NURMIJÄRVEN KUNTA. Terveyspalvelut Vanhustyö ja laitoshoito ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN VANHUSTEN ASUMISPALVELUISSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NURMIJÄRVEN KUNTA. Terveyspalvelut Vanhustyö ja laitoshoito ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN VANHUSTEN ASUMISPALVELUISSA"

Transkriptio

1 ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN VANHUSTEN ASUMISPALVELUISSA Sosiaali- ja terveyslautakunta muutokset

2 1. Yleistä Sosiaalihuoltolain 17 :n mukaan kunnan on huolehdittava asumispalveluiden järjestämisestä. Lain 22 :n mukaan asumispalveluilla tarkoitetaan palvelu- ja tukiasumisen järjestämistä. Asumispalveluja annetaan henkilölle, joka erityisestä syystä tarvitsee apua ja tukea asunnon tai asumisensa järjestämisessä (23 ). Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki (734/1992) ei määrittele asumispalveluista perittäviä maksuja. Kunta määrää palvelusta asiakkaalta perittävät asiakasmaksut, perii ne asiakkaalta ja päättää asiakasmaksujen perimättä jättämisestä (734/1992 ja 912/1992). Asiakasmaksulain mukaan maksu ei saa kuitenkaan ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia (2 ). 2. Palveluasuminen Nurmijärven kunta ostaa yksityisiltä palveluntuottajilta tehostettua (ympärivuorokautista) ja tuettua (ei yöhoitoa) asumispalvelua vanhuksille, jotka tarvitsevat apua ja valvontaa siinä määrin etteivät selviydy avopalveluiden turvin kotona mutta eivät tarvitse laitoshoitoa. Ostopalvelun lisäksi Nurmijärven kunnalla on omana toimintana tehostettua (ympärivuorokautista) asumispalvelua asumispalveluyksikkö Nurmilinnussa. Nurmijärvi kilpailutti yhdessä muiden Kuuma-kuntien (Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Sipoo ja Tuusula) kanssa vanhusten ja pitkäaikaissairaiden asumispalvelut vuonna Kilpailutuksen tuloksena valittiin puitesopimustuottajat ja solmittiin ostopalvelusopimukset kaudelle Kunta suorittaa asukasvalinnan ja sitoutuu maksamaan vain sijoittamistaan asukkaista. Kunta ei sitoudu käyttämään tiettyä määrää paikkoja, vaan sijoittaa asukkaat harkintansa mukaan sopivaksi katsomalleen kilpailutuksessa hyväksytyksi tulleelle palveluntuottajalle huomioiden kilpailutuksen tulos. Aluehallintovirasto tai Valvira myöntää yksityiselle palveluntuottajalle toimiluvan ja valvovat toimintaa. Kunnan tehtävänä on valvoa oman kunnan alueella sijaitsevien yksityisten palveluntuottajien järjestämiä sosiaalipalveluja (Laki yksityisistä sosiaalipalveluista /922). 3. Asiakasmaksun määräytyminen Asumispalveluun sisältyy asuminen, ateriat, tukipalvelut ja hoiva. Yksityiset palveluntuottajat ovat kilpailutuksen yhteydessä ilmoittaneet kokonaisvuorokausihinnan sekä eritelleet siitä vuokran, aterioiden, tukipalvelun ja hoivan osuuden. Nurmijärvellä vanhusten asumispalveluiden osalta on käytössä ns. 2

3 bruttolaskutus eli kunta maksaa palveluntuottajalle kokonaishinnan (vuokra, ateria-, tukipalvelu- ja hoivamaksu) ja asiakas maksaa kunnalle tulojensa mukaan määritellyn asiakasmaksuosuuden. Asiakkaan maksuosuus määritellään huomioimalla hänen nettotulonsa ja tuloista vähennetään käyttövara ja tehdään mahdolliset vähennykset (kohta 3.2 Vähennykset tuloista). Maksu määrätään toistaiseksi ja tarkistetaan vuosittain. Lisäksi maksu on tarkastettava silloin, kun hoidossa olevan maksukyky on olennaisesti muuttunut tai kun maksu osoittautuu virheelliseksi. Olennaisena muutoksena pidetään esim. 5 %:n muutosta eläkkeen määrässä. Jos maksua määrättäessä on annettu virheellisiä tietoja, voidaan maksu oikaista takautuvasti, enintään yhden vuoden ajalta (maksuasetus 31 2 mom.). Laskuvirheet ja niihin verrattavat virheet voidaan korjata hallintolain mukaisesti. Sotainvalidien, joiden työkyvyttömyysaste on 20%, ei tarvitse selvittää tulojaan. Valtiokonttori korvaa sotilasvammalain (6a ) nojalla kunnalle järjestettyjä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Asumispalvelusta korvataan hoiva-ja tukipalvelut, mutta vuokraa, sähköä ja vesimaksuja ei korvata. Kunta laskuttaa 20% sotainvalidilta vuokran kuukausittain. Mikäli asiakas on asumispalveluyksikössä vain alle kuukauden ajan, ei hänelle määritellä tulojen mukaista kuukausimaksua, vaan häntä laskutetaan hoidosta Leenankodin kulloinkin voimassa olevien hoitopäivähintojen ja laskutuskäytäntöjen mukaan. Lääkkeet asiakas maksaa itse. 3.1 Huomioitavat tulot Kuukausitulona otetaan huomioon palvelun käyttäjän veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot. Tuloina huomioidaan: eläkkeet elinkorot vammaisetuudet (esim. eläkettä saavan hoitotuki) asumistuki ansiotulot elatusavut, elatustuki vakuutusyhtiön maksamat säännölliset korvaukset kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana suoritettava etuus (syytinki) muut jatkuvat henkilökohtaiset tulot pääomasta ja muusta omaisuudesta saatavat nettotulot (korko-, osinko- ja vuokratulot) itsenäisestä ammatinharjoittamisesta ja yritystoiminnasta saatavat tulot maatilatalouden tuloverolain mukaan viimeksi toimitetussa verotuksessa todettu maatilatalouden tulo Metsätulo otetaan huomioon muista tuloista poiketen laskennallisesti. Metsätulona otetaan huomioon varojen arvostamisesta verotuksessa annetun 3

4 lain (1142/2005) 7 :n 3 momentin mukaan vahvistettu metsän keskimääräinen vuotuinen tuotto hehtaarilta kerrottuna metsämaan pinta-alalla. Tästä määrästä vähennetään 10 % ja metsätalouden korot. Metsätuloa on lisäksi alennettava palvelun käyttäjän vaatimuksesta, mikäli tilakohtaisen vuotuisen hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvo on metsänhoitoyhdistyksen tai metsäkeskuksen antaman lausunnon perusteella vähintään 10 % alempi kuin metsätulo. Alennus on metsätulon ja hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvon erotuksen suuruinen. Metsän myyntituloa ei oteta huomioon kertaluontoisena tulona. Tuloina ei oteta huomioon rintamalisää, ylimääräistä rintamalisää eikä veteraanilisää. Jos asukkaan kuukausitulot vaihtelevat, kuukausittaisena tulona huomioidaan viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. Omaisuudesta huomioidaan omaisuuden tuotto, mutta pääomatulojen (esim. korko-, osinko- ja vuokratulot) jäädessä yhteensä alle 10 /kk, niitä ei oteta huomioon asiakasmaksussa. Tuloina huomioidaan viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetut maatalouden ja elinkeinotoiminnan pääoma- ja ansiotulo-osuudet sekä asukkaan osuus yhtymän tulosta. Ilmoitettuja tuloja tarkistetaan viimeksi toimitetun verotuksen osoittamasta tulosta niillä prosenttimäärillä, jotka verohallitus vuosittain antamassaan päätöksessä ennakon perusteella pantavasta tulosta määrää. 3.2 Vähennykset tuloista Käyttövara Asumispalveluiden osalta asiakasmaksulaissa ei ole määritelty asiakkaan henkilökohtaiseen käyttöön jäävää osuutta eli käyttövaraa. Kunta päättää asiakkaalle jätettävän käyttövaran suuruudesta. Käyttövara on kuukautta kohti toimeentulotuen yksinasuvan perusosa vähennettynä ruokaosuudella (vuonna 2013 toimeentulotuen perusosa 477,26, josta ruokaosuus 49 %, jolloin käyttövara on 243,30 /kk). Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa toimeentulotuen perusosien määrät vuosittain. Käyttövaralla asiakas hoitaa kaikki henkilökohtaiset menonsa kuten esim. lääkekustannukset ja muut terveydenhuoltomenot, vaatemenot, parturi/kampaajamaksut, sanomalehden tilausmaksut, puhelinkulut, matkakustannukset, hygieniamenot ja harrastustoiminnan menot. Asiakkaan käyttövaralla hoitamiin lääkekustannuksiin sisältyvät pelkät lääkekustannukset. Mikäli palveluntuottajalla on käytössä apteekin koneellinen annosjakelu, nämä kustannukset kuuluvat palveluntuottajalle, eikä siitä saa aiheutua lisäkustannuksia asiakkaalle Asunnon kustannukset 4

5 Pääsääntöisesti asumispalveluasiakkaan entisen asunnon kustannuksia ei hyväksytä vähentävänä tekijänä asiakasmaksua määriteltäessä. Vähävaraiselle asumispalveluasiakkaalle varataan aikaa omistusasuntonsa asuntojärjestelyjä varten enintään kuusi kuukautta sijoitusajankohdasta lukien. Tänä aikana kohtuullisina asumismenoina voidaan huomioida kohtuullinen omistusasunnon yhtiövastike sähkön perusmaksu (oma sähkömittari, kiinteistön osalta, jos lämmitys muulla kuin sähköllä) kiinteistö-/kotivakuutus kiinteistövero kohtuulliset kiinteistön hoitokulut (lämmitys-, nuohous-, puhtaanapito) kohtuulliset asuntolainan korot ja lyhennykset harkinnanvaraisesti, esim. jos asunnossa asuvat hoidossa olevan aviopuoliso tai alaikäiset lapset eivätkä heidän tulonsa riitä niitä kattamaan. Omistusasunnon tai kiinteistön perus- ja vuosikorjauskustannuksia ei huomioida. Muusta kuin vakituisena asuntona käytetystä asunnosta aiheutuvia kuluja ei oteta huomioon vähennyksenä. Jos kyse on vuokra-asunnosta, johon ei jää asumaan asiakkaan perheenjäseniä, voidaan kohtuullinen vuokra ottaa huomioon asunnon irtisanomisajalta edellyttäen, että asiakas ei pysty itse vuokraa maksamaan Edunvalvojan palkkio Oikeusministeriö antaa ohjeet edunvalvojan palkkion määräytymisestä. Virallisen edunvalvojan vuosipalkkio otetaan huomioon niiden henkilöiden osalta, joilta tällainen palkkio peritään. Palkkiosta on esitettävä maistraatin vahvistama laskelma Ulosoton huomioiminen Jos tulot ovat ulosoton kohteena, otetaan tulona huomioon vain ulosoton jälkeen tosiasiassa käytettävissä oleva osuus. 4. Tulojen toteaminen Laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) on säädetty asiakkaan ja hänen edustajansa tietojenantovelvollisuudesta (12 ) ja sosiaalihuollon viranomaisen oikeudesta salassa pidettäviin tietoihin (20 22 ). Tulotiedot pyydetään aina ensisijaisesti asiakkaalta tai hänen edustajaltaan kirjallisesti. Tuloselvityslomakkeeseen on liitettävä tositteet kaikista tuloista kuten: - eläkelaitosten ilmoitukset eläkkeiden määrästä - tositteet henkilökohtaisista pääomatuloista (esim. vuokra-, osinko- ja korkotulot) 5

6 - verotustodistus viimeksi vahvistetusta verotuksesta erittelyosineen - verotoimiston viimeisin selvitys ennakonpidätysperusteista. Tiedot voidaan tarvittaessa pyytää tai tarkistaa suoraan myös muilta viranomaisilta, esim. eläkelaitokselta. Kansaneläkelaitoksen maksamat etuudet on mahdollista tarkistaa Kelan käyttöyhteyden avulla. Muuttuneista tuloista asiakkaan tai hänen edustajansa tulee ilmoittaa viipymättä. Mikäli hoidossa olevan tuloista ei saada luotettavaa selvitystä, pyritään tulot selvittämään yhteistyössä veroviranomaisten, kansaneläkelaitoksen ja muiden tulojen maksajien kanssa. Ellei tämä johda tulokseen ja jos pyynnöistä huolimatta ei saada selvitystä, käytetään korkeinta mahdollista hoitomaksua. Mikäli hoidossa oleva suostuu maksamaan korkeimman hoitomaksun, ei selvitystä tuloista ja varallisuudesta tarvitse esittää. 5. Asiakasmaksun alentaminen Asiakasmaksulain 11 :n mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista maksu-kyvyn mukaan määrätty maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos henkilön elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkö-kohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Asiakas voi saada sosiaali- ja terveyspalveluiden maksuihin myös toimeentulotukea. Maksun alentaminen tai perimättä jättäminen ovat kuitenkin ensisijaisia toimeentulotuen myöntämiseen nähden. Asiakasmaksun alentaminen perustuu aina yksilölliseen tilannearvioon. Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee, että kunnissa olisi toimielimen (lautakunnan) hyväksymät periaatteet harkintaan perustuvasta maksujen alentamisesta Toimeentuloedellytysten huomioonottaminen Asiakas voi anoa vapaamuotoisella hakemuksella alennusta asumispalvelun asiakasmaksuun, mikäli asumispalveluasiakkaalle jätettävä käyttövara ei riitä välttämättömiin henkilökohtaisiin menoihin (kt ). Asiakkaan tulee hakemuksen liitteinä toimittaa taloudellista tilannetta kuvaavat tositteet mm. kaksi viimeisintä tiliotetta ja tositteet terveydenhuoltomenoista sekä muut selvitykset taloudelliseen tilanteeseen vaikuttavista menoista, esimerkiksi veloista. Edellytyksenä asiakasmaksun alentamiselle on, että asiakkaalla on talletuksia tmv. enimmillään Elatusvelvollisuuden huomioonottaminen Suoritetut elatusavut ja rahana maksettava syytinki vähennetään asiakkaan tuloista. Mikäli kotiin jäävällä puolisolla ei ole riittäviä tuloja eikä varoja, varataan hänen toimeentuloaan varten täyttä kansaneläkettä vastaava rahamäärä ja lisäksi otetaan huomioon kohtuulliset asumiskustannukset sekä harkinnan mukaan muitakin säännöllisiä välttämättömiä kuluja, jotka otettaisiin huomioon myös toimeentulotukea myönnettäessä. 6

7 Kohtuullisiksi asumismenoiksi katsotaan em. kohdassa mainitut kustannukset sekä lisäksi vuokra-asunnon kohtuullinen vuokra ja vesimaksu. Omistusasunnossa tai kiinteistössä tehtyjä perus- ja vuosikorjauksia ei oteta huomioon määrättäessä hoitomaksua. Muusta kuin vakituisena asuntona käytetystä asunnosta aiheutuvia kuluja ei oteta huomioon vähennyksenä. Edellä esitetyn arvioimiseksi on toimitettava avio/avopuolison tulotiedot ja tiedot talletuksista sekä muusta omaisuudesta. Jos avio- tai avopuolisolla on talletuksia, rahasto-osuuksia, sijoitusvakuutuksia, osakkeita tai muuta vastaavaa omaisuutta, avio/avopuolison edellytetään käyttävän tätä pääomaa omaan elämiseensä. Täten talletusten katsotaan olevan osa kotiin jäävän puolison toimeentuloa. Talletuksista vähennetään 3500 euroa ja jäljelle jäävä talletusten määrä jaetaan 12 kuukaudella, jolloin voidaan arvioida talletusten vaikutus toimeentuloon. 6. Tilapäinen poissaolo ja laskutuskäytäntö Palveluntuottaja on velvollinen ilmoittamaan kunnalle välittömästi asiakkaan terveydentilan muuttumisesta ja seuraavaan arkipäivään mennessä sairaalaan joutumisesta. Asiakkaan poissaolopäivät on myös ilmoitettava kunnalle osoitettavassa laskussa. Tilapäisen poissaolon ajalta kunta laskuttaa asiakkaalta ainoastaan vuokran, myös lähtö- ja tulopäivältä. 7. Asumispalvelupaikasta luopuminen ja vuokrasopimuksen irtisanominen Mikäli asumispalvelu ei enää vastaa asukkaan hoidon ja palvelujen tarvetta, tulee asumispalveluyksikön yhteistyössä asiakkaan/omaisten ja kunnan edustajan kanssa sopia asukkaan kannalta tarkoituksenmukaisesta hoidon järjestämisestä ja nykyisen asumispalvelupaikan irtisanomisesta. Asiakas on huoneenvuokralain ( /481) mukaisessa vuokrasuhteessa asumispalveluyksikköön (yksityiset palvelut) tai Nurmijärven Vuokra-asunnot Oy:n (Nurmilintu). Asiakkaan vuokravastuu alkaa siitä päivästä, kun hän muuttaa asumispalveluyksikköön. Asumispalvelupaikan luopumisen yhteydessä vuokrasopimus irtisanotaan kirjallisesti asukkaan/omaisen toimesta ja palveluntuottajan tulee pyydettäessä toimittaa kopio irtisanomisilmoituksesta kunnan yhteyshenkilölle. Vuokrasopimusta ei saa irtisanoa ilman kunnan suostumusta. Vuokrasopimuksen irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen tehdään. Esimerkiksi, jos asukkaan vuokrasopimus irtisanotaan huhtikuun aikana, on vuokra maksettava koko toukokuulta, vaikka asukas ei enää toukokuun lopussa asuisi asunnossa. Palveluntuottaja ei voi kuitenkaan periä samasta asuinpaikasta kahdelta eri asukkaalta 7

8 yhtä aikaa vuokraa. Kuoleman sattuessa hoitosuhde päättyy kuolemaan, mutta palveluntuottaja voi laskuttaa vuokran irtisanomisajalta kuolinpesältä. Asiakkaan asioidenhoitaja ja asumispalveluyksikkö sopivat asunnon tyhjentämiseen liittyvät asiat keskenään. 8. Asumispalveluasiakkaan sosiaali- ja terveyspalvelut Yksityisessä asumispalveluyksikössä asuvalla henkilöllä on oikeus samoihin kunnallisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin kuin muillakin kotona asuvilla kunnan asukkailla. Nurmijärven kunnan ulkopuolella sijaitsevissa asumispalveluyksiköissä asuville henkilöille voidaan tarvittaessa myöntää maksusitoumus paikalliseen terveyskeskukseen. Joillakin yksiköillä on käytettävissä oma lääkäri. Kunta ei maksa asiakkaiden yksityislääkärin hoitopalkkioita. Asumispalveluyksikön tilaamista yksityislääkäripalveluista on asiakkaalta oikeus laskuttaa enintään julkisen terveydenhuollon asiakasmaksu. 9. Asiakasmaksusaatavien perintä ja viivästyskorko Asumispalvelumaksujen perinnässä noudatetaan kunnan voimassa olevia laskutus- ja perintäohjeita. 10. Asumispalveluihin hakeutuminen ja päätöksenteko Kirjallista hakemuslomaketta asumispalveluihin ei ole käytössä. Moniammatillinen SAS-yhteistyöryhmä (selvitä-arvioi-sijoita) arvioi vanhuksen asumispalvelun tarpeen, kun vanhus ei tehostettujen avopalveluidenkaan turvin selviydy enää kotona tai vanhustentalolla tai ryhmäasunnossa. SAS-ryhmä tekee esityksen asukasvalinnasta. Päätöksen asumispalvelusta tekee kunnan toimintasäännön määrittelemä viranhaltija. Päätöksen perusteella annetaan maksusitoumus asumispalveluyksikköön yksityisten asumispalveluiden osalta. Päätöksessä määritellään myös asiakkaalta perittävä tulojen mukainen asiakasmaksuosuus. Päätöksen harkinnanvaraisesta asiakasmaksun alentamisesta tai perimättä jättämisestä tekee vanhustyön ja laitoshoidon päällikkö. 11. Lainsäädäntö Sosiaalihuoltolaki (710/1982) Laki ja asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992, 912/1992) Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) 8

9 Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (voimassa alkaen) /922 Hallintolaki (434/2003) Laki asuinhuoneiston vuokraamisesta ( /481) Sotilasvammalaki 404/1948 9

Terveyspalvelut Vanhustyö ja Iaitoshoito

Terveyspalvelut Vanhustyö ja Iaitoshoito Vanhustyö ja Iaitoshoito ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN VANHUSTEN ASUMISPALVELUISSA 1.6.2015 LUKIEN Sosiaali - ja terveyslautakunta 26.5.2015 1 1. Yleistä Sosiaalihuoltolain 14 mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

LIITE 4 PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT

LIITE 4 PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT LIITE 4 PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT Espoon kaupunki 2016 1 (8) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 2 ASIAKASMAKSUT... 2 3 TULOJEN TOTEAMINEN... 3 4 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN... 3

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA Sosiaali- ja terveystoimiala

NURMIJÄRVEN KUNTA Sosiaali- ja terveystoimiala NURMIJÄRVEN KUNTA PITKÄAIKAISESSA LAITOSHOIDOSSA OLEVALTA PERITTÄVÄN MAKSUN PERUSTEET 2.4.2015 LUKIEN Sosiaali - ja terveyslautakunta 18.3.2015 19 NURMIJÄRVEN KUNTA 2 PITKÄAIKAISESSA LAITOSHOIDOSSA OLEVALTA

Lisätiedot

VANHUSPALVELUIDEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSU TOIMINTAOHJE ALKAEN

VANHUSPALVELUIDEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSU TOIMINTAOHJE ALKAEN YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 13.12.2016 VANHUSPALVELUIDEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSU TOIMINTAOHJE 1.3.2017 ALKAEN Tehostetulla palveluasumisella tarkoitetaan asumispalvelua, jossa

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 2018

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 2018 TULOSELVITYS Maksukyvyn mukainen maksu tarkistetaan kerran vuodessa tai tulojen muuttuessa. Asiakkaalla on velvollisuus ilmoittaa tulojen muuttumisesta. Hoitomaksu muutetaan takautuvasti tulojen muuttumisesta

Lisätiedot

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti.

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.6.2016 VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.8.2016-31.7.2017 Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.11.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.11.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 313 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN Terke 2010-2050 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA 2 YLEISTÄ Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE Yhtymähallitus 31.3.2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Asiakasmaksuja koskevat yleiset periaatteet 3 2. Asiakasmaksun

Lisätiedot

PITKÄAIKAISEN LAITOSHOIDON ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT. Espoon kaupunki 2016

PITKÄAIKAISEN LAITOSHOIDON ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT. Espoon kaupunki 2016 PITKÄAIKAISEN LAITOSHOIDON ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT Espoon kaupunki 2016 Kaupunginhallitus 29.2.2016 1 (9) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 2 ASIAKASMAKSU... 2 3 TULOJEN TOTEAMINEN... 3 4 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN...

Lisätiedot

Kun palveluasumisen asuinhuoneistossa asuu enemmän kuin yksi asukas, asuinhuoneistosta perittävä vuokra jaetaan asukkaiden kesken.

Kun palveluasumisen asuinhuoneistossa asuu enemmän kuin yksi asukas, asuinhuoneistosta perittävä vuokra jaetaan asukkaiden kesken. Tehostetun palveluasumisen maksut Tehostetun palveluasumisen asukasmaksu koostuu seuraavista osa-alueista: 1) Vuokra 2) Hoidon ja hoivan kuukausimaksu 3) Ateriamaksu 4) Tukipalvelumaksu 5) Muut asukkaan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Sivltk. 7.3.2017 17, Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksen asiakaspalvelumaksulaki astuu voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään mm. varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT

PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT Sosiaali- ja terveyslautakunta 22.11.2011 Kaupunginhallitus 9.1.2012 1 PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA 27.3.2013 SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA 2 YLEISTÄ Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 333 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2498 Esityslistan asia TJA/19 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa!

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa! TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA 1! Perustieto Mitä TPA on? TPA sisältö Mitä asukas maksaa itse Maksun määräytyminen KELA:n tuet Maksukatto Maksualennus Syventävätieto Hakemus Esimerkki maksuista

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016

Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Kotihoidon asiakasmaksut Kotihoitoon kuuluvan kotipalvelun järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19 :n ja kotisairaanhoidon järjestäminen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA 1 Perustieto Mitä TPA on? TPA sisältö Mitä asukas maksaa itse Maksun määräytyminen KELA:n etuudet Maksukatto Maksualennus Syventävä tieto Hakemus Esimerkki maksuista

Lisätiedot

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 316/02.05.00/2015 37 Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Johtava sosiaalityöntekijä Hannele Elo-Kuru 4.3.2015: Lastensuojelulain (13.4.2007/417)

Lisätiedot

Erityisryhmien palvelu Palvelumaksu Ateriat Muuta huomioitavaa. Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien menojen erotus 1

Erityisryhmien palvelu Palvelumaksu Ateriat Muuta huomioitavaa. Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien menojen erotus 1 Kouvolan kaupunki 1 (6) SOSIAALIPALVELUT (ti) Liite nro x Pela 1.1.2009 Erityisryhmien asiakasmaksut 2009 Erityisryhmien asiakasmaksut ovat asumispalvelujen ja niihin liittyvien tukipalvelujen maksuja.

Lisätiedot

ASIAKASMAKSUT LAITOSHOIDOSSA. Soveltamisohje

ASIAKASMAKSUT LAITOSHOIDOSSA. Soveltamisohje ASIAKASMAKSUT LAITOSHOIDOSSA Soveltamisohje Sotel 21.1.2010 1 ASIAKASMAKSUT LAITOSHOIDOSSA SOVELTAMISOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 2. Pitkäaikainen laitoshoito 2.1. Kuka on pitkäaikaisessa laitoshoidossa?

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden maksut alkaen

Vanhuspalveluiden maksut alkaen Vanhuspalveluiden maksut 1.3.2018 alkaen Eurajoki Harjavalta Huittinen Kokemäki Nakkila Säkylä Ympärivuorokautiset palvelut/ Myöntämisperusteet, sisällöt ja maksut 1.3.2018 alkaen Nakkila Kotihoito Jatkuvasti

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄN PÄIHDE-JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMIS- PALVELUJEN ASIAKASMAKSUOHJE alkaen

KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄN PÄIHDE-JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMIS- PALVELUJEN ASIAKASMAKSUOHJE alkaen Liite 1 2019 KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄN PÄIHDE-JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMIS- PALVELUJEN ASIAKASMAKSUOHJE 1.4.2019 alkaen Kuntayhtymän hallitus 12.3.2019 35 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 MÄÄRITELMÄT...

Lisätiedot

VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015. Perusturvalautakunta 17.12.2014 116

VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015. Perusturvalautakunta 17.12.2014 116 VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 Perusturvalautakunta 17.12.2014 116 2 (11) PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 Palveluasuminen/asiakasmaksu Maksun määräytymiseen käytetään säännöllisen kotihoidon

Lisätiedot

Asiakasmaksut ikääntyneiden asumispalvelussa ja laitoshoidossa sekä myöntämisperusteet

Asiakasmaksut ikääntyneiden asumispalvelussa ja laitoshoidossa sekä myöntämisperusteet Sivu 1 / 5 Asiakasmaksut ikääntyneiden asumispalvelussa ja laitoshoidossa sekä myöntämisperusteet 1.1.2016 Rääkkylän kunta on hyväksynyt terveydenhuollon laitoshoidon ja sosiaalihuoltolain mukaisen palveluasumisen

Lisätiedot

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 1 MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN päiväkoti- tai perhepäivähoidosta voidaan määrätä kuukausimaksu enintään 11 kuukaudelta toimintakauden (1.8. 31.7.) aikana. Heinäkuu on maksuton kuukausi,

Lisätiedot

Erityisryhmien asiakasmaksut alkaen

Erityisryhmien asiakasmaksut alkaen Erityisryhmien asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Päihde- ja mielenterveyskuntoutus Palvelumaksu Ateriat ta huomioitavaa Palveluasuminen ja tehostettu Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien menojen erotus

Lisätiedot

Erityisryhmien asiakasmaksut 1.1.2014 alkaen

Erityisryhmien asiakasmaksut 1.1.2014 alkaen Erityisryhmien asiakasmaksut 1.1.2014 alkaen Päihde- ja mielenterveyskuntoutus Palvelumaksu Ateriat Muuta huomioitavaa Palveluasuminen ja tehostettu palveluasuminen Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN

PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Pirkkalan kunta Sivistysosasto Varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN 1. KOKOPÄIVÄHOITO... 2 2. HOITOMAKSU USEASTA LAPSESTA... 3 3.

Lisätiedot

Voutilakeskus Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen

Voutilakeskus Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen Voutilakeskus 23.2.2017 Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen Asumispalvelussa (hoitomaksun + 60 /kk lisäksi) asuva asiakas maksaa itse vuokran ja muut asumismenot (mm. sähkö, vesi, kotivakuutus). Vuokran

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 107 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-4 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 41/2001 vp Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 ja 10 a :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Aloitteessa ehdotetaan muutosta kuntien perimien

Lisätiedot

9. Sosiaalihuoltolain mukaisen asumispalvelun maksut

9. Sosiaalihuoltolain mukaisen asumispalvelun maksut LAIHIAN KUNTA Sivu 1 / 6 ASIAKASMAKSUT 1.6.2015 LUKIEN Sisällys AVOPALVELUMAKSUT 1. Kotona annettava säännöllinen palvelu 2. Kotona annettava tilapäinen palvelu 3. Vanhusten asumispalvelut a. vuokra b.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN OSTOPALVELUJEN PIIRISSÄ OLEVIEN YKSITYISTEN ASUMISPALVELU-YKSIKÖIDEN HINNOITTELUPERIAATTEET

ESPOON KAUPUNGIN OSTOPALVELUJEN PIIRISSÄ OLEVIEN YKSITYISTEN ASUMISPALVELU-YKSIKÖIDEN HINNOITTELUPERIAATTEET TARJOUSPYYNTÖ/ LIITE 4 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN OSTOPALVELUJEN PIIRISSÄ OLEVIEN YKSITYISTEN ASUMISPALVELU-YKSIKÖIDEN HINNOITTELUPERIAATTEET Espoon kaupungin terveyspalvelujen mielenterveys- ja päihdepalvelujen

Lisätiedot

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN PADASJOEN KUNNASSA 01.08.2014 ALKAEN 1. SÄÄDÖKSET 2. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN

Lisätiedot

Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä / Ympärivuorokautinen hoito ja hoiva

Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä / Ympärivuorokautinen hoito ja hoiva Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä / Ympärivuorokautinen hoito ja hoiva IKÄIHMISTEN PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2018 ALKAEN (asiakasmaksut koskevat sekä LLKY:n omissa ja ostopalveluyksiköissä

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoitomaksujen määräytyminen perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992). Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Liite 4 / johtokunta 19.1.2015

Liite 4 / johtokunta 19.1.2015 Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä / Ympärivuorokautinen hoito ja hoiva IKÄIHMISTEN PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2015 ALKAEN Ikäihmisten palveluasumisen hoidon ja hoivan kuukausimaksuun

Lisätiedot

TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA. 1.8.2016 alk.

TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA. 1.8.2016 alk. 1 TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2016 alk. 2 PÄIVÄHOITOMAKSUT Tämä maksutiedote sisältää tietoa siitä, miten päivähoitomaksut määräytyvät ja miten maksuissa on mahdollista säästää (mm. ilmoittamalla

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT

Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.1 KOKOPÄIVÄMAKSU Päivähoitomaksut perustuvat lakiin (734/1992) ja asetukseen

Lisätiedot

16-23 käyntiä/kuukausi 1 563 15% 20% 25% 35% 5-15 käyntiä/kuukausi 2 1039 13% 16% 19% 22% 3 1628 9% 12% 15% 18% 4 2014 9% 11% 13% 15%

16-23 käyntiä/kuukausi 1 563 15% 20% 25% 35% 5-15 käyntiä/kuukausi 2 1039 13% 16% 19% 22% 3 1628 9% 12% 15% 18% 4 2014 9% 11% 13% 15% VANHUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN KOTIHOITO Säännöllinen kotihoito Kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaalihuoltoasetuksen ( 607/83) 9 :ssä tarkoitettuja kotipalveluita ja kansanterveyslain

Lisätiedot

Miten metsänomistus vaikuttaa pysyvään kunnalliseen hoitoon joutuvien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin Kelan maksamiin sosiaalietuuksiin

Miten metsänomistus vaikuttaa pysyvään kunnalliseen hoitoon joutuvien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin Kelan maksamiin sosiaalietuuksiin Miten metsänomistus vaikuttaa pysyvään kunnalliseen hoitoon joutuvien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin Kelan maksamiin sosiaalietuuksiin Polvelta Toiselle messut, Rovaniemi 18.3.2017 Antti Pajula,

Lisätiedot

Metsänomistuksen vaikutukset pysyvässä kunnallisessa hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin KELA:n maksamiin etuuksiin

Metsänomistuksen vaikutukset pysyvässä kunnallisessa hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin KELA:n maksamiin etuuksiin Metsänomistuksen vaikutukset pysyvässä kunnallisessa hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin KELA:n maksamiin etuuksiin Polvelta Toiselle Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut, 7.4.2018,

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 Perusturvalautakunta 25.2.2016 Liite Sivu 2 / 7 Sisällys LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2016 -----------------------------

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016

SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016 Peruspalvelultk 10.12.2015 Peruspalvelultk 5.4.2016 Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016 1. Säännöllinen kotihoito Kotona annettavan palvelun kuukausimaksu Talouden koko

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut ja yhteiskunnan tuet

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut ja yhteiskunnan tuet Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut ja yhteiskunnan tuet Seinäjoki 8.11.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta henkilöiltä

Lisätiedot

1) Vuokrasopimus ja vuokra sekä muuttoilmoitus ja asumistuki

1) Vuokrasopimus ja vuokra sekä muuttoilmoitus ja asumistuki ASUMISPALVELUIDEN MAKSUT 2014 Tehostetun palveluasumisen asukasmaksu koostuu seuraavista osa-alueista: 1) Vuokra 2) Hoidon ja hoivan kuukausimaksu 3) Ateriamaksu 4) Tukipalvelumaksu 5) Muut asukkaan maksettavaksi

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen hinnat 1.1.2015 alkaen Huittisten kaupunki

Ikäihmisten palvelujen hinnat 1.1.2015 alkaen Huittisten kaupunki Ikäihmisten palvelujen hinnat 1.1.2015 alkaen Huittisten kaupunki 1 Sisällys 1. Ateriapalvelumaksut... 2 2. Kuljetuspalvelut... 2 3. Palveluseteli siivoukseen... 3 4. Saunapalvelumaksut (Kaariranta, Palvelukeskus

Lisätiedot

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk JUUPAJOEN KUNNAN SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 (keltaisella merkityt muutoksia/tarkennuksia) Sosiaalihuoltolain (388/2008) mukaisista palveluista perittäviä maksuja, korvauksia ja vuokria

Lisätiedot

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA - SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA - TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA - TUKIPALVELUMAKSUJA

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA - SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA - TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA - TUKIPALVELUMAKSUJA Kyh 15.9.2009 80 Kyh liite 3 Kyh 24.1.2012 3 Kyh liite 1 SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA - SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA - TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA - TUKIPALVELUMAKSUJA 1 Yhtymähallitus

Lisätiedot

VANHUS- JA KEHITYSVAMMAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VANHUS- JA KEHITYSVAMMAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN 1 VANHUS- JA KEHITYSVAMMAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2018 ALKAEN Vahvistettu perusturvalautanassa 20.12.2017 2 KOTIHOITO Tilapäinen kotihoito Omaishoidon lomittaja 12,00 /alkava tunti 11,40 /kerta

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN HAKEMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Sosiaalihuoltolain mukaisella kuljetuspalvelulla edistetään

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VUONNA 2019

SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VUONNA 2019 AURAN KUNTA Liite nro 1: Perusturvalautakunta 12.12.2018 SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VUONNA 2019 KOTIHOIDON KUUKAUSIMAKSU Maksuprosentti hoito- ja palvelusuunnitelmassa sovittujen säännöllisten

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU KRITEERIT JA MAKSUT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU KRITEERIT JA MAKSUT LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU KRITEERIT JA MAKSUT 1.3.2015 Perusturvalautakunta 11.2.2015 Liite Sivu 2 / 6 SISÄLLYS LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN KRITEERIT 1.3.2015 ---------- 3 Hakeminen -----------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksesta perittäviin maksuihin sovelletaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettua lakia (1503/2016). Korkein maksu on 290

Lisätiedot

Siviilisääty 1. naimaton 2. naimisissa 3. asumuserossa 4. leski 5. eronnut 6. avoliitossa

Siviilisääty 1. naimaton 2. naimisissa 3. asumuserossa 4. leski 5. eronnut 6. avoliitossa MÄNTSÄLÄN KUNTA Perusturvapalvelukeskus Heikinkuja 4, 04600 MÄNTSÄLÄ Puh. 019-689 01/vaihde TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Saapunut /20 Henkilö tiedot Hakija Henkilötunnus Osoite Puhelin Siviilisääty 1. naimaton

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.08.2017 ALKAEN Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016) säätää kunnan päiväkodissa ja perhepäivähoidossa järjestämästä varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.

Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2012 alkaen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. Kokopäivähoidon maksu Perheen nuorimmasta lapsesta maksun enimmäismäärä

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Asiakasmaksut 1 Vanhus- ja vammaispalvelut 2013 KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT Ateriapalvelut Lounas koulussa/päiväkodissa 5,20 Lounas päiväkeskuksessa/palveluasumisessa 6,20 Kotiin toimitettu

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut 1.1.2014 Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilölle, joka ei selviydy omassa kodissaan tehostetun kotihoidon turvin. Asukkaan maksut koostuvat

Lisätiedot

Perheen koko, henkilöä Tuloraja, euroa/kuukausi Korkein maksuprosentti , , , , ,9

Perheen koko, henkilöä Tuloraja, euroa/kuukausi Korkein maksuprosentti , , , , ,9 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.1 Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksu. Päivähoitomaksu lasketaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2018 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa (1503/2016) säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta

Lisätiedot

2. perimällä korvaus muista lapsen tuloista, korvauksista ja saamisista (7 3 mom.)

2. perimällä korvaus muista lapsen tuloista, korvauksista ja saamisista (7 3 mom.) Lastensuojelun asiakasmaksut ohjeistus 1.3.2014 Lastensuojelulain nojalla avohuollon tukitoimena, sijaishuoltona tai jälkihuoltona lapselle annetuista perhehoidosta, laitoshoidosta tai asumispalveluista

Lisätiedot

Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet alkaen

Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet alkaen Kosken Tl kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet 1.8.2018 alkaen (Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki) Kosken Tl sivistyslautakunta 20.6.2018 Lasten päivähoitomaksut Maksuprosentit

Lisätiedot

VANHUS- JA KEHITYSVAMMAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2015 ALKAEN

VANHUS- JA KEHITYSVAMMAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2015 ALKAEN 1 VANHUS- JA KEHITYSVAMMAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2015 ALKAEN Vahvistettu perusturvalautanassa 18.11.2014 2 KOTIHOITO Tilapäinen kotihoito Omaishoidon lomittaja 9,30 /alkava tunti 11,30 /kerta (enint.

Lisätiedot

HAKEMUS. Sosiaalihuoltolain mukaisella kuljetuspalvelulla edistetään kuntalaisen omatoimista suoriutumista ja itsenäistä asumista.

HAKEMUS. Sosiaalihuoltolain mukaisella kuljetuspalvelulla edistetään kuntalaisen omatoimista suoriutumista ja itsenäistä asumista. HAKEMUS 1 TUUSULAN KUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA SAAPUNUT / 20 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Sosiaalihuoltolain mukaisella kuljetuspalvelulla edistetään kuntalaisen omatoimista suoriutumista

Lisätiedot

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA - SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON KUUKAUSIMAKSUA - TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA - TUKIPALVELUMAKSUJA

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA - SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON KUUKAUSIMAKSUA - TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA - TUKIPALVELUMAKSUJA Kyh 15.9.2009 80 Kyh liite 3 SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA - SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON KUUKAUSIMAKSUA - TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA - TUKIPALVELUMAKSUJA Sovelletaan maksuihin jotka ovat

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI 10.10.2017 HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOIVA- JA HOITOPALVELU: TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN, PALVELUSETELI VIITE: Kemijärven kaupungin hyvinvointilautakunnan

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN HAKEMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Sosiaalihuoltolain mukaisella kuljetuspalvelulla edistetään

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 1.3.2017 ALKAEN VIHDIN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 2/5 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan päiväkodissa

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelut. asiakasmaksut alkaen

Ikääntyneiden palvelut. asiakasmaksut alkaen Liite 2 Ikääntyneiden palvelut asiakasmaksut 1.1.2017 alkaen Ikäihmisten lautakunta 14.12.2016 78 Säännöllinen kotihoito Kotihoitoon kuuluvan kotipalvelun järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1301/2014)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen mukaiset maksut ja taksat 2018 Lasten ja nuorten palvelualue

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen mukaiset maksut ja taksat 2018 Lasten ja nuorten palvelualue Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen mukaiset maksut ja taksat 2018 Lasten ja nuorten lautakunta 12.12.2017 Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää Vaihde (09) 27 191 www.jarvenpaa.fi

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Perusturvalautakunta

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Perusturvalautakunta PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE 01.08.2012-31.07.2013 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. KOKOPÄIVÄHOITO Lasten

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET Hyväksytty 17.2.2016 23 Päivitetty Sijainti http://www.nokiankaupunki.fi/palvelut/perusturva_ja_terveys/vanh uspalvelut/asumispalvelut/ YMPÄRIVUOROKAUTISEN

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 1 PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN PALVELUSETELI VAMMAISTEN TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN VIITE: Kemijärven kaupungin hyvinvointilautakunnan päätökset 29.1.2019 :t 14 15 tehostetun palveluasuminen järjestämistä

Lisätiedot

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa

Lisätiedot

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2015 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa

Lisätiedot

Vähintään 20 %:n (1.7.2015 alkaen vähintään 15 %:n) sotainvalideille korvataan kunnan järjestämät sosiaali- ja terveydenhuollon avopalvelut.

Vähintään 20 %:n (1.7.2015 alkaen vähintään 15 %:n) sotainvalideille korvataan kunnan järjestämät sosiaali- ja terveydenhuollon avopalvelut. Kouvolan kaupunki, ikääntyneiden palvelut Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen Kotihoitoon kuuluvan kotipalvelun järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (710/1982) 17 :ään ja -asetuksen (67/1983)

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut Huittisten kaupunki

Ikäihmisten palvelut Huittisten kaupunki 2016 2016 Ikäihmisten palvelut Huittisten kaupunki 1 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu eli asiointikuljetus... 2 1.1 Huomioon otettavat tulot ja menot... 3 1.2 Hakumenettely... 4

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN Vahvistettu koulutuslautakunnassa 28.2.2017 15 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Oripään kunta, Sosiaalilautakunta Koulutie 2 32500 Oripää puh. 02 7625 300 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT voimaan 1.8.2014 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Asiakasmaksun poistohakemus 1(6)

Asiakasmaksun poistohakemus 1(6) Asiakasmaksun poistohakemus 1(6) HAKEMUS ASIAKASMAKSUN VAPAUTUKSESTA Terveydenhuollon asiakasmaksu voidaan tiettyjen edellytysten täyttyessä poistaa. Vapautusmahdollisuus koskee sairaalan poliklinikkamaksua,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS Haapaveden kaupunki Haapaveden Siikalatvan sosiaalityö Tähtelänku 1, PL 40 86600 HAAPAVESI Sosiaali- terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 27 /kk - 290 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon

Lisätiedot

ASIAKASMAKSUT 2018, SOSIAALIPALVELUT

ASIAKASMAKSUT 2018, SOSIAALIPALVELUT ASIAKASMAKSUT 2018, SOSIAALIPALVELUT SÄÄNNÖLLINEN KOTIHOITO JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU Kotiin annettavalla palvelulla, kotihoito, tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (14/2014) 19 :ssä tarkoitettua kotipalvelua

Lisätiedot

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ensisijaisena toimenpiteenä ennen hoitomaksun alentamista edellytetään aina, että asiakas anoo Kelalta ne etuudet, joihin yleensä kotihoidon

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnasta perittävä kuukausimaksu alkaen

Iltapäivätoiminnasta perittävä kuukausimaksu alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 964/12.01.03/2014 10 Iltapäivätoiminnasta perittävä kuukausimaksu 1.8.2016 alkaen Sivistysjohtaja Matti Sivonen 3.3.2016: Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen

Lisätiedot

1) palvelun käyttäjällä varhaiskasvatuksessa olevaa lasta sekä lapsen ohella hänen kanssaan yhteistaloudessa eläviä vanhempia tai muita huoltajia;

1) palvelun käyttäjällä varhaiskasvatuksessa olevaa lasta sekä lapsen ohella hänen kanssaan yhteistaloudessa eläviä vanhempia tai muita huoltajia; 1503/2016 Dokumentin versiot Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2016 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään kunnan

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.08.2018 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu yleisellä ansiotasoindeksillä.

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 LUKIEN Vahvistettu sivistyslautakunnassa 18.1.2018 5 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Asiakasmaksu määräytyy

Lisätiedot

Ruoveden kunta. Päivähoitomaksut 1.8.2014

Ruoveden kunta. Päivähoitomaksut 1.8.2014 Ruoveden kunta Päivähoitomaksut 1.8.2014 Päivähoitomaksut 1.8.2014 alkaen Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja -asetus, joihin lasten päivähoidosta perittävät maksut perustuvat, ovat viimeksi

Lisätiedot

Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen

Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen Kotihoito & Ehtoorinne 1 Peruspalvelumaksu ja Säännöllisestä kotihoidosta perittävä asiakasmaksu Mihin perustuvat? Miten määrittyvät? Peruspalvelumaksu

Lisätiedot

8. Vammaispalvelulain/kehitysvammalain mukainen asumispalvelu. 9. Sosiaalihuoltolain mukainen asumispalvelu ja laitoshoito

8. Vammaispalvelulain/kehitysvammalain mukainen asumispalvelu. 9. Sosiaalihuoltolain mukainen asumispalvelu ja laitoshoito LAIHIAN KUNTA Sivu 1 / 9 PERUSTURVAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2019 LUKIEN Sisällys 1. Kotona annettava säännöllinen palvelu 2. Kotona annettava tilapäinen palvelu 3. Vanhusten asumispalvelut 4. Lyhytaikainen

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen mä ä rä n läskennän ohje

Perustoimeentulotuen mä ä rä n läskennän ohje Perustoimeentulotuen mä ä rä n läskennän ohje Sisällysluettelo Perustoimeentulotuen laskenta Tulot Asumismenot Menot Arvio perustoimeentulotuen määrästä Tämän laskurin avulla voit selvittää mahdollisuuden

Lisätiedot

HAKEMUS VAPAAEHTOISEKSI VELKAJÄRJESTELYKSI 1/5 Hakijan antamat tiedot vapaaehtoista velkajärjestelyä varten

HAKEMUS VAPAAEHTOISEKSI VELKAJÄRJESTELYKSI 1/5 Hakijan antamat tiedot vapaaehtoista velkajärjestelyä varten HAKEMUS VAPAAEHTOISEKSI VELKAJÄRJESTELYKSI 1/5 Selvitämme mahdollisuudet Lowellin olevien velkojen vapaaehtoiseen järjestelyyn hakemuksessa annettujen tietojen perusteella. Lähetämme hakemuksen saavuttua

Lisätiedot

Palauta hakemus liitteineen osoitteella: Lindorff Oy Back Office, Vapaaehtoiset velkajärjestelyt PL 20 20101 Turku. Postinumero ja postitoimipaikka

Palauta hakemus liitteineen osoitteella: Lindorff Oy Back Office, Vapaaehtoiset velkajärjestelyt PL 20 20101 Turku. Postinumero ja postitoimipaikka 1 / 5 Selvitämme mahdollisuudet Lindorffin olevien velkojen vapaaehtoiseen järjestelyyn hakemuksessa annettujen tietojen perusteella. Lähetämme hakemuksen saavuttua vastaanottoilmoituksen, jossa kerromme

Lisätiedot

Tiivistelmä Hallituksen esityksestä uudeksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi HE 205/2016

Tiivistelmä Hallituksen esityksestä uudeksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi HE 205/2016 Tiivistelmä Hallituksen esityksestä uudeksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi HE 205/2016 Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset: Lakiehdotukset 1.

Lisätiedot