Challenges in Finland

Transkriptio

1 JULKAISUVAPAA KLO PUBLISHABLE 12 OCTOBER AT Religions and Culture Children of Abraham Turku Kari Mäkinen Challenges in Finland Uskontodialogi ja uskontojen vuoropuhelu on 2000-luvulla lisääntynyt kaikkialla maailmassa. Sille on lukuisia eri foorumeita ja erilaisia verkostoja. Se on uskontojen piirissä kenties merkittävin globalisaation seuraus. Se näkyy myös Suomessa. Yhteydenpitoa evankelis-luterilaisen kirkon ja muslimiyhteisöjen kesken on ollut jo 1990-luvun lopulta lähtien. Vuoden 2001 jälkeen uskontojen johtajat muslimiyhteisöistä, juutalaisyhteisöstä sekä kristillisistä kirkoista ovat kokoontuneet säännöllisesti keskustelun ja yhteisen aterian merkeissä. Tasavallan presidentti Halonen on antanut tälle vahvan tukensa. Viime keväänä perustettiin Uskot-foorumi ry, jonka tehtävänä on jäsentää uskontojen välistä yhteydenpitoa. Monikulttuurisuuden, viholliskuvien ja epävarmuuden maailma Suomessa ja muualla länsimaissa uskontodialogin tarve on noussut kulttuurisen ja yhteiskunnallisen ympäristön muutoksesta. Suomalaisessa kontekstissa erityisesti kolme tekijää on olennaista. Ensimmäinen on monikulttuurisuuden ja moniuskontoisuuden lisääntyminen erityisesti maahanmuuton seurauksena. Se on muuttanut vanhastaan varsin homogeenista uskonnollista ja kulttuurista maisemaa. Vaikka suurin osa maahanmuuttajista on kristittyjä ja vaikka esimerkiksi muslimien määrä Suomessa tällä hetkellä on n. 1-2% koko väestöstä, on kyse kulttuurisen ja uskonnollisen ympäristön muutoksesta, joka tulee lähivuosina voimistumaan. Muutoksen

2 rauhanomainen ja tasapainoinen toteutuminen edellyttää uskontojen keskinäistä ja kunnioittavaa rinnakkaineloa ja sen aktiivista edistämistä. Toinen tausta on laajempi ja monimutkaisempi. Se koskee mediajulkisuuden kautta rakentuvaa kuvaa maailmasta. Siinä vaikuttavat globaalin poliittisen tilanteen luomat jännitykset ja mielikuvat. Tällä hetkellä mielikuvat tarkoituksellisesti tai tarkoittamatta sisältävät vastakkainasettelun läntisen ja islamilaisen maailman välille. Esimerkiksi terrorismipelon avulla markkinoiduissa viholliskuvissa uskonnoilla on keskeinen rooli. Ne ovat omiaan ruokkimaan pelkoa, epäluuloa ja vihaa toista uskontoa ja kulttuuria kohtaan. Kun mielikuvat koskevat uskontoa, liikutaan hyvin syvällä ja herkällä alueella. On pelottavaa ajatella, mitä olisi tapahtunut myös Suomessa -, jos Norjan heinäkuisen tragedian tekijäksi olisi osoittautunut ulkomaalaistaustainen henkilö tai muslimi. Kolmas tausta on yhteiskunnallisen muutoksen aiheuttama epävarmuuden sekä nimeämättömän ja kohdistumattoman turvattomuuden kokemus. Sen aiheuttavat niin taloudellinen epävarmuus ja yhteiskunnan koveneminen kuin kokemus siitä, että elämänympäristö muuttuu tavalla ja nopeudella, jota ei ymmärrä eikä hallitse. Sen keskellä ahdistus ja pelko oman identiteetin kadottamisesta on omiaan nostamaan esiin jyrkkiä ja aggressiivisia suojautumisreaktioita, jotka kohdistuvat vieraaseen ja erilaiseen. Se näkyy koventuneina äänenpainoina keskustelussa, ns. vihapuheena. Uskontojen yhteinen rooli Tässä tilanteessa on erityisen tarpeellista vahvistaa uskontojen välistä rauhanomaista vuoropuhelua ja tuoda vastakkainasettelujen sijasta esiin se, mikä on uskonnoille yhteistä.

3 Monoteististen uskontojen, Abrahamin perillisten yhteisten historiallisten juurien tunnistaminen on juuri tästä näkökulmasta ajankohtaista ja merkityksellistä. Samalla tavoin on välttämätöntä tuoda esiin ja korostaa uskontojen yhteistä eettistä perustaa, joka ilmentää ihmiskunnan yhteistä tajua siitä, mikä on elämän kannalta välttämätöntä. Kyse on elämän ja ihmisen syvästä kunnioituksesta, jota mm. ns. etiikan kultainen sääntö ilmentää. On tarpeen nähdä uskontojen merkitys elämän ja kulttuurin syvien ehtojen ilmentäjänä ja uskontojen yhteinen tehtävä rauhan ja sovinnon lähteinä ja rakentajina. Islam, juutalaisuus ja kristinusko ovat nimenomaan uskontoja. Ne edustavat uskon ulottuvuutta, pyhän tajua ja kunnioitusta. Materialistisen ja talouden ohjaaman kulttuurin keskellä se on yhdistävä tekijä. Uskonnot voivat nähdä olevansa tässä maailmassa myös tässä katsannossa samalla puolella, sillä puolella, jossa kaikkea ei mitata ostamisella ja myymisellä. Pohja uskon sisällöstä Luterilaisen kristillisyyden pohjalta on luontevaa osallistua vuoropuheluun. Lähtökohtana on tällöin luomisusko. Jokainen ihminen, etnisestä, uskonnollisesta, kulttuurisesta tai poliittisesta taustasta riippumatta on ainutkertainen ja ainutlaatuinen Jumalan luoma ihminen ja Jumalan kuva. Hän heijastaa Luojansa pyhyyttä, ja siksi ansaitsee täyden, varauksettoman kunnioituksen. Kirkon ja kristittyjen on myös tältä pohjalta puolustettava ihmisen arvoa ja elämän pyhyyttä kaikin mahdollisin tavoin ja yhdessä niiden kanssa jotka toimivat saman päämäärän puolesta. Toiseksi kirkko, joka edustaa ja seuraa Kristusta, on kutsuttu olemaan rauhan, sovinnon ja sovituksen merkkinä maailmassa. Jumalan Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha,

4 kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys (Gal 5:22). Se merkitsee aktiivista osallistumista keskinäisen ymmärtämisen vahvistamiseen ja viholliskuvien murentamiseen. On luonnollista, että kukin näkee omassa uskonnossaan jotain ainutlaatuista ja erityistä. Kristillisyydessä sellaista on Jumalan ihmiseksi tulo Kristuksessa ja pelastus synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Tämän osallisuuteen kastetut voivat nähdä itsellään olevan erityisen lähetystehtävän välittää se koko ihmiskunnalle. Näin ymmärretty kristillinen identiteetti ei ole ristiriidassa tasaveroisen vuoropuhelun kanssa, päinvastoin. Se ohjaa pikemmin nöyryyteen kuin ylemmyyteen. Jos ei antaudu avoimeen, tasaveroiseen ja kunnioittavaan vuoropuheluun ja ole aidosti kiinnostunut toisesta, ei voi myöskään odottaa, että toinen on kiinnostunut siitä, mikä itselle on luovuttamatonta ja tärkeää. Se, minkä itse näkee merkityksellisenä, voi välittyä toiselle vain aidon ja syvän kunnioituksen ilmapiirissä. Oman perinnön varjot Olisi kuitenkin harhaanjohtavaa ajatella, että uskonnot muodostavat eräänlaisen puhtaan saarekkeen epäoikeudenmukaisen, väkivaltaisen ja pahan maailman keskellä ja että siellä saarellaan ne käyvät ystävällistä dialogia, ja yrittävät taltuttaa pahaa ulkopuolellaan. Maailma ei ole sillä tavoin, silläkään tavoin, mustavalkoinen. Arkisessa todellisuudessa erilaisuuden pelko ja epäluulo vierasta kohtaan sekä toisen väheksyminen ovat osa myös uskontojen sisäistä maailmaa, ja jokaista meistä. Siksi kristittyjen osallistumisen lähtökohta uskontojen väliseen vuoropuheluun ei ole vain uskontunnustus vaan myös synnintunnustus.

5 Ilman rehellistä peiliin katsomista uskontojen kohtaamisella ei ole riittävää syvyyttä. Suomalaisenkin kristillisyyden piirissä on sellaisia virtauksia, jotka perustuvat jyrkkään, tarkkarajaiseen erottautumiseen. Ne jotka eivät kuulu omaan joukkoon ja omista sen totuutta, nähdään ulkopuolisina ja uhkana sille, mikä on itselle pyhää. Niiden tulkitaan edustavan Jumalan vastustajaa tai maailmaa. Niitä vastaan halutaan puolustautua tai jopa hyökätä uskoen, että ollaan Jumalan asialla. Tällainen maailmankuva rakentuu mustavalkoisen vastakkainasettelun ja viholliskuvien varaan. Kärkevimmillään tällainen uskonnollinen maailmankuva esiintyy fundamentalistisissa liikkeissä. Myös tämä on osa todellisuutta niin kristinuskon kuin muidenkin uskontojen piirissä. Uskonto tarjoaa tukipuita ihmisen kokemalle pelolle, epäluulolle ja vihalle. Kun se tapahtuu Jumalan nimissä, sen voima on tavattoman suuri ja vaarallinen. Tämän tyyppiset virtaukset esiintyvät varsin korkealla profiililla ja tarjoavat dramaattisia vastakkainasetteluja. Siksi ne näkyvät julkisuudessa ja leimaavat uskontoja, vaikka todellisuudessa muodostavat pienen vähemmistön. Fundamentalististen liikkeitten vahvistuminen onkin yksi niistä syistä, joiden takia uskontodialogia ja aktiivista vuoropuhelua erityisesti tarvitaan. Terve identiteetti Mitä terveempi ja vahvempi uskonnollinen identiteetti on, sitä vähemmän siinä on pelkoa ja epävarmuutta. Sitä vähemmän sitä tarvitsee suojata viholliskuvien ja vastakkainasettelujen avulla.

6 Tästä syystä uskontojen rauhanomainen kohtaaminen nousee aidon, arkisen uskonnollisen identiteetin ja uskonnonharjoituksen pohjalta. Sille on oltava tilaa ja edellytyksiä. Uskonnollisella kasvatuksella on tässä suhteessa keskeinen rooli. Siksi suomalaisessa kontekstissa koulun oman uskonnon opetuksen rooli on korvaamattoman tärkeä. Vain jos on uskonnon lukutaitoa ja ymmärrys oman uskonnon syvistä juurista ja traditiosta, voi puolustautua vääristynyttä ja tuhoavaa uskonnollisuutta vastaan. Hyvä uskontokasvatus voi myös auttaa näkemään julkisuuden luomien mielikuvien taakse. Tässä suhteessa haaste kohdistuu myös mediajulkisuuteen, joka rakentaa mielikuvia. Media tarttuu luonteensa mukaisesti niihin uskontojen ilmiöihin, jotka ovat jyrkkäpiirteisiä ja aiheuttavat konflikteja. Siten nämä elementit rakentavat yleistä mielikuvaa. Sen sijaan uskontojen rauhanomaiset mainsteamit ja tavallinen arki jäävät helposti sivuun. Tässä suhteessa yhteistyö median kanssa yhteisen vastuun kantamisessa on uskontojen rinnakkainelon kannalta tärkeässä roolissa. Uskontojen kohtaaminen on ihmisten kohtaamista On tärkeää, että uskontojen johtajat, viralliset edustajat ja asiantuntijat näyttävät esimerkkiä keskinäisestä vuorovaikutuksesta, kuten tapahtuu Uskot foorumissa, uskontojen johtajien tapaamisissa ja tällaisissa seminaareissa. Mutta todellinen kohtaaminen ei tapahdu periaatteellisella tasolla tai uskontojen hierarkian yläkerroksessa. Se tapahtuu arkisessa ympäristössä ihmisten kesken, jotka kuuluvat erilaisiin uskonnollisiin ja kulttuurisiin taustoihin.

7 Uskonnollinen identiteetti ei muodostu vain opillisista sisällöistä, vaan se kietoutuu koko ihmisen taustaan ja perinteisiin sekä niihin tunteisiin ja kokemuksiin, joita ihmisellä elämästä on, niin myönteisiin kuin kielteisiin. Uskontojen kohtaaminen toteutuu, kun ihminen kohtaa ihmisen. Niissä tilanteissa joutuu kohtaamaan sekä toisessa että itsessä monia inhimillisiä tunteita ja reaktioita: kiinnostusta ja ystävyyttä, mutta myös pelkoa, arkuutta, epäluuloa ja vihaa. Silloin jos on tottunut jäsentämään ja selittämään koko todellisuutta uskonnollisella kielellä ja sen tarjoamin käsittein, myös nämä tunteet voivat saada uskonnollisia tulkintoja ja perusteluja. On kuitenkin tärkeää, että en näe sinua toisen uskonnon edustajana vain uskontosi ja sen opinkappaleitten tai periaatteellisten kannanottojen enkä niistä syntyneiden tai julkisuudessa luotujen mielikuvien edustajana. Olet ennen muuta ainutkertainen ihminen, jolla on oma elämänhistoriasi, omat toiveesi ja pelkosi, kipusi ja ilosi, oma huumorisi, omat uskonnolliset tunteesi ja kokemuksesi, oma pyhä alueesi. Dialogi edellyttää paljon aitoa kiinnostusta ihmisestä ja paljon kärsivällisyyttä. Vuoropuhelussa en myöskään itse ole ensi sijassa joidenkin opinkappaleiden tai mielikuvien edustaja, vaan ainutkertainen ihminen, jolla on oma kulttuurinen ja uskonnollinen taustani, mutta myös oma elämäntarinani, oma pyhän alueeni, omat varjoni ja haavoittumiseni, oma arkuuteni ja epävarmuuteni. Sellaiseen kummallakin on oikeus. Kummallakin on oikeus omaan kokonaiseen identiteettiin. Parhaimmillaan moniuskontoinen tilanne ja toisen uskonnon piiristä tulevan ihmisen kohtaaminen voi vahvistaa omaa identiteettiä, tietoisuutta omasta perinnöstä ja omasta itsestä.

8 Aitoon vuoropuheluun antautuminen vaatii kuitenkin rohkeutta. Siinä asettuu väistämättä myös alttiiksi sille, että itsessä tapahtuu muutosta. Juuri siksi ajattelen, että dialogissa tarvitaan paljon uskoa ja luottamusta, joiden varassa erilaisuus ja oma muuttuminen eivät näy uhkana eivätkä edellytä puolustautumista. Voi olla, että vaikeinta ja haastavinta ei sittenkään ole uskontojen kohtaaminen. Vaikeinta ja haastavinta on, että olemme keskellä kulttuurista muutosta, jota ei voi katsoa sivusta vaan joka väistämättä muuttaa meitä, myös sitä, miten ymmärrämme oman uskontomme.