Tule kuuntelemaan mielenkiintoisa aiheita ja hyviä puhujia sekä tapaamaan astrohenkisiä ihmisiä!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tule kuuntelemaan mielenkiintoisa aiheita ja hyviä puhujia sekä tapaamaan astrohenkisiä ihmisiä!"

Transkriptio

1 Tampereen Astrologinen Seura ry JÄSENKIRJE 1/2009 HYVÄÄ ASTRONOMIAN JUHLAVUOTTA 2009! Moni astrologian harrastaja on aloittanut uransa astronomisten havaintojen ryydittämänä, toiset meistä taas ovat löytäneet tähtitaivaan ihmeet vasta etsiessään selitystä iltataivaan superkirkkaalle tähdelle. Talvi onkin parasta aikaa tähtitaivaan tiirailuun, joten muistakaamme välillä nostaa katse astrokartoista kohti eläväistä tähtitaivasta ja nauttia sen antamasta levollisuuden tunteesta. Jäsenkirje sisältää tällä kertaa paljon luettavaa; odotettu kevään Taivaalla tapahtuu kuvaus, referaatti Neptunuksen vaikutuksista ajassamme sekä ajatuksia perääntyvästä Merkuriuksesta.. KESKUSTELURYHMIÄ Viime kesänä jäsenkirjeessä 2/2008 oli ehdotus vapaamuotoisesta kokoontumisesta astrologisten aiheiden merkeissä. Silloin innostusta tapaamisiin ei löytynyt, vaikka toiveita sellaisista paljon onkin esitetty. Nyt tarjolla on uudenlainen mahdollisuus AJATUSTEN VAIHTOON heti esitelmien jälkeen, Pirkanmaan Ihmissuhdetyön ruokailutilassa. Keskustelut sivuavat kulloistakin esitelmäteemaa ja niistä, kuten muista ajankohtaisista astroaiheista, ilmestyy tietoja sähköpostiin osoitteensa ilmoittaneille. KEVÄTKAUDEN ESITELMÄT Esitelmät ovat sunnuntaisin ja klo alkaen. Puoli tuntia ennen esitelmää (ja sen aikana) on tarjolla kahvia ja teetä purtavan kera, monisteita, lehtiä ja kirjoja. Tilaisuudet pidetään Pirkanmaan Ihmissuhdetyön tiloissa Yliopistonk. 60 A 7. krs. Su 8.3. Su 5.4. Su 3.5. Antroposofiseen ja kiinalaiseen lääketieteeseen erikoistunut lääkäri, joogaohjaaja ja selväunikouluttaja Sauli Siekkinen puhuu aiheesta Kuinka henkisyys näkyy syntymäkartalla. Esitelmän jälkeen on ajatusten vaihtoa Neptunuskokemuksista pyöreän pöydän ympärillä Horaari- ja elektioastrologian ekspertti Ulla Kivistö kertoo "Kadonneiden tavaroiden etsinnästä horaariastrologian keinoin. Jälkiviisaat esitelmän sen jälkeen keittiössä. Kasvatustieteen tohtori, finanssiastrologiaan perehtynyt ja Suomen Ammattiastrologien puheenjohtaja Maarit Laurento, päivän polttavana aiheena Talous kiirastuli vai Midaksen kosketus. Tule kuuntelemaan mielenkiintoisa aiheita ja hyviä puhujia sekä tapaamaan astrohenkisiä ihmisiä! Olethan muistanut ilmoittaa, jos KOTI- tai SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI on vaihtunut tai olet sellaisen hiljattain hankkinut?! Seuralla on ollut ongelmia sähköisten jäsentiedotteiden ryhmälähetyksissä. Kevään aikana pyrimme kehittämään sähköpostijärjestelmäämme sekä parantamaan kotisivujemme hyödyllisyyttä. Mahdollisista muutoksista yhteystiedoissamme tiedotetaan seuraavassa jäsenkirjeessä toukokuun aikana.

2 VUOSIKOKOUKSESSA VALITTU JOHTOKUNTA VUONNA 2009 Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous oli ja johtokunta järjestäytyi 3.2. seuraavasti: Marja-Liisa Niemi-Mattila puheenjohtaja, Tarja Enoranta varapuheenjohtaja, tiedottaja, Marita Pussinen talousvastaava, Mervi Rautava sihteeri, Paula Huhtaharju kirjastonhoitaja, Merja Kivelä monistehoitaja, Sirkka Syvälä järjestyshenkilö ja Ria Toivola varajäsen. Vastuualueista tarkemmin ja yhteystiedot löydät oheisessa TAS-esitteessä. Vuosikokouksessa nimettiin kunniajäseneksi ansioitunut taloudenhoitajamme Marita Pussinen. Koetamme kuunnella herkällä korvalla kaikkien jäsenten toivomuksia ja palautteita. TAMPEREEN ASTROLOGISEN SEURAN VUOSIESITE Seuran esitevihkonen on nyt uudistettu perusteellisesti. Tiedot laajasta lainattavasta kirja- ja lehtivalikoimastamme sekä myytävistä monisteista löydät esitteestä. Useiden monisteiden ilmiasua on uudistettu ja monisteista on nyt saatavana aiheenmukaisia paketteja - pakettihintaan. Referaattien tekemistä kirjojen sisällöistä jatketaan, jo nyt muutamista teoksista löytyy kuvauksia nettisivuilta kirjojen kohdalta klikkaamalla. Käypä katsomassa, mitä kotisivuiltamme löytyy! Esitelmien nauhoittaminen kaseteille on lopetettu ja vanhoja kasetteja ollaan parhaillaan digitalisoimassa, siksi ne on poistettu vuosiesitteestä. Seuraavassa loppukevään jäsenkirjeessä kerrotaan, miten modernisoituja tallenteita voi saada itselleen. MOUNTAIN ASTROLOGER lehden esittely Seuran kirjastoon tulee korkeatasoinen, ammattilehdeksi luokiteltava The Mountain Astrologer englannintaitoisten iloksi. Tästä lähtien kerromme jäsenkirjeessä kunkin numeron sisällysluettelon aiheita herättääksemme kiinnostusta loistavaa lehteä kohtaan. Ne, joille kieli tuottaa vaikeuksia, voivat toivoa jäsenkirjeen tekijöiltä lempiaihettaan koskevan jutun suomeksi referoimista seuraavissa jäsenkirjeissä. ARTIKKELIT NUMEROSSA 143 HELMI-MAALISKUU 2009: - Bill Herbstin haastattelu, Tem Tarriktar: Talouskysymyksiä, Barrack Obama, Pluto Kauriissa, nykyisen sivilisaation loppu. - Tieteen uudestisyntymä, Roy Gillet: Astrologian asema tieteen paradigman murroksessa - Lohikäärmeen pyrstö, Kuun solmujen symboliikkaa, Brian Clark: Kuun solmujen kautta kohtaamme sisäisen lohikäärmeemme - Kuun solmujen uudelleenmäärittelyä, Kathy Allan: Empiirisiä havaintoja Kuun solmujen merkityksestä, kiinnostavia esimerkkejä - Varjoplaneetat: Kuun solmut Veda-astrologiassa, Linda Johnsen: Hindu-perinteessä Rahu ja Ketu ovat voimia, joita on kuunneltava - Neptunus ja talouskaaos, Paul Wright (referoitu toisaalla kirjeessä) - Ydinpuun löytäminen: Pluto Kauriissa ja 12 tähtimerkkiä, Liz Kirkham: Pitkän transiitin vaikutus on suurin Ravun ja Oinaan kohdalla - Melankolian ylistys eli Danse Macabre, Brad Kochunas: Saturnus ja Pluto kertovat, että tummat tunteet ovat ehjän elämän osa OPINTO-OSIO: - Barack Obaman virkaanastujaiskartat - Kalojen tehtävä: Pyydystää rajattomia mahdollisuuksia - Uranuksen transiitit urahuoneisiin, Kuuelämää: Sisustusta Kuun ja 4.huoneen mukaan - Kartanlukutehtävä, Taivaalla tapahtuu helmi-maaliskuussa VAKIOPALSTAT: - Ennustukset, Deklinaatiot, Kuun sijainnit, Uudet ja täydet kuut jaksolla arvioituina - Kirja-arvioita, Astrologisia uutisia, sarjakuvia (Käännös R.T.) 2

3 TAIVAALLA TAPAHTUU, kevät 2009 Viime vuoden syksystä vallinnut Saturnuksen ja Uranuksen vastakkaisuus alkaa hellittää Saturnuksen perääntymisen johdosta maaliskuun lopulla voimistuakseen jälleen ensi syksynä. Muuttuvissa merkeissä :ssa kartallaan tekijöitä omaavat ovat eniten näitten vastakkaisten taivaankappaleiden tiukimmassa puristuksessa. Radikaalit uudistus-paineet voivat uhata elämän turvatekijöitä. Parhaimmat selviytymisedellytykset ovat henkilöillä, joilla on kartallaan jokin tekijä Härän, Ravun, Skorpionin tai Kauriin asteissa 20 30; nämä ihmiset pystyvät todennäköisimmin muuntamaan ajan haasteet voitokseen järkevästi uudistumalla hyödyntäen muutoksessaan vanhaa ja hyväksi koettua. Alkuvuoden 2009 Auringon ja Kuun pimennykset ovat nyt takanamme, mutta niiden aikana vallinneet Vesimiehen energiat ovat edelleen esillä. Neptunus ja Khiron ovat yksissä useamman vuoden ja ne kulkevat rinnan samaa tahtia Vesimiehen viimeisessä dekanaatissa (kymmenyksessä). Kaksikkoon liittyy keväämmällä Jupiter. Neptunuksen, Khironin ja Jupiterin suurkonjunktio kohottaa tietoisuutta, mutta ilmassa myös voi olla katteettomia lupauksia. Kohottava noste jatkuu vuoden loppuun huipentuen nyt ensi kerran toukokuussa. Kaikesta positiivisuudesta ja parantavasta yhteistoiminnasta huolimatta jokin suuremman luokan pettymys sopii valitettavan hyvin ajan kuvaan. Jupiter ja Neptunus lisäävät yhdessä vesivoimia, joten esim. poikkeukselliset rankkasateet tai tulvat ovat mahdollisia, elleivät peräti todennäköisiä keväästä vuoden lopulle. Helmikuun alkupuolelta taivaalla on ollut positiivinen Venuksen ja Jupiterin sekstiili, jonka ansiosta yleinen ilmapiiri on tavallista vapautuneempi. Tämä ilon, onnen ja myönteisyyden planeettakontakti jatkuu maaliskuun loppupuolelle viikkoon 13 saakka. Kevään Tähti on Venus, joka on alkuvuodesta yhdessä ja samassa merkissä, Oinaassa, peräti melkein 4 kuukautta! Venus loistaa läntisellä taivaalla auringonlaskun jälkeen iltatähtenä maaliskuun puoliväliin saakka, mikäli ei ole pilvistä Venus pysähtyy Oinasta ja perääntyy sitten asti Kalojen viimeiseen asteeseen. Tässä valon planeetan muodostamassa silmukkakuviossa tärkein etappi on Silloin Aurinko ja perääntyvä Venus kohtaavat toisensa Oinaan 7 :ssa. Kyseessä on ns. Venuksen alakonjunktio, joka vaikuttaa aina lokakuuhun 2010 asti! On arvojen uudelleen arvioinnin aika, etenkin jos kartalla on miehitystä 0 16 Oinasta. Yleisti ottaen perääntyvä Venus voi nostaa esille vanhaa karmaa ihmissuhteissa, rakkaudessa ja raha-asioissa sekä arvovalinnoissa. KEVÄTPÄIVÄN TASAUS on jolloin Aurinko siirtyy Oinaan merkkiin. Kevään tärkein uusikuu ajoittuu edellä mainitun Venuksen alakonjunktion lähelle Viikon ajan pikkuplaneetta Pluto aktivoituu ja on erittäin haastavassa suhteessa (neliössä) Oinaan alussa olevien taivaan-kappaleiden kanssa. Perustavaa muutosta peräänkuulutetaan edelleenkin! Pluto takaa, että me kaikki pääsemme osallistumaan kollektiiviseen isoon myllerrykseen Kauriin merkkiin liittyvissä elämän perusrakenteissa. Eniten paineita ja haasteita Pluto lataa kuitenkin johtavien merkkien alussa taivaankappaleita kartoillaan omaaville ihmisille. Maalis-huhtikuun vaihteessa vallitsee noin parissa viikossa ohimenevä, vähän turhauttava Marsin ja Saturnuksen vastakkaisuus. Heti pääsiäisestä alkaen onkin sitten noin 2 viikon vauhtijakso: Mars tulee Uranuksen ja Venuksen kanssa energiseen konjunktioon Kaloissa. Monet voivat mennä tuolloin vähän ylikierroksissa. Etenkin ihmissuhderintamilla sattuu ja tapahtuu. Eniten vauhdissa ovat ne, joilla on kartoillaan jotain vesimerkkien kolmannessa dekanaatissa (20 30 ), varsinkin Kalojen lopussa. Sen sijaan jos kartalla on tekijöitä Muuttuvien merkkien :ssa kannattaa laittaa jäitä hattuun voi mennä liiankin lujaa. Kun Mars astuu Oinaaseen 22.4., on edelleen muutama kriisialtis, varsin voimakkaan energialatauksen päivä. Koko kevään ajan pikkuplaneetta Ceres vaatii huomiota perääntyessään omassa merkissään Neitsyessä. Ceres pysähtyy Neitsyttä, jossa se oli jo viime syksynä. Huoltajuus- ja hoiva-asioita voi nousta pintaan, samoin maatalouden kysymyksiä. Etenkin jos kartalla on muuttuvien merkkien alussa tekijöitä, voi kevät olla haastava. Maan merkkien alussa taivaankappaleita (tai kartan akseleita) omaavilla on taas Pluto tukenaan potentiaalisissa huolto-, hoiva- ja toimeentulokysymyksissä sekä todennäköisesti onnistuvissa elämäntaparemonteissa. (M-L N-M) 3

4 Jäsenten kynästä Tarja Enoranta: Perääntyvä Merkurius vuonna 2009 Haluaisin vakuuttaa kaikille, että pelottelut perääntyvän Merkuriuksen hankaluuksista ovat täysin perättömiä satuja, mutta enpä taida voida tehdä sitä. Perääntyvän Merkuriuksen kaikki vaikutukset väärinymmärryksineen ja sekaannuksineen ovat riesanamme tänäkin vuonna, ja nyt tavallisen kolmen perääntymisjakson sijasta neljä kertaa kalenterivuoden aikana. Merkurius perääntyy pääasiassa maan merkeissä, vaikka aloittaakin kolme ensimmäistä perääntymisjaksoaan ilman merkeistä. Ei varmasti ole sattumaa, että Merkurius pakottaa meidät kohtaamaan haasteita rahan, omistamisen ja työnteon merkeissä. Jos joku ei ole vielä huomannut maailmanlaajuista lamaa, Merkurius kyllä antaa siihen sopivia tilaisuuksia. Perääntyvän Merkuriuksen jaksot vaikuttavat epävarmuutena talousasioissa ja joskus aivan konkreettisina rahan ja omaisuuden menetyksinä. Perääntymisjaksot voivat merkitä epäonnea sijoituksissa, huonosti harkittuja ostoksia, omaisuuden arvon alenemisia ja huonoja sopimuksia. Nämä jaksot eivät kannusta laajentamaan tai aloittamaan mitään uusia hankkeita. Jokainen astrologinen opas kehottaa välttämään sopimuksia perääntyvän Merkuriuksen aikana, ja tänä vuonna kannattaa varoa erityisesti kaikkea rahaan ja työhön liittyviä sopimuksia. Aina ei kuitenkaan pysty vitkuttamaan esimerkiksi työsopimuksen allekirjoittamista kolmea viikkoa, mutta nyt sopimustekstit täytyisi lukea erityisen huolellisesti. Perääntyvän Merkuriuksen ajat eivät välttämättä ole pelkkää kurjuutta. Tällöin on hyvä aika saattaa loppuun jo aloitettuja isoja projekteja, viimeistellä töitä, hioa yksityiskohtia ja esimerkiksi työstää ja oikolukea jo aloitettuja tekstejä. Maan merkit korostavat erityisesti käytännöllisiä töitä ja rutiinitehtäviä, eli ajatustyötä vaativia tehtäviä voi lykätä tuonnemmaksi jos suinkin pystyy. Perääntyvän Merkuriuksen aikana on hyvä valmistautua henkisesti muuttamaan suunnitelmiaan tarpeen mukaan, ja tänä vuonna joustoa tarvitaan eniten raha-asioissa. Merkurius perääntyi 12. tammikuuta alkaen 7 45 Vesimiehestä kuun loppuun Kauriin saakka. Kuun lopussa Merkurius oli kauniisti kolmiossa niinikään perääntyvään Saturnukseen Neitsyessä, ja tämä asetelma saattoi lopulta tarjota käyttökelpoisia ratkaisuja jakson ongelmiin. Toinen jakso ajoittuu 7. toukokuuta 1 44 Kaksosista kuun loppuun Härän saakka. Jakson puolivälin paikkeilla saattaa ilmetä jotakin äkillistä ja yllättävää, koska Kaloissa liikkuva Uranus joutuu sekstiiliin perääntyvän Merkuriuksen kanssa samoihin aikoihin kuin Merkurius saavuttaa Auringon. Syyskuussa taantumuksen voimat heittävät hiekkaa rattaisiin kunnolla, kun Merkuriuksen lisäksi perääntyvät Jupiter, Uranus, Neptunus ja Pluto. Jakso alkaa 7. syyskuuta 6 13 Vaa asta ja päättyy taas kuun lopussa Neitsyeen. Perääntymisensä aikana Merkurius joutuu yhtymään Saturnuksen kanssa, oppositioon Uranuksen kanssa ja inkonjunktioon Neptunukseen. Jos emme tästä myllytyksestä vielä oppineet, tai jos pankkitilille jäi jotakin, Merkurius uhittelee vielä joulukuussa heti joulunpyhien jälkeen perääntyen Kauriissa Vaikka perääntyvät asteet ovat kaikille samat, ne toteutuvat henkilökohtaisesti sen huonesijainnin mukaan, missä Merkurius kartalla kulloinkin perääntyy. Esimerkiksi tammikuussa Merkurius perääntyy minun ensimmäisessä huoneessani, joten minulle vaakalaudalla ovat minun urani, minun saavutukseni, oma omaisuuteni jne. Toukokuussa isketään kodin kimppuun IC:llä, ja syyskuussa joudun todennäköisesti lunastamaan puolisoni velkavankeudesta tai tukkanuottasille verokarhun kanssa, koska silloin Merkurius pakittaa kahdeksannessa huoneessani. Ollaanpa siis valppaina tulevien Merkuriusjaksojen aikana, tehdään rutiinityöt alta pois ja luetaan sopimuspaperit tarkasti läpi. Muistetaanhan kuitenkin, että Merkuriukselle on ominaista olla pilke silmäkulmassa! 4

5 NEPTUNUS ( ) JA TALOUSKAAOS Helmikuun Mountain Astrologer -lehdessä Paul Wright kartoittaa Neptunuksen transiittien kohdalle osuneita kollektiivisen taloudellisen pettymyksen ja kaaoksen aikoja. Kesällä 1720 romahtivat South Sea Companyn osakkeet ja syntyi yleinen rahahysteria. Oli käynyt selväksi, etteivät eteläamerikkalaiset olleetkaan niin innokkaita vaihtamaan kultaa ja jalokiviään englantilaisten lampaanvilloihin kuin he olivat kuvitelleet. Tuolloisen Britannian kartalla Neptunus transitoi Aurinkoa 20 Härässä. Vakaa ja arvostettu yhdysvaltalainen pankki Lehman Brothers haki konkurssia Pörssimarkkinoilla syntynyttä kalabaliikkia on verrattu 1930-luvun laman aloittaneeseen Wall Streetin romahdukseen vuonna Neitsyt-Kalat 22 täysikuu osui Yhdysvaltain Sibly-kartalla juuri Neptunuksen kohdalle Neitsyessä 22 26'. Lainojen jakaminen maksukyvyttömille, mahdollisimman korkeakorkoisten lainojen myyminen tietämättömille vähävaraisille ja näiden lainojen myyminen eteenpäin epämääräisiksi paketeiksi piilotettuina kostautui lopulta. Neptunus-kokemus, unelmien, harhojen ja valheiden romahtaminen todellisuuden tasolle, oli väistämätön. Neptunuksen paluu Taustalla vaikuttaa vielä vuoden 2010 loppuun asti Neptunuksen paluu sille paikalle mistä se aikanaan löydettiin eli 25 Vesimiestä. Talous tuskin tasaantuu muutamaan vuoteen. Kolmekymmenluvun laman alku liittyi Neptunuksen oppositioon löytöpaikkansa kanssa (25 Leijona). Euroopan hulluna vuonna 1968 Neptunus neliöi löytöpaikkaansa (25 Skorpioni). Neptunus liittyy maailman köyhiin ja ahdistettuihin. Se liittyy sorron vastustamiseen ammattiyhdistysten, poliittisen toiminnan ja kommunismin keinoin. Kaikenlainen joukkohysteria, pelko, yli-innostus ja kiihko voivat johtaa taloudelliseen epävakauteen ja lopulta lamaan. Wright arvelee alkavan Neptunuksen kierron tasaavan maailman rikkautta jakamalla sitä Intiaan, Kiinaan ja Venäjälle. Historian valossa Neptunuksen kovat kulmat löytöpaikkaansa ovat merkinneet laajojen kansanosien pettymyksestä kumpuavaa tyytymättömyyttä. Teollistumisen kurjistamat käsityöläiset ja keskiluokka kapinoivat 1800-luvun lopulla. Monille vallankumousyrityksille oli tyypillistä hyvältä näyttävä alku, mutta lopulta tyhjiin valunut energia vailla saavutuksia. Esimerkiksi T'ai Ping -kapinalliset tasa-arvopyrkimyksineen hallitsivat suurinta osaa Kaakkois- Kiinasta kolme vuotta, mutta hävisivät sitten. Yhdysvallat ja Britannia tulilinjalla Nykyisen talouskriisin Wright ennustaa iskevän kovemmin Yhdysvaltoihin ja Britanniaan kuin muihin maihin. Neptunus seilaa milloin väljemmässä milloin tiukemmassa konjunktiossa USA:n Kuuhun (27 Vesimies) vuodet Toisaalta Neptunus/Kuu voi viitata myös kultakuumeen nousuun. Öljyn, kaasun tai muiden resurssien löytyminen maaemon sylistä tai arktisilta vesiltä voisi hullaannuttaa. Jouluna 2008 Saturnus pysähtyi USA:n kartan Neptunuksen tietämille ja ohittaa sen uudelleen elokuussa Vuoden vaihteen tienoilla poliittinen jännitys kiristyi Gazan pommituksissa. Edellinen vastaava transiitti tapahtui , jolloin Venäjä tunkeutui Afganistaniin ja ajatollahit nousivat islamilaisen vallankumouksen johtoon Iranissa. Iso-Britannian kartalla Saturnus on oppositiossa Venuksen ja Pluton keskipisteen kanssa. Wright tulkitsee tämän heijastavan englantilaisten pankkien hyvää mainetta ja luotettavuutta. Nyt transitoivan Neptunuksen osuessa Venus/Pluto keskipisteeseen luottamus pankkijärjestelmään on horjunut pahan kerran. (Referoiden käänsi R.T.) 5

6 KURSSITARJOTIN TAMPEREEN TYÖVÄENOPISTON KURSSEILLE ilmoittautuminen puhelimitse tai netissä M-L Niemi-Mattilan Valon planeetta Venus Pirkanmaan Ihmissuhdetyö Yliopistonk. 60 A 7. krs la ja su kello HUOM! Kurssin ajankohta saattaa muuttua aikaisemmaksi. Kurssi on täynnä, ilmoittautuneille tiedot ajankohdasta ym. helmimaaliskuun vaihteessa. Ria Toivolan Fengshui-kurssit Sampolassa: FENGSUIN JATKOKURSSI Fengshuin elementtien teoriaa soveltamalla voi tehdä yksilöllisiin tarpeisiin sovellettuja parannuksia kodissa ja avata energiatukoksia FENGSHUI-ASTROLOGIA Japanilainen yhdeksän kin astrologia on yksi maailman vanhimpia astrologian muotoja, joka lisää uuden puolen fengshuin harrastajan työkalupakkiin. LENTÄVIEN TÄHTIEN ASTROLOGIAN PERUSTEET Kiinalaiset fengshui-mestarit kurkistavat talon historiaan ja tulevaan. Miten, milloin ja missä sisustusta kannattaa uusia maallisen onnen säilyttämiseksi energian alati muuttuessa. FENGSHUIN SYMBOLIESINEET Fengshuin perinteeseen ja kiinalaiseen kulttuuriin liittyvien symbolien kirjo on laaja kitschistä taide-esineisiin. Kuvien, esineiden ja omien energiasymbolien piirtämisen avulla tutustumme aiheeseen. *** Astrologinen kurssimatka KREIKKAAN (18.) Vestan hengessä, ilmoittautuminen maaliskuun alkuun mennessä puh tai sähköpostilla m-l.niemimattila@kolumbus.fi. KREIVILÄN ASTROPÄIVÄT, ajankohta alustavasti (29.) Varmennus ja tarkemmat tiedot huhti- toukokuussa. Tiedustelut sähköpostitse m-l.niemi-mattila@kolumbus.fi *** Valkeita keväthankia, kirkkaita talviöitä sekä energistä alkukevättä kaikille! toivottaa Tampereen Astrologisen Seuran Johtokunta 6

TAIVAANMERKIT KESÄLLÄ 2014

TAIVAANMERKIT KESÄLLÄ 2014 TAIVAANMERKIT KESÄLLÄ 2014 Kesä alkoi uudella kuulla 28.5. Kaksosissa 7 21 Neptunus-neliön värittämänä ja päättyy 25.8. uuteen kuuhun Neitsyessä 2 18 oppositiossa perääntyvään Neptunukseen. Herkkiä emootioita

Lisätiedot

En voi olla kirjoittamatta - Kirjoittamisen astrologia

En voi olla kirjoittamatta - Kirjoittamisen astrologia En voi olla kirjoittamatta - Kirjoittamisen astrologia Ammatikseen kirjoittaville ja luovaa työtä tekeville kirjailijoille kauhistuttavin tilanne on tyhjän paperin pelko. Mitä tehdä silloin kun kirjoitustyö

Lisätiedot

Kaupunkikarttoja. Turku

Kaupunkikarttoja. Turku Kaupunkikarttoja Turku on Suomen vanha pääkaupunki, mutta mitä astrologia kertoo siitä kaupunkina juuri nyt? Miltä kaupunkikuva näyttää astrologisesti katsottuna? Helsinki perustettiin kolmisensataa vuotta

Lisätiedot

VETREITÄ VOIMIA SEURAN TOIMINTAAN

VETREITÄ VOIMIA SEURAN TOIMINTAAN Tampereen Astrologinen Seura ry tamastro@sunpoint.net www.sunpoint.net/~tamastro JÄSENKIRJE 2/2010 ENNENNÄKEMÄTÖNTÄ ASTROKESÄÄ TAMPEREEN ASTROLOGISEN SEURAN JÄSENILLE! Taivaalla on tänä kesänä ihmeelliset

Lisätiedot

Planeetat. Planeetat Astrologisella kartalla 2 Aurinko 3 Kuu 4 Merkurius 5 Venus 6 Mars 7 Jupiter 8 Saturnus 9 Uranus 10 Neptunus 11 Pluto 12

Planeetat. Planeetat Astrologisella kartalla 2 Aurinko 3 Kuu 4 Merkurius 5 Venus 6 Mars 7 Jupiter 8 Saturnus 9 Uranus 10 Neptunus 11 Pluto 12 Planeetat Planeetat Astrologisella kartalla 2 Aurinko 3 Kuu 4 Merkurius 5 Venus 6 Mars 7 Jupiter 8 Saturnus 9 Uranus 10 Neptunus 11 Pluto 12 Planeetat Astrologisella kartalla Aurinko, Kuu ja planeetat

Lisätiedot

Pimennys- yms. lisäsivut Maailmankaikkeus nyt -kurssi

Pimennys- yms. lisäsivut Maailmankaikkeus nyt -kurssi Pimennys- yms. lisäsivut Maailmankaikkeus nyt -kurssi Asko Palviainen Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Ajanlasku Kuukalenteri vuodessa 12 kuu-kuukautta ei noudata vuodenaikoja nykyisistä kalentereista

Lisätiedot

7. AURINKOKUNTA. Miltä Aurinkokunta näyttää kaukaa ulkoapäin katsottuna? (esim. lähin tähti n. 300 000 AU päässä

7. AURINKOKUNTA. Miltä Aurinkokunta näyttää kaukaa ulkoapäin katsottuna? (esim. lähin tähti n. 300 000 AU päässä 7. AURINKOKUNTA Miltä Aurinkokunta näyttää kaukaa ulkoapäin katsottuna? (esim. lähin tähti n. 300 000 AU päässä Jupiter n. 4"päässä) = Keskustähti + jäännöksiä tähden syntyprosessista (debris) = jättiläisplaneetat,

Lisätiedot

Tähtitieteen peruskurssi Lounais-Hämeen Uranus ry 2013 Aurinkokunta. Kuva NASA

Tähtitieteen peruskurssi Lounais-Hämeen Uranus ry 2013 Aurinkokunta. Kuva NASA Tähtitieteen peruskurssi Lounais-Hämeen Uranus ry 2013 Aurinkokunta Kuva NASA Aurinkokunnan rakenne Keskustähti, Aurinko Aurinkoa kiertävät planeetat Planeettoja kiertävät kuut Planeettoja pienemmät kääpiöplaneetat,

Lisätiedot

Aurinkomerkit on eniten myyty astrologian kirja maailmassa, 3 miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa.

Aurinkomerkit on eniten myyty astrologian kirja maailmassa, 3 miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa. Gerich, von, Paul Astrologia Alan suomalainen klassikko! Mitä astrologia on? Horoskoopin laatiminen. Transiitit. Apuhoroskoopit. Direktiot. Nouseva merkki. Taivaankappaleet. Horoskoopin tulkinta. Goodman,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

Ensimmäinen matkani aurinkokuntaan

Ensimmäinen matkani aurinkokuntaan EDITORIAL WEEBLE Ensimmäinen matkani aurinkokuntaan FERNANDO G. RODRIGUEZ http://editorialweeble.com/suomi/ Ensimmäinen matkani aurinkokuntaan 2014 Editorial Weeble Kirjoittaja: Fernando G. Rodríguez info@editorialweeble.com

Lisätiedot

Planeetan määritelmä

Planeetan määritelmä Planeetta on suurimassainen tähteä kiertävä kappale, joka on painovoimansa vaikutuksen vuoksi lähes pallon muotoinen ja on tyhjentänyt ympäristönsä planetesimaalista. Sana planeetta tulee muinaiskreikan

Lisätiedot

MITÄ AURINKOMERKIN JÄLKEEN?

MITÄ AURINKOMERKIN JÄLKEEN? MITÄ AURINKOMERKIN JÄLKEEN? Kyösti Tarvainen 29.5.2014 Astrologiassa kaikki oppivat ensimmäisenä aurinkomerkkinsä. Se, että aurinkomerkit ovat hallitsevasti esillä lehtien astrologiassa, ei johdu siitä,

Lisätiedot

Pimennys- yms. lisäsivut Maailmankaikkeus nyt -kurssi

Pimennys- yms. lisäsivut Maailmankaikkeus nyt -kurssi Pimennys- yms. lisäsivut Maailmankaikkeus nyt -kurssi Asko Palviainen Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Ajanlasku Kuukalenteri vuodessa 12 kuu-kuukautta ei noudata vuodenaikoja nykyisistä kalentereista

Lisätiedot

Kosmos = maailmankaikkeus

Kosmos = maailmankaikkeus Kosmos = maailmankaikkeus Synty: Big Bang, alkuräjähdys 13 820 000 000 v sitten Koostumus: - Pimeä energia 3/4 - Pimeä aine ¼ - Näkyvä aine 1/20: - vetyä ¾, heliumia ¼, pari prosenttia muita alkuaineita

Lisätiedot

Cygnus tapahtuma Vihdin Enä-Sepän leirikeskuksessa

Cygnus tapahtuma Vihdin Enä-Sepän leirikeskuksessa Cygnus 2013 -tapahtuma Vihdin Enä-Sepän leirikeskuksessa 24. 28.7.2013 Pikkuplaneetat ja tähdenpeitot -jaosto Esitys perjantaina 25.7.2013 Esityksen diat on muutettu 13.8.2013 tekstitiedostoksi. Siihen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Ajan osasia, päivien palasia

Ajan osasia, päivien palasia Ajan osasia, päivien palasia Ajan mittaamiseen tarvitaan liikettä. Elleivät taivaankappaleet olisi määrätyssä liikkeessä keskenään, ajan mittausta ei välttämättä olisi syntynyt. Säännöllinen, yhtäjaksoinen

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmä 3.6.2009 Annukka Luomi ja Katja Viberg, ympäristökasvattajat

Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmä 3.6.2009 Annukka Luomi ja Katja Viberg, ympäristökasvattajat Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmä 3.6.2009 Annukka Luomi ja Katja Viberg, ympäristökasvattajat Aamupäivän ohjelma 8.45 Aamukahvit 9.00 Ympäristökoulun esittely 9.15 Pääsuunnitteluryhmän

Lisätiedot

Aloitetaan kyselemällä, mitä kerholaiset tietävät aurinkokunnasta ja avaruudesta ylipäänsä.

Aloitetaan kyselemällä, mitä kerholaiset tietävät aurinkokunnasta ja avaruudesta ylipäänsä. LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: AURINKOKUNTA Huom! Valmistele maitopurkit valmiiksi. Varmista, että sinulla on riittävästi soraa jupiteria varten. 1. Alkupohdintaa Aloitetaan kyselemällä, mitä

Lisätiedot

Yhdistystiedote 2/2016

Yhdistystiedote 2/2016 Yhdistystiedote 2/2016 Tärkeimmät: Jäsenjärjestöavustuksen raportointi 31.3. mennessä Uutta henkilökuntaa toimistolle Liiton kevätkokous järjestetään 9.4.2016 Iiris-keskuksessa Tässä yhdistystiedotteessa

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Esoteerinen Astrologia 7

Esoteerinen Astrologia 7 Esoteerinen Astrologia 7 VAAKA 1 I choose the way that leads between the two great lines of force. Minä valitsen tien, joka johtaa kahden (lain) voimalinjan väliin. Säde: Kolmio: Väri: Risti: Elementti:

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

2/2014. Tähtitieteellinen yhdistys Tampereen Ursa ry.

2/2014. Tähtitieteellinen yhdistys Tampereen Ursa ry. Radiantti 2/2014 Tähtitieteellinen yhdistys Tampereen Ursa ry. Uusiutunut Radiantti Luet uudistunutta Radianttia. Kuten huomaat, lehdessä on säilytetty useita paperiversion piirteitä. Osa on kuitenkin

Lisätiedot

RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä

RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA ry Rakentajanaukio 4 A, 02150 Esp0o JÄSENTIEDOTE Puh. 09-451 2264, http://rmseura.tkk.fi 6.11.2006 RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä EXKURSIO

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

Aurinko. Havaintovälineet. Ilmakehän optiset ilmiöt. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa Jaostojen toimintasuunnitelmat 2012 9.11.2011

Aurinko. Havaintovälineet. Ilmakehän optiset ilmiöt. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa Jaostojen toimintasuunnitelmat 2012 9.11.2011 Kannustetaan jaostoja osallistumaan aktiivisesti Cygnus-kesätapahtuman sekä Tähtipäivien ohjelmiston tuottamiseen. Aurinko Vetäjä: Jyri Lehtinen Jaosto kokoaa verkkosivuilleen jäsenten uusia kuvia Auringosta

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Merkintöjä planeettojen liikkeistä jo muinaisissa nuolenpääkirjoituksissa. Geometriset mallit vielä alkeellisia.

Merkintöjä planeettojen liikkeistä jo muinaisissa nuolenpääkirjoituksissa. Geometriset mallit vielä alkeellisia. Johdanto Historiaa Antiikin aikaan Auringon ja Kuun lisäksi tunnettiin viisi kappaletta, jotka liikkuivat tähtitaivaan suhteen: Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus. Näitä kutsuttiin planeetoiksi

Lisätiedot

TAIVAANMEKANIIKKA IHMISEN PERSPEKTIIVISTÄ

TAIVAANMEKANIIKKA IHMISEN PERSPEKTIIVISTÄ TAIVAANMEKANIIKKA IHMISEN PERSPEKTIIVISTÄ ARKIPÄIVÄISTEN ASIOIDEN TÄHTITIETEELLISET AIHEUTTAJAT, FT Metsähovin Radio-observatorio, Aalto-yliopisto KOPERNIKUKSESTA KEPLERIIN JA NEWTONIIN Nikolaus Kopernikus

Lisätiedot

Taivaan merkit. To klo 16.50 18.20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 FM Jussi Tuovinen

Taivaan merkit. To klo 16.50 18.20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 FM Jussi Tuovinen Taivaan merkit To klo 16.50 18.20 Opistotalo, Helsinginsali, Helsinginkatu 26 FM Jussi Tuovinen Luentosarjan idea Eläinradan 12 tähtikuviota ovat varmasti tunnetuimpia taivaan tähtikuvioita ja niihin on

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

AKAAN AURINKOKUNTAMALLI

AKAAN AURINKOKUNTAMALLI AKAAN AURINKOKUNTAMALLI Millainen on avaruus ympärillämme? Kuinka kaukana Aurinko on meistä? Minkä kokoisia planeetat ovat? Tämä Aurinkokunnan pienoismalli on rakennettu vastaamaan näihin ja moneen muuhun

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Planeettojen kanssa niin ylhäällä kuin alhaallakin

Planeettojen kanssa niin ylhäällä kuin alhaallakin Planeettojen kanssa niin ylhäällä kuin alhaallakin Ylennysmerkkien tausta Perinteisen astrologian kulmakiviä on periaate planeettojen painoarvosta, missä planeetan toimivuutta arvotetaan sen mukaan, miten

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2014 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Talvisäilytysmaksut ja korjaus talvisäilytyshinnastoon Veneiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun erityistä tukea tarvitsevien nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk)

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

3 /17./.1.2008. Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2008

3 /17./.1.2008. Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2008 1 3 /17./.1.2008 Varkauden Sotainvalidien TOIMINTASUUNNITELMA V. 2008 Neuvontapalvelu: Huolehditaan yhdessä Kyyhkylän kuntoutussairaalan palveluneuvojan kanssa siitä, että jokainen osaston jäsen, puoliso

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7 06.11.2014 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Valkean Joulu (edellinen tiedote) suli harvinaiseksi lumettomaksi Jouluksi. Tämä älköön

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Venäläisten matkailu Suomeen toukokuu Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui toukokuussa noin 211 000 venäläistä, kun lasketaan mukaan rekkakuskit

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2016

Asuntotuotantokysely 2/2016 Asuntotuotantokysely 2/2016 Sami Pakarinen Kesäkuu 2016 1 (2) Kesäkuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Kääpiöplaneettojen eteeriset laadut ja niiden määrittäminen (2006)

Kääpiöplaneettojen eteeriset laadut ja niiden määrittäminen (2006) Kääpiöplaneettojen eteeriset laadut ja niiden määrittäminen (2006) Jaana Koverola Aurinkokuntamme reuna-alueilta on 2000-luvulla löydetty uusia taivaankappaleita, 1000-2000 km halkaisijaltaan olevia kääpiöplaneettoja,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Tiistai Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Hiphei kaikki ihanat leiriläiset! Eilen saatiin leiri avattua leiri komeasti leiripäällikkö Marko Pousin ja kunnallisneuvos

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

AVOMERINAVIGOINTI eli paikanmääritys taivaankappaleiden avulla

AVOMERINAVIGOINTI eli paikanmääritys taivaankappaleiden avulla AVOMERINAVIGOINTI eli paikanmääritys taivaankappaleiden avulla Tähtitieteellinen merenkulkuoppi on oppi, jolla määrätään aluksen sijainti taivaankappaleiden perusteella. Paikanmääritysmenetelmänäon ristisuuntiman

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO PRESIDENTIN VUODEN KIERTO V e s a M a r t i k k a l a A s s i s t a n t G o v e r n o r P E T S 1 6. 3. 2 0 1 3 L a p p e e n r a n t a Presidenttikautta edeltävä syksy Perehdy matrikkeliin: rotaryn tavoite,

Lisätiedot

TTYHY:n jäsenkysely 2014

TTYHY:n jäsenkysely 2014 TTYHY:n jäsenkysely 2014 1. Oletko saanut yhdistyksestä tarvitsemaasi apua tai palvelua? Kerrotko missä onnistuimme tai mitä jäit kaipaamaan. en Rakenneuudistus: työsopimukseen lisätty koeaika tiettyyn

Lisätiedot

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Unelmista Meillä kaikilla on unelmia; mielen aitoja ilmaisuja jostain paremmasta. Unelmat vievät meitä eteenpäin ja kehittävät meitä ihmisinä. Antamalla

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari Heikkinen Teksti ja kuvat: Jari Heikkinen, jos ei muuta mainita Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen 1.8.2011 Tarjolla mielenkiintoisia havaintohankkeita Grazissa, Itävallassa, pidettiin tammikuun

Lisätiedot

Suunnittele ja toteuta lukuhetki!

Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Minä luen sinulle -kampanja (2017) Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Tietoa ja vinkkejä oppilaitoksille ja vammais- ja vanhustyön yksiköille Hyvä lukija, Selkokieli - yhteinen kieli tämä pieni opas tarjoaa

Lisätiedot

Aurinkokunnan tutkimuksen historiaa

Aurinkokunnan tutkimuksen historiaa Aurinkokunnan tutkimuksen historiaa Maan koko ja muoto Vetovoimalaki ja aurinkokunnan koko Planeettojen löytyminen Planeettojen rakenne ja koostumus Tutkimuslaitteiden ja menetelmien kehittyminen Aurinkokunnan

Lisätiedot

TOIMIVA YHDISTYS. Yhdistystoiminnan päivittäminen

TOIMIVA YHDISTYS. Yhdistystoiminnan päivittäminen TOIMIVA YHDISTYS Yhdistystoiminnan päivittäminen Päijät-Hämeen Sosiaaliturvayhdistys ry:n hallinnoimassa ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa hankkeessa vuosina 2012-2015 mahdollistettiin yhdistystoiminnan

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Planetologia: Tietoa Aurinkokunnasta

Planetologia: Tietoa Aurinkokunnasta Planetologia: Tietoa Aurinkokunnasta Kuva space.com Tieteen popularisointi Ilari Heikkinen 4.5.2016 Aurinkokunnan synty ja rakenne Aurinkokunta syntyi 4,5 miljardia vuotta sitten valtavan tähtienvälisen

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin vuonna 2015

Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin vuonna 2015 Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin vuonna 2015 Keskeisiä tekijöitä öljymarkkinoilla Globaalista lamasta aiheutui noin 2,5 miljoonan barrelin ylituotanto. Raakaöljyn hinta oli alhaalla. Opecin päätös

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. Sopimuskirja 1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. 2 Yhdistyksen jäseneksi pääsevät kaikki jalkapallo- ja futsalerotuomarit. Yhdistyksen kannattajajäseneksi

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

Kansalliskirjasto Yliopistonkatu 1, Fabianian kokoushuone. Läsnä: Maria Forsman Helsingin yliopiston kirjasto/keskusta kampuskirjasto

Kansalliskirjasto Yliopistonkatu 1, Fabianian kokoushuone. Läsnä: Maria Forsman Helsingin yliopiston kirjasto/keskusta kampuskirjasto Kokoelmakartta Yleiskokous Aika: pe 15.01.2010 klo 9.35 11.16 Paikka: Kansalliskirjasto Yliopistonkatu 1, Fabianian kokoushuone Läsnä: Maria Forsman Helsingin yliopiston kirjasto/keskusta kampuskirjasto

Lisätiedot

Esoteerinen Astrologia 8

Esoteerinen Astrologia 8 Esoteerinen Astrologia 8 SKORPIONI 1 Warrior am I and from the battle I emerge triumphant. Minä soturi olen ja taistelusta minä tulen esiin voittoisana. Säde: Kolmio: Väri: Risti: Elementti: R4 (R6+R1)

Lisätiedot

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2010, runot. Ajan kuvaan. Nimimerkki: sini22, Sinikka Laitinen

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2010, runot. Ajan kuvaan. Nimimerkki: sini22, Sinikka Laitinen Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2010, runot Ajan kuvaan Nimimerkki: sini22, Sinikka Laitinen Kaupunki näyttää tuntevan minut, jään tänne joksikin aikaa. Kasvot uppoavat katujen ja talojen valoihin. Yhtä hyvin

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Syksy 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-syyskuussa Suomeen saapui Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta noin 2 miljoonaa venäläistä, kun

Lisätiedot

Aurinkokunta. Jyri Näränen Jyri.naranen@nls.fi http://personal.inet.fi/tiede/naranen/ Paikkatietokeskus, MML

Aurinkokunta. Jyri Näränen Jyri.naranen@nls.fi http://personal.inet.fi/tiede/naranen/ Paikkatietokeskus, MML Aurinkokunta Jyri Näränen Jyri.naranen@nls.fi http://personal.inet.fi/tiede/naranen/ Paikkatietokeskus, MML Aurinkokunta Mikä se on, miten se on muodostunut ja mitä siellä on? Miten sitä tutkitaan? Planeetat

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. VANHEMPAINYHDISTYKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika 12.5.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä Kirjaston neuvottelutila Timo Väisänen Nina Havakka Susanna Tiilikainen Annukka Monthan-Kosonen Maija Pusenius

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet Herättäjä-Yhdistys Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet Hyväksytty päätoimikunnassa 11.12.2010 Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 Herättäjä-Yhdistyksen ja sen paikallisosastojen toimintaa säätelevät

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 4.4.2016

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 4.4.2016 TORNION OAY:N TIEDOTE 4.4.2016 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 4.4.2016 1. Toiminnallinen tasa-arvosuunnittelu ja Tasa-arvotyö on taitolaji -julkaisu 2. TVA-neuvottelijat 3. OPI-tiedote 4. Kevään

Lisätiedot