Päivähoidon lapsimäärät ja vapaat päivähoitopaikat elokuussa 2008
|
|
- Ahti Hakala
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Perusturvalautakunta ESITYS UUSISTA TILOISTA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN PETUL 38 Päivähoidon lapsimäärät ja vapaat päivähoitopaikat elokuussa 2008 Perhepäivähoidossa työskentelee syksystä alkaen 17 perhepäivähoitajaa. Hoitopaikkoja on 64 kokopäiväpaikkaa ja 13 osapäiväpaikkaa. Huhtikuun 28. päivä 2008 päättyneessä perhepäivähoitajahaun yhteydessä kuntaan toimitettiin vain yksi työhakemus. Tätä yhtä uutta perhepäivähoitajaa ollaan palkkaamassa, mikäli hänelle saadaan koottua toimiva ryhmä päivähoitolasten ja henkilön omien lasten iät huomioiden. Elokuussa ja syyskuussa aloittavien uusien lasten sijoittelun jälkeen perhepäivähoitoon jää vapaaksi 8 osapäiväpaikkaa. Lasten päivähoidosta annetun asetuksen (239/1973) 8 mukaan perhepäiväkodissa voidaan samanaikaisesti hoitaa enintään neljää (4) lasta mukaan luettuina perhepäivähoitajan omat lapset, jotka eivät vielä ole perusopetuksessa. Lisäksi voidaan hoitaa yhtä perusopetuslain (628/1998) mukaista esiopetusta saavaa lasta, perusopetuksen aloittanutta lasta tai sellaista kunnan järjestämässä osapäivähoidossa olevaa lasta, joka aloittaa perusopetuksen toimintavuotta seuraavana vuonna. Viimeksi mainitut hoidontarpeen omaavat asiakkaat käyttävät osapäiväpaikkaa. Syksylle 2008 ko. osapäivähoitohakemuksia ei ole tullut niin, että saataisiin kaikki 8 vapaaksi jäävää osapäiväpaikkaa täytettyä asetuksen mukaisesti. Ryhmäperhepäivähoidossa on hoitopaikkoja Piipareissa 12, Päivänkakkarassa 8 ja Sinikellossa 12 eli yhteensä 32 hoitopaikkaa. Nämä paikat ovat uusien lasten sijoittelun myötä tulevalle alkavalle toimintavuodelle täynnä. Päiväkodeissa kaikki ryhmät ovat täynnä toimintakauden alusta alkaen. Lapsimäärät eri ryhmissä ovat seuraavat: Menninkäiset 21, Tiitiäiset 22, Maahiset Mörrit 28, Maahiset Mymmykät 8, Maahisten tilapäisessä vuorohoidossa 7 Haituloiden lasta, Haitulat Ketut 22, Haitulat Jänikset 16, Nuppuset 15, Päiväkumpu Puolukat 21, Päiväkumpu Mustikat 16, Päiväkumpu Karpalot Riihivalkaman koululla 12, Portaan esiopetus 8. Päiväkodeissa on lapsia yhteensä 189. Henkilökunta on
2 mitoitettu lapsimäärän mukaisesti. Tiloihin nähden lapsia on paljon, joten uuden päiväkodin rakentaminen olisi toivottavaa, jotta kaikkien päiväkotien ryhmäkoot saataisiin tasoitettua tiloihin nähden suotuisaksi. Esiopetuksessa on lapsia toimintakaudella yhteensä 88. Esioppilaat jakaantuvat ryhmiin seuraavasti: Menninkäiset 21, Haitulat Ketut 15, Haitulat Jänikset 16, Porras 8, Päiväkumpu Mustikat 16, Päiväkumpu Karpalot Riihivalkaman koululla 12. Vuoden alussa otetun väestöennusteen mukaan esioppilaita olisi ollut 80, kevään aikana on tullut 8 esioppilasta lisää, muun muassa muuttaneita. Häiviän päiväkoti Päiväkumpuun on ollut kuluneen toimintakauden aikana jonossa keskimäärin 9 lasta, jotka ovat olleet sijoitettuna muualle. Päiväkummun esiopetustoiminnan laajennuksen myötä Riihivalkaman koululle Päiväkumpuun on saatu päivähoitolapsia enemmän ja näin ollen päivähoitopaikka kaikille Päiväkumpuun hakeneille. Kirkonkylän päiväkotipaikat ovat aivan täynnä, ja tiloihin nähden ryhmät ovat isoja. Henkilökuntaa on lainmukaisesti riittävästi ryhmäkokoihin nähden. Lisäksi Kirkonkylässä ei ole enää yhtään vapaata esiopetuspaikkaa, mikä on huolestuttavaa, koska esioppilaat on saatava sijoitettua pikimmiten hakemuksen tultua. Haituloiden esiopetusryhmää voisi hätätapauksessa laajentaa 16:sta 20:een, mikäli saadaan Haituloiden (Norrintie 1:n "Laihon") ylä- ja alakerta lapsiryhmän käyttöön. Päivähoitopaikkaa elokuusta tai syyskuusta alkaen hakeneista hakijoista on tällä hetkellä 4 lasta ilman hoitopaikkaa. Päivähoidon lisätilan tarve Yhtenä vaihtoehtona uusien päivähoitopaikkojen saamiseksi on laittaa uudelleen auki perhepäivähoitajahaku, mutta tällä hetkellä suurella todennäköisyydellä työstä kiinnostuneita ei liiemmin ole. Yksityisen hoidon tukemiseen tarkoitettua Tammela-lisää informoidaan päivähoitopaikkaa hakeneille asiakkaille yhtenä hoitomuotovaihtoehtona. Kunnassa toimii syksystä 6 yksityistä perhepäivähoitajaa. Mikäli heille jää vapaita hoitopaikkoja, niistä voidaan tiedottaa myös kunnallista päivähoitopaikkaa hakeneille tai kunta voisi mahdollisesti ostaa hoitopaikat yksityisiltä.
3 FAI:n käytössä olevien ns. Nylkänmäen asuntoloista on yksi rivitalo (A) peruskorjattu päivähoidon käyttöön syksyllä Uusissa tiloissa toimivat Päivänkakkaran ja Sinikellon ryhmäperhepäivähoitoyksiköt. FAI:lla on edelleen käytössään kunnan oppilaitoksen hallintaan luovuttamat asuntolatalot B ja C. Oppilaitoksen taholta on aiemmin ilmoitettu, että asuntoloista kaksi (2) voidaan luovuttaa muuhun käyttöön. Näin ollen talosta B olisi mahdollisuus saada lisätilaa päivähoitopaikkojen lisäämiseksi joko käyttäen osaa tai koko taloa. Talon B remontti on tarpeen, jotta tiloista saadaan tarkoituksenmukaiset ja päivähoitotilojen ja ravitsemisliikkeiden hyväksymisvaatimusten mukaiset. Terveystarkastajan tulee hyväksyä tilat päivähoitokäyttöön. Päivähoidon toimiminen talossa B mahdollistaisi lähemmän yhteistyön alueella olevien muiden päivähoitoyksiköiden kanssa, ruokakuljetusmatka olisi lyhyt ja lapsiryhmä voisi hyödyntää jo talolle A tehtyä pihaa pienin aitamuutoksin. Kunnan rakennusmestari on esittänyt alustavan arvion ja selvityksen talon B remontointikuluista (liitteenä). Liite 8. Päivähoitopaikkaa tarvitsevista lapsista suuri osa on alle 3-vuotiaita, joten uusiin tiloihin perustettava ryhmä voisi olla ryhmäperhepäivähoitotyyppinen. Ryhmä voi olla aluksi esim. kahden (2) perhepäivähoitajan ja kahdeksan (8) lapsen ryhmä ja jatkossa kahden (2) perhepäivähoitajan, yhden (1) päivähoitajan ja 12 lapsen ryhmä. Mikäli ryhmä perustetaan päiväkotiryhmänä ja valtaosa lapsista on alle 3-vuotiaita, ryhmä voi olla 12-paikkainen. Henkilökuntaa tarvitaan yksi (1) lastentarhanopettaja ja kaksi (2) päivähoitajaa. Lisäksi ryhmän tarvitaan osapäiväinen laitoshuoltaja. Terveystarkastajat ovat käyneet tarkastuskäynnillä Haituloissa ja he toimittavat lausunnon tilojen käyttöönotosta myöhemmin. Keskustelun perusteella yläkerran tilat olisi saatavissa käyttöön nopeasti, kunhan yläkerrasta tehdään hätäpoistumistie (mahdollisesti kierreportaat) ikkunan kautta sekä ikkunat suojataan, niin etteivät lapset pääse niitä aukaisemaan. Yläkerran käyttöönotto tulisi ajoittaa alkavaan toimintakauteen. Alakerran tilat (entinen eläinlääkärin tila ja spr-tila) ovat myös muunneltavissa asiakaskäyttöön, mutta ne vaativat korjaustoimenpiteitä (mm. ilmanvaihto, sähkötyöt valaistuksen lisäämiseksi, lämmitys). Sosiaalitilat ovat riittävät. Kunnan talonrakennusmestarin mukaan tilat kannattaisi laittaa kuntoon. Lisäajatuksena on esille tullut tilojen hyödyntäminen sekä päiväkodin että
4 kehitysvammatoiminnan käyttöön. Päiväkoti Haituloiden ja Maahisten lapsimäärän kasvamisen vuoksi tilojen äänieristykset eivät ole olleet enää riittäviä. Päiväkodin käyttöön on saatavilla ääntävaimentavia sermejä, jotka terveystarkastajat totesivat käynnillään hyviksi. Suurissa lapsiryhmissä akustiikan toimivuus on olennaista. Mikäli päivähoitotarvetilanteen kehitys edelleen jatkuu Tammelassa kasvavana, tulisi tehdä ratkaisuja uuden päiväkotirakennuksen rakentamisesta Kydön alueelle. Talonrakennusmestarin mukaan Kydössä olisi vapaita tontteja, mutta ne pitäisi varata melko pian. Kytö on keskeisellä paikalla työmatkaliikenteeseen ja asutukseen nähden. Päivähoidossa on tehty paljon muutoksia lapsimäärän kasvun vuoksi, mutta enää ei ole olemassa olevien toimintojen kohdalla nähtävissä mahdollisuuksia laajennuksille. Perhepäivähoidon ohjaajan ja päiväkodin johtajan mielestä jo tehtyjen ja nyt esittelyssä olevien järjestelyjen jälkeen seuraava vaihtoehto on uusi päiväkoti. Tässä vaiheessa on tarkoituksenmukaista, että kunta ottaa kantaa uudisrakennukseen suunnitelmien eteenpäin viemiseksi. Päätösehdotus: Perusturvalautakunta päättää 1) tehdä kunnanhallitukselle esityksen päivähoitotoiminnan lisätiloista siten, että FAI:n kiinteistöistä B-asuntolarakennus kunnostetaan päivähoidon käyttöön ja tarkoitukseen varataan riittävä lisämääräraha, alustavan arvion mukaan noin , kuluvan vuoden talousarvioon, 2) ottaa käyttöön lisätilaa esiopetukselle ja päiväkodin lapsiryhmätoiminnalle Haituloista (Norrintie 1) ylä- ja alakerrasta, mikäli terveys- ja paloviranomaiset antavat hyväksynnän muutoksille, ja varata saneerausta varten riittävän lisämäärärahan kuluvan vuoden talousarvioon, 3) valtuuttaa päivähoidon vastuualueen esimiehet valmistelemaan yhdessä teknisen toimen kanssa mahdollista alustavaa tonttivarausta Kydön alueelta päiväkodille ja aloittaa asiaa koskeva suunnittelutyö. Käsittely kokouksessa: Päiväkodin johtaja Paula Laakso oli läsnä esittelemässä asiaa. Todettiin lisämäärärahatarpeista, että Norrintie 1:n ylä- ja alakerran saneerauksen kustannuksiksi talonrakennusmestari on arvioinut noin Tästä
5 suurimman osan veisi alakerran remontointi lapsiryhmien käyttöön. Lisäksi kuluvan vuoden käyttötalouden lisämäärärahatarve voidaan luotettavammin arvioida syksyllä monien siihen vaikuttavien asioiden (Päivänkakkaran toiminta, Riihivalkaman koululla aloittava esikouluryhmä, ääntä vaimentavien sermien hankinta, mahdollinen saneeratun B-talon toiminnan aloitus) vuoksi. Päätös: KHALL 188 Kunnanhallitus käsittelee asiaa ylimääräisessä kokouksessaan klo Talonrakennusmestari Mika Suontausta on arvioinut aiemman saneerauksen kustannusten (talo A) ja FAI:n asuntolarakennuksen B ominaisuuksien perusteella B:n saneerauskustannuksiksi noin Saneeraus olisi mahdollista aloittaa tämän vuoden puolella siten, että päivähoidon käyttöön rakennus olisi valmis vuoden lopulla. Päivähoidon näkökulmasta saneerauksella ja lisätiloilla on kiire, koska jo nyt muutama alle 3-vuotias lapsi odottaa päivähoitopaikkaa elokuusta alkaen. Asuntolarakennuksessa B olisi tarkoitus käynnistää ryhmäperhepäivähoitoyksikkö, johon voidaan sijoittaa 12 lasta kolme hoitajan avulla. Mikäli jatkossa katsotaan se tarpeelliseksi, voidaan tiloissa maksimissaan hoitaa 21 lasta päiväkotitoimintana, mikä puolestaan aiheuttaa muutoksia henkilöstössä. Alustavasti vuoden 2009 käyttötalouden raameissa on varauduttu kahden hoitajan palkkaamiseen saneerattuun B-rakennukseen. Laihon talon (Norrintie 1) ylä- ja alakerran saneeraus päivähoitotiloiksi maksaa talonrakennusmestarin alustavien arvioiden mukaan noin Näistä yläkerran muuttaminen lasten käyttöön tapahtuisi nopeastikin hätäpoistumistien tekemisellä sekä ikkunoiden avaamismekanismin suojaamisella. Tällä tavoin ko. rakennukseen voidaan sijoittaa pienryhmätoiminnan avulla neljä 5-6 -vuotista lasta lisää palo- ja terveysviranomaisten suostumuksella. Alakerran saneeraus vie suurimman osan kustannuksista mutta mahdollistaa koko talon hyödyntämisen päivähoidon tarpeisiin ja noin 10 -lapsisen ryhmän työskentelyn tiloissa. Taloon on jo nyt suunnitteilla sijoittaa 38 lasta hoitajineen toimintakauden alusta. Terveystarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota Päiväkummun (Häiviän päiväkodin) ilmastointiin viikolla 22 tekemällään tarkastuskäynnillä. Päiväkodin ilmastointi ei riitä sille lapsi- ja henkilöstömäärälle, joka päiväkotiin nyt on
6 sijoitettuna (37 lasta + aikuiset). Ilmastointi on mitoitettu noin puolet pienemmälle henkilömäärälle. Alustavasti Päiväkummun ilmastointiurakka on suunniteltu otettavan huomioon vuoden 2009 investointisuunnitelmassa. Päivähoidon tilakysymykset ratkeavat ensitilassa edellä esitettyjen ratkaisuiden (asuntolan B-rakennuksen ja Norrintie 1:n ala- ja yläkerran saneeraaminen sekä Päiväkummun ilmastointi) avulla. Ratkaisut ovat kuitenkin hätäapua tilanteeseen. Mikäli päivähoitotarpeessa olevien lasten määrä edelleen lisääntyy, ei nykyisissä eikä saneeratuissa tiloista enää edellä esitettyjä enempiin sijoitusmääriin kyetä. Jo nyt päiväkoteihin on pienryhmätoiminnan avulla kyetty sijoittamaan enemmän lapsia kuin tavallisesti ko. kokoisiin yksiköihin. Lapsimäärän lisääntyminen aiheuttaa painetta mm. ilmastointiratkaisuihin sekä äänieristyksiin. Tammelan päiväkodin kahteen yksikköön hankitaankin syksyn 2008 aikana terveystarkastajien hyväksymät ääntä vaimentavat sermit tilannetta osaltaan korjaamaan. Ajatus uudisrakennuksesta on realistinen seuraava askel, joka täytyy ottaa mikäli päivähoitotarve lisääntyy. Uudisrakennuksen hyvän suunnittelun ja toimintojen kehittämisen kautta olisi tarpeen myös helpottaa nykyisten yksiköiden tilanahtautta lapsiryhmiä pienentämällä. Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että tämä hyväksyy 1) perusturvalautakunnan käsittelyssä olevan esityksen FAI:n opiskelija-asuntokäytössä olleen B -asuntolarakennuksen kunnostamisesta päivähoidon käyttöön ryhmäperhepäivähoitotarkoituksiin ja tätä tarkoittavan euron lisämäärärahan vuoden 2008 talousarvioon ja 2) perusturvalautakunnan käsittelyssä olevan esityksen lisätilojen saamiseksi esiopetukselle ja päiväkodin lapsiryhmätoiminnalle ns. Laihon kiinteistön ( Norrintie 1, Haitulat) ylä- ja alakerrasta terveys- ja paloviranomaisten hyväksymin tavoin mm. hätäpoistumistiet ja ikkunoiden avaamismekanismit suojaamalla sekä ent. eläinlääkäritilan saneeraustoimin ja tätä tarkoittavan euron lisämäärärahan vuoden 2008 talousarvioon. Käsittely kokouksessa: Kunnanjohtaja selosti päivähoidon lisätilojen tarvetta ja tilojen saneerausta. Keskustelussa oli esillä mm. uuden päiväkodin suunnittelumäärärahan varaaminen ensi vuoden talousarvioon.
7 Päätös: KVALT 25 Päätös: PETUL 80 Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan perusturvalautakunnan esittämän lisämäärärahan vuo den 2008 talousarvioon ns. Laihon kiinteistön (Norrintie 1, Haitulat) ylä- ja alaker ran saneeraamiseksi päivähoidon käyttöön. Laihon kiinteistön saneeraus alakerran osalta toteu tettiin vuoden 2009 aikana. Talonrakennusmestarin selvityksen mukaan alakerran osalta remonttia ei voitu aloittaa ennaltasuunniteltujen työaikataulujen vuoksi vuoden 2008 lopulla. Saneeraus tehtiin omana työnä ja miehiä saatiin siihen irrotettua vuoden 2009 puolella. Kustannuksia sanee rauk sesta kertyi ,64 (ks. liite 7) eli hieman vuodelle 2008 va rattua lisä määrärahaa enemmän. Ylitys (4.000 ) johtuu kaukolämpöliittymästä. Alakerrassa oli suo ra sähkölämmitys ja yhtenäisyyden vuoksi alakerta lii tettiin kaukolämpöön (muut päiväkodit ovat kaukolämmös sä). Määräraha jäi käyttämättä vuonna 2008 Laihon kiinteis tön osalta. Laihon kiinteistön saneerausta ei voida pitää vuoden 2009 talousarvioon sisältyvien ohjeiden mukaisena hankkeena, vaan se on luettava talonrakennukseksi. Tällöin määrärahat ovat vuosikohtaisesti myönnettyjä eikä niiden siirtäminen vuodelta toiselle ole mahdollista. Päätösehdotus: Päätös: Perusturvalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen -kunnanvaltuustolle, että ns. Laihon kiinteistön yläja alakerran saneeraukseen myönnetään lisämäärärahaa ,64 vuodelle Valtuuston myöntämä lisämääräraha ko. tarkoitukseen ( ) jäi käyttämättä vuonna 2008, koska saneeraus toteutettiin vuoden 2009 puolella.
NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA
Reisjärvi NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA (päivitetty 24.2.2016) KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita lapsen
KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN
Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan
NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA
NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA (päivitetty 16.3.2016) KUNNALLISEN VARHAISKASVATUKSEN VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita
ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012. Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen
ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012 Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen Itäinen päiväkotiverkko Nykyinen tilanne: Nojanmaan päiväkoti: 78 hp Miekkoniemen päiväkoti: 66 hp, joista noin
PORTAAN PÄIVÄHOITOYKSIKÖN SANEERAUS JA VARHAISKASVATUKSEN TULEVAISUUDEN TILARATKAISUJEN SUUNNITTELUN ALOITTAMINEN
Perusturvalautakunta 69 03.11.2010 Kunnanhallitus 286 22.11.2010 Perusturvalautakunta 12 09.03.2011 PORTAAN PÄIVÄHOITOYKSIKÖN SANEERAUS JA VARHAISKASVATUKSEN TULEVAISUUDEN TILARATKAISUJEN SUUNNITTELUN
VARHAISKASVATUS
VARHAISKASVATUS 1.8.2016 TAMMELAN VARHAISKASVATUS 1.8.2016 VARHAISKASVATUKSEN PALVELUALUE Varhaiskasvatusjohtaja TAMMITARHAN (lto, varajoht.) 78 paikkaa 1-6v MAAHISET (lto, varajoht) 40 paikkaa 3-6v TAIKATASSU
Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.
Kaupunginhallitus 10 11.01.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitukseen koskien valtuuston päätöstä vuoden 2016 talousarvion hyväksymisestä Poikeluksen päiväkodin sulkemisen osalta / Koskela
MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40
PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015 KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani
Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 28.1.2013 klo 16.00-16.45 Paikka Kunnantalo, valtuustosali ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA
Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa
Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Perusturvalautakunta, 17.6.2008 / LIITE 91 Kunnanhallitus 4.8.2008
1 LUONNOS MARTINNIEMEN PÄIVÄKODIN LAAJENNUKSEN HANKESUUNNITELMAKSI 1. JOHDANTO 1.1. Yleistä Perusturvalautakunta, 17.6.2008 / LIITE 91 Kunnanhallitus 4.8.2008 Martinniemen päiväkodin laajennuksesta on
PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO
PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO 18.5.2012/ 10.9.2012/28.11.2012 Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen Itäinen päiväkotiverkko Nykyinen tilanne: Nojanmaan päiväkoti: 78 hp Miekkoniemen päiväkoti:
7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita
7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden
PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA
Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Kunnanhallitus 269 29.09.2014 Valtuusto 88 08.10.2014 PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA SIVIS 70 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä
PÄIVÄHOIDON TILASUUNNITELMA Khall. 31.3.2014 58 liite nro 1. 1. JOHDANTO
PÄIVÄHOIDON TILASUUNNITELMA Khall. 31.3.2014 58 liite nro 1. 1. JOHDANTO Sivistyslautakunta asetti kokouksessaan 24.9.2013 työryhmän, jonka tehtävänä oli tehdä päivähoidon tilasuunnitelma. Työryhmälle
KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 1
Sivu 1/8 Tällä liitteellä määritellään kohteen nro 1 aikataulut ja reitit ja mahdollinen ostajan Aikataulu: Kaukjärven koulu alkaa klo 8.30. Iltapäiväkuljetuksia on seuraavasti: ma klo 12.30 ja 14.30,
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall
Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan
Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.
Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa
Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.
Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007
LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.
Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto
Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen
Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27 KOKOUSAIKA 16.5.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi
Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta
2 1. KOULUPAIKAN MYÖNTÄMINEN KIRKONKYLÄN KOULUUN Siv.ltk 24 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040 1579405 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perusopetuslain 6 mukaan kunta osoittaa
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 2.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 2.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 12 VUODEN 2015 TALOUSARVIO / TALOUDEN RAPORTTI AJ. 1.1.2015-31.3.2015 / SIVISTYSTOIMEN VASTUUALUE... 23 13 PÄIVÄHOITOMAKSUJEN
1. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..37. 2. 34 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen..37. 3. 35 Työjärjestyksen hyväksyminen..
Tekninen lautakunta 17.6.2015 36 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5/2015 Kokousaika 17.6.2015 klo 15.00-16.20 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..37 2.
MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF
Säännöt MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Myyras - Viirilän Omakotiyhdistys ry/myras Viirilä Egnahemsförening rf. Yhdistyksen
Kunnanvaltuusto päätti 7.9.2015 52 perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran.
Kunnanhallitus 198 05.10.2015 Kunnanhallitus 213 26.10.2015 Kunnanhallitus 249 30.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 14.12.2015 Kehityspäällikön virka - virkavaali (ohm. 27) Khall 05.10.2015 198 Kunnanvaltuusto
TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON
TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON UUDISTAMISOHJELMA Päivitetty 13.9.2013 Hyväksytty: Kaupunginhallitus 15.10.2013 249 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 Työskentelyn vaiheet... 2 2 UUDISTAMISOHJELMAN PÄÄLINJAT...3 2.1
Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (x) (-) (-) (-) (-)
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 6/2011 44 Kokousaika Keskiviikko 11.05.2011 klo 17.00 17.45 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta
HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika
MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10
PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS SEO huoltoasema Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani
TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3
Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT
Sodankylä Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen uusi organisaatio 1.8.2017 Kylälaakson päiväkodin toiminta loppuu 31.7.2017 Vuorohoidon järjestäminen
Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.
Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Tammelan päiväkoti: Haitulat, Leinikki, Maahiset, Sinikello, Taikatassu ja luontoliikuntaryhmä Ilvekset. Tammitarhan päiväkoti: 4 ryhmää ja metsäeskari metsätontut. Portaan
Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro
Sivistyslautakunta 22 10.04.2014 Kunnanhallitus 64 14.04.2014 Sivistyslautakunta 57 04.09.2014 Aamupäivätoiminta Lappajärven kunnassa Sivltk 10.04.2014 22 Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro
Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)
Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 310 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 04.12.2009 kello 15.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA
Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio
HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Teknologiakylän auditorio Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 6 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 6 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 20.9.2012, kello 18.00 20.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilmajoen lukio Löppönen Markku, puheenjohtaja
(Valmistelija/lisätietoja: päivähoidon päällikkö Erja Sihlman puh. 040 314 5734)
Perusturvalautakunta 53 21.05.2014 Perusturvalautakunta 5 28.01.2015 Kunnanhallitus 57 02.03.2015 Kunnanhallitus 68 09.03.2015 Lasten kotihoidon tuen kuntalisä / Kuntalaisaloite 52/02.05.01/2014 Perusturvalautakunta
MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI
Perusturvalautakunta 112 03.10.2007 Perusturvalautakunta 127 21.11.2007 Kunnanhallitus 645 10.12.2007 MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI 649/21/211/2007 PERUST 112 Matti Pohjola
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401)
Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011
TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN
Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014
Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
ENONTEKIÖN KUNTA Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka PÖYTÄKIRJA Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet
Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan määräaikaisen viran muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi
Perusturvalautakunta 38 28.04.2016 Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan määräaikaisen viran muuttaminen toistaiseksi voimassaolevaksi Ptltk 38 Ptltk 25.09.2014 70 Kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan virka
ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 8.2.2016 klo 14 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko Alamattila
Loimaan linja Keskusta-alueen päivähoitoselvitys 2015
Loimaan linja Keskusta-alueen päivähoitoselvitys 2015 Koulutuslautakunta 27.4.2015 Kaupunginhallitus 11.5.2015 1. Keskusta-alueen päivähoidon nykytilanne 1 Päiväkodit ym. päivähoitopaikat keskusta-alueella
Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen
Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89
Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1
Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1 Kunnanhallitus 25.06.2013 AIKA 25.06.2013 klo 14:00-17:26 PAIKKA Kunnanvirasto johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 151 Kokouksen järjestäytyminen 3 152 Kunnanjohtajan
Liikelaitoskuntayhtymä Meri-Lapin kuntapalvelut yhtymäkokouksen kokouskutsu
LIITE 151a Kunnanhallitus 18/28.10.2008 457 Liikelaitoskuntayhtymä Meri-Lapin kuntapalvelut yhtymäkokouksen kokouskutsu AIKA 2.12.2008 klo 10.00- PAIKKA Länsi-Pohjan keskussairaala, Selkäsaarikabinetti
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall
Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten
Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)
Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-
PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto
KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen valtuustoon
Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat
Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 4/2014 Kokousaika: 18.8.2014 klo 13.00-15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015
Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 MURTOSEN VESIASEMAN VEDEN RAUDANPOISTOLAITTEISTON RAKENTAMINEN SEKÄ SANEERAUS
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN
Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI
No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23 KOKOUSAIKA 28.5.2015 klo 18-18.43 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.6.2016 VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.8.2016-31.7.2017 Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan
MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
MERIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 19.12.2018 klo 19.00 Paikka Kilpukan ruokala Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Liite
ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE
ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan - vuonna 2008 syntyneet lapset sekä - vuonna 2007 syntyneet lapset, joiden perusopetuksen alkamista on
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 (TORSTAI) Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja
Terveyskeskuksen neuvotteluhuone
MUHOKSEN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta KOKOUSKUTSU A KOKOUSAIKA Keskiviikko 14.9.2005 klo 18.15 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no 84 85 86 87 Terveyskeskuksen neuvotteluhuone Asia Sosiaali-
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Koulurakennuksen tarpeellisen remontoinnin lisäksi heillä on tarkoitus rakentaa tontille sepän paja.
Kunnanhallitus 54 24.03.2003 Kunnanhallitus 67 09.04.2003 Kunnanvaltuusto 20 16.04.2003 Kunnanhallitus 110 26.06.2003 Kunnanhallitus 33 16.03.2004 Kunnanvaltuusto 11 24.03.2004 OSTOTARJOUS LÄNSIKYLÄN VANHASTA
Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet
Kunnanhallitus 108 15.05.2017 Kunnanvaltuusto 35 29.05.2017 Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet Kunnanhallitus 15.05.2017 108 Vuosi 2013: Keskusta on jättänyt 11.11.2013
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Vesannon kunnanviraston yläsali Pöytäkirjan Sivu 57 58 59
Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00
Kokousaika 8.2.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Nuorten kesätyöpaikkatuki
Muonion kunta Esityslista/ 1/2014 1 (9) 3.4.2014. Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen
Muonion kunta Esityslista/ 1/2014 1 (9) Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka kunnantalo, alakerran kahvihuone Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Muut saapuvilla olleet Annikki Kallioniemi esittelijä pöytäkirjanpitäjä
Perusturvalautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousaika 29.02.2016 klo 16.00 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleen jäsenet Leena Palojärvi phj Outi Kurkela vpj Jaakko Alamattila
Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen
Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen
Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna
08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 2.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 2.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 17 VUODEN 2015 TALOUSARVIO / TALOUDEN RAPORTIT AJ. 1.1.2015-30.6.2015 JA 1.1.2015-30.9.2015 / SIVISTYSTOIMEN VASTUUALUE...
Lausuntopyyntö seudullisesta perhehoitomallista
Perusturvalautakunta 46 13.05.2014 Perusturvalautakunta 76 30.09.2014 Lausuntopyyntö seudullisesta perhehoitomallista 1250/00.04.01/2014 Petu 13.05.2014 46 Euran perusturvalautakunnan 11.2.2014 hyväksymän
Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että
Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN OPPISOPIMUSTOIMEN PERUSTAMINEN KESKUSKEITTIÖLLE Sosltk 01.03.2016
Kunnanhallitus päättää, että kunnan työsuojelupäällikön tehtävistä vapautetaan Mikko Hartikainen 31.5.2006 lukien.
Kunnanhallitus 257 20.10.2014 TYÖSUOJELUPÄÄLLIKÖN TEHTÄVIEN HOITO/TYÖSUOJELUPÄÄLLIKKÖ HANNU HYVÄRISEN IRTISA-NOUTUMINEN TEHVÄVIEN HOIDOSTA 30.6.2011/TYÖSUOJELUPÄÄLLIKÖN JA VARATYÖSUOJELU-PÄÄLLIKÖN TEHTÄVIEN
RAUTAVAARAN KUNTA ESITYSLISTA 8 / 2013 115 Tekninen lautakunta. kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone
ESITYSLISTA 8 / 2013 115 Tekninen lautakunta KOKOUSAIKA torstai 17.10.2013 klo 16.00 - KOKOUSPAIKKA kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET Kainulainen Pentti Heikkinen Merja Kilpeläinen
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
SIVL 13.12.2017 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 13.12.2017) varhaiskasvatuksen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 322 9.11.2010 pöydälle pantu asia LAUSUNTO VANHUSTEN HOITOPAIKKOJEN SÄILYTTÄMISTÄ JA LISÄÄMISTÄ KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-2346 Esityslistan asia
LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen
Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 23.04.2014 LASTEN KOTIHOIDON
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus
SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17.joulukuu 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 156 Luvan myöntäminen kiinteistöhoitajan toimen täyttämiseen... 260 157 Työsuojelupäällikön
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon
Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo)
Rakennus- ja ympäristölautakunta 202 04.11.2015 Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) 674/10.03.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 04.11.2015 202 Valmistelija:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön tavoitteet
KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT
KUNNANVALTUUSTO 3/2015 KOKOUSAIKA Torstai 27.8.2015 klo 18.30 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 19 20 21 22 23 24 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien
KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78
Tekninen lautakunta 78 27.11.2013 Kunnanhallitus 5 10.01.2014 Tekninen lautakunta 10 15.01.2014 Kunnanhallitus 27 27.01.2014 Tekninen lautakunta 46 21.05.2014 KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS
Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna
15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt
Kunnanhallitus 76 16.02.2015 Kunnanhallitus 86 02.03.2015 Perusturvan toimialan uudet vakassit ja vakanssijärjestelyt 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 16.02.2015 76 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään
48 LISÄMÄÄRÄRAHA / KISKOBUSSILIIKENTEEN YHTEYKSIEN PARANTAMISEN KUNTARAHAOSUUS... 98
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 SISÄLLYSLUETTELO 48 LISÄMÄÄRÄRAHA / KISKOBUSSILIIKENTEEN YHTEYKSIEN PARANTAMISEN KUNTARAHAOSUUS... 98 JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 97 KUNNANHALLITUS Kokouksen paikka
Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma
Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma 1. Toimintaympäristö Kunnan väestökehitys vuoteen 2040 asti on selvästi laskeva. Kunnan asukasmäärä 30.6.2015 oli 2 775. Asukasluku on vuoden alusta lukien
TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh )
Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011