Creamailerin. käsikirja. sähköpostimarkkinointiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Creamailerin. käsikirja. sähköpostimarkkinointiin"

Transkriptio

1 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin

2 2 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Hyvä lukija Joukkoviestintä oli pitkään yhdensuuntaista kommunikointia, jossa vastaanottajien sopivuudesta ja reaktioista ei saatu tietoa. Viestit lähetettiin summassa satunnaisille vastaanottajille saamatta palautetta siitä kiinnostivatko viestit vastaanottajia ja menivätkö ne oikeille kohderyhmille. Nyt, sähköpostiviestinnän ansioista, markkinointi voidaan kohdentaa oikeille asiakkaille ja lähettää juuri haluttuna aikana. Asiakassuhteiden rakentaminen ja ylläpitäminen sähköisin keinoin on taloudellista ja toteutettavissa pienin resurssein. Sähköpostimarkkinoinnin kustannustehokkuus onkin kiistämätön etu tämän päivän haastavassa taloudellisessa tilanteessa. Opas on kirjoitettu markkinoinnin näkökulmasta, mutta sitä voi soveltaa myös muunlaiseen viestintään. Kokosimme oppaaseen teemoja, jotka ovat hyödyllisiä sekä vasta-alkajalle että sähköisen markkinoinnin kanssa aikaisemminkin työskenneelle. Opas käsittelee sähköpostimarkkinointia laaja-alaisesti aina suurista kokonaisuuksista pieniin yksityiskohtiin. On hyvä muistaa, että sähköpostimarkkinoinnin päätarkoitus ei suinkaan ole viestien lähettäminen, vaan saada ihmiset lukemaan niitä. Antoisia lukuhetkiä! Eija Pietilä tiedottaja Creamailer Oy

3 3 Sisällysluettelo Mistä sähköpostiviestintä sai alkunsa... 9 Kenelle sähköpostiviestintä sopii Laki ja hyvät käytänteet Rekisterin pitäminen...13 Suoramarkkinointi...14 Yrityksille...14 Kuluttajille...14 Viraalimarkkinointi...15 Osoitelähteen ilmoittaminen ja viestin perumismahdollisuus...15 Sähköpostimarkkinoinnin suunnittelu Kohderyhmän määrittäminen...17 Tarkoituksen määrittäminen...18 Tavoitteiden määrittäminen...18 Postituslistan kerääminen Tilaajamäärän kasvattaminen...19 Toimintaperiaatteiden kertominen...19 Tilauslomake...20 Tuotetilaukset ja rekisteröityminen...20 Kerro kaverille ja viraalimarkkinointi...20 Sosiaaliset mediat ja blogi...21 Muu materiaali ja toimitilat...21 Tapahtumat ja kilpailut...21 Osana jokapäiväistä toimintaa...22 Valmiit osoitteistot...22

4 4 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Sähköpostien allekirjoitukset...23 Ajantasaiset listat...23 Millaisia tietoja asiakkaista voi kerätä?...23 Uutiskirjeen sisältö Sisällön suunnittelu...25 Sisältö ja lähestymistapa...26 Viestin lähettäjä ja otsikot...27 Kuvat...28 Taustakuva ja tekstin väri...28 Vaihtoehtoinen teksti sekä avustava otsikkoteksti...29 Liikkuvat kuvat...29 Linkit...30 Käsky toimia...31 Pituus ja ulkoasu...31 Testaus...32 Mobiiliviestintä Tietojen kerääminen segmentointia ja personointia varten Millaisia tietoja voi kerätä...37 Miten tietoja voi kerätä...39 Personointi Segmentointi Segmentointiesimerkkejä...46 Testaus Kuinka aloittaa?...49 Sisällön testaaminen...50 Otsikot...50 Toimintaan kehottaminen...50

5 5 Tehosanat...51 Kuvat...51 Ulkoasu...51 Personointi...51 Lähetysaika ja tiheys...52 Tehokkuuden mittaaminen...52 Viestin lähettäminen ja perillemeno Uutiskirjeen sisältö...53 Estolistat, bouncet ja suodattimet...54 Estolistat...54 Virheelliset osoitteet...54 Toimittamattomat sähköpostit...55 Täydet postilaatikot...55 Suodattimet...55 Tekniset seikat...55 Viestin lähettäjän todentaminen...55 Lähettäjän maine...56 Roskapostien tunnistaminen...57 Roskapostittajan maineen välttäminen...58 Mitä kannattaa ottaa huomioon...59 Yleisimmät virhekoodit...60 Analysointi Ensimmäiset 24 tuntia...64 Avasi viestin...64 Klikkasi linkkiä...65 Jakoi viestin...65 Tilauksen peruneet...65

6 6 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Merkkasi roskapostiksi...65 Virheelliset osoitteet...66 Toimitettu perille onnistuneesti...66 Online Barometri -kyselyt...67 Raportit...67 Google ja Snoobi -analytiikat...68 Asiakassuhteiden luominen ja ylläpito Kannattaa iskeä silloin, kun rauta on kuuma...70 Mitä asiakkaat odottavat...70 Kestävä asiakassuhde...72 Passiivisten asiakkaiden aktivointi...74 Pyhien viestintä Markkinointi...79 Yritysviestintä...80 Järjestöjen ja muiden voittoa tavoittelemattomien viestintä...80 Yleisimmät virheet Lupa uutiskirjeen lähettämiseen ja mahdollisuus perumiseen...81 Uutiskirjeen sisältö, kuvat ja linkkien toimivuus...82 Viestiin vastaaminen...82 Ammattimainen sähköpostiosoite...82 Kiire...82 Oikeanlainen lähestymistapa...83 Analytiikan hyväksikäyttö...83 Miksi lähettää sähköpostimarkkinointia? Sanastoluettelo Sähköpostimarkkinoinnin pikaopas Kohderyhmän määrittäminen...95

7 7 Tarkoituksen määrittäminen...96 Tavoitteiden määrittäminen...96 Vinkkejä viestin luomiseen...96 Viestien tulee olla tarpeellisia...96 Nopeasti luettavissa...97 Kiinnostava...97 Persoonallisuutta kehiin...97 Lähetystiheys...97 Aikataulun laatiminen...98 Esimerkki viestipohjasta Lähteet Yhteystiedot Vastuuvapauslauseke Creamailerin sähköpostimarkkinoinnin käsikirja on kirjoitettu vuosien kokemuksen sekä opintojen pohjalta. Vaikka päivitämme opasta säännöllisesti, emme vastaa käsikirjan virheettömyydestä ja luotettavuudesta. Emme myöskään vastaa sen mahdollisista liiketoiminnalle tai markkinoinnille aiheutuneista haitoista ja kuluista. Käsikirjassa viitataan artikkeleihin, lakiin ja suosituksiin, joiden sisältö saattaa muuttua.

8 8 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin

9 Mistä sähköpostiviestintä sai alkunsa 9 Kappale 1 Mistä sähköpostiviestintä sai alkunsa Sähköposti on yksi käytetyimmistä viestintämuodoista koskettaen päivittäin satojen miljoonien ihmisten elämää. Sähköpostilla pidetään yhteyttä tuttaviin sekä hoidetaan työ- ja arkipäivän asioita. Mutta mistä kaikki sai alkunsa? Kaupallisen Internetin ja sähköpostimarkkinoinnin juuret löytyvät kylmän sodan ajalta vuodelta 1969, jolloin Yhdysvalloissa luotiin tietokonepohjainen viestintäjärjestelmä ARPANET. Toiminnan ylläpitoon ei tarvittu keskustietokonetta, vaan sen toiminnan ydin oli tietoverkko, jonka kaikki solmut olivat keskenään tasavertaisia. Jokainen solmu välitti ja vastaanotti viestejä itsenäisesti, jonka jälkeen ne purettiin pienemmiksi osiksi ja koottiin perillä kokonaisiksi paketeiksi luvun alussa ARPANET alkoi käyttää TCP/IP-protokollaa ja sen käyttö levisi yliopistoihin. Tällöin sitä alettiin myös nimittämään Internetiksi. Yritykset kiinnostuivat Internetin tuomista tiedonsiirto- ja sähköpostiominaisuuksista ja 1990-luvulla Internet kaupallistui leviten myös yksityishenkilöiden käyttöön.

10 10 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Sähköpostit välittyvät tietokoneelta toiselle erilaisten protokollien avulla. Ensimmäiset sähköpostit olivat viestejä, jotka ilmestyivät vastaanottajan päätteelle, josta ne pystyi kuittaamaan luetuksi. Tämän jälkeen sähköpostijärjestelmät ovat kehittyneet käyttäjätunnisteisiksi postilaatikoiksi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana sähköpostiviestintä on kasvanut käytetyimmäksi, joustavimmaksi sekä taloudellisemmaksi viestintämuodoksi. Ks. lähteet: 1, 2 & 3.

11 Kenelle sähköpostiviestintä sopii 11 Kappale 2 Kenelle sähköpostiviestintä sopii Markkinointiprofessori Leon C. Megginsonin sanoin It is not the strongest of the species that survives, nor the most intelligent, but rather the one most adaptable to change. Elämme jatkuvassa muutoksen pyörteessä, jonka mukana meidän odotetaan kehittyvän. Viimeisen 200 vuoden aikana olemme kokeneet elämää mullistavia keksintöjä, joista yksi suurimmista on Internet, jonka kautta kommunikointi sai täysin uudenlaisen muodon. Internetin myötä kehittynyt sähköpostiviestintä toimi ensin lähinnä kommunikointivälineenä työ-, opiskelu- ja ihmissuhteiden hoidossa, mutta vähitellen sähköpostin edut huomattiin myös kaupallisessa toiminnassa sekä markkinoinnissa. Ei ole olemassa yritysalaa, organisaatiota tai yhdistystä, jolle sähköpostiviestintä ei sopisi. Sähköpostiviestinnän edut ovat heti havaittavissa mm. rahallisten säästöjen, ekologisuuden sekä tehokkuuden kautta. Ennen asiakkaita tavattiin pelkästään kasvotusten, joten kaikkia asiakkaita ei resurssien puutteessa tavoitettu. Sähköisen viestinnän myötä asiakkaita ei tarvitse välttämättä enää tavata henkilökohtaisesti, sillä analytiikan, segmentoinnin ja personoinnin avulla viestintään saadaan uudenlainen henkilökohtainen ulottuvuus. Sähköisen viestinnän harjoittaminen alkaa lain ja hyvien käytänteiden sisäistämisestä, josta siirrytään ulkoasun ja sisällön suunnittelemisen kautta viestien personointiin sekä analytiikan tulkitsemiseen. Tiedostamalla asiakkaiden tarpeet ja kunnioittamalla heidän yksityisyyttään saadaan aikaan markkinointi, jonka tehokkuudelle ei löydy vertaista.

12 12 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin

13 Laki ja hyvät käytänteet 13 Kappale 3 Laki ja hyvät käytänteet Suomessa rekisterin ylläpitoa ja suoramarkkinointia säätelevät Henkilötietolaki ja Sähköisen viestinnän tietosuojalaki. Myös Asiakkuusmarkkinointiliitto sekä Kuluttajavirasto ovat laatineet ohjeistuksia hyvistä käytänteistä. Säännösten noudattamista ohjaa ja valvoo Tietosuojavaltuutetun toimisto. Rekisterin pitäminen Kattava ja ajan tasalla oleva rekisteri on kaiken viestinnän alku ja juuri. Kuluttajien tietojen kerääminen rekisteriin suoramainontaa, markkinointia ja etämyyntiä varten on sallittua tietyin rajoituksin, ellei rekisteröity ole sitä erikseen kieltänyt. Henkilötietolain mukaan sallittuja ovat markkinointija asiakasrekisterien lisäksi väliaikaiset, lyhytaikaiseen ja yksilöityyn markkinointitoimeen liittyvät kampanjarekisterit. Markkinointirekisteri saa sisältää nimen ja yhteystiedon lisäksi tiedot arvosta tai ammatista, iästä, sukupuolesta ja äidinkielestä sekä yhden yksilökohtaisen tunnistetiedon. Yrityshenkilörekisterin pitäminen on sallittua, kun sen sisältämät tiedot ja viestien sisältö liittyvät rekisteröidyn tehtävään ja asemaan organisaatiossa. Lain mukaan henkilörekisterillä tulee olla nimi. Lisäksi kaikista henkilörekistereistä on laadittava rekisteriseloste.

14 14 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Suoramarkkinointi Yrityksille Suoramarkkinoinnin harjoittaminen yrityksille ja yhteisöille on sallittua, elleivät he ole sitä kieltäneet. Asiakkuusmarkkinointiliiton B2B sähköpostimarkkinoinnin hyvä tapa -oppaan mukaan yrityshenkilölle voi lähettää työsähköpostisoitteeseen B2B-sähköpostimarkkinointia erikseen kysyttyyn lupaan perustuen. Ilman lupaa markkinointia voi lähettää asiakassuhteeseen perustuen olemassa oleville yritysasiakkaille tai jos markkinoitavalla tuotteella tai palvelulla on liityntä henkilöön tämän työtehtävien, vastuualueen tai asemavaltuutuksen perusteella. Kuluttajille Suoramarkkinointi luonnolliselle henkilölle on sallittua, jos siihen on saatu henkilöltä suostumus. Omilta asiakkailta saatuja yhteystietoja voi myös käyttää omien, samaan tuoteryhmään kuuluvien tai muuten vastaavien tuotteiden markkinointiin niin kauan kuin asiakkuus jatkuu. Kolmas mahdollisuus sähköiseen viestintään on ns. asemavaltuutus: henkilö toimii organisaatiossa tehtävässä, johon tarjottavat hyödykkeet olennaisesti liittyvät. Palveluviestintään ei tarvita lupaa, eli yritys voi lähettää kuluttajalle sähköpostiviestejä tiedottaen ajankohtaisista asioista. Palvelun tarjoajan tai tuotteen myyjän on annettava asiakkaalle mahdollisuus kieltää yhteystietojen käyttö. Suoramarkkinointia ei saa myöskään harjoittaa, jos henkilö on tämän nimenomaisesti kieltänyt.

15 Laki ja hyvät käytänteet 15 Viraalimarkkinointi Kuluttajavirasto on Tietosuojavaltuutetun sekä Asiakkuusmarkkinointiliiton ohella antanut ohjeistuksen Kerro kaverille -kampanjoiden suhteen. Tiivistettynä sisältö on seuraavanlainen: Viestin pääasiallisena tarkoituksena tulee olla käyttäjien välinen viestintä. Viestin lähettämisestä kaverille ei saa tarjota etua, eikä lähettämisestä tai lähettämättä jättämisestä saa olla seuraamuksia. Viestin lähettävän henkilön tulee tietää lähettämänsä viestin sisältö. Kaverin toimiminen viestin lähettäjänä on ilmettävä viestissä selkeästi. Toiminto on tarkoitettu vain aitoon suositteluun. Henkilötietojen ja muiden tietojen käsittelystä on informoitava. Osoitelähteen ilmoittaminen ja viestin perumismahdollisuus Jokaisessa sähköpostiviestissä on tarjottava selkeä mahdollisuus postituslistalta poistumiseen ja viestistä on myös löydyttävä sen lähettäjä yhteystietoineen. Laki vaatii ilmoittamaan lähteen, josta vastaanottajan nimi ja yhteystiedot on hankittu.

16 16 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin

17 Sähköpostimarkkinoinnin suunnittelu 17 Kappale 4 Sähköpostimarkkinoinnin suunnittelu Lain ja hyvien käytänteiden sisäistämisen jälkeen on aika ruveta suunnittelemaan markkinointia tarkemmin. Kohderyhmän, viestinnän tarkoituksen sekä tavoitteiden määrittäminen auttavat tekemään markkinoinnista tehokasta sekä kohderyhmille sopivaa. Samalla säästetään myös aikaa, koska vastaanottajat ja heidän tarpeensa hahmotetaan paremmin. Kohderyhmän määrittäminen Kohderyhmän määrittäminen auttaa viestisisällön suunnittelussa, sillä tietynlainen sisältö vetoaa tietynlaisiin kohderyhmiin. Kohderyhmän määrittäminen vastaa kysymykseen: Ketkä ovat pääasiassa uutiskirjeiden lukijoita? Kohderyhmän tai -ryhmien määrittämisen jälkeen vastaanottajiin voi syventyä vielä tarkemmin ja miettiä muutama avainsana kuvaamaan vastaanottajia ja sitä mitä he viesteiltä odottavat. Avainsanat helpottavat pitämään uutiskirjeiden sisällön tarkoituksenmukaisena ja sitä kautta kohderyhmän kiinnostuneena.

18 18 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Tarkoituksen määrittäminen Kohderyhmän valinnan jälkeen on hyvä määrittää markkinoinnin tarkoitus. Tarkoitus on syy minkä takia sähköpostimarkkinointia lähetetään ja se vastaa seuraaviin kysymyksiin: Mitä hyödyllistä informaatiota vastaanottajat saavat uutiskirjeistä? Miksi vastaanottajat haluavat uutiskirjeen? Mitkä ovat markkinoinnin tavoitteet? Jos ei ole varma pitäisikö viestiin sisällyttää jokin asia, kannattaa kerrata markkinoinnin tarkoitus. Tavoitteiden määrittäminen Viestien tavoitteiden määrittäminen on tärkeä osa markkinointisuunnitelmaa, koska niiden avulla selviää tuottaako markkinointi haluttua tulosta. Tavoitteet voivat vaihdella etenkin alkuvaiheessa: ensin voidaan tavoitella uutiskirjeiden tilaajamäärän kasvua ja myöhemmin myynnin ja vakioasiakkaiden määrän kasvua. Mitä markkinoinnilla halutaan saavuttaa tietyn ajan sisällä: tavoitteet kuinka tavoitteet saavutetaan kuinka mitataan onko tavoitteet saavutettu

19 Postituslistan kerääminen 19 Kappale 5 Postituslistan kerääminen Olemme tutustuneet postituslistojen keräämis- ja kasvattamismenetelmiin maailmanlaajuisesti ja todenneet, että kaikenlainen välitön ja välillinen kanssakäyminen on mahdollisuus uuden asiakassuhteen luomiselle; oli kyse sitten kasvokkain tapahtuvasta kanssakäymisestä tai esimerkiksi kotisivujen tai lehden kautta tapahtuvasta kommunikoinnista. Kannattaa pitää mieli avoimena ja nähdä jokainen tilanne mahdollisuutena postituslistan kasvattamiselle. Tilaajamäärän kasvattaminen Sähköpostiosoitteet eivät välttämättä ole loogisia ja tästä johtuen ne kirjoitetaan joskus väärin. Sähköisissä lomakkeissa onkin hyvä pyytää kirjoittamaan osoite kahteen kertaan virheiden välttämiseksi. Creamailer tarkistaa automaattisesti, että osoitteista ja oikeanlainen pääte (esim..fi,.com tai.net) ja ettei osoite ole listassa kahteen kertaan. Toimintaperiaatteiden kertominen Lukijoiden luottamus ansaitaan kertomalla uutiskirjeiden lähettämisen toimintaperiaatteet: kuinka usein uutiskirje lähetetään, millainen sen sisältö on ja kuinka tilauksen voi perua. Aikaisemmin ilmestyneen uutiskirjeen voi laittaa malliksi.

20 20 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Lukijoille on hyvä kertoa, miksi uutiskirjeen tilaaminen kannattaa ja mitä he sen tilaamisesta hyötyvät. Uutiskirjeen lähettämiseen voi pyytää luvan esimerkiksi yhteydenottolomakkeiden, kilpailujen tai verkkokaupan yhteydessä. Sähköpostia kannattaa käyttää kaikessa viestinnässä, jolloin siitä muodostuu luonnollinen tapa kommunikoida asiakkaan kanssa. Esimerkiksi tilausvahvistukset, toimitustiedot sekä laskut voidaan lähettää sähköpostitse. Sähköpostiasiointiin tottuneiden asiakkaiden on luontevaa ottaa vastaan myös uutiskirjeitä. Tilauslomake Kotisivut on hyvä tapa hankkia uusia tilaajia, joten uutiskirjeen tilauslomake kannattaa sijoittaa kotisivulle näkyvälle paikalle. Tilauslomakkeelle on hyvä valita kiinteä paikka, joka näkyy jokaisella sivulla. Tilauslomake kannattaa laittaa myös sosiaalisiin medioihin. Tuotetilaukset ja rekisteröityminen Tilausten ja rekisteröitymisten yhteydessä saadut tiedot kannattaa kerätä postituslistaan. Tilaus- ja rekisteröitymislomakkeisiin voi lisätä asiakkaalle vapaavalintaisen lisätietokohdan, jossa voi kysyä tarkempia tietoja, kuten puhelinnumeroa ja syntymäpäivää. Asiakkaalle tulee kertoa miksi tietoja kysytään ja mitä tarkoitusta varten niitä käytetään. Kerro kaverille ja viraalimarkkinointi Törmätessään mielenkiintoisiin asioihin ihmiset kertovat niistä usein kollegoilleen ja kavereilleen. Creamailerin avulla Kerro kaverille -linkin voi lisätä kätevästi suoraan uutiskirjeisiin. Viraalimarkkinoinnissa viesti, tuote tai palvelu on niin mielenkiintoinen, että vastaanottaja haluaa välittää siitä tietoa eteenpäin. Viraalimarkkinoinnin avulla voi saavuttaa suuria määriä vastaanottajia lyhyessä ajassa. Kyseiset markkinointitavat perustuvat siihen, että yksi henkilö jakaa viestin kymmenelle henkilölle ja nämä taas kymmenelle, jolloin vastaanottajamäärä kasvaa nopeasti. Viestin sisällön tulee olla kiinnostava, hauska tai houkutteleva, jotta viesti saadaan leviämään eteenpäin.

21 Postituslistan kerääminen 21 Sosiaaliset mediat ja blogi Sosiaalisten medioiden ja blogien luoma näkyvyysmahdollisuus kannattaa hyödyntää, sillä esim. Facebook, Twitter sekä LinkedIn ovat kasvattaneet suosiotaan myös yritysten ja yhdistysten keskuudessa. Periaatteena on, että uutiskirjeessä sekä blogissa mainostetaan sosiaalisen median sivustoja ja päinvastoin. Muu materiaali ja toimitilat Uutiskirjeen tilausmahdollisuudesta voi kertoa esimerkiksi markkinointi- tai tutkimusmateriaalin, lehden sekä toimitilojen yhteydessä. Materiaaleissa sekä lehdessä voi ilmoittaa miten uutiskirjeen voi tilata ja toimitilaan voi laittaa esimerkiksi käyntikorttilaatikon, johon kortin jättämällä voi tilata uutiskirjeen. Uutiskirjeen tilausmahdollisuudesta voi kertoa myös yrityksen käyntikorteissa. Tapahtumat ja kilpailut Kahvila, Ho Chi Minh City - käyntikorttikuppi Messut ja erilaiset tapahtumat ovat oiva tapa luoda uusia kontakteja ja tavata vanhoja asiakkaita. Uutiskirjeen tilaamisen voi mahdollistaa esimerkiksi keräämällä yhteystietoja listaan tai jakamalla esitteitä, joissa kerrotaan uutiskirjeen tilausmahdollisuudesta. Parempi tapa on kuitenkin kerätä listaa itse, koska ihmiset saavat messuilla paljon materiaalia, joka voi helposti hukkua muun materiaalin joukkoon. Kilpailujen järjestäminen sekä kotisivuilla että erilaisissa tapahtumissa ovat myös hyvä tapa kartuttaa tilaajamäärää. Kilpailun yhteydessä tulee mainita, että osoitetta voidaan käyttää sähköpostimarkkinointiin ja antaa osallistujalle myös mahdollisuus kieltäytyä markkinoinnista. Kerättyihin uusiin kontakteihin on hyvä olla yhteydessä mahdollisimman nopeasti. Broadway, New York City - arvontalippu

22 22 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Osana jokapäiväistä toimintaa Lähetysrekisterin kerääminen onnistuu myös osana jokapäiväistä toimintaa. Esimerkiksi asiakaspuhelujen yhteydessä voi pyytää luvan uutiskirjeen lähettämiseen ja myymälässä voi jokaisen asiakastilanteen yhteydessä kysyä haluaako asiakas liittyä uutiskirjelistalle. Vastaavasti voi myös laittaa liikkeen pöydälle listan, johon asiakkaat voivat jättää yhteystietonsa. Pyynnön/listan yhteydessä on hyvä kertoa miksi uutiskirje kannattaa tilata. Hyvinä porkkanoina toimivat alennukset, ennakkotiedot uutuuksista sekä kilpailut. Uutiskirjeen lähettämiseen voi kysyä lupaa myös asiakastapaamisten yhteydessä. Tapaamisissa vaihdetaan usein käyntikortteja, joten hyvä keino muistaa kuka uutiskirjeen halusi on kirjoittaa kortin taustalle esimerkiksi kyllä niihin kortteihin, joille uutiskirjeitä saa lähettää. Valmiit osoitteistot On hyvä muistaa, että yksityishenkilöille ei saa lähettää uutiskirjeitä ilman vastaanottajan suostumusta ja yrityshenkilöiden työsähköposteihin voi lähettää B2B-markkinointia ainoastaan erikseen kysyttyyn lupaan perustuen. Ilman lupaa voit lähettää B2B-markkinointia asiakassuhteissa oleville yritysasiakkaille sekä jos tuotteella/palvelulla on kytkös henkilön työtehtäviin, vastuualueeseen tai asemavaltuutukseen. Lue lisää kappaleesta Laki ja hyvät käytänteet sivulla 13. Weta, Auckland - Kosketusnäyttö Rydges, Queenstown - ipad Kahvila, Los Angeles - Palautelappu

23 Postituslistan kerääminen 23 Valmiisiin osoitteisiin markkinoinnissa on riskinä, että vastaanottajat merkkaavat viestit roskapostiksi. Mitä enemmän viestejä merkataan roskapostiksi, sitä enemmän palvelimet tulkitsevat kaikki viestit roskaviesteiksi ja ohjaavat postit suoraan roskapostikansioon tai pahimmassa tapauksessa estävät viestien saapumisen vastaanottajalle kokonaan. Creamailerilla ostolistoihin lähettäminen on kiellettyä. Sähköpostien allekirjoitukset Sähköpostien allekirjoituksiin on myös mahdollista lisätä uutiskirjeen tilauslinkki. Sähköposteja lähetetään usein edelleen, joten tilaajia voi saada myös tätä kautta. Ajantasaiset listat Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat: sähköpostiosoitteet, kotipaikkakunnat ja puhelinnumerot vaihtuvat. Vastaanottajille kannattaa mahdollistaa tietojen päivittäminen laittamalla päivityslomake sekä uutiskirjeeseen että kotisivuille. Joskus myös postituslistoja koottaessa on voinut sattua kirjoitusvirhe, joka on helposti havaittavissa raporteista. Virheet kannattaa korjata, jotta mahdollisimman moni osoite saadaan hyötykäyttöön. Millaisia tietoja asiakkaista voi kerätä? Postituslistaan kerättävien sähköpostiosoitteiden lisäksi on hyvä kerätä tietoja, joita voidaan hyödyntää viestien segmentoinnissa sekä personoinnissa. Kannattaa miettiä mitkä asiakastiedot ovat oleellisia toiminnan kannalta ja kuinka paljon tilaaja on valmis luovuttamaan itsestään tietoa. Ennen keruun aloittamista on hyvä tehdä suunnitelma mitä tietoja kerätään ja miten keruu toteutetaan. Tiedot tulee kerätä asiakkaiden ehdoilla. Tietojen luovuttamisen tulee aina olla vapaaehtoista ja lähteä asiakkaasta käsin. Tietojen keräämisen tulee tapahtua tunkeilematta ja kannustaen asiakasta jakamaan henkilökohtaiset tietonsa. Uutiskirjeen tilauslomake

24 24 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Asiakasta ei kannata säikäyttää pois kysymällä kaikkia tietoja kerralla, vaan kerätä niitä vähän kerrallaan. Lomakkeisiin voi myös laittaa vapaaehtoisia kenttiä, jolloin asiakas saa päättää itse luovuttaako kysyttyä tietoa vai ei. Millaisia tietoja voi kerätä: nimi ja sähköpostiosoite asuinpaikka puhelinnumero ikä, sukupuoli syntymäpäivä kiinnostuksen kohteet Lue lisää kappaleesta Tietojen kerääminen segmentointia ja personointia varten sivulla 37.

25 Uutiskirjeen sisältö 25 Kappale 6 Uutiskirjeen sisältö Postituslistan keräämisen jälkeen on aika suunnitella markkinoinnin sisältöä. Kuvitellaan tilanne, jossa joutuu viikoittain viettämään aikaa henkilön kanssa, joka puhuu vain itsestään eikä osoita minkäänlaista mielenkiintoa muita läsnäolijoita kohtaan. Kyseisenlaista suhdetta jaksaa kohteliaisuussyistä ehkä jonkin aikaa, mutta ajan kanssa suhde muuttuu turhauttavaksi ja mielenkiinto siihen lopahtaa. Ajatellaan sitten suhdetta, jossa vastapuoli ottaa läsnäolijoihin kontaktin luoden vuoropuhelun heidän kanssaan. Tällaisessa suhteessa kumpikin osapuoli on toisistaan kiinnostunut ja odottaa toisen yhteydenottoa. Tällaiseen kommunikointiin tulisi sähköpostimarkkinoinnissakin pyrkiä. Sisällön suunnittelu Ennen sähköpostiviestinnän aloittamista on hyvä määritellä markkinoinnin kohderyhmä, tarkoitus sekä tavoitteet. Kohderyhmän ja tarkoituksen määrittämisen avulla viestin sisältö pysyy vastaanottajille relevanttina. Tarkoituksen ei kuitenkaan tarvitse olla uutiskirjeen ainoa sisältö, kunhan fokus pysyy siinä. Tarkoituksen avulla viestit voidaan myös segmentoida oikeille vastaanottajille. Tavoitteiden asettamisen avulla taas seurataan toteuttaako markkinointi sille asetetut tehtävät. Lue lisää kappaleesta Sähköpostimarkkinoinnin suunnittelu sivulla 17.

26 26 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Esimerkiksi Creamailerin uutiskirjeiden tilaajina on sekä tuotteemme käyttäjiä että lukijoita, jotka eivät ole asiakkaitamme, mutta ovat kiinnostuneita sähköpostimarkkinoinnista. Uutiskirjeemme tarkoituksena onkin ensisijaisesti kertoa lukijoille sähköpostimarkkinoinnista ja antaa vinkkejä viestinnän harjoittamiseen ja toissijaisesti kertoa tuotteestamme sekä sen uusista ominaisuuksista. Sisältö ja lähestymistapa Uutiskirjeen tulisi toteuttaa sille asetetut tavoitteet ja olla hyödyllinen vastaanottajalle. Vastaanottajat ovat yksilöitä, joten siinä missä toisia kiinnostavat halvat kotimaanmatkat toisia kiinnostavat kalliit ulkomaanmatkat. Myyntipsykologiassa ohjeistetaan keskittymään yksilöihin ryhmän sijaan, sillä erilaisten yksilöllisten käyttäytymistapojen ymmärtäminen selittää myös ryhmien käyttäytymistä. Kuvitellaan tilanne, jossa bussipysäkillä seistessä viereen tulee seisomaan tuntematon ihminen huutaen: MEILLÄ ON ALENNUKSET MENOSSA, KIINNOSTAISIKO TIETÄÄ LISÄÄ?. Tällaisessa tilanteessa luultavammin astuu askeleen taaksepäin ja toivoo, että henkilö poistuisi nopeasti paikalta. Kuvitellaan sitten tilanne, jossa pysäkillä seistessä tuttu henkilö tulee juttelemaan ilmoittaen heillä olevan alennukset menossa, joissa voi säästää 50 % tuotteiden hinnoista. Tilanteita voidaan verrata sähköpostimarkkinointiin ja miettiä kummanlainen lähestymistapa on vastaanottajille mieluisampi. Viestinnän ja markkinoinnin tarkoituksena onkin ymmärtää vastaanottajia ja tiedostaa mitä he haluavat. Tämä lisäksi on hyvä ymmärtää millä keinoilla heidät saadaan jotain haluamaan. Muistamalla, että viestin toisessa päässä on ihminen ja selvittämällä häneen tehoavat markkinointimekanismit saadaan aikaan tehokas kampanja. Oikean lähestymistavan ja vastaanottajien intressien selvittämisen apuna voi käyttää Creamailerin analytiikkaa sekä Online Barometriä. Kotisivuille tullutta liikennettä voi seurata Google tai Snoobi Analyticsin avulla. Asiakkaiden intressejä voi myös selvittää tapaamisten yhteydessä sekä erilasten kyselyjen avulla.

27 Uutiskirjeen sisältö 27 Viestin lähettäjä ja otsikot Avatessaan sähköpostinsa vastaanottaja näkee saapuneista viesteistä ensimmäisenä keneltä viesti on tullut sekä viestin otsikon. Tämän perusteella hän päättää lukeeko viestin vai heittääkö sen roskakoriin. Lähettäjä-kenttä koostuu kahdesta osasta: lähettäjän nimestä sekä sähköpostiosoitteesta. Joissakin sähköpostiohjelmissa vastaanottaja näkee vain lähettäjän nimen ja joissakin kummatkin. Tästä syystä on tärkeä käyttää luotettavalta kuulostavaa nimeä sekä ammattimaista lähetysosoitetta esim. Kun vastaanottaja on tarkistanut sähköpostin lähettäjän, hän siirtyy otsikkoon ja päättää kiinnostaako viesti häntä eli tarjoaako se hänelle jotain mistä hän hyötyy. Otsikoilla on mahdollisuus herättää vastaanottajan mielenkiinto ja vakuuttaa, että viesti kannattaa lukea. Hyvät otsikot ovat kiinnostavia, informatiivisia sekä vastaavat uutiskirjeen sisältöä kertoen mitä lukija saavuttaa viestin lukemalla. Otsikoissa ei tule HUUTAA tai käyttää liiaksi välimerkkejä (!!!??? ) ja se kannattaa usein miettiä vasta uutiskirjeen sisällön kirjoittamisen jälkeen. Hyvä keino selvittää millaiset otsikot vetoavat lukijoihin on testata erilaisten otsikoiden vaikutusta. Lue lisää kappaleesta Testaus sivulla 49. Otsikoiden lähestymistapoja: Personointi: Kalle, oletko loman tarpeessa?, Oulu on kylmä talvella, lähde etelään! Kysyä kysymys: Oletko loman tarpeessa?, Haluatko syventää ammattitaitoasi?, Tiesitkö tätä älypuhelimista? Leikitellä: esim. televisioita myyvä liike voi otsikoida uutiskirjeen: Usko tai älä - katso omin silmin! Kertoa miten asia on: Kaikki tuotteet puoleen hintaan!

28 28 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Kuvat Sanotaan että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta entäpä, jos kuvat eivät näykään? Sähköpostimarkkinoinnissa tulee muistaa, että useissa sähköpostiohjelmissa on oletuksena asetus, etteivät kuvat näy automaattisesti ennen kuin vastaanottaja lataa ne tai lisää lähettäjän turvallisten lähettäjien listalle. Tämän vuoksi tärkeitä tekstejä tai linkkejä ei myöskään kannata sisällyttää pelkästään kuviin. Creamailerin pohjissa on valmiina linkki web-versioon, joka avaa uutiskirjeen selaimessa, jossa kuvat näkyvät niin kuin pitääkin. Creamailerissa voi myös valita viestin luomisvaiheessa haluaako kuvien latautuvan vastaanottajalla automaattisesti. Kuvien automaattisen latauksen kanssa tulee kuitenkin huomioida, että uutiskirjeiden koko kasvaa, joka hidastaa viestin lukua hitaalla nettiyhteydellä. Lisäksi viestien avausluvut voivat vääristyä analytiikassa, sillä ne perustuvat viestien avausten yhteydessä ladattuihin kuviin tai viestissä olevien linkkien klikkauksiin. Vaikka kuvien kanssa tuleekin olla maltillinen, on oman logon käyttö viesteissä tärkeää. Logo kannattaa sijoittaa uutiskirjeen yläosaan, koska se on alue, jonka viestin vastaanottajat näkevät viestin avatessa ensimmäisenä. Taustakuva ja tekstin väri Värillinen teksti vasten taustakuvaa on hieno tehokeino kotisivuja suunniteltaessa, mutta uutiskirjeissä kannattaa muistaa, ettei taustakuva välttämättä näy oikein, jolloin hieno viesti mustalla taustalla ja pinkillä tekstillä näkyykin pinkkinä tekstinä valkoisella taustalla. Tällöin tekstistä ei saa selvää ja koko viesti menee hukkaan. Suosittelemme käyttämään taustaväriä varmistuksena taustakuvalle, joka säilyttää viestin idean ja luettavuuden, vaikkei haluttu taustakuva latautuisikaan.

29 Uutiskirjeen sisältö 29 Vaihtoehtoinen teksti sekä avustava otsikkoteksti Kuviin tulee lisätä alt- (vaihtoehtoinen teksti) sekä mahdollisesti myös title- (avustava otsikkoteksti) teksti, koska ne välittävät lukijalle tiedon mitä kuva sisältää, jos kuvat eivät jostain syystä lataudu. Alt-teksti näkyy uutiskirjeessä ennen kuvien latautumista ja title-teksti näkyy useimmissa sähköpostiohjelmissa viedessä hiiri kuvan päälle. Ilman vaihtoehtoista tekstiä Vaihtoehtoinen teksti Kuvat Liikkuvat kuvat Liikkuvien kuvien ja videoiden tuki sähköpostiohjelmistoissa on vielä niin alkeellinen, ettei niitä suositella käyttämään uutiskirjeissä. Uutiskirjeeseen voi videon sijaan laittaa esimerkiksi kuvakaappauksen videosta, joka on linkitetty videoon ja ohjata lukija katsomaan video tätä kautta. Samalla varmistetaan, että jokainen vastaanottaja näkee videon samalla tavalla. Kuvakaappaukseen voi myös lisätä kuvan play-painikkeesta viestimään, että kyseessä on video. Kuvakaappaus videosta

30 30 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Linkit Uutiskirjeiden linkkien tehtävänä on toimia porttina kokonaiseen artikkeliin, lisätietoihin tms. Viestissä kannattaa kertoa lyhyt johdanto aiheesta ja laittaa loppuun linkki, josta pääsee lukemaan kokonaisen artikkelin, tekemään tilauksen jne. Linkkien tulee erottua muusta tekstistä selkesti esimerkiksi väritykseltään ja linkin tulee kertoa mitä tapahtuu lukijan sitä klikatessa. Linkkitekstit eivät myöskään saa olla liian pitkiä. Viestien kuvat ja artikkeleiden otsikot voivat myös olla linkkejä. On tärkeää, että linkki johtaa suoraan sinne minne lukija olettaakin sen johtavan, eikä esimerkiksi kotisivujen pääsivulle, josta hän joutuu itse etsimään haluamansa sivun. Millaisia linkkejä voi olla? linkit uutiskirjeen ulkopuolelle: esim. lue lisää, tilaa tästä, liity jäseneksi, siirry kyselyyn jne. linkit kotisivuille: esim. kurssi-ilmoittautumiseen, yritysesittelyyn tai asiakastukeen linkit viestin sisällä eli ns. ankkurilinkit linkit Creamailerin Artikkelit-toimintoon linkit sähköpostiosoitteisiin: esim. Ota yhteyttä linkit, jolloin lukijalle avautuu uusi sähköpostiviesti, jossa on vastaanottajan osoite valmiina linkit valmiisiin dokumentteihin linkit video, audio ja flash -tiedostoihin linkit sosiaalisiin medioihin: esim. Facebook, Twitter, Google+, LinkedIn ja kerro kaverille lomakkeeseen Jokaisessa uutiskirjeessä tulisi myös olla Eikö viesti näy oikein -linkki, joka avaa viestin selaimessa sekä linkit Päivitä yhteystietosi ja Poistu postituslistalta -lomakkeisiin.

31 Uutiskirjeen sisältö 31 Käsky toimia Toimintakäskyt ovat fraaseja, linkkejä tai otsikoita, jotka käskevät lukijaa toimimaan halutulla tavalla. Käskymuodossa kirjoitetut lauseet ja linkit ovat tehokkaita toimintaan käskijöitä, mutta niiden täytyy olla hyvin esillä, etteivät ne huku muun viestin sekaan. Linkit on hyvä nostaa esille muusta ulkoasusta poikkeavalla värityksellä ja muusta tekstistä erillään olevalla sijainnilla. Myös värivalintoihin on Bangkok Airways - poistu postituslistalta hyvä kiinnittää huomiota, sillä esimerkiksi punainen väri edustaa yleisesti varoitusta tai kehotusta pysähtyä, kun taas vihreä kehottaa tekemään jotain. Pituus ja ulkoasu Uutiskirjeen pituuteen ei ole yhtä oikeaa vastausta, vaan pituus kannattaa määritellä kohderyhmän mukaan. Yleisesti ottaen uutiskirjeet kuitenkin kannattaa pitää lyhyinä. Uutiskirjeeseen on hyvä laittaa houkuttelevat johdantotekstit, joiden lopussa olevista Lue lisää -linkeistä pääsee tutustumaan kokonaiseen tekstiin. Linkkejä kannattaa laittaa uutiskirjeisiin myös sen vuoksi, koska niiden klikkausten avulla voi analytiikasta seurata mistä vastaanottajat ovat olleet kiinnostuneita. Joissakin sähköpostiohjelmistoissa vastaanottajan ei tarvitse avata viestiä, vaan he voivat tarkastella sitä esikatseluikkunassa. Siksi onkin hyvä sisällyttää tärkeimmät asiat uutiskirjeen alkuun. Esikatseluikkuna Pääsääntönä uutiskirjeen ulkoasulle on, että viesti on yrityksen näköinen. Selkeys ja luettavuus ovat myös tärkeitä tekijöitä, jolloin vastaanottajien ei tarvitse etsiä tietoa, vaan se tarjotaan heille suoraan. Uutiskirjeen ulkoasun on hyvä noudattaa samaa linjaa yrityksen ilmeen, kuten logon ja kotisivujen kanssa, sillä näin yritys painuu paremmin vastaanottajien mieliin.

32 32 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Testaus Testaus ja analytiikan hyväksikäyttö parantavat viestinnän laatua sekä tehostavat tuloksia. Lue lisää kappaleesta Testaus sivulla 49.

33 Mobiiliviestintä 33 Kappale 7 Mobiiliviestintä Nykyään on tärkeää huomioida uutiskirjeiden luettavuus myös kannettavilla laitteilla, sillä yhä useampi vastaanottaja lukee sähköpostinsa mobiililaitteella. Mobiililaitteiden käyttö asettaa haasteita viestin lähettäjälle ensinnäkin sen takia, että kannettavia laitteita on markkinoilla useita erilaisine ominaisuuksineen ja toimintoineen. Toiseksi tulee ottaa huomioon mobiililaitteen näytön koko, joka on huomattavasti päätelaitteita pienempi. Uutiskirjeen näkyvyyteen mobiililaitteissa vaikuttaa sähköpostiohjelma, palveluntarjoaja sekä mitä liittymätyyppiä vastaanottaja käyttää. Suuresta vaihtelusta johtuen sähköpostiviestinnässä ei ole olemassa standardeja mobiililaitteita ajatellen, mutta on olemassa yleispäteviä seikkoja, jotka kannattaa huomioida.

34 34 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin HTML ja tekstiversio Viestit kannattaa lähettää sekä HTML- että tekstiversiona. Tällä varmistetaan, että vastaanottaja näkee viestin sekä vanhemmassa että uudemmassa mobiililaitteessa ja tietokoneella. Creamailer luo automaattisesti HTML-viestistä tekstiversion, joten siitä ei tarvitse huolehtia erikseen. Koko Viestien koon tulisi olla mahdollisimman pieni, jotta viestit latautuvat nopeasti. Suurempi fonttikoko Runkotekstissä kannattaa käyttää fonttikokoa 14 ja otsikoissa kokoa 22. Palstat Uutiskirjeen selkeyden vuoksi ja skrollauksen minimoimiseksi kannattaa käyttää yksipalstaista viestipohjaa. Linkit ja toimintakäskyt Linkkien tulisi erottua muun tekstin joukosta selkeästi ja olla väritykseltään poikkeavia. Normaali aikuissormi on n. 45 pikselin levyinen painettuna puhelimen näyttöä vasten, joten linkkien tulee myös olla tarpeeksi suuria, jotta niistä on helppo navigoida sormella eteenpäin. Kannattaa myös tarkistaa, että sivut, joille linkit johtavat ovat mobiiliystävällisiä. Otsikko Mobiililaitteiden näytön leveys on rajallinen, joten otsikko kannattaa pitää korkeintaan 25 merkin pituisena. Liian pitkät otsikot painavat varsinaisen viestin turhan alas muutoinkin pienellä näytöllä. Kannattaa käyttää otsikkotyylejä, jotta otsikot erottuvat viestistä selkeästi.

35 Mobiiliviestintä 35 Kuvat Suuri määrä isokokoisia kuvia voi hidastaa viestin avautumista sekä venyttää viestiä turhan pitkäksi. Kuvien vaihtoehtoiseen tekstiin tulee kirjoittaa mistä kuva kertoo, jotta vastaanottajat joilla kuvat eivät näy tietävät myös mistä on kyse. Leveys Viestin leveys on hyvä pitää alle 640 pikselin kokoisena. Useiden älypuhelimien näytöt ovat pystysuunnassa pikseliä leveitä. Sisältö Kuvia tai linkkejä ei kannata laittaa heti viestin alkuun, vaan aloittaa viesti kiinnostavalla otsikolla ja mielenkiintoisella sisällöllä. Puhelinnumero Viestiin on hyvä lisätä puhelinnumero. Vastaanottajat voivat helposti ottaa puhelimitse yhteyttä klikkaamalla puhelinnumeroa. Kontrasti Viestin lukeminen mobiililaitteilla voi olla haasteellista pienemmän näytön ja valaistuksen vuoksi. Luettavuus helpottuu lisäämällä viestiin kontrastia. Mobiililaitteille optimoinnin ei tarvitse olla sisältörikkaiden viestien loppu. Edellämainittujen seikkojen huomiointi on enemmänkin tasapainottava tekijä, joiden avulla viesteistä saadaan sopivia niin mobiililaitteille kuin päätelaitteillekin.

36 36 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin

37 Tietojen kerääminen segmentointia ja personointia varten 37 Kappale 8 Tietojen kerääminen segmentointia ja personointia varten Mitä enemmän asiakkaista on kerättynä tietoa, sitä kohdennetumpaa markkinointi voi olla. Ennen keruun aloittamista tulee tehdä suunnitelma mitä tietoja kerätään ja miten keruu toteutetaan. Tärkeintä on tiedostaa millainen informaatio on tärkeää ja kuinka sitä voi käyttää markkinoinnissa hyödyksi. Tietojen luovuttamisen tulee olla vapaaehtoista ja lähteä asiakkaasta käsin. Asiakasta ei myöskään kannata säikäyttää pois kysymällä kaikkia tietoja kerralla. Millaisia tietoja voi kerätä Nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite mahdollistaa markkinoinnin suoraan oikealle henkilölle mahdollistaa viestien personoinnin mahdollistaa yhteydenoton

38 38 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Ikä, sukupuoli, ammatti, harrastukset, asuinpaikka kyseiset tiedot voivat osoittautua hyödylliseksi kohdennettua markkinointistrategiaa suunniteltaessa tietojen avulla saa selkeämmän kuvan keitä asiakkaina on helpottaa tuotemyynnin- ja hintastrategian suunnittelussa yksityiskohtaisten tietojen avulla voi parantaa tuotevalikoimaa vastaamaan asiakkaiden tarpeita Syntymäpäivät asiakkaiden syntymäpäivien muistaminen erilaisin tervehdyksin sekä esimerkiksi tarjouksin luo asiakkaille arvostuksen tuntua auttaa tuotteiden kohdentamisessa oikeille ikäryhmille: esimerkiksi seniorimatkoja ei tarjota nuorille asiakkaille Tapahtumahistoria ja kulutustavat kertoo asiakkaiden tarpeet ja mieltymykset: millaisista tuotteista/artikkeleista he ovat kiinnostuneita kertoo kuinka arvokkaita asiakkaat ovat: kuinka paljon he ostavat, kuinka usein ja millaisilla summilla mahdollistaa tuote-esittelyiden sekä tarjouskokonaisuuksien rakentamisen asiakkaiden kulutusmieltymysten mukaisesti auttaa tuotteiden segmentoinnissa oikeille kohderyhmille Vastaanottajien reaktiot viesteihin nähdäkseen mm. ketkä viestejäsi lukevat, mitkä artikkelit ovat suosituimpia ja lähetäänkö viestejä liian usein tai harvoin seuratakseen minkä tyyppisiin viesteihin asiakkaat reagoivat halutulla tavalla

39 Miten tietoja voi kerätä Tietojen kerääminen segmentointia ja personointia varten 39 Tilausten ja rekisteröitymisten yhteydessä Creamailerissa on muokattava tilauslomake, jonka avulla tarvittavat tiedot kerätään kätevästi samalla lomakkeella. Asiakkaalle tulee kertoa miksi tietoja kysytään ja mitä tarkoitusta varten niitä käytetään. Uutiskirjeissä Tietojen keräämisessä voidaan hyödyntää Creamailerin Online Barometria. Esimerkiksi matkatoimistot voivat kysyä asiakkailta ovatko he kiinnostuneet kotimaan- vai ulkomaanmatkailusta. Saamien tietojen avulla markkinointi voidaan kohdentaa oikeille vastaanottajille. Sähköpostitse Asiakkaille voidaan lähettää viesti, jossa kysytään tarvittuja tietoja. Hyvä keino saada heidät vastaamaan on tarjota vastineeksi alennusta, palkintoa tai palvelua. Kyselyjen ja kilpailujen kautta Tarkempia asiakastietoja on helppo kysyä kyselyjen ja kilpailujen yhteydessä. Tässäkin tulee muistaa tietojen luovuttamisen vapaavalintaisuus. Analysointiominaisuuden kautta Usein hyödyllisin asiakastieto on jo kerättynä analysointiominaisuuden kautta. Tarkastelemalla viestien ja linkkien avauksia saadaan tietoa mistä kukakin vastaanottaja on ollut kiinnostunut. Analyysitieto auttaa suunnittelemaan markkinointistrategiaa ja kohdentamaan viestintä oikeille vastaanottajille.

40 40 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Asiakaskontaktien yhteydessä Myös puhelinkeskustelujen ja asiakastapaamisen yhteydessä on helppo kysyä asiakkaalta tarvittavia tietoja.

41 Personointi 41 Kappale 9 Personointi Personoimalla viestiin saadaan luotua henkilökohtaista tunnelmaa, ihan kuin viesti olisi kirjoitettu pelkästään sen vastaanottajaa varten. Personointia voi käyttää sekä otsikkokentässä että varsinaisessa viestissä. Viestin vastaanottajat haluavat tulla kohdelluiksi ainutlaatuisina yksilöinä, joten miksipä heitä ei kohtelisi siten. Tervehdykset ja otsikko Otsikolla on suuri merkitys lukeeko vastaanottaja viestin vai ei. Otsikon tulee olla viestijä vastaanottaja-suhteeseen sekä viestin asiasisältöön sopiva. Vastaanottajaa kannattaa lähestyä häntä kiinnostavalla tavalla. Hei {ETUNIMI}! Katso kesän kuumat matkatarjoukset! Hei Hanna! Katso kesän kuumat matkatarjoukset! Arvoisa {NIMI}, meillä on ilo ilmoittaa Arvoisa Veera Vastaanottaja, meillä on ilo ilmoittaa Asuinpaikka Asuinpaikkatietoja voi myös käyttää hyväksi. {KAUPUNKI} on kylmä ja pakkasta riittää. Katso äkkilähdöt etelään!

42 42 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Oulu on kylmä ja pakkasta riittää. Katso äkkilähdöt etelään! Personointia voi hyödyntää myös linkeissä. Jos haluaa ohjata lukijan esimerkiksi alueella olevien myytävien asuntojen listaukseen, linkin voi personoida seuraavasti: Alennuskoodit Yksittäiset alennuskoodit on helppo personoida uutiskirjeeseen. Syötä kassalla alennuskoodi: {ALENNUSKOODI} ja olet oikeutettu 10 % alennukseen. Syötä kassalla alennuskoodi: TOPUP ja olet oikeutettu 10 % alennukseen. Yhteyshenkilöt Viestiin voi personoida myös yhteyshenkilön yhteystiedot sekä kuvan. Terveisin, {MYYJÄ} Terveisin, Pentti Myyntinen Asiakas- tai jäsennumero Joihinkin viesteihin voi olla tarpeen personoida jäsen- tai asiakasnumero. Asiakasnumerosi on: {ASIAKASNUMERO} Asiakasnumerosi on: 613 Päivämäärä Päivämääriäkin voi käyttää personoinnissa hyväksi. Olet ollut uskollinen kanta-asiakkaamme {REKISTERÖITYMIS-PVM} lähtien, jonka johdosta haluamme kiittää sinua ja tarjota

43 Personointi 43 Olet ollut uskollinen kanta-asiakkaamme lähtien, jonka johdosta haluamme kiittää sinua ja tarjota Jäsenyydet ja työpaikka Erilaisten organisaatioiden ja järjestöjen jäsenyyttä sekä työpaikkatietoja voi myös käyttää hyväksi. Kyseinen viestintä sopii hyvin yhteistyökumppaneille viestiessä. Onko {YRITYS} huomannut laajentuneen maahantuontivalikoimamme? Onko Eletroniikkakeidas huomannut laajentuneen maahantuontivalikoimamme? Kuvat Viestiin voi luoda henkilökohtaista tunnelmaa myös kuvien avulla, esimerkiksi henkilökohtaisen myyjän tai matkakohdekuvan avulla. <img src= alt= width= 360 height= 170 /> <img src= alt= width= 360 height= 170 /> Ajantasainen rekisteri Ajantasalla oleva rekisteri on personoinnissa tärkeää, joten tietojen muuttaminen kannattaa tehdä vastaanottajalle helpoksi. Personointikohtaan tulee myös lisätä sopiva vaihtoehtoinen teksti, jos rekisteristä sattuu jokin tieto puuttumaan. Esimerkiksi, jos rekisterissä sattuisi olemaan tyhjänä kenttä yritys, voi sen korvata sanalla yrityksenne: Onko {YRITYS=yrityksenne} huomannut laajentuneen maahantuontivalikoimamme? Onko yrityksenne huomannut laajentuneen maahantuontivalikoimamme?

44 44 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Kohtuus kaikessa Personointia tulee käyttää sopivassa määrin, jolloin viestin sisältö pysyy luonnollisena. Ei kannata esimerkiksi toistaa vastaanottajan etunimeä useaan kertaan tai käyttää kaikkea vastaanottajasta olevaa tietoa, sillä liiallisen tiedon käyttäminen voi tuntua vastaanottajasta tunkeilevalta.

45 Segmentointi 45 Kappale 10 Segmentointi Yksi sähköpostiviestinnän suurimpia etuja on mahdollisuus markkinoinnin kohdentamiseen tarkoin valituille kohderyhmille. Sen sijaan, että viestit lähetettäisiin summassa kaikille vastaanottajille ne voidaan kohdentaa saavuttaen parempi myynti, lukuprosentti sekä investoinnin tuottoprosentti. Segmentoinnissa ei tule käyttää kaikkia segmentointivaihtoehtoja, vaan valita niistä markkinoinnin tarkoituksiin sopivimmat. Segmentoinnin voi aloittaa jaottelemalla asiakkaat esimerkiksi prospekteihin, sitoutuneisiin sekä menetettyihin asiakkaisiin ja segmentoida lisää asiakastietojen kasvaessa. Testaaminen on yksi tärkeä osa segmentointia. Jos jokin kohderyhmä ei reagoi viesteihin halutulla tavalla kannattaa yrittää taktiikan vaihtoa. Mitä enemmän testaa, sitä enemmän oppii tuntemaan vastaanottajia ja ymmärtää heidän tarpeitaan.

46 46 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Segmentointiesimerkkejä Prospektit, sitoutuneet ja menetetyt asiakkaat Prospektit, eli mahdolliset asiakkaat, tulisi saada vakuutetuksi, että tuotteita tai palveluja kannattaa hankkia ja käyttää, kun taas olemassa olevat asiakkaat tulisi saada pidettyä asiakkaina jatkossakin. Menetetyt asiakkaat tulisi saada aktivoitua asiakkaiksi uudelleen. Kanta-asiakkaat Kanta-asiakkaiden tulisi saada erityishuomiota, esimerkiksi ensikäden tietoa uutuuksista, ennakkotietoa alennuksista tai tilaajalahjoja. Kiinnostusten mukaan Vastaanottajat voidaan jaotella myös kiinnostusten mukaan. Jos asiakas on selkeästi kiinnostunut esimerkiksi tietystä tuotemerkistä, kannattaa hänelle tarjota tuotteita samasta tuotesarjasta. Hänelle voi myös kertoa uusista sarjan tuotteista ja tarjota niitä vaikkapa alennettuun hintaan. Rekisteröitymispäivämäärän mukaan Uusille asiakkaille voidaan lähettää informatiivinen Tervetuloa-viesti kertoen esimerkiksi tuotteista, palveluista ja kotisivuista. Viestin avulla luodaan asiakkaaseen kontakti tuoden samalla tuotteita ja palveluja esille. Vanhoille asiakkaille voidaan lähettää hieman erisisältöinen viesti kertoen esimerkiksi uusista tuotteista ja tapahtumista. Uutiskirjeitä tulee lähettää säännöllisesti pysyäkseen vastaanottajien mielissä. Aktiiviset asiakkaat Juuri tilauksen tehneelle asiakkaalle on helppo ristiinmarkkinoida tuotteita. Asiakkaalle voi lähettää tuotetarjouksia liittyen hänen juuri hankkimiinsa tuotteisiin tai tarjota tietoa samantyylisistä artikkeleista, mistä hän oli kiinnostunut. Markkinointiviestien onnistumisprosentti juuri asioineen asiakkaan kanssa on korkeampi, kuin asiakkaan, joka ei ole hetkeen ollut aktiivinen.

47 Segmentointi 47 Asuinpaikan mukaan Markkinointia eri paikkakunnalle suunnatessa on tärkeää tiedostaa paikalliset käytänteet ja tunnistaa asiakkaiden kiinnostusten kohteet. Maalla asuvat asiakkaat ovat usein kiinnostuneita eri asioista kuin kaupungissa asuvat. Eri paikkakunnalla asuvia asiakkaita voi lähestyä esimerkiksi heidän omalla murteellaan tervehtien tai jonkin heille tärkeän asian kautta. Demografinen ja psykografinen segmentointi Demografiset tekijät voivat sisältää esimerkiksi iän, sukupuolen, koulutustason, siviilisäädyn, lasten määrän jne. Huomioimalla demografiset tekijät vältytään markkinoimasta väärille vastaanottajille: ei esim. markkinoida miehille naisten tuotteita tai lapsettomille lastenruokia. Psykografinen segmentointi taas tarkoittaa esimerkiksi kiinnostuksen kohteiden, mielipiteiden ja kulttuurisen identiteetin mukaan segmentointia.

48 48 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin

49 Testaus 49 Kappale 11 Testaus Uutiskirjeen sisällön testaus näyttelee usein tärkeää roolia viestintä- ja markkinointistrategiaa luotaessa. Pienikin muutos esimerkiksi uutiskirjeen otsikoinnissa, personoinnissa tai ulkoasussa voi saada aikaan huomattavan eron vastaanottajien reaktioissa. Uutiskirjeitä voi testata useilla eri tavoilla esimerkiksi viestin otsikkoa, sisältöä ja lähetysaikaa muuttamalla. Kannattaa aloittaa yksinkertaisin testein ja siirtyä yksityiskohtaisempaan testaukseen. Kuinka aloittaa? Ensimmäiseksi mietitään tavoite ja mitä uutiskirjeen osaa halutaan testata. Kannattaa testata yhtä asiaa kerrallaan, jotta saadaan selville mikä viestin tekijä sai muutosreaktion aikaiseksi. Toiseksi valitaan kontrolliviesti, joka voi olla esimerkiksi aikaisemmin asiakkaille lähetetty viesti. Testiviestin tuloksia verrataan kontrolliviestiin. Jos testiviesti saavuttaa kontrolliviestiä paremman tuloksen, tulee kyseisestä viestistä kontrolliviesti.

50 50 Creamailerin käsikirja sähköpostimarkkinointiin Kolmanneksi postituslista jaetaan testiryhmiin. Testauksen voi aloittaa jakamalla lista kahtia ja ottaa myöhemmin useampikin testiryhmä käyttöön. Listat tulee jakaa osiin täysin sattumanvaraisesti, jotta tulokset eivät vääristy. Käytännössä testaus tapahtuu siten, että toinen testiviesti lähetetään ryhmälle A ja toinen ryhmälle B. Neljänneksi on tärkeää, että testiviestit lähetetään samanaikaisesti. Jos viestit lähetetään esim. kuukauden välein ei tuloksia voida pitää luotettavina, koska ei voida tietää vaikuttiko tuloksiin ajankohta vai testattava tekijä. Jos taas testataan kellonaikojen ja viikonpäivien vaikutusta, on tarkoituksenmukaista lähettää viestit hieman eri aikaan. Sisällön testaaminen Uutiskirjeiden testaaminen kannattaa ottaa osaksi markkinointirutiinia. Testauksessa vain mielikuvitus on rajana, sillä testauksen voi suorittaa muuttamalla uutiskirjettä vain hieman tai lähettää kokonaan erilaisen viestin. Otsikot Otsikot ovat uutiskirjeiden lähettäjien suosituin testikohde, sillä otsikot ovat tärkeä, elleivät jopa tärkein osa uutiskirjettä. Otsikon nähdessään lukija joko kiinnostuu viestistä tai jättää sen huomioimatta. Otsikoissa voi testata esimerkiksi erilaisia lähestymistapoja: Koe Kreikan mytologinen maailma tai Varaa matka Kreikkaan ja säästä 10 %. Myös sanajärjestystä voi testata: Ilmaiset lähetyskulut ja 10 %:n alennus tai 10 %:n alennus ja ilmaiset lähetyskulut. Toimintaan kehottaminen Suora käsky tehdä jotain aktivoi lukijan toimimaan sen sijaan, että hän pelkästään lukisi viestin ja sulkisi sen lukemisen jälkeen. Kannattaa testata eri lauserakenteita, tarjouksia ja ehdotuksia sekä missä kohtaa uutiskirjettä toimintakehotus saa aikaan eniten toimintaa. Voi myös testata onko kuvan muodossa oleva kehotus tekstiä tehokkaampaa. Kuviin tulee aina laittaa vaihtoehtoinen teksti.

Creamailerin. opas. yrityksille

Creamailerin. opas. yrityksille Creamailerin opas yrityksille 2 Creamailerin opas yrityksille 3 Sisällysluettelo Miksi sähköpostiviestintää?... 5 Yrityksen sähköpostiviestintä... 7 1. Tilaajien kerääminen...7 2. Tervetuloa-viesti...9

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIMARKKINOINTI

SÄHKÖPOSTIMARKKINOINTI SÄHKÖPOSTIMARKKINOINTI MIKSI SÄHKÖPOSTILISTA ON TÄRKEÄ? MIKSI SÄHKÖPOSTILISTA ON TÄRKEÄ? Mihin tahansa markkinointikanavaan verrattuna, sähköpostimarkkinointi on tehokkainta. MIKSI SÄHKÖPOSTILISTA ON TÄRKEÄ?

Lisätiedot

Agenda. Sähköpostimarkkinoinnin ongelmat Sähköpostimarkkinoinnin mahdollisuudet Automaattinen sähköpostimarkkinointi. Jari Juslén 2014 2

Agenda. Sähköpostimarkkinoinnin ongelmat Sähköpostimarkkinoinnin mahdollisuudet Automaattinen sähköpostimarkkinointi. Jari Juslén 2014 2 Jari Juslén 2014 1 Agenda Sähköpostimarkkinoinnin ongelmat Sähköpostimarkkinoinnin mahdollisuudet Automaattinen sähköpostimarkkinointi Jari Juslén 2014 2 Sähköpostimarkkinoijan pahimmat virheet Ajatus,

Lisätiedot

Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta

Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta 1 Sisällysluettelo 1. Kun tilaat ensimmäisen kerran ja rekisteröidyt asiakkaaksemme....2 Rekisteröidy palveluun...2 Kirjautuminen...4 Salasanan vaihtaminen...5

Lisätiedot

1. Henkilötietojen käsittely

1. Henkilötietojen käsittely 1. Henkilötietojen käsittely 1.1 Mitä henkilötietoja keräämme? Keräämme näitä tietoja Nimi Puhelinnumero Sähköpostiosoite CV 1.2. Mistä henkilötietoja saamme? Henkilötiedot saamme pääasiassa verkkosivustomme

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste, Mökkivuokraajan käsikirja -palvelu

Rekisteri- ja tietosuojaseloste, Mökkivuokraajan käsikirja -palvelu Rekisteri- ja tietosuojaseloste, Mökkivuokraajan käsikirja -palvelu Mökkivuokraajan käsikirja -palvelun toiminta perustuu mökkivuokrauksesta kiinnostuneiden kouluttamiseen, maksulliseen ja maksuttomaan.

Lisätiedot

Vine markkinoinnin automaatio Käyttöönotto 3kk starttipakettina LISÄÄ MYYNTIÄ MARKKINOINNIN AUTOMAATIOLLA

Vine markkinoinnin automaatio Käyttöönotto 3kk starttipakettina LISÄÄ MYYNTIÄ MARKKINOINNIN AUTOMAATIOLLA Vine markkinoinnin automaatio Käyttöönotto 3kk starttipakettina LISÄÄ MYYNTIÄ MARKKINOINNIN AUTOMAATIOLLA Vine 3kk starttipaketti Saatte myyntivalmiita liidejä käyttämällä markkinoinnin automaatiota Autamme

Lisätiedot

Ravintola Kalatorin tietosuojaseloste

Ravintola Kalatorin tietosuojaseloste n tietosuojaseloste Yksityisyyden suoja ja tietosuoja Me ravintolakalatori.fi -verkkopalvelussa huolehdimme yksityisyydensuojastasi ja hallussamme olevien henkilökohtaisten tietojesi suojaamisesta. Tämä

Lisätiedot

Markkinoinnin automaatio Lyhyt esittely. Artem Daniliants / LumoLink Digital Oy

Markkinoinnin automaatio Lyhyt esittely. Artem Daniliants / LumoLink Digital Oy Markkinoinnin automaatio Lyhyt esittely Artem Daniliants / LumoLink Digital Oy CEO at LumoLink Verkkokaupan ja digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Yli 13 vuoden kokemus webkehityksestä Yli 10 vuoden

Lisätiedot

Uutiskirjetyökalun käyttöohjeet. - Campaign Monitor -

Uutiskirjetyökalun käyttöohjeet. - Campaign Monitor - Uutiskirjetyökalun käyttöohjeet - Campaign Monitor - Tervetuloa käyttämään asiakasviestinnän työkalua Campaign Monitoria Käytössäsi on edistyksellinen ja monipuolinen työkalu, jolla toteutat asiakasviestinnän

Lisätiedot

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut

Lisätiedot

Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita.

Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita. Samppalinnan Kesäteatterin tietosuojaseloste Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita. Selosteella informoimme asiakkaitamme heidän henkilötietojensa

Lisätiedot

Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys

Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Kirjautuminen Office 365 -palveluun... 2 Skype for Business ohjelman asentaminen... 3 Yhteyshenkilöiden lisääminen Skype for Business ohjelmassa...

Lisätiedot

Tieto uudesta blogipostauksesta -sähköpostilista (listalle liittyvien suostumukseen perustuen) Kommentin jättäneiden tiedot

Tieto uudesta blogipostauksesta -sähköpostilista (listalle liittyvien suostumukseen perustuen) Kommentin jättäneiden tiedot REKISTERISELOSTE Tietosuoja- ja rekisteriseloste Lyhyesti: www.optimumremedium.com on blogisivusto. Sivustolla on käytössä analyysija tilastotyökaluja sekä kerätään sähköpostilistoja viestintää ja yhteydenpitoa

Lisätiedot

ANNAsport Oy:n Asiakasrekisterin tietosuojaseloste

ANNAsport Oy:n Asiakasrekisterin tietosuojaseloste Tietosuojaseloste ANNAsport Oy:n Asiakasrekisterin tietosuojaseloste ANNAsport Oy on sitoutunut hallitsemaan asiakkaidemme ja kumppaniensa henkilötietoja oikealla tavalla. Täällä voit lukea, miten keräämme,

Lisätiedot

Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi

Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi Kuinka teet ÄLYKÄSTÄ sähköpostimarkkinointia ja onnistut? Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa. Tervehdys ystävät, Tiina Räisänen Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Liikenteen turvallisuusvirasto 27.9.2012 Sisällysluettelo Luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Codeo Oy:n henkilötietojen käsittelystä

Tietosuojaseloste Codeo Oy:n henkilötietojen käsittelystä 25.5.2018 Tietosuojaseloste :n henkilötietojen käsittelystä toimii yritysasiakkaiden kanssa ja käsittelee myös työnhakijoidensa henkilötietoja. Codeo käsittelee henkilötietoja huolellisesti ja turvallisesti.

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Webmailin käyttöohje. Ohjeen sisältö. Sähköpostin peruskäyttö. Lomavastaajan asettaminen sähköpostiin. Sähköpostin salasanan vaihtaminen

Webmailin käyttöohje. Ohjeen sisältö. Sähköpostin peruskäyttö. Lomavastaajan asettaminen sähköpostiin. Sähköpostin salasanan vaihtaminen Webmailin käyttöohje https://mail.webhotelli.net sekä https://webmail.netsor.fi Ohjeen sisältö Sähköpostin peruskäyttö Lukeminen Lähettäminen Vastaaminen ja välittäminen Liitetiedoston lisääminen Lomavastaajan

Lisätiedot

Henkilötietoja käsitellään vain ennalta määriteltyihin, seuraaviin tarkoituksiin:

Henkilötietoja käsitellään vain ennalta määriteltyihin, seuraaviin tarkoituksiin: TIETOSUOJASELOSTE 1. REKISTERINPITÄJÄ Inspia Oy Kaarina Korventaka ihana@inspia.fi 0405106995 Y-tunnus 215083-0 2. TIETOSUOJAVASTAAVAN YHTEYSTIEDOT Kaarina Korventaka ihana@inspia.fi 0405106995 3. REKISTERÖIDYT

Lisätiedot

Verkkoposti selkokielellä

Verkkoposti selkokielellä Petri Ilmonen Verkkoposti selkokielellä Tekijä ja Oppimateriaalikeskus Opike, FAIDD, 2009 Selkokielinen käsikirjoitus: Petri Ilmonen Selkokielen tarkistus: Ari Sainio Kustannustoimitus: Petri Ilmonen Kansikuva

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Well Gym rekisteriseloste

Well Gym rekisteriseloste Well Gym rekisteriseloste 1. Rekisterinpitäjä Nimi: Sporty World Oy Y-tunnus: 2749667-5 Postiosoite: Pihkanokankatu 5, 33900 Tampere 2. Rekisteriasioita hoitava henkilö Nimi: Sami Joru Postiosoite: Pihkanokankatu

Lisätiedot

TMG EVENTS TIETOSUOJASELOSTE

TMG EVENTS TIETOSUOJASELOSTE TMG EVENTS TIETOSUOJASELOSTE 22.5.2018 Rekisteriseloste TMG Events Oy:n asiakkaille. Tässä tietosuojaselosteessa käsitellään niitä periaatteita, joita TMG Events Oy toteuttaa henkilötietojen käsittelemisessä.

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Tämän ohjeen avulla pääset alkuun Elisa Toimisto 365 palvelun käyttöönotossa. Lisää ohjeita käyttöösi saat: www.elisa.fi/toimisto365-ohjeet

Tämän ohjeen avulla pääset alkuun Elisa Toimisto 365 palvelun käyttöönotossa. Lisää ohjeita käyttöösi saat: www.elisa.fi/toimisto365-ohjeet Elisa Toimisto 365 Pääkäyttäjän pikaopas 02/2015 Tämän ohjeen avulla pääset alkuun Elisa Toimisto 365 palvelun käyttöönotossa. Lisää ohjeita käyttöösi saat: www.elisa.fi/toimisto365-ohjeet Kirjautumalla

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Maria Sundström Managing Director Meltwater Group 0 Agenda @MeltwaterFIN MELTWATER I. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA JA RAPORTOINTI Sosiaalisen

Lisätiedot

Sosiaalinen media markkinointivälineenä

Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media on hyvä apuväline brändin kannatuksen kasvattamiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. B2B-yrityksessä, jossa sosiaalista mediaa edelleen vain ihmetellään

Lisätiedot

Bishop tekee sähköisestä viestinnästä tehokasta, mitattavaa ja yksinkertaista

Bishop tekee sähköisestä viestinnästä tehokasta, mitattavaa ja yksinkertaista Bishop tekee sähköisestä viestinnästä tehokasta, mitattavaa ja yksinkertaista Bishop on sähköinen viestintäratkaisu, jolla parannat viestintääsi ja voit seurata jokaisen yksittäisen kampanjan ja viestin

Lisätiedot

Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys

Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Sisäänkirjautuminen... 2 Office 365:n käyttöliittymä... 3 Salasanan vaihto... 5 Outlook-sähköpostin käyttö... 7 Outlook-kalenterin käyttö... 10 OneDriven käyttö...

Lisätiedot

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2

Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2 Jari Juslén 2014 1 Iso kysymys: Miten saan uusia asiakkaita ja kasvatan myyntiä internetin avulla? Jari Juslén 2014 2 Agenda Myynnin suurin ongelma Ongelman ratkaiseminen, ensimmäiset vaiheet Jari Juslén

Lisätiedot

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinnassa on neljän tyyppisiä dokumentteja: Tilaukset, laskut, lähetykset ja hyvityslaskut, Tilaus on ensimmäinen dokumentti, jonka joko ostaja on luonnut

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU ------- SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU Käyttäjän opas ver. 106865-4, 6.2.2014 Sisältö 1 Salauspalvelun toimintaperiaate... 1 2 Salauspalvelun käyttö... 2 2.1 Avausviestin lähettäminen... 2 2.2 Vastaanottajan

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

DIGIVIESTINNÄN TIETOSUOJASELOSTE

DIGIVIESTINNÄN TIETOSUOJASELOSTE DIGIVIESTINNÄN TIETOSUOJASELOSTE REKISTERIN PITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ City Clinics Group Oy (jäljempänä Cityklinikka ) Tj. Piotr Sikorski Aleksanterinkatu 21 A 00100 HELSINKI +358 (0)201 777 288 Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Esri Finlandin asiakastietokanta

Esri Finlandin asiakastietokanta Esri Finlandin asiakastietokanta Rekisteriseloste Henkilötietolain (523 /99) 10 :n mukainen rekisteriseloste. Rekisterinpitäjä (jäljempänä Esri Finland ) Y-tunnus 1837145-9, p. 0207 435 435 Yhteystiedot

Lisätiedot

Tämä tietosuojaseloste koskee Loikka Kontakti ry:n kaikkia palveluja, yhteystietorekisteriä, lipunmyyntiä ja verkkosivustoa.

Tämä tietosuojaseloste koskee Loikka Kontakti ry:n kaikkia palveluja, yhteystietorekisteriä, lipunmyyntiä ja verkkosivustoa. Tietosuojaseloste 22.5.2018 Rekisterinpitäjä: Loikka Kontakti ry Pernajantie 7 a 1, 00550 Helsinki Y-tunnus: 1501379-5 Yhteyshenkilö: Kimmo Alakunnas kimmo.alakunnas@loikka.fi Tämä tietosuojaseloste koskee

Lisätiedot

Aimo-ohjauspaneelin käyttöohje Sisällys

Aimo-ohjauspaneelin käyttöohje Sisällys Aimo-ohjauspaneelin käyttöohje Sisällys Tunnusten tilaaminen... 2 Sisäänkirjautuminen... 3 Käyttöliittymä... 4 Ryhmätekstiviestien lähettäminen... 5 Ryhmät... 7 Push-viestien lähettäminen... 12 Mobiilipalvelun

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa

MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa http://mtkmateriaalit.valmiskauppa.fi Ohjeiden versio 23.9.2014 MTK:n esitteiden ja materiaalien tilaus siirtyy syyskuussa 2014 verkkokauppaan. MTK:n liitot

Lisätiedot

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO Katja Reinikainen Kansalaisareena 2016 Taustaa Tiedotteen kirjoittaminen lähtee tarpeesta tiedottaa yhteisöä/organisaatiota koskevasta asiasta. Tiedotteen tarkoitus

Lisätiedot

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön Microsoft Outlook Web Access Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön 1 Käyttö työpaikalla (Hallinto-verkossa) Käynnistetään sähköposti Työpöydällä olevasta Faiposti-pikakuvakkeesta (hiirellä kaksoisklikkaamalla).

Lisätiedot

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS LOUNEA PALVELUT OY TEHDASKATU 6, 24100 SALO Sisällys Sisällys... 1 Tervetuloa OmaLounea-palveluun!... 2 OmaLounea - Käytön aloittaminen... 2 OmaLounea Kirjaudu

Lisätiedot

Tietosuojakäytäntö Affordia Oy:ssä v

Tietosuojakäytäntö Affordia Oy:ssä v 2018 Affordia Oy:ssä v. 1.0.0 TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ AFFORDIA OY:SSÄ MIKKO RAASSINA TUULIA RAASSINA AFFORDIA OY Notkolantie 24, 88210 SUHMURA Sisällys 1. Affordia Oy:ssä... 3 1.1 Rekisterinpitäjä... 3 1.2

Lisätiedot

27.11.09. Napsauta Kurssin viikkonäkymä- näkymässä oikeassa yläreunassa sijaitsevaa Muokkaustila päälle -painiketta.

27.11.09. Napsauta Kurssin viikkonäkymä- näkymässä oikeassa yläreunassa sijaitsevaa Muokkaustila päälle -painiketta. 1 (14) MOBILOGI-ET Tässä dokumentissa on ohjeita Moodlen Logi-työkalun mobiililaajennuksen (Mobilogi) käyttöön. Dokumentin pohjana on käytetty HAMK:n Teemu Tuurin kirjoittamaa ohjeistusta ja sen sisältö

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE. 1. Rekisterinpitäjä. Pro-Stories Oy

TIETOSUOJASELOSTE. 1. Rekisterinpitäjä. Pro-Stories Oy TIETOSUOJASELOSTE 1. Rekisterinpitäjä Y-tunnus 2298585-9 +358 40 4510757 Sähköposti: info@pro-stories.fi 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Taru Uhrman taru.uhrman@pro-stories.fi 3. Rekisterin

Lisätiedot

Tietosuojan perusteet

Tietosuojan perusteet Tietosuojan perusteet Hei Tietosuoja on liiketoiminnallemme elintärkeä asia. Vuonna 2018 sovellettavaksi tuleva EU:n tietosuoja-asetus korostaa sen merkitystä entisestään. Siksi sinunkin on syytä tuntea

Lisätiedot

SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ

SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ 1 (5) SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ 1. Yleistä Me Sataservice-konsernissa kunnioitamme tietosuojaasi. Tätä tietosuojakäytäntöä sovelletaan työnhakijoihin, työntekijöihin, käyttäjiin; jotka käyttävät

Lisätiedot

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden 1 Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen haku Salasanan vaihto

Lisätiedot

osoite: Teollisuuskatu 33, Helsinki Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö osoite: Teollisuuskatu 33, Helsinki

osoite: Teollisuuskatu 33, Helsinki Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö osoite: Teollisuuskatu 33, Helsinki REKISTERISELOSTE 1 REKISTERISELOSTE Henkilötietolain (523/1999) 10 :n mukainen rekisteriseloste Rekisterinpitäjä FEON Oy Y-tunnus: 2733038-4 osoite: Teollisuuskatu 33, 00510 Helsinki kotipaikka: Helsinki

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Luottamuksellinen sähköposti Trafissa

Luottamuksellinen sähköposti Trafissa OHJE 1 (8) Luottamuksellinen sähköposti Trafissa Trafi käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen ei edellytä

Lisätiedot

Netsor Webmailin käyttöohje

Netsor Webmailin käyttöohje Netsor Webmailin käyttöohje https://mail.webhotelli.net sekä https://webmail.netsor.fi Ohjeen sisältö Sähköpostin peruskäyttö Lukeminen Lähettäminen Vastaaminen ja välittäminen Liitetiedoston lisääminen

Lisätiedot

VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE

VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE Huom! Tämä käyttöohje koskee seuraavia verkkokirjoja ja digilehtiä: Joka kodin huoltovihko, Osakkaan remontit taloyhtiössä, Suomen Kiinteistölehti, Taloyhtiön vastuunjakotaulukko

Lisätiedot

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tule mukaan! Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tämän helppokäyttöisen netin kohtaamis- ja keskustelupaikan

Lisätiedot

Tietosuoja- ja rekisteriseloste

Tietosuoja- ja rekisteriseloste Tietosuoja- ja rekisteriseloste Evästeet Aparnasremontit.fi kerää joitakin käyttäjäkohtaisia tietoja käyttämällä evästeitä ( cookies ). Eväste on vierailijan selaimelle lähetettävä pieni tekstitiedosto,

Lisätiedot

Markkinointirekisteriseloste

Markkinointirekisteriseloste :n tietosuojaseloste Tämä tietosuojaseloste on samalla henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen rekisteriseloste. Laadittu 22.5.2018, viimeisin muutos 23.05.2018. Tämä tietosuojaeloste pitää sisällään

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen Verkkokaupan ohje Alkutieto Verkkokaupan tarkoitus on helpottaa Scanlase asiakkaiden tilaamisprosessia kun asiakkaat tarvitsevat tuotteita. Verkkokaupan ollessa pois toiminnasta tilaukset tulee tehdä puhelimitse

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohje 2018

Sosiaalisen median ohje 2018 Sosiaalisen median ohje 2018 Miten teet hyvän ja mielenkiintoisen somejulkaisun? Julkaisun tulee olla mielenkiintoinen ja sen tulee herättää lukijan kiinnostus Lisää julkaisuihin kuvia, videoita tai linkkejä.

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTEET. Lieksan Kehitys Oy LieKe

TIETOSUOJASELOSTEET. Lieksan Kehitys Oy LieKe TIETOSUOJASELOSTEET Lieksan Kehitys Oy LieKe TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjän tulee laatia jokaisesta eri henkilörekisteristä rekisteriseloste, joka on pidettävä

Lisätiedot

Tonttihakemuksen tekeminen

Tonttihakemuksen tekeminen Tonttihakemuksen tekeminen Tontinluovutuksen periaatteet ja hyväksyttävän hakemuksen ehdot on kuvattu Espoon kaupungin internet-sivuilla osoitteessa. Tärkeitä huomioita tonttihakuun osallistumisessa: 1)

Lisätiedot

Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö. osoite: Teollisuuskatu 33, Helsinki. p

Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö. osoite: Teollisuuskatu 33, Helsinki. p REKISTERISELOSTE 1 REKISTERISELOSTE Henkilötietolain (523/1999) 10 :n mukainen rekisteriseloste Rekisterinpitäjä FEON Oy Y-tunnus: 2733038-4 osoite: Teollisuuskatu 33, 00510 Helsinki kotipaikka: Helsinki

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Trimedia Oy

Tietosuojaseloste. Trimedia Oy Tietosuojaseloste Trimedia Oy www.trimedia.fi info@trimedia.fi +358 44 535 7215 1 Tietosuojaseloste 1. Rekisterin pitäjä Yritys valvoo antamiasi tietoja ja on vastuussa henkilötiedoista tietosuojalain

Lisätiedot

Windows Phone. Sähköpostin määritys. Tässä oppaassa kuvataan uuden sähköpostitilin käyttöönotto Windows Phone 8 -puhelimessa.

Windows Phone. Sähköpostin määritys. Tässä oppaassa kuvataan uuden sähköpostitilin käyttöönotto Windows Phone 8 -puhelimessa. Y K S I K Ä Ä N A S I A K A S E I O L E M E I L L E LI I A N P I E NI TAI M I K Ä Ä N H A A S T E LI I A N S U U R I. Windows Phone Sähköpostin määritys Määrittämällä sähköpostitilisi Windows-puhelimeesi,

Lisätiedot

Toimittajaportaalin pikaohje

Toimittajaportaalin pikaohje 1 Toimittajaportaalin pikaohje Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen

Lisätiedot

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen.

Fixcom Webmail ohje. Allekirjoitus. Voit lisätä yhden tai useamman allekirjoituksen. Webmail on monipuolinen työkalu jolla voi tehdä paljon muutakin kuin lukea sähköpostia. Tässä ohjeessa on lyhyesti esitelty joitakin sen ominaisuuksia. Peruspostilaatikossa ei ole kaikkia ominaisuuksia,

Lisätiedot

Ilmoitus saapuneesta turvasähköpostiviestistä

Ilmoitus saapuneesta turvasähköpostiviestistä Tullin turvasähköposti Asiakkaan ohje www.tulli.fi versio 2.2 8.1.2015 Korvaa version 2.1 22.5.2014 Tullin turvasähköposti Tulli lähettää sinulle sähköpostiviestin salattuna silloin, kun viesti tai sen

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon

www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon Kotisivut helposti! www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon Näin Kotisivukone toimii Kun olet kirjautunut sisään kotisivuillesi, tulet helppokäyttöiseen ylläpitotilaan ja voit heti aloittaa kotisivujen

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä?

TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJE TAKSI YRITYKSILLE. 1. Palveluun rekisteröityminen... 2. 2. Palveluun kirjautuminen... 2. 3. Etusivu... 2

SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJE TAKSI YRITYKSILLE. 1. Palveluun rekisteröityminen... 2. 2. Palveluun kirjautuminen... 2. 3. Etusivu... 2 SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJEET TAKSIAUTOILIJAT SISÄLLYS 1. Palveluun rekisteröityminen... 2 2. Palveluun kirjautuminen... 2 3. Etusivu... 2 4. Autojen lisääminen... 3 5. Kuljettajaryhmät ja niiden perustaminen...

Lisätiedot

Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa. Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa. Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Rekisterinpitäjä Nimi: HammasOskari Oy Y-tunnus: 2796478-2 Posti- ja käyntiosoite: Liesikuja 4 A, 01600 Vantaa Puhelin: 09 566 6733 Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Nimi: Ville-Pekka Paalasmaa

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Rekisteri- ja tietosuojaseloste Tämä on henkilötietolain (10 ja 24 ) ja EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste. Laadittu 14.5.2018. Viimeisin muutos 23.5.2018. 1. Rekisterinpitäjä Sareni Oy

Lisätiedot

OHJE EVENTALEN ASIAKASKUTSUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN FKS-Tapahtumat Oy, v2

OHJE EVENTALEN ASIAKASKUTSUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN FKS-Tapahtumat Oy, v2 Sisällys Mikä on Eventale?... 1 Miten käytän Eventalea? (kirjautumisohje)... 2 Käyttöohje... 2 Luo kutsu... 3 Miten toimitan kutsun yhdelle nimetylle asiakkaalle?... 3 Kutsun lähettäminen sähköpostilla...

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS Opas onnistuneeseen osallistumiseen Suunnittele! Toteuta! Seuraa! Arvioi! = Paras ikinä saatu tulos! easyfairs.com easyfairs työkalupakki Tervetuloa näytteilleasettajaksi easyfairs

Lisätiedot

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva

Lisätiedot

Näin onnistut sähköpostimarkkinoinnissa

Näin onnistut sähköpostimarkkinoinnissa Näin onnistut sähköpostimarkkinoinnissa Tarja Soininen Liiketoimintavastaava Sanoma Digital Finland 25.11.2011 tarja.soininen@sanoma.com Miksi digitaalinen suora? Taustaa Yli 700 000 kontaktin markkinointilupakanta

Lisätiedot

SOPPARI. Sopimustoimittajan käyttöohje versio IS-Hankinta Oy

SOPPARI. Sopimustoimittajan käyttöohje versio IS-Hankinta Oy SOPPARI Sopimustoimittajan käyttöohje versio 13.10.2016 IS-Hankinta Oy Sisällysluettelo YLEINEN OSIO s.3 Rekisteröityminen ja palvelun käytön aloittaminen s.5 Käyttäjähallinta s.6 Käyttäjäprofiili s.7

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Rekisteri- ja tietosuojaseloste Rekisteri- ja tietosuojaseloste TÄMÄ ON CORELLIA HELSINKI OY:N HENKILÖTIETOLAIN (10 JA 24 ) JA EU:N YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN (GDPR) MUKAINEN REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE. LAADITTU 14.5.2018. VIIMEISIN

Lisätiedot

KENTEK OY TIETOSUOJASELOSTE TIIVISTELMÄ

KENTEK OY TIETOSUOJASELOSTE TIIVISTELMÄ KENTEK OY TIETOSUOJASELOSTE TIIVISTELMÄ Vieraillessasi verkkosivuillamme, emme kerää sinusta mitään henkilökohtaista informaatiota. Tämä verkkosivu kerää ainoastaan henkilötietoja, joita itse syötät, kuten

Lisätiedot

Yhteenveto tietosuojakäytännöstämme Päivitetty

Yhteenveto tietosuojakäytännöstämme Päivitetty Yhteenveto tietosuojakäytännöstämme Päivitetty..0.. Tietoturvasta vastaava henkilö, yhteys sähköpostilla osoitteeseen pasi@pasivirtakari.com tai soittamalla + 0.. Henkilötietojen keräämisen ja käsittelyn

Lisätiedot

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti:

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti: HENKILÖKORTTIEN SUUNNITTELUSOVELLUS SOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJE Voit kokeilla korttien suunnittelemista valmiiden korttipohjien avulla ilman rekisteröitymistä. Rekisteröityminen vaaditaan vasta, kun olet valmis

Lisätiedot

Sähköposti - muistuttaa tavallista kannettavaa postia monin tavoin ekijä ja päivämäärä

Sähköposti - muistuttaa tavallista kannettavaa postia monin tavoin ekijä ja päivämäärä 1 Sähköposti - muistuttaa tavallista kannettavaa postia monin tavoin 14.2.2012ekijä ja päivämäärä Sähköpostiviestin kirjoitusohjeita 2 Kirjoita lyhyitä ja kieliasultaan moitteettomia viestejä (isot alkukirjaimet

Lisätiedot

TIETOJA ASIAKKUUKSIIN LIITTYVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ

TIETOJA ASIAKKUUKSIIN LIITTYVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ TIETOSUOJASELOSTE 1 TIETOJA ASIAKKUUKSIIN LIITTYVIEN HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSTÄ Rekisterinpitäjä Tämä seloste sisältää EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 13 ja 14 artiklan edellyttämiä tietoja henkilötiedoista,

Lisätiedot

Ostokorin hintasäännöt

Ostokorin hintasäännöt Ostokorin hintasäännöt Tilaussumman ylittyessä ilmainen toimitus Ensimmäisessä esimerkissä ei asikkaan tarvitse lisätä ostoskorissa alennuskoodia vaan se lasketaan automaattisesti, kun sääntö astuu voimaan

Lisätiedot

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä Oikeusministeriö teknisen kehittämisen koordinointi kaikki demokratiapalvelut www.demokratia.fi Opetus-

Lisätiedot

Rekisteröitymisohje. Vaihe 1. Rekisteröityminen palveluun tapahtuu seuraavasti: 22.2.2013

Rekisteröitymisohje. Vaihe 1. Rekisteröityminen palveluun tapahtuu seuraavasti: 22.2.2013 Rekisteröitymisohje Vaihe 1 Kiitos osoittamastasi luottamuksesta ja ilmoituksesta liittyä Suomen Yrittäjien hankintaasiamiespalvelun käyttäjäksi. Tämä ohje koskee rekisteröitymistä palvelun käyttäjäksi.

Lisätiedot

UKTY ry:n asiakasrekisterin tietosuojaseloste

UKTY ry:n asiakasrekisterin tietosuojaseloste UKTY ry:n asiakasrekisterin tietosuojaseloste EU:n yleinen tietosuoja-asetus (General Data Protection Regulation, GDPR). Päivitetty 24.5.2018. Rekisterinpitäjällä on tietosuoja-asetuksen mukaan velvollisuus

Lisätiedot

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa 7.5 2014 Anu Korkiakangas Myynninmaailma Oy www.myynninmaailma.fi Miksi sähköinen markkinointi? Tukemaan myyntiä Tavoitat oikeat kohderyhmät

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Poutapilvi web design Oy:n henkilötietojen käsittelystä

Tietosuojaseloste Poutapilvi web design Oy:n henkilötietojen käsittelystä Viite: EU 2016/679 Tietosuojaseloste Oy:n henkilötietojen käsittelystä Oy toimii yritys- ja yhteisöasiakkaiden kanssa. Poutapilvi käsittelee henkilötietoja huolellisesti ja turvallisesti. Tässä tietosuojaselosteessa

Lisätiedot

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Tietotunti 7.11. klo 12 ja 17 Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Sosiaalinen media Sosiaalinen media (lyhennetään arkikielessä some) tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä,

Lisätiedot

Oy Teknocalor Ab, Y-tunnus (jäljempänä Teknocalor )

Oy Teknocalor Ab, Y-tunnus (jäljempänä Teknocalor ) TIETOSUOJASELOSTE ASIAKASREKISTERI 1. Rekisterinpitäjä Oy Teknocalor Ab, Y-tunnus 0114852-5 (jäljempänä Teknocalor ) Sinikellonkuja 4, 01300 Vantaa Kotipaikka: Helsinki Sähköposti: info@teknocalor.fi Puhelin:

Lisätiedot

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä!

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä! Petsie kasvattaja 1 2 Sisällysluettelo Esittely...3 1. Kuinka pääset alkuun...4 1.1. Rekisteröinti...4 2. Lemmikit...4 2.1. Lemmikkien lisäys...4 2.2. Lemmikin tietojen muokkaus...4 3. Kasvattajasivu...5

Lisätiedot