VARSINAIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS OY VASSO AB. Toimintakertomus v Tilikaudelta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARSINAIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS OY VASSO AB. Toimintakertomus v Tilikaudelta"

Transkriptio

1 1 VARSINAIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS OY VASSO AB Toimintakertomus v Tilikaudelta

2 2 1. Yhtiön toiminnan tausta Yhtiön perustaminen ja osakeanti Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen, Oy Vasso Ab:n itsenäinen toiminta käynnistyi vuoden 2002 syksyllä, jolloin pidettiin yhtiön perustamiskokous. Yhtiö rekisteröitiin ja merkittiin kaupparekisteriin Yhtiön perustivat: Turun kaupunki, Kaarinan kaupunki, Liedon kunta, Naantalin kaupunki, Paimion kaupunki, Raision kaupunki, Salon kaupunki, Uudenkaupungin kaupunki, Turun yliopistosäätiö, Åbo Akademi ja Palveluverkkosäätiö. Yhtiökokous kokoontui tilikauden aikana neljä kertaa. Perustamiskokouksessa valittiin yhtiön ensimmäinen hallitus osakassopimuksen mukaisesti. Liitteessä ensimmäisen hallituksen kokoonpano. Tammikuussa yhtiökokous täydensi yhtiöjärjestystä niin että mahdollinen voitto rahastoidaan tai käytetään yhtiökokouksen päättämällä tavalla yhtiön toimintaan; selvitysmenettelyssä omaisuus jaettaisiin osakkaille omistuksen suhteessa. Kevätyhtiökokouksessa yhtiö päätti toteuttaa yhtiön osakkeiden uusmerkinnän tarjoamalla Varsinais-Suomen kunnille ja sosiaalialalla toimiville oikeushenkilöille mahdollisuuden merkitä yhtiön osakkeita. Kunkin merkitsijän tuli merkitä toukokuun loppuun mennessä vähintään viisi osaketta nimellisarvoltaan 100 euroa. Syysyhtiökokouksessa saatettiin todeta, että yhtiö onnistui osakepääoman korotuksessa hyvin: Varsinais-Suomen kunnista yhtiön osakkeita oli merkinnyt 27 uutta kuntaa ja yksi kuntayhtymä. Lisäksi viisi uutta järjestöä liittyi osakkeenomistajiksi. Kunnat seutukunnittain ovat: Turun seutu: Askainen, Lemu, Masku, Nousiainen, Rusko, Rymättylä, Vahto, Velkua. Salon seutu: Halikko, Perniö, Somero. Vakka-Suomi: Laitila, Kustavi, Mietoinen, Pyhäranta, Vehmaa. Loimaan seutu: Koski, Loimaa, Loimaan kunta, Mellilä, Pöytyä. Turunmaa: Iniö, Kemiö, Korppoo, Nauvo, Parainen, Västanfjärd. Kuntayhtymät: Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymä. Järjestöt Lisäksi seuraavat viisi järjestöä päätti merkitä yhtiön osakkeita: Kaarinan seudun vammaisten palveluyhdistys ry, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri, Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry, Suomen Uusperheellisten liitto ry ja Operaatio TOIVO ry. Uusia osakkaita uusmerkinnällä saatiin yhteensä 33, joten osakkaiden kokonaismäärä on annin jälkeen 44. Ulkopuolelle jäi 21 pientä kuntaa, joiden väkiluku on eli 11.6 % Varsinais- Suomen kuntien asukasluvusta. Osaamiskeskuksen toiminnasta pääsevät osallisiksi kuitenkin kaikki kunnat.

3 3 Vanhat osakkaat eivät tässä osakeannissa merkinneet lisää yhtiön osakkeita. Uusia osakkeita annissa merkittiin yhteensä 165, yhtiön perustajilla on osakkeita 245. Osakepääoma on korotuksen jälkeen euroa. Osakepääoman enimmäismäärä on euroa ja vähimmäispääoma euroa. Osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin Hallitus Oy Vasso Ab:n hallitus kokoontui tilikauden aikana 10 kertaa. Yhtiön osakassopimuksen mukainen ensimmäinen hallitus valittiin perustamiskokouksessa Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin osakassopimuksen mukaisesti Turun kaupungin edustaja, sosiaalikeskuksen tutkimuspäällikkö Marit Holmberg, varapuheenjohtajaksi Turun yliopistosäätiön edustaja, sosiaalityön professori Katja Forssén, yliopiston sosiaalipolitiikan laitokselta. Kertomusvuoden (tilikauden) hallituksen jäsenet ja varajäsenet ovat liitteessä. Talous Yhtiön perusrahoitus muodostuu valtionavustuksesta, joka vuonna 2003 oli euroa sekä hankerahoituksesta. Valtionavustus määräytyy väkiluvun ja pinta-alan mukaisesti. Sen on tarkoitus kattaa osaamiskeskuksen perustoiminnan kulut; käytännössä se riittää toimisto- ja hallintomenoihin ja kolmen (vajaasti) työntekijän palkkausmenoihin. Perusrahoituksen lisäksi Oy Vasso Ab:n toimintaan vuonna 2003 saatiin euroa tilinpäätöksessä toteutunutta hankerahoitusta. Hankerahoituspäätösten arvo tilinkertomusvuodelta oli noin euroa. Kirjanpidollisesti hankkeiden tilinpäätös on päätetty tehdä projektin päättymisvuotena. Hankerahoitusta saatiin täydennyskoulutuksen kehittämishankkeeseen stm:ltä, Liedon kunnalta, (jonka kanssa hankkeen toteuttamissopimus, hankeraha L-S:n lääninhallitukselta) ja Varsinais-Suomen liitolta Varsinais-Suomen sosiaalialan tietohallinnon nykytilan kartoitukseen. Kirjanpidossa hanketulo tuloutetaan talousarvioon toimeksiantajan kanssa sovitussa aikataulussa. Vuoden aikana luotiin perusta yhtiön kirjanpitotavalle. Arvonlisä- ja tuloverotusasioita selvitettiin yhdessä verottajan kanssa. Ennakkopäätös haettiin ja saatiin ei-liiketoiminnallisen, luonteeltaan yleishyödyllisen hankkeen arvonlisäverottomuudesta. Samoin alustava päätös perustoiminnan, valtionavustuksen, verottomuudesta. Oy Vasso Ab:tä perustettaessa yhtiö oli ilmoitettu arvonlisäverovelvolliseksi. Ns. ansiotulojen osalta yhtiön toiminta tulee olemaan verollista. Tulojen passivointi Päättyneellä tilikaudella yhtiö passivoi saatuja valtionavustuksia yhteensä euroa, jonka Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen käyttöön. Passivointiin päädyttiin, koska yhtiön toiminta varsinaisesti käynnistyi vasta keväällä 2003, jolloin kolmen hengen perushenkilökunta oli palkattu ja jonka vuoksi palkkausrahoja näin säästyi ja siirtyi käytettäväksi seuraavalle tilikaudelle. Koska valtionavustus on saatu nimenomaan yhtiön perustoimintaan, voidaan pitää perusteltuna siirtää osa saadusta avustuksesta seuraavan vuoden kulujen kattamiseen, varsinkin kun päättyneellä tilikaudella aloitettu toiminta ja hankkeet jatkuvat vielä seuraavalla tilikaudella muodostaen kiinteän kokonaisuuden.

4 4 Henkilökunta Vakinaiseen henkilökuntaan kuuluivat vuoden 2003 lopussa toimitusjohtaja Markus Hemmilä, kehittämispäällikkö Päivi Pihlaja ja suunnittelija Merja Anis (määräaikaisena). Lisäksi tilikauden aikana yhtiössä työskentelivät seuraavat henkilöt eripituisia aikoja: Marit Holmberg ma toimitusjohtajana , projekteissa Juha Klemelä, Pirjo Järvi ja Tarja Kallio, sopimukseen perustuen (toimeksianto) yhtiölle työtä tekivät Meeri Kojonkoski, Riitta Lehtonen, Paula Kukkonen, Satu Vuorinen, Timo Kestilä ja Suvi Pitkäranta. Toimitilat Yhtiön ensimmäiset toimitilat vuoden 2003 alussa sijaitsivat yhteiskuntatieteiden talossa Turun yliopistossa. Käytössä oli tammikuusta elokuun alkuun asti kaksi työhuonetta. Elokuun alusta lukien 2003 yhtiö vuokrasi omat tilat Kaarinan kaupungista, osoite Lautakunnankatu 6, Kaarina. Alkuvuoden aikana etsittiin pysyviä toimitiloja Turun kaupungin alueelta siinä onnistumatta. Alkuaikana hankittiin ja kilpailutettiin yhtiön tarvitsema toimistoinfra koneineen, laitteineen ja toimistokalusteineen. Yhtiö onnistui hankkimaan perustoiminnan tarvitsemat välineet ja tilat edullisesti. Käytännössä työ saatiin vakiintumaan pysyvien ja asiantuntijatiimin työskentelyn kannalta tarkoituksenmukaisten toimitilojen myötä elokuusta 2003 lukien. Osaamiskeskusneuvottelukunta Osaamiskeskustyötä valtakunnallisesti johtaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa toimiva neuvottelukunta. Neuvottelukunnassa yhtiötä edustivat tammikuulle 2003 asti sosiaalitoimenjohtaja Maija Kyttä Turusta varajäsenenään sosiaali- ja terveysjohtaja/toimitusjohtaja Markus Hemmilä Raisiosta/Oy Vasso Ab:stä ( ). Vuoden 2003 alkupuolella sosiaali- ja terveysministeriö nimesi toimitusjohtaja Markus Hemmilän neuvottelukunnan varsinaiseksi jäseneksi ja tutkimuspäällikkö Marit Holmbergin Turusta varajäseneksi Sosiaalialan osaamiskeskusten johtajat (12) ovat muodostaneet oman yhteistyöryhmän, jonka toiminta vakiintui tilikauden aikana. Osaamiskeskusjohtajat suunnittelivat mm. yhteisen kehittämisprosessin toteuttamista vahvistaakseen rooliaan ja kykyään yhteistyö- ja kehittäjärakenteena omalla alueellaan ja valtakunnallisesti. Konsultointiprosessi toteutetaan vuoden 2004 aikana. Osaamiskeskusten välillä on virinnyt yhteistyötä myös päivähoidon ja lastensuojelun kehittämisessä, siitä tarkemmin lastensuojelua ja varhaiskasvatusta kuvaavissa luvuissa. Työntekijät osallistuivat osaamiskeskusten yhteisille neuvottelupäiville elokuussa Valiokuntatyöskentely Vasson hallituksen alaisuudessa on toiminut toimitusjohtajan apuna valmisteluvaliokunta, johon ovat kuuluneet: Marit Holmberg, Jarkko Rasinkangas, Helvi Heiniö ja Antero Paananen. Valiokuntatyössä on lähinnä haettu osaamiskeskustyölle strategista, maakunnan ominaispiirteistä lähtevää toiminnan linjausta.

5 5 2. Yleistä Vakinaisten tilojen myötä käynnistyivät myös osaamiskeskuksen ensimmäiset omat hankkeet, täydennyskoulutuksen kehittäminen, sosiaalis-emotionaalisesti tukea tarvitsevien lasten päivähoidon kehittäminen ja tietohallinnon nykytilan selvitys. Jo syksyllä 2002 osaamiskeskuksen verkostotyönä oli laadittu kolme hankeanomusta, yksi sosiaalityön asiakasprosessien kehittämisestä toinen tietohallinnon kehittämisestä ja kolmas kehittämistyön yleisestä mallista sosiaalialalla. Hankeanomukset eivät saaneet vielä rahoitusta. Vuoden 2002 toiminnasta on laadittu yksityiskohtaisempi oma toimintakertomuksensa. Vasson painopisteeksi valittiin aloitusvaiheessa 2003 varhaiskasvatus, lastensuojelu ja vammaispalvelut. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointikysymykset on otettu erityiseksi haasteeksi käytännön toiminnassa. Avajaiset Vasson avajaisseminaari toteutettiin syyskuuta. Seminaarista tiedottaminen, sen organisointi ja toteuttaminen sujuivat hyvin ja palaute seminaarista oli kokonaisuutena hyvä. Seminaarin teemaksi valittiin hallituksen linjausten mukaisesti lasten ja nuorten hyvinvointi. Vasson työntekijät osallistuivat workshoppien vetämiseen ja toimivat myös kouluttajina. Avajaisiin osallistui noin 200 henkilöä. Ohjelmassa oli seuraavia esitelmiä: - Sosiaalialan kehittäminen ja osaamiskeskusten rooli, Sosiaalineuvos Martti Lähteinen, STM - Sosiaalityön mahdollisuudet lapsiperheiden tukijana, Sosiaalityön professori Katja Forssén, Turun yliopisto - Supporting Parent Groups in the Family Centre in Leksand, Avdelningschef Thomas Johansson - Verkostomainen osaaminen ja sen kehittäminen, Sosiaalitoimenjohtaja Maija Kyttä, Turun kaupunki - Työryhmätyöskentelyä päivähoitoa, lastensuojelua ja vammaispalveluja koskevissa työryhmissä. - Lifespace Intervention in Youth Care Work, PhD Guy Graham, Irlanti. Arviointi Lokakuun alussa toteutettiin Vasson toiminnan arviointi. Arviointi toteutettiin ns. hyvän tulevaisuuden muistelumenetelmällä. Tavoitteena oli määritellä polkua yhteisesti asetettujen tavoitteiden suuntaan sekä sitouttaa keskeiset toimijat vuoropuhelun myötä myös toimimaan tavoitteiden mukaisesti. Arviointipäivä toteutettiin yhteistyössä Stakesin kanssa. Arvioinnin tuotos toimii pohjana toiminnan suunnittelussa ja yhtiön strategian rakentamisessa.

6 3. Verkostorakenteen vakiinnuttaminen ja yhteistyön kehittäminen Toimitusjohtaja kiersi seutukuntien kuntajohtajien kokouksissa keväällä 2003 kertomassa yleistä osaamiskeskuksen toiminnasta, Oy Vasso Ab:stä yhtiönä ja yhtiökokouksen päätöksestä toteuttaa osakeanti. Keväällä ja kesällä Vasson työntekijät kävivät seutukuntien sosiaalijohdon kokouksissa kertomassa Sosiaali- ja terveysministeriön johtaman Verkostoivat erityispalvelut hankkeen ( ) viimeisestä vaiheesta: seudullisten suunnitelmien laatimisesta sosiaalihuollon erityispalvelujen, kuten lastensuojelun, päihdehuollon, vammaispalvelujen ja erityispäivähoidon järjestämiseksi. Seutukierrosten tuloksena päädyttiin laatimaan suunnitelmat lastensuojelun, erityispäivähoidon ja vammaispalvelujen kehittämisestä maakunnallisesti. Selvitystyöstä laadittiin raportti: Sosiaalihuollon verkostoituvat erityispalvelut. Selvityksistä suunnitelmiin Varsinais-Suomessa. Raportti julkaistaan Länsi-Suomen lääninhallituksen julkaisusarjassa Lisäksi selvitys löytyy Vasson kotisivuilta Raportti kirjoitettiin yhdessä Turunmaalla toimivan ruotsinkielisen sosiaalialan osaamiskeskuksen (FS Kompetenscentret inom det sociala området) kanssa. Kertomusvuoden aikana yhteistyö kehittyi Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen ja kasvatustieteen laitoksen kanssa sekä Turun ammattikorkeakoulun kanssa, yhteistyötä on selostettu tarkemmin sosiaalityötä ja varhaiskasvatusta kuvaavissa luvuissa. Tietohallinnon kehittämiseksi Turun kauppakorkeakoulun kanssa tehtiin toimeksiantosopimus sosiaalialan tietohallinnon nykytilan selvityksen tekemistä Varsinais-Suomen kunnissa. Kertomusvuoden aikana yhteistyötä tehtiin useiden hankkeitten kansa, kuten Syke, Harava, Hyvi (hyvinvointi-indikaattorit), Ako (Aluekeskusohjelma), Hope (Hoivapalveluyrittäjien tietoverkkohanke), Vakasso (Vakka-Suomen kuntien sosiaalityön kehittämishanke), Juuria (tarkemmin tietohallinnon kohdalla), Seutuyhteistyö kehittyi erityisesti Turun seudun aluekeskusohjelman kanssa. Toimitusjohtaja oli sairaanhoitopiirin IT neuvottelukunnan jäsen sekä lastensuojelujärjestöjen tietohallintoprojektin ohjausryhmän jäsen. Turun lastentalo hankkeelle laadittiin arviointisuunnitelma yhteistyössä sosiaalipolitiikan laitoksen kanssa. Vuoden kuluessa Länsi-Suomen lääninhallituksen ja Varsinais-Suomen liiton kanssa käydyissä neuvotteluissa päädyttiin tekemään päätökset Syke hankkeen jatkotoiminnan siirtämisestä Oy Vasso Ab:n alaisuuteen vuonna Syke hankkeen eri sopijaosapuolet hyväksyivät alustavasti aiesuunnitelman. Maakuntaliiton kanssa jatkettiin ponnisteluja resurssien saamiseksi Vasson toiminnan vahvistamiseen. Toimitusjohtaja osallistui uuden maakuntaohjelman hyvinvointitavoitteita suunnittelevan ryhmän työhön Lastensuojelu ja sosiaalityö Lastensuojelun kehittämistoiminnalle Vassossa vuonna 2003 on ollut kuvaavaa toiminnan aloittamiseen liittyvät tehtävät ja verkostojen rakentaminen. Merja Anis aloitti lastensuojelun suunnittelijana toukokuun alussa. Kehittämistyö painottui pääasiassa Verkostoituvat erityispalvelut

7 7 hankkeen selvitystyöhön kesällä ja syksyllä sekä Vep -selvitysten pohjalta suunnitellun lastensuojelun maakunnallisen hankkeen valmisteluun ja Vep raportin kirjoittamiseen loppuvuodesta. Verkostoituvat erityispalvelut hanke Varsinais-Suomen lastensuojelun, päihdehuollon ja maahanmuuttajien erityispalvelujen kehittämistarpeita kartoitettiin Vasson tiimin seutukuntakierroksilla sosiaalijohtajien kokouksissa sekä erillisillä sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalijohdon haastatteluilla. Haastatteluja toteutettiin yhdeksässä eri kunnassa lastensuojelussa ja/tai maahanmuuttajatyössä toimiville sosiaalityöntekijöille tai johtaville sosiaalityöntekijöille/sosiaalijohtajille. Kehittämissuunnitelmista keskusteltiin myös Vassossa järjestetyissä kahdessa verkostokokouksessa syksyn aikana. Vep työskentelyn ja selvitysten pohjalta kirjoitettiin Verkostoituvat erityispalvelut loppuraportti yhdessä Turunmaalla toimivan ruotsinkielisen sosiaalialan osaamiskeskuksen (FS Kompetenscentret inom det sociala området) kanssa. Raportin julkaisee Länsi-Suomen lääninhallitus. Sosiaalityön osalta Vasson osuus raportin sisällöstä painottuu lastensuojelun kehittämistarpeisiin ja suunnitelmiin Vasson toiminnan painopistealueen mukaisesti, mutta sisältää tietoa myös maahanmuuttajien erityispalvelujen sekä päihdehuollon palvelujen kehittämistarpeista. Lastensuojelun maakunnallisen kehittämishankkeen valmistelu Vep hankkeen aikana esiin tulleiden lastensuojelun kehittämistarpeiden pohjalta suunniteltiin maakunnallinen Yhteinen lastensuojelu hanke, johon sitoutui 28 Varsinais-Suomen kuntaa: Alastaro, Halikko, Kisko, Kuusjoki, Lieto, Lemu, Loimaa, Marttila, Masku, Mellilä, Merimasku, Muurla, Mynämäki, Naantali, Paimio, Parainen, Perniö, Piikkiö, Pyhäranta, Raisio, Rusko, Rymättylä, Salo, Sauvo, Somero, Suomusjärvi, Vahto ja Vehmaa sekä Varsinais-Suomen lastensuojelun kuntayhtymä. Hakijakuntana on Salo. Muita yhteistyökumppaneita ovat mm. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön Kuntoutus- ja Kehittämiskeskus Huvitus sekä Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitos. Hankkeen päätavoitteeksi asetettiin lastensuojelun perus- ja erityispalvelujen saatavuuden ja osaamisen turvaaminen maakunnallista, seudullista ja moniammatillista yhteistyötä lisäämällä ja kehittämällä. Hankkeessa pyritään luomaan seudullisesti toimivia, hallinnollisesti kevyitä lastensuojelun palvelurakenteita ja ketjuja, jotka hyödyttävät kuntia yhteisesti. Sisällöllisenä päätavoitteena on lasten hyvinvointia korostavan näkökulman vahvistaminen palveluissa. Tavoitteet kiteytettiin viiteen pääkohtaan: 1) Lastensuojelupalveluiden seudullisia ja maakunnallisia yhteistyökäytäntöjä ja rakenteita selkeytetään ja aktivoidaan sekä uusia yhteistyömuotoja organisoidaan ja käynnistetään kuntien kesken. 2) Moniammatillista yhteistyötä kehitetään ja vahvistetaan varhaisen vastuunoton ja tarkoituksenmukaisten palvelujen turvaamiseksi lasten ja nuorten asioissa. 3) Lastensuojelutyön sisältöjä ja osaamista kehitetään välittämällä tietoa työmenetelmistä ja käytännöistä sekä luomalla toimivia ammatillisia konsultaatiokäytäntöjä. 4) Sijaishuollon palveluja kartoitetaan ja Laituri hankkeessa luotuja laatukriteerejä kokeillaan sijaishuollon yksiköissä (ks. kohta Laituri hanke) 5) Tuotetaan materiaalia maakunnalliselle lastensuojelun kehittämissuunnitelmalle.

8 8 Hanke toteutetaan palkkaamalla maakunnallinen lastensuojelun seutukehittäjä. Toiminta perustuu verkostoitumiseen ja yhteistyöhön lastensuojelussa toimivien tahojen kanssa - kuntien lasten ja nuorten palveluissa toimivat tahot, kolmas sektori, yksityiset palveluntuottajat, koulutus ja tutkimustahot, Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus sekä alueella käynnissä olevat lastensuojelun hankkeet, kuten Laituri-, Vakasso-, Harava- ja Varvas hankkeet sekä valtakunnalliseen yhteistyöhön sosiaalialan osaamiskeskusten ja koulutus- ja tutkimustahojen kanssa. Hankkeessa mukana olevat kunnat osallistuvat toimintaan työpanoksellaan sekä tarjoamalla tiloja ja välineitä suunnittelu- ja koulutustilaisuuksien käyttöön. Lastensuojelun asiantuntijaryhmän valmistelu Maakunnallisen lastensuojelun asiantuntijaryhmän tehtävänä on toimia lastensuojeluun liittyvän tiedon välittymisen sekä palvelujen kehittämiseen liittyvän keskustelun vuorovaikutuksellisena foorumina. Asiantuntijaryhmään kutsutaan edustajat kaikista Varsinais-Suomen seutukunnista, Turun yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta, lastensuojelujärjestöistä sekä Vassosta. Vasson kuntakierrosten yhteydessä kartoitettiin Varsinais-Suomen lastensuojelun asiantuntijaryhmän kokoonpanoa alustavasti ja ryhmä kootaan vuonna Vasson avajaiset ja lastensuojeluteema Vasson syyskuussa pidettyjen avajaisten yhteydessä kokoontui työryhmä, jossa käsiteltiin maahanmuuttajalasten ja perheiden hyvinvointikysymyksiä. Ryhmään osallistui 20 henkilöä. Työryhmän alustajina olivat suunnittelija Merja Anis Vassosta, maahanmuuttajaperhetyön konsultti Ella Lazareva Yhteiset Lapsemme ry:stä ja johtava sosiaalityöntekijä Arja Iho Turun ulkomaalaistoimistosta. Esitelmissä käsiteltiin maahanmuuttajia ja sosiaalipalveluja koskevaa tutkimusta sekä maahanmuuttajalapsia ja perheitä koskevia asioita lastensuojelun sijaishuollon ja avohuollon näkökulmasta. Ryhmässä välittyi tietoa uusimmista tutkimuksista, sijaishuollon työmenetelmistä ja kokemuksista maahanmuuttajaperheiden kanssa sekä avohuollon lastensuojelutyön ajankohtaisista haasteista maahanmuuttajien kohdalla. Keskustelu oli vilkasta ja työryhmä tuotti myös suosituksia maahanmuuttajalasten ja perheiden palvelujen kehittämiseksi. Konsultaatio Lastensuojelun juridinen konsultaatio, joka aloitettiin Vasson ja Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yhteistyönä kokeilumuodossa vuonna 2002, vakiintui pysyväksi toiminnaksi elokuussa Konsultointipalvelusta vastaa Turun yliopiston siviilioikeuden assistentti Eeva Valjakka. Palvelu on toiminut puhelinpäivystyksenä tunnin ajan maanantaisin sekä sähköpostitse siten, että vastaus kysymykseen tulee kolmen päivän kuluessa. Toiminta oli kokeiluaikana käyttäjille maksutonta. Toiminnan vakiinnuttua elokuusta alkaen maksu on ollut 40 alkavalta puolelta tunnilta. Vuonna 2003 juridista konsultaatiota käyttivät eniten Kustavi, Lieto, Naantali, Raisio, Rusko, Pyhäranta ja Yläne. Kysymykset koskivat yleisimmin huostaanottoa sekä lasten huolto- ja tapaamisasioita. Sosiaalityöntekijät tarvitsevat apua esimerkiksi selvitysten laatimisessa tuomioistuimelle sekä huostaanoton kriteerejä arvioitaessa. Vuoden 2003 aikana konsultaatiopyyntöjä tuli noin 20, joista puolet syksyn aikana, kun toiminta oli jo maksullista. Konsultaatiopyyntöön vastaaminen ei tavallisesti vie puolta tuntia enempää, joten kertamaksu on yleensä 40. Konsultaatiopyynnöt ja vastaukset tapahtuivat tavallisimmin sähköpostitse.

9 9 Maahanmuuttajatyössä toimivien vertaiskonsultaatio alkoi kokeilumuotoisesti syksyllä Vasson toimintana. Maahanmuuttajatyöhön erikoistuneita työntekijöitä on sosiaalialalla jo jonkin verran ja työhön liittyvät erityiskysymykset ovat usein vaikeasti jaettavissa muiden kollegojen kanssa, jotka eivät kohtaa vastaavia kysymyksiä omassa työssään. Toisaalta maahanmuuttajat ja muut vähemmistöt ovat yksi asiakasryhmä tavanomaisten palvelujen piirissä. Erityskysymyksissä voidaan tarvita työnohjauksellista tukea. Vertaiskonsultaatiotoiminnalla pyritään vastaamaan näihin tarpeisiin. Eri kuntien tai toimipisteiden työntekijät keskustelevat ryhmässä työssään esiin tulleista kysymyksistä ja asiakastapauksista. Vertaiskonsultaatioryhmän tehtävä on ensisijassa työnohjauksellinen, mutta se voi toimia myös koulutuksellisesti sekä yleisemmin tiedon välittäjänä ja kehittämisideoiden luojana. Ryhmän käynnistäjänä ja vetäjänä toimi Vasson suunnittelija. Ryhmään osallistui alkuvaiheessa viisi henkilöä kolmesta eri toimipaikasta. Valtakunnallinen yhteistyö Valtakunnallista osaamiskeskusyhteistyötä lastensuojelun osalta aloiteltiin Vasson, Itä-Suomen osaamiskeskuksen ISO:n ja Pikassos Oy:n yhteistyötapaamisessa Vassossa marraskuussa. Tapaamisessa vertailtiin käynnistettyä toimintaa ja suunnitelmia sekä sovittiin, että ryhdytään yhdessä rakentamaan laajempaa yhteistoimintaa muiden osaamiskeskusten kanssa. Tässä tarkoituksessa sovittiin suunnittelukokouksesta, joka toteutetaan keväällä Valtakunnallista verkostoitumista tapahtui myös syksyn osaamiskeskuspäivillä Järvenpäässä, jossa kokoontui mm. lastensuojelutyöryhmä. Osaamiskeskusten lastensuojelusta vastaavat työntekijät vaihtoivat siellä kokemuksia tähän mennessä toteutetusta toiminnasta. Yhteistyöverkostoa maahanmuuttajia koskevan sosiaalityön ja perhetyön puitteissa rakennettiin Pohjanmaan sosiaalialan osaamiskeskuksen SoNetBotnian maahanmuuttajatyön suunnittelijan kanssa keväällä sekä Helsingissä toimivan Väestöliiton Kotipuu hankkeen kanssa loppuvuodesta. Kotipuu järjestää perheneuvontaa maahanmuuttajille ja koulutusta maahanmuuttajatyön alalta. Kotipuun kanssa suunniteltiin myös laajempaa verkostoitumista maahanmuuttajaperhetyön puitteissa. Valtakunnallinen sosiaalityön neuvottelukunta kokosi syksyllä artikkelikäsikirjoituksia Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015 julkaisuun. Suunnittelija Merja Anis kirjoitti tätä julkaisua varten artikkelin aiheesta Sosiaalityön mahdollisuuksia hyvinvointipoliittisena vaikuttajana. Julkaisun jatkotyöskentely tapahtuu keväällä Yhteistyö yliopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa Vasson ja Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen yhteistyömuotoja on suunniteltu kahdessa yhteispalaverissa keväällä ja syksyllä. Lisäksi syksyllä järjestettiin käytännön opetukseen liittyvän yhteistyön suunnittelemiseksi yhteispalaveri yliopiston sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan oppiaineiden, ammattikorkeakoulun ja Vasson edustajien kesken. Mahdollisina yhteistyön muotoina tulivat esiin opinnäytetöiden hyödyntäminen hankkeisiin ja yleisemminkin kehittämistyöhön liittyvässä tutkimus- ja arviointityössä, koulutusyhteistyö sekä käytännön opetuksen järjestäminen Vassossa toteutettavana harjoitteluna. Konkreettinen yhteistyö käynnistyi loppuvuodesta Yhteinen lastensuojelu hankkeen valmistelun sekä lastensuojelun ja päivähoidon koulutusfoorumihankkeen puitteissa. Sosiaalipolitiikan laitoksen Sosiaaliraportointi kurssin opiskelijat tekevät ohjattuina opiskelijatöinä selvityksiä kuntien lastensuojeluun ja päivähoitoon liittyvistä suunnitelmista ja Projektit ja asiantuntijuus kurssin opiskelijat Varsinais-Suomessa käynnissä olevista lasten ja perheiden tukemiseen kohdistuvista

10 10 projekteista. Selvitysten tulokset tulevat olemaan kehittämistyön suunnittelun ja hankkeiden työskentelyn pohjana. Sosiaalipolitiikan laitoksen henkilökunnan kanssa käytiin keskusteluja myös opinnäytetöihin liittyvästä yhteistyöstä Yhteinen lastensuojelu hankkeen arvioinnissa sekä sosiaalialan henkilöstölle tarkoitetun arviointikoulutuksen suunnittelussa. Osallisuus hankkeissa Vasso on ollut eri tavoin osallisena useissa ylikunnallisissa tai seudullisissa käynnissä olevissa kehittämishankkeissa. Vakasso Vasson pilottihankkeena Vakasso hanke (Sosiaalitoimen osaamisen kehittäminen Vakka-Suomessa) aloitti Vasson pilottihankkeena vuonna Tavoitteena on ollut parantaa syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alaisina olevien lapsiperheiden asemaa seutukunnassa kehittämällä kuntien yhteistyötä ja lisäämällä tietoisuutta hyvistä toimintakäytännöistä. Kohderyhmänä on sosiaalitoimien ja niihin läheisesti verkostoituvien terveydenhuollon ja koulutoimen henkilökunta. Hankkeessa pyritään aikaansaamaan yhteistyötä erilaisten palvelujen tuottamisessa ja organisoimisessa mm. erilaisia tukirahoituksia hakemalla. Vakasso järjesti vuonna 2003 seuraavia koulutuksia: Koulutus mielenterveyspotilaan kohtaamisesta perhetyöntekijöille ja lapsiperhetyötä tekeville kodinhoitajille. Kouluttajana toimi Veli Kaukkila Suomen Mielenterveysseurasta ja osallistujia oli 9. Varhaisen vastuunoton seminaari yhdessä MLL:n Varvas projektin kanssa Kouluttajana oli lehtori Riitta Lehtonen Turun yliopistosta ja osallistujia oli 53. Vanhemmuuden roolikarttakoulutus Kouluttajana oli perheterapeutti Pertti Ylitalo Varsinais-Suomen lastensuojelun kuntayhtymästä ja osallistujia oli 35. Koulutus uudesta hallintolaista ja sen soveltamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa Kouluttajana oli varatuomari Jarkko Helminen ja osallistujia oli 43. Vakasso on yhdessä seudun kuntien kanssa suunnitellut ja käynnistänyt uusia hankkeita ja toimintoja. Varhaisen puuttumisen ja lastensuojelun erityisosaamisen mallin luomiseksi alkoi Vakasson kanssa tiiviissä yhteistyössä toimiva uusi hanke vuonna Länsi-Suomen lääninhallitus myönsi kiertävä erityissosiaalityöntekijä -hankkeelle rahoituksen ajalle Hankkeen tavoitteena on mm. sosiaalityön ja poliisin yhteistyön lisääminen, varhainen puuttuminen ja seutukunnallisen erityisosaajan palvelun tarjoaminen. Hankkeeseen palkattiin erityissosiaalityöntekijäksi Marika Lehtinen alkaen. Erityissosiaalityöntekijä toimii työparina ja konsulttina seudun kunnissa. Vakasso suunnitteli yhdessä MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön Kuntoutus- ja Kehittämiskeskus Huvituksen kanssa lastensuojelullisen varhaiskuntoutuksen (Varvas) projektia, joka sai rahoituksen Mannerheimin Lastensuojeluliitolta ja raha-automaattiyhdistykseltä. Kuntoutusryhmien toiminta alkoi Uudessakaupungissa ja Kaarinassa vuoden lopulla. Vakka-Suomen seutukunnassa on yhdessä Vakasson kanssa suunniteltu myös seudullista perhetukikeskus - sekä neuvolan perhetyö hanketta, joista jälkimmäinen on saanut rahoituksen.

11 11 Vakasso järjesti tukiperheiden ja tukihenkilöiden laajan hakukampanjan huhtikuussa Yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa sovittiin Eppu tukihenkilökurssin toteuttamisesta vuonna Seutukunnassa on etsitty myös sijaisperheitä ja Vakasson tehtävänä on työstää sijaisperheille koulutusta ja työnohjausta. Marraskuussa 2003 lähetettiin sijaisperheille kysely koulutustarpeista. Hanketta hallinnoi Uusikaupunki ja hankkeen projektipäällikkönä on toiminut VTM Raili Aitonurmi. Turun yliopiston sosiaalityön lehtori Riitta Lehtonen on kuulunut sekä hankkeen ohjausryhmään että projektiryhmään aluksi Vasson suunnittelijana vuonna Vuonna 2003 Riitta Lehtonen on jatkanut Vakasson ohjausryhmässä ja toiminut Vasson palkkaamana työnohjaajana hankkeessa. Laituri hankkeen aluekoordinointi Lastensuojelun Keskusliiton koordinoiman valtakunnallisen Laituri-projektin tavoitteena on luoda asiantunteva ja tunnettu, kaikkien ulottuvilla oleva arviointikriteeristö sijaishuollon laadun arviointija kehitystyökaluksi vuoden 2004 loppuun mennessä. Hanke on organisoitu alueellisten pilottiryhmien ja ohjausryhmien sekä valtakunnallisen ohjausryhmän muodossa. Varsinais-Suomen pilottiryhmässä ovat edustettuina Lausteen perhekuntoutuskeskus, Varsinais-Suomen lastensuojelun kuntayhtymä, Turun kaupungin Lakkatien lastenkoti ja Mäntymäen perhetukikeskus, Ammatillisten perhekotien liitto, SOS-lapsikylä, Länsi-Suomen lääninhallitus, Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitos ja Vasso. Pilottiryhmät tuottavat prosessikuvauksia sijoitusprosessin vaiheista ja valtakunnallinen ohjausryhmä kokoaa tuotokset yhtenäisiksi prosessikuvauksiksi ja arvioinnin kriteereiksi. Hankkeen pilottiryhmissä on mukana sosiaalialan osaamiskeskusten edustajia. Suunnittelija Merja Anis aloitti Varsinais-Suomen pilottiryhmän aluekoordinaattorina syksyllä Aluekoordinaattorit osallistuvat pilottien toimintaan sekä valtakunnallisiin koordinaattorien ja ohjausryhmän tapaamisiin ja toimivat tiedon välittäjinä eri suuntiin. Arviointikriteeristön valmistuttua osaamiskeskukset voivat olla arvioinnin käynnistäjiä kokoamalla ja koordinoimalla sijaishuollon yksiköitä arvioivia auditointiryhmiä. Kriteeristöä tullaan aluksi soveltamaan kokeiluluontoisesti joissakin sijaishuollon yksiköissä tai alueilla. Varsinais-Suomessa kokeilun käynnistämisvaiheen suunnittelu sisällytettiin Yhteinen lastensuojelu hankkeen puitteissa toteutettavaksi, sillä sijaishuollon palvelujen kartoittaminen ja arviointi tuli yleisesti esiin ajankohtaisena kehittämisalueena myös Vep selvitysten kautta. Länsi-Suomen lääninhallitus järjesti joulukuussa lastensuojelun sijaishuoltoon painottuvan koulutuspäivän, jossa useat Varsinais-Suomen Laiturin pilottiryhmän jäsenet toimivat alustajina. Vasson suunnittelija osallistui seminaariin alustamalla aiheesta Sosiaalialan osaamiskeskus lastensuojelun tukena. Varvas hankkeen tutkimusryhmään osallistuminen MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön Kuntoutus- ja kehittämiskeskus Huvituksen koordinoiman Varvas (varhainen vastuunotto) hankkeen tavoitteena on varhaisen vastuunoton vahvistaminen lasten ja perheiden palveluissa. Hanke toteutetaan vuosina Varsinais- Suomen alueella hankkeessa ovat mukana Kaarina ja Uusikaupunki ja pääkaupunkiseudulla Vantaa. Hanke toimii lasten ja vanhempien ryhmätoiminnan ja moniammatillisen yhteistoiminnan muodossa. Yhtenä keskeisenä ajatuksena on luoda yhteistyömalli, jossa yhdistetään kuntien ja muiden yhteistyötahojen omien ja Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön työntekijöiden osaaminen. Kehitettävän työmuodon tavoitteena on olla osa toimivaa ja pitkäjänteistä perheiden lähiverkostotyötä.

12 12 Vasson suunnittelija on osallistunut hankkeen tutkimusryhmään, johon kuuluu Huvituksen edustajien lisäksi edustajia myös Turun yliopiston sosiaalipolitiikan ja kasvatustieteen laitoksilta. Hankkeen prosessiarvioinnin käynnistämiseksi suoritettiin hankkeessa mukana olevien viranomaisten haastattelut syksyllä Vasson suunnittelija teki lokakuussa Kaarinassa sosiaalityöntekijän, kouluterveydenhoitajan sekä opetushenkilökunnan haastattelut (yhteensä viisi haastattelua). Loppuvuodesta hankkeeseen saatiin tutkija, joka suoritti haastattelut Uudessakaupungissa ja jatkaa tutkimusta hankkeessa. 5. Varhais- ja erityiskasvatus Varhaiskasvatuksen kehittäminen on keskittynyt alussa erityiskasvatuksen ja päivähoidon erityispalvelujen kehittämiseen. Tämä on ollut linjassa valtakunnallisen suunnittelun kanssa (mm syrjäytymisen ehkäisy). Toimintasuunnitelman mukaan vuoden 2004 painopisteeksi otetaan erityiskasvatuksen jälkeen varhaiskasvatus ja päivähoidon peruspalvelujen ja asiantuntijuuden kehittyminen ja välittyminen. Varsinais-Suomessa on ollut suhteellisen vähän seudullisia tai kuntien yhteisiä kehittämishankkeita vuoden 2003 alkaessa. Kuntayhteistyötä on ollut kahden tai kolmen kunnan välillä. Vuoden aikana on kehitetty alueellista yhteistyötä lujittamalla koulutuksen, kehittämistoiminnan ja hanketyön yhteyksiä. Päivähoidon erityispalvelujen kehittämisestä tehtiin selvitys maakunnalliseen vep raporttiin. Kuntien kanssa laadittiin kehittämissuunnitelmat, jotka pyrittiin hankkeistamaan osana vep työtä, ks. tarkemmin kohdassa Hankkeiden suunnittelu. Vep työ on raportoitu Länsi-Suomen lääninhallituksen julkaisusarjassa (2004). Yhteistyötä on tehty paikallisen lääninhallituksen yksikön kanssa (koulutus, varhaiskasvatuksen suunnitelmat), muiden osaamiskeskusten, sosiaali- terveysministeriön ja Stakesin kanssa. Alueellisessa toiminnassa on ollut mukana selkeästi myös kuntakohtaista ja yksikkökohtaista (päiväkodit) työtä. Seuraavaksi tarkastellaan toimintaa sen eri lohkoilla kuten Vasson yhteisen perustehtävän muotoutumista ja verkottumista, koulutusta, varhais- ja erityiskasvatuksen hanketoimintaa, tutkimusta ja varhaiskasvatussuunnitelman alkuvaihetta. Toimintakertomuksessa on mukana sellainen toiminta, jossa Vassolla on ollut koordinoivaa tai muutoin aktiivisen osallisuuden rooli. Tämän vuoksi erilliset hankkeet, joissa Vasson tämän alueen työntekijä on ollut mukana osallisena, eivät ole esittelyssä (mm. Harava, Syke). Avajaisseminaari Vasson avajaisseminaarissa varhaiskasvatuksen workshopin ohjelma oli seuraava: Johdanto aiheeseen: erityisen tuen tarve laadullisesti ja määrällisesti; rakenteelliset ja sisällölliset kehittämiskohteet, kehittämispäällikkö Päivi Pihlaja, Vasso Lapsen erityisen tuen tarve lähtökohtana palveluja suunniteltaessa ja järjestettäessä, teemaryhmän jäsenet ryhmissä Pedagogisten käytäntöjen kehittäminen kehittävän vertaisarvioinnin avulla Stakesin terveiset tuo projektikoordinaattori Risto Ruokolainen, Stakes.

13 13 Verkostotyö Yhteys kuntiin ja kunnan varhaiskasvatuksen työntekijöihin on ollut tiivistä ja yhteyttä on pidetty eri tavoin mm. vep-prosessissa. Kunnat ovat ottaneet yhteyttä mm. tiedottamalla koulutustarpeistaan tai erilaisin kysymyksin. Toiminta eri hankkeiden yhteydessä on ollut antoisaa ja vuorovaikutteista. Päivähoidon erityiskasvatuksen osalta verkottuminen lähti käyntiin Varsinais-Suomen kiertävien erityislastentarhanopettajien verkoston kokoamisella. Ensimmäinen tapaaminen oli Keltoverkon tarkoituksena on tukea päivähoidon erityispalvelujen kuntatason työtä kunnissa. Tapaamisia oli tämän lisäksi syksyllä kaksi, joissa suunniteltiin lisäksi alueen kehittämistä ja ideoitiin hankesuunnitelmaa. Valtakunnalliseen osaamiskeskusten neuvottelukuntaan työstettiin yhdessä Pohjois-Suomen (Poske) kanssa esitys varhaiskasvatuksen tilasta ja osaamiskeskusten roolista. Varhaiskasvatuksen osaamiskeskusverkosto Poskessa on aloittanut 2001 varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö ja Poskeen on luotu toimintamallia ja sisältöä. Posken lisäksi vain Vassossa on ollut varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö. ESO:ssa on ollut Lapsi kaupungissa projektissa suunnittelija. Pikassoksessa on toiminut asiantuntijaverkko ja oma varhaiskasvatuksen määräaikainen suunnittelija aloitti vuoden 2004 alussa. Siitä syystä, että varhaiskasvatuksen kehittäjiä on ollut vain muutama, yhteyttä on pidetty Oulun, Helsingin ja Turun välillä. Valtakunnallinen verkosto kokoontui kaksi kertaa vuoden aikana. Lisäksi osaamiskeskuspäivien yhteydessä elokuussa oli yhteinen tapaaminen. Aiheiden koordinoinnista ja tapaamisten suunnittelusta ovat vastanneet Posken ja Vasson työntekijät. Verkosto on käynyt läpi varhaiskasvatuksen tilannetta eri osaamiskeskuksissa, esittelyt käynnissä olevia hankkeita ja mm. suunnitellut yhteistä esitettä ja laajempaa asiasta tiedottamista. Koulutus ja konsultaatio Vuonna 2002 oli käynnistynyt Erityiskasvatuksen osaajaksi I koulutus ja sen suunnittelijana kurssinjohtajana toimi Vasson kehittämispäällikkö. Koulutus siirtyi työntekijän mukana osaksi Vasson toimintaa: Koulutuksen järjestäjänä oli Vasson ohella Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Keväällä 2003 alkoi erityiskasvatuksen osaajaksi II koulutus. Yhteensä koulutuksessa oli mukana 50 osallistujaa Varsinais-Suomesta. Koulutus koostui yksikkökohtaisista kehittämishankkeista ja seminaaripäivistä. Yksikkökohtaisten kehittämishankkeiden tueksi koulutuksen osallistujilla oli tutorryhmätoimintaa. Ryhmiä oli yhteensä molemmissa ohjelmissa 10. Erityiskasvatuksen osaajaksi koulutus sisälsi yhteensä 10 seminaaripäivää. Tutorryhmien ohjaajat saivat ryhmäohjausta koko prosessin ajan. Koulutuksen päätösseminaareissa osallistujat esittelivät hankkeidensa tuloksia, seminaarit olivat avoimia myös kunnan työntekijöille. Yksittäisiä koulutustilaisuuksia Valtakunnallisen varhaiskasvatuksen laadun kehittämishankkeen, Valoa/STM, päätösseminaari oli Helsingissä keväällä. Siinä Päivi Pihlajalla oli esitelmä varhaiskasvatuksen ohjausjärjestelmästä. Seminaarin esitelmien pohjalta koottiin julkaisu, johon kukin esitelmöijä työsti artikkelin. Julkaisu ilmestyy alkuvuodesta 2004 STM:n sarjassa.

14 14 Turun ensi- ja turvatalon päiväkodille järjestettiin perheen kanssa tehtävästä yhteistyöstä koulutus. Koulutuksen tarvearviointi oli maaliskuussa ja itse koulutus toteutui yhden illan tilaisuutena Vuoropäivähoidon kehittäminen on koulutuspäivän teemana, johon Turun ja Espoon kaupungit olivat tilanneet Vassolta luennon Lisäksi oli vuorohoidon koulutus Turun kaupungille. Ruotsinkielinen osaamiskeskus järjesti Nauvossa tapaamisen, jossa Päivi Pihlajalla oli luento erityiseen tukeen liittyen (7.10). Joulukuun 1. päivänä järjesti Stakes EriNetin päätösseminaarin, jossa oli luento erityiskasvatuksen kehittämisestä Suomessa. Turun ammattikorkeakoulu ja Vasso järjestivät yhteisen koulutustilaisuuden erityiskasvatukseen liittyen, johon oli pyydetty luento varhaiserityiskasvatuksesta; koulutus oli 11. marraskuuta. Maksupalvelutoiminta Varhais- ja erityiskasvatuksen alueella on ollut maksullista palvelutoimintaa. Toiminta liittyi koulutukseen ja konsultaatioon, josta laskutettiin yhteensä 8080 euroa kertomusvuonna. Osan kuluista käytettiin varhaiskasvatuksen menoihin ja suurin osa jätettiin vuodelle 2004 VASUkoulutusohjelman toteuttamista varten. Hanketoiminta Lasten sosiaalis-emotionaalisten vaikeuksien hoito ja kasvatuksen kehittäminen päivähoidossa Ensimmäiseksi kehittämisen alueeksi varhaiskasvatuksen hanketyöskentelyssä tuli lasten sosiaalisemotionaalisten vaikeuksien hoito ja kasvatuksen kehittäminen päivähoidossa. Projektin suunnittelu käynnistyi alkuvuodesta 2003, sillä syrjäytymisen ehkäisyyn liittyvät valtionavustushakemukset tuli olla lääninhallituksessa Mukaan hankkeeseen saatiin Turku, Lieto, Halikko ja Salo, joista Lieto toimi hakijakuntana. Länsi-Suomen lääninhallitus myönsi hankkeelle määräraha. Suulliset kuntasopimukset ja neuvottelut päätyivät näin myönteiseen päätökseen, jonka jälkeen alkoi huhti- ja toukokuussa tarkempi päivähoitoyksiköiden valinta. Aikataulu oli nopea, mutta kiinnostuneita päiväkoteja löytyi hyvin. Alkuneuvotteluissa oli tärkeää, että päiväkodin johtaja oli sitoutunut ja innostunut hankkeesta. Yhdessä päiväkodissa vaihtui kesken hankkeen alkuvaiheen johtaja ja tässä yksikössä työntekijät olivat alussa ne, joiden kanssa asiasta keskusteltiin. Yksiköitä saatiin kustakin kunnasta kaksi, ja jokainen päiväkoti valitsi hankkeeseen osallistuvan lapsiryhmän. Jokaisesta päiväkodista tuli mukaan 1-2 lapsiryhmää, jotka edustavat mahdollisimman laajasti eri-ikäisiä lapsia ja erilaista palvelua. Mukana on 1-3 -vuotiaiden ryhmä, 3-6 -vuotiaiden ryhmiä, esikouluryhmiä ja kaksi vuorohoitoryhmää. Kesään mennessä päiväkoteja oli informoitu hankkeesta ja yksiköt valittu. Lisäksi hankkeeseen saatiin mukaan kaksi Turun yliopistossa graduaan tekevää kasvatustieteen opiskelijaa, joiden kanssa jo keväällä suunniteltiin tutkimusasetelmaa ja sen sisältöä. Hankkeen lähtökohtana on ennaltaehkäistä lasten syrjäytymistä ja puuttua varhain sosemvaikeuksiin. Hankkeessa on tarkoitus kehittää päivähoidon työntekijöiden erityispedagogisia valmiuksia hoitaa ja kasvattaa lapsia, joilla on sosiaalis- emotionaalisia vaikeuksia. Tavoitteena on myös kehittää päiväkodin kasvuympäristöä lapsen kehitystä tukevaksi sekä kasvua ja oppimista ohjaavaksi kontekstiksi. Hankkeen koordinaattoriksi palkattiin elokuun 12. päivä Tarja Kallio. Hankkeen organisaation muodostavat koordinaattori ja ohjausryhmä. Lisäksi Vassossa on sisäisesti organisoiduttu siten, että varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö on mukana työparina hankesuunnittelussa ja sisäisessä

15 15 arvioinnissa. Projektiin ohjausryhmään saatiin kustakin hankekunnasta jäsen, jotka edustavat eri toimenkuvia ja osaamista. Vassosta mukana ovat koordinaattori ja vk-kehittämispäällikkö. Hankkeen punaisen langan muodostavat säännöllisesti koontuvat konsultaatioryhmät, jotka alkoivat kokoontua heti kun niiden tutorit/työnohjaajat oli perehdytetty. Alussa kunkin työntekijän tuli arvioida analyysilomakkeen avulla varhaiskasvatustyötä ja tämän jälkeen tuli asiasta ja omista arvioinneista keskustella omissa tiimeissä. Tiimikeskustelun jälkeen lapsiryhmien työntekijät arvioivat työnohjausryhmissä pedagogisiaan käsityksiään ja toimintatapojaan. Ryhmien vetäjät ovat saaneet omaan työhönsä työnohjausta hankekoordinaattorilta. Syksyn aikana on toteutettu kaksi koulutusiltapäivää, työnohjaajat ovat saaneet omaa työnohjausta syksyllä kolme kertaa. Hankkeen ensimmäinen koulutus oli suunnattu pelkästään projektilaisille, jossa käsiteltiin projektiin liittyvien asioiden lisäksi sosem-lapsen kohtaamista. Toisessa koulutuksessa oli teemana lapsen varhainen vuorovaikutus ja siihen oli mahdollisuus osallistua myös muita päivähoidon työntekijöitä. Uusien hankkeiden suunnittelu Vasson varhais- ja erityiskasvatuksen uudet suunnitellut hankkeet liittyvät osaltaan Vep-prosessiin. Uusia hankkeita suunniteltiin yhteistyössä kuntien edustajien kanssa. Kehittämispäällikkö kävi jokaisessa seutukunnassa ja kutsui kaikista kunnista koolle erityispäivähoidon ja päivähoidon vastuuhenkilöt. Tapaamisia oli syksyllä 2003 yhteensä 12. Salon seutu, Loimaan seutu sekä Vakka- Suomi olivat mukana kokonaisuudessaan. Turun seudulla olivat kunnat jakautuneet pienempiin ryhmiin: Peimarin alue, Kaarina-Raisio-Naantali-Lieto muodostivat oman ryhmänsä, Turun seudun pienet läntiset kunnat ja Turku. Turunmaan kunnat ovat tehneet ensisijaisesti yhteistyötä ruotsinkielisen osaamiskeskuksen kanssa. Kuntatapaamisissa käytiin yleensä läpi kuntien päivähoidontilanne ja alueet, jotka kaipaavat kehittämistä. Tämän pohjalta saatiin eri alueille joko ideoita ja kehittämistoimintaa tai selkeitä hankesuunnitelmia. Hankesuunnitelmia tehtiin kolme, suluissa hakijakunta tai ehdotettu hakijakunta: 1. Päivähoidon erityispalvelujen kehittäminen Varsinais-Suomessa (Uusikaupunki) koski Varsinais-Suomea. Hakemuksen hyväksymisestä päätöksen tekee STM 2. Varhais- ja erityiskasvatuksen ja vanhemmuuden vahvistaminen päivähoidossa (Merimasku) Turun seudun pienet läntiset kunnat. Hankehakemuksesta päättää lääninhallitus.. 3. Lapsen kasvun ja kehityksen ohjaus oppiminen ja kuntoutus (Pöytyä) Loimaan seutu. Hankehakemusta ei lähetetty, koska hakijakuntaa ei hankkeelle saatu. Hankehakemusten lisäksi Peimarin alue, Kaarina-Lieto-Naantali-Lieto ja Turku eivät halunneet lähteä hakemaan erikseen hankerahoitusta, vaan kussakin kunnassa tai ryhmässä oli omat kehittämistarpeensa, joihin yhteisissä tapaamisissa pureudutaan. Vakka-Suomen osalta oli selvää, että se tarvitsisi jonkinlaisen seutukoordinaattorin, jolle kuuluisi myös päivähoidon erityispalvelut. Tämä olikin suunnitelmissa, mutta jäi loppuvaiheessa ulkopuolelle hakemuskierroksesta, eikä sinne näin ollen tullut tässä vaiheessa hankehakemuksia tai -suunnitelmia. Osallistuminen tutkimustoimintaan Vasson osuus tutkimustoiminnassa on ollut suhteellisen pientä, eikä ole suoranaisesti kuulunut kehittämispäällikön tehtävään. Toisaalta on pyritty luomaan yhteyksiä tutkimuksen, koulutuksen ja kehittämisen välille, mutta toiminta on vasta alussa.

16 16 Erityiskasvatuksen osaamisen arviointi lastentarhanopettajien ja erityislastentarhanopettajien osalta on tutkimus, johon Lastentarhanopettajaliitto on myöntänyt apurahan Teija Hiltuselle ja Päivi Pihlajalle. Tutkimus toteutetaan vuoden 2004 aikana. Lisäksi vuoden 2003 loppuun mennessä haettiin Erityisryhmätutkimukseen sosiaali- ja terveysministeriöltä taloudellista tukea, joka saatiin osittaisena. Vasson osuus STM:n hankkeessa on vuoden 2004 osalta olla mukana mm. tiedottamisessa ja tulosten levittämisessä. Tutkimus toteutetaan yhdessä Helsingin ja Turun yliopistojen kesken Turussa ja Helsingissä. Tässä ovat näin ollen mukana kuntien työntekijät sekä yliopistot. Yhteyttä koulutukseen ja kehittämiseen on luotu sosem- hankkeen osalta, johon saatiin mukaan kaksi kasvatustieteen pro gradua tekevää, joista toinen on mukana hankkeessa ja toinen ei. Lisäksi Vasso oli mukana Turun yliopiston Lapset ja tutkimus tapaamisessa, jossa yliopiston monitieteisessä ryhmässä kävimme läpi eri tutkimuksia. Tutkimustoimintaan voidaan lukea kuuluvaksi keväällä 2003 tehty kysely Päivähoidon erityiskasvatuksesta. Kysely lähetettiin jokaiseen Varsinais-Suomen kuntaan ja vastauksia palautettiin 43 kunnasta. Turunmaan kunnista kyselyyn vastasi vain Parainen, näin ollen lähes kaikki suomenkieliset kunnat Varsinais-Suomesta ovat mukana selvityksessä. Selvitys on mukana Vep-raportissa. Osallistuminen kasvatustieteen päiville marraskuussa antoi tutkimustietoa erityiskasvatukseen ja varhaiskasvatukseen liittyen. Lisäksi kehittämispäälliköllä oli kaksi omaa esitelmää: Erityiskasvatuksen osaamisen arviointi (yhdessä Teija Hiltusen kanssa) sekä Varhaiserityiskasvatus Suomessa. Varhaiskasvatussuunnitelma valtakunnallinen ja alueellinen työ Valtioneuvosto on linjannut suomalaista varhaiskasvatusta ja yhtenä osana ehdotuksissa oli laatia valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma, jonka laadinnasta vastasi Stakes. Suunnitelman ensimmäinen versio valmistui syksyllä Suunnitelman perusteet ovat kunnille ja varhaiskasvatuksen toteuttajille informaatio-ohjausta ja antavat välineitä kunnalliseen, kuntien väliseen tai päivähoitoyksikkökohtaiseen prosessiin. Asiakirja ei ole näin ollen esiopetuksen opetussuunnitelmaan rinnastettava normi, vaan tukimateriaali omien suunnitelmien työstämistä varten. Vasson kehittämispäällikkö oli Stakesissa kuultavana suunnitelman sisällöistä kesällä Vassossa alettiin suunnitella koulutusohjelmaa syksyllä 2003 kyseistä prosessia varten. Asiaa pohdittiin myös valtakunnallisella foorumilla osaamiskeskustapaamisissa ja STM:n varhaiskasvatukseen perehtyneen tarkastajan kanssa. Posken ja Vasson kehittämispäälliköt tapasivat aiheen suunnittelun parissa Oulussa syksyllä STM järjesti Stakesin kanssa syksyllä tilaisuuden, johon osaamiskeskukset ja lääninhallitusten varhaiskasvatuksen edustajat kutsuttiin pohtimaan valtakunnallista implementointia. Tilaisuudessa Pohjois-Suomen ja Varsinais-Suomen edustajat esittelivät omat suunnitelmansa. Varsinais-Suomen alueelta suunnitteluryhmään kutsuttiin Länsi-Suomen lääninhallituksesta Marita Beijar, Turun yliopistolta Jarmo Kinos sekä päiväkotien johtajat Hilkka Koret (Paimio) ja Maija- Liisa Rantanen (Kaarina). Koret ja Rantanen toimivat koulutuksen ajan kurssinjohtajina. Vasson sosem- hankkeen koordinaattori tuli myös mukaan suunnitteluun. Suunnitelman runko, sisällöt ja aikataulu saatiin tehtyä ja esite sekä ilmoittautumislomake lähetettiin kuntiin. Rahoitus järjestyy siten, että käytetään päivähoidon alueelle kertyneet ylimääräiset tuotot koulutuksen kustannuksiin. Lisärahoituksen tarve tulee selvittää vuoden 2004 aikana.

17 17 Koulutus on kaksivuotinen, ja se alkoi keväällä 2004, ja päättyy vuoden 2006 keväällä. Mukaan tuli 88 osallistujaa 32 kunnasta. 6. Vammaispalvelut Vammaispalvelujen maakunnallinen ja seudullinen kehittäminen on valittu osaamiskeskuksen yhdeksi painopistealueeksi. Vasson toimitusjohtaja on pitänyt yhteyttä Varsinais-Suomen vammaisverkostoihin. Vammaispalveluverkoston kanssa oli maaliskuussa tapaaminen, jossa kuultiin verkoston tekemistä selvityksistä ja keskusteltiin odotuksista Vasson toiminnalle. Lääninhallitus on ollut vetäjänä alueellisessa verkostossa, ja johtopäätöksemme oli, että Vasson vetämää eri ryhmää ei tarvita, vaan olemassa olevaa verkostoa tulisi täydentää Vasson työntekijällä sekä esimerkiksi yliopiston erityispedagogiikan professorilla. Lisäksi on sovittu, että verkostoon perustetaan uusi alaryhmä vastaamaan tutkimuksen ja opetuksen yhteyksistä kuntien vammaispalvelutyöhön ja järjestösektorin kanssa tapahtuvaan yhteistyöhön. Verkostoituivat erityispalvelut hanke Vep seutukierroksilla sosiaalijohto esitti kehittämistarpeita runsaasti vammaispalvelujen yhteistyön ja toimivan yhteistyön tehostamiseksi sekä seudullisesti että maakunnallisesti. Tapaamisissa todettiin, että kuntien sosiaalityöntekijöillä on seutukunnittain omia neuvottelurenkaitaan ja konsultointitapojaan. Vammaispalveluista vastaavilla Turun seudun sosiaalityöntekijöillä on ollut jo 1990 luvulta alkaen säännöllisiä kokoontumisia, joiden tavoitteena on ollut kehittää yhteisiä toimintakäytäntöjä ja palvelujen myöntämiskriteerejä. Yhteistyö palvelujen järjestämisessä on muotoutunut naapurikuntien ja seutukunnan kuntien kesken moninaiseksi. Yleensä isompi naapurikunta tai seutukunnan keskuskunta myy asiantuntijapalveluja tai asumispalveluja naapureilleen. Yksityisiä palveluja käytetään täydentämään julkisia palveluja. Selvitysraportissa on katsaus vammaispalvelujen tilasta maakunnassa. (Länsi-Suomen lääninhallituksen vep raportti 2004). Kehittämistarpeet Seutukuntakierroksen aikana sosiaalijohtajat esittivät eniten vammaispalvelulain mukaisten subjektiivisiin oikeuksiin perustuvien palvelujen kehittämistarpeita. Eniten esillä olivat kuljetuspalvelujen järjestäminen, asunnon muutostyöt sekä palveluasumisen järjestäminen. Myös tulkkipalvelujen riittämättömyys tuli usein esille. Subjektiivisiin oikeuksiin liittyvää juridista konsultaatiotarvetta on kunnilla runsaasti. Myös päivä- ja työtoiminnan riittämättömyys ja järjestämisen vaikeudet olivat esillä sosiaalijohtajien seutukuntakokouksissa. Sosiaalijohtajien lisäksi vammaispalvelujen toimivuudesta tehtiin kohdennettu kysely maakunnan isoimpien kuntien sosiaalityöntekijöille. Kysely tehtiin seutukierroksella esiin tulleitten yleisellä tasolla todettujen kehittämistarpeitten konkretisoimiseksi ja ongelmien kirjon esille saamiseksi. Sosiaalityöntekijöitten vastauksissa tulikin esille runsaasti subjektiivisiin oikeuksiin perustuvien palvelujen järjestämisongelmia. Niissä korostui mm. vaikeavammaisuuden määrittelyyn edelleen liittyvät ongelmat ja esimerkiksi lääkärinlausuntojen tulkinta ja kirjavuus haetun etuuden näkökulmasta.

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo Perhekeskusfoorumi 20.9.2017 Hankepäällikkö Pia Suvivuo Hankkeen kehittämiskokonaisuus Lapsiystävällinen maakunta - toimintakulttuurin muutos Matalan kynnyksen palvelut, peruspalvelut Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2004

TOIMINTASUUNNITELMA 2004 TOIMINTASUUNNITELMA 2004 VARSINAIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS OY VASSO AB 2 Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Toimintasuunnitelma vuodelle 2004 1. Yleistä Sosiaalialan osaamiskeskusten

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa?

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Varhiksen alueellinen kehittäjäverkosto Poske 22.4.2008 Arja Honkakoski Esityksen sisältö 1 Miten kehittämistoiminnan rakenteet ja sisältö ovat muotoutuneet 2000

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta 3.5.2011 Sosiaalialan osaamiskeskukset 10 vuotta - Kompetenscentrumverksamheten inom det sociala området 10 år Osaamiskeskusjohtajien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2005 VARSINAIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS OY VASSO AB Hyväksytty yhtiökokouksessa 1.12.2004 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Yleistä... 3 2. Vasson perustehtävä ja painopistealueet...

Lisätiedot

Sosiaalialan kehittämisyksikkö on alansa kehittämisasiantuntija alueellaan.

Sosiaalialan kehittämisyksikkö on alansa kehittämisasiantuntija alueellaan. 1 Sosiaalialan kehittämisyksikkö - kriteerien konkretisointi Sosiaalialan seudullisten kehittämisyksiköiden perustamisvaiheen kriteeristössä ei erikseen nimetä hyvän hanke- ja kehittämistyön yleisiä piirteitä,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 VARSINAIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS OY VASSO AB Hyväksytty yhtiökokouksessa 14.12.2005 SISÄLLYSLUETTELO: YLEISTÄ...3 VASSON VISIO, TOIMINTA-AJATUS JA PERUSTEHTÄVÄ...3 Kumppanuus

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Socom

Toimintasuunnitelma. Socom Toimintasuunnitelma 2011 Kaakkois-Suomen sosiaalialan 1 osaamiskeskus Oy Socom 1 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä- Karjalan maakunnissa. Socomin

Lisätiedot

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Tilastokeskuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi maaliskuun väestönmuutostiedot viivästyivät runsaalla kuukaudella. Huhtikuun tilastot valmistuvat 16.6., toukokuun 22.6.

Lisätiedot

SyTy lastensuojelun systeemisen toimintamallin käyttöönotto ja juurrutushanke Esityksen nimi / Tekijä 1

SyTy lastensuojelun systeemisen toimintamallin käyttöönotto ja juurrutushanke Esityksen nimi / Tekijä 1 SyTy lastensuojelun systeemisen toimintamallin käyttöönotto ja juurrutushanke 2018-2019 11.2.2019 11.2.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 TAVOITTEET JA KESKEISET TEHTÄVÄT 1. Luodaan mallin pysyvää toimeenpanoa

Lisätiedot

Lapsettaako? Ohjeet tulevat kuvina. Ole tarkkana. Kolme eri tehtävää.

Lapsettaako? Ohjeet tulevat kuvina. Ole tarkkana. Kolme eri tehtävää. Lapsettaako? Ohjeet tulevat kuvina. Ole tarkkana. Kolme eri tehtävää. Perheet keskiöön! Varsinais-Suomi Järjestöagentti Katja Rippstein MLL:n Varsinais-Suomen 045 132 6736 katja.rippstein@mll.fi Perheet

Lisätiedot

Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry SÄÄNNÖT

Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry SÄÄNNÖT Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 18.5.1992 I LUKU NIMI, KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE, TARKOITUS JA TEHTÄVÄT Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus

Lisätiedot

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä MUISTIO 18.1.2008 klo.9.30-11.30 Aluetiimin palaveri Sodankylässä Läsnä: Puheenjohtaja: Maarit Kairala Inga Mukku Raija Pöyliö Arja Ojuva Sinikka Savukoski Tarja Niittymäki Riitta Nordberg Pirkko Maranen

Lisätiedot

4.2.2 Palvelujen tuottaminen ja kehittäminen seudullisesti. Sosiaalihuollon palvelujen ja kehittämistyön kokoaminen seudullisesti

4.2.2 Palvelujen tuottaminen ja kehittäminen seudullisesti. Sosiaalihuollon palvelujen ja kehittämistyön kokoaminen seudullisesti SOSIAALIALAN KEHITTÄMISHANKE 4.2.2 Palvelujen tuottaminen ja kehittäminen seudullisesti Sosiaalihuollon palvelujen ja kehittämistyön kokoaminen seudullisesti Tavoitteena on hallituskauden aikana luoda

Lisätiedot

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 19.2.2009 POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Aika torstai 19.2.2009 klo 13.00 15.00 Paikka Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö, Oulun seudun ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Socom

Toimintasuunnitelma. Socom Toimintasuunnitelma 2010 Kaakkois-Suomen sosiaalialan 1 osaamiskeskus Oy Socom 1 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom toimii Kymenlaakson ja Etelä- Karjalan maakunnissa. Socomin

Lisätiedot

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvun hidastuminen jatkuu Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli syyskuussa 2013 hieman maan keskiarvoa korkeampi. Työttömyysaste oli

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Lokakuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 446 Kuolleet 1 554 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Poske/Lapin toimintayksikön ohjausryhmän kokous

Poske/Lapin toimintayksikön ohjausryhmän kokous Poske/Lapin toimintayksikön ohjausryhmän kokous 29-4-2008 KASTE - 23.4. aluejaoston kokous Toimeenpanosta: - 24.4 annetaan valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista

Lisätiedot

KASPERI II Ajankohtaisia kuulumisia KASPERI II hankejohdolta. Ohjausryhmän kokous Seija Junno & Ulriika Kannas-Honkaniemi

KASPERI II Ajankohtaisia kuulumisia KASPERI II hankejohdolta. Ohjausryhmän kokous Seija Junno & Ulriika Kannas-Honkaniemi KASPERI II 2011-2013 Ajankohtaisia kuulumisia KASPERI II hankejohdolta Ohjausryhmän kokous 4.12.2012 Seija Junno & Ulriika Kannas-Honkaniemi Projektijohtaja Juha Luomala siirtyi 12.11.2012 alkaen Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-marraskuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 570 Kuolleet 1 714 Syntyneiden

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10.

KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10. KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10.2009 Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom Hankkeen

Lisätiedot

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU NOPEUTUI KESÄN AIKANA Työttömyyden kasvu kiihtyi Varsinais-Suomessa kuluneen kesän aikana. Tämä näyttää johtuneen ainakin osin nuorten työllistymisvaikeuksista, sillä työttömien määrä

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa. Pirjo Valtonen Päivitetty

Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa. Pirjo Valtonen Päivitetty Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa Pirjo Valtonen Päivitetty 27.2.2018 Miksi henkilökohtainen budjetin pilotointi? Henkilökohtaisen budjetin pilotointihanketta haetaan Varsinais-Suomessa

Lisätiedot

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke SyTy -kokonaisuus Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke 16.4.2019 SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Koordinaattorit THL/SyTytiimi Työpajat Projektiryhmät

Lisätiedot

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Anita Dufholm Hankekoordinaattori 2013 2 1. Hankkeen tilannekatsaus KASTE II-JATKOHANKE, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä

Lisätiedot

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään

Lisätiedot

Kuuden kunnan konsultoiva erityislastentarhanopettaja -toiminta 2009

Kuuden kunnan konsultoiva erityislastentarhanopettaja -toiminta 2009 Kuuden kunnan konsultoiva erityislastentarhanopettaja -toiminta 2009 Taustaa Varhaisen ja erityisen tuen tunnistamisessa, lapsen yksilöllisen suunnitelman laatimisessa ja erityispäivähoidon palveluiden

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen

Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen 15.3.2010 Aija Rinkinen opetusneuvos Opetushallitus Valtioavustuksen jakautuminen ja toimijat, tehostettu ja erityinen tuki I Aalto ( 2008 2009) - Kuntia mukana

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-syyskuussa 1 830 hengellä Elävänä syntyneet 1 302 Kuolleet 1 406 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU KIIHTYI TOUKOKUUSSA Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu nousi toukokuussa selvästi viime kuukausia korkeammalle tasolle. Työttömyyden kasvun pieneneminen onkin ollut varsin hidasta.

Lisätiedot

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Taustaa Suomen kuntaliiton lapsipoliittinen ohjelma Eläköön lapset lapsipolitiikan suunta (2000) suosituksena jokaiselle kunnalle

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Kehittämisen välttämätön, ei vielä riittävä ehto Jokainen

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 9/2014 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 9/2014 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 9/2014 1 Vakka-Suomen sosiaalijohto 31.10.2014 Aika 31.10.2014 klo 09:00-12:40 Paikka Laitilan kaupungintalo, kokoushuone 224 Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 77

Lisätiedot

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, www.vasso.fi Tapio Häyhtiö 15.1.2015 Vasso kehittäjäorganisaationa 11 lakisääteistä alueellista

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON JA LASTENSUOJELUN TILA VARSINAIS-SUOMEN KUNNISSA

PÄIVÄHOIDON JA LASTENSUOJELUN TILA VARSINAIS-SUOMEN KUNNISSA Oy VASSO Ab VARSINAIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS JULKAISUJA 1/2004 PÄIVÄHOIDON JA LASTENSUOJELUN TILA VARSINAIS-SUOMEN KUNNISSA Katsaus palvelu- ja täydennyskoulutussuunnitelmiin keväällä 2004 JARKKO

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2 1 YLEISTÄ Socom on yksi Suomen yhdeksästä sosiaalialan osaamiskeskuksesta. Toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-helmikuussa 67 hengellä Elävänä syntyneet 250 Kuolleet 292 Syntyneiden

Lisätiedot

Salon hyvät käytännöt ja pulmakohdat

Salon hyvät käytännöt ja pulmakohdat Salon hyvät käytännöt ja pulmakohdat - Missä suunnitelman laatimisen suhteen mennään? Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - taustaa Suomen suurin kuntaliitos toteutui 1.1.2009, kun kymmenen kuntaa Halikko,

Lisätiedot

6. Päihteet. 6.1Johdanto

6. Päihteet. 6.1Johdanto 6. Päihteet 6.1Johdanto Päihdehuollon avopalveluissa. Indikaattori ilmaisee kuntien kustantamia päihdehuollon avopalveluita vuoden aikana A-klinikoilla tai nuorisoasemilla käyttävien asiakkaiden määrää

Lisätiedot

Lastensuojelun sijaishuoltopankin (Sihu-pankki vuonna 2009) palvelutuotteet

Lastensuojelun sijaishuoltopankin (Sihu-pankki vuonna 2009) palvelutuotteet 1 Lastensuojelun sijaishuoltopankin (Sihu-pankki vuonna 2009) palvelutuotteet Sijaisperhepankki Sijaisperheiden Rekrytointi Valmennus Jatkokoulutus Tukipalveluiden järjestäminen Tuki- ja kriisiperheiden

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus kesäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2017 Turun ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Vuoden 2018 väestönkasvu oli Turussa 1 662 Väestö 31.12. Väkiluvun Muutos, % 0-14-vuot. 15-64-vuot. 65+ vuot.

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

It-Peda - verkosto TieVie - Turku. Lauri.Saarinen

It-Peda - verkosto TieVie - Turku. Lauri.Saarinen It-Peda - verkosto 6.9.2002 TieVie - Turku Lauri.Saarinen Lauri.Saarinen@hkkk.fi Mikä IT-Peda? IT-Peda -verkosto on Suomen yliopistojen opetusteknologiayksikköjen (tai vastaavien) verkosto, joka on aloittanut

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 31.01.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen Valtionosuusjärjestelmän tarkoituksena on taata kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen järjestäminen ja niiden

Lisätiedot

Ajankohtaista sote-uudistuksesta

Ajankohtaista sote-uudistuksesta Ajankohtaista sote-uudistuksesta Kuntatalousristeily 21.5.2013 Erikoissuunnittelija Laura Leppänen Yleistä - Koordinaatioryhmän valmistelemat linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: valtionavustus 11.3. (15.1.m ) m 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Kokonaisuutta koordinoi,

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus

Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus Jaosjohtaja Eeva-Liisa Kronqvist, Oulun yliopisto, varhaiskasvatuksen koulutus Kehittämiskoordinaattori Anu Määttä, Kuusamon kaupunki Aloitusseminaari

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMESSA 2012

VARSINAIS-SUOMESSA 2012 VARSINAIS-SUOMESSA 2012 Varsinais-Suomen kuntayhtymien poliittiset voimasuhteet vuosina 2013-2017 Varsinais-Suomen liitto Egentliga Finlands förbund Regional Council of Southwest Finland Varsinais-Suomen

Lisätiedot

POP perusopetus paremmaksi

POP perusopetus paremmaksi POP perusopetus paremmaksi Oppilaan ohjauksen hankkeen koordinaattoritapaaminen 19.8.2009 Opetusneuvos Irmeli Halinen Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS

YHTEISTYÖSOPIMUS VASSO YHTEISTYÖSOPIMUS 16.9.2015 Tässä yhteistyösopimuksessa sovitaan Kansa-koulu, Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano -hankkeen toteuttamisesta 1. SOPIJAOSAPUOLET Sopijaosapuoli y-tunnus

Lisätiedot

TKI-valmistelun organisointi esivalmisteluryhmän pj Pirjo Marjamäki

TKI-valmistelun organisointi esivalmisteluryhmän pj Pirjo Marjamäki TKI-valmistelun organisointi 2017-19 14.9.2017 esivalmisteluryhmän pj Pirjo Marjamäki TKIO-työryhmä 2017-19 Työryhmä koostuisi alla oleviin kuuteen tehtävää nimetyistä vastuullisista henkilöistä tai työpareista:

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2017, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.06.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 VARSINAIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS OY VASSO AB Hyväksytty yhtiökokouksessa 12.12.2006 SISÄLLYSLUETTELO: SISÄLLYSLUETTELO:... 2 VASSON VISIO, TOIMINTA-AJATUS JA PERUSTEHTÄVÄ...

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Helsinki 22.01.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Helsinki 22.01.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Helsinki 22.01.2016 Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä Kansa-koulu-hankkeen tarkoitus Tukea kansallisten luokitusten

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/ Kustavin palvelukeskus, Jaalakuja 5, Kustavi

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/ Kustavin palvelukeskus, Jaalakuja 5, Kustavi UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2011 1 Sosiaalijaosto 21.01.2011 Aika 21.01.2011 klo 10:00-11:30 Paikka Kustavin palvelukeskus, Jaalakuja 5, Kustavi Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI

VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI AURA Paattinen 21330 0 0 1 0 0 0 1 Tortinmäki 21340 1 2 29 8 0 0 40 Lieto As 21360 0 4 32 4 0 0 40 Aura Kk 21370 1 14 178 12 0 0 205 Aura 21380 2 25

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2014, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 21.1.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖISYYS YHTEISEN SOTE- KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTANA

ASIAKASLÄHTÖISYYS YHTEISEN SOTE- KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTANA ASIAKASLÄHTÖISYYS YHTEISEN SOTE- KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTANA Tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen Etelä-Suomen kehittäjäverkostojen yhteistyölle uutta suuntaa Helsinki 9.2.2015 Tapani

Lisätiedot

Oulun Eteläisen aluekeskusohjelman organisointi

Oulun Eteläisen aluekeskusohjelman organisointi Koordinointi: aluekeskusohjelman yhteyspäällikkö ja tiedottaja Vastuuorganisaatio: Ylivieskan seutukunta toimijoiden kokoaminen, hankkeiden suunnittelu, kehittämistyön koordinointi, tiedonvaihto Oulun

Lisätiedot

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke. Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke. Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala VISIO Lapissa valitsee vahva tahtotila hyvän vanhuuden turvaamiseen. Toiminnassa mukana olevissa asiakaspalveluyksiköissä

Lisätiedot

Venninen, Leinonen 2013

Venninen, Leinonen 2013 Varhaiskasvatuksen seudullinen tutkimus- ja kehittämisverkosto Tampereen yliopisto/kasvatustieteiden yksikkö Tampereen kaupunkiseutu/varhaiskasvatuspalvelut Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala,

Lisätiedot

Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke

Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke VAKKA-SUOMEN PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke 1.3.2010 30.9.2012 Teija Ahokas projektivastaava 30.9.2012 1. Johdanto Vakka-Suomen seutukunnassa

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

KEHAS Seinäjoella. Seinäjoki, 22.04.2015. Jouni Nummi, kuntayhtymän johtaja

KEHAS Seinäjoella. Seinäjoki, 22.04.2015. Jouni Nummi, kuntayhtymän johtaja KEHAS Seinäjoella Seinäjoki, 22.04.2015 Jouni Nummi, kuntayhtymän johtaja 22.4.2015 Eija-Riitta Uusihauta Toimipisteet Eskoon toiminta-ajatus Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on sosiaalihuollon erityispalvelujen

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma

Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma 2012 Yhdyskuntasuunnittelun suunnittelu- ja konsulttitoimisto Maankäyttö, kaavoitus, maisemasuunnittelu, YVA Tie-, liikenne- ja aluetekniikka,

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.6.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne Tampere 26.10.2018 Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi integratiivinen palvelurakenne

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Merja Anis. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sosiaalityö

PROFESSORILUENTO. Professori Merja Anis. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sosiaalityö PROFESSORILUENTO Professori Merja Anis Sosiaalityö Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Merja Anis pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO Kehittämishankkeeseen osallistuvat Helsingin, Espoon ja Vantaan koulupsykologit ja koulukuraattorit. Koordinoiva kaupunki on Vantaa. Ohjausryhmä: Vantaa

Lisätiedot

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät FSKC:n lastensuojelun kehittämisverkosto 11.2.2015 26-02-15 Esityksen nimi / Tiina Muukkonen 1 Asialista 1. Ajankohtaista

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN Kaupunginhallitus 260 19.10.2016 Kaupunginvaltuusto 57 16.11.2016 TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN 127/14/05/01/2016 KHALL 260 Taustaa Turun seudun puhdistamo Oy:n hallitus on

Lisätiedot