitto tarjoaa kuntoutus- ja virkistyskursseja sekä lomia, koulutusta, tilaisuuksia vertaistukeen ja yhdessäoloon, edunvalvontaa ja puhelinneuvontaa. Jäsenyhdistykset tarjoavat jäsenilleen monipuolisia paikallisia ja alueellisia jäsenetuja ja palveluja. Vammaisfoorumi ( Vammaisfoorumi edustaa Suomen vammaisjärjestöjä kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä, erityisesti Euroopan vammaisfoorumissa. Foorumin kotimainen vaikuttamistoiminta keskittyy vammaisten yhdenvertaisen osallistumisen turvaamiseen.
Aivovammaliitto ry Nordenskiöldinkatu 18 A, 00250 Helsinki puh. (09) 836 6580 (klo 9 15) aivovammaliitto@aivovammaliitto.fi www.aivovammaliitto.
Vammaisjärjestöjen yhteystiedot: Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry Stroke- och dysfasiförbundet r.f. Suvilinnantie 2 Suvilinnavägen 2, 20900 Turku Åbo puh./tfn (02) 213 8200, faksi (02) 213 8210 info@stroke.fi
Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi
Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta
Vammaisjärjestöjen työllisyyspalvelut
Vammaisjärjestöjen työllisyyspalvelut TIETOA KOKEMUSTA NEUVONTAA Älä epäröi, ota yhteyttä! Vammaisjärjestöjen työllisyyspalvelut Vammaisjärjestöjen työllisyyspalvelut Vammaisjärjestöistä saat tietoa ja
Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja
Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Toiminta-ajatus Lihastautiliitto (ja sen yhdistykset) on valtakunnallinen vammaisjärjestö, joka tukee ja palvelee jäsenyhdistystensä
VAMMAISJÄRJESTÖJEN TYÖLLISYYSPALVELUT
Mahdollisuus yhdenvertaiseen rekrytointiin www.duunimentori.fi sivuilta löytyy palvelu, jossa tiedotetaan avoimista työpaikoista. Tätä ja Sisäänheitto työelämään facebook-sivua käyttävät jo monen eri alan
Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä
KUNTOUTUSKALENTER I 2014 Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä kuntoutuksen perhejaksoja. Kuntoutuspäätöstä
Vammaisyleissopimus ja vammaisten ihmisten oikeuksien toteutuminen. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry
Vammaisyleissopimus ja vammaisten ihmisten oikeuksien toteutuminen pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry Vammaisuus on ihmisoikeuskysymys Vammaisia EU-kansalaisia on yli 50 miljoonaa ja edustamme
Kohti yhteistä liikuntaa. Soveltava liikunta SoveLin strategia
Kohti yhteistä liikuntaa Soveltava liikunta SoveLin strategia Kohti yhteistä liikuntaa SoveLin strategia 2009 2012 Soveltava Liikunta SoveLi ry Työryhmä Heidi Hölsömäki (toim.) leena Jokinen Sari Kivimäki
Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?
Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.
Aivovammatietoutta sote-alan ammattilaisille
Aivovammatietoutta sote-alan ammattilaisille Aivovammaliiton toimintaan kuuluu muun muassa Neuvonta, ohjaus ja vertaistuki Tiedotus ja Aivoitus-lehden julkaiseminen Aivovammoihin liittyvä koulutus Aivovammaliitto
PIENI PALVELUOPAS 2011
PIENI PALVELUOPAS 2011 Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puh. 09-5407540, fax. 09-54075460 toimisto@cp-liitto.fi AIKUISTOIMINTA Aikuistoiminnan tarkoituksena on kehittää vammaisille aikuisille toimintoja
Förbundet De Utvecklingsstördas Väl Association for Swedish-speaking persons with intellectual disability in Finland
VAMMAISALAN JÄRJESTÖT (lähde: THL) Vammaisalan kansalaisjärjestöt tarjoavat vertaistukea vammaisille ja pitkäaikaissairaille ihmisille ja heidän läheisilleen, tekevät edunvalvontatyötä tasa-arvon ja osallistumisen
Toteutuuko tasa-arvo terveydenhuollossa?
Toteutuuko tasa-arvo terveydenhuollossa? Avoin keskustelutilaisuus Pikkuparlamentin kansaliasinfo 21.10.2015 Sari Tervonen POTKA-verkoston pj, Epilepsialiiton toiminnanjohtaja Järjestäjät: Lääkärin sosiaalinen
Diabeteskeskus Diabetesliiton keskustoimisto ja kurssikeskus sijaitsee n. 25 km Tampereen keskustasta Näsijärven rannalla Aitolahdessa
Diabetesliiton terveiset Vastaava diabeteshoitaja Anneli Jylhä Diabeteskeskus Diabetesliiton keskustoimisto ja kurssikeskus sijaitsee n. 25 km Tampereen keskustasta Näsijärven rannalla Aitolahdessa 1 Diabeteskeskus
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
Sivu 1/6Sivu 1/6 KOMMENTIT 1(6) Opetushallitus / Aira Rajamäki PL 380 00531 Helsinki aira.rajamaki@oph.fi Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Ohessa Kuuloliiton kommentit sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon
Kurssit ja perhetapaamiset
Kurssit ja perhetapaamiset l Ensitietokurssit l Kelan sopeutumisvalmennuskurssit l Harvinaisten vammaryhmien perhetapaamiset Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Kurssit ja perhetapaamiset Kehitysvammaisten
Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut
Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista
PALVELUKUVAUS WIITAUNIONIN TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIA
PALVELUKUVAUS WIITAUNIONIN TERVEYSKESKUKSEN FYSIOTERAPIA Kunnalla on terveydenhuoltolain (L1326/2010:29 ) mukainen velvollisuus järjestää potilaan sairaanhoitoon liittyvä lääkinnällinen kuntoutus. Lääkinnälliseen
Opas harvinaistoiminnasta
Opas harvinaistoiminnasta Hengitysliiton tarkoituksena on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. 2 Harvinaiset Hengitysliiton harvinaistoiminta Hengitysliiton harvinaistoiminta edistää
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,
UUSI JA ELINVOIMAINEN TUKILIITTO 2020-LUVULLE
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry UUSI JA ELINVOIMAINEN TUKILIITTO 2020-LUVULLE Alustavia esityksiä sääntömuutoksista: Järjestön tarkoitus Esitykset 1.-3. Sisältö III ESITYS TUKILIITON UUDISTAMISEKSI 1.
Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta. 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö
Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö Diabetesliiton kuntoutus ja koulutus tarjoaa Kuntoutusta ja sopeutumisvalmennusta diabeetikoille asiakaslähtöistä hoidonohjausta
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Olemme valtakunnallinen kansalaisjärjestö, jonka perustehtävä on edistää kehitysvammaisen ihmisen ja hänen perheensä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja elämänlaatua - hyvää
CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK)
CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK) Invalidiliitto ry hallinnoi - RAY rahoittaa www.invalidiliitto.fi/cp-projekti
PIENI PALVELUOPAS 2012
PIENI PALVELUOPAS 2012 Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puh. 09-5407540, fax. 09-54075460 toimisto@cp-liitto.fi, www.cp-liitto.fi AIKUISTOIMINTA Aikuistoiminnan tarkoituksena on kehittää vammaisille
Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus
Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus Suunnittelija Riikka Peltonen Terveysosaston kuntoutusryhmä 29.8.2012 2 30.8.2012 Kelan järjestämä kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä
K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N LASTEN VAALITEESIT YHDENVERTAISUUS
K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N OIKEUS APUVÄLINEISIIN Kuulovammaisen lapsen ja nuoren yksilöllisiin apuvälineisiin panostaminen on investointi sujuvaan opiskelupolkuun ja tulevaisuuden työhön.
SOSTE:n Potilasjärjestöjen verkosto POTKA
SOSTE:n Potilasjärjestöjen verkosto POTKA Sari Tervonen, pj Epilepsialiiton toiminnanjohtaja Palveluvalikoimaneuvoston potilaspäivä 17.9.2015 Potilaiden äänellä POTKA:n tavoitteena on lisätä Sostenjäsenjärjestöjen
Omaishoitaja ja hoidettava yhdessä loma
Omaishoitaja ja hoidettava yhdessä loma 10.00-11.00 Kuntosaliharjoittelun perusteet omaishoitajille 13.00-14.30 Sosiaalietuudet sosiaaliturva opetuskeskustelu omaishoitajille 13.00-14.00 Tuoliryhmä hoidettaville
Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi
Kehitysvammaisten Tukiliitto 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Tukiliitto on kansalaisjärjestö Yhteiskuntaa pyörittää neljä sektoria: Julkinen
Digi haltuun!
Digi haltuun! 2017-2020 Susanna Saarvo ja Helmi Kallio Mistä on kyse ja miten menee? Järjestö 2.0 digihankkeiden tapaaminen 12.6.2018 Aspa-säätiö on vammaisjärjestöjen perustama valtakunnallinen asuntojen
Vammaistyön uusimmat kuulumiset
Vammaistyön uusimmat kuulumiset VS avy 15.9.2015 Vammaisuuden määritelmä Vammaisuus ei ole vain terveysongelma. Se on monimutkainen ilmiö, joka syntyy vuorovaikutuksessa henkilön ja yhteiskunnan piirteiden
TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina
2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden
Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille
Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa
Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta
Kehitysvammaliitto Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Me Kehitysvammaliitossa uskomme, että hyvä elämä kuuluu kaikille. Toimimme sen puolesta, että kehitysvammaiset ja muut oppimisessa, ymmärtämisessä ja
TUETUT LOMAT KRUUNUPUISTOSSA VUONNA 2017
TUETUT LOMAT KRUUNUPUISTOSSA VUONNA 2017 MAASEUDUN TERVEYS- JA LOMAHUOLTO RY (www.mtlh.fi) Omaishoitaja-hoidettava yhdessä loma Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ry, 17.-22.4.2017 Etelä-Karjalan Omaishoitajat
Erityisen hyvää liikuntaa
Erityisen hyvää liikuntaa Saku Rikala KKI-Päivät 16.-17.3.2016 Soveltava Liikunta SoveLi ry Valtakunnallinen liikuntajärjestö Tavoitteena parantaa pitkäaikaissairaiden ja vammaisten mahdollisuuksia liikuntaan
Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016
Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja
Mitä pohtii potilas ja hänen läheisensä?
Bioetiikkaseminaari: Tietojen ja näytteiden luovuttaminen lääketieteelliseen tutkimuskäyttöön: Hyvää tekemässä vai peräti velvollisuus? Mitä pohtii potilas ja hänen läheisensä? Turun yliopisto 11.11.2016
PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi
PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi Näkövammaisten liiton alueellinen oikeuksienvalvonta sinun asiallasi kohti toimivaa sosiaaliturvaa Oikeuksienvalvonnan asiantuntijat ovat sosiaalialan
Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015
Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Miksi puheenvuoro henkilökohtaisesta avusta? Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu voi olla
NEUROLOGISTEN VAMMAISJÄRJESTÖJEN JA EDUSKUNNAN VAMMAISASIOIDEN YHTEISTYÖRYHMÄN KESKUSTELUTILAISUUS KANSALAISINFO 11.3.2015
NEUROLOGISTEN VAMMAISJÄRJESTÖJEN JA EDUSKUNNAN VAMMAISASIOIDEN YHTEISTYÖRYHMÄN KESKUSTELUTILAISUUS KANSALAISINFO 11.3.2015 Toiminnanjohtaja Tomi Kaasinen Suomen CP-liitto ry tomi.kaasinen@cp-liitto.fi
Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY
Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *
Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä
Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Raija Kerätär 2.11.2015 www.oorninki.fi Kuntoutus Järvikoski 2013 Korjaavaa tai varhaiskuntoutuksellista toimintaa, joka käynnistyy Työ- ja toimintakykyisyyden
Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla
Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä
PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi
PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi Näkövammaisten liiton alueellinen oikeuksienvalvonta sinun asiallasi kohti toimivaa sosiaaliturvaa Oikeuksienvalvonnan asiantuntijat ovat sosiaalialan
RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 17.9.-16.12.2012
RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 17.9.-16.12.2012 Kuntoutuskoti Taukokangas Oulainen KAMoon TYKE 2009-2012 Kari Sakko Ylivieskan Ammattiopisto 1 Sisällysluettelo 1.Yhteenveto 3 2.Työelämäjakson, tavoitteet, tehtäväkuvaus
Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009
Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3
LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2005
LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2005 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT AKK-Motorsport ry 200 000 Sukeltajaliitto ry 97 000 Suomen Aikidoliitto ry 30 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon
Ajankohtaista vammaislainsäädännössä
Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Kuinka lakia luetaan, Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry, 6.10.2015 Helsinki. Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto. 1 Vammaisia henkilöitä koskevan sosiaalihuollon
Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014
Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)
Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK
Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten
Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta
Osalliseksi omaan lähiyhteisöön 1.12.2015 Susanna Tero, Malike-toiminta Kun YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus saatetaan Suomessa voimaan. Sopimus laajentaa esteettömyyden ja saavutettavuuden
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta
Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16
1(7) Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 IISALMEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUKESKUS STRATEGIA Sosiaalipalvelukeskuksen ammattitaitoinen ja kehittämishaluinen henkilöstö tuottaa laadukkaita sosiaalipalveluja asukkaille.
Kokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri
Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa
Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen
Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.
Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys. Sen kotipaikka on Lappeenranta. Pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä
PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi
PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi Näkövammaisten liiton alueellinen oikeuksienvalvonta sinun asiallasi kohti toimivaa sosiaaliturvaa Oikeuksienvalvonnan asiantuntijat ovat sosiaalialan
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä
Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito
Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016
Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan
TUETUT LOMAT KRUUNUPUISTOSSA VUONNA 2018
TUETUT LOMAT KRUUNUPUISTOSSA VUONNA 2018 MAASEUDUN TERVEYS- JA LOMAHUOLTO RY (www.mtlh.fi) Omaishoitaja-hoidettava yhdessä loma Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ry, 23.-28.4.2018 Etelä-Karjalan Omaishoitajat
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.
Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012
Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Palvelujen suunnittelun olemassa oleva säädöspohja Perustuslaki yhdenvertaisuus, sosiaaliturva, oikeusturva
Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi
Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2014 Mitä tarkoittaa henkilökohtainen apu? Henkilökohtainen apu tarkoittaa vaikeavammaisen
Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa. Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015
Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015 Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan järjestettävä vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus vaikeavammaisten
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Vastaajien määrä: 1 Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Toni
Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä Vammaisten sosiaalityö 1
Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä 4.4.2018 Vammaisten sosiaalityö 1 Tehtävien jako Sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee palvelujen kehittämisen suuntaviivat, valmistelee
ORGANISATIONER FÖR PERSONER MED FUNKTIONSNEDSÄTTNING
ORGANISATIONER FÖR PERSONER MED FUNKTIONSNEDSÄTTNING (källa: Institutet för hälsa och välfärd) Medborgarorganisationerna för branschen för personer med funktionsnedsättning erbjuder kamratstöd för personer
OlenNainen. Vammaisten naisten tavoiteohjelma
OlenNainen Vammaisten naisten tavoiteohjelma Ympäristön esteettömyys on turvattava lainsäädännöllä niin, että vammaisten naisten pääsy kaikkiin rakennuksiin kuten koulutus- ja kulttuurikeskuksiin sekä
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin
Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015
Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 2 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2014 3 Ennuste 2014 Kelan sopeutumisvalmennus Kela järjestää sopeutumisvalmennusta
Teh-Kev päätösseminaari. Avaus. Tiina Huusko
Teh-Kev päätösseminaari Avaus Tiina Huusko 04102013 Human development model mukaeltu Patric Fougeyrollas 2012 Yksilö Ympäristö Vuorovaikutus Osallistuminen, elämänlaatu Kuntoutustarpee n havaitseminen
Toimintamme tarkoitus
Toimintamme tarkoitus Diabetesliiton säännöt, 2 Liiton tarkoitus valtakunnallisena keskusjärjestönä on toimia diabeteksen voittamiseksi ja hyvän hoidon takaamiseksi, tukea diabeetikoita ja vaikuttaa yhteiskunnassa
Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678
1 Sosiaalipalvelut Kuntoutus, asuminen ja päivätoiminta Tuulikello Kuntoutusjaksot 375 Osastojakso, jonka aikana asiakkaalle tehdään moniammatillinen kokonaistilanteen arviointi, kuntoutuksen suunnittelu
Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015
Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Juhon tarina Henkilökohtaisella avulla voi olla merkittävä rooli vammaisen lapsen ja nuoren itsenäistymisessä
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana
SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntaa 2014. Diasarjaan on koottu kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen keskeisiä liikuntatoiminnan muotoja 2014.
SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntaa 2014 Diasarjaan on koottu kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen keskeisiä liikuntatoiminnan muotoja 2014. SoveLin jäsenjärjestöt 2014 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto
Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan
Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan Soveltava Liikunta SoveLin strategia 2013 2015 Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan 2 Laatua ja asiantuntemusta soveltavaan liikuntaan Soveltava
RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA
RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Raision vammaisneuvosto 26.9.2018 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Sisällys VUOSILLE 2018-2020... 0 YLEISTÄ...
Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma
Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma ja palvelusuunnitelma Ideaalitilanne on, että palvelusuunnitelma ja kuntoutussuunnitelma tukevat toisiaan palvelujen järjestämisessä. Niiden
Epilepsialiiton toiminta ja kurssityön käytännöt. Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät Tanja Vihriälä-Määttä
Epilepsialiiton toiminta ja kurssityön käytännöt Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät 30. 31.3.2019 Tanja Vihriälä-Määttä Epilepsialiitto ry Valtakunnallinen potilasjärjestö Perustettu v. 1969 -> tänä vuonna
MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus
MS liiton kuntoutuspalvelut Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni MS liiton kuntoutuspalvelut Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Avokuntoutus Aksoni Valtakunnallinen laitoskuntoutus
Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere
Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus
40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää
40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää Työryhmä 6. Aikuisohjauksella tukea elinikäiseen opiskeluun ja työurien pidentämiseen 23.3.2012 1 Työryhmän ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Opin ovista
HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON. - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö
HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö Hyvinvoinnin huippuosaaja Suomalainen terveyden ja hyvinvoinnin ainutlaatuinen
Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen
Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.
Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina OPASTAVA HANKE 2012-2016
SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ. Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013. Aulikki Kananoja
SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013 Aulikki Kananoja SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KÄSITTEESTÄ (1) Kaksi lähestymistapaa: Toiminnallinen: se osa
KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ KUNTOUTUMISEN TUKEMISEN TUTKINNON OSASSA / NÄYTÖN
Ensitiedon antaminen IRLANTILAINEN SUOSITUS. ja sen suomennos. Miina Weckroth Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry 12.2.
Ensitiedon antaminen IRLANTILAINEN SUOSITUS ja sen suomennos Miina Weckroth Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry 12.2.2015 ALKU IRLANTILAISELLE SUOSITUKSELLE Vanhempien järjestöille* antaman
Kehitysvammapalvelut
Kehitysvammapalvelut Ahokoti Harjukoti Kotikartano Nevakoti Niittykumpu Norola: Toukola ja Jukola Ritoniitty Ritorinne Ohjattu asuminen Aittokoti Peltola Norola: Onnela Tuettu asuminen Ryhmäkotien yhteydessä
Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski
Alustusta erityislainsäädäntöön Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Elävänä olentona maailmassa Erilaiset roolit Ihminen Perheenjäsen, vanhempi, sisarus,
Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus
Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Kuntoutusverkosto KUVE Sitaatit Kuntoutussäätiön ja SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:n kyselystä toukokuu 2016 1. Ihmiskeskeinen kuntoutus rakennetaan yhdessä
Taustaa ja näkökulmia vammaisten valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen historiaan
Taustaa ja näkökulmia vammaisten valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen historiaan Opetushallitus 3.12.2009 1 Erityisopetuksen lähtökohtia/ valmentava koulutus 1980 Vammaisten ammatillisen
Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012
Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.