FUK FU SIKAA SIK TT AA O TT R O I 2019
|
|
- Anna Turunen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 FUKSIKAATTORI 2019
2 SISÄLLYS PÄÄKIRJOITUS PUHEENJOHTAJAN PALSTA FUKSISEKTORI JA TUUTORIT ESITTÄYTYVÄT OPINTONEUVOJAN TERVEHDYS TEKsti TREYRVEISIÄ YO-KUNNASTA ASIAA TUTKINTO-OHJELMASTA INDIKAATTORI ON TAMPEREEN YLIOPISTON YMPÄRISTÖ- JA ENERGIATEKNIIKAN OPISKELIJOIDEN KILLAN, YMPÄRISTÖTEEKKARIKILTA RY:N KILTALEHTI. LEHTI ILMESTYY NELJÄ KERTAA VUODESSA. PÄÄTOIMITTAJA JA TAITTAJA PEKKA MOILANEN KANSIKUVA ANTTON OKSANEN SISÄLLYSAUKEAMAN KUVA HENRIK LAAKKONEN 2 3
3 PÄÄKIRJOITUS Jännittääkö? PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kaikki on uutta: koulu, ihmiset, kaupunki ja asuminen. Itseäni ainakin pienenä fuksina jännitti ainakin vähäisen, vaikken ehkä sitä myöntänytkään. Ensi kosketukseni uuteen elämään oli heti mielenkiintoinen. Olin saapunut Tampereelle aamu viideltä, nukkunut vain muutaman tunnin junassa. Laiskana nappasin taksin Hervantaan, aikeena oli etsiä kämppäni, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Puolen tunnin haahuilun jälkeen löysin vihdoinkin oikean Wäinölän ja soitan ovisummeria. Ovi ei aukea eikä kämppis vastaa puhelimeen. Mielen valtaa hirvittävät ajatukset: onko minua, pientä pohjoisen poikaa huiputettu saman tien, kun astun suureen maailmaan? No ei, kämppis oli kadottanut puhelimensa Etunurtsin varaslähdössä. Olin kotona. Mitä tuosta ja lukuisista muista opiskeluvuosien sattumuksista olen oppinut on se, että kaikki järjestyy. Siitä erityisesti pitävät huolen fuksi-ihmiset ja tuutorit, joita puolestaan aivan takuulla jännittää. Jos ei nyt niin viimeistään silloin, kun näkevät ensimmäisen fuksin saapuvan orientaatioviikon infoon. Siinä vaiheessa en teille fukseille muuta neuvoa anna kuin sit back and enjoy. Orientaatioviikko on yksi huikeimmista yksittäisistä viikoista mitä ihmiskunta on keksinyt. Mutta se huikeus ei todellakaan lopu siihen. Edessäsi on ilon, onnen ja oppimisen vuosi. Mitä henkilökohtaisesti suosittelen on lähteä mahdollisimman moneen kiinnostavaan asiaan mukaan. Esimerkiksi järjestötoiminta on kivaa, mutta kannattaa myös muistaa opiskelu. Sitä vartenhan me täällä kaikki loppujen lopuksi ollaan. Tässä lehdessä, eli Indikaattorin fuksinumerossa, eli Fuksikaattorissa, eri tahot kertovat terveisensä uusille fukseille ja fuksi-ihmiset ja tuutorit saavat pääsevät parrasvaloihin. Toisin sanoen, Fuksikaattori on Indikaattori, jolla on informatiivista arvoa. Hyvää kesää ja nähdään syksyllä! Pekka Moilanen Heipä hei! YKIn kulunutta vuotta on painettu menemään intergalaktisissa merkeissä, joten toivotankin kaikki uudet opiskelijat tervetulleiksi osaksi universumin parasta Ympäristöteekkarikiltaa. Syksyllä alkaa monella oma matkansa kohti ääretöntä, mutta kuten moni viisas ihminen on aikojen saatossa sanonut: Älä ressaa. YKIläisten kanssa on helppo matkata. Ihmisiä on helppo lähestyä ja mukaan toimintaan pääsee kuka vaan. Toiminnan keskuksena on kiltahuoneemme Konetalon kiltakäytävällä, jossa väki viihtyy niin luentojen välillä, kuin vapaa-ajallaankin. Porukka YKIllä on poikkeuksellisen aktiivista, ja lennokasta touhua ja tekemistä keksitään jos jonkinmoista. Mainio mahdollisuus tutustua YKIläisiin jo ennen syksyä onkin lähteä mukaan Kesätappoon heinäkuussa! Muistakaahan kaikki nauttia kesästä! Mikael Mäki-Latvala, YKIn puheenjohtaja 4 5
4 Kuvat: Aleksi Sivonen FUKSISEKTORI JA TUUTORIT ESITTÄYTYVÄT Nimi: Emma Väre Kotikoti: Pori Puhelin: Sähköposti: Eniten mun naamaa joudut kattelemaan orientaatioviikolla, joka alkaa siis maanantaina 19.8., ja jolloin ei vielä oo opetusta. Orientaatioviikolla hommaan kuuluu yliopiston järjestämien tilaisuuksien lisäksi tuutorien kanssa kouluun ja tapoihin tutustumista sekä paljon myös rennompaa iltaohjelmaa, jossa pääset tutustumaan uusiin kavereihin. Suosittelen lämpimästi mahdollisuuksien mukaan tyhjentämään kalenterin muusta ja osallistumaan aktiivisesti koko orientaatioviikon. Tuut fuksivuotesi aikana oppimaan ja kokemaan monta asiaa, mutta ne asiat mitkä fuksivuodesta tuut päälimmäisenä muistamaan, ei todennäköisesti tapahdu luennolla. Tällä en nyt tarkota että siellä luennolla ei kannattaisi istua (itse asiassa suosittelen vahvasti), vaan sitä, että elät todennäkösesti tähänastisen elämäsi parasta aikaa ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Lähde rohkeasti kokeilemaan, sillä tästä koulusta löytyy jokaiselle jotain. Moikku fuksi! Mä oon Emma ja toimin kaikkien uusien Tampereen Yliopiston ympäristö-, energia- ja biotekniikan opiskelijoiden fuksivastaavana. Mun ja fuksitoimari Venlan tehtäviin kuuluu järjestää tapahtumia sulle fuksille koko sun fuksivuoden läpi ja huolehtia, että sulla ja muilla fukseilla ja tuutoreilla on kaikki hyvin. Siis kaikki koulunkäyntiin ja opiskelijaelämään liittyvät huolet ja murheet jo vaikka ennen elokuutakin voi osoittaa tähän suuntaan. Me Venlan ja tuutoreiden kanssa otetaan sut vastaan ekana koulupäivänä, enkä ainakaan mä malta odottaa että pääsen tutustumaan suhun, sillä tiedän jo valmiiks että oot ihan huippu tyyppi! Itse oon kotoisin Porista ja lähdin heti lukion jälkeen opiskelemaan ympäristötekniikkaa Tampereelle. Hetkeäkään en ole sitä päätöstä katunut, sillä olen kotiutunut Hervantaan ja YKIlle tosi hyvin ja alotankin syksyllä kolmannen vuoden opinnoissa. Tätä tekstiä kirjoittelen bussissa Kroatian ja Slovenian rajan tuntumassa, sillä deadline pääsi yllättämään muuten todella skarpin fuksivastaavan :). Jos sait tämän tekstin käsiisi ennen orientaatioviikkoa ja luit tänne asti, huuda nimenhuudossa metsänvihreä niin saat suklaata. Mukaasi ekana päivänä tarvitset klassikot avoimen mielen ja mukavat kengät, sillä opit paljon uutta (josta unohdat heti puolet) ja tulet kävelemään paljon. Nähdään kohta! Emma Väre, YKIn fuksivastaava 6 7
5 Heissulivei! Nimi: Venla Vilhonen Kotikoti: Turku / Lieto Puhelin: Sähköposti: venla.vilhonen@tuni.fi Ja terkkuja Turusta! Minä olen fuksitoimarinne Venla, ja kirjoittelen tätä tekstiä kotikaupungistani, jonne olen täksi kesäksi töiden perässä palannut. Vaikka kevään viimeisiä harkkatöitäkään ei ole vielä pakerrettu loppuun, olisin silti jo innoissani valmis palaamaan Hervantaan ja aloittamaan uutta lukuvuotta. Elämä ja opiskelu ykiläisenä on sen verran mukavaa, ja aivan pian sinäkin pääset osaksi sitä! Itselläni starttaa syksyllä kolmannen vuoden opinnot energia- ja prosessitekniikan parissa. Toisesta kaupungista kun olen, muodostui koulusta ja erityisesti killasta jo fuksivuonna kuin toinen koti, jonne tulee vapaapäivinäkin mielellään aina hengailemaan. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että kiltahuoneen sohville jämähtää kahvikuppi kädessä useaksi tunniksi keskustelemaan mitä mielikuvituksellisimmista aiheista. Sen lisäksi aikani täällä kuluu erilaisten kerhojen ja harrastusten, kuten lentopallon, parissa. Teistäkin jokainen löytää varmasti koulustamme oman paikkansa ja tapansa elää teekkarielämää, sillä täällä voi tehdä lähes mitä tahansa. Uskon, että tulevasta vuodestamme tulee aivan mahtava. Fuksivuosi ja varsinkin orientaatioviikko on melko intensiivinen, mutta sitä ei kannata säikähtää. Tamperelaisella teekkariyhteisöllä on oman kokemukseni mukaan tapana antaa takaisin moninkertaisesti sen verran, mitä sille antaa itsestään. Tervetuloa Tampereen Yliopistoon ja Ympäristöteekkarikiltaan, Venla Vilhonen, YKIn fuksitoimari Minä tulen yhdessä Emman (ja aivan huipun tuutoriporukan) kanssa pitämään teistä huolta koko ensi vuoden, aina Wappuun ja Tammerkosken kuohuihin saakka. Järjestellään teille siis kaikenlaista kivaa ohjelmaa lautapeliturnauksista bileisiin, ja pidetään huolta, että te saatte kaiken tarpeellisen infon, jotta opinnot ja opiskelijaelämä lähtee hyvin käyntiin. Me ollaan täällä myös teitä vastassa heti orientaatioviikolla, ja jos siihen tai mihin tahansa liittyen on huolia, kysymyksiä tai toiveita, niin mua saa ainakin ihan vapaasti jo kesän aikana pommittaa viesteillä. 8 9
6 Nimi: Pyry Kiesilä Kotikoti: Mäntyharju Puhelin: Sähköposti: Nimi: Saana Kähkönen Kotikoti: Oulu Puhelin: Sähköposti: Nimi: Josefiina Aitalaakso Kotikoti: Mäntsälä Puhelin: Sähköposti: Nimi: Marikki Väisänen Kotikoti: Oulu Puhelin: Sähköposti: 10 Jännittääkö? Varmasti, ja mua ainakin jo ensi syksy jännittää myös, mutta se on turhaa sillä oot valinnut loistavan opiskelupaikan huikeassa yliopistossa! Elikkäs Helou fuksit ja tervetuloa osaksi Ympäristöteekkarikiltaa, eli YKIä. Teillä on edessä huikea vuosi ja jännittävä tutustuminen teekkarikulttuurin saloihin. Lähtekää ennakkoluulottomasti ja rohkeasti tutustumaan uusiin ihmisiin ja tapahtumiin, jotta saatte fuksivuodesta kaiken ilon irti! Kuten varmasti tiedätte, jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Mä olen Pyry, toisen vuoden ykiläinen kotoisin Suomen Floridasta. Oon leppoisa urheilufanaatikko ja räppidiggari, jolla teot on usein suurempia kuin sanat. Vai oliko se toisin päin? Mutta ennen kaikkea mä olen yksi teidän tulevista Tuutoreistanne. Minut voi löytää touhuamasta kouluhommien parista, urheilemasta millon mistäkin sekä viihtymästä eri tapahtumista ja meiningeistä, joihin suosittelen vahvasti osallistumaan. Toki kiltahuoneellakin tulee vietettyä paljon laatuaikaa kahvia juodessa ja erästä nopeaa seurapeliä pelatessa. Mulla oli älyttömän siisti fuksivuosi, ja me tuutorit tehdään parhaamme, jotta teillä tulee olemaan vielä siistimpi ja pääsette opintoihin sekä opiskelijaelämään sujuvasti mukaan. Nyt voitte siis lopettaa turhan jännittämisen ja ottaa kesän rennosti. Nähdään syksyllä! Huikea fuksivuosi edessä? no ehkä yksi. Terve sinä uudenkiiltävä fuksi, jännittääkö jo orientaatioviikon aloitus? Ei huolta, sillä niin jännittää kaikkia tulevia vuosikurssilaisiasi, fuksivastaaviasi, muita tutoreitasi ja erityisesti minua! Itteni on Saana ja olen alun perin kotoisin turistiesitteiden mukaan Pohjolan valkeasta, mutta paikallisten omin sanoin paska kaupunnista Oulusta. Aloitan toisen vuoden opintoja YKI:llä, jonne hain opiskelemaan enemmän tai vähemmän arpapelillä suoraan lukiosta. Elämäni parhaan vuoden jälkeen en kadu opiskelualani valintaa hetkeäkään, ja toivon voivani mahdollistaa sinulle saman kokemuksen. Päivisin minut löytää todennäköisimmin ryystämästä n.:ttä kuppia kahvia kiltahuoneelta tai tuijottamasta tietokonettani lievän epäuskon vallassa jonkin käytävän nurkasta. Vapaa-ajallani pyörin paljon tapahtumissa ja järjestöhommissa, jotka kummatkin vetivät minut fuksivuonna mukaansa. Tuutorinasi toivon voivani auttaa sinua mieleesi tulevien kysymysten ratkaisussa ja tutustuttaa sinut paikallisen teekkarielämän saloihin. Vaikken itsekään vielä tunne Tamperetta tai yliopistoa perinpohjin, voin luvata jokaiselle löytyvän jotain mielenkiintoista tästä eläväisestä kaupungista ja opiskelijakulttuurista. Fuksivuottasi varten et itse tarvitse mukaasi kuin avointa mieltä ja kokeilunhalua, kaikki muu hoituu sen jälkeen. Ja vaikken vielä vuosi sitten koskaan uskonut voivani hyvästellä ihmisiä näillä sanoilla, niin se on moro kunnes syksyllä kohtaamme! Helou kaikki tulevat fuksit! Ristimänimestä huolimatta kaikki kutsuvat nimellä Jossu, joten tehkää tekin vapaasti samoin. Ensimmäinen vuosi YKIllä on itselläni takana päin ja minulla on ilo toimia seuraavanani teidän tuutorinanne. Vuosi sitten odotti minua muutto maalta kaupunkiin ja tässä vaiheessa voin sanoa, että parempaa päätöstä en olisi voinut tehdä. Tampere ja Ympäristöteekkarikilta ovat molemmat kohdelleet minua paremmin kuin hyvin, ja uskon näin käyvän myös teidän tapauksessanne. Fuksivuoden aikana päiväjärjestys täyttyi melko tehokkaasti koulujutuilla ja hallitushommilla. Suurella todennäköisyydellä minut löysikin aamusta iltaan jostain päin kampusta näitä asioita hoitamasta, usein myös killasta vähän vähemmän työtä tekevänä. Vapaa-ajalla tuli leivottua. Paljon. Silloin tällöin tätä yritin kompensoida liikunnalla, jonka harrastamiseen mm. killan liikuntavuorot ovat loistava vaihtoehto! Näiden harrastusten rinnalle liittyy neulominen, kunhan syksy on edennyt tarpeeksi pitkälle. Mulle saa jakaa kaikenlaiset ohjeet lapasiin ja villasukkiin, innostun niistä aina. Erityisesti fuksivuotena minua innostivat erilaiset tapahtumat, joissa tulikin käytyä suhteellisen rutkasti. Suosittelen kaikille rohkeasti menemään mukaan kaikkeen mahdolliseen ja kokeilemaan itselleen uusia asioit. Uskaltakaa kysyä myös meitä tuutoreita mukaan, jos tuntuu siltä, että yksin ei tahdo mennä. Uskoisin, että lähes aina löytyy meidänkin joukosta joku halukas. Nähdään syksyllä, toivottavasti te olette yhtä innoissanne kuin minä! Moi! Mä olen Marikki ja olen kotoisin kaukaa pohjoisesta eli Oulusta. Tampereella olen asunut jo kolme vuotta ja monen mutkan kautta olen päätynyt Hervantaan. Minusta piti alun perin tulla lääkäri, mutta ympäristöasiat alkoivatkin kiinnostaa enemmän. Täytyy kyllä sanoa, että en ole katunut ollenkaan valintaani! Opiskelu ekana vuonna on ollut hauskaa, mielenkiintoista ja välillä aika raskastakin. Onneksi on myös ehtinyt tehdä muutakin kuin laskareita! Koulun kuntosalilla on ollut kiva treenailla ja käyn myös keskustassa tankotanssitunneilla. Parasta vastapainoa opiskelulle on kuitenkin erilaiset tapahtumat. Opiskelut aloittaessani tiesin jo jonkin verran teekkarikulttuurista. Ehkä eniten on kuitenkin yllättänyt tapahtumien monipuolisuus sekä yhteisöllisyys. Fuksivuonna kävin niin lautapeli-illoissa kuin baareissakin. Suosittelen erittäin lämpimästi käymään niin monessa tapahtumassa kuin vain suinkin ehtii ja jaksaa! Haluaisin tuutorina olla mahdollisimman paljon apunanne erilaisissa opiskeluun liittyvissä ongelmissa. Kiinnitän itse paljon huomiota siihen, että opiskelu ja vapaa-aika ovat tasapainoissa. Joskus tasapainon löytäminen on haastavaa ja autan mielelläni, jos kaipaatte siihen apua. Nähdään pian ja onnittelut vielä loistavasta valinnasta! 11
7 Nimi: Venla Aalto Kotikoti: Siilinjärvi Puhelin: Sähköposti: Nimi: Kasperi Rissanen Kotikoti: Jyväskylä Puhelin: Sähköposti: Nimi: Ella Koukkula Kotikoti: Kotka Puhelin: Sähköposti: Nimi: Antti Rasku Kotikoti: Vantaa Puhelin: Sähköposti: Moikka fuksi ja mahtavaa, että olet päätynyt opiskelemaan ympäristö- ja energiatekniikkaa juuri YKIlle! Olen Venla ja aloitan nyt syksyllä toista vuottani YKIllä. Olen kotoisin Pohjois-Savosta Siilinjärveltä ja tänne muuttaessani tunsin täältä etukäteen kaksi ihmistä. Tampereelle päädyin tosiaan hetken mielijohteesta, sillä kuukausi ennen yhteishaun alkamista olin vielä hakemassa Jyväskylään opiskelemaan psykologiaa. Hetkeäkään en ole päätöstäni katunut, sillä yhteisöllisyys, uudet kaverit ja lukuisat tapahtumat ovat olleet huikeita. Ensimmäisenä opiskeluvuotena on tärkeää lähteä avoimin mielin mukaan kaikkeen, mikä vaan yhtään kiinnostaa. Haluan kannustaa jokaista lähtemään mukaan tapahtumiin, sillä niissä tutustuu uusiin ihmisiin erittäin helposti ja opiskelukin on huomattavasti hauskempaa kavereiden kanssa. Fuksina opinnoista ei tarvitse vielä ymmärtää paljoa, vaan kokonaisuudet alkavat hahmottua pikkuhiljaa. Jos sinulla tulee kysyttävää mistä tahansa, niin minulta voi kysellä asioista jo ennen orientaatioviikon alkua ja tietysti milloin tahansa sen jälkeen. Toivon teille kaikille vähintään yhtä hauskaa ja ikimuistoista fuksivuotta kuin minulla oli. Muistakaa kerätä kesällä voimia syksyä varten, että jaksatte aloittaa fuksivuoden menot ja meiningit virkeänä. Me tuutorit odotellaan teitä jo malttamattomina, nähdään elokuussa! 12 Helou uudet fuksit! Meitsi on Antti, toista opiskeluvuotta aloittava YKIläinen ja yksi teidän tuutoreista. Kotoisin olen Vantaalta, josta tie vei Tampereelle halusta vaihtaa maisemia. Onnittelut minunkin puolestani samasta loistavasta valinnasta! Kuten varmasti monia teistä, minuakin jännitti opiskelujen alku uudessa kaupungissa ja tuntemattomien ihmisten seurassa. YKIn yhteisöllisyys iski kuitenkin nopeasti, ja huomasin pian saaneeni enemmän uusia ystäviä kuin koskaan aikaisemmin. Uusi koulu tarjosikin opiskelun lisäksi huiman määrän vapaa-ajanvietto- ja harrastusmahdollisuuksia, joihin me yritetään tuutoreiden kanssa teidät parhaamme mukaan tutustuttaa. Meikäläisen voi löytää ainakin killan säbävuoroilta tai Tamppi-Areenalta sulkapallon tai kuntosalin merkeissä (kun muilta riennoilta ehtii), mutta kaikista varmimmin killan ja koulun tapahtumista, joihin osallistumista suosittelen lämpimästi! Saapukaa siis avoimin mielin orientaatioviikolle aloittamaan fuksivuosi, joka on todistetusti ihmisen parasta aikaa. Kyselkää myös rohkeasti askarruttavista asioista, me tuutorit otetaan selvää jos ei jo ite tiedetä. Mukavaa kesää ja nähdään syksyllä! Heissulivei uudet fuksit ja tervetuloa YKI:l- le! Näin yhden vuoden YKI:llä olleena voin todeta, että olette valinneet ja myös päässeet hyvään kouluun ja koulutusalaan sisälle! Ensimmäiseen vuoteeni mahtui paljon oleskelua koululla opintojen merkeissä, mutta ehkä sitä enemmän vielä koulun oheistoiminnassa... Suosittelen ensimmäisen vuoden hoitamaan kaikki opinnot maaliin, että ei jää mitään kursseja roikkumaan. Kuitenkin kannattaa myös lähteä kaikkiin tapahtumiin, jotka edes vähän kiinnostavat itseäsi. Löydät näistä paljon kavereita ja saat hienoja muistoja! Kannattaa myös vähintään harkita YKIn hallitustoimintaan lähtemistä, olen itse toiminut killan Isäntänä tammikuusta ja saanut pestistä paljon irti! Itteni teki lukion jälkeen muutaman vuoden töitä ja kävi armeijan ennen Tampereelle muuttoa, joten viime syksynä koulun aloitus oli aika raskasta kun perusasiatkin olivat jo unohtuneet. Jos joku uusi fuksi on nyt samassa tilanteessa niin rohkeesti vaan kyselee apuja, miten ite pääsin takas kiinni kouluelämään. Helposti se kuitenkin kävi ja kenenkään ei tarvi pelätä, että ei pärjäisi koulussa! Vapaa-ajalla urheilen ja pelaan Formatia Expres seurapeliä. Vielä tervetuloa Hervantaan elokuussa, vietetään unohtumaton orientaatioviikko ja koko fuksivuosi! Varatkaahan se viikko täysin tyhjäksi niin saatte kaiken irti siitä! Kaikkia jännittää tuleva syksy, mutta hyvin se menee Moikka fuksit ja onnittelut loistavasta valin- nasta! Mun nimi on Ella, aloitan toista vuotta YKIllä ja oon kotoisin Kotkasta. Opiskelemaan tänne hain hetken mielijohteesta, yhteishaun viimeisenä iltana selailin vaihtoehtoja ja ala kuulosti mielenkiintoiselta. Teekkarikulttuuristakaan en tiennyt oikeastaan mitään ennen opintojen alkua. Pakko sanoa, että hetkeäkään en oo katunu valintaani! Yhteisöllisyys ja mitä erilaisemmat tapahtumat on jotain mikä pitää itse päästä kokemaan. Jos en ole koululla opiskelemassa (eli hengailemassa) mut voi todennäkösesti löytää urheilemasta esimerkiksi koulun kuntosalilta. Lopetin menneeseen kauteen yli 10 vuotisen korisurani, mutta urheilu on silti lähellä sydäntä. Lähdenkin mielelläni pelailemaan tai kokeilemaan uusia lajeja, joten tulkaa rohkeesti vaan kysymään mukaan peleille. Myös tapahtumissa tulee käytyä ja suosittelenkin kaikkia osallistumaan avoimin mielin kaikkeen mitä eteen tulee! Koulun alku varmasti jännittää, mutta me tutorit ja fuksivastaavat ollaan heti ekasta päivästä lähtien opastamassa teitä teekkarikulttuurin saloihin ja auttamassa sen oman paikan löytämisessä. Muhun voi ottaa yhteyttä vaikka sähköpostilla tai viestillä jo ennen opintoja, jos joku asia mietityttää. Fuksivuodesta kannattaa ottaa kaikki ilo irti ja vaikka opiskelu joskus onkin vähän rankkaa, niin kyllä kaikesta selvitään! Positiivisella asenteella ja avoimella mielellä pääsee jo pitkälle. Nähdään syksyllä ja pidetään ihan mahtava vuosi! 13
8 Nimi: Elmiira Papinniemi Kotikoti: Imatra Puhelin: Sähköposti: Nimi: Veera Parkkila Kotikoti: Varkaus Puhelin: Sähköposti: Nimi: Santeri Vaara Kotikoti: Kirkkonummi Puhelin: Sähköposti: Moikka ja onnittelut mahtavasta opiskelupai- Helouhelou sinä uusi fuksi ja onnittelut kasta! Oon Veera, toista vuotta ykillä aloitteleva touhottaja. Koko elämäni oon asunut Savossa eikä Tampereella ennestään ollut yhtäkään kaveria. Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut kavereita etsiä, sillä yhteishenki Ykillä ja koko yliopistossa on aivan mahtava! Harrasteporukoita löytyy joka lähtöön, joten jokainen löytää varmasti myös mieleistä tekemistä opintojen ohelle. Hain opiskelemaan ykille tietämättä alasta lähes mitään. Pitkään puntaroin, otanko opiskelupaikkaa vastaan vai en, mutta teekkarikulttuuriin ja ykiin tutustuttuani, en ole päätöstäni katunut yhtään. Opinnoistaan voi helposti muokata omannäköisensä, mielenkiintoisia kursseja löytyy liiaksi asti. Mut voi todennäköisimmin bongata kaiken maailman tapahtumilta ja suosittelenkin fukseja lähtemään niihin avoimin mielin mukaan! Se on helppo tapa tutustua porukkaan ja teekkarikulttuuriin sekä saada uskomattomia kokemuksia. Tapahtumilla römyämisen vastapainoksi saatan ehkä joskus harvoin käydä pyörimässä esim. yliopiston kuntosalilla. Fuksivuosi on monelle yksi mahtavimmista vuosista, joten siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti! Reippaasti vaan porukkaan mukaan ilman ennakkoluuloja. Alkuun kaikki uusi voi tuntua hieman hurjalta, mutta meidän tuutorien kanssa opintoihin ja opiskelijaelämään pääsee yllättävän nopeasti jyvälle. Mukavaa loppukesää, nyt rentoutukaa, niin jaksatte porhaltaa mahtavan fuksivuoden läpi täysillä! 14 Nimi: Ada Grundström Kotikoti: Tampere Puhelin: Sähköposti: opiskelupaikasta! Mun nimi on Santeri ja mä tuun olemaan sun tuutori. Itse alottelen toista vuottani YKI:llä opiskellen. Hakiessani opiskelupaikkaa tiesin, että haluan teknilliselle alalle, mutta en juuri muuta. Lopulta viimeisenä hakupäivänä iskin lomakkeen ensimmäiselle sijalle Tampereen Yliopiston ja ympäristö- ja energiatekniikan, sillä kuulin että Tampere on kiva kesäkaupunki. Valinta osui hyvin sillä hetkeäkään en ole katunut. Oma fuksivuoteni oli yksi elämäni parhaita ja vauhdikkaimpia vuosia, ja sen aikana olen saanut tutustua mitä hienoimpiin ihmisiin. Päivisin mut voi löytää kielikeskuksesta tekemästä kouluhommia tai killasta imeskelemässä kahvia. Ja jos planettojen asennot sattuu olemaan oikein niin mahdollisesti myös Tamppi areenalta reenailemasta. Iltaisin sitten mahdollisesti pelaamasta erästä nopeaa seurapeliä, johon liittyy mukit ja pallot. Jos törmäillään, niin tulkaa kysymään, vaikka ei ois mitään kysyttävääkään. Mua saa, ja pitää, häiritä milloin vaan, vaikka naaman perusilme ei ehkä niin viestisikään. En pure. Minuun voi ottaa myös tg:n, sähköpostin ja puhelimen kautta yhteyttä mieltä askarruttavista asioista. Muistakaa saapua oikeana päivänä paikalle ja pitää avoin mieli koko vuoden ajan. Lupaan että vuosi tulee olemaan huikea. Syksystä alkaen tekin pääsette nauttimaan yliopistoelämästä, nähdään silloin. Moikka uudet opiskelijat! Olen Elmiira ja autan erityisesti teitä maisterifukseja tutustumaan opiskeluun sekä opiskelijaelämään täällä Hervannan kampuksella. Aloittelen toisen vuoden maisterivaiheen opintoja ympäristötekniikan parissa, joten osaan antaa vinkkejä ja vertaistukea suoraan maisterivaiheeseen saapuville. Aiemmin olen valmistunut energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi ja Itä-Suomesta Tampereelle eksyin sen puuttuvan diplomin perässä. Säännöllisesti minut voi löytää Teekkarikuoron treeneistä sekä keikoilta ja vähän vähemmän säännöllisesti erilaisista opiskelijatapahtumista. Ylimääräistä aikaani tykkään käyttää lenkkeilyyn, metsässä hengailuun ja lukemiseen. Vaikka teillä monella elämäntilanne onkin erilainen kuin ensimmäisiä opintojaan aloittelevalla fuksilla, kannattaa silti tulla mukaan toimintaan myös vapaa-ajalla. Opiskelukin on mukavampaa, kun tunnistaa edes muutaman uuden naaman. Jos jokin asia mietityttää, laitelkaa ihmeessä viestiä jo ennen orientaatioviikkoa. Kohta nähdään! Heippahei fuksit ja erityisesti maisterifuk- sit! Olen Ada, syksyllä toista vuotta aloittava ympäristötekniikan opiskelija, ja toimin tänä vuonna maisterituutorina Elmiiran kanssa. Kivaa että oot tullut just YKI:lle! Olen melkein paljasjalkainen Tamperelainen (pari ekaa vuottani asuin Nokian puolella), joten Tampere-kysymyksiin osaan toivottavasti vastata suhteellisen hyvin. Ykille päädyin osin harkinnan ja osin sattuman kautta, mutta ehkä se oli sisälläni asuva pieni maailmanparantaja, joka minua tähän suuntaan alkujaan ohjasi. Ensimmäinen vuosi Ykillä on ollut aivan mahtava ja onneksi lisää on tulossa. Vapaa-aikaani käytän keskimäärin melko musiikillisissa merkeissä sekä Teekkarikuoron riveissä että YKI-bändin sellisti-laulajana. Myös monenlaisissa opiskelijatapahtumissa saattaa minuun törmätä, ja kiltahuoneella istuskelen säännöllisen epäsäännöllisesti. Suosittelen teitäkin tutkimaan ja tutustumaan rohkeasti yliopistomme kerho- ja kiltatoimintaan, sillä sitä kautta olen itse saanut aivan valtavan määrän uusia kavereita. Kerhoja löytyy aivan laidasta laitaan, joten jokaiselle varmasti löytyy oma juttu, kunhan vain uskaltautuu mukaan. Loppuun vielä haluan toivottaa teille kaikille kivaa kesää! Muistakaa rentoutua ja ladata akkuja syksyä varten älkääkä jännittäkö liikaa, sillä ekoilla viikoilla kyllä selviää kaikki oleellinen. Nähdään elokuussa! 15
9 OPINTONEUVOJAN TERVEHDYS TEKsti 16 Hei fuksit! Onnittelut loistavasta valinnasta ja tervetuloa opiskelemaan ympäristö- ja energiatekniikkaa. Olen Lassi, 23-vuotias ympäristö- ja energiatekniikan opintosuunnan opintoneuvoja. Edessä oleva fuksivuotenne tulee olemaan täynnä uutta niin opintojen, vapaa-ajan kuin tuttavuuksienkin osalta ja voin luvata, että hauskaa tulee olemaan. Kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan teekkarielämään, sillä täällä Hervannassa meillä on kerhoja, kiltoja ja muuta mukavaa ihan joka lähtöön. Kannustan ehdottomasti myös tutustumaan yliopistomme muihin kampuksiin ja niiden opiskelijoihin sekä ainejärjestöihin. Yliopistomaailmaan tulevan vuoden aikana teitä ohjaa teidän tutorinne sekä fuksivastaava ja -toimihenkilö. Vaikka hauskaa täytyy olla sekä uusiin ihmisiin tutustuminen on tärkeätä ja järjestötoiminta hyödyllistä, täytyy kuitenkin muistaa, että yliopistoon ollaan tultu opiskelemaan. Varatkaa aikaa siis myös siihen. Monelle opiskeluiden aloittaminen tuo isoja muutoksia elämään, joiden lisäksi opiskelu yliopistossa on hyvin erilaista verrattuna aikaisempaan. Akateeminen vapaus antaa vapaat kädet, mutta tuo samalla myös vastuun itsenäisestä opiskelusta, jossa täytyy itse huolehtia omien opintojen etenemisestä. Esimerkiksi opintotuen saamisen kannalta on tärkeää edistää omia opintoja jatkuvasti. Apua opintoihin on tarjolla ja mikäli sitä tarvitsee, alkuun pääsee kysymällä neuvoa vaikkapa minulta tai tutoriltasi. Mikä ihmeen opintoneuvoja? Opintoneuvoja on opiskelija, joka auttaa opintojen järjestelyssä eli käytännössä esimerkiksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) tekemisessä, kurssivalinoissa ja vaihto-opiskeluun liittyvissä asioissa. Muistakaahan että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Jos tulee kysyttävää mieleen, niin tulkaa rohkeasti juttelemaan tai laittakaa sähköpostia. Jos käy niin, että en vastausta johonkin tiedä niin sitten selvitellään. Me tapaamme elokuussa orientaatioviikolla ja sitä ennen ladatkaa taskut täyteen opiskelumotivaatiota, nähdään syksyllä! Lassi Pirttinen Ympäristö- ja energiatekniikan opintoneuvoja (12.8 alkaen) Ja onnittelut vielä kerran! Elämäsi on ottanut onnellisen suunnan yhteishaussa. Arviolta viiden + n:n vuoden päästä olet valmis diplomi-insinööri siellä kuuluisan ravintoketjun kuuluisalla huipulla. Kuin siistiä! Tämän ja tuon hetken välissä on kuitenkin vielä lukuisia asioita fuksivuodesta lähtien. Lukuvuosi sisältää paljon tapahtumia ja kesän tullen myös toivottavasti töitä. Mitä pidemmälle opinnoissa mennään, sitä enemmän myös töitä tehdään, mikä ei toki estä välistä esimerkiksi kyykän heittelyä. Kun diplomityö on edessä ja takanapäin, jalka on mahdollisesti sen verran oven välissä, että työsuhde voi vaikuttaa jo vakituiselta. Mutta ovatko nämä vuodet mutkattomia? Tietääkö orpo teekkarinalku mitään työsopimuksista? Tai tekniikan kandidaatti millaisen palkkatoiveen esittää? Mistä saa edes vinkkiä työnhakuun? Entä jos valmis DI sattuisi jäämään työttömäksi? Ja mistä saisi hieman tukea tapahtuman järkkäämiseen, etenkin kun rahat ei riitä edes makkaraan? Vastauksen kaikkiin edellä esitettyihin ja moniin muihin kysymyksiin tarjoaa Tekniikan akateemiset, eli tuttavallisemmin TEK. TEK on diplomi-insinöörien, arkkitehtien ja muun vastaavanlaisen yliopistokoulutuksen saaneiden etujärjestö. TEKille on tärkeää, että sen jäsenet voivat hyvin, työurat ovat parhaasta päästä sekä osaaminen hallussa. Sen takia TEK näkyy isosti jo teidän opiskeluaikananne ja voitte liittyä jäseneksi jo nyt. Kaikki tarpeelliset urapalvelut lakimiehistä palkkanosturiin ja työttömyysturvaan ovat käytössä jo opiskelijajäsenenä. Myös monet edut ilmaislehtitilauksista vakuutustarjouksiin ovat valideja. Useammat tapahtumat Hervannan kampuksella sisältävät jonkin tason TEK-sponssin ja allekirjoittanut säännöllisen epäsäännöllisesti myös tarjoaa TEKin makkaroita tai muuta kivaa. Kaiken kukkuraksi opiskelijajäsenyys on ilmainen! Lisää ja tarkennuksia TEKistä kuulette jo orientaatioviikolla TEK-infossa, toki minuun voi olla yhteydessä kesälläkin, jos jostain kiinnostaa kuulla lisää. Tiedon alkunälkään suosittelen osoitetta tek.fi. Siellä voi kiireisimmät liittyä jäseneksi heti, mutta asia kyllä hoidetaan kuntoon sitten infossa! Akateemisen teknisin onnitteluterkuin, Eetu Räisänen YKIn TEK-kiltayhdyshenkilö eetu.raisanen@tuni.fi 17
10 TREYRVEISIÄ YO-KUNNASTA ASIAA TUTKINTO-OHJELMASTA Terveisiä ylioppilaskunnasta! Ensinnäkin, kuten kaikki mutkin, haluan onnitella kaikkia uusia opiskelijoita mainiosta valinnasta! Olet aloittamassa mahtavan taipaleen opiskelijana, Tamperelaisena ja TREYläisenä. Tampereen ylioppilaskunta (TREY) on noin opiskelijan toimija, joka esimerkiksi tekee opiskelijoiden edunvalvontaa, tukee piirissään toimivia järjestöjä ja järjestää Suomen Suurimman Wapun. Opinnot aloittaessasi liityt automaattisesti myös ylioppilaskunnan jäseneksi ja saat käyttöösi kaikki jäsenpalvelumme, sekä YTHS:n (ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö) palvelut. Ylioppilaskunta on meidän kaikkien opiskelijoiden yhteinen juttu ja äänitorvi, joka toivottavasti luo myös yhteisöllisyyttä kaikkien tamperelaisten opiskelijoiden välille. Todettakoon lyhyesti itsestäni, että aloitin opinnot YKIllä syksyllä 2014, jonka jälkeen aikani on jakautunut opintojen ja järjestötoiminnan välillä. Tänä vuonna toimin TREYn hallituksessa viestinnästä ja brändistä vastaavana henkilönä. Jos kiinnostaa tietää, minkälainen tie on minut tähän pisteeseen vienyt, nykäise rohkeasti hihasta niin jutellaan! Muutenkin minua saa aina lähestyä kysymyksillä ylioppilaskunnasta, elämästä tai Harry Potterista. Tai sitten ihan vaan loistavilla puujalkavitseillä. Minut löytää lähes aina joko TREYn toimistolta (Raksatalosta) tai killasta (ulkonäkö: ks. kuva). Ylioppilaskunnan vuosi on ollut kiireinen, mutta paljon ollaankin saatu aikaan. Koska kyseessä on ensimmäinen toimintavuotemme, poikkeaa arki melko paljon muiden ylioppilaskuntien arjesta. Meillä on perintönä paljon tietoa ja tapoja, joita koitamme soveltaa meidän opiskelijoiden näköisellä tavalla. Vuoden aikana olemme esimerkiksi järjestäneet Tampereen ensimmäisen kaikkien yhteisen opiskelijawapun, suunnitelleet tamperelaisen opiskelijamedian tulevaisuutta ja paljon, paljon muuta! Loppuvuodelta odotan itse erityisesti monia tapahtumiamme, joissa näen toivottavasti myös monia teistä. Fuksisuunnistus on yksi syksyn isoimmista fukseille suunnatuista tapahtumista, jossa pääsette tutustumaan Tampereeseen hauskojen rastien ja kisailun muodossa. Myös ensimmäiset vuosijuhlamme lokakuussa ovat varmasti odottamisen arvoiset. Muista, että voit tulla aina kyselemään mitä vaan matalalla kynnyksellä, just sulle mulla on aina aikaa! Nähdään pian, <3:llä Petra Oksa ps. käy kurkkaamassa nettisivut, somet ja ylioppilaskunnan uutiskirje: tinyurl.com/treyuutiskirje Tervetuloa opiskelemaan Ympäristö- ja energiatekniikkaa Tampereen yliopistoon. Olet valinnut alan, jossa kiinnostavaa ja tärkeää tehtävää riittää, voit työelämässä kehittää ja soveltaa menetelmiä ja käytänteitä vaikkapa kiertotalouden edistämiseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan, niin lähellä kuin kaukanakin. Opiskelumahdollisuudet uudessa Tampereen yliopistossa ovat poikkeuksellisen ainutlaatuiset, tarjoten tutkinto-ohjelmamme opiskelijoille tekniikan oheen erilaisia hyvinkin relevantteja muita opintoja. Tutkinto-ohjelmamme kandidaatin tutkinnossa voi painottaa bio- ja ympäristötekniikkaa, prosessi- ja energiatekniikkaa tai kemiaa. Maisterivaiheessa syvennytään tarkemmin valittuun pääaineeseen. Valinnaisiksi opinnoiksi voit valita vaikkapa ohjelmointia, teollisuustaloutta, automaatiotekniikkaa, sähkövoimatekniikkaa, infrarakenteita tai ympäristöpolitiikkaa. Myös vaihto-opiskelu ulkomaisissa yliopistoissa kuuluu monien suunnitelmiin. Tutkinto-ohjelmasta valmistutaan hyvinkin erilaisiin tehtäviin, esimerkiksi suunnittelutoimistoihin ja asiantuntijatehtäviin niin teollisuuteen kuin julkisellekin sektorille, sekä kotimaassa että ulkomailla. Tutkinto-ohjelmassa kehitämme opetuksen sisältöjä ja menetelmiä aktiivisesti työelämän eri toimijoiden ja opiskelijoiden palautteen perusteella. Opintojen alussa opiskelijoille nimetään henkilökohtainen opettajamentori, jonka kanssa voi keskustella omista opinnoista ja kiinnostuksen kohteista. Tutkinto-ohjelman opettajat ovat tehneet työelämäpalautteen perusteella esimerkinomaisia työelämän osaajaprofiileja, joiden avulla opiskelija voi hahmottaa opintopolkuja erilaisiin työelämän tehtäviin. Tällöin vaikkapa ensimmäisen vuoden matematiikan opinnot näyttäytynevät työelämäosaamisen loogisena osana. Opintojen valinnassa päämäärä ja oma sisäinen kiinnostus ja motivaatio ovat tärkein lähtökohta. Käytännössä alalla työtehtävät ovat moninaiset, ja työelämässä tehtävien vaihdot ovat yleisiä eli nyt luodaan lähinnä pohjaa, jolle pitkänkin työuran aikana vaihtuvat intressit voi perustaa. Tutkinto-ohjelmassa meillä on parhaillaan toiveissa ja valmisteillakin työnimellä Social space kulkeva opiskelijoiden yhteinen työskentelytila Festia-rakennukseen. Ajatuksena on tila, jossa voidaan tavata, niin opiskelijat kuin opettajatkin. Tila ja ilmapiiri, jossa voidaan yhdessä ratkoa opiskelun moninaisia tehtäviä, sekä inspiroitua ja jakaa kokemuksia alamme kiehtovista mahdollisuuksista. Yhdessä oppimisella ja tekemisellä on arvoa, opiskeluajan ystävyyksillä ja tuttavuuksilla on tapana kestää. Tervetuloa yhteisöömme! Jukka Rintala 18 19
11 YKIN KESÄTAPPO FUKSIT MYÖS TERVETULLEITA mökki sauna järvi grilli & kortejärven tila LISÄTIETOA FB-TAPAHTUMASsA
TUTOREIDEN TERVEHDYS
TUTOREIDEN TERVEHDYS Moikka ja onnittelut Sinulle! Tervetuloa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun! Me Tutorit tahtoisimme vielä onnitella sinua valintasi johdosta ja toivotamme Sinut tervetulleeksi Kouvolan
TUUTOREIDEN TERVEHDYS
TUUTOREIDEN TERVEHDYS Moikka ja onnittelut Sinulle! Tervetuloa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun! Me Tuutorit tahtoisimme vielä onnitella sinua valintasi johdosta ja toivotamme Sinut tervetulleeksi
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE. KeTeKin phukseille 2015 2016
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE KeTeKin phukseille 2015 2016 ONNEA UUDELLE PHUKSILLE! Onnittelut oikeasta valinnasta ja opiskelupaikasta lappeen Rannan kemiantekniikan koulutusohjelmassa. Tässä lärpäkkeessä
Y H T E I SKUNT AT I E T E I D E N J A FI L O SO FI AN KAND I D AAT T I - J A MAI ST E R I O H J E L MA
Y H T E I SKUNT AT I E T E I D E N J A FI L O SO FI AN KAND I D AAT T I - J A MAI ST E R I O H J E L MA VE E R A R A H IK A IN E N Heippa! Olen Veera, yksi kolmesta Veerasta ja myös teidän tuleva tutorinne.
Yhteinen tervehdys! Hellurei!
Yhteinen tervehdys! Hellurei! Lämpimästi tervetuloa opiskelemaan opinalaamme tietojenkäsittelytiedettä(tkt) Itä-Suomen yliopistoon Savon sydämeen, Kuopion kampukselle. Meidät tunnistetaan valkoisista haalareista,
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata
LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun
Kotoisa Joensuu kutsuu teitä, tulevat psykologian opiskelijat!
19.6.2018 Kotoisa Joensuu kutsuu teitä, tulevat psykologian opiskelijat! Suuret ja lämpimät onnittelut opiskelupaikan johdosta! Tervetuloa opiskelemaan psykologiaa, alaa, joka kartoittaa ihmissuhteiden
YHTEISKUNTATIETEIDEN TUUTORIT 2015 2016 / ITÄ SUOMEN YLIOPISTO
YHTEISKUNTATIETEIDEN TUUTORIT 2015 2016 / ITÄ SUOMEN YLIOPISTO Moikkamoi! Olen Eeva, 21-vuotias sosiaalityön opiskelija, tuutori ja teidän tulevan ainejärjestönne Socius ry:n fuksi- ja tuutorvastaava.
Hei ja tervetuloa Katkolle! Olen Erika, 21-vuotias yleisen kasvatustieteen toisen vuoden opiskelija. Sivuaineena minulla on toistaiseksi ollut vain
Hei uusi Turun yliopiston opiskelija! Onnittelut pääsystä Turun yliopistoon kasvatustieteiden tiedekuntaan. Eikö olekin mahtava tunne, kun suuresta hakijajoukosta juuri sinä pääset punaista haalaria kantavien
SISÄLLYS. YKIn löydät myös täältä: Ympäristöteekkarikilta ymparistoteekkarikilta.fi. Yhteistyössä
Fuksikaattori 2018 SISÄLLYS Pääkirjoitus 4 Puheenjohtajan palsta 5 Fuksisektori ja tutorit esittäytyvät 6 Opintoneuvojan tervehdys 13 TEK-teksti 14 Laboratorion johtajan tervehdys 15 YKIn löydät myös täältä:
Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68
Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Moikka ja onnittelut Sinulle! Tervetuloa Kaakkois- Suomen Ammattikorkeakouluun!
Moikka ja onnittelut Sinulle! Tervetuloa Kaakkois- Suomen Ammattikorkeakouluun! Me Tuutorit tahtoisimme vielä onnitella sinua valintasi johdosta ja toivotamme Sinut tervetulleeksi Kouvolan kampukselle,
YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista
YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden
U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti
Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt
Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun
Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli
SERVEREIDEN ESITTÄYTYMISET
SERVEREIDEN ESITTÄYTYMISET SISÄLLYSLUETTELO SERVEREIDEN ESITTÄYTYMISET... 1 YHTEINEN TERVEHDYS... 2 OMAT TERVEHDYKSET... 3 Eronen Ville... 3 Husso Oki... 4 Karjalainen Maiju... 5 Malkavaara Heikki... 6
Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille
Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja orientaatioviikko LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki
Dialogi 1 Luonto ja ympäristö
Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä
Tradenomi, Myyntityön koulutus,
Tradenomi, Myyntityön koulutus, PMYYNS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan myyntityötä Turun AMK:ssa! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja
Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille
Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki
Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=70)
Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=70) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet) 29 % Elämäntavat (esim.
Tuutoriterveiset ONNEKSI OLKOON!
Tuutoriterveiset ONNEKSI OLKOON! Sinut on hyväksytty opiskelemaan Maantiede ja ympäristöpolitiikka hakukohteesta. Toivomme, että odotat innolla opiskelujen aloittamista yliopistossa sekä viihdyt valitsemallasi
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua
ITSENÄISTYVILLE NUORILLE
JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut
Arvoisa rehtori, Herrat professorit, Henkilökunta ja opiskelijat, Hyvät juhlavieraat, Tästä se taas lähtee uusi lukuvuosi!
Arvoisa rehtori, Herrat professorit, Henkilökunta ja opiskelijat, Hyvät juhlavieraat, Tästä se taas lähtee uusi lukuvuosi! Kesä on ladattu akkuja ja onnekkaimmat ovat saaneet kerätä rahaa työskentelemällä,
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille
Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?
Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella
Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista
OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS
Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO
U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti
ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just
Sisällys. Pääkirjoitus Puheenjohtajan palsta Fuksisektori ja tutorit esittäytyvät Opintoneuvoja KYH:n palsta Laboratorion johtajan tervehdys
Fuksikaattori '17 Sisällys Pääkirjoitus Puheenjohtajan palsta Fuksisektori ja tutorit esittäytyvät Opintoneuvoja KYH:n palsta Laboratorion johtajan tervehdys 4 5 6 13 14 15 Indikaattori on Tampe reen teknillisen
VALITSE LUKIO-OPINNOT
VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi
Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille
Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki
Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?
Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia
OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.
OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin
OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento
OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA Opintoihin orientoitumisen luento 27.8.2014 Odotukset opiskelulle Keskustele pienessä ryhmässä: Mitä odotat tulevilta luokanopettajaopinnoiltasi? Millaisia taitoja
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-
AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO
Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY
MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA
Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU
Moikka ja onnittelut Sinulle! Tervetuloa Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakouluun!
Moikka ja onnittelut Sinulle! Tervetuloa Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakouluun! Me Tuutorit tahtoisimme vielä onnitella sinua valintasi johdosta ja toivotamme Sinut tervetulleeksi Kasarminmäelle, osaksi
Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51)
Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet) 25 % Elämäntavat (esim.
Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun!
Tervetuloa opettajankoulutuslaitokseen Turkuun! Alkuseikkailu 2016 17. 19.8.2016 Tervetuloa Opexiin! Onnea, onnea ja vielä kerran onnea uuden opiskelupaikkasi johdosta, sinä uunituore OKL-fuksi! VAKAVA-koe
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
LUT Highway. Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot mennessä. Elokuu 2018 LUT Highway 2
Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot 31.5.2019 mennessä 2 väyläohjelma Ohjelmassa aloittaa opiskelijoita Kauppatiede 39 Tuotantotalous 26 Tietotekniikka 14 Energiatekniikka 3 Ympäristötekniikka
HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.
Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.
JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia
JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen
KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.
Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.
Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?
TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.
Tiivistelmä Opiskelijoiden Hyvis-ohjauksen palautteista (n=28)
Tiivistelmä Opiskelijoiden Hyvis-ohjauksen palautteista (n=28) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet)
Kun sä olet poissa kurssilta
Kun sä olet poissa kurssilta Kun sä olet poissa kurssilta, soita tai kirjoita viesti. Anteeksi, mä en voi tulla tänään kurssille, koska mä oon sairas. mulla on flunssa. mun vatsa on tosi kipeä. mun lapsi
Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016
Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien
Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012
Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään
AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio
Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja
TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina
TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä
Tradenomi, Myyntityön koulutus, PMYYNS17, päiväopetus
Tradenomi, Myyntityön koulutus, PMYYNS17, päiväopetus Olet lämpimästi tervetullut myyntityön koulutuksen polkuopintoihin! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja aikatauluja opintojen aloitukseen. Tutustuthan
TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat?
Lämmittely Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Mikä Trafi on? Miksi olet käynyt Trafissa? Missä asioissa se palvelee? Menetkö fyysisesti vai netissä? Mikä on Ajovarma? Mitä
4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.
Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
Gepa Käpälä Jännittävä valinta
Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.
Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä
Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville
Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla
Vaasa opiskelukaupunkina. Vasa som studiestad
Vaasa opiskelukaupunkina Vasa som studiestad Osaaminen ja oppiminen ovat Suomalaisen elinvoiman lähteitä Osaaminen ja oppiminen muodostavat pohjan yksilön ja yhteiskunnan hyvinvoinnille. Osaaminen ja oppiminen
Tradenomi (AMK), mediatuotanto
Tradenomi (AMK), mediatuotanto Tervetuloa opiskelemaan Turun ammattikorkeakouluun! Lue tästä tarkemmat ohjeet oman ryhmäsi aloitukseen ja opintoihin valmistautumiseen. Opintojen aloitus Aloitusaika: ke
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...
Kuvataiteilija (AMK), PKUVAS18, päiväopetus
Kuvataiteilija (AMK), PKUVAS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Kuvataiteen koulutukseen! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja aikatauluja
Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!
Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla
YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?
Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?
Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014
Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.
VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?
VERTAISARVIOINTI s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Minkälainen tyyppi sä olet? Mitä sulle kuuluu? Onko sulla hyvä olla täällä? VALTTI VERTAISARVIOINTI SIJAISHUOLLOSSA VERTAISARVIOINTI? MIKSI? MITÄ HYÖTYÄ?
Moikka! Oon Heli, 21-vuotias sosiaalitieteiden fuksivuotta lopetteleva tuutori. Toimin siis jo melko aukottomana tietopankkina opiskelukäytäntöihin li
Heipparallaa, fuksit! Olen Roosa, 22, ja aloittelen nyt kolmatta vuottani yliopistossa pääaineenani tästä syksystä alkaen sosiaalipsykologia. Olen alun perin kotoisin niinkin pieneltä paikkakunnalta kuin
LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI
LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI Lounais-Suomen alueella toimii iloinen ja aktiivinen Nuorisotiimi, joka koostuu seitsemästä nuoresta ympäri aluetta. Tiimin vastaavana on Jenna Tammi. Jenna lisäksi tiimiin
Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN
Valttien palaute Väliraportti 26.11.2016 AKSELI MAKKONEN 146 vastausta 23.11.2016 mennessä Suurin osa opiskelijoita Millä alalla toimit tai opiskelet? Muu kasvatusala Hoitoala Muu, mikä? Liikunta ja vapaa-aika
Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy
Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Aija Rytioja syntynyt Kokkolassa 1972 opiskellut Oulussa prosessitekniikan diplomiinsinööriksi valmistunut vuonna v. 1999 työskennellyt Suomen ainoassa sinkkitehtaassa vuodesta
Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio
Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan
SOSIAALITYÖN TUUTORIT
Heipparallaa, fuksit! Olen Roosa, 22, ja aloittelen nyt kolmatta vuottani yliopistossa pääaineenani tästä syksystä alkaen sosiaalipsykologia. Olen alun perin kotoisin niinkin pieneltä paikkakunnalta kuin
Moro. Olen Harri, 22-vuotias umpikiero savolainen Nilsiästä. Syksyllä lähtee käyntiin toinen vuosi kemian parissa luokanopettajalinjalla, sitä ennen k
Morjens! Olen Krista, kohta 21-vuotias entinen mikkeliläinen. Syksyllä aloittelen kolmatta vuotta kemistiopintojen parissa täällä Joensuussa. Tuutorina olen toista vuotta, ja toimin tänä vuonna myös tuutorivastaavana.
OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely
OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.
AKTIVOI YLIOPISTON KÄYTTÄJÄTUNNUS Tunnuksen voi aktivoida 1.8. alkaen osoitteessa
HEI TULEVA FUKSI Onneksi olkoon pääsystäsi Itä-Suomen yliopistoon Joensuun kampuksen luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekuntaan! Fuksivuodestasi tulee varmasti hauska ja ikimuistoinen. Tuutoreinasi
Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat
Opintojen ohjaus Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat 29.8.2017 Opiskelu yliopistossa Yliopisto-opintoihin kuuluu olennaisena osana akateeminen vapaus ja toisaalta myös vastuu omista opinnoista ja niiden
Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto
Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Opintoasiat/ Susan Blomberg Kysely tehtiin e-lomakkeella ajalla 1.9. 31.12.2009, ja siihen vastasi 14 humanististen
YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut
YRITTÄJYYSPOLKU Lahden nuorisopalvelut Nuorten työllisyyspalvelut Matti Martikainen Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT Lahti Tuija Oikarinen Yrittäjyyden ja työn murros - Yrittäjyys mahdollisuutena
SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.
Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3
SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain
Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
TAIKURI VERTAISRYHMÄT
TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden
Kokemuksia kerhotoiminnasta
Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!
Tuutorisi. Moikka ja onnittelut Sinulle! Tervetuloa Kaakkois- Suomen Ammattikorkeakouluun! Luokkakohtaiset Facebook-ryhmät
Moikka ja onnittelut Sinulle! Tervetuloa Kaakkois- Suomen Ammattikorkeakouluun! Me Tuutorit tahtoisimme vielä onnitella sinua valintasi johdosta ja toivotamme Sinut tervetulleeksi Kasarminmäelle, osaksi
Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus
Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka
VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S
VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ
Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!
OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri
minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start
minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi
MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN
MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN OPISKELIJAELÄMÄÄ UUDENMAAN INSINÖÖRIOPISKELIJAT UIO RY Onnittelut opiskelupaikasta! Aloittavien opiskelijoiden infossa kannattaa käväistä Opiskelun ei
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun