TYTTÖJEN KOULUTIE, OLIKO SELLAISTA ENTISAJAN RAAHESSA?

Transkriptio

1 Eija Turunen TYTTÖJEN KOULUTIE, OLIKO SELLAISTA ENTISAJAN RAAHESSA? Heti kättelyssä on sanottava, ettei sitä tyttöjen kouluttamista joskus kaksisataa vuotta sitten niin tähdellisenä pidetty. Asenne ei ollut mitenkään vain raahelaisille vanhemmille ominainen, vaan se oli ihan yleismaailmallinen. Suhtautumista tyttö- ja poikalapsiin kuvastaa karmaisevankin hyvin vanha sanonta: tyttö syntyi, tyhjä syntyi. Ehkä sen taustalla on ajatus, että tyttöä syötetään, juotetaan ja kasvatetaan kotona, mutta sitten aikuistuessaan tyttö lähtee toiseen taloon ja vie mukanaan myötäjäiset ja sen oman työpanoksensa siitä huushollista. No, tämä lienee ollut tyypillisempää ajattelua talonpoikaisympäristössä. Herrassöötingeissä 1 tajuttiin jo aika varhain se, että perheen tyttärillä tuli olla hallussaan tietyt perusavut, jotta asemat avioliittomarkkinoilla olisivat vähintäänkin hyvät. Totta kai somasta ulkonäöstä oli hyötyä ja muhkeista myötäjäisistä myös, mutta se käsityötaito oli oikeastaan vieläkin tärkeämpi. Täällä Raahessakin pienet tytöt harjoittelivat erilaisia käsitöitä heti, kun neula alkoi kädessä pysyä. Noita varhaisempia tyttöjen opinahjoja ja niiden tarjontaa kun tarkastelee, niin kyllä käsityöt olivat aina ykkössijalla. Poikien tietopuolinen kouluttaminen oli lähempänä isien sydämiä. Raahessakin oli jo kaupungin varhaisvuosina perustettu pedagogio 2 poikalapsia varten. Muista rannikkokaupungeista tiedetään, että oppilaiksi on hyväksytty myös tyttöjä, mutta Raahessa ei pedagogioiden asiakirjoista löydy jälkeäkään tyttölapsista. Lähinnä parempiosaisillehan pedagogiot tietysti oli tarkoitettu, mutta kun lähestyttiin 1800-lukua, alkoi oppilasluetteloon ilmestyä jo työ- ja merimiesten poikia. Opetus oli maksullista ja tapahtui ruotsiksi, mikä rajoitti oppilaaksi pääsemistä. Kisällit ja käsityöläisten oppipojat alkoivat 1840-luvulla saada opetusta nk. sunnuntaikoulussa; viikot tehtiin töitä ja sunnuntaina opiskeltiin lukemista, kirjoitusta, laskemista ja kristinoppia. VARHAISEMMASTA KOULUTUKSESTA 1700-luvulla oli aika yleistä, että porvarisperheitten tyttäret oleilivat Tukholmassa lyhyemmän tai pitemmän ajan, parhaimmassa tapauksessa erilaisissa pensionaateissa oppia saamassa. Samalla hankittiin tottumusta seuraelämään, seurustelutaitoa ja yleensä suurkaupungin hienostunutta silausta. Yhteydet Tukholmaan olivat läheiset, siellä oli kauppiasisillä kauppakumppaneita tai muita tuttuja ellei peräti sukulaisia, sinne saattoi tyttärensä hyvillä mielin lähettää. Suomen sodan jälkeen emämaaksi vaihtui Venäjä ja tuo tiivis yhteys entiseen pääkaupunkiin pikkuhiljaa hiipui. Ehkäpä juuri 1 Säätyläistaloissa 2 Alkeiskoulu

2 tuon eron takia tänne Raaheenkin alkoi ilmestyä nk. koulumamselleja, hyvin usein juuri Ruotsissa. Toki vielä 1800-luvullakin tyttöjä lähetettiin Tukholmaan sivistymään. Nykyraahelaisten parhaiten tuntemat Tukholman-kävijät lienee hovineuvos Bergbomin tytär Carin, joka palasi Raaheen luvun lopulla hieno soittopeli mukanaan sekä Sofia Franzén, joka oleili Ruotsissa myös setänsä, runoilijapiispa F.M. Franzénin luona. Ensimmäiset tiedot mamsellikouluista ovat jo 1810-luvulta. Kaupungissamme toimi kaikkiaan parikymmentä erilaista mamsellikoulua, lisäksi kouluja piti ainakin pari pappismiestä. Vaikka kansakoulu perustettiin Raaheen vuonna 1872 ja Saloisten puolelle jo 1869, toimi täällä vielä vuosisadan lopussa pari pientä kotikoulua. Ruotsalainen yksityinen tyttökoulu perustettiin vuonna Mamsellikoulujen taso vaihteli aikalailla. Periaatteessa mamsellikouluissa opetettiin samoja aineita kuin pedagogiassakin: sisälukua, laskentoa, kirjoittamista ja jonkin verran uskontoa, historiaa ja maantietoa sekä parhaimmissa vieraita kieliä, lähinnä ranskaa. Mutta koska nämä koulut olivat erityisesti tyttöoppilaita varten järjestetty, oli käsitöille varattu huomattava asema opetusohjelmassa. Saattoipa olla, että joissain kouluissa opetettiin vain käsitöitä ja piirustusta. Tant Festinin koulussa, joka oli ensimmäinen tiedossamme oleva mamsellikoulu, oltiin erityisesti innostuttu tekemään merkkausliinoja, jotka olivat silloin vastikään tulleet muotiin. Koulujen käsitöistä mainitaan usein koruompelu, erityisesti englantilainen brodeeraus tai hienommat käsityöt. Edellä mainittuja tehtiin tavallisempien töiden kuten paitojen ja esiliinojen lisäksi. Hieman vaativammat koulut, kuten neiti Kihlgrenin ja pastori Toppeliuksen opinahjot, tarjosivat oppilailleen lukemisen alkeita, sisälukua, harjoitusta ja laskentoa kivitaululla, kirjoitusta myöskin lyijyja teräskynillä omatekoisiin vihkoihin ja katkismusta ja raamatunhistoriaa sekä maantiedettä. Pastori Toppeliuksen koulussa pienet koululaiset harjoittelivat sisälukua lukemalla vuoron perään värssyjä Uudesta Testamentista. Myöhemmän ajan koulumamselleista pätevimmät lienevät olleet neidit Heickell ja Ekström. Viime mainitun koulusta sanotaan usein, että se oli Raahen paras. Tavallisten oppiaineiden lisäksi siellä opiskeltiin ainekirjoitusta ja ranskaakin. Saloisten kirkkoherran Edvard Borgin Rosa-tytär (myöh. Sovelius), joka lähti jatkamaan opintojaan Sveitsiin pensionaattiin, kertoo pärjänneensä hyvin tant Gustavan opettamalla raahelaisranskalla. Gustava Ekströmin koulussa saattoi vierailevana opettajana toimia opettajattaren sisaren mies, piirilääkäri Carl Robert Ehrström, syvästi sivistynyt mies, Raahen museon perustaja. Tant Gustavan koulu toimi tohtori Ehrströmin talossa.

3 Mamselli Eva Heickell antoi kouluopetuksen lisäksi tunteja fortepianon soitossa. Hänellä oli myös kirjallisia harrastuksia, kirjoitti itse runoja sekä tilasi kirjauutuuksia paikallisille lukupiireille. Opetustyön lopetettuaan hän perusti Raahen ensimmäisen kirjakaupan. Mamselli Heickellin koulu toimi ensin kapteeni Wirven talossa 3 ja sittemmin Brahen- ja Palokunnankadun kulmassa. Mamsellikoulut eivät olleet ilmaisia kouluja, tasosta riippuen kuukausimaksut vaihtelivat kahdesta markasta aina kahteentoista markkaan. Rahapalkan lisäksi opettajia saatettiin muistaa halkokuormalla, lämpimäisillä tai muulla sellaisella. Mamsellikoulujen opetuskielenä oli 1800-luvun alkupuolella lähes yksinomaan ruotsi ja se rajoitti oppilaat societeetin 4 tyttäristöön. Vuosisadan puoleen väliin tultaessa Snellmannin ajatukset olivat jo kantautuneet Raaheenkin ja opetusta alettiin antaa myös suomeksi. Suurimmaksi osaksi mamsellikoulujen oppilaat olivat niin kutsutun paremman väen jälkikasvua. Jos kouluihin pyrki joku Katinhännän tytöistä, katsottiin sitä kyllä karsaasti. Kaisa Lindmanille, topakalle merimiehen leskelle kyllä naureskeltiin, kun hän puhui tyttärensä oppilaiksi samaan mamsellikouluun kauppaneuvos Franzénin Sofian kanssa. Olihan Katinhännänkin lapsilla oma koulunsa, sitä piti Auvinska, sorvarileski Brita-Kaisa Auvin. Auvinska opetti koulussaan tavaamista ja suoraa lukua. Vähäväkisten koulumamselli oli myös neiti Henriette Bergström, joka vanhuuden päivinään hankki elantoonsa lisuketta lankanappien ja nyörien teolla. KOULUHANKKEITA Raahessa kihlakunnantuomari Zachris Alopaeus lahjoitti v melkoiset varat rahvaan koulujen perustamista varten. Näin kertoo Kansallinen elämäkerrasto Hän (Alopaeus) on jättänyt tuomiokuntaansa pysyvän muiston lahjoituksellansa siihen kuuluvien pitäjien väestön avuttomampia kerroksia varten. Alopaeuksen rahaston korkovaroilla piti palkata opettaja kuhunkin seurakuntaan tarpeellisen kristinopin taidon opettamista varten alemman ja köyhemmän väestöluokan turvattomille lapsille sekä kansalaisavujen kasvattamiseksi niihin. Alopaeus lahjoitti rahaa myös virrenveisuun taidon kehittämiseen. Näitä nk. Alopaeus-kouluja perustettiin Salon kihlakunnan alueen pitäjiin ja ne toimivat vaihtelevalla menestyksellä. Kauppaneuvos Franzénin Sofia-tyttären ( ) ajatus köyhemmän kansanosan tyttöjen koulusta oli ällistyttävän radikaali ja kauaskantoinen. Ja vaikka isä Zachris vastustikin tyttärensä äidinperintörahojen sijoitussuunnitelmaa, pysyi Ranseenin mamselli lujana vuodesta toiseen. Toki 3 Rantakatu 32. Tontilla sijaitsi pitkään Raahen Kauppaklubin rakennus, joka tuhoutui täysin tulipalossa kesällä Nykyään tontilla sijaitsee asuinrakennus. 4 seurapiirien

4 ihanaisen Georg Henrik Lybeckerin kohdatessaan Sofia hirveili palavien tunteittensa kanssa, mitä sitten, jos Georg kieltääkin koulun perustamisen? Mutta kaikeksi onneksi sulhanen oli koulun perustamisen kannalla. Pariskunnan hääpäivänä 14. helmikuuta 1843 allekirjoitettiin koulun perustamisasiakirja. Saman päivänä menivät naimisiin myös Sofian sisar Helene ja herra Gabriel Bergbom. Helenekin edesauttoi koulun toimintaa lahjoittamalla koululle v oman talon Reiponkadulta 5. Helene ja Gabriel Bergbom hankkivat talon kauppaneuvos Zachris Franzénilta perimillään rahoilla. Vuonna 1844 toimintansa aloittaneen Sofia Lybeckerin koulun tarkoituksena oli antaa köyhille, varattomille tytöille mahdollisuus saada koulutusta, pääpaino oli tietenkin kristinopilla ja käsitöillä. Pääsyvaatimuksena oli varattomuus ja etusijalla olivat orvot. Koulu pyrki antamaan jonkinlaisen valmiuden ammatinharjoittamiseen tai lähinnä elannon hankkimiseen. Tytöt saivat opetusta myös lukemisessa, kirjoittamisessa, laskemisessa ja kristinopissa. Seikka, joka erityisesti osoittaa Sofian viisauden, on se, että hän määräsi opettajiksi entiset koulukaverinsa, merimies Lindmanin jo pieninä isättömäksi jääneet tyttäret Liisun eli Elisabethin ja Susannan. Lindmanin tytöt olivat samoista lähtökohdista kuin kouluun hyväksytyt tytöt ja takuuvarmasti suomenkielisiä. Eli koulussa ei tullut mitään ylhäältä- alas tunnelmaa opetusta annettaessa. Pastori Toppelius kävi opettamassa uskontoa. Kansakouluasetus teki Lybeckerin koulun tarpeettomaksi ja Raahen raatimiehet ehdottivat pitkään leskenä olleelle vapaaherra Lybeckerille koulun lakkauttamista. Vapaaherran kielto oli ehdoton, rakkaan vaimovainajan koulua ei saanut lakkauttaa. Kaupungin isät miettivät uutta ratkaisua ja päätyivät ehdottamaan koulun muuttamista käsityökouluksi. Tämä ehdotus sopi Georg Henrik Lybeckerille ja niin Tyttökoulu muuttui Käsityökouluksi, jonka elämä jatkuu edelleenlybeckerin käsija taideteollisena oppilaitoksena. JATKOKOULUTUSTA Kansakoulu perustettiin Raaheen vuonna Sen myötä suomenkielinen kouluopetus tuli useamman saataville. Raahen ruotsia puhuva väestö perusti vuonna 1880 Svenska Fruntimmesskolan, joka nimestään huolimatta otti oppilaiksi myös poikia. Taitava opettaja Gustava Ekström pyydettiin uuden koulun johtoon, mutta hän ei enää jatkanut opetuksen alalla ja lopetti myös oman mamsellikoulunsa pitämisen. Alkuopetusta antava ruotsalainen tyttökoulu muutettiin pian yksityiseksi Ruotsalaiseksi yhteiskouluksi, mitä pidettiin varsin uskaliaana. Mitä siitä tulee muuta kuin turmelusta, kun tytöt ja pojat ovat samassa koulussa? Ruotsalainen yhteiskoulu lopetti 5 Reiponkatu 35. Nykyään talo tunnetaan Sofian talona.

5 toimintansa jo v ruotsinkielisen oppilasaineksen vähäisyyden takia. Alkuopetusta annettiin ruotsiksi vielä vuonna 1903 perustetussa Svenska Småbarnsskolanissa. Vuonna 1882 perustettiin Raaheen laivanvarustajaveljesten Johan ja Baltzar Fellmanin testamenttimääräyksen mukaan Porvari- ja Kauppakoulu. Veljekset halusivat lahjoittaa kotikaupungilleen kauppaoppia antavan koulun erityisesti siitä syystä, ettei raahelaisnuorten tarvitse lähteä muualle opiskelemaan. Jo Porvarikoulun toisena toimintavuonna oppilaiksi tuli myös tyttöjä. Tilastojen mukaan alkuvuosikymmenten oppilaista n. 40% oli tyttöjä. Koulun opetuskielenä oli alkuun ruotsi. Vihdoin vuonna 1895 Raahen suomenkieliseen alkeiskouluunkin otettiin oppilaiksi myös tyttöjä. Aika monet perheet halusivat tyttöjensä jatkavan opintoja kansakoulun jälkeen. Alkeiskoulu sijaitsi kirkon kupeessa ja paloi maan tasalle tuona samana heinäkuisena yönä 1908 kuin Raahen kirkkokin. Molemmat, niin kirkko kuin alkeiskoulukin saivat uudet komeat rakennuksensa vuonna Kirkko nousi entisen sijoille ja koulua varten rakennettiin komea nykyinen Keskuskoulu. Lisääntyvät kansakoulut ympäri maatamme tarvitsivat lisää opettajattaria johdattelemaan lapsosia opinpoluille. Kaupunkimme sai kunnian olla tällaisen opettajankoulutuslaitoksen sijoituspaikka. Raahen naisopettajaseminaari aloitti toimintansa Seminaari sai komeat rakennukset Pitkänkarin alueelle. Opettajatarseminaarissa opiskelivat monet raahelaisneitoset sijoittuen joko kotiseutunsa kouluihin tai kauemmas, aivan toiselle puolelle maata. Vuosisadan vaihteesta asti tytöillä oli ainakin periaatteessa samat mahdollisuudet koulutukseen kuin pojillakin, usein kouluttautumiselle oli lähinnä taloudellisia esteitä. Yleisesti ottaen se tytön tai naisen työ- eli uraputki oli siellä kodin piirissä. Maailma on sadassa vuodessa muuttunut paljon eikä tyttöjen kouluttautumiselle ole enää sellaisia henkisiä esteitä kuin entiseen aikaan, mutta pelkällä nästyykin pallistustaidolla ei nykymaailmassa enää pärjää, edes avioliittomarkkinoilla.